Uhkakuvia ja pelolla ratsastamista

Hälytyskellot soivat ihmiskunnalle. Nyt on viimeinen hetki toimia. Vai etkö halua maailman pelastuvan? Kriisi, katastrofi, tuho, maailmanloppu – kannattaakohan edes aamulla herätä?

Nuoret, muun väestön ohella, kärsivät mielenterveysongelmista yhä enemmän. Masennus, ahdistus ja vakavat psyykkiset häiriöt lisääntyvät koko ajan. Arvioiden mukaan jopa joka neljäs nuori kärsii mielenterveyden ongelmista, ja erityisesti ongelma on pahentunut 13–17-vuotiaiden kohdalla.

Opetusministeri – eli se, jonka työkenttä on kaikkein lähimpänä lapsia ja nuoria – kertoi muutama viikko sitten, että meillä on enää ”muutama yksittäinen vuosi” aikaa saada päästöt selvään globaaliin laskuun. Ministeri, tuore äiti itsekin, siis kertoi, että meillä on enää muutama vuosi aikaa.

Mitä sitten tapahtuu? Tuhoudummeko me? Globaalit päästöt nimittäin eivät lähde laskuun muutamassa vuodessa. Monissa ilmastopäästöjen kannalta oleellisissa maissa ne päinvastoin lisääntyvät. Suomi voi vääntää itsensä vaikka kokonaan kiinni ja sammuksiin – globaalit päästöt eivät siltikään vähene.

Suomessa ei saa politiikassa pelotella sen paremmin rahan loppumisella kuin siirtolaisvirroillakaan. Ei sovi maalata uhkakuvia katuväkivallasta tai poliisien resursseista. Ei koulujen oppimistulosten laskusta, vanhustenhoidosta tai siitä, että EU etenee liittovaltion suuntaan.

Suomessa saa pelotella ainoastaan yhdellä asialla, ja se on ilmastonmuutos. Kansainvälinen malli ihmelasten koululakkoineen ja elokapinoineen ohjaa voimakkaasti. YK:n pääsihteeri väitti IPCC:n uusimman raportin ilmestyttyä, että miljardit ihmiset ovat välittömässä vaarassa. Tämä ei pidä paikkaansa edes kyseisen raportin mukaan, puhumattakaan paneelin ilmastotieteilijöiden varsin kapean profession ulkopuolisten asiantuntijoiden mukaan.

Länsimaissa riehuva ilmastopelko saa jopa koulutettuja aikuisia säntäilemään ympäriinsä ja puhumaan kriisikieltä. Erityisesti olen kuitenkin huolestunut siitä, mitä se tekee lapsille ja nuorille. Niille, joilla on koko elämä ja tulevaisuus edessään, identiteetti rakentumassa ja psyyke usein muutenkin kovilla.

Ennen kuin itse sain ympäristöherätyksen yläasteella, pelkäsin Ronald Reaganin nappia, ydinaseita ja yleisesti sotaa. Toivoin hartaasti, että ydinsota ei käynnistyisi ainakaan keskellä päivää, jotta ei tarvitsisi mennä päiväkodin väestönsuojaan vaan että pääsisi äidin kanssa samaan. Valvoin miettien, miltä tuntuu, kun kaikki loppuu. Koska niinhän käy, kun riittävästi pommitetaan.

Missä menee raja tiedostamaan kasvattamisen ja pelkoon kasvattamisen välillä? Se on toisinaan hiuksenhieno. Ilmastokasvattamisen osalta raja on aikoja sitten ylitetty, ja maksamme hintaa päästövähennysten lisäksi pelkoepidemian leviämisestä. Kun samalla syyllistetään niin autoilijat, maalla asuvat, maataloustuottajat, metsänomistajat, lihansyöjät kuin lomalla kävijät, alkaa yhteiskunnan koheesio räjähdellä kuin metaani. Sellaisessa yhteiskunnassa ei ole lapsen hyvä kasvaa.

Eikä välttämättä aikuisenkaan. Kun kriisikommentaattorit sanoivat, että lastentekeminen on Suomessa ilmasto-ongelma, vastareaktio oli varsin laimea. Kun samalta suunnalta huomautettiin, että lemmikkikoira on sekin ilmastopahis, useammat vastustivat. Viekää vaikka tuhkat pesästä (pesät tosin pitäisi kieltää), mutta koiraa ette vie, sanoo suomalainen. 

Vakavat ympäristöongelmat täytyy ottaa vakavasti eikä niitä ole syytä vähätellä. Realistisesti ilmastopolitiikkaan suhtautuvat ymmärtävät mittakaavan, niin Suomen osalta kuin globaalisesti. Maailma on arvaamaton ja usein vaikea, ja sen huomaa jokainen vuorollaan. Etenkään lapsia ja nuoria meidän ei pidä enempää lietsoa pelkäämään ilmastoa. Pelko lamauttaa eikä ole eteenpäin vievä tai ratkaisuja luova tunne. Kasvualustana se on pahin mahdollinen.

(Kolumni julkaistu 3.9. Maaseudun Tulevaisuudessa.)

Vastakkainasettelua

Afganistanin tilanne jatkuu eikä se tule ainakaan lähiaikoina ratkeamaan länsimaiden toivomalla tavalla. Suomen tulee EU:n mukana pyrkiä siihen, että turvapaikanhakijavirrat eivät käänny kohti Eurooppaa. Saksa, Ranska ja Itävalta ovat toistaneet meidän esittämää kantaamme siitä, että ainoa kestävä vaihtoehto on tarjota apua maasta poistuville ihmismassoille Afganistanin lähialueilla. Tämä on juuri näin. Muussa tapauksessa meillä on edessämme vuoden 2015 kaltainen tilanne, ja valitettavasti sekä EU että erityisesti Suomi ovat entistä huonommin varautuneita.

Maahanmuuttopolitiikassa on toki vihreän sisäministerin johdolla tehty muutoksia, mutta ne eivät ole normaalin yleiskielisen varautumisen tarkoittamia toimia, vaan päinvastoin sen varmistamista, että Suomi on tärkeimpiä vertailumaitaan houkuttelevampi ja haavoittuvampi turvapaikanhakijakriisin realisoituessa. Näillä toimilla ja tälläkin hetkellä edistetyillä uusilla helpotuksilla tullaan edesauttamaan suomalaisen järjestelmän taloudellisten, sosiaalisten ja turvallisuuteen liittyvien seikkojen murtumista. Muu hallitus antaa vihreän sisäministerin toimia haluamallaan tavalla, esimerkiksi perheenyhdistämiseen, suojelukategorioihin ja kansalaisuuden saamiseen liittyen. En ole nähnyt yhtä ainutta huomautusta pääministeripuolueelta tai keskustalta esimerkiksi siitä, että sisäministerin toimia ei ole edes hallitusohjelmassa. Miksi vihreät saa hillua hallituksessa ja päättää yksin maamme kannalta näin vakavista ja perustavanlaatuisista asioista? Tälläkö tavalla vihreät on valmis joustamaan ilmastotoimista, kunhan se saa vapaasti romuttaa maahanmuuttopolitiikan viimeisenkin uskottavuuden?

Kun Turkki käytti Kreikkaa ja EU:ta vastaan samanlaista ihmisasetta kuin Valko-Venäjä tällä hetkellä, realiteeteista ulalla oleva sisäministeri oli kiinnostunut vain ihmisten pelastamisesta. Jopa hänen oman puolueensa toinen ministeri tunnisti hybridioperaation olemassaolon. Sama nähtiin uudelleen, kun sisäministeriö lähetti Liettuaan rajavartijoita varmistamaan, ettei itsenäinen ja turvallisuuttaan suojaamaan pyrkivä maa Liettua missään nimessä toimi ihmisoikeuksien vastaisesti vaan antaa vieraan vihollisvallan lähettämien miesten saapua vapaasti maahan. Vain kassinkantajat jäivät tällä kertaa Suomelta järjestämättä, mutta uskon tämänkin asian hoituvan, mikäli ja kun massat lähestyvät Suomen rajoja.

Sekä mainitut lähialueillamme tapahtuvat siirtolaisuutta aseenaan hyödyntävät hybridioperaatiot että Afganistanin olosuhteet huomioiden tilanne on Suomen kannalta hyvin huolestuttava. Olen jo hallituskauden alussa todennut, että mikäli turvapaikanhakijavirrat tämän hallituksen aikana käynnistyvät, jälki voi Suomen kannalta olla vielä vuotta 2015 karmeampaa. Koska kuitenkin tiedämme, että ainoa uhka, josta saa vapaasti puhua ja siitä pelkoa tuntea, liittyy ilmastonmuutokseen, en odota yhteiskunnallisen keskustelun käynnistyvän.

Yleinen moraalinen poseeraus Afganistanin ja muun aihepiirin ympärillä on sen sijaan vahvaa. Asioihin realistisesti suhtautuvat leimataan inhimillisesti pahoiksi, samalla kun niin sanotut hyvät kilpailevat keskenään numerotasolla siitä, kuinka monta ihmistä Suomen nyt pitääkään vastaanottaa. Kokonaisuuden kannalta kaikki on tietenkin yhdentekevää, mutta eivät he kokonaisuudesta kiinnostuneita olekaan.

Turvapaikanhakija- ja pakolaisteollisuuden edunsaajat ovat myös voimakkaasti nostaneet profiiliaan, kuten vuonna 2015:kin. Esimerkiksi se verorahoitteinen järjestö, joka ei vieläkään ole kertonut, miksi se vei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen muka kuolleen irakilaismiehen tapauksen, joka oli alusta saakka valetta ja huijausta. Mikään ei saa estää tälläkään kertaa näiden järjestöjen hyvyyden vapaata virtausta, veronmaksajan rahalla totta kai, ja muka kansalaisyhteiskunnan mandaatilla.

Tornio 23.8.2021. Kuva entisen järjestelykeskuksen ikkunasta.

Politiikassa kuulee usein sanottavan, että jotkin asiat tai tavoitteet eivät ole vastakkaisia vaan että ne ovat molemmat tärkeitä tai että vastakkainasettelua tulee välttää. Kuitenkaan missään muulla elämänosa-alueella kuin politiikassa asiat eivät tosiasiassa ole yhtä paljon vastakkain. Koko politiikka on erilaisten tavoitteiden, arvojen ja näkemysten kilpailua. Viime kädessä rahoja eli veronmaksajilta kerättyjä veroja hallinnoiva hallitus määrää, mikä tavoite, arvo ja näkemys voittaa. Silloin sitä vastassa ovat häviölle tai oppositioon jääneet kannat.

Afganistanin tilanteen kärjistyttyä rahasta ei ole taas sopinut puhua. Kaikki on huolta, välittämistä, auttamista, kunniavelkaa, velvollisuutta ja nopeaa reagoimista. Eduskunta kutsutaan kesken istuntotauon koolle, poliitikot kilpailevat, kuka on eniten huolestunut, kuka lupaa suurempaa pakolaiskiintiötä ja enemmän veronmaksajan rahoja afganistanilaisten auttamiseen.

Me, jotka tuomme toisenlaisia näkemyksiä keskusteluun ja pyrimme muistuttamaan tosiasioista ja mittakaavasta, tuomitaan kylmiksi, epäempaattisiksi, pahoiksi ja itsekkäiksi.

Miksi meillä ei ole samanlaista kilpailua huolen osoittamisesta ja kiirettä ratkaista omia ongelmiamme? Miksi terveydenhuollon tila, vanhustenhoito, hoitajien tyytymättömyys ja väsyminen, poliisin ja muun sisäisen turvallisuuden hälyttävä tilanne, koulujen ja lastensuojelun ongelmat, köyhyys ja kotimainen kärsimys eivät vedä vertoja, koskaan, tälle?

Miksi tätä yksinkertaista ja täysin loogista kysymystäni tullaan paheksumaan? Miksi kollegani muista puolueista kommentoivat hetken päästä mediassa, että perussuomalaisten vastakkainasettelu on iljettävää?

Siksi, että muut puolueet ovat irtaantuneet monista tosiasioista, Suomesta ja suomalaisuudesta ja myös siksi, että moralismi ja itsekorostus ovat nykypolitiikan tärkeimmät elementit. Sitä suuremmalla syyllä perussuomalaiset huomauttaa ja osoittaa, kun muilla taas lähtee laukalle, kun poliittinen energia suuntautuu hyvesignalointiin ja kun eurot ovat jälleen pikkurahoja.

Me tiedämme kaiken hinnan. Me voimme verrata näitä asioita toisiinsa, ja koska resurssit ovat aina rajalliset, niitä on myös välttämätöntä verrata. Eivätkö kaikki luettelemani kotimaan asiat tarvitsisi lisää rahaa, osa jopa merkittävästi lisää rahaa ja heti?

(Osa puheenvuorosta eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Torniossa 24.8. Koko puheenvuoro täällä.)

Afganistanista

Muutama ajatus Afganistanista

Afganistanin ongelmat ovat hyvin syviä ja syvällisiä. Taliban ei ole niistä ainoa, joskin tällä hetkellä akuutein ja vakavin. Näitä ongelmia sekä Yhdysvaltain liittouma että kansainvälinen yhteisö, Suomi mukaan lukien, ovat vuosia ja vuosikymmeniä yrittäneet korjata.

Yhtäältä maan ongelmia on aiheutettu niin suurvaltakamppailun kuin muunkinlaisten intressien edistämisen kautta. Toisaalta valtio ja kulttuuri vaikuttavat olevan kykenemättömiä yksin tai voimakkaastikaan autettuna kehittymään sellaiseksi, että ihmisillä, varsinkaan naisilla ja lapsilla, olisi maassa hyvä ja turvallista olla. Tämä on tosiasia, mutta ei Suomen tai muiden länsimaiden korjattavissa.

Meillä on edessämme jälleen yksi sotilaallisen ja humanitaarisen intervention epäonnistuminen, jonka jälkipyykkiä pestään vielä kauan, niin Yhdysvaltain sisäpolitiikassa kuin muuallakin. Vanhan hallinnon ja järjestyksen kaatuminen muutamassa päivässä aiheuttaa vakavaa pohdintaa sen suhteen, mihin energiaa ja resursseja kannattaa käyttää.

Suomen kannalta merkittävin uhka tässä akuutissa tilanteessa on se, että Afganistanista saattaa ja todennäköisesti lähtee merkittävät turvapaikanhakijavirrat kohti Eurooppaa. Mukaan virtoihin liittyy turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia muualta maailmasta, pakenivatpa nämä konflikteja, henkilökohtaista vainoa tai huonoa elintasoa. Vuoden 2015 tapahtumat ovat lähellä toistua. Eurooppa, EU, saati Suomi, ei kestä sitä.

Suomi on pannut Afganistaniin kahden vuosikymmenen aikana kriisinhallinnan, humanitaarisen ja kehitysavun kautta noin 850 miljoonaa euroa. Joissakin arvioissa puhutaan yli miljardista eurosta. Suomeen on saapunut myös merkittävä määrä turvapaikanhakijoita Afganistanista, ja nämä ovat pääsääntöisesti jääneet maahan. Kustannukset ja muut seuraukset ovat erittäin merkittävät. Vaikka alueella on varmasti jotakin hyvääkin saatu aikaiseksi, ovat tulokset laihoja – ja juuri nyt nekin ovat mitä ilmeisimmin tuhottu.

Nykyisin Suomi maksaa Afganistanille kehitysapua noin 28 miljoonaa euroa vuodessa eli enemmän kuin millekään muulle maalle.

Kansainvälisen yhteisön ja yksittäisten maiden kaiken humanitaarisen energian ja resurssien pitäisi nyt keskittyä sen varmistamiseen, että maasta ei lähde laajamittaisia turvapaikanhakijavirtoja Eurooppaan. Iran ja Pakistan ja muut lähialueen maat voivat vastaanottaa turvaa tarvitsevia ihmisiä, mikäli Afganistanin sisällä ei turvallisia alueita enää ole. Akuutin suojelun tarjoaminen sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti läheltä on paras vaihtoehto. Eri maiden, kuten Venäjän ja Kiinan, intressit ongelmavyyhdin suhteen on syytä realistisesti ottaa huomioon.

Humanitaarinen maahanmuutto ei ole ratkaisu, ei nyt eikä yleisesti. Se ei ole ratkaisu yksittäisiin konflikteihin, jotka seuraavat toinen toisiaan eivätkä koskaan lopu, eikä se ole ratkaisu globaaleihin elintasoeroihin. Kansainvälinen suojelu tai sitä koskevat sopimukset eivät velvoita tarjoamaan suojaa tietystä maasta eikä suojan antamisen kuulu tarkoittaa oikeutta jäädä maahan ja saada kansalaisuutta. Turvapaikanhakemisen, kansainvälisen suojelun ja kansalaisuuden saamisen välinen yhteys on purettava.

Mikäli ja kun Suomi haluaa auttaa afganistanilaisia ja maailman hätää kärsiviä, lähialueilla ja paikan päällä tapahtuva kriisiauttaminen on aina moninkertaisesti humanitaarista maahanmuuttoa tehokkaampaa, koska pienemmillä summilla saadaan autettua suurempaa määrää ihmisiä. On kaikin tavoin myös eettisesti kestävämpää turvata suuremmalle määrälle ihmisiä elämän perusedellytykset kriisialueiden lähellä kuin pienemmälle joukolle hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.

Yhtä totta on, että Suomi on jo ”syytänyt sinne aivan jäätäviä summia”, kuten tutkija Ilona Kuusi on todennut, saamatta aikaiseksi mitään kovin merkittävää. Olisiko aika keskustella tästäkin asiasta?


Puolueesta, arvoista, taloudesta

Kysymykset ovat perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtajaehdokkaille esittämiä. Kaikki vastaukseni täällä.

1. Mikä motivoi sinua hakemaan puolueen puheenjohtajaksi?

Olen toiminut kaksi vuotta puolueen 1. varapuheenjohtajana, ja onnistunut mielestäni tehtävässä hyvin. Puheenjohtaja Halla-ahon ilmoitettua luopumisestaan ja lukuisten pyyntöjen seurauksena päätin lähteä mukaan puheenjohtajakisaan. Olen politiikassa siksi, että haluan muuttaa asioita – eikä tästä periaatteesta ole syytä antaa periksi tähänkään profiilitehtävään haettaessa. Perussuomalaiset on vaihtoehto kaikille muille puolueille.

Omaa olemassaoloani politiikassa ja perussuomalaisissa ei määrittele se, että hirveällä draivilla tavoittelisin itselleni koko ajan korkeampia tehtäviä, vaan se, että voisin tehdä asioita hyväksi tälle maalle ja perussuomalaisia kansallismielisiä tavoitteita kannattaville. Politiikka on monenlaisia asioita, enkä itse kaihda myöskään johtamista – mutta itseni tyrkyttäjäksi minusta ei ole. Olen kunnianhimoinen ja ehkä myös kilpailullinen, mutta pelkkä pyrkiminen ei ole koskaan kiinnostanut. Kun lopulta vuosien vetkuttelun jälkeen lähdin politiikkaan, päätin olla tosissani ja tehdä parhaani.

Perussuomalaiset ei ole yhtä kuin puheenjohtajansa. Perussuomalaiset on suuri ja edelleen kasvava kansanliike, jonka luottamuksesta me puoluejohdossa ja kansanedustajina toimimme. Mikäli jäsenistö niin suo, olen valmis puolueen puheenjohtajaksi johtamaan tätä liikettä parhaan kykyni, osaamiseni ja sitoutumiseni mukaan.


2. Mitä arvoja perussuomalaisuus mielestäsi edustaa?

Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue. Ymmärrämme, että meillä on vain yksi Suomi ja tuo Suomi on juuri meille suomalaisille paras ja ensiarvoinen paikka. Ymmärrämme myös, että tuo hyvä ei ole tullut automaattisesti – siitä on jouduttu taistelemaan, vuodattamaan verta, on tehty paljon töitä, kaaduttu ja noustu. Tätä meidän esi-isiemme ja -äitiemme saavuttamaa meidän pitää suojella – itsemme, lapsiemme, lastemme lapsien, Suomen hyväksi.

Perussuomalainen kansallismielisyys nojaa moniin perinteisiin eettisiin ja kristillisiin arvoihin, joita voidaan löytää länsimaisen sivilisaation takaa laajemminkin. Nämä eivät tarkoita sitä, mitä vastustajamme usein väittävät – silmät kiinni sulkevaa kapeakatseisuutta, tympeää impivaaraa, alati muuttuvan maailman itsepäistä vastustamista. Perussuomalaiset toimii nykypäivässä, mutta kieltäytyy hyväksymästä sitä, että kaikki hyvä, perinteinen, meitä suojannut ja turvaa tuonut – olipa kyseessä sitten mikä tahansa vanha instituutio – pitäisi kyseenalaistaa ja korvata jollakin muulla. Suomalaisessa kulttuurissa on tietysti ongelmansa, mutta kun katsomme laajalle, ymmärrämme sen olevan ainakin meille paras mahdollinen. Jos ei miellytä, täältä voi tietenkin aina lähteä.

Käytännöllisemmällä tasolla perussuomalaisuus edustaa ajatusta siitä, että valtion tehtävä on suojata kansalaisiaan ja huolehtia heidän perustavanlaatuisesta hyvinvoinnistaan. Valtion tai sen alayksiköiden ei tule holhota eikä rajoittaa ihmisiä liiaksi. Ihmisellä tulee olla vastuu omasta elämästään eikä sitä voi sälyttää minnekään muualle. Heikoimmista ja niistä, jotka eivät itse voi kantaa itsestään vastuuta, tulee huolehtia, mutta on myös realistisesti ymmärrettävä, että kaikkea maailmaa ei voida pelastaa. Suomen valtion tehtävä on huolehtia suomalaisista, suomalaisten päätöksentekijöiden tehtävänä on ajaa suomalaisten asiaa. Vain kovalla työntekemisellä on mahdollisuus saavuttaa jaettavaa hyvinvointia.

Kansallismieliseen ajatteluun kuuluu olennaisesti arvo itsemääräämisoikeudesta. Suomen demokraattinen järjestelmä toimii, kun suomalaiset saavat päättää omista asioistaan. Me emme halua olla muiden määräiltävänä. Itsenäinen Suomi on meille korkea arvo. Eikä se ole vain retoriikkaa, kuten useille muille puolueille. Me tarkoitamme sitä.

Kansallismielinen ihminen huolehtii myös ympäristöstään ja suomalaisesta luonnosta, puhtaasta ilmasta, vedestä ja maasta. Hän arvostaa elinympäristöään ja muiden ihmisten elinympäristöä.

3. Mitä mieltä olette puolueen kehityksestä?

Olen ollut neljän ja puolen vuoden ajan kehittämässä puoluetta, viimeiset kaksi vuotta puheenjohtajistossa, sitä ennen sen lähellä toimien. En hakisi puheenjohtajaksi, jos en pitäisi kehitystämme hyvänä.

Emme ole likimainkaan valmis puolue emmekä sellaiseksi koskaan tule. Sekä organisaatiota että sisältöä tulee kehittää. (Tarkemmin, ks. seuraava vastaus.)


4. Miten kehittäisitte perussuomalaisia?

Olen pyrkinyt lisäämään perussuomalaisen politiikan asiakeskeisyyttä mutta aina niin, että emme muutu teknisiä seikkoja, abstraktia puuta heinää tai politiikan yleisjargonia suoltavaksi laimeaksi puolueeksi. Perussuomalaisuuden ydin ja sanoma on selvästi muista puolueista erottuva, ei vain asiakysymysten vaan myös maailmankuvan osalta. Tämä on pohja, jonka päällä seisomme. Se pohja ei saa muuttua sen mukaan, onko paikkamme gallupissa ylhäällä vai alhaalla, eduskunnassa oppositiossa vai hallituksessa.

Puolueen jäsenistössä, aktiivisissa toimijoissa ja erityisesti kannattajissa on oikeistolaisia, vasemmistolaisia, keskustalaisia, konservatiiveja, liberaaleja, kaupunkilaisia, maalaisia, asiantuntijoita, duunareita, erilaisia sosiaaliluokkia ja näkökulmia. Vaikka tämä joskus aiheuttaa haasteita, näen sen ehdottomasti suurena voimavarana. Moninaisuutta ei ole syytä rajoittaa, sillä me teemme uudenlaista politiikkaa. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että oppositiossa tällaiset asiat ovat helpompia. Myös puolueen johtaminen on hallituksessa huomattavasti vaikeampaa. Ongelmia ei pidä manata, mutta tosiasiat on tunnustettava.

Asiakeskeisyyden lisäämisen ja politiikan määrittelyn lisäksi olen pitänyt tärkeänä, että perussuomalaiset parantaa imagoaan. Vaikka me tiedämme, kuinka ihania ja mukavia olemme, kaikki muut eivät tiedä. Minustakin on typerää, että niin moni ihminen äänestää mielikuvaa eikä asiaa, mutta koska niin nyt vain on, on asiaan ollut pakko keskittyä. Tämä on erityisen tärkeää naisäänestäjien kohdalla.

Jokainen meistä edustaa perussuomalaisia, olipa paikka sitten kunnanvaltuusto, lehden mielipidepalsta, lähikauppa, eduskunta tai A-studio. Vastustajiemme epäystävälliseen tapaan rakentaa omaa kuvaansa perussuomalaisista emme usein voi vaikuttaa, mutta omaan toimintaamme voimme. Kiukuttelemmeko ja arvostelemme toisiamme ja tappelemme keskenämme vaiko teemme jotakin hyödyllistä, otamme asioista ja vaikutusmahdollisuuksista selvää ja tuemme toisiamme? Ja erityisesti – teemme johdonmukaista asiapolitiikkaa kaikkialla Suomessa.

Imagon parantaminen ei tarkoita sitä, että meidän pitää muuttua korrekteiksi, laimeiksi, tylsiksi tai erityisyyttämme hillitseviksi. Olemme heterogeeninen ryhmä, ja teemme erottuvaa politiikkaa, jolla on selvä tavoite. Pelkkä öyhöttäminen ja normien rikkominen eivät kuitenkaan ole itsessään hyviä tavoitteita. Pelkkä viestintä ilman kovaa työtä yleisön silmien ulottumattomissa ei johda mihinkään, edes internetaikakaudella, kun kilpailu sydämistä on kovaa ja politiikka yhä henkilövetoisempaa.

Täytyy olla taitoa olla kova, ajatella omilla aivoillaan ja pitää kiinni periaatteistaan, mutta silti toimia politiikkamme kokonaisedun mukaan. Poliittiset vastustajamme kyllä vastustavat politiikkaamme – meidän ei tarvitse erikseen huolehtia siitä, että he vastustavat meitä myös ihmisinä.

Läheskään kaikki politiikassa toimivat eivät ymmärrä, että puolueen etu menee sen yksittäisten toimijoiden edun edelle. Näin se kuitenkin on ja niin sen tulee olla. Terveessä yhteisössä asioista on kuitenkin aina oltava mahdollisuus keskustella eikä meidän ole syytä pelätä erimielisyyttä. Parasta kuitenkin olisi, että suuremmat tappelut hoidetaan puolueen omien seinien sisällä – eikä antaen niistä sytykettä kilpailijoillemme.

Vaikka kuulostaakin kliseeltä, politiikka on joukkuelaji. Yksikään meistä ei olisi täällä mitään ilman perussuomalaiset-puoluetta. Narsistiset, oman kuplansa suosionosoituksista liikevoimansa saavat ja muiden yli kävelevät eivät meillä yleensä kauan juhli.  

Ymmärrän erittäin hyvin, että asioihin vaikuttaminen ei aina tai edes yleensä etene suoraviivaisesti. Kovaäänisin huuto ei useinkaan ole strategisesti järkevintä, vaikka tavoite olisi oikea. Politiikassa pitäisi jaksaa olla kärsivällinen ja katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Näin olen itse koko ajan toiminut ja aion toimia jatkossakin.

5. Miten edistäisit nuorten (PS-Nuorison jäsenten) vaikutusmahdollisuuksia puolueessa?

Perussuomalaisissa nuorten asema ja ääni ovat mielestäni hyvin edustettuja. Paitsi että puolueena me vetoamme nuoriin ja nuorisokannatuksemme on varsin korkealla, näkyy heitä paljon puolueen toiminnassa. Nuorisojärjestö on tuottanut näkyviä ja taitavia poliitikkoja, joita etenkin nyt kesäkuun kuntavaaleissa saatiin hyvin läpi maan eri valtuustoihin ja muille luottamuspaikoille. Mielestäni tällainen vaikutusmahdollisuuksien saaminen on kaikkein arvokkainta, kiintiöiden tai keinotekoisten ”nuoren ääni”-positioiden sijaan. Nuorisojärjestö on edustettuna puoluehallituksessa, mikä avaa tien virallisemmalle kanavalle ja ylipäätänsä sille, että nuorisojärjestön asiat tulevat selvästi johdon tietoon.

Nuorisosta tulee väistämättä entisiä nuoria, jotka viimeistään silloin tulevat toimimaan puolueen kaikilla tasoilla. Perussuomalaiset ei ole broilerikasvattamo, mutta ehdottomasti kannatan omien nuorten avittamista eteenpäin ja tämän lähteen huomioimista myös erilaisissa rekryissä. Näin olen myös henkilökohtaisesti tehnyt.

6. Miten lisäisitte nuorten kiinnostusta politiikasta ja äänestämisestä?

Perussuomalainen sanoma vetoaa nuoriin, monestakin syystä. Yksi on varmasti se, että puhumme ymmärrettävästi, oikeista asioista, ilman turhaa politiikan peruslässytystä ja jargonia. Tärkeintä on sanoittaa asioita, joita nuoret (ja kaikki muutkin) tunnistavat, ja kuunnella, mitä heillä on sanottavanaan.  

Parhaiten nuorten kiinnostusta politiikkaan lisäävät politiikasta kiinnostuneet toiset nuoret. Siksi nuorisojärjestön asema ja toiminta ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ihan ummikko nuorten elämästä en tosin täti-iästäni huolimatta itsekään ole, koska sellaisia asuu kotonani. Äitiperspektiivi ei tosin ole ehkä se kaikkein osuvin, kun puhutaan politiikasta.

(Vastaukset kysymyksiin 7-9 täällä.)


10. Pitäisikö asevelvollisuus laajentaa koskemaan myös naisiakin?

Tämä on vaikea kysymys. Yhtäältä olen konservatiivinen siinä, että näen maan sotilaallisen puolustamisen erityisesti miesten tehtävänä. Tiedän, että kaikista miehistäkään ei ole siihen, mutta keskimäärin miehen etenkin fyysiset ominaisuudet ylittävät tässä mielessä naisen ominaisuudet. Naisilla on tietenkin tehtävänsä myös maanpuolustuksessa, ja olen ylpeä kaikista armeijan suorittavista naisista. Olen huomannut, että perussuomalaisissa on paljon armeijan käyneitä naisia.

Toisaalta ymmärrän, että pakollinen asevelvollisuus on miehille rasite, jota naisilla ei ole lainkaan. Tämä rikkoo tietenkin tasa-arvoa.

Kantani ei ole ehdoton, mutta nähdäkseni parasta olisi, että molemmille sukupuolille olisi yhteiset velvoittavat kutsunnat. Mikäli nainen ei halua mennä armeijaan, hän voisi suorittaa muunlaisia palveluksia isänmaan hyväksi. En usko, että olisi kenenkään etu, että kaikki naiset velvoitettaisiin harjoittelemaan aseen käyttöä ja vihollisen tappamista. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta sittenpä olen.

11. Tulisiko vakaviin rikoksiin syyllistyneet kaksoiskansalaiset karkottaa maasta, vaikka he olisivat syntyneet ja eläneet Suomessa?

Ensinnäkään kansalaisuuksia ei tulisi jaella kuin ilmaisia ämpäreitä, kuten nyt tapahtuu. Suomen kansalaisuus pitää ansaita integroitumalla yhteiskuntaan, ja tämä vie tietenkin pitkään. Kaikki maahanmuuttopoliittiset toimet ovat vaikeampia (tai oikeastaan lähes mahdottomia) sen jälkeen, kun henkilö on saanut kansalaisuuden. Vastaavasti suojeluasema ei koskaan saisi tarkoittaa automaattista maahan jäämistä ja kansalaisuutta. (Maahanmuuttopoliittiset linjani voi lukea esimerkiksi blogistani.)

Johtamani hallintovaliokunta käsitteli vasta kansalaisaloitteen seksuaalirikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien karkottamisesta. Saimme Halla-ahon ja Peltokankaan kanssa mietinnöstäkin varsin kriittisen (ks. esim. ”Eduskunnan hallintovaliokunta: Törkeitä rikoksia tehneet ulkomaalaiset saatava nopeasti pois maasta”), mutta teimme vielä oman vastalauseen, jossa toimme perussuomalaiset kannat esille. Tällä hetkellä ankarimmat toimet eivät ole juridisesti mahdollisia, mutta toimme esille monia lähestymistapoja, joilla asiaa voisi auttaa. (Tärkein tietenkin olisi se, että tällaista maahanmuuttoa ei lainkaan päästettäisi Suomeen.)

Kansalaisaloitteen käsittely teki selväksi sen, että keinoja rikollisten tehokkaammaksi karkottamiseksi on, mutta toisaalta myös sen, että hallituspuolueet eivät halua niitä keinoja käyttää.

Lisää aiheesta tässä uutisessa.


12. Millä konkreettisilla keinoilla parantaisit Suomen taloutta ja kilpailukykyä?

Työllisyyden parantaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tarkoita nykyhallituksen toteuttamia veronmaksajan rahalla tehtäviä työllistämistoimia (vaikka nekin voivat sosiaalipoliittisina toimina olla joskus kannatettavia), vaan ennen kaikkea yksityiselle sektorille syntyviä työpaikkoja. Mikään yksittäinen työllisyystoimi, sen paremmin pehmeä kuin kova, ei mene sen edelle, että yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää yritys-, vero-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Suomessa on työttömiä työnhakijoita ja työvoimahallinnon palveluiden piirissä noin puoli miljoonaa ihmistä. Sen lisäksi työikäisistä ennenaikaisesti eläköityneitä on noin 200 000. Heissä on paljon mielenterveyspotilaita ja nuoria, alle 35-vuotiaita. Tähän joukkoon liu’utaan koko ajan vajaa- tai osatyökykyisten joukosta. Sitkeästi työttömiksi arvioitujen määrä on 162 000 henkilöä. Heidän työllistymistodennäköisyytensä on alle 20 prosenttia ja heikoimmillaan alle 10 prosenttia eli olematon.

Näiden lisäksi työssä – eli työllisten joukossa eli työllisyysastetta nostamassa – on noin 178 000 ihmistä, jotka ovat alityöllistettyjä eli vastentahtoisesti osa-aikatyöllisiä. He haluaisivat tehdä enemmän tunteja, mutta niitä ei ole tarjolla. He todennäköisesti eivät tule toimeen palkallaan vaan tarvitsevat sosiaaliturvaa palkanpuutetta korvaamaan. Sama koskee kokoaikaisia matalapalkkasektoreiden työntekijöitä, etenkin kalliin asumisen alueilla.

Kun katsotaan työmarkkinoille saapuvia eli koulutuksessa olevia nuoria, havaitaan vielä, edellä luettelemieni ryhmien lisäksi, että ammatillisissa oppilaitoksissa on suuri joukko nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja heidän on vaikea päästä edes työharjoitteluun.

Näistä ryhmistä syntyy valtava reservi. Osan työllisyysmahdollisuudet ovat toki olemattomat, mutta osan eivät. Kaikkien työllistämisen pehmeiden keinojen pitäisi keskittyä näiden ihmisten, etenkin nuorten, työmarkkinoille saamiseen, mutta samaan aikaan on ymmärrettävä työllistämisen kustannukset. Mikäli oikeaa työllistymistä ei synny, kuinka paljon tukitoimet saavat maksaa?

Samalla olisi huolehdittava ennaltaehkäisytoimena myös siitä, että lisää heikon työmarkkina-aseman omaavia henkilöitä ei maahan tulisi eli siis on tehtävä rajoittavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tiukka eli valikoiva maahanmuuttopolitiikka on kaikkien virallisten lukujen valossa merkittävä työllisyystoimi, jolla on siten selvä vaikutuksensa julkisen talouden tilaan.

Työllisyyteen ja sitä myötä talouteen vaikutetaan myös koulutuspolitiikalla. Valtiolla pitäisi olla koulutuksen keskeisimpänä maksumiehenä suurempi ja ohjaavampi rooli koulutuksen suuntaamisessa alojen ja alueiden suhteen, koska valtio vastaa myös koulutustuotoksen seurauksista. Sikäli kun eri alojen työvoimapulat ovat laadullisia eli johtuvat osaajien puutteesta tai osaamisvajeista, heitä on koulutettava lisää. Sikäli kun työvoimapula johtuu huonosta palkasta ja työoloista suhteessa sosiaaliturvaan, on tähän puututtava.

Suomi tarvitsee oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä. Tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen.

Yleistä talouden dynamiikkaa lisätään verotusta alentamalla. Erityisesti palkansaajan verotuksen alentaminen vaikuttaa positiivisesti. Paitsi että se lisää ostovoimaa ja sitä myötä kulutusta, parantaa se myös työn kannustimia etenkin matalammilla palkka-asteilla. Valitettavasti vihervasemmistohallitus toimii täysin toiseen suuntaan.

Työn kannattamattomuus matalilla palkkatasoilla, suhteessa sosiaaliturvaan, etenkin kalliin asumisen alueilla, on päivänselvä ongelma, joka heikentää työllisyyttä ja lisää työvoiman saatavuuteen liittyviä ongelmia (joita sitten halutaan korjata tuomalla maahan ulkomaalaisia). Tästäkin aiheesta löytyy blogistani useita kirjoituksia.

Edelleen edellä mainittujen asioiden lisäksi Suomen kilpailukyvyn parantamisessa nostan esille ilmastopolitiikan vaikutukset. Kuljetuskustannusten nousu vaikeuttaa useiden yritysten toimintamahdollisuuksia. Toinen ongelma on teollisuuden hiilivuoto. Globaali ilmasto ei toivu, mutta Suomi kärsii. Vientiyrityksemme ovat talouden ja lisäarvon veturi eikä Suomi voi nousta ilman niitä.

Koulutuspolitiikan lisäksi tutkimus- ja innovaatioinvestointien tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä tuottaa ennen muuta uudenlaista kilpailukykyä. Kannatan myös yritysverojärjestelmän uudistamista perussuomalaisten esittämällä tavalla (ks. esim. vaihtoehtobudjetti 2021) investoimista ja kasvamista tukevaan suuntaan.

Suomalaisessa järjestelmässä on useita rakenteellisia jähmeyksiä, jotka heikentävät kasvun mahdollisuuksia. Krooniset menokohteet ja niiden aiheuttama taakka pahentavat tilannetta. Vaikka eurooppalainen talous nyt vetää ennätyskovaa, Suomi ei pääse nosteeseen toivotusti mukaan. Lyhyen nousun jälkeen kohtaamme jälleen ne aivan samat ongelmat. Nousu ei korjaa taloutemme ongelmia, mutta sen valossa vasemmistohallitus voi taas hetken aikaa paistatella.


13. Puolueen nettisivujen mukaan perussuomalaiset ovat mm. kristillissosiaalinen puolue. Miten kristillinen arvopohja näkyisi politiikassanne?

Kuten kysymyksen kaksi vastauksessa totesin, perussuomalainen kansallismielisyys nojaa moniin perinteisiin eettisiin ja kristillisiin arvoihin, joita voidaan löytää länsimaisen sivilisaation takaa laajemminkin. Näistä on syytä pitää voimakkaasti kiinni, etenkin nykyisellä sekopäisellä aikakaudella, kun esimerkiksi islamin uskoa tarjoillaan meille tasa-arvoisena rauhanuskontona, sukupuolen voi vaihtaa fiiliksen mukaan, miehellä on kuukautiset ja monta puolisoakin on ihan kiva juttu.

Itse erosin evankelisluterilaisesta kirkosta muutama vuosi sitten sen käsittämättömien poliittisten kantojen takia. Minulla on oma lapsena kehittynyt henkilökohtainen uskoni, joka on esimerkiksi auttanut traagisissa elämänkokemuksissa.

Kristillissosiaalisuus liittyy mielestäni monin perinteisiin kysymyksiin, esimerkiksi avioliittoon, sekä siihen, miten kohtelemme läheisiämme, miten näemme työn merkityksen, miten arvostamme nöyryyttä, luottamusta, altruismia ja niin edelleen.


14. Pitäisikö koko Suomi pitää asuttuna? Jos kyllä, miten?

Koko Suomi on pidettävä asumiskelpoisena. Ketään ei tietenkään voi pakottaa asumaan missään. Kaupungistuminen on tosiasia, mutta myös toiseen suuntaan on uskallettava ohjata. Toivon, että etätyöskentelyn vakiintuminen helpottaa myös erilaisia asumisvalintoja ja vaikkapa vapaa-ajan asunnon paikkakunnalla pysyvämmän asumisen.

Asumiskelpoisuus edellyttää työpaikkoja ja riittäviä palveluita. Mikään valtion virastojen siirtely ei tällaista asiaa edistä, vaan työpaikkojen on oltava yrityksissä, siis yksityisellä sektorilla. Yritysten toimintaedellytysten tulee olla kunnossa, niin verotuksen, regulaatioiden kuin vaikkapa ilmastopolitiikan suhteen. Jokainen ”ilmastokunnianhimon” lisäys nostaa esimerkiksi kuljetuskustannuksia ja vaikeuttaa monien sektorien yritysten toimintaa. Pelkkä clean ja green techin työpaikkojen syntyminen ei pelasta kokonaistilannetta, vaikka näin usein väitetäänkin.

Kuntiin on mahdollistettava erilaisia lakisääteisten tehtävien kokonaisuuksia. Jokaisessa kunnassa ei tarvitse olla samoja palveluita. Kuntien tehtäviä pitää karsia ylhäältä eli valtakunnalliselta tasolta päin. Olen aiheesta puhunut julkisuudessa ja eduskunnassa paljon. Tällaisella palvelurakennevaatimustasolla Suomessa ei ole mahdollista sen paremmin asuminen missä tahansa kuin mikään muukaan. Pää tulee vetävän käteen, kun rahat ovat loppu.

15. Miten ratkaisisitte Suomen huoltosuhteeseen liittyvät ongelmat?

Huoltosuhteeseen ja sen korjaamiseen liittyvä keskustelu on suomalaisten yhteiskunnan yksi vääristyneimpiä, ja olen käyttänyt huomattavasti aikaa ja energiaa sen virheiden korjaamiseen niin eduskunnassa kuin sen ulkopuolellakin.

Ikääntyminen ja syntyvyyden lasku ovat tosiasioita, joista emme mihinkään pääse. Tosin näidenkin yhteydessä keskustelusta usein unohtuu oleellisia seikkoja. Ensinnäkin ikääntymiseen liittyen epäedullisen huoltosuhteen ongelma on seuraavien 10–15 vuoden aikana itse itsensä korjaava, sillä ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa enää yli 75-vuotiaiden keskuudessa. Me emme siis suinkaan ikuisesti ole ”ikääntymisloukussa”, kuten toisinaan voisi kuvitella, kun vaikkapa kuuntelee vaatimuksia valtavien ulkomailta haalittavien lähihoitajien tarpeesta.

Toisekseen syntyvyyskehitykseen on myös mahdollista vaikuttaa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että lisääntymisikäisten, etenkin naisten, lastentekohaluja heikentää luottamuksen puute omaan tulevaisuuteen, erityisesti työelämään liittyen. Pariskuntien toteutunut lapsiluku jää kauaksi lapsilukutoiveesta. Mikäli (suomalaisten) lapsilukutoive toteutuisi, meillä ei olisi syntyvyysongelmaa. Huolehtimalla paremmin työpaikoista ja julkisesta taloudesta sekä panostamalla lapsiperheiden käyttämiin palveluihin ja etuuksiin on mahdollista vaikuttaa syntyvyyteen. Naapurimaa Viro on näyttänyt hyvää esimerkkiä. Virossa ei myöskään toistaiseksi ole maahanmuutto-ongelmaa.

Huoltosuhteen parantamiseen liittyvä kaikkein suurin keskustelun vääristymä on väittää, että jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, on väistämätöntä saada lisää maahanmuuttoa. Tämä väite toistuu puolueesta ja organisaatiosta toiseen, perussuomalaiset pois lukien. (Tarkemmin aiheesta ks. blogini, josta tältäkin vuodelta löytyy useita perusteellisia kirjoituksia asiasta.)

Valitettavasti merkittävä osa Suomeen saapuvasta maahanmuutosta parantaa vain väestöllistä huoltosuhdetta mutta ei taloudellista huoltosuhdetta. Halpamarkkinoille saapuva maahanmuutto ei korjaa kestävyysvajetta, päinvastoin. Se tulee veronmaksajalle kalliiksi. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, meidän nimenomaan ei pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää hyvin heikoksi ja ansiot alhaisiksi.

Demografisia ja kestävyysvajetta kuvaavia lukuja voidaan esittää monenlaisia. Yksi pysäyttävimmistä on 43 prosenttia. Se kertoo sen osuuden ihmisistä, jotka ylipäätänsä käyvät töissä. 57 prosenttia maassa asuvista siis on joko lapsia, vanhuksia tai muuten työmarkkinoiden ulkopuolella. Tämän osuuden korjaaminen on kaikkein tärkeintä.

Taloudellisen huoltosuhteen parantaminen syntyy työllisyyden nostosta, työpaikkojen lisääntymisestä, työiän pidentämisestä, suomalaisten syntyvyyden parantamisesta ja se edellyttää julkisen talouden rönsyjen leikkaamista, menojen priorisointia ja kireää ja voimakkaasti valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Toimenpiteitä olen käsitellyt blogissani (riikkapurra.net) useissa kirjoituksissa.

Kansallismielinen ja isänmaallinen perussuomalaiset – Seinäjoen puoluekokous 2021

Teksti puolueen sivun ehdokasesittelystä.
Video julkaistaan myöhemmin.

Ks. myös ehdolle asettumisestani kertova tiedotustilaisuus.

Olen politiikassa siksi, että haluan muuttaa asioita – tästä periaatteesta ei ole syytä antaa periksi tähänkään profiilitehtävään haettaessa. Perussuomalaiset on vaihtoehto kaikille muille puolueille, ja näin tulee ollakin. Haluan, että voimme tehdä asioita hyväksi tälle maalle ja perussuomalaisia kansallismielisiä tavoitteita kannattaville.

Perussuomalaiset ei ole yhtä kuin puheenjohtajansa. Perussuomalaiset on suuri ja kasvava kansanliike, jonka luottamuksesta me puoluejohdossa ja kansanedustajina toimimme. Mikäli jäsenistö niin suo, olen valmis puheenjohtajaksi johtamaan tätä liikettä parhaan kykyni, osaamiseni ja sitoutumiseni mukaan. Itselleni tärkeintä on, että puolue saa sellaisen osaavan ja nöyrän puheenjohtajan, joka ymmärtää, että puolueen etu menee sen yksittäisten toimijoiden edun edelle.

Vaikka kuulostaakin kliseeltä, politiikka on joukkuelaji. Yksikään meistä ei olisi täällä mitään ilman perussuomalaiset-puoluetta.

Asioihin vaikuttaminen ei aina tai edes yleensä etene suoraviivaisesti. Kovaäänisin huuto ei useinkaan ole strategisesti järkevintä, vaikka tavoite olisi oikea. Politiikassa pitää jaksaa olla kärsivällinen ja katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Näin olen itse koko ajan toiminut. Ehkä siksi karsastan häpeilemätöntä populismia, joka pyrkii vain äänten ja suosion kalasteluun. Se on yhtä huono vaihtoehto tavoitteiden saavuttamisen kannalta kuin valita tehtäviin poliittisesti taitamattomia henkilöitä.

En ole koskaan kaihtanut johtamista, mutta itseni tyrkyttäjäksi minusta ei ole. Olen kunnianhimoinen, mutta pelkkä pyrkiminen ei kiinnosta. Kun lopulta vuosien vetkuttelun jälkeen lähdin politiikkaan, päätin olla tosissani ja tehdä parhaani. Olen suoriutunut tehtävistäni mielestäni hyvin.

Minulle perussuomalaiset on ennen muuta kansallismielinen ja isänmaallinen puolue. Meillä on vain yksi Suomi, juuri meille suomalaisille paras ja ensiarvoinen paikka. Tuo hyvä ei ole tullut automaattisesti – siitä on jouduttu taistelemaan, vuodattamaan verta, on tehty paljon töitä, kaaduttu ja noustu. Tätä meidän esi-isiemme ja -äitiemme saavuttamaa meidän pitää suojella – itsemme, lapsiemme, lastemme lapsien, Suomen hyväksi.

Olen työssäni pyrkinyt lisäämään perussuomalaisen politiikan asiakeskeisyyttä ja asiallisuutta mutta aina niin, että emme muutu teknisiä seikkoja, abstraktia puuta heinää tai politiikan yleisjargonia suoltavaksi laimeaksi puolueeksi. Perussuomalaisuuden ydin ja sanoma on selvästi muista puolueista erottuva, ei vain asiakysymysten vaan myös maailmankuvan osalta. Tämä on pohja, jonka päällä seisomme. Se pohja ei saa muuttua sen mukaan, onko paikkamme gallupissa ylhäällä vai alhaalla, eduskunnassa oppositiossa vai hallituksessa.

Pelkillä hyvillä poliittisilla mielipiteillä ei pitkälle pötkitä. Puheenjohtajan pitää osata edistää tavoitteita johdonmukaisesti ja strategisesti, oppia virheistä ja suurten paineidenkin keskellä muistaa, että täällä toimitaan vain ja ainoastaan jäsenistön ja äänestäjien luottamuksesta.

Pakkoruotsi, Nato ja rokotetodistukset

(Kysymykset ja vastaukset ovat osa PS-Nuorison puoluekokouksessa ehdolla oleville lähettämästä kysymyspatteristosta. Julkaisen omat vastaukseni näistä kolmesta kysymyksestä etukäteen. Liikkeellä on paljon sekä tahallista että varmasti tahatontakin väärää tietoa koskien ajatuksiani.)

7. Miten puuttuisit ns. pakkoruotsiin?

Olen ennen politiikkaan ja puolueeseen tuloa ollut pakkoruotsin säilyttämisen kannalla. Uskoin, että säilyttämällä kielivaatimukset esimerkiksi tietyissä työtehtävissä, kykenemme jarruttamaan monikultturismia eli ongelmallista massasiirtolaisuutta ja etenkin tämän mukana tulevien vieraiden kielten kuten arabian ja somalin uimista suomalaisen yhteiskunnan instituutioihin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, sillä myös kielivaatimuksista, kuten kaikista muistakin vaatimuksista, joustetaan näiden kunniakansalaisten kohdalla. Ruotsin kielen vaatimukset kiusaavat lähinnä suomalaisia. Peli on siis näiltä osin hävitty, eikä ruotsin kielen pakolliselle lukemiselle ole perusteita tästäkään suunnasta katsoen.  

Lisäksi olen ollut koulutuspoliittisissa ja pedagogisissa näkemyksissäni aina sitä mieltä, että koulun valinnaisuutta ei saa lisätä. Tämä on valitettavasti suunta, johon koko ajan mennään. Samalla oppimistulokset laskevat, eriytyminen kiihtyy ja pahoinvointi kasvaa.

Päinvastoin haluankin nostaa vaatimustasoa ja lisätä sekä matemaattisten aineiden että kielten opiskelua. En kuitenkaan kannata pakkoruotsia myöskään tältä osin, vaan kielen (englannin lisäksi) saisi valita itse. Monet valitsevat joka tapauksessa ruotsin.

Toisin sanoen, en kannata pakkoruotsia, ja koko reliikki pitäisi poistaa koulusta. En ole koskaan pakkoruotsia politiikassa muutenkaan edistänyt, vaan kirjoitus, jota aina välillä halutaan revitellä, on kirjoitettu ennen politiikkaan mukaantuloa. Se oli sen aikainen näkemykseni eikä minulle ole vaikeaa myöntää, että erehdyin. En myöskään ymmärtänyt, miten tärkeä asia tämä on niin monille.

Poliittisessa toiminnassani olen useita kertoja nostanut esille ruotsin kieleen liittyviä ongelmia, kuten erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toteutuvaa suoranaista sortoa suomenkielisiä kohtaan (esimerkiksi Pietarsaari). Olen vastustanut ruotsin palauttamista kirjoitettavaksi ylioppilasaineeksi ja muutenkin pitänyt aihetta esillä.

Valitettavasti pakkoruotsin vastustajien joukossa on myös henkilöitä, joiden myrkky on vielä paljon paksumpaa, ja tuota olen taas saanut viime päivinä maistaa. Erittäin syvä viha ja kauna kaikkea Ruotsiin ja ruotsin kieleen liittyvää, kuten kaksikielisiä ihmisiä kohtaan, jopa halu hävittää kaikki Ruotsiin ja ruotsiin liittyvä Suomesta, ovat nostaneet päätään. Kaikkea tällaista tietenkin vastustan.

Perussuomalaisten tulee jatkaa pakkoruotsin poistamisen edistämistä. Samalla on välttämätöntä ajaa etenkin peruskoulun alasajon pysäyttämistä ja koulun arvon palauttamista, muun muassa huolehtimalla opetettavien aineiden laaja-alaisuudesta ja vaatimustasosta.

Lisäkommentti: Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että se, että politiikassa voi tarkistaa kantojaan paremmaksi, on hyvä asia. Eikä senkään käsittäminen olisi pahitteeksi, että perussuomalaisissa ei kaikkien tarvitse olla kaikista asioista samaa mieltä. Selvisimmehän me juuri neljä vuotta puheenjohtajan ”väärän” Nato-kannankin kanssa, vai mitä?

8. Mitä mieltä olet koronapassista?

En kannata mallia, jossa rokotteen ottaneilla on erityisoikeuksia rokottamattomiin nähden. Rokotemyönteisyys voidaan taata ainoastaan vapaaehtoisuuden kautta. Pakkorokottaminen tai käytännön pakon sanelema pakkorokottaminen eivät kuulu Suomeen. Sellainen ainoastaan lietsoisi vastakkainasettelua, jo nyt kuumina käyvinä salaliittoteoreetikkoja ja yhteiskunnan polarisaatiota. Rokotemyönteisyys on Suomessa korkealla tasolla, ja tämä voidaan säilyttää ainoastaan pidättäytymällä pakkokeinoista. Kaikkien halukkaiden tulee saada rokote nopeasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sairaalahoidossa ja vaikeiden ja pitkittyneiden oireiden saajissa rokottamattomat ovat huomattavasti yliedustettuna.

Toivoisin, kuten olen koko koronan ajan toivonut, että ihmisiä informoitaisiin myös siitä, mitä he itse voivat tehdä terveytensä eteen. Vaikka virusta vastaan ei voi yksittäisillä toimilla taistella ja seuraukset ovat monesti arpapeliä, voivat useimmat meistä tehdä toimia vahvistaakseen omaa terveyttään ja immuniteettiaan. Normaali paino ja tarvittaessa laihduttaminen, terveellinen ruokavalio ja liikkuminen ovat avainasioita hyvän elämän saavuttamisessa eikä niiden merkitystä myöskään ilmeisesti jäädäkseen tulleen koronaviruksen kohdalla pitäisi ohittaa.

Sairaudet iskevät joskus salakavalasti, mutta lähes kaikilla on myös vaikutusmahdollisuutensa omaan terveyteensä. Jos ihmisellä on itse aiheutettu metabolinen oireyhtymä, hän tupakoi eikä välitä siitä, mitä panee suuhunsa, pari rokotetta ei tässä kokonaisuudessa paljon paina.

Kansanterveyden edistämisen pitäisi olla paljon korkeammalla terveyspolitiikassamme. Se olisi paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevää.

9. Kannatatko Nato-jäsenyyttä?

En kannata. Jos Suomi olisi liittynyt Natoon, se olisi pitänyt tehdä 90-luvun alussa. Enää sellaista optiota ei ole eikä sitä pidä tavoitellakaan.

Itsenäinen uskottava kansallinen puolustus on kaiken perusta. Puolustuspoliittista yhteistyötä tulee jatkaa, mutta se on vain tätä palveleva lisä.

Yleisesti ottaen on todettava, että suomalainen puolustuspoliittinen keskustelu on toisinaan surkuhupaisaa. Nato ei ole mikään kauppa, johon voi kävellä sisään ja todeta haluavansa ostaa jäsenyyden, jonka sitten tuosta noin vaan saa. Toisaalta yksikään puolue ei sellaista edistäisi, niin kauan kun kansalaiset sitä niin vahvasti vastustavat.

Nato-kysymys kuuluu tietyllä tapaa politiikan knoppikysymyksiin. Toivoisin, että poliittinen kiinnostus ja keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta olisi populaarilla tasollakin hieman syvällisempää.

Purra vastaa Saarikolle: Emme vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huviksemme

TIEDOTE 14.7.2021

Hallitus haluaa enemmän kuin kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton vuosikymmenen loppuun mennessä. Valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmoitti Ylellä (13.7.) haluavansa Suomeen ”reilusti lisää ulkomaisia työntekijöitä” ja ”asennemuutoksen”. Kaikilta ministereiltä ja useilta hallituspuolueiden edustajilta kuullaan jatkuvasti samanlaisia lausuntoja. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kritisoi näitä tavoitteita.

Perussuomalaisten kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että perussuomalaiset ei vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huvikseen, vaan siksi, että se aiheuttaa kustannuksia veronmaksajalle ja on julkisen talouden kestävyyden kannalta negatiivista.

– Vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin korkeamman elintason maahan saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Näiden henkilöiden saamat palkat ja maksamat verot jäävät huomattavasti jälkeen kantaväestöstä. Nettotulonsiirrot ovat negatiiviset kantaväestöön nähden eli muuttajat saavat paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia, Purra sanoo.

– Tämä ei ole ulkomaalaisvastaista propagandaa vaan tilastollinen tosiasia. Tosiasioita ovat myös palkkakehityksen hidastuminen, työehtojen väärinkäytökset ja laaja hyväksikäyttö sekä tietenkin se, että Suomessa on jo valmiiksi valtava joukko kouluttamattomia työttömiä tai alityöllistettyjä, Purra jatkaa.

Työ ei kannata

Purra muistuttaa myös, että useiden matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyys myös laskee muutamien vuosien maassaolon jälkeen samanikäisen kantaväestön työllisyyden alle.

– Esimerkiksi ministeri Saarikon hehkuttamista maatalouden töistä onnistutaan hyvin helposti irtisanoutumaan ja siirtymään pois työmarkkinoilta, vaikkapa kielikoulutukseen, ja silti voidaan jäädä maahan. Koska itse saan tästäkin ilmiöstä paljon työnantajilta tietoa, minun on vaikea uskoa, että se ei olisi myös ministerin tiedossa, Purra sanoo.

– Matalapalkka-aloille saapuvat työperäiset maahanmuuttajat eivät siis läheskään aina pysy töissä ja vaikka pysyisivätkin, he käyttävät sosiaaliturvaa ja palveluita keskimäärin selvästi enemmän kuin maksavat veroja. Tällaisen työvoiman haaliminen epätyypillisiin ja matalan tuottavuuden työsuhteisiin ei anna millään lailla pysyväisluonteisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen, Purra sanoo.

Ministeri Saarikko ei ymmärrä palkanmuodostusta

Saarikko väittää Ylen jutussa, että Suomessa ei moni ala toimisi lainkaan ilman muualta tulevaa työvoimaa.

– Miten niin ei toimisi? Kyse on ennen muuta siitä, että kyseisellä palkkatasolla käteen jäävien ansioiden osalta se ei toimisi. Eivät suomalaiset ole yhtäkkiä lopettaneet olemasta sopivia tai halukkaita työskentelemään joukkoliikenteessä, vanhustenhoidossa, ravintola-alalla, siivoojina tai edes maataloudessa, jos se oli taloudellisesti kannattavaa suhteessa siihen, että saman rahan saa muullakin tavoin, Purra sanoo.

– Tuotannontekijämarkkinoiden perusrakenteessa työvoiman hinta eli palkkataso joustaa ylöspäin, mikäli työvoiman kysyntä kasvaa ja työvoimasta on pulaa. Rajan yli saapuva halpojen työntekijöiden virta rikkoo tämän mallin. Mutta joku lopulta maksaa erotuksen, ja se joku on veronmaksaja, Purra opastaa.

– Matalapalkkamaahanmuuton hehkuttaminen on yksi tämän päivän suurimpia bluffeja. En voi ymmärtää, että tästäkään asiasta ei voida puhua rehellisesti. Ongelma ei varmasti ole helppo ratkaistava, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa, Purra sanoo ja muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa suunnitellaan matalapalkkamaahanmuuton rajoituksia.

Purran mukaan jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että Suomeen halutaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita.

– Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Ongelmat ovat rakenteellisia

Purran mukaan suomalaisen sosiaaliturvan taso ja muut hyvinvointiyhteiskunnan edut varmistavat sen, että ihmisellä ei pidemmän päälle ole kannusteita työskennellä matalien palkkojen aloilla.

– Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen.

– Sen jälkeen kun matalalla palkalla Suomeen työskentelemään tullut ihminen on vakiinnuttanut oleskelunsa maassa, eli saanut oleskeluluvan tai jopa kansalaisuuden, hän huomaa nopeasti samat heikot työnteon kannustimet kuin suomalainenkin, eli matalan käteen jäävän palkan eteen ei kannata käydä töissä.

– Ei tämän ymmärtäminen vaadi kummoista maahanmuuttopolitiikan ymmärtämistä. Taloustieteen perusopit riittävät, Purra sanoo.

– Asian ääneen sanominen ei ole kenenkään syyllistämistä, Purra lisää.  

– Monet työperäisen maahanmuuton kannattajat usein huomauttavat, että onhan Suomestakin menty Ruotsiin töihin ja Euroopasta on menty Yhdysvaltoihin. Tämä on totta, mutta silloin ulkomaille mentiin tekemään työtä, integroiduttiin maahan, opeteltiin kieli ja tehtiin jopa kantaväestöä enemmän töitä, jotta päästiin elämässä eteenpäin. Ei ollut sosiaalivaltion verkkoja, joiden varaan jäädä.

Sosiaaliturva kansalaisuusperustaiseksi ja muita ratkaisuja

Purran mukaan kouluttamattoman työvoiman saapuminen voisi olla kestävää ainoastaan tilanteessa, jossa työlupaan ei liittyisi oikeutta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin.

– Mikäli sosiaaliturvajärjestelmämme olisi kansalaisuusperustainen, tällaisia ongelmia ei olisi. Silloin työperäinen maahanmuutto ihan oikeasti olisi työperustaista, ja työnantajan olisi maksettava palkka, jolla täällä myös tulee toimeen. Moni muukin maahanmuuttoon liittyvä ongelma helpottaisi, Purra sanoo.

– En valitettavasti kuitenkaan usko, että hallituksella on intoa lähteä kehittämään kansalaisuusperustaista sosiaaliturvaa ja siihen rinnalle kansalaisuuden myöntämisen kiristämistä. Päinvastoin esimerkiksi vihreät esitti vasta maahanmuuttajien tekemän työn ja sosiaaliturvan entistä läheisempää yhteyttä. Tämä tietää vain huonoa, siis lisää maksettavaa veronmaksajalle.

Perussuomalaiset on esittänyt 3000 euron palkkarajaa maahan EU:n ulkopuolelta saapuvalle työperäiselle siirtolaisuudelle. Kausityöntekijöitä raja ei koskisi.

Purran mukaan Suomi tarvitsee matalapalkkamaahanmuuton sijaan oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä.

– Lisäksi tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen. Kansallisen koulutuspolitiikan vastuulla on huolehtia, että oikeilla aloilla ja mahdollisimman hyvin myös oikeilla alueilla on riittävä määrä osaavaa työvoimaa, Purra sanoo.

– Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.

Lyhyesti kuntavaaleista – ja kiitos!

Tämän postauksen julkaiseminen venyi näin myöhään, koska kuvittelin tekeväni vähän laajemman analyysin vaaleista – sekä puolueen että Kirkkonummen osalta. Nyt tiistai-iltana klo 21, kun vieläkin ovat päivän hommat kesken, on todettava, että en ehdi kirjoittaa sellaista ainakaan säällisessä ajassa vaalien jälkeen – eli viimeistään tänään.

Perussuomalaisilla meni erinomaisesti lähes jokaisessa kunnassa, mutta kuten olemme nähneet, media ja vastustajamme itkevät (so. nauravat), että tussahti. Kyseessä lienee jokin uusi strategia, jonka tavoitteena on saada suurin voittaja näyttämään epäonnistujalta. Se tosiasia, että jäimme gallupeista, on valitettavasti toistunut kaikissa kuntavaaleissa eikä tullut yllätyksenä.

Tällä kertaa äänestysprosentti jäi entistä alhaisemmaksi, kivuten vain hädin tuskin yli 55 prosentin. Olen jo valmiiksi erittäin huolestunut seuraavaksi koittavien aluevaalien (so. maakuntavaalien) äänestysaktiivisuudesta. Jos edes yksikään puolue ei kykene uskottavasti perustelemaan tällaisen himmelin merkitystä, miten asia – tai aluevaltuustojen merkitys – saataisiin myytyä äänestäjille, kun kuntavaalejakaan ei tämän paremmin saada.

Mitä enemmän vaaleja on, sitä enemmän puolueorganisaatiot muuttuvat vaalikoneiksi. Mitä enemmän ne muuttuvat vaalikoneiksi, sitä hankalampaa on tehdä varsinaista pidemmän tähtäimen politiikkaa ja esittää johdonmukaisia vaihtoehtoja. Ja tästä edelleen seuraa se, että kansalaiset uskovat yhä vähemmän poliitikkojen ja demokraattisen prosessin mahdollisuuksiin muuttaa asioita – ja äänestävät yhä vähemmän.

Kuka haluaa antaa soteasiansa aluevaltuuston päätettäväksi? Sellaisen aluevaltuuston, jossa istuu lähinnä pelkkiä kansanedustajia alueiden isoista kunnista? Sellaisen, jonka mandaatti nojaa 20 prosentin äänestysaktiivisuuteen?

Ennen hallituksen runnoman soteuudistuksen ja seuraavien vaalien enempää manaamista totean kuitenkin sunnuntain kuntavaalituloksista vielä sen, että myös Kirkkonummella perussuomalaiset teki suuren nousun. Kolmen hengen valtuustoryhmämme kasvoi seitsemään valtuutettuun.

Itse yli viisinkertaistin äänimääräni edellisistä kuntavaaleista, ja olen tietenkin sekä häkeltynyt että kiitollinen. Lämmin kiitos kaikille tukijoilleni ja äänestäjilleni!

Kiitos perussuomalaiset, ollaan ylpeitä ja iloisia hienosta tuloksesta! Onnea uusille valtuutetuille ympäri maan!

Kiitos! (14.6.)



Kirkkonummi ja tilanne ennen vaaleja [kuntavaalit 2021]

Kirkkonummi on 40 000 asukkaan Länsi-Uudenmaan kunta, joka rajoittuu muun muassa Espooseen. Olemme perinteisesti hyvinvoiva, mutta nyttemmin karmeissa veloissa. Lainakannan on edelleen arvioitu jopa kaksinkertaistuvan nykyisestä vuoden 2023 loppuun mennessä.

Vastaavasti verotulot eivät ole kehittyneet niin suotuisasti kuin olisi odottanut. Taakkaa ovat lisänneet valtavat ja osin reilusti yli budjetoidun menneet investoinnit. Vaikka väkiluku kasvaa ja elinvoimaakin piisaa, ei kunta todellakaan ole vaillla ongelmia. Muun muassa täysin kaistapäistä pienten asuntojen rakentamisen vimmaa ja sen vaikutuksia käsittelin blogissani muutama viikko sitten.

Yle kuntatutka 2021

Viime vaaleissa perussuomalaiset sai valtuustoon neljä edustajaa (valtuuston koko 51 paikkaa), joista yksi loikkasi myöhemmin ensin sinisiin ja sitten vielä eteenpäin. Valtuustoryhmämme on siis ollut hyvin pieni, ja se on tietenkin näkynyt myös toiminnassa. Kauden puolivälissä saimme viimein jäsenen kunnanhallitukseen, mikä huomattavasti paransi vaikutusmahdollisuuksiamme.

Itse olen valtuuston jäsen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja. Luovuin lautakunta- ja ylikunnallisista paikoista tultuani valituksi kansanedustajaksi ja puoluejohtoon. Vaikka päätös oli ajankäytön kannalta välttämätön, vaikutti se valitettavasti myös niin, että en enää ollut läheskään yhtä hyvin perillä Kirkkonummen asioista.

Kirkkonummen valtapuolueet ovat perinteisesti kokoomus ja rkp. Viime vaalien suurin oli kokoomus, vaikka ryhmä kahdella paikalla pienenikin. Suurimpaan vaalivoittoon ja rkp:n kanssa jaetulle kakkospaikalle pääsi vihreät, mutta puolueen iloa ei kestänyt kauan, sillä ryhmä hajosi kahtia. Toinen puoli jäi vihreäksi, toinen aloitti nimellä Pro Kirkkonummi. Tämä uusi lista on sittemmin kerännyt useampia edustajia ja ehdokkaita myös muista ryhmistä. Pohja on kuitenkin vahvan vihreä.

Neljä viikkoa ennen vaaleja tilanne on jännittävä. Mitä tahansa voi tapahtua. Toivon ja odotan, että saamme huomattavasti viime vaaleja paremman tuloksen. Myös monet muut puolueet ovat onnistuneet listojen täyttämisessä.

Yle kuntatutka 2021.

Kokoomuksesta on lähdössä suuri määrä konkareita, ja tilalle on tullut uusia kasvoja. Jotkut sanovat, että kokoomus menettää paikkojaan, mutta saa nyt nähdä.

Kirkkonummen rkp on hyvin monimuotoinen puolue ja sisältää konservatiiveja ja ultraliberaaleja oikealta vasemmalle. Valtuuston puheenjohtajana toimii rkp:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz. Vaikea sanoa, miten rkp:n kannatus kehittyy. Adlercreutz on ollut kunnan ylivoimainen ääniharava.

Perussuomalaiset on kunta-asioissa tehnyt eniten käytännön yhteistyötä kokoomuksen kanssa, mutta yleisesti ottaen koko valtuustosalista löytyy tilannekohtaisesti samanmielisyyttä ja yhteistyötä yli rajojen. Varsinaisia riitoja on vähänlaisesti tai ne ovat ryhmien sisäisiä. Jos esimerkiksi vertaa Helsingin – tai edes Espoon – valtuustoihin, ei meillä ole mitään sellaista. Onneksi.

Tasan neljä viikkoa varsinaiseen vaalipäivään. Tsemppiä, Kirkkonummen perussuomalaiset!