Purra vastaa Saarikolle: Emme vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huviksemme

TIEDOTE 14.7.2021

Hallitus haluaa enemmän kuin kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton vuosikymmenen loppuun mennessä. Valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmoitti Ylellä (13.7.) haluavansa Suomeen ”reilusti lisää ulkomaisia työntekijöitä” ja ”asennemuutoksen”. Kaikilta ministereiltä ja useilta hallituspuolueiden edustajilta kuullaan jatkuvasti samanlaisia lausuntoja. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kritisoi näitä tavoitteita.

Perussuomalaisten kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että perussuomalaiset ei vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huvikseen, vaan siksi, että se aiheuttaa kustannuksia veronmaksajalle ja on julkisen talouden kestävyyden kannalta negatiivista.

– Vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin korkeamman elintason maahan saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Näiden henkilöiden saamat palkat ja maksamat verot jäävät huomattavasti jälkeen kantaväestöstä. Nettotulonsiirrot ovat negatiiviset kantaväestöön nähden eli muuttajat saavat paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia, Purra sanoo.

– Tämä ei ole ulkomaalaisvastaista propagandaa vaan tilastollinen tosiasia. Tosiasioita ovat myös palkkakehityksen hidastuminen, työehtojen väärinkäytökset ja laaja hyväksikäyttö sekä tietenkin se, että Suomessa on jo valmiiksi valtava joukko kouluttamattomia työttömiä tai alityöllistettyjä, Purra jatkaa.

Työ ei kannata

Purra muistuttaa myös, että useiden matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyys myös laskee muutamien vuosien maassaolon jälkeen samanikäisen kantaväestön työllisyyden alle.

– Esimerkiksi ministeri Saarikon hehkuttamista maatalouden töistä onnistutaan hyvin helposti irtisanoutumaan ja siirtymään pois työmarkkinoilta, vaikkapa kielikoulutukseen, ja silti voidaan jäädä maahan. Koska itse saan tästäkin ilmiöstä paljon työnantajilta tietoa, minun on vaikea uskoa, että se ei olisi myös ministerin tiedossa, Purra sanoo.

– Matalapalkka-aloille saapuvat työperäiset maahanmuuttajat eivät siis läheskään aina pysy töissä ja vaikka pysyisivätkin, he käyttävät sosiaaliturvaa ja palveluita keskimäärin selvästi enemmän kuin maksavat veroja. Tällaisen työvoiman haaliminen epätyypillisiin ja matalan tuottavuuden työsuhteisiin ei anna millään lailla pysyväisluonteisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen, Purra sanoo.

Ministeri Saarikko ei ymmärrä palkanmuodostusta

Saarikko väittää Ylen jutussa, että Suomessa ei moni ala toimisi lainkaan ilman muualta tulevaa työvoimaa.

– Miten niin ei toimisi? Kyse on ennen muuta siitä, että kyseisellä palkkatasolla käteen jäävien ansioiden osalta se ei toimisi. Eivät suomalaiset ole yhtäkkiä lopettaneet olemasta sopivia tai halukkaita työskentelemään joukkoliikenteessä, vanhustenhoidossa, ravintola-alalla, siivoojina tai edes maataloudessa, jos se oli taloudellisesti kannattavaa suhteessa siihen, että saman rahan saa muullakin tavoin, Purra sanoo.

– Tuotannontekijämarkkinoiden perusrakenteessa työvoiman hinta eli palkkataso joustaa ylöspäin, mikäli työvoiman kysyntä kasvaa ja työvoimasta on pulaa. Rajan yli saapuva halpojen työntekijöiden virta rikkoo tämän mallin. Mutta joku lopulta maksaa erotuksen, ja se joku on veronmaksaja, Purra opastaa.

– Matalapalkkamaahanmuuton hehkuttaminen on yksi tämän päivän suurimpia bluffeja. En voi ymmärtää, että tästäkään asiasta ei voida puhua rehellisesti. Ongelma ei varmasti ole helppo ratkaistava, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa, Purra sanoo ja muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa suunnitellaan matalapalkkamaahanmuuton rajoituksia.

Purran mukaan jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että Suomeen halutaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita.

– Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Ongelmat ovat rakenteellisia

Purran mukaan suomalaisen sosiaaliturvan taso ja muut hyvinvointiyhteiskunnan edut varmistavat sen, että ihmisellä ei pidemmän päälle ole kannusteita työskennellä matalien palkkojen aloilla.

– Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen.

– Sen jälkeen kun matalalla palkalla Suomeen työskentelemään tullut ihminen on vakiinnuttanut oleskelunsa maassa, eli saanut oleskeluluvan tai jopa kansalaisuuden, hän huomaa nopeasti samat heikot työnteon kannustimet kuin suomalainenkin, eli matalan käteen jäävän palkan eteen ei kannata käydä töissä.

– Ei tämän ymmärtäminen vaadi kummoista maahanmuuttopolitiikan ymmärtämistä. Taloustieteen perusopit riittävät, Purra sanoo.

– Asian ääneen sanominen ei ole kenenkään syyllistämistä, Purra lisää.  

– Monet työperäisen maahanmuuton kannattajat usein huomauttavat, että onhan Suomestakin menty Ruotsiin töihin ja Euroopasta on menty Yhdysvaltoihin. Tämä on totta, mutta silloin ulkomaille mentiin tekemään työtä, integroiduttiin maahan, opeteltiin kieli ja tehtiin jopa kantaväestöä enemmän töitä, jotta päästiin elämässä eteenpäin. Ei ollut sosiaalivaltion verkkoja, joiden varaan jäädä.

Sosiaaliturva kansalaisuusperustaiseksi ja muita ratkaisuja

Purran mukaan kouluttamattoman työvoiman saapuminen voisi olla kestävää ainoastaan tilanteessa, jossa työlupaan ei liittyisi oikeutta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin.

– Mikäli sosiaaliturvajärjestelmämme olisi kansalaisuusperustainen, tällaisia ongelmia ei olisi. Silloin työperäinen maahanmuutto ihan oikeasti olisi työperustaista, ja työnantajan olisi maksettava palkka, jolla täällä myös tulee toimeen. Moni muukin maahanmuuttoon liittyvä ongelma helpottaisi, Purra sanoo.

– En valitettavasti kuitenkaan usko, että hallituksella on intoa lähteä kehittämään kansalaisuusperustaista sosiaaliturvaa ja siihen rinnalle kansalaisuuden myöntämisen kiristämistä. Päinvastoin esimerkiksi vihreät esitti vasta maahanmuuttajien tekemän työn ja sosiaaliturvan entistä läheisempää yhteyttä. Tämä tietää vain huonoa, siis lisää maksettavaa veronmaksajalle.

Perussuomalaiset on esittänyt 3000 euron palkkarajaa maahan EU:n ulkopuolelta saapuvalle työperäiselle siirtolaisuudelle. Kausityöntekijöitä raja ei koskisi.

Purran mukaan Suomi tarvitsee matalapalkkamaahanmuuton sijaan oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä.

– Lisäksi tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen. Kansallisen koulutuspolitiikan vastuulla on huolehtia, että oikeilla aloilla ja mahdollisimman hyvin myös oikeilla alueilla on riittävä määrä osaavaa työvoimaa, Purra sanoo.

– Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.

”Työperäinen maahanmuutto” – Keisarilla ei ole vaatteita

Työperäisen maahanmuuton lisääminen on toimenpide, jonka perään huutelevat niin hallitus kuin oppositio perussuomalaisia lukuun ottamatta, oikeiston ja vasemmiston etujärjestöt ja useat muut yhteiskunnan tahot. Työperäisen maahanmuuton lisääminen ei aiheuttanut ongelmia päättyneessä kehysriihessä, sillä kaikki puolueet ajavat sitä, koko ajan yhä voimakkaammin. Se oli ensimmäinen asia, jonka riihestä tiedettiin olevan tulossa.

Työperäiseen maahanmuuttoon – kuten maahanmuuttoon yleensä – liittyy edelleen paljon harhauskomuksia, jotka leviävät tehokkaasti median toistaessa papukaijana sen lisäämisen välttämättömyyttä. Hyvin harvoin mennään asiassa riittävän syvälle, ja niinpä poliittinen keskustelu etenee hokemien tasolla.

Vielä joitakin vuosia sitten oli tavallista, että maahanmuuton kannattajat puhuivat vain maahanmuutosta, tarkoittaessaan kaikkea turvapaikanhakijoista siivoojien kautta finlaysoneihin ja karl fazereihin. Perussuomalaisten ohjeistaessa on vähitellen päästy siihen, että ainakin työperäinen osataan erottaa humanitaarisesta ja sosiaalisesta maahanmuutosta.

Myöskään työperäistä maahanmuuttoa ei pitäisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena, koska se sisältää kaikenlaista marjanpoimijoista eli kausityöntekijöistä matalapalkka-aloille suuntautuvan kouluttamattoman maahanmuuton kautta korkeasti koulutettuihin kansainvälisiin osaajiin. Viimeksi mainittuja tulee huomattavan vähän verrattuna ensin mainittuihin. Näiden eri kategorioiden vaikutukset julkiseen talouteen ovat tietenkin toisistaan eroavat.  Useimmat keskusteluun osallistuvat kyllä tietävät tämän, mutta eivät välitä. Tämä yksinkertainen tosiasia ei lainkaan tunnu haittaavan niitä, jotka vain vaativat kurkku suorana työperäisen maahanmuuton lisäämisestä. Mielikuvaa rakennetaan kanadalaisesta insinööristä ja aasialaisesta työrobotista, todellisuus on afrikkalainen siivooja ja aasialainen postinkantaja. Tai kuusi kuukautta Suomessa työskentelevä telakkatyöntekijä. Tai suomalaiset rakentamisen osaajat kortistoon ajava ukrainalainen.

Kuva

Halpatyövoimaa, ei osaajia

Suomeen ei tule oikeita kansainvälisiä huippuosaajia EU-maiden ulkopuolelta. Suomeen tulee väkeä matalapalkka-aloille. Viime vuosi, koronavuosi, oli kaikkien aikojen ennätys työlupien myöntämisessä EU:n ulkopuolelta saatavuusharkinnan piirissä oleville aloille saapuville. Tänä vuonna kasvua tulee edelleen paljon. Ylivoimaisesti eniten lupia annetaan siivoojille, ravintolatyöntekijöille, hitsaajille ja puutarha- ja vastaaville työntekijöille. Nimenomaan tätä kategoriaa halutaankin lisätä, vaikka kaikki eivät sano sitä ääneen.

Erityisasiantuntijoiden ryhmässäkään ei paljon niitä amerikkalaisia huippuosaajia näy, vaan suuri enemmistö on intialaisia koodareita, joiden palkka nostetaan usein eri tavalla kikkailemalla vaadittavaan 3000 euroon, jonka nähdään olevan erityisasiantuntijan raja. Intialaiskoodarien maahantuontiin ja työskentelyyn liittyy aivan vastaavia ongelmia kuin maahanmuuttovaltaisiin matalapalkka-aloihinkin, joista saamme jatkuvasti lukea lehdistä. Alipalkkausta, työehtojen rikkomuksia ja niin edelleen. Keskipalkka on selvästi alhaisempi kuin suomalaisilla alan työntekijöillä.

Sipilän hallitus aloitti Talent Boost -toimenpideohjelman, jolla piti houkutella kansainvälisiä osaajia. Houkuttelu oli heikkoa. Nykyinen hallitus volyymiä lisätäkseen on hylännyt toiveen osaajista ja laajentanut ohjelman koskemaan laajamittaisesti työvoiman maahanmuuttoa yleensä.

Suomessa puhutaan jopa asiantuntijatasolla osaajista, kun tarkoitetaan kouluttamatonta matalapalkka-alojen työvoimaa, huippuosaajista, kun tarkoitetaan vaikkapa yhä kovempiin työoloihin ja heikkoon palkkaan mukisematta suostuvia ulkomaalaisia hoitajia. Työvoimapula, osaajapula, pula kuin pula, kaikki vaativat näitä maagisia osaajia.

Mistä sitten on oikeasti kyse?

Tuskin mikään taho vastustaa korkeasti koulutettuja siirtolaisia. Mille tahansa maalle tällaiset kansainväliset osaajat kelpaavat. EU yrittää kilpailla heistä esimerkiksi Aasiaa ja Yhdysvaltoja vastaan eikä pärjää kovin hyvin. Suomen kaltainen maa jää nuolemaan näppejään, koska palkkatasomme ei ole yleisesti ottaen kilpailukykyinen mutta toisaalta verotuksemme on korkea. Meillä on etumme, kuten luonto ja suhteellinen turvallisuus, mutta toistaiseksi nämä tekijät eivät ole saaneet huippuosaajien virtaa kohdistumaan Suomeen. En usko tilanteen muuttuvan.

Sen sijaan muunlaisia virtoja ei tarvitse erityisesti houkutella. Kouluttamaton tai vähän koulutettu siirtolaisuus, riippumatta siitä, ovatko henkilöt turvapaikanhakijoita vai työperäisiä, haluaa korkeamman elintason maihin kaikkialla maailmassa. Tässäkään ei ole mitään ihmeellistä. Tomaatit poimii Espanjassa laiton siirtolainen Afrikasta, Yhdysvaltojen pelloilla työskentelee meksikolainen, ukrainalainen haluaa Eurooppaan, nigerialainen Suomeen opiskelemaan.

Sen sijaan suomalaisen sosiaaliturvan taso ja muut hyvinvointiyhteiskunnan edut varmistavat sen, että kenellä tahansa, joka onnistuu vakiinnuttamaan oleskelunsa täällä, ei pidemmän päälle keskimäärin ole kannustimia työskennellä matalien palkkojen aloilla. Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista ja kannustimista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen.

Halpamaahanmuutto tulee kalliiksi

Matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyysaste laskee, hieman lähtömaasta riippuen, muutamien vuosien maassaolon jälkeen kantaväestön työllisyyden alle. Matalapalkka-aloille saapuvat työperäiset maahanmuuttajat eivät siis pysy töissä.

Toisaalta kuten olemme myös tilastojen ja rekisterien avulla osoittaneet, vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Nettotulonsiirrot laskevat pian erittäin negatiivisiksi kantaväestön nähden. Muuttajat saavat siis paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia.

Kouluttamattoman työvoiman haaliminen kehittyvistä maista epätyypillisiin ja matalan tuottavuuden työsuhteisiin ei anna millään lailla pysyväisluonteisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen. Sosiaalisen maahanmuuton ohella tällainen työperäinen maahanmuutto lisää huono-osaisuutta ja pienituloisuutta ja eriarvoisuutta. Hallitus väittää vähentävänsä eriarvoisuutta, mutta niin kauan kuin maahanmuuttopolitiikka on tällaista, se lisää sitä. Vieraskielisyys näyttäytyy yhä oleellisempana tekijänä huono-osaisuuden ja eriarvoisuuden arvioissa, olipa kontekstina sitten koulu, asuinalue, sairastavuus tai sosiaaliset ongelmat.

Hallituksen traagiset virheet

Hallitus ilmoitti puoliväliriihestään, että sen tavoitteena on kasvattaa työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa huomattavasti. Hallitus haluaa vähintään kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton nykytasosta vuoteen 2030 niin, että 50 000 työperäisen maahanmuuttajan kokonaislisäys toteutuu. Sen jälkeen tavoitteena on saavuttaa edelleen 10 000 maahanmuuttajan vuosittainen lisäys. Lukemat ovat valtavia, mutta eivät yllättäviä. Ne toistavat kaiun lailla niitä vaatimuksia, joita ympäriinsä maassamme kuulee.

Hallitus väittää, että työperäinen maahanmuutto kasvattaa työllisyyttä ja että tämä on kestävin keino vahvistaa julkista taloutta. Samaan aikaan hallitus on löytänyt työllisyysvaikutuksia jopa kotouttamisen lisäämiselle, vaikka tällekään VM ei anna minkäänlaista vaikutusta.

Hallituksen väitteet työperäisen maahanmuuton hyödyistä julkiselle taloudelle eivät pidä paikkaansa. Sen esittämillä keinoilla ei tulla lisäämään oikeasti julkista taloutta hyödyttävää työperäistä maahanmuuttoa, mutta kylläkin sitä heikentävää matalapalkka- ja muuta sosiaalista maahanmuuttoa. Suomessa ei ole koskaan ollut eikä edelleenkään näköpiirissä näy sellaista valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa, joka olisi vähimmäisedellytys sille, että maahanmuutosta olisi saatavissa minkäänlaisia kokonaistaloudellisia hyötyjä. Saattaa olla, että jotkut tahot oikeasti kuvittelevat, että nyt ollaan tekemässä joitakin muutoksia, joilla painopiste siirtyy koulutettuihin osaajiin, mutta yksikään hallituksen esittämä toimenpide ei viittaa tähän. Ainoa, mikä merkittävästi edelleen tulee nousemaan, on matalapalkkamaahanmuutto.

Saatavuusharkinta romutetaan viimeisiltäkin osiltaan

SDP on luvannut, että saatavuusharkintaa eli ainoaa estettä EU-alueen ulkopuolelta saapuvan vapaan siirtolaisuuden tiellä ei tämän hallituskauden aikana pureta. Nyt tämä lupaus näkyy pyörretyn, sillä saatavuusharkintaan – siihen vähään, mitä siitä on enää jäljellä – on tulossa romautus. Esimerkiksi saatavuusharkinnan ”alueellinen sujuvoittaminen” tarkoittaa sitä, että liberaaleimmat linjaukset eri aloilta otetaan käyttöön koko maassa eli esimerkiksi, että Uudenmaan päätökset ravintolatyöntekijöistä levitetään kaikkiin maakuntiin.

Tämä päätös tekee täysin naurunalaiseksi pääministerin vappupuheessaan tekemät lupaukset työmarkkinoista. Mikäli demarit olisi kiinnostuneita duunareista ja suomalaisten työmarkkinoiden balanssista, puolue ei tekisi tällaista takinkääntöä. Huomion keskittäminen siihen, mitä tapahtuu vientialoilla, joissa työntekijän neuvotteluasema on aina ollut huomattava, jättää tyystin varjoonsa sen keikauksen, jossa yhä kiihtyvämmällä tahdilla yksi matalapalkka-ala toisensa jälkeen siirretään maahanmuuttajavaltaiseksi.

Aina kun puhutaan saatavuusharkinnasta, kyse on EU:n ulkopuolelta saapuvasta kouluttamattomasta matalapalkkamaahanmuutosta, ei mistään muusta. Saatavuusharkinta ei koske osaajia, ei asiantuntijoita, ei EU:n väestöä, ei kausityöntekijöitä. Kun hallitus väittää, että ”työllisyyden edistämisen ministeriryhmä linjaa saatavuusharkinnasta”, voi olla sataprosenttisen varma, mistä puhutaan ja mitä ollaan tekemässä. Ja tämä on nyt siis tapahtumassa sosiaalidemokraattijohtoisen hallituksen aikakaudella.

Myös perheenyhdistäminen helpottuu entisestään

Käytännössä tapahtuvan saatavuusharkinnan purkamisen ohella hyvin ongelmallinen on riihessä tehty kirjaus siitä, että hallitus tarkastelee mahdollisuuksia entisestään laskea toimeentuloedellytyksiä eri maahanmuuttajaryhmillä.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jo ennestään hyvin alhaalla olleita perheenyhdistämisten tulorajavaatimuksia lasketaan. Suomi on jo nyt tässä omassa sarjassaan, ja tilanne tulee heikkenemään. Maahanmuuton, niin sosiaalisen kuin työperäisen, vaikutus julkiselle taloudelle tulee koko ajan olemaan negatiivisempi.

Korkeaa teknologiaa ja kouluttamatonta väestöä

Matalapalkka-alojen kasvun ongelmat kohdistuvat koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin, koska kustannukset lankeavat kaikille. Jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Niinpä tosiasia maahanmuuton ja julkisen talouden kestävyyden kanssa on toinen kuin esitetty. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, tarvitsemme taloutta vahvistavia toimia eikä meidän pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää tai päätyy heikoksi ja osaaminen ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajista ainoastaan ne, joiden tuottavan työn panoksesta jää jotakin viivan alle, olisivat siis tältä kantilta katsoen tervetulleita. Lisäksi meidän pitäisi käydä arvokeskustelua siitä, mitä ne suomalaiset, jotka eivät halua tai kykene opiskelemaan pitkälle, tulevat tekemään tulevaisuudessa. Maahanmuuttajavaltaisten alojen heikko palkkakehitys ja imago entisestään vaikeuttavat kantaväestön halua hakeutua niille.

Vastaavia ongelmia koko ajan paisuvassa opiskelijamaahanmuutossa

Työperäisen maahanmuuton lisäämisen ohella hallitus vaatii nyt myös huomattavasti lisää opiskelijamaahanmuuttoa. Uusien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä pyritään kolminkertaistamaan vuoteen 2030 mennessä. Tässä on vastaavat ongelmansa. Ensinnäkään oppilaitostemme ns. kansainvälistyminen ei ole yksi kokonaisuus. Erityisesti ammattikorkeakouluissa opiskelee paljon afrikkalaisia. Eniten Suomeen tullaan opiskelemaan tutkintoon Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta ja Nepalista. Suomalaisiin ammattikorkeakouluihin haetaan eniten Nepalista, Bangladeshista ja Nigeriasta, yliopistoihin Nigeriasta, Pakistanista, Intiasta ja Ghanasta. Ulkomaalaisten osuus kaikista korkeakouluopiskelijoista on Suomessa jopa suurempaa kuin OECD-maissa keskimäärin. Kaikenlaisten tutkintojen suorittaneiden halutaan saada jäävän Suomeen.

Itselleni ei ole käynyt selväksi, miksi veronmaksajan pitää kustantaa ulkomaalaisten tutkintoja ja mitä hyötyä siitä meille on, varsinkaan siinä tapauksessa, että tuloksena ei ole sellaista osaamista, joka tulisi Suomea hyödyttämään. Liian usein opiskelu on vain keino hoitaa maahanpääsy, koska turvapaikkaan tai muuhun kategoriaan ei ole pääsyä. Mikäli omissa ikäluokissamme ei ole riittävästi opiskelijoita ylläpitämään kaikkia oppilaitoksia ja kaikkia aloja, niitä pitää vähentää, eikä täyttää kehittyvistä maista saapuvilla halukkailla. On sulaa hulluutta, että oppilaitokset saavat pumpata veronmaksajan rahaa siksi, että on kansallisesti päätetty kouluttaa yhä enemmän ulkomaalaisia suomalaisten määrän vähentyessä.

Koulutuspolitiikkaan vaaditaan perustava muutos

Koulutuspolitiikan merkityksestä puhutaan aivan liian vähän. On valtiovallan vastuulla, että maassa suoritetaan sellaista koulutuspolitiikkaa, että oikeilla aloilla ja mieluiten oikeissa paikoissa on oikea määrä valmistuneita, tutkinnon suorittaneita ja osaavia ihmisiä. Nyt näin ei ole. Paitsi että ammatillista koulutustamme piinaavat monet kroonistuneet ongelmat, on myös kokonaisuudessa ongelmia. Oppilaitoskentällä on eräänlainen villi länsi, jossa yksiköt kouluttavat sinne, mistä niille itselleen on saatavissa hyötyä ja resursseja. Tässä ei ole mitään järkeä.

Valtiolla pitäisi olla koulutuksen keskeisimpänä maksumiehenä suurempi ja ohjaavampi rooli koulutuksen suuntaamisessa alojen ja alueiden suhteen, koska valtio vastaa myös koulutustuotoksen seurauksista. Sikäli kun eri alojen työvoimapulat ovat laadullisia eli johtuvat osaajien puutteesta tai osaamisvajeista, heitä on koulutettava lisää. Sikäli kun työvoimapula johtuu huonosta palkasta ja työoloista suhteessa sosiaaliturvaan, on tähän puututtava.

Matalapalkkamaahanmuuton tai opiskelijoiden avuksi huutamisen sijaan vaaditaan tietoa Suomen elinkeinorakenteen suunnasta, työvoiman saatavuushaasteista ja sen edellyttämistä järkevistä toimenpiteistä. Elinkeinoalojen pitää kyetä konkreettisesti tekemään selvitystä ongelmakohdista, osaamisen ja työvoiman puutteista ja lopettaa yleinen työvoimapulan huutaminen ja maahanmuuton tarjoaminen siihen jonkinlaisena avainratkaisuna. Vastaavasti median pitäisi sivistyä perehtymällä oleellisiin lukuihin, prosesseihin ja tilastoihin ja lopettaa poliittisten ja taloudellisten intressiryhmien papukaijana toimiminen.

Suomalaisnuori, joka suunnittelee, mille alalle kouluttautuu, hyötyisi tiedosta, mikä on kannattavaa, mistä on saatavilla mahdollisimman vakaa työura, osaamista vastaavalla palkalla. Tähän liittyy myös aluepolitiikka. Liian monella suomalaisellakaan ei ole minkäänlaista positiivista näkymää työuralle, ja tällä on erityisen negatiivinen vaikutus myös syntyvyyteen.

Ylipäätänsä lähtökohtana tulisi olla ihmisten ohjaaminen tuottaviin ja työllisyyttä kasvattaviin töihin, joilla on myös kansantaloudellista merkitystä.

Työvoimapulan monenlaiset kasvot

Työ- ja elinkeinoministeriö kokoaa säännöllisesti arvioita ammattien kysynnän ja tarjonnan suhteista. Tällä hetkellä työvoimapula-ammateiksi määritellään yhteensä 37 ammattia. Niistä suurin osa on julkisen sektorin ammatteja, joiden kohdalla ongelma on usein työoloissa ja palkkauksessa. Samaan aikaan kun hoitoalalle toisesta päästä halutaan lisää väkeä mahdollisimman kaukaisista maista, toisesta päästä työvoimaa karkaa alalta pois. Tämä on kansantaloudellisesti järjetöntä. Nyt samanlaisia ilmiöitä alkaa muodostua esimerkiksi varhaiskasvatukseen. Meillä ihan todella suunnitellaan päiväkodin työntekijöiden kuskaamista Suomen ulkopuolelta, koska paukkuja alan työolojen ja palkkauksen kehittämiseen ei ole.

Suomalaiset eivät ole lopettaneet olemasta kiinnostuneita varhaiskasvatuksesta tai lastentarhanopettamisesta tai vanhustenhoidosta. He tekisivät sitä, mikäli alan vetovoima olisi ennallaan. Mikäli työ ei olisi palkkaan nähden niin vaativaa, mikäli palkalla voisi pääkaupunkiseudullakin elää, mikäli siihen ei suhtauduttaisi bulkkina, jota tekemään voidaan kärrätä ulkomailta se, joka sitä suostuu tekemään.

Vastaavasti työvoimapula-aloiksi esitetään myös esimerkiksi siivoojat ja hitsaajat. Ei ole väärin ihmetellä, kuinka tolkuttoman paljon meille tarvitaan siivoojia, kun heitä koko ajan saapuu yhä enemmän ja silti heitä myös tarvitaan koko ajan enemmän. Vastaus piilee siinä, että työperäisenä matalapalkka-aloille saapuvien työllisyys laskee muutamassa vuodessa maahantulon jälkeen. Siivoojia tarvitaan kehitysmaista koko ajan lisää, koska entiset siivoajat lopettavat siivoamasta.

Ja miksi? Koska siivoaminen ei kerta kaikkiaan ole järkevää, kun saman rahan ja enemmän voi saada tekemättä mitään.

Työperäinen maahanmuutto – Keisarilla ei ole vaatteita

Työperäisestä maahanmuutosta keskustellaan päivittäin jossakin – suhteessa huoltosuhteeseen, kestävyysvajeeseen, työvoimapulaan, sosiaaliturvaan, maahanmuuttopolitiikkaan, innovaatioihin, osaamiseen, työhalukkuuteen, työttömyysturvaan ja niin edelleen. Pääasiassa keskustelu on vääristävää – joko silkasta sumutuksen halusta, kuten silloin kun elinkeinoelämä pyrkii peittelemään haluaan saada maahan halvempaa ja helpompaa työntekijämassaa, tai tietämättömyydestä, kun joku onneton vasemmistopoliitikko silmät kirkkaana kertoo saatavuusharkinnan olevan esteenä kansainvälisille innovaatioille, jotka nostavat Suomen takaisin huipulle.

Tämäkö ei sitten ole rasismia?

Yhteiskunnallisessa keskustelussamme on tavallista löytää rasismia milloin mistäkin. Jostakin syystä sitä ei koskaan löydetä siitä täysin vastuuttomasta hyväosaisten poliitikkojen ja eturyhmätahojen halusta houkutella Suomeen yhä enemmän ihmisiä kehitysmaista alaluokkaistumaan tai siitä, miten etnisesti jakautuneita työmarkkinamme alkavat olla. Sama ilmiö korostuu asuntopolitiikassa, alueilla, kouluissa, sosiaalipolitiikassa ja niin edelleen. Vaikutukset koko yhteiskuntaan ovat huomattavat.

Ja tämä on vain uutta polttoainetta vasemmistolaiselle holhouspolitiikalle. Tästä löytyy syy uusille veronkorotuksille ja uusille eriarvoisuuden vähentämisohjelmille. Siitä löytyy syy syrjäytymistä ehkäiseville monikulttuurisuuskoordinaattoreille ja niille kaikille oppilaitoksille, konsulteille ja firmoille, jotka haluavat kotouttaa ja valmentaa.

Suunnanmuutos Suomen ja suomalaisten hyväksi

Suomi tarvitsee oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä. Tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen.

Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.

On surullista, että on yhden puolueen toiminnan ja tutkimustyön varassa, että ilmiön ongelmista ja kokonaisuudesta on edes minkäänlaista tietoa. Kuitenkaan meidän ei tarvitse mennä enää kuin Ruotsiin asti, ja siellä jopa oikeistosta käsin nähdään matalapalkkamaahanmuuton aiheuttamat valtavat ongelmat niin julkiselle taloudelle kuin yhteiskunnalle muutenkin. Toivon, että myös Suomessa vaaleanpunaiset monikulttuurisuuslasit otetaan pois silmiltä ja katsotaan tätä todellisuutta rehellisesti ja kaunistelematta.

Hallituksen tavoittelema vuotuisen nettomaahanmuuton valtava kasvattaminen ei pienennä kestävyysvajetta vaan suurentaa sitä. Se ei ratkaise ainuttakaan rakenteellista ongelmaa suomalaisen työllisyyspolitiikan ja kestävyysvajeen taustalla vaan pahentaa niitä.

Onko järjestelmän hyväksikäyttö mitätön oheisvahinko?

Pohjoismaat tottuivat roikkumaan erilaisten hyvää elämää mittaavien indeksien ja tutkimusten kärjessä. Olipa kyseessä sukupuolten tasa-arvo, ihmisoikeudet, luottamus valtioon tai koulumenestys, pohjoisen hyvinvointivaltiot olivat kärjessä. Vaikka osa saavutuksista on sittemmin heikentynyt, kuulumme edelleen priimusvaltioiden ryhmään – tiedämme sen itse ja sen tietävät myös monet muut ihmiset, jotka haluaisivat päästä osallisiksi sen onnesta ja autuudesta.

Useissa tutkimuksissa – vaikka tällaisista asioista ei nyky-yhteiskuntatiede juuri olekaan kiinnostunut – on esitetty etnisen, uskonnollisen ja kulttuurisen homogeenisyyden olevan merkittävä tekijä paitsi praktisen hyvinvointivaltion myös yhteisön korkean sisäisen ja eliittiin ja valtioon kohdistuvan luottamuksen takana. Tästä on vastaavasti seurannut taloudellista tasa-arvoa ja pieniä tuloeroja.

Käytäntö vahvistaa asian. Vaikka näkemys vaikuttaa useimpien ihmisten mielestä lähes intuitiivisen selvältä, akateeminen tutkimus on pääasiassa lähestynyt asiaa nurinkurin: tutkimalla mitä etninen ja muunlainen moninaisuus saa aikaan yhteisöjen ja valtioiden tasolla. Vaikka yksittäisissä tutkimuksissa saadaankin keskenään ristiriitaisia tuloksia, voidaan ajatella, että liian suuren erilaisuuden tuottaminen samaan yhteisöön heikentää mm. luottamusta valtioon ja toisiin kansalaisiin sekä vähentää sitä ”liimaa”, joka valtiota ja yhteisöä pitää kasassa.

Hyötyä diversiteetistä toki saattaa myös olla (esimerkiksi lisääntyneitä ”innovaatioita”). Tämä ei valitettavasti hyvinvointivaltiossa korvaa haittoja.

Korkeaan verotukseen, suuriin tulonsiirtoihin ja laajaan julkisten hyödykkeiden tuottamiseen nojaavan valtion tapauksessa tuon ”liiman” puuttuminen näkyy ennen pitkää muun muassa veronmaksuhalukkuuden rapautumisena, luottamuksen ”yksilöllistymisenä”, sosiaaliturvan väärinkäyttämisenä ja erilaisina eriytymisen ja eriyttämisen mekanismeina.

Pohjoismaalaista solidaarisuutta ja sosiaaliturvaa on aina käytetty jonkin verran hyväksi. Joukoissamme on aina ihmisiä, joiden mielestä säännöt eivät koske heitä, ja on vain inhimillistä etsiä porsaanreikiä ja mahdollisia hyötymiskeinoja.

Olen kuitenkin vakuuttunut, että mitä ”moninaisemmaksi” yhteiskuntamme muuttuvat, mitä vähemmän yksilöiden välistä liimaa, sitä lukuisammaksi ja härskimmäksi käy myös järjestelmän hyväksikäyttö.

Muutama viikko sitten kirjoitin, että niin turvapaikka- kuin muukin humanitaristinen politiikka liberaalissa oikeusvaltiossa on aina altis suurelle kusetukselle. Tähän minut kirvoitti A-studio, jossa kuvattiin ISIS-terroristeja. Halussaan päästä pois maanpäällisestä helvetistä (josta ei tullutkaan paratiisi heille) he yrittivät väittää olevansa syyttömiä. ”En ole ollut taistelija, vaan kokki. Tai kuljettaja!” Joka tapauksessa jotakin vähäpätöisempää kuin aidosti ja oikeasti paha ja vaarallinen.

Järjestelmämme uskoo yleensä kaiken. Vaikka yksittäiset ihmiset eivät uskoisikaan, järjestelmämme uskoo. Se on rakennettu niin. Osin se tietysti turvaa yksilön oikeuksia ja oikeusturvaa, ja tämä on erinomaista. Mutta kun rajoitteita löysennetään, ja yksilöiden piiriin oletetaan kuuluvaksi koko maailma tai kaikki halukkaat, näyttäytyvät järjestelmän raadolliset puolet. Meitä käytetään hyväksi, meitä kusetetaan.

Monien etenkin vasemmistolaisten mielestä kusetetuksi tuleminen – siis järjestelmämme hyväksikäyttö – on vain mitätön oheisvahinko. Meidän pitää yhä enemmän avata järjestelmäämme kaikille. Meidän pitää yhä vähemmän tehdä rajauksia. Meidän pitää yhä vähemmän sanktioida kusettamisesta. Tämä hyvä kuuluu kaikille. (He sanovat, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, mutta käytännössä se tarkoittaa juuri tuota.)

Mutta ei, he ovat väärässä. Kyseessä ei ole oheisvahinko, vaan osoitus siitä, miten vähitellen koko järjestelmä murtuu. Se murtuu siksi, että sitä ei voida ylläpitää, mikäli se on avoin kaikille ja mikäli sitä ei voimakkaasti rajata, niin lainsäädännön kuin yhteisöllisen hyväksyttävyydenkin osalta.

Ei ole sattumaa, että saamme lukea jatkuvasti yhä härskimpiä uutisia hyväksikäytöstä ja siitä, kuinka järjestelmämme on täysin kädetön huijaajien edessä. Kulttuurimme muuttuu toki myös; liberaalissa yhteiskunnassa yksilöitä ei koske samanlainen kontrolli kuin joskus.

Kuten yleensä, on syytä katsoa länsinaapuriimme Ruotsiin, jossa tämäkin katastrofi on jo paljon pidemmällä. Esimerkiksi sosiaaliturvan väärinkäyttö on noussut viime aikoina otsikoihin toistuvasti. On esitetty, että jopa 275 miljardia kruunua tulee menemään väärin taskuihin vuoteen 2030 mennessä, mikäli sama tahti jatkuu (SVT 11.12.). Toisaalta ilman väärinkäytöksiäkin tilanne on paikoin kestämätön, kuten julkisen talouden kustannuksista, segregaatiosta ja heikentyneestä turvallisuustilanteesta tiedämme. Tätä ruotsalaiset nyt yrittävät korjata.

Pahoin pelkään, että eivät onnistu. Ei vain ole välineitä. Järjestelmä tehtiin aivan toisenlaiseen maailmaan.

Somenarsistit, maahanmuutto ja suomalaisuus

Kuvaan termillä ”somenarsisti” sellaisia ihmisiä, jotka kuvittelevat, että kaikki asiat ja kannanotot koskevat heitä itseään. Somenarsisteilla on taipumuksena loukkaantua hyvin monenlaisista asioista. Tästä huolimatta he eivät yleensä vaikuta kovin herkiltä tai empaattisilta, vaan päinvastoin aggressiivisilta, kun kyse on näkemyksistä, joita he eivät jaa.

Somenarsistit uskovat usein olevansa sivistyneitä ja kannattavansa dialogia. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole.

Somenarsistit osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti, mutta eivät kykene irrottamaan omaa persoonaansa tai henkilöhistoriaansa laajemmasta kuvasta. He siirtyvät keskusteluihin oma napa edellä, mikä väistämättä tekee kaikesta yhteiskunnallisesta keskustelusta mahdotonta ja muuttaa sen kovaäänisten yksilöiden mellakaksi, jossa yhtäältä taputetaan samanmielisille ja toisaalta isketään toisinajattelijoita.

Itsekeskeisyytensä vuoksi somenarsistit eivät usein ymmärrä, mikä ero on yksilöllä ja kokonaisuudella, heidän omalla elinpiirillään ja kaikkien elinpiirillä, mikro- ja makrotasolla. He pitävät usein ymmärtämättömyyttään jopa hyveenä – se väitetysti kuvastaa heidän liberalismiaan, jossa yksilö ja sen tarpeet ja halut (ja loukkaantuminen) menevät kaiken muun edelle. Mikäli heitä informoi siitä, mikä arvo on tilastoilla, keskiarvoilla ja mediaaneilla, he vastaavat, että nekin koostuvat yksilöistä.

Käytännössä kyvyttömyys ymmärtää yksittäisten ihmisten ja esimerkiksi tilastojen välistä eroa saa nämä ihmiset tuomaan esille oman kokemuksensa ja/tai loukkaantumisensa jokaiseen sellaiseen sosiaalisessa mediassa esitettyyn näkökulmaan, joka ei edusta heidän omaa elämäänsä ja kokemusmaailmaansa tai johon he eivät voi henkilökohtaisesti samaistua. Tällainen toiminta johtaa ”kuplautumiseen”, jonka uskotaan tuottavan yhteiskunnallista polarisaatiota. 

Osa somenarsisteista on vain tavattoman itsekeskeisiä ja kovaäänisiä. Heille yhteiskunnallinen läsnäolo tarkoittaa samaa kuin jatkuva itsensä ja kokemustensa esilletuonti.

Osa somenarsistien kanssa samalla tavalla toimivista ei välttämättä ole itsekeskeisiä vaan ennakkoluuloisia. On olemassa monenlaisia ennakkoluuloja, jotka sumentavat ihmisten järjen ja käytöstavat. Mikäli ihminen ei ole tarpeeksi rohkea kyseenalaistamaan omia ennakkoluulojaan – olivatpa ne syntyneet mistä tahansa – on vaarana, että hän ajautuu toistamaan itseään ja vahvistamaan kokemuksiaan ikään kuin se olisi itsessään yhteiskunnallinen argumentti.

Osa somenarsisteista on yksinomaan typeriä. Kaikkien ihmisten kognitiiviset kyvyt eivät riitä ymmärtämään, mikä ero on yksilöllä ja kokonaisuudella, minun kokemuksellani ja keskiarvolla, kavereideni kokemuksilla ja tilastoilla. Mikäli typeryyteen yhdistyy vielä halu pitää itseään esillä, lopputulos on sosiaalisen median yhteiskunnallisen keskustelun kannalta melko toivoton.

Nykypolitiikka tuntuu suosivan emotionaalisuutta ja itsekeskeisyyttä sekä erilaisia performansseja. Ilman sosiaalista mediaa tämä ei olisi mahdollista. Somessa esiintyvä tahallinen ja tahaton väärinymmärtäminen, narsismi ja näihin takertuvat laajemmat kannanotot ruokkivat nopeasyklistä ja aggressiivista yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Monet poliitikot, ehkä kuvitelmistanne huolimatta, eivät ole tyhmiä. Mikäli kansanedustaja sortuu somenarsismiin, hän tuskin tekee sitä tyhmyyttään, vaan juuri siksi, että nykypolitiikka usein palkitsee sellaisesta. Tunteita, loukkaantumista, identiteettiä, minä, minä, minä – ja minun äänestäjäni!

Maahanmuutosta ja juuri sinusta

Kun kirjoitan sosiaalisessa mediassa maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ja eri maiden (yleensä Suomen ja Ruotsin) väestöpohjan muutoksista virallisiin tilastoihin pohjautuen, löytävät paikalle kymmenet, sadat loukkaantuneet ja kiukustuneet. Yksi epäilee, että vien hänen ihmisoikeutensa, kun hänen isänsä on saksalainen. Toinen kysyy, eikö hänen lapsillaan ole oikeutta olla Suomessa, koska appivanhemmat ovat italialaisia. Kolmas kertoo, että vastustan suomalaisia Ruotsissa ja englantilaisia Suomessa, ja että olen natsi, fasisti ja rasisti. Neljäs kertoo, että vaikka hän on Somaliasta, on hän enemmän suomalainen kuin minä. Joku vaatii minulle geenitestiä, toinen kuulaa kalloon, kolmas sanoo kantelevansa jonnekin, neljäs haluaa poistaa kansalaisuuteni.

En ole tietääkseni koskaan kritisoinut saksalaisia Suomessa tai vastustanut kansainvälisyyttä. Kautta aikain tapahtuvalla normaalilla siirtolaisuudella, kohdemaata ja yksilöä hyödyttäen, ja kehitysmaista tapahtuvalla massamaahanmuutolla, joka jää kohdemaan kansalaisten maksettavaksi, on eronsa, ja se ero on sitä suurempi, mitä enemmän veroja maassa käytetään epätasa-arvon tasaamiseen ja ihmisten hyvinvointiin. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on aivan omassa luokassaan.  

Monikultturismi ja massamaahanmuutto ovat eri asioita kuin kansainvälisyys. Ne ovat kokonaisvaltaisia ideologioita ja/tai joidenkin tahojen taloudellisia tai muita intressejä. Suhtaudun niihin hyvin kriittisesti.

En ole milloinkaan kohdistanut kritiikkiä yksittäisiä maahanmuuttajia kohtaan. Kohteenani on poliittinen järjestelmä ja maahanmuuttopolitiikka. Yhtäältä valtio, joka kuvittelee, että se voisi säilyttää avokätisen sosiaaliturvansa ja hyvinvointijärjestelmänsä samaan aikaan, kun se kutsuu maailman sisään. Toisaalta kritisoin liberalismin ideologiaa, joka kuvittelee selviävänsä ”monikulttuurisuudesta” voittajana, vaikka se vähitellen integroi itseensä yhä enemmän ei-liberaaleja asioita.

Niin, sinä somenarsisti. Minä en puhunut sinusta enkä saksalaisesta isästäsi. Puhuin Suomelle (ja Ruotsille) haitallisesta maahanmuutosta. Jos sinä et tiedä, mitä maahanmuuton haitat ovat, suosittelen perehtymään aiheeseen. Sekä Suomi että etenkin Ruotsi tarjoavat mahdottoman paljon esimerkkejä.

Mikäli sinä osallistut yhteiskunnalliseen keskusteluun ja louskutat erinomaisella suomen kielelläsi perussuomalaiselle Twitterissä, otaksun, että olet integroitunut melko hyvin. En puhu sinusta.

Eikä sinunkaan, vihreän paikallispoliitikon, kannattaisi olla huolissasi, että nyt on 30-luku täällä ja pian tulevat kaasukammiot, koska varapuheenjohtaja Purra julkaisee tilastoja. Ja tiedänhän minä, ettet sinä oikeasti olekaan. Kunhan teet politiikkaa, likaista politiikkaa.

Väistele ja iske

Kun somenarsistille kertoo, että tilastojen mukaan toimeentulotukiasiakkaista x prosenttia on maahanmuuttajia, hän kertoo tuntemistaan maahanmuuttajista, jotka eivät nosta toimeentulotukea vaan tienaavat enemmän kuin allekirjoittanut. Jos hänelle kertoo, että tilastojen mukaan tietyn maahanmuuttajaryhmän edustajan keskimääräinen elinkaarikustannus julkiselle taloudelle on x miljoonaa euroa, hän kertoo minulle, että se johtuu siitä, että perussuomalaiset eivät arvosta näitä maahanmuuttajia.

Kun hänelle kertoo maahanmuuttajien yliedustuksesta rikostilastoissa, hän vastaa, kuinka paljon suomalainen – tai perussuomalainen – tekee rikoksia. Vaihtoehtoisesti hän kertoo tuttavistaan, jotka ovat rehellisiä ja kunnollisia.

Ja jos somenarsisteille siis kertoo, kuinka paljon vieraskielisten (so. maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten) määrä lisääntyy koko ajan, he kysyvät, vastustanko englantilaisia, saksalaisia tai japanilaisia. Entä ihmisoikeuksia? Ja että enkö salli, että suomalainen tekee lapsia kiinalaisen kanssa.

Idealismi ja realismi

”Jakamaton ihmisarvo” tai ”universaalit ihmisoikeudet” ovat abstrakteja asioita, jotka konkretisoituvat vasta, kun joku taho – yleensä aina valtio – takaa ne. Tuo takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta, mutta länsimaissa, etenkin pohjoismaiden hyvinvointivaltioissa, se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muita lukuisia ”oikeuksia”.

Useimmista vasemmistolaisista minut erottaa se, että ymmärrän realistisesti, että käytännön maailmassa jakamaton ihmisarvo tarkoittaa aina sitä, että jollakin on velvollisuus maksaa tuon jakamattoman ihmisarvon abstraktista erottuvat maalliset sovellukset. Suomeen (ja Ruotsiin ja moneen muuhun länsimaahan) kohdistuva maahanmuutto maksaa erittäin paljon rahaa.

Näin ei tietenkään tarvitsisi olla – kyse ei ole siitä, että maahanmuutto itsessään olisi kustannus, vaan tietenkin siitä, että tietynlainen maahanmuutto on kustannus. Sen edellyttäminen, että maahanmuutosta olisi hyötyä eikä haittaa, ei ole fasismia. Jos tätä ei ymmärrä, ei voi mitään.

Jotenkin vain soisi, että siinä tapauksessa ei tulisi huutamaan natsia ja kuulaa kalloon ihmiselle, joka ymmärtää.

Poliittinen realismi ja oman maan ja kansalaisten edelle laittaminen ei ole pahuutta eikä se ole itsekkyyttä. Se on täysin perusasia kansakunnalle. Erityisen perusasia se on tällaiselle maalle, jossa on korkea verorahoin taattava hyvinvointi.

Muun maailman hoivaamiseen ei ole olemassa erillistä kassaa, vaan raha tulee samasta paikasta kuin suomalaisten tukeminen ja auttaminen – eli veronmaksajilta. Mikäli kulutamme useamman miljardin vuodessa maahanmuuttoon, se on varmasti pois jostakin muualta.

Olen ajatuksiltani anti-sosialisti, ja mielestäni valtion ei tule kaataa rahaa sinne tänne, vaan käyttää ne suomalaisten hyvinvointiin ja niiden turvaverkoksi, jotka eivät itse itsestään voi huolehtia.

Toisaalta ei kaikessa ole kyse rahasta, vaan myös arvoista. Oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että hoivaamme nuoria miehiä, jotka ovat jopa saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jätämme omia ihmisiämme vaille apua ja hoitoa ja huomiota. Tiedän, että hyvin moni suomalainen ajattelee samoin.

En puhu näin ilkeyttäni. En ole kylmä tai tunteeton. En kohtele ihmisiä ikävästi. En vihaa ketään. En vastusta kansainvälisyyttä tai normaalia eri ihmisten ja kulttuureiden välistä kanssakäymistä ja liikettä valtioiden välillä.

Enkä edes somessa kiusaa ketään.

Kuka on suomalainen?

Tämä on maahanmuutosta keskustelua – sitä, miten eri maista ihmiset muuttavat toisiin maihin. Sillä ei ole tekemistä ihonvärin tai geenien kanssa. Politiikkani – tai perussuomalaisen puolueen politiikka – ei ulotu sille asteelle, ja se on täysin selvää.

En ota osaa somen suomalaisuuskeskusteluihin. Ne eivät kiinnosta minua eikä minulla ole niihin aikaa. Suomalaisuus – filosofisesti, biologisesti, kulttuurihistoriallisesti ym. – on tietysti kiinnostava asia, mutta käytännön poliittisessa työssäni näille ajatuksille ei ole tilaa eikä käyttöä. En peukuta sen paremmin niitä, joiden mukaan afrikkalaisesta tulee suomalainen, kun hän saa kansalaisuuden, kuin niitäkään, jotka haluavat tarkastella geenejä ja ihmisten sukuhistoriaa kyetäkseen määrittämään suomalaisen.  

Mikäli huonosti suomea osaava ja kulttuuriamme halveksiva ihminen väittää somessa olevansa suomalainen, väittäköön sitten. En varmasti ole samaa mieltä, mutta en koe mielekkääksi tai poliittisia tavoitteitani edistäväksi jäädä vänkäämään asiasta – en tuon suomalaiseksi haluavan, häntä kannustavien enkä häntä vastustavienkaan kanssa.

Ennemmin haluaisin huolehtia esimerkiksi siitä, että Suomen kansalaisuutta ei saisi jo muutaman vuoden jälkeen, kuin liukuhihnalta.

Toisaalta saanhan minäkin väittää halutessani olevani vaikka lumileopardi. Eri asia on, ottaako asiaa kukaan lisäkseni vakavasti ja mitä väliä silläkään on.

Ylipäätänsä en ymmärrä, mikä hinku ihmisillä on olla juuri suomalaisia ja saada sille varmistus minulta tai muilta perussuomalaisilta. Luulenkin, että kyse on enemmän politiikasta kuin siitä, että jotakuta oikeasti kiinnostaisi, onko herra x tai rouva y nyt varmasti perussuomalaisen poliitikon mielestä riittävän suomalainen.

Ja riittävän suomalainen mihin?

Oikeuksia ja sosiaaliturvaa täällä saa (valitettavasti) ihan vain astumalla sisään ja kansalaisuudenkin siis muutamassa vuodessa. Vaikka tekisi käytännössä mitä. Mitä lisähyötyä on siitä, pitääkö persu sinua suomalaisena?

Eli vielä niille somenarsisteille, jotka roikkuvat perässäni kyselemässä, ovatko he tai heidän puolisonsa tai heidän lapsensa mielestäni suomalaisia (tai lumileopardeja): en osaa sanoa eivätkä kiistelynne kiinnosta.

Lopuksi

Vielä muutama sana tasapainottamaan viestiäni.

Vaikka tässä kirjoituksessa yksinomaan arvosteltiin minun kimpussani olevia ihmisiä, tiedän toki, että vastaavanlaisia ihmisiä on myös toisenlaista poliittista linjaa edustavien kimpussa.

Koska tapanani on olla kriittinen kaikkea kohtaan, totean, että suhtaudun sometrolleihin ja -kiusantekijöihin ja tahalliseen väärinymmärtämiseen ja polarisaation lisäämiseen kaikilla puolilla poliittista kenttää yhtä negatiivisesti.

Mielestäni politiikassa on aivan riittävästi tekemistä muutenkin.

Taksilla kotiin, ja miksi vaaditaan premium

Käytätkö taksia? Minä käytän silloin tällöin, lähinnä työtehtävissä. Taksin käyttäminen on muuttunut hyvin jännittäväksi heinäkuun alussa toteutuneen taksiuudistuksen jälkeen.

Uudistuksessa kävi kuluttajan kannalta hyvin samalla tavalla kuin monessa muussakin hallituksen uudistuksessa: palvelu sekä huononi että kallistui. Ei liene tarpeen kertoa, että tarkoitus oli, että palvelu paranee, ja hinta halpenee. Kaltaiseni sangen markkinamyönteinen ihminenkin muuttuu skeptiseksi, jos joka ikinen kilpailua vapauttava uudistus epäonnistuu.

Taksien avaaminen laajemmalle kilpailulle ja käytännössä kenen tahansa pääsy ajamaan taksia ovat johtaneet ongelmiin monessa muussakin maassa. Yleensähän Suomi imitoi kaikki surkeat uudistuksensa Ruotsista, niin tässäkin tapauksessa. Ruotsissa taksilla ajaminen on ollut hyvin jännittävää jo vuosikausia. Kun astut Tukholmassa lentokentältä tai satamasta ulos, ympärilläsi on joukko taksikuskeja, jotka erilaisin huudoin ja käsimerkein kertovat haluavansa juuri sinut. Valinnanvapauttasi on, että voit nopeasti googlata, millä firmalla nyt olikaan vähiten ongelmia ja mihin ei missään nimessä kannata astua. Sitten valitset luotettavimman oloisen ja toivot parasta.

Ja nyt sama Suomeen. En ymmärrä, miksi maamme aina kuvittelee saavansa erilaisia tuloksia tekemällä samanlaisia asioita kuin Ruotsi.

Taksiuudistuksen jälkeen ongelmat ovat olleet valtavia. Toki Helsingissä jo vuosia aiemmin on saattanut päätyä maahanmuuttajataksin kyytiin, jonka kuski ei tiedä, missä on eduskuntatalo, mutta nyt homma on karannut käsistä. On todennäköisempää saada alleen auto, jonka kuski on aivan ulalla.

Kajonin taksifirma kouluttaa ajajansa parissa päivässä. En koskaan muuten käyttäisi kyseistä firmaa – joka on epäonnistunut myös monien julkisten kyytien suhteen – mutta joskus on ollut pakko, kun muita ei ole ollut saatavilla. Kyseinen firma on kunnostautunut myös turvapaikanhakijoiden palkkaamisessa. Syy oli tietysti se, että Kajon ”haluaa olla osaltaan auttamassa turvapaikanhakijoita kotouttamisessa ja sopeutumisessa yhteiskuntaan”. Et usko? No ei kukaan muukaan.

Kuljettajatyövoiman osaamisessa on selkeitä puutteita kielitaidon, paikallistuntemuksen, asiakaspalvelun ja jopa ajamisen osalta.

Taksialahan on perinteisesti yksi niistä aloista, joissa on ”huutava työvoimapula”. Valitettavasti samaan aikaan alalta on joutunut lähtemään merkittävä osa perinteisiä takseja, taksiyrittäjiä ja suomalaisia ajajia. Kilpailun lisääntyminen ja muut alan muutokset ovat aiheuttaneet sen, että ansiot jäävät hyvin alhaisiksi. Suomeksi sanottuna – ainakaan pääkaupunkiseudulla liksalla ei tule toimeen, mikä sitten jälleen aiheuttaa sen, että työvoimapula on huutavaa, ja sitä paikkaamaan tarvitaan maahanmuuttajia.

Veronmaksaja maksaa elämiseen vaadittavien tulojen ja palkan välisen erotuksen.

Taksiliitto kritisoi uudistusta viimeksi tiistaina. Liitto sanoo suoraan, että koko uudistus on epäonnistunut. Se syyttää ministeriötä, joka ajoi lain läpi vastustuksesta ja varoituksista huolimatta.

Haluan nyt kuitenkin puhua kuluttajan näkökulmasta. Kerron muutamista taksikokemuksistani.

Joitakin kuukausia sitten taksi oli soitettu osoitteeseen X. Se ei kuitenkaan tullut sinne, vaan hieman kauemmaksi osoitteeseen Y. Kävelimme autolle. Kuski ei noussut autosta, saati pahoitellut.

Halusimme päästä osoitteeseen Z, alle 10 kilometrin mittaisen matkan.

Kuljettaja ei osannut kirjoittaa osoitetta navigaattoriin. Kirjoitin sen itse.

Lähdimme liikkeelle. Kuljettaja ajoi ohi jo ensimmäisestä risteyksestä. Samoin seuraavasta. Itse asiassa ajoimme koko matkan täysin takapenkkiläisen manuaaliohjauksessa. ”Käänny seuraavasta oikealle! Right, now right!” Vaikka reitti siis näkyi navigaattorissa.

Millaista matkanteko on? Hyvin epämukavaa. Tämäkään kuski ei osannut ajaa autoa. En itsekään osaa, mutta en olekaan taksi. Tiedän, että auton ei kuulu nykiä ja hytkyä.

Välillä kuljettaja pani musiikin niin kovalle, että kävi tukalaksi. Samaa hän teki lämpötilalle – viileää, kuumaa, viileää. Kuski ajoi välillä selvää alinopeutta, välillä hän kävi vastaantulevien kaistalla. Tyydyin lähinnä hämmästelemään suu auki.

Koko matkamme kesti paljon tavallista kauemmin – jouduimmehan käyttämään toista reittiä harhaan ajamisen ja U-käännösten takia.

Perille saavuttuamme mittarin summaan lisättiin kahdeksan euroa. Maksoin kertakäyttöisellä taksikortilla. Kuski ei tiennyt, mitä sille pitää tehdä. Minäkään en tiennyt. Lopulta hän nauroi minulle, kun en saanut korttia katki keskeltä. Hän keksi minusta vielä jonkun vitsin, mutta olen unohtanut sen jo.

Olimme tässä vaiheessa vain huojentuneita, että pääsimme autosta pois ja lopulta oikeaan paikkaan.

Ei tämä ole edes kovin poikkeuksellista. Monet kerrat Helsingistä Kirkkonummelle ilta- tai yöaikaan tullessa taksi ei ole osannut perille. Kyydissä oleminen – etenkin yksin – on rasittavaa. Joudut joko juttelemaan, vaikka et haluaisi, tai kertomaan ja valitsemaan reitin.

Mikäli minä maksan palvelusta, odottaisin ensinnäkin, että kuski osaisi itse selvittää parhaan reitin ja ajaa sinne. Vai onko tarkoitus osallistaa asiakasta? Saada tuppisuu suomalainen juttelemaan?

Helsingissä epäonnistunut uudistus on lisännyt markkinainnovaatioita, kun iso osa ihmisistä kuitenkin edelleen haluaisi päästä sinne, minne haluaa ja mahdollisimman helposti. Moni ei tietenkään julkisesti kerro, mistä kiikastaa, koska siitä saattaa joutua vaikka kutsutuksi rumilla sanoilla.

Nykyään ainakin Helsingissä on mahdollista tilata ”premium-taksi”. Se on jotakuinkin sellainen kuin suomalainen taksi oli ennen vanhaan. Varma, luotettava, kohtelias, palveluhenkinen, turvallinen, siisti, hajuton, äänetön tai vähä-ääninen. Naisellekin mukava. Ja ainakin joka kerta tähän asti – suomalainen.

En tietenkään tarkoita, etteikö maahanmuuttajataustainen taksi voisi olla hyvä. On, ja monesti olen saanutkin hyvää palvelua. Vastaavasti suomalaisiin mahtuu huonoja kokemuksia.

Joka tapauksessa on päivänselvää, että nyt kun kuka tahansa voi ajaa taksia, laatu on heikentynyt valtavasti, ja ongelma koskee erityisesti maahanmuuttajia. Ei vain yksityisajoissa, vaan kaikissa muissakin.

On hullua, että saadaksesi ”tavallisen taksin” sinun pitää tilata ”premium”. Päästäksesi huoletta perille, saadaksesi olla rauhassa – sinun pitää tilata luksusta.

Mutta tämä kuvaa maatamme laajemminkin. Saadaksesi ”tavallista” sinun pitää nykyään erityisesti vaatia sitä, maksaa siitä, osata sanoa oikeat sanat, tuntea oikeita ihmisiä ja niin edelleen.

Miten on mahdollista, että kaikki suuret uudistuksemme epäonnistuvat? Miksi lainsäätäjä ja virkamiehet eivät kuuntele asiantuntijoita ja tässä tapauksessa työtä tekeviä? Miksi ministeriö härkäpäisesti ajaa uudistusta, jonka voi suoralta kädeltä sanoa epäonnistuvan?

Miksi suomalaista taksia ajaa maahanmuuttaja, joka ei tunne kaupunkia, osaa kirjoittaa, puhua suomea eikä ajaa autoa?

 

 

 

 

 

 

 

Työllisyyden nosto, Hesari ja vaalihokemat

Hesari haastatteli minua eilen työllisyyden kasvattamisesta, kuten muitakin puolueita. Puhelinhaastattelu kesti 29 minuuttia 33 sekuntia, minkä lisäksi vaihdoimme illalla toimittajan kanssa vielä tekstiviestejä, ja lähetin sähköpostilla yhden lisävastauksen.

Lehteen hyvin monipuolisista työllisyyden parantamisen keinoista, joita esitin, päätyi alla olevan kuvan verran:

HS 9.4.

Aloitin haastattelun selittämällä, miksi työllisyysprosentin yksiselitteiseen lukemaan tuijottaminen on harhaanjohtavaa. Ihminen pääsee ”työlliseksi” hädin tuskin piipahtamalla töissä kerran viikossa. Tällaisesta pistäytymisestä saatavalla palkalla kukaan ei tule toimeen. Sosiaaliturva on välttämätöntä.

Työllisyysaste ei kuvaa hyvinvoinnin eikä työn määrää eikä kokonaistuotosta. Se kuvaa nuppilukua ihmisistä, jotka tarkasteluajanjaksolla ovat edes piipahtaneet jonkinlaisissa töissä. Mittari on surkea, ja sitä tulkitaan auttamatta väärin, muuallakin kuin itseensä tyytyväisissä hallituspuolueissa.

Osa-aikaisten työsuhteiden määrä on kasvanut huomattavasti tällä hallituskaudella, ja vastaavasti kokopäivätyöntekijöiden määrä on vähentynyt. Joidenkin puolueiden mukaan ”joustojen lisääntyminen” ja ”Ruotsin malli” ovat hyviä asioita, mutta kun tarkastellaan kokonaisvaikutuksia ja ihmisten mielipiteitä, huomataan, että suurin osa osa-aikatyöntekijöistä haluaisi tehdä enemmän tunteja. He ovat alityöllistettyjä.

Myös tässä kyselyssä kokoomus kuitenkin nimenomaan haluaa lisää osa-aikaista työtä.

Lisäksi selitin toimittajalle, miksi työllisyysaste on kehittynyt tilastoissa niin suotuisasti, mutta todellisuus ei ole läheskään niin ruusuinen. Muun muassa pitkäaikaistyöttömien eläköityminen ja työikäisten määrän lasku vaikuttavat suhdelukuun. Meidän pitäisi edes keskustella oleellisista asioista, ennen kuin vaadimme niihin muutoksia.

Selitin toimittajalle, että meidän koko politiikkakattauksemme pyrkii siihen, että työllisyys paranee ja nimenomaan tuottava työ lisääntyy. Tämä onkin liitetty lyhyesti mukaan vastauksiin. Lisäksi korostin perussuomalaisten toimia ylipäätänsä yrittäjien ja pk-yrityssektorin hyväksi, tuottavuuden kasvua ja innovaatioita.

Puhuin paljon työvoiman liikkuvuuden vähäisyydestä ja kasvukeskusten, etenkin pääkaupunkiseudun, asumisen kalleudesta ja sen vaikutuksista työllisyyteen, nimenomaan suomalaisten työntekijöiden työllisyyteen. Puhuin sosiaaliturvauudistuksesta ja siitä, miten yleistuki pitää rakentaa mahdollisimman hyvin työn vastaanottamiseen kannustavaksi ja miten asumisen tuet pitää uudistaa tätä tukevaksi.

Korostin joka yhteydessä puolueemme priorisointia – meidän tulee kohdistaa toimia omiin pitkäaikaistyöttömiimme ja vajaatyökykyisiin silloinkin, kun avoimille markkinoille työllistyminen ei ole välttämättä realistista. Meidän pitää siirtää esimerkiksi kotouttamismenot suomalaisten hyväksi, ja lopettaa maalle haitallinen maahanmuutto. Selitin, miksi maahanmuutto liittyy oleellisesti myös työllisyys- ja työllistämispolitiikkaan.

En vain heittänyt ajatusta siitä, että vajaatyökykyisiä ja ennenaikaisesti eläköityneitä pitää yrittää auttaa takaisin työmarkkinoille, vaan esitin tähän keinoja, esimerkiksi perusterveydenhuoltoon ja kelan kuntoutuksiin liittyen. Korostin, miten suuri määrä ennenaikaisesti eläköityneistä on mielenterveyspotilaita ja hyvin nuoria, alle 35-vuotiaita, joten mikäli tästä porukasta saataisiin ihmisiä nostettua takaisin töihin, muutos olisi valtava, niin inhimillisesti kuin taloudellisesti.

Puhuin myös koulutuspolitiikasta ja siitä, miten valtion tehtävä on huolehtia siitä, että oikeilla aloilla on oikeaan aikaan oikea määrä koulutettuja ihmisiä ja mahdollisimman oikeassa paikassa. Selitin, miksi halpatyömaahanmuutto ei missään tapauksessa ole ratkaisu. Kaikkein tärkeintä on huolehtia maassa olevasta työvoimareservistä mahdollisimman tehokkaasti eikä sallia jatkuvaa halvan työvoiman syöttövaikutusta rajan yli.

Selitin – kuten aina – että alle 3000,- palkoille saapuvien työperäisten maahanmuuttajien työllisyysaste tippuu kantaväestön työllisyysasteen alle muutamassa vuodessa. Jo tämä YKSI selitys tekee tyhjäksi kaikki halpatyömaahanmuuttoa puoltavat puheenvuorot.

Toimittaja kysyi myös perhevapaauudistuksesta. Kerroin perussuomalaisten mallista, mutta korostin, että perhevapaauudistuksen tehtävä ei ole tehdä työllisyyspolitiikkaa, vaan huolehtia lapsista ja perheiden asioista. Selitin toimittajalle, kuinka tutkimusten mukaan muiden puolueiden esittämillä perhevapaamalleilla EI OLE työllisyys- eikä tasa-arvovaikutuksia. Olen tuonut tämän esille viime kuukausien aikana hyvin monissa haastatteluissa, mutta se ei tunnu kiinnostavan sen paremmin toimittajia kuin muita poliitikkojakaan.

Niinpä tässäkin haastattelussa sekä demarit että kokoomus nostavat esiin perhevapaauudistuksen jopa TÄRKEIMPÄNÄ keinona työllisyyden parantamisessa. Vihreätkin sen mainitsevat. Tämä on bluffia. Kaikki puolueet olivat mukana ministeri Saarikon perhevapaauudistuksia pohtivassa ryhmässä, ja siellä hyvin yksiselitteisesti esiteltiin viimeisellä tapaamiskerralla tutkimuksia, jotka kumoavat mallien vaikutukset työllisyyteen. Kela, VM ja THL ovat toteuttaneet muutenkin hyvin avaavia selvityksiä perhepolitiikasta.

Kelan selvityksestä muun muassa selviää, että suurin syy siihen, että vanhemmat eivät vie lapsiaan päiväkotiin ”riittävän” aikaisin, johtuu päivähoidon heikosta laadusta. Tätäkään ei tietenkään tuoda esille missään – veisihän se pohjan muiden puolueiden maanisilta vaatimuksilta saada maksuton varhaiskasvatus, kun edes nykyinen tilanne ei ole tyydyttävä, tilojen, henkilökunnan, osaamisen tai vaikkapa ryhmäkokojen suhteen.

Perhevapaauudistuksesta on tullut ihmeellinen taikasana, jota puolueet tarjoavat ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan. Että työttömien ja vähän koulutettujen naisten kepittäminen kotoa kortistoon lisäisi työllisyysastettamme?

Työllisyyden nostaminen on hyvin kaukana yksinkertaisesta asiasta. Koska perussuomalaiset haluaa tarkastella asioita laajasti ja ennemmin tukea rakenteita kuin lykkiä rahaa sinne tänne, ehdotuksiamme on vaikeaa saada sopimaan muutamaan riviin.

Mutta ehkä nyt olisi vähän voinut ponnistella taas Sanomatalossakin? Tai jos ei meidän suhteemme, niin edes kyseenalaistaen muiden puolueiden hokemia?

Olen sanonut tämän sata kertaa, mutta sanon taas: poliittinen keskustelumme on säälittävän heikkotasoista, ja suurin syy siihen on media.

 

Vaalikiima ja väsymätön veronmaksaja

dav

Ajatuksia ajasta, jota vaalikiimaksi kutsutaan:

Tänään jälleen yhdessä paneelissa panin merkille, kuinka vihervasemmiston – ja aika usein muidenkin puolueiden – mielikuvissa toimeentulevalla kansalaisella ei ole mitään muuta roolia kuin olla väsymätön kustantaja.

Ei ole sellaista hyvää, johon ei voisi vaatia lisää veronmaksajan rahaa, erityisesti ennen vaaleja. Valtion pitää hoitaa kaikki, koko maailman paha ja kurjuus, joka porteillemme saapuu – ja osa siitäkin, joka ei saavu.

Kaikki kansalliset ongelmat nähdään olevan korjattavissa lisärahalla, selvityksillä, uusilla valvontavakansseilla ja projekteilla. Kaikkeen on oikeus, ainakin hänellä, hänellä ja hänellä. Sinulla on velvollisuus maksaa ja pitää suusi kiinni. Älä kyseenalaista!

Kun joku sosiaalivaltion diskurssiin alistumaton (minä) sitten kysyy, että mistä aiotte saada rahat, vastaus on – kuten se tänäänkin oli – ”kyllä meillä on varaa!”.

Eihän ole. Meillä on koko ajan vähemmän maksajia, enemmän saajia. Oikeudet lisääntyvät, velvollisuudet harvenevat.

Olen vieraillut monissa koulupaneeleissa, yläkouluissa ja lukioissa. Pyrin aina jossakin puheenvuorossani selittämään lapsille ja nuorille, mistä niin sanotut valtion rahat tulevat.

Kauhukseni olen nyt ymmärtänyt, että edes aikuiset eivät tiedä asiaa. Edes kansanedustajaehdokkaat tai kansanedustajat eivät tiedä sitä.

Vai eivätkö he vain välitä?

Vihreiden puheenjohtaja Haavisto väitti tänään, että vihreät ei ole vasemmistopuolue. Kyllä on, pahimmasta päästä. Ei kyse ole siitä, onko mukana joku liberaali, joka haluaa viinit kauppaan tai joku porvari, joka asuu 8000 euron neliöltä maksavassa asunnossa.

Kyse on siitä, että kaikkeen pitää panna veronmaksajan rahaa. Ei vain tulonsiirtoihin ja palveluihin, vaan myös arvoihin. Vihreiden edistämiä arvoja pitää levittää ja julistaa veronmaksajan rahalla.

Ihan samaa tekevät demarit ja vasemmisto. Ihan samaa tekevät jopa keskusta ja kokoomus, ainakin ennen vaaleja.

Minä olen hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja. Juuri siksi olen tarkka rahankäyttäjä. Tällaisella leväperäisellä taloudella koko järjestelmämme törmää seinään.

Sanonnan mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Melko vastaavasti pienituloisella tai huono-osaisella suomalaisella ei pitäisi olla varaa äänestää vasemmistopuolueita.

Järjestelmämme ei kestä näiden puolueiden utopioita, sosiaalivaltiota ja sosialismia (koska sitä se on), mistä seuraa nimenomaan se, että järjestelmän kaatumisen myötä heikompiosaisten asema huononee. Hyväosaisethan selviävät aina.

On välttämätöntä priorisoida. Meillä on varaa hyvinvointiyhteiskuntaan, kunhan se huolehtii perusasioista ja niistä ihmisistä, jotka eivät itse voi huolehtia itsestään. Meidän PITÄÄ huolehtia vanhuksistamme, vammaisista, sairaista, lapsista, joiden asiat ovat huonosti.

Hyvinvointiyhteiskunta ei voi olla avoin kaikille. Ennemmin tai myöhemmin kaikkien on ymmärrettävä, että avoimet rajat ja hyvinvointiyhteiskunta eivät voi toteutua samaan aikaan. Minä tiedän, kumman minä valitsen.

Paneelissa puhuttiin aamulla yksinhuoltajista, työttömistä ja köyhyydestä. Muutama oleellinen asia tähän liittyen.

Koska erityisesti pääkaupunkiseudulla asuminen on niin kallista, se palkka, jolla kahden lapsen yksinhuoltajan kannattaa keskimäärin mennä töihin sosiaaliturvan (päivärahat, asumistuki, toimeentulotuki) sijaan, on hyvin korkea, jopa 3500,-

Kannattaako ratkaisuksi siis todella lisätä sosiaaliturvan määrää vai olisiko oleellisempaa keskittyä työmarkkinoihin, työn vastaanottamisen kannustavuuteen, verotukseen, ostovoimaan ja siihen asumisen hintaan?

Toimeentulotuen saajista Espoossa yli 40 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Työllisyysaste on hyvin alhainen. Vastaavasti esimerkiksi somaliperheistä jo puolet on yksinhuoltajaperheitä. Selitykseksi on esitetty muun muassa lain ulkopuolella tapahtuvaa moniavioisuutta.

Kannattaako ratkaisuksi siis todella lisätä sosiaaliturvan määrää ja kattavuutta vai olisiko oleellisempaa keskittyä maahanmuuttopolitiikkaan?

Tilasto, emävale, valeuutinen: maahanmuuttajien määrä ja työllisyys

Kuva1

Aloitetaan Maikkarista ja maahanmuuttajia ja työllisyyttä käsittelevistä väitteistä. Jutussa sanotaan näin:

Selvityksen mukaan 2000-luvun aikana vieraskielisten työllisyys on kasvanut liki 120 000 hengellä. Samaan aikaan suomen- ja ruotsinkielisten työllisyys ei ole kasvanut.

– Työllisyyskasvu Suomessa jo tällä hetkellä on vieraskielisten varassa. Jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, on väistämätöntä saada lisää työikäistä väestöä tänne, jotta saamme työllisyyttä nostettua riittävästi, sanoo Sosiaaliturva 2030 -hankkeen selvitysmies Jussi Pyykkönen.

Miten tämä voi pitää paikkansa, kun merkittävä osa Suomeen saapuvasta ”työperäisestä maahanmuutosta” parantaa vain väestöllistä huoltosuhdetta mutta ei taloudellista huoltosuhdetta? Halpamarkkinoille saapuva maahanmuutto ei korjaa kestävyysvajetta, päinvastoin. Se tulee veronmaksajalle kalliiksi; alhaista palkkaa pitää kompensoida tulonsiirroilla ja palveluilla. Kaiken huippuna alle 3000,- palkoille saapuvien työllisyysaste tippuu kantaväestön työllisyyden alle muutaman vuoden kuluttua maahantulosta.

Näyttääkin siltä, että tässä yritetään sekoittaa työlliset/työllisyys ja työllisyysaste. On totta, että maahan saapuu paljon työikäistä väestöä. Mutta tuon työikäisen väestön työllisyysaste on heikko. Kun edes joitakin kymmeniä prosentteja saadaan työllistymään, toki työllisten määrä nousee, vaikka työllisyysaste olisi matala.

Jos maahan saapuu 30 000 irakilaista, joiden työllisyysaste on vaikkapa 10 %, työllisten määrä (jutun ”työllisyys”) nousee kyllä 3 000:lla, mutta kokonaisuus ei tietenkään parane. Se heikkenee.

työllisyysasteet1

Työikäisten määrän sijaan tärkeämpää on työllisyysaste. Siinä, että maahan tuodaan väkeä, jonka työllisyysaste on matala pitkänkin maassaolon jälkeen, ei ole kertakaikkisesti mitään järkeä.

Edes pelkän työllistymisen tarkastelu ei ole mielekästä. On ensinnäkin katsottava palkkojen suuruutta. Mikäli palkka on niin alhainen, että viivan alle ei jää mitään, on maahanmuutto kestävyysvajeenkin kannalta kielteistä.

Toisekseen maahanmuuton tapauksessa on oleellista katsoa, millainen työpaikka on. Jos kyseessä on kotouttamiseen, monikulttuurisuuteen, tulkkaamiseen, erilaisuuden koordinointiin tai muuten maahanmuuttajiin liittyvä työ, rahaa käytännössä vain siirretään paikasta toiseen.

Niinpä tosiasia on aivan toinen kuin jutussa esitetty. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, meidän nimenomaan ei pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää hyvin heikoksi ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajista ainoastaan ne, joiden tuottavan työn panoksesta jää jotakin viivan alle, ovat siis tältä kantilta katsoen tervetulleita.

Se, että suomalaisten työllisyysastetta tulee nostaa, on tietenkin päivänselvää. Mutta älkäämme yrittäkö korjata uppoavaa laivaa poraamalla sen pohjaan lisää reikiä.

 

SieppaaToinen juttu tulee Hesarista. Lehti päätti selvittää, ”mistä Suomeen kohdistuva 30 000 henkilön maahanmuutto koostuu”.

Ensimmäiseksi jutussa kerrotaan Suomea rakastavasta ja hyvin kotiutuneesta ja integroituneesta (ja kauniista) akateemisesta venäläisnaisesta. Minäkin tunnen paljon koulutettuja ja ahkerasti työtä tekeviä maahanmuuttajia. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä itse asian kannalta.

Jutun tarkoitus on nimittäin vähätellä turvapaikanhakijoiden määrää (”turvapaikanhakijat ovat tätä nykyä vain pieni osa suomalaisen maahanmuuton kokonaiskuvasta”) ja yrittää esittää, että suurin osa maahan tulevista on maallemme jotenkin erityisesti hyödyksi. (Kannattaa huomioida, että vähitellen ajatus siitä, että humanitaariset maahanmuuttajat tulevat kalliiksi, alkaa mennä perille.)

Virhe 1. ”[Maahanmuuttoviraston] päätöksistä 6 379 eli noin seitsemän prosenttia koski turvapaikkaa. Myönteisiä oli 43 prosenttia, eli 2 740 ihmiselle myönnettiin turvapaikka.”

Edes paljon pienempi myönteisten päätösten määrä ei ole oleellinen, mikäli kielteisen päätöksen saaneita ei saada ulos maasta. Suomessa nimenomaan ei saada. Käyntiin lähtee moneen kertaan toistuva uusintakierros. Laittomanakin voi maassa asua. Kielteisen päätöksen saanut voi saada jopa työperäisen oleskeluluvan.

Kategoriasta toiseen itsensä kikkailu ei muuta mitään tosiasiaa. Ihminen on sama, yhtä vähän (tai paljon) koulutettu. Juuri tämän takia seurauksia pitää tarkastella maaryhmittäin, ei niinkään oleskelulupakategorioittain.

Tiedämme, että Saksasta saapuva maahanmuuttaja on keskimäärin eniten plussalla, ja Irakista, Somaliasta ja Afganistanista saapuva keskimäärin eniten miinuksella.

Virhe 2. ”Suomeen muuttaa ihmisiä eri syistä, joista yleisimpiä ovat perhesyyt, työnteko ja opiskelu.”

Nimenomaan humanitaaristen tai muuten samoista maista saapuvien oleskeluluvan saavien perheenyhdistäminen on erittäin oleellinen haitallisen maahanmuuton väylä. Se, että kyse on ”perhesyistä” – tai kuten edelleen joskus ilmoitetaan, ”rakkauden perässä muuttamisesta” – ei muuta asiaa millään tavalla.

Perheenyhdistäminen on Suomessa edelleen verraten helppoa, sanoivatpa kansalaisjärjestöjen aktivistit mitä tahansa.

Myöskään ”työnteko” tai ”opiskelu” eivät takaa, että maahanmuutto olisi yhtään tai juuri yhtään sen hyödyllisempää kuin ”humanitaarinenkaan” maahanmuutto:

Virhe 3. Työperäistä maahanmuuttoa käsitellään automaattisesti positiivisena.

Tätä olen käsitellyt kirjoituksen alkuosassa ja monissa aiemmissa teksteissäni.

Virhe 4. Opiskelua käsitellään automaattisesti positiivisena.

Oppilaitostemme ”kansainvälistyminen” ei ole yksi kokonaisuus. Mikäli maahan saapuu ihan oikea osaaja, yleensä Euroopasta, Aasiasta tai Pohjois-Amerikasta, ja hän jää tutkinnon saatuaan maahan töihin ja maksamaan riittävästi veroja, hän on tässä mielessä hyödyksi.

Mikäli maahanpääsy hoidetaan vain opiskelun kautta, koska turvapaikkaan tai muuhun kategoriaan ei ole pääsyä, on lopputulos todennäköisesti huomattavan negatiivinen.

Erityisesti ammattikorkeakouluissa on paljon afrikkalaisia. Eniten Suomeen tullaan opiskelemaan tutkintoon Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta ja Nepalista. Suomalaisiin ammattikorkeakouluihin haetaan eniten Nepalista, Bangladeshista ja Nigeriasta, yliopistoihin Nigeriasta, Pakistanista ja Ghanasta. Ulkomaalaisten osuus kaikista korkeakouluopiskelijoista on Suomessa jopa suurempi kuin OECD-maissa keskimäärin. (Lähde: CIMO)avatar-2191918__480

Valitettavasti tutkimuksia ulkomaalaisten opiskelijoiden oikeasta taloudellisesta hyödyllisyydestä ei ole. Ja vaikka olisikin, uskon silti sloganeiden voittavan julkisessa keskustelussa – kuten tässäkin Hesarin jutussa. Joka tapauksessa myös ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemusten määrä on kasvussa.

Siirtolaisinstituutin tutkija sanoo jutussa, että ”Suomessa on ihmisiä, joita ei nähdä resurssina. On taitoa, koulutusta ja halua, mutta heidät nähdään vain turvapaikanhakijan kehikon kautta eikä mahdollisina työntekijöinä.

Tällainen retoriikka on tutkimuksen valossa outoa. Nimenomaan sekä turvapaikanhakijat että merkittävä osa ”työperäisistä” ovat ihmisiä, joilla ei ole koulutusta. Työllisyysaste on vuosienkin maassaolon jälkeen hyvin matala, ansiot vähäisiä, sosiaaliturvariippuvuus merkittävää ja niin edelleen, puhumattakaan muista maahanmuuton ongelmista.

Ihmiset, jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää lukuja, euroja tai oikein mitään muutakaan kuin vain fiiliksiä, tunteita ja kivoja tavoitteita, pyrkivät nämä tosiasiat muuttamaan toiseksi – yleensä syyllistämällä meitä, jotka puhumme luvuista, euroista ja konkreettisista seurauksista.

Tällaista tämä maahanmuuttokeskustelu on. Tee nyt sitten politiikkaa ja muuta asioita, kun EDES PERUSASIAT eivät ole eri tahoilla hallussa. Tai, kuten ennemmin uskon, niitä ei haluta tuoda esille.

Johtopäätöksestä nimittäin ei ole epäselvyyttä.

Päiväkoti, jossa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta

cube-639827__480

Kaikki pääkaupunkiseudulla tai muissa isoissa kaupungeissa asuvat tiedämme, että koulut ja asuinalueet ovat koko ajan vahvemmin jakautuneita. Maahanmuutto ja huono-osaisuus sijoittuvat tietyille seuduille. Maahanmuutto myös ”syrjäyttää” kotoperäistä huono-osaisuutta.

Nyt on tullut lisätietoa päiväkotien tilanteesta – ja se on karmeaa luettavaa.

Varsinainen yllätys tämä ei tietenkään ole. Jo vuosia sitten, muun muassa kun itse asuin Vantaalla vuosina 2006-2008, panin omakohtaisesti merkille tilanteen, joka jo silloin oli huono – juuri niin huono, että lastensa parasta ajattelevat maksukykyiset vanhemmat muuttavat helposti muualle.

Valtavat tuloerot

Erot Helsingin päiväkotien toimintaympäristöissä ovat revenneet valtaviksi. Asukkaiden keskimääräisten vuositulojen ero päiväkotien lähialueiden välillä on kasvanut yli nelinkertaiseksi.

Pienimmillään keskimääräiset vuositulot ovat tuloköyhimmällä päiväkodin lähialueella alle 15 000 euroa, kun taas hyvätuloisimmalla alueella keskitulot nousevat yli 63 000 euroon.

Heikoimmilla alueilla kotitalouksien keskitulot jäävät 26 000 euroon.

Koko kotitalouden keskitulot 26 000,- vuodessa eli 2160,- kuukaudessa. Se tarkoittaa, että näillä alueilla lähes kaikki asukkaat ovat riippuvaisia sosiaaliturvasta – perusturvasta ja toimeentulotuesta.

Vasemmistopuolueet paasaavat mielellään kasvavista tuloeroista. Mitään tietoa siitä, millaisia nämä olisivat ILMAN maahanmuuttajien ensimmäistä ja myöhempiä sukupolvia, ei ole. Miten me voisimme tehdä järkeviä poliittisia päätöksiä, jos meillä ei edes ole välttämättömintä tietoa asiasta?

Kuten olen ennenkin todennut, kaikki tilastoinnit ja analyysit pitäisi tehdä niin, että maahanmuuttajien osuus saataisiin irrotettua kokonaismassasta. Tiedän, että lukuisilla osa-alueilla suomalaisen yhteiskunnan saama arvosana ei olisi lainkaan niin surkea. Ja ennen kaikkea ongelmaan puuttuminen olisi edes teoriassa mahdollista – toisin kuin nyt, kun samaan aikaan haalitaan maahan yhä lisää huono-osaisia, ja sitten päivitellään kovaan ääneen, kun käyrät sojottavat vääriin suuntiin.

Segregaatio ja maahanmuuttoalueet

Segregaatiossa Suomi ja Helsinki alkaa nyt olla muun Euroopan tasoa.

Tämä oli vain ajankysymys. Kaikki muutkin maahanmuuton ongelmat tulevat Suomeen, ennemmin tai myöhemmin. Meillä ei kertakaikkiaan ole yhtään mitään sellaista tekijää tai ominaisuutta, joka estäisi kaikkien samojen ongelmien kärjistymisen.

Oikeastaan päinvastoin. Hyvin inklusiivinen ja antelias sosiaaliturvamme yhdistettynä avoimiin rajoihin on sellainen pommiyhdistelmä, että uskon meidän menevän ongelmissa vielä Ruotsistakin ohi, ellei jotakin hyvin radikaalia tehdä pian.

Esimerkiksi Vantaalta tiedetään, että on jo päiväkoteja, joissa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta.

Siinäpä sitten kotoutumaan? Mihinkähän kieleen tai kulttuuriin on tarkoitus kotoutua?

Voisi kuvitella, että tällaista tietoa saatuaan kaupunkien johdoissa ja valtakunnan tasolla oltaisiin TODELLA huolestuneita maahanmuutosta.

Mutta höpsis. Siellä ei huudeta ”nyt riittää!”, vaan siellä huudetaan:

Lisää rahaa!

Maahanmuutto on oleellinen tekijä sosiaalivaltion paisumisen takana. Samalla kun suomalaiselta mummolta, vammaiselta tai lapsiperheeltä voidaan vähän nipistää, annetaan kuin vahingossa maahanmuutolle ja maahanmuuttajille vähän lisää. Otetaan siis suomalaisilta, annetaan Afrikalle ja Aasialle.

Lisärahan tarkoitus on tasoittaa eroja.

Eikö tämä ole kuin yhtä sirkusta? Sillä erotuksella, että sirkuksessa kai kuuluisi olla hauskaa, mutta maahanmuuttosirkus vain panee itkettämään.

Tasa-arvoinen Suomi, hyvinvointimme – olemme maahanmuuton ansassa.

Se raha, mikä pitäisi panna suomalaisten hyvinvointiin, kulutetaan maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin.

Kuitenkaan mikään rahasumma ei voi korjata ongelmia. Ei kaavoitus, ei koulushoppaamisen kielto, ei positiivinen syrjintä, ei kotouttaminen.

Suomeen tuleva maahanmuutto rakentaa sosioekonomista yksinomaan tulonsiirtojen varassa olevaa alaluokkaa, kaikkien muiden aiheuttamiensa ongelmien lisäksi.

Eikä tähän auta mikään muu kuin tiukka maahanmuuton kontrolli ja paluumuutto.

2

Ja lopuksi kysymys kaikille tätä halunneille, niin kuplissaan eläville pikkuporvareille kuin utopioista haaveileville moraalisosialisteille:

Mikset sinä veisi omaa lastasi tuonne päiväkotiin?

Se tasoittaisi segregaatiota, ja muutenkin toisi mukavaa monikulttuurista tunnelmaa perheeseenne.

 

***

Lainaukset:

Kvartti-lehti ja Helsingin Uutiset

Vastikkeeton toimeentulo jokaiselle?

arm-wrestling-567950_960_720
Meillä on valtava riski, että ensi hallituskaudella – kun talous hyvin todennäköisesti sakkaa pahemman kerran – hallituksessa on puolue tai jopa puolueita, joiden mielestä KAIKILLE pitää mahdollistaa VASTIKKEETON toimeentulo, koska se on JOKAISEN PERUSOIKEUS.
 
Tässä ei ole kyse vain maahanmuutosta – toki se on oleellista – vaan siitä, että vasemmistopuolueilla keulii ja kovaa ihan yleisesti.
 
Eri puolueiden tekemillä sosiaaliturvahäkkyröillä ei ole oikeasti mitään merkitystä – ne ovat täysin toissijaisia siihen tosiasiaan nähden, mitä niiden takana on:
 
Mistä raha tulee? Kenelle sitä halutaan antaa ja minkä verran? Ketä kannustaen ja ketä kepittäen? Mitä tehdään, kun maksajat koko ajan vähenevät ja saajia tulee kuin liukuhihnalta?
 
Järjestelmän ylläpitäminen edellyttää sitä, että työllisyysaste saadaan korkeammaksi. Jaettavaa ei yksinkertaisesti tule mistään muualta.
 
Mutta työllisyysastetta ei pidä nostaa hinnalla millä hyvänsä – esimerkiksi sellaisten työpaikkojen lisääminen, joista saatavalla palkalla ei voi tulla toimeen ilman merkittäviä tulonsiirtoja, ei ole kannatettavaa. Toisaalta nimenomaan työllistämistarkoitukseen tehtyjen työpaikkojen luominen verorahalla on yhtä huono vaihtoehto, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että tätä kautta pitkäaikaistyöttömän tai kuntoutujan on mahdollista päästä kestävälle työuralle ja parempaan elämään.
 
Selvää on, että sosiaaliturvauudistuksen kanssa olemme todella helisemässä. Kuten olen monta kertaa sanonut: jos soteuudistus näyttää vaikealta, sotu-uudistuksen hankaluudelle ei tässä todellisuudessa riitä edes sanoja.
 
Ajatus siitä, että toimeentulo – minkäänlainen mutta vastikkeettomasta puhumattakaan – olisi kenen tahansa maahamme saapuneen perusoikeus, on täysin kestämätön ajatus, mutta valitettavasti aivan linjassa muiden puolueiden maahanmuuttoon ja oman maan kepittämiseen liittyvien vaatimusten kanssa.
Vasemmistolainen jakotautisuus on vaarallista aina, mutta erityisen vaarallista se on maailmassa, jossa valtioiden rajat ovat näin auki kuin ne Suomen kohdalla nyt ovat.