Koulu on yksi tärkeimmistä maan tulevaisuutta ja kansakuntamme elinvoimaa ja hyvinvointia koskevista asioista. Koulu ei vaikuta vain lapsiin eikä se saisi kiinnostaa vain lasten vanhempia. Miten suomalaiset lapset ja nuoret oppivat, mitä he osaavat, pystyvätkö he jatko-opiskelemaan ja tekemään työtä, miten he hallitsevat kansalaisuustaidot – näiden kysymysten vastaukset määrittävät oleellisesti yhteiskuntaa ja sen suuntaa. Niistä riippuu, onko Suomessa osaamista ja kansainvälistä kilpailukykyä vai ei. Toisaalta löytyykö kaikille oma paikka elämässä vai syrjäyttääkö jo koulu osan lapsista ja nuorista.
Oppimistulosten laskun ja osaamisen alasajon syitä on useita. Tärkein on yleinen vaatimustason lasku. Sormien läpi katsominen, säälinumerot. Seurauksena on raadollisimmillaan lapsia, jotka eivät osaa lukea ja laskea peruskoulusta päästessään. Yhtä lailla myös lukiokursseja, joissa pitää laskea yläkoulun matematiikkaa.
Koulutyön yleinen vapaamielistyminen ja rajojen puute vahvistavat vaatimustason laskun vaikutusta. Muutoksia on laajemmin yhteiskunnassa. Paapominen, yliyksilöllistäminen, velvollisuuksien puute – ne ovat kaikki nykypäivän ilmiöitä, joiden kuvaamisesta monet suuttuvat. Totta ne silti ovat.
Syynsä on myös huonoilla pedagogisilla uudistuksilla. Opetussuunnitelma, joka jättää osan lapsista kuin heitteille. Joka voi ideaalina olla hieno, mutta ei toimi käytännössä. Ongelmansa on liiallisissa ”digiloikissa”, kirjattomissa ja kynättömissä oppitunneissa, seinättömissä luokkahuoneissa.
Monet opettajat väsyvät. Liian usein he toimivat, heikentyneellä auktoriteetilla, samalla terapeuttina, sosiaalihoitajana, järjestysmiehenä, kirjurina – ja tekevät myös vanhempien töitä.
Koulun ongelmien yhteydessä maahanmuuton vaikutuksia ei kukaan enää voi sivuuttaa. Segregaatio on monilla kaupunkialueilla suurta, luokissa ja kouluissa on aivan liikaa kielipuolia, eri maista tulleita, erilaisilla osaamisilla, kulttuureilla. Oppilaspohjan voimakas heterogeenistyminen vaikuttaa monella tapaa. Maahanmuuton vaikutus heikentyneisiin pisa-tuloksiin on myös selvä. Toivottavasti Suomessa niitä ei sentään sen takia piilotella, kuten Ruotsissa päätettiin tehdä.
Koska syitä koulun kriisille on monia ja koska aktiivisin päätöksin tehtyjä virheitä ei oleellisilla tahoilla vielä edes myönnetä, korjaaminen on hidasta ja vaikeaa. Vaatimustasoa ei voida nostaa kerralla. Mutta sitä pitäisi vakaasti hinata takaisin kohti vanhaa. Muuten lasku vain jatkuu. Ja samalla polarisaatio, kun huiput ovat yhä enemmän huippuja, mutta todella heikkojen määrä kasvaa ja isolla massallakin menee heikommin.
Koulun kanssa pitää peruuttaa. Peruuttaa takaisin vanhaan kouluun, joka tarjosi hyvää oppimista, hyviä tuloksia ja hyvän pohjan erilaisille jatko-opinnoille ja elämälle.
dust/bones/politics 
Miten tämä on mahdollista? Meillähän oli maailman paras opetusministeri Li Andersson, jonka piti nostaa Suomi ylivoimaiseen Pisa-tuloksien kärkeen. Tosin, jos Li kannattaa EU-ympyröissäkin väkivaltaista vasarajengiin liittyvää ryhmää, niin ei sovi ihmetellä Pisa-tulosten laskua.
Nyt Riikka osuit todella asian ytimeen, mikäli huomioitaisiin mainitsemasi asiat ja korjattaisiin tehdyt virheet jo alkaisi tulokset sekä hyvinvointi nousta kouluissa. Vanhaa hyvää ei aina tarvitse uudistaa uudistamisen ilosta. Rentouttavaa joulua sinulle ja jatka samaan energiseen malliin!
Hyvää settiä!
Kyllä tässä on paljon tottakin ja olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että otetaan takaisin entisestä koulusta ne toimivat rakenteet ja työtavat, jotka todennäköisimmin nostavat koulun kriisistä ja kuopasta. Elämäntyöni koulumaailmassa tehneenä ja nyt sitä isovanhempana seuraavana minua vaivaa paljon se, että koulusta on hävinnyt sen päätehtävä eli oppilaiden OPPIMINEN! Opettajan tulisi olla se tärkeä henkilö, joka johtaa, määrää ja vaatii opiskelua. Opetussuunnitelmat, jotka ovat opettajia velvoittavia, ovat satoja sivuja paksuja ja täynnä ideaaleja. Opettajille tarkoitetut ohjeistukset poissaoloista, kurinpidosta, tukitoimista, oppilahuollosta, Wilmasta, jne ovat aivan karmea taakka ja mahdottomuus. Lisäksi koulussa vaeltaa uskomaton määrä eri alan ammattilaisia, kuten psykologi, kuraattori, terapeutit, koulukoutsit, koulunuorisotyöntekijät, terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijät, jne. auttamassa ja tekemässä itsestään tarpeellisia. He myös hajottavat ja pirstaloivat niin oppilaiden kuin opettajien työn ja koulupäivän. Lisäksi vielä luokissa hääräävät ohjaajat/avustajat, jotka rikkovat johdonmukaisuutta, luottamusta ja työrauhaa, mikä haittaa opettajaa ja oppilaita. Sitten ovat oppikirjakustantajat köyhän kouluraadon kimpussa. Oppikirjoja tekevät kunnianhimoisesti ko. oppiaineen ”asiantuntijat”. Luin 3.luokkalaisen kanssa uskonnon kokeisiin ihan lähiaikoina ja opeteltavana olivat helluntailaisuus ja katolilaisuus. Teksti oli täynnä uusia käsitteitä, joita lapsi ei ymmärtänyt. Meni ulkoa opetteluksi. Ei voi puhua oppimisesta vaan pakollisesta suorittamisesta kiireellä ja kirjallisilla kokeilla väsyttämällä. Koulussa ei ole enää tarkoitus oppia vaan suorittaa. Suorittaminen on maraton, jossa lomat ovat kuin oikean maratonin juomapisteet. Oppilaiden stressitaso, fysiologisestikin mm, on jatkuvasti koholla eikä oppiminenkaan ole silloin mahdollista. Tällä kaikella oppilailta on hävitetty oppimisen mahdollisuudet. Oppiminen on ymmärtämistä, ajattelua ja oivaltamista. Oppiminen tarvitsee aikaa, tyhjää tilaa ja rauhaa. Suorituksiin voi pakottaa muttei oppimiseen. Ilo on hävinnyt kouluista, niin oppilailta kuin opettajilta – vanhemmista puhumattakaan. Wilma on syyttäjä ja tuomioistuin, täynnä epäasiallista, sopimatonta ja laitonta viestintää. Aivot kehittyvät hitaasti, lapset tarvitsevat siis aikaa ja ymmärrystä heidän aivojen kehittymisestä. Oikean, riittävän ja ymmärtävän (tuottavan) luku- ja kirjoitustaidon oppiminen on myös hidas prosessi. Aivoja ei voi pakottaa eikä kiirehtiä. Aivot ja lapset tykkäävät toistoista ja tuttuudesta, joista onnistumisen kokemukset parhaimmillaan syntyvät. Oppilailta puuttuvat nyt lähes kokonaan onnistumisen ja etenkin oppimisen kokemukset. Oppimisella eikä kauniisti käyttäytymisellä oppilas saa huomiota vaan häiriköinnillä ja vaikeuksilla. Kunhan saa tarvitsemaansa huomiota jollakin tavalla ja pahoilla teoilla sitä saa varmasti. On vielä erittäin valitettavaa, että yksilökeskeisyys on johtanut siihen, että oppilaan vaikeuksissa ensin syytetään lasta, sitten vanhempia ja kotia ja usein itse koulu, opettajat ja oppimisympäristö jäävät huomioimatta ihan kokonaan. Inhimillisesti ja taloudellisesti on kallista”hoitaa” lapsia psykiatrisilla osastoilla ja terapioilla, kun he joutuvat palaamaan muuttumattomaan kouluympäristöön. Oppilaiden reaktiot ovat oikeita eikä oppilaan oireen hoitaminen tai poistaminen ole tarkoituksenmukaisin keino. Koulussakin pitää uskaltaa katsoa peiliin. Onneksi on Perussuomalaiset. Onneksi on Teemu Keskisarja ja Riikka sinä puolustamassa ja taistelemassa Suomen, suomen kielen ja kultuurin ja suomalaisen peruskoulun puolesta. Kiitos teille.