Perussuomalaisten puoluekokous järjestetään viikon kuluttua Tampereella. Pohtiessani tulevien puheenvuorojeni sisältöä (ja viivytellessäni niiden kirjoittamista) kävin muistelemassa edellistä kahden vuoden takaista kokousta, jossa minut valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Luin ensimmäisen puheenjohtajan linjapuheeni, jonka pidin Seinäjoella 15. elokuuta 2021. Sepä oli hyvin ajankohtainen ja tapahtumia selittävä! En muistaakseni ole sitä aiemmin julkaissut, joten julkaisen sen nyt, lähes kokonaisuudessaan. (Pois olen ottanut silloin edessä oleviin aluevaaleihin ja koronatilanteeseen liittyvät kohdat.)

Kenen kanssa hallitukseen?

Yksi kysymyksistä, joihin perussuomalaisten puheenjohtaja saa jatkuvasti vastata, on, minkä puolueiden kanssa haluaisimme hallitukseen ja minkä puolueiden kanssa emme.

En näe, että perussuomalaisilla on varsinaisia ystäväpuolueita tai sen paremmin sen vastakohtiakaan. Muut puolueet ovat kilpailijoitamme. Teemme yhteistyötä, kun se on kannattavaa ja siitä on saavutettavissa hyötyä. Myöskään hallitukseen perussuomalaiset ei mene ensisijaisesti solmimaan ystävyyssuhteita eikä työn tarvitse olla kivaa.

Perussuomalaista politiikkaa ei ole ohjannut viime vuosina hallitushinku eikä se tule ohjaamaan sitä tulevinakaan vuosina. Mutta ei sitä ohjaa mielestäni oppositiohinkukaan. Ei oppositiossa pidä kynsin hampain roikkua, varsinkaan, jos tavoitteena ovat lainsäädäntömuutokset.

Hallitus on paikka edistää konkreettisia poliittisia tavoitteita – oppositio on paikka kertoa niistä, kerätä niille tukea ja kannatusta. Perussuomalaiset on valmis osallistumaan sellaiseen hallitukseen, jossa se voi edistää tavoitteitaan.

Ja tätäkin on korostettava: ei tietenkään kaikkia tavoitteita yhtä paljon, sillä koalitiohallituksessa puolueet sovittelevat arvonsa ja tavoitteensa yhteen ja tuloksena on hallitusohjelma, jossa jokainen puolue saa edistää jotakin mieluista lainsäädäntöä. Pelkkä hallitusohjelma ei riitä vaan sitä pitää tietenkin myös noudattaa.  

Arvot ja ihmiskäsitys

Kun perussuomalaisista on puhe, muut puolueet joskus kuvittelevat, että ne voivat itsekseen määritellä sen, kuinka paljon meidän tulee joustaa tavoitteistamme ja tulla muita vastaan, verrattuna siihen, että niiden pitäisi joustaa omista tavoitteistaan ja tulla meitä vastaan.

Välillä minusta on jopa tuntunut, että tätä keskustelua, esimerkiksi arvojamme koskien, käydään ikään kuin olisimme vajaavaltainen toimija, muiden avunannon ja hyväksynnän varassa. Määrittelyoikeus itseemme, vaikkapa ihmiskäsitykseemme, on annettu muille.

Lähestymistapa on täysin väärä. Perussuomalaisessa arvopohjassa, ihmiskäsityksessä tai tärkeimmissä näkemyksissämme ei ole mitään salattavaa, hävettävää, hämärää tai epäselvää. Olemme kansallismielinen ja isänmaallinen puolue, ajamme realistisesti Suomen ja suomalaisten etua, eikä mitään muuta tehtävää suomalaisella puolueella ja päätöksentekijällä pitäisi ollakaan.

Eikö tämän lähtökohdan pitäisi koskea muitakin puolueita? Sen sijaan, että arvopohja leijuu abstrakteissa yläilmoissa tai on tekoja enemmän kiinnostunut sanoista, joita vahtaa kieli pitkällä virhettä odottaen. Tai että ei kykene sanomaan, kenen puolella maailmassa on tai edes kertomaan, mikä on tärkeintä, mikä ei niin tärkeää ja mikä ei lainkaan tärkeää. Mikä ihmeen arvopohja sellainen edes on?

Minä olen hyvin ylpeä perussuomalaisesta ihmiskäsityksestä ja arvopohjasta, ja toivottavasti tekin olette.

Woken ja canceloinnin vastareaktio

Uskon, että 2020-luvulla vahvistuu entisestään terve vastareaktio, niin Suomen ja suomalaisuuden erityislaatuisuuden kieltämistä vastaan kuin erilaisia identiteettipoliittisia, woke-kulttuuriin ja niin sanottuun ”cancelointiin” liittyviä kehityssuuntia vastaan. Monet ihmiset ovat kyllästyneitä, mutta kaikki eivät uskalla sanoa sitä. Pahimmillaan mielipiteen tai jopa tosiasioiden sanomisesta voi seurata aktivistien organisoima somejahti ja työpaikan tai elannon menetys. Nykypäivän tiedostaminen tarkoittaa sitä, että osaa luetella uusimman kirjainyhdistelmän seksuaalivähemmistöistä tai puhua mahdollisimman ylevästi oikeuksista, ei sitä, että tuntisi ja ymmärtäisi historiaa, korostaisi velvollisuuksia ja vastuuta tai havaitsisi todellisia syy-seuraussuhteita yhteiskunnallisten ongelmien taustalla.

Mitä hyväksytympää on sanoa kannattavansa perussuomalaista arvopohjaa ja tavoitteita, sitä enemmän sitä kannatetaan ja sitä useampi uskaltaa sanoa niin. Meillä on tässä vielä paljon työtä tehtävänä. Kyse ei ole pelkästä politiikasta vaan myös laajemmasta kulttuurisesta muutoksesta. ”Suomi takaisin” ei tarkoita säkkiä päähän; päinvastoin se tarkoittaa sitä, että osaa avata silmänsä ja nähdä tosiasiat ja arvostaa sitä, mitä on saavuttanut.

Meidän pitää tavoitella parempaa kansallista itsetuntoa.

Maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen hallituksessa

Olen sanonut, että en itse veisi perussuomalaisia koskaan hallitukseen, jossa emme onnistuisi merkittävästi tiukentamaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä ei tarkoita, että maahanmuutto olisi ainoa teemamme tai että vain siinä tavoittelisimme jotakin. Maahanmuuttokysymykset ovat ne, joissa me erotumme vahvimmin kaikista muista puolueista. Me vastustamme maallemme haitallista maahanmuuttopolitiikkaa, eikä tähän ole tulossa minkäänlaista muutosta. Muut puolueet eivät vastusta – en tiedä, onko siihen tulossa muutosta. Monia Euroopan maita huomioimalla näin voisi odottaa.

Tästä syystä maahanmuuttoa on hyvä käyttää eräänlaisena lakmustestinä eli hallitusyhteistyöindikaattorina. Tältä pohjalta olen vastannut myös kysymyksiin mahdollisista hallituskumppaneista. Puolue, joka ei ole valmis kiristämään suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, ei voi olla perussuomalaisten kanssa hallituksessa.

Haluamme muutoksia niin sanottuun humanitaariseen ja sosiaaliseen maahanmuuttoon. Tavoitteemme on nolla turvapaikanhakijaa, kuten Tanskan sosiaalidemokraattivetoisella hallituksella. Haluamme kiristyksiä perheenyhdistämiseen ja muihin maamme haitallisiin vetovoimatekijöihin. Haluamme tiukennuksia kansalaisuuden saamiseen. Suomen kansalaisuutta tulee arvostaa ja vaalia eikä jakaa kuin ilmaisia ämpäreitä.

Tarkastelemme maahanmuuttoa sen eri puolilta. Siksi haluamme muutoksia myös matalapalkkamaahanmuuttoon. Se ei ole Suomelle keskimäärin hyödyllistä, vaikka niin monet sitä koko ajan ratkaisuksi kuuluttavat.

Väestöpohjan muutokset

Ja kyllä, olemme huolissamme väestöpohjan muutoksista. Esimerkiksi siitä, että noin 15 vuoden päästä Espoossa kolmasosa asukkaista on vieraskielisiä. Suurimmiksi ryhmiksi kiilaavat aasialaiset, pohjoisafrikkalaiset ja Lähi-idästä tulevat. Siitä, että noin vuonna 2053 suomalaiset ovat Espoossa vähemmistö. Olen vakuuttunut, että suurin osa suomalaisista ei pidä tästä kehityksestä. Toinen asia on se, uskaltavatko he sanoa sen ääneen, tietäen, mitä siitä heille seuraa.  

Jo pelkästään väestönkehityksellisistä syistä maahanmuuton huomattava rajoittaminen on siis välttämätöntä, sillä tulijat eivät lopu koskaan. Vaikka maahanmuutto jakautuu maahamme hyvin epätasaisesti, vaikuttaa se tavalla tai toisella kaikkien elämään. Se ei siis ole ”yksi asia”, vaan valitettavasti yhä merkittävämmäksi käyvä poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ilmiö.

Vasen-oikea

Monet haluavat edelleen asettaa meitä johonkin kohtaan oikeisto-vasemmisto-ulottuvuudella. Se on kuitenkin hankalaa, koska toimimme pääosin muulla ulottuvuudella. Kannatamme verorahoitteista hyvinvointijärjestelmää ja turvaverkkoja ja suomalaista työtä. Tekeekö se meistä vasemmistolaisia?  Haluamme pienentää paisuvaa julkista sektoria ja priorisoida valtion menoja ja tukea yrittämistä. Tekeekö se meistä oikeistolaisia?

Entä kun emme kannata halpamaahanmuuttoa tai veronmaksajan rahojen lappamista ylikansallisille omistajille? Entä kun hyvinvointivaltiomme ei mielestämme kuulu kenelle tahansa vaan suomalaisille? Mihin suuntaan nämä meitä ohjaavat? Perussuomalaiseen suuntaan.

Oikeisto-vasemmisto-ulottuvuus on monin osin vanhentunut ja käyttökelvoton ohjaamaan sen paremmin käytännöllistä kuin filosofisempaakaan poliittista analyysia.

Talouden ja työntekemisen ongelmat

Suomen taloudellinen tilanne on surullinen, vaikka juuri tällä hetkellä kasvu näyttää korkeita lukemia. Ongelmiamme ei ole aiheuttanut korona. Kestävyysongelmamme ovat kroonisia, eivät epidemian aiheuttamia. Se on vain kärjistänyt niitä. Kärjistymisestä huolimatta hallitus lisäsi julkisia menoja pysyvästi noin 1,4 miljardilla. Karmeimman menolupauksen se teki kuitenkin viime kesänä luvatessaan miljardeja suomalaisten rahaa Etelä- ja Itä-Eurooppaan. Se ei ole pelkkää rahanmenoa, vaan itsemääräämisoikeutemme luovuttamista.

Työntekemisen kannattamattomuus, etenkin alemmilla palkkatasoilla, on yksi maamme merkittävimmistä rakenteellisista ongelmista. Kyse ei ole vain sosiaaliturvan kannustinongelmista vaan ylikireän verotuksen, työmarkkinoiden, yritysrakenteen ja maahanmuuton vaikutuksista.

Menot kasvavat, asioita ei panna tärkeysjärjestykseen. Hyvinvointijärjestelmältämme putoaa pohja, työ ja maksajat.

Kuntatalous on historiallisen kriittisessä tilassa. Alijäämä on jatkuvaa, vaikka hallitus on sitä pyrkinytkin ”koronapaketeilla” peittelemään. Tulot, niin verot kuin valtionosuudet, eivät riitä kattamaan menoja, puhumattakaan hallituksen uusista hankkeista. Olipa kyse sitten terveydenhuollosta, kouluista, poliisista, tiestöstä, mistä tahansa valtion perustehtävästä – me nitkutamme eteenpäin. Samaan aikaan miljardit ovat pikkurahoja jossakin muussa kohteessa.

Työ, työllisyys ja yritykset

Työllisyyden parantaminen on välttämätöntä. Tämä ei ensisijaisesti tarkoita veronmaksajan rahalla tehtäviä työllistämistoimia, jotka kustantavat enemmän kuin hyödyttävät, vaan ennen kaikkea yksityiselle sektorille syntyviä työpaikkoja. Mikään yksittäinen työllisyystoimi, sen paremmin pehmeä kuin kova, ei mene sen edelle, että yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää vero-, yritys-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Myös julkisella sektorilla on resurssipulaa, esimerkiksi hoitoalalla. Julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat rapautuneet eikä uusi hallintouudistus asiaa korjaa. Me emme tarvitse enempää paperinpyörittäjiä ja hiirennapsuttelijoita kuntiin tai virastoihin.

Talouden korjaaminen välttämätöntä

Paisuva julkinen sektori korkeine veroasteineen ei pidemmän päälle sovi yhteen myöskään innovaatioita tuottavan ja uudistuvan yrityskentän kanssa. Löysä ulkomaalaispolitiikka ja luottaminen maahanmuuttoon heikon tuottavuuden matalapalkka-aloilla yhdistettynä avokätiseen sosiaaliturvaan eivät voi toteutua yhdessä.

Valtion menoihin vaaditaan realistinen ja pragmaattinen läpivalaisu. Kaikkien toimien pitää hyödyttää Suomea ja suomalaisia ja viedä maamme kohti parempia aikoja ja uutta hyvinvointia. Palkansaajan tilipussiin verojen jälkeen jäävää osuutta työn tuotosta on nostettava. Työn verotuksen madaltaminen olisi myös yrityksille kaikkein hyödyllisintä, verrattuna esimerkiksi muihin veronalennuksiin. Työn verotuksen alentamisen hyöty kertautuisi siten ostovoimassa, tuotteiden hinnoissa ja työllisyydessä.

Vaikka eurooppalainen talous nyt vetää ennätyskovaa, Suomi ei pääse nosteeseen toivotusti mukaan, vaikka se on elvyttänyt velaksi kahdella kädellä. Lyhyen nousun jälkeen kohtaamme jälleen ne aivan samat ongelmat. Nousu ei korjaa taloutemme ongelmia, mutta sen valossa hallitus voi taas hetken aikaa paistatella.

Ilmasto- ja EU-politiikka

Ilmasto- ja EU-politiikassa on paljon samanlaisia ominaisuuksia – ja useinhan ne tulevatkin samasta lähteestä. Molemmat edellyttävät sitä, että suomalainen veronmaksaja, yritys tai työntekijä, maksaa yhä enemmän, jonnekin muualle. Molemmat edellyttävät, että me luovumme intresseistämme ja päätösvallastamme jonkun korkeamman hyväksi, olipa siitä meille tai edes tuolle korkeammalle mitään varsinaista hyötyä. Molemmissa, ilmasto- ja EU-politiikassa, peräänkuulutetaan kunnianhimoa ja rohkeutta, mutta seuraukset ovat ennalta arvattavia ja valitettavan usein maallemme huonoja.

Koronasta saimme elpymisvälineen. Ilmastonmuutoksesta suunnitellaan saatavaksi sosiaaliväline. Sentään metsiemme kimppuun käyminen aiheutti hieman vastarintaa muuallakin kuin perussuomalaisissa. Joka tapauksessa päätösvaltaa ja rahaa siirtyy ylikansalliselle EU-tasolle. Jokainen uusi väline on liturgian mukaan ”kertaluonteinen” ja ”välttämätön”. Jokainen uusi kunnianhimo, jonka suomalainen maksaa, tulee sellaisen hyväksi, jota ei voi tai on hankalaa mitata.

Olen myös hyvin huolissani siitä, mitä päivä päivältä kiihtyvä ilmastopelottelu maailmanloppua manaavine uhkakuvineen aiheuttaa lapsille ja nuorille. Paniikki ja ahdistus, joita selvästi pyritään tuottamaan, eivät vie asioita oikeaan suuntaan, päinvastoin ne näkyvät mielenterveys- ja muina ongelmina. Järkevä ympäristökasvatus ja esimerkiksi järkevään kuluttamiseen ohjaaminen ovat hyviä asioita, ei se, mitä todistamme joka päivä.

Me perussuomalaiset olemme tässäkin asiassa realisteja, emme ympäristövihamielisiä. Perussuomalainen huolehtii ympäristöstään ja suomalaisesta luonnosta, puhtaasta ilmasta, vedestä ja maasta. Hän arvostaa elinympäristöään ja muiden ihmisten elinympäristöä. Hän myös tietää Suomen elävän metsistä.

Perusasioiden parissa

Ennen kuin perussuomalaisista tuli varteenotettava voima politiikassa, kaikki puolueet muistuttivat enemmän tai vähemmän toisiaan. Kaikki korostivat byrokraattista tai teknokraattista, tietynlaiseen asiantuntemukseen pohjaavaa näkemystä politiikasta, johon ei juuri kuulunut konfliktia eli arvojen ja tavoitteiden ristiriitaa tai erilaisia intressejä. Oikeanlaisia päätöksiä oli mahdollista saada aikaiseksi oikeanlaisen tiedon varassa, ja eri puolueiden edustajat puhuivat samanlaista ammattikieltä ja olivat useista asioista yhtä mieltä. Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että heidän edustamansa liberalismi ei ole ideologia vaan totta, ainoa mahdollisuus, historian voittaja. Kansalaisten kiinnostus politiikkaa kohtaan heikkeni. Enkä syytä heitä.

Perussuomalaiset ei puhu politiikan ammattikieltä. Puhumme suomea ja usein nimemme mukaisesti perusasioista. Me olemme vaihtoehto muille puolueille. Nekin ihmiset, jotka eivät meitä tai ajatuksiamme kannata, yleensä osaavat kertoa ainakin joitakin tavoitteitamme. Emmekä ole tarvinneet tähän konsultteja tai viestintätoimistoja.

Valitettavasti poliittinen apatia nostaa jälleen päätään. Ei samoista syistä kuin muutama vuosikymmen sitten, vaan siksi, että ihmiset eivät enää usko voivansa vaikuttaa mihinkään äänestämällä tai osallistumalla politiikkaan. Mikään ei kuitenkaan muutu, kaikki on aina samaa, nämä ihmiset sanovat.

1970-luvulla useat puolueet kilpailivat siinä, mikä niistä on vasemmistolaisin ja mikä eniten rähmällään. Nähtiin vasemmalta ohi -ohituksia.

2020-luvulla kilpailu on samantyyppistä, mutta se ei tapahdu vasemmisto-oikeistoulottuvuudella. Puolueet kilpailevat siitä, mikä niistä on idealistisin, liberaalein ja globalistisin – erotuksena kansallismielisestä ja realistisesta, jota me edustamme.

Isot ilmiöt vai pienten asioiden näprääminen

Muiden puolueiden edun mukaista on myös asioiden säilyttäminen ja muuttaminen mahdollisimman vähän. Ne haluavat, että asiat pysyvät samoina. Kehitysmaista saapuva maahanmuutto on vääjäämätöntä, ja siirtolaisten määrän pitää kasvaa. Julkisen sektori paisuu, koska aina keksitään uusia menoja; eihän se ole vaikeaa. Valtion ja kuntien pitää osallistua koko ajan mitä useampiin asioihin. Suomalaisen on maksettava enemmän veroa, jotta valtion lonkerot pysyvät voimakkaina. Meidän itsemääräämisoikeuttamme tulee vähitellen antaa muualle, koska tämäkin on vain kehitystä ja hyväksi meille. Meidän tulee olla yhä enemmän kiinni Euroopan unionissa, koska mitäpä me suomalaiset ilman Brysseliä osaisimme tehdä. Ja niin edelleen.

Puolueet, jotka kutsuvat meitä jämähtäneiksi, eivät itse halua muutoksia. Ne kyllä koko ajan vaativat jotakin, mutta jos katsotte mitä, huomaatte, että ne käyttävät eniten energiaa aivan toissijaisiin asioihin, pieneen näpräilyyn. Tie, joka johtaa paitsi hyvinvointijärjestelmämme loogiseen kaatumiseen paisuvien menojen ja kutistuvien tulojen seurauksena, myös maamme osaksi vääjäämätöntä EU:n monikulttuurista, turvatonta sekamelskaa, on heidän valintansa ja tällä tiellä he itsepintaisesti haluavat Suomen pitää. Siksi mikään ei muutu.

Me voimme vaikuttaa asioihin, jos olemme riittävän vahvoja. Me emme voi tehdä mitään, jos meitä ei äänestetä. Asioihin vaikuttaminen ei aina tai edes yleensä etene suoraviivaisesti. Kovaäänisin huuto ei useinkaan ole strategisesti järkevintä, vaikka tavoite olisi oikea. Muutokset ovat hitaita, ne vaativat osaamista, kykyä, tietoa, oikeita ihmisiä monessa eri paikassa, ja syvää, vahvaa perussuomalaista näkemystä.

Tämä ei kuulosta populismilta eikä se sitä olekaan. Uskon populismiin ainoastaan silloin, jos sillä tarkoitetaan kansan kannatusta ja tukea, erotuksena esimerkiksi sille, että puolueen taustalla häärii erilaisia etujärjestöjä, jotka avittavat agendan edistämistä rahalla ja suhteilla. Sellaista häpeilemätöntä populismia karsastan, joka pyrkii vain äänten ja suosion kalasteluun erilaisin katteettomin lupauksin tai silmänkääntötempuin.

Realismia ja visio

Olen maininnut moneen kertaan realismin. Se ei ole pelkkää tosiasioiden ymmärtämistä eikä niille ikään kuin alistumista. Juuri sellaiset asiat, joita muut väittävät kuin luonnonvoimiksi, ovat niitä, joihin me haluamme puuttua.

Realismin lisäksi politiikassa tarvitaan visio. Minulle se on yksinkertaisimmillaan hyvinvoiva ja vapaa Suomi, jossa vapaa kansalainen rakentaa itse oman visionsa. Suomalainen ei tarvitse hallintoruhtinaita kertomaan, mitä heidän tulee haluta, tavoitella, syödä, missä asua, miten elää, mihin uskoa, mitä sanoja käyttää. Hän osaa päättää sen itse. Suomen valtion tärkein tehtävä on huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja perustavanlaatuisesta hyvinvoinnista, ja hyvinvointijärjestelmämme tukea ja auttaa ja suojella niitä suomalaisia, jotka eivät siihen itse, syystä tai toisesta, pysty.

Perussuomalaisuuteen liittyy vahvasti ajatus siitä, että hyvän ja oikean saamiseen liittyy myös vastuu ja velvollisuus. Emme pidä ihmisistä, jotka takki auki ja käsi ojossa tulevat vaatimaan meiltä maksamista, hyväksyntää tai heidän näkemyksilleen alistumista. On oikeuksia, mutta niitä ei ole ilman velvollisuuksia. Ylipäätänsä Suomessa puhutaan aivan liian vähän velvollisuuksista. Oikeuksiahan kaikki osaavat tarvittaessa keksiä. Perussuomalaiset muistuttaa mielellään, mitä se vaatii ja edellyttää, että meillä olisi turvallista, yhteiskunnallista keskinäistä luottamusta ja ihmisistä huolehtiva hyvinvointijärjestelmä.