Raiskauksia, uhreja ja vihreää politiikkaa

En ole ennen istuntosalissa kuullut vastaavaa seksuaalirikosten uhrien hyödyntämistä oman poliittisen agendan ajamiseen kuin eilen.

Ja ei, kyseessä eivät olleet perussuomalaiset, jotka kuitenkin usein saavat kuulla kunniansa ”vääränlaisten” seksuaalirikosten esiinnostamisesta.

Pidän esillä aivan kaikenlaisia seksuaalirikoksia, riippumatta niiden tekijöistä. Mikäli maahanmuuttopolitiikalla tuottamalla tuotamme maahan lisää seksuaalirikoksia ja mikäli tietyt maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuja seksuaalirikoksissa, sanon tietysti senkin.

Vastaavasti olen aina vaatinut seksuaalirikoslainsäädännön tiukentamista, kovempia rangaistuksia ja seksuaalirikollisuuden tehokkaampaa kitkemistä.

Vihreän edustajan mukaan ”oikea uhri” ei kannata perussuomalaisten kantoja (kuten kaikista seksuaalirikoksista annettavien rangaistusten kiristämistä) – ja kuulemma Amnestyn ”tutkimus” todistaa sen.

Hänen mukaansa vain yksi kahdestasadasta uhrista välittää tuomioista tai haluaisi niitä tiukennettavan, kuten perussuomalaiset esittävät.

Edustaja myös sanoi, että että me olemme ”sulkeneet korvamme uhrien vaatimuksilta”.

On huvittavaa, että Twitterissä vihervasemmistolainen kaarti on taas kimpussani väittäen, että mitään tuollaista ei ole sanottu, ja että perussuomalaiset ratsastavat uhreilla ja seksuaalirikoksilla, eivät ketkään muut. Vastaavasti minun pitäisi myös kantaa vastuuta puolueeni miesten tekemisistä tai tekemisiksi väitetyistä toimista.

Jokainen voi käydä katsomassa eduskunnan sivuilla taltioinnin ja lukea pöytäkirjat. Niistä erittäin hyvin selviää, kuka edustaja otti politikoinnin käyttöönsä ja hyökkäsi uhrien avulla kenenkin kimppuun. Perussuomalaiset joutuivat puolustautumaan.

Onneksi myös valtamedia oli hereillä ja jatkaa vielä tänäänkin asian käsittelyä.

Ohessa varsinainen puheenvuoroni kyseisessä täysistunnossa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Raiskauksia, uhreja ja vihreää politiikkaa

  1. Voi pikku-iiris rukka. Hän kyllä osaa lukea vaan ei ymmärrä lukemaansa. Samaa pätee moneen muuhunkin viherpunahörhöön. Ja kun sitä luettua ei ymmärrä ulostulot ovat samaa luokkaa kuin iiriksellä. Tai sitten se luettu kyllä ymmärretään vaan siitä otetaan vain jokin kohta joka sopii omaan agendaan, se irroitetaan asiayhteydestä ja pidetään , niin, paljon melua tyhjästä.
    Kamalaahan se on kun joutuu olemaan töissä ”raiskaajien” kanssa. Olis kannattanut ottaa selvää mihin joutuu ennen sinne pyrkimistään. Setämiehiet tuijottaa tissivakoa, kehuvat perää jne. Kamalaa. Vaan mitään pahaa ei ole siinä jos setamiehet tuijottaa. Tiedätkö mikä on/oli setamiesten tunnuslaulu? Sehän oli/on tämä: Oli meitä poikia raitilla viis, oli tyttöjä kans mut ei välitetty niist…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s