Aika ajoin politiikan ja tutkimuksen piiristä nousee tuttu narina koulushoppaamisesta. Kun lukiorankingit julkaistaan, narina yleensä yltyy. Nyt asiasta ovat avautuneet muun muassa Juha Sipilä ja Paavo Arhinmäki. Olen itsekin useasti ottanut keskusteluun osaa mm. Hesarissa. Kuulun sekä poliittisesti että käytännöllisesti siihen porukkaan, joka kannattaa vapaata kouluvalintaa. Olen ”shopannut” jo kahdelle lapselle muun kuin lähikoulun, yksi on soveltuvuuskokeita käyttävässä ”eliittikoulussa” ja myös jatkossa aion jatkaa ”kyseenalaista” toimintaani, kun kouluvalinnat tulevat jälleen eteen.

Kun itse kävin koulua, mitään syytä shoppaamiseen ei ollut, vaikka valintaa silloinkin oli. Yläasteelle menin lukemaan klassisia kieliä, lukio keskittyi ilmaisutaitoon. Hyvä keskiarvo vaadittiin sisäänpääsyyn. Molemmat koulut olivat selvästi ”eliittikouluja”, mikäli haluamme käyttää tätä nykykielistä, usein pejoratiivista käsitettä. Koska itse en huonommasta tiennyt, en pitänyt niitä mitenkään ihmeellisinä. Eivätkä ne ihmeellisiä olleetkaan. Mistä tahansa koulusta kai tuolloin saattoi saada hyvän opetuksen, hyvässä ympäristössä, vaikka ongelmaton ei koulumaailma tuolloinkaan ollut.

Maailma on muuttunut. Etenkin pääkaupunkiseudulla on erittäin merkittävää, missä asut ja toisaalta mihin kouluun lapsesi laitat. Hyvien ja huonojen koulujen erottelu ei ole päivänselvää, mutta se, mitä todellisuudessa näkyy tapahtuvan, kertoo ihmisten tekemistä tulkinnoista: maahanmuuttajat ja muut alemmat sosioekonomiset ryhmät sijoittuvat tiettyihin kouluihin, muut valitsevat joko toisen asuinalueen (ja sitä myötä koulun) tai pelkän koulun. Se, että näin ”ei saa” tehdä, ei muuta asiaa. Yleensä vanhemmat haluavat lapsilleen hyvää. Vaikka tietynasteinen heterogeenisyys luokassa ja koulussa olisi hyväksi, sitä ei voi olla lukuisten kielten, kulttuurien ja tapojen sekamelska, jonka alle lapset – sekä suomalaiset että maahanmuuttajat – jäävät. Näin näyttää ajattelevan myös suurin osa opettajista, vaikka OAJ ja muut tahot tosiasioita yleensä pimittävätkin.

Eikä ongelma tietenkään ole vain kouluissa vaan asuinalueissa. Hesari vertaili eilen kaukaisten maakuntien ja Helsingin välisiä asuntojen hintoja. Ihan yhtä hyvin olisi voinut verrata vaikka Kontulan hintoja Länsi-Helsinkiin, sillä ero on yhtälailla järkyttävä – ja kyse on samasta kaupungista! Hinta, jolla Kontulasta saa viisiön (Etuovessa hintapyyntö 148t), ei suuressa osassa Suomen suuria kaupunkeja riitä mihinkään. Ja Helsingin piti olla kallis! Riippuu todellakin siitä, mitä kohtaa kaupungista katsoo.

Anna-Maja Henrikssonin väite siitä, että mitä heterogeenisempi luokka on, sitä parempia tuloksia koulussa syntyy, on julmalla tavalla väärä ja kertoo poliitikkojen uskomattomasta kyvystä vääristellä todellisuutta omien agendojensa mukaiseksi. Kysymys ei myöskään ole siitä, että maahanmuuttajaluokkia vastassa olisi ”rikkaiden vanhempien lasten luokkia”, kuten Henriksson väittää. Aivan tavalliset vanhemmat välittävät lastensa koulusta – juuri siksi, kuten Arhinmäki korostaa, koska koulu on lapselle merkittävä sosiaalinen yhteisö ja kiinnekohta yhteiskuntaan. Siitä on paljon kiinni. Ei läheskään niin paljon kuin perheestä, mutta mahdollisesti seuraavaksi eniten.

On täysin loogista, että kun yhteiskuntaan tekemällä tehdään huono-osaisuutta ja erilaisuutta, kynnelle kykenevät pyrkivät valitsemaan toisin ja turvaamaan oman asemansa. Niinhän tekevät maahanmuuttajatkin! Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että ne maahanmuuttajat, joilla integrointi yhteiskuntaan onnistuu, ovat hyvin innokkaasti lähtemässä maahanmuuttaja-alueilta. Heti kun tulotaso antaa myöten, valinta kohdistuu muualle. He myös osaavat vaatia lapsilleen kouluympäristöä, jossa erilaisuutta ei ole liikaa.

Poliitikkojenkin olisi syytä ymmärtää, että avainasia ei ole erilaisuus – sehän on pelkkä käsite. Oleellista on se, mitä tuo erilaisuus todellisuudessa tuottaa.

Tiettyyn pisteeseen asti se todella saattaa olla avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Mutta tämän yli on menty jo moneen kertaan. Silloin liika erilaisuus tuottaa ongelmia.

Vuonna 2012 kirjoitin näin:

Mikä oikeastaan aiheuttaa koulujen eriytymistä?

HS-gallupissa (22.10) todettiin, että vanhemmat eivät halua rajoittaa oikeutta valita lapselleen muu kuin lähikoulu. Tutkija Venla Bernelius oli toista mieltä ja totesi, että tällainen oikeus lisää epätasa-arvoa. Koulujen erojen kasvu vaikeuttaa oppimista. Helsinki seuraa valitettavalla polulla esimerkiksi Ruotsia, missä koulujen erot ovat suuria. Niitä ei ole saatu kurottua umpeen edes mittavalla positiivisella syrjinnällä eli tukemalla taloudellisesti huonompien alueiden kouluja enemmän kuin muita.

Berneliuksen tarjoama logiikka on ontuvaa paitsi normaalin lapsensa koulunkäynnistä kiinnostuneen vanhemman myös kausaalisuhteista ymmärtävän tutkijan näkökulmasta: mikä siis on syynä mihin? Miten se, että kaikilla on oikeus valita, lisää epätasa-arvoa? Tietenkin asiassa viitataan oikeutettuun näkemykseen siitä, että heikompia pitää tukea enemmän. Todenmukaisemmin asia tässä yhteydessä esitettäisiin sanoen, että ”parempiosaisten” tulee kurjistua, jotta ero heidän ja ”huonompiosaisten” välillä olisi pienempi. Idea toimii progressiivisessa verotuksessa, mutta ei koulun valinnassa.

Ongelma on, että väestömme on tosiasiallisesti sosioekonomisesti ja etnisesti enemmän jakautunutta kuin esimerkiksi 1980-luvulla, jolloin mitään syytä koulujen valikointiin ei ollut. Oppilasmassa oli itsessään tasaista. Sama pätee vielä selkeämmin Ruotsiin. Mikä siis on ongelman tärkein syy?

Vapaan kouluoikeuden vastustamisen taustalla on myös oletus siitä, että ”parempiosaiset” lapset kykenevät paremmin selviytymään ”huonompiosaisten” lasten keskuudessa tai siis, että heidän oppimistuloksensa eivät heikenny suhteessa yhtä paljon, vaikka oppimisympäristö olisikin heikko. Viime aikoina HS:ssa on ollut useita kirjoituksia koulujen ongelmista, jotka nimenomaan puhuvat tällaisiakin oletuksia vastaan. Milloin tilanteen voi sanoa olevan epätasa-arvoinen ”parempiosaisia” kohtaan?

Kouluvalinnan oikeutta rajoittava tasauspolitiikka on hyvin ongelmallista eikä vähiten siksi, että se ei puutu varsinaiseen ongelmaan. Myöskään vanhemman, joka välittää siitä, että hänen lapsensa koulu on hyvä ja rauhallinen, ei pitäisi olla syytettyjen penkillä.

Mitä enemmän eriytymisen merkit alkavat näkyä – kadulla ja mediassa – sitä enemmän kouluja ”shopataan”. Mikäli tämä oikeus evätään, kiihtyy todennäköisesti asuinalueiden eriytyminen, kun on yhä oleellisempaa asua ”oikealla” alueella. Pääosa ihmisistä ei elä ennakkoluulojen vallassa, vaan näkee, mitä tapahtuu, ja vastaa tähän.

Poliitikkojen narina aiheen ympärillä on ymmärrettävää, mutta luulen, että asia kääntyy vain itseään vastaan. Tasa-arvon ja monikulttuurisuuden ihanteet törmäävät todellisuuteen. Koulu kuuluu ihmisten henkilökohtaiselle areenalle, vaikka sillä on erittäin merkittävä julkinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen merkitys. Suomen kansa on ennenkin suuttunut, kun sitä on liiaksi yritetty kouluttaa tosielämää paremmaksi. Jos tämä todellisuus on meille tänne tuotettu (ja sitä vielä halutaan tuottaa lisää!) – enkä nyt puhu pelkästä maahanmuutosta – me vastaamme siihen. Asia on päivänselvä eikä vaadi sen suurempia ideologisia paloja puoleen eikä toiseen.