Kysymykset ovat perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtajaehdokkaille esittämiä. Kaikki vastaukseni täällä.

1. Mikä motivoi sinua hakemaan puolueen puheenjohtajaksi?

Olen toiminut kaksi vuotta puolueen 1. varapuheenjohtajana, ja onnistunut mielestäni tehtävässä hyvin. Puheenjohtaja Halla-ahon ilmoitettua luopumisestaan ja lukuisten pyyntöjen seurauksena päätin lähteä mukaan puheenjohtajakisaan. Olen politiikassa siksi, että haluan muuttaa asioita – eikä tästä periaatteesta ole syytä antaa periksi tähänkään profiilitehtävään haettaessa. Perussuomalaiset on vaihtoehto kaikille muille puolueille.

Omaa olemassaoloani politiikassa ja perussuomalaisissa ei määrittele se, että hirveällä draivilla tavoittelisin itselleni koko ajan korkeampia tehtäviä, vaan se, että voisin tehdä asioita hyväksi tälle maalle ja perussuomalaisia kansallismielisiä tavoitteita kannattaville. Politiikka on monenlaisia asioita, enkä itse kaihda myöskään johtamista – mutta itseni tyrkyttäjäksi minusta ei ole. Olen kunnianhimoinen ja ehkä myös kilpailullinen, mutta pelkkä pyrkiminen ei ole koskaan kiinnostanut. Kun lopulta vuosien vetkuttelun jälkeen lähdin politiikkaan, päätin olla tosissani ja tehdä parhaani.

Perussuomalaiset ei ole yhtä kuin puheenjohtajansa. Perussuomalaiset on suuri ja edelleen kasvava kansanliike, jonka luottamuksesta me puoluejohdossa ja kansanedustajina toimimme. Mikäli jäsenistö niin suo, olen valmis puolueen puheenjohtajaksi johtamaan tätä liikettä parhaan kykyni, osaamiseni ja sitoutumiseni mukaan.

2. Mitä arvoja perussuomalaisuus mielestäsi edustaa?

Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue. Ymmärrämme, että meillä on vain yksi Suomi ja tuo Suomi on juuri meille suomalaisille paras ja ensiarvoinen paikka. Ymmärrämme myös, että tuo hyvä ei ole tullut automaattisesti – siitä on jouduttu taistelemaan, vuodattamaan verta, on tehty paljon töitä, kaaduttu ja noustu. Tätä meidän esi-isiemme ja -äitiemme saavuttamaa meidän pitää suojella – itsemme, lapsiemme, lastemme lapsien, Suomen hyväksi.

Perussuomalainen kansallismielisyys nojaa moniin perinteisiin eettisiin ja kristillisiin arvoihin, joita voidaan löytää länsimaisen sivilisaation takaa laajemminkin. Nämä eivät tarkoita sitä, mitä vastustajamme usein väittävät – silmät kiinni sulkevaa kapeakatseisuutta, tympeää impivaaraa, alati muuttuvan maailman itsepäistä vastustamista. Perussuomalaiset toimii nykypäivässä, mutta kieltäytyy hyväksymästä sitä, että kaikki hyvä, perinteinen, meitä suojannut ja turvaa tuonut – olipa kyseessä sitten mikä tahansa vanha instituutio – pitäisi kyseenalaistaa ja korvata jollakin muulla. Suomalaisessa kulttuurissa on tietysti ongelmansa, mutta kun katsomme laajalle, ymmärrämme sen olevan ainakin meille paras mahdollinen. Jos ei miellytä, täältä voi tietenkin aina lähteä.

Käytännöllisemmällä tasolla perussuomalaisuus edustaa ajatusta siitä, että valtion tehtävä on suojata kansalaisiaan ja huolehtia heidän perustavanlaatuisesta hyvinvoinnistaan. Valtion tai sen alayksiköiden ei tule holhota eikä rajoittaa ihmisiä liiaksi. Ihmisellä tulee olla vastuu omasta elämästään eikä sitä voi sälyttää minnekään muualle. Heikoimmista ja niistä, jotka eivät itse voi kantaa itsestään vastuuta, tulee huolehtia, mutta on myös realistisesti ymmärrettävä, että kaikkea maailmaa ei voida pelastaa. Suomen valtion tehtävä on huolehtia suomalaisista, suomalaisten päätöksentekijöiden tehtävänä on ajaa suomalaisten asiaa. Vain kovalla työntekemisellä on mahdollisuus saavuttaa jaettavaa hyvinvointia.

Kansallismieliseen ajatteluun kuuluu olennaisesti arvo itsemääräämisoikeudesta. Suomen demokraattinen järjestelmä toimii, kun suomalaiset saavat päättää omista asioistaan. Me emme halua olla muiden määräiltävänä. Itsenäinen Suomi on meille korkea arvo. Eikä se ole vain retoriikkaa, kuten useille muille puolueille. Me tarkoitamme sitä.

Kansallismielinen ihminen huolehtii myös ympäristöstään ja suomalaisesta luonnosta, puhtaasta ilmasta, vedestä ja maasta. Hän arvostaa elinympäristöään ja muiden ihmisten elinympäristöä.

3. Mitä mieltä olette puolueen kehityksestä?

Olen ollut neljän ja puolen vuoden ajan kehittämässä puoluetta, viimeiset kaksi vuotta puheenjohtajistossa, sitä ennen sen lähellä toimien. En hakisi puheenjohtajaksi, jos en pitäisi kehitystämme hyvänä.

Emme ole likimainkaan valmis puolue emmekä sellaiseksi koskaan tule. Sekä organisaatiota että sisältöä tulee kehittää. (Tarkemmin, ks. seuraava vastaus.)

4. Miten kehittäisitte perussuomalaisia?

Olen pyrkinyt lisäämään perussuomalaisen politiikan asiakeskeisyyttä mutta aina niin, että emme muutu teknisiä seikkoja, abstraktia puuta heinää tai politiikan yleisjargonia suoltavaksi laimeaksi puolueeksi. Perussuomalaisuuden ydin ja sanoma on selvästi muista puolueista erottuva, ei vain asiakysymysten vaan myös maailmankuvan osalta. Tämä on pohja, jonka päällä seisomme. Se pohja ei saa muuttua sen mukaan, onko paikkamme gallupissa ylhäällä vai alhaalla, eduskunnassa oppositiossa vai hallituksessa.

Puolueen jäsenistössä, aktiivisissa toimijoissa ja erityisesti kannattajissa on oikeistolaisia, vasemmistolaisia, keskustalaisia, konservatiiveja, liberaaleja, kaupunkilaisia, maalaisia, asiantuntijoita, duunareita, erilaisia sosiaaliluokkia ja näkökulmia. Vaikka tämä joskus aiheuttaa haasteita, näen sen ehdottomasti suurena voimavarana. Moninaisuutta ei ole syytä rajoittaa, sillä me teemme uudenlaista politiikkaa. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että oppositiossa tällaiset asiat ovat helpompia. Myös puolueen johtaminen on hallituksessa huomattavasti vaikeampaa. Ongelmia ei pidä manata, mutta tosiasiat on tunnustettava.

Asiakeskeisyyden lisäämisen ja politiikan määrittelyn lisäksi olen pitänyt tärkeänä, että perussuomalaiset parantaa imagoaan. Vaikka me tiedämme, kuinka ihania ja mukavia olemme, kaikki muut eivät tiedä. Minustakin on typerää, että niin moni ihminen äänestää mielikuvaa eikä asiaa, mutta koska niin nyt vain on, on asiaan ollut pakko keskittyä. Tämä on erityisen tärkeää naisäänestäjien kohdalla.

Jokainen meistä edustaa perussuomalaisia, olipa paikka sitten kunnanvaltuusto, lehden mielipidepalsta, lähikauppa, eduskunta tai A-studio. Vastustajiemme epäystävälliseen tapaan rakentaa omaa kuvaansa perussuomalaisista emme usein voi vaikuttaa, mutta omaan toimintaamme voimme. Kiukuttelemmeko ja arvostelemme toisiamme ja tappelemme keskenämme vaiko teemme jotakin hyödyllistä, otamme asioista ja vaikutusmahdollisuuksista selvää ja tuemme toisiamme? Ja erityisesti – teemme johdonmukaista asiapolitiikkaa kaikkialla Suomessa.

Imagon parantaminen ei tarkoita sitä, että meidän pitää muuttua korrekteiksi, laimeiksi, tylsiksi tai erityisyyttämme hillitseviksi. Olemme heterogeeninen ryhmä, ja teemme erottuvaa politiikkaa, jolla on selvä tavoite. Pelkkä öyhöttäminen ja normien rikkominen eivät kuitenkaan ole itsessään hyviä tavoitteita. Pelkkä viestintä ilman kovaa työtä yleisön silmien ulottumattomissa ei johda mihinkään, edes internetaikakaudella, kun kilpailu sydämistä on kovaa ja politiikka yhä henkilövetoisempaa.

Täytyy olla taitoa olla kova, ajatella omilla aivoillaan ja pitää kiinni periaatteistaan, mutta silti toimia politiikkamme kokonaisedun mukaan. Poliittiset vastustajamme kyllä vastustavat politiikkaamme – meidän ei tarvitse erikseen huolehtia siitä, että he vastustavat meitä myös ihmisinä.

Läheskään kaikki politiikassa toimivat eivät ymmärrä, että puolueen etu menee sen yksittäisten toimijoiden edun edelle. Näin se kuitenkin on ja niin sen tulee olla. Terveessä yhteisössä asioista on kuitenkin aina oltava mahdollisuus keskustella eikä meidän ole syytä pelätä erimielisyyttä. Parasta kuitenkin olisi, että suuremmat tappelut hoidetaan puolueen omien seinien sisällä – eikä antaen niistä sytykettä kilpailijoillemme.

Vaikka kuulostaakin kliseeltä, politiikka on joukkuelaji. Yksikään meistä ei olisi täällä mitään ilman perussuomalaiset-puoluetta. Narsistiset, oman kuplansa suosionosoituksista liikevoimansa saavat ja muiden yli kävelevät eivät meillä yleensä kauan juhli.  

Ymmärrän erittäin hyvin, että asioihin vaikuttaminen ei aina tai edes yleensä etene suoraviivaisesti. Kovaäänisin huuto ei useinkaan ole strategisesti järkevintä, vaikka tavoite olisi oikea. Politiikassa pitäisi jaksaa olla kärsivällinen ja katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Näin olen itse koko ajan toiminut ja aion toimia jatkossakin.

5. Miten edistäisit nuorten (PS-Nuorison jäsenten) vaikutusmahdollisuuksia puolueessa?

Perussuomalaisissa nuorten asema ja ääni ovat mielestäni hyvin edustettuja. Paitsi että puolueena me vetoamme nuoriin ja nuorisokannatuksemme on varsin korkealla, näkyy heitä paljon puolueen toiminnassa. Nuorisojärjestö on tuottanut näkyviä ja taitavia poliitikkoja, joita etenkin nyt kesäkuun kuntavaaleissa saatiin hyvin läpi maan eri valtuustoihin ja muille luottamuspaikoille. Mielestäni tällainen vaikutusmahdollisuuksien saaminen on kaikkein arvokkainta, kiintiöiden tai keinotekoisten ”nuoren ääni”-positioiden sijaan. Nuorisojärjestö on edustettuna puoluehallituksessa, mikä avaa tien virallisemmalle kanavalle ja ylipäätänsä sille, että nuorisojärjestön asiat tulevat selvästi johdon tietoon.

Nuorisosta tulee väistämättä entisiä nuoria, jotka viimeistään silloin tulevat toimimaan puolueen kaikilla tasoilla. Perussuomalaiset ei ole broilerikasvattamo, mutta ehdottomasti kannatan omien nuorten avittamista eteenpäin ja tämän lähteen huomioimista myös erilaisissa rekryissä. Näin olen myös henkilökohtaisesti tehnyt.

6. Miten lisäisitte nuorten kiinnostusta politiikasta ja äänestämisestä?

Perussuomalainen sanoma vetoaa nuoriin, monestakin syystä. Yksi on varmasti se, että puhumme ymmärrettävästi, oikeista asioista, ilman turhaa politiikan peruslässytystä ja jargonia. Tärkeintä on sanoittaa asioita, joita nuoret (ja kaikki muutkin) tunnistavat, ja kuunnella, mitä heillä on sanottavanaan.  

Parhaiten nuorten kiinnostusta politiikkaan lisäävät politiikasta kiinnostuneet toiset nuoret. Siksi nuorisojärjestön asema ja toiminta ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ihan ummikko nuorten elämästä en tosin täti-iästäni huolimatta itsekään ole, koska sellaisia asuu kotonani. Äitiperspektiivi ei tosin ole ehkä se kaikkein osuvin, kun puhutaan politiikasta.

(Vastaukset kysymyksiin 7-9 täällä.)

10. Pitäisikö asevelvollisuus laajentaa koskemaan myös naisiakin?

Tämä on vaikea kysymys. Yhtäältä olen konservatiivinen siinä, että näen maan sotilaallisen puolustamisen erityisesti miesten tehtävänä. Tiedän, että kaikista miehistäkään ei ole siihen, mutta keskimäärin miehen etenkin fyysiset ominaisuudet ylittävät tässä mielessä naisen ominaisuudet. Naisilla on tietenkin tehtävänsä myös maanpuolustuksessa, ja olen ylpeä kaikista armeijan suorittavista naisista. Olen huomannut, että perussuomalaisissa on paljon armeijan käyneitä naisia.

Toisaalta ymmärrän, että pakollinen asevelvollisuus on miehille rasite, jota naisilla ei ole lainkaan. Tämä rikkoo tietenkin tasa-arvoa.

Kantani ei ole ehdoton, mutta nähdäkseni parasta olisi, että molemmille sukupuolille olisi yhteiset velvoittavat kutsunnat. Mikäli nainen ei halua mennä armeijaan, hän voisi suorittaa muunlaisia palveluksia isänmaan hyväksi. En usko, että olisi kenenkään etu, että kaikki naiset velvoitettaisiin harjoittelemaan aseen käyttöä ja vihollisen tappamista. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta sittenpä olen.

11. Tulisiko vakaviin rikoksiin syyllistyneet kaksoiskansalaiset karkottaa maasta, vaikka he olisivat syntyneet ja eläneet Suomessa?

Ensinnäkään kansalaisuuksia ei tulisi jaella kuin ilmaisia ämpäreitä, kuten nyt tapahtuu. Suomen kansalaisuus pitää ansaita integroitumalla yhteiskuntaan, ja tämä vie tietenkin pitkään. Kaikki maahanmuuttopoliittiset toimet ovat vaikeampia (tai oikeastaan lähes mahdottomia) sen jälkeen, kun henkilö on saanut kansalaisuuden. Vastaavasti suojeluasema ei koskaan saisi tarkoittaa automaattista maahan jäämistä ja kansalaisuutta. (Maahanmuuttopoliittiset linjani voi lukea esimerkiksi blogistani.)

Johtamani hallintovaliokunta käsitteli vasta kansalaisaloitteen seksuaalirikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien karkottamisesta. Saimme Halla-ahon ja Peltokankaan kanssa mietinnöstäkin varsin kriittisen (ks. esim. ”Eduskunnan hallintovaliokunta: Törkeitä rikoksia tehneet ulkomaalaiset saatava nopeasti pois maasta”), mutta teimme vielä oman vastalauseen, jossa toimme perussuomalaiset kannat esille. Tällä hetkellä ankarimmat toimet eivät ole juridisesti mahdollisia, mutta toimme esille monia lähestymistapoja, joilla asiaa voisi auttaa. (Tärkein tietenkin olisi se, että tällaista maahanmuuttoa ei lainkaan päästettäisi Suomeen.)

Kansalaisaloitteen käsittely teki selväksi sen, että keinoja rikollisten tehokkaammaksi karkottamiseksi on, mutta toisaalta myös sen, että hallituspuolueet eivät halua niitä keinoja käyttää.

Lisää aiheesta tässä uutisessa.

12. Millä konkreettisilla keinoilla parantaisit Suomen taloutta ja kilpailukykyä?

Työllisyyden parantaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tarkoita nykyhallituksen toteuttamia veronmaksajan rahalla tehtäviä työllistämistoimia (vaikka nekin voivat sosiaalipoliittisina toimina olla joskus kannatettavia), vaan ennen kaikkea yksityiselle sektorille syntyviä työpaikkoja. Mikään yksittäinen työllisyystoimi, sen paremmin pehmeä kuin kova, ei mene sen edelle, että yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää yritys-, vero-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Suomessa on työttömiä työnhakijoita ja työvoimahallinnon palveluiden piirissä noin puoli miljoonaa ihmistä. Sen lisäksi työikäisistä ennenaikaisesti eläköityneitä on noin 200 000. Heissä on paljon mielenterveyspotilaita ja nuoria, alle 35-vuotiaita. Tähän joukkoon liu’utaan koko ajan vajaa- tai osatyökykyisten joukosta. Sitkeästi työttömiksi arvioitujen määrä on 162 000 henkilöä. Heidän työllistymistodennäköisyytensä on alle 20 prosenttia ja heikoimmillaan alle 10 prosenttia eli olematon.

Näiden lisäksi työssä – eli työllisten joukossa eli työllisyysastetta nostamassa – on noin 178 000 ihmistä, jotka ovat alityöllistettyjä eli vastentahtoisesti osa-aikatyöllisiä. He haluaisivat tehdä enemmän tunteja, mutta niitä ei ole tarjolla. He todennäköisesti eivät tule toimeen palkallaan vaan tarvitsevat sosiaaliturvaa palkanpuutetta korvaamaan. Sama koskee kokoaikaisia matalapalkkasektoreiden työntekijöitä, etenkin kalliin asumisen alueilla.

Kun katsotaan työmarkkinoille saapuvia eli koulutuksessa olevia nuoria, havaitaan vielä, edellä luettelemieni ryhmien lisäksi, että ammatillisissa oppilaitoksissa on suuri joukko nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja heidän on vaikea päästä edes työharjoitteluun.

Näistä ryhmistä syntyy valtava reservi. Osan työllisyysmahdollisuudet ovat toki olemattomat, mutta osan eivät. Kaikkien työllistämisen pehmeiden keinojen pitäisi keskittyä näiden ihmisten, etenkin nuorten, työmarkkinoille saamiseen, mutta samaan aikaan on ymmärrettävä työllistämisen kustannukset. Mikäli oikeaa työllistymistä ei synny, kuinka paljon tukitoimet saavat maksaa?

Samalla olisi huolehdittava ennaltaehkäisytoimena myös siitä, että lisää heikon työmarkkina-aseman omaavia henkilöitä ei maahan tulisi eli siis on tehtävä rajoittavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tiukka eli valikoiva maahanmuuttopolitiikka on kaikkien virallisten lukujen valossa merkittävä työllisyystoimi, jolla on siten selvä vaikutuksensa julkisen talouden tilaan.

Työllisyyteen ja sitä myötä talouteen vaikutetaan myös koulutuspolitiikalla. Valtiolla pitäisi olla koulutuksen keskeisimpänä maksumiehenä suurempi ja ohjaavampi rooli koulutuksen suuntaamisessa alojen ja alueiden suhteen, koska valtio vastaa myös koulutustuotoksen seurauksista. Sikäli kun eri alojen työvoimapulat ovat laadullisia eli johtuvat osaajien puutteesta tai osaamisvajeista, heitä on koulutettava lisää. Sikäli kun työvoimapula johtuu huonosta palkasta ja työoloista suhteessa sosiaaliturvaan, on tähän puututtava.

Suomi tarvitsee oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä. Tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen.

Yleistä talouden dynamiikkaa lisätään verotusta alentamalla. Erityisesti palkansaajan verotuksen alentaminen vaikuttaa positiivisesti. Paitsi että se lisää ostovoimaa ja sitä myötä kulutusta, parantaa se myös työn kannustimia etenkin matalammilla palkka-asteilla. Valitettavasti vihervasemmistohallitus toimii täysin toiseen suuntaan.

Työn kannattamattomuus matalilla palkkatasoilla, suhteessa sosiaaliturvaan, etenkin kalliin asumisen alueilla, on päivänselvä ongelma, joka heikentää työllisyyttä ja lisää työvoiman saatavuuteen liittyviä ongelmia (joita sitten halutaan korjata tuomalla maahan ulkomaalaisia). Tästäkin aiheesta löytyy blogistani useita kirjoituksia.

Edelleen edellä mainittujen asioiden lisäksi Suomen kilpailukyvyn parantamisessa nostan esille ilmastopolitiikan vaikutukset. Kuljetuskustannusten nousu vaikeuttaa useiden yritysten toimintamahdollisuuksia. Toinen ongelma on teollisuuden hiilivuoto. Globaali ilmasto ei toivu, mutta Suomi kärsii. Vientiyrityksemme ovat talouden ja lisäarvon veturi eikä Suomi voi nousta ilman niitä.

Koulutuspolitiikan lisäksi tutkimus- ja innovaatioinvestointien tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä tuottaa ennen muuta uudenlaista kilpailukykyä. Kannatan myös yritysverojärjestelmän uudistamista perussuomalaisten esittämällä tavalla (ks. esim. vaihtoehtobudjetti 2021) investoimista ja kasvamista tukevaan suuntaan.

Suomalaisessa järjestelmässä on useita rakenteellisia jähmeyksiä, jotka heikentävät kasvun mahdollisuuksia. Krooniset menokohteet ja niiden aiheuttama taakka pahentavat tilannetta. Vaikka eurooppalainen talous nyt vetää ennätyskovaa, Suomi ei pääse nosteeseen toivotusti mukaan. Lyhyen nousun jälkeen kohtaamme jälleen ne aivan samat ongelmat. Nousu ei korjaa taloutemme ongelmia, mutta sen valossa vasemmistohallitus voi taas hetken aikaa paistatella.

13. Puolueen nettisivujen mukaan perussuomalaiset ovat mm. kristillissosiaalinen puolue. Miten kristillinen arvopohja näkyisi politiikassanne?

Kuten kysymyksen kaksi vastauksessa totesin, perussuomalainen kansallismielisyys nojaa moniin perinteisiin eettisiin ja kristillisiin arvoihin, joita voidaan löytää länsimaisen sivilisaation takaa laajemminkin. Näistä on syytä pitää voimakkaasti kiinni, etenkin nykyisellä sekopäisellä aikakaudella, kun esimerkiksi islamin uskoa tarjoillaan meille tasa-arvoisena rauhanuskontona, sukupuolen voi vaihtaa fiiliksen mukaan, miehellä on kuukautiset ja monta puolisoakin on ihan kiva juttu.

Itse erosin evankelisluterilaisesta kirkosta muutama vuosi sitten sen käsittämättömien poliittisten kantojen takia. Minulla on oma lapsena kehittynyt henkilökohtainen uskoni, joka on esimerkiksi auttanut traagisissa elämänkokemuksissa.

Kristillissosiaalisuus liittyy mielestäni monin perinteisiin kysymyksiin, esimerkiksi avioliittoon, sekä siihen, miten kohtelemme läheisiämme, miten näemme työn merkityksen, miten arvostamme nöyryyttä, luottamusta, altruismia ja niin edelleen.

14. Pitäisikö koko Suomi pitää asuttuna? Jos kyllä, miten?

Koko Suomi on pidettävä asumiskelpoisena. Ketään ei tietenkään voi pakottaa asumaan missään. Kaupungistuminen on tosiasia, mutta myös toiseen suuntaan on uskallettava ohjata. Toivon, että etätyöskentelyn vakiintuminen helpottaa myös erilaisia asumisvalintoja ja vaikkapa vapaa-ajan asunnon paikkakunnalla pysyvämmän asumisen.

Asumiskelpoisuus edellyttää työpaikkoja ja riittäviä palveluita. Mikään valtion virastojen siirtely ei tällaista asiaa edistä, vaan työpaikkojen on oltava yrityksissä, siis yksityisellä sektorilla. Yritysten toimintaedellytysten tulee olla kunnossa, niin verotuksen, regulaatioiden kuin vaikkapa ilmastopolitiikan suhteen. Jokainen ”ilmastokunnianhimon” lisäys nostaa esimerkiksi kuljetuskustannuksia ja vaikeuttaa monien sektorien yritysten toimintaa. Pelkkä clean ja green techin työpaikkojen syntyminen ei pelasta kokonaistilannetta, vaikka näin usein väitetäänkin.

Kuntiin on mahdollistettava erilaisia lakisääteisten tehtävien kokonaisuuksia. Jokaisessa kunnassa ei tarvitse olla samoja palveluita. Kuntien tehtäviä pitää karsia ylhäältä eli valtakunnalliselta tasolta päin. Olen aiheesta puhunut julkisuudessa ja eduskunnassa paljon. Tällaisella palvelurakennevaatimustasolla Suomessa ei ole mahdollista sen paremmin asuminen missä tahansa kuin mikään muukaan. Pää tulee vetävän käteen, kun rahat ovat loppu.

15. Miten ratkaisisitte Suomen huoltosuhteeseen liittyvät ongelmat?

Huoltosuhteeseen ja sen korjaamiseen liittyvä keskustelu on suomalaisten yhteiskunnan yksi vääristyneimpiä, ja olen käyttänyt huomattavasti aikaa ja energiaa sen virheiden korjaamiseen niin eduskunnassa kuin sen ulkopuolellakin.

Ikääntyminen ja syntyvyyden lasku ovat tosiasioita, joista emme mihinkään pääse. Tosin näidenkin yhteydessä keskustelusta usein unohtuu oleellisia seikkoja. Ensinnäkin ikääntymiseen liittyen epäedullisen huoltosuhteen ongelma on seuraavien 10–15 vuoden aikana itse itsensä korjaava, sillä ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa enää yli 75-vuotiaiden keskuudessa. Me emme siis suinkaan ikuisesti ole ”ikääntymisloukussa”, kuten toisinaan voisi kuvitella, kun vaikkapa kuuntelee vaatimuksia valtavien ulkomailta haalittavien lähihoitajien tarpeesta.

Toisekseen syntyvyyskehitykseen on myös mahdollista vaikuttaa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että lisääntymisikäisten, etenkin naisten, lastentekohaluja heikentää luottamuksen puute omaan tulevaisuuteen, erityisesti työelämään liittyen. Pariskuntien toteutunut lapsiluku jää kauaksi lapsilukutoiveesta. Mikäli (suomalaisten) lapsilukutoive toteutuisi, meillä ei olisi syntyvyysongelmaa. Huolehtimalla paremmin työpaikoista ja julkisesta taloudesta sekä panostamalla lapsiperheiden käyttämiin palveluihin ja etuuksiin on mahdollista vaikuttaa syntyvyyteen. Naapurimaa Viro on näyttänyt hyvää esimerkkiä. Virossa ei myöskään toistaiseksi ole maahanmuutto-ongelmaa.

Huoltosuhteen parantamiseen liittyvä kaikkein suurin keskustelun vääristymä on väittää, että jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, on väistämätöntä saada lisää maahanmuuttoa. Tämä väite toistuu puolueesta ja organisaatiosta toiseen, perussuomalaiset pois lukien. (Tarkemmin aiheesta ks. blogini, josta tältäkin vuodelta löytyy useita perusteellisia kirjoituksia asiasta.)

Valitettavasti merkittävä osa Suomeen saapuvasta maahanmuutosta parantaa vain väestöllistä huoltosuhdetta mutta ei taloudellista huoltosuhdetta. Halpamarkkinoille saapuva maahanmuutto ei korjaa kestävyysvajetta, päinvastoin. Se tulee veronmaksajalle kalliiksi. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, meidän nimenomaan ei pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää hyvin heikoksi ja ansiot alhaisiksi.

Demografisia ja kestävyysvajetta kuvaavia lukuja voidaan esittää monenlaisia. Yksi pysäyttävimmistä on 43 prosenttia. Se kertoo sen osuuden ihmisistä, jotka ylipäätänsä käyvät töissä. 57 prosenttia maassa asuvista siis on joko lapsia, vanhuksia tai muuten työmarkkinoiden ulkopuolella. Tämän osuuden korjaaminen on kaikkein tärkeintä.

Taloudellisen huoltosuhteen parantaminen syntyy työllisyyden nostosta, työpaikkojen lisääntymisestä, työiän pidentämisestä, suomalaisten syntyvyyden parantamisesta ja se edellyttää julkisen talouden rönsyjen leikkaamista, menojen priorisointia ja kireää ja voimakkaasti valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Toimenpiteitä olen käsitellyt blogissani (riikkapurra.net) useissa kirjoituksissa.