”Euron bensaa” ja muita valheita – kepu, sdp ja media

/ Riikka / 2 kommenttia

Kaleva väitti pääkirjoituksessaan 17.9. perussuomalaisten luvanneen bensaa ”eurolla litra”. Tämä ei pidä paikkansa, joten pyysimme lehteä oikaisemaan virheellisen väitteensä. Päätoimittaja Antti Kokkonen totesi oikaisupyyntöä koskevassa kirjeenvaihdossa, että puolue ei ole virallisesti luvannut euron bensaa, mutta ilmoitti myöhemmin, ettei oikaise virhettä ja kehotti jättämään asian JSN:n ratkaistavaksi.

Ratkaisu on poikkeuksellinen. Lehden päätoimittaja, päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja Kokkonen tietää julkaisseensa virheellistä tietoa, mutta kieltäytyy korjaamasta sitä. Sain aiheesta mielipidekirjoituksen lehteen, siinä kaikki.

Entäs politiikan puolella?

Antti Lindtman kiihdytti keskustelua budjettikeskustelussa: ”Ennen viime vaaleja moni suomalainen uskoi, että mikäli perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, niin bensan hinta laskee roimasti. Osa puhui jopa euron bensasta ilman veroja.”

Kyselytunnilla SDP-kansanedustaja Pia Viitanen meni entistä pidemmälle: ”Mitä tulee tähän bensaan, minä vaan mietin tätä, että kun perussuomalaiset pääsivät nyt hallitusvastuuseen lupaamalla tätä euron bensaa…” Väite on ilmiselvästi virheellinen.

Torstai-iltana Yle julkaisi täysin yksipuolisen analyysin, joka antaa ymmärtää PS:n korottavan hintoja samalla tavalla kuin Marinin kauden hallitus – lukuisten muiden harhaanjohtavien väitteiden lisäksi. Jutussa sanotaan lisäksi: ”Keskusta on pitänyt esillä väitettä, että perussuomalaiset lupasi ennen viime vaaleja euron bensaa. Riikka Purra on kiistänyt, että puolue olisi tällaista koskaan luvannut.”

Analyysin tulokulma on kummallinen. Ei Yle voi roiskia virheellisiä väitteitä ilmaan niitä tarkistamatta. Olennaista ei ole se, onko PS kiistänyt väärän väitteen vaan se, onko perussuomalaiset koskaan antanut vaalilupausta euron bensasta. Asia on hyvin helposti todennettavissa. Miksi Yle ei tee niin?

Eilen perjantaina Tytti Tuppurainen kommentoi polttoaineiden hintaa Ylen Aamu-tv:ssä: ”[hallituspuolueista], erityisesti perussuomalaisistahan noustiin valtaan lupaamalla suomalaisille euron bensa.”

Positiivista on, että Ylen juontaja edes yritti korjata Tuppuraista lennossa: ”Riikka Purra sanoi, että perussuomalaiset ei tällaista vaalilupausta ole tehnyt.”

Positiivista sekin, että Iltalehti yritti jälkeenpäin tiedustella Tuppuraiselta, mitä hän kommentillaan tarkoitti. Tuppurainen vaikeni.

Kuten sitaateista näkyy, SDP aloitti valheen toistamisen varovasti, mutta lisää nopeasti vauhtia. Pian koko ykkösketju osallistuu valheen toistamiseen. Tämä ei ole vahinko.

Samalla viikolla media kertoi SDP:n kyselytuntioperaatioista, jossa kehotetaan välttämään heille itselleen vaikeita aiheita – kuten hyvää talouskehitystä – ja ohjaamaan keskustelu rasismiin. Puolueella ei itsellään ole minkäänlaisia ratkaisuja bensanhintaan (kuten ei paljon muuhunkaan), joten hyökkääminen valheilla toimii hyvänä peitteenä.

Kuluvan viikon aikana nähtiin myös SDP-kansanedustaja Matias Mäkysen käsittämätön tempaus. Hän levitti jälleen manipuloitua uutisvideota, josta jäi kiinni jo 2023. Tapaus nousi mediaan. Tuolloin Säätytalolla kuvatussa uutisvideossa kerroin, ettei polttoaineen hinta tulisi nousemaan hallituksen toimien seurauksena. Mäkysen levittämässä leikellyssä versiossa mukamas lupaan, että polttoaineen hinta ei nouse mistään syystä. Mäkynen levittää tätä samaa videota jälleen, vaikka tietää sen vääristelyksi.

Samanlaista peukaloitua videota on jakanut tällä viikolla jopa keskustan virallinen yhdistyksen tili. Siis puolue. Media ei silti soita Antti Kaikkoselle eikä Antti Kurviselle, kuten se varmasti tekisi, mikäli perussuomalaisten tili jakaisi jotain näpelöityä.

Kansanedustaja Antti Kurvinen on levittänyt euron bensa -väitettä systemaattisesti vuodesta 2024 alkaen, ja puoluelehti Suomenmaa on näitä sitten toistellut: ”Muistelen vaaleista, että perussuomalaiset sanoivat, että saadaan euron bensaa tällä vaalikaudella”, ”lupasivat autoilijalle eurolla bensaa”, ”Vaaleissa oli puhetta, että huoltoasemilla odotettiin euron litrahintoja”.

Keskustan Anne Kalmari kommentoi 16.9. täysin laukalle lähteneessä A-studion esiintymisessään: ”Vaalilupaukset olisi lunastettava… luvattiin euron bensaa”.

Jonkinlaista valheellisen vaalivaikuttamisen Suomen ennätystä näyttää tavoitelleen keskustan viestintävaikuttaja Kari Jääskeläinen, joka on syytänyt euron bensa -väitettä viestipalvelu X:ään 127 kertaa. Jääskeläinen sai tällä viikolla KKO:lta tuomion petoksesta – vielä on epäselvää, laimentaako vai kiihdyttääkö petostuomio somepostausten tulvaa jatkossa.

Keskustallakaan ei ole minkäänlaisia esityksiä itse ongelmaan. Se vain möykkää.

Miten asia oikeasti meni:

Istuva hallitus on alentanut autoilun veroja sadoilla miljoonilla euroilla ja alentaa ensi vuonna lisää. Lisäksi indeksit, jakeluvelvoitteen kevennys, ja ammattidiesel tulossa. Kaikki toimia, joihin edelliset hallitukset eivät kyenneet. Jälki on siis alusta saakka ollut täysin toisenlaista kuin viime kaudella, jolloin autoilun veroja ja jakeluvelvoitetta kiristettiin.

Polttoaineiden hirmuhinnat provosoivat politiikassa, ja se on ymmärrettävää. Silti puhtaat ja yksiselitteiset valheet pitäisi pitää poissa. Jos puolueet eivät siihen pysty, sen pitäisi olla median tehtävä.

On häkellyttävää nähdä näin laajaa valehtelua, ja vieläpä vaaleihin suoraan liittyvästä asiasta. Kaksi suurta suomalaista puoluetta rakentaa tietoisesti täysin virheellistä tarinaa siitä, mitä PS on luvannut.

Antti Lindtman tähtää pääministeriksi. Sellaiseen luottamustehtävään on olemassa parempiakin polkuja kuin koordinoitu manipulointi ja tietoinen pötypuhe. Keskustavalheisiin perustuva kampanjointi kielii lähinnä hermostumisesta.

Pelikuvio on joka tapauksessa selvä: Keskusta ja SDP pelaavat ja flirttailevat ensin epätosilla jutuilla ja katsovat, mitä siitä seuraa. Median kuuluisi ottaa ne kiinni. Jos näin ei tapahdu, tai jos pahimmillaan media antaa epätosille väitteille lisää vauhtia, kuten erityisesti Kaleva on tehnyt, ja Yle massiivisesti suuremmalla näkyvyydellään hyvässä peesissä, joudutaan todella väärille vesille. Vaalien lähestyessä tällainen on anteeksiantamatonta. Median tuskin kannattaa uhrata loppua uskottavuuttaan ryhtymällä viime hetken vaalikainalosauvaksi heikosti suorittaville puolueille.

Suomalainen media on hyvin nopealiikkeinen ja parhaimmillaan salamannopea. Tämä on tietenkin hyvä asia, mutta sen harmillinen kääntöpuoli on, että myös valheet leviävät nopeasti. Olisi toivottavaa, että vaalien lähestyessä puolueet ottaisivat reilusti yhteen ja kertoisivat omat vaihtoehtonsa. Median klassinen rooli on toimia tarvittaessa erotuomarina ja puuttua virheellisiin väittämiin, tulivat ne keneltä tahansa.

Linkkejä:

Kalevan pääkirjoitus:
https://www.kaleva.fi/korkea-bensan-hinta-uhkaa-viriavaa-kasvua-nyt-kysy/13669357

Vastaukseni Kalevaan:
https://x.com/ir_rkp/status/2101255662139326651?s=20

https://www.kaleva.fi/riikka-purra-vastaa-perussuomalaiset-ei-ole-luvann/13674034

Verkkouutiset, Mäkysen manipulaatio:
https://x.com/matiasmakynen/reposts

https://www.verkkouutiset.fi/a/kansanedustajan-mukaan-riikka-purran-lausuntoa-polttoaineen-hinnasta-vaaristeltiin/

Oulun keskusta
https://www.instagram.com/p/Ddt1tiajhJ9/?img_index=1

Kurvinen:
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/miksi-bensalitran-hintaan-heitettiin-euro-lisaa-keskusta-vaati-purralta-vastauksia-kyselytunnilla/

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/suomen-poliittisen-historian-raikein-petetty-vaalilupaus-perussuomalaisten-bensapommi-purettava-valittomasti-vaatii-keskustan-antti-kurvinen/

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/yle-kurvinen-vaatii-hallitusta-tekemaan-kiireesti-toimia-bensan-hinnan-eteen-syyttaa-perussuomalaisia-rikotuista-lupauksista/

Kalmari
https://areena.yle.fi/1-76655571

Jääskeläinen
https://x.com/search?q=from%3AJaaskelainenK1%20euron&src=typed_query

Ylen analyysi:
https://yle.fi/a/74-20248132?origin=rss

Vastaukseni Ylen analyysiin:
https://x.com/ir_rkp/status/2103173129086320903?s=20

Yle Aamu-tv:
https://areena.yle.fi/1-78634574

Tuppurainen
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5ec7ef11-6a27-4c18-b8a2-f748213de663

SDP:n kyselytuntioperaatio:
https://www.verkkouutiset.fi/a/tyollisyysuutiset-olivat-liian-hyvia-nain-sdp-vaihtoi-puheenaihetta/

Huoleton veropopulismi ei juuri eroa huolettomasta menopopulismista – perintöverosta, yhteisöverosta ja hallituksen talouspolitiikasta

/ Riikka / 3 kommenttia
Kuva: Valtioneuvosto

Hallituksen kevään riihi lähestyy, ja ulostulot ovat sen mukaisia. Kevään 2027 eduskuntavaalit ovat täällä tuossa tuokiossa, ja kierrokset kasvavat.

Hallitus teki vuosi sitten isot veropoliittiset päätöksensä ns. kasvuriihessä. Työnverotusta päätettiin reilusti keventää – ylimpiä marginaaleja laskettiin, ja pieni- ja keskituloisten verotusta kevennettiin selvästi lisää, jo tehtyjen päätösten päälle. Yhteisöveroa päätettiin keventää kahdella prosenttiyksiköllä vuoden 2027 alusta. Samalla etsittiin jo kolmatta kertaa uusia säästöjä. Niitä ei kuitenkaan löytynyt riittävästi veronkevennyksiä kompensoimaan – kuten ei seuraavan budjettiriihenkään aikana – vaan tarvittiin myös muita tuloja lisääviä toimia, kuten ns. siltaratkaisuna Valtion Eläkerahastosta ylimääräinen tuloutus kattamaan yhteisöveron keventämisen välittömiä vaikutuksia.

Vuosi sitten tehtiin myös muita pienempiä veroratkaisuja, kuten esimerkiksi jo kevennettiin perintöverotusta nostamalla verotettavan perintöosuuden alarajaa, sekä iso liuta erilaisia kasvutoimia.

Tämän vuoden tammikuussa, eduskunnan ollessa istuntotauolla ja politiikan hiljaista, elinkeinoelämän eturyhmät aloittivat julkisen ja ei-julkisen kampanjan perintöveron poistamiseksi. Aiheesta julkaistiin lehtijuttuja, ja vain alle vuosi aiemmin hylätyt vaatimukset valjastettiin uudelleen.

Pääministeri Orpo kuitenkin totesi helmikuussa Helsingin Sanomien haastattelussa aivan oikein, että hallitus on jo tehnyt isot veroratkaisunsa eikä se valmistele perintöveron poistoa.

Valtiovarainministerinä olen saanut vastata lähinnä lisäsäästöjä koskeviin kysymyksiin liittyen tulevaan riiheen. Mediaa on kiinnostanut yhä heikentyvä velkasuhde, finanssipoliittiset tavoitteet ja säästöt – eivät uudet verotoimet. Oikeastaan ainoa veroasia, johon olen saanut vastata sekä kyselytunnilla että haastatteluissa, on koskenut mahdollista yhteisöveron kevennyksen perumista. Vastaus on tietenkin, että ei, hallitus ei ole peruuttamassa tehdyistä päätöksistään. Se, että oppositio ei päätöksistämme pidä, ei muuta asiaa.

Julkinen talous on edelleen jatkanut heikentymistään heikon kasvun vuoksi. Suomi on liiallisen alijäämän menettelyssä, jossa meitä sitoo tarkka menopolku. Myös luottoluokituksemme on laskenut. Seuraavan hallituskauden sopeutustarve on noin 10 miljardia. Lähi-idän tilanne lisää vaikeuskerrointa jo nyt.

Pääministerin kommentti siitä, että hallitus on jo tehnyt isot veropäätöksensä, ei kuitenkaan rauhoittanut vaatimuksia. Eturyhmät laittoivat uuden vaihteen silmään, ja se tuotti tulosta: vihdoin viime viikolla saimme lehdistä lukea, että kokoomus haluaa poistaa perintöveron. Myös RKP:sta asia tuotiin ministerin suulla esille. Erilaiset neuvotteluryhmät JTS-riiheen ovat vasta käynnistyneet tai käynnistymässä eikä tällaisia ole hallituksen sisällä vielä ehditty käsitellä eli vaatimus on haluttu julkistaa median kautta.

Hallitus ei ole valmistelemassa perintöveron poistoa. Pidän sellaisen mahdollisuutta hyvin epärealistisena. Alla selitän tarkemmin miksi.

1. Julkisessa taloudessa ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia massiivisille veronalennuksille. Veronkevennysten edellytys on, että ne rahoitetaan säästämällä muualta. Kuitenkin jo tämänhetkinen kevään säästötarve – noin 400 miljoonaa – tuntuu poliittisesti olevan hyvin hankala rasti. Jopa muutaman miljoonan säästöjen löytäminen tietyiltä hallinnonaloilta on kohdannut valtavaa vastustusta. Esimerkiksi viime elokuun kaltaiset Purran listan mukaiset miljardin säästöesitykset toissijaisista menoista ovat tulleet täysin tyrmätyiksi. Jos veroja haluaa keventää, pitää olla säästöhalukkuutta. Perintöveron poisto maksaisi eri arvioiden mukaan noin miljardista ylöspäin.

2. Hallitus on tehnyt jo veropäätöksensä. Osa on vielä toimeenpanematta – kevennyksiä on siis edelleen tulossa. Vuosi sitten päädyttiin kasvutoimena yhteisöveron kevennykseen, ei perintöveron poistoon. Asia ei ole auki eikä uudelleen neuvoteltavissa.

3. Yhteisöveron kevennystä ei peruta muiden verojen keventämiseksi. Ajatuskin on täysin päätön. Riippumatta siitä, miksi yhteisöveron keventämiseen on päädytty tai erityisesti kenen vaatimuksesta, ei veropolitiikkaa voi tehdä poukkoillen ja sinne tänne kiskoen. Luulisi erityisesti elinkeinoelämän itsensä sen tietävän. Äkkimuutokset lisäävät epävarmuutta ja heikentävät luottamusta. Myöskään muista verotoimista, suuntaan tai toiseen, ei peruuteta, vaikka vastustusta nekin jatkuvasti kohtaavat.

4. Merkittävä osa perinnöistä on jo verottomia. Mikäli perintövero poistettaisiin ja korvattaisiin luovutusvoittoverolla, monien tavallisten ihmisten verotus kiristyisi, ei suinkaan kevenisi. Perussuomalaiset ei voi hyväksyä tällaista. Mikäli uudistus tehtäisiin niin, että kenenkään verotus ei kiristyisi, sen kustannus olisi vielä merkittävästi suurempi kuin nyt haarukoitu. Perintöveron poisto nyt esillä olleella tavalla hyödyttäisi voimakkaimmin kaikkein varakkaimpia ja rikkaita sukuja sekä ennen kaikkea vauraita sukuyhtiöitä ja perheitä.

5. Perintöveron poistaminen tai kevennys voi olla perusteltua kasvunäkökulmasta. Valitettavasti ekonomistien selvän enemmistön mielestä perintöveron poisto ei kuitenkaan juuri edistäisi kasvua, mutta kylläkin heikentäisi julkista taloutta. Esimerkiksi VATT:in (2025) mukaan perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla ei toisi merkittävää talouskasvua, mutta verotulot tippuisivat reilusti. Yhteisöveron kevennyksen kasvuvaikutuksistakin on monenlaista näkemystä, mutta enemmistön mukaan se on kuitenkin hyödyllisempi toimi kuin perintöveron poisto olisi.

6. Kaikkien verojen keventäminen olisi mukavaa. Valitettavasti tässä julkisen talouden tilanteessa sellainen ei ole mahdollista. Yhtä selvää on, että äänestäjät pitävät veronkevennyksistä – kuten monet heistä pitävät lupauksista lisätä menoja mukaviin kohteisiin. Vastuullinen päättäjä ei kuitenkaan tee politiikkaa tältä pohjalta. Huoleton veropopulismi ei juuri eroakaan huolettomasta menopopulismista. Julkisen talouden katastrofaalinen tila ei mahdollista minkäänlaista populismia. Myös eturyhmien oikealla, vasemmalla ja keskellä kannattaisi asemoitua tähän uuteen aikaan ja vaikkapa joskus yllättää säästölistoilla. Isänmaan asian pitäisi olla yhteinen.

7. Mikäli veronkevennysvaraa olisi, perussuomalaiset kannattaisi kevennystä todennäköisesti edelleen ensisijaisesti työhön ja lapsiperheille. Työnverotus keskituloisella on Suomessa edelleen huomattavan kireää, ja verokiila kova. Emme me perintöverotuksestakaan pidä, mutta listan ykköseksi se ei pääse.

8. Ja loppuun pienenä poliittisena kevennyksenä: Kai sille ensi kaudella jatkavalle oikeistohallituksellekin joitakin veronkevennyksiä kannattaa jättää, pelkkien säästöjen rinnalle? Sellainen hallitus, jossa SDP on mukana, ei tule koskaan poistamaan perintöverotusta.

Hallituksella on tulevassa riihessä vielä paljon pöydällä. Ei vähiten vaikea työllisyystilanne edellytä tehokkaita toimenpiteitä, monen vielä hallitusohjelmassa kirjatun asian ohella. Mitään ylimääräistä jakovaraa ei ole, ilman sen tekemistä uusien säästöjen kautta, ja varsinkin kaikkien hallituspuolueiden edustajien toivoisi asian ymmärtävän.

Kun oppositio ja klikkimedia koijaavat taas

/ Riikka / 19 kommenttia

Kuva: Valtioneuvosto

Huomasitteko, miten taas kansalaisia haluttiin jujuttaa uskomaan hallituksen päätösten vääränlaisuus? 

Käyn läpi menneeltä viikolta yhden esimerkin politiikan uutisoinnin vedätyksistä, jotka palvelevat puhtaasti vasemmisto-opposition intressejä. Vastaavaa tapahtuu käytännössä jatkuvasti, ja vaikka kyse ei aina olisi suorasta valeuutisoinnista, on mielikuvien muokkaaminen vahvaa. Juuri niillä mielikuvilla politiikassa on kaikkein suurin vaikutus.

Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi raporttinsa maanantaina. Kommentoin sitä laajasti, niin julkaisutilaisuudessa paikan päällä kuin erikseen useille medioille illan pääuutisia ja A-studiota myöten. 

Hallituksen päättämä ja vuoden alusta voimaan tullut ylimpien marginaalien lasku 52 %:iin eli oppositiopolitiikan kielellä ”ökyrikkaiden/vuorineuvosten veroale” on varsin laajasti asiantuntijoiden kannattama. Kyseessä on arvioiden (ja naapurimaiden kokemuksen) mukaan vahvasti itserahoituksellinen toimi. Koska sillä siis otaksutaan olevan positiivisia työntarjontaan liittyviä käyttäytymisvaikutuksia, sen oletetaan olevan hyvä kasvutoimi. Arviointineuvoston ekonomistien mukaan näin myös on. Neuvosto lisäksi toteaa, että suurituloisten rajaveroaste säilyy Suomessa korkeana myös jatkossa. Tämä toimi on siis perusteltu.

Arvio on siis päinvastainen kuin oppositiolla, joka toimea on voimakkaasti vastustanut (”ökyrikkaat/vuorineuvokset”), usein klikkimedian suosiollisella avustuksella. Lähes vuoden se on koko laajuudeltaan vasemmistoliitosta keskustaan vaahdonnut tästä puoliväliriihen verotoimesta ja sivuuttanut systemaattisesti asiaa puoltavat asiantuntija-arviot. Teemasta on puhuttu lukuisilla kyselytunneilla, kaikissa eduskunnan talouskeskusteluissa, studioissa, opposition tiedotteissa ja muissa ulostuloissa. Klikkimedia – ja joskus vakavampikin osa talousmediaa – on auliisti antanut kritiikille näkyvyyttä sen perustaa käytännössä juuri koskaan kyseenalaistamatta. 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Entä muut hallituksen veroalet? Huomattavasti suuremman loven budjettiin aiheuttaa se hallituksen tekemä veronkevennys, joka kohdistuu pieni- ja keskituloisille. Koko kauden aikana puolentoista miljardin euron kevennysten merkityksen sekä oppositio että sen kannoilla klikkimedia ovat pyrkineet mitätöimään. 

Mitä sitten sanoo arviointineuvosto pieni- ja keskituloisten veroalesta? Se suhtautuu siihen huomattavasti pessimistisemmin kuin ylimpien marginaalien laskuun, koska pieni- ja keskituloisten veronalennus ei saa vastaavaa arviota itserahoittavuudesta eikä käyttäytymisvaikutuksista. Toimi ei auta julkisen talouden tasapainottamisessa, päinvastoin. Kyseessä ei ole määritelmällinen kasvutoimi. Neuvosto toteaa sen olevan kallis ja siis heikentävän julkisen talouden tilaa. 

Aivan totta, näin juuri onkin. Hallitus kuitenkin puolustaa tätäkin toimea, koska me todella haluamme keventää myös keskituloisen verotaakkaa. Veronkevennys parantaa palkansaajan ostovoimaa ja työntekemisen kannustimia, ja on tärkeä ja hyvin perusteltu. 

Tähän kokonaisuuteen liittyen neuvosto toteaa hallituksen veropolitiikan olevan ”epäjohdonmukaista”. Sen mukaan se siis olisi johdonmukaisempaa (so. parempaa), jos hallitus olisi keventänyt VAIN suurituloisten verotusta eli laskenut marginaaleja. Päätös alentaa kaikkien työnverotusta tekee hallituksen veropolitiikasta siis julkisen talouden vahvistamisen näkökulmasta neuvoston mukaan ”epäjohdonmukaista”, koska suuren veroalen ulottaminen pieni- ja keskituloisille heikentää julkista taloutta eli vie eri suuntaan kuin hallituksen julkilausuttu tavoite.

Yle pääuutiset 2.2.

Miten tämä sitten suhtautuu opposition ja klikkimedian arvioihin? Se on täysin vastakkainen! Nämä tahot ovat arvostelleet ylimpien marginaalien laskua ja vastaavasti vähätelleet (ja jopa vaatineet vielä suurempaa) pieni- ja keskituloisten ansiotulonveron kevennystä. Hallituksen tekemät veronkevennykset ovat huomattavan suuret. Kun ne suhteutetaan sopetuskokonaisuuteen, ne ovat historiallisen suuret. 

Tämä tosiasia kantojen täydellisestä vastakkaisuudesta ei kuitenkaan lainkaan estänyt sen paremmin oppositiota kuin klikkimediaakaan hyödyntämästä arviointineuvoston arviota siitä, että hallituksen talouspolitiikka on ”epäjohdonmukaista”. Tuo sana esiintyi kaikkialla uutiskärkiä myöten antaen mielikuvan, että hallituksen talous- ja veropolitiikka on myös arviointineuvoston mukaan epäonnistunutta samasta syystä kuin opposition ja klikkimedian mielestä. Vaikka perustelu oli päinvastainen!

Vastasin lukuisiin kysymyksiin asiasta, myös sellaisille toimittajille, jotka eivät joko lainkaan ymmärtäneet asiaa tai eivät selvästi välittäneet tällaisista ”mitättömistä yksityiskohdista”.

Juuri tämä tekee politiikasta – ja aivan erityisesti talouspolitiikasta – toisinaan aika turhauttavaa. On ihan sama, mikä on totta ja mikä on perusteltua ja mikä on asiantuntija-arvio, sillä mikäli oppositio onnistuu kärjistämään ja yksinkertaistamaan asiat muotoon, jolla infantiili klikkimedia saa kirkuvat otsikkonsa ja jokapäiväisen olemassaolonsa varmistavat klikkinsä, ne pelaavat samaan suuntaan. Aina. 

Jopa silloin, kun todellisuus on täysin eri suunnassa, kuten tässä tapauksessa. 

Arvon oppositio, olisiko pieni- ja keskituloisten veronkevennys pitänyt siis jättää tekemättä ja keskittyä vain suurituloisimpiin, kuten arviointineuvosto näyttäisi suosittaneen?

Entä olisiko eläkkeistä pitänyt leikata, kuten arviointineuvosto suosittelee, jotta myös säästöpolitiikka olisi ”johdonmukaista”? 

No ei tietenkään. Kunhan soitatte suutanne tietäen, että kukaan ei kuitenkaan huomaa tai edes ymmärrä ja että klikkimedia on puolellanne.

Mutta mielikuvat, ne jäävät. 

Suomen tauti ei tokene pikkupillereillä

/ Riikka / 7 kommenttia

Kaikki odottavat talouskasvua. Suhdanteet tulevat ja menevät, mutta se, mikä on huolestuttavampaa, liittyy Suomen pitkän ajan ongelmiin. Vuodesta 2008 lähtien bruttokansantuote on kasvanut keskimäärin vain noin 0,5 prosenttia vuodessa. Tämä ei ole suhdannekuoppa, vaan syvä rakenteellinen haaste, joka piileskelee pintailmiöiden alla. Siihen liittyvät ainakin jäykät työmarkkinat, tehoton koulutusjärjestelmä, joka ei tuota oikeille aloille ja oikeille alueille oikeanlaista osaamista (mutta sen sijaan kyllä lisää kehitysmaamaahanmuuttoa), motivaation ja oma-aloitteisuuden lannistava korkea verotus ja uuvuttava byrokratia, yleinen varovaisuuskulttuuri, rohkeudesta rankaiseminen ja heikko riskinottohalu, sekä pääomien puute.

Päivänpolitiikassa syyllisiä tavataan aina hakea hallituksesta. Nykyinen hallitus on uudistanut työmarkkinoita, vähentänyt byrokratiaa ja sääntelyä, keventänyt verotusta ja tehnyt muita reformeja, jotka olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten. Olemme tehneet merkittävästi erilaisia kasvutoimia. Niiden hedelmät eivät näy vielä, mutta ne tulevat kyllä näkymään. Kun samaan aikaan on jatkettava sysisurkeassa jamassa olevan julkisen talouden korjaamista sopeuttamalla – koska menot vain ovat paisuneet aikaa sitten tuloista ohi – politiikan haastavuus on korkealla. Samaan aikaan tarvitaan jarrua ja kaasua, lisää kaasua ja lisää jarrua.

Suomen kokonaishaasteet ovat niin syvälle juurtuneita ja osin kulttuuriseen ilmastoomme ja asenteisiimme kuuluvia, että tilanteen korjaaminen lainsäädäntötyöllä ei tule yksin riittämään. Joka kerran, kun puhumme asenteista ja siitä, että niissä olisi vähän tarkistettavaa, joku loukkaantuu. Lehtiä lukemalla tuntuu kuin koko kansakuntaa enemmän tai vähemmän vaivaisi masennus. Mikä pahinta, pelastusta vuosi vuoden jälkeen tunnutaan odottavan vain valtion suunnasta. En usko, että se sitä voi tarjota. Paitsi että sillä ei ole rahaa, ei sillä pitäisi niin paljon valtaakaan olla. Talouskasvua tehdään (tai ollaan tekemättä) yksityisellä sektorilla. Julkisen sektorin koon pitäisi mennä aivan toiseen suuntaan. Suomi tarvitsee lisää yksityistä ja lisää yksilöä, ei valtiota. Valtio tarjoaa edellytyksiä, tuuppii korkeintaan oikeaan suuntaan ja antaa mahdollisuuksia. Meillä menisi uskoakseni paljon paremmin, jos valtio (ja EU) olisi lonkeroineen pysynyt takavuosinakin poissa häiritsemästä.

Suomen varovaisuuskulttuuri ei ole sattumaa, se on osin opittua käyttäytymistä. Tietenkin historiamme on erilainen kuin Ruotsilla. Tietenkin varovaisuudesta on ollut myös paljon hyötyä. Mutta rajansa kaikella. Ja onko sitä pakko vielä vahvistaa pyytelemällä anteeksi ja pelkäämällä maailman eniten sitä, että joku sanoo meistä jotakin kielteistä? Mitä sitten! Kyllä maailmaan erilaisia mielipiteitä mahtuu, jopa vääriä mielipiteitä. Hyssyttely ja vahtiminen sen sijaan tekevät vain lisää säikkyjä ihmisiä.

Yrittäjä ei uskalla laajentaa, koska epäonnistuminen leimataan. Toinen pitää rahat tilillä, koska turvallinen on parempi kuin riski. Työntekijä ei vaihda alaa tai paikkakuntaa, koska mitä jos menee pieleen. Maksamme asuntolainaa tiukasti ja syömme maksalaatikkoa, koska mikäänhän ei ole mahtavampaa kuin elää vanhuutensa velattomassa asunnossa, kun on ensin koko työuran kituuttanut. Virkamies katsoo omaa kapeaa laariansa ja varmistelee, vaikka ymmärrys riittäisi kertomaan, mikä on suurempi ongelma. Poliitikko ei uskalla sanoa ongelman nimeä, koska äänestäjä suuttuu. Sitten taas pyydellään anteeksi kuin päiväkodissa nassikoiden nahistelun jälkeen.

Korkea verotus rankaisee onnistumisesta, byrokratia tappaa aloitteellisuutta, ja sosiaaliturva hoitaa loput – ei kannusta mihinkään, ei varsinkaan nousemaan. Kotona oleskellen saa jopa enemmän kuin työssä raataen. Tietenkin sosiaaliturvassa on ongelmansa, mutta kyllä massiivisempi ongelma on siinä, että tässä maassa ahkeruus tai rohkeus ei hyödytä, työnteko ei palkitse ja todella harva ainakaan pääsee rikastumaan. Saavutetut edut ovat niitä, joita veronmaksaja kustantaa erilaisten rälssien edustajille.

Tuloksena on krooninen kansallinen masennus, kaiken uuden vastustaminen ja haluttomuus ottaa riskejä. Mutta se kasvukin vaatisi juuri sitä, nälkäisyyttä, rohkeutta, sisua, riskinottoa. Valtio voi purkaa esteitä, mutta se ei voi pakottaa ihmisiä rohkeiksi. Se muutos täytyy tulla sisältäpäin – tai Suomi jatkaa hidasta alamäkeä. Peili on nostettava kansakunnan eteen.

Historia kertoo, että Suomi on selvinnyt paljon pahemmastakin. Sodan jälkeen rauniot, sotakorvaukset ja köyhyys – silti nousimme. 1990-luvun lamassa BKT romahti lähes 15 prosenttia, työttömyys räjähti, mutta yksityinen sektori lähti vetämään: vienti kasvoi, yritykset uudistuivat, taas noustiin. Maa on aina noussut työtä tekemällä.

Kyllä se kasvu nytkin käynnistyy. Ennusteet tälle vuodelle näyttävät sen. Työttömyys alkaa vähentyä ja työpaikkoja syntyy. Mutta ilman isompia asenteellisia muutoksia – ja sisua muuallakin kuin isänmaallisissa muisteluissa tai osana kulttuuriviennin myyttien rakennusta – se jää sitten taas siihen. Sen sijaan että odotamme pelastajaa, voisimme alkaa itse. Isänmaan palveluksessa ratkaisee tahto, ei paikka. Ei maailma tästä helpommaksi muutu.

Suomi ei ole tuomittu hidastamaan, hidastumaan tai hiipumaan. Monet asiat ovat edelleen meidän omissa käsissämme. Kädet pois taskusta ja toimimaan vaan.

(Kolumni on ilmestynyt Perussuomalainen-lehdessä 1/2026.)

Koulukriisi – peruuta ja pelasta  

/ Riikka / 4 kommenttia

Koulu on yksi tärkeimmistä maan tulevaisuutta ja kansakuntamme elinvoimaa ja hyvinvointia koskevista asioista. Koulu ei vaikuta vain lapsiin eikä se saisi kiinnostaa vain lasten vanhempia. Miten suomalaiset lapset ja nuoret oppivat, mitä he osaavat, pystyvätkö he jatko-opiskelemaan ja tekemään työtä, miten he hallitsevat kansalaisuustaidot – näiden kysymysten vastaukset määrittävät oleellisesti yhteiskuntaa ja sen suuntaa. Niistä riippuu, onko Suomessa osaamista ja kansainvälistä kilpailukykyä vai ei. Toisaalta löytyykö kaikille oma paikka elämässä vai syrjäyttääkö jo koulu osan lapsista ja nuorista.

Oppimistulosten laskun ja osaamisen alasajon syitä on useita. Tärkein on yleinen vaatimustason lasku. Sormien läpi katsominen, säälinumerot. Seurauksena on raadollisimmillaan lapsia, jotka eivät osaa lukea ja laskea peruskoulusta päästessään. Yhtä lailla myös lukiokursseja, joissa pitää laskea yläkoulun matematiikkaa.

Koulutyön yleinen vapaamielistyminen ja rajojen puute vahvistavat vaatimustason laskun vaikutusta. Muutoksia on laajemmin yhteiskunnassa. Paapominen, yliyksilöllistäminen, velvollisuuksien puute – ne ovat kaikki nykypäivän ilmiöitä, joiden kuvaamisesta monet suuttuvat. Totta ne silti ovat.

Syynsä on myös huonoilla pedagogisilla uudistuksilla. Opetussuunnitelma, joka jättää osan lapsista kuin heitteille. Joka voi ideaalina olla hieno, mutta ei toimi käytännössä. Ongelmansa on liiallisissa ”digiloikissa”, kirjattomissa ja kynättömissä oppitunneissa, seinättömissä luokkahuoneissa.

Monet opettajat väsyvät. Liian usein he toimivat, heikentyneellä auktoriteetilla, samalla terapeuttina, sosiaalihoitajana, järjestysmiehenä, kirjurina – ja tekevät myös vanhempien töitä.

Koulun ongelmien yhteydessä maahanmuuton vaikutuksia ei kukaan enää voi sivuuttaa. Segregaatio on monilla kaupunkialueilla suurta, luokissa ja kouluissa on aivan liikaa kielipuolia, eri maista tulleita, erilaisilla osaamisilla, kulttuureilla. Oppilaspohjan voimakas heterogeenistyminen vaikuttaa monella tapaa. Maahanmuuton vaikutus heikentyneisiin pisa-tuloksiin on myös selvä. Toivottavasti Suomessa niitä ei sentään sen takia piilotella, kuten Ruotsissa päätettiin tehdä.

Koska syitä koulun kriisille on monia ja koska aktiivisin päätöksin tehtyjä virheitä ei oleellisilla tahoilla vielä edes myönnetä, korjaaminen on hidasta ja vaikeaa. Vaatimustasoa ei voida nostaa kerralla. Mutta sitä pitäisi vakaasti hinata takaisin kohti vanhaa. Muuten lasku vain jatkuu. Ja samalla polarisaatio, kun huiput ovat yhä enemmän huippuja, mutta todella heikkojen määrä kasvaa ja isolla massallakin menee heikommin.

Koulun kanssa pitää peruuttaa. Peruuttaa takaisin vanhaan kouluun, joka tarjosi hyvää oppimista, hyviä tuloksia ja hyvän pohjan erilaisille jatko-opinnoille ja elämälle.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

/ Riikka / 7 kommenttia

Yhdysvalloissa oikeistokonservatiivinen vaikuttaja Charlie Kirk ammuttiin kuoliaaksi kesken yliopistossa järjestettyä puhetapahtumaa. Hän kirjaimellisesti kuoli mikrofoni kädessään – siis puhuessaan politiikkaa. Useiden arvioiden mukaan ampujaa ajoi selvä poliittinen äärivasemmistolainen motiivi eli kyseessä oli poliittinen salamurha.

Toinen, täysin erilainen murha piirtyi verkkokalvoillemme somen kautta. Ukrainalainen Iryna Zarutska puukotettiin kuoliaaksi raitiovaunussa. Sarjarikollinen hyökkäsi naisen kimppuun eikä kukaan vaunun matkustaja tehnyt mitään auttaakseen. Valvontakameranauhan on sanottu paljastavan rasistisen huudahduksen (”I got that white girl”).

Yhdysvalloissa Kirkin murha on paljastanut voimakkaan polarisoituneessa yhteiskunnassa entistä räikeämpiä jakolinjoja, kun some on täyttynyt vasemman äärilaidan näkökulmista, joiden mukaan Kirk sai ansionsa mukaan. Toisaalta media on vältellyt poliittisista motiiveista puhumista ja vääntänyt itsensä tragikoomisille kiemuroille vältellessään ilmeisimmän tunnustamista.

Zarutskan teurastuksen yhteydessä monet ovat ihmetelleet sitä, miksi karmeat rikokset tuntuvat liikuttavan massoja ja mediaa eri tavalla riippuen siitä, mikä uhrin ja tekijän tai muiden osallisten etnisyys on.

Suomessa keskusteluilmapiiri tai poliittinen kulttuuri eivät onneksi ole lähelläkään Yhdysvaltoja, mutta valitettavasti samat kaksoisstandardit ovat tuttuja täälläkin. Vasemmalla laidalla oikeutetaan puheen ja kuvaston tasolla jopa väkivaltaa, jos kohteen mielipiteet ovat ”vääriä”. Epäinhimillistävä puhe erityisesti perussuomalaisia kohtaan on huolestuttavan yleistä. Hyvin harvoin se nousee otsikoihin.

Kirkuvat kaksoisstandardit ja väkivallalla leikittelevä retoriikka eivät ole vain mauttomia. Ne pyrkivät normalisoimaan demokratiaan täysin kuulumattomat politiikan tekemisen ja ”tuntemisen” tavat ja syventävät polarisaatiota. Jos poliittinen vastustaja ei ole enää ihminen, demokratia alkaa murtua. Jos ajatus on, että käytännössä vain oikeistolaiset ja ihonväriltään valkoiset kykenevät vihapuheeseen, väkivaltaan ja rasismiin, joku on mahdottoman pielessä.

Suomessa ei ole juuri edes puhuttu äärivasemmiston toimintatavoista, kun koko huomio on mennyt äärioikeistosta varoittamiseen. Kuitenkin esimerkiksi somesta on paljon vaikeampi löytää aggressiivisia äärioikeistolaisia viestejä tuuttaavia ihmisiä kuin äärivasemmistolaisia. Äärioikeistolaisen leimalla voidaan toisaalta iskeä ketä hyvänsä, joka kannattaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa tai tukee konservatiivisia arvoja. Sen sijaan vasemmalla voi laukoa huoletta melkein mitä tahansa saamatta samaa kohtelua.

Vuosikaudet ilmapiirin myrkyttämisestä on myös syytetty nimenomaan ja yksinomaan perussuomalaisia, joiden puheita ja sometuksia seurataan suurennuslasilla. Otsikot nousevat hyvin herkästi varavaltuutetunkin väärästä päivityksestä. Mikrofoni tuodaan välittömästi puheenjohtajan eteen ja vaaditaan selityksiä. Muiden puolueiden kohdalla tilanne on hyvin erilainen. Edes kansanedustajatason sekoilut eivät välttämättä saa toimittajia juoksemaan vasemmistopuolueen puheenjohtajan perässä.

Sanojani ei kannata ymmärtää väärin. Tämä ei ole kilpailu eikä minulla ole minkäänlaista halua puolustella sen paremmin minkään äärilaidan sekopäitä tai rikollisia kuin ala-arvoista puheenparttakaan. Mutta tasapuolisuutta ja rehellisyyttä arvioitsijoille, sitä on syytä vaatia.

Myös Suomessa valitettavasti media tekee oman osansa valheiden ja sumutuksen edistämisessä. Kun perussuomalaiset nostaa esiin maahanmuuton vaikutuksia tilastojen ja tosiasioiden pohjalta – kuten minä jälleen kerran puhuessani Suomen väestön muutoksista Oulun kesäkokouksen yhteydessä – Yle vääntää sen viittaamiseksi ”äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan” ja kieltäytyy korjaamasta yksinkertaista valettaan. Tapaus on paljon vakavampi kuin moni voi äkkiseltään kuvitella.

Moinen disinformaation levittäminen ei ole journalismia vaan agendaohjattua propagandaa. Verorahoitteinen mediamme kertoo miljoonayleisölle, että minä olen äärioikeistolainen salaliittoteoreetikko, ja sillä totta vie on seurauksensa.

Jos tilanne on näin huono mediassa, ketään ei voi yllättää, että seinään voidaan maalata sama henkilö hakaristit silmissä tai puukko rintakehän läpi lävistettynä – ja kyse on ”taiteen vapaudesta” tai ”satiirisesta lähestymistavasta” tai se liittyy vain ”Purran tekemiin kulttuurileikkauksiin”.

Verrattuna siihen, miten nopeasti media tuomitsee oikeiston vihapuheen, kaksoisstandardit ovat räikeitä. Ja miten media voisikaan toisin tehdä, kun se syyllistyy samaan itse.

Perussuomalaiset eivät kaipaa silkkihansikkailla käsittelyä eivätkä persunaiset valita naisvihaa hyväksytyn poliittisen kritiikin edessä. Meillä on paksu nahka ja olemme kaikki hyvin tottuneita olemaan vastustuksen ja jatkuvan kritiikin kohteena.

Mutta rehellisyyttä ja tasapuolisuutta, sitä meidän pitää vaatia. Ja mikä tärkeintä: kaikki väkivalta on väärin, aina. Se ei koskaan saa olla osa politiikkaa.

Median pitää kyetä pysymään tosiasioissa, myös silloin, kun ne eivät miellytä.

Keskusteluja pitää käydä oikein ja rehellisesti, korjata disinformaatio ja antaa tosiasioiden levitä.

Ja aika usein, hyvät ystävät, on vain kovin järkevää ja terveydelle hyväksi panna some kiinni ja hengitellä rauhallisesti.

(Kolumni Perussuomalainen-lehdessä 26.9.)

Röyhkeä oppositio ja velkapuhe

/ Riikka / 13 kommenttia

Röyhkeää! Röyhkeää on opposition velkapuhe. Kepun jättämä tyhjä paperi hallitustunnusteluissa oli sekin rehellisempi kuin uusin velkapuhe ja siihen perustuva välikysymys.

Miten media voi toistaa opposition puhetta tuollaisenaan edes oikaisematta poskettomia väitteitä? Viime kaudella ei olisi tullut kysymykseenkään, että moinen huttu oppositiolta olisi päästetty mediassa korjauksitta läpi. (Ja otsikko kohta: Purra parahtaa ja syyttää mediaa.)

10 rautalankaista ajatusta julkisesta taloudesta ja velkaantumisesta:

  1. Hallitus on tehnyt ja tekee edelleen merkittävää sopeuttamista. Säästämme käytännössä kaikkialta. Ilman näitä hallituksen toimia alijäämät olisivat merkittävästi suurempia ja velka entistäkin kovemmassa nousussa. On uskomatonta, että porukka, joka ei tehnyt itse lainkaan säästöjä ja on koko kauden kritisoinut kaikkia toimiamme, nyt valittaa velasta.
  2. Menot, jotka ovat merkittävästi lisääntyneet, liittyvät puolustukseen, turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen liittyviin seikkoihin (ml. F-35:t; Ukraina), soteen ja hyvinvointialueisiin sekä valtionlainan korkomenoihin. Mitä näistä oppositio olisi jättänyt tekemättä? Jos nyt oikein muistan, se olisi soteen halunnut entistäkin enemmän rahaa.
  3. Puolustusmenot ja muut turvallisuusliitännäiset ja varautumisen menot esimerkiksi sotessa kasvavat valtavaa vauhtia. Naton uudet päätökset puolustusmäärärahatasosta tulevat tuota pikaa. Jokainen vastuuntuntoinen eduskuntapuolue kantaisi asiasta huolta eikä irvailisi kuin todellisuuskäsityksensä menettänyt. Tarvitsemme paitsi talouskasvua myös kaikki mahdolliset keinot rahoittaa isänmaamme puolustustarpeita arvaamattoman naapurimme vieressä. Tämäkään tilanne ei ole helpottamassa. Se on vaikeutumassa.  
  4. Maksamme vain valtiolla korkoja valtavasti enemmän kuin edellinen hallitus (vrt. 2022: 840 miljoonaa; 2025: 3,2, miljardia). Valtionlainan kustannuksiin menee nyt enemmän kuin koko maan kaikkien kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin. Korkomenojen kasvu jatkuu ainakin vielä tämän vuosikymmenen loppuun – arvio on, että tuolloin niihin uppoaa 5,2 miljardia, mikä vastaa lähes 5 prosenttia valtionhallinnon kokonaismenoista! Mitä oppositio on tästä mieltä? Vieläkö joku vasemmalla haluaa muistella, miten halpaa velkaantuminen on?
  5. Talouden ankea tilanne ei johdu hallituksesta. Paitsi että Suomi on kärsinyt kroonisesta talouskasvun puutteesta 17 vuotta, on tämä viimeisin heikko suhdanne ollut huomattavasti ennustettua pidempi ja hankalampi. Tilanne Euroopassa ja maailmalla on vaikea. Sota, kauppasodan uhka, epävarmuus. Vientimarkkinamme on ollut suurissa ongelmissa. Venäjän kaupan katkeaminen, suljettu raja ja tähän liittyvät ongelmat. Mikä näistä on opposition mielestä hallituksen vika?
  6. Sama koskee työllisyyskehitystä. Työttömyys on kasvanut valitettavasti paljon, mutta se pääosin johtuu suhdanteesta. Julkisen puolen säästöt ovat aiheuttaneet myös jonkin verran työttömyyttä – ne ovat olleet säästötoimia – mutta huomattavasti vähemmän kuin yleinen suhdanne. Hallitus ei myöskään ole valmis lisäämään satoja miljoonia tempputyöllistämiseen, kuten edellinen, vaan pyrimme parantamaan uudistuksin työmarkkinoiden toimintaa ja yritysten mahdollisuuksia työllistää. Rakenteellisten toimien vaikutus näkyy, kun suhdanne on niille suotuisa.
  7. Meidän on aivan pakko saada maahan aitoa yksityisen sektorin talouskasvua. Siksi olemme tehneet isoja kasvutoimia ja alentaneet veroja reippaasti. Kyllä, mukana on myös riskinottoa. Kun katsomme menneitä vuosia, on selvää, että silloin valitut toimet ovat olleet vääriä. Edellinen hallitus onnistui paisuttamaan julkista sektoria ja pumppaamaan elvytysrahalla työllisyyttä nätimmäksi, mutta yhtään aitoa rakenteellista uudistusta se ei uskaltanut tehdä. Me uskallamme ja teemme. Vastustaako oppositio todella nyt veronalennuksia? Olisiko se halunnut vielä lisää leikkauksia? Mitä ihmettä se haluaa, kun vastustaa ihan kaikkea, mitä me teemme?
  8. Jokainen vastuuntuntoinen eduskuntapuolue ynnäilisi maamme valtavat haasteet. Me emme ole enää pohjoismainen maa taloutemme osalta. Olemme sitä edelleen sosiaaliturvan ja palveluiden osalta, mutta emme tulopohjan. Velkatasomme muistuttaa enemmän Etelä-Euroopan maita kuin pohjoismaita. Työikäinen väestö vähenee, vanhusväestö kasvaa, vastaanotettu maahanmuutto ei asiaa korjaa vaan päinvastoin. Tulevaisuuden haasteet ovat niin suuria, että ainakin itseäni hirvittää joka ikinen päivä. Kestävyysvajeen arvioidaan olevan noin 2,5 prosenttia suhteessa BKT:hen eli noin 7,5 miljardia euroa vuoden 2029 tasolla. Tämä hallitus tekee parhaansa näiden massiivisten ongelmien edessä. Jotkut puolueet jopa poliittisen kannatuksensa kustannuksella. Tämän maan hyväksi, paremman tulevaisuuden hyväksi. Eikö opposition puheenjohtajia yhtään hirvitä nämä luvut ja tämä tulevien vuosien todellisuus?
  9. Tässä epävarmuudessa, talouden ja turvallisuuden haasteiden keskellä, alijäämä on syvä ja velkasuhde mittava eikä meillä ole lainkaan puskureita mahdollisesti vielä huonompien aikojen varalle. Jos emme saa talouskasvua käynnistymään, viimeinen voi sammuttaa valot.
  10. Arvoisa oppositio, tiedän, että teidän tehtävänne on vastustaa ja se on ihan ok. Mutta edes hippunen rehellisyyttä, edes hippunen ymmärrystä. Mikäli siellä on puolueita, jotka haluavat hallitukseen kantamaan vastuuta, tämä sama valtava ongelmavyyhti on teidän edessänne. Eikö se, edes se, saisi hillitsemään edes niitä röyhkeimpiä syytöksiä hallituksen suuntaan?

Suuri veroale työhön ja yrittämiseen – miksi on järkevää laskea ylimpiä marginaaleja

/ Riikka / 14 kommenttia
Photo by Pixabay on Pexels.com

Tällä hallituskaudella pieni- ja keskituloisia ja lapsiperheitä painottaen työnverotusta kevennetään 1250 miljoonaa euroa. Hallitus on jo hallitusohjelmassaan päättänyt kevennyksistä, ja nyt jatkaa niitä huomattavasti.

Sen sijaan ylimpien marginaalien alentamisen 52 prosenttiin arvioidaan maksavan 350 miljoonaa. Koska Suomen huomattavan korkeiden ylimpien marginaalien alentamisen nähdään olevan aito kasvutoimi – joita siis hallitukselta kasvuriihestä haettiin, myös opposition mukaan – tämän oletetaan maksavan itsensä takaisin ainakin osittain. Tätä tukee sekä laaja tutkimuskenttä, valtiovarainministeriön oma arvio että esimerkit vaikkapa Ruotsista, jossa korkeimpien marginaalien lasku tuli rahoitetuksi arviolta 80-120-prosenttisesti.

Ylimpien marginaalien laskun hyödyn siis oletetaan valuvan laajasti talouteen. Se lisää tuottavia työtunteja. (Katso tekstin lopusta linkkejä aihepiiriin.)

Muut tuloveron alennukset ovat enemmän suhdannetoimia ja oikeudenmukaisia. Meidän mielestämme palkansaajalta pitää jäädä enemmän rahaa käteen. Pieni- ja keskituloisen veroalelle ei voi laskea vastaavaa itserahoittavuutta kuin ylimpien marginaalien alentamiselle.

Puoliväliriihen merkittävät työn tekemisen veronalennukset parantavat palkansaajan ostovoimaa. Ostovoima on keväästä 2023 asti noussut syvästä kuopasta, johon se edellisellä kaudella putosi. Veroale keskituloiselle on suuri – ja kallis. Vaikka työnverotuksen alentaminen on kallista budjettitasolla, se on tämän hallituksen mukaan perusteltua. Samaan aikaan palkat nousevat huomattavan reippaasti, inflaatio on varsin hidasta, korot laskevat. Palkansaajan ostovoima paranee siis selvästi.

Koska media tekee, mitä media haluaa tehdä, Hesari kysyy gallupissaan tänään, onko oikein, että hallitus ”painottaa veronkevennyksiä suurituloisille”. Kun veronalennusten kustannuksia vertaa toisiinsa, on helppo nähdä, että hallitus ei painota veronkevennyksiä suurituloisille, vaan laskee niitä merkittävästi kaikilta. Ylivoimaisesti eniten maksavat keskituloisten veronkevennykset – tietenkin, koska väestöä näissä ryhmissä on kaikkein eniten.

Ei ole suuri yllätys, että tällaisella kysymyksellä saa vastauksen, että EI OLE. Sen sijaan mikäli kansalaisille kerrottaisiin, mitä oikeasti tehdään ja miksi ylimpien marginaalien alentaminen ei ole vain ”kädenojennus kaikkein rikkaimmille”, vaan koko yhteiskuntaa ja taloutta hyödyttävä kasvutoimi, tulos voisi olla erilainen. Mieleen tulee viime päivinä somessa kiertänyt pilakuva, jossa mies on luhistumaisillaan verosäkin alle, mutta hän ei halua sitä keventää, koska siitä voisivat hyötyä rikkaimmatkin. Ylin tulokymmenys maksaa lähes 45 prosenttia kaikista tuloveroista. Kun otetaan huomioon kulutusverot, korkein marginaaliveroaste Suomessa oli Etlan tutkimuksen mukaan noin 66,8 prosenttia vuonna 2023.

Ja toisin samaa asiaa kysymällä tosiaan saakin aivan erilaiset vastaukset. EVA:n gallupin mukaan lähes 60 prosenttia suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti, viidesosa neutraalisti ja kielteisesti vain 16 %.

Suomessa on puoliväliriihen muutoksen jälkeenkin ensi vuonna kireä progressio ja edelleen korkeat marginaalit. Veroaste on korkea, ja sen laskua pitäisi tulevina vuosina tavoitella. Mutta se edellyttää ensinnäkin talouden kasvua ja toisekseen menorakenteen karsimista. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Hallituksen kasvuriihestä haettiin kasvutoimia, ja niitä saatiin. Mukana tuli monia muita järkeviä toimenpiteitä ja muita veronalennuksia, ja kokonaisuus on oikein hyvä, ottaen huomioon julkisen talouden vaikea tilanne. Veronalennuksille on löydetty rahoitus muista toimista, mikä on välttämätöntä.

***

Ylimpien marginaalien laskemisen hyötyjä populaarimediassa viime aikoina:

  • Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, makrotaloustieteen professori Niku Määttänen: Tehokkain veronalennus tuloveroasteikon yläpään verokevennykset. Nykyisellään ylimmissä tuloluokissa kannusteet esimerkiksi tehdä enemmän töitä ovat kireän verotuksen vuoksi heikot. (Iltalehti)
  • Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti, Mikael Kirkko-Jaakkola: Työnteon marginaaliverot ovat Suomessa suurilla tulotasoilla jo niin korkeita, ettei niiden voi sanoa millään varmuudella juuri lisäävän julkisen sektorin verotuloja. (Taloustaito)
  • VM Juha Majanen: Ministeriössä on ollut suosituksena ylimpien marginaaliverojen alentaminen selvästi alaspäin. Se on toimi, joka vahvistaa työllisyyttä ja lisää kannusteita ottaa vastaan korkeamman palkkatason työtä. Veronkevennys myös maksaisi itsensä takaisin pitkällä aikavälillä. Siitä on aika vankkaa tutkimusnäyttöä. (MTV)
  • VM Lauri Kajanoja: ”Veronalennukset eivät yksinään rahoita itseään sataprosenttisesti edes pitkällä aikavälillä, mutta kun otetaan huomioon hallituksen tekemät uudistukset esimerkiksi työn tarjonnan lisäämiseksi, menosäästöt ja veronkiristykset, tämä kokonaisuus yhdessä vie vaikutuksen julkisen talouden alijäämään pitkällä aikavälillä nollaan.” (Kauppalehti)
  • Taloustieteen dosentti, taloustieteen kandiohjelman johtajana Juha Tervala: Viittauksia useisiin tutkimuksiin (HS)
  • ETLA (Kuusi, Kirkko-Jaakkola, Kotamäki): Korkeat rajaveroasteet saattavat heikentää merkittävästi Suomen taloudellista toimeliaisuutta sekä julkisen talouden kestävyyttä. (IL)
  • EVA:n gallup: Lähes 60 % suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti, viidesosa neutraalisti ja kielteisesti vain 16 %. Suomalaiset ovat valmiita veronkevennyksiin talouskasvun edistämiseksi.

Perussuomalaiset puolustavat suomalaisen hyvää ja veronmaksajan etua  

/ Riikka / 4 kommenttia

Vaikka lähivaaleissa monilla puolueilla ja ehdokkailla on houkutus puhua vain palveluista ja kilpailla keskenään niihin tehtävillä parannuksilla, kilpistyy tosiasiassa näissäkin vaaleissa paljon yksinkertaisesti rahaan ja siihen, mitä sillä tehdään. Siis talouteen ja asioiden tärkeysjärjestyksiin. Suomessa on välttämätöntä olla entistä tarkempi siitä, mihin veronmaksajan kallisarvoista rahaa laitetaan ja mitä sillä halutaan saada aikaiseksi. Vain riittävän terve julkinen talous voi taata hyvinvointiyhteiskunnan toteutumisen ylhäältä alas. Ei mikään muu. Eivät kauniit sanat, ei moukaroiva kritiikki hallitusta kohtaan, ei oikeamielinen arvopohja. Vaan talous ja viisaat ratkaisut rahojen käytössä.

Elämme monenlaisen epävarmuuden ja vai­keuksien aikaa, ja vastuullinen rohkea päätöksenteko, joka ottaa talouden tosissaan, on tärkeämpää kuin koskaan. Kotimainen työikäinen väestömme supistuu samalla, kun ikääntyneiden määrä kasvaa. Veroaste on jo valmiiksi liian korkealla.

Kunnissa ja hyvinvointialueilla välttämätöntä keskittyä ydintehtävien tuottamiseen. Näiden tehtävien ra­hoitus ei ole turvattavissa muuten kuin karsimalla vähemmän tärkeää toimintaa, ja siksi puhumme näissäkin vaaleissa tärkeysjärjestyksestä. Samaan aikaan ta­louskasvua on vahvistettava edistämällä työnteon ja yrittämisen edellytyksiä ja parantamalla kannus­timia, purkamalla turhaa sääntelyä ja investoimalla vahvuuksiin. Kaikkea tätä tehdään jokaisella päätöksenteon tasolla, eduskunnasta alueiden kautta kaupunkien ja kuntien valtuustoihin.

Koko veronmaksajien rahan käyttämisen järjestelmä on Suomen kaltaisessa maassa mietittävä tulevina vuosina uudelleen – rakenteita on saatava kevennettyä ja menoja vähennettyä, samaan aikaan aidon talouskasvun mahdollistamista parantaen.

Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen yksi oleellinen perusosa toteutuu vain, mikäli suomalaiset kokevat saavansa korkeille verorahoilleen vastinetta. Jos kokonaisveroaste on näin korkea ja keskituloisen verotaakka uuvuttava, mutta moniin palveluihin ollaan tyytymättömiä, jokin on mennyt pahasti pieleen. Me kuulutamme paluuta perusasioihin ja siihen tärkeimpään ja vastaavasti rönsyjen karsimista. Tätä vaaditaan valtiolta alas asti, ja jokaisen valtuutetun tulisi asia ymmärtää. 

Vaaleissa on puhuttava rahasta.

Talouden ohella toinen tärkeä teema on turvallisuus. Nyt puhumme kaupunkien katujen turvallisuudesta, koulujen turvallisuudesta – siitä, että suomalainen saa elää hyvässä maassaan rauhassa ja pelkäämättä. Turvallisuutta on myös se, että ihminen saa sairastuessaan apua. Että hän ei koe joutuvansa rakenteiden väliin tai kohtuuttomasti taistelemaan saadakseen apua.

Maahanmuutto liittyy lähivaaleihin erittäin oleellisesti. Soten puolella henkilökunnan saatavuus, hoitohenkilökunnan arvostus ja moni muu seikka linkittyy vahvasti vaatimuksiin aina vaan lisätä työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisille suomea puhuva hoitaja on perusoikeus. Mitä enemmän muut puolueet välttelevät maahanmuuton ongelmista, niin taloudellisista kuin muistakin, puhumista, sitä enemmän me varmasti puhumme niistä.

Näissäkin vaaleissa puhumme väestön muutoksista ja sen vaikutuksista moniin eri asioihin. Vieraskielisen väestön määrän nopea kasvu ja väestöpohjan muuttuminen ovat tulevaisuutemme kannalta huomattavasti olennaisempia kysymyksiä kuin mitkään yksittäiset politiikkatoimet, vaikka kuinka suuret. Perussuomalaiset on Suomen ainoa puolue, joka uskaltaa ja haluaa puolustaa suomalaista Suomea. Teemme sen kaiken lisäksi ylpeydellä emmekä häpeillen.

Satu rahasta, lupauksista ja valtioviisaudesta

/ Riikka / 4 kommenttia
Kuva: Matti Matikainen

Elelipä kerran etäällä Pohjan mailla väki, jota oli sitkeän kansanluonteen lisäksi siunattu viisailla johtajilla. Oli maineikas Urho, joka Ojapuolueen johtajana oli teollistanut maan muistuttaen kansaa siitä, kuinka vaurastuminen vaatii aikaa ja malttia. Oli myös kovapäinen Väinö, joka Hihapuoluetta johtaessaan ei pelännyt, vaikka tanner aika ajoin tömisi.

Ankarinakin aikoina nämä miehet jaksoivat muistuttaa omiaan siitä, että pienen maan taloutta ei voida johtaa Suuresta Naapuritalosta lainatuin opein. Sellainen koituisi lopulta koko kansan turmioksi. On oltava tarkka, nöyrä, ja työtä on paljon tehtävä.

Viisaudella ja säästäväisyydellä kansa olikin vaurastunut, ja tästä kaikesta kerrottiin monta oivallista tarinaa. Kulttuuriväen parhaimmisto loi musiikkia, kirjallisuutta ja elokuvia, joita ihailtiin ympäri maailman. Sellainen valoi ihmisiin uskoa ja optimismia niinäkin vuosina, kun koko maan kohtalo oli vaakalaudalla. Puhuttiinpa jopa, että tässä pohjoisessa maassa elelee nykyään maailman onnellisin kansa.

Mutta niin kuin useimmissa saduissa käy, myös pienen maan monilla kellokkailla ylpeys kävi lankeemuksen edellä. Piti saada suurempaa, aina vain enemmän, olla kokoaan suurempi ja istua kaikissa pöydissä. Piti luvata kansalle aina uutta ja parempaa, vaikka rahat alkoivat uhkaavasti vähetä, kun uutta ei syntynytkään.

Kävi sitten niin, että Oja-Antin puolue lupasi puolustaa palveluita, jotta maakuntien mummoilla olisi paikka, mistä saada apua. Maata ohjaillessaan Ojapuolueeseen iski kuitenkin ahneus niin, että rahan vuot käännettiin omalle puolueväelle, joka kuittaili nyt muhkeita palkkioita papereita pyöritellessään. Isosta Naapuritalosta aikanaan kiirinyt opetus siitä, miten käy, kun jokien suuntaa aletaan käännellä, oli mennyt Ojapuolueessa kankkulan kaivoon.

Hiha-Antin puolueessa tilanne ei ollut sen valoisampi. Rahaa oli ollut fläppitaululla niin paljon, että haalariväen edut unohtuivat ja oma kostyymi vaihtui koreaan pukuun ja taskuliinaan. Lohdukseen, tai kiukukseen, haalariväki sai nyt katsoa joka viikko televisiosta, kun Hiha-Antti nousi ryhdikkäästi paikaltaan eduskunnassa ja alkoi sadattelunsa maan hallitukselle, joka oli löytänyt edestään tyhjät valtion kirstut. Ennen kuin avasi suunsa, nykäisi Antti maneerinomaisesti takkinsa hihat suoriksi. Noista hihoista hän vetäisi milloin kymmeniä ja milloin satoja miljoonia euroja, joita jakoi mielessään niitä kulloinkin suureen ääneen vaatineelle taholle, jota maan hallitus oli hänen mukaansa armotta kurjistanut.

Kun ennen Hihapuolueessa hihat oli tapana kääriä ylös työtä varten ja verokakun leipomiseksi, veti Hiha-Antti hihat nyt alas ja pyysi kannattajansa istumaan valmiiseen pöytään.

Kun aiemmin Ojapuolueessa maakansa oli kaivanut ojansa kotimantujensa pellonvierille, kaivoi Oja-Antti joukkoineen nyt salaojia, joista valui mahtipontisia julistuksia vaalikarjan tajuntaan kuin väkilantaa Vantaanjokeen.

Viisas kansa kyllä sisimmässään tiesi, että Oja-Antin ja Hiha-Antin opeilla valtakunnan finanssit ajettaisiin äkkiä tilaan, jossa velkakello löisi täydet kaksitoista kertaa. Kun maata ulkomailta haukan lailla seuraavat luoton luokittajat antaisivat tuomionsa, nousisivat yksin velanhoitokulut niin, että Hiha-Antin takista loppuisi kangas. Mitä sitten tapahtuisi? Kun epätoivo iskisi kaikella voimallaan, joutuisiko punaisilla matoilla voivotteleva kulttuuriväkikin särpimään ruokakaupan punakylkistä olutta samppanjan sijaan? Vietäisiinkö mummoilta terveysasemat niin, ettei Oja-Antin mummorallissa riittäisi edes Vatasen jalat ja Rovanperän Toyota? Eikä se Suuri Naapuritalokaan ollut mihinkään muuttunut.

Koska tämä tarina on satu, on siinä oltava onnellinen loppu. Kertojana en saata Anttien tavoin luvata kymmentä hyvää ja kaunista, mutta nykyistä parempaa on tulossa. Vanhalla valtioviisaudella, ahkeruudella, talouden maltilla ja vähemmällä poliittisen rälssin ahneudella voimme pitää tämän maan kunnossa niin mummoille ja lapsille kuin lastenlapsillemmekin. Ääniä ei osteta heidän rahoillaan eikä isänmaata anneta huutokauppiaiden haltuun.

Se on lupaus.