Uudenlainen kulutusyhteiskunta (Lapin Kansa).
Vielä ”pakolaiskriisin” ollessa käynnissä kohtaamme seuraavaksi ”kotouttamiskriisin”. Kotoutuminen ei ole ollut ongelmatonta aiemminkaan (esim. Kotouttamisen bisnes), mutta jatkossa tilanne pahenee entisestään. Jo yksinomaan volyymi – kotouttamista tarvitsevien ihmisten kasvava määrä – on sellainen, että terveelläkin valtiontaloudella olisi nikoteltavaa. Puhumattakaan todellisesta tilanteestamme, joka on kaikkea muuta kuin taloudellisesti terve. Poliittisilla päättäjillä ja virkamiehillä ei tunnu olevan käsitystä tilanteesta eikä varsinkaan sen vaatimista toimista.
Suomalaisessa maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikassa kyse on yksinomaan reaktiivisista toimista, jotka kohdistuvat kulloinkin ilmentyneeseen ongelmaan tai ”haasteeseen”. Selvitysryhmä perustetaan, kun vettä tulee jo katon läpi. Poliitikot pyrkivät selviytymään yhdestä haastattelusta kerrallaan eikä mediasta ole heitä kovistelemaan. Hankkeiden taloutta (so. kustannuksia) avataan pienin askelin, miljoona kerrallaan, seuraava budjetti kerrallaan, mutta kokonaisnäkemystä kukaan ei uskalla sanoa ääneen, sillä se saattaisi vaikuttaa haitallisesti henkilön uudelleen valintaan ja urakehitykseen. Suomen toiminta maahanmuuton suhteen on poukkoilevaa hätätilojen paikkaamista jopa verrattuna useimpiin muihin Euroopan valtioihin. Pitkän tähtäimen näkökulma otetaan käyttöön ainoastaan silloin, kun on yksiselitteistä, että nykyhetkestä ei voida löytää edes hyvällä mielikuvituksella mitään positiivista. Looginen ihminen kuitenkin ymmärtää, että jos asiat menevät vaikkapa 20 vuotta koko ajan huonompaan suuntaan, ne eivät yhtäkkiä 21. vuodesta alkaen ala olla hyvin.
Toisaalta, miten voisimme vaatia kokonaisnäkemyksiä tai realistisia arvioita poliitikoilta, joiden ensisijainen tehtävä liittyy imagoon ja puheeseen, kun sellaisia ei ole edes asiantuntijoilla. Ihmiskunta on olevinaan älykäs, mutta ainakaan Suomessa sen kognitiivinen parhaimmisto ei edes kykene laskemaan yhteenlaskuja. Joku nieli todesta sen hubbabubban, että globaali maailma on niin kompleksinen ja epävarma, että sitä ei voida lainkaan ymmärtää. Yhteenlaskuja!
Suomi tarvitsisi strategian, todellisen maahanmuutto- ja kotouttamisohjelman. Ei sellaista kuin ”valtion maahanmuuttostrategia”, joka ”painottaa työllisyyskysymyksiä ja syrjimättömyyttä” ja haluaa, että ”Suomeen muuttavat ja asettuvat ihmiset on otettava mukaan rakentamaan maan tulevaisuutta” tai sellaista kuin ”valtion kotouttamisohjelma”, joka haluaa tukea ”maahanmuuttajien osallisuutta” ja luonnollisesti – ”edistää maahanmuuttajien työllisyyttä”.
Suomi tarvitsee oikean ja realistisen ohjelman, jossa aluksi nöyrästi myönnettäisiin, että nykyinen homma ei toimi. Ehkä me emme ole epäonnistuneet sen pahemmin kuin muutkaan, mutta että homma ei toimi. Humanitääristen maahanmuuttajien kotoutus ei toimi, he eivät työllisty eikä liberaali monikulttuurinen hyväilypolitiikkamme auta heitä integroitumaan. Tarvitsemme täysin toisenlaista politiikkaa. Ja koska rahaa ei ole, täytyy se saada yksinkertaisesti riittämään paremmin.
Strategiassa pitäisi myös pohtia tehdä selväksi, mikä on valtion ja yhteiskunnan rooli, mikä yksilöiden. Samaten siinä pitäisi selvästi määritellä valtion tehtävät ja se, missä määrin yksityinen ja kolmas sektori ottavat osaa vastaanotto- ja kotouttamistoimintaan. Tällä hetkellä yritysten toiminta on kuin villi länsi eikä kukaan tunnu tietävän, kuka on vastuussa, mitä vaaditaan, mitkä ovat standardit. Olen kommentoinut asiaa mm. eilen Iltalehdessä ja toissa viikolla Ylessä, vanhempi juttu Helsingin Uutisissa.
Oleellisinta olisi ottaa kotouttamisen määritelmävastuu pois humanisteilta ja palauttaa se valtiokeskeisen ja realistisen ajattelun piiriin. Kuuluu yksilön omaan vastuuseen opetella tiettyjä asioita uudesta yhteiskunnasta ja auttaa itse itseään. Valtion kannalta oleellisinta on työllistyminen sekä lakien ja sääntöjen noudattaminen. Samanaikaisesti olisi merkityksellistä ymmärtää, että kehitysmaista suuntautuvan siirtolaisuuden vaikutus yhteiskunnallemme ei tule koskaan yltämään sellaiseen hyötyyn kuin esimerkiksi korkeakoulutettujen länsimaalaisten työperusteinen muutto. Päinvastoin, tämän siirtolaisuuden mukanaan tuomat ongelmat on syytä tunnustaa. Näiden asioiden ääneen sanominen ei tee kenestäkään paholaista, ja tahot, jotka tällaista yrittävät esittää, tulisi ymmärtää kontekstissaan: he elävät ideologiasta, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.
Koska hyvinvointiyhteiskunta ei tule kestämään käynnissä olevaa prosessia, kuten olen useaan kertaan argumentoinut, valtion holhouspolitiikka vähenee kuin itsestään. Yhdistettynä maahanmuuttoon ja useisiin kulttuuriltaan hyvin etäisiin ryhmittymiin seuraus ei välttämättä ole kuitenkaan hyvä, vaikka holhoamisen vähentäminen sitä muuten olisikin. Noidankehä on valmis: Kotouttamisen hoitamatta jättäminen tuo lisää ongelmia. Koska töitä ei ole tarjolla, kotouttamista tehdään yhä enemmän ”muilla tavoin”, siis näennäisesti aktivoimalla maahanmuuttajia erilaisiin taloudellisesti ja inhimillisesti hyödyttömiin askareisiin. Koska nämäkin vaativat koko ajan yhä enemmän varoja (joita perustellaan sillä, että kotouttamatta jättäminen aiheuttaa lisää ongelmia), pitää resursseja siirtää muista yhteiskunnan sosiaalitoiminnoista maahanmuuton puolelle. Näin ollen maahanmuuton ja kotouttamisen sektorin mylly pyörii yhä kiihtyvällä tahdilla, mutta sen tuotos on heikko. Kyse ei ole vain taloudesta, vaan sosiaalisista ja inhimillisistä seikoista, niin maahanmuuttajien kuin muidenkin suhteen. Ja kuten professori Matti Virén eilen huomautti, asia ei suinkaan parannu ajan myötä, kuten usein otaksutaan – se pahenee.
Digiloikka kotoutumisessa. Opi nyt suomen kieltä kotokoutusasiantuntijoiden kanssa verkossa!
Kotouttamisesta on tullut ryyppy, jolla vastentahtoisesti suuhun tungettu maahanmuutto-vaahtokarkki saadaan kurkusta alas. Kotouttamisen resurssien lisääminen on välttämätöntä, kun tilanne kerran on tämä. Ikävä tosiseikka vain on se, että tilanne tulee tästä lähin aina olemaan tämä, jos sen perussyihin ei puututa. Toinen ikävä tosiasia on, että niin kauan kuin kotouttaminen ei ole konkreettista, tavoitteellista ja yksinkertaisesti mitattavissa, mikään ei muutu. Siirtolaispolitiikan pitäisi olla sellaista, että yksikään taho ei näin suoraan pääsisi hyötymään maahanmuuton ja kotouttamisen lisäämisestä. Valtion ja suomalaisen yhteiskunnan tulisi olla huomion keskipisteessä – ei irakilaisten miesten, kotoutumisen tutkijoiden, konsulttifirmojen, S2-firmojen, kansalaisjärjestöjen, rasismitutkijoiden, maabrändääjien…
Kiiluvasilmäiset rajojen avaamista vaativat aktivistitkin kertovat vain siitä, että valtiomme on vielä hyvä ja kunnossa – heillä on varaa. Pidettäköön tätä lakmustestiä heidän ainoana roolinaan ja jätettäköön tulevaisuuden kannalta merkityksellinen päätöksenteko siihen nimitetyille tahoille.
dust/bones/politics 
Omaan korvaani silkkaa järkipuhetta. En löytänyt ainuttakaan kohtaa, josta olisin eri mieltä.
”Joku nieli todesta sen hubbabubban, että globaali maailma on niin kompleksinen ja epävarma, että sitä ei voida lainkaan ymmärtää.”
Kiitos! Nautin suuresti tästä lauseesta. Olen itsekkin miettinyt vuosia, miksi hyvinkin pätevien ihmisten lähtöasetelma ihmis- ja yhteiskunnan ymmärtämiseen sekä mallintamiseen on se, että se nyt vain on aivan liian kompleksinen asia ymmärrettäväksi ja täten mistään ei voida sanoa mitään.
Olet selkeästi hyvin pätevä, ja turhautumista itsessäni aiheuttaa se kun, päteviä ihmisiä ei haluta tai osata kuunnella. Haluaisin kuitenkin vielä uskoa, että hallituksessa ja eduskunnassa löytyy ihmisiä, jotka toimivat järjellisesti ja mieluusti kuuntelisivat järkipuhettakin.
Tekniikan alalla on käsite teknologiansiirto, jossa esimerkiksi yliopistojen ja tutkimuslaitosten kehittämää uutta tekniikkaa ja tietotaitoa siirretään eri tahojen välityksellä teollisuuteen laajempaan levitykseen.
Itsestäni tuntuu, että samanlainen mekanismi puuttuu esimerkiksi yhteiskuntatieteestä. Kuitenkin kyseessä on vakavastiotettava tieteenlaji, jota tehdään yhteiskunnan rahoilla. Tuntuu että lähes ainoa mahdollisuus jonkinlaiseen ”ideoidensiirtoon” tai muuhun ”intellektuellisen pääoman” siirtoon yliopistosta käytäntöön on päästä juurikin jonkinlaisen lehden ”tutkija varoittaa” uutiseen ja toivoa, että joku jossain lukisi sen.
Jos kehitettäisiin prosessi, jossa vankoiksi havaittuja ideoita ja ehdotuksia siirrettäisiin tehokkaammin Arkadianmäelle, maailma saattaisi olla parempi paikka.
Erinomaisen skarppi artikkeli. Niin hyvä, että Hesarikin joutuisi miettimään pitkään, julkaistako vai ei, mutta joutuisi lopulta antamaan periksi. Hissisuku julkaisisi, jos päämiehensä hyvällä tuulella.
Kotouttamisessa pitää ottaa huomioon kulttuurierot, mutta jos lähtökohta on väärä, eli emme ole erilaisia tulemmepa mistä kulttuuripiiristä tahansa, tai että ainakin kulttuuriesteet on helposti ylitettävissä, niin kotouttaminen voidaan laskea siihen kulutettavina resursseina, ja kuten Suomessa on tehty, mitä enemmän rahaa käytetty, sitä parempaa kotoutusta. Substanssi voi siis jäädä tässäkin asiassa tavoittamatta. Tanskalainen kulttuuritutkija Kasper Støvring kuvasi Kulttuurikamppailu-blogissaan meneillään olevaa kansainvaellusta ja sen seurauksia, kyvyttömyyttämme ymmärtää erilaisuutta. Det arabiske forår i Europa (Arabikevät Euroopassa). Anteeksi tulee pitkä sitaatti.
Eurooppalainen julkinen sana ottaa kanainvaelluksen vastaan samalla huonolla arvostelukyvyllä, mikä vallitsi arabikevään sunteen. Kun arabien vallankumoukset puhkesivat viisi vuotta sitten, tarttui moniin kuten nytkin innostus, mitä parhaimmillaan voi kutsua kuumeiseksi optimismiksi: NYT oli vapaus matkalla muslimiyhteiskuntaan, ennenpitkää he olisivat kuten me. He olivat väärässä, nyt kuten silloinkin. Arabikevät muuttui jäiseksi talveksi, suuri osa muslimeja toivoi islamismia, ei liberaalia demokratiaa. Miten kaikki meni niin hullusti, kuinka oltiin niin naiiveja, tehtiin niin monia virheitä, kuinka olikaan niin huono arvostelukyky? Vastaukset voi löytää psykologian aakkosista, ja avainsana on ’projisoida’ : me kuvittelemme muille kansoille omat arvomme, näemme vain itsemme muissa, uskomme, että muut ovat, tai mieluummin haluaisivat tulla sellaisiksi kuin me lännessä.Tänään teemme samat virheet: humanistit haluavat pelastaa pakolaisia, jotka muuten ovat vain hyvin pieni osa näitä vaeltavia massoja. Heidät pitää pelastaa, ei siksi, että he pakenevat, vaan siksi, että he ovat – tai tahtovat tulla samanlaisiksi kuin me. On runsaasti integraatio-ongelmia, mutta ne ratkaistaan, kunhan olemme auttaneet heitä, heidän kiitollisuudentunteensa lisääntyy, pakenevathan he islamisteja, ja ovat niin hyvinkoulutettujakin. Kuulemmeko me? Miksi niin monet ovat jälleen kerran väärässä? Sallikaa minun yrittää selittää.
Kun näemme pakolaisen, näemme paljaan ihmisen, joka ilman suojaa on joutunut purevaan tuuleen. Näemme universaalin ihmisen, puhtaan ihmisluonteen tarpeineen – turvallisuudesta, ruuasta, asunnosta, ettei tulisi kidutetuksi, tai tapetuksi jne. Se on ihminen, jonka kanssa jaamme ohuen, minimaalisen osan moraalisia arvoja, ne perusarvot, jotka tyydyttävät perustarpeemme. Ne ovat negatiivisia arvoja, vapautta jostakin (sorrosta, kidutuksesta, tappamisesta jne.). Ne eivät ole positiivisia arvoja, niitä, joihin meidät on liitetty, siis yhteinen kulttuuri. Joten kun näemme pakolaisen, kiinnitämme huomiomme vain yhteen näkökulmaan. Nimittäin ihmisen erityislaatuun olla pakolainen. Eli abstraktiin ihmiseen. Puettu ihminen sitä vastoin on erityinen ihminen, kulttuuri-ihminen. Ja vaatteet ovat lähtöisin kulttuurista. Eroamme toisistamme, koska vaatteemme ovat erilaisia. Lännessä pukeudumme sellaisiin arvoihin kuten liberaali demokratia, sananvapaus, tasa-arvo, sekulaarisuus, oikeusvaltio, hyvinvointivaltio jne. Muslimimaissa pukeudutaan ihan toisenlaisiin kaapuihin, ihmisillä on täysin erilainen kulttuuri, rakennettu uskonto ensisijaisena, missä maallinen rakkaus, patriarkaatti, fundamentalismi, uskontokritiikin kielto, suvun, heimon ja uskonyhteisön kunnioitus kulkee edellä jne.
Vahva, korkein mahdollinen moraali, on se asia, missä olemme erilaisia, meidän käsityksemme hyvästä elämästä ovat radikaalisti toisenlaisia. Neljänkymmenen vuoden maahanmuutto ei ole muuttanut tätä. Elämme edelleen erotettuna kulttuurisessa rinnakkaisyhteiskunnassa. Suuri WZB-tutkimus muslimeista Euroopassa on, samoin kuin monet muut tutkimukset, osoittaneet tämän. Nyt on se virhe, että monet näkevät vain paljaan ihmisen, he näkevät vain pakolaisen, eivät kulttuuri-ihmistä, ja tämä paljas ihminen yritetään pukea meidän omiin vaatteisiin. Mutta useimmat ulkomaalaisista eivät halua pukeutua muotimme mukaan. He haluavat säilyttää omat vaatteensa, jotka he löytävät heti, kun saavat oleskeluluvan meidän maassamme. Näin sen voi muotoilla: Voimme ottaa pakolaisia Lähi-idästä, mutta emme voi ottaa Lähi-itää pakolaisista. Tai toisella tavalla: ihminen ei voisi olla Lähi-idän asukas ilman että Lähi-itä olisi asettunut hänen sieluunsa. Lähi-itä on sama kuin arabialainen muslimikulttuuri.
Huutaessaan allahuakbaria he näyttävät itsestään jotain olennaista, nimittäin, etteivät he ole sekulaareja, liberaaleja, länsimielisiä ihmisiä, nämä Eurooppaan tulvivat, vaan muslimeja, joilla on ihan toisenlainen kulttuuri. Eikä siitä ole mitään kummallista tai pahaa. Mutta se osoittaa, että meillä on mittaamattoman suuri integraatiotehtävä: suurin osa ei ole kuin me, eikä tuskin tulekaan sellaisiksi kuin me.
Paljaita ihmisiä emme juuri koskaan tapaa, vain poikkeustapauksissa kuten akuuteissa kriisitilanteissa. Meillä on empatiaa heitä kohtaan pakolaisina, uhreina, me lahjoitamme yli 80 miljoonaa kruunua heille. Me voimme hyvin identifioitua heihin heidän paljaassa erikoisasemassaan, mutta emme heidän kulttuuriinsa. On selvää, että samoin kuin arabikeväässä, myös sekulaareja, liberaaleja on siirtolaisten joukossa. Mutta onko järkeä tällä kertaa kuunnella niitä, joita kuunneltiin ensimmäisessä tapauksessa arabikevään aikana? Antakaa minun lopettaa viittaamalla pariin hyvään Karsten Skjalmin puheenvuoroon, jotka löytyvät liberaalilta Punditokraterne-sivustolta (missä verohelpotukset ja tonttivero eivät ole suurimpia ongelmia ja missä ei katsota hyväksyttäväksi antaa kansalaisuus yhteiskuntamme vihollisille.) Ensimmäisessä puheenvuorossa Skjalm osoittaa Eurostatin tilastoihin nojaten, että vain neljäsosa vaeltavasta massasta on syyrialaisia pakolaisia. Joten ei ole kysymys pakolaisvirrasta, vaan kansainvaelluksesta. Toisessa puheenvuorossa Skjalm selittää, kuinka diaspora-käsite parhaiten sopii nykyiseen kriisiin. Siirtolaiset etsiytyvät paikkoihin, joissa he jo etukäteen tietävät oman kulttuurinsa ihmisiä asuvan. Me elämme eristetyssä yhteiskunnassa, rinnakkaisyhteiskunnassa, ja diaspora-käsite osoittaa, että tällä on itseään vahvistava vaikutus. ”Tämä vaikeuttaa luonnollisesti pakolaisten ja siirtolaisten kotouttamista ympäröivään yhteiskuntaan. Nämä ongelmat voivat olla väliaikaisia kuten oli kysymys USA:n tapauksessa, tai ne näyttävät olevan pysyviä, kuten on laita nykypäivän Euroopassa”. Kasper Støvring 23.9.2015.
Kiitos kommenteista! Kyllä blogissani on loistavia kommentaattoreita!
M,
Yhteiskuntatieteissä tästä kompleksisuudesta on tehty lukuisia omia ”teorioitakin”, jotka parhaimmillaan yrittävät imitoida luonnontieteiden kompleksisuus- tai kaaosajattelua, pahimmillaan (ja yleensä) ovat vain sanahelinää. Esim. kansainvälisissä suhteissa ne alkoivat liberalistisesta suunnasta globalisaatio- ja multilateraalisuus- ja keskinäisriippuvuusajatteluna (vielä tolkullista), mutta sittemmin niiden tärkein innoittaja on ollut post-ajattelu (postliberalismi, poststrukturalismi ym.). Nykyään kompleksisuus-väite on niin imeytynyt, että sitä ei mitenkään tarvitse edes perustella.
Nythän on Suomessa tämä uusi ”strateginen” yhteiskuntatieteen tutkimuksen haara (strategisen tutkimuksen neuvosto). Tiedä sitten mitä syntyy, toivottavasti jotakin.
Nostradamus jr, heh, kunpa tietäisit. En halua kertoa täällä, mutta ihan putkeen ei ole viime aikoina hesarin, ylen tms. kanssa mennyt…
Halfdan, kiitos taas suuresti tosi hyvän kirjoituksen suomentamisesta ja kirjaamisesta! Tanskasta puheen ollen, eikö ole ihmeellistä, miten vähän Suomen mediassa kirjoitetaan Tanskasta ja tanskalaisista? Esim. verrattuna Ruotsiin. Tanska on sellainen itsepäinen ja ilmeisesti liian ylpeä pikkukansa, josta meidän ei missään nimessä pitäisi ainakaan ottaa mallia (tai tietääkään mitään). Toisin kuin jumalallinen Ruotsi, jota päivän HS kuvaa hyvinvoinnin mallimaaksi (romanikerjäläisjutussa!).
Kommentti kokonaisuudesta irroitettuun lauseeseen.
Tanskasta puheen ollen, eikö ole ihmeellistä, miten vähän Suomen mediassa kirjoitetaan Tanskasta ja tanskalaisista? Esim. verrattuna Ruotsiin. Tanska on sellainen itsepäinen ja ilmeisesti liian ylpeä pikkukansa, josta meidän ei missään nimessä pitäisi ainakaan ottaa mallia (tai tietääkään mitään). Toisin kuin jumalallinen Ruotsi, jota päivän HS kuvaa hyvinvoinnin mallimaaksi.
Muistaakseni Mika Valtarin kirjassa Mikael Karvajalka tai sen jatko-osassa Mikael Hakim (Mikael Pelzfuss), kuvaa päähenkilö Tanskalaisia kutakuinkin seuraavin sanoin; Ennen helvetti jäätyy kuin Juutti tekojaan katuu.
Jo silloin keskiajalla Tanskalaiset olivat kuvauksen mukaan omapäisiä ja eivät olleet kiinnostuneet siitä mitä muut heistä ja teoistaan ajattelevat.
t.
S.E.P.
Riikka,
Kun Suomi joutui toimimaan sotatilassa toistaiseksi viimeksi käydyssä maailmansodassa, maassamme toimi tiedonvälitystä karsiva instituutio, ns. sotasensuuri. Sen – julkisen instituution – tehtävänä oli karsia kansakunnan mielialoihin kielteisesti vaikuttavat tosiasiatiedot rintamilta. Sensurointitoiminta oli julkista siinä mielessä, että se oli yleisessä tiedossa..
Nyt meillä on salamyhkäistä sensuuritoimintaa mediassa, poliittisessa järjestelmässä ja julkisessa tiedotuksessa (YLE). Ainoa peruste, joka yleensä vaivautuneesti tuodaan esille on ”vihapuhe”. No, tietysti myös rasismi, jonka käsitteen ylin arvioija on oikeuslaitos eli sen 68-lukulaiset jälki-robespierret.
Jotenkin vaikuttaa siltä, että olemme huomaamattamme siirtyneet sotatilaan. Sotasensuuri on ainakin jo täällä.
Tilanne oli viime sodan aikaan hieman toinen kuin nyt. Silloin vihollinen oli konkreettinen, todellisine sotatoimineen. Nyt ollaan vasta jonkinlaisen soluttautumisen tasolla. Silloin kansa oli yhtenäinen, sillä oli kansakuntana paljon menetettävää. Ymmärrän kyllä sen sotasensuurin tarkoituksen mielialan ylläpitämiseksi puolustustahtoisena (isäni oli mukana alkuerässä ja loppuottelussa, eikä kaikki kuulemma mennyt ihan kuten virallisesti kuvattiin). Kaikki informaatio ei ollut todellisuutta vastaavaa, mutta silloin varmasti tarkasteltiin asiaa kansakunnan edun näkökulmasta. Nyt on vastassa jotain minkä intresseistä ei tiedetä kuin murto-osa.
Nyt informaatiosota jyllää paljon suuremmalla vaihteella ja moninkertaisesti suuremmalla volyymillä. Politisoitunut/aatteelistunut/ideologistunut media ajaa omaa näkemystään kansalle silmät kiiluen kuin kiihkouskovainen saarnaisi maailmanloppua uskoen sen johtavan omaan pelastumiseen ja syntien anteeksiantoon.
Yksi radiomainos muutaman viikon takaa oli PLAN-kummi järjestön mainos missä pyydettiin lahjoitusta jolla voisi vaientaa sodan äänet. Omalla kohdalla tuo sai kylmät väreet pintaan. Rahalla voi vaientaa omantuntonsa äänen ja kokea itsensä paremmaksi ihmiseksi. Ei sodan äänet häiritse kun istuu kahvilaa ja edessä on Image ja Café au lait. Kätevää. Siinä mainoksessa ei kyllä mainittu kuinka moneksi päiväksi vaikka 20€ ne äänet vaimentaa.
Tämä median levittämä ideologioihin perustuva informaatio ja valtion ”virallinen totuus” yhdistelmänä vaatii paljon ponnisteluja ja lukuisten kotimaisten ja ulkomaisten tiedonvälittäjien kirjoittaman tai välittämän uutisoinnin kriittistä lukemista.
Yksi mikä tekee mielestäni todellisen tilanteen seuraamisen vaikeaksi, on se että tiedotusta muutetaan koko ajan käänteiseksi. Musta on valkoista ja toisinpäin. Ja tämä toistuu kerta toisensa jälkeen.
Tämä koskee lähes kaikkea. Milloin voi on myrkkyä, ja milloin mikäkin elämäntapa väärä. No, muutama vuosi kuluu ja huomaat taas tulleesi petetyksi…
t.
S.E.P.
Määrittelyvalta ja -vastuu on avain muihin asioihin.
Jos ja kun humanistis-yhteiskuntataiteellisen taustan omaavat tahot pääsevät määrittelemään asiat sosiaalisen konstruktionismin todellisuus- ja tiedekäsityksistä käsin niin me kaikki olemme kusessa.
Määritteleminen ohjaa valmistelua. Todellinen valta on valmistelussa eikä päätöksenteossa.
Sama pätee asioiden julkiseen käsittelemiseen. Jos median konstruktionistit pääsevät määrittelemään agendan, lähestymiskulman ja jopa sen, mistä on kyse kun on jostain kyse, niin reaalitodellisuus joutuu varsin ahtaalle.
Blogistit, some, keskustelupalstat, kahvipöytäkeskustelut jne tekevät erittäin arvokasta työtä ylläpitäessään todellisuuden kanssa yhtäpitäviä määritelmiä asioille ja parodioidessaan uuskielistä kansalaiskasvatusta.
Hyvät ihmiset haluavat määritellä ilmiöt oman ihanneyhteiskunnan päämääränsä kautta, eivätkä näe todellisuutta. Tutkimustulosten tulkitseminen menee täysin metsään, jos ei ole halua avata silmiään todellisuudelle. Esimerkki Tanskassa ilmestyneestä muslimien uskonnollisuutta kartoittaneesta tutkimuksesta, jonka mukaan uskonnollisuus on yhä lisääntynyt. 77% Tanskan muslimeista on sitä mieltä, että Koraanin kirjoituksia on noudatettava kirjaimellisesti. Uskontososiologit tulkitsevat näitä lukuja tavalla, mitä Kristelig Dagbladiin kirjoittava kirjailija Helge Hoffman ei ymmärrä. Kuinka näitä lukuja voidaan tulkita julkisuudessa, että ne kertovat muslimien integraation edenneen. Samalla lailla Suomessakin muistan uskontotutkijoiden kirjoittaneen, että muslimien syvempi perehtyminen islamiin ja uskonnollisuuden kasvu olisi hyvä asia kotoutumisen kannalta. Helge Hoffman kummastelee, että tutkimustulokset tulkitaan päinvastaisiksi. Se, että seuraa Koraanin opetuksia, ei ole merkki vain henkilökohtaisesta hurskaudesta, vaan on kysymys myös siitä, millaista yhteiskuntakehitystä haluaa edistää. Koraani on kutsu kamppailuun islamin maailmanlaajuisen herruuden saavuttamiseksi. Hoffman kirjoittaa Tarpeeksi on tarpeeksi. Meidän on pysäytettävä muslimien maahanmuutto (Nok er nok. Vi måste standse muslimisk indvandring).
Tanskan turvallisuuspalvelu on dokumentoinut muslimien terroriteot Tanskassa, niitä on jo tusinan verran, eikä niihin ole edes laskettu katuväkivalta tanskalaisia kohtaan, ei muslimien tanskalaisiin kohdistama viha. Miljoonia kruunuja käytetään suojelutehtäviin. Poliittisen korrektiuden ei saa antaa estää tanskalaisia näkemästä epäsuotuisaa kehitystä. Kristityille pakolaisille annettu turvapaikka muslimien sijaan ei kuormittaisi maata niin paljon.
Joskus muinoin ”tutkimus” tarjosi kovaa tietoa asioista (toki ongelmansa tässäkin näkemyksessä). Sittemmin se alkoi tarjota vain näkökulmia. Nykyään se voi tarjota jopa päinvastaisia johtopäätöksiä tuloksiinsa nähden.
Mutta katsokaas, se on se konstruktiivinen maailma sellainen.
Yritän tällä viikolla saada viimeisteltyä tuon kakkososan tuohon yhteiskuntaluokkakirjoitukseen.
Niinpä. Tämä ”kotokoutukseen” liittyyvä ulottuvuus ei myöskään ole kovin lupaava:
”Maahanmuuttajien opetus siirtyy valmennusfirmoille – opettajat huolissaan
Yritykset eivät noudata opetusalan työehtosopimuksia”
http://www.hs.fi/kaupunki/a1431831136751