Göteborgin monilla alueilla on ollut voimassa epävirallinen ulkonaliikkumiskielto – nimittäin rikollisten ylläpitämänä. Voimaansa esittelevät aseistetut ja naamioidut miehet vartioivat kaduilla ja estivät ihmisten liikkumisen, myös kunnan työntekijöiden. Kotihoitajia suojaamaan tarvitaan vartijoita. Vanhemmat eivät vie lapsiaan päiväkotiin, kadut ovat tyhjiä. Poliisi ei myönnä, että se olisi menettänyt tilanteen hallinnan.
Malmössä riehuvat laumat panevat kaikkia paikkoja paskaksi. Erityisesti niitä, joita veronmaksaja heille on kustantanut, jotta he kotoutuisivat. Poliisit eivät ole menneet kaikille alueille, koska eivät pärjäisi riehujille.
Ihmisiä kuolee jatkuvasti ampumisten ja muun väkivallan varsinaisina kohteina tai vahingossa. Lapsiakin. Lehtien uutiset tapauksista ovat valtavirtaa. Rangaistuksia on tiukennettu, mutta ei lainkaan riittävästi. Demarimaa ei kykene enää muuttamaan linjaansa. Ruotsidemokraatit on edelleen eristetty.
Kuvottavan kaksinaismoralistinen maa sössöttää pääkirjoituksissaan toimenpiteistä, ja demarihallitus pakoilee vastuuta. Tavalliset ihmiset muuttavat alueilta toisille, segregaatio syvenee. Luokkayhteiskunta vahvistuu. Ruotsi on kaikkea muuta kuin IKEA:n tai GANT:in kuvasto.
Maahanmuuttopolitiikka jatkaa pääosin ennallaan. Edes radikaalit toimenpiteet eivät enää onnistuisi muuttamaan suuntaa. Yhteiskunnan tuhoamisesta etua ja hyötyä saavat tahot ovat liian vahvoja.
Uutiset eri puolilta Ruotsia ovat niin kertakaikkisen karmeita, että niitä on vaikea uskoa todeksi, vaikka tilanteen kehittymistä olenkin seurannut 20 vuotta.
On silti vieläkin niitä, jotka jaksavat lässyttää jotakin kotouttamisesta ja rasismista, täällä Suomessakin.
Hävetkää, ei muuta voi sanoa.
Muuttakaa Ruotsiin, vaikkapa Malmöhön. Unelmien maanne.
Kuvaan termillä ”somenarsisti” sellaisia ihmisiä, jotka kuvittelevat, että kaikki asiat ja kannanotot koskevat heitä itseään. Somenarsisteilla on taipumuksena loukkaantua hyvin monenlaisista asioista. Tästä huolimatta he eivät yleensä vaikuta kovin herkiltä tai empaattisilta, vaan päinvastoin aggressiivisilta, kun kyse on näkemyksistä, joita he eivät jaa.
Somenarsistit uskovat usein olevansa sivistyneitä ja kannattavansa dialogia. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole.
Somenarsistit osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti, mutta eivät kykene irrottamaan omaa persoonaansa tai henkilöhistoriaansa laajemmasta kuvasta. He siirtyvät keskusteluihin oma napa edellä, mikä väistämättä tekee kaikesta yhteiskunnallisesta keskustelusta mahdotonta ja muuttaa sen kovaäänisten yksilöiden mellakaksi, jossa yhtäältä taputetaan samanmielisille ja toisaalta isketään toisinajattelijoita.
Itsekeskeisyytensä vuoksi somenarsistit eivät usein ymmärrä, mikä ero on yksilöllä ja kokonaisuudella, heidän omalla elinpiirillään ja kaikkien elinpiirillä, mikro- ja makrotasolla. He pitävät usein ymmärtämättömyyttään jopa hyveenä – se väitetysti kuvastaa heidän liberalismiaan, jossa yksilö ja sen tarpeet ja halut (ja loukkaantuminen) menevät kaiken muun edelle. Mikäli heitä informoi siitä, mikä arvo on tilastoilla, keskiarvoilla ja mediaaneilla, he vastaavat, että nekin koostuvat yksilöistä.
Käytännössä kyvyttömyys ymmärtää yksittäisten ihmisten ja esimerkiksi tilastojen välistä eroa saa nämä ihmiset tuomaan esille oman kokemuksensa ja/tai loukkaantumisensa jokaiseen sellaiseen sosiaalisessa mediassa esitettyyn näkökulmaan, joka ei edusta heidän omaa elämäänsä ja kokemusmaailmaansa tai johon he eivät voi henkilökohtaisesti samaistua. Tällainen toiminta johtaa ”kuplautumiseen”, jonka uskotaan tuottavan yhteiskunnallista polarisaatiota.
Osa somenarsisteista on vain tavattoman itsekeskeisiä ja kovaäänisiä. Heille yhteiskunnallinen läsnäolo tarkoittaa samaa kuin jatkuva itsensä ja kokemustensa esilletuonti.
Osa somenarsistien kanssa samalla tavalla toimivista ei välttämättä ole itsekeskeisiä vaan ennakkoluuloisia. On olemassa monenlaisia ennakkoluuloja, jotka sumentavat ihmisten järjen ja käytöstavat. Mikäli ihminen ei ole tarpeeksi rohkea kyseenalaistamaan omia ennakkoluulojaan – olivatpa ne syntyneet mistä tahansa – on vaarana, että hän ajautuu toistamaan itseään ja vahvistamaan kokemuksiaan ikään kuin se olisi itsessään yhteiskunnallinen argumentti.
Osa somenarsisteista on yksinomaan typeriä. Kaikkien ihmisten kognitiiviset kyvyt eivät riitä ymmärtämään, mikä ero on yksilöllä ja kokonaisuudella, minun kokemuksellani ja keskiarvolla, kavereideni kokemuksilla ja tilastoilla. Mikäli typeryyteen yhdistyy vielä halu pitää itseään esillä, lopputulos on sosiaalisen median yhteiskunnallisen keskustelun kannalta melko toivoton.
Nykypolitiikka tuntuu suosivan emotionaalisuutta ja itsekeskeisyyttä sekä erilaisia performansseja. Ilman sosiaalista mediaa tämä ei olisi mahdollista. Somessa esiintyvä tahallinen ja tahaton väärinymmärtäminen, narsismi ja näihin takertuvat laajemmat kannanotot ruokkivat nopeasyklistä ja aggressiivista yhteiskunnallista ilmapiiriä.
Monet poliitikot, ehkä kuvitelmistanne huolimatta, eivät ole tyhmiä. Mikäli kansanedustaja sortuu somenarsismiin, hän tuskin tekee sitä tyhmyyttään, vaan juuri siksi, että nykypolitiikka usein palkitsee sellaisesta. Tunteita, loukkaantumista, identiteettiä, minä, minä, minä – ja minun äänestäjäni!
Maahanmuutosta ja juuri sinusta
Kun kirjoitan sosiaalisessa mediassa maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ja eri maiden (yleensä Suomen ja Ruotsin) väestöpohjan muutoksista virallisiin tilastoihin pohjautuen, löytävät paikalle kymmenet, sadat loukkaantuneet ja kiukustuneet. Yksi epäilee, että vien hänen ihmisoikeutensa, kun hänen isänsä on saksalainen. Toinen kysyy, eikö hänen lapsillaan ole oikeutta olla Suomessa, koska appivanhemmat ovat italialaisia. Kolmas kertoo, että vastustan suomalaisia Ruotsissa ja englantilaisia Suomessa, ja että olen natsi, fasisti ja rasisti. Neljäs kertoo, että vaikka hän on Somaliasta, on hän enemmän suomalainen kuin minä. Joku vaatii minulle geenitestiä, toinen kuulaa kalloon, kolmas sanoo kantelevansa jonnekin, neljäs haluaa poistaa kansalaisuuteni.
En ole tietääkseni koskaan kritisoinut saksalaisia Suomessa tai vastustanut kansainvälisyyttä. Kautta aikain tapahtuvalla normaalilla siirtolaisuudella, kohdemaata ja yksilöä hyödyttäen, ja kehitysmaista tapahtuvalla massamaahanmuutolla, joka jää kohdemaan kansalaisten maksettavaksi, on eronsa, ja se ero on sitä suurempi, mitä enemmän veroja maassa käytetään epätasa-arvon tasaamiseen ja ihmisten hyvinvointiin. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on aivan omassa luokassaan.
Monikultturismi ja massamaahanmuutto ovat eri asioita kuin kansainvälisyys. Ne ovat kokonaisvaltaisia ideologioita ja/tai joidenkin tahojen taloudellisia tai muita intressejä. Suhtaudun niihin hyvin kriittisesti.
En ole milloinkaan kohdistanut kritiikkiä yksittäisiä maahanmuuttajia kohtaan. Kohteenani on poliittinen järjestelmä ja maahanmuuttopolitiikka. Yhtäältä valtio, joka kuvittelee, että se voisi säilyttää avokätisen sosiaaliturvansa ja hyvinvointijärjestelmänsä samaan aikaan, kun se kutsuu maailman sisään. Toisaalta kritisoin liberalismin ideologiaa, joka kuvittelee selviävänsä ”monikulttuurisuudesta” voittajana, vaikka se vähitellen integroi itseensä yhä enemmän ei-liberaaleja asioita.
Niin, sinä somenarsisti. Minä en puhunut sinusta enkä saksalaisesta isästäsi. Puhuin Suomelle (ja Ruotsille) haitallisesta maahanmuutosta. Jos sinä et tiedä, mitä maahanmuuton haitat ovat, suosittelen perehtymään aiheeseen. Sekä Suomi että etenkin Ruotsi tarjoavat mahdottoman paljon esimerkkejä.
Mikäli sinä osallistut yhteiskunnalliseen keskusteluun ja louskutat erinomaisella suomen kielelläsi perussuomalaiselle Twitterissä, otaksun, että olet integroitunut melko hyvin. En puhu sinusta.
Eikä sinunkaan, vihreän paikallispoliitikon, kannattaisi olla huolissasi, että nyt on 30-luku täällä ja pian tulevat kaasukammiot, koska varapuheenjohtaja Purra julkaisee tilastoja. Ja tiedänhän minä, ettet sinä oikeasti olekaan. Kunhan teet politiikkaa, likaista politiikkaa.
Väistele ja iske
Kun somenarsistille kertoo, että tilastojen mukaan toimeentulotukiasiakkaista x prosenttia on maahanmuuttajia, hän kertoo tuntemistaan maahanmuuttajista, jotka eivät nosta toimeentulotukea vaan tienaavat enemmän kuin allekirjoittanut. Jos hänelle kertoo, että tilastojen mukaan tietyn maahanmuuttajaryhmän edustajan keskimääräinen elinkaarikustannus julkiselle taloudelle on x miljoonaa euroa, hän kertoo minulle, että se johtuu siitä, että perussuomalaiset eivät arvosta näitä maahanmuuttajia.
Kun hänelle kertoo maahanmuuttajien yliedustuksesta rikostilastoissa, hän vastaa, kuinka paljon suomalainen – tai perussuomalainen – tekee rikoksia. Vaihtoehtoisesti hän kertoo tuttavistaan, jotka ovat rehellisiä ja kunnollisia.
Ja jos somenarsisteille siis kertoo, kuinka paljon vieraskielisten (so. maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten) määrä lisääntyy koko ajan, he kysyvät, vastustanko englantilaisia, saksalaisia tai japanilaisia. Entä ihmisoikeuksia? Ja että enkö salli, että suomalainen tekee lapsia kiinalaisen kanssa.
Idealismi ja realismi
”Jakamaton ihmisarvo” tai ”universaalit ihmisoikeudet” ovat abstrakteja asioita, jotka konkretisoituvat vasta, kun joku taho – yleensä aina valtio – takaa ne. Tuo takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta, mutta länsimaissa, etenkin pohjoismaiden hyvinvointivaltioissa, se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muita lukuisia ”oikeuksia”.
Useimmista vasemmistolaisista minut erottaa se, että ymmärrän realistisesti, että käytännön maailmassa jakamaton ihmisarvo tarkoittaa aina sitä, että jollakin on velvollisuus maksaa tuon jakamattoman ihmisarvon abstraktista erottuvat maalliset sovellukset. Suomeen (ja Ruotsiin ja moneen muuhun länsimaahan) kohdistuva maahanmuutto maksaa erittäin paljon rahaa.
Näin ei tietenkään tarvitsisi olla – kyse ei ole siitä, että maahanmuutto itsessään olisi kustannus, vaan tietenkin siitä, että tietynlainen maahanmuutto on kustannus. Sen edellyttäminen, että maahanmuutosta olisi hyötyä eikä haittaa, ei ole fasismia. Jos tätä ei ymmärrä, ei voi mitään.
Jotenkin vain soisi, että siinä tapauksessa ei tulisi huutamaan natsia ja kuulaa kalloon ihmiselle, joka ymmärtää.
Poliittinen realismi ja oman maan ja kansalaisten edelle laittaminen ei ole pahuutta eikä se ole itsekkyyttä. Se on täysin perusasia kansakunnalle. Erityisen perusasia se on tällaiselle maalle, jossa on korkea verorahoin taattava hyvinvointi.
Muun maailman hoivaamiseen ei ole olemassa erillistä kassaa, vaan raha tulee samasta paikasta kuin suomalaisten tukeminen ja auttaminen – eli veronmaksajilta. Mikäli kulutamme useamman miljardin vuodessa maahanmuuttoon, se on varmasti pois jostakin muualta.
Olen ajatuksiltani anti-sosialisti, ja mielestäni valtion ei tule kaataa rahaa sinne tänne, vaan käyttää ne suomalaisten hyvinvointiin ja niiden turvaverkoksi, jotka eivät itse itsestään voi huolehtia.
Toisaalta ei kaikessa ole kyse rahasta, vaan myös arvoista. Oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että hoivaamme nuoria miehiä, jotka ovat jopa saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jätämme omia ihmisiämme vaille apua ja hoitoa ja huomiota. Tiedän, että hyvin moni suomalainen ajattelee samoin.
En puhu näin ilkeyttäni. En ole kylmä tai tunteeton. En kohtele ihmisiä ikävästi. En vihaa ketään. En vastusta kansainvälisyyttä tai normaalia eri ihmisten ja kulttuureiden välistä kanssakäymistä ja liikettä valtioiden välillä.
Enkä edes somessa kiusaa ketään.
Kuka on suomalainen?
Tämä on maahanmuutosta keskustelua – sitä, miten eri maista ihmiset muuttavat toisiin maihin. Sillä ei ole tekemistä ihonvärin tai geenien kanssa. Politiikkani – tai perussuomalaisen puolueen politiikka – ei ulotu sille asteelle, ja se on täysin selvää.
En ota osaa somen suomalaisuuskeskusteluihin. Ne eivät kiinnosta minua eikä minulla ole niihin aikaa. Suomalaisuus – filosofisesti, biologisesti, kulttuurihistoriallisesti ym. – on tietysti kiinnostava asia, mutta käytännön poliittisessa työssäni näille ajatuksille ei ole tilaa eikä käyttöä. En peukuta sen paremmin niitä, joiden mukaan afrikkalaisesta tulee suomalainen, kun hän saa kansalaisuuden, kuin niitäkään, jotka haluavat tarkastella geenejä ja ihmisten sukuhistoriaa kyetäkseen määrittämään suomalaisen.
Mikäli huonosti suomea osaava ja kulttuuriamme halveksiva ihminen väittää somessa olevansa suomalainen, väittäköön sitten. En varmasti ole samaa mieltä, mutta en koe mielekkääksi tai poliittisia tavoitteitani edistäväksi jäädä vänkäämään asiasta – en tuon suomalaiseksi haluavan, häntä kannustavien enkä häntä vastustavienkaan kanssa.
Ennemmin haluaisin huolehtia esimerkiksi siitä, että Suomen kansalaisuutta ei saisi jo muutaman vuoden jälkeen, kuin liukuhihnalta.
Toisaalta saanhan minäkin väittää halutessani olevani vaikka lumileopardi. Eri asia on, ottaako asiaa kukaan lisäkseni vakavasti ja mitä väliä silläkään on.
Ylipäätänsä en ymmärrä, mikä hinku ihmisillä on olla juuri suomalaisia ja saada sille varmistus minulta tai muilta perussuomalaisilta. Luulenkin, että kyse on enemmän politiikasta kuin siitä, että jotakuta oikeasti kiinnostaisi, onko herra x tai rouva y nyt varmasti perussuomalaisen poliitikon mielestä riittävän suomalainen.
Ja riittävän suomalainen mihin?
Oikeuksia ja sosiaaliturvaa täällä saa (valitettavasti) ihan vain astumalla sisään ja kansalaisuudenkin siis muutamassa vuodessa. Vaikka tekisi käytännössä mitä. Mitä lisähyötyä on siitä, pitääkö persu sinua suomalaisena?
Eli vielä niille somenarsisteille, jotka roikkuvat perässäni kyselemässä, ovatko he tai heidän puolisonsa tai heidän lapsensa mielestäni suomalaisia (tai lumileopardeja): en osaa sanoa eivätkä kiistelynne kiinnosta.
Lopuksi
Vielä muutama sana tasapainottamaan viestiäni.
Vaikka tässä kirjoituksessa yksinomaan arvosteltiin minun kimpussani olevia ihmisiä, tiedän toki, että vastaavanlaisia ihmisiä on myös toisenlaista poliittista linjaa edustavien kimpussa.
Koska tapanani on olla kriittinen kaikkea kohtaan, totean, että suhtaudun sometrolleihin ja -kiusantekijöihin ja tahalliseen väärinymmärtämiseen ja polarisaation lisäämiseen kaikilla puolilla poliittista kenttää yhtä negatiivisesti.
Mielestäni politiikassa on aivan riittävästi tekemistä muutenkin.
Me emme halua, että lapsemme elävät 30 vuoden päästä kaupungeissa, joissa suomalaiset ovat vähemmistössä. Emme halua uskotella, että on aivan sama, minkälaisia kulttuureja, kieliä ja tapoja maassamme on. Emme halua, että hyvinvointijärjestelmämme joudutaan raastamaan rikki, koska saajien määrä kasvaa liian suureksi suhteessa maksajien määrään. Emme halua, että kouluistamme tulee nuoria, jotka eivät osaa kunnolla lukea, mutta joiden mielestä naisen kuuluu peittää itsensä.
Emme jaksa kuunnella syyllistämistä, että syrjimme emmekä kotouta ja että rasismi sitä ja nimenomaan maahanmuuttajien ihmisoikeudet tätä. Emme jaksa kuunnella, että se on ”yksi asia”, koska se ei ole. Se on monta asiaa. Se on raha pois muualta, se on arvot pois muualta, se on moraalinen huomio pois muualta, se on Suomi ja suomalaisuus ja meidän omaleimaisuutemme ja hyvämme hus, poikki, pinoon, kumarra ja pelkää muita, unohda itsesi.
Toivon sydämeni pohjasta, että tänään moni samoin ajatteleva suomalainen ei enää hymistele eikä usko kaiken ratkeavan kuin itsestään, vaan äänestää muutosta. Ajattelutavan muutosta, arvojen palautusta, tehokasta politiikkaa, sitä ideologista ylivaltaa vastaan, joka syyllistää siitä, että me emme saisi pitää huolta omastamme, emme saisi suojella sitä. Keneltä meidän muka kuuluu ottaa ohjeita? Näiltä ”arvojohtajilta”, jotka puhuvat suvaitsevaisuudesta mutta halveksivat ja osoittelevat omastaan välittäviä?
Emme vaadi tätä tyhmyyttämme tai ilkeyttämme. Emme ole kylmiä tai tunteettomia. Emme kohtele ihmisiä ikävästi. Ei, en vihaa ketään. En vastusta kansainvälisyyttä tai normaalia eri ihmisten ja kulttuureiden välistä kanssakäymistä ja liikettä valtioiden välillä.
Kehitysmaista ja hyvin vieraista kulttuureista kehittyneisiin länsimaihin päin suuntautuva massasiirtolaisuus on merkittävin yhteiskuntiamme muuttava asia. Sinä tiedät sen, ja sinun kuuluu välittää siitä.
Kun maallemme haitallinen maahanmuutto on saatu lopetettua, olemme valmiit suuntaamaan resursseja pakolaisten ja siirtolaisten lähtöalueille. Samalla kaikesta kehitysavusta pitää tehdä ehdollista. Apua haluavan valtion on kyettävä pitämään väestönsä alueellaan ja pyrittävä tarjoamaan kansalaisilleen riittävän elinkelpoiset olosuhteet.
Suomalainen maahanmuuttoteollisuus voi siirtyä paikan päälle auttamaan, mikäli se niin haluaa tehdä. Se kykenisi auttamaan huomattavaa ihmismäärää pelkästään yhteen Suomeen muuttaneeseen maahanmuuttajaan kohdistuvilla kustannuksilla. Miksi se ei tee niin?
Meidän ei tarvitse katsella sivuun, kun näemme kaduilla burkia, kauppakeskuksen käytävillä huiviin puettuja pikkutyttöjä ja uimahallissa eristettyjä naisia. Se ei ole monikulttuurisuutta, se on alistamista, eikä kuulu Suomeen.
Maassa olevien maahanmuuttajien pitää arvostaa yhteiskuntaamme ja arvojamme ja noudattaa lakejamme. Se, että vihervasemmisto ei tiedä, mitä nämä ovat, ei ole meidän ongelmamme. Ehkä sinä tiedät.
Ihminen osaa tutkia Merkuriuksen vesijäätä ja keksiä, että virusvektoreita voi käyttää geeniammuksina kasvainten hoidossa. Maahanmuuton rajoittaminen on huomattavasti helpompaa.
Suomi on itsenäinen valtio. Ja sinä olet vapaa päättämään.
Viimeinen – ja tärkein – teemani näihin eduskuntavaaleihin on yllätyksettömästi maahanmuutto.
Suomen pitää lopettaa maahan suuntautuva haitallinen maahanmuutto. Mikäli maailmanparannusta halutaan harrastaa, sitä tulee tehdä muilla areenoilla.
Maahanmuutto ei ole yksi asia. Se vaikuttaa useimmilla yhteiskunnan ja politiikan sektoreilla. Kyseessä on länsimaisia yhteiskuntia ja ehkä koko maailmaamme eniten muuttava ilmiö, erityisesti kun puhumme kehitysmaista länsimaihin suuntautuvasta massamaahanmuutosta. Maallemme haitallisen maahanmuuton ongelmat ovat taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja turvallisuuteen liittyviä.
Jotkut väittävät, että maahanmuuttokritiikki on vastakkainasettelua. Niin onkin, asiat ovat vastakkain. Meillä ei ole mitään erillistä poolia, josta otamme maahanmuuttoon menevät rahat, vaan kaikki on samaa. Mikäli kulutamme useamman miljardin vuodessa maahanmuuttoon, se on varmasti pois jostakin muualta.
Olen ajatuksiltani anti-sosialisti, ja mielestäni valtion ei tule kaataa rahaa sinne tänne, vaan käyttää ne suomalaisten hyvinvointiin ja niiden turvaverkoksi, jotka eivät itse itsestään voi huolehtia.
Kaikessa ei ole kyse rahasta, vaan myös arvoista. Minun oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että hoivaamme nuoria miehiä, jotka ovat jopa saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jätämme omia ihmisiämme vaille apua ja hoitoa ja huomiota. Oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että suojelemme raiskaajia tai muita rikollisia.
Vastaavasti puolustan yhteiskuntaamme, sen tasa-arvoa, toimivia työmarkkinoita ja kaikkea sitä hyvää, mitä olemme onnistuneet saamaan aikaan. Se ei ole ollut ilmaista eikä se ole täällä ikuisesti, ellemme puolusta sitä. Suhtaudun naisia ja tyttöjä alistaviin ja vähätteleviin kulttuureihin, uskontoihin ja perinteisiin erittäin negatiivisesti.
Minulla ei ole mitään kansainvälisyyttä vastaan, päinvastoin. Monikultturismi ja massamaahanmuutto ovat eri asioita kuin kansainvälisyys. Ne ovat kokonaisvaltaisia ideologioita ja/tai joidenkin tahojen taloudellisia tai muita intressejä. Suhtaudun niihin hyvin kriittisesti.
Katson asioita realistisesti, en kuvittele omiani, vaan otan selvää. Rakennan ajatukseni ja tavoitteeni tosiasioille. Kun nuorin lapseni on nelikymppinen, suomalaiset ovat Espoossa vähemmistössä.
Minun on vaikea käsittää ihmisiä, joiden mielestä tämä ei ole huolestuttavaa.
Minkäänlaista rasistia minusta ei saa mitenkään. Olen vanhanliiton humanisti ja realisti, ja kavahdan kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja kupliinsa jumiutuneita ihmisiä. Olen isänmaallinen ja ylpeä suomalaisuudesta, kaikesta hyvästä, mitä olemme saavuttaneet. Minun ei edelleenkään ole vaikea sanoa, että suomalainen kulttuuri on parempi kuin moni muu.
Herkistyn yhtä lailla suomalaisesta metsämaisemasta kuin kauniista ja oikein käytetystä kielestämme. Rakastan Suomea ja suomea!
Olen kirjoittanut ja puhunut maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja näihin liittyvistä muista aatteista ja intresseistä pitkälti toistakymmentä vuotta. En ole ollut koskaan mitään muuta kuin ”nuiva” – toki näkemykseni ovat jalostuneet vuosien varrella. Muihin maahanmuuttokriittisiin tutustuin alun perin Halla-ahon Scriptan Vieraskirjassa ja helsinkiläisissä kuppiloissa.
Tästä blogista löytyy paljon aiheesta kirjoittamaani, kaikilta sen osa-alueilta. Aihe kiinnostaa minua politiikan ja talouden lisäksi myös akateemisesti.
En haaveile Impivaarasta tai edes 80-luvun maksalaatikkomaailmasta, vaan Suomesta, joka on sopivasti ylpeä historiastaan, hyvinvoinnistaan ja arvoistaan. Suomalaisen politiikan tehtävä on pitää huolta Suomesta ja suomalaisista. Tämä on minulle niin päivänselvää, että sen sanominenkin tuntuu typerältä.
Yle julkaisi eilen melko poikkeuksellisen haastattelun perussuomalaisista naisista, minusta ja puoluesihteeristä. Saimme vapaasti jutella tärkeistä aiheista pitkään. Vain pieni osa aiheista päätyi juttuun, mutta näinhän se aina on.
***
”Pyydämme Purraa määrittelemään, onko hän maahanmuuttokriittinen vai maahanmuuttovastainen. Purra vastaa olevansa maahanmuuttovastainen. Hän perustelee kantaansa maahanmuuton kustannuksilla.”
Perustelin asiaa taloudellisten syiden ohella myös sosiaalisilla, kulttuurisilla ja turvallisuuteen liittyvillä syillä. Kuten aina teen.
Suomi – kuten moni muukin länsimaa – on niin syvällä suossa, että en valitettavasti usko, että pelkkä ”kritiikki” enää on riittävää. Toinen syy on siinä, että politiikka on – etenkin ennen vaaleja – täynnä ”maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia”.
En kuulu tähän vaalikarjalle kuiskuttelevaan porukkaan.
***
Yleisesti ottaen karsastan kaikenlaisia mediasta tai muualta annettavia leimoja ja nimityksiä. Minulle on suhteellisen yhdentekevää, vaikka minua kutsuttaisin polymekaaniseksi käänteisattribuutiksi, kunhan tavoitteeni ja arvomaailmani pysyvät vakaina ja johdonmukaisina. Tämä on paljon oleellisempaa kuin se, millä nimellä mikäkin taho kutsuu tai haluaa määritellä ihmisiä.
Lisäksi yksinkertaisten määritelmien tavoite on politiikassa liian usein vain pahantahtoinen. Ne eivät johda parempaan keskusteluun tai suurempaan ymmärrykseen, vaan ainoastaan tarjoavat lyömäaseita ihmisille, jotka eivät jaksa paneutua asioihin.
***
Korostin haastattelussa useaan otteeseen, että vastustukseni on järjestelmätasoista. En ”vastusta” tai ”kritisoi” kadulla vastaan tulevia yksittäisiä ihmisiä, vaan järjestelmäämme, joka tuottaa maahan ongelmallista maahanmuuttoa ja idealisoi monikulttuurisuutta.
Toisaalta juuri se, mitä kadulla näen, vaikuttaa vahvasti siihen, mitä järjestelmästä ajattelen. Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat luopua siitä hyvästä, mitä meillä on ollut. Ihmisiä, jotka eivät välitä.
***
Välinpitämättömät ihmiset ovat itsekkäitä. Tiettyyn asemaan yhteiskunnassa päässyt henkilö voi paeta sen ongelmia – omiin kupliinsa, aitojen taakse, parempiin kouluihin, turvallisille asuinalueille. Osa voi jopa hyötyä taloudellisesti toisten kurjuudesta ja turvattomuudesta. Perustella sen ideologisesti ja eettisesti.
Näitä kuplia minä erityisesti haluan puhkoa.
***
Kehitysmaista ja kulttuurisesti hyvin erilaisista yhteisöistä saapuva siirtolaisuus on suurin ja vakavin yhteiskuntiamme muokkaava ilmiö. Se vaikuttaa kaikilla sektoreilla, ja siksi sen huomioiminen kaikilla politiikan osa-alueilla on oleellista ja välttämätöntä.
Raha ja arvot ovat tärkeimmät tekijät, joiden kautta maahanmuutto vaikuttaa kaikkiin muihin asioihin. Mikäli joku sanoo, että maahanmuutto on vain yksi asia, hän on täysin hakoteillä – joko tietämättään tai muista syistä.
Tämä on toinen asia, jota erityisesti haluan tuoda esille ja kertoa ihmisille.
Moni yhteiskunnallinen prosessi etenee rinnakkain, samaan suuntaan, ja hyvin moni näistä – elleivät kaikki – linkittyy maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja taloudelliseen globalisaatioon.
***
”Mutta ärhäkkä hän on itsekin. Kirkkonummelainen Riikka Purra istuu oman kuntansa valtuustossa ja kertoo, että siellä ei puhuta maahanmuutosta. ”Siitä onnellisesta syystä, ettei Kirkkonummella ole maahanmuuttajia”.”
Kirkkonummella on paljonkin maahanmuuttajia, mutta ei (vielä) juuri sellaisia maahanmuuttajia, joista tarvitsisi kantaa huolta.
Mutta varuillaan pitää aina olla, esimerkiksi siitä syystä, että valtion ja kunnan byrokratialla on taipumus haluta kasvaa aina, kun siihen on vähänkin mahdollisuutta.
Ei ole sosiaalisektoria tai perusturvabyrokratiaa, joka ei keksisi muutamaa lisävakanssia tai uutta projektia vain siksi, että kunnassa sattuu olemaan joitakin ”kotoutettavia”. Näin myös Kirkkonummella.
Kun te tuotte maahan naisvihamielisiä uskontoja, naisvihamielisiä kulttuureja ja naisvihamielisiä tapoja, te saatte naisvihamielisiä tekoja. Kun te tuotte maahan miehiä, joiden kulttuurissa nainen on alisteinen, te saatte miehiä, jotka toimivat niin, että nainen on alisteinen. Kun te tuotte machokulttuuria ja ihan oikeaa toksista maskuliinisuutta, te varmasti saatte seksuaalirikoksia ja joukkoraiskauksia.
Naisten häpäiseminen, häirintä, joukkoraiskaukset ja etninen väkivalta kävelevät tänne rajan yli tai Helsinki-Vantaan kansainväliseltä puolelta. Heikoista valtioista ja primitiivisistä kulttuureista saapuvat ihmiset eivät muuta käsityksiään ja toimintatapojaan matkalla. Konfliktit, ongelmat, käsitykset seuraavat ihmistä.
Siihen ei auta kotouttaminen. Me emme voi pelastaa koko maailmaa, mutta meidän pitää pelastaa omat kansalaisemme.
Suomalaista miestä on koulutettu vuosikymmeniä, ja siltikään tuo olento ei mielestänne osaa käyttäytyä. Mitä ihmettä te odotatte tekevänne näiden erilaisten kulttuurien miesten kanssa?
Olen yli 15 vuotta kysynyt, miksi meitä ei suojella. Miksi tämän annetaan tapahtua?
Valitettavasti minun pitää tehdä kokemukseni mukaan se päätelmä, että naiset itse eivät ymmärrä asiaa tarpeeksi hyvin. Luuletteko te, että Suomi on ilmainen? Miksi kannatatte sen pois antamista?
Olin tänään Koskikeskuksessa Tampereella. Siellä ensimmäisen kerran 90-luvun alussa opin varomaan tietyistä maista tulevien miesten katseita. Nyt olen keski-ikäinen.
Tämä lisääntyy. Koko ajan.
Turvallisuus, rauha, vauraus eivät ole täällä itsestään. Ne on tehty, taisteltu, vuosikymmenten kuluessa. Naisen asema Suomessa on maailman parhaita. Meillä on ollut hyvä.
Se, että meillä on myös kotoperäisesti seksuaalirikollisuutta, ei muuta asiaa mihinkään suuntaan. Se ei ole mikään perustelu tuottaa Suomeen naisvihamielistä kulttuuria kehitysmaista lisää.
En kaipaa lisää hankerahoitusta feministisiin hankkeisiin enkä vihapuhepoliiseja. En kaipaa vitsikieltoja työpaikoille, en akateemista miesten demonisointia.
Kaipaan Suomea, jonka kaduilla kaikilla on turvallista.
Erityisesti, ja kaikkein eniten maailmassa, haluan maan, jossa lapsemme ovat turvassa.
Helsingin Hanasaareen suurmoskeijaa ja islamilaista palvelukeskusta suunnittelevan hankkeen tonttiasia on tiistaina 12. joulukuuta Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa, jossa puheenjohtajan nuijaa käyttää vihreä apulaispormestari Anni Sinnemäki. Vaikka suurmoskeijalla ei edelleenkään vihervasemmistoa lukuun ottamatta näytä juuri olevan aitoa kannatusta, on syytä pelätä, että se siitä huolimatta etenee takapakeista välittämättä, vähä vähältä hivuttaen. Kun kriittinen piste on ylitetty, myös sellaisilla ”suvaitsevaisuutta” ja ”ihmisoikeuksia” edistävillä asioilla, joita harva näyttää aktiivisesti kannattavan, on tapana edetä maaliin tai ainakin riittävän pitkälle.
Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kokonaisuudessaan ja yksiselitteisesti vastustaa suurmoskeijaa, myös siinä tapauksessa, että hankkeen rahoituksessa ei olisi mitään ongelmaa (ja siinä tietysti on). On tärkeää olla kritiikissä johdonmukainen ja tuoda yhä uudelleen esille ne seikat, joiden vuoksi hanketta on syytä vastustaa.
Olin perjantaiaamuna seuraamassa hankkeen puuhahenkilöiden järjestämää tiedotustilaisuutta, jonka pääsanoma liittyi hankkeen rahoitukseen. Tiedotustilaisuuteen tuli kutsu vasta edellisenä päivänä kello 16:n jälkeen, vaikka otaksun, että Bahrainin valtuuskunnan saapuminen oli tiedossa varmasti jo hyvissä ajoin. Myöhäisen kutsun myötä paikalle ehtikin harvempi taho kuin hankkeen tärkeys antaisi toivoa.
Aikaa tilaisuudelle oli varattu myös liian vähän, ja suurin osa meni hankkeen toimijoiden alustuksiin, jotka yllätyksettömästi pyörivät hyvin yleisellä ja retorisesti mielistelevällä tasolla. Itsekään en päässyt esittämään läheskään kaikkia kysymyksiäni. Tilaisuuden voi kokonaisuudessaan katsoa täältä.
Myös annetut vastaukset ylipäätänsä jäivät hyvin vajaiksi. Paikalla olleet toimittajat kyllä esittivät varsin kriittisiä kysymyksiä koskien rahoitusta eikä osa edes lannistunut ensimmäiseen kiertelevään ja epäselvään vastaukseen, vaan jaksoi esittää uuden kysymyksen. Tästä huolimatta tilaisuuden informaatioanti oli heikko. Seuraava tilaisuus järjestettäneen jo keskiviikkona, kun huominen lautakunnan näkemys asiasta on kuultu.
Islam ja suomalaisuus
Pia Jardi väitti heti puheenvuoronsa aluksi, että islam on myös suomalainen asia, jopa osa suomalaisuutta. Hän muistutti, että muslimeita on Suomessa jo enemmän kuin esimerkiksi ortodokseja. Menemättä sen tarkemmin suomalaisuusväitteen todenmukaisuuteen muistutan, että muutamien satojen henkilöiden kokoinen tataariväestömme ei ole koskaan pitänyt meteliä itsestään. Tataarien suurmoskeija Helsingin sisääntuloväylän varressa kutsumassa rukoukseen kuulostaa miltei absurdilta, muista asiaan kuuluvista erityisoikeuksista puhumattakaan. Poliittisine, kulttuurisine ja uskonnollisine elementteineen islam on vahvaa tuontitavaraa ja liittyy nimenomaan viimeisen muutaman vuosikymmenen aikana kiihtyneeseen maahanmuuttoon. Suurmoskeijahanke on täten osa sitä samaa monikulttuurista vyörytystä, jota todistamme lukuisalla muullakin yhteiskunnan sektorilla, milloin minkäkinlaiseen kaapuun puettuna.
Ryhmien välistä kohtaamista
Jardi väitti, että hanke yhdistää eri islamin koulukuntia – avaapa jopa ”oven yhteisymmärrykseen”. Kun halusin täsmennystä, että onko mukana hankkeessa nyt siis myös shiiamuslimien edustus, kiihtynyt Jardi vastasi, että suurmoskeija on vain sunnien hanke. Jardi jopa väitti, että tämä on ollut tiedossa aina. ”Kaikilla on mahdollisuus tehdä omia hankkeita!” Hän vertasi tilannetta siihen, että eri kristityillä kirkkokunnilla on omat kirkkonsa ja toimintansa.
Perussuomalaiset ei tietenkään kannata sen koommin sunnien, shiiojen kuin muidenkaan suurmoskeijaa, mutta oleellista tämän näkökulman kannalta on se, että eri islamin ryhmittymät suhtautuvat toisiinsa vihamielisesti. Sunnien ja shiiojen kiistat eivät valitettavasti jää vain muslimien lähtöalueille, vaan seuraavat heitä matkalla länsimaihin – kuten tapahtuu useiden muidenkin kulttuuriin, uskontoon ja yhteiskuntajärjestelmään liittyvien tapojen ja mieltymysten kohdalla. Myös Suomessa on raportoitu ongelmista islamin eri ryhmien välillä, jopa vastaanottokeskuksissa, jonne turvapaikanhakijat pakenevat kotimaidensa levottomuutta.
Suurmoskeija ei siis lisää ”arjen dialogia” edes islamin sisällä. Meidän ei missään tapauksessa tulee edistää kyseisen uskonnon kuppikuntaisuutta tämän enempää
Avoin tili muslimimaassa
Rahoitukseen liittyvistä ongelmista on kirjoittanut varsin hyvin useampi mediatalo. Paikan päällä tilaisuutta todistaneena en voi olla hämmästelemättä, millaisella mahtailevuudella joukkio asiaansa esitti. Mikään ei näytä olevan selvillä – tai seikkoja ei ainakaan tuotu julki – vaan Jardi ja muut keskittyivät toistelemaan hyväksyttävyyttä henkiviä sanoja, kuten ”läpinäkyvyys” ja ”suomalaiset periaatteet”. Mitä ihmettä nämä tarkoittavat, kun tosiasia on, että rahanpesusta ja ääriliikekytköksistä tunnetussa maassa on avattu tili, jonne kuka tahansa voi lahjoittaa rahaa? Miten on tarkoitus taata, että rahoittajat eivät vaikuta moskeijan linjaan? Laitetaanko nettipoliisi seuraamaan perjantaisin striimattavaa rukoushetkeä tavoitteena poimia mahdollinen vihapuhe tai muuten epäilyttävä julistus?
Vaikuttaa selvältä, että Suomessa asuvat muslimit eivät ole tottuneet siihen, että heidän väitteitään kyseenalaistetaan mediassa. Mitenkään muuten en voi selittää sitä, että puuharyhmä lennättää paikalle Bahrainista henkilön – joka Wikipedian mukaan on muuten ”a staunch anti-Shia loyalist” – kertomaan, imaamin tulkatessa, kuinka hankkeen on tarkoitus parantaa Suomen ja Bahrainin välejä, ajaa Suomessa asuvien bahrainilaisten (6 henkilöä) etua ja taata, että muslimien asioihin ei liiaksi Suomessa puututa!
Muslimien palveluita mutta moskeija myös suomalaisille
Jardi kertoi, että moskeijan yhteyteen rakennettavasta palvelukeskuksessa on tarkoitus tuottaa muslimien tarvitsemia palveluita. Edes asiaa erikseen kysyttyäni en saanut selvää vastausta siihen, mitä nämä ovat. Uimahalli tarjoaa toki sukupuolet segregoivaa uimapalvelua – tämä kävi selväksi, mutta mitä muuta nämä palvelut sisältävät? Tuleeko rakennukseen ”monikulttuurisia” sosiaalipalveluita, halal-tuotteisin ja naisten peittämiseen tarkoitettuihin vaatekappaleisiin keskittyviä yrityksiä, erilaisia islamin oppien mukaisia koulutuspalveluita, islamilainen päiväkoti, sharian mukaista perheneuvontaa vai mitä?
Entä mistä ihmeestä nämä kustannettaisiin – onko ”avoimen tilin” tarkoitus olla pysyvä rahoituskanava? Kuulostaa kaikkea muuta kuin loppuun asti mietityltä, puhumattakaan avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä.
Ikään kuin merkittävänä myönnytyksenä suomalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle tuotiin myös esille, että suomalaiset ei-muslimit saavat vierailla rakennuksessa. Toki tällekin on useita rajoitteita, etenkin toisen sukupuolen kohdalla – sukupuolten erottelun lisäksi naisten tulisi tietenkin käyttää huivia.
Kun kysyin sukupuolten välisestä erottelusta, Jardi vastasi käsittämättömällä tavalla esittäen, että uimahallissa ”miesten edessä alasti seisominen” ei ole tasa-arvoa tai että tasa-arvo ei ole ”pakko”. En tietenkään ollut esittänyt mitään ”pakollisesta tasa-arvosta”, toisaalta uimahalleissamme eivät naiset seiso alasti miesten edessä. Merkittävintä kuitenkin jälleen on se, millaisella huomattavan voimallisella ylpeydellä muslimit puolustavat maahamme sopimattomia käytäntöjään.
Tämä on mahdollista, koska Suomen yhteiskunnallisessa keskustelussa islamin kritisointi on leimattu rasismiksi.
Suurmoskeijan puolustukseksi Jardi esitti myös sen, että jo nyt muslimitytöt ja -naiset ovat segregoitu, ja että uusi uimahalli helpottaisi asiaa. Piikki oli selvästi osoitettu Helsingin kaupungille – ilmeisesti muslimien omien uimahalli- ja muiden vuorojen tarjoaminen on liian pienimuotoista. Logiikka tässä yhteydessä on tietysti yhtä ontuvaa kuin muissakin perusteluissa. Segregaatiota ei aiheuta sen paremmin Helsingin kaupunki kuin suurmoskeijan palvelukeskuksen puutekaan, vaan islamin uskonnollinen, kulttuurinen ja toimintaympäristöstä riippumaton käytännöllinen takapajuisuus, jopa naisviha.
En liene poikkeuksellinen pohjoismaalainen nainen kokiessani vastenmielisyyttä islamin naiskäsitystä kohtaan. Olen korkeintaan poikkeuksellinen siinä, että tuon asian kuuluvammin esille kuin monet.
Minulle on päivänselvää, että suomalaisen yhteiskuntamme ei millään tavalla tulisi edistää tai ylläpitää islamilaista naiskäsitystä. Moskeijaa on mahdotonta tehdä ”suomalaisten periaatteiden mukaisesti”.
”Yhdessä paremman yhteiskunnan ja tulevaisuuden puolesta”
Suurmoskeijahanketta perustellaan väitteillä siitä, että se poistaisi länsimaisen yhteiskunnan ja muslimien välisiä haasteita ja kotouttaisi maahanmuuttajia, tuoden heidät lähemmin osaksi yhteiskuntaa. On vaikea nähdä, mihin tällaiset väitteet perustuvat. Missään päin läntistä maailmaa muslimit eivät ole integroituneita uuteen yhteiskuntaan – eivät maahanmuuttoutopiassaan raadollisesti epäonnistuneissa maissa, kuten Ruotsissa, tai suvaitsevaisuudessaan vähemmän huikentelevaisissa valtioissa, kuten Tanskassa tai Belgiassa. Päinvastoin, eristäytyminen ja erilaiset rinnakkaisyhteisöt ovat todennäköisempiä vaihtoehtoja. Ongelmat koskevat myös, ja joskus jopa eritoten, toisia ja kolmansia sukupolvia.
Samaten olemme tietoisia moskeijoihin liittyvistä merkittävistä turvallisuusongelmista. Muista pohjoismaista, kuten juuri Ruotsista ja Tanskasta, kuuluu hyvin huolestuttavia tietoja moskeijoihin pesiytyneestä ääritoiminnasta ja terrorismiin läheisesti liittyvistä tahoista. Monien Euroopan terrori-iskujen kohdalla jonkinlainen sylttytehdas löytyy paikallisesta moskeijasta ja sen radikaalia oppia julistavasta imaamista.
Lopulta on siis aika yhdentekevää, edustaako moskeija wau-arkkitehtuuria tai sijaitseeko se Helsingin parhailla paikoilla vaiko ei. Kuten Jardikin totesi, eihän kyse ole rakennuksesta. Ei olekaan.
Tänään vietetään kansainvälistä Hijab-päivää. Tarkoituksena on viestittää maailmalle, että naisella on oikeus pukeutua hijabiin. Ja että se voimauttaa. Ja että se on kaunis.
Asiaan kuuluu, että myös muut kuin muslimit pukeutuvat tänään hijabiin. Some on jo täyttynyt kuvista, joissa ”solidaariset” länsimaiset naiset pukevat jopa muutaman vuoden ikäiset tyttölapsensa huiviin.
Tänä vuonna hijab-päivän tempauksissa on tarkoitus myös vastustaa Trumpia.
—
Juuri nyt tuntuu taas siltä, että sanat ovat loppu. Näen sairaalloista hulluutta. Ja sitä kumartavia, yhä syvemmälle.
—
Vastustan länsimaista hijabia, vastustan länsimaista hijab-päivää, vastustan islamisaatiota, niin sen aggressiivisissa kuin tällaisissa ”viihteellisissä” muodoissaan. Vastustan erityisesti sitä, että erilaisia alistamisen ja orjuuden muotoja lähestytään oikeuksien kautta.
Kannatan naisten ja miesten yhtäläisiä oikeuksia.
Minulle tämä on aina ollut päivänselvää. Mutta ehkä sitä pitäisi sitten vuonna 2017 jo alkaa huudella vähän kovempaa.
STAND FOR HER RIGHT TO BE FREE.
STAND FOR OUR RIGHT TO BE FREE.
STAND FOR OUR FREE COUNTRY.
STAND FOR EQUAL RIGHTS.
OPPOSE ISLAMISATION.
OPPOSE PATRIARCHALISM, OPPRESSIVE RELIGIONS AND SLAVERY.
OPPOSE HIJAB AND COVERING.
Your ”right to be covered”? Go ahead, but somewhere else.
Ranska on islamofobinen. Ranska sakottaa burkinipukuisia naisia mutta ei märkäpukuun sonnustautuneita surffaajia. Ranska kieltää burkinit mutta ei ristiriipuksia. Islaminuskoinen ei saa pukeutua burkiniin, mutta jos ranskalainen haluaa pukeutua koko vartalonsa (paitsi päänsä) peittävään uimapukuun, se on mahdollista.
Bikinitkö sitten eivät alista? Kuka on kysynyt minulta, haluanko esitellä itseäni?
Ranskassa on meneillään moraalipaniikki. Taas valtio on naisten kimpussa. Yhden vaatekappaleen takia. Jonka tarkoitus oli vapauttaa naisia, uimaan ja uimarannalle. Miksi Ranska haluaa laittaa naiset takaisin sisätiloihin?
Toiseuttamista. Miksi verhottu nainen on vaarallinen? Miksi ei kielletä uimashortseja? Miksi nainen ei saa peittää itseään? Miksi aina miehet päättävät?
Tämä tarina on moneen kertaan kerrottu, ja päläpälä-julkaisuissa kuvattu. Naurettavaa! Kaksinaismoralistista! Pikkumaista! Ajatella, siellä ne ranskalaiset jahtaavat uimarannalla naisia!
Vaan kun ei ole. Nimittäin kun juuri te – jotka ette käsitä, mitä eroa on ristiriipuksilla, märkäpuvuilla tai burkineilla – olette saaneet aikaan sen, että demokratioissamme ei voida enää tehdä tarkoituksenmukaista politiikkaa. Juuri te, jotka olette vuosikaudet julistaneet, että länsimainen kulttuuri ei ole mitään, kansallisvaltiot eivät ole mitään, mikään ei ole mitään, ei ole mitään ”meitä”, ja että pitää puhua oikeilla sanoilla mutta vääristä asioista – juuri teidän ansiostanne kaikenlainen poliittinen toiminta on taantunut vain sarjaksi ruutuhyppelyä ja sanaleikkejä.
Burkinien sakottaminen ranskalaisilla uimarannoilla on ruutuhyppelyä. Kun pääministeri joutuu selittelemään, mitä eroa on ristiriipuksella ja burkinilla, ollaan keskellä sanaleikkiä.
Tämä parodia on liberaalin monikulttuurisen, kosmolitanistisen, isänmaattoman ja kodittoman identiteettipolitiikan aikaansaannos. Postmoderni keikaus, kaikki itsessään, ei mitään muuta. Tyhjää.
Tyhjää.
Matkalla ei minnekään. Maailmaan, jossa toiset nauravat heille, joiden mielessä tässä kaikessa oli vielä jotain puolustettavaa.
C’est ridicule?
Se on naurettavaa vain ihmiselle, joka ei ymmärrä historiaa, kulttuuria eikä ihmisten välisen todellisuuden hienosyisempiä ominaisuuksia. Joka ei ymmärrä yksilönvapauden, demokratian tai sukupuolten välisen tasa-arvon mekanismeja tai edellytyksiä.
Joka ei ymmärrä uskonnoista, Euroopasta, valtioista. Hyvinvoinnista, sananvapaudesta, ilmaisunvapaudesta, (v)aatteenvapaudesta.
Joka ei arvosta osakseen saatua, etuoikeuksiaan, yltäkylläistä.
Jonka sodasta on liian pitkä aika.
Kompleksiseksi väitetyssä maailmassamme moni asia on hyvin yksinkertainen, mikäli kykenee katsomaan ruutuhyppelyjen ja sanaleikkien taakse. Burkineista sakottamiselle ei tarvitse hakea selitystä kymmenistä vasemmistointellektuellien konstruoimista toiseuttamis-, fobioimis-, politisoitumis-, seksuaalisjabbadabbaistumis- tai muista pyrkimyksistä. Liberalismin aivopesemä ”individualisti” ei tarjoa asiaan hyvää selitystä, ei liioin feministiksi luokiteltu monikulttuurisuusaktivisti. He vain lisäävät kaaosta. Niin kauan kuin turvallisuusvastaavakin on pakotettu puhumaan vallitsevan konvention mukaisella termistöllä, emme saa aikaiseksi kuin somessa kiitäviä meemejä.
Miten olisi vaihtoehtoisesti näin:
Onpa hyvä, että Ranska puuttuu burkineihin, sillä eiväthän ne sinne kuulu. Kuten eivät kuulu tännekään. Moniin maailman valtioiden ne ilmiselvästi kuuluvat, mikä on ehkä ihan ookoo. (Tai sitten ei, mutta otetaan nyt tämä oma paikka ensin.) Vaikka burkini nyt on vain pieni osa koko ongelmaa, niin parempi kai siihen puuttuminen kuin ei mihinkään puuttuminen?
Kas noin. En tarvinnut yhtään teoreettista tsydeemiä, en perustuslaillista kannanottoa, en hulvatonta Libera-logiikkaa enkä laïcité’n kehitystä pohtivaa analyysia.
Ei ihme, että populismi on muodissa. Se on nimittäin uskomattoman helppoa!
—
Yhdestä asiasta me voimme kai kaikki olla samaa mieltä. Kyse ei todellakaan ole vain yhdestä vaatekappaleesta!
Muutoksen ja liikkeen käsitteet ja metaforat esiintyvät lähes kaikilla elämän sektoreilla. Niihin ei voi olla törmäämättä talouden, politiikan, yhteiskunnan tai kulttuurin alueilla. Ne kuuluvat olennaisesti nykyaikaiseen liberalistiseen (tai eksaktimmin postliberalistiseen) sanastoon. Ne ovat managerialistisen ja uusliberalistisen opin keskiössä. Toisaalta niitä hyödynnetään myös vasemmalla ja kriittisessä ajattelussa.
Monikultturismi (tai nykyään erilaiset diversiteetti-suuntaukset) hyödyntävät käsitteitä paljon, ja useimmat ihmiset sivuuttavat ne kiinnittämättä niihin mitään huomiota. Niistä on tullut valtavirtaa, uutta todellisuutta, doxaa, intuitiivista.
Muutos on hyväksi, poistu mukavuusalueeltasi, kohtaa haasteet, ole älykäs oppija, haasta itsesi, katso asiaa toisin. (Mutta älä. ole. kriittinen. tätä. puhetapaa. kohtaan.)
Erilaisuuden, luonnollisen ja kannustettavan liikkeen ja muutoksen sekä monimuotoisuuden rinnalle on tullut myös resilienssin käsite, joka kuvaa sitä, miten muutoksia ja kompleksisuutta tulee sietää ja kestää ja siitä oppia. Luonnollista dynaamisuutta ei tule kavahtaa eikä yrittää padota, se tulee hyväksyä, sitä tulee kannustaa ja juhlistaa. Lopulta se voi tehdä asiat paremmiksi kuin ne ovat koskaan olleet. Ja vaikka ei tekisikään, mitä sitten.
Ateistinen ja rationaalinen yksilö ei tarvitse paratiisia edessäpäin eikä historiaa takanapäin – nyt on nyt ja vain muutos on totta.
Yhteiskunnan lähes kauttaaltaan läpäisevänä ideologiana erilaisuutta ja muutosta korostava teesi sisältää itsessään sen kritisoimisen mahdottomuuden. Miksi vastustaisit jotain niin oikeaa ja kannattaisit jotain niin väärää?
Ajattelumallin yhtenä leimallisimpana piirteenä on se, että se kykenee kääntämään kaikki negatiiviset seikat positiivisiksi tai vähintäänkin neutraaleiksi. Muutos tulee automaattisesti tarkoittamaan kehitystä – kunhan kehitys määritellään tietyllä tavalla. Liberalismin fundamentaali usko ihmisen rationaalisuuteen ja kehitykseen ja maailman progressioon on tässä ajattelumallissa viety äärimmilleen. Silloinkin kun muutos on jossakin kontekstissa arvioiden ”huono” tai ”paha”, on se kuitenkin tosiasiassa hyvä. Meidän tulee vain muuttaa tulkintakehystämme.
Tulkintakehyksen muuttamiseen liittyy myös ajatus optimismista ja eteenpäin katsomisesta. Tässä me suomalaiset olemme perinteisesti huonoja. Retoriikkaan ja diskursseihin nojaavassa yhteiskunnassamme näyttää välillä jopa siltä, että maailmamme suurimmat ongelmat ovat konstruktioita – asioita, jotka me luomme katsomalla niitä väärin. Tämän tästä poliitikot ja virkamiehet ja valtavirtakonsultit meille muistuttavat, että meidän pitäisi suhtautua avoimemmin ja positiivisemmin erilaisiin ”haasteisiin”, joita me ja yhteisömme nykyajan globaalissa ja komplisoituneessa maailmassa jatkuvasti tunnumme kohtaavan.
Ajattelumalli on siirtynyt ihmiskeskeisistä rakenteista myös niiden ulkopuolelle, käsitykseemme luonnosta, ympäristöstä ja niiden prosesseista. Yhtäältä sinne se tuntuu paremmin sopivankin. Toisaalta on vaikea nähdä, mikä prosessissa on ihmisen aikaansaamaa ja mikä ei. Tai onko sillä edes väliä.
Tiedetoimittaja Fred Pearce kirjoittaa uudessa kirjassaan The New Wild: Why Invasive Species Will Be Nature’s Salvation, että vieraslajit itse asiassa pelastavat luonnon. Meillä ei ole syytä pelätä biodiversiteetin puolesta, sillä muutos on väistämätön. Eroaako tämä jotenkin siitä käsityksestä, jonka mukaan takaperoisen ja sulkeutuneen yhteisömme välttämätön aukeaminen on tie sen pelastukseen?
Kun itse 2000-luvun taitteessa opiskelin ympäristötieteitä, olimme vielä ns. Rion imussa. Tällä viittaan siihen 1992 Rion ympäristökokouksen myötä syntyneeseen hypeen, joka oli syntynyt Neuvostoliiton hajoamisen ja muurin murtumisen myötä. Fukuyama ja muut liberalismin suuremmoisuutta korostavat ajattelijat rummuttivat liberaalin demokratian ja kapitalistisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan valtiopolitiikan voittokulkua. Rajojen oli määrä madaltua, monenvälisten instituutioiden kasvaa ja vahvistua, demokratian levitä – ja siinä samalla ehkä ympäristöongelmien ratketa tai ainakin helpottua. Kannoimme huolta biodiversiteetista, aavikoitumisesta ja tietysti ilmastonmuutoksesta.
Sana muutos tarkoitti vielä yleensä jotakin negatiivista (vrt. ilmastomahdollisuus tai ilmastohaaste).
Liberalismi osoittautui kuitenkin pöyhkeäksi luullessaan tietävänsä, mitä muut haluavat. Se objektoi ja teki tämän kaiken lisäksi länsikeskeisesti, Yhdysvaltojen tai Euroopan hegemoniaa korostaen. Se lähestyi ongelmia liian tiukasti ja yritti hallinnoida niitä.
Nyky-ymmärryksen mukaan tämä ei onnistu. Asiat ovat nyt liian monimutkaisia, monitahoisia ja vaativat entistä monialaisempia toimia, monitasohallintaa. Jäykkä ja kontrolloiva liberalismi antoi tietä subjekteja ja niiden autonomiaa korostavalle post-ajattelulle, joka vie herakleitosmaisen virta-metaforan äärimmilleen. Muutos on väistämätön, vastavirtaan ei voi uida, opettele kellumaan, ota esteet haasteina ja nauti.
Liberalismi tai ”me” emme kyenneet ratkaisemaan asioita. Sen sijaan, että asia olisi myönnetty, muutimme perspektiiviä.
Vieraslajejakaan vastaan ei kannata taistella – ainakaan enää kauan. Taistelu on kallista ja turhaa. Arvostettu tiedetoimittaja Pearce laskee kirjassaan, että pelkästään Britannia – joka ei nähtävästi vielä täysin ymmärrä muutoksen autuutta – käyttää yhden vieraslajin torjuntaan vuodessa niin paljon varoja, että sillä voisi tarjota kaikille kansalaisille kaljat. Pearcen mukaan kaljojen tarjoaminen olisi järkevämpää politiikkaa.
Pearce kyseenalaistaa myös sen, että maailmassa olisi koskematonta luontoa. Tällä hän viittaa siihen, että ei ole olemassa mitään ajanhetkeä t, jolloin asia, paikka tai tila olisi ”luonnollinen” staattisena, paikallaan pysyvänä. Sen sijaan luonnollista on muutos. Yhteisöjen ja valtioiden arbitraaria luonnetta korostavat näkemykset asettuvat jälleen samalle näyttämölle: ei ole mitään ”suomalaisuutta”, on vain alati muuttuva ihmisten joukkio, yhteisö, jolle me annamme merkityksiä, vaihtelevia.
Rajanveto ei perustu mihinkään konkreettiseen, olemme aina erilaisia mutta kuitenkin samanarvoisia. Koska olemme samanarvoisia, mikään ”oleva” ei voi olla parempaa kuin ”tuleva”.
Aivan samaan tapaan tiedämme muutoksen vastustamisen yhteiskunnassa olevan nostalgiaa vanhaan aikaan, jota ei oikeasti edes ollut olemassa. Tai jos olikin, se ei voinut olla hyvää. Yhteisöjen (luonnottoman) homogeenisyyden murtuminen on yhtäältä väistämätöntä, toisaalta tavoiteltavaa ja vauhditettavaa.
Mukaan asettuu myös normatiivinen kannanotto resilienssistä: jos ”joku” on niin heikko, että se ”tähän” kaatuu, saa mennäkin. Ajatus sekoittaa yhteen yritysten elinvoimaisuutta ja luovaa tuhoa korostavia suuntauksia, darwinismia sekä kriittistä teoriaa. Olipa kyse kotimaisista pikkuruisista etanoista tai hiljaisista ja juroista ihmisistä, jotakin suurempaa ja laadukkaampaa – tai ainakin elinvoimaisempaa – on tarjolla. Elinvoimaisuus on kaiken A ja O. Kuka tai mikä lisääntyy, kuka tai mikä taantuu, kuka voittaa?
Loogisesti ajatellen vasemmiston pitäisi kavahtaa muutosideologiaa. Sitä se ei kuitenkaan tee, muuta kuin silloin kun se koskettaa lomarahoja tai sosiaaliavustuksia.
Ideologiaa voi havainnoida kylmänviileästi tai siitä voi ottaa itselleen mielipahaa. Lopputuloksen kannalta sillä ei varsinaisesti ole merkitystä. Riittää, että ihmiset elävät ikään kuin uskoisivat siihen, ja ”kehitys” kehittyy.
Toisaalta jotain perää täytyy tässä itsevihaa narsismiin sekoittavassa epäloogisessa ajatusrakennelmassa olla. Jos länsimainen ihminen ja yksilö ihan todella ajattelee näin, eiköhän se sitten siedä mennäkin?
Yksikään vakaa, normitettu yhteisö ei tule selviytymään tällaisten ideoiden vallitessa, se on selvää.
Ikävän asiasta tekee vain se, että muutos on epäsymmetrinen. Ideologiaa julistavat tahot ovat viimeisenä pystyssä. Resilienttejä ovat.
dust/bones/politics 