Puhe täysistunnossa 11.6.
Politiikassa pelataan mielikuvilla. Monilla on käsitys, että kun lupaa kaunista mahdollisimman monille, on hyvä. Kun puolue lupaa lisää oikeuksia ja huolenpitoa, lisää kauniita sanoja, lisää rumien sanojen kieltoja, sitä kutsutaan vasemmistolaiseksi, vihreäksi, solidaariseksi, ihmiskuvaltaan oikeanlaiseksi puolueeksi.
Meitä, joita ei yleensä kutsuta hyviksi tai ihmiskuvaltamme oikeanlaisiksi, ei hirvitä se, että halutaan tehdä hyvää. Hallitus on varmasti aivan oikealla asialla ollessaan huolissaan huono-osaisista, koulupudokkaista, mummoista, jotka eivät pääse lääkäriin. Niin me perussuomalaisetkin olemme. Oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen.
Perussuomalaisia ei erota hallituksen hyveellisistä puolueista siis auttamisenhalu. Se, mikä meidät erottaa, on näkemyksemme, jonka mukaan meidän tulee ensisijaisesti auttaa ihmisiä oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi.
Joskus muinoin vasemmistopuolueet tekivät sisäisesti solidaarista politiikkaa. Ne halusivat vähentää suomalaisten välistä eriarvoisuutta, nostaa suomalaisten koulutustasoa, parantaa suomalaisten elämää. Meillä ei tuolloin ollutkaan leipäjonoja, vanhuksia lattialla ja yläkoulusta valmistuvia lukutaidottomia nuoria.
Tuolloin nuo puolueet tiesivät, että koska ne ovat suomalaisia, niiden tehtävä on huolehtia suomalaisista. Mikäli joku olisi ilmoittanut, että kuulkaa ei, suomalaisten puolueiden tehtävä onkin ensisijaisesti huolehtia ulkomaalaisista, hänet olisi naurettu suohon.
Ajat muuttuvat. Kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämisen sijaan vasemmistopuolueet puhuvat mieluummin ihmisoikeuksista. Niiden ongelma on kuitenkin siinä, että ne ovat abstrakteja, kunnes ne konkretisoidaan jossakin – ja se yleensä maksaa rahaa.
Jos rahaa pannaan jonnekin, sitä ei voi enää panna jonnekin muualle. On tehtävä valinta, priorisoitava.
Tämä hallitus, kuten edeltäjänsäkin, on tehnyt valintansa. Valinta ei ole solidaarinen eikä se ole oikeudenmukainen, se on utopistinen.
Hallitus ei aio rajoittaa maahanmuuttoa tai puuttua maamme houkutustekijöihin eli siihen, että kuka tahansa voi tulla nauttimaan Suomen hyvistä asioista, meidän kustannuksellamme. Päinvastoin.
Hallitukselle jokainen, joka onnistuu pääsemään, keinolla millä hyvänsä, maamme rajojen sisäpuolelle, muuttuu velvollisuudeksemme.
Hallitus ei kykene vastaamaan kysymykseen, milloin velvollisuutemme loppuu. Onko kyse ihmisten lukumääristä, heihin kuluvista kustannuksista, kestävyysvajeesta vai mistä?
Yli puolentoista miljardin kehitysapu tai kolme miljardia maahanmuuton kuluihin ei lisää globaalia kestävää hyvinvointia, mutta paperilla se näyttää hyvältä. Tai huonolta, riippuen mistä päin katsoo.
Hallitusta ei kiinnosta, että rahaa annetaan maille, jotka eivät huolehdi tasa-arvosta, ihmisoikeuksista tai jotka eivät edes ota vastaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita omia kansalaisiaan tai rikollisia. Hallitusta ei kiinnosta, että Suomeen saavutaan väärin keinoin, haetaan perusteettomasti turvapaikkaa, ei lähdetä maasta, vaikka ei saada lupaa jäädä, käytetään hyväksi järjestelmäämme.
Hallitusta ei haittaa, että se tuottaa maahan lisää huono-osaisuutta ja turvattomuutta, ja kutsuu sitä kansainvälisyydeksi, globaaliksi vastuuksi tai ihmisoikeuksiksi.
Niin kauan kuin tämä hallitus on voimissaan, minä ja puolueeni kerromme, kuinka monta leipäjonon asiakasta, kuinka monta vailla hoitoa olevaa vanhusta, kuinka monta syrjäytynyttä nuorta, kuinka monta ammattikoulun opettajaa, kuinka monta pienituloista eläkeläistä sillä rahalla autettaisiin, jonka te haluatte panna muualle kuin Suomen ja suomalaisten hyväksi, pois sieltä, johon teillä, Suomen hallitus, on oikeasti moraalinen velvollisuus.
Asioita ei tarvitse panna vastakkain. Ne nimittäin ovat vastakkain. Te voitte jatkossakin kutsua sitä vääristyneeksi ihmiskuvaksi ja seurata gallupeista, mitä mieltä kansalaiset ovat. Me kutsumme sitä oikeudenmukaisuudeksi ja moraaliseksi velvollisuudeksemme Suomen kansalaisia kohtaan.
