Tilasto, emävale, valeuutinen: maahanmuuttajien määrä ja työllisyys

Kuva1

Aloitetaan Maikkarista ja maahanmuuttajia ja työllisyyttä käsittelevistä väitteistä. Jutussa sanotaan näin:

Selvityksen mukaan 2000-luvun aikana vieraskielisten työllisyys on kasvanut liki 120 000 hengellä. Samaan aikaan suomen- ja ruotsinkielisten työllisyys ei ole kasvanut.

– Työllisyyskasvu Suomessa jo tällä hetkellä on vieraskielisten varassa. Jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, on väistämätöntä saada lisää työikäistä väestöä tänne, jotta saamme työllisyyttä nostettua riittävästi, sanoo Sosiaaliturva 2030 -hankkeen selvitysmies Jussi Pyykkönen.

Miten tämä voi pitää paikkansa, kun merkittävä osa Suomeen saapuvasta ”työperäisestä maahanmuutosta” parantaa vain väestöllistä huoltosuhdetta mutta ei taloudellista huoltosuhdetta? Halpamarkkinoille saapuva maahanmuutto ei korjaa kestävyysvajetta, päinvastoin. Se tulee veronmaksajalle kalliiksi; alhaista palkkaa pitää kompensoida tulonsiirroilla ja palveluilla. Kaiken huippuna alle 3000,- palkoille saapuvien työllisyysaste tippuu kantaväestön työllisyyden alle muutaman vuoden kuluttua maahantulosta.

Näyttääkin siltä, että tässä yritetään sekoittaa työlliset/työllisyys ja työllisyysaste. On totta, että maahan saapuu paljon työikäistä väestöä. Mutta tuon työikäisen väestön työllisyysaste on heikko. Kun edes joitakin kymmeniä prosentteja saadaan työllistymään, toki työllisten määrä nousee, vaikka työllisyysaste olisi matala.

Jos maahan saapuu 30 000 irakilaista, joiden työllisyysaste on vaikkapa 10 %, työllisten määrä (jutun ”työllisyys”) nousee kyllä 3 000:lla, mutta kokonaisuus ei tietenkään parane. Se heikkenee.

työllisyysasteet1

Työikäisten määrän sijaan tärkeämpää on työllisyysaste. Siinä, että maahan tuodaan väkeä, jonka työllisyysaste on matala pitkänkin maassaolon jälkeen, ei ole kertakaikkisesti mitään järkeä.

Edes pelkän työllistymisen tarkastelu ei ole mielekästä. On ensinnäkin katsottava palkkojen suuruutta. Mikäli palkka on niin alhainen, että viivan alle ei jää mitään, on maahanmuutto kestävyysvajeenkin kannalta kielteistä.

Toisekseen maahanmuuton tapauksessa on oleellista katsoa, millainen työpaikka on. Jos kyseessä on kotouttamiseen, monikulttuurisuuteen, tulkkaamiseen, erilaisuuden koordinointiin tai muuten maahanmuuttajiin liittyvä työ, rahaa käytännössä vain siirretään paikasta toiseen.

Niinpä tosiasia on aivan toinen kuin jutussa esitetty. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, meidän nimenomaan ei pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää hyvin heikoksi ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajista ainoastaan ne, joiden tuottavan työn panoksesta jää jotakin viivan alle, ovat siis tältä kantilta katsoen tervetulleita.

Se, että suomalaisten työllisyysastetta tulee nostaa, on tietenkin päivänselvää. Mutta älkäämme yrittäkö korjata uppoavaa laivaa poraamalla sen pohjaan lisää reikiä.

 

SieppaaToinen juttu tulee Hesarista. Lehti päätti selvittää, ”mistä Suomeen kohdistuva 30 000 henkilön maahanmuutto koostuu”.

Ensimmäiseksi jutussa kerrotaan Suomea rakastavasta ja hyvin kotiutuneesta ja integroituneesta (ja kauniista) akateemisesta venäläisnaisesta. Minäkin tunnen paljon koulutettuja ja ahkerasti työtä tekeviä maahanmuuttajia. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä itse asian kannalta.

Jutun tarkoitus on nimittäin vähätellä turvapaikanhakijoiden määrää (”turvapaikanhakijat ovat tätä nykyä vain pieni osa suomalaisen maahanmuuton kokonaiskuvasta”) ja yrittää esittää, että suurin osa maahan tulevista on maallemme jotenkin erityisesti hyödyksi. (Kannattaa huomioida, että vähitellen ajatus siitä, että humanitaariset maahanmuuttajat tulevat kalliiksi, alkaa mennä perille.)

Virhe 1. ”[Maahanmuuttoviraston] päätöksistä 6 379 eli noin seitsemän prosenttia koski turvapaikkaa. Myönteisiä oli 43 prosenttia, eli 2 740 ihmiselle myönnettiin turvapaikka.”

Edes paljon pienempi myönteisten päätösten määrä ei ole oleellinen, mikäli kielteisen päätöksen saaneita ei saada ulos maasta. Suomessa nimenomaan ei saada. Käyntiin lähtee moneen kertaan toistuva uusintakierros. Laittomanakin voi maassa asua. Kielteisen päätöksen saanut voi saada jopa työperäisen oleskeluluvan.

Kategoriasta toiseen itsensä kikkailu ei muuta mitään tosiasiaa. Ihminen on sama, yhtä vähän (tai paljon) koulutettu. Juuri tämän takia seurauksia pitää tarkastella maaryhmittäin, ei niinkään oleskelulupakategorioittain.

Tiedämme, että Saksasta saapuva maahanmuuttaja on keskimäärin eniten plussalla, ja Irakista, Somaliasta ja Afganistanista saapuva keskimäärin eniten miinuksella.

Virhe 2. ”Suomeen muuttaa ihmisiä eri syistä, joista yleisimpiä ovat perhesyyt, työnteko ja opiskelu.”

Nimenomaan humanitaaristen tai muuten samoista maista saapuvien oleskeluluvan saavien perheenyhdistäminen on erittäin oleellinen haitallisen maahanmuuton väylä. Se, että kyse on ”perhesyistä” – tai kuten edelleen joskus ilmoitetaan, ”rakkauden perässä muuttamisesta” – ei muuta asiaa millään tavalla.

Perheenyhdistäminen on Suomessa edelleen verraten helppoa, sanoivatpa kansalaisjärjestöjen aktivistit mitä tahansa.

Myöskään ”työnteko” tai ”opiskelu” eivät takaa, että maahanmuutto olisi yhtään tai juuri yhtään sen hyödyllisempää kuin ”humanitaarinenkaan” maahanmuutto:

Virhe 3. Työperäistä maahanmuuttoa käsitellään automaattisesti positiivisena.

Tätä olen käsitellyt kirjoituksen alkuosassa ja monissa aiemmissa teksteissäni.

Virhe 4. Opiskelua käsitellään automaattisesti positiivisena.

Oppilaitostemme ”kansainvälistyminen” ei ole yksi kokonaisuus. Mikäli maahan saapuu ihan oikea osaaja, yleensä Euroopasta, Aasiasta tai Pohjois-Amerikasta, ja hän jää tutkinnon saatuaan maahan töihin ja maksamaan riittävästi veroja, hän on tässä mielessä hyödyksi.

Mikäli maahanpääsy hoidetaan vain opiskelun kautta, koska turvapaikkaan tai muuhun kategoriaan ei ole pääsyä, on lopputulos todennäköisesti huomattavan negatiivinen.

Erityisesti ammattikorkeakouluissa on paljon afrikkalaisia. Eniten Suomeen tullaan opiskelemaan tutkintoon Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta ja Nepalista. Suomalaisiin ammattikorkeakouluihin haetaan eniten Nepalista, Bangladeshista ja Nigeriasta, yliopistoihin Nigeriasta, Pakistanista ja Ghanasta. Ulkomaalaisten osuus kaikista korkeakouluopiskelijoista on Suomessa jopa suurempi kuin OECD-maissa keskimäärin. (Lähde: CIMO)avatar-2191918__480

Valitettavasti tutkimuksia ulkomaalaisten opiskelijoiden oikeasta taloudellisesta hyödyllisyydestä ei ole. Ja vaikka olisikin, uskon silti sloganeiden voittavan julkisessa keskustelussa – kuten tässäkin Hesarin jutussa. Joka tapauksessa myös ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemusten määrä on kasvussa.

Siirtolaisinstituutin tutkija sanoo jutussa, että ”Suomessa on ihmisiä, joita ei nähdä resurssina. On taitoa, koulutusta ja halua, mutta heidät nähdään vain turvapaikanhakijan kehikon kautta eikä mahdollisina työntekijöinä.

Tällainen retoriikka on tutkimuksen valossa outoa. Nimenomaan sekä turvapaikanhakijat että merkittävä osa ”työperäisistä” ovat ihmisiä, joilla ei ole koulutusta. Työllisyysaste on vuosienkin maassaolon jälkeen hyvin matala, ansiot vähäisiä, sosiaaliturvariippuvuus merkittävää ja niin edelleen, puhumattakaan muista maahanmuuton ongelmista.

Ihmiset, jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää lukuja, euroja tai oikein mitään muutakaan kuin vain fiiliksiä, tunteita ja kivoja tavoitteita, pyrkivät nämä tosiasiat muuttamaan toiseksi – yleensä syyllistämällä meitä, jotka puhumme luvuista, euroista ja konkreettisista seurauksista.

Tällaista tämä maahanmuuttokeskustelu on. Tee nyt sitten politiikkaa ja muuta asioita, kun EDES PERUSASIAT eivät ole eri tahoilla hallussa. Tai, kuten ennemmin uskon, niitä ei haluta tuoda esille.

Johtopäätöksestä nimittäin ei ole epäselvyyttä.

#vaalit2019 – Talous ja hyvinvointi

Useissa vaalikoneissa on kysytty ehdokkaan mielipidettä veronkorotuksiin, leikkauksiin ja lainanottoon. Moni uutisotsikko on kertonut siitä, että ehdokkaat – jälleen kerran – ovat vaatimassa lisää menoja ja jopa veronkorotuksia. Vasemmistopuolueille kaikki maailman hyvinvointiongelmat ratkaistaan kuluttamalla niihin enemmän rahaa. Kaikki ongelmat korjataan koulutuksella ja instituutioilla.

Valitettavasti myös oikeisto toimii pitkälti samalla tavalla. Sen kanavoima raha menee vain hieman eri kohteisiin. Kaveri- ja saalistuskapitalismi ovat oivallisia sanoja kuvaamaan suomalaista perinteistä oikeistoa, joka on hukannut niin kodin, uskonnon ja isänmaan kuin usein järkevän taloudenpidonkin.

Puoluejärjestelmämme on oudossa tilanteessa – kokoomus ei aja yrittäjän asiaa, keskusta ei aja maakuntien ja maatalousväestön asiaa eikä demarit aja työntekijän asiaa.

yle

Lähde: Yle

Suomen veroaste on niin korkea, että sillä on aivan välttämätöntä saada julkiset palvelut ja sosiaalietuudet hoidettua. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan – ongelmia on perusterveydenhuollossa, vanhustenhoidossa, kouluissa, päiväkodeissa, poliisissa, teiden kunnossa, vaikka missä. Silti julkisella sektorilla on vuodesta toiseen laittaa miljardeja täysin toissijaisiin, turhiin ja vahingollisiin kohteisiin.

Suomen Perusta -ajatuspaja julkaisee maanantaina uuden tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista. Siinä on rekisteriaineistojen pohjalta laskettu tietyistä maista tulevien maahanmuuttajien aiheuttamat kustannukset koko elinkaarelta. Luvut ovat jäätäviä.

Kestävyysvaje ja maksajien määrän väheneminen ovat suurimmat ongelmat, joihin meidän pitää puuttua. On välttämätöntä tehostaa verojen käyttöä ja supistaa valtion tehtäviä – priorisoida.

Keskiluokkaa ei saa verottaa hengiltä, ja kokonaisveroastetta on päinvastoin laskettava. Kun maksajien määrä vähenee riittävästi, koko järjestelmä on sortumisvaarassa. Kun tähän lisätään useimpien halu lisätä rahankulutusta sinne tänne – vaikkapa sinne maahanmuuttoon, niin oikealla kuin vasemmalla – olemme totaalisen hukassa.

Olen aidosti huolissani keskiluokan veronmaksuhalukkuuden heikentymisestä: Miksi maksaisi itsensä kipeäksi, kun ei tahdo saada enää paljonkaan vastineeksi? Maksukykyinen väki ostaa itselleen rahalla uudet palvelut ja hyvinvoinnin, työssäkäyvä alempi keskiluokka kitkuttelee samalla ostovoimalla kuin sosiaaliturvan varassa elävät – etenkin pääkaupunkiseudulla, etenkin lapsiperheissä. Normaalilla palkalla on yhä haastavampaa tulla toimeen.

Meillä on varaa suomalaisten hyvinvointiin, mutta ei velvollisuutta kustantaa samaa kaikille. Valtion tärkeimmät tehtävät ovat kansalaisten turvallisuuden takaaminen ja heikko-osaisista huolehtiminen – huono-osaisuuden tuottaminen joko rajojen yli tai poliittisten ratkaisujen kautta kotoperäisesti eivät kuulu valtion tehtäviin. Suomessa pitää panostaa hyvään, korkeaan osaamiseen ja koulutukseen, työmoraaliin ja korkealaatuiseen ja toimivaan järjestelmään.

Ovatko kuntien pitkälti päälle 500 lakisääteistä tehtävää oikeasti kaikki välttämättömiä? Ihan oikeastiko meillä kaikilla on koko ajan enemmän OIKEUKSIA saada, mutta vain tietyllä porukalla VELVOLLISUUS maksaa?

Sosiaalivaltiomme operoi pitkälti toissijaisten toimien parissa. Katso minkä tahansa keskikokoisen tai suuremman kunnan tai kaupungin hallintoa, lue valtuuston esityslistaa. Byrokratialla on taipumus kasvattaa itseään, ja juuri niin Suomessa on tapahtunut. Parasta olisi ”räjäyttää” koko järjestelmä ja aloittaa uuden rakentaminen alusta. Valitettavasti tämä ei taida olla mahdollista, ja niinpä leikimme soteuudistusta ja sotu-uudistusta taas seuraavallakin hallituskaudella – eikä mikään muutu.

Haluan perusasioihin keskittyneen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa huolehditaan turvallisuudesta, kouluista, sairaanhoidosta ja muista perustoiminnoista sekä niiden ihmisten auttamisesta, jotka eivät siihen itse pysty. Yhteiskunnan tulee tavoitella autonomista ja itseohjautuvaa yksilöä, joka kykenee (aikuisena) kantamaan itsestään vastuun. Sen ei tule haalia varta vasten lisää huono-osaisuutta maahan.

Hämmästelen sekä luottamustoimissani että muualla politiikan kentällä lähes päivittäin sitä uskomatonta määrää turhaa tointa ja puhetta, mitä eri tahot tuottavat. Yhteiskunnan kannalta oleellisimmatkin toimijat – kuten vaikkapa poliisi ja koululaitos – on julkisissa toimissaan valjastettu mukaan tragikoomiseen pelleilyyn, puhumaan ”tärkeistä” asioista niiden ”oikeilla” nimillä. Samalla niiden varsinaisten perustoimintojen suorittaminen heikkenee: poliisi ei saa rikoksia selvitettyä, koulu ei saa oppilaita oppimaan.

Jos saisin päättää, purkaisimme kaiken – ja tekisimme uudelleen, paremmin, vähemmin. En jaksaisi näpertelyä, en turhaa puhetta, en aikaansaamatonta touhua.

Faceen 14.3.

Poliitikot kuvittelevat, että on mahdollista hoitaa ”yhteisiä asioita” jotenkin teknisesti. Että on olemassa jokin yhteinen tavoite, jonka kaikki jakavat. Ei ole. Ei ole olemassa kaikkia tyydyttävää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, ei sosiaaliturvamallia. Kyse on politiikasta, konfliktista ja erilaisista intresseistä.

Olen mielestäni erityisen hyvä puhkomaan poliittisten tahojen ja median puhaltamia kuplia, paljastamaan keisareiden alastomuutta ja osoittamaan tavoitteiden onttouden. Kysyn aina, mitä tämä maksaa, mitä hyötyä siitä on. Lisääkö tämä vain puhetta, moraalista huomiota, projekteja ja julkisia vakansseja vai ihan oikeastiko siitä seuraa jotakin hyödyllistä?

Tällaisella toiminnalla ja näillä kysymyksillä saa aika paljon vihamiehiä, mutta kestän sen.

Olen monella tapaa eräänlainen antipoliitikko. En osaa enkä halua osata puhua asioista hirveällä peitekielellä, ihmisiä huijaten. En kestä abstrakteja käsitteitä, jos kyse on konkreettisista asioista. En mielelläni tarjoa mielipiteitä asioihin, joista en tiedä tarpeeksi. En käsitä ihmisiä, jotka pelkästä selkärangasta kiskovat mustavalkoiset kantansa asiaan kuin asiaan. Myönnän auliisti, mikäli asiantuntemukseni ei riitä. Silloin otan asioista selvää ja kuuntelen viisaampiani. Politiikassa ei kuitenkaan ole sektoria, johon en olisi valmis sukeltamaan – ja hyvin moneen olen toimissani jo sukeltanutkin.

Tarkastelen politiikkaa – kuten kaikkea muutakin – kokonaisvaltaisesti. En halua tarjota helppoja ja yksinkertaisia selityksiä asioihin, jotka ovat vaikeita ja monimutkaisia. Harva asia yhteiskunnassamme on kuitenkaan luonnonvoima. On täysin vanhojen puolueiden ja toisaalta laumasieluisten ihmisten intressien mukaista väittää, ettemme voi vaikuttaa asioihin. Merkittävä osa havaitsemistani ongelmista on sellaisia, että riittävällä poliittisella tahdolla niitä korjataan. Toivon, että korjataan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Tiedän kyllä, että yksi kansanedustaja tai edes yksi puolue ei näitä asioita voi muuttaa. Mutta ehkä me voimme käynnistää muutoksen?

Suomi on monessa asiassa tehnyt poliittisten päätösten suhteen itsestään ihmeellisen sekasikiön. Yhtäältä me hamuamme tänne afrikkalaisia siivoojia ja luulemme jotenkin hyötyvämme asiasta. Avaamme oppilaitoksiamme ”kansainvälisille” ihmisille, jotka eivät tule koskaan tarjoamaan meille mitään muuta kuin kustannuksia. Toisaalta olemme koko ajan yhä vähemmän houkutteleva maa ihmisille, joista meille olisi jotakin hyötyä. Suomesta lähtee pois koko ajan yhä enemmän akateemisia nuoria, ja tilalle saamme kouluttamattomia kotoutettavia, jotka pitää opettaa lukemaan ja kirjoittamaan.

Voisimme olla paljon enemmän.

Jonkinlainen parempi ajatus Suomesta ajaa minua eteenpäin.

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Aiemmin on julkaistu YMPÄRISTÖ ja KOULUT JA PERHEET.

Päiväkoti, jossa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta

cube-639827__480

Kaikki pääkaupunkiseudulla tai muissa isoissa kaupungeissa asuvat tiedämme, että koulut ja asuinalueet ovat koko ajan vahvemmin jakautuneita. Maahanmuutto ja huono-osaisuus sijoittuvat tietyille seuduille. Maahanmuutto myös ”syrjäyttää” kotoperäistä huono-osaisuutta.

Nyt on tullut lisätietoa päiväkotien tilanteesta – ja se on karmeaa luettavaa.

Varsinainen yllätys tämä ei tietenkään ole. Jo vuosia sitten, muun muassa kun itse asuin Vantaalla vuosina 2006-2008, panin omakohtaisesti merkille tilanteen, joka jo silloin oli huono – juuri niin huono, että lastensa parasta ajattelevat maksukykyiset vanhemmat muuttavat helposti muualle.

Valtavat tuloerot

Erot Helsingin päiväkotien toimintaympäristöissä ovat revenneet valtaviksi. Asukkaiden keskimääräisten vuositulojen ero päiväkotien lähialueiden välillä on kasvanut yli nelinkertaiseksi.

Pienimmillään keskimääräiset vuositulot ovat tuloköyhimmällä päiväkodin lähialueella alle 15 000 euroa, kun taas hyvätuloisimmalla alueella keskitulot nousevat yli 63 000 euroon.

Heikoimmilla alueilla kotitalouksien keskitulot jäävät 26 000 euroon.

Koko kotitalouden keskitulot 26 000,- vuodessa eli 2160,- kuukaudessa. Se tarkoittaa, että näillä alueilla lähes kaikki asukkaat ovat riippuvaisia sosiaaliturvasta – perusturvasta ja toimeentulotuesta.

Vasemmistopuolueet paasaavat mielellään kasvavista tuloeroista. Mitään tietoa siitä, millaisia nämä olisivat ILMAN maahanmuuttajien ensimmäistä ja myöhempiä sukupolvia, ei ole. Miten me voisimme tehdä järkeviä poliittisia päätöksiä, jos meillä ei edes ole välttämättömintä tietoa asiasta?

Kuten olen ennenkin todennut, kaikki tilastoinnit ja analyysit pitäisi tehdä niin, että maahanmuuttajien osuus saataisiin irrotettua kokonaismassasta. Tiedän, että lukuisilla osa-alueilla suomalaisen yhteiskunnan saama arvosana ei olisi lainkaan niin surkea. Ja ennen kaikkea ongelmaan puuttuminen olisi edes teoriassa mahdollista – toisin kuin nyt, kun samaan aikaan haalitaan maahan yhä lisää huono-osaisia, ja sitten päivitellään kovaan ääneen, kun käyrät sojottavat vääriin suuntiin.

Segregaatio ja maahanmuuttoalueet

Segregaatiossa Suomi ja Helsinki alkaa nyt olla muun Euroopan tasoa.

Tämä oli vain ajankysymys. Kaikki muutkin maahanmuuton ongelmat tulevat Suomeen, ennemmin tai myöhemmin. Meillä ei kertakaikkiaan ole yhtään mitään sellaista tekijää tai ominaisuutta, joka estäisi kaikkien samojen ongelmien kärjistymisen.

Oikeastaan päinvastoin. Hyvin inklusiivinen ja antelias sosiaaliturvamme yhdistettynä avoimiin rajoihin on sellainen pommiyhdistelmä, että uskon meidän menevän ongelmissa vielä Ruotsistakin ohi, ellei jotakin hyvin radikaalia tehdä pian.

Esimerkiksi Vantaalta tiedetään, että on jo päiväkoteja, joissa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta.

Siinäpä sitten kotoutumaan? Mihinkähän kieleen tai kulttuuriin on tarkoitus kotoutua?

Voisi kuvitella, että tällaista tietoa saatuaan kaupunkien johdoissa ja valtakunnan tasolla oltaisiin TODELLA huolestuneita maahanmuutosta.

Mutta höpsis. Siellä ei huudeta ”nyt riittää!”, vaan siellä huudetaan:

Lisää rahaa!

Maahanmuutto on oleellinen tekijä sosiaalivaltion paisumisen takana. Samalla kun suomalaiselta mummolta, vammaiselta tai lapsiperheeltä voidaan vähän nipistää, annetaan kuin vahingossa maahanmuutolle ja maahanmuuttajille vähän lisää. Otetaan siis suomalaisilta, annetaan Afrikalle ja Aasialle.

Lisärahan tarkoitus on tasoittaa eroja.

Eikö tämä ole kuin yhtä sirkusta? Sillä erotuksella, että sirkuksessa kai kuuluisi olla hauskaa, mutta maahanmuuttosirkus vain panee itkettämään.

Tasa-arvoinen Suomi, hyvinvointimme – olemme maahanmuuton ansassa.

Se raha, mikä pitäisi panna suomalaisten hyvinvointiin, kulutetaan maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin.

Kuitenkaan mikään rahasumma ei voi korjata ongelmia. Ei kaavoitus, ei koulushoppaamisen kielto, ei positiivinen syrjintä, ei kotouttaminen.

Suomeen tuleva maahanmuutto rakentaa sosioekonomista yksinomaan tulonsiirtojen varassa olevaa alaluokkaa, kaikkien muiden aiheuttamiensa ongelmien lisäksi.

Eikä tähän auta mikään muu kuin tiukka maahanmuuton kontrolli ja paluumuutto.

2

Ja lopuksi kysymys kaikille tätä halunneille, niin kuplissaan eläville pikkuporvareille kuin utopioista haaveileville moraalisosialisteille:

Mikset sinä veisi omaa lastasi tuonne päiväkotiin?

Se tasoittaisi segregaatiota, ja muutenkin toisi mukavaa monikulttuurista tunnelmaa perheeseenne.

 

***

Lainaukset:

Kvartti-lehti ja Helsingin Uutiset

Vastikkeeton toimeentulo jokaiselle?

arm-wrestling-567950_960_720
Meillä on valtava riski, että ensi hallituskaudella – kun talous hyvin todennäköisesti sakkaa pahemman kerran – hallituksessa on puolue tai jopa puolueita, joiden mielestä KAIKILLE pitää mahdollistaa VASTIKKEETON toimeentulo, koska se on JOKAISEN PERUSOIKEUS.
 
Tässä ei ole kyse vain maahanmuutosta – toki se on oleellista – vaan siitä, että vasemmistopuolueilla keulii ja kovaa ihan yleisesti.
 
Eri puolueiden tekemillä sosiaaliturvahäkkyröillä ei ole oikeasti mitään merkitystä – ne ovat täysin toissijaisia siihen tosiasiaan nähden, mitä niiden takana on:
 
Mistä raha tulee? Kenelle sitä halutaan antaa ja minkä verran? Ketä kannustaen ja ketä kepittäen? Mitä tehdään, kun maksajat koko ajan vähenevät ja saajia tulee kuin liukuhihnalta?
 
Järjestelmän ylläpitäminen edellyttää sitä, että työllisyysaste saadaan korkeammaksi. Jaettavaa ei yksinkertaisesti tule mistään muualta.
 
Mutta työllisyysastetta ei pidä nostaa hinnalla millä hyvänsä – esimerkiksi sellaisten työpaikkojen lisääminen, joista saatavalla palkalla ei voi tulla toimeen ilman merkittäviä tulonsiirtoja, ei ole kannatettavaa. Toisaalta nimenomaan työllistämistarkoitukseen tehtyjen työpaikkojen luominen verorahalla on yhtä huono vaihtoehto, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että tätä kautta pitkäaikaistyöttömän tai kuntoutujan on mahdollista päästä kestävälle työuralle ja parempaan elämään.
 
Selvää on, että sosiaaliturvauudistuksen kanssa olemme todella helisemässä. Kuten olen monta kertaa sanonut: jos soteuudistus näyttää vaikealta, sotu-uudistuksen hankaluudelle ei tässä todellisuudessa riitä edes sanoja.
 
Ajatus siitä, että toimeentulo – minkäänlainen mutta vastikkeettomasta puhumattakaan – olisi kenen tahansa maahamme saapuneen perusoikeus, on täysin kestämätön ajatus, mutta valitettavasti aivan linjassa muiden puolueiden maahanmuuttoon ja oman maan kepittämiseen liittyvien vaatimusten kanssa.
Vasemmistolainen jakotautisuus on vaarallista aina, mutta erityisen vaarallista se on maailmassa, jossa valtioiden rajat ovat näin auki kuin ne Suomen kohdalla nyt ovat.

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän heikennyksiä

Miksi puhun maahanmuutosta niin paljon? Siksi, että se vaikuttaa yhteiskunnassamme lähes kaikkeen. Mikäli tarkastelemme vain suoria vaikutuksia, jää meiltä havaitsematta iso osa oleellisia asioita.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa sitä, millaisia epäsuoria vaikutuksia maahanmuutolla on – ja tällä kertaa erityisesti niin sanotulla ”työperäisellä” maahanmuutolla – ja miten se liittyy sekä humanitaariseen maahanmuuttoon ja maahanmuuttopolitiikkaan yleisesti että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen ja talous- ja sosiaalipolitiikkaamme.

2

Miksi keskustelu on vääristynyttä?

Ongelmat aihetta käsittelevässä julkisessa keskustelussa ovat räikeitä – tärkeimpänä esimerkkinä se, että meillä puhutaan osaajista, veronmaksajista ja huoltosuhteen korjaajista, vaikka oikeasti saamme halpatyövoimaa palvelualoille, sosiaaliturvan varassa eläviä perheitä ja yhä vääntyneemmän taloudellisen huoltosuhteen, muiden maahanmuuton ongelmien lisäksi. Ja tämä pääasiassa siksi, että Suomeen saavutaan maista, joista ei tule koulutettuja osaajia.

Osa keskustelijoista ei varmastikaan ymmärrä asiaa – kyseessä on varsin monimutkainen kokonaisuus – mutta osa epäilemättä johtaa tarkoituksella harhaan.

Meitä on vuosikaudet aivopesty siitä, että Suomi nimenomaan tarvitsee maahanmuuttajia tekemään töitä, koska meillä on joko työvoimapula, meitä on liian vähän tai irvokkaimmillaan, koska suomalaisia ei kiinnosta työnteko, ja niin edelleen. Media ei useinkaan välitä kyseenalaistaa poliitikkojen väitteitä tai vaatia asiantuntijoita perustelemaan näkemyksiään selkein tutkimustuloksin.

Niinpä menemme mielikuvien varassa.

Suomelle haitallinen maahanmuutto

Suomelle haitalliseen maahanmuuttoon on syytä suhtautua kriittisesti, riippumatta siitä, millä statuksella ihmiset tänne saapuvat. On maamme kannalta sangen yhdentekevää, saapuuko afganistanilainen tai nigerialainen kouluttamaton henkilö maahan työperustaisesti vai turvapaikanhakijana.

Eri ryhmien kohdalla on joitakin eroja, esimerkiksi sen suhteen, millaisiin kotouttamispalveluihin pääsee tai on velvoitettu, mutta käytännössä lopputulos on surullisen samankaltainen. Maahanmuuttaja kuormittaa sosiaalijärjestelmää ja palveluita – mikäli työllistyy, työllistyy vahvasti tuetusti tai halpamarkkinoille tai maahanmuuttokoneiston sisään.

Maahanmuuttajien koulutustaso on matala, myös seuraavilla sukupolvilla, tulot eivät kehity, he ovat kantaväestöön nähden huomattavan pienituloisia ja tukiriippuvaisia, maasta toiseen. Suomeen saapuva maahanmuutto lisää siis huono-osaisuutta.

Globaali siirtolaisuus kehitysmaista länsimaihin

Erityinen ongelma on myös siinä, että nämä eri kanavat, humanitaarinen ja työperäinen, kiihdyttävät toisiaan. Ne tekevät sitä ihan luonnostaan, koska kyse on globaalista siirtolaisuudesta, jossa kehittyvistä maista siirrytään paremman elintason ja konfliktien takia länsimaihin. Toisaalta Suomessa harjoitettava maahanmuuttopolitiikka pahentaa oleellisesti tilannetta ja nimenomaan toimii vetotekijänä sellaiselle maahanmuutolle, joka on Suomelle haitallista.

Olemme viime aikoina kuulleet, että hallitus aikoo tarjota töihin tuleville heti sosiaaliturvan, vaikka ansiotulot olisivat alle 700 euroa kuussa. Toisaalta ministeri Mykkänen on kehunut ideaansa, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saisivatkin jäädä maahan työperusteella.

Maahanhan suurin osa kielteisen päätöksen saaneista joka tapauksessa jää – koska heidän annetaan jäädä –  mutta tämä työvippaskonsti on jotakin uutta.

Kansainvälinen turvapaikkainstituutio ei kuitenkaan ole tarkoitettu massasiirtolaisuuden elintasokanavaksi eikä tuottamaan meille halpoja työntekijöitä.

Sosiaaliturva kompensoi alhaista palkkaa

Kukaan ei elä, etenkään pääkaupunkiseudulla, 700 euron tuloilla. Vaaditaan siis sosiaaliturvaa, tulonsiirtoja, palveluita, koko jatkuvasti paisuvaa maahanmuuttokoneistoa. Esimerkiksi Espoossa jopa 43 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä tehdään maahanmuuttajataustaisille. Kun suoritetaan perheenyhdistäminen, vaadittujen tulonsiirtojen ja palvelujen ja muiden ongelmien määrä moninkertaistuu.

Valtio maksaa verorahoista surkean palkan kompensaation, koska kaikilla on Suomessa oikeus säälliseen tulotasoon. Kyseessä on ensinnäkin selvä tiettyyn osaan elinkeinoelämää kohdistettava tukimuoto, yritystuki, joka mahdollistaa alhaiset palkat ja estää niiden normaalin kehittymisen. Toisekseen – vähän riippuen alla vaikuttavasta ideologiasta – kyse on näennäisestä maailmanparantamisesta, jonka senkin lasku lankeaa suomalaiselle veronmaksajalle.

Oikeisto ja vasemmisto – tai oikeastaan elinkeinoelämän edustajat, markkinauskovaiset ja maailmanparantajat –  pelaavat samaan suuntaan, eri syistä. Kehitysmaista ja mieluusti suomalaiselle kulttuurille mahdollisimman kaukaisista paikoista kotoisin olevia ihmisiä on saatava maahan.

Virolaisten määrä esimerkiksi rakennuksilla on laskussa, koska tarjolle on tullut jotakin halvempaa. Aina tulee jotakin halvempaa.

On siis täysin loogista, että vasemmistoliiton edustaja on mukana allekirjoittamassa samaa saatavuusharkinnan poistavaa lakialoitetta kuin markkinoihin sokeasti uskova oikeistoliberaali.

1

Häviäjänä suomalainen työntekijä ja yhteiskunta

Matalapalkka-alojen kasvun ja monikulttuuristumisen ongelmat eivät kohdistu ainoastaan suomalaisiin duunareihin, vaan koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin. Toki suurimman taakan kantaa, kuten maahanmuuton tapauksessa aina, pieni- ja alempi keskituloinen tavallinen suomalainen, jonka taloudellinen liikkumavara ei mahdollista edes maahanmuuton muilta haitoilta suojautumista.

Maahanmuutto jouduttaa tuotannon palveluvaltaistumista ja tuotannon työvoimavaltaistumista. Tämä on täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä, innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Se, että meillä on yhä halvempaa kotisiivousta, pizzaa, hiustenleikkuuta, pian kengänkiillottajia ja muita ison maailman ammatteja on myös ristiriidassa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan liitettyjen monien arvojen kanssa. Me pääsimme jo kerran kotiapulaisista ja piioista – tuommeko ne takaisin? Me pääsimme luokkayhteiskunnasta – haluammeko sen takaisin, vielä vahvasti etnisenä versiona? Pitääkö meidän tuoda WC-vahdit takaisin, kuten Keski-Euroopassa, jotta saamme luku- ja kirjoitustaidottomille työpaikkoja?

Entä eikö rasismista huolta kantavia vaivaa, että suurin osa siivoojista on tummaihoisia?

Kenen asialla maahanmuuton kannattajat ovat?

Kehitysmaista tuotavan maahanmuuton kannattajat haluavat Suomeen kahdet, jopa useammat erilliset työmarkkinat, etnisen, työvoimaintensiivisen ja halvan palveluyhteiskunnan, luokkayhteiskunnan ja yhä pienemmän veronmaksajien porukan maksamaan viulut.

Tämä on täysin käsittämätöntä tilanteessa, jossa jokainen poliitikko ja keskustelija on sitä mieltä, että eriarvoistuminen ja yhteiskunnallinen polarisaatio ovat merkittäviä ongelmia, joihin pitää puuttua. Miksi sitä sitten tahallisesti kiihdytetään ja tuottamalla tuotetaan? Olisiko niin, että kaikki poliitikot tai keskustelijat eivät sittenkään ihan oikeasti ole huolestuneita eriarvoistumisesta tai polarisaatiosta?

Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla kyseisille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua juuri Suomeen. Sosiaaliturva ja avoin yhteiskunta toimivat vetotekijöinä.

Järjestelmä kaatuu sulaan mahdottomuuteensa

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä mahdottomammaksi käy ylläpitää hyvää sosiaaliturvaa, hyviä työehtoja ja hyvää palkkakehitystä. Maksajat eivät riitä, saajia on yhä enemmän.

Mitä tekee oikeisto – vaatii tietysti sosiaaliturvaan ja palveluihin leikkauksia, työehtoihin heikennyksiä, maahanmuuttajille entistä alempia palkkoja heikon tuottavuuden vuoksi.

Ja juuri näitä kaikkia meidän maassamme tällä hetkellä todistetaan.

Samalla kun kotouttamisrahaa pannaan maahanmuuttajalähiöihin, ikänsä veroja maksaneen suomalaisen palvelut heikkenevät. Samalla kun maahanmuuttajan lapset pitää saada varhaiskasvatukseen, jotta tapahtuu kotoutumista eli integroitumista eli halpatyömarkkinoille työllistymistä, myös suomalaisen perheen mahdollisuuksia hoitaa lastaan kotona heikennetään. Jotta pitkäaikaistyötön maahanmuuttaja saadaan tukityöllistettyä, myös suomalaista rakennustyömiestä, joka on työtön siksi, että maahanmuuttajat saivat hänen työnsä, pitää kepittää ja aktivoida.

Useampi poliitikko, talousasiantuntija, jopa nobelisti ja viime päivinä myös koulutettujen etujärjestö Akava ovat vaatineet maahanmuuttajille alempaa palkkaa. Logiikka on täysin oikea. Tuottavuus on huono, palkan pitää joustaa alaspäin.

Mutta sosiaaliturva, jolla palkkaa kompensoidaan, veronmaksajan rahalla, ei maahanmuuttajien kohdalla jousta alaspäin. Vastaan tulevat perustuslaki ja yhdenvertaisuus ja moralistien huuto.

Sen sijaan koko sosiaaliturvajärjestelmäämme ollaan juuri uudistamassa. Julkituotu tavoite on saada se vastaamaan paremmin työn murrosta ja sitä, että sosiaaliturva ja työ voidaan helpommin yhdistää. Kyseessä on juuri se prosessi, jota olen edellä kuvannut.

Toisin sanoen, suomalaiselle veronmaksajalle maahanmuutto maksaa koko ajan yhä enemmän, niin suorien kuin epäsuorien kustannusten kautta.

Tämä on osa sitä noidankehää, jossa Suomi on. Hyvinvointiyhteiskunta ja säädellyt työmarkkinat eivät voi toteutua avoimen maahanmuuton maailmassa, täysin riippumatta siitä, puhummeko turvapaikanhakijoista vai kehittyvistä maista saapuvasta työperustaisesta maahanmuutosta vai ehkä opiskelijoista, jotka käyvät pokkaamassa ilmaisen koulutuksen ja samalla sosiaaliturvan ja perheenyhdistämisen etuudet.

Alkanutta prosessia on vaikea keskeyttää, vaikka sille olisi enemmänkin poliittista tahtoa. Suomen kehittyneet työmarkkinat ja hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu vuosikymmenien kuluessa. Järjestelmän murtumiseen ei mene läheskään niin kauan.

Maahanmuutto ei toki yksin aiheuta sitä, mutta yhdistettynä moneen muuhun haasteeseen ja kehityssuuntaan, prosessi on päivänselvä. Ja se käy meille monin tavoin hyvin kalliiksi.

(Kirjoitus perustuu puheenvuorooni Suomen Perustan tutkimuksen Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous julkaisutilaisuudessa 26.10.2018. Tilaisuuden tallenne täällä; Suomen Uutisten juttuja täällä, täällä ja täällä.)

 

 

 

Oletko tarpeeksi maahanmuuttokriittinen? Mutta miksi olet noin oikeistolainen? Häh, oletko kasvissyöjä?

dock-1365387_960_720

Klusteriajattelun mukaan ihminen on aika ennalta arvattava – ajatukset ja mielipiteet asioista kulkevat samalla linjastolla. Kun olet tiettyä mieltä yhdestä asiasta, on varsin helppo tietää, mitä mieltä olet jostakin toisesta.

Olen yleensä aika huonosti sopinut tähän malliin, vaikka väitänkin, että kokonaismaailmankatsomukseni on varsin koherentti.

Olen äänestänyt aina metodilla ”pienin paha” enkä pidä sitä huonona tapana vieläkään. Miksi yhdenkään puolueen, ehdokkaista puhumattakaan, pitäisi edustaa äänestäjän mieltä yksi yhteen? Pelottava ajatuskin. Onnistunee ainoastaan silloin, kun on itse ehdolla!

Sen jälkeen kun ilmoitin, mihin puolueeseen olen mennyt duuniin ja etenkin kuntavaaliehdokkuuden jälkeen, olen saanut vastata lukuisiin ihmettelyihin – toisessa päässä kysymys siitä, miten voin olla PS:ssä, vaikka ”sitä” ja ”tätä”, toisessa taas ajatus siitä, että olen PS:äänkin jotenkin ”väärä” tai liikaa ”jotakin” ja liian vähän ”jotakin toista”.

Hölynpölyä.

Ensinnäkin, kuten olen täälläkin aikaa sitten kirjoitellut, PS on kaikkein monimuotoisin puolue. Siellä voi olla ”vasemmistolainen” tai ”oikeistolainen”, ”liberaali” tai ”konservatiivi”. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla. Ylipäätänsä monet perinteiset poliittiset käsitteet ja ulottuvuudet ovat kyseisen vaihtoehtopuolueen myötä saaneet uusia merkityksiä – siitä kertoo esimerkiksi taipumus puhua ”kakuntekijöistä” ja ”kakunjakajista”. Eri asia tietysti on, miten tämä kaikki välittyy ulospäin.

sunset-382203_960_720

On äärettömän lapsellista ajatella, että tiettyyn puolueeseen voi kuulua vain ihminen, joka vastaa median tai muun toimijan siitä rakentamaa imagoa.

Totta, en vastaa imagoa siitä, mitä on olla ”persu”. Huomautan kyllä, että se imagokin on aika usein pielessä.

Mutta otsikon kysymyksiin.

Olenko tarpeeksi maahanmuuttokriittinen? Olin sitä jo silloin, kun mitään termiä ei oltu keksittykään. Olen ollut kriittinen kaikkia ideologioita kohtaan vuosikymmeniä. Järjestelmällinen länsimaisten yhteiskuntien transformaatio tai verorahojen valuttaminen maailmanongelmiin tiettyjä kansallisia ja taloudellisia intressejä tukemaan ovat aina olleet vastalauselistallani kärjessä, maahanmuutto edellä vahvasti koko 2000-luvun.

Muun muassa koska olen hyvinvointivaltion lapsi ja länsimainen vapaa nainen, vastustan tämän meidän hyvän pois antamista.

Maahanmuuttokriittisyyteni ei tarkoita, ettenkö pyrkisi itse omissa toimissani olemaan hyvä ja aulis, mikä yleensä kriittisille ihmisille onkin päivänselvää. Täysin sokeasti uskoville tällaisen sanominen on turhaa, koska he eivät ymmärrä, mitä eroa on vaatia valtiolta tai yksilöltä.

Ei-työperäinen maahanmuutto ei ole minulle ”yksi teema”. Se on oleellinen jätti-ilmiö, joka leikkaa yhteiskunnan useimmat sektorit ja vaikuttaa kaikkeen. Sen rinnalla toimii useita muita ideoita, jotka yhdessä viettävät yhteiskuntaamme ja valtiotamme ongelmalliseen suuntaan. Minä en vastusta kansainvälisyyttä tai ulkomaisia ihmisiä, päinvastoin. Vastustan kehittyneen valtiomme muuttumista muun muassa eriarvoiseksi, segregoiduksi, rasistiseksi, alaluokkaiseksi, sovinistiseksi, relativistiseksi. En pelkää sanoa, että en todellakaan pidä kaikkia kulttuureja samanarvoisina.

lake-scenery-1365288_960_720

Miksi olen niin oikeistolainen? Olenko muka? Kannatan aikuisten holhouksen vähentämistä, pienempää ja tehokkaampaa julkista sektoria, sosiaalipolitiikan muuttamista kannustavammaksi ja ihmisen subjektia tukevaksi, ihmisen vastuunkantoa itsestään ja läheisistään, suurempia sanktioita ja rangaistuksia, kireää maahanmuuttopolitiikkaa. Ymmärrän, että kakkua ei voi jakaa, jos sitä ei ensin leivota. Olen eniten huolestunut huoltosuhteesta.

Hesarin poliittisessa kartassa sijoitun selvästi oikeistolaiseen (ja konservatiiviseen) nurkkaan. Pidän sitä kuitenkin osoituksena ennemminkin siitä, että muut ovat niin kovin vasemmistolaisia (ja ääliöliberaaleja). Karsastan kaikkein eniten poliittisia näkemyksiä, joissa rahaa ja identiteettiä vaaditaan kovaan ääneen ilman, että ymmärretään, mitä se edellyttää ja vaatii. En myöskään hyväksy, että joku sanelee minulle, miten minun pitäisi elämääni elää.

Toisaalta arvostan valtiota. Uskon, että vahvan valtion kautta voidaan taata hyvinvointia. Tämä on myös globaali näkemykseni – ainoastaan rakentamalla tiiviitä ja vahvoja valtioita voidaan rakentaa sellaista rauhaa ja hyvinvointia, jota ongelmalliset alueet tarvitsevat. Paras keinomme vaikuttaa asiaan on talouden kautta, ei maahanmuuton, ei kehitysavun, ei diplomatian. Myös ihmisten oma vastuu on jälleen oleellista.

Olen hyväosainen, mutta en ole aina ollut. Olen toisaalta selviytynyt monista asioista, joista moni ei olisi selviytynyt. Ymmärrän kyllä, että en voi käyttää henkilökohtaisia sabluunoitani muihin ihmisiin – enkä käytäkään. Olen kuitenkin yleisesti sitä mieltä, että hyväosaisilta (esimerkiksi varakkailta, älykkäiltä, taitavilta, hyvistä oloista ponnistavilta) saa ja pitää vaatia enemmän kuin muilta, muutakin kuin veroja. Vaikka olen omapäinen ja vahva yksilö, kannatan vahvoja yhteisöjä, jaettuja arvoja, usein ”konservatiivisia” ideoita ja karsastan atomistista yksilön kaiken edelle asettavaa ajattelua. Liberalismini näkyy kuitenkin siinä, että sallin yksilöille paljon, mikäli se ei vaikuta negatiivisesti muihin. Ajattelen kuitenkin aina kaikista asioista syvemmälle ja korkeammalle – mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta?

squirrel-1962790_960_720

Kaiken tuon lisäksi olen hyvin herkkä pahuuden ja välinpitämättömyyden edessä. Puolustan henkilökohtaisessa elämässäni aina heikompia, kannan huolta eläimistä ja ympäristöstä, kiivastun vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

blueberry-1533364_960_720

Ja totta, en syö ”persuruokaa” vaan ”pupunruokaa”. Guilty as charged. En silti kannata pakollista kasvisruokapäivää sen enempää kuin riistaruokapäivää, vaan suosin kaikkien lisäresurssien laittamista itse opetustoimintaan. Lasten hyvän, riittävän ja terveellisen ruoan tarjoaminen on vanhempien vastuulla, koulussa sammutetaan edullisesti vain suurin nälkä. Se, että koulussa olisi enemmän kasviksia tarjolla, ei tietenkään olisi huono asia. Asia on poliittisella agendallani sijalle 8745.

finland-908940_960_720

Miksi päivähoidon ei pidä olla maksutonta

koala-61189_960_720

Päivähoito ja perhevapaat ovat yllättäen nousseet korkealle poliittisen kiinnostuksen tasolle. Naisia (anteeksi sukupuolinen stereotypisointi) ne ovat toki kiinnostaneet aina, mutta nyt ne ovat mukana myös äijätasolla. Mitä enemmän äijä on kyseessä, sitä ponnekkaammin tulee korostaa tasa-arvovaikutuksia, työllisyysvaikutuksia, palkkavaikutuksia, uravaikutuksia ja niin edelleen.

Vasemmisto ja oikeisto ja useimmat siinä välillä ovat löytäneet jälleen aiheen, josta ne ovat samaa mieltä – vaikkakin yleensä ihan eri syistä. Mukaan mahtuu oman tulkintani mukaan myös iso liuta ns. hyödyllisiä idiootteja, jotka eivät selvästikään aivan ymmärrä, mitä ajamallaan politiikalla todennäköisesti tulevat saamaan aikaan.

Älkää ymmärtäkö väärin. Päivähoito ja perhevapaat eivät todellakaan ole pikkujuttuja. Se, miten ja missä lapset hoidetaan, on iso yhteiskunnallinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen päätös. Se, millaisia isejä ja äitejä lapsilla on, on suurin tulevaisuuteen vaikuttava seikka – oikeasti paljon tärkeämpi kuin yksikään soteuudistus.

Onnellisista lapsista, jotka ovat saaneet nauttia vakaasta, turvallisesta ja rakastavasta vanhemmuudesta, tulee kaikkein todennäköisimmin hyvin selviäviä aikuisia, jotka käyvät töissä, maksavat veroja – ja hoitavat lapsiaan hyvin. Tämä hyvin konkreettinen ja kaikkialla selvästi näkyvä ketju on usein piilossa tiiviissä hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa valtiolle on sälytetty yhä enemmän tehtäviä ja vastuuta. Siellä se kuitenkin aina on. Mikään verotuotettu malli ei kykene ylittämään tuon ketjun merkitystä.

Tämä oleellinen seikka on harvoin poliittisen keskustelun kohteena, edes epäsuorasti. Sen sijaan päivähoidon ja perhevapaan uudistuksia perustellaan kaikilla muilla paitsi lapseen itseensä perustuvilla argumenteilla.

Palvelut eivät ole ilmaisia

Niin kuin ei ole ilmaista lounasta, ei ole yhteiskunnassa myöskään ilmaisia palveluita. Kuten kaikki tietävät, päivähoito on Suomessa vahvasti valtion subventoimaa. Yhden päivähoitopäivän kustannus on noin 62 euroa. Korkeinkin päivähoidon maksu on Helsingissä 290,- kuukaudessa.

Kaikkein pienituloisimmat eivät maksa päivähoitomaksuja lainkaan. Muidenkin alimpien ryhmien maksuja on alennettu. Päivähoito on näille ryhmille siis käytännössä jo nyt  maksutonta. Toisaalta korkeimpaan maksuluokkaan pääsee verraten helposti – kaksi työssäkäyvää, keskitasoa selvästi alemmillakin tuloilla, tai yksi korkeatuloinen. Päivähoitomaksut joustavat siis vain toiseen suuntaan.

Päivähoitomaksut saattavat aiheuttaa kannustinloukkuja, etenkin monilapsisissa keskituloisissa perheissä. Mikäli äidin ei kannata ottaa vastaan työtä, koska käteen jäävä tulo korkeiden päivähoitomaksujen ja tippuneiden avustusten myötä laskee liian alas, säilyy insentiivi pysyä kotona. Toisaalta pienituloisilla, esimerkiksi työttömillä, säilyy kannustin viedä lapsi aina päiväkotiin, koska se ei maksa mitään. Sama ongelmallinen kannustin tulisi voimaan kaikilla ryhmillä, mikäli päivähoidosta tehtäisiin maksutonta.

Toisaalta näkemykset, joiden mukaan äitien kannustaminen (ilmainen päivähoito) tai kepittäminen (lyhyempi kotonaoloaika) lisäävät työmarkkinoiden joustoja (tai tasa-arvoa tai jotakin muuta hyvää asiaa), eivät usein ota huomioon esimerkiksi osa-aikatyöstä seuraavaa tarvetta joka tapauksessa käyttää sosiaaliturvaa. Lisää pysyviä, kokoaikaisia työpaikkoja kun ei näissä uudistuksissa synnytetä.

Työelämän joustavoittaminen yritysten näkökulmasta ei aina tarkoita kehitystä kokonaiskustannusten kannalta. Esimerkiksi Saksaan ja Ruotsiin luotu osa-aikasektori pitää yllä työssäkäyvien köyhien luokkaa. Suomeen on hinku saada vastaavaa talouden dynamiikkaa, vaikka asiaa perustellaankin kauniimmin sanamuodoin.

Yhtä kaikki, kaikissa julkisissa palveluissa tulisi olla jonkinlainen maksu. En kannata maksuttomuutta terveydenhuoltoon, joukkoliikenteeseen tai päivähoitoon. ”Ilmainen” kannustaa aina liika- ja väärinkäyttöön.

Maksuttomuus maksaa paljon

Yksinkertaisin syy vastustaa maksutonta päivähoitoa on taloudellinen. Maksuttomuus tulisi huomattavan kalliiksi, ja on vaikea nähdä, mistä resurssit saataisiin tilanteessa, jossa monissa kaupungeissa päivähoito ja varhaiskasvatus ovat jo nyt merkittävien vajeiden puristuksessa. Vaadittavat investoinnit olisivat huomattavan suuria, niin tiloihin kuin tekijöihin.

Toisekseen on syytä kysyä, miksi hyvätuloiset pitäisi vapauttaa päivähoitomaksuista. Kuten sanottua, pienituloisille muutos ei olisi suuri, koska päivähoito on näissä ryhmissä jo hyvin edullista tai maksutonta. Hyvätuloisille se olisi sen sijaan merkittävä maksuhuojennus – mutta toisaalta samaan aikaan verorasitus kasvaisi. Huomionarvoista on myös ehkä se, että lapsettomien ihmisten verorasitus kasvaisi.

Vielä muutama vuosi sitten kokoomus oli selväsanaisesti vastaan maksutonta päivähoitoa – kuten muitakin vasemmiston ”avaa lompsa, mulle ilmaista”-provokaatioita. Tänään on toisin. Ainoastaan perussuomalaiset vastustaa päivähoidon maksuttomuutta.

Maksuttomuus luo vääriä kannusteita

Mikäli lääkäriin pääsisi ”ilmaiseksi”, syntyisi turhia lääkärikäyntejä. Päivähoidon kohdalla ongelma on kuitenkin paljon laajempi – olettaen, että ihminen pitää lapsen kannalta tärkeänä sitä, miten ja missä tämä hoidetaan. Erilaiset arvot nousevat tässä yhteydessä esiin.

On ihmisiä, joiden mukaan lapset ”kuuluu” hoitaa päiväkodissa, jopa heti vanhempainvapaan jälkeen eli alle 1-vuotiaasta alkaen – siellä heistä tulee reippaita, itsenäisiä, luovimaan oppivia selviytyjiä, jotka eivät liiaksi roiku äidin helmoissa tai herkistele turhia. Nämä lapset päiväkoti opettaa kuivaksi, puhumaan, syömään, nukkumaan ja (joskus) käyttäytymäänkin. Päiväkodintäti saattaa todistaa ensiaskeleet. Hyvin pieni osa suomalaislapsista menee alle 1-vuotiaana päiväkotiin.

Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka näkevät pienen lapsen kotihoidon ensiarvoisen tärkeänä. Monelle äidille (miksei isällekin) ajatus vauvan viemisestä muualle hoitoon on vastentahtoinen ja täysin luonnoton. Jo 1.5-vuotias saattaa olla paljon valmiimpi siihen, 2-vuotias jo hyvin usein. Yli 2-vuotiaista suomalaislapsista jo valtaosa onkin päivähoidossa, 3-vuotiaista lähes 70 prosenttia. Kaikkein pisimmät hoitovapaat ovat vähiten koulutetuilla, pienituloisilla naisilla.

Jos päivähoito olisi ilmaista, sitä aivan varmasti käytettäisiin ”liikaa”. Paitsi että se lisäisi kustannuksia, olisi se ennen kaikkea lapsenedun vastaista, keskimäärin. Toiseen suuntaan kannustaa monissa kaupungeissa voimassa oleva tuntiperusteinen laskutus, jossa perheet maksavat ainoastaan toteutuneista hoitotunneista. Päivähoitotunnit ovat kaikkiaan laskeneet. Tämä on nähdäkseni parasta mahdollista tehostamista.

On olemassa ryhmiä, esimerkiksi maahanmuuttajien ja heikosti pärjäävien perheiden lapsia, joiden päivähoito voi kaikissa tapauksissa olla hyödyllisempää kuin kotihoito. Tämä pitäisi kuitenkin mielestäni ymmärtää erityistapauksena, päivähoito sosiaalisin perustein – eikä tähän tule ainakaan kannustaa. Normaali, hyvinvoiva lapsi, joka elää tasapainoisessa perheessä, ei kuulu päiväkotisäilytykseen muuten vain. Vanhemmuuden laatu on oleellista. Päivähoitojärjestelmä on kehitetty, jotta nainen voi työskennellä kodin ulkopuolella ja osallistua palkkatyöhön. Mikäli näin ei ole, syytä ainakaan pienen lapsen päivähoidolle ei ole. Siinä iässä, kun varhaiskasvatuksesta on hyötyä jo kaikille, 5-6-vuotiaana, asia voi olla toinen. Tällöinkin mielestäni 20 tuntia viikossa, kuten esikoulussa, lienee riittävää.

Vastuunkantoon pitäisi kannustaa, ei sen laiminlyömiseen

Joillekin ihmisille se, että yhteiskunta ”hoitaa lapset” ja jopa maksaa niiden tekemisestä, on positiivinen kannustin lisääntyä. Vaikka tämä monessa mielessä saattaa olla hyväkin asia – sen vastakohtana olisi se, että vain hyvätuloisilla olisi varaa perustaa perhe – on siinä myös kyseenalaisempi puolensa: Kaikki ihmiset eivät edes yritä kantaa vastuuta, eivät taloudellista tai muutakaan, omista lapsistaan. Liian salliva ja ”kannustava” järjestelmä kantaa aina kyseenalaista osaa mukanaan, olipa kyse sitten sosiaaliturvasta tai päivähoidosta. Kokonaisuuden kannalta tämän merkitys ei ehkä ole suuri, mutta olemassa se on silti aina.

Mitä avoimempi yhteiskuntajärjestelmä meillä on ja muun muassa mitä enemmän muunlaisella mentaliteetilla varustettuja ihmisiä maahamme saapuu, sitä suuremmaksi ongelma muodostuu. Keskimääräinen veronmaksaja ei halua kustantaa vieraiden ihmisten oleilua ja lisääntymistä, varsinkaan jos hän itse ei enää hyödy mitenkään ”solidaarisesta” yhteiskunnasta.

On helppo nähdä, milloin järjestelmä on vääristävä. Se mekanismi, joka keskiluokassa olevaa perhettä estää tekemästä esimerkiksi kolmatta lasta, ei välttämättä toimi alemmissa tuloluokissa. Kun työssäkäyvällä perheellä ei olisi varaa ostaa isompaa asuntoa, saa toinen sosiaalitukien varassa elävä perhe vahvasti subventoitua asumista isommassa vuokra-asunnossa. Kun työssäkäyvällä perheellä ei olisi varaa kolmansiin päivähoitomaksuihin, saa toinen perhe päivähoidon ilmaiseksi – vaikka se ei sitä edes tarvitsisi.

Tähän perustuu ajatus ”sossuvaltiosta” – se näyttää välillä kannustavan ihmisiä aivan väärällä tavalla. Vai eikö esimerkiksi sitä, että perhe kykenee itse tulemaan toimeen, voida pitää hyvänä ja kannatettavana -kannustettavana – asiana? Eikö sitäkin, että päivähoidosta – joka on yhteiskunnalle kallista – kykenisi ja ehkä jopa haluaisi maksaa jotakin?

Lasten tekeminen vaatii uhrauksia, myös taloudellisia. Se on oleellinen osa aikuisuuteen liittyvää vastuullisuutta.

Viitisen vuotta sitten muuan kokoomusnuori meni pohtimaan liian julkisesti tätä problematiikkaa – keitä pitäisi kannustaa lisääntymään – ja käytti lisäksi kiellettyjä termejä. Asiasta nousi valtava haloo, ja toki syystäkin. Itse asiaa vaikeneminen ei kuitenkaan poista. Keskiluokka – se, joka selviää, vaikka usein nippanappa – on se, joka nyt häviää. Paitsi että se häviää tietysti yläluokalle, alkaa se yhä useammin hävitä myös alaluokalle. Jos järjestelmä ei enää palkitse oikein eikä kannusta hyvään suuntaan, kääntyvät kaikki prosessit kohti huonoa.

Vanhemmuuden puute, lasten yhä suurempi huonovointisuus, päiväkotien ja koulujen vakavat käytösongelmat ja mielenterveyshäiriöt sekä valtavaksi paisunut eriarvoisuus lasten välillä eivät ratkea maksuttomalla päivähoidolla eivätkä maailman parhaalla varhaiskasvatuksella. Perusasioita ei vain kannata mennä sörkkimään.

Ja kuten sanottua, tämän suurempia perusasioita ei olekaan.


 

Riikka Purra, ehdolla Kirkkonummella, nro 101.

Oikeasti lasten ja perheiden hyvinvoinnin asialla!

Ylen vaaligalleria

HS:n vaalikone