Somenarsistit, maahanmuutto ja suomalaisuus

Kuvaan termillä ”somenarsisti” sellaisia ihmisiä, jotka kuvittelevat, että kaikki asiat ja kannanotot koskevat heitä itseään. Somenarsisteilla on taipumuksena loukkaantua hyvin monenlaisista asioista. Tästä huolimatta he eivät yleensä vaikuta kovin herkiltä tai empaattisilta, vaan päinvastoin aggressiivisilta, kun kyse on näkemyksistä, joita he eivät jaa.

Somenarsistit uskovat usein olevansa sivistyneitä ja kannattavansa dialogia. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole.

Somenarsistit osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti, mutta eivät kykene irrottamaan omaa persoonaansa tai henkilöhistoriaansa laajemmasta kuvasta. He siirtyvät keskusteluihin oma napa edellä, mikä väistämättä tekee kaikesta yhteiskunnallisesta keskustelusta mahdotonta ja muuttaa sen kovaäänisten yksilöiden mellakaksi, jossa yhtäältä taputetaan samanmielisille ja toisaalta isketään toisinajattelijoita.

Itsekeskeisyytensä vuoksi somenarsistit eivät usein ymmärrä, mikä ero on yksilöllä ja kokonaisuudella, heidän omalla elinpiirillään ja kaikkien elinpiirillä, mikro- ja makrotasolla. He pitävät usein ymmärtämättömyyttään jopa hyveenä – se väitetysti kuvastaa heidän liberalismiaan, jossa yksilö ja sen tarpeet ja halut (ja loukkaantuminen) menevät kaiken muun edelle. Mikäli heitä informoi siitä, mikä arvo on tilastoilla, keskiarvoilla ja mediaaneilla, he vastaavat, että nekin koostuvat yksilöistä.

Käytännössä kyvyttömyys ymmärtää yksittäisten ihmisten ja esimerkiksi tilastojen välistä eroa saa nämä ihmiset tuomaan esille oman kokemuksensa ja/tai loukkaantumisensa jokaiseen sellaiseen sosiaalisessa mediassa esitettyyn näkökulmaan, joka ei edusta heidän omaa elämäänsä ja kokemusmaailmaansa tai johon he eivät voi henkilökohtaisesti samaistua. Tällainen toiminta johtaa ”kuplautumiseen”, jonka uskotaan tuottavan yhteiskunnallista polarisaatiota. 

Osa somenarsisteista on vain tavattoman itsekeskeisiä ja kovaäänisiä. Heille yhteiskunnallinen läsnäolo tarkoittaa samaa kuin jatkuva itsensä ja kokemustensa esilletuonti.

Osa somenarsistien kanssa samalla tavalla toimivista ei välttämättä ole itsekeskeisiä vaan ennakkoluuloisia. On olemassa monenlaisia ennakkoluuloja, jotka sumentavat ihmisten järjen ja käytöstavat. Mikäli ihminen ei ole tarpeeksi rohkea kyseenalaistamaan omia ennakkoluulojaan – olivatpa ne syntyneet mistä tahansa – on vaarana, että hän ajautuu toistamaan itseään ja vahvistamaan kokemuksiaan ikään kuin se olisi itsessään yhteiskunnallinen argumentti.

Osa somenarsisteista on yksinomaan typeriä. Kaikkien ihmisten kognitiiviset kyvyt eivät riitä ymmärtämään, mikä ero on yksilöllä ja kokonaisuudella, minun kokemuksellani ja keskiarvolla, kavereideni kokemuksilla ja tilastoilla. Mikäli typeryyteen yhdistyy vielä halu pitää itseään esillä, lopputulos on sosiaalisen median yhteiskunnallisen keskustelun kannalta melko toivoton.

Nykypolitiikka tuntuu suosivan emotionaalisuutta ja itsekeskeisyyttä sekä erilaisia performansseja. Ilman sosiaalista mediaa tämä ei olisi mahdollista. Somessa esiintyvä tahallinen ja tahaton väärinymmärtäminen, narsismi ja näihin takertuvat laajemmat kannanotot ruokkivat nopeasyklistä ja aggressiivista yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Monet poliitikot, ehkä kuvitelmistanne huolimatta, eivät ole tyhmiä. Mikäli kansanedustaja sortuu somenarsismiin, hän tuskin tekee sitä tyhmyyttään, vaan juuri siksi, että nykypolitiikka usein palkitsee sellaisesta. Tunteita, loukkaantumista, identiteettiä, minä, minä, minä – ja minun äänestäjäni!

Maahanmuutosta ja juuri sinusta

Kun kirjoitan sosiaalisessa mediassa maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ja eri maiden (yleensä Suomen ja Ruotsin) väestöpohjan muutoksista virallisiin tilastoihin pohjautuen, löytävät paikalle kymmenet, sadat loukkaantuneet ja kiukustuneet. Yksi epäilee, että vien hänen ihmisoikeutensa, kun hänen isänsä on saksalainen. Toinen kysyy, eikö hänen lapsillaan ole oikeutta olla Suomessa, koska appivanhemmat ovat italialaisia. Kolmas kertoo, että vastustan suomalaisia Ruotsissa ja englantilaisia Suomessa, ja että olen natsi, fasisti ja rasisti. Neljäs kertoo, että vaikka hän on Somaliasta, on hän enemmän suomalainen kuin minä. Joku vaatii minulle geenitestiä, toinen kuulaa kalloon, kolmas sanoo kantelevansa jonnekin, neljäs haluaa poistaa kansalaisuuteni.

En ole tietääkseni koskaan kritisoinut saksalaisia Suomessa tai vastustanut kansainvälisyyttä. Kautta aikain tapahtuvalla normaalilla siirtolaisuudella, kohdemaata ja yksilöä hyödyttäen, ja kehitysmaista tapahtuvalla massamaahanmuutolla, joka jää kohdemaan kansalaisten maksettavaksi, on eronsa, ja se ero on sitä suurempi, mitä enemmän veroja maassa käytetään epätasa-arvon tasaamiseen ja ihmisten hyvinvointiin. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on aivan omassa luokassaan.  

Monikultturismi ja massamaahanmuutto ovat eri asioita kuin kansainvälisyys. Ne ovat kokonaisvaltaisia ideologioita ja/tai joidenkin tahojen taloudellisia tai muita intressejä. Suhtaudun niihin hyvin kriittisesti.

En ole milloinkaan kohdistanut kritiikkiä yksittäisiä maahanmuuttajia kohtaan. Kohteenani on poliittinen järjestelmä ja maahanmuuttopolitiikka. Yhtäältä valtio, joka kuvittelee, että se voisi säilyttää avokätisen sosiaaliturvansa ja hyvinvointijärjestelmänsä samaan aikaan, kun se kutsuu maailman sisään. Toisaalta kritisoin liberalismin ideologiaa, joka kuvittelee selviävänsä ”monikulttuurisuudesta” voittajana, vaikka se vähitellen integroi itseensä yhä enemmän ei-liberaaleja asioita.

Niin, sinä somenarsisti. Minä en puhunut sinusta enkä saksalaisesta isästäsi. Puhuin Suomelle (ja Ruotsille) haitallisesta maahanmuutosta. Jos sinä et tiedä, mitä maahanmuuton haitat ovat, suosittelen perehtymään aiheeseen. Sekä Suomi että etenkin Ruotsi tarjoavat mahdottoman paljon esimerkkejä.

Mikäli sinä osallistut yhteiskunnalliseen keskusteluun ja louskutat erinomaisella suomen kielelläsi perussuomalaiselle Twitterissä, otaksun, että olet integroitunut melko hyvin. En puhu sinusta.

Eikä sinunkaan, vihreän paikallispoliitikon, kannattaisi olla huolissasi, että nyt on 30-luku täällä ja pian tulevat kaasukammiot, koska varapuheenjohtaja Purra julkaisee tilastoja. Ja tiedänhän minä, ettet sinä oikeasti olekaan. Kunhan teet politiikkaa, likaista politiikkaa.

Väistele ja iske

Kun somenarsistille kertoo, että tilastojen mukaan toimeentulotukiasiakkaista x prosenttia on maahanmuuttajia, hän kertoo tuntemistaan maahanmuuttajista, jotka eivät nosta toimeentulotukea vaan tienaavat enemmän kuin allekirjoittanut. Jos hänelle kertoo, että tilastojen mukaan tietyn maahanmuuttajaryhmän edustajan keskimääräinen elinkaarikustannus julkiselle taloudelle on x miljoonaa euroa, hän kertoo minulle, että se johtuu siitä, että perussuomalaiset eivät arvosta näitä maahanmuuttajia.

Kun hänelle kertoo maahanmuuttajien yliedustuksesta rikostilastoissa, hän vastaa, kuinka paljon suomalainen – tai perussuomalainen – tekee rikoksia. Vaihtoehtoisesti hän kertoo tuttavistaan, jotka ovat rehellisiä ja kunnollisia.

Ja jos somenarsisteille siis kertoo, kuinka paljon vieraskielisten (so. maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten) määrä lisääntyy koko ajan, he kysyvät, vastustanko englantilaisia, saksalaisia tai japanilaisia. Entä ihmisoikeuksia? Ja että enkö salli, että suomalainen tekee lapsia kiinalaisen kanssa.

Idealismi ja realismi

”Jakamaton ihmisarvo” tai ”universaalit ihmisoikeudet” ovat abstrakteja asioita, jotka konkretisoituvat vasta, kun joku taho – yleensä aina valtio – takaa ne. Tuo takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta, mutta länsimaissa, etenkin pohjoismaiden hyvinvointivaltioissa, se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muita lukuisia ”oikeuksia”.

Useimmista vasemmistolaisista minut erottaa se, että ymmärrän realistisesti, että käytännön maailmassa jakamaton ihmisarvo tarkoittaa aina sitä, että jollakin on velvollisuus maksaa tuon jakamattoman ihmisarvon abstraktista erottuvat maalliset sovellukset. Suomeen (ja Ruotsiin ja moneen muuhun länsimaahan) kohdistuva maahanmuutto maksaa erittäin paljon rahaa.

Näin ei tietenkään tarvitsisi olla – kyse ei ole siitä, että maahanmuutto itsessään olisi kustannus, vaan tietenkin siitä, että tietynlainen maahanmuutto on kustannus. Sen edellyttäminen, että maahanmuutosta olisi hyötyä eikä haittaa, ei ole fasismia. Jos tätä ei ymmärrä, ei voi mitään.

Jotenkin vain soisi, että siinä tapauksessa ei tulisi huutamaan natsia ja kuulaa kalloon ihmiselle, joka ymmärtää.

Poliittinen realismi ja oman maan ja kansalaisten edelle laittaminen ei ole pahuutta eikä se ole itsekkyyttä. Se on täysin perusasia kansakunnalle. Erityisen perusasia se on tällaiselle maalle, jossa on korkea verorahoin taattava hyvinvointi.

Muun maailman hoivaamiseen ei ole olemassa erillistä kassaa, vaan raha tulee samasta paikasta kuin suomalaisten tukeminen ja auttaminen – eli veronmaksajilta. Mikäli kulutamme useamman miljardin vuodessa maahanmuuttoon, se on varmasti pois jostakin muualta.

Olen ajatuksiltani anti-sosialisti, ja mielestäni valtion ei tule kaataa rahaa sinne tänne, vaan käyttää ne suomalaisten hyvinvointiin ja niiden turvaverkoksi, jotka eivät itse itsestään voi huolehtia.

Toisaalta ei kaikessa ole kyse rahasta, vaan myös arvoista. Oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että hoivaamme nuoria miehiä, jotka ovat jopa saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jätämme omia ihmisiämme vaille apua ja hoitoa ja huomiota. Tiedän, että hyvin moni suomalainen ajattelee samoin.

En puhu näin ilkeyttäni. En ole kylmä tai tunteeton. En kohtele ihmisiä ikävästi. En vihaa ketään. En vastusta kansainvälisyyttä tai normaalia eri ihmisten ja kulttuureiden välistä kanssakäymistä ja liikettä valtioiden välillä.

Enkä edes somessa kiusaa ketään.

Kuka on suomalainen?

Tämä on maahanmuutosta keskustelua – sitä, miten eri maista ihmiset muuttavat toisiin maihin. Sillä ei ole tekemistä ihonvärin tai geenien kanssa. Politiikkani – tai perussuomalaisen puolueen politiikka – ei ulotu sille asteelle, ja se on täysin selvää.

En ota osaa somen suomalaisuuskeskusteluihin. Ne eivät kiinnosta minua eikä minulla ole niihin aikaa. Suomalaisuus – filosofisesti, biologisesti, kulttuurihistoriallisesti ym. – on tietysti kiinnostava asia, mutta käytännön poliittisessa työssäni näille ajatuksille ei ole tilaa eikä käyttöä. En peukuta sen paremmin niitä, joiden mukaan afrikkalaisesta tulee suomalainen, kun hän saa kansalaisuuden, kuin niitäkään, jotka haluavat tarkastella geenejä ja ihmisten sukuhistoriaa kyetäkseen määrittämään suomalaisen.  

Mikäli huonosti suomea osaava ja kulttuuriamme halveksiva ihminen väittää somessa olevansa suomalainen, väittäköön sitten. En varmasti ole samaa mieltä, mutta en koe mielekkääksi tai poliittisia tavoitteitani edistäväksi jäädä vänkäämään asiasta – en tuon suomalaiseksi haluavan, häntä kannustavien enkä häntä vastustavienkaan kanssa.

Ennemmin haluaisin huolehtia esimerkiksi siitä, että Suomen kansalaisuutta ei saisi jo muutaman vuoden jälkeen, kuin liukuhihnalta.

Toisaalta saanhan minäkin väittää halutessani olevani vaikka lumileopardi. Eri asia on, ottaako asiaa kukaan lisäkseni vakavasti ja mitä väliä silläkään on.

Ylipäätänsä en ymmärrä, mikä hinku ihmisillä on olla juuri suomalaisia ja saada sille varmistus minulta tai muilta perussuomalaisilta. Luulenkin, että kyse on enemmän politiikasta kuin siitä, että jotakuta oikeasti kiinnostaisi, onko herra x tai rouva y nyt varmasti perussuomalaisen poliitikon mielestä riittävän suomalainen.

Ja riittävän suomalainen mihin?

Oikeuksia ja sosiaaliturvaa täällä saa (valitettavasti) ihan vain astumalla sisään ja kansalaisuudenkin siis muutamassa vuodessa. Vaikka tekisi käytännössä mitä. Mitä lisähyötyä on siitä, pitääkö persu sinua suomalaisena?

Eli vielä niille somenarsisteille, jotka roikkuvat perässäni kyselemässä, ovatko he tai heidän puolisonsa tai heidän lapsensa mielestäni suomalaisia (tai lumileopardeja): en osaa sanoa eivätkä kiistelynne kiinnosta.

Lopuksi

Vielä muutama sana tasapainottamaan viestiäni.

Vaikka tässä kirjoituksessa yksinomaan arvosteltiin minun kimpussani olevia ihmisiä, tiedän toki, että vastaavanlaisia ihmisiä on myös toisenlaista poliittista linjaa edustavien kimpussa.

Koska tapanani on olla kriittinen kaikkea kohtaan, totean, että suhtaudun sometrolleihin ja -kiusantekijöihin ja tahalliseen väärinymmärtämiseen ja polarisaation lisäämiseen kaikilla puolilla poliittista kenttää yhtä negatiivisesti.

Mielestäni politiikassa on aivan riittävästi tekemistä muutenkin.

Väestönmuutokset, joista ei saa puhua

faces-614415_640

Ruotsalaisille vanhemmille syntyneitä ruotsalaisia on enää n. 68,5 % väestöstä.

Suurimmaksi ulkomaalaisryhmäksi suomalaisten ohi ovat nousseet syyrialaiset – muita kovia nousijoita ovat somalialaiset, turkkilaiset, afganistanilaiset ja eritrealaiset.

Suomi seuraa vakaasti perässä, mutta moni ei vain joko usko tai tiedä asiasta. Mediamme kertoo vähänlaisesti, ja koko teemasta puhuminen on demonisoitu. Ikään kuin tämä olisi propagandaa – tilastoista ja ennusteista raportoiminen.

Kehittyvistä maista suuntautuva massamaahanmuutto muuttaa vähitellen Euroopan suurkaupungit samanlaisiksi – lähiöistä tämän tietenkin ensin huomaa. Mikä siellä sitten on Ruotsia, Ranskaa tai Suomea? Katujen nimet ja arkkitehtuuriko?

Asian esille tuominen kääntyy aina vasemmistolaisten ym. muiden identiteettipoliitikkojen toimesta määritelmäkysymykseksi – mikä on suomalainen, onko se ja se suomalainen ja mitä jos se ei syö makkaraa tai käy saunassa ja hiihdä!

Viimeksi kun nostin asian esille, päädyin ensin valtavaan vihamieliseen Twitter-pyöritykseen ja sen jälkeen NYT-liitteeseen, jossa minut esitettiin höpöjuttuja levittelevänä populistina.

En lainkaan ihmettele, että moni ei uskalla sanoa asiasta mitään. Tai ylipäätänsä maahanmuutosta. Suomalaiset vain hissukseen selvittävät asuinalueiden maahanmuuttajaprosentteja asuntoa etsiessään, vertailevat kouluja, jakavat tietoa hiljaa keskenään ja pitävät muuten suvaitsevaa pokerinaamaa. Sellaisiahan me suomalaiset usein olemme, kilttejä, hyväuskoisia ja arkoja.

Olen edelleen varma, että keskimääräinen suomalainen (tai ruotsalainen) ihminen ei halua, että hänen maansa muuttuu tunnistamattomaksi. Moni ei varmasti ole samaa mieltä sen apulaisprofessorin kanssa, joka minulle sanoi kesällä, että Suomi olisi Suomi, vaikka 100 prosenttia sen väestöstä olisi ulkomaalaistaustaisia.

Tietenkään tuo ei ole taloudellisestikaan mahdollista – rahat loppuvat paljon ennen – mutta nyt haluan keskittyä ennen muuta muuhun kuin talouteen.

2014heatmap

Lähde: Fund for Peace (2014)

Olen usein kyyninen, mutta on minullakin toiveita.

Ensinnäkin toivon, että suomalaiset uskaltaisivat katsoa todellisuutta silmiin. Toisekseen toivon, että he vaatisivat päättäjiltä tekoja. Kolmannekseen sitä, että he äänestäisivät tosiasioiden pohjalta. Neljänneksi sitä, että suomalainen media ottaisi raportointivastuun ja kertoisi kansalaisille näistä asioista.

Nimittäin kyllä se siitä sitten oikenisi – ei tähän ihmeitä tarvita.

Toinen vaihtoehto on kaatua blogisti Vasarahammerin synkkään blogikommenteissani antamaan tilannekuvaan:

Yksikään Länsi-Euroopan maa ei ole onnistunut pysäyttämään massamaahanmuuttoa sen jälkeen, kun se on alkanut.

Selityksiä [massamaahanmuuton tarpeellisuudelle] keksitään sitä mukaa, kun niitä tarvitaan. Näin on käynyt jokaisessa Euroopan maassa, joka on joutunut massamaahanmuuton kohteeksi. Selitykset vaihtelevat työvoimapulasta kulttuurin rikastumiseen. Kun mikään muu selitys ei riitä, monikulttuuri onkin väistämätöntä eli jonkinlainen luonnonvoima.

Mohammed-pilakuvat ja Trump-sika

1.

Jokunen kommentaattori on verrannut perjantaina ilmestyneen Nyt-liitteen Trumpia ja sikaa identtisiksi kaksosiksi osoittamaa kuvaparia Mohammed-pilakuviin. Muutama lyhyt huomio aiheesta.

Mohammedia, joka on maailmanuskonnon, islamin, profeetta, ja elossa olevaa Yhdysvaltain presidenttiä on vaikea verrata keskenään. Kuten useimmat ymmärtävät, Mohammedista tehtyyn pilakuvaan rinnastuisivat ennemminkin kristinuskon Jeesus ja Jumala, jotka onkin pilakuvattu, herjattu, tapettu, raiskattu ym. lukuisia kertoja niin esittävässä taiteessa kuin sen ulkopuolellakin.

Uskonto kestää sen, ja jos ei kestä, sillä ei ole nähdäkseni sijaa lähelläkään liberaaleja demokratioita.

Vastaavasti Trumpin sikapilakuvaan rinnastuisi Barack Obaman esittäminen apinana tai Hillary Clintonin esittäminen vaikkapa sammakkona. Tällaistakin on tietysti tehty monet kerrat – vaan ei nyt huomionkohteena olevassa Helsingin Sanomissa.

Uskaltaisiko Helsingin Sanomat tehdä mitään sellaista? Ei tietenkään. Vähemmästäkin ihmisiä joutuu nykyajan median giljotiiniin, menettää työnsä, kunniansa, asiantuntemuksensa, ylipäätänsä oikeutuksensa puhua.

Kyse on yhtälailla presidentti Trumpin ihonväristä verrattuna Obamaan kuin myös edellisen politiikasta verrattuna Clintonin politiikkaan.

Liikkumatila sanan-, kuvan- ja muun ilmaisun vapauden suhteen on koko ajan pienempi. Yhä useammat ryhmät ja positiot ovat vaarassa ”loukkaantua”. Oikeanlainen puhetapa, itsesensuuri, moralistinen hymistely ja valtava ulkokultaisuus leimaavat yhä enemmän politiikkaa, mediaa ja yhteiskunnallista keskustelua.

On varmasti monia, jotka haluavat puolustaa nimenomaan presidentti Trumpin kunniaa. Itse en näe asiaa lainkaan niin, vaan olen kiinnostunut nimenomaan mediamme tasosta ja yhteiskunnallisen keskustelun rakenteesta.

Se, että HS on ideologinen ja ruoskii säälimättä poliittisia vastustajiaan, ei tietenkään ole uusi asia. Tällaisissa helpoissa, yksinkertaisissa ja somessa kovaa vauhtia leviävissä tapauksissa se tulee vain kaikkein raadollisimmin esille – ja niin läpinäkyvässä muodossa, että siihen tarttuvat myös monet sellaiset ihmiset, joita media-analyysi ei tavallisesti kosketa.

2.

En itsekään ole Trumpin kannattaja, mutta poliittisesti ymmärrän hänen valintansa ja olen monista tavoitteista samaa mieltä. Olen henkilökohtaisesti tyytyväinen, että en joudu äänestämään Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, sillä se olisi hyvin vaikeaa.

Kyse ei ole Trumpin pyhyydestä tai siitä, että meidän tulisi loukkaantua journalistisesta leikinlaskusta. Kyse on räikeistä median vääristymistä, erilaisista metodeista tietynlaisten poliittisten tavoitteiden edessä, epätasaisista arvotuksista, suosimisesta, puolueellisuudesta ja ennakkoasetelmista.

Vain muutama viikko sitten Image-lehti pahoitteli sitä, että oli vitsipalstallaan joidenkin mielestä mennyt yli irvaillessaan muutamalle suomalaiselle – journalismissaan hyvin poliittiselle – toimittajanaiselle.

On siis olemassa henkilöitä, ryhmiä, mielipiteitä, ideologioita ja uskontoja, joille ei saa nauraa.

Osoitettaessa Mohammedin ja Trumpin pilakuvien vertaamisen täydellinen epätäsmällisyys huomiota on annettava myös sille, mitä kuvien julkaisemisen jälkeen tapahtui.

Vuoden 2005 Mohammed-pilakuvien myötä useissa muslimi- ja länsimaissa syntyi levottomuuksia. Teema nousi kansainväliselle tasolle, ja valtioiden korkeimmat päättäjät ottivat asiaan kantaa.

Suomessa pääministeri Matti Vanhanen pyysi itsensä ja Suomen hallituksen puolesta anteeksi. Myös presidentti Tarja Halonen pahoitteli pilakuvien julkaisemista. Kuvat Suomessa julkaissutta Suomen Sisu -järjestöä alettiin tutkia KRP:n toimesta, ja asia eteni syyteharkintaan.

Useissa maissa syntyi laajoja tanskalaisten tuotteiden ostoboikotteja. Tanskan ja Norjan lippuja poltettiin väkivaltaisiksi äityneissä mielenosoituksissa. Tanska joutui sulkemaan lähetystöjään; yksi lähetystö poltettiin.

Mohammed-pilapiirrosten tekijöiden henkeä uhattiin, ja heidän tappamisestaan luvattiin suuria palkkioita. Lehden päätoimitus evakuoitiin. Islamistiset ryhmittymät uhkasivat terrori-iskuilla.

Myöhemmin vuonna 2015 vastaavanlaisia pilakuvia julkaisseen ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen hyökättiin. Islamistit tappoivat 12 ihmistä.

Mohammed-pilakuvien vertaaminen sananvapauden tasolla – tai minkään muunkaan arvon tasolla – Trump-sika-juttuun on niin lapsellista, että haluan uskoa sen olevan vain poliittisten mieltymysten ohjaamaa. Ei kai kukaan voi asiaa näin tosimielellä analysoida?

Toisaalta Hesarille ja ääliöliberaalille kohautusmedialle tällainenkin tietysti sopii, koska se tuo lisää klikkauksia. Suomalainen media on valmis isoihinkin lapsellisuuksiin, jos sillä saadaan somen persuihin vähän liikettä. Mikäpä yhdistäisi oikeamielisiä rakenteita paremmin muuten niin hiljaisessa heinäkuussa kuin kollektiivinen huvitus.

Nöyryyden, sananvastuun, kivapuheen ja hyvien tapojen aika on sitten taas joskus toiste.

 

 

 

 

 

 

 

 

Äiti, taasko sä pometat*!

Olen joku aika sitten avannut itselleni YouTube-kanavan (Riikka Purra), jonne olen toistaiseksi ladannut muutamia lyhyehköjä ja hyvin epävirallisia videoita (linkki myös sivupalkissa). Jahka saan aikani organisoitua hieman paremmin, kanava toivottavasti kehittyy ainakin osin pohdiskelevampaan ja analyyttisempaan suuntaan. Pääteemoina siellä ovat tietysti samat aiheet kuin täälläkin eli maahanmuutto, monikulttuurisuus, yhteiskunta ja politiikka yleensä.

Muuten kirjoitus- ja videojuttujani voi seurata lähinnä erinäisissä perussuomalaiset-puolueen kanavissa. Edelleen haaveilen siitä, että voisin tänne blogiini kirjoitella pidempiä omia juttuja, mutta ajan realiteetit on pakko hyväksyä. Toisaalta roikun nykyään niin paljon Twitterissä kääntämässä sen kurssia poliittisesti paremmaksi, että jos siitä vähän saisin napsaistua aikaa blogiin, niin hyvä olisi.

Aivot surkastuvat Twitterissä ja yleensä tässä katkonaisessa, lyhytsyklisessä, nopeatempoisessa informaation ja performanssien tulvassa, mutta en minä tätä keksinyt. Olen sitä mieltä, että minut oli tarkoitettu elämään maailmassa, jossa luettiin kirjoja, kirjoitettiin kirjeitä ja viestittiin pikkulapuilla.

Aurinkoista viikonloppua!

*) pome, poliittinen sosiaalinen media; pomettaminen, poliittinen somettaminen, poliittisista aiheista somettaminen