Mikä ihmeen erilainen ihmiskuva?

vaalit

Lähde: Ylen tulospalvelu

Kesäkuun 2017 jälkeen useampi puolue on korostanut, että perussuomalaisilla on erilainen ihmiskäsitys tai ihmiskuva – toisin sanoen siis vääränlainen, verrattuna kyseisten puolueiden omiin käsityksiin ja kuviin.

Vaalikamppailun aikana erityisesti demarit, kokoomus ja vasemmisto nostivat tätä näkemystä esille. Vaalituloksen ratkettua Antti Rinne on todennut, että demareilla ja perussuomalaisilla on ”ihmisyyteen liittyviä näkemyseroja”, mikä tekee yhteisen hallitustaipaleen suunnittelun jos ei mahdottomaksi, niin ainakin hyvin vaikeaksi.

Vastaavasti Sanna Marin sanoi eilen A-Studiossa, että hänen edustamansa puolueen arvomaailma on hyvin erilainen perussuomalaisten kanssa. Hän puhui ”arvokuilusta”, ja korosti, että eri heikompiosaisten ryhmien vastakkainasettelu on väärin.

Mitä he tarkoittavat?

Mistäköhän suunnasta tätä lähtisi purkamaan? Onko meidän ihmiskuvamme todella erilainen vai mahtaisiko kyseessä olla jälleen yksi poliittinen iskusana, jota kätevästi käytetään paremman selityksen puutteessa? Mitään konkreettisia selityksiä ”ihmiskuvamme” puutteellisuudelle tai vääränlaisuudelle ei nimittäin yleensä anneta. Tai jos annetaan, menevät ne aivan metsään – keskittyen esimerkiksi seikkoihin, joihin politiikkamme ei ota mitään kantaa, kuten ihonväriin.

Meidän mielestämme julkisen vallan eli myös suomalaisten poliitikkojen tehtävä on puolustaa Suomen ja suomalaisten etua. Me emme näe mitään muuta järkevää perustelua Suomi-nimisen valtion olemassaololle. Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten. Suomen ja suomalaisten ensisijainen tehtävä ei voi olla huolehtia jonkun muunmaalaisista ihmisistä tai satunnaisista maailman ihmisistä.

Mikäli esitämme tämän argumentin demareille, he todennäköisesti vastaisivat jotakin jakamattomasta ihmisarvosta tai ihmisoikeuksista. Mitä ne sitten tarkoittavat?

Liberaalit hokemat ja todellisuus

Meidänkin mielestämme kaikilla on jakamaton ihmisarvo. Meidät erottaa demareista (ja muista puolueista) se, että ymmärrämme realistisesti, että käytännön maailmassa tuo jakamaton ihmisarvo tarkoittaa aina sitä, että jollakin on velvollisuus maksaa tuon jakamattoman ihmisarvon abstraktista erottuvat maalliset sovellukset.

”Jakamaton ihmisarvo” tai ”universaalit ihmisoikeudet” ovat abstrakteja asioita, jotka konkretisoituvat vasta, kun joku taho – yleensä aina valtio – takaa ne. Tuo takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta, mutta länsimaissa se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muita lukuisia ”oikeuksia”.

Vaikka kaikki maailman ihmiset eivät tällä hetkellä olekaan vaatimassa meidän palveluksiamme, niin kauan kuin asetelma on tällainen, kaikilla maailman ihmisillä kuitenkin on periaatteessa yhtäläinen oikeus vaatia niitä. Yksikään poliittinen vastustajamme ei kykene vastaamaan kysymykseen, milloin velvollisuutemme loppuu.

Kuinka monta maahanmuuttajaa meillä on ”moraalinen velvollisuus” hoitaa? Kuinka monella maahan tulevalla on ”jakamaton ihmisarvo” nimenomaan meidän kontekstissamme eli Suomi-nimisessä maassa?

Hyvien valtioiden maailma

On utopia, että kaikilla maailman ihmisillä olisi konkreettisesti ”jakamaton ihmisarvo” eli että he sijaitsisivat valtioissa tai muissa yhteisöissä, jotka huolehtivat heidän oikeuksistaan ja vapauksistaan. Minusta tuo on tietysti tavoiteltavaa, mutta on oleellista ymmärtää, minkä tahon tavoittelua se ensisijaisesti edellyttää. Ei minun, ei sinun, ei meidän. Vaan niiden valtioiden, joissa asuu ihmisiä, joiden ”jakamaton ihmisarvo” ei toteudu.

Mikäli maailma olisi täynnä Suomen kaltaisia valtioita, meillä ei olisi ”ihmisarvo-ongelmia”, jotka tulevat esille muun muassa hallitsemattomina siirtolaisvirtoina, paremman elintason tai turvapaikan etsimisenä ja muina globaalin tason ominaisuuksina.

Miksi se sitten ei ole suunta, johon kaikki haluaisivat kansainvälistä politiikkaa ohjata, kohti vakaita ja kehittyneitä valtioita, jotka pitävät omistaan huolen?

Yksinkertaisimmillaan valtiot olisivat kansallisvaltioita, mutta muukin on mahdollista. Miksi edes kehitysapujärjestelmämme ei ole rakennettu niin, että se palkitsisi valtioita ihmisoikeuksien mukaisesta toiminnasta ja rankaisisi sen puutteesta?

Me emme ole vastuussa maailman pahoinvoinnista. Meidän sarkamme on kotimaassa, niin moraalisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisestikin.

Perussuomalaisille ihmisoikeudet eivät tarkoita, että omasta väestään, alueestaan, kulttuuristaan ja asioistaan hyvää huolta pitävät maat joutuvat kantamaan vastuun niistä maista, jotka vuodesta toiseen eivät tee mitään asioiden eteen. Maista, jotka kantavat enemmän huolta hirmuhallitsijoiden, näiden esikuntien ja muiden valtaklikkien hyvinvoinnista kuin monimiljoonaisesta kansasta.

Hyväntekeväisyys on toinen asia. Hyvä maa voi yrittää auttaa – kuten hyvä ihminenkin tekee – mutta se ei voi olla sen velvollisuus.

Mikäli jokainen maailman maa tekisi näin, meillä olisi paljon vähemmän ongelmia, joita sälyttää muiden hoidettavaksi. Realismin edistyksellinen tavoite jää valitettavasti monilta ymmärtämättä.

Sisäinen solidaarisuus ja globalismi

Oman maan ja kansalaisten edelle laittaminen ei ole pahuutta eikä se ole itsekkyyttä. Se on paitsi realismia myös ehdoton arvo.

Kehittyvistä maista länsimaihin tapahtuvalla maahanmuutolla mikään ei korjaannu. Mutta ehjäkin rikkoontuu. Onko tämän ymmärtäminen todella ”vääränlaista ihmiskäsitystä”?

Entä sitten konkreettinen perussuomalaisten ihmiskäsitys? Periaateohjelmamme sanoo näin:

”[O]ikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen. Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi.”

Olisiko siis niin, että ihmiskäsityksemme ei olekaan erilainen, vaan kyse on globalismin ja kansallisen välisestä erosta? Meille on päivänselvää, että Suomi ja suomalaiset tulevat ensin. Emme voi välttää vastakkainasettelua, koska asiat todella ovat vastakkain. Muun maailman hoivaamiseen ei ole olemassa mitään erillistä kassaa, vaan raha tulee samasta paikasta kuin suomalaisten tukeminen ja auttaminen – eli veronmaksajilta.

Minusta tuntuu, että perussuomalaisia sättivillä puolueilla ja tahoilla ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon vetoaminen onkin itsessään poliittista toimintaa; jotakin muka konkreettista, joka itsessään johtaa toimiin.

Yleensä sellaisiin toimiin, jotka edellyttävät, että meidän tulee tehdä jotakin. Meidän tulee esimerkiksi maksaa, suvaita, olla sanomatta vastaan, hymistellä, hyväksyä, alistua.

Me taas ajattelemme, että ihmisoikeudet ovat oleellisia juuri siinä, miten ne käytännössä toteutetaan – eivät osana kaunosanaista kansainvälistä sopimusta tai sädekehää itselleen asettelevien Hyvien Ihmisten kovaäänisiä vaatimuksia, vaan siinä, miten ne tapahtuvat ja toteutuvat. Nyt ja tässä.

Ihmisoikeudet eivät leijaile ilmassa, odottamassa, että maahan tullut satunnainen ihminen voi tarrata niihin kiinni ja vaatia ideologisten eturyhmiensä kanssa meitä maksamaan, suvaitsemaan, hymistelemään, olemaan sanomatta vastaan, hyväksymään.

Me kyllä keskustelemme teidän kanssanne

Viisaus merkitsee kykyä hahmottaa todellisuutta. On epäviisasta hahmottaa todellisuutta väärin. Aina on mahdollista oppia, myös virheistään.

Erityisen moitittavaa on antaa toisista arvioita, jotka perustuvat omaan väärin hahmotettuun todellisuuteen. Minusta muut puolueet ovat syyllistyneet tähän pahemman kerran.

Perussuomalaiset keskustelevat mieluusti aiheesta lisää muiden puolueiden kanssa. Mutta rehellisesti ja todenmukaisesti, ilman populistisia sloganeita.

 

 

Vaalikiima ja väsymätön veronmaksaja

dav

Ajatuksia ajasta, jota vaalikiimaksi kutsutaan:

Tänään jälleen yhdessä paneelissa panin merkille, kuinka vihervasemmiston – ja aika usein muidenkin puolueiden – mielikuvissa toimeentulevalla kansalaisella ei ole mitään muuta roolia kuin olla väsymätön kustantaja.

Ei ole sellaista hyvää, johon ei voisi vaatia lisää veronmaksajan rahaa, erityisesti ennen vaaleja. Valtion pitää hoitaa kaikki, koko maailman paha ja kurjuus, joka porteillemme saapuu – ja osa siitäkin, joka ei saavu.

Kaikki kansalliset ongelmat nähdään olevan korjattavissa lisärahalla, selvityksillä, uusilla valvontavakansseilla ja projekteilla. Kaikkeen on oikeus, ainakin hänellä, hänellä ja hänellä. Sinulla on velvollisuus maksaa ja pitää suusi kiinni. Älä kyseenalaista!

Kun joku sosiaalivaltion diskurssiin alistumaton (minä) sitten kysyy, että mistä aiotte saada rahat, vastaus on – kuten se tänäänkin oli – ”kyllä meillä on varaa!”.

Eihän ole. Meillä on koko ajan vähemmän maksajia, enemmän saajia. Oikeudet lisääntyvät, velvollisuudet harvenevat.

Olen vieraillut monissa koulupaneeleissa, yläkouluissa ja lukioissa. Pyrin aina jossakin puheenvuorossani selittämään lapsille ja nuorille, mistä niin sanotut valtion rahat tulevat.

Kauhukseni olen nyt ymmärtänyt, että edes aikuiset eivät tiedä asiaa. Edes kansanedustajaehdokkaat tai kansanedustajat eivät tiedä sitä.

Vai eivätkö he vain välitä?

Vihreiden puheenjohtaja Haavisto väitti tänään, että vihreät ei ole vasemmistopuolue. Kyllä on, pahimmasta päästä. Ei kyse ole siitä, onko mukana joku liberaali, joka haluaa viinit kauppaan tai joku porvari, joka asuu 8000 euron neliöltä maksavassa asunnossa.

Kyse on siitä, että kaikkeen pitää panna veronmaksajan rahaa. Ei vain tulonsiirtoihin ja palveluihin, vaan myös arvoihin. Vihreiden edistämiä arvoja pitää levittää ja julistaa veronmaksajan rahalla.

Ihan samaa tekevät demarit ja vasemmisto. Ihan samaa tekevät jopa keskusta ja kokoomus, ainakin ennen vaaleja.

Minä olen hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja. Juuri siksi olen tarkka rahankäyttäjä. Tällaisella leväperäisellä taloudella koko järjestelmämme törmää seinään.

Sanonnan mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Melko vastaavasti pienituloisella tai huono-osaisella suomalaisella ei pitäisi olla varaa äänestää vasemmistopuolueita.

Järjestelmämme ei kestä näiden puolueiden utopioita, sosiaalivaltiota ja sosialismia (koska sitä se on), mistä seuraa nimenomaan se, että järjestelmän kaatumisen myötä heikompiosaisten asema huononee. Hyväosaisethan selviävät aina.

On välttämätöntä priorisoida. Meillä on varaa hyvinvointiyhteiskuntaan, kunhan se huolehtii perusasioista ja niistä ihmisistä, jotka eivät itse voi huolehtia itsestään. Meidän PITÄÄ huolehtia vanhuksistamme, vammaisista, sairaista, lapsista, joiden asiat ovat huonosti.

Hyvinvointiyhteiskunta ei voi olla avoin kaikille. Ennemmin tai myöhemmin kaikkien on ymmärrettävä, että avoimet rajat ja hyvinvointiyhteiskunta eivät voi toteutua samaan aikaan. Minä tiedän, kumman minä valitsen.

Paneelissa puhuttiin aamulla yksinhuoltajista, työttömistä ja köyhyydestä. Muutama oleellinen asia tähän liittyen.

Koska erityisesti pääkaupunkiseudulla asuminen on niin kallista, se palkka, jolla kahden lapsen yksinhuoltajan kannattaa keskimäärin mennä töihin sosiaaliturvan (päivärahat, asumistuki, toimeentulotuki) sijaan, on hyvin korkea, jopa 3500,-

Kannattaako ratkaisuksi siis todella lisätä sosiaaliturvan määrää vai olisiko oleellisempaa keskittyä työmarkkinoihin, työn vastaanottamisen kannustavuuteen, verotukseen, ostovoimaan ja siihen asumisen hintaan?

Toimeentulotuen saajista Espoossa yli 40 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Työllisyysaste on hyvin alhainen. Vastaavasti esimerkiksi somaliperheistä jo puolet on yksinhuoltajaperheitä. Selitykseksi on esitetty muun muassa lain ulkopuolella tapahtuvaa moniavioisuutta.

Kannattaako ratkaisuksi siis todella lisätä sosiaaliturvan määrää ja kattavuutta vai olisiko oleellisempaa keskittyä maahanmuuttopolitiikkaan?

#vaalit2019 – Ympäristö

dav

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Ensimmäisenä vuorossa on YMPÄRISTÖ.

sdr

Olen järkivihreä perussuomalainen. Ympäristö pitää ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä, mutta nykyisenlainen, erityisesti vihreiden ja vasemmistopuolueiden ajama politiikka täysin kohtuuttomine ja idealistisine vaatimuksineen ampuu yli. Suomi ei ole mikään Kiina, joka riistää ympäristöä ja ihmisiä imperialistisella otteella. Olen huolissani nuoriin suunnatusta valtavasta propagandasta. Ihminen, joka ei vielä ymmärrä, mistä raha tulee ja miten sitä saadaan lisää, ei yleensä voi ottaa vakavasti kantaa siihen, mistä CO2-päästöjä pitää leikata ja kuinka nopeasti.

Mutta aina on nuoria ihmisiä johdettu harhaan ja hyväksikäytetty.

sdr

Toivon ympäristöpolitiikkaan konkreettisia ja järkeviä päätöksiä, joiden koko vaikutusketju on huomioitu. Karsastan vihreää imagopolitiikkaa, minkä takia en yleensä jaksa mainostaa omiakaan vihreäksi määriteltäviä valintojani. Tiedän kyllä, että olen huomattavasti keskimääräistä ilmastofundamentalistia ”vihreämpi”.

Ilmastonmuutos vaatii globaaleja toimia, mutta sen siivellä on höperöä esittää Suomeen radikaaleja kilpailukykymme ja teollisuutemme tappavia vaatimuksia, kun päästömme ovat promilleluokkaa. Ilmastonmuutosta tulee torjua pääasiassa siellä, missä suurimmat saastuttajat ovat. Ehdottomasti kaikkein suurin globaali ympäristöuhka on liiallinen väestönkasvu. Mikäli sitä ei huomioida ja siihen voimallisesti puututa, kaikki muu jää turhaksi näpertelyksi.

Meidän tulee ottaa huomioon myös muita ympäristöongelmia kuin ilmastonmuutos. Esimerkiksi Suomessa kannan huolta Itämeren tilasta. Itse asiassa monet paikallisemmat ympäristöongelmat ovat jääneet täysin muodikkaampien globaalien ongelmien jalkoihin, ja se on hyvin ikävää. Ihmiset tarvitsevat keinoja puuttua konkreettisiin ongelmiin. Se, että kuvittelet auttavasi maailmaa valitsemalla kauravälipalan maitovälipalan sijaan, ei ehkä ole vaarallista yksilön kannalta, mutta kun tämä korotetaan yleiseksi päämääräksi, olemme väärällä raiteella.

(Minä valitsen sen kauravälipalan, mutta en kuvittele olevani moraalisempi kuin jogurttia syövä.)

Screenshot_20190303_130203

Talous ja työpaikat eivät Suomessa ole ympäristön vihollisia – päinvastoin Suomella on valtavasti mahdollisuuksia ympäristöteknologian, metsänhoidon ja vähäpäästöisen teollisuuden saralla.

Metsien hakkuumääriä ei ole syytä vähentää, osin niitä voitaisiin lisätä. Hiilinielujen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on oleellinen, mutta tässäkin asiassa syyttävä sormi pitää kohdistaa ihan muualle kuin vihreään kotimaahamme. Mikäli Suomi vähentäisi hakkuita, joku muu – saastuttavampi maa – hakkaisi sitäkin enemmän.

Ydinvoima on ainoa energiantuotantomuoto, jolla oikeasti voidaan vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutoksen torjuntaan. Paitsi että ydinvoima on tärkeä isossa mittakaavassa, tarjoavat pienydinvoimalat, eli eräänlaiset moduulit, tulevaisuudessa mahdollisuuksia myös pienimuotoisempaan energiantuotantoon, esimerkiksi kunta- ja kaupunkitasolla. Kannatan lämpimästi alaan panostamista ja kehitystyötä, jotta Suomi voisi olla edelläkävijä.

dav

Helsingin kaupungin totaalisen sekopäinen vihreä valta alkaa osoittaa vähitellen saavutuksensa, puhuimmepa laittomasti maassa oleskelevien paapomisesta tai energiapolitiikasta. Käytän Helsingin valtuustoa aina varoittavana esimerkkinä siitä, mitä koko maallemme tapahtuu, mikäli emme oikeasti tee muutosta.

Elän itse melko ympäristöystävällisesti. En ole syönyt lihaa yli 20 vuoteen enkä aja autoa – toki istun auton kyydissä, mutta omat matkani hoidan julkisilla. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ilmastonmuutos ei kyllä ole syy ruokavaliooni – vaan terveellisyys. Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, että juon vihermehuja ja muutenkin olen ruokatavoiltani vähän outo. Laadukas ja ravinteikas hyvä ruoka on asia, johon satsaan mieluusti. Se on myös harrastukseni. En ole saanut geenilotossa parhaita mahdollisia kombinaatioita, joten koen, että omasta terveydestäni huolehtiminen on hyvin tärkeää.

bty

Elintapojen merkitys on neljä kertaa suurempi kuin esimerkiksi terveyspalveluiden. Elintapasairauksien ehkäisy on siis parasta terveyspolitiikkaa. Kansanterveysasiat, terveyteen kannustaminen ja yksilöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostavat minua myös politiikassa paljon. Unelma-ammattini olisi funktionaaliseen terveyteen keskittynyt lääkäri. Jotakin kummaa tapahtui nuoruudessani, kun kuitenkin valitsin valtiotieteellisen…

En kuitenkaan kannata valtion holhoavaa otetta siihen, mitä kansalaiset saavat syödä. Ihmisiä toki voidaan kannustaa syömään terveellisemmin, esimerkiksi alentamalla suomalaisten vihannesten ja muiden kasvisten verokantaa. Sen sijaan suomalaisen lihan syömisestä ei ole tarpeen kepittää ketään. Thaimaassa tuotettua, Saksassa pakattua ja Suomeen lennätettyä broileria en suosittelisi kenellekään. Kunpa ihmiset ottaisivat selvää, mitä moskaa suuhunsa tunkevat.

dav

Kouluissa, armeijassa ja muualla on varmasti hyvä olla tarjolla kasvisruokaa ja etenkin terveellisiä vaihtoehtoja (kasvisruoka ei tietenkään ole aina terveellistä). Yhä useammat ihmiset kiinnittävät huomiota syömänsä ravinnon laatuun, ja tämä on tietysti hyvä asia. Pakkokasvispäivillä ei asiaa edistetä, päinvastoin – ne usein aiheuttavat suurta ärtymystä ja yhä suurempaa lihansyöntiä. Vastustan kasvissyöjänä ehdottomasti vegepropagandaa.

Kierrätän kaiken mahdollisen – tein sitä jo vuosikausia ennen kuin siitä tuli muotia – enkä juuri himoitse materiaa tai kaukomatkoja. Suosin kestotuotteita kertakäyttöisten sijaan – lapsenikin ovat kestovaipatettuja ja muutenkin nätisti hoidettuja. Yritin parikymppisenä elää täysin muovittomasti, ja se oli jo silloin hyvin vaikeaa. Onneksi löysin muuta tekemistä, ja luovuin kaikkein radikaaleimmista vaatimuksistani oman toimintani suhteen.

dav

Pyrin kuluttamaan kaikin tavoin järkevästi, ja pärjään aika vähällä. En viihdy kaupoissa, inhoan tavaraa ja vuosi vuodelta olen yhä kulutuskriittisempi. Harrastan kierrätyskeskuksessa käymistä. Uuden ostamisesta tulee yleensä aina paha olo.

Myös vaalikampanjani on krääsätön – en kykenisi elämään itseni kanssa, jos jakaisin pinssejä tai muuta jätettä. Eikä se kai oikein muutenkaan ole minua – tykkään enemmän kirjoittaa ja puhua.

Kirjahylly on ainoa materiaalinen kohde, joka meidän taloudessamme edelleen laajenee. Talomme lämpiää maalämmöllä, mutta talouden auto kulkee kyllä bensalla ja on aika vanhakin.

bty

Mikäli myynnissä olisi oikeasti kestäviä tuotteita, ostaisin aina niitä. Koen vahvaa raivoa vuodessa parissa hajoavaa elektroniikkaa ja kodinkoneita kohtaan. Maailma, joka tuottaa sellaista, on sairas!

Olen opiskellut yliopistossa ympäristötieteitä, myös matemaattisluonnontieteellisellä puolella. Eniten minua kiinnostaa ympäristötaloustiede, jossa pyritään ratkaisemaan ympäristöhaasteita markkinoilla.

Olen hyvin eläinrakas. Ilahdun kadulla vastaan tulevista koirista sitä enemmän, mitä kovempi päivä on ollut. Kotona meillä on Romanian rescuekoira ja kolme gerbiiliä.

IMG_0597

Vaikka olen tällainen kovis, olen hyvin herkkä pahuuden ja välinpitämättömyyden edessä. Puolustan heikompia, kannan huolta eläimistä ja ympäristöstä, kiivastun vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

 

Mitähän se maahanmuutto piristää?

Tänä aamuna olen saanut taas lukea lehdistä välttämättömyydestä lisätä maahanmuuttoa kestävyysvajeen korjaamiseksi, syntyvyyden lisäämiseksi ja työvoimapulaa paikkaamaan. Jopa kiintiöpakolaisten määrää pitää lisätä työvoiman saatavuuden turvaamiseksi.
 
Tässä taas yksi mielipidekirjoitukseni, jossa puin asiaa. Sen lähetin kuukausi sitten Aamulehteen, ja tietääkseni sitä ei ole julkaistu. Tutkijat, poliitikot, aktivistit, virkamiehetkin saavat päivästä toiseen levittää väärää informaatiota. Vastalauseita ei kuunnella.
 
Kunpa tässä maassa ei keskusteluja aina käytäisi kaikkein huonoimman ja pinnallisimman argumentin pohjalta!
 
Kirjoitukseni taloudesta, maahanmuutosta, väestönvaihdoksesta, syntyvyydestä ja työnteosta:
 
man-310920_1280
 

Maahanmuutto ei piristä julkista taloutta

 
Väestöpolitiikan dosentti Ismo Söderling kirjoitti (AL 3.12) romahtaneesta syntyvyydestä, taloudesta ja maahanmuutosta tehden vertailuja Suomen ja Ruotsin välillä. Muutama korjaus lienee paikallaan.
 
Myös Ruotsissa kantaruotsalaisten syntyvyys on alhaista. Väestönkasvu nojaa pitkälti maahanmuuttoon ja maahanmuuttajataustaisten lisääntymiseen.
 
Ruotsalaisille vanhemmille syntyneitä ruotsalaisia on enää 68,5 prosenttia väestöstä. Huomionarvoista on muutoksen vauhti ja muutokset tulijoiden taustoissa. Suomalaiset muodostivat vuonna 1990 lähes kolmanneksen ulkomailla syntyneistä.
 
Vuonna 2017 suurimmaksi ryhmäksi olivat nousseet syyrialaiset. Muita merkittäviä nousijoita ovat somalialaiset, turkkilaiset, afganistanilaiset ja eritrealaiset. Ruotsalainen yhteiskunta on täysin muuttunut.
 
Ruotsin ongelmat näiden ryhmien kotouttamisessa ja työllistämisessä ovat yhtä suuria kuin Suomessa ja muuallakin länsimaissa. Söderlingin väite elinvoimaisuudesta ja erityisesti talouden piristymisestä maahanmuuton myötä on hyvin ongelmallinen. Kuten Suomessakin, nämä ryhmät ovat merkittävä rasite julkiselle taloudelle, muiden maahanmuuton kustannusten lisäksi.
 
Myös saatavuusharkinnasta luopumista on laajalti pidetty virheenä, ja monet puolueet vaativat sen palauttamista.
 
Myös Suomeen alle 3000,- palkoille tulevien maahanmuuttajien työllisyys laskee muutamassa vuodessa kantaväestön alle. Lisäksi palkkaa pitää kompensoida sosiaaliturvalla. Siis suurin osa edes töihin tulevista maahanmuuttajista ei piristä julkista taloutta. Yritykset toki saattavat ”piristyä” halvalla töihin tulevasta työvoimasta. Veronmaksajat kustantavat tämän ”piristymisen” hinnan.
 
Erityistä ihmetystä Söderlingin kirjoituksessa aiheuttaa se, että se ei sanallakaan mainitse Ruotsiin suuntautuneen maahanmuuton valtavista ongelmista, joista nykyään Suomessakin saamme lehdistä lukea. Rikollisuus, jengit, väkivalta, yhteiskunnan yhä suurempi jakautuminen – tämäkö on lisääntynyttä elinvoimaa?
 
En tiedä, mitä dosentti tarkoittaa ”ahdistavalla maahanmuuttopoliittisella asenteella”, mutta mikäli sillä kyetään Suomessa välttämään edes suurimmat Ruotsin ongelmat, siitä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni.
 
Syntyvyyttä maahanmuutolla varmasti saadaan lisättyä. Pelkkiin syntyvien lasten lukumääriin ei kuitenkaan ole mitään mieltä tuijottaa. Asia vaatii todellakin kiihkotonta ja perinpohjaista keskustelua sekä erilaisten intressien huomioimista eikä mielikuviin perustuvia heittoja.

Maahanmuutto, raha ja arvot

directory-281478_640

Yle julkaisi eilen melko poikkeuksellisen haastattelun perussuomalaisista naisista, minusta ja puoluesihteeristä. Saimme vapaasti jutella tärkeistä aiheista pitkään. Vain pieni osa aiheista päätyi juttuun, mutta näinhän se aina on.

***

”Pyydämme Purraa määrittelemään, onko hän maahanmuuttokriittinen vai maahanmuuttovastainen. Purra vastaa olevansa maahanmuuttovastainen. Hän perustelee kantaansa maahanmuuton kustannuksilla.”

Perustelin asiaa taloudellisten syiden ohella myös sosiaalisilla, kulttuurisilla ja turvallisuuteen liittyvillä syillä. Kuten aina teen.

Suomi – kuten moni muukin länsimaa – on niin syvällä suossa, että en valitettavasti usko, että pelkkä ”kritiikki” enää on riittävää. Toinen syy on siinä, että politiikka on – etenkin ennen vaaleja – täynnä ”maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia”.

En kuulu tähän vaalikarjalle kuiskuttelevaan porukkaan.

***

Yleisesti ottaen karsastan kaikenlaisia mediasta tai muualta annettavia leimoja ja nimityksiä. Minulle on suhteellisen yhdentekevää, vaikka minua kutsuttaisin polymekaaniseksi käänteisattribuutiksi, kunhan tavoitteeni ja arvomaailmani pysyvät vakaina ja johdonmukaisina. Tämä on paljon oleellisempaa kuin se, millä nimellä mikäkin taho kutsuu tai haluaa määritellä ihmisiä.

Lisäksi yksinkertaisten määritelmien tavoite on politiikassa liian usein vain pahantahtoinen. Ne eivät johda parempaan keskusteluun tai suurempaan ymmärrykseen, vaan ainoastaan tarjoavat lyömäaseita ihmisille, jotka eivät jaksa paneutua asioihin.

***

Korostin haastattelussa useaan otteeseen, että vastustukseni on järjestelmätasoista. En ”vastusta” tai ”kritisoi” kadulla vastaan tulevia yksittäisiä ihmisiä, vaan järjestelmäämme, joka tuottaa maahan ongelmallista maahanmuuttoa ja idealisoi monikulttuurisuutta.

Toisaalta juuri se, mitä kadulla näen, vaikuttaa vahvasti siihen, mitä järjestelmästä ajattelen. Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat luopua siitä hyvästä, mitä meillä on ollut. Ihmisiä, jotka eivät välitä.

***

Välinpitämättömät ihmiset ovat itsekkäitä. Tiettyyn asemaan yhteiskunnassa päässyt henkilö voi paeta sen ongelmia – omiin kupliinsa, aitojen taakse, parempiin kouluihin, turvallisille asuinalueille. Osa voi jopa hyötyä taloudellisesti toisten kurjuudesta ja turvattomuudesta. Perustella sen ideologisesti ja eettisesti.

Näitä kuplia minä erityisesti haluan puhkoa.

***

Kehitysmaista ja kulttuurisesti hyvin erilaisista yhteisöistä saapuva siirtolaisuus on suurin ja vakavin yhteiskuntiamme muokkaava ilmiö. Se vaikuttaa kaikilla sektoreilla, ja siksi sen huomioiminen kaikilla politiikan osa-alueilla on oleellista ja välttämätöntä.

Raha ja arvot ovat tärkeimmät tekijät, joiden kautta maahanmuutto vaikuttaa kaikkiin muihin asioihin. Mikäli joku sanoo, että maahanmuutto on vain yksi asia, hän on täysin hakoteillä – joko tietämättään tai muista syistä.

Tämä on toinen asia, jota erityisesti haluan tuoda esille ja kertoa ihmisille.

Moni yhteiskunnallinen prosessi etenee rinnakkain, samaan suuntaan, ja hyvin moni näistä – elleivät kaikki – linkittyy maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja taloudelliseen globalisaatioon.

***

”Mutta ärhäkkä hän on itsekin. Kirkkonummelainen Riikka Purra istuu oman kuntansa valtuustossa ja kertoo, että siellä ei puhuta maahanmuutosta. ”Siitä onnellisesta syystä, ettei Kirkkonummella ole maahanmuuttajia”.”

Kirkkonummella on paljonkin maahanmuuttajia, mutta ei (vielä) juuri sellaisia maahanmuuttajia, joista tarvitsisi kantaa huolta.

Mutta varuillaan pitää aina olla, esimerkiksi siitä syystä, että valtion ja kunnan byrokratialla on taipumus haluta kasvaa aina, kun siihen on vähänkin mahdollisuutta.

Ei ole sosiaalisektoria tai perusturvabyrokratiaa, joka ei keksisi muutamaa lisävakanssia tai uutta projektia vain siksi, että kunnassa sattuu olemaan joitakin ”kotoutettavia”. Näin myös Kirkkonummella.

Ministeri Mykkänen ja maahanmuuttopolitiikka Oulun jälkeen

silhouettes-616913_640

Kokoomusministerien yllättäen tiukentunut maahanmuuttopuhe on yleisesti kornia – ja näin neljä kuukautta ennen vaaleja silkkaa vedätystä.

Sisäministeri sanoo tänään Iltalehdessä, että turvapaikkajärjestelmän pitää ”jatkossa” olla sellainen, että ”se tuottaa tänne vain ihmisiä, jotka täyttävät oleskeluluvan kriteerit” ja että kielteisen päätöksen saaneiden ”pitää pystyä poistumaan maasta”.

Mitä ihmettä!

Ministeri Mykkänen on ollut avainroolissa juuri siinä, että kielteisen päätöksen saaneetkin saavat jäädä maahan ja että mitään vaikuttavaa eroa ei ole sillä, mitä sattuu Migri-lotosta saamaan.

Joitakin kuukausia sitten hän mietiskeli jopa sellaista, että ”tarvitaanko me turvapaikkajärjestelmää ollenkaan. Voisko meillä olla niin, että Eurooppaan voi muuttaa vapaasti”, mutta onneksi päätyi toteamaan, että tämä ei ole mahdollista.

Muutama viikko sitten ministeri Mykkänen kertoi, että kielteisen saaneille pitää antaa työlupa, jotta he voivat vaivatta jäädä maahan. Hän jopa järjesti Irakista delegaation tuomaan näille ”paperittomille” rassukoille passeja, jotta työluvan saaminen olisi helpompaa.

Eikä ministeri ainakaan silloin nähnyt tässä toiminnassa mitään moitittavaa, päinvastoin:

”Minusta [tämän hankkeen vastustus] on erikoista, jos samaan aikaan olemme kuitenkin varsin laajalla rintamalla toivomassa työperäistä maahanmuuttoa Suomeen.”

Elokuussa ministeri Mykkänen koki suureksi tavoitteekseen sen, että jakoa laillisesti ja laittomasti maassa olevien välille EI tule, vaan että kaikki on yhtä suurta inhimillistä kumbayaa:

”Miten kohtaamme heidät inhimillisesti ihmisinä ja samalla varmistamme, että Suomessa ei tapahdu jakoa laillisesti ja laittomasti maassa oleviin.”

Tänään hän nimenomaan vaatii, että kielteisen päätöksen saaneet (eli laittomasti maassa oleskelevat) saadaan pois maasta, ja haluaa, että nämä eivät kuormittaisi turvapaikkaprosessia.

Entä kuulostaako tämä keväällä sanottu tiukalta maahanmuuttopolitiikalta?

”Monikulttuurisuuden mahdollistamisessa on kyse tienhaarasta, jossa Suomesta tulee joko houkutteleva, avoin ja helposti lähestyttävä, tai käpertyvä ja luotaan työntävä.”

Kukaan ei liene unohtanut sitäkään, että kautensa aluksi sisäministeri Mykkänen halusi maahan 10 000 uutta kiintiöpakolaista vuodessa – ilman ainuttakaan konkreettista tai täytäntöönpantua toimenpidettä, jolla turvapaikkainstituution väärinkäyttö maahantulokanavana saadaan loppumaan.

Mikäli ministerin mukaan järjestelmä ei saa toimia niin, että vain maahan astelemalla ja ilmoittautumalla saa jäädä tänne, miksi hän sitten haluaa nimenomaan lisätä maamme houkutustekijöitä?

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan.

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”.

On epäterve houkutustekijä, että laittomasti maassa oleskelevat saavat yhä enemmän palveluita.

Voisin jatkaa luetteloa pitkään, sillä yksikään hallituksen tai kokoomuksen ajama toimenpide ei varsinaisesti hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Päinvastoin. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi kuin mikään muu.

hare-2040912_1280

On tietysti hyvä, mikäli kokoomuksen arvopohja on alkanut joustaa, ja ministerit näkevät perussuomalaisissa vaatimuksissa tolkkua.

Ero on vain siinä, että perussuomalaiset ei huutele linjauksia huvikseen, vaan vaatii, että ne pitää jopa ihan oikeasti toteuttaa.

Yksikään maahanmuuton ongelma ei poistu sillä, että koventaa puhettaan aina, kun maahanmuuton ongelmat – kuten alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikosepidemia – kaatuvat päälle.

Vastikkeeton toimeentulo jokaiselle?

arm-wrestling-567950_960_720
Meillä on valtava riski, että ensi hallituskaudella – kun talous hyvin todennäköisesti sakkaa pahemman kerran – hallituksessa on puolue tai jopa puolueita, joiden mielestä KAIKILLE pitää mahdollistaa VASTIKKEETON toimeentulo, koska se on JOKAISEN PERUSOIKEUS.
 
Tässä ei ole kyse vain maahanmuutosta – toki se on oleellista – vaan siitä, että vasemmistopuolueilla keulii ja kovaa ihan yleisesti.
 
Eri puolueiden tekemillä sosiaaliturvahäkkyröillä ei ole oikeasti mitään merkitystä – ne ovat täysin toissijaisia siihen tosiasiaan nähden, mitä niiden takana on:
 
Mistä raha tulee? Kenelle sitä halutaan antaa ja minkä verran? Ketä kannustaen ja ketä kepittäen? Mitä tehdään, kun maksajat koko ajan vähenevät ja saajia tulee kuin liukuhihnalta?
 
Järjestelmän ylläpitäminen edellyttää sitä, että työllisyysaste saadaan korkeammaksi. Jaettavaa ei yksinkertaisesti tule mistään muualta.
 
Mutta työllisyysastetta ei pidä nostaa hinnalla millä hyvänsä – esimerkiksi sellaisten työpaikkojen lisääminen, joista saatavalla palkalla ei voi tulla toimeen ilman merkittäviä tulonsiirtoja, ei ole kannatettavaa. Toisaalta nimenomaan työllistämistarkoitukseen tehtyjen työpaikkojen luominen verorahalla on yhtä huono vaihtoehto, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että tätä kautta pitkäaikaistyöttömän tai kuntoutujan on mahdollista päästä kestävälle työuralle ja parempaan elämään.
 
Selvää on, että sosiaaliturvauudistuksen kanssa olemme todella helisemässä. Kuten olen monta kertaa sanonut: jos soteuudistus näyttää vaikealta, sotu-uudistuksen hankaluudelle ei tässä todellisuudessa riitä edes sanoja.
 
Ajatus siitä, että toimeentulo – minkäänlainen mutta vastikkeettomasta puhumattakaan – olisi kenen tahansa maahamme saapuneen perusoikeus, on täysin kestämätön ajatus, mutta valitettavasti aivan linjassa muiden puolueiden maahanmuuttoon ja oman maan kepittämiseen liittyvien vaatimusten kanssa.
Vasemmistolainen jakotautisuus on vaarallista aina, mutta erityisen vaarallista se on maailmassa, jossa valtioiden rajat ovat näin auki kuin ne Suomen kohdalla nyt ovat.

Maahanmuutto ja julkinen talous – Quo vadis, suomalainen media?

euro-163475_960_720

Perussuomalaisten ajatuspajalta Suomen Perustalta julkaistiin viikko sitten tutkija Samuli Salmisen selvitys Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous, jota esiteltiin Tuumaustunnilla. Selvityksestä on lähetetty tiedotteita kaikkiin medioihin. Lisäksi itse tutkimus on toimitettu paperiversiona useisiin kohteisiin. Sähköisenä sitä voi lukea verkossa.

Tuumaustunnilla aiheesta olivat keskustelemassa myös puheenjohtaja Halla-aho, minä sekä tilaisuuden avaajana Matti Putkonen. Omassa puheenvuorossani tarkastelin raportin aihetta suhteessa maahanmuuttoon yleensä sekä talous- ja sosiaalipolitiikkaamme.

Raportissa kumotaan yksi toisensa jälkeen poliitikkojen ja monien ministerien, asiantuntijoiden ja etujärjestöjen väitteet saatavuusharkinnasta ja työperäisestä maahanmuutosta. Raportissa hyvin selvästi tuodaan esille, mitä saatavuusharkinnalla oikeasti säädellään, mitä sen purkamisesta seuraisi Suomessa ja mitä siitä on seurannut Ruotsissa.

Ruotsi on ainoana EU-maana luopunut saatavuusharkinnasta. Maahan tulleista vain 12 % sijoittuu kuitenkin aloille, joilla on työvoimapulaa. Sen sijaan esimerkiksi yli 70 % niistä tiettynä aikana saapuneista, jotka jäivät maahan, haki turvapaikkaa.

Työperäisen maahanmuuton suhde turvapaikkamaahanmuuttoon on selvä myös Suomessa, ja hallituksen viimeaikaiset päätökset entisestään ja tietoisesti vahvistavat tätä suhdetta. On yhä epäolennaisempaa, saapuuko tietyistä maista tuleva henkilö maahan turvapaikanhakijana vai töihin – lopputulos on enemmän tai vähemmän sama.

Saatavuusharkinnan käsittelyn lisäksi raportti koostuu tutkimusosasta, joka tuo esille tilastoaineistojen valossa tuloksia, joita ei kukaan ole aiemmin esittänyt. Tutkimus vertautuu siis Suomen Perustan aiemmin julkaisemaan jättimäiseen maahanmuuton kustannuksia selvittävään tutkimukseen, jota monin paikoin käytetään aihepiirin pioneerina ja siis täysin validina, ei poliittisena, tutkimuksena. Tämän jatko-osa, elinkaaren yli laskettuja maahanmuuton kustannuksia esittelevä työ, julkaistaan vielä tänä vuonna.

Sanomattakin on selvää, että tällaisia tutkimuksia pitäisi tuottaa yliopistoissa – ei puolueiden ja ajatuspajojen resursseilla.

Halpatyövoimaraportin tutkimusosiosta käy selville esimerkiksi se, että EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien nettovaikutus julkiseen talouteen heikkenee maassaolovuosien myötä. Tänne töihin tulevien työllisyysaste laskee kantaväestön työllisyysasteen alle muutaman vuoden maassaolon jälkeen. Nyt emme siis puhu turvapaikanhakijoista tai pakolaisista vaan työperäisistä maahanmuuttajista. Niistä, joita Suomeen halutaan lisää muun muassa purkamalla saatavuusharkinta lopuiltakin, vielä voimassa olevilta osiltaan.

Kuulostaako järkevältä?

Omaa puoluemediaamme lukuun ottamatta yksikään media ei ole kertonut raportistamme. Ei sanaakaan.

Perussuomalaiset ei yleensäkään ole median suosikki, mutta näin karuna hiljaisuus ei ole koskaan kaikunut. Miksi asiasta ei kerrota?

Onko asia vähäpätöinen? Onko selvityksessä jotakin vikaa, siis metodologisesti? Tuskin. Ja jos onkin, miksei media etsi sille opponoijaa ja haasta meitä keskusteluun?

Korostan edelleen, että huomattava osa poliitikoista – myös ministereistä – ja tietyistä etujärjestöistä, aktivisteista ja epävirallisemmista keskustelijoista vetoaa aiheeseen tavalla, joka on ristiriidassa selvityksen tulosten kanssa. Tai jopa täysin päin honkia. Media ei kyseenalaista näitä väitteitä. On mahdollista, että se ei osaa. Nyt olisi 100 sivua suht helposti omaksuttavaa materiaalia, jolla suoriutua tästä – medialle kuuluvasta – tehtävästä. Olkaa hyvä!

Työperäisestä maahanmuutosta keskustellaan päivittäin jossakin – suhteessa huoltosuhteeseen, kestävyysvajeeseen, työvoimapulaan, sosiaaliturvaan, maahanmuuttopolitiikkaan, innovaatioihin, osaamiseen, työhalukkuuteen, työttömyysturvaan ja niin edelleen. Se on ehdottomasti esillä tulevissa vaaleissa ja yksi paneelien ja keskustelujen vakioaihe.

Hyvä suomalainen media, miksi te olette hiljaa?

 

Aika kuluu

fire-171229_960_720

Muistelin aamulla, kuinka jo 15 vuotta sitten verkkofoorumilla keräsimme yhteen hajanaisia tietojamme Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden tilanteista, palavista autoista, kouluongelmista, islamin leviämisestä ja muista paikallisista häiriöistä.

Tiesimme täsmälleen, miten tulee käymään. Osasimme pelätä samaa Suomeen. Nauroimme (vai itkimme) suomalaisille päättäjille, jotka ensin väittivät, että Ruotsissa ei ole ongelmia ja sitten – kun kupla ei ollut enää tarpeeksi tiivis – että Ruotsin ongelmat voidaan Suomessa välttää.

15 vuotta sitten. Silloin syntyneet lapset ovat kohta äänestysiässä.

Muutama asia on edennyt.

Vuonna 2018 näyttää siltä, että ruotsalaiset ovat saaneet tarpeekseen ja haluavat äänestää valtaan ruotsidemokraatit, joka on yrittänyt pitää teemoja yllä vuosikausia. Puolue on ollut eristetty, mutta enää se ei ole mahdollista.

Vuonna 2018 suomalainen mediakin kertoo Ruotsin lähiöiden tilanteesta. Tosin se ei liitä mukaan ruotsidemokraattien näkemystä asiasta, vaan moderaattien. Toivottavasti äänestäjät erottavat aidon politiikan feikistä.

15 vuotta sitten jokainen Ruotsin (tai Suomen) maahanmuuttotilanteesta kertova juttu valtamediassa oli hämmästys. Päälehtien kolumnistien huikeat ja karikatyyrimäiset suvaitsevaisuuden evankeliumit kelpaisivat tänään Keijo Kaarisateelle ja Häirintäyhdyshenkilöiden liitolle.

Ja sitten toisaalta – onko mikään muuttunut? Perussuomalaisten kanssa ei haluta tehdä yhteistyötä. Maahanmuutto on muka ”yksi teema” eikä siitä saa olla liian kiinnostunut, puhumattakaan huolestunut. Mikäli turvapaikanhakemista onkin jossakin vaiheessa kiristetty, on volyymi valunut muihin kanaviin – maahanmuuttajien tulo Suomeen ei vähene, vaan nousee joko rajusti tai tasaisesti.

Kaikenlaista maahanmuuton kiristämistä vastustavat tahot saavat yhä enemmän näkyvyyttä, ja heidän laitontakin toimintaansa legitimoidaan. Maahan haluavien ympärille syntyneet edunvalvontakoneistot ja taloudellista voittoa haistavat joukot edistävät asiaansa kaikilla mahdollisilla tasoilla.

Päättäjät keskittyvät muotoilemaan omaa poliiittista viiteryhmäänsä tai kulloistakin kuulijakuntaa miellyttäviä vastauksia. Kansalaisille suoranaisesti valehdellaan, että mitään ei voida tehdä: Tämä nyt vain menee näin, yrittäkää sopeutua! Globaali maailma, muuttoliikkeet, ilmastonmuutos, dippa dappa, huoltosuhde, työvoimapula, lähimmäisenrakkaus, et kai ole rasisti!

Vaikka tuntuu tietysti kivalta (hyvin usein) huomata olleensa oikeassa, ei se kuitenkaan ole asian ydin. Mikään ei olisi kauheampaa kuin se, että 15 vuoden päästä taas toteaisi, että oikeastaan mikään ei ole mennyt parempaan suuntaan, mutta että tiesinhän minä sen.

Äiti, taasko sä pometat*!

Olen joku aika sitten avannut itselleni YouTube-kanavan (Riikka Purra), jonne olen toistaiseksi ladannut muutamia lyhyehköjä ja hyvin epävirallisia videoita (linkki myös sivupalkissa). Jahka saan aikani organisoitua hieman paremmin, kanava toivottavasti kehittyy ainakin osin pohdiskelevampaan ja analyyttisempaan suuntaan. Pääteemoina siellä ovat tietysti samat aiheet kuin täälläkin eli maahanmuutto, monikulttuurisuus, yhteiskunta ja politiikka yleensä.

Muuten kirjoitus- ja videojuttujani voi seurata lähinnä erinäisissä perussuomalaiset-puolueen kanavissa. Edelleen haaveilen siitä, että voisin tänne blogiini kirjoitella pidempiä omia juttuja, mutta ajan realiteetit on pakko hyväksyä. Toisaalta roikun nykyään niin paljon Twitterissä kääntämässä sen kurssia poliittisesti paremmaksi, että jos siitä vähän saisin napsaistua aikaa blogiin, niin hyvä olisi.

Aivot surkastuvat Twitterissä ja yleensä tässä katkonaisessa, lyhytsyklisessä, nopeatempoisessa informaation ja performanssien tulvassa, mutta en minä tätä keksinyt. Olen sitä mieltä, että minut oli tarkoitettu elämään maailmassa, jossa luettiin kirjoja, kirjoitettiin kirjeitä ja viestittiin pikkulapuilla.

Aurinkoista viikonloppua!

*) pome, poliittinen sosiaalinen media; pomettaminen, poliittinen somettaminen, poliittisista aiheista somettaminen