maahanmuutto

Peruskoulun arvonpalautus

/ Riikka / 6 kommenttia

Peruskouluun tarvitaan arvonpalautus – perusasioihin, opetukseen ja oppimiseen, opettajan rooliin. Huikentelevaiset pedagogiset tavoitteet toimivat jossakin ja joillakin, mutta eivät koko yhteiskunnan tasolla.

Kaikkein tärkeintä on palauttaa kouluihin vaatimustaso. Luokka-asteelta toiselle ei saa päästää, mikäli tavoitteita ei ole saavutettu.

Suurin osa toisen asteen ongelmista johtuu peruskoulusta – siitä, että amikseen menee nuoria, joilla ei ole siihen mitään edellytyksiä eikä amiksessakaan vaadita juuri mitään. Ysiltä pääsee nuoria, joiden luku- ja kirjoitustaitokin on surkea. Mielestämme jokaisen pitää osata lukea ja kirjoittaa siirtyessään kolmannelle luokalle.

Luokan edessä. Nelosen vaaleihin liittyvä ohjelma; jaksoni tulossa ulos maaliskuussa. Kuva: Nelonen

Lapsilta pitää vaatia

Sääli- tai tsemppinumeroiden antaminen pitää lopettaa. Niitä ei saa antaa maahanmuuttajille eikä kantaväestölle. Nelonen on numero, ja se pitää uskaltaa antaa, jos osaaminen ja taidot sitä vaativat. Ehdot eivät ole kiusantekoa vaan huolehtimista oppilaan osaamisesta.

Oleellisin on ysiluokka. Peruskoulun ongelmia ei saa siirtää toiselle asteelle. Peruskoulusta ei saa päästää pois oppilaita, jotka eivät ole saavuttaneet vaadittavaa perusosaamista.

Erityisesti poikien oppimistuloksiin ja syrjäytymiskehitykseen on puututtava. Miehen malleja ja poikien ymmärtämistä tarvitaan lisää koulumaailmaan. Erityisesti pojat kaipaavat rajoja, ja koulun rajattomuus on ollut etenkin heille vahingoksi.

Tavoitteena pitää olla palauttaa suomalainen koululaitos sille tasolle, jossa me ennen olimme. Pääsimme hyvin pitkälle sillä vanhalla, toki jatkuvasti kehitettävällä järjestelmällä – ilman ilmiöpohjaisuutta, ilman jatkuvaa digitulvaa, ilman koko ajan lisääntyviä oppilaiden vapauksia.

Lapsilta pitää uskaltaa vaatia.

Rajat ja roti

Myös kouluissa rajat ovat rakkautta. Haluamme opettajalle auktoriteetin takaisin. Se on välttämätöntä sekä oppimisen että koulurauhan säilymisen kannalta. Kaikilla on oikeus rauhalliseen oppimisympäristöön ja turvalliseen kouluun. Lapset ovat monesti fiksuja ja heitä kannattaa kuulla, mutta koulussa opettaja on pomo. Yliampuvasta itseohjautuvuuteen luottamisesta on palattava kohti opettajavetoisuutta. Itseohjautuvuus sopii harvoille lapsille, ja siihen nojaaminen opetussuunnitelmassa on ollut selvä virhe.

Pääasiallinen kasvatusvastuu on vanhemmilla. Koulua ja opettajia ei pidä syyttää ja syyllistää eikä liioin huutaa apuun, jos syy on muualla. Koulun päätehtävä on opettaa – se on sen perustyö – mutta totta kai samalla myös osallistua kasvatustyöhön.

Vaikka inkluusio on kaunis ajatus, pedagogisesti hieno malli, se ei käytännössä toimi. Varsinkaan se ei toimi ilman rahaa. Haluamme erityisluokat takaisin. Opetus erityisluokalla on sitä tarvitsevan oppilaan oikeus ja etu.

Digidigi lei

Puhelimet voisivat pysyä repussa koko koulupäivän, kuten on tapa joissakin yksittäisissä kouluissa ja luokissa. Viime eduskuntavaalien alla emme saaneet tällekään ehdotuksellemme kuin päivittelyä. Nyt ääni näyttää olevan jo toinen. Digidigi ja mobiili eivät tulleetkaan tekemään autuaiksi, päinvastoin, ja tämä on syytä ymmärtää.

Laite ei korvaa kynää ja paperia eikä video kirjaa eikä digi saa olla itsetarkoitus. Mitä vaikeampi lasten on keskittyä, sitä vähemmän laitteita pitää käyttää.

Monet lapset – ja aikuiset – ovat addiktoituneita puhelimiin ja muihin laitteisiin. Koulutyö pitää rauhoittaa muille metodeille. Haluamme vähemmän laitteita, vähemmän pelillisyyttä. Teknologian käyttö opitaan varmasti koulun ulkopuolella. Lapset tarvitsevat koulussa oppimisen ja onnistumisen tunteita; heitä ei tarvitse eikä pidä maanitella pelaamisella yrittämään.

Kirjoittamista ja lukemista oppii vain kirjoittamalla ja lukemalla. Monipuoliset opetusmetodit voivat olla arvokas lisä, mutta perusasiat pitää olla ensin kunnossa. Lukemista ei opi videoita tekemällä eikä kirjoittamista videoita katsomalla. Kaikki suomalaiset lapset oppivat käyttämään laitteita muutenkin eikä sitä tarvitse opettaa koulussa. Tärkeämpää olisi opettaa laitteista irrottautumista, keskittymistä, ajattelua.

Monet kovilla olevat vanhemmat ovat hävinneet kilpailun laitteille. Useilla lastensuojelun asiakkailla on vakava peli- tai vastaava addiktio. Aivan tavallisissakin perheissä käydään usein uuvuttavia taisteluita peli- ja ruutuajoista, ja vanhemmuus on haastavaa. Kun yhä useampien lasten todellisuus on tätä, miksi koulussakin pitää olla sama juttu?

Opettajille on taattava työrauha, jotta he voivat keskittyä perustyöhönsä, opettamiseen. Opettaja ei ole sosiaalityöntekijä, ei poliisi, ei ICT-henkilö, ei kirjaaja.

Maahanmuutto on oleellinen syy

Edes niin hyvä koulu kuin suomalainen koulu oli ei kestä liian suurta väestöpohjan moninaistumista – meidän mielestämme sen ei tarvitsekaan. Suomi menestyi kaikissa osaamisen ja hyvinvoinnin ja luottamuksen mittareissa muun muassa juuri siksi, että olimme niin homogeeninen joukko. Kestivät kaikki sitä kuulla tai eivät, maahanmuutto on yksi koulun ongelmien ja oppimistulosten laskun syy.

Ruotsissa maahanmuuttajataustaisten vaikutus oppimistuloksiin todettiin niin suureksi ja tosiasia noloksi, että päätettiin ryhtyä kepulikonsteihin. Suuri määrä maahanmuuttajataustaisia jätettiin pois Pisa-testistä vastoin sen kansainvälisiä sääntöjä. Valtion tarkastusvirasto antoi moitteet hallitukselle ja kouluvirastolle asiasta vuonna 2021. Asiasta on puhuttu huomattavan vähän, vaikka kyseessä on tietenkin valtava skandaali. Suomessa ero maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä on OECD-maiden kaikkein suurin, vielä suurempi kuin Ruotsissa.

Lisärahan kippaaminen maahanmuuttajakouluihin ei koskaan ratkaise maahanmuuton aiheuttamia ongelmia. Maahanmuuttopolitiikkaan vaaditaan selvä muutos. Suomalaistenkin koulut kärsivät resurssipulasta eikä koulu pelasta sitä, minkä maahanmuuttopolitiikka pilaa. Eikä siltä pidä sitä myöskään vaatia. Minkäänlainen, edes resursseiltaan huippuunsa viritetty koulu, ei selviäisi siitä, että integroitavia on liikaa.

Polarisaatio koulukentällä joka tapauksessa kasvaa, ja etenkin kaupungeissa tieto hyvistä ja huonoista kouluista on vanhemmilla. Koulushoppaaminen on seurausta koulujen eriytymisestä erityisesti maahanmuuton seurauksena. Sen sijaan, että vapaata kouluvalintaa yritetään estää, on tärkeää puuttua niihin tekijöihin, jotka joidenkin koulujen turvattomuutta, heikkoa tasoa ja huonoa mainetta aiheuttavat. En kuitenkaan ole optimistinen asian suhteen.

Tässäkin voimme katsoa naapurimaatamme ja sen kurjaa kulkua. Ruotsi ei ottanut lusikkaa kauniiseen käteen, vaan alkoi väkisin sekoittaa oppilaita eri kouluihin. Se ei käynyt niille lastensa hyvää ajatteleville vanhemmille, joilla oli mahdollisuus valita, ja maahan syntyi yksityiskouluja. Tämä entisestään on lisännyt eriytymistä. Emme halua tätä Suomeen. Emme halua Suomesta luokkayhteiskuntaa.

Koulujen vakavat ongelmat

Myös poliisi kertoo nykyään säännöllisesti koulujen kärjistyneistä ongelmista. Väkivaltaa, teräaseita, huumeita. Vain muutama päivä sitten julkaistiin uutinen, jonka mukaan avunpyyntöjä ja vihjeitä kouluilla tapahtuvasta huumeidenkäytöstä ja mahdollisesta välittämisestä tulee pääkaupunkiseudun poliisilaitoksille jatkuvalla tahdilla. Poliisin mukaan on alaikäisiä, jotka haluavat pyörittää suunnitelmallisia huumeiden myyntiorganisaatioita kouluissa. Länsi-Uudellamaalla on tutkittu tällaisia alaikäisten huumemyyntirinkejä.

Tällaisissa asioissa pitää olla nollatoleranssi. Ongelmia ei saa hyssytellä kouluissa, vaan poliisi ja muut viranomaiset on otettava apuun. Vakava nuorisorikollisuuden kasvu, väkivalta ja ryöstöt, joista olemme tehneet välikysymyksen ja esitelleet omat toimenpide-ehdotuksemme, liittyy myös kouluun.

Toimintaohje perussuomalaisista kiinnostuneelle kansalaiselle vaalikamppailun virittämässä ympäristössä

/ Riikka / 9 kommenttia

Mitä lähemmäksi vaaleja mennään, sitä kovemmaksi tiettyjen tahojen vääristely menee. Perussuomalaisia pelätään. Kun argumentit alkavat olla vähissä, otetaan muut keinot käyttöön. Valitettavasti toimet ovat hyvin tehokkaita. Kun väärää asiaa huutavat muut puolueet yhteen ääneen ja kaikkein suurimmat valtamedian tuutit antavat sille tukea, moni hämmentyy. Me politiikassa toimivat henkilöt olemme tottuneita siihen. Mutta sillä pyritään vaikuttamaan muihin, tavallisiin ihmisiin, äänestäjiin. Kestääkö heidän kanttinsa?

1. Perehdy asioihin. Mikäli kuulet tai luet perussuomalaisista jotakin outoa, mene alkulähteille. Katso, mitä on oikeasti sanottu, tehty tai linjattu. Älä usko, mitä poliittiset kilpailijamme tai median vääristelevät tahot väittävät sanotun, tehdyn tai linjatun. Seuraa perussuomalaisten OMIA somekanavia. Klikkaa uutisten VIDEO auki äläkä hämmenny toimittajan siitä tekemästä uutisesta.  

2. Muista, että me emme voi vaikuttaa siihen, mitä media meistä sanoo tai miten esittämämme asian välittää. Voimme ainoastaan huolehtia siitä, mitä sanomme, teemme, linjaamme itse. Media tekee jatkuvasti virheitä – joko tahallaan tai tahattomasti. Viikossa teemme hyvinkin kymmenen erilaista oikaisupyyntöä pelkästään isoihin medioihin. Viimeksi perjantai-iltana Yle väitti minun otsikkoa myöten väittäneen asian, jota en ollut väittänyt. En edelleenkään tiedä, oliko kyse toimittajan aidosta ymmärtämättömyydestä (aika hankalan) asian kanssa vai jostakin muusta. Joka tapauksessa lopulta yöllä klo 0:00 jälkeen Yle suostui korjaamaan virheensä ja oikaisemaan otsikon. Kuinka monen luulet näkevän sen? Lukijalle jää aina mieleen ensimmäinen – ja tässäkin tapauksessa se levisi kulovalkean tavoin. Oikaisuja ei huomaa juuri kukaan.

3. Muista, että laumassa seisominen ei vaadi mitään, mutta yksin seisominen vaatii sitäkin enemmän. Vaikka tuntuu, että KAIKKI ovat perussuomalaisia vastaan, asia ei ole niin. Ole rohkea, ajattele omilla aivoillasi. Perussuomalaiset on yksi Suomen suurimmista puolueista. Meillä on paljon kannatusta, vaikka se ”ei näy” missään. Monille on edelleen riski ilmoittaa kannattavansa meitä ja linjojamme. Onneksi Suomessa on kuitenkin suljettu äänestys eikä uurnilla kukaan ole katsomassa nenän vartta pitkin niitä satoja tuhansia suomalaisia, jotka meitä kannattavat.

4. Tiedämme olevamme oikeassa monissa niissäkin asioissa, joissa kaikki muut ovat eri mieltä. Valitettavasti oikeassa olemisesta ei saa lisäpisteitä. Jälleen: perehdy asioihin itse, ota selvää, lue, katso lukuja. Pohjaamme linjauksemme tosiasioihin, emme toiveisiin. Perussuomalaiset on vuosien varrella ollut oikeassa useita kertoja – ja juuri sellaisissa asioissa, joista kaikki muut ovat vastakkaista mieltä.

5. Älä pelkää. Emme mekään. Teemat, joita pidämme esillä, kuten maahanmuutto, ilmastopolitiikka, rikospolitiikka, EU, valtion rahankäyttö, gender-ideologia ym. ovat kaikki sellaisia, joissa käytännössä kaikki muut ovat kanssamme eri mieltä. Usein hyvin voimakkaasti. Vaihtoehto ei ole muuttaa mieltään ja siirtyä sopuliksi sopulilaumaan, vaan jatkaa sitä, mitä teemme.

Photo by Baptiste Valthier on Pexels.com

Kaksi tuoretta esimerkkiä:

1. Iltalehden videossa toissa viikolla minulta kysyttiin, onko perussuomalaisten vuoden 2019 EU-ohjelman kirjaus pitkän tähtäimen EU-erosta strategisena tavoitteena edelleen voimassa. Koska ohjelma on edelleen voimassa (uusi julkaistaan aina EU-vaalien yhteydessä eli seuraavan kerran ensi vuonna), vastasin, että kyllä se on. Samalla totesin, että linjaus ei ole ajankohtainen ja kerroin, että kansalaiset kannattavat EU:ta enemmän kuin koskaan.

Miten asiasta kerrottiin uutisissa ja poliittisissa kommenteissa?

Perussuomalaisten ja Purran linjaus hätkähdyttää. Purran uusi linjaus EU-erosta. Perussuomalaiset haluaa erota EU:sta. Perussuomalaiset ajaa eduskuntavaaleissa EU-eroa.

Pääministeriä myöten asia esitettiin noin. Korjasin ja me korjasimme. Täsmensin asian monta kertaa.

Muut puolueet eivät halua puhua EU:n ongelmista ja edessä olevista jälleen uusista tulonsiirto- ja yhteisvelkapaketeista tai päätösvaltaamme vievistä metsä- ja ilmastopaketeista. Hyökkäämällä perussuomalaisia kohtaan väittämällä, että ajamme tällä hetkellä ja näissä vaaleissa EU-eroa, he saavat itse suojan olla vastaamatta vaikeisiin kysymyksiin.

Ihan saman asian ohjelmastamme totesin muuten viimeksi elokuussa, mutta silloin se ei vielä kiihottanut ketään. Vaaleihin oli pitkä aika eikä kannatuksemme ollut näin korkealla.

2. Kaikissa työperäiseen maahanmuuttoon liittyvissä ulostuloissamme ja ohjelmissamme sanotaan, että vastustamme sellaista ”työperäistä” maahanmuuttoa, joka nojaa sosiaaliturvaan ja joka aiheuttaa veronmaksajalle lisärasitetta. Me emme kannata julkisen talouden ongelmia lisäävää maahanmuuttoa. Kutsumme sitä haitalliseksi maahanmuutoksi. Sen sijaan meillä ei ole mitään sitä vastaan, että maahan tullaan tekemään töitä, elämään omalla palkalla ja integroitumaan yhteiskuntaan. Meillä on tarkat, virallisiin tilastoihin perustuvat selvitykset aiheesta ja perustelut linjallemme.

Tästä huolimatta viime päivinä niin ”yritysjohtajat” (median termi) kuin muutkin tahot ovat väittäneet, että vastustamme kaikenlaista siirtolaisuutta ja ulkomaalaisia. Miksi juuri eräs ”yritysjohtaja” laittoi liikkeelle tällaisen väitteen – ja samanmielinen lauma komppasi – johtuu siitä, että ohjelmassamme tikunnokkaan nostettiin juuri hänen oma bisneksensä. Vastustamme veronmaksajan rahalla ja lainsäädäntömme porsaanreikien kautta tehtävää bisnestä, joka naamioidaan jonkinlaiseksi hyveelliseksi toiminnaksi.

Jälleen sekä Yle että muu valtamedia toisti typerryttävän vääristelynsä kuin yhdestä kurkusta. Kuinka moni sen uskoi? Kuinka moni jaksoi ottaa selvää? Kuinka moni on niin rohkea, että uskaltaa olla eri mieltä?

Se tosiasia, että JOTKUT hyötyvät valtavasti veronmaksajalle ja koko yhteiskunnalle haitallisesta maahanmuutosta, kannattaa muistaa. Eikä siinä ole mitään uutta. Siitähän me olemme vuosikausia varoittaneet! Mutta kun muutama ”suuri ihminen” sanoo jotakin, lauma seuraa perässä. Eikä media jaksa tai halua tai ehdi keskittyä tosiasioihin. Se rakastaa konflikteja ja klikkejä tuovia tunteita.

Mutta vaikka kaikki huutaisivat tuota samaa typerää ja naiivia huutoa maahanmuuton autuudesta, me emme lannistu. Osoitamme ongelmat, jotka vaativat ratkaisuja. Osoitamme vaatimusten onttouden ja virheellisyyden. Osoitamme toiveiden utopistisuuden. Tosiasioihin perustuen.

Ja otamme iskut vastaan.

Lisäys: Heti seuraavana päivänä saimme uuden esimerkin. Kokoomuksen edustaja puhui studiossa täysin omiaan, media kirjoitti sen pohjalta – ja korjaaminen jäi minulle.

Lue kuinka ”Kokoomuskansanedustaja puhui puuta heinää perussuomalaisten linjasta työperäiseen maahanmuuttoon ja työnsi sanat suuhun puoluejohtaja Riikka Purralle – Purra korjaa: ”Säälittävä yritys”

Ruotsin vaalit 11.9.2022

/ Riikka / 6 kommenttia
Photo by David Skyrius on Pexels.com

Vaalikamppailun viimeiset päivät ovat olleet äärimmäisen rumia. Ruotsidemokraattien nousu gallupeissa on saanut muut täysin tolaltaan, ja loka lentää muista puolueista ja (etenkin sosiaalidemokraattisesta) mediasta. Vaikka SD on useissa gallupeissa selvänä kakkosena, Jimmie Åkesson ei ole päässyt pääministerikeskusteluihin, jotka on varattu blokkijohtajille eli sosiaalidemokraateille ja moderaateille. Asiaa perustellaan sillä, että Åkessonista ei kuitenkaan voisi tulla pääministeriä. Vaikka moderaatit ja muutama pienpuolue ovat avanneet yhteistyökanavat SD:n suuntaan, ei puolueella ole asiaa hallitukseen. Perinteinen blokkirakennelma oli hajonnut aiemmin, kun liberaali pienpuolue keskusta siirtyi oikeistoblokista demarien tukipuolueeksi.

Vaikka sosiaalidemokraatit ovat olleet laskussa monissa viimeisimmissä gallupeissa, Magdalena Anderssonin puolue on ollut koko vuoden kovassa nousussa. Suosio oli välillä jo yli 30 prosenttia. Kannatusta ei laskenut edes se tosiasia, että vielä maalis-huhtikuussa puolueen Nato-kanta oli äärimmäisen nihkeä. Ruotsissa pääministerin rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa on erilainen kuin Suomessa, ja Ukrainan sodan ja Nato-prosessin aiheuttama kansan tiivistyminen hyödytti nimenomaan pääministeripuoluetta.

Siitä huolimatta vaalien tärkein teema on turvallisuus. Maahanmuuttajien väkivalta, jengit ja segregaatio ovat kaikissa keskusteluissa ykkösaiheita. Ruotsidemokraattien pitkään yksin hallitsemalle kentälle on tullut muu oikeisto ja osin myös sosiaalidemokraatit, joka on voimistanut retoriikkaansa ja vaatimuksiaan. Ruotsin tähän jamaan ajaneet pääpuolueet, sosiaalidemokraatit ja moderaatit, eivät juuri ole anteeksi pyydelleet. Politiikka on yhtä lyhytnäköistä kuin Suomessakin. Media kokonaisuudessaan on rohkeampi ja moniäänisempi kuin Suomessa, millä on vaikutuksensa myös yleiseen keskusteluun.

Vaaleissa puhutaan tietenkin myös energiakriisistä. Ruotsin käsittämätön päätös ajaa ydinvoima alas on luonnollisesti esillä. Talous ei sen sijaan ole teema lainkaan siinä määrin kuin Suomessa, sillä Ruotsin julkinen talous – maa omalla valuutalla – on eurooppalaista kärkikastia. Maahanmuuton kustannuksista – sekä humanitaarisen että matalapalkka-aloille kohdistuvan – sen sijaan puhutaan jonkin verran, mutta pääpaino on väkivallan ja rikollisuuden lisääntymisessä, turvattomuudessa ja muissa konkreettisesti näkyvissä ongelmissa.

Ruotsissa on yli 2 miljoonaa ulkomailla syntynyttä asukasta. Suurimmat ulkomailla syntyneiden ryhmät ovat syyrialaiset ja irakilaiset, jotka ovat ohittaneet koossa suomalaiset, jotka vuosikymmeniä olivat Ruotsin suurin ulkomaalaisryhmä. 700 000 ulkomailla syntynyttä ei pysty elättämään itseään, vaan elää sosiaaliturvalla. Maahanmuuttajajuuret omaavia henkilöitä oli 2021 jopa 2,7 miljoonaa, mikä on yli 26 prosenttia väestöstä.

Jos kaiken asiaan liittyvän tuskaisuuden ja massiivisten ongelmien keskellä haluat pienen väläyksen toivoa siitä, että asiat voitaisiin vielä korjata, käy katsomassa ruotsidemokraattien somekanavilta puolueen vaalifilmi nimeltään Sverige ska bli bra igen.

Kiinnostu siitä, mitä et näe

/ Riikka / 5 kommenttia
Kuva: Matti Matikainen

Samaan aikaan, kun politiikka henkilöityy yhä vahvemmin ja media keskittyy pintapuolisiin seikkoihin ja tunteisiin asiakysymysten penkomisen sijaan, äänestäjien mielenkiinto yhteiskunnan isoihin kysymyksiin heikkenee. Imago, mielikuvat ja yksinkertaisten hokemien tasolle kärjistetyt vaatimukset saavat enemmän tilaa.

Yksi politiikan ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta ensiarvoisen tärkeä asia on julkinen talous eli se verorahoilla pyöritettävä kokonaisuus, josta puhuttaessa miljardit lentelevät. Valitettavasti julkisen talouden rakenne ja koko sekä meno- ja tulopolitiikka eivät oikeasti kiinnosta juuri ketään. Keskustelu taloudesta on pelkistetty joko yksinkertaistettuun puheeseen esimerkiksi työllisyysasteesta (joka ei ole kovin hyvä mittari) ja työvoimapulasta (ilman arviota sen varsinaisista syistä tai tekosyistä) tai sitten miljardipuheeseen. Miljardipuhe saattaa olla tosiasiallisesti tarkkaa ja oikeaa, mutta se ei avaudu kovin monelle. Harva ihminen jaksaa miettiä, millaisia lukuja esimerkiksi valtion velkaantumisen määrä tai vuosittainen budjetin alijäämä oikeasti ovat. Luvut ovat niin suuria, että ne käytännössä menevät yli hilseen. Tämä on ymmärrettävää, joskin kohtalokasta.

Suomen julkinen talous on retuperällä ja krooniset ongelmat – pelkistetysti liikaa menoja, liian vähän tuloja – ovat niin massiivisia, että asian pitäisi kiinnostaa kaikkia. Sen pitäisi olla politiikan tärkein teema. Mutta vaikka taloudesta näennäisesti puhutaan paljon, se on kaikkea muuta kuin tärkeä teema.

Suomi kuluttaa koko ajan enemmän kuin mihin sillä on varaa. Myös veroaste on Suomessa korkea. Erityisen korkea se on siihen nähden, että useimmat verorahoitteiset hyvinvointiyhteiskunnan palvelumme terveydenhuollosta vanhustenhoitoon ja lastensuojeluun eivät toimi. Korkea verotus ei sen paremmin näy kouluissa tai teiden kunnossa. Maksetuille veroille ei tule vastinetta. Mutta jonnekin ne rahat menevät.

Yleensä puolueet eivät suostu kertomaan, mistä pitäisi leikata eli toisin sanoen mitä menoja pitäisi vähentää. Edes kokoomus, jonka imago kiertyy talousteeman ympärille, ei yleensä sano mitään konkreettista. Eduskunnan salin toisen laidan mukaan mitään ongelmaa ei edes ole. Päinvastoin niiden mielestä aina voisi kuluttaa enemmän. Tosiasia kuitenkin on, että järjestelmämme ei kestä tätä. Lopulta hyvinvointiyhteiskunta murtuu kokonaan. Mikään talouskasvu ei kykene kustantamaan koko ajan kiihtyviä menoja.

Perussuomalaisten ”leikkauslistat” maahanmuutosta, kehitysavusta, EU:sta, Ylestä, höpöjärjestöjen tukemisesta tai alati paisuvasta valtion ja kuntien hankehumpasta aiheuttavat muissa puolueissa ja mediassa naureskelua ja epäuskoisuutta. Ne väittävät, että näistä ei voi leikata (miksi ihmeessä ei voi?). Toinen ongelman sivuuttava tapa on väittää, että kaikenlainen leikkaaminen kohdistuu aina johonkin suomalaisen kannalta oleelliseen, perusturvaan, terveydenhuoltoon, kouluihin. Väitteellä ei ole mitään pohjaa. Kyse on poliittisista valinnoista.

Julkisen talouden tasapainottaminen ja tulevaisuuden hyvinvoinnin varmistaminen nojaavat suomalaiselle toissijaisten ja turhien menojen karsimiseen. On järjetöntä, että koko ajan velkaantuva maa ottaa lisää velkaa lähettääkseen sitä Afrikkaan valtavia määriä. Haitallinen maahanmuutto on vielä suurempi ongelma.

Moni äänestäjä kokee maahanmuuton ongelmaksi vain, kun näkee omilla silmillään sen aiheuttamia ongelmia. Sen sijaan sen vaikutus valtiontalouteen ja siten joka ikisen kansalaisen elämään ei kiinnosta välttämättä lainkaan. Suomalaiset maksavat veroja selvästi mielellään, mutta eivät välitä vaatia niille vastinetta. Vaikka ei jaksaisi lukea valtion budjettikirjaa, kaikkien pitäisi kiinnostua tästä huonosti voivasta virtahevosta valtion salongeissa.

(Kolumni on julkaistu Perussuomalainen-lehdessä 8/2022.)

Toisenlaisia todellisuuksia

/ Riikka / 3 kommenttia
30.4.2022 Eduskunta, Puoluevaltuusto, kuvassa Riikka Purra. kuva Matti Matikainen

Ville ja Riina asuvat Vantaalla. Heillä on kaksi lasta, joista toinen tarvitsee erityistä tukea. Ville ajaa bussia ja joskus viikonloppuisin taksia. Taksin ajaminen on vähentynyt, sillä ei markkinoilla tahdo enää suomalainen pärjätä. Perheen tulot ylittävät juuri sen rajan, jonka alla he saisivat varsinaista tukea elämiseensä. Mutta kaikki menee, mikä tulee. Riinan mielestä Ville on aina töissä. Arki on taistelua, ei vähiten siksi, että erityislapsi ei saa niitä palveluita, joihin hän olisi oikeutettu.

Ei vain ole tarjolla, ei pääse, jonot ovat liian pitkät, koettakaa selvitä. Riina on hoitaja, mutta hän suunnittelee lopettavansa ja lähtevänsä opiskelemaan. Työ on liian raskasta palkkaan nähden, ja hänen pitää olla oman erityislapsensa kanssa, vaatia palveluita, kyseenalaistaa päätökset. Kaikkialla puhutaan työvoimapulasta, mutta palkassa se ei näy.

Lasten päiväkoti on täynnä maahanmuuttajia, hoitajat vaihtuvat koko ajan, tunnelma on yleensä rauhaton. Riina on varma, että lapsen tilanne on heikentynyt päiväkodissa. Villen ja Riinan vuokrataloyhtiössä he ovat kai ainoat, jotka maksavat itse vuokransa. Hinta on kova, mutta viihtyvyys laskee koko ajan. Naapurit elävät erilaista vuorokausirytmiä, öisin on vaikea nukkua. Oikeasti he elävät myös erilaista kulttuuria, vaikka ympäristö on sama. Tähän pitää vain tottua, kuten sanottiin, kun Ville soitti Vantaan vuokra-asuntoihin valittaakseen, että porraskäytävässä pidetään juhlia. TV:ssä ministeri kertoo, että kaikkien pitää laskea elintasoaan. Riina äänestää, mutta Ville ei enää jaksa. Ei mikään kuitenkaan muutu. Naapurin rauhattomat lapset käyvät terapiassa, ja sosiaalityöntekijä hakee heidät joka viikko uimahalliin.

Toinen perhe asuu Kiteellä. Mikon työmatka on päivässä 45 kilometriä suuntaansa, Anne selviää onneksi puolella siitä, mutta valitettavasti eri kellonaikaan. Vielä kotona oleva 17-vuotias ajaa myös ammattiopintoihin omalla autollaan, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Nuorimman hakee koulubussi. Perheen bensalasku kasvaa koko ajan, ja on oikeastaan jo mahdoton. Anne miettii vakavissaan, kannattaako töissä enää käydä. Käteen jää 120 euroa enemmän kuin jos jäisi kotiin. Ei vain tahdo luonto antaa periksi sellaiselle.

TV:ssä ministeri kertoo kävelyn ja pyöräilyn edistämisestä ja sähköautoilusta. Mikko klikkaa Nettiautoon ja hakee: sähköauto, farmari, vetokoukku. Hän saa viisi hakutulosta. Niistä halvin on VW Golf vuosimallia 2016, hinta on 20 890 euroa. Loput ovat hintaluokkaa 44 000 euroa – 55 000 euroa. Ei tule kauppoja. Yksi auto maksaa moninkertaisesti sen, mitä Mikon ja Annen perheen kaikki autot yhteensä, ostettaessa.

TV:ssä ministeri kertoo, että sähköautoilu on todellisuutta. Mikon mielestä hän on täysin vieraantunut elämästä.

Anne miettii, kannattaako tässä maassa yrittää, tehdä töitä tai edes asua. Mutta mieluummin sentään täällä kuin pääkaupunkiseudulla. Vantaalle muuttanut sisko kertoo puhelimessa, millaista siellä on.

Villelle, Riinalle, Mikolle ja Annelle hallitus kertoo, että heidän pitää olla valmiita laskemaan elintasoaan. Heille kerrotaan, että suurin ongelmamme on ilmaston lämpeneminen. Että Suomi on oikeusvaltio, joka huolehtii heikoimmistaan ja takaa kaikkien ihmisoikeudet. Heille kerrotaan, että vaikka suomalaisten osuus Vantaalla vähenee ja tilalle tulee maahanmuuttajia, se on vain nykyaikaa. Asian suurempi ihmettely kannattaa tehdä hiljaa yksinään, ettei tulisi pelanneeksi enempää populistien hyväksi. Niiden, joiden mielestä Suomi on edelleen vuonna 2022 suomalaisten maa.

(Osa puoluevaltuuston puheenvuorosta 30.4.)

Vappupuhe Helsingissä 1.5.2022

/ Riikka / 3 kommenttia
1.5.2022 Helsinki, Perussuomalaisten vappu, kuvassa Riikka Purra. kuva Matti Matikainen

Arvoisat kuulijat, hyvä juhlakansa,

Tänäkään vappuna emme voi väittää elävämme normaalia kevättä. Yli kaksi vuotta jatkuneen kulkutaudin jälkeen ei koittanut politiikankaan arki. Uhka on tällä kertaa paljon virusta suurempi, ja turvallisuuspolitiikka sitä perinteisempää. Tähän vaaraan eivät auta kankaanpalat suun edessä tai eristäytyminen kotiin vaan sotilaallisen puolustuksen vahvistaminen, huoltovarmuudesta huolehtiminen, maanpuolustustahdon ylläpitäminen ja jäsenhakemus Natoon. Vaikka mielipiteitä on erilaisia, niin eduskunnassa kuin kansassakin, politiikan yhtenäisyys turvallisuuspolitiikan kysymyksissä on huomattavaa. Ulkoinen uhka kokoaa rivejä, joskin jokainen realisti tietää, että sellaista uhkaa ei olekaan, että tilaa politiikan ja talouden kähmintään ja omien etujen ajamiseen ei syntyisi.

En ajatellut kuitenkaan tätä vappupuheenvuoroa käyttää turvallisuuspolitiikasta tai ulkoisista uhista puhumiseen. Keskityn sen sijaan yhteiskuntamme sisäisiin asioihin ja niihin ongelmiin, joiden syntymiseen ja korjaamiseen voisimme vaikuttaa paljon enemmän kuin itänaapuriimme. Nimenomaan voisimme, mutta emme sitä tee.

Puheenvuoroni ihmettelee, miksi nykyajan sisäisiä uhkia on niin vaikea tunnistaa ja sellaisiksi tunnustaa.

Työ ei Suomessa kannata. Verotus on liian kovaa, monilla ei jää käteen juuri mitään. Kotona olemisella saattaa saada enemmän. Työmarkkinoiden rakenne, yrittämisen ja palkkaamisen byrokratia ja maahanmuutto lyövät naulansa samaan arkkuun.  

Niin kauan kuin näin on, järjestelmämme rahoituspohja heikkenee, keskiluokan veronmaksuhalukkuus vähenee, polarisaatio kasvaa ja yhteiskunnan koossapysyminen ja luottamus heikentyvät. Riippumatta siitä, miten korkeaksi työllisyysaste nimellisesti saadaan tai kuinka talous kasvaa.

Samaan aikaan yhteiskunnallinen motivaatio tehdä asioita tämän maan ja kansakunnan hyväksi on yhä pinnallisempaa. Jos et koe itseäsi yhteisösi osaksi tai näet muiden elävän siivellä, et välttämättä toimi sen hyväksi.

Kyse ei ole vain rahasta. Kokonainen työntekemisen ja kansalaisena olemisen kulttuuri on muuttunut. On aivan eri tavalla hyväksyttyä, jopa ihailtavaa, nojata valtioon niin uusien oikeuksien antajana kuin niiden toteuttamisen kustantajanakin. Kansaneläkelaitoksen hyväntuuliset somemainokset viimesijaisesta sosiaaliturvasta ja sen helposta hakemisesta ja saamisesta ovat oire seinään ajavasta yhteiskunnasta. Enkä tarkoita, etteikö tukeen oikeutettujen pitäisi sitä saada.

Myöskään kansalaisuuteen ei nähdä enää kuuluvan erityisiä velvollisuuksia tai juuri mitään muutakaan tärkeää juuri tähän yhteisöön sitovaa. Esillä ovat individualistit, joskin yleensä kollektiivin eli veronmaksajan rahalla. Kulttuurimme, isänmaamme, perintömme pelkistyy vaatimuksiin lisätä monimuotoisuutta eli lähinnä eri maalaisia ja eri värisiä ihmisiä silmiemme eteen, kaikkialle minne katsomme. Tätäkö se on, kansalaisuus ja kansalaistaidot vuonna 2022? Matalamielistä, juuretonta, pinnallista.

Emme tunnu arvostavan kansalaisuutta muutenkaan. Suomen kansalaisuuden voi saada helpommin kuin käytännössä missään muualla. Se ei vaadi käytännössä mitään muuta kuin sen, että on asunut maassa joitakin vuosia ja integroitunut Kansaneläkelaitoksen omakieliseen palvelunumeroon. Ja sen kyllä huomaa, joka päivä yhä enemmän, ihan vain ympärilleen katsomalla.

Mainosmiesten ja maailmankansalaisten toiveiden vastaisesti ihmiset kuitenkin tarvitsevat tunnistettavan yhteisönsä – ja kyllä, se edelleen usein on oma, omankielinen, omannäköinen, omankulttuurinen. Eli Suomessa suomalainen.

Perussuomalaiset on verorahoitteisen ja tuloja tasaavan hyvinvointijärjestelmän kannattajia. Juuri siksi olemme huolestuneita nykytilanteesta ja suunnasta. Ihminen, joka haluaa kantaa itsestään vastuuta ja kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, voi hyvin. Kaikki eivät synny hyviin oloihin, rohkeuden, terveyden, hyvän itsetunnon ja sosiaalisen pääoman perheisiin, ja moni kokee elämässään vakavia vastoinkäymisiä. Siksi on tärkeää, että yhteiskuntamme pilarit ovat vahvoja ja tukisivat. Mutta valitettavasti mitä suuremmaksi kuvaamani ongelma muodostuu, sitä heikommin pilarit enää toimivat.

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että työllisyyttä pitää parantaa. Tämä on tosiasia, mutta keskustelussa hokemaksi muuttunut. On toissijaista paaluttaa työllisyysasteesta jonkinlaisia numeroita, mikäli samaan aikaan ei ymmärretä todellisuutta ja politiikkaa erilaisten numeroiden taustalla. Työllisyysaste on numerona jo varsin korkea, tosin työttömyyskin on, esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys. Pelkkien työllisyyslukujen tuijottaminen ei ole mielekästä.

Meidän on syytä tavoitella työllisyyttä, josta on hyötyä julkisen talouden tasapainon kannalta. Josta on hyötyä suomalaisten kansalaisten, yksilöiden, kannalta. Tuottavuuden ohella tärkeää on se, kuka työllistyy, millaisiin töihin ja millaisin julkisin avuin sekä se, tuleeko palkalla toimeen vai vaatiiko se rinnalleen sosiaaliturvaa. Julkisen sektorin paisuttaminen tai matalapalkkatyöntekijöiden rahtaaminen ulkomailta eivät tuota kestävää työllisyyttä tai parempaa Suomea, mutta rahaa ne vievät ja vaativat lisää velkaa.

Siinäkään ei ole mitään järkeä, että ihminen kouluttautuu neljään tutkintoon etuuksien avulla eikä kuitenkaan kannustimia työhön synny. Tai sellaisia työpaikkoja ei ole tarjolla. Suomi on ikuisten opiskelijoiden maa. Ehkä osaamista syntyy, mutta pitäisikö sen tulla jotenkin yhteiskunnankin käyttöön eikä palvella vain yksilön omaa kehitys- ja kilvoittelutarvetta?

Suomalaisen veronmaksajan asema on surkea. Eivät auta sloganit iloisesta veronmaksajasta, mikäli työ ei kannata, lisätunnit eivät tuota, 37,5 tunnin työssä uurastamisella saa saman tai vähemmän kuin kotona olemisella, arjen välttämättömyyshyödykkeet, kuten bensa, sähkö ja ruoka, maksavat koko ajan enemmän ja kaiken kukkuraksi, et kuitenkaan saa välttämättä palveluita tai apua sitä tarvitessasi. Ensin maksat verot, sitten maksat palvelumaksut, olipa kyse hammashoidosta, lapsesi puheterapiasta tai monesta muusta asiasta. Miksi maksamme tällaista määrää veroja ahneelle valtion, kunnan ja pian hyvinvointialueen verokarhulle, jos emme hyödy siitä?

Perussuomalaisten mielestä hyvinvointiyhteiskunta ei tarkoita vain korkeita veroja vaan sitä, että suomalaiset itse hyötyvät korkeista veroista. Että tiet ovat kunnossa, kouluissa saa hyvää opetusta, lääkärille pääsee, poliisi turvaa ja homma toimii. Perusasioita. Valitettavasti nykypäivänä usein luksusta.

Verotuksen ja arjen kustannusten kiristyminen johtaa kovempiin palkankorotusvaatimuksiin, kuten tämän hetken lakkosumastakin nähdään, mikä taas johtaa kilpailukyvyn heikkenemiseen ja maamme kustannustason karkaamiseen. Paisuva julkinen sektori korkeine veroasteineen ja koko maailmaa holhoava politiikka eivät sovi yhteen innovaatioita tuottavan, investoivan ja uudistuvan yrityskentän kanssa, joista kuitenkin juhlapuheissa puhutaan. Me näivetymme.

Verotusta on välttämättä kevennettävä. Tämä ei ole mahdollista ilman menojen karsimista. Perussuomalaisten ajatukset veronmaksajan kustantamien kohteiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta ja omien kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden priorisoimisesta ovat välttämättömiä. Emme kuitenkaan saa tukea konkreettisille esityksillemme. Niitä käsitellään kuin ne olisivat radikaaleja. Ne eivät ole radikaaleja.

Ajattelutavasta ja mentaliteetista, jossa suomalaisen tulee maksaa kansainvälisistä lisäpisteistä, moralisoinnista, milloin mitäkin tarkoittavasta solidaarisuudesta ja aina vain kiihtyvästä maailmanparantamisesta ikään kuin se olisi velvollisuutemme, on tullut vallitseva, vain muutamassa vuosikymmenessä, ja se on radikaalia.

Miksi näistä asioista ei puhuta? Miksi tämän aiheuttamista kustannuksista veronmaksajalle ja verotaakan kiristymisestä ei kerrota kovemmin? Miksi edes oikeisto ei kykene vastustamaan tätä uudenlaista sosialismia?

Juuri siksi kansalaiset eivät tunnista sisäistä uhkaa. He eivät siten riittävästi ymmärrä, mihin heidän rahojaan käytetään.

Suomeen ei synny riittävästi työpaikkoja. Talouden noidankehät, kannustamattomuus, verokiilat ja lyhytnäköisyys heikentävät tulevaisuuden näkymiä. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää vero-, yritys-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Työllisyyskeskustelu keskittyy kuitenkin yhä enemmän välttämättömään tarpeeseen saada kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia, kovimmissa väitteissä vieläkin suurempia määriä ulkomaalaisia tekemään maamme töitä, joihin oma kansa – tai edes ne maassa jo olevat ulkomaalaiset – eivät syystä tai toisesta taivu.

Kouluttamattoman työvoiman haaliminen kehitysmaista on suuri virhe, myös kansantalouden kannalta. Sosiaalisen maahanmuuton ohella tällainen työperäinen maahanmuutto lisää huono-osaisuutta, pienituloisuutta ja eriarvoisuutta. Suomi väittää vähentävänsä eriarvoisuutta, mutta niin kauan kuin maahanmuuttopolitiikka on tällaista, se lisää sitä. Voimakkaasti. Vieraskielisyys on yhä olennaisempi tekijä huono-osaisuuden ja eriarvoisuuden taustalla, katsoimmepa kouluun, asuinalueille, tulotasoon tai sosiaalisten ongelmien kertymiseen. Ja se maksaa, vietävästi.

Suomalaisissa kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa on hyväksyttyä sanoa, että kunta haluaa houkutella hyviä veronmaksajia. Valtakunnan tasolla Suomen eduskunnassa ei kuitenkaan saa sanoa, että Suomen pitäisi houkutella hyviä veronmaksajia, ilman että tulee haukutuksi milloin kylmäsydämiseksi, milloin köyhien vihaajaksi. Sama data, samat luvut ovat kuitenkin kaikkien saatavilla. On vaikea ymmärtää, miten vähän niitä luetaan ja käsitetään.

Halpamaahanmuuton ongelmat kohdistuvat koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin, koska kustannukset lankeavat kaikille. Jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Merkillisin hokema Suomessa 2020-luvulla kuuluu näin: mikäli haluamme säilyttää hyvinvointivaltion, tarvitsemme satojatuhansia maahanmuuttajia EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta, siis lähinnä kehitysmaista, koska muualta heitä ei juuri tule, tekemään niitä töitä, joihin meneminen ei suomalaisille tai maassa oleville ulkomaalaisille ole kannattavaa.

Hokema on levinnyt läpi yhteiskunnan, mutta sen viesti on väärä. Matalapalkkamaahanmuuton voimakkaalla lisäämisellä tuhoamme koko hyvinvointivaltion ja sen mukana muutakin omaa ja tärkeää.

Miksi niin harva puolustaa Suomea? Miksi vasemmistokin on nielaissut tämän syötin? Ne, joiden piti puolustaa sekä hyvinvointijärjestelmää että suomalaista työtä, työllisyyttä ja työntekijää, ovat oikeiston ja elinkeinoelämän rinnalla vaatimassa edullisempaa ja nöyrempää työvoimaa Suomeen. Lisää hoidettavia ongelmia julkiselle sektorille. Tästä kärsivät eniten juuri duunarit ja ihan tavallinen pieni- ja keskituloinen kansa.

Miksi ne tekevät niin? Siksi että maahanmuuton huutaminen avuksi on helpompaa kuin järjestelmän uudistaminen. Siis päätöksentekijälle, joka haluaa varmistaa uudelleenvalintansa. Maahanmuuton vaikutus yhteiskuntaan ja kustannukset veronmaksajalle eivät näy kansalaiselle niin selvästi, että he osaisivat sitä vastustaa. Varsinkaan kun ongelmasta puhuu vain yksi puolue. Kyse on kuin sammakon keittämisestä. Vesi kuumenee vähitellen, ja lopulta sammakkoparka ei enää voi hypätä pois.

Julkiselle sektorille on syntynyt valtava kokonaan maahanmuuttoon keskittynyt voimakas lonkeronsa, jolla on omia byrokraattisia intressejä. Paljon siitä eivät eroa maahanmuuttoa ja ulkomaalaisten ihmisoikeuksia syleilevät kansalaisjärjestöt, jotka tekevät samaa samalla, veronmaksajan, rahalla. Puhumattakaan bisneksestä, esimerkiksi asuntosijoittamisessa, joka kukoistaa tämän ilmiön päällä. Ja kaikki veronmaksajan rahalla.

Matalapalkkamaahanmuuton suhteen työn kannustinongelmat muodostavat pirullisen noidankehän: Yhtäältä merkittäviin reformeihin ei ole mielekästä ryhtyä niin kauan kuin maahanmuuttajien virta maahan jatkuu. Toisaalta ongelma ei milloinkaan lähde purkautumaan, mikäli maan sisällä olevien kannustimia ottaa vastaan sosiaaliturvan kanssa kilpailevaa työtä ei paranneta.

Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, tarvitsemme taloutta vahvistavia toimia eikä meidän pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää tai päätyy heikoksi ja osaaminen ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajavaltaisten alojen heikko palkkakehitys ja imago entisestään vaikeuttavat kantaväestön halua hakeutua niille. Tämä nähdään vuorotellen alalta toiselle. Puhumattakaan räikeistä rikkomuksista ja hyväksikäytön vakiintumisesta kaikilla maahanmuuttajavaltaisilla aloilla. Uudenlaista orjatyötä, Suomessa.

Matalapalkkamaahanmuutto ei ratkaise ainuttakaan ongelmaa suomalaisen työllisyyspolitiikan, työmarkkinoiden ja kestävyysvajeen taustalla vaan pahentaa niitä.

Eikä talous ole pelkkiä euroja. Talous on myös arvoja. Se on luottamusta. Se on luottamusta siihen, että yhteiskunta toimii, se on tunnistettava, oma. Katsokaa Ruotsiin. Siellä asiat eivät, vakaista toiveista huolimatta, ole menneet maahanmuuton suhteen oikein. Eivät myöskään niin sanotun työperäisen maahanmuuton. Tietyiltä alueilta eivät ole paenneet ainoastaan ruotsalaiset vaan sieltä pakenevat myös yritykset. Liian vaarallista yrittää.

Perussuomalaiset ei halua luokkayhteiskuntaa, sen paremmin etnisin kuin muinkaan perustein. Haluamme säilyttää turvallisen, rauhallisen, tunnistettavan Suomen. Mikä siinä voi olla niin väärin?

Suomi on hylännyt omansa. Liian moni kamppailee. Huomaatko sitä lukemalla aamun uutisia? Etpä juuri. Siellä on aivan eri aiheet, silloinkin kun kyse on Suomesta ja suomalaisista.

On aika vaatia tätä maata, veronmaksajan rahoja, poliittista energiaa, huolemme ja huomiomme kohdetta palautettavaksi Suomeen ja suomalaisiin. Jos et pidä ajatusta radikaalina vaan tavallisena ja tavoiteltavana, tule mukaan. Lähde tekemään kanssamme sellaista Suomea!

Arvoisat kuulijat, kiitos huomiostanne, toivotan teille hyvää vappua, suomalaisen työn juhlaa!

Siirtolaismassalta suojautuminen vaatii välittömiä lainsäädäntömuutoksia

/ Riikka / 8 kommenttia

Ukrainan sotatila ja Venäjän ajautuminen taloudelliseen nurkkaan ja hylkiöasemaan ovat lisänneet riskiä Venäjän suorittamiin itärajan operaatioihin.

Venäjän turvautuminen kolmannen maan kansalaisten hyödyntämiseen siirtolaisia rajan yli ohjaavassa hybridioperaatioissa on yhä todennäköisempää. Vaikka tästä ”välineellistämisestä” puhutaan sekä kansallisesti että EU:ssa, tosiasia on edelleen se, että Suomen viranomaisilla on nykyisen lainsäädännön puitteissa vain vähän mahdollisuuksia toimia tällaista vihamielistä operaatiota vastaan.

Perussuomalaisten johdolla aiheesta jätettiin välikysymys viime marraskuussa. Hallituksen vastauksessa ei esitetty mitään riittävän voimakasta toimenpidettä, jolla uhkaan kyettäisiin sen toteuduttua vastaamaan. Nyt riskit ovat merkittävästi kasvaneet.

Kyseessä on selvä kansallinen haavoittuvuus.

Rajavartiolaitos varautuu, ja valmiutta on nostettu. Yksittäisiä rajanylityspaikkoja voidaan tarvittaessa sulkea. Nykyisellä lainsäädännöllä välineellistämisessä käytettävien siirtolaisten turvapaikkahakemukset on kuitenkin aina vastaanotettava.

Viranomaisten toimivaltuuksissa on mahdollista lähinnä säännöstellä joukkoa ja pyrkiä turvaamaan hallittava järjestys.

Vihamielisessä tarkoituksessa Suomeen kohdistettuja joukkoja ei nykyisellä lainsäädännöllä kuitenkaan voida estää saapumasta maahamme.

Samaan päätyi sisäministeriön vasta julkaisema selvitys siirtolaisia hyödyntävästä hybridivaikuttamisesta. Myös EU-tasolla tilanne on ristiriitainen.

Yhtäältä unioni ei voi moittia yksittäisiä jäsenmaita, jotka ovat suojanneet ulkorajoja nimenomaan tällaisissa tilanteissa, viimeksi Valko-Venäjän käynnistämänä. Toisaalta samaan aikaan se ei tarjoa näille juridista selkänojaa vaan tyytyy esityksissään toistelemaan fraaseja.

Luottaako unioni, että jokainen itseään kunnioittava ulkorajajäsenmaa kuitenkin uhan toteuduttua ymmärtää realiteetit ja tekee kaikkensa rajojen suojaamiseksi? Luotatko sinä, että Suomessa kyettäisiin tekemään näin?

Tosiasia on, että Suomen rajaviranomaiset tarvitsevat lainsäädännön tuekseen. Eivät he voi ilman sitä toimia kansallisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen ja Suomen edun mukaisesti.

Nyt on aivan viimeiset hetket, että hallitus laatii esityksen mekanismista, jolla tarpeen vaatiessa mahdollistetaan rajan suojaaminen kokonaisuudessaan ja turvapaikkahakemusten vastaanotto keskeytetään väliaikaisesti täysin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Kenelle suomalainen sote on tarkoitettu?

/ Riikka / 2 kommenttia

Kun puhumme maahanmuuton kustannuksista, puhumme erityisesti sote-palveluiden ja tulonsiirtojen suuresta käytöstä ja selvästä yliedustuksesta kaikilla verorahoitteisilla ”hyvinvoinnin” sektoreilla. Vain murto-osa kustannuksista syntyy varsinaisista maahanmuuton kustannuksista, kuten vastaanoton ja kotouttamisen kuluista. Juuri siksi muille kuin perussuomalaisille on niin kovin vaikeaa ymmärtää kokonaisuutta. Kustannukset ”piiloutuvat” valtion budjetin momenteille.

Juuri tänään lauantaina Helsingin Uutisissa (ks. näköislehti) on aiheesta erittäin kuvaava ja huolestuttava juttu – yhdeltä soten tärkeältä sektorilta, lasten sairaanhoidosta.

Jutussa kerrotaan, että Helsingin uuden lastensairaalan päiväkeskuksen potilaista 53 prosenttia on vieraskielisiä. Keskuksessa tutkitaan ja hoidetaan lapsia, joilla on autismikirjon häiriö tai muita neurologisia vaikeuksia.

Ylilääkäri sanoo, ettei tiedä, mistä yliedustus johtuu, mutta että sitä selvitetään.

Tästä samasta aiheesta olen jo yli vuosi sitten saanut ”epävirallisia reittejä” tietoja, kuten aina niin monelta muultakin sektorilta. Meidän poliitikkojen on kuitenkin mahdottoman vaikea tuoda tietoja ja esimerkkejä esille, mikäli lehdistö ei tee työtään ensin.

Jutussa käsitellään vieraskielisten osuutta myös muilla lastensairaalan yksiköissä. Esimerkiksi infektio-osastolla 48 prosenttia, hammasvastaanotolla 33 prosenttia. Aiemmin samassa lehdessä kerrottiin siitä, että kolmasosa omaishoidontuista maksetaan vieraskielisille. Helsingin vammaisten sosiaalityön päällikkö totesi silloin, että osa maahanmuuttajista tulee maahan turvatakseen lapsensa aseman ja oikeudet, jotka eivät lähtömaassa toteudu esimerkiksi lapsen kehitysvammaisuuden takia.

Ei, kyse ei ole siitä, etteikö kaikkia sairaita ja apua tarvitsevia pitäisi Suomessa hoitaa. Tietenkin pitää hoitaa, etenkin lapset.

Suomi ja sen veronmaksajat eivät kuitenkaan voi rahoittaa kaikkien halukkaiden elämää hyvinvointiyhteiskunnassa – jonka HUOM. omatkin palvelut eri soten sektoreilla ovat enemmän tai vähemmän heikentyneet ja julkinen talous rapakunnossa.

Meidän on PAKKO keskustella siitä, kenelle järjestelmämme on tarkoitettu. Kehitysmaista saapuvat maahanmuuttajat ovat selvästi huono-osaisempia vielä vuosikymmenten jälkeen ja seuraavassakin sukupolvessa, ja tämä maksaa hyvin paljon.

Kun perussuomalaiset puhuvat tästä aiheesta, meidät tuomitaan rasisteiksi ja väitetään, että haluamme jättää lapset kuolemaan ja olemme ihmisvihaajia ja mitä ikinä.

Pötyä. Olemme realisteja, ja puhumme asiasta, josta on välttämätöntä puhua. Jos hyvinvointiyhteiskunta halutaan pelastaa, sen piiriin pääsyä on pakko rajoittaa.

Tämä on yksi soten oleellisimpia kysymyksiä, mutta ei siitäkään näissä vaaleissa saa puhua.

Jos ette puhu rahasta, ette puhu mistään

/ Riikka / 1 kommentti
14.1.2022 Helsinki, Tuumaustunti, kuvassa Riikka Purra. kuva Matti Matikainen

Torstai-illan Ylen suuressa vaalikeskustelussa päästiin viimein puhumaan edes vähän taloudesta eli sotepalveluiden rahoittamisesta. Tentin juontaja Annika Damström aloitti vahvasti ja vaati alussa puheenjohtajia kertomaan rahoituksesta – mistä otetaan rahat.

Kuten moni on pannut somessa merkille, tähän ei kyennyt kuin perussuomalaiset. Kaikki muut tehostivat, panostivat, satsasivat ja lisäsivät. Mikäli nämä toimenpiteet olisivat mahdollisia ja niillä jotakin oikeasti säästyisi, me emme olisi tällaisessa kurjimuksessa jakamassa niukkuutta.

Perussuomalaiset esitti yksiselitteisesti, että sote tarvitsee rahaa, ja että tuota rahaa voidaan ilman velanottoa kehysten sisällä saada ainoastaan leikkaamalla toissijaisesta. Perussuomalaisten tärkeysjärjestys eli suomalainen ensin on tässä ohjaava periaate. Kasvun tukeminen ja työllisyyden nostaminen ovat ehdottoman tärkeitä, mutta ilman menojen välillä tapahtuvaa muutosta sote tulee entisestään vain heikkenemään. On välttämätöntä leikata jostakin. Se, mistä me leikkaisimme, on selvää. Olen viime viikkojen aikana hyvin harvoin päässyt puhumaan maahanmuutosta, kehitysavusta tai liian ”kunnianhimoisista” ilmastotoimista. Ne kuulemma eivät kuulu aluevaaleihin. Mitä ihmettä! On välttämätöntä puhua allokaatiosta – siitä, mihin rahaa pannaan – jos puhumme sotesta.

Eilisessä tentissä nostin esille kehitysavun, johon menee lähes 1,3 miljardia joka vuosi. Alijäämästä, siis velaksi. Yhdellä miljardilla taas olisi mahdollista saada 20 000 soteammattilaista vuodeksi!

Toissapäivän tentissä sain lyhyesti mainittua ilmastopolitiikasta tehtävistä säästöistä, joita käsittelin tuumaustunnilla tarkemmin viikko sitten. Mikäli valtavasti kasvaneita päästökauppatuloja kanavoitaisiin suomalaiseen soteen, esimerkiksi italialaisten energiaköyhyyden ratkaisun sijaan, saisimme soten ja pelastustoimen rahoitusvajeeseen helpotusta.

Maahanmuuton valtaviin kustannuksiin en edes ole päässyt. Taloudellisesti haitallista maahanmuuttoa (kehitysmaista) merkittävästi rajoittamalla säästäisimme valtavasti veronmaksajan euroja. Ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuja soten palveluiden ja tulonsiirtojen saajina.

Valitettavasti tentin kuluessa toimittajan ote tästä soten tärkeimmästä kysymyksestä eli rahasta kirposi. Pian puheenjohtajat olivat jokailtaisessa moodissaan, jossa he vain luettelevat erilaisia kohteita ja vaadittavia parannuksia, jotka kaikki maksavat. Toimittaja ei enää vaatinut kertomaan, mistä rahat otetaan.

Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin, muutamien muiden ohella, on korostanut ilta toisensa jälkeen omalääkärijärjestelmää. Kyllä, se olisi monelta kantilta katsoen hyvä uudistus. Mutta kyseessä on malli, ja malli itsessään ei hoida eikä paranna. Suomessa nimenomaan on ollut käytössä omalääkärijärjestelmä, juuri tuolla nimellä, mutta siltä vedettiin enemmän tai vähemmän pohja pois liiallisella säästämisellä ja tehostamisella. Mikäli omalääkärillä on valtava määrä potilaita, ei kyseessä ole enää hyvä malli. Omalääkärimalli ei siis ratkaisisi yhtään mitään – vaan soteen eli vaikkapa tähän malliin osoitettava rahoitus.

Sama koskee ennaltaehkäisyä. Totta kai varsinkin jokainen kuntapoliitikko tietää, että monissa ongelmissa ennaltaehkäisy tulee lopulta edullisemmaksi. Mutta kun juuri siitä on leikattu, on tehostettu ja säästetty, vaikeutettu ennaltaehkäisyä. Suunta on kaikilla sektoreilla päinvastoin kohti kalliimpia palveluita, erikoissairaanhoitoa, sitä, että ihmisistä ei saada koppia riittävän ajoissa. Miten ihmeessä ennaltaehkäisyyn tämän uudistuksen myötä olisi enemmän rahaa? Ei hallintouudistus tee tätä temppua.

Miljardiluokan satsauksia vaaditaan myös mielenterveyspalveluihin, lastensuojeluun, vanhustenhoitoon, hoitoon pääsyyn ja perusterveydenhuollon saatavuuteen. Mistä rahat?

Alueilla voidaan tehdä parannuksia ja korjaamisia, mutta nämä ovat aivan mitättömiä, jos samaan aikaan ei lisätä resursseja. Puheenjohtajien vaatimuksille ei siis ole taloudellista selkänojaa. Lupaukset ovat tyhjiä.

Uudistus ei itsessään korjaa mitään – varsinkaan kun edes sen käynnistys- ja muutoskustannuksiin ei ole varattu riittävästi rahaa. Se, voidaanko alueilla tehdä hyviä muutoksia esimerkiksi hoitoprosesseihin ja käytäntöihin, ei riipu hallintouudistuksesta, vaan siitä, että tekemässä olisi oikeita ihmisiä, siis hyviä johtajia, innokkaita uudistajia – niitä, joiden suurin motivaattori ei ole oman byrokratian kasvattaminen vaan tehokkaat palvelut ja veronmaksajan etu. Julkishallintoa ja terveydenhuoltoa voidaan tehostaa. Ongelma on siinä, että tämä uudistus ei anna siihen itsessään mitään välineitä. Kaikki jää taas alueilla toimivien varaan, poliittisten luottamushenkilöiden, virkakunnan, lääkärien.

Edellä kuvaamani ongelma koskee yhtä lailla vasemmistoa ja oikeistoa. Vaalien ylivoimainen ennakkosuosikki kokoomus on näistä asioista ihan yhtä hiljaa kuin punavihreät. Jopa enemmän hiljaa.

Nimittäin kaikki tietävät, että vasemmalla halutaan nostaa veroja. Eilisessä paneelissakin nämä puolueet sen auliisti myönsivät. Suomalaisen työssäkäyvän punaista huutava kokonaisveroaste pitäisi näiden puolueiden mielestä olla vielä korkeampi. Rahaa julkiseen talouteen, valtio päättämään, pois ihmisen oma vastuu. Sossuvaltiossa on ihmisen hyvä olla, ne ajattelevat.

Mutta kokoomus – mitä se aikoo, jotta sen esittämät veronalennukset JA palveluiden parannukset saadaan kuitattua? Tästä ei ole kuultu mitään. Puheenjohtaja Orpo esittää aivan samanlaisia parannuksia soteen kuin muutkin, terapiatakuusta pelastustoimen resursseihin. Mutta kokoomus ei kerro mitään siitä, mistä rahat otetaan. Perussuomalaisten esitykset eivät kokoomukselle kelpaa. Tämä on tullut monta kertaa selväksi, sillä niin maailmanparantamiseen kuin ilmastokurjistamiseenkin on vain rahaa kokoomuksen mielestä löydyttävä. Kuitenkaan sen esittämät työllisyystoimet (etuusleikkaukset, halpamaahanmuutto ym.), kannustaminen tai pelkkä kasvu eivät riitä – tai eivät lopulta edes vaikuttaisi oikeaan suuntaan. Ei niistä tule sellaisia summia, että niillä voitaisiin kattaa veronalennukset ja palveluiden parantamiset. Varsinkin kun kasvumme tulee taas pian olemaan äärimmäisen nihkeää.

Koko aluevaalien ja tämän uudistuksen suurin ongelma kilpistyy edellä kuvattuun rahasta puhumisen sivuuttamiseen. On demokratian irvikuva, että äänestäjiä jälleen kerran niin kovasti höynäytetään.

Miten voi olla taas niin, että populistipuolueeksi haukuttu on ainoa, joka puhuu tästä oleellisesta asiasta ja tarjoaa ratkaisuja?  

Maahanmuuttajille ikuinen tulkkauspalvelu, vanhuksille kielitaidoton hoitaja

/ Riikka / 1 kommentti
Kuvassa voi olla 1 henkilö ja tekstissä sanotaan Hoitoalalla tarvitaan kunnollista kielitaitoa. Vaatimuksia on kiristettävä, jotta suomalainen saa palvelun kotimaisella kielellä. Perus ÃÃNESTÄ SUOMALAINEN ENSIN 0

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet vaativat lisää maahanmuuttoa vastauksena sotesektorin ongelmiin. EU:n ulkopuolelta saapuvan maahanmuuton nähdään korjaavan hoitoalan kroonisia ongelmia, kuten hoitajavajetta. Vastaavasti maassa jo olevia ulkomaalaistaustaisia tungetaan urakalla hoitoalalle, oli heillä siihen edellytyksiä tai ei. Esimerkiksi Helsingissä on oppilaitoksia, joissa hoitoalalle opiskelevista ylivoimainen enemmistö on maahanmuuttajia. Tämäkin itsessään karkottaa alalta suomalaisia nuoria. 

Vastaavaan tapaan länsinaapuri Ruotsi on käyttänyt etenkin lähihoitaja- ja hoiva-avustajakoulutusta eräänlaisena kotouttamiskanavana. Vuosikausia maassa olleet maahanmuuttajanaiset ovat edelleen kielitaidottomia ja usein tulonsiirtojen takia työhaluttomia, mutta viranomaisille heidän siirtämisensä kaunistamaan tilastoja ”opiskelijoina” on tietenkin mieluista. Maalle haitallinen sosiaaliperäinen maahanmuutto näyttää taas hetken aikaa vähemmän haitalliselta. Ruotsissa on muuten kaikesta huolimatta myös hoitajapula, valtavista maahanmuuttajamassoista huolimatta.

Ruotsissa kielitaidottomuusilmiön ongelmista nykyään sentään puhutaan, kun niitä ei voi enää piilottaa. Suomessa ollaan toistamassa tismalleen samoja virheitä, ja pian ihmetellään, miten päädyttiin samanlaisiin seurauksiin.

On irvokasta, että suomalaiset vanhukset ja muut potilaat eivät ole enää Suomessa 2020-luvulla sen arvoisia, että heitä autettaisiin heidän omalla kielellään, mutta samaan aikaan maahanmuuttajien itsensä saamia tulkkaus- ja muita holhouspalveluita parannetaan. Tälläkin hetkellä ulkomaalaistaustainen on oikeutettu käytännössä ikuiseen ja rajattomaan tulkkauspalveluiden saantiin. Kielellinen tulkkauskaan ei välttämättä riitä, sillä kuten Espoon perussuomalaisia edustava Henna Kajava blogissaan kertoi, myös kulttuuritulkit ovat tulleet veronmaksajan pöytään syömään. Kulttuuritulkin on tarkoitus ratkoa ja ennaltaehkäistä ”kulttuurisia yhteentörmäyksiä” ja ”haasteita” – joita muuten ei maassa edes olisi ilman juuri sitä maahanmuuttoa, joka kulttuuritulkkeja, holhousta ja ikuista kotouttamista vaatii.

Kulttuuritulkin hinta kunnalle on sama kuin kielitulkin – 78 euroa tunnissa plus alv. Eduskunnan käsittelyssä on paraikaa uusi kotouttamispoliittinen selonteko, joka muuten on kaikista tämän kauden selonteoista laajin. Totta kai, nyky-Suomen tärkeimmät asiat ensin.

Maamme suurin epäoikeudenmukaisuus on, että suomalainen, ikänsä veroja maksanut ja lapset kasvattanut ihminen ei saa Suomessa vuonna 2022 tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Omilla vanhuksillamme ei ole pääsyä sellaisten palveluiden ja verorahoitteisen hyvänäpitämisen piiriin kuin maahanmuuttajilla. Vanhusten etuja ja tarpeita puolustamassa ei ole sellaista koneistoa kuin maahanmuuttajilla.

Kumpaa sinä haluat veronmaksajana tukea: Sitä, että maahanmuuttaja, joka muutenkin on yliedustettu sotepalveluiden ja tulonsiirtojen käyttäjänä, saa koko ikänsä tulkkipalveluita? Vai sitä, että vanhukset saavat ihmisarvonsa mukaista hoitoa ja palvelua omalla äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi?

Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa, jolle edellä oleva kysymys ei tuota päänvaivaa. Meille suomalainen tulee ensin, aina.