#vaalit2019 – Talous ja hyvinvointi

Useissa vaalikoneissa on kysytty ehdokkaan mielipidettä veronkorotuksiin, leikkauksiin ja lainanottoon. Moni uutisotsikko on kertonut siitä, että ehdokkaat – jälleen kerran – ovat vaatimassa lisää menoja ja jopa veronkorotuksia. Vasemmistopuolueille kaikki maailman hyvinvointiongelmat ratkaistaan kuluttamalla niihin enemmän rahaa. Kaikki ongelmat korjataan koulutuksella ja instituutioilla.

Valitettavasti myös oikeisto toimii pitkälti samalla tavalla. Sen kanavoima raha menee vain hieman eri kohteisiin. Kaveri- ja saalistuskapitalismi ovat oivallisia sanoja kuvaamaan suomalaista perinteistä oikeistoa, joka on hukannut niin kodin, uskonnon ja isänmaan kuin usein järkevän taloudenpidonkin.

Puoluejärjestelmämme on oudossa tilanteessa – kokoomus ei aja yrittäjän asiaa, keskusta ei aja maakuntien ja maatalousväestön asiaa eikä demarit aja työntekijän asiaa.

yle

Lähde: Yle

Suomen veroaste on niin korkea, että sillä on aivan välttämätöntä saada julkiset palvelut ja sosiaalietuudet hoidettua. Näin ei kuitenkaan tunnu tapahtuvan – ongelmia on perusterveydenhuollossa, vanhustenhoidossa, kouluissa, päiväkodeissa, poliisissa, teiden kunnossa, vaikka missä. Silti julkisella sektorilla on vuodesta toiseen laittaa miljardeja täysin toissijaisiin, turhiin ja vahingollisiin kohteisiin.

Suomen Perusta -ajatuspaja julkaisee maanantaina uuden tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista. Siinä on rekisteriaineistojen pohjalta laskettu tietyistä maista tulevien maahanmuuttajien aiheuttamat kustannukset koko elinkaarelta. Luvut ovat jäätäviä.

Kestävyysvaje ja maksajien määrän väheneminen ovat suurimmat ongelmat, joihin meidän pitää puuttua. On välttämätöntä tehostaa verojen käyttöä ja supistaa valtion tehtäviä – priorisoida.

Keskiluokkaa ei saa verottaa hengiltä, ja kokonaisveroastetta on päinvastoin laskettava. Kun maksajien määrä vähenee riittävästi, koko järjestelmä on sortumisvaarassa. Kun tähän lisätään useimpien halu lisätä rahankulutusta sinne tänne – vaikkapa sinne maahanmuuttoon, niin oikealla kuin vasemmalla – olemme totaalisen hukassa.

Olen aidosti huolissani keskiluokan veronmaksuhalukkuuden heikentymisestä: Miksi maksaisi itsensä kipeäksi, kun ei tahdo saada enää paljonkaan vastineeksi? Maksukykyinen väki ostaa itselleen rahalla uudet palvelut ja hyvinvoinnin, työssäkäyvä alempi keskiluokka kitkuttelee samalla ostovoimalla kuin sosiaaliturvan varassa elävät – etenkin pääkaupunkiseudulla, etenkin lapsiperheissä. Normaalilla palkalla on yhä haastavampaa tulla toimeen.

Meillä on varaa suomalaisten hyvinvointiin, mutta ei velvollisuutta kustantaa samaa kaikille. Valtion tärkeimmät tehtävät ovat kansalaisten turvallisuuden takaaminen ja heikko-osaisista huolehtiminen – huono-osaisuuden tuottaminen joko rajojen yli tai poliittisten ratkaisujen kautta kotoperäisesti eivät kuulu valtion tehtäviin. Suomessa pitää panostaa hyvään, korkeaan osaamiseen ja koulutukseen, työmoraaliin ja korkealaatuiseen ja toimivaan järjestelmään.

Ovatko kuntien pitkälti päälle 500 lakisääteistä tehtävää oikeasti kaikki välttämättömiä? Ihan oikeastiko meillä kaikilla on koko ajan enemmän OIKEUKSIA saada, mutta vain tietyllä porukalla VELVOLLISUUS maksaa?

Sosiaalivaltiomme operoi pitkälti toissijaisten toimien parissa. Katso minkä tahansa keskikokoisen tai suuremman kunnan tai kaupungin hallintoa, lue valtuuston esityslistaa. Byrokratialla on taipumus kasvattaa itseään, ja juuri niin Suomessa on tapahtunut. Parasta olisi ”räjäyttää” koko järjestelmä ja aloittaa uuden rakentaminen alusta. Valitettavasti tämä ei taida olla mahdollista, ja niinpä leikimme soteuudistusta ja sotu-uudistusta taas seuraavallakin hallituskaudella – eikä mikään muutu.

Haluan perusasioihin keskittyneen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa huolehditaan turvallisuudesta, kouluista, sairaanhoidosta ja muista perustoiminnoista sekä niiden ihmisten auttamisesta, jotka eivät siihen itse pysty. Yhteiskunnan tulee tavoitella autonomista ja itseohjautuvaa yksilöä, joka kykenee (aikuisena) kantamaan itsestään vastuun. Sen ei tule haalia varta vasten lisää huono-osaisuutta maahan.

Hämmästelen sekä luottamustoimissani että muualla politiikan kentällä lähes päivittäin sitä uskomatonta määrää turhaa tointa ja puhetta, mitä eri tahot tuottavat. Yhteiskunnan kannalta oleellisimmatkin toimijat – kuten vaikkapa poliisi ja koululaitos – on julkisissa toimissaan valjastettu mukaan tragikoomiseen pelleilyyn, puhumaan ”tärkeistä” asioista niiden ”oikeilla” nimillä. Samalla niiden varsinaisten perustoimintojen suorittaminen heikkenee: poliisi ei saa rikoksia selvitettyä, koulu ei saa oppilaita oppimaan.

Jos saisin päättää, purkaisimme kaiken – ja tekisimme uudelleen, paremmin, vähemmin. En jaksaisi näpertelyä, en turhaa puhetta, en aikaansaamatonta touhua.

Faceen 14.3.

Poliitikot kuvittelevat, että on mahdollista hoitaa ”yhteisiä asioita” jotenkin teknisesti. Että on olemassa jokin yhteinen tavoite, jonka kaikki jakavat. Ei ole. Ei ole olemassa kaikkia tyydyttävää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, ei sosiaaliturvamallia. Kyse on politiikasta, konfliktista ja erilaisista intresseistä.

Olen mielestäni erityisen hyvä puhkomaan poliittisten tahojen ja median puhaltamia kuplia, paljastamaan keisareiden alastomuutta ja osoittamaan tavoitteiden onttouden. Kysyn aina, mitä tämä maksaa, mitä hyötyä siitä on. Lisääkö tämä vain puhetta, moraalista huomiota, projekteja ja julkisia vakansseja vai ihan oikeastiko siitä seuraa jotakin hyödyllistä?

Tällaisella toiminnalla ja näillä kysymyksillä saa aika paljon vihamiehiä, mutta kestän sen.

Olen monella tapaa eräänlainen antipoliitikko. En osaa enkä halua osata puhua asioista hirveällä peitekielellä, ihmisiä huijaten. En kestä abstrakteja käsitteitä, jos kyse on konkreettisista asioista. En mielelläni tarjoa mielipiteitä asioihin, joista en tiedä tarpeeksi. En käsitä ihmisiä, jotka pelkästä selkärangasta kiskovat mustavalkoiset kantansa asiaan kuin asiaan. Myönnän auliisti, mikäli asiantuntemukseni ei riitä. Silloin otan asioista selvää ja kuuntelen viisaampiani. Politiikassa ei kuitenkaan ole sektoria, johon en olisi valmis sukeltamaan – ja hyvin moneen olen toimissani jo sukeltanutkin.

Tarkastelen politiikkaa – kuten kaikkea muutakin – kokonaisvaltaisesti. En halua tarjota helppoja ja yksinkertaisia selityksiä asioihin, jotka ovat vaikeita ja monimutkaisia. Harva asia yhteiskunnassamme on kuitenkaan luonnonvoima. On täysin vanhojen puolueiden ja toisaalta laumasieluisten ihmisten intressien mukaista väittää, ettemme voi vaikuttaa asioihin. Merkittävä osa havaitsemistani ongelmista on sellaisia, että riittävällä poliittisella tahdolla niitä korjataan. Toivon, että korjataan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Tiedän kyllä, että yksi kansanedustaja tai edes yksi puolue ei näitä asioita voi muuttaa. Mutta ehkä me voimme käynnistää muutoksen?

Suomi on monessa asiassa tehnyt poliittisten päätösten suhteen itsestään ihmeellisen sekasikiön. Yhtäältä me hamuamme tänne afrikkalaisia siivoojia ja luulemme jotenkin hyötyvämme asiasta. Avaamme oppilaitoksiamme ”kansainvälisille” ihmisille, jotka eivät tule koskaan tarjoamaan meille mitään muuta kuin kustannuksia. Toisaalta olemme koko ajan yhä vähemmän houkutteleva maa ihmisille, joista meille olisi jotakin hyötyä. Suomesta lähtee pois koko ajan yhä enemmän akateemisia nuoria, ja tilalle saamme kouluttamattomia kotoutettavia, jotka pitää opettaa lukemaan ja kirjoittamaan.

Voisimme olla paljon enemmän.

Jonkinlainen parempi ajatus Suomesta ajaa minua eteenpäin.

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Aiemmin on julkaistu YMPÄRISTÖ ja KOULUT JA PERHEET.

#vaalit2019 – Koulut ja perheet

pencil-918449_1280

Peruskoulu takaisin

Kouluihin tarvitaan arvonpalautus – perusasioihin, opetukseen ja oppimiseen, opettajan rooliin. Huikentelevaiset pedagogiset tavoitteet toimivat jossakin ja joillakin, mutta eivät koko yhteiskunnan tasolla. Peruskoulun ei pidä haihatella eikä julistaa ideologiaa, vaan opettaa lapset osaamaan ja olemaan ihmisiksi. Olen tässä aikamoinen konservatiivi – mielestäni kouluun mennään aamulla, istutaan ainakin pääasiassa pulpetissa, kirjoitetaan, luetaan, lasketaan. Saadaan koenumero ja todistus, jossa on numeroita tai muuten selkeä arvostelu. Totellaan ja arvostetaan opettajaa.

Kaikkein tärkeintä on palauttaa kouluihin vaatimustaso. Luokka-asteelta toiselle ei saa päästää, mikäli tavoitteita ei ole saavutettu. Suurin osa toisen asteen ongelmista johtuu peruskoulusta – siitä, että amikseen menee nuoria miehiä, joilla ei ole siihen mitään edellytyksiä. Ysiltä pääsee nuoria, joiden luku- ja kirjoitustaitokin on surkea.

Nykyisen peruskoulumme tila edesauttaa heikommista lähtökohdista tulevien, etenkin poikien, syrjäytymistä. Peruskoulun tehtävä on korjata heikommista lähtökohdista tulevien taivalta, ei pahentaa sitä.

Suomalainen koululaitos pitää palauttaa sille tasolle, jossa me ennen olimme. Pääsimme hyvin pitkälle ihan sillä vanhalla koulujärjestelmällämme – ilman ilmiöpohjaisuutta, ilman digihulluutta, ilman koko ajan lisääntyviä oppilaiden vapauksia.

Lapsilta pitää vaatia jotakin. Myös koulussa rajat ovat rakkautta.

Hyvä peruskoulu antaa hyvien loistaa, mutta huolehtii myös muista – sekä kokonaisuudesta. Pedagogiikkaa tai opetussuunnitelmia ei saa suunnitella muotivirtausten tai ideologioiden pohjalta. Me kyllä tiedämme, mikä toimii!

Koulumme ei kestä väestöpohjan kulttuurista moninaistumista eikä sen tarvitsekaan. Olemme onnistuneet kaikissa mittareissa muun muassa juuri siksi, että olemme olleet niin homogeeninen joukko.

Tietyistä maista tuleva maahanmuutto aiheuttaa valtavia ongelmia kouluissa. Polarisaatio kasvaa – hyvät ja huonot koulut erkaantuvat toisistaan – eikä maahanmuuttajakouluihin pumpattava lisäraha ratkaise asiaa. Tietyistä maista tulevien maahanmuuttajien oppimistulokset ovat heikkoja, mutta oppilaat saavat kuitenkin helpommin parempia arvosanoja.

 

Koulutustason lasku ja muut oppiasteet

Suomalaisten koulutustaso on kääntynyt laskuun. Tämä on yksi huolestuttavimpia käänteitä maassamme. Mikäli valtiomme tuottaisi meille relevanttia tilastotietoa ja kykenisimme irrottamaan datasta maahanmuuttajataustaisten osuuden, uskon, että huomaisimme, että suomalaisten koulutustaso ei ole kääntynyt laskuun. Mutta emme voi tarkastella asiaa, koska yksiselitteistä tietoa ei ole tarjolla. Joka tapauksessa asiaan pitää suhtautua suurella huolella.

Kouluttautuminen on hyvä asia. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Vaadin osaamista ja tasokkuutta. Kaikkia ei ole luotu lukemaan. Lukion ei kuulu opettaa muovailuvahan muovailua eikä yliopistossa pitäisi joutua ihmettelemään opiskelijoiden surkeaa äidinkielen taitoa. On suurta hulluutta tunkea maahan saapuvia ummikkoja lähihoitajakoulutukseen – sieltä sitten mummojen pyllyjä pesemään. Tämä ei toimi. Ajamme päin seinää.

Yliopistolaitoksessa on niin paljon pielessä, etten tähän kirjoitukseen sitä edes avaa. Akateemisessa maailmassa on useita oppialoja, joilta leikkaisin mieluusti – mutta myös useita, joihin panostaisin lisää. Mikäli autonominen tiede toimisi kuten sen kuuluisi toimia, luottaisin siihen. Nyt valitettavasti en voi niin tehdä.

Ammattikoulutus pitää palauttaa raiteilleen. Melkein 70 prosenttia opiskelijoista on aikuisia – he ovat siellä muun muassa työttömyystilastojen kaunistamiseksi – ja yhä suurempi osa koulujen energiasta menee kotouttamiseen ja kotouttamishankintoihin.

Ammattikoulutus keskeytetään usein, lähiopetus on vedetty minimiin ja osaamistulokset ovat heikkoja. Toisen asteen maksuttomuus ei auta tähän ongelmaan tuon taivaallista, vaan olisi ainoastaan sosiaalidemokraattien ja muun vihervasemmiston tyypillinen imagopoliittinen laastaritoimi, joka maksaisi paljon.

Ihan oikeasti koulun ongelmia sillä ei korjattaisi.

 

Maahanmuutto ja koulut

Opettajien ammattijärjestö OAJ on huomannut, missä liikkuu paljon löysää rahaa ja vakansseja. Niinpä sen sijaan, että se ottaisi kriittisesti kantaa maahanmuuttoon, joka pilaa koululaitostamme, se vaatii koko kotouttamisen toimialaa siirrettäväksi työ- ja elinkeinoministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Tällöin pumppaaminen olisi kätevämpää.

OAJ ei juuri koskaan puhu maahanmuutosta (vaikka opettajat yhä enemmän puhuvat). Nyt – yhdistettynä edellä kuvaamaani järjestön hallitusohjelmatavoitteeseen – se on kuitenkin yhtäkkiä tullut ulos kannanotolla, jonka mukaan ”Suomi on epäonnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa”.

Ei kannata antaa itseään hämättävän. Kyse on vain juuri siitä, minkä edellä selitin – valtavan maahanmuuton rakentamista intresseistä.

Vielä rautalangasta: maahanmuutto ja kotouttaminen saattaa olla OAJ:n ja monen muun tahon etujen mukaista, mutta suomalaisen koulujärjestelmän tai muiden kansallisten jalokiviemme etujen mukaista se ei ole.

Valitettavasti opettajat eivät voi yleensä puhua asiasta suoraan.

Samaa omaan taskuun pelaamista tapahtuu yhteiskunnassamme tietysti kaikkialla. En tule koskaan sitä hyväksymään, vaikka se kuinka olisi maan tapa ja ”luonnollinen” osa moniarvoista ja monimutkaista demokraattista länsimaata. Vähin, mitä voin tehdä, on informoida ihmisiä näistä kuplista ja niiden vaikutuksista. Byrokratia kasvattaa itse itseään, laajenee holtittomasti ja vaatii aina lisää rahaa.

 

Syntyvyys, perheet ja ihmisten vastuu

En näe väkilukumme vähenemistä yksinomaan negatiivisesti. Se on yksinomaan negatiivista, mikäli maahanmuuttoa ei saada loppumaan, mutta mikäli saadaan – kuten toisaalla esitän – laskevat käyrät eivät ole mikään maailmanloppu. Sitä paitsi eivät ne muutenkaan välttämättä ikuisesti laske.

woman-1284353_1280

Joka tapauksessa haluaisin, että suomalaiset tavalliset ihmiset tekisivät enemmän lapsia. On järjetöntä, että kaupungissa asuvan kahden työssäkäyvän vanhemman pitää tarkkaan miettiä, onko taloudellisesti mahdollista tehdä useampia lapsia, mutta kokonaan sosiaaliturvan varassa asuva perhe voi tuottaa yhteiskunnalle uusia jäseniä vaikka kuinka monta.

Toisille päivähoitomaksut ovat suuret – ylimpään maksuluokkaan pääsee varsin maltillisilla kahden vanhemman tuloilla – mutta toiset voivat viedä koko katraansa päivähoitoon, vaikka itse ovat kotona. En ymmärrä tätä. Varhaiskasvatuksella varmasti on sosiaalinen tehtävä, mutta silti olen sitä mieltä, että tärkeintä olisi tukea vanhempia olemaan vanhempia. Heillä on tärkein kasvatusvastuu.

Emme me tee lapsia tälle valtiolle.

Samaan aikaan kun vanhemmuus on yhä vaativampaa – hoida hyvät koulut, kuskaa sinne ja tänne, osallistu ja osallista, taistele teknologian ylivaltaa vastaan, maksa ja maksa ja maksa – yhteiskunnassamme on kasvava osuus vanhempia ja perheitä, joilta homma on täysin hukassa. Vanhemmuus on pahassa kriisissä, mikäli lapsia ei kyetä kasvattamaan enää kotona, vaan sitä vaaditaan yhteiskunnan instansseilta – ensin päiväkodilta, sitten koululaitokselta, sitten sosiaalivaltiolta, lastensuojelulta ja aina joltakin aputädiltä. Sitten syytetään rakenteita ja vaaditaan lisää resursseja, tukea, apua ja ymmärrystä.

Milloin meistä tuli näin säälittäviä?

Ja totta kai – maahanmuuttajat ovat tässäkin aivan ylikorostuneessa roolissa, vaikka ongelma ei tietenkään yksinomaan koske heitä.

Paitsi että huono vanhemmuus tuottaa valtiosta riippuvaisia nuoria, se tuottaa myös yliherkkiä ja kaikesta loukkaantuvia, identiteetiltään pahasti häilyviä ihmisiä. Kun tähän lisätään median ja muun ympäristön edistämä propaganda esimerkiksi monikulttuurisuudesta, omien juurien halveksunnasta ja rajattomista sukupuoli- ym. identiteeteistä, en ainakaan itse ihmettele, että pahoinvointi ja mielenterveysongelmat lisääntyvät.

 

Digi, data, peli ja some

Merkittävä osa lastensuojelun asiakkaista kärsii peliriippuvuudesta. Teknologialle ja laitteille on siirretty paljon sellaista, mikä kuuluisi vanhemmille. Perheet, joissa on ongelmia, eivät jaksa taistella pelejä ja teknologiaa vastaan. Lapsi pysyy hiljaa ja omissa oloissaan, kun sille antaa laitteen.

Joka päivä näen julkisissa liikennevälineissä ihan pieniäkin lapsia, jotka tuijottavat ruutuja. Yleensä lasten vanhemmat tekevät samaa, eikä edes katsekontaktia synny. Puheterapeuttien asiakkaina on koko ajan enemmän lapsia, jotka eivät opi puhumaan. Koululaisten sanavarasto kapenee, normaali kielen tuottaminen on hankalaa.

Myös valtiomme tekee ihmiskoetta teknologiauskovaisuudellaan. Lapset ja nuoret käyttävät laitteita kaikkialla, myös kouluissa, keskeneräisillä ja kehittymättömillä aivoillaan. Kirjoista on luovuttu, ekaluokkalainenkin kirjoittaa jo näppäimistöllä.

Tulevana keväänä matematiikan ylioppilaskoe on sähköinen, vaikka sitä tuntuvat vastustavan kaikki, niin matematiikan opettajat, tutkijat kuin opiskelijat itsekin. Ihmisten aika menee huonosti toimiviin sovelluksiin ja turhanpäiväisiin raportointeihin. Keskittymiskyky heikkenee, nuoret eivät jaksa lukea edes lyhyitä tekstejä. Äiti uppoaa illalla someen eikä jaksa edes kuunnella, mitä lapsi kertoo…

Tämä on äärettömän surullista.

En ole teknologiavihamielinen, olen teknologiakriittinen. Laitteet voivat toimia kouluissa oppimisen tukena, mutta itsetarkoitus ne eivät saa olla. Ensin pitää olla perusasiat hallussa. Luokka, jonka oppilaat eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa ja joilla on käytös- ja elämänhallinnan ongelmia ja 10 eri äidinkieltä, ei tarvitse tabletteja tai älypuhelimia. Niistä on tällaisessa tilanteessa ainoastaan haittaa.

 

Perheet, sukupuolet ja tasa-arvo

Perhe tarvitsee puolustajan yksilöiden aikakaudella. Olen huolissani lasten kustannuksella tehtävistä ratkaisuista. En ymmärrä ”tasa-arvoa”, joka väittää, että äiti ja isä ovat samanlaisia tai että lapset ovat joku uhraus. Kavahdan perhevapaamalleja, jotka väittävät olevansa tasa-arvoisia vaatimalla isän kotiin yhtä pitkäksi aikaa kuin äiti on. Tietysti on hienoa, että isät osallistuvat yhä enemmän lastenhoitoon, mutta jotain tolkkua tähänkin.

Myönnän auliisti, että en itse koskaan voisi viedä omaa liian pientä lastani päiväkotiin, jotta ”työllisyys olisi parempi”. En myöskään lopettaisi imettämistä liian aikaisin ja antaisi paikkaani isälle, jotta ”tasa-arvo toteutuisi”. Ymmärrän hyvin, että vuosien kotona olemisellani on ollut vaikutuksensa uraani – keskimäärin naisten kohdalla varmasti vielä enemmän kuin itselläni – mutta suoraan sanoen en piittaa siitä. Mikään ei voi olla tärkeämpää kuin lapseni ja heidän hyvinvointinsa.

En myöskään näe miehiä ja naisia toistensa kilpailijoina. Mikäli perheessä oikeasti vanhemmat joutuvat kisaamaan keskenään, kuka ”saa” mennä töihin ja kuka ”joutuu” jäämään lasten kanssa, joku on liitossa ehkä muutenkin pielessä. Eivät nämä asiat tietenkään aina yksinkertaisia ole, mutta kannatan silti arkijärkeä ja vastustan tavallisen perhe-elämän patologisoimista.

Kaikkein kauimmin kotona lapsia hoitavat naiset ovat vähiten koulutettuja ja yleensä työttömiä. Suurin osa perheistä käyttää ainakin jonkin verran hoitovapaata, ja useimmat lapset ovat varhaiskasvatuksessa viimeistään täyttäessään kaksi vuotta.

Perhevapaauudistuksen pitää lähteä näistä realiteeteista. Toisaalta sen välittämät arvot on syytä ymmärtää. Perhepolitiikasta ei pidä tehdä työllisyyspolitiikkaa eikä tasa-arvopropagandaa.

baby-2717347_1280

Minusta on luonnollista, että lapset ovat ihmisten tärkein asia.

Niin ajattelevien ihmisten maasta tulee hyvä, vauras ja onnellinen.

 

***

Muita kirjoituksiani aiheesta:

Koulushoppaamisesta

Koulutususkovaiset, konsultit ja hygieniapassit

Kyvykkäät, muutoshaluiset digikoulut ja ketterät ruutupäät

Hyvinvointivaltio, äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus

Päiväkoti, jossa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän heikennyksiä

Miksi päivähoidon ei pidä olla maksutonta

(Yliopistosta ja tutkimuksesta useita kirjoituksia – etsi sivupalkista asiasanojen avulla.)

***

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Aiemmin on julkaistu YMPÄRISTÖ.

 

 

 

 

#vaalit2019 – Ympäristö

dav

Julkaisen vaaleja kohti mentäessä neljä erilaista teemakokonaisuutta, joissa paitsi käsittelen tavoitteitani myös tuon tarkemmin esille, millainen ihminen minä olen.

Ensimmäisenä vuorossa on YMPÄRISTÖ.

sdr

Olen järkivihreä perussuomalainen. Ympäristö pitää ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä, mutta nykyisenlainen, erityisesti vihreiden ja vasemmistopuolueiden ajama politiikka täysin kohtuuttomine ja idealistisine vaatimuksineen ampuu yli. Suomi ei ole mikään Kiina, joka riistää ympäristöä ja ihmisiä imperialistisella otteella. Olen huolissani nuoriin suunnatusta valtavasta propagandasta. Ihminen, joka ei vielä ymmärrä, mistä raha tulee ja miten sitä saadaan lisää, ei yleensä voi ottaa vakavasti kantaa siihen, mistä CO2-päästöjä pitää leikata ja kuinka nopeasti.

Mutta aina on nuoria ihmisiä johdettu harhaan ja hyväksikäytetty.

sdr

Toivon ympäristöpolitiikkaan konkreettisia ja järkeviä päätöksiä, joiden koko vaikutusketju on huomioitu. Karsastan vihreää imagopolitiikkaa, minkä takia en yleensä jaksa mainostaa omiakaan vihreäksi määriteltäviä valintojani. Tiedän kyllä, että olen huomattavasti keskimääräistä ilmastofundamentalistia ”vihreämpi”.

Ilmastonmuutos vaatii globaaleja toimia, mutta sen siivellä on höperöä esittää Suomeen radikaaleja kilpailukykymme ja teollisuutemme tappavia vaatimuksia, kun päästömme ovat promilleluokkaa. Ilmastonmuutosta tulee torjua pääasiassa siellä, missä suurimmat saastuttajat ovat. Ehdottomasti kaikkein suurin globaali ympäristöuhka on liiallinen väestönkasvu. Mikäli sitä ei huomioida ja siihen voimallisesti puututa, kaikki muu jää turhaksi näpertelyksi.

Meidän tulee ottaa huomioon myös muita ympäristöongelmia kuin ilmastonmuutos. Esimerkiksi Suomessa kannan huolta Itämeren tilasta. Itse asiassa monet paikallisemmat ympäristöongelmat ovat jääneet täysin muodikkaampien globaalien ongelmien jalkoihin, ja se on hyvin ikävää. Ihmiset tarvitsevat keinoja puuttua konkreettisiin ongelmiin. Se, että kuvittelet auttavasi maailmaa valitsemalla kauravälipalan maitovälipalan sijaan, ei ehkä ole vaarallista yksilön kannalta, mutta kun tämä korotetaan yleiseksi päämääräksi, olemme väärällä raiteella.

(Minä valitsen sen kauravälipalan, mutta en kuvittele olevani moraalisempi kuin jogurttia syövä.)

Screenshot_20190303_130203

Talous ja työpaikat eivät Suomessa ole ympäristön vihollisia – päinvastoin Suomella on valtavasti mahdollisuuksia ympäristöteknologian, metsänhoidon ja vähäpäästöisen teollisuuden saralla.

Metsien hakkuumääriä ei ole syytä vähentää, osin niitä voitaisiin lisätä. Hiilinielujen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on oleellinen, mutta tässäkin asiassa syyttävä sormi pitää kohdistaa ihan muualle kuin vihreään kotimaahamme. Mikäli Suomi vähentäisi hakkuita, joku muu – saastuttavampi maa – hakkaisi sitäkin enemmän.

Ydinvoima on ainoa energiantuotantomuoto, jolla oikeasti voidaan vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutoksen torjuntaan. Paitsi että ydinvoima on tärkeä isossa mittakaavassa, tarjoavat pienydinvoimalat, eli eräänlaiset moduulit, tulevaisuudessa mahdollisuuksia myös pienimuotoisempaan energiantuotantoon, esimerkiksi kunta- ja kaupunkitasolla. Kannatan lämpimästi alaan panostamista ja kehitystyötä, jotta Suomi voisi olla edelläkävijä.

dav

Helsingin kaupungin totaalisen sekopäinen vihreä valta alkaa osoittaa vähitellen saavutuksensa, puhuimmepa laittomasti maassa oleskelevien paapomisesta tai energiapolitiikasta. Käytän Helsingin valtuustoa aina varoittavana esimerkkinä siitä, mitä koko maallemme tapahtuu, mikäli emme oikeasti tee muutosta.

Elän itse melko ympäristöystävällisesti. En ole syönyt lihaa yli 20 vuoteen enkä aja autoa – toki istun auton kyydissä, mutta omat matkani hoidan julkisilla. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ilmastonmuutos ei kyllä ole syy ruokavaliooni – vaan terveellisyys. Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, että juon vihermehuja ja muutenkin olen ruokatavoiltani vähän outo. Laadukas ja ravinteikas hyvä ruoka on asia, johon satsaan mieluusti. Se on myös harrastukseni. En ole saanut geenilotossa parhaita mahdollisia kombinaatioita, joten koen, että omasta terveydestäni huolehtiminen on hyvin tärkeää.

bty

Elintapojen merkitys on neljä kertaa suurempi kuin esimerkiksi terveyspalveluiden. Elintapasairauksien ehkäisy on siis parasta terveyspolitiikkaa. Kansanterveysasiat, terveyteen kannustaminen ja yksilöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostavat minua myös politiikassa paljon. Unelma-ammattini olisi funktionaaliseen terveyteen keskittynyt lääkäri. Jotakin kummaa tapahtui nuoruudessani, kun kuitenkin valitsin valtiotieteellisen…

En kuitenkaan kannata valtion holhoavaa otetta siihen, mitä kansalaiset saavat syödä. Ihmisiä toki voidaan kannustaa syömään terveellisemmin, esimerkiksi alentamalla suomalaisten vihannesten ja muiden kasvisten verokantaa. Sen sijaan suomalaisen lihan syömisestä ei ole tarpeen kepittää ketään. Thaimaassa tuotettua, Saksassa pakattua ja Suomeen lennätettyä broileria en suosittelisi kenellekään. Kunpa ihmiset ottaisivat selvää, mitä moskaa suuhunsa tunkevat.

dav

Kouluissa, armeijassa ja muualla on varmasti hyvä olla tarjolla kasvisruokaa ja etenkin terveellisiä vaihtoehtoja (kasvisruoka ei tietenkään ole aina terveellistä). Yhä useammat ihmiset kiinnittävät huomiota syömänsä ravinnon laatuun, ja tämä on tietysti hyvä asia. Pakkokasvispäivillä ei asiaa edistetä, päinvastoin – ne usein aiheuttavat suurta ärtymystä ja yhä suurempaa lihansyöntiä. Vastustan kasvissyöjänä ehdottomasti vegepropagandaa.

Kierrätän kaiken mahdollisen – tein sitä jo vuosikausia ennen kuin siitä tuli muotia – enkä juuri himoitse materiaa tai kaukomatkoja. Suosin kestotuotteita kertakäyttöisten sijaan – lapsenikin ovat kestovaipatettuja ja muutenkin nätisti hoidettuja. Yritin parikymppisenä elää täysin muovittomasti, ja se oli jo silloin hyvin vaikeaa. Onneksi löysin muuta tekemistä, ja luovuin kaikkein radikaaleimmista vaatimuksistani oman toimintani suhteen.

dav

Pyrin kuluttamaan kaikin tavoin järkevästi, ja pärjään aika vähällä. En viihdy kaupoissa, inhoan tavaraa ja vuosi vuodelta olen yhä kulutuskriittisempi. Harrastan kierrätyskeskuksessa käymistä. Uuden ostamisesta tulee yleensä aina paha olo.

Myös vaalikampanjani on krääsätön – en kykenisi elämään itseni kanssa, jos jakaisin pinssejä tai muuta jätettä. Eikä se kai oikein muutenkaan ole minua – tykkään enemmän kirjoittaa ja puhua.

Kirjahylly on ainoa materiaalinen kohde, joka meidän taloudessamme edelleen laajenee. Talomme lämpiää maalämmöllä, mutta talouden auto kulkee kyllä bensalla ja on aika vanhakin.

bty

Mikäli myynnissä olisi oikeasti kestäviä tuotteita, ostaisin aina niitä. Koen vahvaa raivoa vuodessa parissa hajoavaa elektroniikkaa ja kodinkoneita kohtaan. Maailma, joka tuottaa sellaista, on sairas!

Olen opiskellut yliopistossa ympäristötieteitä, myös matemaattisluonnontieteellisellä puolella. Eniten minua kiinnostaa ympäristötaloustiede, jossa pyritään ratkaisemaan ympäristöhaasteita markkinoilla.

Olen hyvin eläinrakas. Ilahdun kadulla vastaan tulevista koirista sitä enemmän, mitä kovempi päivä on ollut. Kotona meillä on Romanian rescuekoira ja kolme gerbiiliä.

IMG_0597

Vaikka olen tällainen kovis, olen hyvin herkkä pahuuden ja välinpitämättömyyden edessä. Puolustan heikompia, kannan huolta eläimistä ja ympäristöstä, kiivastun vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.