Päiväkoti, jossa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta

cube-639827__480

Kaikki pääkaupunkiseudulla tai muissa isoissa kaupungeissa asuvat tiedämme, että koulut ja asuinalueet ovat koko ajan vahvemmin jakautuneita. Maahanmuutto ja huono-osaisuus sijoittuvat tietyille seuduille. Maahanmuutto myös ”syrjäyttää” kotoperäistä huono-osaisuutta.

Nyt on tullut lisätietoa päiväkotien tilanteesta – ja se on karmeaa luettavaa.

Varsinainen yllätys tämä ei tietenkään ole. Jo vuosia sitten, muun muassa kun itse asuin Vantaalla vuosina 2006-2008, panin omakohtaisesti merkille tilanteen, joka jo silloin oli huono – juuri niin huono, että lastensa parasta ajattelevat maksukykyiset vanhemmat muuttavat helposti muualle.

Valtavat tuloerot

Erot Helsingin päiväkotien toimintaympäristöissä ovat revenneet valtaviksi. Asukkaiden keskimääräisten vuositulojen ero päiväkotien lähialueiden välillä on kasvanut yli nelinkertaiseksi.

Pienimmillään keskimääräiset vuositulot ovat tuloköyhimmällä päiväkodin lähialueella alle 15 000 euroa, kun taas hyvätuloisimmalla alueella keskitulot nousevat yli 63 000 euroon.

Heikoimmilla alueilla kotitalouksien keskitulot jäävät 26 000 euroon.

Koko kotitalouden keskitulot 26 000,- vuodessa eli 2160,- kuukaudessa. Se tarkoittaa, että näillä alueilla lähes kaikki asukkaat ovat riippuvaisia sosiaaliturvasta – perusturvasta ja toimeentulotuesta.

Vasemmistopuolueet paasaavat mielellään kasvavista tuloeroista. Mitään tietoa siitä, millaisia nämä olisivat ILMAN maahanmuuttajien ensimmäistä ja myöhempiä sukupolvia, ei ole. Miten me voisimme tehdä järkeviä poliittisia päätöksiä, jos meillä ei edes ole välttämättömintä tietoa asiasta?

Kuten olen ennenkin todennut, kaikki tilastoinnit ja analyysit pitäisi tehdä niin, että maahanmuuttajien osuus saataisiin irrotettua kokonaismassasta. Tiedän, että lukuisilla osa-alueilla suomalaisen yhteiskunnan saama arvosana ei olisi lainkaan niin surkea. Ja ennen kaikkea ongelmaan puuttuminen olisi edes teoriassa mahdollista – toisin kuin nyt, kun samaan aikaan haalitaan maahan yhä lisää huono-osaisia, ja sitten päivitellään kovaan ääneen, kun käyrät sojottavat vääriin suuntiin.

Segregaatio ja maahanmuuttoalueet

Segregaatiossa Suomi ja Helsinki alkaa nyt olla muun Euroopan tasoa.

Tämä oli vain ajankysymys. Kaikki muutkin maahanmuuton ongelmat tulevat Suomeen, ennemmin tai myöhemmin. Meillä ei kertakaikkiaan ole yhtään mitään sellaista tekijää tai ominaisuutta, joka estäisi kaikkien samojen ongelmien kärjistymisen.

Oikeastaan päinvastoin. Hyvin inklusiivinen ja antelias sosiaaliturvamme yhdistettynä avoimiin rajoihin on sellainen pommiyhdistelmä, että uskon meidän menevän ongelmissa vielä Ruotsistakin ohi, ellei jotakin hyvin radikaalia tehdä pian.

Esimerkiksi Vantaalta tiedetään, että on jo päiväkoteja, joissa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta.

Siinäpä sitten kotoutumaan? Mihinkähän kieleen tai kulttuuriin on tarkoitus kotoutua?

Voisi kuvitella, että tällaista tietoa saatuaan kaupunkien johdoissa ja valtakunnan tasolla oltaisiin TODELLA huolestuneita maahanmuutosta.

Mutta höpsis. Siellä ei huudeta ”nyt riittää!”, vaan siellä huudetaan:

Lisää rahaa!

Maahanmuutto on oleellinen tekijä sosiaalivaltion paisumisen takana. Samalla kun suomalaiselta mummolta, vammaiselta tai lapsiperheeltä voidaan vähän nipistää, annetaan kuin vahingossa maahanmuutolle ja maahanmuuttajille vähän lisää. Otetaan siis suomalaisilta, annetaan Afrikalle ja Aasialle.

Lisärahan tarkoitus on tasoittaa eroja.

Eikö tämä ole kuin yhtä sirkusta? Sillä erotuksella, että sirkuksessa kai kuuluisi olla hauskaa, mutta maahanmuuttosirkus vain panee itkettämään.

Tasa-arvoinen Suomi, hyvinvointimme – olemme maahanmuuton ansassa.

Se raha, mikä pitäisi panna suomalaisten hyvinvointiin, kulutetaan maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin.

Kuitenkaan mikään rahasumma ei voi korjata ongelmia. Ei kaavoitus, ei koulushoppaamisen kielto, ei positiivinen syrjintä, ei kotouttaminen.

Suomeen tuleva maahanmuutto rakentaa sosioekonomista yksinomaan tulonsiirtojen varassa olevaa alaluokkaa, kaikkien muiden aiheuttamiensa ongelmien lisäksi.

Eikä tähän auta mikään muu kuin tiukka maahanmuuton kontrolli ja paluumuutto.

2

Ja lopuksi kysymys kaikille tätä halunneille, niin kuplissaan eläville pikkuporvareille kuin utopioista haaveileville moraalisosialisteille:

Mikset sinä veisi omaa lastasi tuonne päiväkotiin?

Se tasoittaisi segregaatiota, ja muutenkin toisi mukavaa monikulttuurista tunnelmaa perheeseenne.

 

***

Lainaukset:

Kvartti-lehti ja Helsingin Uutiset

Mitähän se maahanmuutto piristää?

Tänä aamuna olen saanut taas lukea lehdistä välttämättömyydestä lisätä maahanmuuttoa kestävyysvajeen korjaamiseksi, syntyvyyden lisäämiseksi ja työvoimapulaa paikkaamaan. Jopa kiintiöpakolaisten määrää pitää lisätä työvoiman saatavuuden turvaamiseksi.
 
Tässä taas yksi mielipidekirjoitukseni, jossa puin asiaa. Sen lähetin kuukausi sitten Aamulehteen, ja tietääkseni sitä ei ole julkaistu. Tutkijat, poliitikot, aktivistit, virkamiehetkin saavat päivästä toiseen levittää väärää informaatiota. Vastalauseita ei kuunnella.
 
Kunpa tässä maassa ei keskusteluja aina käytäisi kaikkein huonoimman ja pinnallisimman argumentin pohjalta!
 
Kirjoitukseni taloudesta, maahanmuutosta, väestönvaihdoksesta, syntyvyydestä ja työnteosta:
 
man-310920_1280
 

Maahanmuutto ei piristä julkista taloutta

 
Väestöpolitiikan dosentti Ismo Söderling kirjoitti (AL 3.12) romahtaneesta syntyvyydestä, taloudesta ja maahanmuutosta tehden vertailuja Suomen ja Ruotsin välillä. Muutama korjaus lienee paikallaan.
 
Myös Ruotsissa kantaruotsalaisten syntyvyys on alhaista. Väestönkasvu nojaa pitkälti maahanmuuttoon ja maahanmuuttajataustaisten lisääntymiseen.
 
Ruotsalaisille vanhemmille syntyneitä ruotsalaisia on enää 68,5 prosenttia väestöstä. Huomionarvoista on muutoksen vauhti ja muutokset tulijoiden taustoissa. Suomalaiset muodostivat vuonna 1990 lähes kolmanneksen ulkomailla syntyneistä.
 
Vuonna 2017 suurimmaksi ryhmäksi olivat nousseet syyrialaiset. Muita merkittäviä nousijoita ovat somalialaiset, turkkilaiset, afganistanilaiset ja eritrealaiset. Ruotsalainen yhteiskunta on täysin muuttunut.
 
Ruotsin ongelmat näiden ryhmien kotouttamisessa ja työllistämisessä ovat yhtä suuria kuin Suomessa ja muuallakin länsimaissa. Söderlingin väite elinvoimaisuudesta ja erityisesti talouden piristymisestä maahanmuuton myötä on hyvin ongelmallinen. Kuten Suomessakin, nämä ryhmät ovat merkittävä rasite julkiselle taloudelle, muiden maahanmuuton kustannusten lisäksi.
 
Myös saatavuusharkinnasta luopumista on laajalti pidetty virheenä, ja monet puolueet vaativat sen palauttamista.
 
Myös Suomeen alle 3000,- palkoille tulevien maahanmuuttajien työllisyys laskee muutamassa vuodessa kantaväestön alle. Lisäksi palkkaa pitää kompensoida sosiaaliturvalla. Siis suurin osa edes töihin tulevista maahanmuuttajista ei piristä julkista taloutta. Yritykset toki saattavat ”piristyä” halvalla töihin tulevasta työvoimasta. Veronmaksajat kustantavat tämän ”piristymisen” hinnan.
 
Erityistä ihmetystä Söderlingin kirjoituksessa aiheuttaa se, että se ei sanallakaan mainitse Ruotsiin suuntautuneen maahanmuuton valtavista ongelmista, joista nykyään Suomessakin saamme lehdistä lukea. Rikollisuus, jengit, väkivalta, yhteiskunnan yhä suurempi jakautuminen – tämäkö on lisääntynyttä elinvoimaa?
 
En tiedä, mitä dosentti tarkoittaa ”ahdistavalla maahanmuuttopoliittisella asenteella”, mutta mikäli sillä kyetään Suomessa välttämään edes suurimmat Ruotsin ongelmat, siitä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni.
 
Syntyvyyttä maahanmuutolla varmasti saadaan lisättyä. Pelkkiin syntyvien lasten lukumääriin ei kuitenkaan ole mitään mieltä tuijottaa. Asia vaatii todellakin kiihkotonta ja perinpohjaista keskustelua sekä erilaisten intressien huomioimista eikä mielikuviin perustuvia heittoja.

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän heikennyksiä

Miksi puhun maahanmuutosta niin paljon? Siksi, että se vaikuttaa yhteiskunnassamme lähes kaikkeen. Mikäli tarkastelemme vain suoria vaikutuksia, jää meiltä havaitsematta iso osa oleellisia asioita.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa sitä, millaisia epäsuoria vaikutuksia maahanmuutolla on – ja tällä kertaa erityisesti niin sanotulla ”työperäisellä” maahanmuutolla – ja miten se liittyy sekä humanitaariseen maahanmuuttoon ja maahanmuuttopolitiikkaan yleisesti että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen ja talous- ja sosiaalipolitiikkaamme.

2

Miksi keskustelu on vääristynyttä?

Ongelmat aihetta käsittelevässä julkisessa keskustelussa ovat räikeitä – tärkeimpänä esimerkkinä se, että meillä puhutaan osaajista, veronmaksajista ja huoltosuhteen korjaajista, vaikka oikeasti saamme halpatyövoimaa palvelualoille, sosiaaliturvan varassa eläviä perheitä ja yhä vääntyneemmän taloudellisen huoltosuhteen, muiden maahanmuuton ongelmien lisäksi. Ja tämä pääasiassa siksi, että Suomeen saavutaan maista, joista ei tule koulutettuja osaajia.

Osa keskustelijoista ei varmastikaan ymmärrä asiaa – kyseessä on varsin monimutkainen kokonaisuus – mutta osa epäilemättä johtaa tarkoituksella harhaan.

Meitä on vuosikaudet aivopesty siitä, että Suomi nimenomaan tarvitsee maahanmuuttajia tekemään töitä, koska meillä on joko työvoimapula, meitä on liian vähän tai irvokkaimmillaan, koska suomalaisia ei kiinnosta työnteko, ja niin edelleen. Media ei useinkaan välitä kyseenalaistaa poliitikkojen väitteitä tai vaatia asiantuntijoita perustelemaan näkemyksiään selkein tutkimustuloksin.

Niinpä menemme mielikuvien varassa.

Suomelle haitallinen maahanmuutto

Suomelle haitalliseen maahanmuuttoon on syytä suhtautua kriittisesti, riippumatta siitä, millä statuksella ihmiset tänne saapuvat. On maamme kannalta sangen yhdentekevää, saapuuko afganistanilainen tai nigerialainen kouluttamaton henkilö maahan työperustaisesti vai turvapaikanhakijana.

Eri ryhmien kohdalla on joitakin eroja, esimerkiksi sen suhteen, millaisiin kotouttamispalveluihin pääsee tai on velvoitettu, mutta käytännössä lopputulos on surullisen samankaltainen. Maahanmuuttaja kuormittaa sosiaalijärjestelmää ja palveluita – mikäli työllistyy, työllistyy vahvasti tuetusti tai halpamarkkinoille tai maahanmuuttokoneiston sisään.

Maahanmuuttajien koulutustaso on matala, myös seuraavilla sukupolvilla, tulot eivät kehity, he ovat kantaväestöön nähden huomattavan pienituloisia ja tukiriippuvaisia, maasta toiseen. Suomeen saapuva maahanmuutto lisää siis huono-osaisuutta.

Globaali siirtolaisuus kehitysmaista länsimaihin

Erityinen ongelma on myös siinä, että nämä eri kanavat, humanitaarinen ja työperäinen, kiihdyttävät toisiaan. Ne tekevät sitä ihan luonnostaan, koska kyse on globaalista siirtolaisuudesta, jossa kehittyvistä maista siirrytään paremman elintason ja konfliktien takia länsimaihin. Toisaalta Suomessa harjoitettava maahanmuuttopolitiikka pahentaa oleellisesti tilannetta ja nimenomaan toimii vetotekijänä sellaiselle maahanmuutolle, joka on Suomelle haitallista.

Olemme viime aikoina kuulleet, että hallitus aikoo tarjota töihin tuleville heti sosiaaliturvan, vaikka ansiotulot olisivat alle 700 euroa kuussa. Toisaalta ministeri Mykkänen on kehunut ideaansa, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saisivatkin jäädä maahan työperusteella.

Maahanhan suurin osa kielteisen päätöksen saaneista joka tapauksessa jää – koska heidän annetaan jäädä –  mutta tämä työvippaskonsti on jotakin uutta.

Kansainvälinen turvapaikkainstituutio ei kuitenkaan ole tarkoitettu massasiirtolaisuuden elintasokanavaksi eikä tuottamaan meille halpoja työntekijöitä.

Sosiaaliturva kompensoi alhaista palkkaa

Kukaan ei elä, etenkään pääkaupunkiseudulla, 700 euron tuloilla. Vaaditaan siis sosiaaliturvaa, tulonsiirtoja, palveluita, koko jatkuvasti paisuvaa maahanmuuttokoneistoa. Esimerkiksi Espoossa jopa 43 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä tehdään maahanmuuttajataustaisille. Kun suoritetaan perheenyhdistäminen, vaadittujen tulonsiirtojen ja palvelujen ja muiden ongelmien määrä moninkertaistuu.

Valtio maksaa verorahoista surkean palkan kompensaation, koska kaikilla on Suomessa oikeus säälliseen tulotasoon. Kyseessä on ensinnäkin selvä tiettyyn osaan elinkeinoelämää kohdistettava tukimuoto, yritystuki, joka mahdollistaa alhaiset palkat ja estää niiden normaalin kehittymisen. Toisekseen – vähän riippuen alla vaikuttavasta ideologiasta – kyse on näennäisestä maailmanparantamisesta, jonka senkin lasku lankeaa suomalaiselle veronmaksajalle.

Oikeisto ja vasemmisto – tai oikeastaan elinkeinoelämän edustajat, markkinauskovaiset ja maailmanparantajat –  pelaavat samaan suuntaan, eri syistä. Kehitysmaista ja mieluusti suomalaiselle kulttuurille mahdollisimman kaukaisista paikoista kotoisin olevia ihmisiä on saatava maahan.

Virolaisten määrä esimerkiksi rakennuksilla on laskussa, koska tarjolle on tullut jotakin halvempaa. Aina tulee jotakin halvempaa.

On siis täysin loogista, että vasemmistoliiton edustaja on mukana allekirjoittamassa samaa saatavuusharkinnan poistavaa lakialoitetta kuin markkinoihin sokeasti uskova oikeistoliberaali.

1

Häviäjänä suomalainen työntekijä ja yhteiskunta

Matalapalkka-alojen kasvun ja monikulttuuristumisen ongelmat eivät kohdistu ainoastaan suomalaisiin duunareihin, vaan koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin. Toki suurimman taakan kantaa, kuten maahanmuuton tapauksessa aina, pieni- ja alempi keskituloinen tavallinen suomalainen, jonka taloudellinen liikkumavara ei mahdollista edes maahanmuuton muilta haitoilta suojautumista.

Maahanmuutto jouduttaa tuotannon palveluvaltaistumista ja tuotannon työvoimavaltaistumista. Tämä on täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä, innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Se, että meillä on yhä halvempaa kotisiivousta, pizzaa, hiustenleikkuuta, pian kengänkiillottajia ja muita ison maailman ammatteja on myös ristiriidassa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan liitettyjen monien arvojen kanssa. Me pääsimme jo kerran kotiapulaisista ja piioista – tuommeko ne takaisin? Me pääsimme luokkayhteiskunnasta – haluammeko sen takaisin, vielä vahvasti etnisenä versiona? Pitääkö meidän tuoda WC-vahdit takaisin, kuten Keski-Euroopassa, jotta saamme luku- ja kirjoitustaidottomille työpaikkoja?

Entä eikö rasismista huolta kantavia vaivaa, että suurin osa siivoojista on tummaihoisia?

Kenen asialla maahanmuuton kannattajat ovat?

Kehitysmaista tuotavan maahanmuuton kannattajat haluavat Suomeen kahdet, jopa useammat erilliset työmarkkinat, etnisen, työvoimaintensiivisen ja halvan palveluyhteiskunnan, luokkayhteiskunnan ja yhä pienemmän veronmaksajien porukan maksamaan viulut.

Tämä on täysin käsittämätöntä tilanteessa, jossa jokainen poliitikko ja keskustelija on sitä mieltä, että eriarvoistuminen ja yhteiskunnallinen polarisaatio ovat merkittäviä ongelmia, joihin pitää puuttua. Miksi sitä sitten tahallisesti kiihdytetään ja tuottamalla tuotetaan? Olisiko niin, että kaikki poliitikot tai keskustelijat eivät sittenkään ihan oikeasti ole huolestuneita eriarvoistumisesta tai polarisaatiosta?

Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla kyseisille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua juuri Suomeen. Sosiaaliturva ja avoin yhteiskunta toimivat vetotekijöinä.

Järjestelmä kaatuu sulaan mahdottomuuteensa

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä mahdottomammaksi käy ylläpitää hyvää sosiaaliturvaa, hyviä työehtoja ja hyvää palkkakehitystä. Maksajat eivät riitä, saajia on yhä enemmän.

Mitä tekee oikeisto – vaatii tietysti sosiaaliturvaan ja palveluihin leikkauksia, työehtoihin heikennyksiä, maahanmuuttajille entistä alempia palkkoja heikon tuottavuuden vuoksi.

Ja juuri näitä kaikkia meidän maassamme tällä hetkellä todistetaan.

Samalla kun kotouttamisrahaa pannaan maahanmuuttajalähiöihin, ikänsä veroja maksaneen suomalaisen palvelut heikkenevät. Samalla kun maahanmuuttajan lapset pitää saada varhaiskasvatukseen, jotta tapahtuu kotoutumista eli integroitumista eli halpatyömarkkinoille työllistymistä, myös suomalaisen perheen mahdollisuuksia hoitaa lastaan kotona heikennetään. Jotta pitkäaikaistyötön maahanmuuttaja saadaan tukityöllistettyä, myös suomalaista rakennustyömiestä, joka on työtön siksi, että maahanmuuttajat saivat hänen työnsä, pitää kepittää ja aktivoida.

Useampi poliitikko, talousasiantuntija, jopa nobelisti ja viime päivinä myös koulutettujen etujärjestö Akava ovat vaatineet maahanmuuttajille alempaa palkkaa. Logiikka on täysin oikea. Tuottavuus on huono, palkan pitää joustaa alaspäin.

Mutta sosiaaliturva, jolla palkkaa kompensoidaan, veronmaksajan rahalla, ei maahanmuuttajien kohdalla jousta alaspäin. Vastaan tulevat perustuslaki ja yhdenvertaisuus ja moralistien huuto.

Sen sijaan koko sosiaaliturvajärjestelmäämme ollaan juuri uudistamassa. Julkituotu tavoite on saada se vastaamaan paremmin työn murrosta ja sitä, että sosiaaliturva ja työ voidaan helpommin yhdistää. Kyseessä on juuri se prosessi, jota olen edellä kuvannut.

Toisin sanoen, suomalaiselle veronmaksajalle maahanmuutto maksaa koko ajan yhä enemmän, niin suorien kuin epäsuorien kustannusten kautta.

Tämä on osa sitä noidankehää, jossa Suomi on. Hyvinvointiyhteiskunta ja säädellyt työmarkkinat eivät voi toteutua avoimen maahanmuuton maailmassa, täysin riippumatta siitä, puhummeko turvapaikanhakijoista vai kehittyvistä maista saapuvasta työperustaisesta maahanmuutosta vai ehkä opiskelijoista, jotka käyvät pokkaamassa ilmaisen koulutuksen ja samalla sosiaaliturvan ja perheenyhdistämisen etuudet.

Alkanutta prosessia on vaikea keskeyttää, vaikka sille olisi enemmänkin poliittista tahtoa. Suomen kehittyneet työmarkkinat ja hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu vuosikymmenien kuluessa. Järjestelmän murtumiseen ei mene läheskään niin kauan.

Maahanmuutto ei toki yksin aiheuta sitä, mutta yhdistettynä moneen muuhun haasteeseen ja kehityssuuntaan, prosessi on päivänselvä. Ja se käy meille monin tavoin hyvin kalliiksi.

(Kirjoitus perustuu puheenvuorooni Suomen Perustan tutkimuksen Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous julkaisutilaisuudessa 26.10.2018. Tilaisuuden tallenne täällä; Suomen Uutisten juttuja täällä, täällä ja täällä.)

 

 

 

Vappupuhe

vappu3

Arvoisat kirkkonummelaiset vapun viettäjät ja muu väki,

Minun nimeni on Riikka Purra ja toimin kunnanvaltuutettuna, perussuomalaisen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja koko puolueen poliittisena suunnittelijana. Minulla on ilo ja kunnia lausua muutama sana tänä keväisenä vaikkakin hieman surullisen koleana juhlapäivänä, jota työn, työväen ja kuohuvan juoman päivänäkin vietetään.

Oletko sinä kuullut, että Suomea vaivaa työvoimapula? Että talouskasvumme ja itsetuntoamme kohottava nousukausi eivät saa tarpeeksi vauhtia, koska työntekijöistä on niin monella sektorilla pulaa? Entä oletko ihmetellyt, miten pääkaupunkiseudulla voi olla yhtä paljon työttömiä suomalaisia rakennusmiehiä kuin virolaisia työllisiä rakennusmiehiä?

Voi ei, tietysti se perussuomalainen puhuu taas maahanmuuttajista, ja maahanmuuttajat ovat noille kaiken pahan alku ja juuri, saatat ajatella.

Maltahan kuunnella, yritän selittää. Sillä selitystä tämä asia todella vaatii. Puolueet, poliitikot, toimittajat, aamun lehtiemme ekonomistit, ay-liikkeen puhuvat päät – he eivät selitä asiaa. Joskus siksi, että he eivät oikeasti ymmärrä sitä. Yleensä kuitenkin siksi, että selittämättä jättäminen on heidän etunsa tai ideologiansa mukaista.

Suomessa halutaan lisätä niin sanottua työperäistä maahanmuuttoa ja jopa luopua työvoiman saatavuusharkinnasta – kuulemma koska Suomi tarvitsee osaajia ja sitä työvoimaa paikkaamaan ammottavaa työvoimapulaamme.

EU:ssa ainoastaan yhdessä maassa, Ruotsissa, on tehty virhe luopua saatavuusharkinnasta. Useampi puolue, muun muassa sosiaalidemokraatit, on luvannut palauttaa sen, mikäli pääsee hallitukseen piakkoin järjestettävien vaalien jälkeen. Arvon kuulijat toivottavasti tietävät, että Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta ei Suomen kannattaisi ottaa mallia, yhtään millään osa-alueella.

Saatavuusharkinnasta luopuminen – tai ylipäätänsä maahanmuuton kannustaminen – ei toisi Suomeen saksalaisia tai ruotsalaisia osaajia, jotka maksavat veroja enemmän kuin kuluttavat julkisia palveluita, jotka kotoutuvat ja viihtyvät täällä. Se toisi Suomeen kehitysmaista kouluttamattomia ihmisiä, jotka eivät saa oleskelulupaa turvapaikan hakemisen kautta. Nämä ihmiset työllistyttyäänkin jäävät taloudellisilta nettovaikutuksiltaan huomattavasti miinuksen puolelle, kotoutuvat vaikeasti, puhumattakaan jatkuvasti monikulttuuristuvan yhteiskunnan muista ongelmista.

Minä en arvostele maahanmuuttajia, minä arvostelen tolkutonta järjestelmäämme.

Kehitysmaista saapuvat ihmiset työllistyvät huomattavan harvoin eikä tilanne mainittavasti muutu pitkänkään maassaolon jälkeen. Työllistyessään nämä ihmiset alkavat yleensä siivoojiksi, pizzerian työntekijöiksi, bussikuskeiksi – siis matalapalkka-aloille, joissa tarvitaan vähän tai ei lainkaan koulutusta.

Tämä on onnenpotku näille yrityksille. Jatkuva maahanmuutto takaa sen, että työvoimaa on tarjolla ja sen, että palkka onnistutaan pitämään hyvin alhaisena. Niin alhaisena, että sillä ei itse asiassa tule toimeen, varsinkaan pääkaupunkiseudulla. Mikä tarkoittaa sitä, että valtion on joka tapauksessa osallistuttava henkilön tai yleensä koko ison perheen toimeentuloon tulonsiirroilla. Siis veronmaksajien rahalla.

Tämä on oleellista. Kyseessä on meidän veronmaksajien kustantama epäsuora yritystuki. Se auttaa pienipalkkaisia maahanmuuttajia työllistäviä yrityksiä tekemään parempia voittoja ja kuten sanottua – pitämään ne palkat liian alhaisina. Paljon alhaisempina kuin mihin ne asettuisivat ilman valtion – eli meidän veronmaksajien – kompensaatiota.

Etkö usko? Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla jo nyt jopa 40 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä tehdään vieraskielisille. Suomalaisella työntekijällä – päiväkodin hoitajalla, rakennusmiehellä, sairaanhoitajalla, tarjoilijalla – joka jää palkallaan juuri tulonsiirtojen saamisen rajan yläpuolelle, ei ole varaa maksaa asumisesta varsinkaan Helsingissä. Mitä sitten tapahtuu?

Hän ei voi asua Helsingissä, niinpä hän ei asu Helsingissä. Alueelle tulee pulaa työntekijöistä, joilla ei ole varaa asua siellä – ainakaan sellaisella alueella, joka olisi tarpeeksi viihtyisä ja rauhallinen, ja jossa olisi toimivat ja hyvät päiväkodit ja koulut – ja vain maltillisesti maahanmuuttajia.

Samalla vuokra-asuntojen hinnat nousevat, asumistuesta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus, työnteko kannattaa yhä vähemmän. Tuloerot työssäkäyvän ei tulonsiirtoja saavan ja tulonsiirtoja saavan välillä ovat liian pienet. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus kasvaa. Ja poliitikot vain mesoavat, että lapsiakin pitäisi tehdä, kun syntyvyys laahaa.

Tähän tilanteeseenko nuoret parit tekisivät lapsia?

Säästyäksesi maahanmuuton, globalisaation ja äärettömän huonon politiikan seurauksilta sinulla pitää olla hyvä koulutus, varma työpaikka ja riittävästi rahaa. Muuten olet heikoilla.

Nämä ongelmat koskettavat tavalla tai toisella tavallisia suomalaisia ihmisiä, pieni- ja keskituloisia. Mutta kuten alussa sanoin, näitä vaikutusketjuja harvemmin kukaan haluaa avata.

Vaikeneminen palvelee joko poliittista ideologiaa, jonka mukaan maahanmuuton lisääminen vain on hyvä juttu, koska se on hyvä juttu. Tai se palvelee joidenkin työnantajien, yritysten, kaverikapitalistien sidosryhmien tai järjestöjen taloudellista etua ja valtaa.

Ruotsin esimerkki osoittaa, että jos saatavuusharkinta poistetaan, syntyy myös mekanismi, jolla ylipäätänsä kehitysmaista saapuvaa maahanmuuttoa lisätään. Saatavuusharkinnan poisto luo lumetyöpaikkojen markkinat. Muutaman kuukauden pestit etnisissä ravintoloissa laittomasti maassa oleville eli kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille takaavat oleskeluluvan. Tämä vaikuttaa itse asiassa jopa houkuttelevammalta tavalta tulla Suomeen kuin epävarma turvapaikan hakeminen.

Mutta oikeastiko tämä on sitä, mitä korkean teknologian ja osaamisen, robotisaation ja innovaatioiden Suomi haluaa lisää? Halpatyövoimaa palvelumarkkinoille, työvoimaintensiivisyyttä, kouluttamattomuutta, maahanmuuttajia siivoamaan sotkumme, joita – kuulemma – emme itse halua, jaksa tai viitsi siivota. Höpö höpö.

Minä en arvostele maahanmuuttajia, minä arvostelen tolkutonta järjestelmäämme.

Sen luoneet poliitikot edellyttävät, että kansalaiset uskovat kahteen valheeseen – ensinnäkin siihen, että tällainen toiminta on meille ja maallemme hyväksi, toisekseen siihen, että tämä olisi jotenkin moraalista ja voisimme näin ratkaista globaalin maailman ongelmia. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Tällainen maahanmuutto ei hyödytä meitä. Se ei varsinkaan hyödytä meitä taloudellisesti. Väestönsiirtoon perustuva humanitaarinen järjestelmä ei myöskään auta kehitysmaita, ei poista konflikteja eikä lisää tasa-arvoa. Mikäli haluamme auttaa heikosti voivia maita ja ihmisiä, on lukuisia paljon parempia keinoja.

Virolaiset työntekijämme ovat jo alkaneet siirtyä takaisin Viroon. Siellä palkat nousevat eikä maahanmuutto – ainakaan vielä – pidä niitä keinotekoisen alhaalla. Myös virolainen hyvinvointiyhteiskunta kehittyy vahvasti ja esimerkiksi perhe-etuudet ovat paikoin jo parempia kuin Suomessa. Viro ilmeisesti aikoo kasvaa ja kehittyä virolaisena kansakuntana ja itsenäisenä valtiona myös tulevaisuudessa.

Entäpä Suomi?

vappu4.jpg

Niin sanottuun työvoimapulaan voisi vaikuttaa kahdella tavalla. Joko palkkoja nostamalla tai työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmää niin muuttamalla, että kannustimet töihin menemiseen kasvaisivat, myös matalasti palkatuille aloille.  Kumpikaan näistä ei ole ratkaisuna helppo, vallankaan kun monimutkaisten ketjujen ja vaikutusten globaalitalous vaikuttaa myös siihen, mitä maan sisällä voi tai kannattaa tehdä. Huononeva huoltosuhde ja heikko syntyvyys takaavat sen, että kakuntekijöitä on koko ajan vähemmän kakunsyöjiin verrattuna. Tämä on todella suuri ongelma.

Huolimatta ratkaisujen hankaluudesta on selvää, että mikäli poliittista tahtoa olisi, asiat voitaisiin tehdä toisin. Poliittiset päätöksemme voisivat hyödyttää suomalaisia. Me voisimme priorisoida suomalaisia työllisiä, työttömiä, huono-osaisia ja vanhuksia Afrikasta ja arabimaista saapuvien edelle. Ehkä me voisimme jopa maksaa hieman enemmän pizzasta, uudesta topista ja kotisiivouksesta, mikäli me näitä koemme tarvitsevamme.

Kyse ei ole luonnonlaista tai kehityskulusta, jolle emme voi mitään. Kyllä voimme, jos haluamme.

Ja ainakin minä haluan. Asian sanominen ei tee minusta yhtään moraalittomampaa ihmistä. Eikä sinustakaan.

Minä haluan viettää suomalaisen työn juhlaa vielä tulevaisuudessakin.

Kiitos ja oikein mukavaa vappua kaikille!

 

Koska maahanmuuton nyt vain on oltava hyvä juttu!

(kommentti HS:n pääkirjoitukseen 25.11. Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä [maksumuurin takana])

vintage-2977608_960_720

HS:n omat mielikuvat maahanmuutosta vääristyneitä

Helsingin Sanomat esitteli pääkirjoitussivullaan, kuinka vääristäen tilastoja ja tutkimuksia on mahdollista tulkita ja onnistui samaan aikaan asenteellisesti ylenkatsomaan sekä asiantuntijatietoa että kansalaisten mielipiteitä.

Ensinnäkin, maahanmuuttajien kokonaismäärä ei ole palannut ”normaalitilaan”. Se on edelleen huomattavan korkealla, vaikka vuoden 2015 lukuihin on toki matkaa. Mikään ei myöskään puhu sen puolesta, etteikö vastaava suuri ryntäys voisi olla mahdollinen myös tulevaisuudessa. Saamme kiittää lähinnä muiden maiden rajatarkastuksia ja muita Euroopassa tehtyjä kiristyksiä siitä, että virta Suomeen on hiljennyt.

Toisekseen, myönteisen päätöksen saaneiden lukumäärä ei lähimainkaan kerro koko totuutta, vaan huomioida pitäisi myös merkittävästi maahanmuuton volyymiin vaikuttava perheenyhdistäminen, joka Suomessa on itse asiassa kaikkien aikojen suurinta juuri nyt. Lisäksi nettovaikutuksiltaan taloudellemme negatiivisia maahanmuuttajia tulee myös muissa ryhmissä.

Kolmanneksi, kuten kirjoituksessakin sanotaan, tänne tulleet kyllä ”pysyvät, jos haluavat”. Suomi ei edelleenkään kykene riittävästi palauttamaan kielteisen päätöksen saaneita. Toisaalta laittomasti maassa oleskeleville ollaan tarjoamassa jopa samanlaisia palveluita kuin laillisen turvapaikan saaneille. Suurin osa rajojemme sisälle päässeistä rasittaa enemmän tai vähemmän resurssejamme. Samaan aikaan väläytellään pakolaiskiintiön nostoa.

Neljänneksi, maassa oleskelevien maahanmuuttajien (tai islaminuskoisten) kokonaisosuuden tarkasteleminen ei välttämättä ole mielekästä, sillä Suomenkin kokoisessa maassa maahanmuuttajat ovat voimakkaasti keskittyneet pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin. Jos toimittaja kävisi esimerkiksi tutustumassa helsinkiläisiin tai espoolaisiin kouluihin ja päiväkoteihin – lasten ja nuorten ryhmissä maahanmuuttajien osuus on erityisen suuri – hän saattaisi oivaltaa jotakin. Maahanmuuttajia on vähänlaisesti maaseudulla tai erityisen hyväosaisten asuinalueilla kaupungeissa.

Viidenneksi, kirjoitus antoi täysin virheellisen kuvan maahanmuuttajien taloudellisista vaikutuksista. Kaikki tutkimukset tietysti katsovat kutakin asiaa joltakin tietyltä kantilta, mutta asiaan liittyviä tutkimuksia on tehty niin paljon, että niiden tarjoamia tuloksia voi kyllä pitää ”lopullisina totuuksina”. Maahanmuuttajien, erityisesti OECD-maiden ulkopuolisten ja ”humanitaarisiin” ryhmiin kuuluvien, nettovaikutus on huomattavan negatiivinen, työllisyys alhaista ja nojautuminen tulonsiirtoihin vahvaa. Asia ei merkittävästi parane edes vuosikymmenten maassaolon jälkeen. Tämä pätee enemmän tai vähemmän kaikkiin läntisiin kohdemaihin.

Se, että kotouttaminen parantaa tilannetta, ei sen sijaan ole mikään tutkimustulos. Se on toive, joka esitetään kerta toisensa jälkeen politiikassa ja julkisessa keskustelussa. Valitettavasti Suomen tilanne ei juuri näytä poikkeavan muiden maiden tilanteesta – ei ole sellaisia toimenpiteitä, joilla tietyistä maista tulevat maahanmuuttajat saataisiin integroitua niin, että he aidosti työllistyisivät, puhumattakaan ”kantaväestön palkoille”, ja alkaisivat hyödyttää kohdemaan taloutta. Kotouttamiseen vetoaminen on helppo oikotie yrittää olla kohtaamatta ikävää tosiasiaa: sellainen maahanmuutto, joka Suomeen erityisesti kohdistuu, ei hyödytä vaan merkittävästi rasittaa julkista taloutta.

Sen sijaan kirjoituksessa kannatettiin halpatyömarkkinoiden luomista ja palkkajoustoa, jotta maahanmuuttajat saataisiin työllistettyä. Tämä heijastelee joidenkin puolueiden ajamaa saatavuusharkinnan poistoa, jonka tosiasialliset motiivit ovat jossakin muualla kuin maahanmuuttopolitiikan tehostamisessa. Vastaavaan tilanteeseen päästäisiin myös merkittävästi laskemalla suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän tasoa ja kattavuutta.

Olisi suotavaa, että Helsingin Sanomat kykenisi tarkastelemaan yhteiskunnallisia ja poliittisia ilmiöitä hieman kriittisemmin.

Oletko tarpeeksi maahanmuuttokriittinen? Mutta miksi olet noin oikeistolainen? Häh, oletko kasvissyöjä?

dock-1365387_960_720

Klusteriajattelun mukaan ihminen on aika ennalta arvattava – ajatukset ja mielipiteet asioista kulkevat samalla linjastolla. Kun olet tiettyä mieltä yhdestä asiasta, on varsin helppo tietää, mitä mieltä olet jostakin toisesta.

Olen yleensä aika huonosti sopinut tähän malliin, vaikka väitänkin, että kokonaismaailmankatsomukseni on varsin koherentti.

Olen äänestänyt aina metodilla ”pienin paha” enkä pidä sitä huonona tapana vieläkään. Miksi yhdenkään puolueen, ehdokkaista puhumattakaan, pitäisi edustaa äänestäjän mieltä yksi yhteen? Pelottava ajatuskin. Onnistunee ainoastaan silloin, kun on itse ehdolla!

Sen jälkeen kun ilmoitin, mihin puolueeseen olen mennyt duuniin ja etenkin kuntavaaliehdokkuuden jälkeen, olen saanut vastata lukuisiin ihmettelyihin – toisessa päässä kysymys siitä, miten voin olla PS:ssä, vaikka ”sitä” ja ”tätä”, toisessa taas ajatus siitä, että olen PS:äänkin jotenkin ”väärä” tai liikaa ”jotakin” ja liian vähän ”jotakin toista”.

Hölynpölyä.

Ensinnäkin, kuten olen täälläkin aikaa sitten kirjoitellut, PS on kaikkein monimuotoisin puolue. Siellä voi olla ”vasemmistolainen” tai ”oikeistolainen”, ”liberaali” tai ”konservatiivi”. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla. Ylipäätänsä monet perinteiset poliittiset käsitteet ja ulottuvuudet ovat kyseisen vaihtoehtopuolueen myötä saaneet uusia merkityksiä – siitä kertoo esimerkiksi taipumus puhua ”kakuntekijöistä” ja ”kakunjakajista”. Eri asia tietysti on, miten tämä kaikki välittyy ulospäin.

sunset-382203_960_720

On äärettömän lapsellista ajatella, että tiettyyn puolueeseen voi kuulua vain ihminen, joka vastaa median tai muun toimijan siitä rakentamaa imagoa.

Totta, en vastaa imagoa siitä, mitä on olla ”persu”. Huomautan kyllä, että se imagokin on aika usein pielessä.

Mutta otsikon kysymyksiin.

Olenko tarpeeksi maahanmuuttokriittinen? Olin sitä jo silloin, kun mitään termiä ei oltu keksittykään. Olen ollut kriittinen kaikkia ideologioita kohtaan vuosikymmeniä. Järjestelmällinen länsimaisten yhteiskuntien transformaatio tai verorahojen valuttaminen maailmanongelmiin tiettyjä kansallisia ja taloudellisia intressejä tukemaan ovat aina olleet vastalauselistallani kärjessä, maahanmuutto edellä vahvasti koko 2000-luvun.

Muun muassa koska olen hyvinvointivaltion lapsi ja länsimainen vapaa nainen, vastustan tämän meidän hyvän pois antamista.

Maahanmuuttokriittisyyteni ei tarkoita, ettenkö pyrkisi itse omissa toimissani olemaan hyvä ja aulis, mikä yleensä kriittisille ihmisille onkin päivänselvää. Täysin sokeasti uskoville tällaisen sanominen on turhaa, koska he eivät ymmärrä, mitä eroa on vaatia valtiolta tai yksilöltä.

Ei-työperäinen maahanmuutto ei ole minulle ”yksi teema”. Se on oleellinen jätti-ilmiö, joka leikkaa yhteiskunnan useimmat sektorit ja vaikuttaa kaikkeen. Sen rinnalla toimii useita muita ideoita, jotka yhdessä viettävät yhteiskuntaamme ja valtiotamme ongelmalliseen suuntaan. Minä en vastusta kansainvälisyyttä tai ulkomaisia ihmisiä, päinvastoin. Vastustan kehittyneen valtiomme muuttumista muun muassa eriarvoiseksi, segregoiduksi, rasistiseksi, alaluokkaiseksi, sovinistiseksi, relativistiseksi. En pelkää sanoa, että en todellakaan pidä kaikkia kulttuureja samanarvoisina.

lake-scenery-1365288_960_720

Miksi olen niin oikeistolainen? Olenko muka? Kannatan aikuisten holhouksen vähentämistä, pienempää ja tehokkaampaa julkista sektoria, sosiaalipolitiikan muuttamista kannustavammaksi ja ihmisen subjektia tukevaksi, ihmisen vastuunkantoa itsestään ja läheisistään, suurempia sanktioita ja rangaistuksia, kireää maahanmuuttopolitiikkaa. Ymmärrän, että kakkua ei voi jakaa, jos sitä ei ensin leivota. Olen eniten huolestunut huoltosuhteesta.

Hesarin poliittisessa kartassa sijoitun selvästi oikeistolaiseen (ja konservatiiviseen) nurkkaan. Pidän sitä kuitenkin osoituksena ennemminkin siitä, että muut ovat niin kovin vasemmistolaisia (ja ääliöliberaaleja). Karsastan kaikkein eniten poliittisia näkemyksiä, joissa rahaa ja identiteettiä vaaditaan kovaan ääneen ilman, että ymmärretään, mitä se edellyttää ja vaatii. En myöskään hyväksy, että joku sanelee minulle, miten minun pitäisi elämääni elää.

Toisaalta arvostan valtiota. Uskon, että vahvan valtion kautta voidaan taata hyvinvointia. Tämä on myös globaali näkemykseni – ainoastaan rakentamalla tiiviitä ja vahvoja valtioita voidaan rakentaa sellaista rauhaa ja hyvinvointia, jota ongelmalliset alueet tarvitsevat. Paras keinomme vaikuttaa asiaan on talouden kautta, ei maahanmuuton, ei kehitysavun, ei diplomatian. Myös ihmisten oma vastuu on jälleen oleellista.

Olen hyväosainen, mutta en ole aina ollut. Olen toisaalta selviytynyt monista asioista, joista moni ei olisi selviytynyt. Ymmärrän kyllä, että en voi käyttää henkilökohtaisia sabluunoitani muihin ihmisiin – enkä käytäkään. Olen kuitenkin yleisesti sitä mieltä, että hyväosaisilta (esimerkiksi varakkailta, älykkäiltä, taitavilta, hyvistä oloista ponnistavilta) saa ja pitää vaatia enemmän kuin muilta, muutakin kuin veroja. Vaikka olen omapäinen ja vahva yksilö, kannatan vahvoja yhteisöjä, jaettuja arvoja, usein ”konservatiivisia” ideoita ja karsastan atomistista yksilön kaiken edelle asettavaa ajattelua. Liberalismini näkyy kuitenkin siinä, että sallin yksilöille paljon, mikäli se ei vaikuta negatiivisesti muihin. Ajattelen kuitenkin aina kaikista asioista syvemmälle ja korkeammalle – mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta?

squirrel-1962790_960_720

Kaiken tuon lisäksi olen hyvin herkkä pahuuden ja välinpitämättömyyden edessä. Puolustan henkilökohtaisessa elämässäni aina heikompia, kannan huolta eläimistä ja ympäristöstä, kiivastun vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

blueberry-1533364_960_720

Ja totta, en syö ”persuruokaa” vaan ”pupunruokaa”. Guilty as charged. En silti kannata pakollista kasvisruokapäivää sen enempää kuin riistaruokapäivää, vaan suosin kaikkien lisäresurssien laittamista itse opetustoimintaan. Lasten hyvän, riittävän ja terveellisen ruoan tarjoaminen on vanhempien vastuulla, koulussa sammutetaan edullisesti vain suurin nälkä. Se, että koulussa olisi enemmän kasviksia tarjolla, ei tietenkään olisi huono asia. Asia on poliittisella agendallani sijalle 8745.

finland-908940_960_720

Integrointia, kotouttamista ja strategioita

kuva

Uuden talousjärjestelmän periaatteet (Lapin Kansa, syksy 2015)

”Kotouttaminen” (tai kotoutuminen) on jälleen yksi termi, joka kuin huomaamatta on imeytynyt vallitsevaan poliittiseen kieleen, vaikka se on normatiivisesti ja ideologisesti yhtä latautunut kuin esimerkiksi suvaitsevaisuus, monikultturismi tai moninaisuus. Henkilökohtaisesti suosin termiä integrointi kuvaamaan sitä, miten maahanmuuttajat tulevat (tai ovat tulematta) osaksi yhteiskuntaa, olipa kyse kulttuurisesta, sosiaalisesta, poliittisesta tai taloudellisesta osallistumisesta. Kotouttaminen on myös terminä hyvin yksisuuntainen – se kuvaa sitä, miten vastaanottava maa kotouttaa. Integrointi tai sopeutuminen ovat termeinä huomattavasti tasapuolisempia ja antavat vastuuta muuttaville ihmisille itselleen. Seuraavassa arkistojen kätköistä teksti kotouttamisesta, vuodelta 2015.

Vielä ”pakolaiskriisin” ollessa käynnissä kohtaamme seuraavaksi ”kotouttamiskriisin”. Kotoutuminen ei toki ole ollut ongelmatonta aiemminkaan (ks. Kotouttamisen bisnes), mutta jatkossa tilanne pahenee entisestään. Jo yksinomaan volyymi – kotouttamista tarvitsevien ihmisten kasvava määrä – on sellainen, että terveelläkin valtiontaloudella olisi nikoteltavaa. Puhumattakaan todellisesta tilanteestamme, joka on kaikkea muuta kuin taloudellisesti terve. Poliittisilla päättäjillä ja virkamiehillä ei tunnu olevan käsitystä tilanteesta eikä varsinkaan sen vaatimista toimista.

Suomalaisessa maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikassa kyse on yksinomaan reaktiivisista toimista, jotka kohdistuvat kulloinkin ilmentyneeseen ongelmaan tai ”haasteeseen”. Selvitysryhmä perustetaan, kun vettä tulee jo katon läpi. Poliitikot pyrkivät selviytymään yhdestä haastattelusta kerrallaan eikä mediasta ole heitä kovistelemaan. Hankkeiden taloutta (so. kustannuksia) avataan pienin askelin, miljoona kerrallaan, seuraava budjetti kerrallaan, mutta kokonaisnäkemystä kukaan ei uskalla sanoa ääneen, sillä se saattaisi vaikuttaa haitallisesti henkilön uudelleen valintaan ja urakehitykseen. Suomen toiminta maahanmuuton suhteen on poukkoilevaa hätätilojen paikkaamista jopa verrattuna useimpiin muihin Euroopan valtioihin. Pitkän tähtäimen näkökulma otetaan käyttöön ainoastaan silloin, kun on yksiselitteistä, että nykyhetkestä ei voida löytää edes hyvällä mielikuvituksella mitään positiivista. Looginen ihminen kuitenkin ymmärtää, että jos asiat menevät vaikkapa 20 vuotta koko ajan huonompaan suuntaan, ne eivät yhtäkkiä 21. vuodesta alkaen ala olla hyvin.

Toisaalta, miten voisimme vaatia kokonaisnäkemyksiä tai realistisia arvioita poliitikoilta, joiden ensisijainen tehtävä liittyy imagoon ja puheeseen, kun sellaisia ei ole edes asiantuntijoilla. Ihmiskunta on olevinaan älykäs, mutta ainakaan Suomessa sen kognitiivinen parhaimmisto ei edes kykene laskemaan yhteenlaskuja. Joku nieli todesta sen hubbabubban, että globaali maailma on niin kompleksinen ja epävarma, että sitä ei voida lainkaan ymmärtää. Yhteenlaskuja!

Suomi tarvitsisi strategian, todellisen maahanmuutto- ja kotouttamisohjelman. Ei sellaista kuin ”valtion maahanmuuttostrategia”, joka ”painottaa työllisyyskysymyksiä ja syrjimättömyyttä” ja haluaa, että ”Suomeen muuttavat ja asettuvat ihmiset on otettava mukaan rakentamaan maan tulevaisuutta” tai sellaista kuin ”valtion kotouttamisohjelma”, joka haluaa tukea ”maahanmuuttajien osallisuutta” ja luonnollisesti – ”edistää maahanmuuttajien työllisyyttä”.

Suomi tarvitsee oikean ja realistisen ohjelman, jossa aluksi nöyrästi myönnettäisiin, että nykyinen homma ei toimi. Ehkä me emme ole epäonnistuneet sen pahemmin kuin muutkaan, mutta että homma ei toimi. Humanitääristen maahanmuuttajien kotoutus ei toimi, he eivät työllisty eikä liberaali monikulttuurinen hyväilypolitiikkamme auta heitä integroitumaan. Tarvitsemme täysin toisenlaista politiikkaa. Ja koska rahaa ei ole, täytyy se saada yksinkertaisesti riittämään paremmin.

Strategiassa pitäisi myös pohtia tehdä selväksi, mikä on valtion ja yhteiskunnan rooli, mikä yksilöiden. Samaten siinä pitäisi selvästi määritellä valtion tehtävät ja se, missä määrin yksityinen ja kolmas sektori ottavat osaa vastaanotto- ja kotouttamistoimintaan. Tällä hetkellä yritysten toiminta on kuin villi länsi eikä kukaan tunnu tietävän, kuka on vastuussa, mitä vaaditaan, mitkä ovat standardit. Olen kommentoinut asiaa mm. eilen Iltalehdessä ja toissa viikolla Ylessä, vanhempi juttu Helsingin Uutisissa.

Oleellisinta olisi ottaa kotouttamisen määritelmävastuu pois humanisteilta ja palauttaa se valtiokeskeisen ja realistisen ajattelun piiriin. Kuuluu yksilön omaan vastuuseen opetella tiettyjä asioita uudesta yhteiskunnasta ja auttaa itse itseään. Valtion kannalta oleellisinta on työllistyminen sekä lakien ja sääntöjen noudattaminen. Samanaikaisesti olisi merkityksellistä ymmärtää, että kehitysmaista suuntautuvan siirtolaisuuden vaikutus yhteiskunnallemme ei tule koskaan yltämään sellaiseen hyötyyn kuin esimerkiksi korkeakoulutettujen länsimaalaisten työperusteinen muutto. Päinvastoin, tämän siirtolaisuuden mukanaan tuomat ongelmat on syytä tunnustaa. Näiden asioiden ääneen sanominen ei tee kenestäkään paholaista, ja tahot, jotka tällaista yrittävät esittää, tulisi ymmärtää kontekstissaan: he elävät ideologiasta, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.

Koska hyvinvointiyhteiskunta ei tule kestämään käynnissä olevaa prosessia, kuten olen useaan kertaan argumentoinut, valtion holhouspolitiikka vähenee kuin itsestään. Yhdistettynä maahanmuuttoon ja useisiin kulttuuriltaan hyvin etäisiin ryhmittymiin seuraus ei välttämättä ole kuitenkaan hyvä, vaikka holhoamisen vähentäminen sitä muuten olisikin. Noidankehä on valmis: Kotouttamisen hoitamatta jättäminen tuo lisää ongelmia. Koska töitä ei ole tarjolla, kotouttamista tehdään yhä enemmän ”muilla tavoin”, siis näennäisesti aktivoimalla maahanmuuttajia erilaisiin taloudellisesti ja inhimillisesti hyödyttömiin askareisiin. Koska nämäkin vaativat koko ajan yhä enemmän varoja (joita perustellaan sillä, että kotouttamatta jättäminen aiheuttaa lisää ongelmia), pitää resursseja siirtää muista yhteiskunnan sosiaalitoiminnoista maahanmuuton puolelle. Näin ollen maahanmuuton ja kotouttamisen sektorin mylly pyörii yhä kiihtyvällä tahdilla, mutta sen tuotos on heikko. Kyse ei ole vain taloudesta, vaan sosiaalisista ja inhimillisistä seikoista, niin maahanmuuttajien kuin muidenkin suhteen. Ja kuten professori Matti Virén eilen huomautti, asia ei suinkaan parannu ajan myötä, kuten usein otaksutaan – se pahenee.

kotokoutus

Opi nyt suomen kieltä kotokoutusasiantuntijoiden kanssa!

 

Kotouttamisesta on tullut ryyppy, jolla vastentahtoisesti suuhun tungettu maahanmuutto-vaahtokarkki saadaan kurkusta alas. Kotouttamisen resurssien lisääminen on välttämätöntä, kun tilanne kerran on tämä. Ikävä tosiseikka vain on se, että tilanne tulee tästä lähin aina olemaan tämä, jos sen perussyihin ei puututa. Toinen ikävä tosiasia on, että niin kauan kuin kotouttaminen ei ole konkreettista, tavoitteellista ja yksinkertaisesti mitattavissa, mikään ei muutu. Siirtolaispolitiikan pitäisi olla sellaista, että yksikään taho ei näin suoraan pääsisi hyötymään maahanmuuton ja kotouttamisen lisäämisestä. Valtion ja suomalaisen yhteiskunnan tulisi olla huomion keskipisteessä – ei irakilaisten miesten, kotoutumisen tutkijoiden, konsulttifirmojen, S2-firmojen, kansalaisjärjestöjen, rasismitutkijoiden, maabrändääjien…

Kiiluvasilmäiset rajojen avaamista vaativat aktivistitkin kertovat vain siitä, että valtiomme on vielä hyvä ja kunnossa – heillä on varaa. Pidettäköön tätä lakmustestiä heidän ainoana roolinaan ja jätettäköön tulevaisuuden kannalta merkityksellinen päätöksenteko siihen nimitetyille tahoille.

Ks. myös:

Kotouttaminen ja palkkojen alentaminen

Kotouttamisen bisnes


Riikka Purra, ehdolla Kirkkonummella, nro 101.

Ylen vaaligalleria

HS:n vaalikone

Kuntavaalit: Muutama sana vaalikoneista

ankreuzen-1740989_960_720

Ensikertalaista hämmästytti, kuinka työlästä vaalikoneisiin vastaaminen on, vaikka onkin hyvin selvillä itse substanssista. Hommaa ei helpottanut monien kysymysten, etenkin ylessä, järjettömyys. Kun samaan kysymykseen voisi vastata aivan yhtä hyvin (tai huonosti) ”jokseenkin samaa mieltä” tai ”jokseenkin eri mieltä”, on joku kysymyksenasettelussa pielessä. Toivottavasti vaalikoneista ehdokasta etsivät lukevat myös vastausta laajentavia selityksiä.

Toisaalta kysymysten muotoilu konkreettistenkin teemojen yhteydessä oli huvittavaa. Esimerkiksi, millainen määrä on ”roimasti” (kunnallisveron laskusta oli puhe)? Entä ”hinnalla millä hyvänsä”? Entä jos henkilöstö pitää turvata soteuudistuksessa, tarkoittaako se, että se turvataan ikuisesti?

Suosisin ehdottomasti mieluummin kysymyksiä, joissa käsitellään selviä rahasummia, selviä prosentteja, yksiselitteisiä ”kumpi”-priorisointeja ja tuotaisiin selvästi esiin, millaista ajanjaksoa kysymys käsittelee. Eikö kaikki muu ole äänestäjien harhaanjohtamista?

Entä jos kysymyksessä puhutaan pakolaisista, mutta tosiasiassa sillä halutaan viitata turvapaikanhakijoihin, joista suurella osalla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä turvapaikkaan? Terminologiset epätarkkuudet vaikuttavat vastauksiin.

Semanttiset liirumit ja tunteisiin vetoavat ilmaukset eivät kuulu vaalikoneisiin. Kysymyksenasettelu ei saa suosia tiettyjä poliittisia ideologioita. Sille on yksinkertainen selitys, miksi maailmanparantaja ei puhu rahasta!

Mutta rahan pitäisi olla oleellista myös vasemmalla ja vihreissä. Etenkin kun HS:n arvokarttojen perusteella suurin osa ehdokkaista kuuluu lähelle vasenta alanurkkaa – vasemmistoliberaaliin siipeen. Kenen lompsalla käydään? (ei ainakaan omalla, se on selvää)

There is no such thing as public money; there is only tax payers’ money.

Ylen tontilta eniten väristyksiä aiheuttivat silti kysymykset, joissa tiedusteltiin ehdokkaiden näkemyksiä siitä, pitäisikö lasten olla ennemmin uteliaita vai hyväkäytöksisiä ja että onko elämämme resurssi- ja valtakamppailua, jossa ei selviä ilman taistelua. Olisin mieluiten kirjoittanut pitkän esseen molemmista aiheista.

Summa summarum, vaalikoneet ovat paitsi aihetta myös ehdokkaita infantilisoivia. Poliittisista teemoista on mahdollista kysyä sekä asianmukaisesti, syvällisesti että ”myyvästi”. Infantilisointia vielä vakavampi ongelma on tietysti siinä, että ihmisiä pyritään aktiivisesti johtamaan harhaan.

Yleä pitää kehua toki siitä, että se tarjoaa kaikille ehdokkaille video- ja galleriamahdollisuuden. Se, että kuvia ja videoita ei voinut kuvata muuta kuin ”livenä”, oli selvästi reilua taviksia kohtaan. Toisaalta hyvin moni (etenkin vihreä!) näyttää kuitenkin ottaneen kuvan toisaalla otetusta omasta valokuvastaan – tämähän ei ollut ylen tarkoituksena.

Mutta ymmärtäähän sen, että on vaikeaa olla sinut itsensä kanssa, kun sillä tavalla puuta heinää päivät pitkät lupailee.

Riikka Purra, 101, Kirkkonummi: YLEN vaalikone, videot ja vastaukset

Hyvinvointivaltio, äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus

Pohjoismaat tottuivat roikkumaan erilaisten hyvää elämää mittaavien indeksien ja tutkimusten kärjessä. Olipa kyseessä sukupuolten tasa-arvo, ihmisoikeudet, luottamus valtioon tai koulumenestys, pohjoisen hyvinvointivaltiot olivat kärjessä. Sittemmin osa saavutuksista on heikentynyt, ja yhä ”kompleksisemman” maailman paineessa hyvinvointivaltio on alkanut purkautua eri kulmistaan. Edelleen me kuitenkin kuulumme priimusvaltioiden ryhmään – tiedämme sen itse ja sen tietävät myös monet muut ihmiset, jotka haluaisivat päästä osallisiksi sen onnesta ja autuudesta.

Useissa tutkimuksissa on arveltu etnisen, uskonnollisen ja kulttuurisen homogeenisyyden olevan merkittävä tekijä paitsi praktisen hyvinvointivaltion myös yhteisön korkean sisäisen ja eliittiin ja valtioon kohdistuvan luottamuksen takana. Vaikka asia vaikuttaa useimpien ihmisten mielestä lähes intuitiivisen selvältä, akateeminen tutkimus on pääasiassa lähestynyt asiaa nurinkurin: tutkimalla mitä etninen ja muunlainen moninaisuus saa aikaan yhteisöjen ja valtioiden tasolla. Vaikka yksittäisissä tutkimuksissa saadaankin keskenään ristiriitaisia tuloksia, alkaa vaaka kallistua sille puolen, että  liian suuren erilaisuuden tuottaminen samaan yhteisöön heikentää mm. luottamusta valtioon ja toisiin kansalaisiin sekä vähentää sitä ”liimaa”, joka valtiota ja yhteisöä pitää kasassa.

Korkeaan verotukseen, suuriin tulonsiirtoihin ja laajaan julkisten hyödykkeiden tuottamiseen nojaavan valtion tapauksessa tuon ”liiman” puuttuminen näkyy ennen pitkää muun muassa veronmaksuhalukkuuden rapautumisena, luottamuksen ”yksilöllistymisenä”, sosiaaliturvan väärinkäyttämisenä ja erilaisina eriytymisen ja eriyttämisen mekanismeina.

Koska suurin osa ”liiman” ja luottamuksen tutkimuksesta kohdistuu valtioihin, joissa ei vuosikymmeniin (tai -satoihin) ole ollut pohjoismaihin rinnastettavaa homogeenisyyttä (eikä hyvinvointivaltiota), johtopäätöksenä on usein ”vahinko on jo tapahtunut”. Toisaalta pohjoismaiden kiinnostus (tai uskallus) ymmärtää omaa ekseptionalismiaan tai sen perusteita on ollut heikkoa, myös tutkimuksellisesti – erityislaatuisuutta on käytetty lähinnä eräänlaisen narsistisen brändin muokkaajana, etenkin Ruotsissa. Priimusvaltioiden halu profiloitua korkealle kaikissa hyvän ideologioissa – kuten monikultturismissa – ei sovi yhteen rajattuun valtioon sidotun valtiollisen hyvän kanssa. Kipuilu tämän tosiasian kanssa saa ajasta ja paikasta riippuen erilaisia ilmentymiä, mutta itse seikka ei muutu mihinkään.

On mahdollista, että asiaan herätään myös Suomessa vasta, kun ”vahinko on jo tapahtunut” samassa laajuudessa kuin muissa maissa. Toisaalta tämäkin ajatus saattaa olla liian optimistinen, sillä – kuten blogissakin on usein tuotu ilmi – ”muuttuva toimintaympäristö” hyödyttää niin monia toimijoita niin monien erilaisen mekanismien kautta, että on täysin mahdollista, että kansa ja demokratia sivuutetaan tässä kehityskulussa. Toisaalta hyvinvointivaltionarsismiin kuuluu pohjaton usko omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin: ehkäpä me voisimmekin onnistua siinä, missä kukaan muu ei ole koskaan onnistunut.

Ilmainen kouluruoka, ilmainen terveydenhuolto, ilmainen koulutus, äitiyspakkaus – tässä muutama huikea suomalaisen ekseptionalismin lippulaiva. Ne ovat merkittäviä ensinnäkin siksi, että ne ovat niin harvinaisia. Hyödykkeiden ja palveluiden edessä keikkuva adjektiivi ”ilmainen” on ollut korostettuna, vaikka jokaisen luulisi ymmärtävän, mitä se tarkoittaa. Näin ei kuitenkaan ole, ei aina edes lainsäätäjiemme, jotka päättävät rahakirstun käyttötavoista, kohdalla.

Äitiyspakkaus on iso laatikko täynnä vaatteita ja vauvanhoitoon tarvittavia välineitä. Sisältö ei ole mitään ihmeellistä: perusvaatetta ja tavaraa, joita voi ostaa toki myös kaupasta. Ihmeellistä sen sijaan on se, että valtio tarjoaa tämän sosiaaliturvaetuutena kaikille odottaville äideille (tai vaihtoehtoisesti 140 euroa verottomasti).

Vastaava ”ihmeellisyys” toteutuu esimerkiksi ilmaisen koulun ja koulutuksen kohdalla. Joskus peruskoulumme onnistui tasaamaan varsin merkittävästi väestön erilaisista lähtökohdista johtuvaa eriarvoisuutta ja teki tämän korkeiden oppimistulosten ohessa. Nyt moni seikka on muuttunut eikä se sitä enää tee. Toisaalta ilmainen korkeakoulutus oli hyvin rajattua eikä avointa kaikille halukkaille – ja sen funktio oli jotakin muuta kuin toimia Suomi-brändinä (HS 7.3. Lukukausimaksut voivat tahrata Suomen brändiä).

Laki äitiysavustuksesta säädettiin jo vuonna 1937, mutta vuoteen 1949 asti se oli tarkoitettu vain vähäosaisille – tosin ryhmään laskettiin heti kaksi kolmasosaa synnyttävistä. Nykyään äitiyspakkauksen arvo on jo yli 300 euroa. Toisaalta suomalaislasten ensisänkynä toimiva pahvilaatikko on osa kulttuuria ja yhteistä historiaa, ja sikäli rahalla mittaamaton.

Äitiysavustuksesta säätämisen motiivina oli saada suomalaisten syntyvyys nousuun – ja kuten tiedämme, näin myös tapahtui. Nykyaikana olemme oppineet ymmärtämään, että suomalaisten hedelmällisyys laskee jälleen kuin lehmänhäntä eikä sille voida tehdä mitään. Lienee syytä panna merkille, että joskus suomalaisten syntyvyyttä haluttiin poliittisilla päätöksillä vilkastuttaa.

Viime vuosina eri maiden mediat ovat useaan kertaan innostuneet suomalaisesta mallista: ilmaiseksi noin paljon kaikkea! Tämä on aiheuttanut sen, että myös suomalaiset ovat nostaneet katsettaan esimerkiksi äitiyspakkauksen ympärillä: heureka, äitiysavustus on jotakin suurta! Asiaa ovat toki pitäneet pinnalla myös esimerkiksi lukuisat äitibloggaajat sekä erilaiset vauva-asiaan liittyvät tahot, ylipäätänsä siis raskauden ja vauva-ajan mediallistuminen.

Tänä vuonna uuden äitiyspakkauksen lanseeraaminen noteerattiin Helsingin Sanomien ja Ylen etusivuilla. Jo monetta vuotta peräkkäin pääkirjoituksissa ja mielipiteissä kysellään, miksi äitiyspakkauksesta (ja koulutuksesta) ei tehtäisi huippuvientituotetta, uutta nokiaa, Suomi-brändin keulakuvaa, maailman parhaan valtion sitä taikka tätä. Vanhaan maailmaan ilmiselvästi juuttunut Kela vain toteaa, että pakettia ei voida myydä, koska se ei ole kaupallinen tuote. Innovaattorit ja brändääjät narisevat huonosta itsetunnosta ja muistuttavat, kuinka sauna ja joulupukkikin on varastettu Ruotsiin.

Mutta tietenkään äitiyspakkaus ei ole kaupallinen tuote. Se on sosiaaliturvaetuus, kaikkia odottavia äitejä koskeva subjektiivinen etuus. Vaikka sauna ja joulupukki saadaan vaivatta kantamaan sekä kulttuurista, inhimillistä että taloudellista arvoa, ei tämä tarkoita, että äitiyspakkaus pystyisi samaan. Tai ilmainen koulutus.

Toisaalta kauppa, joka jakaa ilmaiseksi ämpäreitä, saa ihmisiä, jotka haluavat ämpäreitä. Yliopisto, joka antaa ilmaista opetusta kaikille halukkaille, saa ihmisiä, jotka haluavat ilmaista opetusta.  Ihmisillä kun on yleensä ajasta ja paikasta riippumatta halu saada asioita ilmaiseksi. Mitään brändiä tällaisen varaan tuskin kannattaa rakentaa – vaikka ”Suomessa kaikki on ilmaista”-brändi toteutuu kyllä jo surullisenkuuluisasti monissa naiiveissa poliittisissa tunnepyrskähdyksissä.

Se, että Suomessa on olemassa tällaisia järjestelyjä, on hienoa. Sekin on ehkä hienoa, että saamme arvollemme kuuluvaa suitsutusta asiasta. Mutta mitä se on saanut meidät ymmärtämään? Että valtiossamme on poikkeuksellisia verotukseen ja tulonsiirtoihin perustuvia etuuksia ja oikeuksia, joista monet muut maailman ihmiset voivat vain haaveilla? Tämä epäilemättä olisi oleellisin asia ymmärtää, viimeistään nyt.

Mutta ei. Nykyinen uusmoraalinen eetos uskoo, että järjestelmä voidaan laajentaa koskemaan kaikkia maailman ihmisiä – ainakin heitä, jotka onnistuvat rajoillemme pääsemään ja mahtumaan oikeanlaiseen apua tarvitsevan ihmisen muottiin. Hyvä ei kulu jakamalla, he ajattelevat, eivätkä tarkoita rakkautta.

Nykyinen uusliberaali eetos aiheen ympärillä sen sijaan keskittyy muihin seikkoihin. Se väittää ja olettaa esimerkiksi, että itse tuote – kuten se vaatetta ja tavaraa täynnä oleva laatikko – olisi jotakin erinomaista ja suurta. Että sitä täytyisi alkaa myydä ulkomaille. Ja että tämä olisi hyväksi taloudellemme – ja sille maagiselle Suomi-brändille.

Mutta eikö kyseessä ole kaksi täysin eri asiaa? Mikäli joku yritys kokee, että voisi olla kannattavaa pakata laatikkoon yhdenmukaisia vaatteita ja tavaroita ja myydä niitä kannattavasti muualle, se ehkä olisi jo tehty. Kyllä erilaisia vauvan ”start packeja” myydäänkin kaikkialla maailmassa – ei tuotteiden sullominen samaan laatikkoon mikään innovaatio voi olla.

Toisaalta se, voidaanko peruskoulu myydä ulkomaille ja miten, riippuu muista asioista kuin innovatiivisista myyjistä ja konsepteista. Idea ”suomalaisesta peruskoulusta” toimii ainoastaan valtionlaajuisena, rajattuna, universaalina hyödykkeenä, tietynlaisessa yhteisössä. Se, että opetusmetodeita ja pulpetteja onnistutaan myymään ja siirtämään, ei ole ”suomalaisen peruskoulun” myymistä. Hyvinvointivaltio istuu erittäin nihkeästi kaupalliseen toimintaan, innokkaiden talousmiesten ja -naisten toiveista riippumatta.

Vielä nihkeämmin se istuu kuitenkin ideaan avoimesta maailmasta ja oikeuksiemme inklusiivisuudesta.

Sosiaaliturvaetuudesta tai universaalista oikeudesta ei tule vientituotetta. Toisaalta liian avoimessa maailmassamme siitä saattaa tulla tuojatuote eli vetovoimatekijä. Mutta kuten on laita kaikkien etujen, oikeuksien ja hyvyyksien kanssa, jossakin täytyy olla raja, kuinka monelle ja kuinka laajasti niitä annetaan. Vanhassa maailmassa tuo raja oli yksiselitteinen. Enää se ei ole. Mutta olemassa se on, aina.

Joskus se tulee vastaan ikään kuin salakavalasti. Sitten etuutta, oikeutta tai hyvyyttä ei tarjota enää kenellekään. Hyvinvointijärjestelmä kaatuu joka tapauksessa, tässä prosessissa, lopulta.

Jos ei muuta, olisi meidän vähitellen ymmärrettävä pohjoismaisten ja suomalaisten poikkeuksellisuuksien perusteet;  sitä, miten ja missä olosuhteissa ne ovat mahdollisia ja sitä, mitä niiden tuottaminen ja ylläpito vaativat. Kahtalaisen maineen – yhtäältä itseään suuremman, toisaalta pienemmän – saaneet äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus ovat vain kaksi tuon suuren kokonaisuuden osaa.

Toisaalta me voisimme ymmärtää, että kyllä, politiikalla ja poliittisilla päätöksillä, vastuuntuntoisilla päättäjillä ja ”yhteisten asioiden hoitamisella” on jotakin merkitystä. Sitä niillä voisi olla myös ”uudessa, avoimessa ja kompleksisessa” maailmassa – me voisimme päättää ja tehdä toisin. Jos vain haluaisimme.

 

Kotouttaminen ja palkkojen alentaminen

Ministeri Orpo ehdotti turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten työllisyyden edistämiseen ”yllättäviä” toimia – palkkoja tulisi alentaa, ainakin väliaikaisesti. Myös muutama muu oikeistovoima on väläyttänyt samaa ajatusta.

Niin, no, yllättävä ehdotus ei missään tapauksessa ole. Oikeiston malli humanitaariseen maahanmuuttoon – eli halpavoiman maahantuontiin ja työvoimareservin kasvattamiseen – on päivänselvä, ja samanlainen valtiosta toiseen. Pohjoismaisen mallin erityispiirre, vahva hyvinvointiyhteiskunta (ja jäykkä työmarkkinarakenne), saadaan murenemaan samalla vaivalla. Vaikka työllisyys saataisiin merkittäväänkin nousuun, tällaista sosiaalivaltiota ei mikään veroeuromäärä pidä pystyssä. Olen kirjoittanut asiasta esimerkiksi täällä.

Talouden ”realiteetit” edellyttävät halpatyövoiman lisäämistä: valtio ja elinkeinoelämä haluavat pitää huolen siitä, että maahan virtaa uusilla ehdoilla ja palkalla töitä mielihyvin tekevää porukkaa. Ja täytyyhän pakolaiset saada töihin – niin yhteiskuntarauhan, talouden kuin huoltosuhteenkin vuoksi. Kaikki se manna, mitä meille maahanmuutosta luvataan seuraavan, edellyttää pakolaisten työllistymistä. Koska tilanne on tämä, vaatii erityistä selkärankaa vastustaa hankkeita, jotka pyrkivät saamaan pakolaiset töihin – eli siis kotoutumaan. Hinnalla millä hyvänsä.

Se, että turvapaikanhakijat, pakolaiset ja muut ryhmän henkilöt saisivat tosiasiassa erilaiset työehdot ja palkan, ei tule koskaan menemään läpi, ei suomalaisessa ay-järjestelmässä, mutta ei myöskään yhdenvertaisuusvaatimusten vuoksi. Sen sijaan se, että palkkoja lasketaan kautta linjan, on toinen asia. Tätä on jo ehdotettukin. Toistaiseksi yleistä palkanlaskua on tapahtunut lähinnä epäsuorasti ja ennen muuta heikosti palkatuilla palvelualoilla. Tulevaisuudessa palkan alentaminen tulee olemaan suoraa ja koskettamaan myös muita aloja. Oikeisto toimii omien intressiensä mukaisesti. Vasemmisto vain ei tätä käsitä, koska sekin kannattaa laajamittaista humanitaarista maahanmuuttoa – toisista syistä vain. Toistaiseksi. On ajan kysymys, milloin esimerkiksi sdp:n tietyt segmentit alkavat äänekkäämmin vastustaa maahanmuuttoa – ellei puolue taannu sitten yksinomaan konstruktioiden ja sanaleikkien varassa toimivaksi. Silloin on kuitenkin jo liian myöhäistä.

Ikuisuusongelmaksi muodostuu seuraavina vuosina se, että eliitti kokonaisuudessaan kannattaa maahanmuuttoa aina enemmän kuin kansa. Tulee vaatimaan merkillisiä akrobaattisia toimia, jotta asia perustellaan äänestäjäkunnalle. On oleellista ymmärtää, että kaikki maahanmuuttoa kannattavat toimijat hyötyvät merkittävästi siitä, että julkinen keskustelu pysyy tunnepitoisena ja sivuraiteilla – vihapuheessa, katupartioissa, seksuaalirikoksissa ja muissa kansaa liikuttavissa asioissa.

Vasemmisto on vaihtanut marxinsa identiteettihöpsänköpsään – se rakentelee hashtageja ja kurmoottaa vääriä sanoja käyttäviä. Tähän on tultu. Kuka ottaa aktivistilaumaa tosissaan? Oikeistolle riittää todellisuus, siitä on jo tehty heidän tärkein innoittajansa. Politiikka on kahden kauppa – talous ja moraali, moraali ja talous. Ei tarvitse suuria lahjoja arvata kumpi voittaa.

Tavallisille ihmisille tulee olemaan vaikeaa muotoilla oma kantansa: jos et kannata palkkojen alentamista, vastustat kotoutumista ja maahanmuuttajien tukiriippuvuuden vähentymistä; jos taas kannatat palkka-alea, sahaat ennen pitkää myös omaa oksaasi. Ja onhan Suomessa liian jäykät työmarkkinat, ja onhan ay-liikkeellä liikaa valtaa, ja onhan aivan liian helppoa elellä ilman töitä. Joten, antaa mennä. Globaali maailma nyt vain on tällainen. Ei ole pienen Suomen helppo olla siellä, ajopuuna ihan.

Rehellinen responssi olisikin sangen kyyninen, miltei luovuttanut, ihan sama. Hyvinvointijärjestelmä kaatuu joka tapauksessa, työmarkkinat jakautuvat yhä enemmän, eriarvoisuus kasvaa, maahanmuuttajien ja kotoperäisten matalapalkkaisten palkka laskee ja työehdot kurjistuvat, valtion tarveharkintaiset ja muut tuet kohdistuvat yhä enemmän kaikista huono-osaisimmille ja pienintä palkkaa saaville, universaalisuus hajoaa. Tämä on totta.

Tulevaisuus tulee olemaan hyvä heille, ketkä ovat valinneet oikein. Koulutuksen, alan, asuinalueen. Aina on helppoa voida hyvin ja olla voittajien joukossa. Siihen kannattaa satsata, itseensä.

Ja ne muut, ihan sama.

Sitä on huomisen suvaitsevaisuus, kotoutuminen ja solidaarisuus.