Toimintaohje perussuomalaisista kiinnostuneelle kansalaiselle vaalikamppailun virittämässä ympäristössä

Mitä lähemmäksi vaaleja mennään, sitä kovemmaksi tiettyjen tahojen vääristely menee. Perussuomalaisia pelätään. Kun argumentit alkavat olla vähissä, otetaan muut keinot käyttöön. Valitettavasti toimet ovat hyvin tehokkaita. Kun väärää asiaa huutavat muut puolueet yhteen ääneen ja kaikkein suurimmat valtamedian tuutit antavat sille tukea, moni hämmentyy. Me politiikassa toimivat henkilöt olemme tottuneita siihen. Mutta sillä pyritään vaikuttamaan muihin, tavallisiin ihmisiin, äänestäjiin. Kestääkö heidän kanttinsa?

1. Perehdy asioihin. Mikäli kuulet tai luet perussuomalaisista jotakin outoa, mene alkulähteille. Katso, mitä on oikeasti sanottu, tehty tai linjattu. Älä usko, mitä poliittiset kilpailijamme tai median vääristelevät tahot väittävät sanotun, tehdyn tai linjatun. Seuraa perussuomalaisten OMIA somekanavia. Klikkaa uutisten VIDEO auki äläkä hämmenny toimittajan siitä tekemästä uutisesta.  

2. Muista, että me emme voi vaikuttaa siihen, mitä media meistä sanoo tai miten esittämämme asian välittää. Voimme ainoastaan huolehtia siitä, mitä sanomme, teemme, linjaamme itse. Media tekee jatkuvasti virheitä – joko tahallaan tai tahattomasti. Viikossa teemme hyvinkin kymmenen erilaista oikaisupyyntöä pelkästään isoihin medioihin. Viimeksi perjantai-iltana Yle väitti minun otsikkoa myöten väittäneen asian, jota en ollut väittänyt. En edelleenkään tiedä, oliko kyse toimittajan aidosta ymmärtämättömyydestä (aika hankalan) asian kanssa vai jostakin muusta. Joka tapauksessa lopulta yöllä klo 0:00 jälkeen Yle suostui korjaamaan virheensä ja oikaisemaan otsikon. Kuinka monen luulet näkevän sen? Lukijalle jää aina mieleen ensimmäinen – ja tässäkin tapauksessa se levisi kulovalkean tavoin. Oikaisuja ei huomaa juuri kukaan.

3. Muista, että laumassa seisominen ei vaadi mitään, mutta yksin seisominen vaatii sitäkin enemmän. Vaikka tuntuu, että KAIKKI ovat perussuomalaisia vastaan, asia ei ole niin. Ole rohkea, ajattele omilla aivoillasi. Perussuomalaiset on yksi Suomen suurimmista puolueista. Meillä on paljon kannatusta, vaikka se ”ei näy” missään. Monille on edelleen riski ilmoittaa kannattavansa meitä ja linjojamme. Onneksi Suomessa on kuitenkin suljettu äänestys eikä uurnilla kukaan ole katsomassa nenän vartta pitkin niitä satoja tuhansia suomalaisia, jotka meitä kannattavat.

4. Tiedämme olevamme oikeassa monissa niissäkin asioissa, joissa kaikki muut ovat eri mieltä. Valitettavasti oikeassa olemisesta ei saa lisäpisteitä. Jälleen: perehdy asioihin itse, ota selvää, lue, katso lukuja. Pohjaamme linjauksemme tosiasioihin, emme toiveisiin. Perussuomalaiset on vuosien varrella ollut oikeassa useita kertoja – ja juuri sellaisissa asioissa, joista kaikki muut ovat vastakkaista mieltä.

5. Älä pelkää. Emme mekään. Teemat, joita pidämme esillä, kuten maahanmuutto, ilmastopolitiikka, rikospolitiikka, EU, valtion rahankäyttö, gender-ideologia ym. ovat kaikki sellaisia, joissa käytännössä kaikki muut ovat kanssamme eri mieltä. Usein hyvin voimakkaasti. Vaihtoehto ei ole muuttaa mieltään ja siirtyä sopuliksi sopulilaumaan, vaan jatkaa sitä, mitä teemme.

Photo by Baptiste Valthier on Pexels.com

Kaksi tuoretta esimerkkiä:

1. Iltalehden videossa toissa viikolla minulta kysyttiin, onko perussuomalaisten vuoden 2019 EU-ohjelman kirjaus pitkän tähtäimen EU-erosta strategisena tavoitteena edelleen voimassa. Koska ohjelma on edelleen voimassa (uusi julkaistaan aina EU-vaalien yhteydessä eli seuraavan kerran ensi vuonna), vastasin, että kyllä se on. Samalla totesin, että linjaus ei ole ajankohtainen ja kerroin, että kansalaiset kannattavat EU:ta enemmän kuin koskaan.

Miten asiasta kerrottiin uutisissa ja poliittisissa kommenteissa?

Perussuomalaisten ja Purran linjaus hätkähdyttää. Purran uusi linjaus EU-erosta. Perussuomalaiset haluaa erota EU:sta. Perussuomalaiset ajaa eduskuntavaaleissa EU-eroa.

Pääministeriä myöten asia esitettiin noin. Korjasin ja me korjasimme. Täsmensin asian monta kertaa.

Muut puolueet eivät halua puhua EU:n ongelmista ja edessä olevista jälleen uusista tulonsiirto- ja yhteisvelkapaketeista tai päätösvaltaamme vievistä metsä- ja ilmastopaketeista. Hyökkäämällä perussuomalaisia kohtaan väittämällä, että ajamme tällä hetkellä ja näissä vaaleissa EU-eroa, he saavat itse suojan olla vastaamatta vaikeisiin kysymyksiin.

Ihan saman asian ohjelmastamme totesin muuten viimeksi elokuussa, mutta silloin se ei vielä kiihottanut ketään. Vaaleihin oli pitkä aika eikä kannatuksemme ollut näin korkealla.

2. Kaikissa työperäiseen maahanmuuttoon liittyvissä ulostuloissamme ja ohjelmissamme sanotaan, että vastustamme sellaista ”työperäistä” maahanmuuttoa, joka nojaa sosiaaliturvaan ja joka aiheuttaa veronmaksajalle lisärasitetta. Me emme kannata julkisen talouden ongelmia lisäävää maahanmuuttoa. Kutsumme sitä haitalliseksi maahanmuutoksi. Sen sijaan meillä ei ole mitään sitä vastaan, että maahan tullaan tekemään töitä, elämään omalla palkalla ja integroitumaan yhteiskuntaan. Meillä on tarkat, virallisiin tilastoihin perustuvat selvitykset aiheesta ja perustelut linjallemme.

Tästä huolimatta viime päivinä niin ”yritysjohtajat” (median termi) kuin muutkin tahot ovat väittäneet, että vastustamme kaikenlaista siirtolaisuutta ja ulkomaalaisia. Miksi juuri eräs ”yritysjohtaja” laittoi liikkeelle tällaisen väitteen – ja samanmielinen lauma komppasi – johtuu siitä, että ohjelmassamme tikunnokkaan nostettiin juuri hänen oma bisneksensä. Vastustamme veronmaksajan rahalla ja lainsäädäntömme porsaanreikien kautta tehtävää bisnestä, joka naamioidaan jonkinlaiseksi hyveelliseksi toiminnaksi.

Jälleen sekä Yle että muu valtamedia toisti typerryttävän vääristelynsä kuin yhdestä kurkusta. Kuinka moni sen uskoi? Kuinka moni jaksoi ottaa selvää? Kuinka moni on niin rohkea, että uskaltaa olla eri mieltä?

Se tosiasia, että JOTKUT hyötyvät valtavasti veronmaksajalle ja koko yhteiskunnalle haitallisesta maahanmuutosta, kannattaa muistaa. Eikä siinä ole mitään uutta. Siitähän me olemme vuosikausia varoittaneet! Mutta kun muutama ”suuri ihminen” sanoo jotakin, lauma seuraa perässä. Eikä media jaksa tai halua tai ehdi keskittyä tosiasioihin. Se rakastaa konflikteja ja klikkejä tuovia tunteita.

Mutta vaikka kaikki huutaisivat tuota samaa typerää ja naiivia huutoa maahanmuuton autuudesta, me emme lannistu. Osoitamme ongelmat, jotka vaativat ratkaisuja. Osoitamme vaatimusten onttouden ja virheellisyyden. Osoitamme toiveiden utopistisuuden. Tosiasioihin perustuen.

Ja otamme iskut vastaan.

Galgojen päivä

Kuva: Pixabay.

Tänään vietetään jälleen galgojen päivää, dia del galgo. Galgot ovat espanjalaisia metsästyskoiria, joita tapetaan kiduttamalla vuosittain kymmeniä tuhansia, kun metsästyskausi päättyy. Mikäli haluat yksityiskohtia aiheesta, löydät niitä googlaamalla. Varoitus: karmeaa luettavaa.

Olen viime vuosina useasti nostanut galgot esille. Perheelläni on rescuekoira Romaniasta, ja vaikka hänkin on elänyt kurjan pentuelämän Bukarestissa, on galgojen elämä vielä jotain aivan muuta.

Muutama vuosi sitten hämmästelin sosiaalisessa mediassa, miten on mahdollista, että EU:ssa on jäsenmaa, jossa tällainen systemaattinen koirien kidutus on hyväksyttyä, ja miksi asiaan ei ole puututtu. Maa, jossa kuitenkin on tehty toimia härkätaisteluidenkin lopettamiseksi, jatkaa koirien kidutuskarnevaaleja. Suomalaisen median – ja poliittisten vastustajiemme – reaktio ulostulooni oli ala-arvoinen ja vahingoniloinen: Persu vaatii EU:ta puuttumaan, vaikka EU on niin surkea. Eikö persu tiedä, että tämä ei kuulu EU:lle?

No, se tulikin taas todistettua, sillä ei EU, sen paremmin kuin Espanja itse, ole tehnyt asialle mitään. Sairas perinne jatkuu kuten ennenkin.

Ja tänäkin vuonna näitä kauniita ja viisaita koiria tapetaan kymmeniä tuhansia. Jopa satoja tuhansia. Kivittämällä, polttamalla, hakkaamalla, hirttämällä. Määrät ovat järjettömiä ja aiheutettu kärsimys sanoinkuvaamatonta. Koirilta halutaan ensin palveluksia, sen jälkeen ne tapetaan kiduttamalla. Kuten aihetta käsitellyt Ylen juttu vuodelta 2017 kertoo, hylätyt galgot eivät ole edes yhden luodin arvoisia.

Järjettömintä on, että Espanjassa on menossa läpi eläinsuojelulainsäädännön uudistus, joka saattaa vielä entisestäänkin heikentää galgojen asemaa. Sosialistien johdolla tehdyssä muutoksessa metsästyskoirat halutaan jättää lainsäädännön ulkopuolelle. Tällöin esimerkiksi eutanasiaa ja pentujen teettämistä koskevat määräykset eivät koskettaisi lainkaan metsästyskoiria.

Laista olisi ymmärtääkseni määrä päättää ihan lähipäivinä. 

Lue lisää galgoista koira- ja eläinyhdistysten sivuilta. Anna näille hiljaisille koirille ääni.

Sähkön hinta on saatava alas

Talvi kylmenee, ja kaikki puhuvat sähkön hinnasta. Kylmimmät kuukaudet ovat todennäköisesti vasta edessä, mutta monien sähkölaskut ovat jo täysin kohtuuttomia. Ensi vuonna avuksi tulevat sähkötuki ja sähkövähennys jättävät ulkopuolelleen suuren joukon ihmisiä, jotka eivät saa mitään apua. Arvonlisäveron alennus koskee kaikkia, mutta ei juuri laske hintaa.

Sähkön hinta on yksinkertaisesti saatava alas. Mikään tukipaketti, varsinkaan näin heikon julkisen talouden maassa, ei asiaa yksinään korjaa.

Jotkut väittävät edelleen, että markkinoita ei saa sörkkiä. Tilanne pitäisi vain hyväksyä. Näin ei ole. Sähköpörssijärjestelmä nimenomaan ei toimi markkinatalouden ehdoilla. Sähkökauppamallia on muutettava, samoin päästökauppajärjestelmää – jota olemme esittäneet väliaikaisesti kokonaan tauolle.

Kaksi vuotta sitten ydin-, vesi- ja tuulivoimalla tehdyn sähkön tuotantokustannus sähkön tekijälle oli muutama sentti. Loppukäyttäjä osti sähköä katteen ja verojen jälkeen esimerkiksi kuudella sentillä. Näin tuotetun sähkön todellinen tuotantokustannus on edelleen muutama sentti, mutta nyt sitä myydään jopa 50 sentillä. Hinta on kymmenkertaistunut, vaikka tuotantokustannus ei ole käytännössä muuttunut. Samaan aikaan osa sähkön tuottajista tekee satumaisia voittoja. Jos tämä ei ole epäkohta, mikä sitten on?

Sähkön hinta määräytyy kalleimman energiamuodon mukaan. Sähkömarkkinoilla osto- ja myyntitarjoukset eivät kohtaa markkinaehtoisesti, vaan kaikki myyjät saavat tietyssä hetkessä saman hinnan. Suomessa riippuu voimakkaasti sääolosuhteista, mikä tuo hinta on. Jos tuulee paljon, on ylituotantoa ja sähkö voi olla käytännössä ilmaista. Liian halpa sähkö työntää markkinoilta pois muita tuotantomuotoja, jotka eivät kykene kilpailemaan niin alhaisilla hinnoilla. Mutta juuri näitä tuotantomuotoja tarvitaan, kun ei tuule tai paista. Kun ei tuule, sähkön hinta nousee kovaksi, ja mitä enemmän alituotantoa ja pulaa, sitä kovemmaksi. Energiapalettimme ei ole toimiva nojatessaan niin vahvasti tuulivoimaan – ja Olkiluodon uusi reaktorikin takkuaa.

Sähkön hintaan vaikuttaa sähkömarkkinoiden ongelmallinen rakenne. Nykymalli on luotu vihreän siirtymän nimissä tukemaan uusia energiamuotoja, mutta käytännössä tämän seuraus on, että sähköyhtiöt nettoavat yhä suurempia voittoja ja kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi.

Mitä enemmän sähköstä on pulaa, sitä enemmän mukaan tulee hyvin kallista sähköä, ja se tekee osalle tuottajista valtavat katteet. Tämän takia sähkö on oikeasti niin kallista.

Suomalainen sähkö on jo yli 80-prosenttisesti päästötöntä. Tämä ei kuitenkaan näy kuluttajan maksamassa hinnassa. Kun sähkön markkinahinta ei ole määräytynyt todellisten tuotantokustannusten mukaan, kuluttaja ei pääse hyötymään päästöttömästä sähköntuotannosta. Ei ole tarkoituksenmukaista tai mitenkään kohtuullista, että kalleimman, likaisen sähkön rajakustannus määrää koko hinnan.

Kotimainen ja pohjoismainen puhdas sähkö on myytävä kuluttajille kohtuuhinnalla. Sähkön hinnoittelu ei ole luonnon laki, vaan sitä voidaan muuttaa.

Suomen sähkömarkkinalaki edellyttää kohtuuhintaisen sähkön tarjoamista kuluttajille. Ei kai kyseessä todella kuollut kirjain?

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 12.12.)

Miksi media syö Sanna Marinin kädestä?

Kuten kaikki ovat voineet kymmenistä lehtijutuista lukea, pääministeri Sanna Marin sanoi perjantaina SAK:n järjestämässä puheenjohtajapaneelissa, että 3000 euroa kuussa olisi ”reilu palkka” jokaiselle, joka tekee Suomessa kokopäiväistä työtä. Reiluuden osalta hän lisäsi, että 3000 euroa on selvästi ”alakanttiin”.

Eli siis vähintään 3000 euroa kuussa, mutta mieluusti enemmän, kaikille, jotka Suomessa tekevät mitä tahansa työtä 37,5 tuntia viikossa.

Kuvakaappaus Suomen Uutisten verkkosivulta.

Paneelin juontajan toimittaja Maria Pettersonin (sdp*) kysymys oli typerä mutta säväyttävä. Sen tarkoituksena todennäköisesti juuri oli edesauttaa tällaista julkisuutta. SAK ja SDP ovat monin napanuorin kiinni toisissaan, ja tuskin on sattumaa, että ”oman työmarkkinatahon paneelissa” esitetään tällaisia kysymyksiä.

Mitään tekemistä politiikan todellisuuden, lainsäätäjän mahdollisuuksien tai kansantaloutemme kestävyyden kanssa kysymyksellä ei ollut. Se oli hauska heitto, tyypillinen vasemmistolainen utopiakysymys, josta media mielellään raapii kymmenet otsikkonsa.

Lehdistö toisti Marinin populismin

Sanna Marinin vastaus voidaan laskea pitkään jatkumoon vastaavia demareiden vaaliheittoja. Ennen viime eduskuntavaaleja sellaisen esitti silloinen puolueen kippari Antti Rinne vaatimalla kuuluisaa vappusatastaan. Sanna Marinin kolmentonnin palkan toteutumisen todennäköisyys on noin tuhat kertaa pienempi kuin Rinteen vappusatasen – joka sekään ei toteutunut.

Kaikki muut paneeliin osallistuneet, vasemmalta oikealle, vastasivat kysymykseen selvästi realistisemmin kuin Marin. Omien puolueidensa lähtökohdista käsin.

Marin veti suoraan päätyyn. Sinne, mistä löytyy vaikkapa jehovantodistajien kuvasto leijonien kanssa piknikillä olevista paratiisin asukkaista tai John Lennonin kappale Imagine. Jokuhan näihinkin uskoo.

Saahan kukin höpötellä, mitä haluaa. Ongelmaksi asia muuttuu vasta, kun valta annetaan suomalaiselle lehdistölle.

Media uutisoi Marinin vastaukset nopeasti ja laajasti: Sanna Marin haluaa 3000 euroa palkkaa kaikille! Sanna Marin ehdottaa 3000 euron palkkoja! Sanna Marinin mielestä 3000 euroa on pienin reilu palkka!

Samalla vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon vastaus (1500 euroa) nostettiin esille päinvastaisessa valossa. Näin vähän! Näin vähän Ohisalo haluaa antaa palkkaa! Onpa törkeää!

Tosiasiassa Ohisalon vastaus oli looginen ja vihreiden linjan mukainen sekä huomattavasti realistisempi kuin Sanna Marinin. Hän kuitenkin varsin pian mediamyllytyksen jälkeen tyytyi pahoittelemaan sitä. Ei hänen olisi pitänyt, mutta niin usein käy, kun media ja some raivoavat.

Marinin täydellinen logiikan puute – vai sittenkin taitava mediaveto

Paneelissa Marin itsekin läksytti Ohisaloa. Marin ei voinut ymmärtää, miksi sosiaaliturvan pitää kompensoida alhaista palkkaa, kuten vihreät esitti. Se on väärin.

Siis mitä? Että Marin ei ymmärrä ja hyväksy, että sosiaaliturvan pitää kompensoida alhaista palkkaa?  

Hän itse, hänen johtamansa puolue ja hänen johtamansa hallitus koko ajan aktiivisesti tekevät sellaisia päätöksiä, jotka lisäävät sosiaaliturvan käyttöä alhaisen palkan kompensaationa. Veronmaksaja kantaa koko ajan suuremman taakan työssäkäyvien elintasosta.

Mikä oleellisinta, juuri tähän nojaa Suomen kiilusilmäinen vaatimus saada lisää työperäistä maahanmuuttoa – siihen, että veronmaksaja aina kuittaa maahanmuuttajan ja tämän perheen tulonsiirrot, sosiaaliturvan ja julkiset palvelut. Ja tätä Sanna Marin nimenomaan voimakkaasti kannattaa ja edistää.

Sen sijaan, että poliitikot sorkkivat palkkoja, he voivat vaikuttaa siihen, että työssäkäyminen on kannattavaa ja että käteen jää riittävästi rahaa elämiseen. Nyt näin ei todellakaan ole. Eikä Sanna Marin ole tehnyt asian eteen mitään, päinvastoin.

Eikö hän ymmärrä tätä? Vai eikö hän välitä? Vai onko hän vain niin suosittu ja median rakastama, että hän voi huoletta töräyttää mitä tahansa ja se aina hyödyttää häntä?

Median ”kritiikki” Marinia kohtaan

Pian mediassa alkoi tulla kritiikkiä myös Marinin vastausta kohtaan.

Useampi lehti oli soittanut kiireen vilkkaa ekonomisteille, noille maamme suurimmille tietäjille (ilmastopaneelin jälkeen). Onko tämä mahdollista, voiko näin tehdä, politiikan journalistit kysyivät ekonomisteilta. No ei ole, ei missään nimessä voi, vastasivat ekonomistit.

Kuten jokainen vähääkään yhteiskunnasta ja taloudesta ymmärtävä voi arvata! Riittävän informoitu lapsikin tietää, että tuo ei ole mahdollista. Mutta media päätti soittaa ekonomisteille, ehkä koska se ei itse uskalla kyseenalaistaa Marinia.

Vaikka nämä toimittajat halusivat esiintyä kriittisinä Marinin sutkautusta kohtaan, eivät he tosiasiassa kyenneet siihen.

Jos asia olisi toisin, he olisivat aivan itse, omalla journalistin arvovallallaan, ensin kertoneet, kuinka typerä kysymys oli. He olisivat pohtineet, miksi juuri SAK kysyy sellaista. Mitä hyötyä kysymyksestä oli? He olisivat ehkä päätyneet siihen, että kysymyksellä ei ollut mitään muuta virkaa kuin aikaansaada juuri tämä, mitä nyt tapahtui – osoittaa Sanna Marinin hyväsydämisyys ja reiluus äänestäjien silmissä. Ja muiden huonous.

Sitten he olisivat – itsereflektioon kykenevinä – ehkä kuvanneet suomalaisen politiikan todellisuutta, jossa äärimmäisen suosittu pääministeri saa kaikkein uskomattomimmillakin heitoillaan koko mediakentän levittämään omaa sanomaansa.

Miksi Marin narraa?

Sen jälkeen – mikäli rautalankaa vielä olisi tarvittu – he olisivat selittäneet yksinkertaisimmille lukijoilleen 1) miksi 3000 euroa ei ole mahdollinen ja 2) miten Marinin johtama SDP ja hallitus koko ajan tekevät poliittisia päätöksiä, jotka ovat yhä kauempana tästä ”reilusta palkasta”. Eli siis 3) miten Sanna Marin narraa.

Niin toimittajat eivät tehneet. Suomessa ei juuri ole poliittista journalismia, joka kykenisi tai haluaisi analysoida politiikan sisältöjä ja vallankäytön prosesseja. Se on liian vaikeaa tai kerää liian vähän klikkejä.

Niinpä kansalaisille eli äänestäjille välitettiin narratiivi pääministeri Sanna Marinista, joka haluaa paljon reilumpaa palkkaa ihmisille kuin kukaan muu. Ja vaikka se onkin ekonomistien mielestä mahdotonta, kansa kyllä uskoo mieluummin suosittua ja reilua Sanna Marinia.

Politiikan viihde ja tosi-tv

Samaan aikaan kun yhä useampi kansalainen ei jaksa välittää politiikasta eikä äänestää, politiikan journalismi ja uutisointi muuttuvat viihteellisemmäksi, henkilöityneemmäksi ja aina entistä pinnallisemmaksi. Puheenjohtajia arvioidaan paneeleissa kuin he olisivat tosi-tv-tähtiä tai muita viihdealan ammattilaisia, siis esiintyjiä. Kuka on vakuuttava, kuka on ärhäkkä, kenen tunteet ovat koskettavia, kuka haastaa? Sisällöstä tai johdonmukaisuudesta viis.

Vain näin mahdollisimman monet kansalaiset ehkä saadaan kiinnostumaan politiikan uutisista. Politiikka-kategoriaan laskettavat uutiset saavat klikkauksia ja leviävät somessa villisti, kun niihin saadaan yhdistettyä valovoimainen henkilö.

Mutta kuinka paljon enemmän viihde- ja tosi-tv-julkisuuden kaltaiseksi politiikan vielä pitää mennä? Eikö tämä jo riittäisi?

Suomi ja sen tulevaisuus

Nimittäin kun kyse ei ole viihteestä. Kyse on maamme tulevaisuudesta, maamme ylimmästä päätöksenteosta, lainsäädännöstä. Kyse on ongelmista ja niiden ratkaisuista. Uskottavuudesta. Kyse on puolueiden ja poliitikkojen arvomaailmoista, siitä, mitä he edustavat ja tavoittelevat. Siitä, miten heidän konkreettinen työnsä ja saavutuksensa heijastavat heidän puheitaan.

Kyse ei ole viihteestä, ei klikkiuutisista. Ei supertähdistä.

Hyvänen aika, kyse on Suomesta ja sen tulevaisuudesta.

*) Jos ei jäsenkirjaa, niin ainakin affiliaatio. Journalistilehden päätoimittaja on toiminut esimerkiksi demarimepin avustajana.

Oikeusvaltio tarkoittaa uskottavaa kriminaalipolitiikkaa

Photo by Donald Tong on Pexels.com

Rikos ja rangaistus – siinä aihepiiri, josta kansalaisilla on yleensä paljon sanottavaa, ja mikä huomionarvoista, yleensä kovaa sanottavaa. Iltapäivälehdet seuraavat pikkutarkasti rikostapauksia ja viestivät roistojen saamista tuomioista. Siinä missä vastaantuleva kadunmies melko varmasti kannattaa kovempia tuomioita ainakin henki-, väkivalta- ja seksuaalirikoksista tuomituille, on tuomiokäytäntö ja vallitseva asiantuntemus vuosien varrella siirtynyt entistä pehmeämpään suuntaan.

Suomessa halutaan silitellä rikolliset kaidalle tielle. Tämä loukkaa monien oikeustajua ja vähättelee rikoksen uhrin kokemusta.

Oikeus ja kohtuus eivät toteudu, jos monista rikoksista tuomitaan liian lieviä rangaistuksia. Kyse ei ole vain kadunmiehen mielipiteistä, vaan tosiasiasta. Kun suomalaista rangaistusjärjestelmää verrataan naapurimaiden vastaaviin järjestelmiin, nähdään, että rikolliset pääsevät maassamme usein hyvin vähällä. Esimerkiksi törkeästä ryöstöstä tai törkeästä raiskauksesta tuomitaan Ruotsissa vankeutta aina vähintään viisi vuotta, kun Suomessa vastaavista teoista voi selvitä kahdella vuodella. Norja on vielä Ruotsiakin ankarampi, ja muun muassa näistä rikoksista on mahdollista tuomita vankeutta jopa 21 vuotta.

Suomen kriminaalipoliittisessa järjestelmässä paljousalennukset ja erikoisesti tulkitut ensikertalaisuuden lievennykset vielä keventävät rangaistusta. Se, että mitä enemmän rikoksia tekee, sitä vähemmän tulee kakkua, ei mahdu useimpien oikeustajuun.

Suomen vankiloissa uupuu tällä hetkellä kovilla oleva henkilökunta, jolla on jatkuva väkivallan kokemisen uhka. Toisin kuin hoitajia, vankeja sen sijaan ei saa rasittaa pakkotyöllä, koska se olisi ihmisoikeuksien vastaista. Vangeille järjestetään aktiviteettia ohjatuista liikuntatunneista kampaamopalveluihin. Vuosihoito vankilassa maksaa henkilöltä noin 80 000 euroa vuodessa. Ei liene liioiteltua sanoa, että hoitolaitoksissa olevat vanhukset eivät aina saa vastaavaa palvelua.

Yhä suurempi osa vangeistamme on ulkomaalaisia. Maahanmuuttajat ovat voimakkaasti yliedustettuja monissa rikostyypeissä. EU-direktiivin mukaan turvapaikka voidaan poistaa törkeän rikoksen tekijältä. Suomi ei käytä tätä mahdollisuutta.

Toinen direktiivi taas mahdollistaa säilöönoton rikoksen perusteella palautettavien henkilöiden kohdalla. Tätäkään Suomi ei ole ottanut käyttöön.

Lainsäädännössämme on mahdollisuus karkottaa vakavia rikoksia tehneitä, mutta tätä käytetään äärimmäisen harvoin. Ja yleensä vasta tuomioiden kärsimisen jälkeen. Olisi järkevämpää, että ulkomaalaiset vangit siirrettäisiin suomalaisista vankiloista kotimaidensa vankiloihin, ja heille määrättäisiin maahantulokielto. Tällä hetkellä siirtäminen vaatii vangin suostumuksen, ja koska olosuhteet suomalaisissa vankiloissa ovat tyypillisesti miellyttävämmät kuin monessa muussa maassa, ei suostumusta yleensä saada.

On myös välttämätöntä muuttaa kansalaisuuslakia niin, että vakavaan rikokseen syyllistyneet eivät voi koskaan saada Suomen kansalaisuutta ja että kansalaisuus voidaan tarvittaessa myös poistaa.

Katujengit, järjestäytynyt rikollisuus ja monet muut ongelmat ovat jo Suomessa. Vain riittävän kovilla toimilla me enää kykenemme estämään sen, mikä Ruotsissa on arkipäivää.

Ruotsissa kokeiltiin päänsilitystä mitä erikoisimmilla tavoilla. Ei toiminut. Eikä toimi Suomessakaan. 

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.10.2022)

Perussuomalaisten uusi kriminaalipoliittinen ohjelma

Julkaisutilaisuus 10.10.2022

Ruotsin vaalit 11.9.2022

Photo by David Skyrius on Pexels.com

Vaalikamppailun viimeiset päivät ovat olleet äärimmäisen rumia. Ruotsidemokraattien nousu gallupeissa on saanut muut täysin tolaltaan, ja loka lentää muista puolueista ja (etenkin sosiaalidemokraattisesta) mediasta. Vaikka SD on useissa gallupeissa selvänä kakkosena, Jimmie Åkesson ei ole päässyt pääministerikeskusteluihin, jotka on varattu blokkijohtajille eli sosiaalidemokraateille ja moderaateille. Asiaa perustellaan sillä, että Åkessonista ei kuitenkaan voisi tulla pääministeriä. Vaikka moderaatit ja muutama pienpuolue ovat avanneet yhteistyökanavat SD:n suuntaan, ei puolueella ole asiaa hallitukseen. Perinteinen blokkirakennelma oli hajonnut aiemmin, kun liberaali pienpuolue keskusta siirtyi oikeistoblokista demarien tukipuolueeksi.

Vaikka sosiaalidemokraatit ovat olleet laskussa monissa viimeisimmissä gallupeissa, Magdalena Anderssonin puolue on ollut koko vuoden kovassa nousussa. Suosio oli välillä jo yli 30 prosenttia. Kannatusta ei laskenut edes se tosiasia, että vielä maalis-huhtikuussa puolueen Nato-kanta oli äärimmäisen nihkeä. Ruotsissa pääministerin rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa on erilainen kuin Suomessa, ja Ukrainan sodan ja Nato-prosessin aiheuttama kansan tiivistyminen hyödytti nimenomaan pääministeripuoluetta.

Siitä huolimatta vaalien tärkein teema on turvallisuus. Maahanmuuttajien väkivalta, jengit ja segregaatio ovat kaikissa keskusteluissa ykkösaiheita. Ruotsidemokraattien pitkään yksin hallitsemalle kentälle on tullut muu oikeisto ja osin myös sosiaalidemokraatit, joka on voimistanut retoriikkaansa ja vaatimuksiaan. Ruotsin tähän jamaan ajaneet pääpuolueet, sosiaalidemokraatit ja moderaatit, eivät juuri ole anteeksi pyydelleet. Politiikka on yhtä lyhytnäköistä kuin Suomessakin. Media kokonaisuudessaan on rohkeampi ja moniäänisempi kuin Suomessa, millä on vaikutuksensa myös yleiseen keskusteluun.

Vaaleissa puhutaan tietenkin myös energiakriisistä. Ruotsin käsittämätön päätös ajaa ydinvoima alas on luonnollisesti esillä. Talous ei sen sijaan ole teema lainkaan siinä määrin kuin Suomessa, sillä Ruotsin julkinen talous – maa omalla valuutalla – on eurooppalaista kärkikastia. Maahanmuuton kustannuksista – sekä humanitaarisen että matalapalkka-aloille kohdistuvan – sen sijaan puhutaan jonkin verran, mutta pääpaino on väkivallan ja rikollisuuden lisääntymisessä, turvattomuudessa ja muissa konkreettisesti näkyvissä ongelmissa.

Ruotsissa on yli 2 miljoonaa ulkomailla syntynyttä asukasta. Suurimmat ulkomailla syntyneiden ryhmät ovat syyrialaiset ja irakilaiset, jotka ovat ohittaneet koossa suomalaiset, jotka vuosikymmeniä olivat Ruotsin suurin ulkomaalaisryhmä. 700 000 ulkomailla syntynyttä ei pysty elättämään itseään, vaan elää sosiaaliturvalla. Maahanmuuttajajuuret omaavia henkilöitä oli 2021 jopa 2,7 miljoonaa, mikä on yli 26 prosenttia väestöstä.

Jos kaiken asiaan liittyvän tuskaisuuden ja massiivisten ongelmien keskellä haluat pienen väläyksen toivoa siitä, että asiat voitaisiin vielä korjata, käy katsomassa ruotsidemokraattien somekanavilta puolueen vaalifilmi nimeltään Sverige ska bli bra igen.

Kiinnostu siitä, mitä et näe

Kuva: Matti Matikainen

Samaan aikaan, kun politiikka henkilöityy yhä vahvemmin ja media keskittyy pintapuolisiin seikkoihin ja tunteisiin asiakysymysten penkomisen sijaan, äänestäjien mielenkiinto yhteiskunnan isoihin kysymyksiin heikkenee. Imago, mielikuvat ja yksinkertaisten hokemien tasolle kärjistetyt vaatimukset saavat enemmän tilaa.

Yksi politiikan ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta ensiarvoisen tärkeä asia on julkinen talous eli se verorahoilla pyöritettävä kokonaisuus, josta puhuttaessa miljardit lentelevät. Valitettavasti julkisen talouden rakenne ja koko sekä meno- ja tulopolitiikka eivät oikeasti kiinnosta juuri ketään. Keskustelu taloudesta on pelkistetty joko yksinkertaistettuun puheeseen esimerkiksi työllisyysasteesta (joka ei ole kovin hyvä mittari) ja työvoimapulasta (ilman arviota sen varsinaisista syistä tai tekosyistä) tai sitten miljardipuheeseen. Miljardipuhe saattaa olla tosiasiallisesti tarkkaa ja oikeaa, mutta se ei avaudu kovin monelle. Harva ihminen jaksaa miettiä, millaisia lukuja esimerkiksi valtion velkaantumisen määrä tai vuosittainen budjetin alijäämä oikeasti ovat. Luvut ovat niin suuria, että ne käytännössä menevät yli hilseen. Tämä on ymmärrettävää, joskin kohtalokasta.

Suomen julkinen talous on retuperällä ja krooniset ongelmat – pelkistetysti liikaa menoja, liian vähän tuloja – ovat niin massiivisia, että asian pitäisi kiinnostaa kaikkia. Sen pitäisi olla politiikan tärkein teema. Mutta vaikka taloudesta näennäisesti puhutaan paljon, se on kaikkea muuta kuin tärkeä teema.

Suomi kuluttaa koko ajan enemmän kuin mihin sillä on varaa. Myös veroaste on Suomessa korkea. Erityisen korkea se on siihen nähden, että useimmat verorahoitteiset hyvinvointiyhteiskunnan palvelumme terveydenhuollosta vanhustenhoitoon ja lastensuojeluun eivät toimi. Korkea verotus ei sen paremmin näy kouluissa tai teiden kunnossa. Maksetuille veroille ei tule vastinetta. Mutta jonnekin ne rahat menevät.

Yleensä puolueet eivät suostu kertomaan, mistä pitäisi leikata eli toisin sanoen mitä menoja pitäisi vähentää. Edes kokoomus, jonka imago kiertyy talousteeman ympärille, ei yleensä sano mitään konkreettista. Eduskunnan salin toisen laidan mukaan mitään ongelmaa ei edes ole. Päinvastoin niiden mielestä aina voisi kuluttaa enemmän. Tosiasia kuitenkin on, että järjestelmämme ei kestä tätä. Lopulta hyvinvointiyhteiskunta murtuu kokonaan. Mikään talouskasvu ei kykene kustantamaan koko ajan kiihtyviä menoja.

Perussuomalaisten ”leikkauslistat” maahanmuutosta, kehitysavusta, EU:sta, Ylestä, höpöjärjestöjen tukemisesta tai alati paisuvasta valtion ja kuntien hankehumpasta aiheuttavat muissa puolueissa ja mediassa naureskelua ja epäuskoisuutta. Ne väittävät, että näistä ei voi leikata (miksi ihmeessä ei voi?). Toinen ongelman sivuuttava tapa on väittää, että kaikenlainen leikkaaminen kohdistuu aina johonkin suomalaisen kannalta oleelliseen, perusturvaan, terveydenhuoltoon, kouluihin. Väitteellä ei ole mitään pohjaa. Kyse on poliittisista valinnoista.

Julkisen talouden tasapainottaminen ja tulevaisuuden hyvinvoinnin varmistaminen nojaavat suomalaiselle toissijaisten ja turhien menojen karsimiseen. On järjetöntä, että koko ajan velkaantuva maa ottaa lisää velkaa lähettääkseen sitä Afrikkaan valtavia määriä. Haitallinen maahanmuutto on vielä suurempi ongelma.

Moni äänestäjä kokee maahanmuuton ongelmaksi vain, kun näkee omilla silmillään sen aiheuttamia ongelmia. Sen sijaan sen vaikutus valtiontalouteen ja siten joka ikisen kansalaisen elämään ei kiinnosta välttämättä lainkaan. Suomalaiset maksavat veroja selvästi mielellään, mutta eivät välitä vaatia niille vastinetta. Vaikka ei jaksaisi lukea valtion budjettikirjaa, kaikkien pitäisi kiinnostua tästä huonosti voivasta virtahevosta valtion salongeissa.

(Kolumni on julkaistu Perussuomalainen-lehdessä 8/2022.)

Sähkönhinta ja energiakriisi – perussuomalaisten esityksiä vuoden ajalta

Kuva: Matti Matikainen. Perussuomalaisen eduskuntaryhmän kesäkokous Lappeenrannassa

Perussuomalaiset on aina edellä. Varoitin syyskuussa 2021 nousevasta energiakriisistä. Kuvasin tuumaustunnilla fossiilisten polttoaineiden tilannetta, sähkönhintaa ja sen tulevaisuutta Suomessa ja Euroopassa, päästökaupan aiheuttamia kustannuksia ja vaadittavia toimia.

Olemme vaatineet sekä kansallisia että EU:n toimenpiteitä siis viime syksystä asti. Tämä tosiasia jää herkästi huomaamatta sekä muilta puolueilta – jotka nyt toistavat vaatimuksiamme ominaan – että medialta, jonka huomiointikyky ei ilmeisesti ulotu edellisviikkoa pidemmälle.

Kokosin alle puheenjohtajana tekemiäni perussuomalaisten virallisia esityksiä liittyen sähkönhintaan ja energiakriisiin. Eduskuntaryhmästä ja tietenkin yksittäisiltä edustajilta on tullut vielä paljon lisää.

Syyskuu 2021 – Perussuomalaiset varoittaa lähestyvästä energiakriisistä. Vaatimuksia ilmastopolitiikan maltillistamisesta ja kustannusten alentamisesta. Verotuksen alentamisen vaatimus.

Lokakuu 2021 – Suomen hiilineutraalisuustavoite siirrettävä vuoteen 2050 kustannusten kasvun ja kilpailukyvyn heikentymisen vuoksi.

Lukuisia eri vaatimuksia liian ”kunnianhimoisia” ilmastotoimia vastaan niin kansallisella kuin EU-tasolla koko syksyn ajan ja siitä eteenpäin.

Lokakuu 2021 – Päästöoikeuksia lisättävä markkinoille markkinavakausvarannosta sähkön ja polttoaineiden hinnan alentamiseksi.

Lokakuu 2021 – Kotitalouksien sähkön ja lämmityspolttoaineiden verotusta kevennettävä kohti EU:n minimiä.

Lokakuu 2021 – Päästökauppatuloja ohjattava ilmastotoimista kärsivien kansalaisten auttamiseen kompensoimalla kasvaneita kustannuksia.

Marraskuu 2021 – Sähkön ja polttoaineiden verotusta laskettava 25 prosenttia.

Helmikuu 2022 – Päästökauppaan ja ilmastotoimiin kohdistuvien vaatimusten uudistaminen.

Kansalaisten kallistuneita sähkölaskuja kompensoitava.

Perussuomalaisten välikysymys energianhinnasta.

Maaliskuu 2022 – Venäläisestä energiasta irrottauduttava, ilmastokunnianhimossa jarrutettava, huoltovarmuus- ja omavaraisuusnäkökulmat kaiken keskiöön.

Vaatimus kohtuuhintaisen sähkön takaamisesta.

Vaatimus ydinvoiman lisäämisestä.

Maaliskuu 2022 – Vaatimus jäljellä olevien kivihiilivoimaloiden säästämisestä.

Maaliskuu 2022 – Vaatimus turvetuotannon palauttamisesta.

Huhtikuu 2022 – Päästökauppatulojen ohjaamisesta kotitalouksille ja teollisuudelle. Sähköistämistuki liian alhainen.

Toukokuu 2022 – Energian verotusta alennettava. ALV ja valmisteverot. Useita ilmastopolitiikkaan liittyviä vaatimuksia ja entisten uudistamisia.

Vaatimus sinivalkoisen siirtymän energia- ja ilmastopolitiikasta.

Heinäkuu 2022 – Useita energia- ja ilmastopoliittisia vaatimuksia ja niiden uudistamisia.

Uniper/Fortum-vaatimuksia.

Elokuu 2022 – Veronalennusvaatimusten uudistaminen.

Tuotantoa lisättävä, tehoreservi käyttöön, ei alasajoja.

Päästökauppa keskeytettävä väliaikaisesti kokonaan.

Turve takaisin ja uusiutuvaksi. Lakimuutokset ja kannustimet.

Sähkökauppamalli uudistettava niin, että sähköenergian ja päästöoikeuksien markkinat erotetaan toisistaan. Maksettava tuotantokustannusten mukaan.

Kattohintoja sähkölaskuun.

Hallituksen neuvoteltava energiateollisuuden kanssa sähkön vääristyneen hinnoittelun korjaamiseksi. Hinnat saatava alas. Neuvoteltava pohjoismaiden ja Baltian hallitusten kanssa siirtoyhteyksistä ja hintojen määräytymisestä.

Turve takaisin (kolumni)

Pohjanmaa, turpeen lastausta turvenevalta. Kuva Matti Matikainen

Suomen hallitus sosialidemokraattien ja keskustan johdolla on koko valtakautensa ajan tehnyt toinen toistaan merkillisempiä toimenpiteitä vihreän siirtymän nimikkeen alla. Ensi töikseen se kertoi haluavansa Suomen olevan hiilineutraali reilusti aiemmin kuin muut EU-maat. Sitten erilaisia toimenpiteitä ja lainsäädäntöä on tullut kuin liukuhihnalta, niin omaa kansallista kuin Brysselin suunnalta toista.

Tällä hetkellä Suomi on vakavassa tilanteessa. Ideologinen ilmastopolitiikka ja ”kunnianhimo” ovat kääntyneet maamme pärjäämistä ja hyvinvointia vastaan, vaikka muut puolueet eivät vielä asiaa kehtaakaan myöntää. Mikäli emme tee nopeita ratkaisuja sekä kotimaisen energian että maatalouden ja ruuantuotannon turvaamiseksi, edessämme voi olla humanitaarinen kriisi omassa maassamme.

Yksi suuri virhe on turpeesta luopuminen. Vaikka hallitus väittää, ettei siitä ole luovuttu, ei käytännössä sen edellytysten romuttaminen ole mitään muuta. Turpeen merkitys maamme omavaraisuudelle ja huoltovarmuudelle on erittäin tärkeä. Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma, helposti varastoitava energiamuoto, jota kannattaa polttaa puun kanssa.

Hallituksen asenteesta kertoo jotakin se, että nyt kun tilanne alkaa olla hälyttävä, se on kutsunut turvetuottajia ja muita toimijoita apuun. Heiltä odotetaan vielä viimeisiä palveluksia, jotta pääsemme vaikeimman yli. Mikä taloudellinen toiminta voi nojata tällaiseen lyhytnäköisyyteen? Suomi maksoi tuottajille, että koneet romutetaan. Turvetta olisi tarvittu ennen Venäjän hyökkäystäkin – ja tullaan tarvitsemaan pitkälle tulevaisuuteen.

Suomi makaa turveaarteen päällä. Turpeessa Suomella on lähes yhtä paljon omaisuutta kuin Norjalla öljyssä. Ensin mainittu on arvalla määritetty uusiutumattomaksi. Vuonna 2002 eduskunnan suuri valiokunta äänesti turpeen kohtalosta, ja kun äänet menivät tasan, siirryttiin arpaan. Näin eduskunnan päätöksellä turpeesta tuli uusiutumaton luonnonvara.

Oikeasti turve uusiutuu koko ajan. Mikäli sitä käytetään vain vuosittaisen kasvun verran, pysyy tilanne tältäkin kannalta katsoen tasapainossa. Turvetta kannattaa nimenomaan polttaa puun kanssa.

Tornionjoen länsipuolella puun kanssa poltettava turve on uusiutuvaksi katsottavaa sähkön tuotannossa. Suomessa kyseessä on tarkoituksella valtavan kalliiksi ja ”vääränlaiseksi” määritetty energiamuoto. Yhteismarkkinoilla on kestämätöntä ja epäoikeudenmukaista, että turvetta kohdellaan eri maissa eri tavoin.  

Turvetta tarvitaan kipeästi myös kasvu- ja kuivikeraaka-aineena. Esimerkiksi eläimille ei ole löydettävissä vastaavasti toimivaa korvaavaa vaihtoehtoa. Turve toimii myös ravinnerikkaana maanparanteena ja biodieselin osana.

Meidän on syytä ymmärtää omat rikkautemme ja hyväksyä oman energiavarmuutemme tae.

Se on tässä kriittisessä tilanteessa suurta valtioviisautta. Turve on oleellinen osa perussuomalaisten peräänkuuluttamaa sinivalkoisen siirtymän energiapolitiikkaa.

Viimeistään nyt turpeen olisi syytä kiinnostaa joka ikistä suomalaista. Energia ja ruoka, paljon tärkeämpää ei lopulta ole.

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 24.8.22)

Metsämme ovat meidän

From Wikimedia Commons, the free media repository

Vaikka jotkut niin kuvittelevat, suurin suomalaisiin metsiin kohdistuva uhka ei tule Ponssen motojen suunnalta vaan Euroopan unionista. Erilaisia metsänomistajiin, metsätalouteen ja metsäteollisuuteen kohdistuvia vaatimuksia synnytetään Brysselissä yhä suuremmalla raivolla. Mitä kauempana Keski-Euroopan maat ovat sen paremmin hiilineutraalisuuden saavuttamisesta kuin vaikkapa polttomoottoriautojen kieltämisestä, sitä tarkkaavaisemmin EU kohdistaa huomionsa sinne, missä on eniten metsää ja kaikkein suurinta kunnianhimoa.

Voi Suomi-poloa tässä kolonialisoivassa ilmastohöykytyksessä.

Metsien Suomi, suomaa, vihreä kulta – sen perässä on moni. Kyse on sekä rahasta, päästöjen ja nielujen laskentatavasta että toimivallan siirtämisestä Suomelta EU:lle. EU tunkee ahneet kouransa Suomen metsiin, vaikka sekään ei sille oikeasti kuulu.

Ajankohtaisia metsäasioita EU:ssa ovat esimerkiksi biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta parantava strategia ja osin vielä kesken olevat EU:n taksonomian säädökset, joilla EU määrittelee, mitkä metsiin liittyvät sijoituskohteet ovat hyviä ilmaston ja ympäristön kannalta.

EU haluaa tehdä luonnon ennallistamisesta pakollista ja erityisesti Suomelle hyvin vaativaa. Komission esityksessä kuvattu ennallistamistavoite on mittakaavaltaan valtava ja sen seuraukset turmiollisia. Yksikään komission papereihin perehtynyt ei voi olla miettimättä, kuinka on mahdollista, että Brysselissä ymmärretään Suomea ja metsiemme merkitystä näin vähän.

Valitettavasti kaikki kotimaassakaan eivät puolusta metsiämme. Eduskunnassa on paljon kettingeillä itsensä honkaan sitoneiden henkisiä jälkeläisiä, jotka kuvittelevat, että virkistys ja suojelu muuttuvat kompensoiviksi euroiksi. Heitä ei haittaa ajatus siitä, että suuri osa metsistämme pitää ennallistaa esiteolliselle ajalle.

Ennallistamisen vaikutukset Suomelle olisivat BKT:hen suhteutettuna koko EU:n korkeimmat, miljardiluokkaa vuodessa. Tämäkin arvio on maltillinen. Kaikissa ilmastotoimissa pitää ensin laskea niiden välitön kustannus – ja sitten perään kustannuksen kompensaatio esimerkiksi metsänomistajille. Veronmaksaja kuittaa.

Ilmastopolitiikka maksaa koko ajan yhä enemmän, mutta vieläkään en ole kuullut muiden puolueiden tätä oikeasti myöntävän. EU:lle ilmastopolitiikka on yhä varteenotettavampi perustelu haalia valtaa, lisätä tulonsiirtoja ja yhteistä velkaa. Taakanjako ei toimi, kuten se ei toimi missään muussakaan asiassa. Kuuliaiset tekevät kaiken. Globaali ongelma ei ratkea sillä, että Suomi lakkaa toimimasta.

Miksi vastustusta tämän hulluuden edessä kuuluu niin vähän? Siksi, että Suomessa kaikkien kunnollisten tahojen kuuluu kannattaa sekä EU:ta että kunnianhimoisia ilmastotoimia. Tuli mitä tuli, maksoi mitä maksoi. Imagotappioon ei ole varaa. Harva uskaltaa sanoa, että nyt on menty liian pitkälle.

Tällaisissa tilanteissa perussuomalaisten tehtävä on kertoa, että keisarilla ei ole vaatteita. EU on mennyt liian pitkälle. Ilmastovaatimukset ovat menneet liian pitkälle. Peli pitää viheltää poikki.

EU:lle ei kuulu metsäpolitiikka eikä se saa määrätä, mitä metsissämme tehdään. Vaatimukset, jotka Suomen metsiin kohdistuvat, ovat kertakaikkisen hulluja. Niitä ei saa hyväksyä, ja Suomen tulee vaikka yksin niitä vastustaa.

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.6.2022)