Oulusta

 

 

Ovatko päättäjät tyhmiä vai pitävätkö he kansalaisia tyhminä? Eiväthän he muuten voi lausua tällaisia juttuja, päivästä toiseen:

***

Jokainen tapaus on liikaa.

Joka ikinen seksuaalirikos on yksiselitteisen tuomittava.

Tämä on kauhea ilmiö.

Lasten ja nuorten kasvurauha ja koskemattomuus on yhdessä taattava.

Niitä ei voi mitenkään puolustella tai ymmärtää.

Oulun epäillyt rikokset järkyttävät ja suututtavat.

Oulun teot ovat järkyttäviä ja vastenmielisiä.

Kenenkään ei pitäisi kohdata sellaista, mitä Oulussa on tapahtunut.

Tämänkaltaiset karmivat rikokset huojuttavat koko yhteisön turvallisuudentunnetta.

On tärkeää, että emme anna pelon ja epäluulon korvata välittämistä.

(Kaikki suoria lainauksia puheenjohtajien kommenteista HS:n jutussa ”Yhdeksän puolue­johtajaa vastaa HS:lle, mitä tulisi tehdä, jotta seksuaali­rikokset saadaan kitkettyä Suomesta: tiukennuksia lakeihin ja lisää rahaa ennalta­ehkäisyyn”)

***

Kansalaiset tietävät kyllä, että raiskaus on kamala rikos, hirveää, karmivaa ja järkyttävää – ei teidän tarvitse sitä todistella tai eri sanoin toistaa.

Teidän tehtävänne ei ole päivitellä vaan tehdä päätöksiä. Kantakaa vastuu avoimesta maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuuspropagandanne seurauksista. Tämän pitää loppua.

Väestönmuutokset, joista ei saa puhua

faces-614415_640

Ruotsalaisille vanhemmille syntyneitä ruotsalaisia on enää n. 68,5 % väestöstä.

Suurimmaksi ulkomaalaisryhmäksi suomalaisten ohi ovat nousseet syyrialaiset – muita kovia nousijoita ovat somalialaiset, turkkilaiset, afganistanilaiset ja eritrealaiset.

Suomi seuraa vakaasti perässä, mutta moni ei vain joko usko tai tiedä asiasta. Mediamme kertoo vähänlaisesti, ja koko teemasta puhuminen on demonisoitu. Ikään kuin tämä olisi propagandaa – tilastoista ja ennusteista raportoiminen.

Kehittyvistä maista suuntautuva massamaahanmuutto muuttaa vähitellen Euroopan suurkaupungit samanlaisiksi – lähiöistä tämän tietenkin ensin huomaa. Mikä siellä sitten on Ruotsia, Ranskaa tai Suomea? Katujen nimet ja arkkitehtuuriko?

Asian esille tuominen kääntyy aina vasemmistolaisten ym. muiden identiteettipoliitikkojen toimesta määritelmäkysymykseksi – mikä on suomalainen, onko se ja se suomalainen ja mitä jos se ei syö makkaraa tai käy saunassa ja hiihdä!

Viimeksi kun nostin asian esille, päädyin ensin valtavaan vihamieliseen Twitter-pyöritykseen ja sen jälkeen NYT-liitteeseen, jossa minut esitettiin höpöjuttuja levittelevänä populistina.

En lainkaan ihmettele, että moni ei uskalla sanoa asiasta mitään. Tai ylipäätänsä maahanmuutosta. Suomalaiset vain hissukseen selvittävät asuinalueiden maahanmuuttajaprosentteja asuntoa etsiessään, vertailevat kouluja, jakavat tietoa hiljaa keskenään ja pitävät muuten suvaitsevaa pokerinaamaa. Sellaisiahan me suomalaiset usein olemme, kilttejä, hyväuskoisia ja arkoja.

Olen edelleen varma, että keskimääräinen suomalainen (tai ruotsalainen) ihminen ei halua, että hänen maansa muuttuu tunnistamattomaksi. Moni ei varmasti ole samaa mieltä sen apulaisprofessorin kanssa, joka minulle sanoi kesällä, että Suomi olisi Suomi, vaikka 100 prosenttia sen väestöstä olisi ulkomaalaistaustaisia.

Tietenkään tuo ei ole taloudellisestikaan mahdollista – rahat loppuvat paljon ennen – mutta nyt haluan keskittyä ennen muuta muuhun kuin talouteen.

2014heatmap

Lähde: Fund for Peace (2014)

Olen usein kyyninen, mutta on minullakin toiveita.

Ensinnäkin toivon, että suomalaiset uskaltaisivat katsoa todellisuutta silmiin. Toisekseen toivon, että he vaatisivat päättäjiltä tekoja. Kolmannekseen sitä, että he äänestäisivät tosiasioiden pohjalta. Neljänneksi sitä, että suomalainen media ottaisi raportointivastuun ja kertoisi kansalaisille näistä asioista.

Nimittäin kyllä se siitä sitten oikenisi – ei tähän ihmeitä tarvita.

Toinen vaihtoehto on kaatua blogisti Vasarahammerin synkkään blogikommenteissani antamaan tilannekuvaan:

Yksikään Länsi-Euroopan maa ei ole onnistunut pysäyttämään massamaahanmuuttoa sen jälkeen, kun se on alkanut.

Selityksiä [massamaahanmuuton tarpeellisuudelle] keksitään sitä mukaa, kun niitä tarvitaan. Näin on käynyt jokaisessa Euroopan maassa, joka on joutunut massamaahanmuuton kohteeksi. Selitykset vaihtelevat työvoimapulasta kulttuurin rikastumiseen. Kun mikään muu selitys ei riitä, monikulttuuri onkin väistämätöntä eli jonkinlainen luonnonvoima.

Mitähän se maahanmuutto piristää?

Tänä aamuna olen saanut taas lukea lehdistä välttämättömyydestä lisätä maahanmuuttoa kestävyysvajeen korjaamiseksi, syntyvyyden lisäämiseksi ja työvoimapulaa paikkaamaan. Jopa kiintiöpakolaisten määrää pitää lisätä työvoiman saatavuuden turvaamiseksi.
 
Tässä taas yksi mielipidekirjoitukseni, jossa puin asiaa. Sen lähetin kuukausi sitten Aamulehteen, ja tietääkseni sitä ei ole julkaistu. Tutkijat, poliitikot, aktivistit, virkamiehetkin saavat päivästä toiseen levittää väärää informaatiota. Vastalauseita ei kuunnella.
 
Kunpa tässä maassa ei keskusteluja aina käytäisi kaikkein huonoimman ja pinnallisimman argumentin pohjalta!
 
Kirjoitukseni taloudesta, maahanmuutosta, väestönvaihdoksesta, syntyvyydestä ja työnteosta:
 
man-310920_1280
 

Maahanmuutto ei piristä julkista taloutta

 
Väestöpolitiikan dosentti Ismo Söderling kirjoitti (AL 3.12) romahtaneesta syntyvyydestä, taloudesta ja maahanmuutosta tehden vertailuja Suomen ja Ruotsin välillä. Muutama korjaus lienee paikallaan.
 
Myös Ruotsissa kantaruotsalaisten syntyvyys on alhaista. Väestönkasvu nojaa pitkälti maahanmuuttoon ja maahanmuuttajataustaisten lisääntymiseen.
 
Ruotsalaisille vanhemmille syntyneitä ruotsalaisia on enää 68,5 prosenttia väestöstä. Huomionarvoista on muutoksen vauhti ja muutokset tulijoiden taustoissa. Suomalaiset muodostivat vuonna 1990 lähes kolmanneksen ulkomailla syntyneistä.
 
Vuonna 2017 suurimmaksi ryhmäksi olivat nousseet syyrialaiset. Muita merkittäviä nousijoita ovat somalialaiset, turkkilaiset, afganistanilaiset ja eritrealaiset. Ruotsalainen yhteiskunta on täysin muuttunut.
 
Ruotsin ongelmat näiden ryhmien kotouttamisessa ja työllistämisessä ovat yhtä suuria kuin Suomessa ja muuallakin länsimaissa. Söderlingin väite elinvoimaisuudesta ja erityisesti talouden piristymisestä maahanmuuton myötä on hyvin ongelmallinen. Kuten Suomessakin, nämä ryhmät ovat merkittävä rasite julkiselle taloudelle, muiden maahanmuuton kustannusten lisäksi.
 
Myös saatavuusharkinnasta luopumista on laajalti pidetty virheenä, ja monet puolueet vaativat sen palauttamista.
 
Myös Suomeen alle 3000,- palkoille tulevien maahanmuuttajien työllisyys laskee muutamassa vuodessa kantaväestön alle. Lisäksi palkkaa pitää kompensoida sosiaaliturvalla. Siis suurin osa edes töihin tulevista maahanmuuttajista ei piristä julkista taloutta. Yritykset toki saattavat ”piristyä” halvalla töihin tulevasta työvoimasta. Veronmaksajat kustantavat tämän ”piristymisen” hinnan.
 
Erityistä ihmetystä Söderlingin kirjoituksessa aiheuttaa se, että se ei sanallakaan mainitse Ruotsiin suuntautuneen maahanmuuton valtavista ongelmista, joista nykyään Suomessakin saamme lehdistä lukea. Rikollisuus, jengit, väkivalta, yhteiskunnan yhä suurempi jakautuminen – tämäkö on lisääntynyttä elinvoimaa?
 
En tiedä, mitä dosentti tarkoittaa ”ahdistavalla maahanmuuttopoliittisella asenteella”, mutta mikäli sillä kyetään Suomessa välttämään edes suurimmat Ruotsin ongelmat, siitä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni.
 
Syntyvyyttä maahanmuutolla varmasti saadaan lisättyä. Pelkkiin syntyvien lasten lukumääriin ei kuitenkaan ole mitään mieltä tuijottaa. Asia vaatii todellakin kiihkotonta ja perinpohjaista keskustelua sekä erilaisten intressien huomioimista eikä mielikuviin perustuvia heittoja.

Maahanmuutto, raha ja arvot

directory-281478_640

Yle julkaisi eilen melko poikkeuksellisen haastattelun perussuomalaisista naisista, minusta ja puoluesihteeristä. Saimme vapaasti jutella tärkeistä aiheista pitkään. Vain pieni osa aiheista päätyi juttuun, mutta näinhän se aina on.

***

”Pyydämme Purraa määrittelemään, onko hän maahanmuuttokriittinen vai maahanmuuttovastainen. Purra vastaa olevansa maahanmuuttovastainen. Hän perustelee kantaansa maahanmuuton kustannuksilla.”

Perustelin asiaa taloudellisten syiden ohella myös sosiaalisilla, kulttuurisilla ja turvallisuuteen liittyvillä syillä. Kuten aina teen.

Suomi – kuten moni muukin länsimaa – on niin syvällä suossa, että en valitettavasti usko, että pelkkä ”kritiikki” enää on riittävää. Toinen syy on siinä, että politiikka on – etenkin ennen vaaleja – täynnä ”maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia”.

En kuulu tähän vaalikarjalle kuiskuttelevaan porukkaan.

***

Yleisesti ottaen karsastan kaikenlaisia mediasta tai muualta annettavia leimoja ja nimityksiä. Minulle on suhteellisen yhdentekevää, vaikka minua kutsuttaisin polymekaaniseksi käänteisattribuutiksi, kunhan tavoitteeni ja arvomaailmani pysyvät vakaina ja johdonmukaisina. Tämä on paljon oleellisempaa kuin se, millä nimellä mikäkin taho kutsuu tai haluaa määritellä ihmisiä.

Lisäksi yksinkertaisten määritelmien tavoite on politiikassa liian usein vain pahantahtoinen. Ne eivät johda parempaan keskusteluun tai suurempaan ymmärrykseen, vaan ainoastaan tarjoavat lyömäaseita ihmisille, jotka eivät jaksa paneutua asioihin.

***

Korostin haastattelussa useaan otteeseen, että vastustukseni on järjestelmätasoista. En ”vastusta” tai ”kritisoi” kadulla vastaan tulevia yksittäisiä ihmisiä, vaan järjestelmäämme, joka tuottaa maahan ongelmallista maahanmuuttoa ja idealisoi monikulttuurisuutta.

Toisaalta juuri se, mitä kadulla näen, vaikuttaa vahvasti siihen, mitä järjestelmästä ajattelen. Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat luopua siitä hyvästä, mitä meillä on ollut. Ihmisiä, jotka eivät välitä.

***

Välinpitämättömät ihmiset ovat itsekkäitä. Tiettyyn asemaan yhteiskunnassa päässyt henkilö voi paeta sen ongelmia – omiin kupliinsa, aitojen taakse, parempiin kouluihin, turvallisille asuinalueille. Osa voi jopa hyötyä taloudellisesti toisten kurjuudesta ja turvattomuudesta. Perustella sen ideologisesti ja eettisesti.

Näitä kuplia minä erityisesti haluan puhkoa.

***

Kehitysmaista ja kulttuurisesti hyvin erilaisista yhteisöistä saapuva siirtolaisuus on suurin ja vakavin yhteiskuntiamme muokkaava ilmiö. Se vaikuttaa kaikilla sektoreilla, ja siksi sen huomioiminen kaikilla politiikan osa-alueilla on oleellista ja välttämätöntä.

Raha ja arvot ovat tärkeimmät tekijät, joiden kautta maahanmuutto vaikuttaa kaikkiin muihin asioihin. Mikäli joku sanoo, että maahanmuutto on vain yksi asia, hän on täysin hakoteillä – joko tietämättään tai muista syistä.

Tämä on toinen asia, jota erityisesti haluan tuoda esille ja kertoa ihmisille.

Moni yhteiskunnallinen prosessi etenee rinnakkain, samaan suuntaan, ja hyvin moni näistä – elleivät kaikki – linkittyy maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja taloudelliseen globalisaatioon.

***

”Mutta ärhäkkä hän on itsekin. Kirkkonummelainen Riikka Purra istuu oman kuntansa valtuustossa ja kertoo, että siellä ei puhuta maahanmuutosta. ”Siitä onnellisesta syystä, ettei Kirkkonummella ole maahanmuuttajia”.”

Kirkkonummella on paljonkin maahanmuuttajia, mutta ei (vielä) juuri sellaisia maahanmuuttajia, joista tarvitsisi kantaa huolta.

Mutta varuillaan pitää aina olla, esimerkiksi siitä syystä, että valtion ja kunnan byrokratialla on taipumus haluta kasvaa aina, kun siihen on vähänkin mahdollisuutta.

Ei ole sosiaalisektoria tai perusturvabyrokratiaa, joka ei keksisi muutamaa lisävakanssia tai uutta projektia vain siksi, että kunnassa sattuu olemaan joitakin ”kotoutettavia”. Näin myös Kirkkonummella.

Ministeri Mykkänen ja maahanmuuttopolitiikka Oulun jälkeen

silhouettes-616913_640

Kokoomusministerien yllättäen tiukentunut maahanmuuttopuhe on yleisesti kornia – ja näin neljä kuukautta ennen vaaleja silkkaa vedätystä.

Sisäministeri sanoo tänään Iltalehdessä, että turvapaikkajärjestelmän pitää ”jatkossa” olla sellainen, että ”se tuottaa tänne vain ihmisiä, jotka täyttävät oleskeluluvan kriteerit” ja että kielteisen päätöksen saaneiden ”pitää pystyä poistumaan maasta”.

Mitä ihmettä!

Ministeri Mykkänen on ollut avainroolissa juuri siinä, että kielteisen päätöksen saaneetkin saavat jäädä maahan ja että mitään vaikuttavaa eroa ei ole sillä, mitä sattuu Migri-lotosta saamaan.

Joitakin kuukausia sitten hän mietiskeli jopa sellaista, että ”tarvitaanko me turvapaikkajärjestelmää ollenkaan. Voisko meillä olla niin, että Eurooppaan voi muuttaa vapaasti”, mutta onneksi päätyi toteamaan, että tämä ei ole mahdollista.

Muutama viikko sitten ministeri Mykkänen kertoi, että kielteisen saaneille pitää antaa työlupa, jotta he voivat vaivatta jäädä maahan. Hän jopa järjesti Irakista delegaation tuomaan näille ”paperittomille” rassukoille passeja, jotta työluvan saaminen olisi helpompaa.

Eikä ministeri ainakaan silloin nähnyt tässä toiminnassa mitään moitittavaa, päinvastoin:

”Minusta [tämän hankkeen vastustus] on erikoista, jos samaan aikaan olemme kuitenkin varsin laajalla rintamalla toivomassa työperäistä maahanmuuttoa Suomeen.”

Elokuussa ministeri Mykkänen koki suureksi tavoitteekseen sen, että jakoa laillisesti ja laittomasti maassa olevien välille EI tule, vaan että kaikki on yhtä suurta inhimillistä kumbayaa:

”Miten kohtaamme heidät inhimillisesti ihmisinä ja samalla varmistamme, että Suomessa ei tapahdu jakoa laillisesti ja laittomasti maassa oleviin.”

Tänään hän nimenomaan vaatii, että kielteisen päätöksen saaneet (eli laittomasti maassa oleskelevat) saadaan pois maasta, ja haluaa, että nämä eivät kuormittaisi turvapaikkaprosessia.

Entä kuulostaako tämä keväällä sanottu tiukalta maahanmuuttopolitiikalta?

”Monikulttuurisuuden mahdollistamisessa on kyse tienhaarasta, jossa Suomesta tulee joko houkutteleva, avoin ja helposti lähestyttävä, tai käpertyvä ja luotaan työntävä.”

Kukaan ei liene unohtanut sitäkään, että kautensa aluksi sisäministeri Mykkänen halusi maahan 10 000 uutta kiintiöpakolaista vuodessa – ilman ainuttakaan konkreettista tai täytäntöönpantua toimenpidettä, jolla turvapaikkainstituution väärinkäyttö maahantulokanavana saadaan loppumaan.

Mikäli ministerin mukaan järjestelmä ei saa toimia niin, että vain maahan astelemalla ja ilmoittautumalla saa jäädä tänne, miksi hän sitten haluaa nimenomaan lisätä maamme houkutustekijöitä?

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan.

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”.

On epäterve houkutustekijä, että laittomasti maassa oleskelevat saavat yhä enemmän palveluita.

Voisin jatkaa luetteloa pitkään, sillä yksikään hallituksen tai kokoomuksen ajama toimenpide ei varsinaisesti hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Päinvastoin. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi kuin mikään muu.

hare-2040912_1280

On tietysti hyvä, mikäli kokoomuksen arvopohja on alkanut joustaa, ja ministerit näkevät perussuomalaisissa vaatimuksissa tolkkua.

Ero on vain siinä, että perussuomalaiset ei huutele linjauksia huvikseen, vaan vaatii, että ne pitää jopa ihan oikeasti toteuttaa.

Yksikään maahanmuuton ongelma ei poistu sillä, että koventaa puhettaan aina, kun maahanmuuton ongelmat – kuten alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikosepidemia – kaatuvat päälle.

Linnan juhlien aikaan

Antti Rinne totesi eilisen videomme (alla) julkaisun jälkeen, että perussuomalaisilla on käynnissä lokakampanja ja että arvomme ovat todella erilaiset.
 
Jälkimmäisestä asiasta on helppo olla samaa mieltä. Arvojemme erilaisuus ei ole ehkä koskaan tullut enemmän selväksi kuin nyt. On vaikeaa ymmärtää, miten paljon tässä maassa on päättäjiä, joita ei kiinnosta oman maan kaikkein tärkeimmät asiat.
 
Lokakampanja tämä ei sen sijaan ole. Itselläni ei ole mitään tarvetta loata ketään. Enkä ”ratsasta raiskauksilla”. Olen puhunut aiheesta ainakin 20 vuotta. Perussuomalaiset pitävät maahanmuuton moninaisia ongelmia esillä koko ajan.
 
Politiikan puhuville päille saattaa tulla yllätyksenä, että jotkut ihmiset ihan aidosti ovat huolestuneita asioista ja haluavat ihan oikeasti muuttaa asioita – eivätkä huvikseen suunnittele lokakampanjoita tai hyväksikäytä tragedioita saavuttaakseen kivoja asemia, joista naureskella kansalaisille ja demokratialle.
 
Poliittisesti toisaalla, kuten kokoomuksessa, on kokeiltu toisenlaista strategiaa. Kun ministerien happi alkaa olla lopussa, keksitään viime tingassa joku äkkinäinen pakokeino: Karkotetaan kovat rikolliset! Ei anneta kansalaisuutta!
 
Säälittävää. Valtapuolueet eivät ole valmiita tekemään yhtään mitään ehkäistäkseen maahanmuuton ongelmia. Hätäkeksintönne jonkinlaisista toimenpiteistä ovat täysin epäuskottavia, järkyttymisenne aiheuttavat kansalaisissa raivoa, oikeaa vihaa.
 
Te puhutte hienoin käsittein, rakastatte omaa ihmisoikeusjargonianne. Kun osallistutte performansseihinne, Suomessa kärsitään, suomalaiset kärsivät.
 
Te olette irtisanoutuneet meidän arvopohjastamme ja samalla ajaneet itsenne nurkkaan. Edustatte Lähi-Itää ja Afrikkaa ja kaikkea muuta kuin suomalaisia. Se on win-LOSE, vaikka kuinka muuta yritätte esittää.
 
Eli – te teette tämän ihan itse. Lokaatte itsenne, sanomanne ja ideologianne. Ratsastatte tyhjillä käsitteillä.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikesta huolimatta!
(PS. Tämä video ja monet viime päivien sosiaalisen median kirjoituksemme ovat vakavan sensuurin kohteina.)
 
 
 

Raiskauksista 2

eye-2274884_1280

 

Kun te tuotte maahan naisvihamielisiä uskontoja, naisvihamielisiä kulttuureja ja naisvihamielisiä tapoja, te saatte naisvihamielisiä tekoja. Kun te tuotte maahan miehiä, joiden kulttuurissa nainen on alisteinen, te saatte miehiä, jotka toimivat niin, että nainen on alisteinen. Kun te tuotte machokulttuuria ja ihan oikeaa toksista maskuliinisuutta, te varmasti saatte seksuaalirikoksia ja joukkoraiskauksia.

Naisten häpäiseminen, häirintä, joukkoraiskaukset ja etninen väkivalta kävelevät tänne rajan yli tai Helsinki-Vantaan kansainväliseltä puolelta. Heikoista valtioista ja primitiivisistä kulttuureista saapuvat ihmiset eivät muuta käsityksiään ja toimintatapojaan matkalla. Konfliktit, ongelmat, käsitykset seuraavat ihmistä.

Siihen ei auta kotouttaminen. Me emme voi pelastaa koko maailmaa, mutta meidän pitää pelastaa omat kansalaisemme.

Suomalaista miestä on koulutettu vuosikymmeniä, ja siltikään tuo olento ei mielestänne osaa käyttäytyä. Mitä ihmettä te odotatte tekevänne näiden erilaisten kulttuurien miesten kanssa?

Olen yli 15 vuotta kysynyt, miksi meitä ei suojella. Miksi tämän annetaan tapahtua?

Valitettavasti minun pitää tehdä kokemukseni mukaan se päätelmä, että naiset itse eivät ymmärrä asiaa tarpeeksi hyvin. Luuletteko te, että Suomi on ilmainen? Miksi kannatatte sen pois antamista?

Olin tänään Koskikeskuksessa Tampereella. Siellä ensimmäisen kerran 90-luvun alussa opin varomaan tietyistä maista tulevien miesten katseita. Nyt olen keski-ikäinen.

Tämä lisääntyy. Koko ajan.

Turvallisuus, rauha, vauraus eivät ole täällä itsestään. Ne on tehty, taisteltu, vuosikymmenten kuluessa. Naisen asema Suomessa on maailman parhaita. Meillä on ollut hyvä.

Se, että meillä on myös kotoperäisesti seksuaalirikollisuutta, ei muuta asiaa mihinkään suuntaan. Se ei ole mikään perustelu tuottaa Suomeen naisvihamielistä kulttuuria kehitysmaista lisää.

En kaipaa lisää hankerahoitusta feministisiin hankkeisiin enkä vihapuhepoliiseja. En kaipaa vitsikieltoja työpaikoille, en akateemista miesten demonisointia.

Kaipaan Suomea, jonka kaduilla kaikilla on turvallista.

Erityisesti, ja kaikkein eniten maailmassa, haluan maan, jossa lapsemme ovat turvassa.

YK:n uusi maahanmuuttosopimus (GCM) ja Suomi

Suomen osalta GCM:n (Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration) ujuttaminen maahanmuuttopolitiikan osaksi alkoi 19. syyskuuta 2016, kun Helsingistä kohti New Yorkia lähti korkean tason delegaatio. YK:n 71. yleiskokous järjestettiin 20-24.9.2016.

Suomen valtuuskuntaa johti tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Mukana olivat ministerit Timo Soini, Kai Mykkänen ja Pirkko Mattila.

4

Soini ja Mattila kuuluivat tuolloin perussuomalaisiin. Perussuomalaisten eduskuntaryhmää ei informoitu kokousten maahanmuuttoasioista tai käyntiin saatetusta GCM-prosessista, kuten ei usein muistakaan ministeriryhmän tekemisistä.

New Yorkissa pidettiin kaksi pakolaisiin ja maahanmuuttoon keskittyvää kokousta, joista toista isännöi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja toista Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Molempiin kokouksiin osallistuivat Timo Soini ja Kai Mykkänen.

Monet pakolaistutkijat ja kansalaisjärjestötoimijat odottivat New Yorkin kokoontumiselta jopa Geneven sopimuksen tasoista uutta ”suvaitsevampaa” asiakirjaa, josta tulisi valtioita velvoittava – siis koko turvapaikka- ja pakolaisinstituution muovaamista uudelleen, heijastelemaan ”uutta todellisuutta”, jossa pakolaiskriisi, Euroopan turvapaikkakriisi ja esimerkiksi Syyrian konflikti olivat merkittävässä roolissa.

Barack Obaman isännöimästä kokouksesta, johon osallistui 17 kehittynyttä maata ja joukko vähemmän kehittyneitä, saatiin neuvottelutulokseksi 4,5 miljardia dollaria lisää rahaa pakolaisten auttamiseen ja lasten kouluttamiseen. Osallistujamaat lupasivat tarjota uudelleensijoituspaikan 360 000 pakolaiselle.

6

Ban Ki-moon ehdotti omassa kokouksessaan – siis GCM:ää alustavasti valmistelevassa valtioiden kokoontumisessa – että YK:n jäsenmaat ottaisivat vuosittain vastaan kymmenen prosenttia maailman kaikista liikkeellä ja leireillä olevista pakolaisista. Tähän ei suostuttu.

Kokouksesta toimitettiin julistus, jossa kirjataan vuonna 2018 pidettävästä (Marrakechin) kokouksesta. Julistuksen muu teksti on hyvin tyypillistä YK-kieltä: kaunista puhetta, ihmisoikeuksia, kunnioittamista, tarpeita, tarkastelua, keskittymistä, sitoutumista, mahdollisuuksia, lupaamista, pakolaisia, siirtolaisia, muukalaisvihaa, hyvin vähän konkretiaa.

Mobility, horizons, rights, needs, dignity, global sitä ja global tätä.

Tällaiset tekstit on helppo sivuuttaa, koska niissä ei oikeasti sanota mitään. YK – ja nykyään pitkälti myös EU – tuottaa vastaavaa tekstiä ja jargonia sivukaupalla joka päivä. Niitä lukevat lähinnä virkamiehet ja opinnäytteitä tekevät opiskelijat.

Juuri tähän GCM:n puolustajatkin ovat vedonneet: asiakirjassa ei oikeasti sanota tai velvoiteta mitään.

Väitteeseen kiteytyy aika paljon koko globaalin byrokratian mielettömyyttä – miksi ihmeessä näitä abstrakteja käsitekokoelmia sitten hirveällä rahalla ja energialla väännetään, jos niillä ei ole mitään vaikutusta?

En kuitenkaan niele velvoittamattomuuden väitettä tämän kompaktin kohdalla.

The Global Compact carries a strong human dimension to it, inherent to the
migration experience itself.

Lisää ideologista vipuvoimaa maahanmuuton edistämiseksi

Koko maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta edistävä ideologia, monikultturismi, globalismi ja nykyään myös liberalismi perustuvat pitkälti nimenomaan julistuksellisuuteen ja epäselvään kieleen. Abstraktit ja pinnalliset käsitteet ja muotoilut muuttuvat voimakkaiksi jatkuvan toiston avulla.

Toistoa suorittavat oikeamieliset poliitikot, kansalaisjärjestöt, poikkikansalliset ja hallitustenväliset elimet, liberaali media, valtava oikeustoimijoiden, kuten pakolaislakimiesten ja ihmisoikeusaktivistien, joukko sekä yhä enemmän myös kaupalliset toimijat, jotka käyttävät ”eettisyyttä” brändäykseen eli siis mainontakeinona.

The Global Compact builds upon its recognition that migration is a multidimensional reality of major relevance for the sustainable development of countries of origin, transit and destination, which requires coherent and comprehensive responses.

Tällä käsitteiden aikaansaamalla dynamiikalla ja erilaisilla arkitoimintaan siirtyneillä käytännöillä on lopulta huomattavan suuri rooli maahanmuuttopolitiikan muotoutumisessa, etenkin juuri Suomen kaltaisissa maissa. Kuten olen aiemminkin selittänyt, Suomen ei olisi tarvinnut lainsäädäntönsä tai kansainvälisten sopimustensa puitteissa noudattaa läheskään niin liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa kuin se on yli 20 vuotta jo noudattanut. Maahanmuuttopolitiikkamme on – syistä, joiden avaaminen ei mahdu tähän kirjoitukseen – huomattavasti liberaalimpaa, kaikilla osa-alueillaan, kuin mihin pelkkä erilainen lainsäädännöllinen ja oikeudellinen tulkinta antaisivat mahdollisuuksia.

Mitä laajemmalle levinnyttä ja voimakkaampaa maahanmuuttoteollisuus ja byrokratia ovat, sitä enemmän vipuvoimaa liberaali ”suvaitsevaisuus” saa suhteessa rajoittavaan politiikkaan. Tämä on nähty muutaman viime vuoden aikana Suomessa monta kertaa. Pelkkä tarpeeksi kovaa huutava kansalaisjärjestö- ja mediakenttä saa polvilleen niin maahanmuuttoviraston kuin sisäministeriönkin. Ehkä jopa tuomioistuimet?

5

Globaalin liikkumisen periaate: irti maahanmuuton eri kategorioista

Oleellisin kansallinen ja kansainvälinen muutos maahanmuuttopolitiikan käsitteellisellä ja käytännöllisellä tasolla on viime vuosina ollut se, että turvapaikan ja kansainvälisen suojelun hakeminen linkitetään jollain tavalla sellaiseen pääasiassa kehitysmaista lähtevään siirtolaisuuteen tai ihmisten liikkumiseen, jota ei aja suojeluntarve.

Kyse ei valitettavasti ole siitä, että vihdoin ymmärrettäisiin, miten paljon esimerkiksi Eurooppaan suuntautuneissa ”mixed migration”-virroissa on muita kuin aidosti suojaa tarvitsevia tai kuinka merkittäviä tekijöitä kohdemaan sosiaaliturva, hyvinvointijärjestelmä ja liberaali maahanmuuttopolitiikka ovat ihmisvirtojen suuntaamisessa ja salakuljettajien ansaintalogiikassa. Myöskään kyse ei ole siitä, että vihdoin ymmärrettäisiin, miten toimimaton järjestelmä koko turvapaikkainstituutio on.

Ei, kyse on päinvastoin siitä, että niille alemman kehitysasteen maista saapuville ihmisille, jotka eivät saa kansainvälistä suojelua – mutta jotka usein silti hakevat sitä – vaaditaan nyt samoja oikeuksia kuin suojeluaseman saaneille. Vielä rautalangasta vääntäen: Kaikki rajojemme yli saapuvat halutaan nähdä ”yhtä tärkeinä”, riippumatta siitä, mitä turvapaikkaselvityksestä ilmenee. Kielteisellä turvapaikkapäätöksellä ei tässä ajatuksessa ole mitään merkitystä. Se ei saa siis toimia maahanmuuttoa rajaavana elementtiä.

Promote multi-lingual, gender-responsive and evidence-based information campaigns and organize awareness-raising events.

Tosiasia on, että kielteinen turvapaikkapäätös on jo nyt menettänyt merkityksensä. Kielteisen päätöksen saaneita ei haluta palauttaa, kielteisen päätöksen saaneille halutaan antaa työlupa, kielteisen päätöksen saaneita kutsutaan ”paperittomiksi”, joille taas täytyy saada lukuisia oikeuksia ja palveluita. Usein kaikkia rajan yli saapuvia turvapaikkaa hakevia ihmisiä kutsutaan ”pakolaisiksi” ja käsitellään julkisessa keskustelussa samalla tavalla. Näitä kaikkia tapauksia yhdistää se, että niissä vedotaan ihmisoikeuksiin. Paikoin maahan jäämistä voidaan perustella myös esimerkiksi vaivattomuudella, työllisyysnäkökulmilla tai vain vaihtoehdottomuudella. Mikään näistä ei kestä kriittistä tarkastelua, mutta sillä ei ole merkitystä maahanmuuttodiskurssissa, jota ohjaavat aivan muut seikat kuin tosiasiat.

GCM:n korostama tarve saada aikaan nimenomaan säännöllistä (”regular”) maahanmuuttoa epäsäännöllisen (”irregular”) sijaan edustaa juuri tätä. Selkokielelle muunnettuna se tarkoittaa, että kehitysmaiden ihmisillä täytyy olla ”laillisia reittejä” tulla maahan, jotta heidän ei tarvitsisi tulla rajalle hakemaan turvapaikkaa. Turvapaikanhakua pidetään yleisesti vaarallisena ja kalliina, sen nähdään tukevan salakuljettajia ja muuta rikollista toimintaa sekä aiheuttavan epävakautta. Näiden maasta toiseen kulkevien ihmisten, jotka eivät pakene hengenhädässä, pitäisi – tämän politiikan mukaan – päästä maahan muuta reittiä.

Raja yhtäältä laillisen ja laittoman ja toisaalta humanitaarisen ja ei-humanitaarisen maahanmuuttajan välillä on koko ajan häilyvämpi, ja tämä nimenomaan on sekä maahanmuuttoon ideologisesti että taloudellisesti suhtautuvien intressien mukaista. Juuri tähän väliin iskee GCM-sopimus.

Develop and improve national policies and programmes relating to international labour mobility.

Vastaavasti ”työperäisen” maahanmuuton kategoria eroaa yhä vähemmän muista ryhmistä – silläkin tarkoitetaan samaa asiaa, kehitysmaista saapuvaa ihmismassaa, tässä tapauksessa halpatyömarkkinoille töihin tulevia kouluttamattomia tai vähän koulutettuja ihmisiä. GCM-sopimuskin korostaa omaa tarkoitustaan juuri sillä, että länsimaat tarvitsevat työvoimaa. Viime viikkojen vyörytys myös Suomessa aiheen tiimoilta on ollut suurta. Kategorioiden sekoittaminen on vain osin tahatonta ja ymmärtämättömyyteen liittyvää.

On toki olemassa toisenkinlaista siirtolaisuutta. Mutta korkeakoulutetuille, akateemisille osaajille, joista maapallon osaamiskeskittymät kilpailevat, ei kirjoiteta YK-sopimuksia tai pidetä julistuksellisia puheita – työperäisyys tässä yhteydessä tarkoittaa siis aina maahanmuuttoa, joka saapuu alemman kehityksen tai tulotason maista.

Sopimus tekee maahanmuuton rajoittamisesta yhä vaikeampaa

GCM-sopimus tulee ehdottomasti vaikuttamaan kansalliseen ja EU-tason maahanmuuttopolitiikkaan, erityisesti Suomessa, jossa ei ole olemassa juuri minkäänlaisia vahvoja rajoituksia ajavia puskureita, yhtä oppositiopuoluetta lukuun ottamatta. GCM uppoaa kuin kuuma veitsi voihin sellaisiin maihin, joille on erityisen tärkeää näyttäytyä kansainvälisillä areenoilla sovinnollisesti, tottelevaisesti ja ”kunnianhimoisesti”.

Toisaalta on täysin perusteltua uskoa, että sopimus vaikuttaisi juridisesti myös common law -oikeusjärjestelmään nojaavissa maissa (Yhdysvallat ja Australia eivät allekirjoitakaan sopimusta). On myös täysin selvää, että sopimus ei ainakaan heikennä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suvereniteettivastaista tulkintatapaa. Päinvastoin se mitä ilmeisimmin tulee vahvistamaan sitä ja koko normatiivista ihmisoikeuskompleksia. Tällä lienee ennen pitkää selvä vaikutuksensa myös Suomeen.

rbt

Tapasin toissaviikolla New Yorkissa GCM-sopimuksen valmisteleviin virkamiehiin kuuluvan Jonathan Prentice’in (Chief of Office of The Office of the Special Representative for International Migration). Totesin hänelle, että GCM on voimakas ”pehmeä instrumentti”, joka ehdottomasti tulee muuttamaan tulevaa maahanmuuttopolitiikan lainsäädäntöä ja käytäntöä etenkin normeja kirjaimellisesti seuraavissa maissa. Hän oli kanssani eri mieltä ja totesi saman asian kuin monet häntä ennen: sopimus ei ole sitova eikä velvoittava.

Juridisella sitovuudella ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa juuri mitään merkitystä. Kaikki tietävät, että mitään juridisesti velvoittavaa sopimusta ei turvapaikkamaahanmuuton suhteen saataisi enää aikaiseksi. Geneven sopimukseen ei uskalleta kajota, koska mitään läheskään yhtä sitovaa ja voimakasta ei kyettäisi saamaan aikaiseksi. Pakolaissopimus on aikansa lapsi. Täysin vanhentunut, mutta minun mielestäni toki eri syistä kuin YK:n.

Eivät monet muutkaan ihmisoikeustyökalut ole juridisesti velvoittavia – siitä huolimatta ne vaikuttavat politiikkaan ja päätöksiin, ja niihin on mahdollista vedota.

Miksi sopimuksen arkkitehditkään eivät uskalla seistä sen takana? Pelkäävätkö ne populismia?

We commit to promote an open and evidence-based public discourse on migration and migrants in partnership with all parts of society, that generates a more realistic, humane and constructive perception in this regard.

rbt

Jonathan Prentice ja suomalaisen delegaation jäseniä marraskuussa 2018.

Demokraattinen yhteiskunta ja maahanmuuttokritiikin hiljentäminen

Yhdenkään järkevän maan ei pitäisi allekirjoittaa GCM-sopimusta eikä mitään muutakaan kansainvälistä tai globaalia instrumenttia, joka koskettaa kansallista maahanmuuttopolitiikkaa. On suunnattoman surullista, että tällainen asia näyttää menevän Suomessa läpi seremoniallisesti, ilman että asiasta on edes keskusteltu parlamentaarisella tasolla. Ennen perussuomalaisia (tai oikeastaan Jussi Halla-ahoa) suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa tehtiin juuri näin ja ainoastaan näin, kansainvälisissä kabineteissa ja suomalaisten virkamiesten huoneissa.

Hyväksyvätkö kansalaiset tämän vielä vuonna 2018?

Itse olen niin kyyninen, etten edes usko, että Suomen neuvottelijat ovat ymmärtäneet, mistä on kysymys. Kunhan taas ollaan ”hyvän asian puolella” ja tuetaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Julkisuudessa esillä olleet virkamiehet ovat esittäneet asian niin kuin kyseessä olisi sopimus, joka vastaa yksiselitteiseen ja lähinnä tekniseen ongelmaan yksiselitteisillä tavoilla, hyödyttäen kaikkia osapuolia. Näin ei tietenkään ole. Maahanmuuttoon niin kansallisella kuin globaalilla tasolla liittyy valtavia poliittisia ja taloudellisia intressejä ja ristiriitoja, voittajia ja häviäjiä, eikä ongelmaa voi ratkaista teknisesti.

Toisaalta sopimusta on lähestytty ainoastaan juridisen luennan kautta. Tämä on aivan liian yksipuolista ja häivyttää suuren osan sopimuksen vaikutusalasta ja politiikan mekanismeista.

Stopping allocation of public funding or material support to media outlets that systematically promote intolerance, xenophobia, racism and other forms of discrimination towards migrants, in full respect for the freedom of the media.

Myöskään Suomen medialla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä ottaa asiasta selvää tai ylipäätänsä käsitellä näin monimutkaisia asioita. Valtamediassa ei tulla näkemään keskustelua asiasta, toisin kuin monissa muissa maissa. Demokratian välttämätön edellytys, avoin ja kriittinen media, on Suomessa yhä hatarampi.

YK:ssa sopimusta koskeviin kysymyksiini vastattiin myös kertomalla, että asia ei lopulta koske lainkaan ”meitä” (rikkaita länsimaita) vaan nimenomaan valtioita, joilla on ”eniten ongelmia ja jotka kantavat suurimman taakan”.

Sikäli väite on tietysti totta, että globaalit massaliikkeet kulkevat pääasiassa yhteen suuntaan, pois kehittyvistä ja alemman tulotason maista eli Lähi-Idästä, Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikasta – kohti kehittyneitä, korkean tulotason ja hyvinvoinnin maita. Niinpä nämä sopimukset todella käsittelevät aivan muita kuin vaikkapa suomalaisia ulkomaille muuttavia ihmisiä.

smartcapture

For the effective implementation of the Global Compact, we require concerted efforts at global, regional, national and local levels, including a coherent United Nations system.

Haluavatko kehitysmaiden ihmiset sitten tulla tänne? Aivan varmasti ja tietysti.

Marrakechin kokouksen jälkeen meidän velvollisuuttamme hyväksyä tuon halun konkreettiset seuraukset on taas hieman vaikeampi kyseenalaistaa.

 

Vastikkeeton toimeentulo jokaiselle?

arm-wrestling-567950_960_720
Meillä on valtava riski, että ensi hallituskaudella – kun talous hyvin todennäköisesti sakkaa pahemman kerran – hallituksessa on puolue tai jopa puolueita, joiden mielestä KAIKILLE pitää mahdollistaa VASTIKKEETON toimeentulo, koska se on JOKAISEN PERUSOIKEUS.
 
Tässä ei ole kyse vain maahanmuutosta – toki se on oleellista – vaan siitä, että vasemmistopuolueilla keulii ja kovaa ihan yleisesti.
 
Eri puolueiden tekemillä sosiaaliturvahäkkyröillä ei ole oikeasti mitään merkitystä – ne ovat täysin toissijaisia siihen tosiasiaan nähden, mitä niiden takana on:
 
Mistä raha tulee? Kenelle sitä halutaan antaa ja minkä verran? Ketä kannustaen ja ketä kepittäen? Mitä tehdään, kun maksajat koko ajan vähenevät ja saajia tulee kuin liukuhihnalta?
 
Järjestelmän ylläpitäminen edellyttää sitä, että työllisyysaste saadaan korkeammaksi. Jaettavaa ei yksinkertaisesti tule mistään muualta.
 
Mutta työllisyysastetta ei pidä nostaa hinnalla millä hyvänsä – esimerkiksi sellaisten työpaikkojen lisääminen, joista saatavalla palkalla ei voi tulla toimeen ilman merkittäviä tulonsiirtoja, ei ole kannatettavaa. Toisaalta nimenomaan työllistämistarkoitukseen tehtyjen työpaikkojen luominen verorahalla on yhtä huono vaihtoehto, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että tätä kautta pitkäaikaistyöttömän tai kuntoutujan on mahdollista päästä kestävälle työuralle ja parempaan elämään.
 
Selvää on, että sosiaaliturvauudistuksen kanssa olemme todella helisemässä. Kuten olen monta kertaa sanonut: jos soteuudistus näyttää vaikealta, sotu-uudistuksen hankaluudelle ei tässä todellisuudessa riitä edes sanoja.
 
Ajatus siitä, että toimeentulo – minkäänlainen mutta vastikkeettomasta puhumattakaan – olisi kenen tahansa maahamme saapuneen perusoikeus, on täysin kestämätön ajatus, mutta valitettavasti aivan linjassa muiden puolueiden maahanmuuttoon ja oman maan kepittämiseen liittyvien vaatimusten kanssa.
Vasemmistolainen jakotautisuus on vaarallista aina, mutta erityisen vaarallista se on maailmassa, jossa valtioiden rajat ovat näin auki kuin ne Suomen kohdalla nyt ovat.

Pakkoruotsista ja ruotsin asemasta

man-794514_1280

Saan jonkin verran sekä suoraan että muiden ihmisten kautta palautetta yhdestä blogikirjoituksestani, jonka olen kirjoittanut keväällä 2015. Siinä kerrotaan, etten vastusta pakkoruotsia ja että suhtaudun muutenkin aika positiivisesti ruotsiin. Tietääkseni missään muualla en ole ottanut kantaa koko asiaan. Vain yhdessä blogitekstissä.

Nyt haluan korjata ja selventää muutamia seikkoja, erityisesti koska vaalien lähestyessä tällaisilla asioilla on taipumus korostua ja paisua.

Minua on syytetty fanaattiseksi pakkoruotsin kannattajaksi ja muutenkin harhaoppiseksi. Tällainen väite on sitten levinnyt sinne tänne. Somessa ja julkisessa keskustelussahan yliampuvilla väitteillä on tapana levitä.

En ole fanaattinen pakkoruotsin kannattaja. Koko aiheeseen ei liity kohdallani minkäänlaista fanatismia. Ylipäätänsä vastustan kaikenlaista fanatismia!

Tärkein vaikutin tuolloin vuonna 2015 esittämälleni näkemykselle ruotsin kielestä on se, että vastustan niin paljon monikulttuurisuutta, maahanmuuttoa ja äidinkielien rapauttamista (ja kouluvaatimusten löysentämistä), että olen kokenut, että ruotsin kielen puolustaminen – osana maamme historiaa ja kulttuuria – on hyvä ja käytännöllinen keino pitää kiinni siitä, mitä maassamme on. Minulla liittyy suomalaisuuteen paljon periaatteita ja arvoja, pakkoruotsiin ei sen sijaan lainkaan. Näkemykseni pyrkii siis olemaan pragmaattinen.

Toisaalta olen myös tuonut ilmi, että tämä pätee ainoastaan niin kauan kuin se pätee. Mikäli ruotsin kielen taitoa ei enää vaaditakaan ”oikeisiin” ihmisryhmiin kuuluvilta ihmisiltä (so. tietyiltä maahanmuuttajilta), ei vaatimuksia kannata kannattaakaan. Tällöin kyse on vain suomenkielisille asetetuista erityisvaatimuksista – eikä koko asiasta ole hyötyä monikulttuurisuuden estämisen suhteen. Se ei enää palvele maamme säilymistä.

Oma kuntani Kirkkonummi – vahvasti kaksikielinen – on lähin esimerkkini asiasta. Suuremman maahanmuuttopaineen kunnissa ruotsin vaatimuksista joustetaan koko ajan yhä enemmän. Ei se nyt yhtäkkiä näytäkään olevan niin iso juttu, vaikka suomalaisten on vuosikaudet pitänyt enemmän tai vähemmän pää verillä tankata konjugaatioita? Tietenkään en kannata tällaista.

Toisekseen olen tuonut julki, että kannatan laajapohjaista kielipalettia kouluissa. Mikäli ruotsia ei opiskella, se pitäisi korvata jollakin vieraalla kielellä.

(Ja mieluusti lisätä opetusmääriä, koska tämänhetkiset tuntimäärät eivät riitä mihinkään. Mutta tämä on pedagogiikkaa, ei varsinaista ruotsikeskustelua. Pedagogiikka ja koulutuspolitiikka ovat minulle paljon tärkeämpiä aiheita kuin ruotsi.)

Myös kyseisessä blogitekstissä, ja etenkin sen kommenteissa, osoitan mielestäni kykeneväni ottamaan vastaan informaatiota aiheesta enemmän tietäviltä, en väitä olevani erityisen oikeassa, arvostan toisenlaisia mielipiteitä ja – kuten sanottua – pidän itselläni mahdollisuuden muuttaa omaa mielipidettäni.

Teen näin monissa asioissa, mikäli tosiseikat puhuvat sen puolesta. Mielestäni itsereflektio ja kriittisyys kaikkea kohtaan on älyllisen toiminnan ja kehittymisen edellytys.

Koska ruotsi tai pakkoruotsi eivät ole tärkeysasteikollani kovin korkealla, en kuvittele aihepiiriä läheskään kaikilta osin tuntevani. Lisäksi olen auliisti myöntänyt, että koska kielten oppiminen ja koulunkäynti olivat minulle hyvin helppoa ja mukavaa, en ole kärsinyt myöskään ruotsista. Tiedän, että monien muiden kokemukset ovat täysin päinvastaisia. En yleensäkään oleta, että muut ihmiset ovat kuin minä itse.

Mikä kuitenkin tässä yhteydessä on kaikkein oleellisinta, on se, että olen kirjoittanut ruotsin kieltä käsittelevän blogitekstini ennen kuin lähdin politiikkaan – täysin yksityisajattelijana, vain itse itseäni edustaen.

Kun nyt olen politiikassa, toteutan tietysti perussuomalaisen politiikan ja ohjelmien linjaa. Tämän pitäisi olla jokaiselle asiaa ymmärtävälle päivänselvää.

Blogissani ei näy puolueen logoa. Tämä on oma tonttini, vaikkakin kirjoitan paljon myös puolueelle sopivista asioista.

Kokisivatko kriitikkoni, että minun pitäisi ottaa ruotsi-tekstini pois täältä, koska se ei edusta puolueeni linjaa?! Tiedoksi, että meillä on puoluejohdossakin ihmisiä, joiden kaikki mielipiteet ja näkökannat eivät ole puolueen linjassa. Kai se nyt poliittiselle suunnittelijalle ja kunnanvaltuutetullekin sallitaan?

En ole ainoastaan poliitikko, vaan olen töissä puolueessa. Siellä minä nimenomaan osallistun erilaisten linjauksien, ohjelmien, viestinnän ym. tekemiseen. Luuleeko joku, että minä kuiskuttelen johdolle ja kansanedustajille, että nytpä aletaankin kannattaa pakkoruotsia?

En. Toisaalta keskustelemme hyvin avoimesti kaikista asioista, puolueessa on todella hyvä ja avoin tunnelma. Meillä ei ole luurankoja.

Koen aika surulliseksi, mikäli tavalliset äänestäjät olettavat, että puolueen jäsenet, toimijat tai ehdokkaat jakavat henkilökohtaisesti kaikki näkökulmat puolueen virallisten linjausten kanssa. Tätä ei, herran kiitos, yksikään puolue vaadi – paitsi ehkä Pohjois-Koreassa.

Vieläkin surullisempana pidän sitä, että ihanteellisena tapauksena näytetään pidettävän henkilöä, joka imitoi toisten mielipiteitä – ja mieluiten niin kuin tiettyyn segmenttiin, tässä tapauksessa ”perussuomalaisuuteen”, sattuu kuulumaan.

Juuri tätä klusteriajattelua vastustan toimessani. Myös puolueeni kannustaa, ihan periaateohjelmaansa myöten, ihmisiä ajattelemaan ITSE. Erimielisyyteen jopa kannustetaan.

En välttämättä ole stereotyyppinen persu monelta muultakaan osin. En syö lihaa enkä aja autoa. Kuvitteleeko joku siis, että kannatan pakollisia koulujen kasvisruokapäiviä, veronmaksajien rahalla tuotettuja päiväkotien vegaanipäiviä tai autoilijoiden kurittamista? Toivottavasti ei, koska näin ei missään nimessä ole.

Sitä paitsi, mikä on stereotyyppinen persu? Emmekö voisi jo vähitellen päästä siitä irti?

Ruotsin kieli tai pakkoruotsi ei ole minulle henkilökohtaisesti kovin korkealla politiikassa oleva teema. Keksin lukuisia itselleni paljon tärkeämpiä aiheita. Vastaan kysymyksiin, mikäli niitä tulee, mutta en mieti ruotsia tai pakkoruotsia kovin paljon.

Jos juuri nyt kysyt, mitä mieltä olen, en oikeastaan edes tiedä. Kuten yllä sanoin, olen muuttunut negatiivisemmaksi asian suhteen – koska se ei enää riittävästi palvele siinä tarkoituksessa, jossa sen itse parhaiten näin.

Nyt onkin mahdollista lobata minua, pyrkiä vaikuttamaan. Kerro minulle, asiasta jotakin tietävä tai siihen suuremmalla intohimolla suhtautuva, miksi minun pitäisi siirtyä myös henkilökohtaisessa ajattelussani puolueen linjalle? Kerro minulle lukuja, tilastoja, tietoja. Osoita, että pakkoruotsi ei toimi, ehkä missään funktiossaan. Selitä. Saatan ottaa onkeeni ja muuttaa mielipiteeni, mikäli riittävä määrä faktatietoa osoittaa, että näin kannattaa tehdä.

(Erityisesti kannattaa puhua maahanmuuttajista ja rahasta, vähemmän siitä, kuinka vaikeaa teinipoikien on opetella prepositioita.)

Kuulen mielelläni ihmisten mielipiteitä ja vastaanotan innolla tietoa, johon mielipiteet perustuvat. Mutta ei kannata luulla, että se, että levittää paskapuhetta, jonka mukaan olisin FANAATTINEN pakkoruotsin kannattaja, auttaa yhtään milliä. Paskapuheen levittäminen viestii ainoastaan, että vastapuolella on fanaatikkoja, jotka ovat valmiita käyttämään likaisia keinoja ajaakseen asiaansa.

Mutta nyt, raikas ja vapaa tila vaihtaa mielipiteitä – joko tässä tai sähköpostiin. Anna tulla. Vastaan ehdottomasti.

Tack och hej 🙂