Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän heikennyksiä

Miksi puhun maahanmuutosta niin paljon? Siksi, että se vaikuttaa yhteiskunnassamme lähes kaikkeen. Mikäli tarkastelemme vain suoria vaikutuksia, jää meiltä havaitsematta iso osa oleellisia asioita.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa sitä, millaisia epäsuoria vaikutuksia maahanmuutolla on – ja tällä kertaa erityisesti niin sanotulla ”työperäisellä” maahanmuutolla – ja miten se liittyy sekä humanitaariseen maahanmuuttoon ja maahanmuuttopolitiikkaan yleisesti että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen ja talous- ja sosiaalipolitiikkaamme.

2

Miksi keskustelu on vääristynyttä?

Ongelmat aihetta käsittelevässä julkisessa keskustelussa ovat räikeitä – tärkeimpänä esimerkkinä se, että meillä puhutaan osaajista, veronmaksajista ja huoltosuhteen korjaajista, vaikka oikeasti saamme halpatyövoimaa palvelualoille, sosiaaliturvan varassa eläviä perheitä ja yhä vääntyneemmän taloudellisen huoltosuhteen, muiden maahanmuuton ongelmien lisäksi. Ja tämä pääasiassa siksi, että Suomeen saavutaan maista, joista ei tule koulutettuja osaajia.

Osa keskustelijoista ei varmastikaan ymmärrä asiaa – kyseessä on varsin monimutkainen kokonaisuus – mutta osa epäilemättä johtaa tarkoituksella harhaan.

Meitä on vuosikaudet aivopesty siitä, että Suomi nimenomaan tarvitsee maahanmuuttajia tekemään töitä, koska meillä on joko työvoimapula, meitä on liian vähän tai irvokkaimmillaan, koska suomalaisia ei kiinnosta työnteko, ja niin edelleen. Media ei useinkaan välitä kyseenalaistaa poliitikkojen väitteitä tai vaatia asiantuntijoita perustelemaan näkemyksiään selkein tutkimustuloksin.

Niinpä menemme mielikuvien varassa.

Suomelle haitallinen maahanmuutto

Suomelle haitalliseen maahanmuuttoon on syytä suhtautua kriittisesti, riippumatta siitä, millä statuksella ihmiset tänne saapuvat. On maamme kannalta sangen yhdentekevää, saapuuko afganistanilainen tai nigerialainen kouluttamaton henkilö maahan työperustaisesti vai turvapaikanhakijana.

Eri ryhmien kohdalla on joitakin eroja, esimerkiksi sen suhteen, millaisiin kotouttamispalveluihin pääsee tai on velvoitettu, mutta käytännössä lopputulos on surullisen samankaltainen. Maahanmuuttaja kuormittaa sosiaalijärjestelmää ja palveluita – mikäli työllistyy, työllistyy vahvasti tuetusti tai halpamarkkinoille tai maahanmuuttokoneiston sisään.

Maahanmuuttajien koulutustaso on matala, myös seuraavilla sukupolvilla, tulot eivät kehity, he ovat kantaväestöön nähden huomattavan pienituloisia ja tukiriippuvaisia, maasta toiseen. Suomeen saapuva maahanmuutto lisää siis huono-osaisuutta.

Globaali siirtolaisuus kehitysmaista länsimaihin

Erityinen ongelma on myös siinä, että nämä eri kanavat, humanitaarinen ja työperäinen, kiihdyttävät toisiaan. Ne tekevät sitä ihan luonnostaan, koska kyse on globaalista siirtolaisuudesta, jossa kehittyvistä maista siirrytään paremman elintason ja konfliktien takia länsimaihin. Toisaalta Suomessa harjoitettava maahanmuuttopolitiikka pahentaa oleellisesti tilannetta ja nimenomaan toimii vetotekijänä sellaiselle maahanmuutolle, joka on Suomelle haitallista.

Olemme viime aikoina kuulleet, että hallitus aikoo tarjota töihin tuleville heti sosiaaliturvan, vaikka ansiotulot olisivat alle 700 euroa kuussa. Toisaalta ministeri Mykkänen on kehunut ideaansa, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saisivatkin jäädä maahan työperusteella.

Maahanhan suurin osa kielteisen päätöksen saaneista joka tapauksessa jää – koska heidän annetaan jäädä –  mutta tämä työvippaskonsti on jotakin uutta.

Kansainvälinen turvapaikkainstituutio ei kuitenkaan ole tarkoitettu massasiirtolaisuuden elintasokanavaksi eikä tuottamaan meille halpoja työntekijöitä.

Sosiaaliturva kompensoi alhaista palkkaa

Kukaan ei elä, etenkään pääkaupunkiseudulla, 700 euron tuloilla. Vaaditaan siis sosiaaliturvaa, tulonsiirtoja, palveluita, koko jatkuvasti paisuvaa maahanmuuttokoneistoa. Esimerkiksi Espoossa jopa 43 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä tehdään maahanmuuttajataustaisille. Kun suoritetaan perheenyhdistäminen, vaadittujen tulonsiirtojen ja palvelujen ja muiden ongelmien määrä moninkertaistuu.

Valtio maksaa verorahoista surkean palkan kompensaation, koska kaikilla on Suomessa oikeus säälliseen tulotasoon. Kyseessä on ensinnäkin selvä tiettyyn osaan elinkeinoelämää kohdistettava tukimuoto, yritystuki, joka mahdollistaa alhaiset palkat ja estää niiden normaalin kehittymisen. Toisekseen – vähän riippuen alla vaikuttavasta ideologiasta – kyse on näennäisestä maailmanparantamisesta, jonka senkin lasku lankeaa suomalaiselle veronmaksajalle.

Oikeisto ja vasemmisto – tai oikeastaan elinkeinoelämän edustajat, markkinauskovaiset ja maailmanparantajat –  pelaavat samaan suuntaan, eri syistä. Kehitysmaista ja mieluusti suomalaiselle kulttuurille mahdollisimman kaukaisista paikoista kotoisin olevia ihmisiä on saatava maahan.

Virolaisten määrä esimerkiksi rakennuksilla on laskussa, koska tarjolle on tullut jotakin halvempaa. Aina tulee jotakin halvempaa.

On siis täysin loogista, että vasemmistoliiton edustaja on mukana allekirjoittamassa samaa saatavuusharkinnan poistavaa lakialoitetta kuin markkinoihin sokeasti uskova oikeistoliberaali.

1

Häviäjänä suomalainen työntekijä ja yhteiskunta

Matalapalkka-alojen kasvun ja monikulttuuristumisen ongelmat eivät kohdistu ainoastaan suomalaisiin duunareihin, vaan koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin. Toki suurimman taakan kantaa, kuten maahanmuuton tapauksessa aina, pieni- ja alempi keskituloinen tavallinen suomalainen, jonka taloudellinen liikkumavara ei mahdollista edes maahanmuuton muilta haitoilta suojautumista.

Maahanmuutto jouduttaa tuotannon palveluvaltaistumista ja tuotannon työvoimavaltaistumista. Tämä on täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä, innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Se, että meillä on yhä halvempaa kotisiivousta, pizzaa, hiustenleikkuuta, pian kengänkiillottajia ja muita ison maailman ammatteja on myös ristiriidassa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan liitettyjen monien arvojen kanssa. Me pääsimme jo kerran kotiapulaisista ja piioista – tuommeko ne takaisin? Me pääsimme luokkayhteiskunnasta – haluammeko sen takaisin, vielä vahvasti etnisenä versiona? Pitääkö meidän tuoda WC-vahdit takaisin, kuten Keski-Euroopassa, jotta saamme luku- ja kirjoitustaidottomille työpaikkoja?

Entä eikö rasismista huolta kantavia vaivaa, että suurin osa siivoojista on tummaihoisia?

Kenen asialla maahanmuuton kannattajat ovat?

Kehitysmaista tuotavan maahanmuuton kannattajat haluavat Suomeen kahdet, jopa useammat erilliset työmarkkinat, etnisen, työvoimaintensiivisen ja halvan palveluyhteiskunnan, luokkayhteiskunnan ja yhä pienemmän veronmaksajien porukan maksamaan viulut.

Tämä on täysin käsittämätöntä tilanteessa, jossa jokainen poliitikko ja keskustelija on sitä mieltä, että eriarvoistuminen ja yhteiskunnallinen polarisaatio ovat merkittäviä ongelmia, joihin pitää puuttua. Miksi sitä sitten tahallisesti kiihdytetään ja tuottamalla tuotetaan? Olisiko niin, että kaikki poliitikot tai keskustelijat eivät sittenkään ihan oikeasti ole huolestuneita eriarvoistumisesta tai polarisaatiosta?

Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla kyseisille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua juuri Suomeen. Sosiaaliturva ja avoin yhteiskunta toimivat vetotekijöinä.

Järjestelmä kaatuu sulaan mahdottomuuteensa

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä mahdottomammaksi käy ylläpitää hyvää sosiaaliturvaa, hyviä työehtoja ja hyvää palkkakehitystä. Maksajat eivät riitä, saajia on yhä enemmän.

Mitä tekee oikeisto – vaatii tietysti sosiaaliturvaan ja palveluihin leikkauksia, työehtoihin heikennyksiä, maahanmuuttajille entistä alempia palkkoja heikon tuottavuuden vuoksi.

Ja juuri näitä kaikkia meidän maassamme tällä hetkellä todistetaan.

Samalla kun kotouttamisrahaa pannaan maahanmuuttajalähiöihin, ikänsä veroja maksaneen suomalaisen palvelut heikkenevät. Samalla kun maahanmuuttajan lapset pitää saada varhaiskasvatukseen, jotta tapahtuu kotoutumista eli integroitumista eli halpatyömarkkinoille työllistymistä, myös suomalaisen perheen mahdollisuuksia hoitaa lastaan kotona heikennetään. Jotta pitkäaikaistyötön maahanmuuttaja saadaan tukityöllistettyä, myös suomalaista rakennustyömiestä, joka on työtön siksi, että maahanmuuttajat saivat hänen työnsä, pitää kepittää ja aktivoida.

Useampi poliitikko, talousasiantuntija, jopa nobelisti ja viime päivinä myös koulutettujen etujärjestö Akava ovat vaatineet maahanmuuttajille alempaa palkkaa. Logiikka on täysin oikea. Tuottavuus on huono, palkan pitää joustaa alaspäin.

Mutta sosiaaliturva, jolla palkkaa kompensoidaan, veronmaksajan rahalla, ei maahanmuuttajien kohdalla jousta alaspäin. Vastaan tulevat perustuslaki ja yhdenvertaisuus ja moralistien huuto.

Sen sijaan koko sosiaaliturvajärjestelmäämme ollaan juuri uudistamassa. Julkituotu tavoite on saada se vastaamaan paremmin työn murrosta ja sitä, että sosiaaliturva ja työ voidaan helpommin yhdistää. Kyseessä on juuri se prosessi, jota olen edellä kuvannut.

Toisin sanoen, suomalaiselle veronmaksajalle maahanmuutto maksaa koko ajan yhä enemmän, niin suorien kuin epäsuorien kustannusten kautta.

Tämä on osa sitä noidankehää, jossa Suomi on. Hyvinvointiyhteiskunta ja säädellyt työmarkkinat eivät voi toteutua avoimen maahanmuuton maailmassa, täysin riippumatta siitä, puhummeko turvapaikanhakijoista vai kehittyvistä maista saapuvasta työperustaisesta maahanmuutosta vai ehkä opiskelijoista, jotka käyvät pokkaamassa ilmaisen koulutuksen ja samalla sosiaaliturvan ja perheenyhdistämisen etuudet.

Alkanutta prosessia on vaikea keskeyttää, vaikka sille olisi enemmänkin poliittista tahtoa. Suomen kehittyneet työmarkkinat ja hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu vuosikymmenien kuluessa. Järjestelmän murtumiseen ei mene läheskään niin kauan.

Maahanmuutto ei toki yksin aiheuta sitä, mutta yhdistettynä moneen muuhun haasteeseen ja kehityssuuntaan, prosessi on päivänselvä. Ja se käy meille monin tavoin hyvin kalliiksi.

(Kirjoitus perustuu puheenvuorooni Suomen Perustan tutkimuksen Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous julkaisutilaisuudessa 26.10.2018. Tilaisuuden tallenne täällä; Suomen Uutisten juttuja täällä, täällä ja täällä.)

 

 

 

Hesarista ja turvapaikkapolitiikasta

smartcapture

Ennen kuin astuin perussuomalaisten palvelukseen, sain lähes kaikki Hesariin lähettämäni kirjoitukseni julkaistua. Siis siitä huolimatta, että ne käsittelivät maahanmuuttoa ja muita aiheita yleensä hyvin kriittisesti. Tiedän, että monet muut eivät pärjää tässä yhtä hyvin.

Sittemmin on kuitenkin ollut hiljaista – en muista, onko yhtäkään mielipidesivulle lähetettyä kirjoitustani sen koommin julkaistu, ei puolueen edustajana eikä missään muussakaan roolissa.

Taas tällä viikolla kuitenkin yritin. Tiistain mielipidesivulla oli turvapaikkapolitiikkaa käsittelevä kirjoitus, josta vastasivat feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, tutkija Tiina Sotkasiira ja virkamies-aktivisti Mirka Seppälä. Kirjoitus antoi hyvin yksipuolisen kuvan turvapaikkapolitiikasta ja siitä, miten suomalaiset siihen suhtautuvat.

Koska alkuperäisen kirjoituksen kirjoittaja on poliitikko ja puolueen puheenjohtaja, voisi pitää kohtuullisena, että vastakommentti sallittaisiin toiselta poliitikolta, toisen puolueen edustajalta. Hesari ei kuitenkaan toimi näin.

Mielipide-sivu on erityisesti viime vuosien aikana vajonnut varsin alas. Suurin osa teksteistä on täysin yhdentekeviä, yleensä enemmän ”teknisiä” kirjoituksia, joissa ei oikeasti ole mitään mielipidettä tai jos on, sen yhteiskunnallinen merkitys jää epäselväksi. Varsinkaan mielipidesivuilla ei sallita kunnon väittelyä erilaisten näkökulmien välillä.

Jos luette eurooppalaisia laatulehtiä, tiedätte, että mielipidesivu – pääkirjoitussivun ohella – kertoo lehdestä paljon. Parhaimmat mediat julkaisevat kriittisiä kirjoituksia, jotka ottavat riittävän poleemisesti kantaa asioihin. Sitä, että joku vastaa mielipiteeseen ja haastaa sen, pidetään terveessä demokraattisessa kansalaiskeskustelussa etuna, ei ikävänä asiana. Tällä tavalla lehti tarjoaa alustan käydä keskustelua ja lukijoille mahdollisuuden nähdä myös lehden mahdollisen oman linjan kyseenalaistavia näkökulmia.

Ei Hesarissa, eikä sitä myötä muutenkaan Suomessa. Hesari on maamme ainoa päivälehti, jossa tuollainen voisi olla mahdollista. Vaikka kyseessä on linjaltaan vahvasti liberaali, poliittisesti yleensä hallitusta tukeva sanomalehti, mikään ei estä sitä, että se edes mielipidesivullaan sallisi hieman vapaampaa keskustelua. Eikö lehti tällöin nimenomaan voisi paljon uskottavammin seistä liberaalien ihanteidensa, kuten sanan- ja mielipiteenvapauden sekä demokratian, takana?

Mielipidesivulla ei ole julkaistu ainoatakaan vasta-argumenttia Aron ym. kirjoitukseen. Perjantaina siellä kyllä julkaistiin uusi (Kreikassa sijaitsevien) turvapaikanhakijoiden asemaan parannusta vaativa kirjoitus. Siinä sanotaan esimerkiksi näin: ”Ylipäätään nykyinen rajat kiinni -politiikka ja turva meille -puhe on vastenmielistä. Siinä ei armoa anneta edes kaikkein suurimmassa hädässä oleville.” ja ”Suomalainen kansanedustaja: tee siellä eduskunnassa jotain, mikä on vallassasi!” Kirjoittaja kertoo olevansa ”Suomen kansalainen, eurooppalainen” Tampereelta.

Myös tämä on Hesarille ominaista. Vain tietyiltä henkilöiltä edellytetään poliittisten tai ideologisten kytkösten esiintuontia – silloinkin, kun niillä ei ole merkitystä mielipiteen kannalta. Sen sijaan esimerkiksi ”oikeaa” politiikkaa edustavat tutkijat voivat pitää tutkijan tittelinsä, toisinaan jopa, vaikka kuuluisivat puolueeseen tai olisivat luottamustoimessa. Samoin kansalaisjärjestöjen aktivisteilta voidaan tarvittaessa häivyttää tämä yhteys, jolloin he ovat vain ”kansalaisia”. Tämä on yksiselitteisen vääristävää. Mielestäni poliittiset yhteydet pitäisi esittää kaikilta. Mikäli ”köyhyystutkija” tai ”nuorisotutkija” on myös puolueen varapuheenjohtaja, hän ei voi esiintyä vain köyhyystutkijana tai nuorisotutkijana. Mikäli henkilö on tietyn teeman aktivisti ja edustaa selvästi muuta tahoa kuin vain itseään, hän ei voi kirjoittaa mielipidettä kyseisestä aiheesta vain ”huolestuneena haagalaisena”.

Edellinen ei tarkoita, etteikö mitä tahansa poliittista mieltä oleva tutkija (tai journalisti) voisi tehdä ansiokasta tutkimusta (journalismia). Valitettavasti näin ei kuitenkaan usein ole, vaan politiikka riuhtoo itsensä kaikkialle – ja tämä valitettavasti näkyy niin yhteiskunnallisen tutkimuksen kuin suomalaisen journalisminkin tasossa.

Tiedän, että harvat kriittiset keskustelijat jaksavat enää lähettää Hesariin mielipiteitään. Sivu on entistä yksipuolisempi ja tylsempi. Itse asiassa sama vaivaa Vieraskynää. Joskus paikka tarjosi tutkijoille myös mahdollisuuden sanoa jotakin valtavirrasta poikkeavaa. Ei enää. Tekstit ovat joko lähtökohdiltaan yksipuolisen poliittisia tai sitten ”teknisiä” eli käsittelevät asiaa, johon ei varsinaisesti liity konfliktia tai erimielisyyttä. Hyvin harvoin Vieraskynissä on enää mitään akateemisesti kiinnostavaa.

Julkaisen alla Hesariin tiistaina lähettämäni lyhyen kommentin Aron ja kumppanien kirjoitukseen. Mitä luulette, miksi sitä ei voitu julkaista lehdessä?

financial-equalization-1015294_1280

Turvapaikkainstituutio ei ole tarkoitettu massamaahanmuuton kanavaksi

Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, tutkija Tiina Sotkasiira ja virkamies-aktivisti Mirka Seppälä osoittivat sinänsä oikein (HS 25.9. Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys) kokoomuksen maahanmuuttopoliittisten näkemysten vaihtelevuuden. Sen sijaan laajemman turvapaikkakysymyksen suhteen heidän argumenttinsa ei ole kestävä.

Turvapaikkainstituutio luotiin suojelemaan yksilöä sortohallituksilta ja totalitaarisilta valtioilta. Nykypäivän turvapaikkainstituutio, jonka avulla siirtolaisia siirtyy massoittain lähinnä kehitysmaista tiettyihin länsimaihin, toimii tässä tarkoituksessa heikosti. Kyse on sinällään inhimillisestä paremman elämän etsimisestä, jota ajaa kehitysmaiden heikko elintaso, mutta pakolaisuuteen tätä ei pidä sekoittaa.

Esimerkiksi Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista enemmistö ei ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun, kuten kirjoittajat varmasti tietävät.

Kun ihminen on päässyt maahan, häntä on kuitenkin hyvin vaikea palauttaa siinäkään tapauksessa, että hän ei ole oikeutettu turvapaikkaan.

Erilaisten kyselyiden perusteella eurooppalaiset ja suomalaiset ovat valmiita auttamaan sotaa ja vainoa pakenevia ihmisiä. Sen sijaan vuoden 2015 kaltaista tilannetta, jossa maahamme saapui yli 30 000 ihmistä Euroopan mantereen halki, usean turvallisen maan läpi, kannattaa hyvin harva kirjoittajien oman viiteryhmän ulkopuolella.

Itse turvapaikkainstituutio, jota käytetään jatkuvasti väärin – esimerkiksi tekemällä loputtomasti uusia hakemuksia – ei myöskään voi toimia vakavasti otettavan politiikan perustana.

 

Riikka Purra

poliittinen suunnittelija

perussuomalaiset

 

 

 

 

 

Aika kuluu

fire-171229_960_720

Muistelin aamulla, kuinka jo 15 vuotta sitten verkkofoorumilla keräsimme yhteen hajanaisia tietojamme Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden tilanteista, palavista autoista, kouluongelmista, islamin leviämisestä ja muista paikallisista häiriöistä.

Tiesimme täsmälleen, miten tulee käymään. Osasimme pelätä samaa Suomeen. Nauroimme (vai itkimme) suomalaisille päättäjille, jotka ensin väittivät, että Ruotsissa ei ole ongelmia ja sitten – kun kupla ei ollut enää tarpeeksi tiivis – että Ruotsin ongelmat voidaan Suomessa välttää.

15 vuotta sitten. Silloin syntyneet lapset ovat kohta äänestysiässä.

Muutama asia on edennyt.

Vuonna 2018 näyttää siltä, että ruotsalaiset ovat saaneet tarpeekseen ja haluavat äänestää valtaan ruotsidemokraatit, joka on yrittänyt pitää teemoja yllä vuosikausia. Puolue on ollut eristetty, mutta enää se ei ole mahdollista.

Vuonna 2018 suomalainen mediakin kertoo Ruotsin lähiöiden tilanteesta. Tosin se ei liitä mukaan ruotsidemokraattien näkemystä asiasta, vaan moderaattien. Toivottavasti äänestäjät erottavat aidon politiikan feikistä.

15 vuotta sitten jokainen Ruotsin (tai Suomen) maahanmuuttotilanteesta kertova juttu valtamediassa oli hämmästys. Päälehtien kolumnistien huikeat ja karikatyyrimäiset suvaitsevaisuuden evankeliumit kelpaisivat tänään Keijo Kaarisateelle ja Häirintäyhdyshenkilöiden liitolle.

Ja sitten toisaalta – onko mikään muuttunut? Perussuomalaisten kanssa ei haluta tehdä yhteistyötä. Maahanmuutto on muka ”yksi teema” eikä siitä saa olla liian kiinnostunut, puhumattakaan huolestunut. Mikäli turvapaikanhakemista onkin jossakin vaiheessa kiristetty, on volyymi valunut muihin kanaviin – maahanmuuttajien tulo Suomeen ei vähene, vaan nousee joko rajusti tai tasaisesti.

Kaikenlaista maahanmuuton kiristämistä vastustavat tahot saavat yhä enemmän näkyvyyttä, ja heidän laitontakin toimintaansa legitimoidaan. Maahan haluavien ympärille syntyneet edunvalvontakoneistot ja taloudellista voittoa haistavat joukot edistävät asiaansa kaikilla mahdollisilla tasoilla.

Päättäjät keskittyvät muotoilemaan omaa poliiittista viiteryhmäänsä tai kulloistakin kuulijakuntaa miellyttäviä vastauksia. Kansalaisille suoranaisesti valehdellaan, että mitään ei voida tehdä: Tämä nyt vain menee näin, yrittäkää sopeutua! Globaali maailma, muuttoliikkeet, ilmastonmuutos, dippa dappa, huoltosuhde, työvoimapula, lähimmäisenrakkaus, et kai ole rasisti!

Vaikka tuntuu tietysti kivalta (hyvin usein) huomata olleensa oikeassa, ei se kuitenkaan ole asian ydin. Mikään ei olisi kauheampaa kuin se, että 15 vuoden päästä taas toteaisi, että oikeastaan mikään ei ole mennyt parempaan suuntaan, mutta että tiesinhän minä sen.

Vappupuhe

vappu3

Arvoisat kirkkonummelaiset vapun viettäjät ja muu väki,

Minun nimeni on Riikka Purra ja toimin kunnanvaltuutettuna, perussuomalaisen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja koko puolueen poliittisena suunnittelijana. Minulla on ilo ja kunnia lausua muutama sana tänä keväisenä vaikkakin hieman surullisen koleana juhlapäivänä, jota työn, työväen ja kuohuvan juoman päivänäkin vietetään.

Oletko sinä kuullut, että Suomea vaivaa työvoimapula? Että talouskasvumme ja itsetuntoamme kohottava nousukausi eivät saa tarpeeksi vauhtia, koska työntekijöistä on niin monella sektorilla pulaa? Entä oletko ihmetellyt, miten pääkaupunkiseudulla voi olla yhtä paljon työttömiä suomalaisia rakennusmiehiä kuin virolaisia työllisiä rakennusmiehiä?

Voi ei, tietysti se perussuomalainen puhuu taas maahanmuuttajista, ja maahanmuuttajat ovat noille kaiken pahan alku ja juuri, saatat ajatella.

Maltahan kuunnella, yritän selittää. Sillä selitystä tämä asia todella vaatii. Puolueet, poliitikot, toimittajat, aamun lehtiemme ekonomistit, ay-liikkeen puhuvat päät – he eivät selitä asiaa. Joskus siksi, että he eivät oikeasti ymmärrä sitä. Yleensä kuitenkin siksi, että selittämättä jättäminen on heidän etunsa tai ideologiansa mukaista.

Suomessa halutaan lisätä niin sanottua työperäistä maahanmuuttoa ja jopa luopua työvoiman saatavuusharkinnasta – kuulemma koska Suomi tarvitsee osaajia ja sitä työvoimaa paikkaamaan ammottavaa työvoimapulaamme.

EU:ssa ainoastaan yhdessä maassa, Ruotsissa, on tehty virhe luopua saatavuusharkinnasta. Useampi puolue, muun muassa sosiaalidemokraatit, on luvannut palauttaa sen, mikäli pääsee hallitukseen piakkoin järjestettävien vaalien jälkeen. Arvon kuulijat toivottavasti tietävät, että Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta ei Suomen kannattaisi ottaa mallia, yhtään millään osa-alueella.

Saatavuusharkinnasta luopuminen – tai ylipäätänsä maahanmuuton kannustaminen – ei toisi Suomeen saksalaisia tai ruotsalaisia osaajia, jotka maksavat veroja enemmän kuin kuluttavat julkisia palveluita, jotka kotoutuvat ja viihtyvät täällä. Se toisi Suomeen kehitysmaista kouluttamattomia ihmisiä, jotka eivät saa oleskelulupaa turvapaikan hakemisen kautta. Nämä ihmiset työllistyttyäänkin jäävät taloudellisilta nettovaikutuksiltaan huomattavasti miinuksen puolelle, kotoutuvat vaikeasti, puhumattakaan jatkuvasti monikulttuuristuvan yhteiskunnan muista ongelmista.

Minä en arvostele maahanmuuttajia, minä arvostelen tolkutonta järjestelmäämme.

Kehitysmaista saapuvat ihmiset työllistyvät huomattavan harvoin eikä tilanne mainittavasti muutu pitkänkään maassaolon jälkeen. Työllistyessään nämä ihmiset alkavat yleensä siivoojiksi, pizzerian työntekijöiksi, bussikuskeiksi – siis matalapalkka-aloille, joissa tarvitaan vähän tai ei lainkaan koulutusta.

Tämä on onnenpotku näille yrityksille. Jatkuva maahanmuutto takaa sen, että työvoimaa on tarjolla ja sen, että palkka onnistutaan pitämään hyvin alhaisena. Niin alhaisena, että sillä ei itse asiassa tule toimeen, varsinkaan pääkaupunkiseudulla. Mikä tarkoittaa sitä, että valtion on joka tapauksessa osallistuttava henkilön tai yleensä koko ison perheen toimeentuloon tulonsiirroilla. Siis veronmaksajien rahalla.

Tämä on oleellista. Kyseessä on meidän veronmaksajien kustantama epäsuora yritystuki. Se auttaa pienipalkkaisia maahanmuuttajia työllistäviä yrityksiä tekemään parempia voittoja ja kuten sanottua – pitämään ne palkat liian alhaisina. Paljon alhaisempina kuin mihin ne asettuisivat ilman valtion – eli meidän veronmaksajien – kompensaatiota.

Etkö usko? Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla jo nyt jopa 40 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä tehdään vieraskielisille. Suomalaisella työntekijällä – päiväkodin hoitajalla, rakennusmiehellä, sairaanhoitajalla, tarjoilijalla – joka jää palkallaan juuri tulonsiirtojen saamisen rajan yläpuolelle, ei ole varaa maksaa asumisesta varsinkaan Helsingissä. Mitä sitten tapahtuu?

Hän ei voi asua Helsingissä, niinpä hän ei asu Helsingissä. Alueelle tulee pulaa työntekijöistä, joilla ei ole varaa asua siellä – ainakaan sellaisella alueella, joka olisi tarpeeksi viihtyisä ja rauhallinen, ja jossa olisi toimivat ja hyvät päiväkodit ja koulut – ja vain maltillisesti maahanmuuttajia.

Samalla vuokra-asuntojen hinnat nousevat, asumistuesta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus, työnteko kannattaa yhä vähemmän. Tuloerot työssäkäyvän ei tulonsiirtoja saavan ja tulonsiirtoja saavan välillä ovat liian pienet. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus kasvaa. Ja poliitikot vain mesoavat, että lapsiakin pitäisi tehdä, kun syntyvyys laahaa.

Tähän tilanteeseenko nuoret parit tekisivät lapsia?

Säästyäksesi maahanmuuton, globalisaation ja äärettömän huonon politiikan seurauksilta sinulla pitää olla hyvä koulutus, varma työpaikka ja riittävästi rahaa. Muuten olet heikoilla.

Nämä ongelmat koskettavat tavalla tai toisella tavallisia suomalaisia ihmisiä, pieni- ja keskituloisia. Mutta kuten alussa sanoin, näitä vaikutusketjuja harvemmin kukaan haluaa avata.

Vaikeneminen palvelee joko poliittista ideologiaa, jonka mukaan maahanmuuton lisääminen vain on hyvä juttu, koska se on hyvä juttu. Tai se palvelee joidenkin työnantajien, yritysten, kaverikapitalistien sidosryhmien tai järjestöjen taloudellista etua ja valtaa.

Ruotsin esimerkki osoittaa, että jos saatavuusharkinta poistetaan, syntyy myös mekanismi, jolla ylipäätänsä kehitysmaista saapuvaa maahanmuuttoa lisätään. Saatavuusharkinnan poisto luo lumetyöpaikkojen markkinat. Muutaman kuukauden pestit etnisissä ravintoloissa laittomasti maassa oleville eli kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille takaavat oleskeluluvan. Tämä vaikuttaa itse asiassa jopa houkuttelevammalta tavalta tulla Suomeen kuin epävarma turvapaikan hakeminen.

Mutta oikeastiko tämä on sitä, mitä korkean teknologian ja osaamisen, robotisaation ja innovaatioiden Suomi haluaa lisää? Halpatyövoimaa palvelumarkkinoille, työvoimaintensiivisyyttä, kouluttamattomuutta, maahanmuuttajia siivoamaan sotkumme, joita – kuulemma – emme itse halua, jaksa tai viitsi siivota. Höpö höpö.

Minä en arvostele maahanmuuttajia, minä arvostelen tolkutonta järjestelmäämme.

Sen luoneet poliitikot edellyttävät, että kansalaiset uskovat kahteen valheeseen – ensinnäkin siihen, että tällainen toiminta on meille ja maallemme hyväksi, toisekseen siihen, että tämä olisi jotenkin moraalista ja voisimme näin ratkaista globaalin maailman ongelmia. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Tällainen maahanmuutto ei hyödytä meitä. Se ei varsinkaan hyödytä meitä taloudellisesti. Väestönsiirtoon perustuva humanitaarinen järjestelmä ei myöskään auta kehitysmaita, ei poista konflikteja eikä lisää tasa-arvoa. Mikäli haluamme auttaa heikosti voivia maita ja ihmisiä, on lukuisia paljon parempia keinoja.

Virolaiset työntekijämme ovat jo alkaneet siirtyä takaisin Viroon. Siellä palkat nousevat eikä maahanmuutto – ainakaan vielä – pidä niitä keinotekoisen alhaalla. Myös virolainen hyvinvointiyhteiskunta kehittyy vahvasti ja esimerkiksi perhe-etuudet ovat paikoin jo parempia kuin Suomessa. Viro ilmeisesti aikoo kasvaa ja kehittyä virolaisena kansakuntana ja itsenäisenä valtiona myös tulevaisuudessa.

Entäpä Suomi?

vappu4.jpg

Niin sanottuun työvoimapulaan voisi vaikuttaa kahdella tavalla. Joko palkkoja nostamalla tai työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmää niin muuttamalla, että kannustimet töihin menemiseen kasvaisivat, myös matalasti palkatuille aloille.  Kumpikaan näistä ei ole ratkaisuna helppo, vallankaan kun monimutkaisten ketjujen ja vaikutusten globaalitalous vaikuttaa myös siihen, mitä maan sisällä voi tai kannattaa tehdä. Huononeva huoltosuhde ja heikko syntyvyys takaavat sen, että kakuntekijöitä on koko ajan vähemmän kakunsyöjiin verrattuna. Tämä on todella suuri ongelma.

Huolimatta ratkaisujen hankaluudesta on selvää, että mikäli poliittista tahtoa olisi, asiat voitaisiin tehdä toisin. Poliittiset päätöksemme voisivat hyödyttää suomalaisia. Me voisimme priorisoida suomalaisia työllisiä, työttömiä, huono-osaisia ja vanhuksia Afrikasta ja arabimaista saapuvien edelle. Ehkä me voisimme jopa maksaa hieman enemmän pizzasta, uudesta topista ja kotisiivouksesta, mikäli me näitä koemme tarvitsevamme.

Kyse ei ole luonnonlaista tai kehityskulusta, jolle emme voi mitään. Kyllä voimme, jos haluamme.

Ja ainakin minä haluan. Asian sanominen ei tee minusta yhtään moraalittomampaa ihmistä. Eikä sinustakaan.

Minä haluan viettää suomalaisen työn juhlaa vielä tulevaisuudessakin.

Kiitos ja oikein mukavaa vappua kaikille!

 

Koska maahanmuuton nyt vain on oltava hyvä juttu!

(kommentti HS:n pääkirjoitukseen 25.11. Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä [maksumuurin takana])

vintage-2977608_960_720

HS:n omat mielikuvat maahanmuutosta vääristyneitä

Helsingin Sanomat esitteli pääkirjoitussivullaan, kuinka vääristäen tilastoja ja tutkimuksia on mahdollista tulkita ja onnistui samaan aikaan asenteellisesti ylenkatsomaan sekä asiantuntijatietoa että kansalaisten mielipiteitä.

Ensinnäkin, maahanmuuttajien kokonaismäärä ei ole palannut ”normaalitilaan”. Se on edelleen huomattavan korkealla, vaikka vuoden 2015 lukuihin on toki matkaa. Mikään ei myöskään puhu sen puolesta, etteikö vastaava suuri ryntäys voisi olla mahdollinen myös tulevaisuudessa. Saamme kiittää lähinnä muiden maiden rajatarkastuksia ja muita Euroopassa tehtyjä kiristyksiä siitä, että virta Suomeen on hiljennyt.

Toisekseen, myönteisen päätöksen saaneiden lukumäärä ei lähimainkaan kerro koko totuutta, vaan huomioida pitäisi myös merkittävästi maahanmuuton volyymiin vaikuttava perheenyhdistäminen, joka Suomessa on itse asiassa kaikkien aikojen suurinta juuri nyt. Lisäksi nettovaikutuksiltaan taloudellemme negatiivisia maahanmuuttajia tulee myös muissa ryhmissä.

Kolmanneksi, kuten kirjoituksessakin sanotaan, tänne tulleet kyllä ”pysyvät, jos haluavat”. Suomi ei edelleenkään kykene riittävästi palauttamaan kielteisen päätöksen saaneita. Toisaalta laittomasti maassa oleskeleville ollaan tarjoamassa jopa samanlaisia palveluita kuin laillisen turvapaikan saaneille. Suurin osa rajojemme sisälle päässeistä rasittaa enemmän tai vähemmän resurssejamme. Samaan aikaan väläytellään pakolaiskiintiön nostoa.

Neljänneksi, maassa oleskelevien maahanmuuttajien (tai islaminuskoisten) kokonaisosuuden tarkasteleminen ei välttämättä ole mielekästä, sillä Suomenkin kokoisessa maassa maahanmuuttajat ovat voimakkaasti keskittyneet pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin. Jos toimittaja kävisi esimerkiksi tutustumassa helsinkiläisiin tai espoolaisiin kouluihin ja päiväkoteihin – lasten ja nuorten ryhmissä maahanmuuttajien osuus on erityisen suuri – hän saattaisi oivaltaa jotakin. Maahanmuuttajia on vähänlaisesti maaseudulla tai erityisen hyväosaisten asuinalueilla kaupungeissa.

Viidenneksi, kirjoitus antoi täysin virheellisen kuvan maahanmuuttajien taloudellisista vaikutuksista. Kaikki tutkimukset tietysti katsovat kutakin asiaa joltakin tietyltä kantilta, mutta asiaan liittyviä tutkimuksia on tehty niin paljon, että niiden tarjoamia tuloksia voi kyllä pitää ”lopullisina totuuksina”. Maahanmuuttajien, erityisesti OECD-maiden ulkopuolisten ja ”humanitaarisiin” ryhmiin kuuluvien, nettovaikutus on huomattavan negatiivinen, työllisyys alhaista ja nojautuminen tulonsiirtoihin vahvaa. Asia ei merkittävästi parane edes vuosikymmenten maassaolon jälkeen. Tämä pätee enemmän tai vähemmän kaikkiin läntisiin kohdemaihin.

Se, että kotouttaminen parantaa tilannetta, ei sen sijaan ole mikään tutkimustulos. Se on toive, joka esitetään kerta toisensa jälkeen politiikassa ja julkisessa keskustelussa. Valitettavasti Suomen tilanne ei juuri näytä poikkeavan muiden maiden tilanteesta – ei ole sellaisia toimenpiteitä, joilla tietyistä maista tulevat maahanmuuttajat saataisiin integroitua niin, että he aidosti työllistyisivät, puhumattakaan ”kantaväestön palkoille”, ja alkaisivat hyödyttää kohdemaan taloutta. Kotouttamiseen vetoaminen on helppo oikotie yrittää olla kohtaamatta ikävää tosiasiaa: sellainen maahanmuutto, joka Suomeen erityisesti kohdistuu, ei hyödytä vaan merkittävästi rasittaa julkista taloutta.

Sen sijaan kirjoituksessa kannatettiin halpatyömarkkinoiden luomista ja palkkajoustoa, jotta maahanmuuttajat saataisiin työllistettyä. Tämä heijastelee joidenkin puolueiden ajamaa saatavuusharkinnan poistoa, jonka tosiasialliset motiivit ovat jossakin muualla kuin maahanmuuttopolitiikan tehostamisessa. Vastaavaan tilanteeseen päästäisiin myös merkittävästi laskemalla suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän tasoa ja kattavuutta.

Olisi suotavaa, että Helsingin Sanomat kykenisi tarkastelemaan yhteiskunnallisia ja poliittisia ilmiöitä hieman kriittisemmin.

Epätodellinen maahanmuuttopolitiikkamme

Vihreillä menee kovaa, talous kasvaa, tulevaisuus näyttää valoisammalta. Kun samaan aikaan ainoa vaihtoehtopuolue on oppositiossa ja joutuu kamppailemaan saadakseen takaisin sen luottamuksen, jonka menetti kesäkuun tapahtumien johdosta, näyttää ymmärrettävältä, että kauniit ja tosi kauniit tarinat kaikuvat taas julkisuudessa yhä kovemmin. Vaikka Turun iskun myötä myös kokoomuksen ja keskustan puhuvat päät ovat tehneet asiaan kuuluvia ulostuloja vaatien ”kiristyksiä” ja ”viranomaistoimintaa” ja ”vakavaa keskustelua”, haihtuvat ne kuin hiipuvan hallituksen kuiskaukset aina.

orestis panagiotou

Pelastusliivit loppuivat kesken. (Photo by Orestis Panagiotou)

Niinpä olemme jälleen kerran tilanteessa, jossa rajaa laillisen ja laittoman maahanmuuton välillä halutaan madaltaa, jos ei suoranaisesti juridisesti, niin ainakin poliittisesti ja käytännöllisesti. Laittomien osakseen saamaa terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa ollaan laajentamassa. Kiireellinen sosiaalihuolto pitää sisällään jo majoituksen, ruoan ja lääkkeet. Keskustelua käydään myös tilapäisten oleskelulupien palauttamisesta ja myöntämisestä tilanteisiin, joissa palauttaminen ei onnistu tai sitä ei saada täytäntöön.

Ja eihän se onnistu. Eikä sitä saada täytäntöön.

Kuinka monta kertaa olette kuulleet puhuvilta päiltä, että ”palauttamista pitää tehostaa”? Onko teille selvinnyt yhtään konkreettista ja perustuslain sekä EU-lainsäädännön mukaista tapaa tehdä niin?

Je suis idiot

Tämä on siis uutta suomalaista siirtolaispolitiikkaa tilanteessa, jossa perussuomalaiset ei istu hallituksessa.

Maahan jäämisen määrittäjäksi tulee yhä enemmän palauttamisen mahdottomuus (tai vaikeus tai epämukavuus tai julkisesti ikävä imago), ei kansainvälisen suojelun tarve.

Ja rinnalla kulkee oikeanlaisen puheen kontrolli – pitäisi käyttää vuosikymmenen typerintä termiä ”paperittomat”, joka ei millään tasolla vastaa referenttiään eli joko laittomasti maahan saapunutta tai laittomasti siellä oleskelevaa siirtolaista (joka aiemmin saattoi olla ollut turvapaikanhakija tai olla sitä olematta).

Säilöönoton pitäisi olla EU:ssa mahdollista kaikkien niiden kohdalla, jotka ylittävät Schengenin rajan laittomasti. Eli joko ilman matkustusasiakirjoja tai hakematta turvapaikkaa (jatkaakseen eteenpäin ja optimoidakseen haluamansa). Sen lisäksi kielteisen päätöksen saaneet, joiden voidaan olettaa ”häviävän”, olisi voitava ottaa säilöön, siihen saakka kunnes palautus toteutuu.

Kyllä, automaattisesti, ilman erityisiä henkilökohtaisia arvioita henkilöiden vaarallisuudesta. Koska, rehellisyyden nimissä, tämä valtio ei saa sellaisia kiinni edes silloin, kun tieto vaarallisuudesta valmiina tarjoillaan.

Mitä tapahtuu etelässä? Italiaan kohdistuva siirtolaispaine kasvaa edelleen. Tällä hetkellä suurin osa tulijoista tulee maista, kuten Nigeriasta ja Bangladeshista, joista saapuneille ei pitäisi tarvita antaa kansainvälistä suojelua. Myös Espanja alkaa korista Turkin–Kreikan rajan edelleen pysyessä melko vankkana. Ja Afrikka on täynnä, niin kovin täynnä.

Entä jos Italia päästää afrikkalaiset hakijat eteenpäin, kohti pohjoista? Kuten migrin tilastoista voi käydä katsomassa, edes kaikkia nigerialaisia ei saada palautettua.

Osalle tarjotaan turvapaikkaa, osa onnistuu saamaan työpaikan ja siirtyy kategoriasta toiseen (myös koulutuksen parissa on paljon nigerialaisia), osa jää ihmiskauppaepäilyjen myötä maahan (merkittävä osuus prostituoiduista on nigerialaisia), osalla on joku henkilökohtainen palauttamisen estävä ominaisuus tms.

Suomella ei ole Nigerian kanssa palautussopimusta eikä sitä ole myöskään toistaiseksi EU:lla, vaikka neuvotteluja on käyty jo pitkään. Mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?

Entä sitten vaikkapa Marokko? Turun tapauksen herättämä ihmetykseni siitä, kuinka moni marokkolainen saa jäädä Suomeen, palkittiin maahanmuuttoasiantuntijoiden vastauksella näköalattomuudesta, toivolla paremmasta tulevaisuudesta ja hukkuneista papereista.

Ei, tätä en tarkoittanut. Kysyin miksi. Miksi Suomi antaa tämän tapahtua?

Sieppaa

Onko vihreillä tai muilla asiaan empaattisesti asennoituneilla joku ratkaisu? Ovatko kaikki he, jotka onnistuvat pääsemään tänne (EU/FIN) oikeutettuja jäämään, jos heitä ei voi palauttaa?

Ei ole sattumaa, että syyrialaisilla turvapaikanhakijoilla on viime vuosina ollut yleensä matkustusasiakirjat tallessa. Niitä ei ole mitään syytä hukuttaa, koska oikeus jäädä on muutenkin. Kaikilla muilla on motiivi paitsi hävittää paperinsa myös muilla tavoin vaikeuttaa turvapaikkaprosessia. Tähänkin olisi varsin yksinkertaisia ratkaisuja, mutta kenellekään ei liene yllätys, että Suomessa niitä ei haluta käyttää.

Samanlainen logiikka koskee myös viime päivinäkin surullisesti esillä ollutta kategoriaa ”yksintulleet alaikäiset”. Vaatimus palvella ja hoivata alle 18-vuotiaita tietyllä tavalla tulee EU:sta, mutta koko kategorian lähes täydellinen väärinkäyttö mahdollistaisi kyllä kansallisetkin ratkaisut.

”Yksintulleita alaikäisiä” koskevan lainsäädännön oli määrä suojella lapsia. Näinköhän on käynyt? En haluaisi yhtä ainutta aikuista miestä lasteni kouluun, mutta varsinkaan en haluaisi sinne murhaajia. Myös naapurimaassa Ruotsissa voi käydä katsomassa, miten ”yksintulleet alaikäiset” kotiutuvat – vaikka bkt:tahan se kyllä nostaa.

fire-102450_640

Ihan oikeastiko meidän kehittynyt Suomemme ei saa palautettua ihmistä, joka huutaa lentokentällä tai -koneessa liian kovaa? Laittaa marokkolaiset miehet kouluun lasten kanssa? Ihan oikeastiko korkeakoulutetut tädit paapovat aikuisia miehiä erilaisissa kotoutusleikeissä, koska näillä on ihmisoikeus saavuttaa parempi tulevaisuus juuri Suomessa?

Ja yhä suurempi osuus kielteisen saaneista jatkaa kotoperäisten empaatikkojemme avustuksella prosessiaan saada lottovoitto Suomeen tai sitten katoaa kokonaan.

Onko tämä meidän globaali pelastuspolitiikkamme todellista?

En tähän päivään ole tavannut ketään ihmistä, joka kykenisi älyllisesti tämän minulle perustelemaan, mutta kuten tavata sanotaan, näillä mennään.

Ainakin se on tullut selväksi, että järjellä on nykyaikana niin kovin vähän tekemistä yhtään minkään kanssa.

 

Ensimmäisen jälkeen

1.JPG

Vain muutamia minuutteja ennen Turun iskua liityin Twitterissä keskusteluun, jossa tutkija Erkka Railo huomautti, että islamistinen terrorismi ei eroa siitä, jota Suomessa on aiemmin esiintynyt. On totta, että tutkijoiden pitää liikkua korkeammalla ymmärryksen tasolla kuin siinä intuitiossa, minkä tavallinen kadunjamppa antaa itseään ohjailla. Tutkijalle kaikki ei aina ole sitä, miltä se näyttää. Yhtymäkohtia saattaa löytyä yllättävistä paikoista, toisaalta jokin pieni ero voi muuttua kaikkein oleellisimmaksi.

Tästä huolimatta en voi olla ihmettelemättä historiaan perehtyneiden ihmisten vimmattua halua laimentaa globaalin maailman todellisuutta. Viikottain toistuvat iskut, aikakaudella, jolloin me emme ole sodassa –  tämäkö on vain pitkää ihmisen inhimillisen elämän jatkumoa? Suomessa samaa väkivaltaa kuin kyyditykset, punainen terrori, valkoisten pikapäätökset tai joku muu?

2

Islamistinen terrorismi eroaa merkittävällä tavalla siitä, mitä täällä on aiemmin koettu. Elämme Suomessa nyt aikaa ensimmäisen jälkeen. Kuten olen useassa tekstissäni aiemmin kuvannut, moni asia on jo muuttunut. Miten paljon muuttuu nyt, se jää nähtäväksi. Toivottavasti akateeminen yhteisö jaksaa keskittyä näihin seikkoihin, niiden selvittämiseen ja tutkimiseen, eikä vain rimpuilemaan yhä ohuemmiksi käyvissä oljenkorsissaan.

3.JPG

 

  • Jihadismi ja islamilainen fundamentalismi ovat poikkikansallisia voimia ja ideologioita. Islam on nykyään hyvin globaali uskonto. Suomalaisia väkivallantekoja ei ole koskaan ennen ajanut näin vahvasti rajojen ulkopuolinen ideologia (Ei, Kominternin vaikutus tai ylirajainen kapitalismi eivät ole vastaavia ideologioita.). Sotia lukuun ottamatta valtion ulkopuoliset toimijat eivät ole toteuttaneet terroriin rinnastettavia tekoja.

 

  • Mikäli haluamme uskoa, että terrorismin takana ei olekaan islamistinen fundamentalismi, vaan esimerkiksi poliittisista konflikteista nousevat ongelmat, edellä esitetty ero Suomen historiaan ei muutu. Kyseiset poliittiset konfliktit ovat kansainvälisiä eikä Suomi ole niissä osallinen muuta kuin osana isoa järjestelmää.

 

  • Islamistisen terrorismin tärkein mekanismi perustuu sille, että tavalliset kansalaiset pelkäävät. Hyökkäykset ovat yllättäviä ja voivat kohdistua kehen tahansa. Vastaavasti varotoimenpiteitä pitää tehdä koko yhteiskunnassa. Vaikka vastaavaa mekanismia ovat käyttäneet monet muutkin terrorismiin tukeutuvat toimijat, ei sellaista ole ennen ollut Suomessa.

 

  • Islamistisen terrorismin kohde on länsimaisen yhteiskunnan (suojaamaton) asukas. Useissa viime aikojen terrorihyökkäyksissä, kuten nähtävästi myös Turussa, hyökkääjien kohteina ovat lapset ja naiset tai muut yhteiskunnan heikoimmiksi ajatellut. Sikäli kuin suomalaiset poliittiset väkivallanteot halutaan nähdä terrorina, ne tuskin olivat valikoinniltaan nykyaikaisen terrorismin kaltaisia. (Ei, tätä ei kumoa se, että punaisia naisia on ammuttu tai että poliitikon vaimo on kyyditetty.)

 

  • Ympäröivän yhteiskunnan erilaisuus. Elämme demokraattisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Eri poliittisten ryhmien pääsy politiikkaan ja demokraattiseen järjestelmään sekä erityisesti hyvinvointiyhteiskunnan vaikutus marginaalien, huono-osaisten ym. auttamisessa ovat olleet oleellisessa roolissa siinä, että Suomi on perinteisesti ollut sisäisesti rauhallinen ja turvallinen maa. Sen sijaan Suomen ulkopuolelta tulevien marginaalien, huono-osaisten, kulttuurisesti, uskonnollisesti ym. hyvin erilaisten ihmisten ”sisällyttäminen” suomalaiseen yhteiskuntaan on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Empiirisesti voimme todeta, että yleensä homogeeniset yhteiskunnat ovat rauhallisempia kuin heterogeeniset. Monimuotoistuvat yhteiskunnat myös näyttävät muuttuvan turvattomammiksi ja epävakaammiksi. (Sama argumentti pätee myös siinä tapauksessa, että hyökkäyksiin syyllistyjät halutaan nähdä vain mielenvikaisina, traumatisoituneina tms. henkilöinä. Suomella ei ole mahdollisuuksia (eikä velvollisuutta) hoitaa muiden maiden kansalaisia. Myös omassa mielenterveyspotilaspopulaatiossa on riskitapauksia ulkoisiin väkivallantekoihin liittyen.)

 

  • Islamistinen terrorismi perustuu monella eri tasolla rakennettuihin viholliskuviin hyökkäyksen kohteena olevasta yhteiskunnasta ja sen asukkaista. Toisaalta iskut tapahtuvat usein tuohon yhteiskuntaan jo ainakin näennäisesti integroituneiden islamistien toimesta. Siitä huolimatta uhka on ulkopuolinen, poikkikansallinen tai nykytermein ”monikulttuurinen”. Tekijät ovat siis erilaisia kuin Suomessa on koskaan ennen nähty. (Ei, yleistämisen tai essentialismin vastustus ei muuta asiaa – historian kirjoittaminen tai analyysi yhteiskuntatieteellisestä ymmärtämisestä puhumattakaan on mahdotonta ilman yksinkertaisten erottelujen ymmärtämistä.)

 

Pelolla on paljon valtaa

black-and-white-2097933_960_720

Kuten eilen Twitterissä totesin, olen tainnut antaa pelolle vallan jo aikaa sitten. Erityisesti kaikkein ruuhkaisemmissa paikoissa, kuten Kampin keskuksessa, pälyilen ympärilleni, en mielelläni iltapäivällä kulje kuulokkeet korvilla ja niin edelleen. Aamuisin itäeurooppalaiset kerjäläiset ovat käskynjaolla kyseisessä kauppakeskuksessa (näin keväisin useiden kymmenien ihmisten seurueita), iltapäivällä kaiteisiin nojailee paremmin pukeutunutta väkeä Afrikasta ja Lähi-Idästä. Jokaikinen kerta, kun joudun väentungokseen, mietin asiaa.

Perheellisenä ja hippausiän aikaa sitten ohittaneena, kaiken lisäksi melkein landella asuvana, kohtaamiseni väkijoukkojen kanssa ovat aika vähäisiä. Mutta tietysti pelkään lasteni takia, heillähän kaikki on vasta edessä.

Blogisti Vasarahammerin tavoin koen vaikeaksi kirjoittaa terrori-iskuista. Olen tehnyt sen jo aika monesti, täällä ja toisaalla. Kaikki on sanottu. Mikään muu ei muutu kuin se, että hyökkäykset tulevat yhä lähemmäs. Ja lisääntyvät. Milloin se on Helsinki? Tänä vuonnako jo?

Huomenna on kunnallisvaalit. Tärkeintä on, että kukaan ei usko, että maahanmuuttoon, terrorismiin, pahoinvointiin ei voisi vaikuttaa. Kyllä voi. Ei ehkä niinkään Yliväliperäkylän kunnanvaltuustossa, mutta sekin voi olla alku. Kunta päättää vastaanottokeskuksista, kuntapaikoista, maahanmuuttajapalveluista. Kuten olen useasti sanonut, maailma ei ”vain” ole ”tällainen”. Globalisaatio, rajojen yli leviävä terrorismi muut turvallisuusongelmat, toimimattomaan turvapaikkajärjestelmään upotettavat miljardit – kyse on vain osin asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Suurimmaksi osaksi voi. Jos halutaan.

Ota selvää, mitä ehdokas ajattelee. Mitä hän on ajatellut pitkän aikaa, ei vain vaalikamppailun aikana tai yllättäen naapurimaahan kohdistuneen terrori-iskun jälkeen. Älä usko yksittäisiin vetoaviin heittoihin. Etsi johdonmukaisuutta ja kysy, jos on epäselvää. Vaadi ehdokasta priorisoimaan, älä usko pelkkään sopivalta vaikuttavaan maailmankuvaan. Kumpi on tärkeämpää, se vai se? Kumpaan laittaisit resursseja, siihen vai siihen?

Kaikkein tärkeintä on, että äänestät. Jos et äänestä, joku muu päättää sinunkin puolestasi. Vaalivoitossa on kiinni muun muassa vihreät, joka haluaa yhä avoimempia rajoja, enemmän turvapaikkamaahanmuuttoa ja meille itsellemme yhä vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miltä tulevaisuutemme näyttää. Älä jätä äänestämättä ja anna enemmän valtaa huonoimmille vaihtoehdoille. Jos et muuta keksi, äänestä vähiten huonoa vaihtoehtoa.

Tästä pääsee katsomaan eilisen tuumaustunnin, jossa allekirjoittaneen lisäksi vaalivoittoon agitoivat Jussi Halla-aho ja Sampo Terho. Suosittelen katsomaan.

Oma osuuteni alkaa ajassa 19’45 ja puhun otsikon ”Mitä maksaa ja mitä väliä?” alla.

Muutama terrorismiin liittyvä kirjoitukseni:

Pelko, riski ja todellisuus

Maahanmuuttajat, terrorismi ja keskustelun logiikka

Terroristien hyveellisyys ja jihad grooming

Islamistitaistelijan probleema, liberalismin nimeen

Oletko tarpeeksi maahanmuuttokriittinen? Mutta miksi olet noin oikeistolainen? Häh, oletko kasvissyöjä?

dock-1365387_960_720

Klusteriajattelun mukaan ihminen on aika ennalta arvattava – ajatukset ja mielipiteet asioista kulkevat samalla linjastolla. Kun olet tiettyä mieltä yhdestä asiasta, on varsin helppo tietää, mitä mieltä olet jostakin toisesta.

Olen yleensä aika huonosti sopinut tähän malliin, vaikka väitänkin, että kokonaismaailmankatsomukseni on varsin koherentti.

Olen äänestänyt aina metodilla ”pienin paha” enkä pidä sitä huonona tapana vieläkään. Miksi yhdenkään puolueen, ehdokkaista puhumattakaan, pitäisi edustaa äänestäjän mieltä yksi yhteen? Pelottava ajatuskin. Onnistunee ainoastaan silloin, kun on itse ehdolla!

Sen jälkeen kun ilmoitin, mihin puolueeseen olen mennyt duuniin ja etenkin kuntavaaliehdokkuuden jälkeen, olen saanut vastata lukuisiin ihmettelyihin – toisessa päässä kysymys siitä, miten voin olla PS:ssä, vaikka ”sitä” ja ”tätä”, toisessa taas ajatus siitä, että olen PS:äänkin jotenkin ”väärä” tai liikaa ”jotakin” ja liian vähän ”jotakin toista”.

Hölynpölyä.

Ensinnäkin, kuten olen täälläkin aikaa sitten kirjoitellut, PS on kaikkein monimuotoisin puolue. Siellä voi olla ”vasemmistolainen” tai ”oikeistolainen”, ”liberaali” tai ”konservatiivi”. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla. Ylipäätänsä monet perinteiset poliittiset käsitteet ja ulottuvuudet ovat kyseisen vaihtoehtopuolueen myötä saaneet uusia merkityksiä – siitä kertoo esimerkiksi taipumus puhua ”kakuntekijöistä” ja ”kakunjakajista”. Eri asia tietysti on, miten tämä kaikki välittyy ulospäin.

sunset-382203_960_720

On äärettömän lapsellista ajatella, että tiettyyn puolueeseen voi kuulua vain ihminen, joka vastaa median tai muun toimijan siitä rakentamaa imagoa.

Totta, en vastaa imagoa siitä, mitä on olla ”persu”. Huomautan kyllä, että se imagokin on aika usein pielessä.

Mutta otsikon kysymyksiin.

Olenko tarpeeksi maahanmuuttokriittinen? Olin sitä jo silloin, kun mitään termiä ei oltu keksittykään. Olen ollut kriittinen kaikkia ideologioita kohtaan vuosikymmeniä. Järjestelmällinen länsimaisten yhteiskuntien transformaatio tai verorahojen valuttaminen maailmanongelmiin tiettyjä kansallisia ja taloudellisia intressejä tukemaan ovat aina olleet vastalauselistallani kärjessä, maahanmuutto edellä vahvasti koko 2000-luvun.

Muun muassa koska olen hyvinvointivaltion lapsi ja länsimainen vapaa nainen, vastustan tämän meidän hyvän pois antamista.

Maahanmuuttokriittisyyteni ei tarkoita, ettenkö pyrkisi itse omissa toimissani olemaan hyvä ja aulis, mikä yleensä kriittisille ihmisille onkin päivänselvää. Täysin sokeasti uskoville tällaisen sanominen on turhaa, koska he eivät ymmärrä, mitä eroa on vaatia valtiolta tai yksilöltä.

Ei-työperäinen maahanmuutto ei ole minulle ”yksi teema”. Se on oleellinen jätti-ilmiö, joka leikkaa yhteiskunnan useimmat sektorit ja vaikuttaa kaikkeen. Sen rinnalla toimii useita muita ideoita, jotka yhdessä viettävät yhteiskuntaamme ja valtiotamme ongelmalliseen suuntaan. Minä en vastusta kansainvälisyyttä tai ulkomaisia ihmisiä, päinvastoin. Vastustan kehittyneen valtiomme muuttumista muun muassa eriarvoiseksi, segregoiduksi, rasistiseksi, alaluokkaiseksi, sovinistiseksi, relativistiseksi. En pelkää sanoa, että en todellakaan pidä kaikkia kulttuureja samanarvoisina.

lake-scenery-1365288_960_720

Miksi olen niin oikeistolainen? Olenko muka? Kannatan aikuisten holhouksen vähentämistä, pienempää ja tehokkaampaa julkista sektoria, sosiaalipolitiikan muuttamista kannustavammaksi ja ihmisen subjektia tukevaksi, ihmisen vastuunkantoa itsestään ja läheisistään, suurempia sanktioita ja rangaistuksia, kireää maahanmuuttopolitiikkaa. Ymmärrän, että kakkua ei voi jakaa, jos sitä ei ensin leivota. Olen eniten huolestunut huoltosuhteesta.

Hesarin poliittisessa kartassa sijoitun selvästi oikeistolaiseen (ja konservatiiviseen) nurkkaan. Pidän sitä kuitenkin osoituksena ennemminkin siitä, että muut ovat niin kovin vasemmistolaisia (ja ääliöliberaaleja). Karsastan kaikkein eniten poliittisia näkemyksiä, joissa rahaa ja identiteettiä vaaditaan kovaan ääneen ilman, että ymmärretään, mitä se edellyttää ja vaatii. En myöskään hyväksy, että joku sanelee minulle, miten minun pitäisi elämääni elää.

Toisaalta arvostan valtiota. Uskon, että vahvan valtion kautta voidaan taata hyvinvointia. Tämä on myös globaali näkemykseni – ainoastaan rakentamalla tiiviitä ja vahvoja valtioita voidaan rakentaa sellaista rauhaa ja hyvinvointia, jota ongelmalliset alueet tarvitsevat. Paras keinomme vaikuttaa asiaan on talouden kautta, ei maahanmuuton, ei kehitysavun, ei diplomatian. Myös ihmisten oma vastuu on jälleen oleellista.

Olen hyväosainen, mutta en ole aina ollut. Olen toisaalta selviytynyt monista asioista, joista moni ei olisi selviytynyt. Ymmärrän kyllä, että en voi käyttää henkilökohtaisia sabluunoitani muihin ihmisiin – enkä käytäkään. Olen kuitenkin yleisesti sitä mieltä, että hyväosaisilta (esimerkiksi varakkailta, älykkäiltä, taitavilta, hyvistä oloista ponnistavilta) saa ja pitää vaatia enemmän kuin muilta, muutakin kuin veroja. Vaikka olen omapäinen ja vahva yksilö, kannatan vahvoja yhteisöjä, jaettuja arvoja, usein ”konservatiivisia” ideoita ja karsastan atomistista yksilön kaiken edelle asettavaa ajattelua. Liberalismini näkyy kuitenkin siinä, että sallin yksilöille paljon, mikäli se ei vaikuta negatiivisesti muihin. Ajattelen kuitenkin aina kaikista asioista syvemmälle ja korkeammalle – mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta?

squirrel-1962790_960_720

Kaiken tuon lisäksi olen hyvin herkkä pahuuden ja välinpitämättömyyden edessä. Puolustan henkilökohtaisessa elämässäni aina heikompia, kannan huolta eläimistä ja ympäristöstä, kiivastun vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

blueberry-1533364_960_720

Ja totta, en syö ”persuruokaa” vaan ”pupunruokaa”. Guilty as charged. En silti kannata pakollista kasvisruokapäivää sen enempää kuin riistaruokapäivää, vaan suosin kaikkien lisäresurssien laittamista itse opetustoimintaan. Lasten hyvän, riittävän ja terveellisen ruoan tarjoaminen on vanhempien vastuulla, koulussa sammutetaan edullisesti vain suurin nälkä. Se, että koulussa olisi enemmän kasviksia tarjolla, ei tietenkään olisi huono asia. Asia on poliittisella agendallani sijalle 8745.

finland-908940_960_720

Integrointia, kotouttamista ja strategioita

kuva

Uuden talousjärjestelmän periaatteet (Lapin Kansa, syksy 2015)

”Kotouttaminen” (tai kotoutuminen) on jälleen yksi termi, joka kuin huomaamatta on imeytynyt vallitsevaan poliittiseen kieleen, vaikka se on normatiivisesti ja ideologisesti yhtä latautunut kuin esimerkiksi suvaitsevaisuus, monikultturismi tai moninaisuus. Henkilökohtaisesti suosin termiä integrointi kuvaamaan sitä, miten maahanmuuttajat tulevat (tai ovat tulematta) osaksi yhteiskuntaa, olipa kyse kulttuurisesta, sosiaalisesta, poliittisesta tai taloudellisesta osallistumisesta. Kotouttaminen on myös terminä hyvin yksisuuntainen – se kuvaa sitä, miten vastaanottava maa kotouttaa. Integrointi tai sopeutuminen ovat termeinä huomattavasti tasapuolisempia ja antavat vastuuta muuttaville ihmisille itselleen. Seuraavassa arkistojen kätköistä teksti kotouttamisesta, vuodelta 2015.

Vielä ”pakolaiskriisin” ollessa käynnissä kohtaamme seuraavaksi ”kotouttamiskriisin”. Kotoutuminen ei toki ole ollut ongelmatonta aiemminkaan (ks. Kotouttamisen bisnes), mutta jatkossa tilanne pahenee entisestään. Jo yksinomaan volyymi – kotouttamista tarvitsevien ihmisten kasvava määrä – on sellainen, että terveelläkin valtiontaloudella olisi nikoteltavaa. Puhumattakaan todellisesta tilanteestamme, joka on kaikkea muuta kuin taloudellisesti terve. Poliittisilla päättäjillä ja virkamiehillä ei tunnu olevan käsitystä tilanteesta eikä varsinkaan sen vaatimista toimista.

Suomalaisessa maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikassa kyse on yksinomaan reaktiivisista toimista, jotka kohdistuvat kulloinkin ilmentyneeseen ongelmaan tai ”haasteeseen”. Selvitysryhmä perustetaan, kun vettä tulee jo katon läpi. Poliitikot pyrkivät selviytymään yhdestä haastattelusta kerrallaan eikä mediasta ole heitä kovistelemaan. Hankkeiden taloutta (so. kustannuksia) avataan pienin askelin, miljoona kerrallaan, seuraava budjetti kerrallaan, mutta kokonaisnäkemystä kukaan ei uskalla sanoa ääneen, sillä se saattaisi vaikuttaa haitallisesti henkilön uudelleen valintaan ja urakehitykseen. Suomen toiminta maahanmuuton suhteen on poukkoilevaa hätätilojen paikkaamista jopa verrattuna useimpiin muihin Euroopan valtioihin. Pitkän tähtäimen näkökulma otetaan käyttöön ainoastaan silloin, kun on yksiselitteistä, että nykyhetkestä ei voida löytää edes hyvällä mielikuvituksella mitään positiivista. Looginen ihminen kuitenkin ymmärtää, että jos asiat menevät vaikkapa 20 vuotta koko ajan huonompaan suuntaan, ne eivät yhtäkkiä 21. vuodesta alkaen ala olla hyvin.

Toisaalta, miten voisimme vaatia kokonaisnäkemyksiä tai realistisia arvioita poliitikoilta, joiden ensisijainen tehtävä liittyy imagoon ja puheeseen, kun sellaisia ei ole edes asiantuntijoilla. Ihmiskunta on olevinaan älykäs, mutta ainakaan Suomessa sen kognitiivinen parhaimmisto ei edes kykene laskemaan yhteenlaskuja. Joku nieli todesta sen hubbabubban, että globaali maailma on niin kompleksinen ja epävarma, että sitä ei voida lainkaan ymmärtää. Yhteenlaskuja!

Suomi tarvitsisi strategian, todellisen maahanmuutto- ja kotouttamisohjelman. Ei sellaista kuin ”valtion maahanmuuttostrategia”, joka ”painottaa työllisyyskysymyksiä ja syrjimättömyyttä” ja haluaa, että ”Suomeen muuttavat ja asettuvat ihmiset on otettava mukaan rakentamaan maan tulevaisuutta” tai sellaista kuin ”valtion kotouttamisohjelma”, joka haluaa tukea ”maahanmuuttajien osallisuutta” ja luonnollisesti – ”edistää maahanmuuttajien työllisyyttä”.

Suomi tarvitsee oikean ja realistisen ohjelman, jossa aluksi nöyrästi myönnettäisiin, että nykyinen homma ei toimi. Ehkä me emme ole epäonnistuneet sen pahemmin kuin muutkaan, mutta että homma ei toimi. Humanitääristen maahanmuuttajien kotoutus ei toimi, he eivät työllisty eikä liberaali monikulttuurinen hyväilypolitiikkamme auta heitä integroitumaan. Tarvitsemme täysin toisenlaista politiikkaa. Ja koska rahaa ei ole, täytyy se saada yksinkertaisesti riittämään paremmin.

Strategiassa pitäisi myös pohtia tehdä selväksi, mikä on valtion ja yhteiskunnan rooli, mikä yksilöiden. Samaten siinä pitäisi selvästi määritellä valtion tehtävät ja se, missä määrin yksityinen ja kolmas sektori ottavat osaa vastaanotto- ja kotouttamistoimintaan. Tällä hetkellä yritysten toiminta on kuin villi länsi eikä kukaan tunnu tietävän, kuka on vastuussa, mitä vaaditaan, mitkä ovat standardit. Olen kommentoinut asiaa mm. eilen Iltalehdessä ja toissa viikolla Ylessä, vanhempi juttu Helsingin Uutisissa.

Oleellisinta olisi ottaa kotouttamisen määritelmävastuu pois humanisteilta ja palauttaa se valtiokeskeisen ja realistisen ajattelun piiriin. Kuuluu yksilön omaan vastuuseen opetella tiettyjä asioita uudesta yhteiskunnasta ja auttaa itse itseään. Valtion kannalta oleellisinta on työllistyminen sekä lakien ja sääntöjen noudattaminen. Samanaikaisesti olisi merkityksellistä ymmärtää, että kehitysmaista suuntautuvan siirtolaisuuden vaikutus yhteiskunnallemme ei tule koskaan yltämään sellaiseen hyötyyn kuin esimerkiksi korkeakoulutettujen länsimaalaisten työperusteinen muutto. Päinvastoin, tämän siirtolaisuuden mukanaan tuomat ongelmat on syytä tunnustaa. Näiden asioiden ääneen sanominen ei tee kenestäkään paholaista, ja tahot, jotka tällaista yrittävät esittää, tulisi ymmärtää kontekstissaan: he elävät ideologiasta, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.

Koska hyvinvointiyhteiskunta ei tule kestämään käynnissä olevaa prosessia, kuten olen useaan kertaan argumentoinut, valtion holhouspolitiikka vähenee kuin itsestään. Yhdistettynä maahanmuuttoon ja useisiin kulttuuriltaan hyvin etäisiin ryhmittymiin seuraus ei välttämättä ole kuitenkaan hyvä, vaikka holhoamisen vähentäminen sitä muuten olisikin. Noidankehä on valmis: Kotouttamisen hoitamatta jättäminen tuo lisää ongelmia. Koska töitä ei ole tarjolla, kotouttamista tehdään yhä enemmän ”muilla tavoin”, siis näennäisesti aktivoimalla maahanmuuttajia erilaisiin taloudellisesti ja inhimillisesti hyödyttömiin askareisiin. Koska nämäkin vaativat koko ajan yhä enemmän varoja (joita perustellaan sillä, että kotouttamatta jättäminen aiheuttaa lisää ongelmia), pitää resursseja siirtää muista yhteiskunnan sosiaalitoiminnoista maahanmuuton puolelle. Näin ollen maahanmuuton ja kotouttamisen sektorin mylly pyörii yhä kiihtyvällä tahdilla, mutta sen tuotos on heikko. Kyse ei ole vain taloudesta, vaan sosiaalisista ja inhimillisistä seikoista, niin maahanmuuttajien kuin muidenkin suhteen. Ja kuten professori Matti Virén eilen huomautti, asia ei suinkaan parannu ajan myötä, kuten usein otaksutaan – se pahenee.

kotokoutus

Opi nyt suomen kieltä kotokoutusasiantuntijoiden kanssa!

 

Kotouttamisesta on tullut ryyppy, jolla vastentahtoisesti suuhun tungettu maahanmuutto-vaahtokarkki saadaan kurkusta alas. Kotouttamisen resurssien lisääminen on välttämätöntä, kun tilanne kerran on tämä. Ikävä tosiseikka vain on se, että tilanne tulee tästä lähin aina olemaan tämä, jos sen perussyihin ei puututa. Toinen ikävä tosiasia on, että niin kauan kuin kotouttaminen ei ole konkreettista, tavoitteellista ja yksinkertaisesti mitattavissa, mikään ei muutu. Siirtolaispolitiikan pitäisi olla sellaista, että yksikään taho ei näin suoraan pääsisi hyötymään maahanmuuton ja kotouttamisen lisäämisestä. Valtion ja suomalaisen yhteiskunnan tulisi olla huomion keskipisteessä – ei irakilaisten miesten, kotoutumisen tutkijoiden, konsulttifirmojen, S2-firmojen, kansalaisjärjestöjen, rasismitutkijoiden, maabrändääjien…

Kiiluvasilmäiset rajojen avaamista vaativat aktivistitkin kertovat vain siitä, että valtiomme on vielä hyvä ja kunnossa – heillä on varaa. Pidettäköön tätä lakmustestiä heidän ainoana roolinaan ja jätettäköön tulevaisuuden kannalta merkityksellinen päätöksenteko siihen nimitetyille tahoille.

Ks. myös:

Kotouttaminen ja palkkojen alentaminen

Kotouttamisen bisnes


Riikka Purra, ehdolla Kirkkonummella, nro 101.

Ylen vaaligalleria

HS:n vaalikone