Miksi media syö Sanna Marinin kädestä?

Kuten kaikki ovat voineet kymmenistä lehtijutuista lukea, pääministeri Sanna Marin sanoi perjantaina SAK:n järjestämässä puheenjohtajapaneelissa, että 3000 euroa kuussa olisi ”reilu palkka” jokaiselle, joka tekee Suomessa kokopäiväistä työtä. Reiluuden osalta hän lisäsi, että 3000 euroa on selvästi ”alakanttiin”.

Eli siis vähintään 3000 euroa kuussa, mutta mieluusti enemmän, kaikille, jotka Suomessa tekevät mitä tahansa työtä 37,5 tuntia viikossa.

Kuvakaappaus Suomen Uutisten verkkosivulta.

Paneelin juontajan toimittaja Maria Pettersonin (sdp*) kysymys oli typerä mutta säväyttävä. Sen tarkoituksena todennäköisesti juuri oli edesauttaa tällaista julkisuutta. SAK ja SDP ovat monin napanuorin kiinni toisissaan, ja tuskin on sattumaa, että ”oman työmarkkinatahon paneelissa” esitetään tällaisia kysymyksiä.

Mitään tekemistä politiikan todellisuuden, lainsäätäjän mahdollisuuksien tai kansantaloutemme kestävyyden kanssa kysymyksellä ei ollut. Se oli hauska heitto, tyypillinen vasemmistolainen utopiakysymys, josta media mielellään raapii kymmenet otsikkonsa.

Lehdistö toisti Marinin populismin

Sanna Marinin vastaus voidaan laskea pitkään jatkumoon vastaavia demareiden vaaliheittoja. Ennen viime eduskuntavaaleja sellaisen esitti silloinen puolueen kippari Antti Rinne vaatimalla kuuluisaa vappusatastaan. Sanna Marinin kolmentonnin palkan toteutumisen todennäköisyys on noin tuhat kertaa pienempi kuin Rinteen vappusatasen – joka sekään ei toteutunut.

Kaikki muut paneeliin osallistuneet, vasemmalta oikealle, vastasivat kysymykseen selvästi realistisemmin kuin Marin. Omien puolueidensa lähtökohdista käsin.

Marin veti suoraan päätyyn. Sinne, mistä löytyy vaikkapa jehovantodistajien kuvasto leijonien kanssa piknikillä olevista paratiisin asukkaista tai John Lennonin kappale Imagine. Jokuhan näihinkin uskoo.

Saahan kukin höpötellä, mitä haluaa. Ongelmaksi asia muuttuu vasta, kun valta annetaan suomalaiselle lehdistölle.

Media uutisoi Marinin vastaukset nopeasti ja laajasti: Sanna Marin haluaa 3000 euroa palkkaa kaikille! Sanna Marin ehdottaa 3000 euron palkkoja! Sanna Marinin mielestä 3000 euroa on pienin reilu palkka!

Samalla vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon vastaus (1500 euroa) nostettiin esille päinvastaisessa valossa. Näin vähän! Näin vähän Ohisalo haluaa antaa palkkaa! Onpa törkeää!

Tosiasiassa Ohisalon vastaus oli looginen ja vihreiden linjan mukainen sekä huomattavasti realistisempi kuin Sanna Marinin. Hän kuitenkin varsin pian mediamyllytyksen jälkeen tyytyi pahoittelemaan sitä. Ei hänen olisi pitänyt, mutta niin usein käy, kun media ja some raivoavat.

Marinin täydellinen logiikan puute – vai sittenkin taitava mediaveto

Paneelissa Marin itsekin läksytti Ohisaloa. Marin ei voinut ymmärtää, miksi sosiaaliturvan pitää kompensoida alhaista palkkaa, kuten vihreät esitti. Se on väärin.

Siis mitä? Että Marin ei ymmärrä ja hyväksy, että sosiaaliturvan pitää kompensoida alhaista palkkaa?  

Hän itse, hänen johtamansa puolue ja hänen johtamansa hallitus koko ajan aktiivisesti tekevät sellaisia päätöksiä, jotka lisäävät sosiaaliturvan käyttöä alhaisen palkan kompensaationa. Veronmaksaja kantaa koko ajan suuremman taakan työssäkäyvien elintasosta.

Mikä oleellisinta, juuri tähän nojaa Suomen kiilusilmäinen vaatimus saada lisää työperäistä maahanmuuttoa – siihen, että veronmaksaja aina kuittaa maahanmuuttajan ja tämän perheen tulonsiirrot, sosiaaliturvan ja julkiset palvelut. Ja tätä Sanna Marin nimenomaan voimakkaasti kannattaa ja edistää.

Sen sijaan, että poliitikot sorkkivat palkkoja, he voivat vaikuttaa siihen, että työssäkäyminen on kannattavaa ja että käteen jää riittävästi rahaa elämiseen. Nyt näin ei todellakaan ole. Eikä Sanna Marin ole tehnyt asian eteen mitään, päinvastoin.

Eikö hän ymmärrä tätä? Vai eikö hän välitä? Vai onko hän vain niin suosittu ja median rakastama, että hän voi huoletta töräyttää mitä tahansa ja se aina hyödyttää häntä?

Median ”kritiikki” Marinia kohtaan

Pian mediassa alkoi tulla kritiikkiä myös Marinin vastausta kohtaan.

Useampi lehti oli soittanut kiireen vilkkaa ekonomisteille, noille maamme suurimmille tietäjille (ilmastopaneelin jälkeen). Onko tämä mahdollista, voiko näin tehdä, politiikan journalistit kysyivät ekonomisteilta. No ei ole, ei missään nimessä voi, vastasivat ekonomistit.

Kuten jokainen vähääkään yhteiskunnasta ja taloudesta ymmärtävä voi arvata! Riittävän informoitu lapsikin tietää, että tuo ei ole mahdollista. Mutta media päätti soittaa ekonomisteille, ehkä koska se ei itse uskalla kyseenalaistaa Marinia.

Vaikka nämä toimittajat halusivat esiintyä kriittisinä Marinin sutkautusta kohtaan, eivät he tosiasiassa kyenneet siihen.

Jos asia olisi toisin, he olisivat aivan itse, omalla journalistin arvovallallaan, ensin kertoneet, kuinka typerä kysymys oli. He olisivat pohtineet, miksi juuri SAK kysyy sellaista. Mitä hyötyä kysymyksestä oli? He olisivat ehkä päätyneet siihen, että kysymyksellä ei ollut mitään muuta virkaa kuin aikaansaada juuri tämä, mitä nyt tapahtui – osoittaa Sanna Marinin hyväsydämisyys ja reiluus äänestäjien silmissä. Ja muiden huonous.

Sitten he olisivat – itsereflektioon kykenevinä – ehkä kuvanneet suomalaisen politiikan todellisuutta, jossa äärimmäisen suosittu pääministeri saa kaikkein uskomattomimmillakin heitoillaan koko mediakentän levittämään omaa sanomaansa.

Miksi Marin narraa?

Sen jälkeen – mikäli rautalankaa vielä olisi tarvittu – he olisivat selittäneet yksinkertaisimmille lukijoilleen 1) miksi 3000 euroa ei ole mahdollinen ja 2) miten Marinin johtama SDP ja hallitus koko ajan tekevät poliittisia päätöksiä, jotka ovat yhä kauempana tästä ”reilusta palkasta”. Eli siis 3) miten Sanna Marin narraa.

Niin toimittajat eivät tehneet. Suomessa ei juuri ole poliittista journalismia, joka kykenisi tai haluaisi analysoida politiikan sisältöjä ja vallankäytön prosesseja. Se on liian vaikeaa tai kerää liian vähän klikkejä.

Niinpä kansalaisille eli äänestäjille välitettiin narratiivi pääministeri Sanna Marinista, joka haluaa paljon reilumpaa palkkaa ihmisille kuin kukaan muu. Ja vaikka se onkin ekonomistien mielestä mahdotonta, kansa kyllä uskoo mieluummin suosittua ja reilua Sanna Marinia.

Politiikan viihde ja tosi-tv

Samaan aikaan kun yhä useampi kansalainen ei jaksa välittää politiikasta eikä äänestää, politiikan journalismi ja uutisointi muuttuvat viihteellisemmäksi, henkilöityneemmäksi ja aina entistä pinnallisemmaksi. Puheenjohtajia arvioidaan paneeleissa kuin he olisivat tosi-tv-tähtiä tai muita viihdealan ammattilaisia, siis esiintyjiä. Kuka on vakuuttava, kuka on ärhäkkä, kenen tunteet ovat koskettavia, kuka haastaa? Sisällöstä tai johdonmukaisuudesta viis.

Vain näin mahdollisimman monet kansalaiset ehkä saadaan kiinnostumaan politiikan uutisista. Politiikka-kategoriaan laskettavat uutiset saavat klikkauksia ja leviävät somessa villisti, kun niihin saadaan yhdistettyä valovoimainen henkilö.

Mutta kuinka paljon enemmän viihde- ja tosi-tv-julkisuuden kaltaiseksi politiikan vielä pitää mennä? Eikö tämä jo riittäisi?

Suomi ja sen tulevaisuus

Nimittäin kun kyse ei ole viihteestä. Kyse on maamme tulevaisuudesta, maamme ylimmästä päätöksenteosta, lainsäädännöstä. Kyse on ongelmista ja niiden ratkaisuista. Uskottavuudesta. Kyse on puolueiden ja poliitikkojen arvomaailmoista, siitä, mitä he edustavat ja tavoittelevat. Siitä, miten heidän konkreettinen työnsä ja saavutuksensa heijastavat heidän puheitaan.

Kyse ei ole viihteestä, ei klikkiuutisista. Ei supertähdistä.

Hyvänen aika, kyse on Suomesta ja sen tulevaisuudesta.

*) Jos ei jäsenkirjaa, niin ainakin affiliaatio. Journalistilehden päätoimittaja on toiminut esimerkiksi demarimepin avustajana.

Ruotsin vaalit 11.9.2022

Photo by David Skyrius on Pexels.com

Vaalikamppailun viimeiset päivät ovat olleet äärimmäisen rumia. Ruotsidemokraattien nousu gallupeissa on saanut muut täysin tolaltaan, ja loka lentää muista puolueista ja (etenkin sosiaalidemokraattisesta) mediasta. Vaikka SD on useissa gallupeissa selvänä kakkosena, Jimmie Åkesson ei ole päässyt pääministerikeskusteluihin, jotka on varattu blokkijohtajille eli sosiaalidemokraateille ja moderaateille. Asiaa perustellaan sillä, että Åkessonista ei kuitenkaan voisi tulla pääministeriä. Vaikka moderaatit ja muutama pienpuolue ovat avanneet yhteistyökanavat SD:n suuntaan, ei puolueella ole asiaa hallitukseen. Perinteinen blokkirakennelma oli hajonnut aiemmin, kun liberaali pienpuolue keskusta siirtyi oikeistoblokista demarien tukipuolueeksi.

Vaikka sosiaalidemokraatit ovat olleet laskussa monissa viimeisimmissä gallupeissa, Magdalena Anderssonin puolue on ollut koko vuoden kovassa nousussa. Suosio oli välillä jo yli 30 prosenttia. Kannatusta ei laskenut edes se tosiasia, että vielä maalis-huhtikuussa puolueen Nato-kanta oli äärimmäisen nihkeä. Ruotsissa pääministerin rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa on erilainen kuin Suomessa, ja Ukrainan sodan ja Nato-prosessin aiheuttama kansan tiivistyminen hyödytti nimenomaan pääministeripuoluetta.

Siitä huolimatta vaalien tärkein teema on turvallisuus. Maahanmuuttajien väkivalta, jengit ja segregaatio ovat kaikissa keskusteluissa ykkösaiheita. Ruotsidemokraattien pitkään yksin hallitsemalle kentälle on tullut muu oikeisto ja osin myös sosiaalidemokraatit, joka on voimistanut retoriikkaansa ja vaatimuksiaan. Ruotsin tähän jamaan ajaneet pääpuolueet, sosiaalidemokraatit ja moderaatit, eivät juuri ole anteeksi pyydelleet. Politiikka on yhtä lyhytnäköistä kuin Suomessakin. Media kokonaisuudessaan on rohkeampi ja moniäänisempi kuin Suomessa, millä on vaikutuksensa myös yleiseen keskusteluun.

Vaaleissa puhutaan tietenkin myös energiakriisistä. Ruotsin käsittämätön päätös ajaa ydinvoima alas on luonnollisesti esillä. Talous ei sen sijaan ole teema lainkaan siinä määrin kuin Suomessa, sillä Ruotsin julkinen talous – maa omalla valuutalla – on eurooppalaista kärkikastia. Maahanmuuton kustannuksista – sekä humanitaarisen että matalapalkka-aloille kohdistuvan – sen sijaan puhutaan jonkin verran, mutta pääpaino on väkivallan ja rikollisuuden lisääntymisessä, turvattomuudessa ja muissa konkreettisesti näkyvissä ongelmissa.

Ruotsissa on yli 2 miljoonaa ulkomailla syntynyttä asukasta. Suurimmat ulkomailla syntyneiden ryhmät ovat syyrialaiset ja irakilaiset, jotka ovat ohittaneet koossa suomalaiset, jotka vuosikymmeniä olivat Ruotsin suurin ulkomaalaisryhmä. 700 000 ulkomailla syntynyttä ei pysty elättämään itseään, vaan elää sosiaaliturvalla. Maahanmuuttajajuuret omaavia henkilöitä oli 2021 jopa 2,7 miljoonaa, mikä on yli 26 prosenttia väestöstä.

Jos kaiken asiaan liittyvän tuskaisuuden ja massiivisten ongelmien keskellä haluat pienen väläyksen toivoa siitä, että asiat voitaisiin vielä korjata, käy katsomassa ruotsidemokraattien somekanavilta puolueen vaalifilmi nimeltään Sverige ska bli bra igen.

Vappupuhe Helsingissä 1.5.2022

1.5.2022 Helsinki, Perussuomalaisten vappu, kuvassa Riikka Purra. kuva Matti Matikainen

Arvoisat kuulijat, hyvä juhlakansa,

Tänäkään vappuna emme voi väittää elävämme normaalia kevättä. Yli kaksi vuotta jatkuneen kulkutaudin jälkeen ei koittanut politiikankaan arki. Uhka on tällä kertaa paljon virusta suurempi, ja turvallisuuspolitiikka sitä perinteisempää. Tähän vaaraan eivät auta kankaanpalat suun edessä tai eristäytyminen kotiin vaan sotilaallisen puolustuksen vahvistaminen, huoltovarmuudesta huolehtiminen, maanpuolustustahdon ylläpitäminen ja jäsenhakemus Natoon. Vaikka mielipiteitä on erilaisia, niin eduskunnassa kuin kansassakin, politiikan yhtenäisyys turvallisuuspolitiikan kysymyksissä on huomattavaa. Ulkoinen uhka kokoaa rivejä, joskin jokainen realisti tietää, että sellaista uhkaa ei olekaan, että tilaa politiikan ja talouden kähmintään ja omien etujen ajamiseen ei syntyisi.

En ajatellut kuitenkaan tätä vappupuheenvuoroa käyttää turvallisuuspolitiikasta tai ulkoisista uhista puhumiseen. Keskityn sen sijaan yhteiskuntamme sisäisiin asioihin ja niihin ongelmiin, joiden syntymiseen ja korjaamiseen voisimme vaikuttaa paljon enemmän kuin itänaapuriimme. Nimenomaan voisimme, mutta emme sitä tee.

Puheenvuoroni ihmettelee, miksi nykyajan sisäisiä uhkia on niin vaikea tunnistaa ja sellaisiksi tunnustaa.

Työ ei Suomessa kannata. Verotus on liian kovaa, monilla ei jää käteen juuri mitään. Kotona olemisella saattaa saada enemmän. Työmarkkinoiden rakenne, yrittämisen ja palkkaamisen byrokratia ja maahanmuutto lyövät naulansa samaan arkkuun.  

Niin kauan kuin näin on, järjestelmämme rahoituspohja heikkenee, keskiluokan veronmaksuhalukkuus vähenee, polarisaatio kasvaa ja yhteiskunnan koossapysyminen ja luottamus heikentyvät. Riippumatta siitä, miten korkeaksi työllisyysaste nimellisesti saadaan tai kuinka talous kasvaa.

Samaan aikaan yhteiskunnallinen motivaatio tehdä asioita tämän maan ja kansakunnan hyväksi on yhä pinnallisempaa. Jos et koe itseäsi yhteisösi osaksi tai näet muiden elävän siivellä, et välttämättä toimi sen hyväksi.

Kyse ei ole vain rahasta. Kokonainen työntekemisen ja kansalaisena olemisen kulttuuri on muuttunut. On aivan eri tavalla hyväksyttyä, jopa ihailtavaa, nojata valtioon niin uusien oikeuksien antajana kuin niiden toteuttamisen kustantajanakin. Kansaneläkelaitoksen hyväntuuliset somemainokset viimesijaisesta sosiaaliturvasta ja sen helposta hakemisesta ja saamisesta ovat oire seinään ajavasta yhteiskunnasta. Enkä tarkoita, etteikö tukeen oikeutettujen pitäisi sitä saada.

Myöskään kansalaisuuteen ei nähdä enää kuuluvan erityisiä velvollisuuksia tai juuri mitään muutakaan tärkeää juuri tähän yhteisöön sitovaa. Esillä ovat individualistit, joskin yleensä kollektiivin eli veronmaksajan rahalla. Kulttuurimme, isänmaamme, perintömme pelkistyy vaatimuksiin lisätä monimuotoisuutta eli lähinnä eri maalaisia ja eri värisiä ihmisiä silmiemme eteen, kaikkialle minne katsomme. Tätäkö se on, kansalaisuus ja kansalaistaidot vuonna 2022? Matalamielistä, juuretonta, pinnallista.

Emme tunnu arvostavan kansalaisuutta muutenkaan. Suomen kansalaisuuden voi saada helpommin kuin käytännössä missään muualla. Se ei vaadi käytännössä mitään muuta kuin sen, että on asunut maassa joitakin vuosia ja integroitunut Kansaneläkelaitoksen omakieliseen palvelunumeroon. Ja sen kyllä huomaa, joka päivä yhä enemmän, ihan vain ympärilleen katsomalla.

Mainosmiesten ja maailmankansalaisten toiveiden vastaisesti ihmiset kuitenkin tarvitsevat tunnistettavan yhteisönsä – ja kyllä, se edelleen usein on oma, omankielinen, omannäköinen, omankulttuurinen. Eli Suomessa suomalainen.

Perussuomalaiset on verorahoitteisen ja tuloja tasaavan hyvinvointijärjestelmän kannattajia. Juuri siksi olemme huolestuneita nykytilanteesta ja suunnasta. Ihminen, joka haluaa kantaa itsestään vastuuta ja kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, voi hyvin. Kaikki eivät synny hyviin oloihin, rohkeuden, terveyden, hyvän itsetunnon ja sosiaalisen pääoman perheisiin, ja moni kokee elämässään vakavia vastoinkäymisiä. Siksi on tärkeää, että yhteiskuntamme pilarit ovat vahvoja ja tukisivat. Mutta valitettavasti mitä suuremmaksi kuvaamani ongelma muodostuu, sitä heikommin pilarit enää toimivat.

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että työllisyyttä pitää parantaa. Tämä on tosiasia, mutta keskustelussa hokemaksi muuttunut. On toissijaista paaluttaa työllisyysasteesta jonkinlaisia numeroita, mikäli samaan aikaan ei ymmärretä todellisuutta ja politiikkaa erilaisten numeroiden taustalla. Työllisyysaste on numerona jo varsin korkea, tosin työttömyyskin on, esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys. Pelkkien työllisyyslukujen tuijottaminen ei ole mielekästä.

Meidän on syytä tavoitella työllisyyttä, josta on hyötyä julkisen talouden tasapainon kannalta. Josta on hyötyä suomalaisten kansalaisten, yksilöiden, kannalta. Tuottavuuden ohella tärkeää on se, kuka työllistyy, millaisiin töihin ja millaisin julkisin avuin sekä se, tuleeko palkalla toimeen vai vaatiiko se rinnalleen sosiaaliturvaa. Julkisen sektorin paisuttaminen tai matalapalkkatyöntekijöiden rahtaaminen ulkomailta eivät tuota kestävää työllisyyttä tai parempaa Suomea, mutta rahaa ne vievät ja vaativat lisää velkaa.

Siinäkään ei ole mitään järkeä, että ihminen kouluttautuu neljään tutkintoon etuuksien avulla eikä kuitenkaan kannustimia työhön synny. Tai sellaisia työpaikkoja ei ole tarjolla. Suomi on ikuisten opiskelijoiden maa. Ehkä osaamista syntyy, mutta pitäisikö sen tulla jotenkin yhteiskunnankin käyttöön eikä palvella vain yksilön omaa kehitys- ja kilvoittelutarvetta?

Suomalaisen veronmaksajan asema on surkea. Eivät auta sloganit iloisesta veronmaksajasta, mikäli työ ei kannata, lisätunnit eivät tuota, 37,5 tunnin työssä uurastamisella saa saman tai vähemmän kuin kotona olemisella, arjen välttämättömyyshyödykkeet, kuten bensa, sähkö ja ruoka, maksavat koko ajan enemmän ja kaiken kukkuraksi, et kuitenkaan saa välttämättä palveluita tai apua sitä tarvitessasi. Ensin maksat verot, sitten maksat palvelumaksut, olipa kyse hammashoidosta, lapsesi puheterapiasta tai monesta muusta asiasta. Miksi maksamme tällaista määrää veroja ahneelle valtion, kunnan ja pian hyvinvointialueen verokarhulle, jos emme hyödy siitä?

Perussuomalaisten mielestä hyvinvointiyhteiskunta ei tarkoita vain korkeita veroja vaan sitä, että suomalaiset itse hyötyvät korkeista veroista. Että tiet ovat kunnossa, kouluissa saa hyvää opetusta, lääkärille pääsee, poliisi turvaa ja homma toimii. Perusasioita. Valitettavasti nykypäivänä usein luksusta.

Verotuksen ja arjen kustannusten kiristyminen johtaa kovempiin palkankorotusvaatimuksiin, kuten tämän hetken lakkosumastakin nähdään, mikä taas johtaa kilpailukyvyn heikkenemiseen ja maamme kustannustason karkaamiseen. Paisuva julkinen sektori korkeine veroasteineen ja koko maailmaa holhoava politiikka eivät sovi yhteen innovaatioita tuottavan, investoivan ja uudistuvan yrityskentän kanssa, joista kuitenkin juhlapuheissa puhutaan. Me näivetymme.

Verotusta on välttämättä kevennettävä. Tämä ei ole mahdollista ilman menojen karsimista. Perussuomalaisten ajatukset veronmaksajan kustantamien kohteiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta ja omien kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden priorisoimisesta ovat välttämättömiä. Emme kuitenkaan saa tukea konkreettisille esityksillemme. Niitä käsitellään kuin ne olisivat radikaaleja. Ne eivät ole radikaaleja.

Ajattelutavasta ja mentaliteetista, jossa suomalaisen tulee maksaa kansainvälisistä lisäpisteistä, moralisoinnista, milloin mitäkin tarkoittavasta solidaarisuudesta ja aina vain kiihtyvästä maailmanparantamisesta ikään kuin se olisi velvollisuutemme, on tullut vallitseva, vain muutamassa vuosikymmenessä, ja se on radikaalia.

Miksi näistä asioista ei puhuta? Miksi tämän aiheuttamista kustannuksista veronmaksajalle ja verotaakan kiristymisestä ei kerrota kovemmin? Miksi edes oikeisto ei kykene vastustamaan tätä uudenlaista sosialismia?

Juuri siksi kansalaiset eivät tunnista sisäistä uhkaa. He eivät siten riittävästi ymmärrä, mihin heidän rahojaan käytetään.

Suomeen ei synny riittävästi työpaikkoja. Talouden noidankehät, kannustamattomuus, verokiilat ja lyhytnäköisyys heikentävät tulevaisuuden näkymiä. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää vero-, yritys-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Työllisyyskeskustelu keskittyy kuitenkin yhä enemmän välttämättömään tarpeeseen saada kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia, kovimmissa väitteissä vieläkin suurempia määriä ulkomaalaisia tekemään maamme töitä, joihin oma kansa – tai edes ne maassa jo olevat ulkomaalaiset – eivät syystä tai toisesta taivu.

Kouluttamattoman työvoiman haaliminen kehitysmaista on suuri virhe, myös kansantalouden kannalta. Sosiaalisen maahanmuuton ohella tällainen työperäinen maahanmuutto lisää huono-osaisuutta, pienituloisuutta ja eriarvoisuutta. Suomi väittää vähentävänsä eriarvoisuutta, mutta niin kauan kuin maahanmuuttopolitiikka on tällaista, se lisää sitä. Voimakkaasti. Vieraskielisyys on yhä olennaisempi tekijä huono-osaisuuden ja eriarvoisuuden taustalla, katsoimmepa kouluun, asuinalueille, tulotasoon tai sosiaalisten ongelmien kertymiseen. Ja se maksaa, vietävästi.

Suomalaisissa kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa on hyväksyttyä sanoa, että kunta haluaa houkutella hyviä veronmaksajia. Valtakunnan tasolla Suomen eduskunnassa ei kuitenkaan saa sanoa, että Suomen pitäisi houkutella hyviä veronmaksajia, ilman että tulee haukutuksi milloin kylmäsydämiseksi, milloin köyhien vihaajaksi. Sama data, samat luvut ovat kuitenkin kaikkien saatavilla. On vaikea ymmärtää, miten vähän niitä luetaan ja käsitetään.

Halpamaahanmuuton ongelmat kohdistuvat koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin, koska kustannukset lankeavat kaikille. Jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Merkillisin hokema Suomessa 2020-luvulla kuuluu näin: mikäli haluamme säilyttää hyvinvointivaltion, tarvitsemme satojatuhansia maahanmuuttajia EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta, siis lähinnä kehitysmaista, koska muualta heitä ei juuri tule, tekemään niitä töitä, joihin meneminen ei suomalaisille tai maassa oleville ulkomaalaisille ole kannattavaa.

Hokema on levinnyt läpi yhteiskunnan, mutta sen viesti on väärä. Matalapalkkamaahanmuuton voimakkaalla lisäämisellä tuhoamme koko hyvinvointivaltion ja sen mukana muutakin omaa ja tärkeää.

Miksi niin harva puolustaa Suomea? Miksi vasemmistokin on nielaissut tämän syötin? Ne, joiden piti puolustaa sekä hyvinvointijärjestelmää että suomalaista työtä, työllisyyttä ja työntekijää, ovat oikeiston ja elinkeinoelämän rinnalla vaatimassa edullisempaa ja nöyrempää työvoimaa Suomeen. Lisää hoidettavia ongelmia julkiselle sektorille. Tästä kärsivät eniten juuri duunarit ja ihan tavallinen pieni- ja keskituloinen kansa.

Miksi ne tekevät niin? Siksi että maahanmuuton huutaminen avuksi on helpompaa kuin järjestelmän uudistaminen. Siis päätöksentekijälle, joka haluaa varmistaa uudelleenvalintansa. Maahanmuuton vaikutus yhteiskuntaan ja kustannukset veronmaksajalle eivät näy kansalaiselle niin selvästi, että he osaisivat sitä vastustaa. Varsinkaan kun ongelmasta puhuu vain yksi puolue. Kyse on kuin sammakon keittämisestä. Vesi kuumenee vähitellen, ja lopulta sammakkoparka ei enää voi hypätä pois.

Julkiselle sektorille on syntynyt valtava kokonaan maahanmuuttoon keskittynyt voimakas lonkeronsa, jolla on omia byrokraattisia intressejä. Paljon siitä eivät eroa maahanmuuttoa ja ulkomaalaisten ihmisoikeuksia syleilevät kansalaisjärjestöt, jotka tekevät samaa samalla, veronmaksajan, rahalla. Puhumattakaan bisneksestä, esimerkiksi asuntosijoittamisessa, joka kukoistaa tämän ilmiön päällä. Ja kaikki veronmaksajan rahalla.

Matalapalkkamaahanmuuton suhteen työn kannustinongelmat muodostavat pirullisen noidankehän: Yhtäältä merkittäviin reformeihin ei ole mielekästä ryhtyä niin kauan kuin maahanmuuttajien virta maahan jatkuu. Toisaalta ongelma ei milloinkaan lähde purkautumaan, mikäli maan sisällä olevien kannustimia ottaa vastaan sosiaaliturvan kanssa kilpailevaa työtä ei paranneta.

Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, tarvitsemme taloutta vahvistavia toimia eikä meidän pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää tai päätyy heikoksi ja osaaminen ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajavaltaisten alojen heikko palkkakehitys ja imago entisestään vaikeuttavat kantaväestön halua hakeutua niille. Tämä nähdään vuorotellen alalta toiselle. Puhumattakaan räikeistä rikkomuksista ja hyväksikäytön vakiintumisesta kaikilla maahanmuuttajavaltaisilla aloilla. Uudenlaista orjatyötä, Suomessa.

Matalapalkkamaahanmuutto ei ratkaise ainuttakaan ongelmaa suomalaisen työllisyyspolitiikan, työmarkkinoiden ja kestävyysvajeen taustalla vaan pahentaa niitä.

Eikä talous ole pelkkiä euroja. Talous on myös arvoja. Se on luottamusta. Se on luottamusta siihen, että yhteiskunta toimii, se on tunnistettava, oma. Katsokaa Ruotsiin. Siellä asiat eivät, vakaista toiveista huolimatta, ole menneet maahanmuuton suhteen oikein. Eivät myöskään niin sanotun työperäisen maahanmuuton. Tietyiltä alueilta eivät ole paenneet ainoastaan ruotsalaiset vaan sieltä pakenevat myös yritykset. Liian vaarallista yrittää.

Perussuomalaiset ei halua luokkayhteiskuntaa, sen paremmin etnisin kuin muinkaan perustein. Haluamme säilyttää turvallisen, rauhallisen, tunnistettavan Suomen. Mikä siinä voi olla niin väärin?

Suomi on hylännyt omansa. Liian moni kamppailee. Huomaatko sitä lukemalla aamun uutisia? Etpä juuri. Siellä on aivan eri aiheet, silloinkin kun kyse on Suomesta ja suomalaisista.

On aika vaatia tätä maata, veronmaksajan rahoja, poliittista energiaa, huolemme ja huomiomme kohdetta palautettavaksi Suomeen ja suomalaisiin. Jos et pidä ajatusta radikaalina vaan tavallisena ja tavoiteltavana, tule mukaan. Lähde tekemään kanssamme sellaista Suomea!

Arvoisat kuulijat, kiitos huomiostanne, toivotan teille hyvää vappua, suomalaisen työn juhlaa!

Maahanmuuttajille ikuinen tulkkauspalvelu, vanhuksille kielitaidoton hoitaja

Kuvassa voi olla 1 henkilö ja tekstissä sanotaan Hoitoalalla tarvitaan kunnollista kielitaitoa. Vaatimuksia on kiristettävä, jotta suomalainen saa palvelun kotimaisella kielellä. Perus ÃÃNESTÄ SUOMALAINEN ENSIN 0

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet vaativat lisää maahanmuuttoa vastauksena sotesektorin ongelmiin. EU:n ulkopuolelta saapuvan maahanmuuton nähdään korjaavan hoitoalan kroonisia ongelmia, kuten hoitajavajetta. Vastaavasti maassa jo olevia ulkomaalaistaustaisia tungetaan urakalla hoitoalalle, oli heillä siihen edellytyksiä tai ei. Esimerkiksi Helsingissä on oppilaitoksia, joissa hoitoalalle opiskelevista ylivoimainen enemmistö on maahanmuuttajia. Tämäkin itsessään karkottaa alalta suomalaisia nuoria. 

Vastaavaan tapaan länsinaapuri Ruotsi on käyttänyt etenkin lähihoitaja- ja hoiva-avustajakoulutusta eräänlaisena kotouttamiskanavana. Vuosikausia maassa olleet maahanmuuttajanaiset ovat edelleen kielitaidottomia ja usein tulonsiirtojen takia työhaluttomia, mutta viranomaisille heidän siirtämisensä kaunistamaan tilastoja ”opiskelijoina” on tietenkin mieluista. Maalle haitallinen sosiaaliperäinen maahanmuutto näyttää taas hetken aikaa vähemmän haitalliselta. Ruotsissa on muuten kaikesta huolimatta myös hoitajapula, valtavista maahanmuuttajamassoista huolimatta.

Ruotsissa kielitaidottomuusilmiön ongelmista nykyään sentään puhutaan, kun niitä ei voi enää piilottaa. Suomessa ollaan toistamassa tismalleen samoja virheitä, ja pian ihmetellään, miten päädyttiin samanlaisiin seurauksiin.

On irvokasta, että suomalaiset vanhukset ja muut potilaat eivät ole enää Suomessa 2020-luvulla sen arvoisia, että heitä autettaisiin heidän omalla kielellään, mutta samaan aikaan maahanmuuttajien itsensä saamia tulkkaus- ja muita holhouspalveluita parannetaan. Tälläkin hetkellä ulkomaalaistaustainen on oikeutettu käytännössä ikuiseen ja rajattomaan tulkkauspalveluiden saantiin. Kielellinen tulkkauskaan ei välttämättä riitä, sillä kuten Espoon perussuomalaisia edustava Henna Kajava blogissaan kertoi, myös kulttuuritulkit ovat tulleet veronmaksajan pöytään syömään. Kulttuuritulkin on tarkoitus ratkoa ja ennaltaehkäistä ”kulttuurisia yhteentörmäyksiä” ja ”haasteita” – joita muuten ei maassa edes olisi ilman juuri sitä maahanmuuttoa, joka kulttuuritulkkeja, holhousta ja ikuista kotouttamista vaatii.

Kulttuuritulkin hinta kunnalle on sama kuin kielitulkin – 78 euroa tunnissa plus alv. Eduskunnan käsittelyssä on paraikaa uusi kotouttamispoliittinen selonteko, joka muuten on kaikista tämän kauden selonteoista laajin. Totta kai, nyky-Suomen tärkeimmät asiat ensin.

Maamme suurin epäoikeudenmukaisuus on, että suomalainen, ikänsä veroja maksanut ja lapset kasvattanut ihminen ei saa Suomessa vuonna 2022 tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Omilla vanhuksillamme ei ole pääsyä sellaisten palveluiden ja verorahoitteisen hyvänäpitämisen piiriin kuin maahanmuuttajilla. Vanhusten etuja ja tarpeita puolustamassa ei ole sellaista koneistoa kuin maahanmuuttajilla.

Kumpaa sinä haluat veronmaksajana tukea: Sitä, että maahanmuuttaja, joka muutenkin on yliedustettu sotepalveluiden ja tulonsiirtojen käyttäjänä, saa koko ikänsä tulkkipalveluita? Vai sitä, että vanhukset saavat ihmisarvonsa mukaista hoitoa ja palvelua omalla äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi?

Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa, jolle edellä oleva kysymys ei tuota päänvaivaa. Meille suomalainen tulee ensin, aina.

Suomeen ei tule juuri lainkaan huippuosaajia

Photo by cottonbro on Pexels.com

Hallitus haluaa enemmän kuin kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton vuosikymmenen loppuun mennessä. Työperäistä maahanmuuttoa huudetaan ratkaisuksi sektorilta toiselle, ja sitä kannattavat yhtä lailla oikeisto ja vasemmisto. Ainoastaan perussuomalaiset kritisoi matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa.

Perussuomalaiset ei vastusta niin kutsuttuja kansainvälisiä osaajia tai sitä, että integroitumiskykyinen henkilö tulee Suomeen tekemään työtä, josta saatavalla palkalla hän tulee toimeen. Kuitenkin tilastojenkin perusteella tällaisia ihmisiä tulee Suomeen hyvin vähän.

Suomella ei ole tarjottavana kilpailukykyistä palkkatasoa, puhumattakaan verotuksen tasosta. Kansainvälisistä osaajista kilpailee moni muukin maa. Osaajia ei todellakaan jonota tänne, kuten monet väittävät.

Ja kuten olen moneen kertaan kuvannut, Suomi ei tule ratkaisemaan ainuttakaan sisäsyntyistä ongelmaansa, esimerkiksi hoitoalalla, työperäisellä maahanmuutolla.

Osaajat pääsevät helposti ja nopeasti maahan

Yleinen valituksen aihe on, että osaajan on vaikea päästä Suomeen töihin. Tälle valitukselle on hyvin vähän perusteita.

Jos olet osaaja ja erityisasiantuntija eli palkkasi on yli 3000 euroa kuukaudessa, ei oleskeluluvan käsittelyssä todellakaan mene kauan.

Johtamani hallintovaliokunta pyysi nähtäväkseen Maahanmuuttoviraston oleskelulupien käsittelyajat eri kategorioissa. Niistä kävi ilmi, että erityisasiantuntijoiden ensimmäisten lupien mediaanikäsittelyaika oli syyskuussa 10 päivää. Viime vuonna kesto oli 14 päivää.

Onko tämä todella liian kauan? Millainen osaaja tai yritys ei jaksa odottaa kahta viikkoa? Eihän Suomessa pääse edes lääkärille tuossa ajassa.

Kasvuyrittäjiä 1000 euron kuukausituloilla

Vastaavia paikkaansa pitämättömiä väitteitä esitetään kasvuyrittäjistä. Hallituksen ”pikakaistassa” oleskelulupa luvataan kahdessa viikossa myös kasvuyrittäjille ja heidän perheenjäsenilleen.

Tosin termi kasvuyrittäjä on vääristynyt, sillä Suomessa se ei tarkoita samaa kuin EU:n ja OECD:n määritelmissä, valitettavasti.

Kasvuyritys on OECD:n ja EU:n määritelmän mukaan yritys, jonka lähtötyöllisyys on vähintään 10 henkeä, ja seuraavana kolmena vuonna työllisyyden keskimääräinen vuosikasvu ylittää 20 prosenttia. Suomen ulkomaalaislaissa käytetään aivan erilaista määritelmää.

Suomessa kasvuyrittäjäksi pääsee, kunhan saa Business Finlandilta hakemukselleen vihreää valoa. Toimeentuloa vaaditaan 1000 euroa kuukaudessa. Lähes kaikkiin hakemuksiin tulee myönteinen päätös. Vaikka luvut ovat vielä pieniä, on päivänselvää, että tämä kanava tulee kasvamaan. Kasvuyrittäjän luvan saanut voi työskennellä muualla kuin niin sanotussa kasvuyrityksessään.

Maat, joista näitä Suomen mallin mukaisia yrittäjiä erityisesti saapuu, ovat yllätyksettömästi Iran, Venäjä, Intia, Turkki, Ukraina ja Pakistan. Tänä vuonna on Yhdysvaltain kansalaisilta tullut yksi hakemus.

Kasvuyrittäjän luvan saa nopeasti. Lisäresurssit ovat taanneet sen, että oleskeluluvan mediaanikäsittelyaika Maahanmuuttovirastossa oli syyskuussa enää 13 päivää.  

Lisää siivoojia kehitysmaista

Hallitus laittaa merkittävästi resursseja erilaisiin houkutteluihin ja käsittelyjonoihin. Lopputulos on silti sama. Maahan saavutaan erityisesti matalan palkan aloille. Viime vuosi, vaikkakin koronavuosi, oli tässä ennätys. Tänä vuonna kasvua tulee edelleen reilusti – ja tosiasiassa monet tahot juuri tätä maahanmuuttoa haluavatkin, vaikka puhuvat esteettisemmin osaajista tai huippuosaajista.

Ylivoimaisesti eniten lupia annetaan siivoojille, ravintolatyöntekijöille, hitsaajille ja puutarha- ja vastaaville työntekijöille. Hallituksen toimenpiteet saatavuusharkinnan helpottamiseksi entisestään lisäävät kouluttamattoman ulkomaalaisväestön maahan saapumista.

Koulutuspolitiikkaan korjaus ja työn kannustimet kuntoon

Suomi tarvitsee matalapalkkamaahanmuuton sijaan oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä.

Lisäksi tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen. Kansallisen koulutuspolitiikan vastuulla on huolehtia, että oikeilla aloilla ja mahdollisimman hyvin myös oikeilla alueilla on riittävä määrä osaavaa työvoimaa.

Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.

Työmarkkinoiden ja koulutuksen ongelmat – kuten kohtaanto, kannustimet, palkkataso – voidaan ratkaista ainoastaan kotimaassa.

Arvonpalautus amiksiin ja suomalaiset töihin

30.10.2021 Rauma. Kuva: Matti Matikainen

Kuten lehdistä päivittäin saamme lukea, työvoimapula on huutava. Muut puolueet kilpailevat lähinnä siitä, onko ongelmaan ratkaisu paljon maahanmuuttoa vai todella paljon maahanmuuttoa.

Lainkaan ammattilaisia kaipaavien yritysten ahdinkoa vähättelemättä totean, että näitä asioita ei lopulta maahanmuutolla ratkaista.

Työmarkkinoiden ja koulutuksen ongelmat voidaan ratkaista ainoastaan kotimaassa.

Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee suuri joukko nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja heidän on vaikea päästä edes työharjoitteluun. Monet kikkailevat koulun läpi saamatta lainkaan riittävästi lähiopetusta tai ohjausta. Peruskouluista poistuu nuoria, joita ei olisi saanut päästää ysiltä pois. Heillä ei välttämättä ole edes riittävää luku- ja kirjoitustaitoa, monenlaisista elämänhallinnan taidoista puhumattakaan.

Peruskoulun ongelmat siirtyvät toiselle asteelle. Ammattikoulutuksen keskeyttämiseen hallituksen ideologinen ”pakko-opetus” eli oppivelvollisuuden pidentäminen ei ole ratkaisu vaan peitepuikko.

Ammatillinen koulutus ja duunarialat tarvitsevat arvonpalautuksen, ja se edellyttää myös peruskoulun korjaamista. Ammatillisista oppilaitoksista pitää valmistua osaavia nuoria yritysten tarpeisiin. Melkein 70 prosenttia opiskelijoista on viime vuosina ollut aikuisia, ja yhä suurempi osa koulujen energiasta menee kotouttamiseen ja maahanmuuttajakoulutuksiin.

Samaan aikaan kohtaanto-ongelma on valtaisa. On sekä paljon työnhakijoita että paljon työpaikkoja. Liian monella suomalaisella ei ole minkäänlaista positiivista näkymää työuralle. Erityisesti se, että nuori nainen kokee tulevaisuutensa uran ja elannon epävarmaksi, heikentää haaveita myös perheenperustamisesta. Samaan aikaan sosiaaliturva kilpailee voimakkaasti matalan palkan kanssa, etenkin kalliin asumisen alueilla. Työ ei todellakaan aina kannata, vaikka juhlapuheissa sitä jaksetaan hokea.

Työn kannustinongelmia ei korjata maahanmuutolla. Maahanmuuttajat kohtaavat aivan samat rakenteet vakiinnutettuaan oleskelunsa Suomessa. Huudetaanko sitten avuksi taas lisää maahanmuuttoa?

On valtiovallan vastuulla, että maassa suoritetaan sellaista koulutuspolitiikkaa, että oikeilla aloilla ja mieluiten oikeissa paikoissa on oikea määrä valmistuneita, tutkinnon suorittaneita tai muuten osaavia ihmisiä.

Olen kyllästynyt kuulemaan, kuinka melkein kaikista pitää tulla korkeasti koulutettuja (paitsi ilmeisesti niistä maahanmuuttajista, joita halutaan matalapalkka-aloille). Ei tule eikä tarvitse tulla.

Meillä on tarvetta ammattiosaajille. Nuoren pitää saada osaaminen, jolla hän voi siirtyä työmarkkinoille. Kun yliopistolainen vielä lukee viimeisiä yhteiskuntatieteellisen kursseja ja miettii, pääseekö töihin ennen 30-vuotispäiväänsä, amiksen käynyt voisi maksaa jo asuntolainaa ja olla alansa ammattilainen. Valtion ahne verokarhukin kiittää.

Valtiolla pitää koulutuksen keskeisimpänä maksumiehenä olla ohjaavampi rooli koulutuksen suuntaamisessa alojen ja alueiden suhteen, koska valtio vastaa myös koulutustuotoksen seurauksista. Tämä edellyttää tiiviissä vuorovaikutuksessa elinkeinoelämän ja oppilaitosten alueilla paikallisten yritysten kanssa tapahtuvaa kanssakäymistä.

Jo peruskoulussa oppilaanohjauksen pitäisi olla selvästi konkreettisempaa. Nuori, joka suunnittelee, mille alalle kouluttautuu, hyötyisi tiedosta, mikä on kannattavaa, mistä on saatavilla mahdollisimman vakaa työura, osaamista vastaavalla palkalla. Järkivalinnat palkitsevat lopulta paitsi niiden tekijän myös korkeampaa työllisyyttä tavoittelevan kansakunnan.

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 1.11.)

Purra vastaa Saarikolle: Emme vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huviksemme

TIEDOTE 14.7.2021

Hallitus haluaa enemmän kuin kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton vuosikymmenen loppuun mennessä. Valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmoitti Ylellä (13.7.) haluavansa Suomeen ”reilusti lisää ulkomaisia työntekijöitä” ja ”asennemuutoksen”. Kaikilta ministereiltä ja useilta hallituspuolueiden edustajilta kuullaan jatkuvasti samanlaisia lausuntoja. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kritisoi näitä tavoitteita.

Perussuomalaisten kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että perussuomalaiset ei vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huvikseen, vaan siksi, että se aiheuttaa kustannuksia veronmaksajalle ja on julkisen talouden kestävyyden kannalta negatiivista.

– Vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin korkeamman elintason maahan saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Näiden henkilöiden saamat palkat ja maksamat verot jäävät huomattavasti jälkeen kantaväestöstä. Nettotulonsiirrot ovat negatiiviset kantaväestöön nähden eli muuttajat saavat paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia, Purra sanoo.

– Tämä ei ole ulkomaalaisvastaista propagandaa vaan tilastollinen tosiasia. Tosiasioita ovat myös palkkakehityksen hidastuminen, työehtojen väärinkäytökset ja laaja hyväksikäyttö sekä tietenkin se, että Suomessa on jo valmiiksi valtava joukko kouluttamattomia työttömiä tai alityöllistettyjä, Purra jatkaa.

Työ ei kannata

Purra muistuttaa myös, että useiden matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyys myös laskee muutamien vuosien maassaolon jälkeen samanikäisen kantaväestön työllisyyden alle.

– Esimerkiksi ministeri Saarikon hehkuttamista maatalouden töistä onnistutaan hyvin helposti irtisanoutumaan ja siirtymään pois työmarkkinoilta, vaikkapa kielikoulutukseen, ja silti voidaan jäädä maahan. Koska itse saan tästäkin ilmiöstä paljon työnantajilta tietoa, minun on vaikea uskoa, että se ei olisi myös ministerin tiedossa, Purra sanoo.

– Matalapalkka-aloille saapuvat työperäiset maahanmuuttajat eivät siis läheskään aina pysy töissä ja vaikka pysyisivätkin, he käyttävät sosiaaliturvaa ja palveluita keskimäärin selvästi enemmän kuin maksavat veroja. Tällaisen työvoiman haaliminen epätyypillisiin ja matalan tuottavuuden työsuhteisiin ei anna millään lailla pysyväisluonteisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen, Purra sanoo.

Ministeri Saarikko ei ymmärrä palkanmuodostusta

Saarikko väittää Ylen jutussa, että Suomessa ei moni ala toimisi lainkaan ilman muualta tulevaa työvoimaa.

– Miten niin ei toimisi? Kyse on ennen muuta siitä, että kyseisellä palkkatasolla käteen jäävien ansioiden osalta se ei toimisi. Eivät suomalaiset ole yhtäkkiä lopettaneet olemasta sopivia tai halukkaita työskentelemään joukkoliikenteessä, vanhustenhoidossa, ravintola-alalla, siivoojina tai edes maataloudessa, jos se oli taloudellisesti kannattavaa suhteessa siihen, että saman rahan saa muullakin tavoin, Purra sanoo.

– Tuotannontekijämarkkinoiden perusrakenteessa työvoiman hinta eli palkkataso joustaa ylöspäin, mikäli työvoiman kysyntä kasvaa ja työvoimasta on pulaa. Rajan yli saapuva halpojen työntekijöiden virta rikkoo tämän mallin. Mutta joku lopulta maksaa erotuksen, ja se joku on veronmaksaja, Purra opastaa.

– Matalapalkkamaahanmuuton hehkuttaminen on yksi tämän päivän suurimpia bluffeja. En voi ymmärtää, että tästäkään asiasta ei voida puhua rehellisesti. Ongelma ei varmasti ole helppo ratkaistava, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa, Purra sanoo ja muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa suunnitellaan matalapalkkamaahanmuuton rajoituksia.

Purran mukaan jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että Suomeen halutaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita.

– Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Ongelmat ovat rakenteellisia

Purran mukaan suomalaisen sosiaaliturvan taso ja muut hyvinvointiyhteiskunnan edut varmistavat sen, että ihmisellä ei pidemmän päälle ole kannusteita työskennellä matalien palkkojen aloilla.

– Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen.

– Sen jälkeen kun matalalla palkalla Suomeen työskentelemään tullut ihminen on vakiinnuttanut oleskelunsa maassa, eli saanut oleskeluluvan tai jopa kansalaisuuden, hän huomaa nopeasti samat heikot työnteon kannustimet kuin suomalainenkin, eli matalan käteen jäävän palkan eteen ei kannata käydä töissä.

– Ei tämän ymmärtäminen vaadi kummoista maahanmuuttopolitiikan ymmärtämistä. Taloustieteen perusopit riittävät, Purra sanoo.

– Asian ääneen sanominen ei ole kenenkään syyllistämistä, Purra lisää.  

– Monet työperäisen maahanmuuton kannattajat usein huomauttavat, että onhan Suomestakin menty Ruotsiin töihin ja Euroopasta on menty Yhdysvaltoihin. Tämä on totta, mutta silloin ulkomaille mentiin tekemään työtä, integroiduttiin maahan, opeteltiin kieli ja tehtiin jopa kantaväestöä enemmän töitä, jotta päästiin elämässä eteenpäin. Ei ollut sosiaalivaltion verkkoja, joiden varaan jäädä.

Sosiaaliturva kansalaisuusperustaiseksi ja muita ratkaisuja

Purran mukaan kouluttamattoman työvoiman saapuminen voisi olla kestävää ainoastaan tilanteessa, jossa työlupaan ei liittyisi oikeutta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin.

– Mikäli sosiaaliturvajärjestelmämme olisi kansalaisuusperustainen, tällaisia ongelmia ei olisi. Silloin työperäinen maahanmuutto ihan oikeasti olisi työperustaista, ja työnantajan olisi maksettava palkka, jolla täällä myös tulee toimeen. Moni muukin maahanmuuttoon liittyvä ongelma helpottaisi, Purra sanoo.

– En valitettavasti kuitenkaan usko, että hallituksella on intoa lähteä kehittämään kansalaisuusperustaista sosiaaliturvaa ja siihen rinnalle kansalaisuuden myöntämisen kiristämistä. Päinvastoin esimerkiksi vihreät esitti vasta maahanmuuttajien tekemän työn ja sosiaaliturvan entistä läheisempää yhteyttä. Tämä tietää vain huonoa, siis lisää maksettavaa veronmaksajalle.

Perussuomalaiset on esittänyt 3000 euron palkkarajaa maahan EU:n ulkopuolelta saapuvalle työperäiselle siirtolaisuudelle. Kausityöntekijöitä raja ei koskisi.

Purran mukaan Suomi tarvitsee matalapalkkamaahanmuuton sijaan oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä.

– Lisäksi tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen. Kansallisen koulutuspolitiikan vastuulla on huolehtia, että oikeilla aloilla ja mahdollisimman hyvin myös oikeilla alueilla on riittävä määrä osaavaa työvoimaa, Purra sanoo.

– Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.

”Työperäinen maahanmuutto” – Keisarilla ei ole vaatteita

Työperäisen maahanmuuton lisääminen on toimenpide, jonka perään huutelevat niin hallitus kuin oppositio perussuomalaisia lukuun ottamatta, oikeiston ja vasemmiston etujärjestöt ja useat muut yhteiskunnan tahot. Työperäisen maahanmuuton lisääminen ei aiheuttanut ongelmia päättyneessä kehysriihessä, sillä kaikki puolueet ajavat sitä, koko ajan yhä voimakkaammin. Se oli ensimmäinen asia, jonka riihestä tiedettiin olevan tulossa.

Työperäiseen maahanmuuttoon – kuten maahanmuuttoon yleensä – liittyy edelleen paljon harhauskomuksia, jotka leviävät tehokkaasti median toistaessa papukaijana sen lisäämisen välttämättömyyttä. Hyvin harvoin mennään asiassa riittävän syvälle, ja niinpä poliittinen keskustelu etenee hokemien tasolla.

Vielä joitakin vuosia sitten oli tavallista, että maahanmuuton kannattajat puhuivat vain maahanmuutosta, tarkoittaessaan kaikkea turvapaikanhakijoista siivoojien kautta finlaysoneihin ja karl fazereihin. Perussuomalaisten ohjeistaessa on vähitellen päästy siihen, että ainakin työperäinen osataan erottaa humanitaarisesta ja sosiaalisesta maahanmuutosta.

Myöskään työperäistä maahanmuuttoa ei pitäisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena, koska se sisältää kaikenlaista marjanpoimijoista eli kausityöntekijöistä matalapalkka-aloille suuntautuvan kouluttamattoman maahanmuuton kautta korkeasti koulutettuihin kansainvälisiin osaajiin. Viimeksi mainittuja tulee huomattavan vähän verrattuna ensin mainittuihin. Näiden eri kategorioiden vaikutukset julkiseen talouteen ovat tietenkin toisistaan eroavat.  Useimmat keskusteluun osallistuvat kyllä tietävät tämän, mutta eivät välitä. Tämä yksinkertainen tosiasia ei lainkaan tunnu haittaavan niitä, jotka vain vaativat kurkku suorana työperäisen maahanmuuton lisäämisestä. Mielikuvaa rakennetaan kanadalaisesta insinööristä ja aasialaisesta työrobotista, todellisuus on afrikkalainen siivooja ja aasialainen postinkantaja. Tai kuusi kuukautta Suomessa työskentelevä telakkatyöntekijä. Tai suomalaiset rakentamisen osaajat kortistoon ajava ukrainalainen.

Kuva

Halpatyövoimaa, ei osaajia

Suomeen ei tule oikeita kansainvälisiä huippuosaajia EU-maiden ulkopuolelta. Suomeen tulee väkeä matalapalkka-aloille. Viime vuosi, koronavuosi, oli kaikkien aikojen ennätys työlupien myöntämisessä EU:n ulkopuolelta saatavuusharkinnan piirissä oleville aloille saapuville. Tänä vuonna kasvua tulee edelleen paljon. Ylivoimaisesti eniten lupia annetaan siivoojille, ravintolatyöntekijöille, hitsaajille ja puutarha- ja vastaaville työntekijöille. Nimenomaan tätä kategoriaa halutaankin lisätä, vaikka kaikki eivät sano sitä ääneen.

Erityisasiantuntijoiden ryhmässäkään ei paljon niitä amerikkalaisia huippuosaajia näy, vaan suuri enemmistö on intialaisia koodareita, joiden palkka nostetaan usein eri tavalla kikkailemalla vaadittavaan 3000 euroon, jonka nähdään olevan erityisasiantuntijan raja. Intialaiskoodarien maahantuontiin ja työskentelyyn liittyy aivan vastaavia ongelmia kuin maahanmuuttovaltaisiin matalapalkka-aloihinkin, joista saamme jatkuvasti lukea lehdistä. Alipalkkausta, työehtojen rikkomuksia ja niin edelleen. Keskipalkka on selvästi alhaisempi kuin suomalaisilla alan työntekijöillä.

Sipilän hallitus aloitti Talent Boost -toimenpideohjelman, jolla piti houkutella kansainvälisiä osaajia. Houkuttelu oli heikkoa. Nykyinen hallitus volyymiä lisätäkseen on hylännyt toiveen osaajista ja laajentanut ohjelman koskemaan laajamittaisesti työvoiman maahanmuuttoa yleensä.

Suomessa puhutaan jopa asiantuntijatasolla osaajista, kun tarkoitetaan kouluttamatonta matalapalkka-alojen työvoimaa, huippuosaajista, kun tarkoitetaan vaikkapa yhä kovempiin työoloihin ja heikkoon palkkaan mukisematta suostuvia ulkomaalaisia hoitajia. Työvoimapula, osaajapula, pula kuin pula, kaikki vaativat näitä maagisia osaajia.

Mistä sitten on oikeasti kyse?

Tuskin mikään taho vastustaa korkeasti koulutettuja siirtolaisia. Mille tahansa maalle tällaiset kansainväliset osaajat kelpaavat. EU yrittää kilpailla heistä esimerkiksi Aasiaa ja Yhdysvaltoja vastaan eikä pärjää kovin hyvin. Suomen kaltainen maa jää nuolemaan näppejään, koska palkkatasomme ei ole yleisesti ottaen kilpailukykyinen mutta toisaalta verotuksemme on korkea. Meillä on etumme, kuten luonto ja suhteellinen turvallisuus, mutta toistaiseksi nämä tekijät eivät ole saaneet huippuosaajien virtaa kohdistumaan Suomeen. En usko tilanteen muuttuvan.

Sen sijaan muunlaisia virtoja ei tarvitse erityisesti houkutella. Kouluttamaton tai vähän koulutettu siirtolaisuus, riippumatta siitä, ovatko henkilöt turvapaikanhakijoita vai työperäisiä, haluaa korkeamman elintason maihin kaikkialla maailmassa. Tässäkään ei ole mitään ihmeellistä. Tomaatit poimii Espanjassa laiton siirtolainen Afrikasta, Yhdysvaltojen pelloilla työskentelee meksikolainen, ukrainalainen haluaa Eurooppaan, nigerialainen Suomeen opiskelemaan.

Sen sijaan suomalaisen sosiaaliturvan taso ja muut hyvinvointiyhteiskunnan edut varmistavat sen, että kenellä tahansa, joka onnistuu vakiinnuttamaan oleskelunsa täällä, ei pidemmän päälle keskimäärin ole kannustimia työskennellä matalien palkkojen aloilla. Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista ja kannustimista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen.

Halpamaahanmuutto tulee kalliiksi

Matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyysaste laskee, hieman lähtömaasta riippuen, muutamien vuosien maassaolon jälkeen kantaväestön työllisyyden alle. Matalapalkka-aloille saapuvat työperäiset maahanmuuttajat eivät siis pysy töissä.

Toisaalta kuten olemme myös tilastojen ja rekisterien avulla osoittaneet, vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Nettotulonsiirrot laskevat pian erittäin negatiivisiksi kantaväestön nähden. Muuttajat saavat siis paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia.

Kouluttamattoman työvoiman haaliminen kehittyvistä maista epätyypillisiin ja matalan tuottavuuden työsuhteisiin ei anna millään lailla pysyväisluonteisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen. Sosiaalisen maahanmuuton ohella tällainen työperäinen maahanmuutto lisää huono-osaisuutta ja pienituloisuutta ja eriarvoisuutta. Hallitus väittää vähentävänsä eriarvoisuutta, mutta niin kauan kuin maahanmuuttopolitiikka on tällaista, se lisää sitä. Vieraskielisyys näyttäytyy yhä oleellisempana tekijänä huono-osaisuuden ja eriarvoisuuden arvioissa, olipa kontekstina sitten koulu, asuinalue, sairastavuus tai sosiaaliset ongelmat.

Hallituksen traagiset virheet

Hallitus ilmoitti puoliväliriihestään, että sen tavoitteena on kasvattaa työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa huomattavasti. Hallitus haluaa vähintään kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton nykytasosta vuoteen 2030 niin, että 50 000 työperäisen maahanmuuttajan kokonaislisäys toteutuu. Sen jälkeen tavoitteena on saavuttaa edelleen 10 000 maahanmuuttajan vuosittainen lisäys. Lukemat ovat valtavia, mutta eivät yllättäviä. Ne toistavat kaiun lailla niitä vaatimuksia, joita ympäriinsä maassamme kuulee.

Hallitus väittää, että työperäinen maahanmuutto kasvattaa työllisyyttä ja että tämä on kestävin keino vahvistaa julkista taloutta. Samaan aikaan hallitus on löytänyt työllisyysvaikutuksia jopa kotouttamisen lisäämiselle, vaikka tällekään VM ei anna minkäänlaista vaikutusta.

Hallituksen väitteet työperäisen maahanmuuton hyödyistä julkiselle taloudelle eivät pidä paikkaansa. Sen esittämillä keinoilla ei tulla lisäämään oikeasti julkista taloutta hyödyttävää työperäistä maahanmuuttoa, mutta kylläkin sitä heikentävää matalapalkka- ja muuta sosiaalista maahanmuuttoa. Suomessa ei ole koskaan ollut eikä edelleenkään näköpiirissä näy sellaista valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa, joka olisi vähimmäisedellytys sille, että maahanmuutosta olisi saatavissa minkäänlaisia kokonaistaloudellisia hyötyjä. Saattaa olla, että jotkut tahot oikeasti kuvittelevat, että nyt ollaan tekemässä joitakin muutoksia, joilla painopiste siirtyy koulutettuihin osaajiin, mutta yksikään hallituksen esittämä toimenpide ei viittaa tähän. Ainoa, mikä merkittävästi edelleen tulee nousemaan, on matalapalkkamaahanmuutto.

Saatavuusharkinta romutetaan viimeisiltäkin osiltaan

SDP on luvannut, että saatavuusharkintaa eli ainoaa estettä EU-alueen ulkopuolelta saapuvan vapaan siirtolaisuuden tiellä ei tämän hallituskauden aikana pureta. Nyt tämä lupaus näkyy pyörretyn, sillä saatavuusharkintaan – siihen vähään, mitä siitä on enää jäljellä – on tulossa romautus. Esimerkiksi saatavuusharkinnan ”alueellinen sujuvoittaminen” tarkoittaa sitä, että liberaaleimmat linjaukset eri aloilta otetaan käyttöön koko maassa eli esimerkiksi, että Uudenmaan päätökset ravintolatyöntekijöistä levitetään kaikkiin maakuntiin.

Tämä päätös tekee täysin naurunalaiseksi pääministerin vappupuheessaan tekemät lupaukset työmarkkinoista. Mikäli demarit olisi kiinnostuneita duunareista ja suomalaisten työmarkkinoiden balanssista, puolue ei tekisi tällaista takinkääntöä. Huomion keskittäminen siihen, mitä tapahtuu vientialoilla, joissa työntekijän neuvotteluasema on aina ollut huomattava, jättää tyystin varjoonsa sen keikauksen, jossa yhä kiihtyvämmällä tahdilla yksi matalapalkka-ala toisensa jälkeen siirretään maahanmuuttajavaltaiseksi.

Aina kun puhutaan saatavuusharkinnasta, kyse on EU:n ulkopuolelta saapuvasta kouluttamattomasta matalapalkkamaahanmuutosta, ei mistään muusta. Saatavuusharkinta ei koske osaajia, ei asiantuntijoita, ei EU:n väestöä, ei kausityöntekijöitä. Kun hallitus väittää, että ”työllisyyden edistämisen ministeriryhmä linjaa saatavuusharkinnasta”, voi olla sataprosenttisen varma, mistä puhutaan ja mitä ollaan tekemässä. Ja tämä on nyt siis tapahtumassa sosiaalidemokraattijohtoisen hallituksen aikakaudella.

Myös perheenyhdistäminen helpottuu entisestään

Käytännössä tapahtuvan saatavuusharkinnan purkamisen ohella hyvin ongelmallinen on riihessä tehty kirjaus siitä, että hallitus tarkastelee mahdollisuuksia entisestään laskea toimeentuloedellytyksiä eri maahanmuuttajaryhmillä.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jo ennestään hyvin alhaalla olleita perheenyhdistämisten tulorajavaatimuksia lasketaan. Suomi on jo nyt tässä omassa sarjassaan, ja tilanne tulee heikkenemään. Maahanmuuton, niin sosiaalisen kuin työperäisen, vaikutus julkiselle taloudelle tulee koko ajan olemaan negatiivisempi.

Korkeaa teknologiaa ja kouluttamatonta väestöä

Matalapalkka-alojen kasvun ongelmat kohdistuvat koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin, koska kustannukset lankeavat kaikille. Jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Niinpä tosiasia maahanmuuton ja julkisen talouden kestävyyden kanssa on toinen kuin esitetty. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, tarvitsemme taloutta vahvistavia toimia eikä meidän pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää tai päätyy heikoksi ja osaaminen ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajista ainoastaan ne, joiden tuottavan työn panoksesta jää jotakin viivan alle, olisivat siis tältä kantilta katsoen tervetulleita. Lisäksi meidän pitäisi käydä arvokeskustelua siitä, mitä ne suomalaiset, jotka eivät halua tai kykene opiskelemaan pitkälle, tulevat tekemään tulevaisuudessa. Maahanmuuttajavaltaisten alojen heikko palkkakehitys ja imago entisestään vaikeuttavat kantaväestön halua hakeutua niille.

Vastaavia ongelmia koko ajan paisuvassa opiskelijamaahanmuutossa

Työperäisen maahanmuuton lisäämisen ohella hallitus vaatii nyt myös huomattavasti lisää opiskelijamaahanmuuttoa. Uusien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä pyritään kolminkertaistamaan vuoteen 2030 mennessä. Tässä on vastaavat ongelmansa. Ensinnäkään oppilaitostemme ns. kansainvälistyminen ei ole yksi kokonaisuus. Erityisesti ammattikorkeakouluissa opiskelee paljon afrikkalaisia. Eniten Suomeen tullaan opiskelemaan tutkintoon Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta ja Nepalista. Suomalaisiin ammattikorkeakouluihin haetaan eniten Nepalista, Bangladeshista ja Nigeriasta, yliopistoihin Nigeriasta, Pakistanista, Intiasta ja Ghanasta. Ulkomaalaisten osuus kaikista korkeakouluopiskelijoista on Suomessa jopa suurempaa kuin OECD-maissa keskimäärin. Kaikenlaisten tutkintojen suorittaneiden halutaan saada jäävän Suomeen.

Itselleni ei ole käynyt selväksi, miksi veronmaksajan pitää kustantaa ulkomaalaisten tutkintoja ja mitä hyötyä siitä meille on, varsinkaan siinä tapauksessa, että tuloksena ei ole sellaista osaamista, joka tulisi Suomea hyödyttämään. Liian usein opiskelu on vain keino hoitaa maahanpääsy, koska turvapaikkaan tai muuhun kategoriaan ei ole pääsyä. Mikäli omissa ikäluokissamme ei ole riittävästi opiskelijoita ylläpitämään kaikkia oppilaitoksia ja kaikkia aloja, niitä pitää vähentää, eikä täyttää kehittyvistä maista saapuvilla halukkailla. On sulaa hulluutta, että oppilaitokset saavat pumpata veronmaksajan rahaa siksi, että on kansallisesti päätetty kouluttaa yhä enemmän ulkomaalaisia suomalaisten määrän vähentyessä.

Koulutuspolitiikkaan vaaditaan perustava muutos

Koulutuspolitiikan merkityksestä puhutaan aivan liian vähän. On valtiovallan vastuulla, että maassa suoritetaan sellaista koulutuspolitiikkaa, että oikeilla aloilla ja mieluiten oikeissa paikoissa on oikea määrä valmistuneita, tutkinnon suorittaneita ja osaavia ihmisiä. Nyt näin ei ole. Paitsi että ammatillista koulutustamme piinaavat monet kroonistuneet ongelmat, on myös kokonaisuudessa ongelmia. Oppilaitoskentällä on eräänlainen villi länsi, jossa yksiköt kouluttavat sinne, mistä niille itselleen on saatavissa hyötyä ja resursseja. Tässä ei ole mitään järkeä.

Valtiolla pitäisi olla koulutuksen keskeisimpänä maksumiehenä suurempi ja ohjaavampi rooli koulutuksen suuntaamisessa alojen ja alueiden suhteen, koska valtio vastaa myös koulutustuotoksen seurauksista. Sikäli kun eri alojen työvoimapulat ovat laadullisia eli johtuvat osaajien puutteesta tai osaamisvajeista, heitä on koulutettava lisää. Sikäli kun työvoimapula johtuu huonosta palkasta ja työoloista suhteessa sosiaaliturvaan, on tähän puututtava.

Matalapalkkamaahanmuuton tai opiskelijoiden avuksi huutamisen sijaan vaaditaan tietoa Suomen elinkeinorakenteen suunnasta, työvoiman saatavuushaasteista ja sen edellyttämistä järkevistä toimenpiteistä. Elinkeinoalojen pitää kyetä konkreettisesti tekemään selvitystä ongelmakohdista, osaamisen ja työvoiman puutteista ja lopettaa yleinen työvoimapulan huutaminen ja maahanmuuton tarjoaminen siihen jonkinlaisena avainratkaisuna. Vastaavasti median pitäisi sivistyä perehtymällä oleellisiin lukuihin, prosesseihin ja tilastoihin ja lopettaa poliittisten ja taloudellisten intressiryhmien papukaijana toimiminen.

Suomalaisnuori, joka suunnittelee, mille alalle kouluttautuu, hyötyisi tiedosta, mikä on kannattavaa, mistä on saatavilla mahdollisimman vakaa työura, osaamista vastaavalla palkalla. Tähän liittyy myös aluepolitiikka. Liian monella suomalaisellakaan ei ole minkäänlaista positiivista näkymää työuralle, ja tällä on erityisen negatiivinen vaikutus myös syntyvyyteen.

Ylipäätänsä lähtökohtana tulisi olla ihmisten ohjaaminen tuottaviin ja työllisyyttä kasvattaviin töihin, joilla on myös kansantaloudellista merkitystä.

Työvoimapulan monenlaiset kasvot

Työ- ja elinkeinoministeriö kokoaa säännöllisesti arvioita ammattien kysynnän ja tarjonnan suhteista. Tällä hetkellä työvoimapula-ammateiksi määritellään yhteensä 37 ammattia. Niistä suurin osa on julkisen sektorin ammatteja, joiden kohdalla ongelma on usein työoloissa ja palkkauksessa. Samaan aikaan kun hoitoalalle toisesta päästä halutaan lisää väkeä mahdollisimman kaukaisista maista, toisesta päästä työvoimaa karkaa alalta pois. Tämä on kansantaloudellisesti järjetöntä. Nyt samanlaisia ilmiöitä alkaa muodostua esimerkiksi varhaiskasvatukseen. Meillä ihan todella suunnitellaan päiväkodin työntekijöiden kuskaamista Suomen ulkopuolelta, koska paukkuja alan työolojen ja palkkauksen kehittämiseen ei ole.

Suomalaiset eivät ole lopettaneet olemasta kiinnostuneita varhaiskasvatuksesta tai lastentarhanopettamisesta tai vanhustenhoidosta. He tekisivät sitä, mikäli alan vetovoima olisi ennallaan. Mikäli työ ei olisi palkkaan nähden niin vaativaa, mikäli palkalla voisi pääkaupunkiseudullakin elää, mikäli siihen ei suhtauduttaisi bulkkina, jota tekemään voidaan kärrätä ulkomailta se, joka sitä suostuu tekemään.

Vastaavasti työvoimapula-aloiksi esitetään myös esimerkiksi siivoojat ja hitsaajat. Ei ole väärin ihmetellä, kuinka tolkuttoman paljon meille tarvitaan siivoojia, kun heitä koko ajan saapuu yhä enemmän ja silti heitä myös tarvitaan koko ajan enemmän. Vastaus piilee siinä, että työperäisenä matalapalkka-aloille saapuvien työllisyys laskee muutamassa vuodessa maahantulon jälkeen. Siivoojia tarvitaan kehitysmaista koko ajan lisää, koska entiset siivoajat lopettavat siivoamasta.

Ja miksi? Koska siivoaminen ei kerta kaikkiaan ole järkevää, kun saman rahan ja enemmän voi saada tekemättä mitään.

Työperäinen maahanmuutto – Keisarilla ei ole vaatteita

Työperäisestä maahanmuutosta keskustellaan päivittäin jossakin – suhteessa huoltosuhteeseen, kestävyysvajeeseen, työvoimapulaan, sosiaaliturvaan, maahanmuuttopolitiikkaan, innovaatioihin, osaamiseen, työhalukkuuteen, työttömyysturvaan ja niin edelleen. Pääasiassa keskustelu on vääristävää – joko silkasta sumutuksen halusta, kuten silloin kun elinkeinoelämä pyrkii peittelemään haluaan saada maahan halvempaa ja helpompaa työntekijämassaa, tai tietämättömyydestä, kun joku onneton vasemmistopoliitikko silmät kirkkaana kertoo saatavuusharkinnan olevan esteenä kansainvälisille innovaatioille, jotka nostavat Suomen takaisin huipulle.

Tämäkö ei sitten ole rasismia?

Yhteiskunnallisessa keskustelussamme on tavallista löytää rasismia milloin mistäkin. Jostakin syystä sitä ei koskaan löydetä siitä täysin vastuuttomasta hyväosaisten poliitikkojen ja eturyhmätahojen halusta houkutella Suomeen yhä enemmän ihmisiä kehitysmaista alaluokkaistumaan tai siitä, miten etnisesti jakautuneita työmarkkinamme alkavat olla. Sama ilmiö korostuu asuntopolitiikassa, alueilla, kouluissa, sosiaalipolitiikassa ja niin edelleen. Vaikutukset koko yhteiskuntaan ovat huomattavat.

Ja tämä on vain uutta polttoainetta vasemmistolaiselle holhouspolitiikalle. Tästä löytyy syy uusille veronkorotuksille ja uusille eriarvoisuuden vähentämisohjelmille. Siitä löytyy syy syrjäytymistä ehkäiseville monikulttuurisuuskoordinaattoreille ja niille kaikille oppilaitoksille, konsulteille ja firmoille, jotka haluavat kotouttaa ja valmentaa.

Suunnanmuutos Suomen ja suomalaisten hyväksi

Suomi tarvitsee oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä. Tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen.

Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.

On surullista, että on yhden puolueen toiminnan ja tutkimustyön varassa, että ilmiön ongelmista ja kokonaisuudesta on edes minkäänlaista tietoa. Kuitenkaan meidän ei tarvitse mennä enää kuin Ruotsiin asti, ja siellä jopa oikeistosta käsin nähdään matalapalkkamaahanmuuton aiheuttamat valtavat ongelmat niin julkiselle taloudelle kuin yhteiskunnalle muutenkin. Toivon, että myös Suomessa vaaleanpunaiset monikulttuurisuuslasit otetaan pois silmiltä ja katsotaan tätä todellisuutta rehellisesti ja kaunistelematta.

Hallituksen tavoittelema vuotuisen nettomaahanmuuton valtava kasvattaminen ei pienennä kestävyysvajetta vaan suurentaa sitä. Se ei ratkaise ainuttakaan rakenteellista ongelmaa suomalaisen työllisyyspolitiikan ja kestävyysvajeen taustalla vaan pahentaa niitä.

Onko jo toivotonta? Työllisyys, työttömyys ja kestävyysvaje

Demografisia ja kestävyysvajetta kuvaavia lukuja voidaan esittää monenlaisia. Yksi pysäyttävimmistä on 43 prosenttia. Se kertoo sen osuuden ihmisistä, jotka ylipäätänsä käyvät töissä. 57 prosenttia maassa asuvista siis on joko lapsia, vanhuksia tai muuten työmarkkinoiden ulkopuolella.

Läheskään koko ongelmaa ei selitä ikääntyminen ja ikäluokkien pieneneminen. Kaiken lisäksi tuo epäedullisen huoltosuhteen ongelma on seuraavien 10–15 vuoden aikana itse itsensä korjaava, sillä ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa enää yli 75-vuotiaiden keskuudessa.

Toisaalta yleisin keskustelussa käytetty muuttuja eli työllisyysaste ei ole kovin hyvä kuvaaja, sillä se on aivan liian positiivinen, mikäli meitä kiinnostaa työllisyyden kokonaiskuva ja julkisen talouden tasapaino. Työllisyysaste nimittäin kuvaa nuppilukua niistä ihmisistä, jotka tarkasteluajalla ovat edes piipahtaneet työssä, vaikka muutaman tunnin. Työllisyysaste ei kuvaa hyvinvointia, ei työn määrää eikä kokonaistuotosta. Sen arvoon ja toiveisiin kuitenkin politiikassa jatkuvasti viitataan.

Työllisyysasteen nousu toimii politiikassa toiveiden tynnyrinä ja sen juuttunut luonne kannustaa kriisipuheeseen.

Tosiasiassa paljon työllisyysasteen lukemia oleellisempaa olisi tarkastella valtion tulojen ja menojen kokonaisuutta, sitä, millaisia töitä ihmisillä on ja mihin uudet työpaikat syntyvät, kuinka usein ihmiset käyvät töissä, ketkä ovat uusia työllistyjiä ja tulevatko työlliset palkallaan toimeen vai tarvitsevatko sosiaaliturvaa.

Työllisyysaste on myös siitä ongelmallinen, että sitä on varsin helppo keinotekoisesti nostaa, rahalla, kuten Marinin hallitus on pyrkinyt ja pyrkii tekemään. Mikäli erilaisiin tukitoimiin pumpataan yhä enemmän verorahaa, työllisyysaste nousee, ainakin siksi aikaa, kun työttömät pysyvät tuettuina. Muiden pohjoismaiden korkeampaa työllisyysastetta selittää nimenomaan suurempi julkinen työllistäminen ja palkkatuki, Suomea korkeamman osa-aikatyön osuuden ohella.

Toisaalta työllisyysaste kehittyy positiivisesti myös ilman rahan pumppaamista, nimittäin silloin, kun pitkäaikaistyöttömiä eläköityy tai kun työllisten kokonaismäärä laskee eli kun väestö vanhenee. Juuri näin Suomessa on tapahtunut.

Kolmas työllisyysastetta turhan positiivisesti nostanut seikka liittyy osa-aikatyöhön. Työllisten lukumäärä on kasvanut kymmenen vuoden aikana lähes 50-prosenttisesti osa-aikatyön takia. Tehdyt työtunnit eli kokonaistuotoksen määrä ovat lisääntynet paljon hitaammin. Tehtyjen työtuntien määrä per työllinen on laskenut. Osa-aikatyö saattaa toki liittyä myös monien kaipaamiin joustoihin. Silloin sen tulisi kuitenkin olla vapaaehtoista. Valitettavasti näin ei usein olen – ja siitä lisää kohta.  

Vaikka Suomen työllisyysaste on siis pohjoismaiden matalin ja työttömyys korkeinta, on Suomen tilanne tosiasiassa vielä huolestuttavampi kuin eksakti työllisyysaste antaisi ymmärtää.

Työllisyysasteen noston tarve on kuitenkin kaikkien yhdessä jakama tavoite. Näin kuuluu ollakin, mutta tähänkin kaivattaisiin hieman realismia. Nyt kun valtiovarainministeriö on avoimesti kritisoinut kehysriihen työllisyyspäätöksiä, monet ovat ymmärtäneet, että kaikki työllisyys ei ole yhtä hyvää työllisyyttä. Sosiaalipoliittiset toimet ovat usein perusteltuja, varsinkin inhimillisistä syistä, mutta ne eivät ole sitä automaattisesti – eikä niiden voi väittää olevan varsinaisia työllisyystoimia eikä varsinkaan parantavan julkista taloutta tai kestävyysvajetta. Tässä siis Marinin vasemmistohallitus menee selvästi vikaan. Rahaa se osaa jakaa – ja myös huolehtia siitä, että autettavien määrä ei ainakaan vähene – mutta muut toimet ovat vaikeampia.

Hallitus julistaa siis päätösperustaisista paikoistaan, mutta ei paljon uskottavammin mene aina sen ulkopuolellakaan. Esimerkiksi kokoomus kertoo päivittäin tavoitteestaan saavuttaa 80 prosentin työllisyysaste. Onko kunnianhimo hyvästä? Ehkä, mutta vielä parempi olisi ymmärtää esteet tuon tavoitteen tiellä.

Työllisyyden tavoitetasot ovat tänä päivänä korkeampia kuin toteutunut työllisyys oli edes 1980-luvun suhdannehuipussa. Tuolloin muutaman vuoden ajan oli tilanne, joka muistutti täystyöllisyyttä. Työttömyys oli vain noin 4 prosenttia ja työllisyysaste korkeimmillaan, 75 prosenttia. Tuolloin kuitenkin maamme oli hyvin erilainen kuin nyt. Yhtäältä tarjolla oli edelleen paljon matalan kynnyksen ja alemman keskiluokan työpaikkoja sekä esimerkiksi teollisuutta. Toisaalta maassa ei ollut työllisyydeltään sitkeästi kantaväestöä alhaisempaa ulkomaalais- ja maahanmuuttajataustaista väestöä.

Suomessa on työttömiä työnhakijoita ja työvoimahallinnon palveluiden piirissä tällä hetkellä noin puoli miljoonaa. Sen lisäksi työikäisistä ennenaikaisesti eläköityneitä on noin 200 000. Heissä on paljon mielenterveyspotilaita ja nuoria, alle 35-vuotiaita. Sitkeästi työttömiksi arvioitujen määrä on 162 000 henkilöä. Heidän työllistymistodennäköisyytensä on alle 20 prosenttia ja heikoimmillaan alle 10 prosenttia eli olematon.

Näiden lisäksi työssä – eli työllisten joukossa eli työllisyysastetta nostamassa – on noin 178 000 ihmistä, jotka ovat alityöllistettyjä eli vastentahtoisesti osa-aikatyöllisiä. He haluaisivat tehdä enemmän tunteja, mutta niitä ei ole tarjolla. He todennäköisesti eivät tule toimeen palkallaan vaan tarvitsevat sosiaaliturvaa palkanpuutetta korvaamaan. Sama koskee kokoaikaisia matalapalkkasektoreiden työntekijöitä, etenkin kalliin asumisen alueilla.

Kun katsotaan työmarkkinoille saapuvia eli koulutuksessa olevia nuoria, havaitaan vielä, edellä luettelemieni ryhmien lisäksi, että ammatillisissa oppilaitoksissa on suuri joukko nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja heidän on vaikea päästä edes työharjoitteluun.

Kaikissa mainitsemissani ryhmissä vieraskieliset ovat merkittävästi yliedustettuja heidän väestöosuuteensa nähden. Kantaväestön ja kaikkien vieraskielisten työllisyysasteissa on noin kymmenen prosenttiyksikön ero, mutta tällainen tarkastelu jättää huomiotta sen, että vieraskielisten ryhmän sisällä on hyvin erilaisia ryhmiä, kuten olen usein kuvannut.

Joka tapauksessa, edellä luettelemistani ryhmistä syntyy valtava reservi. Osan työllisyysmahdollisuudet ovat toki olemattomat, mutta osan eivät. Kaikkien työllistämisen pehmeiden keinojen pitäisi keskittyä näiden ihmisten, etenkin nuorten, työmarkkinoille saamiseen, mutta samaan aikaan on ymmärrettävä työllistämisen kustannukset. Mikäli oikeaa työllistymistä ei synny, kuinka paljon tukitoimet saavat maksaa? Hallitus pohtii mitättömän vähän tällaisia seikkoja.

Tukitoimia parempi ja kestävämpi vaihtoehto on tietysti oikeiden työpaikkojen syntyminen, mieluiten yksityiselle sektorille. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää yritys-, vero-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Samalla olisi huolehdittava ennaltaehkäisytoimena myös siitä, että lisää heikon työmarkkina-aseman omaavia henkilöitä ei maahan tulisi – eli siis on tehtävä rajoittavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tiukka ja valikoiva maahanmuuttopolitiikka on kaikkien virallisten lukujen valossa merkittävä työllisyystoimi, jolla on siten selvä vaikutuksensa julkisen talouden tilaan.

Turvapaikanhakijat pellolle ja työmarkkinoiden väärinkäytöksiä

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelua ulkomaalaislain muutoksesta, jolla halutaan väliaikaisesti poistaa turvapaikanhakijoiden työntekoon liittyvä karenssi. Hallintovaliokunta alkoi ennakkokäsitellä asiaa jo eilen.

Hallituksen pitäisi koronaepidemian aiheuttamissa poikkeusoloissa tuoda eduskuntaan vain koronaan liittyviä ja välttämättömiä esityksiä. Tämä esitys ei ole sellainen. Kyseessä on koronan varjolla tehtävä ideologinen turvapaikkapolitiikan liberalisointi. Lakimuutoksella halutaan helpottaa maahanmuuttoa ja heikentää maastapoistumisen kannustimia niiden ihmisten kohdalta, joilla ei ole oikeutta kansainväliseen suojeluun.

Tavoite löytyy viherkeskustavasemmistolaisen hallituksen hallitusohjelmasta. Pakolaisbisneksessä mukana olevat kansalaisjärjestöt ja muut ”humanitaariset” toimijat ovat vaatineet työlupia laittomasti maassa oleskeleville jo vuosia, joten ei ole ihme, että vihreiden sisäministeriökaudella se eduskuntaan tuodaan.

Kuten olen aiemmin useasti kirjoittanut, myös kokoomus on ajanut asiaa viime kaudella. Kokoomuksen tämän kauden näkemys asiaan ei ole vielä selvinnyt.

Lakimuutoksesta ei tule olemaan hyötyä maatalouden työntekijöiden saatavuuteen tai ruokahuoltoon. Hyötyä ei juuri ole myöskään edellisestä, huhtikuun alussa voimaan tulleesta ulkomaalaislain muutoksesta.

Esitys on huonosti valmisteltu eikä se perustu tosiasialliseen tietoon, ei tilastoihin, ei kansainväliseen vertailuun, ei taloudellisiin laskelmiin. Vaikutusarvioita ei ole. On pelkkiä arveluita.

Turvapaikanhakijat saavat jo nyt työskennellä. Karenssi on kolme kuukautta, mikäli tulija ei ole hukannut papereitaan, ja kuusi kuukautta, mikäli hän on hukannut ne.

Suomessa on jo nyt hyvin helppo jäädä maahan, ja turvapaikka- ja työperäistä maahanmuuttoa yhdistelevä sääntely on moniin maihin verrattuna liberaalia. Ylipäätänsä voimassa olevat rajoitteet eivät ole olemassa vihreiden ja RKP:n kiusaksi vaan siksi, että niin yritetään paitsi suojella työmarkkinoitamme myös huolehtia siitä, että kansainvälistä suojelua annetaan sitä tarvitseville mutta ei muille.

Jo nyt yksinkertaisesti hakemalla Suomesta turvapaikkaa voi työlupaprosessin käytännössä kiertää. Suomeen voi tulla vuosiksi eli turvapaikka- ja uusintahakemusten ruljanssin ajaksi tekemään työlupajärjestelmän ohittavia valvomattomia töitä. Viimeinen rajoittava tekijä, karenssi, poistetaan nyt.

Näin siis jopa ihminen, josta emme tiedä, kuka hän on, voi mennä pellolle töihin heti. Aiemmin on kerrottu, että pelloille kaivataan kokeneita ukrainalaisia eivätkä esimerkiksi suomalaiset kelpaa. Nyt kelpaavat kuitenkin juuri maahan tulleet irakilaiset ja afganistanilaiset ja somalialaiset.

En usko, että laki jää väliaikaiseksi. Tai jos se juridisesti jäisikin, käytäntö ei seuraa. Kerran työluvallista on vaikea palauttaa. Maahan jäämistä helpotetaan kaikin tavoin, kuten hallitusohjelmassakin kerrotaan. Tiedän, että tämän esityksen oli tarkoitus olla vielä tätäkin liberaalimpi – esittämällä, että turvapaikanhakija tai kielteisen päätöksen saanut voi siirtyä mille tahansa matalapalkka-alalle ja näin jäädä maahan.

Eduskunnan keskusteluissa on huomannut, että suurin osa edustajista ei ymmärrä maahanmuuttopolitiikasta tai siirtolaisuuden lainalaisuuksista yhtään mitään. Tänään saimme kuulla paljon emotionaalisia kertomuksia leivästä ja siemenistä ja siitä, kuinka pyhä ruoka on ja että maataloutta pitää arvostaa. Varmasti. Nyt kuitenkin kyseessä on hanke, jolla halutaan sekoittaa toisiinsa turvapaikka- ja matalapalkka-aloille suuntautuva työperäinen maahanmuutto.

Paitsi että esityksestä ei siis ole mitään konkreettista hyötyä, siitä on kuitenkin haittaa.  

Turvapaikanhakijoiden työllisyys – ja vuosikausia maassa asuneiden kyseisistä maista tulleiden työllisyys – on hyvin alhainen. Karenssi ei ole syy siihen eikä se muuksi muutu karenssi purkamalla. Pellolla toki saatetaan poiketa, mikäli ja kun näin voidaan varmistaa maahan jääminen. Ilmaisen asumisen, ilmaisen terveydenhuollon ja muiden vastaanottokeskuksen palveluiden rinnalla maatiloilta saatava palkka voi olla kannustava.

Lakimuutos entisestään romuttaa turvapaikkajärjestelmää, koska ei ole mitään väliä, onko ihminen suojelun tarpeessa vai ei, hän kuitenkin jää maahan. Siirtymällä työmarkkinoille hän voi myöhemmin hakea työntekijän oleskelulupaa ja olla osa jatkuvasti paisuvia maahanmuuttovaltaisia matalapalkka-aloja, joilla palkat nousevat hitaasti, joilla on paljon väärinkäytöksiä, ja joilta saatavalla palkalla ei elä ilman että veronmaksaja maksaa tulonsiirrot.

Toin puheenvuorossani myös esille, että Suomessa ilmenee alipalkkausta, työehtojen rikkomuksia ja hyväksikäyttöä juuri niin paljon kuin jaksetaan selvittää. Selvittämisen resurssit vain ovat liian pienet – ja ehkä asiaa vähän halutaan katsoa läpi sormienkin. Vai miksi muuten vitosen pitsoja voidaan myydä keskikaupungillakin?

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) väitti minulle vastatessaan, että puhe alipalkkauksesta ja väärinkäytöksistä on jotenkin sopimatonta eikä sellaista tapahdu.

Eikö ministeri todella ole tietoinen ilmiöstä, vaikka ongelmista kerrotaan mediassakin jatkuvasti? Väärinkäytöksiä ja alipalkkausta on telakoilla, rakennuksilla, maatiloilla, ravintoloissa ja kaikkialla siellä, missä maahanmuuttajia on tarjolla. Liitän tuohon alle muutamia viime aikojen uutisoituja tapauksia ja otsikoita.

Kuten tiedämme, Ruotsissa tilanne on vielä paljon pahempi kuin Suomessa. En näe yhtäkään syytä, miksi emme etenisi täysin samaan suuntaan.

Jostain syystä asian esille tuominen nostattaa edelleen vastalausemyrskyn maahanmuuton kannattajien joukossa, kuten tänäänkin. He väittävät, että tällä ei ole mitään tekemistä maahanmuuton vaan työmarkkinoiden kanssa. Suomalaiset (ja ruotsalaiset) työmarkkinat ja työntekijän asema ovat kuitenkin vuosikaudet olleet erinomaisella tolalla.

Ongelmaa ei onnistuta korjaamaan minimipalkkalainsäädännöllä, jota erityisesti vasemmistopuolueet usein ehdottavat. Ihmiset, jotka eivät noudata lainsäädäntöä yritystoiminnassaan, eivät tee sitä minimipalkan säätämisen jälkeenkään.

Suomessa tehdään aivan liian vähän tarkastuksia potentiaalisille työpaikoille tarpeeseen nähden. Syytetään resurssipulaa, mikä varmasti on totta, mutta väittäisin, että asiaa myös halutaan katsoa läpi sormien. Kuten esimerkiksi laittomasti maassa oleskeluakin. 

Turvapaikanhakijoita heikommassa asemassa työmarkkinoilla ovat ainoastaan laittomasti maassa olevat, joille hallitus haluaa oikeuden työskennellä maataloudessa ilmeisesti seuraavaksi. Käsillä oleva lakiesitys pääsee jo lähelle mahdollistaessaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden työskentelyn.

Espanjassa ja muualla Etelä-Euroopassa pelloilla työskentelee laittomasti maassa oleskelevia afrikkalaisia ja viranomaiset katsovat toimintaa sormiensa läpi, jotta tomaatit pysyvät halpoina.

Tätä Suomessakin ilmeisesti halutaan.

Joitakin uutisoituja väärinkäytöksiä ja rikoksia:

– Lainarahalla Suomeen pahimmillaan 6 euron tuntipalkalla – tällaista on ukrainalaisen kausityön varjopuolella

– Näin toimi Suomen kohuttu pizzamafia – epäiltyjä törkeitä veropetoksia, tekaistuja kuitteja ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä

– Ra­vin­to­la­maail­man ta­lous­ri­kos­syyt­tei­den yk­si­tyis­koh­dat julki: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jan tun­ti­palk­ka euron, kä­teis­myyn­tiä ei kir­jat­tu, juristi apuna

– Miten on mahdollista, että laittomasti maassa oleskelevia työskentelee laillisissa töissä, eivätkä viranomaiset edes tiedä siitä?

– Useita etnisiä ravintoloita eri puolilla Suomea pyörittäneiden yritysten toiminnassa tehtiin törkeitä talousrikoksia ja alistettiin ulkomaalaisia työntekijöitä

– Asha leikkasi suomalaisten hiuksia aamusta iltaan ja sai käteen satasen kuussa – poliisilla tutkinnassa useita parturi-kampaamoihin liittyviä hyväksikäyttötapauksia

– Selvityksen perusteella nepalilaisissa ravintoloissa tapahtuu laajaa ja systemaattista työntekijöiden hyväksikäyttöä

– Olympiastadionin aliurakoitsijoiden ulkomaalaisia työntekijöitä epäillään kohdellun huonosti, muun muassa palkkojen lisiä on jätetty maksamatta

– Siirtotyöläisten hyväksikäyttö on ongelma, joka tarvitsee huomiomme

– Työministeri Tuula Haatainen asettaa poikkihallinnollisen työryhmän selvittämään ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisyä

– Harmaa talous on osa työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan liiketoimintamallia

– Majoitus- ja ravitsemisalalla menetetään joka vuosi pimeälle työlle yli sata miljoonaa euroa työtuloista maksamatta jääneitä verotuloja

– Arvorakennuksen työmaalla paljastui jälleen alipalkkausta Helsingissä – Ulkomaalaisille työntekijöille maksettu jopa ”puolet alle vesirajan”

– Ulkomaalaistaustaisilla työntekijöillä on teetetty palkatonta työtä

– Alipalkatut ulkomaiset työntekijät ovat arkipäivää rakentamisessa, AVI:n tarkastukset paljastavat

– Intialaistyöntekijöiden työsuhteissa on rikottu lakia liittyen palkkoihin ja työaikoihin

– Turvapaikanhakijan pitkään odottama työpaikka osoittautui täydeksi riistoksi – ”Jos haluat tehdä töitä Suomessa, tämä on sitä työtä”

– Avi: Laiton työnteko on lisääntynyt Suomessa

– Telakalla ulkomaalaisia duunareita kyykytetään alipalkkauksella ja työsyrjinnällä