Maahanmuuttokokouksen puheenvuorot

Helsingissä 8.-9. syyskuuta 2019 järjestetyn EU:n puheenjohtajuuskauden parlamentaarisen maahanmuuttokokouksen puheenvuoroni (taltiointi linkin takana):

Inter-parliamentary Conference for Asylum and immigration, family photo. (Kuva: Eduskunta)

Avauspuheenvuoro

Kokouksemme otsikossa puhutaan turvapaikkapolitiikasta ja maahanmuuttopolitiikasta. Usein onkin selvää, mikä näiden ero on. Turvapaikkapolitiikalla viitataan yleisesti humanitaariseen politiikkaan ja erityisesti oikeuteen hakea kansainvälistä suojelua. Maahanmuuttopolitiikka vastaavasti kattaa muut kategoriat. Sen alla voidaan puhua, hieman valtiosta riippuen, esimerkiksi työperäisestä maahanmuutosta, kansainvälisistä opiskelijoista, perheenyhdistämisen tai perheen perustamisen kautta maahan tulevista ihmisistä. Näiltä osin erottelu on melko selkeä.

Käytännössä tilanne ei ole näin yksinkertainen. Kategoriat sekoittuvat toisiinsa käsitteinä, toimintatavoissa, poliittisesti ja myös lainsäädännöllisesti. Kun Afrikasta lähtenyt on liikkeellä, hän on usein siirtolainen. Kun hän pääsee kohdemaahan ja hakee turvapaikkaa, hän on turvapaikanhakija. Sen jälkeen hänestä voi tulla pakolainen. Mikäli hän ei saa turvapaikkaa, hän saattaa muuttua jälleen siirtolaiseksi. Toisaalta hänestä saattaa tulla paperiton tai laittomasti maassa oleskeleva henkilö. Suomen uusi hallitus on esittänyt, että hänestä voisi tulla työperäinen maahanmuuttaja.

Kansainvälinen turvapaikkainstituutio luotiin hyvin erilaiseen maailmaan kuin se, missä me elämme nyt. Globaalin tason liike on kaikkineen kooltaan ja muodoltaan erilaista verrattuna vuosikymmenten takaiseen. Nykyään liikkeellä olevissa sekoittuneissa virroissa kulkee sekä varsinaisia konflikteja ja vainoa pakenevia ihmisiä että parempaa elintasoa ja tulevaisuutta etsiviä siirtolaisia. Virtojen voimakkuuteen ja suuntiin vaikuttavat paitsi konkreettiset tapahtumat lähtöalueilla, myös salakuljettajien intressit, kohdemaiden vetotekijät ja muutokset maahanmuuttopolitiikassa. Suurin osa konflikteja pakenevista ihmisistä on kehitysmaissa, mutta globaali siirtolaisliike suuntautuu alhaisen elintason maista kohti korkean elintason maita, pääasiassa länsimaihin.

Turvapaikasta on tullut maahanmuuttoa. Siitä on tullut pysyvä tie kansalaisuuteen, usein siksi, että ongelmat lähtömaassa eivät ole korjaantuneet – mutta myös silloin kun ne ovat korjaantuneet. Turvapaikkamaahanmuutto ei siis ole väliaikaista vaan pysyvää, ja se vaikuttaa merkittävällä tavalla vastaanottajavaltioiden yhteiskuntiin, demografiaan, talouteen ja kulttuuriin – ja tietysti myös valtioihin, joista liike lähtee.

Inter-parliamentary Conference on Asylum and Immigration 8–9 September 2019. Visit to the Finnish Border Guard vessel Turva. Dinner hosted by Ms Riikka Purra, Chair of the Administration Committee. Restaurant Katajanokan Casino. (Kuva: Eduskunta)

Myös tässä mielessä turvapaikka- ja muun maahanmuuton välinen raja on hämärtynyt. Vielä Jugoslavian kriisin jälkeen Euroopassa ajateltiin, että humanitaarinen maahanmuutto voisi olla väliaikaista. Miksi tämä ajatus on nykyään niin harvinainen?

Taloudellinen hyvinvointi on lisääntynyt kehittyvissä maissa merkittävästi viime vuosikymmeninä, mutta kuten tiedämme, globaalit elintasoerot ovat valtavia. Saharan eteläpuolisen Afrikan talous on nelinkertaistunut 2000-luvulla mutta väkilukuun suhteutettuna vain noin kaksinkertaistunut. Väestöräjähdys kiihdyttää yhteiskunnallisia, sosiaalisia, taloudellisia ja ekologisia ongelmia. Sen vaikutusta ei oikeasti ole vieläkään ymmärretty, vaikka usein se tällaisissa puheenvuoroissa mainitaan. Näpertelemme mielellämme kymmenien, satojen, tuhansien ihmisten kanssa, kun todellisuus on miljoonia, miljardeja.

Tosiasia on, että vaikka onnistuisimme ratkaisemaan kaikki pakenevia ihmisiä tuottavat sotilaalliset konfliktit, siirtolaisuuden globaalit työntötekijät tulisivat vain vahvistumaan.

Miksi maalaan näin laajaa kuvaa, olihan tarkoituksemme puhua EU:n yhtenäisestä turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikasta – tai sen puutteesta? Siksi, että juuri tämä laaja kuva on oleellinen. Meidän on pakko havainnoida globaalia kokonaisuutta tai emme kykene ymmärtämään sen paremmin turvapaikka- kuin maahanmuuttopolitiikkaakaan emmekä varsinkaan sen epäonnistumista unionitasolla.

Suomessa on tänä kesänä puhuttu Välimereltä pelastettujen turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta – Italiasta otetaan kahdeksan ja Maltalta viisi sisäisinä siirtoina vuoden loppuun mennessä. Yhteensä 13 Norsunluurannikolta, Somaliasta, Kamerunista, Malista, Guineasta ja Sudanista saapuvaa henkilöä. Asiaa kannattaville nämä 13 henkivät solidaarisuutta, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja sitä, että Suomi kantaa vastuuta. Siirtoa vastustaville se on osoitus järjettömän ja valtion edun vastaisen turvapaikkapolitiikan jatkumisesta.

EU:n taakanjakojärjestelmät ovat epäonnistuneet. En toki ihmettele miksi. Suomi, vain muutaman muun jäsenvaltion ohella, täytti kiintiönsä. Ei ole mitään syytä olettaa, että taakanjako onnistuisi tulevaisuudessakaan, oikeastaan päinvastoin. Se ei silti estä jälleen yrittämästä.

Maailmassa on tällä hetkellä yli miljardi ihmistä, jotka haluaisivat tulla Eurooppaan. Havainto siitä, että minkäänlainen maahanmuutto ei kykene ratkaisemaan näitä ongelmia, ei ole vain kyynikon puhetta, vaan realismia. Mitä kauemmin olemme myöntämättä sitä, sitä vaikeampaa on löytää minkäänlaisia ratkaisuja.

Siirtolaisvirta Eurooppaan, turvapaikanhakijoiden liikkuminen maasta toiseen, salakuljetus, rikollisuus ja turvallisuusongelmat, maahanmuuton aiheuttamat kireät tilanteet jäsenmaiden sisäpolitiikassa ja etenkin täällä EU:n pohjoisessa, valtavat kustannukset veronmaksajalle, eivät korjaa juurisyitä, vaan voimistavat ilmiötä ja sen poliittista polarisaatiota.

Juuri se, että turvapaikkapolitiikkaa käytetään siirtolaisuuden kanavana, rapauttaa sen legitimiteettiä, myös kohdemaiden kansalaisten silmissä. Tällä on merkittävä vaikutuksensa paitsi unionin kykenemättömyyteen toimia, myös siihen, että oikeasti turvaa tarvitsevat ihmiset eivät saa sitä.

Inter-parliamentary Conference for Asylum and immigration. SESSION I – The Comprehensive EU Approach on Migration and Asylum – the Way Forward. (Kuva: Eduskunta)

Maahanmuuttopolitiikka on jo korkeaa politiikkaa. Myös toimenpiteiden pitäisi olla sen mukaisia. Puhun nimenomaan toimenpiteistä, en ratkaisuista, sillä en näe, että EU kykenee ratkaisemaan – tai että sen edes pitäisi kyetä ratkaisemaan – näin valtavia globaaleja ongelmia. Suuruudenhulluuden, moralismin ja abstraktin kielen olisi syytä vaihtua nöyryyteen, yksinkertaisempiin ja johdonmukaisiin toimenpiteisiin, joiden tuloksia voidaan mitata käytännössä.

Tällä hetkellä näin ei ole. Useimpien jäsenmaiden kannattaa edistää politiikkaa, joka on ”yhtenäisyyden vastaista” – joillekin tämä tarkoittaa sitä, että turvapaikanhakijoiden liikkeen annetaan suuntautua läpi, toisille sitä, että se padotaan. Jotkut eivät osallistu taakanjakoon, toiset tietävät, että kukaan ei kuitenkaan halua jäädä kyseiseen maahan. Edelleen jotkut haluavat kiinnittää huomion laittomasti maassa oleviin, toisia ilmiö, rehellisesti sanoen, ei haittaa lainkaan, pääasiassa siksi, että laittomat maassa olijat toimivat työvoimana matalapalkka-aloilla. Vaikka tietysti tämä on kielletty koko unionissa.

Vuonna 2015 kiihtynyt ketjureaktio ja EU:n oleellisten instituutioiden, kuten Dublinin sopimuksen, de facto purkautuminen, ovat tosiasioita. Voimme menettää myös Schengen-järjestelmän, mikäli sen hyväksyttävyys jäsenvaltioiden kansalaisten silmissä murenee sen mahdollistaman laittoman maahantulon vuoksi.

Käsittelen vielä tässä puheenvuorossa erityisesti yhtä turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan osa-aluetta, jonka korjaamisella olisi merkittävä vaikutus.

Tilanne, jossa maahan jäädään, saatiinpa suojeluasema tai ei, on kokonaisuuden kannalta hyvin ongelmallinen. Vielä ongelmallisempaa on, mikäli lainsäädännön tai laittomuuden keinoin aletaan aktiivisesti madaltaa esimerkiksi kansainvälisen suojelun ja matalapalkka-alojen työvoiman tarpeen välistä rajaa. Mitä vähemmän hakijalle tai työnantajalle on harmia laittomasta maassa oleskelusta, sitä merkityksettömämpää on, mikä maassa oleskelevan status virallisesti on.

Hyvin liberaalista katsantokannasta katsoen tässä ei ehkä ole mitään ongelmaa – riittäähän, että yksilö saa jäädä maahan. Järjestelmän tarkoituksenmukaisuuden kannalta ongelma on kuitenkin ilmeinen. Turvapaikkainstituution toimimattomuus ja ristiriidat heikentävät sen legitimiteettiä, millä on moraalisten seikkojen lisäksi myös merkittäviä sisäpoliittisia vaikutuksia jäsenmaissa.

Inter-parliamentary Conference on Asylum and Immigration 8–9 September 2019. Visit to the Finnish Border Guard vessel Turva. (Kuva: Eduskunta)

Palautuspolitiikka on oleellinen osa tehokasta turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Mikäli me onnistuisimme palauttamaan ihmiset, joille suojeluasema ei kuulu, palautuisi järjestelmän legitimiteetti. Turvaa saisivat ihmiset, jotka sitä tarvitsevat, silloin kun tarvitsevat. Ihmiset, jotka inhimillisesti katsoen toimivat oikein hakiessaan parempaa elintasoa, eivät kuitenkaan voisi tehdä niin turvapaikkainstituution sisällä.

Mikäli tehokasta kansainvälisen suojelun tarpeen selvittelyä seuraisi kielteisen päätöksen jälkeen tehokas palauttaminen, turvapaikkapolitiikkamme olisi kaikkineen aivan eri tasolla kuin nyt, niin kansallisesti kuin unionitasolla.

Palauttamattomuus on merkittävä vetotekijä. Suomi, täällä Euroopan kaukaisessa nurkassa, tietää sen oikein hyvin.

Useimmat jäsenmaat kamppailevat palauttamisen kanssa. Se koetaan monissa tapauksissa lähes mahdottomaksi, mikäli lähtömaat eivät suostu ottamaan vastaan kansalaisiaan, jotka eivät halua palata vapaaehtoisesti.

Suomen tapauksessa on käynyt selväksi, että maahanmuuttoon liittyvät ministeriöt tai hallinnonalat eivät yksin kykene saavuttamaan onnistumisia tehokkaiden palautussopimusten suhteen. Mukaan olisi välttämätöntä saada pääministeri, ulkoasiainministeriö ja tapauksesta riippuen muitakin toimijoita. Neuvottelujen on oltava laaja-alaisia, ja informaation on kuljettava toimijalta toiselle.

Vahva ehdollisuus viisumipolitiikassa, kauppapolitiikassa ja kehityspolitiikassa sekä toimivat takaisinottosopimukset ovat tekijöitä, joiden avulla palauttamisesta on mahdollista saada tehokasta. Samoja toimenpiteitä voidaan käyttää koko järjestelmän toimivuuden ja hyväksyttävyyden vahvistamiseen. Vastaavasti ulkorajavalvonnan täytyy olla tehokkaampaa.

Humanitaarisuuden – eli pyyteettömän auttamisemme – pitää toimimattoman maahanmuuttojärjestelmän ylläpitämisen sijaan keskittyä kehittyvissä maissa tapahtuvaan koulutukseen, demokratiaan, perhesuunnitteluun, naisten oikeuksiin ja ekologisesti kestävään tulevaisuuteen. 

Suunnanmuutos on varmasti kivulias, koska se vaatii sen, että EU ja sen jäsenet ottavat aktiivisen toimijan roolin eivätkä vain reagoi siihen, mitä globaaleilla ilmiöillä on annettavanaan ja mihin siirtolaisvirrat suuntaavat ja milloin. Vain tällaisella politiikalla voidaan oikeasti puuttua niihin kuuluisiin juurisyihin, joihin kaikki tuntuvat vetoavan. Mutta tämän tulee olla hallittua, ei summittaista. Sen pitää olla vaikutuksiltaan tehokasta, ei tapa hiljentää omatunto tai esiintyä hyväntekijänä. Pelkkä rahan siirtäminen Afrikkaan erilaisiin hankkeisiin ei riitä. 

EU ja siirtolaisuus eivät ole ratkaisuja Afrikan tulevaisuuteen, mutta toimimalla oikein unioni kykenee auttamaan Afrikan valtioita auttamaan itseään ja ennen kaikkea kansalaisiaan.

Mikäli näin ei tehdä, seuraukset ovat karuja. Varmaa on, että spontaani turvapaikanhakijavirta Euroopassa tai sen halki ei paranna tilannetta kehittyvissä maissa, eikä paine lähteä, maksaa salakuljettajille, riskeerata henkensä ja niin edelleen, koskaan lopu. Yksittäiset valtiot Euroopassa tekevät omia ratkaisujaan. Jäsenvaltioiden sisäpolitiikkaan ja unionin kykyyn toimia vaikuttaa yhä enemmän maahanmuutto. Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan toimimattomuus riskeeraa koko unionin tulevaisuuden.

Inter-parliamentary Conference on Asylum and Immigration 8–9 September 2019. Visit to the Finnish Border Guard vessel Turva. (Kuva: Eduskunta)

Lopetuspuheenvuoro

(Alussa vastauksia kysymyksiin.)

Kansainvälispoliittinen vakaa ja ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittava toimintaympäristömme ei ole lainkaan itsestään selvä asia. Erilaiset paineet ja ärsykkeet, kuten EU:n ulkorajojen kautta tulevat turvapaikanhakijavirrat, taloudelliset laskusuhdanteet, kansalliset vaalit ja sisäpolitiikka, vaikuttavat siihen ja yleensä lisäävät valtioiden halua tarkastella asioita oman intressinsä kautta. Jos nyt toistuisi se, mitä vuonna 2015, mitä tapahtuisi?

Olisiko EU valmiimpi vai yhä hajanaisempi, kun pitkälti toista miljoonaa turvapaikkaa hakevaa ihmistä saapuisi Eurooppaan? Nojaisivatko toimenpiteet yksittäisten jäsenmaiden tekemisiin?

Virran kulkeutuminen tänne pohjoiseen asti olisi ainakin vaikeampaa, sillä usea maa, meitä lähimpänä erityisesti Ruotsi, ylläpitää rajatarkastuksia yleisen järjestyksen ja sisäisen turvallisuuden takia. Vuonna 2015 Suomeen saapui lähes kymmenkertaisesti se määrä turvapaikanhakijoita kuin aiempina vuosina, suurin osa Ruotsista. Mikäli vapaa liikkuvuus oikeasti koskisi vain unionin kansalaisia, tällaista ei olisi voinut tapahtua. Mutta kuten olen moneen kertaan sanonut, järjestelmä ei toimi.

EU:ssa nykyisiä rajatarkastuksia toki paheksutaankin, mutta varsinaisia vaihtoehtoja on vähänlaisesti. Monet Schengen-maat, Suomi mukaan lukien, hyötyvät siis merkittävästi siitä, että osa valtioista ylläpitää rajatarkastuksia. Paitsi itse rajatarkastuksina, vähentävät ne maahantuloa myös heikentämällä vetotekijöitä.

Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikassa kyse on aina valtioiden tulkinnasta. Ei ole suuresti liioiteltua sanoa, että valtiot tulkitsevat sopimuksia ja kansainvälistä lakia kuten tahtovat. Se, että esimerkiksi Suomi yleensä noudattaa sopimuksia ja tulkitsee niitä suotuisasti eli noudattaa korkeampia standardeja kuin velvoitetaan, ei tarkoita sitä, että koko EU, puhumattakaan koko maailma, toimisi näin. Erilaisissa murroskohdissa tunnumme törmäävän tähän tosiasiaan aina uudelleen ja uudelleen, ikään kuin siinä olisi jotakin yllättävää tai poikkeuksellista. 

Turvapaikkainstituutio syntyi poikkeuksellisissa oloissa vuonna 1951, vuosi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n perustamisen jälkeen, 19 valtion kesken, kun hyväksyttiin Geneven pakolaissopimus. Sota oli loppunut vain muutamia vuosia aiemmin, ja valtioilla oli paitsi intressi myös ”omatunto” muotoilla yleisesti sitova poliittinen järjestelmä ja sopimus. Maailmansodan hirveydet, pakolaisten sijoittamiseen liittyvät ongelmat ja totalitarististen valtioiden kansalaisilleen aiheuttaman vainon pelko saivat valtiot päätymään kompromissiin, josta oli tuleva turvapaikkapolitiikan tärkein kansainvälinen instrumentti.

Oleellista on ymmärtää sopimuksen luomisen kontekstin merkitys: Eurooppa oli sodan runtelema, ja monien valtioiden reaalipolitiikkaakin väritti vahva ”ei koskaan enää”-ajattelu. Valtava humanitaarinen katastrofi ja Euroopan miljoonat pakolaiset saivat valtiot ponnistelemaan sopimuksen, joka rajoitti varsin merkittävästi niiden suvereniteettia. Toisaalta jälleenrakennukseen ja uuteen kukoistukseen liittyvä talouskasvu ja toivo paremmasta oli myös neuvottelijoiden puolella. Natsismin ja fasismin pimeän muiston merkitystä ei voi ylikorostaa kuvattaessa sitä henkistä ympäristöä, jossa avainvaltiot sopimuksen neuvottelivat. Sopimus oli poikkeuksellinen ja optimistinen, ja aika sille otollinen. Kyseessä oli siis harvinainen historiallinen hetki.

Kuten avauspuheenvuorossani kuvasin, tilanne on nyt täysin toinen. Monet tutkijat ovat arvioineet, että jos sopimusta neuvoteltaisiin nyt, siitä ei missään nimessä tulisi lähellekään niin vahva. EU:n yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan vaivalloinen kehittyminen ja takapakit kertovat siitä, että yhteistyö on vaikeaa paljon pienemmälläkin porukalla.

Puhuin avauspuheenvuorossani humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan vaihtoehdoista ja myös rahasta. Muutama sana tästä.

Käsillä oleva järjestelmä, vikoineen kaikkineen, tulee yhä kalliimmaksi. Yksinkertainen suojan tarjoaminen ei riitä, vaan valtio on ulkoisten ja sisäisten velvoitteidensa takia pakotettu tarjoamaan paljon muuta. Vaikka suurin osa maailman pakolaisista on edelleen kehitysmaissa, on kyseessä kaksi eri asiaa.

Kehitysmaat tarjoavat yleensä yksinkertaisen suojan, jos ei aina tätäkään, kun taas rikkaiden länsimaiden, etenkin hyvinvointiyhteiskuntien, kuten Suomen, tapauksessa suojan taso on moninkertainen – niin taloudellisesti kuin lukuisten ei-materiaalistenkin seikkojen kannalta. Summa, joka pelkästään pohjoismaissa käytetään turvapaikkamaahanmuuton suoriin ja epäsuoriin menoihin ylittää joidenkin valtioiden kohdalla esimerkiksi koko YK:n pakolaisjärjestön budjetin.

Vaikka kriitikot haluavat muistuttaa, että ihmisyydessä ei saa olla kyse rahasta, tulisi asiaa vähintäänkin pohtia humanitaarisen tehokkuuden kannalta. Kuinka paljon enemmän ihmisiä voitaisiin auttaa muulla tavoin.

Toisaalta pohdittaessa Euroopan yhteistyötä ja EU:n tulevaisuutta, on meidän välttämätöntä myöntää, että miljardeihin liittyy paljon muitakin näkökulmia. Joka tapauksessa, kuten jo aiemmin sanoin, meidän olisi syytä huomattavasti enemmän keskittyä kehittyvissä maissa tapahtuvaan tehokkaaseen avunantoon ja rakenteiden kehittämiseen, koulutuksen, demokratian, perhesuunnittelun, naisten oikeuksien ja ekologisesti kestävän tulevaisuuden suhteen. Miljardien ihmisten tulevaisuutta ei ratkaise siirtolaisuus Eurooppaan, tai minnekään muuallekaan, eikä tämän ymmärtäminen tai ääneen sanominen tee kenestäkään sydämetöntä.

***

Kaikki kuvat: Eduskunta

Hallitukselle kaikki maahanmuutto on hyvää, ja huono maahanmuutto on erityisen hyvää

directory-281478_640

Yksi Suomen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan suurimmista ongelmista on sen jäsentymättömyys. Vaikka asiaan intohimoisen suvaitsevasti suhtautuvat aina haluavat muistuttaa, että maahanmuuttajat eivät ole yksi ryhmä, keskittyy käytännössä toteutuva maahanmuuttopolitiikka itseisarvoisesti, ilman laadullista arviointia, maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kaikkinaiseen lisäämiseen: Kaikki maahanmuutto on hyvää, ja huono maahanmuutto on erityisen hyvää!

Vaikka uudessa hallitusohjelmassakin mainitaan erityisesti koulutetun maahanmuuton tarve, ei kirjauksella ole minkäänlaisia konkreettisia vaikutuksia. Se ei tule vähentämään haitallista maahanmuuttoa, tuskin merkittävästi lisäämään neutraalia tai hyödyllistäkään.

Kaikki toimenpiteet ulkomaalaisasioissa ja muilla politiikkasektoreilla, etenkin sosiaaliturvassa ja oikeusvaltion toimintatavoissa, varmistavat, että Suomi houkuttelee ennen muuta kouluttamatonta, julkisen talouden kannalta negatiivista ja kaukaisista kulttuureista saapuvaa integroitumatonta maahanmuuttajaväestöä myös jatkossa. On aivan yhdentekevää, mitä puhuvat päät puhuvat, jos yksikään käytännöntoimi ei tee sanotun toteutumisesta yhtään todennäköisempää.

 

Rajat auki ja rahaa kaikille

Edellinen hallitus päätti tarjota töihin tuleville maahanmuuttajille sosiaaliturvan, vaikka ansiotulot olisivat alle 700 euroa kuussa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että rajat ovat auki ja sosiaaliturvamme kenen tahansa saatavilla.

Nyt muodostettava hallitus tulee jatkamaan edellisen vahingollista politiikkaa madaltamalla eroa laillisesti ja laittomasti maassa oleskelevien ja humanitaaristen ja työperäisten maahanmuuttajien välillä.

Tähän suuntaan vetää myös kansainvälinen kehitys. Esimerkiksi joitakin kuukausia sitten esillä ollut GCM-sopimus nojaa juuri ajatukseen globaalista liikkeestä: niille kehitysmaista saapuville ihmisille, jotka eivät saa kansainvälistä suojelua – mutta jotka usein silti hakevat sitä – vaaditaan samoja oikeuksia kuin suojeluaseman saaneille.

Toisin sanoen, kaikki rajojemme yli saapuvat halutaan tässä kiilusilmäisessä ihmisoikeusdiskurssissa nähdä ”yhtä tärkeinä”, riippumatta siitä, mitä turvapaikkaselvityksestä ilmenee. Kielteisellä turvapaikkapäätöksellä ei tässä ajatuksessa ole mitään merkitystä. Uusi hallituksemme tulee ohjelmansa perusteella vahvasti kulkemaan sitä kohti, että mikään ei saa toimia maahanmuuttoa rajaavana elementtiä.

 

Kielteinen turvapaikkapäätös on jo menettänyt merkityksensä

Hallitusohjelmassa sanotaan:

Hallitus kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella.

Tämä viimeistelee jo edellisen hallituksen aloittaman työn siitä, että turvapaikkapäätöksellä ei ole merkitystä maahan jäämisen kannalta, edes teoriassa. Vaikka turvapaikanhakija todetaan oikeusvaltiomme selvityksessä kansainvälistä suojelua tarvitsemattomaksi – eli siis toisin sanoen taloudellisista tai muista syistä kulkevaksi siirtolaiseksi tai turvapaikkashoppailijaksi – tällä ei ole vaikutusta lopputulokseen.

Kehitysmaasta tuleva kouluttamaton henkilö ei kuitenkaan ole yhteiskunnallemme kokonaisvaikutuksiltaan juuri yhtään sen hyödyllisempi, saipa hän jäädä maahan suojeluaseman tai pizzanpaistajan statuksella. Taloudellisten ja muiden maahanmuuton ongelmien kannalta on aivan yhdentekevää, mitä kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien oleskeluluvissa lukee.

Käytännössä lopputulos on miltei identtinen, ja pätee lähes aina:

Maahanmuuttaja kuormittaa sosiaalijärjestelmää ja palveluita, ja mikäli työllistyy, työllistyy vahvasti tuetusti tai halpamarkkinoille tai maahanmuuttokoneiston sisään. Maahanmuuttajien koulutustaso on matala, myös seuraavilla sukupolvilla, tulot eivät kehity, ja he ovat kantaväestöön nähden huomattavan pienituloisia ja tukiriippuvaisia.

Puhumattakaan Suomeen suuntautuvan maahanmuuton kaikista muista negatiivisista seurauksista.

 

Oikeusvaltio nauraa itselleen

Hallitusohjelmassa puhutaan myös laittomasti maassa oleskelevien (”paperittomien”) varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja yhä laajemmasta terveydenhuollosta. Hallituksen velkaviisikko tullee merkittävästi lisäämään laittomasti maassa olevien tukia ja palveluita.

Mitä eroa sillä enää on, onko ihminen laillisesti vai laittomasti maassa, jos sosiaalivaltio kustantaa moninaiset oikeudet kaikille maan rajojen sisäpuolelle päässeelle? Ei mitään, ja tämä juuri on tarkoituskin. Koska kaikki maahanmuutto on hyvää, ja huono maahanmuutto on erityisen hyvää!

Edes lähi-itäläisille nuorille miehille ilmaisen Kempeleen talon tarjoaminen kera vaaleiden neitsyiden ei vedä vertoja tälle houkutustekijälle. Se käytännössä jo yksin varmistaa, että onnenonkijoiden kannattaa saapua Suomeen.

Ja sen tietävät myös kiilusilmäisen suvaitsevat tahot. Ne tekevät kaikkensa, jotta kuka tahansa saa tulla ja jäädä Suomeen ihan mistä tahansa syystä. Selityksiä kyllä on, ja ne valitaan aina tarpeen mukaan: Meidän pitää auttaa. Meillä on työvoimapula. Ihmiset ovat liikkuneet aina. Lisää väriä katukuvaan. Globalisaatio. Ihmiskuva. Ihmisoikeudet.

Tämä on logiikka, ja enää meidän vain tarvitsisi tietää, miksi ne tekevät tuota.

Yksikään hallituksen kirjaama toimenpide ei hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa vihervasemmistolaisen velkaviisikon kaudella ohjaa entistä enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi. Kyse on valheesta, mutta ilmeisesti se joihinkin vielä uppoaa.

Koska meille nyt kuitenkin tuli tuollainen hallitus.

Pakolaisteollisuuden nyyhkytarinat ja ”paperittomien uusi ryhmä”

Ja taas uusi ”paperittomien” ryhmä, kertoo Hesari tänään.

Diakonissalaitoksen johtaja Marja Pentikäinen paljastaa, että nämä uudet ”paperittomat” ovat ihmisiä, joiden oleskelulupaa ei ole jatkettu. Siis jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen.

Mitä?

”Vuonna 2016 Suomi tiukensi maahanmuuttopolitiikkaansa siten, että humanitaarinen suojelu ei enää ollut yksi perustelu myöntää oleskelulupa. Uusi paperittomien ryhmä on siis niitä ihmisiä, jotka aiemmin ovat saaneet tällä perusteella määräaikaisen luvan asettua maahan, mutta lupaa ei ole sitten enää uusittu.”

keräyspiste

Muutama pointti.

1. Tällainen ”paperiton” ei ole paperiton. Hänellä on yksiselitteinen paperi, jossa kerrotaan, että hänellä ei ole oikeutta jäädä maahan.

2. ”Paperiton” on laittomasti maassa. Hänellä ei ole oikeutta olla maassa. Hänen pitää poistua maasta.

3. Se, että lakia muutetaan, ei TEE kenestäkään ”paperitonta” tai mitään muutakaan.

4. Turvapaikkapolitiikan nimenomaan PITÄÄ toimia niin, että uutta oleskelulupaa haettaessa tutkitaan, onko oikeus jäädä Suomeen muuttunut. Puolueeni maahanmuuttolinja ottaa tähän vahvasti kantaa. Turvapaikkainstituutio EI OLE siirtolaisuuden kanava. Näillä somaleilla ei ole eikä saa olla mitään muuta perustetta jäädä Suomeen.

”Tällä on yksi erikoinen seuraus. Ryhmään kuuluvat ovat kaikki jonkin kunnan asukkaita Suomessa. He ovat siis jo virallisesti esimerkiksi helsinkiläisiä, eli heillä on oikeus esimerkiksi samaan sosiaaliturvaan, päivähoitoon tai koulutukseen kuin kaikilla muillakin helsinkiläisillä.”

Tässä ei ole mitään erikoista. Suomen lainsäädäntö on sellainen. Maahanmuuttopolitiikassa ei pidä jaella mitään säälilupia sillä perusteella, että ”ihminen on helsinkiläinen”.

5. Maahanmuuttajalla on laillisesti maassa ollessaan oikeus sosiaaliturvaan (tosin tämäkin pitäisi muuttaa). Tästä ei seuraa, että hänellä laittomasti maassa ollessaan pitäisi olla oikeus jäädä maahan, koska hänellä on laillisesti maassa ollessaan ollut oikeus sosiaaliturvaan.

6. Yhdenkään median ei pitäisi näin sokeasti uskoa sitä, mitä pakolaisteollisuuden edustajat ja intressiryhmät keksivät höpöttää.

”Tyypillistä myös on, että keskuksen kävijät ovat eniten kiinnostuneita siitä, miten he voisivat päästä tekemään työtä. Se on siis sallittua silloin kun ihminen hakee oleskelulupaa, muttei tilanteessa, jossa lupa on evätty.”

7. Ottaen huomioon maassa laillisestikin olevien maahanmuuttajien puutteelliset työhalut ja -kyvyt, puhumattakaan matalapalkka-alojen muista ongelmista, en usko hetkeäkään edellä olevan lainauksen totuudenmukaisuuteen.

”Merkittävä osa paperittomista on vuonna 2015 Suomeen saapuneita ihmisiä, jotka eivät ole saaneet Suomesta turvapaikkaa, siis erityisesti irakilaisia nuoria miehiä.”

8. He EIVÄT ole paperittomia. He ovat tahallisesti hukanneet henkilöpaperinsa maahan tullessaan vaikeuttaakseen asiansa käsittelyä ja pitkittääkseen maassa oleskelua. Koska he ovat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa ja kuitenkin edelleen ovat maassa, he ovat laittomasti maassa.

9. Laittomasti maassa olevat pitää ottaa säilöön, josta  pääsee vain yhteen suuntaan, pois maasta. Luulen, että kyky ja halu palata Irakiin tai jonnekin muualle löytyisi hyvin pian. On kohtuutonta, että meitä kiristetään tällaisilla asioilla. Mikäli ihmisellä ei ole oikeutta turvapaikkaan, hänellä ei ole oikeutta.

”Paperittomat eivät ole mikään yksinäinen ryhmä, heitä on vauvasta vaariin. He ovat keskenään hyvin erilaisissa tilanteissa, osa on jo esimerkiksi kotoutuneita Suomeen. Mutta kaikkien tilanne on epäinhimillinen”.

10. Me tarvitsemme järkevää ja tehokasta maahanmuuttopolitiikkaa emmekä näitä nyyhkytarinoita. Kukaan ei enää usko teitä. Meillä on paljon tehokkaampia ja parempia keinoja auttaa, mikäli niin kansa haluaa tehdä.

Turvapaikkainstituution väärinkäyttö, maahanmuuton jäätävä hinta veronmaksajan kukkarolle ja tiettyjen maahantulijoiden aiheuttamat muut ongelmat ovat nyt osoittaneet sen, että tämä touhu on lopetettava.

***

PS. Hesarissa oli tänään onnistunutkin juttu. Kirjoitin siitä Facebookissa. Lue täältä.

***

Klikkaa sivupalkista ”laiton maahanmuutto”, mikäli haluat lukea muita ”paperittomista” kertovia kirjoituksiani.

Muutama video aiheesta:

 

Tilasto, emävale, valeuutinen: maahanmuuttajien määrä ja työllisyys

Kuva1

Aloitetaan Maikkarista ja maahanmuuttajia ja työllisyyttä käsittelevistä väitteistä. Jutussa sanotaan näin:

Selvityksen mukaan 2000-luvun aikana vieraskielisten työllisyys on kasvanut liki 120 000 hengellä. Samaan aikaan suomen- ja ruotsinkielisten työllisyys ei ole kasvanut.

– Työllisyyskasvu Suomessa jo tällä hetkellä on vieraskielisten varassa. Jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, on väistämätöntä saada lisää työikäistä väestöä tänne, jotta saamme työllisyyttä nostettua riittävästi, sanoo Sosiaaliturva 2030 -hankkeen selvitysmies Jussi Pyykkönen.

Miten tämä voi pitää paikkansa, kun merkittävä osa Suomeen saapuvasta ”työperäisestä maahanmuutosta” parantaa vain väestöllistä huoltosuhdetta mutta ei taloudellista huoltosuhdetta? Halpamarkkinoille saapuva maahanmuutto ei korjaa kestävyysvajetta, päinvastoin. Se tulee veronmaksajalle kalliiksi; alhaista palkkaa pitää kompensoida tulonsiirroilla ja palveluilla. Kaiken huippuna alle 3000,- palkoille saapuvien työllisyysaste tippuu kantaväestön työllisyyden alle muutaman vuoden kuluttua maahantulosta.

Näyttääkin siltä, että tässä yritetään sekoittaa työlliset/työllisyys ja työllisyysaste. On totta, että maahan saapuu paljon työikäistä väestöä. Mutta tuon työikäisen väestön työllisyysaste on heikko. Kun edes joitakin kymmeniä prosentteja saadaan työllistymään, toki työllisten määrä nousee, vaikka työllisyysaste olisi matala.

Jos maahan saapuu 30 000 irakilaista, joiden työllisyysaste on vaikkapa 10 %, työllisten määrä (jutun ”työllisyys”) nousee kyllä 3 000:lla, mutta kokonaisuus ei tietenkään parane. Se heikkenee.

työllisyysasteet1

Työikäisten määrän sijaan tärkeämpää on työllisyysaste. Siinä, että maahan tuodaan väkeä, jonka työllisyysaste on matala pitkänkin maassaolon jälkeen, ei ole kertakaikkisesti mitään järkeä.

Edes pelkän työllistymisen tarkastelu ei ole mielekästä. On ensinnäkin katsottava palkkojen suuruutta. Mikäli palkka on niin alhainen, että viivan alle ei jää mitään, on maahanmuutto kestävyysvajeenkin kannalta kielteistä.

Toisekseen maahanmuuton tapauksessa on oleellista katsoa, millainen työpaikka on. Jos kyseessä on kotouttamiseen, monikulttuurisuuteen, tulkkaamiseen, erilaisuuden koordinointiin tai muuten maahanmuuttajiin liittyvä työ, rahaa käytännössä vain siirretään paikasta toiseen.

Niinpä tosiasia on aivan toinen kuin jutussa esitetty. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, meidän nimenomaan ei pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää hyvin heikoksi ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajista ainoastaan ne, joiden tuottavan työn panoksesta jää jotakin viivan alle, ovat siis tältä kantilta katsoen tervetulleita.

Se, että suomalaisten työllisyysastetta tulee nostaa, on tietenkin päivänselvää. Mutta älkäämme yrittäkö korjata uppoavaa laivaa poraamalla sen pohjaan lisää reikiä.

 

SieppaaToinen juttu tulee Hesarista. Lehti päätti selvittää, ”mistä Suomeen kohdistuva 30 000 henkilön maahanmuutto koostuu”.

Ensimmäiseksi jutussa kerrotaan Suomea rakastavasta ja hyvin kotiutuneesta ja integroituneesta (ja kauniista) akateemisesta venäläisnaisesta. Minäkin tunnen paljon koulutettuja ja ahkerasti työtä tekeviä maahanmuuttajia. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä itse asian kannalta.

Jutun tarkoitus on nimittäin vähätellä turvapaikanhakijoiden määrää (”turvapaikanhakijat ovat tätä nykyä vain pieni osa suomalaisen maahanmuuton kokonaiskuvasta”) ja yrittää esittää, että suurin osa maahan tulevista on maallemme jotenkin erityisesti hyödyksi. (Kannattaa huomioida, että vähitellen ajatus siitä, että humanitaariset maahanmuuttajat tulevat kalliiksi, alkaa mennä perille.)

Virhe 1. ”[Maahanmuuttoviraston] päätöksistä 6 379 eli noin seitsemän prosenttia koski turvapaikkaa. Myönteisiä oli 43 prosenttia, eli 2 740 ihmiselle myönnettiin turvapaikka.”

Edes paljon pienempi myönteisten päätösten määrä ei ole oleellinen, mikäli kielteisen päätöksen saaneita ei saada ulos maasta. Suomessa nimenomaan ei saada. Käyntiin lähtee moneen kertaan toistuva uusintakierros. Laittomanakin voi maassa asua. Kielteisen päätöksen saanut voi saada jopa työperäisen oleskeluluvan.

Kategoriasta toiseen itsensä kikkailu ei muuta mitään tosiasiaa. Ihminen on sama, yhtä vähän (tai paljon) koulutettu. Juuri tämän takia seurauksia pitää tarkastella maaryhmittäin, ei niinkään oleskelulupakategorioittain.

Tiedämme, että Saksasta saapuva maahanmuuttaja on keskimäärin eniten plussalla, ja Irakista, Somaliasta ja Afganistanista saapuva keskimäärin eniten miinuksella.

Virhe 2. ”Suomeen muuttaa ihmisiä eri syistä, joista yleisimpiä ovat perhesyyt, työnteko ja opiskelu.”

Nimenomaan humanitaaristen tai muuten samoista maista saapuvien oleskeluluvan saavien perheenyhdistäminen on erittäin oleellinen haitallisen maahanmuuton väylä. Se, että kyse on ”perhesyistä” – tai kuten edelleen joskus ilmoitetaan, ”rakkauden perässä muuttamisesta” – ei muuta asiaa millään tavalla.

Perheenyhdistäminen on Suomessa edelleen verraten helppoa, sanoivatpa kansalaisjärjestöjen aktivistit mitä tahansa.

Myöskään ”työnteko” tai ”opiskelu” eivät takaa, että maahanmuutto olisi yhtään tai juuri yhtään sen hyödyllisempää kuin ”humanitaarinenkaan” maahanmuutto:

Virhe 3. Työperäistä maahanmuuttoa käsitellään automaattisesti positiivisena.

Tätä olen käsitellyt kirjoituksen alkuosassa ja monissa aiemmissa teksteissäni.

Virhe 4. Opiskelua käsitellään automaattisesti positiivisena.

Oppilaitostemme ”kansainvälistyminen” ei ole yksi kokonaisuus. Mikäli maahan saapuu ihan oikea osaaja, yleensä Euroopasta, Aasiasta tai Pohjois-Amerikasta, ja hän jää tutkinnon saatuaan maahan töihin ja maksamaan riittävästi veroja, hän on tässä mielessä hyödyksi.

Mikäli maahanpääsy hoidetaan vain opiskelun kautta, koska turvapaikkaan tai muuhun kategoriaan ei ole pääsyä, on lopputulos todennäköisesti huomattavan negatiivinen.

Erityisesti ammattikorkeakouluissa on paljon afrikkalaisia. Eniten Suomeen tullaan opiskelemaan tutkintoon Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta ja Nepalista. Suomalaisiin ammattikorkeakouluihin haetaan eniten Nepalista, Bangladeshista ja Nigeriasta, yliopistoihin Nigeriasta, Pakistanista ja Ghanasta. Ulkomaalaisten osuus kaikista korkeakouluopiskelijoista on Suomessa jopa suurempi kuin OECD-maissa keskimäärin. (Lähde: CIMO)avatar-2191918__480

Valitettavasti tutkimuksia ulkomaalaisten opiskelijoiden oikeasta taloudellisesta hyödyllisyydestä ei ole. Ja vaikka olisikin, uskon silti sloganeiden voittavan julkisessa keskustelussa – kuten tässäkin Hesarin jutussa. Joka tapauksessa myös ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemusten määrä on kasvussa.

Siirtolaisinstituutin tutkija sanoo jutussa, että ”Suomessa on ihmisiä, joita ei nähdä resurssina. On taitoa, koulutusta ja halua, mutta heidät nähdään vain turvapaikanhakijan kehikon kautta eikä mahdollisina työntekijöinä.

Tällainen retoriikka on tutkimuksen valossa outoa. Nimenomaan sekä turvapaikanhakijat että merkittävä osa ”työperäisistä” ovat ihmisiä, joilla ei ole koulutusta. Työllisyysaste on vuosienkin maassaolon jälkeen hyvin matala, ansiot vähäisiä, sosiaaliturvariippuvuus merkittävää ja niin edelleen, puhumattakaan muista maahanmuuton ongelmista.

Ihmiset, jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää lukuja, euroja tai oikein mitään muutakaan kuin vain fiiliksiä, tunteita ja kivoja tavoitteita, pyrkivät nämä tosiasiat muuttamaan toiseksi – yleensä syyllistämällä meitä, jotka puhumme luvuista, euroista ja konkreettisista seurauksista.

Tällaista tämä maahanmuuttokeskustelu on. Tee nyt sitten politiikkaa ja muuta asioita, kun EDES PERUSASIAT eivät ole eri tahoilla hallussa. Tai, kuten ennemmin uskon, niitä ei haluta tuoda esille.

Johtopäätöksestä nimittäin ei ole epäselvyyttä.

Siivousringit ja kielteiset turvapaikkapäätökset

the-push-rod-2537315_1280

Kuvituskuvaa.

Muistatteko, kun marraskuussa ministeritasolta haluttiin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille työlupia? Irakista järjestettiin oikein delegaatio tuomaan ”paperittomille” passeja, jotta lupien saaminen olisi helpompaa.

Tämä on yksi niistä keinoista, joilla jatkuvasti pyritään madaltamaan eroa yhtäältä laillisesti ja laittomasti maassa oleskelevien ja toisaalta humanitaaristen ja työperäisten maahanmuuttajien välillä.

Nyt onkin sitten käynyt niin, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden työluvat ovat nousussa. Asiasta kertoo Keskisuomalainen (”Turvapaikanhakijoiden työperäiset oleskeluluvat kasvussa – siivousringeistä löytyi apu monelle”).

”Pääkaupunkiseudulla toimii ainakin 40 kotisiivousrinkiä, jossa yksityiset ihmiset ovat työllistäneet turvapaikanhakijan ja mahdollistaneet näin työperäisen oleskeluluvan saamisen.”

Tämä työperäinen oleskelulupa ei siis ole sama asia kuin turvapaikanhakijan työnteko-oikeus, joka alkaa 3-6 kuukauden kuluttua Suomeen tulosta, riippuen siitä, onko passi hukattu vai ei. Tämä on aivan uusi vippaskonsti saada nämä ihmiset jäämään Suomeen.

Ensinnäkin on erittäin epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan. Tämä pitää huolta siitä, että onnenonkijoiden kannattaa saapua nimenomaan Suomeen.

On myös epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”. Kuten tiedämme, halpamarkkinoille työperäiseksi saapunut tarvitsee paljon tulonsiirtoja ja palveluita, ja mikä pahinta, siirtyy muutama vuosi maahantulon jälkeen ei-työlliseksi.

Tämä sekopäinen järjestelmämme tulee todella kalliiksi. Taloudellisten ja muiden ongelmien kannalta on aivan yhdentekevää, mikä näiden ihmisten virallinen status on.

Kehitysmaista tuleva kouluttamaton ihminen on sellainen, lukipa oleskeluluvassa mitä tahansa. Maanantaina (viimein!) kuulette, paljonko esimerkiksi irakilainen ja somali maksavat veronmaksajalle koko elinkaareltaan.

Kokoomus tekee kaikkensa, jotta kuka tahansa saa jäädä Suomeen siivoojaksi. Vasemmistopuolueet tekevät kaikkensa, jotta kuka tahansa saa tulla ja jäädä Suomeen ihan mistä tahansa syystä.

Oulusta

 

 

Ovatko päättäjät tyhmiä vai pitävätkö he kansalaisia tyhminä? Eiväthän he muuten voi lausua tällaisia juttuja, päivästä toiseen:

***

Jokainen tapaus on liikaa.

Joka ikinen seksuaalirikos on yksiselitteisen tuomittava.

Tämä on kauhea ilmiö.

Lasten ja nuorten kasvurauha ja koskemattomuus on yhdessä taattava.

Niitä ei voi mitenkään puolustella tai ymmärtää.

Oulun epäillyt rikokset järkyttävät ja suututtavat.

Oulun teot ovat järkyttäviä ja vastenmielisiä.

Kenenkään ei pitäisi kohdata sellaista, mitä Oulussa on tapahtunut.

Tämänkaltaiset karmivat rikokset huojuttavat koko yhteisön turvallisuudentunnetta.

On tärkeää, että emme anna pelon ja epäluulon korvata välittämistä.

(Kaikki suoria lainauksia puheenjohtajien kommenteista HS:n jutussa ”Yhdeksän puolue­johtajaa vastaa HS:lle, mitä tulisi tehdä, jotta seksuaali­rikokset saadaan kitkettyä Suomesta: tiukennuksia lakeihin ja lisää rahaa ennalta­ehkäisyyn”)

***

Kansalaiset tietävät kyllä, että raiskaus on kamala rikos, hirveää, karmivaa ja järkyttävää – ei teidän tarvitse sitä todistella tai eri sanoin toistaa.

Teidän tehtävänne ei ole päivitellä vaan tehdä päätöksiä. Kantakaa vastuu avoimesta maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuuspropagandanne seurauksista. Tämän pitää loppua.

Väestönmuutokset, joista ei saa puhua

faces-614415_640

Ruotsalaisille vanhemmille syntyneitä ruotsalaisia on enää n. 68,5 % väestöstä.

Suurimmaksi ulkomaalaisryhmäksi suomalaisten ohi ovat nousseet syyrialaiset – muita kovia nousijoita ovat somalialaiset, turkkilaiset, afganistanilaiset ja eritrealaiset.

Suomi seuraa vakaasti perässä, mutta moni ei vain joko usko tai tiedä asiasta. Mediamme kertoo vähänlaisesti, ja koko teemasta puhuminen on demonisoitu. Ikään kuin tämä olisi propagandaa – tilastoista ja ennusteista raportoiminen.

Kehittyvistä maista suuntautuva massamaahanmuutto muuttaa vähitellen Euroopan suurkaupungit samanlaisiksi – lähiöistä tämän tietenkin ensin huomaa. Mikä siellä sitten on Ruotsia, Ranskaa tai Suomea? Katujen nimet ja arkkitehtuuriko?

Asian esille tuominen kääntyy aina vasemmistolaisten ym. muiden identiteettipoliitikkojen toimesta määritelmäkysymykseksi – mikä on suomalainen, onko se ja se suomalainen ja mitä jos se ei syö makkaraa tai käy saunassa ja hiihdä!

Viimeksi kun nostin asian esille, päädyin ensin valtavaan vihamieliseen Twitter-pyöritykseen ja sen jälkeen NYT-liitteeseen, jossa minut esitettiin höpöjuttuja levittelevänä populistina.

En lainkaan ihmettele, että moni ei uskalla sanoa asiasta mitään. Tai ylipäätänsä maahanmuutosta. Suomalaiset vain hissukseen selvittävät asuinalueiden maahanmuuttajaprosentteja asuntoa etsiessään, vertailevat kouluja, jakavat tietoa hiljaa keskenään ja pitävät muuten suvaitsevaa pokerinaamaa. Sellaisiahan me suomalaiset usein olemme, kilttejä, hyväuskoisia ja arkoja.

Olen edelleen varma, että keskimääräinen suomalainen (tai ruotsalainen) ihminen ei halua, että hänen maansa muuttuu tunnistamattomaksi. Moni ei varmasti ole samaa mieltä sen apulaisprofessorin kanssa, joka minulle sanoi kesällä, että Suomi olisi Suomi, vaikka 100 prosenttia sen väestöstä olisi ulkomaalaistaustaisia.

Tietenkään tuo ei ole taloudellisestikaan mahdollista – rahat loppuvat paljon ennen – mutta nyt haluan keskittyä ennen muuta muuhun kuin talouteen.

2014heatmap

Lähde: Fund for Peace (2014)

Olen usein kyyninen, mutta on minullakin toiveita.

Ensinnäkin toivon, että suomalaiset uskaltaisivat katsoa todellisuutta silmiin. Toisekseen toivon, että he vaatisivat päättäjiltä tekoja. Kolmannekseen sitä, että he äänestäisivät tosiasioiden pohjalta. Neljänneksi sitä, että suomalainen media ottaisi raportointivastuun ja kertoisi kansalaisille näistä asioista.

Nimittäin kyllä se siitä sitten oikenisi – ei tähän ihmeitä tarvita.

Toinen vaihtoehto on kaatua blogisti Vasarahammerin synkkään blogikommenteissani antamaan tilannekuvaan:

Yksikään Länsi-Euroopan maa ei ole onnistunut pysäyttämään massamaahanmuuttoa sen jälkeen, kun se on alkanut.

Selityksiä [massamaahanmuuton tarpeellisuudelle] keksitään sitä mukaa, kun niitä tarvitaan. Näin on käynyt jokaisessa Euroopan maassa, joka on joutunut massamaahanmuuton kohteeksi. Selitykset vaihtelevat työvoimapulasta kulttuurin rikastumiseen. Kun mikään muu selitys ei riitä, monikulttuuri onkin väistämätöntä eli jonkinlainen luonnonvoima.

Ministeri Mykkänen ja maahanmuuttopolitiikka Oulun jälkeen

silhouettes-616913_640

Kokoomusministerien yllättäen tiukentunut maahanmuuttopuhe on yleisesti kornia – ja näin neljä kuukautta ennen vaaleja silkkaa vedätystä.

Sisäministeri sanoo tänään Iltalehdessä, että turvapaikkajärjestelmän pitää ”jatkossa” olla sellainen, että ”se tuottaa tänne vain ihmisiä, jotka täyttävät oleskeluluvan kriteerit” ja että kielteisen päätöksen saaneiden ”pitää pystyä poistumaan maasta”.

Mitä ihmettä!

Ministeri Mykkänen on ollut avainroolissa juuri siinä, että kielteisen päätöksen saaneetkin saavat jäädä maahan ja että mitään vaikuttavaa eroa ei ole sillä, mitä sattuu Migri-lotosta saamaan.

Joitakin kuukausia sitten hän mietiskeli jopa sellaista, että ”tarvitaanko me turvapaikkajärjestelmää ollenkaan. Voisko meillä olla niin, että Eurooppaan voi muuttaa vapaasti”, mutta onneksi päätyi toteamaan, että tämä ei ole mahdollista.

Muutama viikko sitten ministeri Mykkänen kertoi, että kielteisen saaneille pitää antaa työlupa, jotta he voivat vaivatta jäädä maahan. Hän jopa järjesti Irakista delegaation tuomaan näille ”paperittomille” rassukoille passeja, jotta työluvan saaminen olisi helpompaa.

Eikä ministeri ainakaan silloin nähnyt tässä toiminnassa mitään moitittavaa, päinvastoin:

”Minusta [tämän hankkeen vastustus] on erikoista, jos samaan aikaan olemme kuitenkin varsin laajalla rintamalla toivomassa työperäistä maahanmuuttoa Suomeen.”

Elokuussa ministeri Mykkänen koki suureksi tavoitteekseen sen, että jakoa laillisesti ja laittomasti maassa olevien välille EI tule, vaan että kaikki on yhtä suurta inhimillistä kumbayaa:

”Miten kohtaamme heidät inhimillisesti ihmisinä ja samalla varmistamme, että Suomessa ei tapahdu jakoa laillisesti ja laittomasti maassa oleviin.”

Tänään hän nimenomaan vaatii, että kielteisen päätöksen saaneet (eli laittomasti maassa oleskelevat) saadaan pois maasta, ja haluaa, että nämä eivät kuormittaisi turvapaikkaprosessia.

Entä kuulostaako tämä keväällä sanottu tiukalta maahanmuuttopolitiikalta?

”Monikulttuurisuuden mahdollistamisessa on kyse tienhaarasta, jossa Suomesta tulee joko houkutteleva, avoin ja helposti lähestyttävä, tai käpertyvä ja luotaan työntävä.”

Kukaan ei liene unohtanut sitäkään, että kautensa aluksi sisäministeri Mykkänen halusi maahan 10 000 uutta kiintiöpakolaista vuodessa – ilman ainuttakaan konkreettista tai täytäntöönpantua toimenpidettä, jolla turvapaikkainstituution väärinkäyttö maahantulokanavana saadaan loppumaan.

Mikäli ministerin mukaan järjestelmä ei saa toimia niin, että vain maahan astelemalla ja ilmoittautumalla saa jäädä tänne, miksi hän sitten haluaa nimenomaan lisätä maamme houkutustekijöitä?

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan.

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”.

On epäterve houkutustekijä, että laittomasti maassa oleskelevat saavat yhä enemmän palveluita.

Voisin jatkaa luetteloa pitkään, sillä yksikään hallituksen tai kokoomuksen ajama toimenpide ei varsinaisesti hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Päinvastoin. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi kuin mikään muu.

hare-2040912_1280

On tietysti hyvä, mikäli kokoomuksen arvopohja on alkanut joustaa, ja ministerit näkevät perussuomalaisissa vaatimuksissa tolkkua.

Ero on vain siinä, että perussuomalaiset ei huutele linjauksia huvikseen, vaan vaatii, että ne pitää jopa ihan oikeasti toteuttaa.

Yksikään maahanmuuton ongelma ei poistu sillä, että koventaa puhettaan aina, kun maahanmuuton ongelmat – kuten alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikosepidemia – kaatuvat päälle.

YK:n uusi maahanmuuttosopimus (GCM) ja Suomi

Suomen osalta GCM:n (Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration) ujuttaminen maahanmuuttopolitiikan osaksi alkoi 19. syyskuuta 2016, kun Helsingistä kohti New Yorkia lähti korkean tason delegaatio. YK:n 71. yleiskokous järjestettiin 20-24.9.2016.

Suomen valtuuskuntaa johti tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Mukana olivat ministerit Timo Soini, Kai Mykkänen ja Pirkko Mattila.

4

Soini ja Mattila kuuluivat tuolloin perussuomalaisiin. Perussuomalaisten eduskuntaryhmää ei informoitu kokousten maahanmuuttoasioista tai käyntiin saatetusta GCM-prosessista, kuten ei usein muistakaan ministeriryhmän tekemisistä.

New Yorkissa pidettiin kaksi pakolaisiin ja maahanmuuttoon keskittyvää kokousta, joista toista isännöi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja toista Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Molempiin kokouksiin osallistuivat Timo Soini ja Kai Mykkänen.

Monet pakolaistutkijat ja kansalaisjärjestötoimijat odottivat New Yorkin kokoontumiselta jopa Geneven sopimuksen tasoista uutta ”suvaitsevampaa” asiakirjaa, josta tulisi valtioita velvoittava – siis koko turvapaikka- ja pakolaisinstituution muovaamista uudelleen, heijastelemaan ”uutta todellisuutta”, jossa pakolaiskriisi, Euroopan turvapaikkakriisi ja esimerkiksi Syyrian konflikti olivat merkittävässä roolissa.

Barack Obaman isännöimästä kokouksesta, johon osallistui 17 kehittynyttä maata ja joukko vähemmän kehittyneitä, saatiin neuvottelutulokseksi 4,5 miljardia dollaria lisää rahaa pakolaisten auttamiseen ja lasten kouluttamiseen. Osallistujamaat lupasivat tarjota uudelleensijoituspaikan 360 000 pakolaiselle.

6

Ban Ki-moon ehdotti omassa kokouksessaan – siis GCM:ää alustavasti valmistelevassa valtioiden kokoontumisessa – että YK:n jäsenmaat ottaisivat vuosittain vastaan kymmenen prosenttia maailman kaikista liikkeellä ja leireillä olevista pakolaisista. Tähän ei suostuttu.

Kokouksesta toimitettiin julistus, jossa kirjataan vuonna 2018 pidettävästä (Marrakechin) kokouksesta. Julistuksen muu teksti on hyvin tyypillistä YK-kieltä: kaunista puhetta, ihmisoikeuksia, kunnioittamista, tarpeita, tarkastelua, keskittymistä, sitoutumista, mahdollisuuksia, lupaamista, pakolaisia, siirtolaisia, muukalaisvihaa, hyvin vähän konkretiaa.

Mobility, horizons, rights, needs, dignity, global sitä ja global tätä.

Tällaiset tekstit on helppo sivuuttaa, koska niissä ei oikeasti sanota mitään. YK – ja nykyään pitkälti myös EU – tuottaa vastaavaa tekstiä ja jargonia sivukaupalla joka päivä. Niitä lukevat lähinnä virkamiehet ja opinnäytteitä tekevät opiskelijat.

Juuri tähän GCM:n puolustajatkin ovat vedonneet: asiakirjassa ei oikeasti sanota tai velvoiteta mitään.

Väitteeseen kiteytyy aika paljon koko globaalin byrokratian mielettömyyttä – miksi ihmeessä näitä abstrakteja käsitekokoelmia sitten hirveällä rahalla ja energialla väännetään, jos niillä ei ole mitään vaikutusta?

En kuitenkaan niele velvoittamattomuuden väitettä tämän kompaktin kohdalla.

The Global Compact carries a strong human dimension to it, inherent to the
migration experience itself.

Lisää ideologista vipuvoimaa maahanmuuton edistämiseksi

Koko maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta edistävä ideologia, monikultturismi, globalismi ja nykyään myös liberalismi perustuvat pitkälti nimenomaan julistuksellisuuteen ja epäselvään kieleen. Abstraktit ja pinnalliset käsitteet ja muotoilut muuttuvat voimakkaiksi jatkuvan toiston avulla.

Toistoa suorittavat oikeamieliset poliitikot, kansalaisjärjestöt, poikkikansalliset ja hallitustenväliset elimet, liberaali media, valtava oikeustoimijoiden, kuten pakolaislakimiesten ja ihmisoikeusaktivistien, joukko sekä yhä enemmän myös kaupalliset toimijat, jotka käyttävät ”eettisyyttä” brändäykseen eli siis mainontakeinona.

The Global Compact builds upon its recognition that migration is a multidimensional reality of major relevance for the sustainable development of countries of origin, transit and destination, which requires coherent and comprehensive responses.

Tällä käsitteiden aikaansaamalla dynamiikalla ja erilaisilla arkitoimintaan siirtyneillä käytännöillä on lopulta huomattavan suuri rooli maahanmuuttopolitiikan muotoutumisessa, etenkin juuri Suomen kaltaisissa maissa. Kuten olen aiemminkin selittänyt, Suomen ei olisi tarvinnut lainsäädäntönsä tai kansainvälisten sopimustensa puitteissa noudattaa läheskään niin liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa kuin se on yli 20 vuotta jo noudattanut. Maahanmuuttopolitiikkamme on – syistä, joiden avaaminen ei mahdu tähän kirjoitukseen – huomattavasti liberaalimpaa, kaikilla osa-alueillaan, kuin mihin pelkkä erilainen lainsäädännöllinen ja oikeudellinen tulkinta antaisivat mahdollisuuksia.

Mitä laajemmalle levinnyttä ja voimakkaampaa maahanmuuttoteollisuus ja byrokratia ovat, sitä enemmän vipuvoimaa liberaali ”suvaitsevaisuus” saa suhteessa rajoittavaan politiikkaan. Tämä on nähty muutaman viime vuoden aikana Suomessa monta kertaa. Pelkkä tarpeeksi kovaa huutava kansalaisjärjestö- ja mediakenttä saa polvilleen niin maahanmuuttoviraston kuin sisäministeriönkin. Ehkä jopa tuomioistuimet?

5

Globaalin liikkumisen periaate: irti maahanmuuton eri kategorioista

Oleellisin kansallinen ja kansainvälinen muutos maahanmuuttopolitiikan käsitteellisellä ja käytännöllisellä tasolla on viime vuosina ollut se, että turvapaikan ja kansainvälisen suojelun hakeminen linkitetään jollain tavalla sellaiseen pääasiassa kehitysmaista lähtevään siirtolaisuuteen tai ihmisten liikkumiseen, jota ei aja suojeluntarve.

Kyse ei valitettavasti ole siitä, että vihdoin ymmärrettäisiin, miten paljon esimerkiksi Eurooppaan suuntautuneissa ”mixed migration”-virroissa on muita kuin aidosti suojaa tarvitsevia tai kuinka merkittäviä tekijöitä kohdemaan sosiaaliturva, hyvinvointijärjestelmä ja liberaali maahanmuuttopolitiikka ovat ihmisvirtojen suuntaamisessa ja salakuljettajien ansaintalogiikassa. Myöskään kyse ei ole siitä, että vihdoin ymmärrettäisiin, miten toimimaton järjestelmä koko turvapaikkainstituutio on.

Ei, kyse on päinvastoin siitä, että niille alemman kehitysasteen maista saapuville ihmisille, jotka eivät saa kansainvälistä suojelua – mutta jotka usein silti hakevat sitä – vaaditaan nyt samoja oikeuksia kuin suojeluaseman saaneille. Vielä rautalangasta vääntäen: Kaikki rajojemme yli saapuvat halutaan nähdä ”yhtä tärkeinä”, riippumatta siitä, mitä turvapaikkaselvityksestä ilmenee. Kielteisellä turvapaikkapäätöksellä ei tässä ajatuksessa ole mitään merkitystä. Se ei saa siis toimia maahanmuuttoa rajaavana elementtiä.

Promote multi-lingual, gender-responsive and evidence-based information campaigns and organize awareness-raising events.

Tosiasia on, että kielteinen turvapaikkapäätös on jo nyt menettänyt merkityksensä. Kielteisen päätöksen saaneita ei haluta palauttaa, kielteisen päätöksen saaneille halutaan antaa työlupa, kielteisen päätöksen saaneita kutsutaan ”paperittomiksi”, joille taas täytyy saada lukuisia oikeuksia ja palveluita. Usein kaikkia rajan yli saapuvia turvapaikkaa hakevia ihmisiä kutsutaan ”pakolaisiksi” ja käsitellään julkisessa keskustelussa samalla tavalla. Näitä kaikkia tapauksia yhdistää se, että niissä vedotaan ihmisoikeuksiin. Paikoin maahan jäämistä voidaan perustella myös esimerkiksi vaivattomuudella, työllisyysnäkökulmilla tai vain vaihtoehdottomuudella. Mikään näistä ei kestä kriittistä tarkastelua, mutta sillä ei ole merkitystä maahanmuuttodiskurssissa, jota ohjaavat aivan muut seikat kuin tosiasiat.

GCM:n korostama tarve saada aikaan nimenomaan säännöllistä (”regular”) maahanmuuttoa epäsäännöllisen (”irregular”) sijaan edustaa juuri tätä. Selkokielelle muunnettuna se tarkoittaa, että kehitysmaiden ihmisillä täytyy olla ”laillisia reittejä” tulla maahan, jotta heidän ei tarvitsisi tulla rajalle hakemaan turvapaikkaa. Turvapaikanhakua pidetään yleisesti vaarallisena ja kalliina, sen nähdään tukevan salakuljettajia ja muuta rikollista toimintaa sekä aiheuttavan epävakautta. Näiden maasta toiseen kulkevien ihmisten, jotka eivät pakene hengenhädässä, pitäisi – tämän politiikan mukaan – päästä maahan muuta reittiä.

Raja yhtäältä laillisen ja laittoman ja toisaalta humanitaarisen ja ei-humanitaarisen maahanmuuttajan välillä on koko ajan häilyvämpi, ja tämä nimenomaan on sekä maahanmuuttoon ideologisesti että taloudellisesti suhtautuvien intressien mukaista. Juuri tähän väliin iskee GCM-sopimus.

Develop and improve national policies and programmes relating to international labour mobility.

Vastaavasti ”työperäisen” maahanmuuton kategoria eroaa yhä vähemmän muista ryhmistä – silläkin tarkoitetaan samaa asiaa, kehitysmaista saapuvaa ihmismassaa, tässä tapauksessa halpatyömarkkinoille töihin tulevia kouluttamattomia tai vähän koulutettuja ihmisiä. GCM-sopimuskin korostaa omaa tarkoitustaan juuri sillä, että länsimaat tarvitsevat työvoimaa. Viime viikkojen vyörytys myös Suomessa aiheen tiimoilta on ollut suurta. Kategorioiden sekoittaminen on vain osin tahatonta ja ymmärtämättömyyteen liittyvää.

On toki olemassa toisenkinlaista siirtolaisuutta. Mutta korkeakoulutetuille, akateemisille osaajille, joista maapallon osaamiskeskittymät kilpailevat, ei kirjoiteta YK-sopimuksia tai pidetä julistuksellisia puheita – työperäisyys tässä yhteydessä tarkoittaa siis aina maahanmuuttoa, joka saapuu alemman kehityksen tai tulotason maista.

Sopimus tekee maahanmuuton rajoittamisesta yhä vaikeampaa

GCM-sopimus tulee ehdottomasti vaikuttamaan kansalliseen ja EU-tason maahanmuuttopolitiikkaan, erityisesti Suomessa, jossa ei ole olemassa juuri minkäänlaisia vahvoja rajoituksia ajavia puskureita, yhtä oppositiopuoluetta lukuun ottamatta. GCM uppoaa kuin kuuma veitsi voihin sellaisiin maihin, joille on erityisen tärkeää näyttäytyä kansainvälisillä areenoilla sovinnollisesti, tottelevaisesti ja ”kunnianhimoisesti”.

Toisaalta on täysin perusteltua uskoa, että sopimus vaikuttaisi juridisesti myös common law -oikeusjärjestelmään nojaavissa maissa (Yhdysvallat ja Australia eivät allekirjoitakaan sopimusta). On myös täysin selvää, että sopimus ei ainakaan heikennä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suvereniteettivastaista tulkintatapaa. Päinvastoin se mitä ilmeisimmin tulee vahvistamaan sitä ja koko normatiivista ihmisoikeuskompleksia. Tällä lienee ennen pitkää selvä vaikutuksensa myös Suomeen.

rbt

Tapasin toissaviikolla New Yorkissa GCM-sopimuksen valmisteleviin virkamiehiin kuuluvan Jonathan Prentice’in (Chief of Office of The Office of the Special Representative for International Migration). Totesin hänelle, että GCM on voimakas ”pehmeä instrumentti”, joka ehdottomasti tulee muuttamaan tulevaa maahanmuuttopolitiikan lainsäädäntöä ja käytäntöä etenkin normeja kirjaimellisesti seuraavissa maissa. Hän oli kanssani eri mieltä ja totesi saman asian kuin monet häntä ennen: sopimus ei ole sitova eikä velvoittava.

Juridisella sitovuudella ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa juuri mitään merkitystä. Kaikki tietävät, että mitään juridisesti velvoittavaa sopimusta ei turvapaikkamaahanmuuton suhteen saataisi enää aikaiseksi. Geneven sopimukseen ei uskalleta kajota, koska mitään läheskään yhtä sitovaa ja voimakasta ei kyettäisi saamaan aikaiseksi. Pakolaissopimus on aikansa lapsi. Täysin vanhentunut, mutta minun mielestäni toki eri syistä kuin YK:n.

Eivät monet muutkaan ihmisoikeustyökalut ole juridisesti velvoittavia – siitä huolimatta ne vaikuttavat politiikkaan ja päätöksiin, ja niihin on mahdollista vedota.

Miksi sopimuksen arkkitehditkään eivät uskalla seistä sen takana? Pelkäävätkö ne populismia?

We commit to promote an open and evidence-based public discourse on migration and migrants in partnership with all parts of society, that generates a more realistic, humane and constructive perception in this regard.

rbt

Jonathan Prentice ja suomalaisen delegaation jäseniä marraskuussa 2018.

Demokraattinen yhteiskunta ja maahanmuuttokritiikin hiljentäminen

Yhdenkään järkevän maan ei pitäisi allekirjoittaa GCM-sopimusta eikä mitään muutakaan kansainvälistä tai globaalia instrumenttia, joka koskettaa kansallista maahanmuuttopolitiikkaa. On suunnattoman surullista, että tällainen asia näyttää menevän Suomessa läpi seremoniallisesti, ilman että asiasta on edes keskusteltu parlamentaarisella tasolla. Ennen perussuomalaisia (tai oikeastaan Jussi Halla-ahoa) suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa tehtiin juuri näin ja ainoastaan näin, kansainvälisissä kabineteissa ja suomalaisten virkamiesten huoneissa.

Hyväksyvätkö kansalaiset tämän vielä vuonna 2018?

Itse olen niin kyyninen, etten edes usko, että Suomen neuvottelijat ovat ymmärtäneet, mistä on kysymys. Kunhan taas ollaan ”hyvän asian puolella” ja tuetaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Julkisuudessa esillä olleet virkamiehet ovat esittäneet asian niin kuin kyseessä olisi sopimus, joka vastaa yksiselitteiseen ja lähinnä tekniseen ongelmaan yksiselitteisillä tavoilla, hyödyttäen kaikkia osapuolia. Näin ei tietenkään ole. Maahanmuuttoon niin kansallisella kuin globaalilla tasolla liittyy valtavia poliittisia ja taloudellisia intressejä ja ristiriitoja, voittajia ja häviäjiä, eikä ongelmaa voi ratkaista teknisesti.

Toisaalta sopimusta on lähestytty ainoastaan juridisen luennan kautta. Tämä on aivan liian yksipuolista ja häivyttää suuren osan sopimuksen vaikutusalasta ja politiikan mekanismeista.

Stopping allocation of public funding or material support to media outlets that systematically promote intolerance, xenophobia, racism and other forms of discrimination towards migrants, in full respect for the freedom of the media.

Myöskään Suomen medialla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä ottaa asiasta selvää tai ylipäätänsä käsitellä näin monimutkaisia asioita. Valtamediassa ei tulla näkemään keskustelua asiasta, toisin kuin monissa muissa maissa. Demokratian välttämätön edellytys, avoin ja kriittinen media, on Suomessa yhä hatarampi.

YK:ssa sopimusta koskeviin kysymyksiini vastattiin myös kertomalla, että asia ei lopulta koske lainkaan ”meitä” (rikkaita länsimaita) vaan nimenomaan valtioita, joilla on ”eniten ongelmia ja jotka kantavat suurimman taakan”.

Sikäli väite on tietysti totta, että globaalit massaliikkeet kulkevat pääasiassa yhteen suuntaan, pois kehittyvistä ja alemman tulotason maista eli Lähi-Idästä, Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikasta – kohti kehittyneitä, korkean tulotason ja hyvinvoinnin maita. Niinpä nämä sopimukset todella käsittelevät aivan muita kuin vaikkapa suomalaisia ulkomaille muuttavia ihmisiä.

smartcapture

For the effective implementation of the Global Compact, we require concerted efforts at global, regional, national and local levels, including a coherent United Nations system.

Haluavatko kehitysmaiden ihmiset sitten tulla tänne? Aivan varmasti ja tietysti.

Marrakechin kokouksen jälkeen meidän velvollisuuttamme hyväksyä tuon halun konkreettiset seuraukset on taas hieman vaikeampi kyseenalaistaa.

 

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän heikennyksiä

Miksi puhun maahanmuutosta niin paljon? Siksi, että se vaikuttaa yhteiskunnassamme lähes kaikkeen. Mikäli tarkastelemme vain suoria vaikutuksia, jää meiltä havaitsematta iso osa oleellisia asioita.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa sitä, millaisia epäsuoria vaikutuksia maahanmuutolla on – ja tällä kertaa erityisesti niin sanotulla ”työperäisellä” maahanmuutolla – ja miten se liittyy sekä humanitaariseen maahanmuuttoon ja maahanmuuttopolitiikkaan yleisesti että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen ja talous- ja sosiaalipolitiikkaamme.

2

Miksi keskustelu on vääristynyttä?

Ongelmat aihetta käsittelevässä julkisessa keskustelussa ovat räikeitä – tärkeimpänä esimerkkinä se, että meillä puhutaan osaajista, veronmaksajista ja huoltosuhteen korjaajista, vaikka oikeasti saamme halpatyövoimaa palvelualoille, sosiaaliturvan varassa eläviä perheitä ja yhä vääntyneemmän taloudellisen huoltosuhteen, muiden maahanmuuton ongelmien lisäksi. Ja tämä pääasiassa siksi, että Suomeen saavutaan maista, joista ei tule koulutettuja osaajia.

Osa keskustelijoista ei varmastikaan ymmärrä asiaa – kyseessä on varsin monimutkainen kokonaisuus – mutta osa epäilemättä johtaa tarkoituksella harhaan.

Meitä on vuosikaudet aivopesty siitä, että Suomi nimenomaan tarvitsee maahanmuuttajia tekemään töitä, koska meillä on joko työvoimapula, meitä on liian vähän tai irvokkaimmillaan, koska suomalaisia ei kiinnosta työnteko, ja niin edelleen. Media ei useinkaan välitä kyseenalaistaa poliitikkojen väitteitä tai vaatia asiantuntijoita perustelemaan näkemyksiään selkein tutkimustuloksin.

Niinpä menemme mielikuvien varassa.

Suomelle haitallinen maahanmuutto

Suomelle haitalliseen maahanmuuttoon on syytä suhtautua kriittisesti, riippumatta siitä, millä statuksella ihmiset tänne saapuvat. On maamme kannalta sangen yhdentekevää, saapuuko afganistanilainen tai nigerialainen kouluttamaton henkilö maahan työperustaisesti vai turvapaikanhakijana.

Eri ryhmien kohdalla on joitakin eroja, esimerkiksi sen suhteen, millaisiin kotouttamispalveluihin pääsee tai on velvoitettu, mutta käytännössä lopputulos on surullisen samankaltainen. Maahanmuuttaja kuormittaa sosiaalijärjestelmää ja palveluita – mikäli työllistyy, työllistyy vahvasti tuetusti tai halpamarkkinoille tai maahanmuuttokoneiston sisään.

Maahanmuuttajien koulutustaso on matala, myös seuraavilla sukupolvilla, tulot eivät kehity, he ovat kantaväestöön nähden huomattavan pienituloisia ja tukiriippuvaisia, maasta toiseen. Suomeen saapuva maahanmuutto lisää siis huono-osaisuutta.

Globaali siirtolaisuus kehitysmaista länsimaihin

Erityinen ongelma on myös siinä, että nämä eri kanavat, humanitaarinen ja työperäinen, kiihdyttävät toisiaan. Ne tekevät sitä ihan luonnostaan, koska kyse on globaalista siirtolaisuudesta, jossa kehittyvistä maista siirrytään paremman elintason ja konfliktien takia länsimaihin. Toisaalta Suomessa harjoitettava maahanmuuttopolitiikka pahentaa oleellisesti tilannetta ja nimenomaan toimii vetotekijänä sellaiselle maahanmuutolle, joka on Suomelle haitallista.

Olemme viime aikoina kuulleet, että hallitus aikoo tarjota töihin tuleville heti sosiaaliturvan, vaikka ansiotulot olisivat alle 700 euroa kuussa. Toisaalta ministeri Mykkänen on kehunut ideaansa, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saisivatkin jäädä maahan työperusteella.

Maahanhan suurin osa kielteisen päätöksen saaneista joka tapauksessa jää – koska heidän annetaan jäädä –  mutta tämä työvippaskonsti on jotakin uutta.

Kansainvälinen turvapaikkainstituutio ei kuitenkaan ole tarkoitettu massasiirtolaisuuden elintasokanavaksi eikä tuottamaan meille halpoja työntekijöitä.

Sosiaaliturva kompensoi alhaista palkkaa

Kukaan ei elä, etenkään pääkaupunkiseudulla, 700 euron tuloilla. Vaaditaan siis sosiaaliturvaa, tulonsiirtoja, palveluita, koko jatkuvasti paisuvaa maahanmuuttokoneistoa. Esimerkiksi Espoossa jopa 43 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä tehdään maahanmuuttajataustaisille. Kun suoritetaan perheenyhdistäminen, vaadittujen tulonsiirtojen ja palvelujen ja muiden ongelmien määrä moninkertaistuu.

Valtio maksaa verorahoista surkean palkan kompensaation, koska kaikilla on Suomessa oikeus säälliseen tulotasoon. Kyseessä on ensinnäkin selvä tiettyyn osaan elinkeinoelämää kohdistettava tukimuoto, yritystuki, joka mahdollistaa alhaiset palkat ja estää niiden normaalin kehittymisen. Toisekseen – vähän riippuen alla vaikuttavasta ideologiasta – kyse on näennäisestä maailmanparantamisesta, jonka senkin lasku lankeaa suomalaiselle veronmaksajalle.

Oikeisto ja vasemmisto – tai oikeastaan elinkeinoelämän edustajat, markkinauskovaiset ja maailmanparantajat –  pelaavat samaan suuntaan, eri syistä. Kehitysmaista ja mieluusti suomalaiselle kulttuurille mahdollisimman kaukaisista paikoista kotoisin olevia ihmisiä on saatava maahan.

Virolaisten määrä esimerkiksi rakennuksilla on laskussa, koska tarjolle on tullut jotakin halvempaa. Aina tulee jotakin halvempaa.

On siis täysin loogista, että vasemmistoliiton edustaja on mukana allekirjoittamassa samaa saatavuusharkinnan poistavaa lakialoitetta kuin markkinoihin sokeasti uskova oikeistoliberaali.

1

Häviäjänä suomalainen työntekijä ja yhteiskunta

Matalapalkka-alojen kasvun ja monikulttuuristumisen ongelmat eivät kohdistu ainoastaan suomalaisiin duunareihin, vaan koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin. Toki suurimman taakan kantaa, kuten maahanmuuton tapauksessa aina, pieni- ja alempi keskituloinen tavallinen suomalainen, jonka taloudellinen liikkumavara ei mahdollista edes maahanmuuton muilta haitoilta suojautumista.

Maahanmuutto jouduttaa tuotannon palveluvaltaistumista ja tuotannon työvoimavaltaistumista. Tämä on täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä, innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Se, että meillä on yhä halvempaa kotisiivousta, pizzaa, hiustenleikkuuta, pian kengänkiillottajia ja muita ison maailman ammatteja on myös ristiriidassa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan liitettyjen monien arvojen kanssa. Me pääsimme jo kerran kotiapulaisista ja piioista – tuommeko ne takaisin? Me pääsimme luokkayhteiskunnasta – haluammeko sen takaisin, vielä vahvasti etnisenä versiona? Pitääkö meidän tuoda WC-vahdit takaisin, kuten Keski-Euroopassa, jotta saamme luku- ja kirjoitustaidottomille työpaikkoja?

Entä eikö rasismista huolta kantavia vaivaa, että suurin osa siivoojista on tummaihoisia?

Kenen asialla maahanmuuton kannattajat ovat?

Kehitysmaista tuotavan maahanmuuton kannattajat haluavat Suomeen kahdet, jopa useammat erilliset työmarkkinat, etnisen, työvoimaintensiivisen ja halvan palveluyhteiskunnan, luokkayhteiskunnan ja yhä pienemmän veronmaksajien porukan maksamaan viulut.

Tämä on täysin käsittämätöntä tilanteessa, jossa jokainen poliitikko ja keskustelija on sitä mieltä, että eriarvoistuminen ja yhteiskunnallinen polarisaatio ovat merkittäviä ongelmia, joihin pitää puuttua. Miksi sitä sitten tahallisesti kiihdytetään ja tuottamalla tuotetaan? Olisiko niin, että kaikki poliitikot tai keskustelijat eivät sittenkään ihan oikeasti ole huolestuneita eriarvoistumisesta tai polarisaatiosta?

Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla kyseisille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua juuri Suomeen. Sosiaaliturva ja avoin yhteiskunta toimivat vetotekijöinä.

Järjestelmä kaatuu sulaan mahdottomuuteensa

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä mahdottomammaksi käy ylläpitää hyvää sosiaaliturvaa, hyviä työehtoja ja hyvää palkkakehitystä. Maksajat eivät riitä, saajia on yhä enemmän.

Mitä tekee oikeisto – vaatii tietysti sosiaaliturvaan ja palveluihin leikkauksia, työehtoihin heikennyksiä, maahanmuuttajille entistä alempia palkkoja heikon tuottavuuden vuoksi.

Ja juuri näitä kaikkia meidän maassamme tällä hetkellä todistetaan.

Samalla kun kotouttamisrahaa pannaan maahanmuuttajalähiöihin, ikänsä veroja maksaneen suomalaisen palvelut heikkenevät. Samalla kun maahanmuuttajan lapset pitää saada varhaiskasvatukseen, jotta tapahtuu kotoutumista eli integroitumista eli halpatyömarkkinoille työllistymistä, myös suomalaisen perheen mahdollisuuksia hoitaa lastaan kotona heikennetään. Jotta pitkäaikaistyötön maahanmuuttaja saadaan tukityöllistettyä, myös suomalaista rakennustyömiestä, joka on työtön siksi, että maahanmuuttajat saivat hänen työnsä, pitää kepittää ja aktivoida.

Useampi poliitikko, talousasiantuntija, jopa nobelisti ja viime päivinä myös koulutettujen etujärjestö Akava ovat vaatineet maahanmuuttajille alempaa palkkaa. Logiikka on täysin oikea. Tuottavuus on huono, palkan pitää joustaa alaspäin.

Mutta sosiaaliturva, jolla palkkaa kompensoidaan, veronmaksajan rahalla, ei maahanmuuttajien kohdalla jousta alaspäin. Vastaan tulevat perustuslaki ja yhdenvertaisuus ja moralistien huuto.

Sen sijaan koko sosiaaliturvajärjestelmäämme ollaan juuri uudistamassa. Julkituotu tavoite on saada se vastaamaan paremmin työn murrosta ja sitä, että sosiaaliturva ja työ voidaan helpommin yhdistää. Kyseessä on juuri se prosessi, jota olen edellä kuvannut.

Toisin sanoen, suomalaiselle veronmaksajalle maahanmuutto maksaa koko ajan yhä enemmän, niin suorien kuin epäsuorien kustannusten kautta.

Tämä on osa sitä noidankehää, jossa Suomi on. Hyvinvointiyhteiskunta ja säädellyt työmarkkinat eivät voi toteutua avoimen maahanmuuton maailmassa, täysin riippumatta siitä, puhummeko turvapaikanhakijoista vai kehittyvistä maista saapuvasta työperustaisesta maahanmuutosta vai ehkä opiskelijoista, jotka käyvät pokkaamassa ilmaisen koulutuksen ja samalla sosiaaliturvan ja perheenyhdistämisen etuudet.

Alkanutta prosessia on vaikea keskeyttää, vaikka sille olisi enemmänkin poliittista tahtoa. Suomen kehittyneet työmarkkinat ja hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu vuosikymmenien kuluessa. Järjestelmän murtumiseen ei mene läheskään niin kauan.

Maahanmuutto ei toki yksin aiheuta sitä, mutta yhdistettynä moneen muuhun haasteeseen ja kehityssuuntaan, prosessi on päivänselvä. Ja se käy meille monin tavoin hyvin kalliiksi.

(Kirjoitus perustuu puheenvuorooni Suomen Perustan tutkimuksen Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous julkaisutilaisuudessa 26.10.2018. Tilaisuuden tallenne täällä; Suomen Uutisten juttuja täällä, täällä ja täällä.)