Vuoden 2018 presidentinvaaleihin perussuomalaiset otti käyttöön lauseen ”Suomi takaisin”. Kyseessä on erinomainen mainoslause ja hengennostatus, ja käytämme sitä edelleen. Nyt kun lause on taas vilahdellut esimerkiksi tv-mainoksissa, olen päässyt havainnoimaan sen aiheuttamaa närkästystä. Ei ole päivääkään, ettei joku vaatisi tuohtuneena selittämään, mitä se tarkoittaa. Minkä Suomen persut muka haluaa takaisin?
Ehkä sinä, joka tätä lehteä luet, tiedät kyllä, mitä se tarkoittaa. Tai ainakin mitä se juuri sinulle tarkoittaa. Se tuskin muistuttaa Neuvostoliitosta, tillilihasta tai 1990-luvun lamasta, vaikka sosiaalisen median vääräleuat huonolla historian tuntemuksellaan niin haluavatkin uskotella. Millainen puolue sellaisella haluaisi itseänsä mainostaa?
Itse mietin asiaa kuopukseni kanssa viimeksi eilen, kun yhdessä päivittelimme hänen jo viidellä oppilaalla aiemmin ollutta koulukirjaansa. Sivut repsottivat, kirja oli sotkuinen ja luotaantyöntävä. Itse sain alakoulussa kaikki kirjat aina uusina. Muistan edelleen niiden ihanan tuoksun – se oli syksyn merkki.
Kyllä suomalainen ymmärtää, jos hänelle selittää, miksi taloustilanne on vaikea ja että kaikkien pitää joustaa. Lapsikin ymmärtää, miksi kirjoja pitää kierrättää vielä sittenkin, kun ne eivät enää ole kierrätyskelpoisia.
Mutta sitä ei moni ymmärrä, että samaan aikaan kun leipäjonot kasvavat, vanhukset jäävät hoitamatta ja lapset ilman koulutarvikkeitaan, maahan lampsii solidaarisuuden ja ihmisoikeuksien nimissä lisää huollettavia.
Ajan kuluminen ei takaa kehitystä. Monet nykypäivän ongelmat ovat uusia. Valitettavan monet ovat itse aiheutettuja, aktiivisten poliittisten päätösten seurauksia. Tunnistan sellaisia esimerkiksi maahanmuutosta, kouluista, hyvinvointiyhteiskunnasta, arvoista. Uskon, että jokainen perussuomalainen tunnistaa.
En saata olla ihmettelemättä, eivätkö ne somen vääräleuat tunnista? Vai onko ylpeys vain niin kova, että vaikka osuisi vitsaus omalle kohdalle, ei uskalleta myöntää perussuomalaisten olleen oikeassa?
Suomi takaisin tarkoittaa, että me haluamme, että meillä on taloudellinen, moraalinen ja kulttuurinen oikeus ja velvollisuus huolehtia ensin suomalaisista ja näiden tarpeista. Eikä meidän tarvitse pyytää tätä anteeksi. Maailma olisi paljon parempi paikka, mikäli kaikki valtiot tekisivät näin. Milloin kaikki oikein kääntyi näin oudoksi ja miksi?
Joskus oli aikakausi, että piti olla tarkkana, mitä sanoo Neuvostoliitosta. Emme me sitä halua takaisin. Mutta montako asiaa keksit, joista puhuessa nykyään pitää olla tarkkana? Joidenkin pitää olla tarkkana, etteivät julkisesti linkittyisi perussuomalaisiin. Siinä saattaa lähteä vaikka työpaikka.
Suomi takaisin tarkoittaa, että haluamme itse päättää omista verorahoistamme, maahanmuuttopolitiikastamme, metsäpolitiikastamme ja monesta muusta asiasta. Pääministerimme Brysselissä hyväksymä miljardien lasku suomalaiselle veronmaksajalle on tuore esimerkki sen vastakohdasta.
Suomi takaisin tarkoittaa, että Suomi on meille maailman tärkein maa. Olemme ylpeitä siitä, isänmaallisuus on meille hyve. Ja toden totta, kaikki kulttuurit eivät ole yhtä hyviä. Enkä aio pyytää tuotakaan anteeksi!
Suomi takaisin tarkoittaa, että on aika panna asiat mittakaavaan. Tärkeät asiat ensin. Meidän tulee keskittyä siihen, että oikeat, ihmistä koskettavat asiat ovat hyvin. Tärkeintä on suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi – se, että meidän, lastemme ja lastemme lasten kelpaa täällä elää vielä tulevaisuudessakin.
(Julkaistu Perussuomalainen-lehden numerossa 8/2020.)
Kuvaan termillä ”somenarsisti” sellaisia ihmisiä, jotka kuvittelevat, että kaikki asiat ja kannanotot koskevat heitä itseään. Somenarsisteilla on taipumuksena loukkaantua hyvin monenlaisista asioista. Tästä huolimatta he eivät yleensä vaikuta kovin herkiltä tai empaattisilta, vaan päinvastoin aggressiivisilta, kun kyse on näkemyksistä, joita he eivät jaa.
Somenarsistit uskovat usein olevansa sivistyneitä ja kannattavansa dialogia. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole.
Somenarsistit osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti, mutta eivät kykene irrottamaan omaa persoonaansa tai henkilöhistoriaansa laajemmasta kuvasta. He siirtyvät keskusteluihin oma napa edellä, mikä väistämättä tekee kaikesta yhteiskunnallisesta keskustelusta mahdotonta ja muuttaa sen kovaäänisten yksilöiden mellakaksi, jossa yhtäältä taputetaan samanmielisille ja toisaalta isketään toisinajattelijoita.
Itsekeskeisyytensä vuoksi somenarsistit eivät usein ymmärrä, mikä ero on yksilöllä ja kokonaisuudella, heidän omalla elinpiirillään ja kaikkien elinpiirillä, mikro- ja makrotasolla. He pitävät usein ymmärtämättömyyttään jopa hyveenä – se väitetysti kuvastaa heidän liberalismiaan, jossa yksilö ja sen tarpeet ja halut (ja loukkaantuminen) menevät kaiken muun edelle. Mikäli heitä informoi siitä, mikä arvo on tilastoilla, keskiarvoilla ja mediaaneilla, he vastaavat, että nekin koostuvat yksilöistä.
Käytännössä kyvyttömyys ymmärtää yksittäisten ihmisten ja esimerkiksi tilastojen välistä eroa saa nämä ihmiset tuomaan esille oman kokemuksensa ja/tai loukkaantumisensa jokaiseen sellaiseen sosiaalisessa mediassa esitettyyn näkökulmaan, joka ei edusta heidän omaa elämäänsä ja kokemusmaailmaansa tai johon he eivät voi henkilökohtaisesti samaistua. Tällainen toiminta johtaa ”kuplautumiseen”, jonka uskotaan tuottavan yhteiskunnallista polarisaatiota.
Osa somenarsisteista on vain tavattoman itsekeskeisiä ja kovaäänisiä. Heille yhteiskunnallinen läsnäolo tarkoittaa samaa kuin jatkuva itsensä ja kokemustensa esilletuonti.
Osa somenarsistien kanssa samalla tavalla toimivista ei välttämättä ole itsekeskeisiä vaan ennakkoluuloisia. On olemassa monenlaisia ennakkoluuloja, jotka sumentavat ihmisten järjen ja käytöstavat. Mikäli ihminen ei ole tarpeeksi rohkea kyseenalaistamaan omia ennakkoluulojaan – olivatpa ne syntyneet mistä tahansa – on vaarana, että hän ajautuu toistamaan itseään ja vahvistamaan kokemuksiaan ikään kuin se olisi itsessään yhteiskunnallinen argumentti.
Osa somenarsisteista on yksinomaan typeriä. Kaikkien ihmisten kognitiiviset kyvyt eivät riitä ymmärtämään, mikä ero on yksilöllä ja kokonaisuudella, minun kokemuksellani ja keskiarvolla, kavereideni kokemuksilla ja tilastoilla. Mikäli typeryyteen yhdistyy vielä halu pitää itseään esillä, lopputulos on sosiaalisen median yhteiskunnallisen keskustelun kannalta melko toivoton.
Nykypolitiikka tuntuu suosivan emotionaalisuutta ja itsekeskeisyyttä sekä erilaisia performansseja. Ilman sosiaalista mediaa tämä ei olisi mahdollista. Somessa esiintyvä tahallinen ja tahaton väärinymmärtäminen, narsismi ja näihin takertuvat laajemmat kannanotot ruokkivat nopeasyklistä ja aggressiivista yhteiskunnallista ilmapiiriä.
Monet poliitikot, ehkä kuvitelmistanne huolimatta, eivät ole tyhmiä. Mikäli kansanedustaja sortuu somenarsismiin, hän tuskin tekee sitä tyhmyyttään, vaan juuri siksi, että nykypolitiikka usein palkitsee sellaisesta. Tunteita, loukkaantumista, identiteettiä, minä, minä, minä – ja minun äänestäjäni!
Maahanmuutosta ja juuri sinusta
Kun kirjoitan sosiaalisessa mediassa maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ja eri maiden (yleensä Suomen ja Ruotsin) väestöpohjan muutoksista virallisiin tilastoihin pohjautuen, löytävät paikalle kymmenet, sadat loukkaantuneet ja kiukustuneet. Yksi epäilee, että vien hänen ihmisoikeutensa, kun hänen isänsä on saksalainen. Toinen kysyy, eikö hänen lapsillaan ole oikeutta olla Suomessa, koska appivanhemmat ovat italialaisia. Kolmas kertoo, että vastustan suomalaisia Ruotsissa ja englantilaisia Suomessa, ja että olen natsi, fasisti ja rasisti. Neljäs kertoo, että vaikka hän on Somaliasta, on hän enemmän suomalainen kuin minä. Joku vaatii minulle geenitestiä, toinen kuulaa kalloon, kolmas sanoo kantelevansa jonnekin, neljäs haluaa poistaa kansalaisuuteni.
En ole tietääkseni koskaan kritisoinut saksalaisia Suomessa tai vastustanut kansainvälisyyttä. Kautta aikain tapahtuvalla normaalilla siirtolaisuudella, kohdemaata ja yksilöä hyödyttäen, ja kehitysmaista tapahtuvalla massamaahanmuutolla, joka jää kohdemaan kansalaisten maksettavaksi, on eronsa, ja se ero on sitä suurempi, mitä enemmän veroja maassa käytetään epätasa-arvon tasaamiseen ja ihmisten hyvinvointiin. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on aivan omassa luokassaan.
Monikultturismi ja massamaahanmuutto ovat eri asioita kuin kansainvälisyys. Ne ovat kokonaisvaltaisia ideologioita ja/tai joidenkin tahojen taloudellisia tai muita intressejä. Suhtaudun niihin hyvin kriittisesti.
En ole milloinkaan kohdistanut kritiikkiä yksittäisiä maahanmuuttajia kohtaan. Kohteenani on poliittinen järjestelmä ja maahanmuuttopolitiikka. Yhtäältä valtio, joka kuvittelee, että se voisi säilyttää avokätisen sosiaaliturvansa ja hyvinvointijärjestelmänsä samaan aikaan, kun se kutsuu maailman sisään. Toisaalta kritisoin liberalismin ideologiaa, joka kuvittelee selviävänsä ”monikulttuurisuudesta” voittajana, vaikka se vähitellen integroi itseensä yhä enemmän ei-liberaaleja asioita.
Niin, sinä somenarsisti. Minä en puhunut sinusta enkä saksalaisesta isästäsi. Puhuin Suomelle (ja Ruotsille) haitallisesta maahanmuutosta. Jos sinä et tiedä, mitä maahanmuuton haitat ovat, suosittelen perehtymään aiheeseen. Sekä Suomi että etenkin Ruotsi tarjoavat mahdottoman paljon esimerkkejä.
Mikäli sinä osallistut yhteiskunnalliseen keskusteluun ja louskutat erinomaisella suomen kielelläsi perussuomalaiselle Twitterissä, otaksun, että olet integroitunut melko hyvin. En puhu sinusta.
Eikä sinunkaan, vihreän paikallispoliitikon, kannattaisi olla huolissasi, että nyt on 30-luku täällä ja pian tulevat kaasukammiot, koska varapuheenjohtaja Purra julkaisee tilastoja. Ja tiedänhän minä, ettet sinä oikeasti olekaan. Kunhan teet politiikkaa, likaista politiikkaa.
Väistele ja iske
Kun somenarsistille kertoo, että tilastojen mukaan toimeentulotukiasiakkaista x prosenttia on maahanmuuttajia, hän kertoo tuntemistaan maahanmuuttajista, jotka eivät nosta toimeentulotukea vaan tienaavat enemmän kuin allekirjoittanut. Jos hänelle kertoo, että tilastojen mukaan tietyn maahanmuuttajaryhmän edustajan keskimääräinen elinkaarikustannus julkiselle taloudelle on x miljoonaa euroa, hän kertoo minulle, että se johtuu siitä, että perussuomalaiset eivät arvosta näitä maahanmuuttajia.
Kun hänelle kertoo maahanmuuttajien yliedustuksesta rikostilastoissa, hän vastaa, kuinka paljon suomalainen – tai perussuomalainen – tekee rikoksia. Vaihtoehtoisesti hän kertoo tuttavistaan, jotka ovat rehellisiä ja kunnollisia.
Ja jos somenarsisteille siis kertoo, kuinka paljon vieraskielisten (so. maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten) määrä lisääntyy koko ajan, he kysyvät, vastustanko englantilaisia, saksalaisia tai japanilaisia. Entä ihmisoikeuksia? Ja että enkö salli, että suomalainen tekee lapsia kiinalaisen kanssa.
Idealismi ja realismi
”Jakamaton ihmisarvo” tai ”universaalit ihmisoikeudet” ovat abstrakteja asioita, jotka konkretisoituvat vasta, kun joku taho – yleensä aina valtio – takaa ne. Tuo takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta, mutta länsimaissa, etenkin pohjoismaiden hyvinvointivaltioissa, se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muita lukuisia ”oikeuksia”.
Useimmista vasemmistolaisista minut erottaa se, että ymmärrän realistisesti, että käytännön maailmassa jakamaton ihmisarvo tarkoittaa aina sitä, että jollakin on velvollisuus maksaa tuon jakamattoman ihmisarvon abstraktista erottuvat maalliset sovellukset. Suomeen (ja Ruotsiin ja moneen muuhun länsimaahan) kohdistuva maahanmuutto maksaa erittäin paljon rahaa.
Näin ei tietenkään tarvitsisi olla – kyse ei ole siitä, että maahanmuutto itsessään olisi kustannus, vaan tietenkin siitä, että tietynlainen maahanmuutto on kustannus. Sen edellyttäminen, että maahanmuutosta olisi hyötyä eikä haittaa, ei ole fasismia. Jos tätä ei ymmärrä, ei voi mitään.
Jotenkin vain soisi, että siinä tapauksessa ei tulisi huutamaan natsia ja kuulaa kalloon ihmiselle, joka ymmärtää.
Poliittinen realismi ja oman maan ja kansalaisten edelle laittaminen ei ole pahuutta eikä se ole itsekkyyttä. Se on täysin perusasia kansakunnalle. Erityisen perusasia se on tällaiselle maalle, jossa on korkea verorahoin taattava hyvinvointi.
Muun maailman hoivaamiseen ei ole olemassa erillistä kassaa, vaan raha tulee samasta paikasta kuin suomalaisten tukeminen ja auttaminen – eli veronmaksajilta. Mikäli kulutamme useamman miljardin vuodessa maahanmuuttoon, se on varmasti pois jostakin muualta.
Olen ajatuksiltani anti-sosialisti, ja mielestäni valtion ei tule kaataa rahaa sinne tänne, vaan käyttää ne suomalaisten hyvinvointiin ja niiden turvaverkoksi, jotka eivät itse itsestään voi huolehtia.
Toisaalta ei kaikessa ole kyse rahasta, vaan myös arvoista. Oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että hoivaamme nuoria miehiä, jotka ovat jopa saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jätämme omia ihmisiämme vaille apua ja hoitoa ja huomiota. Tiedän, että hyvin moni suomalainen ajattelee samoin.
En puhu näin ilkeyttäni. En ole kylmä tai tunteeton. En kohtele ihmisiä ikävästi. En vihaa ketään. En vastusta kansainvälisyyttä tai normaalia eri ihmisten ja kulttuureiden välistä kanssakäymistä ja liikettä valtioiden välillä.
Enkä edes somessa kiusaa ketään.
Kuka on suomalainen?
Tämä on maahanmuutosta keskustelua – sitä, miten eri maista ihmiset muuttavat toisiin maihin. Sillä ei ole tekemistä ihonvärin tai geenien kanssa. Politiikkani – tai perussuomalaisen puolueen politiikka – ei ulotu sille asteelle, ja se on täysin selvää.
En ota osaa somen suomalaisuuskeskusteluihin. Ne eivät kiinnosta minua eikä minulla ole niihin aikaa. Suomalaisuus – filosofisesti, biologisesti, kulttuurihistoriallisesti ym. – on tietysti kiinnostava asia, mutta käytännön poliittisessa työssäni näille ajatuksille ei ole tilaa eikä käyttöä. En peukuta sen paremmin niitä, joiden mukaan afrikkalaisesta tulee suomalainen, kun hän saa kansalaisuuden, kuin niitäkään, jotka haluavat tarkastella geenejä ja ihmisten sukuhistoriaa kyetäkseen määrittämään suomalaisen.
Mikäli huonosti suomea osaava ja kulttuuriamme halveksiva ihminen väittää somessa olevansa suomalainen, väittäköön sitten. En varmasti ole samaa mieltä, mutta en koe mielekkääksi tai poliittisia tavoitteitani edistäväksi jäädä vänkäämään asiasta – en tuon suomalaiseksi haluavan, häntä kannustavien enkä häntä vastustavienkaan kanssa.
Ennemmin haluaisin huolehtia esimerkiksi siitä, että Suomen kansalaisuutta ei saisi jo muutaman vuoden jälkeen, kuin liukuhihnalta.
Toisaalta saanhan minäkin väittää halutessani olevani vaikka lumileopardi. Eri asia on, ottaako asiaa kukaan lisäkseni vakavasti ja mitä väliä silläkään on.
Ylipäätänsä en ymmärrä, mikä hinku ihmisillä on olla juuri suomalaisia ja saada sille varmistus minulta tai muilta perussuomalaisilta. Luulenkin, että kyse on enemmän politiikasta kuin siitä, että jotakuta oikeasti kiinnostaisi, onko herra x tai rouva y nyt varmasti perussuomalaisen poliitikon mielestä riittävän suomalainen.
Ja riittävän suomalainen mihin?
Oikeuksia ja sosiaaliturvaa täällä saa (valitettavasti) ihan vain astumalla sisään ja kansalaisuudenkin siis muutamassa vuodessa. Vaikka tekisi käytännössä mitä. Mitä lisähyötyä on siitä, pitääkö persu sinua suomalaisena?
Eli vielä niille somenarsisteille, jotka roikkuvat perässäni kyselemässä, ovatko he tai heidän puolisonsa tai heidän lapsensa mielestäni suomalaisia (tai lumileopardeja): en osaa sanoa eivätkä kiistelynne kiinnosta.
Lopuksi
Vielä muutama sana tasapainottamaan viestiäni.
Vaikka tässä kirjoituksessa yksinomaan arvosteltiin minun kimpussani olevia ihmisiä, tiedän toki, että vastaavanlaisia ihmisiä on myös toisenlaista poliittista linjaa edustavien kimpussa.
Koska tapanani on olla kriittinen kaikkea kohtaan, totean, että suhtaudun sometrolleihin ja -kiusantekijöihin ja tahalliseen väärinymmärtämiseen ja polarisaation lisäämiseen kaikilla puolilla poliittista kenttää yhtä negatiivisesti.
Mielestäni politiikassa on aivan riittävästi tekemistä muutenkin.
Olen aiemmin kirjoittanut burkinista, ja todennut, että se ei sovi Suomeen, ei uimahalleihin eikä mihinkään muuallekaan.
Tällä kertaa Twitterissä kimppuuni hyökkäsi tavallista suurempi joukko ihmisiä – vihaisina, huvittuneina, uhkaillen, ymmärtämättöminä, raivoissaan. He kaikki puolustivat burkinia. Heidän mielestään se sopii Suomeen. Heidän mielestään se on vain pala kangasta, eikä Purralla pitäisi olla mitään sanomista siihen, miten ihmiset pukeutuvat.
Näille ihmisille burkini on kuin kiinalainen curry kana tai vietnamilainen pho-keitto – asia, joka on tullut Suomeen monikulttuurisuuden ja maahanmuuton seurauksena, ja johon ei liity mitään sen kummempaa.
Ihminen, jonka mielestä burkini on vain iso uimapuku, melkein kuin märkäpuku tai ”ihan sama kuin ristiriipus” ei ymmärrä historiaa tai kulttuuria. Ei yksilönvapauden, demokratian tai sukupuolten välisen tasa-arvon mekanismeja tai edellytyksiä.
Kuten olen aiemmin kertonut, en kehtaa enää kutsua itseäni feministiksi, koska koko termi on mädätetty juuri tällaisten burkinin puolustajien toimesta. Mutta naisten oikeudet minua ihan oikeasti kiinnostavat. Yksi tärkeimmistä periaatteistani politiikassa on huolehtia siitä, että maamme säilyy tasa-arvoisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana hyvinvointiyhteiskuntana. Valitettavasti tietyistä maista tuleva maahanmuutto uhmaa tätä monella rintamalla.
Burkini ei ole muotivirtaus eikä nykyaikaa. Se ei ole uusi uimapuku eikä millään tavalla cool. Se ei ole jännittävää erilaisuutta, kansainvälisyyttä tai kehitystä.
Burkini on musliminaisten käyttämä uima-asu, joka peittää koko vartalon. Joissain malleissa se peittää kasvotkin, yleensä ei.
Burkini on osa laajaa islamiin kuuluvaa koneistoa, joka joko alistaa tai ainakin arvostaa naista vähemmän kuin miestä. Se kertoo, että nainen on pohjimmiltaan miehen omaisuutta, ilman autonomiaa. Naisen tulee peittää itsensä, naisen tulee suojella siveyttään, naisen tulee palvella miestä. Islamin mukaisesti elävät miehet ja naiset eivät ole tasa-arvoisia keskenään missään asiassa, mikäli ymmärrämme tasa-arvon, kuten se tavataan länsimaissa ymmärtää. (Huom. Tietenkään kaikki muslimit eivät elä tässä mielessä islamin mukaisesti.)
On totta, että burkini on pienempi paha kuin se, että musliminaiselta on kielletty koko uinti tai että hänen pitää pukeutua kaapuun.
Mielestäni me emme voi Suomessa ottaa tällaista ”pienemmän pahan” moraalista näkökulmaa. Perustavanlaatuiset arvomme joko ovat tai eivät ole – ja tällä hetkellä ne selvästi eivät ole, koska emme vaadi kaikkia täällä asuvia ihmisiä noudattamaan samoja asioita. Kuten Seida Sohrabi on todennut, yhdenvertaisuusvaltuutetun burkinikannanotto viestii, ettei tasa-arvo kuulu Suomessa kaikille, vaan että muslimimiehet ovat jopa täällä naisten yläpuolella.
On hienoa, että Suomessakin on jo maahanmuuttajataustaisia naisia, jotka puhuvat aiheesta rohkeasti julkisuudessa. Toivottavasti he onnistuvat avaamaan näiden sokeiden silmiä, joiden mukaan vaatekappaleet ovat vain pala kangasta.
Miksi me alistumme dogmaattisen islamin vaatimusten edessä? Olemme vuosikymmenien ja -satojen kuluessa saavuttaneet tämän kehityksen ja naisille tasavertaisen aseman. Mikäli mieheni yhtäkkiä vaatisi, että minun pitää peittää itseni tai en saa mennä ulos, hän joutuisi oikeuteen.
Miksi sama sallitaan maahanmuuttajille? Pukeutumiseen liittyvät kulttuurin ja uskonnon vaatimukset ovat vain yksi osa laajaa kokonaisuutta, jota meidän tulee vastustaa kokonaisuudessaan.
Samaan aikaan kun meidän ah-niin-liberaalit hyvät ihmisemme täällä puolustelevat burkinia ja muita islamin tapoja piilottaa ja hiljentää nainen, ympäri maailmaa rohkeat musliminaiset riisuvat huivejaan ja kääntyvät vastustamaan patriarkaalista alistuskoneistoa. Monissa maailman maissa naiset joutuvat vaikeuksiin, vankilaan, heitä kidutetaan, jopa tapetaan, heidän kieltäydyttyään käyttämästä islamin heille pakottamia asuja.
Näille naisille vaatteesta irtaantuminen on nimenomaan manifesti vapaudelle, ihmisoikeuksille, naisen asemalle ja äänelle.
Mutta hyvät ihmiset Suomessa puhuvat vapaaehtoisuudesta. Aina kun puhun burkasta, pikkutyttöjen hijabeista tai burkinista, saan kuulla, että niiden käyttäminen on vapaaehtoista. Käsi sydämelle, sinä ennakkoluuloton, vapaa ja liberaali nainen (tai mies), uskotko ihan oikeasti, että terve ihminen haluaa pukeutua esimerkiksi burkaan vapaaehtoisesti? Eikö asia muuttuisi vapaaehtoiseksi vasta, mikäli ihmisellä on mahdollisuus valita toisin?
Joidenkin on vaikeaa uskoa, että suomalaisnainen haluaa aidosti vapaaehtoisesti tehdä miehelleen ruokaa ja silittää hänen paitansa – joku kulttuurinen juttu ja patriarkaatti saavat hänet haluamaan niin. Ongelmia ei kuitenkaan tuota uskoa, että joku haluaa vapaaehtoisesti peittää itsensä maailmalta ja kulkea paksun kankaan sisässä.
Koska bikinit, korkokengät, seksualisoitu nainen ja meikkaaminen?
Eikä meidän tarvitse mennä edes muslimimaihin saakka. Euroopassa, myös Suomessa, naisten alistaminen ja rankaiseminen, mikäli he luopuvat näistä miesvaltaisen uskon tunnuksista, on tavallista. Kulttuuriset tavat eivät katoa ihmisistä heidän siirtyessään paikasta toiseen – ne siirtyvät tänne, meidän maahamme.
Erityisesti Ruotsissa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa erilaiset kunniakulttuuriin liittyvät ongelmat, pakkoavioliitot ja silpominen tulevat esille tutkimuksista. Monet maahanmuuttajanaiset elävät miestensä armoilla, ja suomalaistenkin selvitysten mukaan kärsivät mittavasta lähisuhdeväkivallasta.
Mutta meidän hyville ihmisillemme kyse on vain kankaasta, eikä kenelläkään, perussuomalaisella varsinkaan, ole oikeutta edes keskustella asiasta. Oksettavaa. Siinä teidän arvopohjanne.
Mitä ihmeen kehitystä on se, että naiset peitetään? Taistelunne #metoo’ssa ja muualla ovat tekopyhiä, kun ne suhteutetaan siihen, että te puolustatte – aktiivisesti ja kovaan ääneen – naisen alistamista kulttuurisin perustein, kunhan tuo kulttuuri ei ole omanne.
Se ei ole kehitystä, se on pahemman luokan taantumusta. Sitä ei tule hyväksyä, kannattaa eikä edistää. Ei erilaisuuden, uskonnonvapauden, vapaaehtoisuuden, monikulttuurisuuden eikä minkään muunkaan iskulauseen perusteella.
Meidän ei pidä hyväksyä ajatusta siitä, että nainen ei ole
vapaa, nainen on huonompi, heikompi, tahdottomampi, kykenemättömämpi ja vaaraksi.
Huivi, burka, niqab tai burkini eivät ole ”pala kangasta” eivätkä tule koskaan olemaankaan.
En tule koskaan ymmärtämään, mikä saa länsimaisen, vapaan,
tasa-arvoisen, hyväosaisen, kaiken saaneen ”feministin” (sukupuolesta
riippumatta) puolustamaan toisten naisten alistamista.
Viimeinen – ja tärkein – teemani näihin eduskuntavaaleihin on yllätyksettömästi maahanmuutto.
Suomen pitää lopettaa maahan suuntautuva haitallinen maahanmuutto. Mikäli maailmanparannusta halutaan harrastaa, sitä tulee tehdä muilla areenoilla.
Maahanmuutto ei ole yksi asia. Se vaikuttaa useimmilla yhteiskunnan ja politiikan sektoreilla. Kyseessä on länsimaisia yhteiskuntia ja ehkä koko maailmaamme eniten muuttava ilmiö, erityisesti kun puhumme kehitysmaista länsimaihin suuntautuvasta massamaahanmuutosta. Maallemme haitallisen maahanmuuton ongelmat ovat taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja turvallisuuteen liittyviä.
Jotkut väittävät, että maahanmuuttokritiikki on vastakkainasettelua. Niin onkin, asiat ovat vastakkain. Meillä ei ole mitään erillistä poolia, josta otamme maahanmuuttoon menevät rahat, vaan kaikki on samaa. Mikäli kulutamme useamman miljardin vuodessa maahanmuuttoon, se on varmasti pois jostakin muualta.
Olen ajatuksiltani anti-sosialisti, ja mielestäni valtion ei tule kaataa rahaa sinne tänne, vaan käyttää ne suomalaisten hyvinvointiin ja niiden turvaverkoksi, jotka eivät itse itsestään voi huolehtia.
Kaikessa ei ole kyse rahasta, vaan myös arvoista. Minun oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että hoivaamme nuoria miehiä, jotka ovat jopa saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jätämme omia ihmisiämme vaille apua ja hoitoa ja huomiota. Oikeudenmukaisuuskäsitykseeni ei mahdu, että suojelemme raiskaajia tai muita rikollisia.
Vastaavasti puolustan yhteiskuntaamme, sen tasa-arvoa, toimivia työmarkkinoita ja kaikkea sitä hyvää, mitä olemme onnistuneet saamaan aikaan. Se ei ole ollut ilmaista eikä se ole täällä ikuisesti, ellemme puolusta sitä. Suhtaudun naisia ja tyttöjä alistaviin ja vähätteleviin kulttuureihin, uskontoihin ja perinteisiin erittäin negatiivisesti.
Minulla ei ole mitään kansainvälisyyttä vastaan, päinvastoin. Monikultturismi ja massamaahanmuutto ovat eri asioita kuin kansainvälisyys. Ne ovat kokonaisvaltaisia ideologioita ja/tai joidenkin tahojen taloudellisia tai muita intressejä. Suhtaudun niihin hyvin kriittisesti.
Katson asioita realistisesti, en kuvittele omiani, vaan otan selvää. Rakennan ajatukseni ja tavoitteeni tosiasioille. Kun nuorin lapseni on nelikymppinen, suomalaiset ovat Espoossa vähemmistössä.
Minun on vaikea käsittää ihmisiä, joiden mielestä tämä ei ole huolestuttavaa.
Minkäänlaista rasistia minusta ei saa mitenkään. Olen vanhanliiton humanisti ja realisti, ja kavahdan kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja kupliinsa jumiutuneita ihmisiä. Olen isänmaallinen ja ylpeä suomalaisuudesta, kaikesta hyvästä, mitä olemme saavuttaneet. Minun ei edelleenkään ole vaikea sanoa, että suomalainen kulttuuri on parempi kuin moni muu.
Herkistyn yhtä lailla suomalaisesta metsämaisemasta kuin kauniista ja oikein käytetystä kielestämme. Rakastan Suomea ja suomea!
Olen kirjoittanut ja puhunut maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja näihin liittyvistä muista aatteista ja intresseistä pitkälti toistakymmentä vuotta. En ole ollut koskaan mitään muuta kuin ”nuiva” – toki näkemykseni ovat jalostuneet vuosien varrella. Muihin maahanmuuttokriittisiin tutustuin alun perin Halla-ahon Scriptan Vieraskirjassa ja helsinkiläisissä kuppiloissa.
Tästä blogista löytyy paljon aiheesta kirjoittamaani, kaikilta sen osa-alueilta. Aihe kiinnostaa minua politiikan ja talouden lisäksi myös akateemisesti.
En haaveile Impivaarasta tai edes 80-luvun maksalaatikkomaailmasta, vaan Suomesta, joka on sopivasti ylpeä historiastaan, hyvinvoinnistaan ja arvoistaan. Suomalaisen politiikan tehtävä on pitää huolta Suomesta ja suomalaisista. Tämä on minulle niin päivänselvää, että sen sanominenkin tuntuu typerältä.
Olin ehkä 10-vuotias, kun kirjoitin yhden ensimmäisistä mielipidekirjoituksistani. Lähetin sen Katso-lehteen, ja se käsitteli Matti Nykästä. Olin loukkaantunut ja vihainen Levyraadissa esitetystä Nykäsen alkoholismille irvailevasta kappaleesta ja etenkin levyraatilaisten kommenteista. Mielestäni ohjelma oli kohtuuton ja julma – miksi se sai riepotella urheilijaa, maailman parasta mäkihyppääjää. Erityisesti koin surua Matin vanhempien vuoksi. Mietin, miltä heistä tuntuu, kun joutuivat kuuntelemaan pojastaan tehtyä pilkkalaulua.
Tunteeni ja kirjoitukseni olivat varmasti lapsellisia, mutta ne olivat aitoja.
Tänään, Matti Nykäsen kuolinpäivänä, olen kokenut monenlaisia tunteita. Yksi tunne on ollut myös tuo sama, joka minut sai kirjoittamaan Katso-lehteen 1980-luvulla.
Kun pääsin äsken kotiin, söin ruisleivän, avasin koneen. Ja nyt on taas aika:
”Kuolema ei tee kyllä yhdestäkään naistenhakkaajasta mun sankaria, ei sitten millään”, sanoi julkiseen keskusteluun monilla foorumeilla osallistuva anarkisti-feministi-aktivisti-sosialisti.
Jokainen löytää halutessaan tuon sanojan – minun ei ole sitä tässä tarpeen kertoa. Eikä viestini kohdistu varsinaisesti häneen, vaan koko hänen edustamaansa segmenttiin.
**
Oletko sinä ikinä tehnyt mitään väärää? Oletko ollut ilkeä, paha? Minä tiedän monia ihmisiä, joille sinä olet ollut ilkeä. Miksi sinä korotat itsesi muiden yläpuolelle? Mikä sinut saa ajattelemaan, että sinun edustamasi on niin ylhäistä?
Naistenhakkaaja, niin varmasti. Sen lisäksi päihdeongelmainen, neurologisella häiriöllä diagnosoitu, monien hyväksikäyttämä, median rääkkäämä extreme-urheilija, joka pääsi ja joutui huipulle hyvin aikaisin. Ja tippui sieltä – siirtyi juorulehtien värikkäille sivuille. Sai sääliä, myötätuntoa, naureskelua. Juoppo mikä juoppo.
En puolusta väkivaltaa, kehenkään kohdistunutta väkivaltaa. Se on aina väärin. Mutta sinä olet sokea.
Sinä mässäilet ihmisten heikkouksilla – kaipaat usein ymmärrystä väärintehneille, heikoille, traumatisoituneille, langenneille. Esiinnyt humaanina, puhut oikeuksista, vaadit oikeutta. Sinä haluat järjestelmää auttamaan ja tukemaan kaikkia ihmisiä, joille sinun mielestäsi kuuluu oikeus. Jotka ansaitsevat sinun armosi.
Miksi kaikki eivät ansaitse? Miksi Matti Nykänen ei ansaitse sitä edes kuolinpäivänään? Eikö sinua, tyttörukka, kukaan ole koskaan opettanut olemaan edes joskus hiljaa? Suomalaisittain pitämään turpaa kiinni?
Ei ole sinun sankarisi. Ei varmasti ole. Nyt olet sen kertonut meille kaikille.
Sinun sankarisi on huivipäinen, joka huutaa intersektionaalisuudesta, rauhanuskonnosta ja feminismistä, ja joka vihaa lökäpöksyisiä maalaistolloja, jotka eivät osaa puhua teidän kieltänne. Joka sanoo, että kaikki ovat suomalaisia, jos haluavat. Paitsi että suomalaisissa ei ole mitään ihmeellistä, ei mitään erityistä, ei mitään hienoa.
Sinun sankarisi on ylipainostaan taidetta ja politiikkaa tekevä narsisti, joka vaatii, että pitää olla positiivinen kehoaan kohtaan. Nimittäin sitä läskiä kehoa. Ei varmaankaan vuosikaudet kehoaan rääkännyttä mäkihyppääjän kehoa kohtaan. Sinun sankarillesi urheilu on silkkaa typeryyttä – mutta onhan se mahdollisuus niille, jotka eivät yliopistoon pääse.
Sinun sankarisi on liian nopeasti keski-ikäistyvä metoo-aktivisti, joka vihaa sydämensä kyllyydestä kaikkia miehiä, joille ei enää kelpaa. Nainen, joka uskottelee maailmalle, että juopuneen miehen käsi luisevan perseensä päällä baarissa tuntuu yhtä pahalta kuin raiskaus.
Sinun sankarisi on kasvonsa peittävä ja kovaa huutava mies, joka heittelee kiviä ja särkee toisen omaa. Sinä ja sinun sankarisi saatte mielestänne määritellä, mikä on kenenkin omaa ja miten kauan. ”Ei kukaan ansaitse”, te sanotte.
Sinun sankarisi on liian kovaa ja liian paljon puhuva nainen, käsillään huitova, päälle huutava, aggressiivinen. Sellainen, joka ei ole koskaan hiljaa, koska hiljaisuus tarkoittaisi, että patriarkaatti alistaa. Sellainen nainen, joka uskoo, että koko maailma on tehty palvelemaan häntä.
Sinun sankarisi on perussuomalaisia verkossa kiusaava aktivisti, joka sylkee kadulla päin. Sellainen, joka päivästä ja viikosta toiseen vakoilee kanssaan eri mieltä olevien naisten sanomisia ja odottaa mahdollisuutta iskeä. Sinun sankarisi on poliittisesti ”oikeamielinen” – aina yhtä valmis solvaamaan ja häpäisemään kuin sinäkin. Vaikka kuolleita.
Erityisesti sinun sankareitasi ovat ne, jotka halveksivat Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta. Ne, joiden mielestä meillä ei ole mitään, ei ole koskaan ollut mitään, meitä ei yhdistä mikään, meitä ei muista erota mikään. Sinun sankareitasi ovat ne, jotka vaativat maksajille lisää maksettavaa, miehille lisää hävettävää.
Sinun sankareitasi ovat ne, jotka nauravat Finlandian herkistämille silmille. Ne, jotka eivät ole koskaan ”ymmärtäneet yhtään jääkiekkoa”. Ne, joiden mielestä Suomen lippu on hyvä korkeintaan liehuessaan teidän monikulttuuristen ja vegaanisten pihajuhlienne salossa – sielläkin vain siksi, että ”kansallinen kuvasto täytyy saada pois rasisteilta”. ’
Sinun sankareitasi ovat ne, joiden mielestä ei kannata lukea historiaa, koska siellä on maskuliinisia valtarakenteita eikä tarpeeksi naissubjekteja. Ne miehet, jotka tekevät paljon ylevämpiä asioita kuin kilpaurheilevat tai käyvät armeijan.
Olen pahoillani puolestasi.
Sinä et kestä, että meillä on Matti Nykänen. Lentävä legenda, jonka hyppyjä ovat katsoneet miljoonat suomalaiset. Hurranneet, huutaneet, itkeneet, skoolanneet. SUOMI, SUOMI, SUOMI! ”Suomi voittaa, hyvä Matti!”
Sinä vihaat legendoja.
Sinusta miehen pitää pukeutua mekkoon ja tuntea tunteita, mutta sinusta Nykäsen Matille mies ei saa itkeä. Ei voitosta eikä kuolemasta. Ei ole mitään legendoja, pelkkiä juoppoja naistenhakkaajia.
Sinä et kestä, että meillä on yhteinen kokemus. Olemme katsoneet tv:tä yhdessä, koko perhe, ystävät, jännittäneet, pitäneet peukkuja, pidättäneet hengitystämme.
Olemme nähneet maailman parhaan mäkihyppääjän hyppäävän järjettömän kauas, kuin ikuisesti. Se on järjettömän hienon näköistä.
Tiedätkö, se on melkein hullua! Kuuluuko ihmisen sillä tavalla lentää ilmassa? Ei siellä ihan jokainen lennäkään. Sinäkään et lentäisi.
Me olemme hypyn jälkeen nähneet keskimmäisellä pallilla vaaleatukkaisen pojan, paljon ikäistään nuoremman näköisen, saamassa kaulaansa kultaa. Olemme nähneet Suomen lipun korkeimmalla, laulaneet Maamme-laulun, olleet niin saatanan ylpeitä. Hyvä Suomi, hyvä Nykäsen Matti!
Meillä ei ole melkein edes sanoja sen kuvaamiseen. Se on niin hienoa. Se on tuntunut sydämessä asti.
Ja sitä ei meistä saa pois. Et sinä ilkeine tviitteinesi, halveksuvine sanoinesi. Eivät sinun sankarisi meitä vähättelevine väitteineen, ei edes se kuuluisa maailmanmuutos, johon sinä oman moraalisi perustat.
Kaikki pääkaupunkiseudulla tai muissa isoissa kaupungeissa asuvat tiedämme, että koulut ja asuinalueet ovat koko ajan vahvemmin jakautuneita. Maahanmuutto ja huono-osaisuus sijoittuvat tietyille seuduille. Maahanmuutto myös ”syrjäyttää” kotoperäistä huono-osaisuutta.
Nyt on tullut lisätietoa päiväkotien tilanteesta – ja se on karmeaa luettavaa.
Varsinainen yllätys tämä ei tietenkään ole. Jo vuosia sitten, muun muassa kun itse asuin Vantaalla vuosina 2006-2008, panin omakohtaisesti merkille tilanteen, joka jo silloin oli huono – juuri niin huono, että lastensa parasta ajattelevat maksukykyiset vanhemmat muuttavat helposti muualle.
Valtavat tuloerot
Erot Helsingin päiväkotien toimintaympäristöissä ovat revenneet valtaviksi. Asukkaiden keskimääräisten vuositulojen ero päiväkotien lähialueiden välillä on kasvanut yli nelinkertaiseksi.
Pienimmillään keskimääräiset vuositulot ovat tuloköyhimmällä päiväkodin lähialueella alle 15 000 euroa, kun taas hyvätuloisimmalla alueella keskitulot nousevat yli 63 000 euroon.
Heikoimmilla alueilla kotitalouksien keskitulot jäävät 26 000 euroon.
Koko kotitalouden keskitulot 26 000,- vuodessa eli 2160,- kuukaudessa. Se tarkoittaa, että näillä alueilla lähes kaikki asukkaat ovat riippuvaisia sosiaaliturvasta – perusturvasta ja toimeentulotuesta.
Vasemmistopuolueet paasaavat mielellään kasvavista tuloeroista. Mitään tietoa siitä, millaisia nämä olisivat ILMAN maahanmuuttajien ensimmäistä ja myöhempiä sukupolvia, ei ole. Miten me voisimme tehdä järkeviä poliittisia päätöksiä, jos meillä ei edes ole välttämättömintä tietoa asiasta?
Kuten olen ennenkin todennut, kaikki tilastoinnit ja analyysit pitäisi tehdä niin, että maahanmuuttajien osuus saataisiin irrotettua kokonaismassasta. Tiedän, että lukuisilla osa-alueilla suomalaisen yhteiskunnan saama arvosana ei olisi lainkaan niin surkea. Ja ennen kaikkea ongelmaan puuttuminen olisi edes teoriassa mahdollista – toisin kuin nyt, kun samaan aikaan haalitaan maahan yhä lisää huono-osaisia, ja sitten päivitellään kovaan ääneen, kun käyrät sojottavat vääriin suuntiin.
Segregaatiossa Suomi ja Helsinki alkaa nyt olla muun Euroopan tasoa.
Tämä oli vain ajankysymys. Kaikki muutkin maahanmuuton ongelmat tulevat Suomeen, ennemmin tai myöhemmin. Meillä ei kertakaikkiaan ole yhtään mitään sellaista tekijää tai ominaisuutta, joka estäisi kaikkien samojen ongelmien kärjistymisen.
Oikeastaan päinvastoin. Hyvin inklusiivinen ja antelias sosiaaliturvamme yhdistettynä avoimiin rajoihin on sellainen pommiyhdistelmä, että uskon meidän menevän ongelmissa vielä Ruotsistakin ohi, ellei jotakin hyvin radikaalia tehdä pian.
Esimerkiksi Vantaalta tiedetään, että on jo päiväkoteja, joissa ei ole yhtään suomea äidinkielenään puhuvaa lasta.
Siinäpä sitten kotoutumaan? Mihinkähän kieleen tai kulttuuriin on tarkoitus kotoutua?
Voisi kuvitella, että tällaista tietoa saatuaan kaupunkien johdoissa ja valtakunnan tasolla oltaisiin TODELLA huolestuneita maahanmuutosta.
Mutta höpsis. Siellä ei huudeta ”nyt riittää!”, vaan siellä huudetaan:
Lisää rahaa!
Maahanmuutto on oleellinen tekijä sosiaalivaltion paisumisen takana. Samalla kun suomalaiselta mummolta, vammaiselta tai lapsiperheeltä voidaan vähän nipistää, annetaan kuin vahingossa maahanmuutolle ja maahanmuuttajille vähän lisää. Otetaan siis suomalaisilta, annetaan Afrikalle ja Aasialle.
Lisärahan tarkoitus on tasoittaa eroja.
Eikö tämä ole kuin yhtä sirkusta? Sillä erotuksella, että sirkuksessa kai kuuluisi olla hauskaa, mutta maahanmuuttosirkus vain panee itkettämään.
Se raha, mikä pitäisi panna suomalaisten hyvinvointiin, kulutetaan maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin.
Kuitenkaan mikään rahasumma ei voi korjata ongelmia. Ei kaavoitus, ei koulushoppaamisen kielto, ei positiivinen syrjintä, ei kotouttaminen.
Suomeen tuleva maahanmuutto rakentaa sosioekonomista yksinomaan tulonsiirtojen varassa olevaa alaluokkaa, kaikkien muiden aiheuttamiensa ongelmien lisäksi.
Eikä tähän auta mikään muu kuin tiukka maahanmuuton kontrolli ja paluumuutto.
Ja lopuksi kysymys kaikille tätä halunneille, niin kuplissaan eläville pikkuporvareille kuin utopioista haaveileville moraalisosialisteille:
Mikset sinä veisi omaa lastasi tuonne päiväkotiin?
Se tasoittaisi segregaatiota, ja muutenkin toisi mukavaa monikulttuurista tunnelmaa perheeseenne.
Ruotsalaisille vanhemmille syntyneitä ruotsalaisia on enää n. 68,5 % väestöstä.
Suurimmaksi ulkomaalaisryhmäksi suomalaisten ohi ovat nousseet syyrialaiset – muita kovia nousijoita ovat somalialaiset, turkkilaiset, afganistanilaiset ja eritrealaiset.
Suomi seuraa vakaasti perässä, mutta moni ei vain joko usko tai tiedä asiasta. Mediamme kertoo vähänlaisesti, ja koko teemasta puhuminen on demonisoitu. Ikään kuin tämä olisi propagandaa – tilastoista ja ennusteista raportoiminen.
Kehittyvistä maista suuntautuva massamaahanmuutto muuttaa vähitellen Euroopan suurkaupungit samanlaisiksi – lähiöistä tämän tietenkin ensin huomaa. Mikä siellä sitten on Ruotsia, Ranskaa tai Suomea? Katujen nimet ja arkkitehtuuriko?
Asian esille tuominen kääntyy aina vasemmistolaisten ym. muiden identiteettipoliitikkojen toimesta määritelmäkysymykseksi – mikä on suomalainen, onko se ja se suomalainen ja mitä jos se ei syö makkaraa tai käy saunassa ja hiihdä!
Viimeksi kun nostin asian esille, päädyin ensin valtavaan vihamieliseen Twitter-pyöritykseen ja sen jälkeen NYT-liitteeseen, jossa minut esitettiin höpöjuttuja levittelevänä populistina.
En lainkaan ihmettele, että moni ei uskalla sanoa asiasta mitään. Tai ylipäätänsä maahanmuutosta. Suomalaiset vain hissukseen selvittävät asuinalueiden maahanmuuttajaprosentteja asuntoa etsiessään, vertailevat kouluja, jakavat tietoa hiljaa keskenään ja pitävät muuten suvaitsevaa pokerinaamaa. Sellaisiahan me suomalaiset usein olemme, kilttejä, hyväuskoisia ja arkoja.
Olen edelleen varma, että keskimääräinen suomalainen (tai ruotsalainen) ihminen ei halua, että hänen maansa muuttuu tunnistamattomaksi. Moni ei varmasti ole samaa mieltä sen apulaisprofessorin kanssa, joka minulle sanoi kesällä, että Suomi olisi Suomi, vaikka 100 prosenttia sen väestöstä olisi ulkomaalaistaustaisia.
Tietenkään tuo ei ole taloudellisestikaan mahdollista – rahat loppuvat paljon ennen – mutta nyt haluan keskittyä ennen muuta muuhun kuin talouteen.
Lähde: Fund for Peace (2014)
Olen usein kyyninen, mutta on minullakin toiveita.
Ensinnäkin toivon, että suomalaiset uskaltaisivat katsoa todellisuutta silmiin. Toisekseen toivon, että he vaatisivat päättäjiltä tekoja. Kolmannekseen sitä, että he äänestäisivät tosiasioiden pohjalta. Neljänneksi sitä, että suomalainen media ottaisi raportointivastuun ja kertoisi kansalaisille näistä asioista.
Nimittäin kyllä se siitä sitten oikenisi – ei tähän ihmeitä tarvita.
Yksikään Länsi-Euroopan maa ei ole onnistunut pysäyttämään massamaahanmuuttoa sen jälkeen, kun se on alkanut.
Selityksiä [massamaahanmuuton tarpeellisuudelle] keksitään sitä mukaa, kun niitä tarvitaan. Näin on käynyt jokaisessa Euroopan maassa, joka on joutunut massamaahanmuuton kohteeksi. Selitykset vaihtelevat työvoimapulasta kulttuurin rikastumiseen. Kun mikään muu selitys ei riitä, monikulttuuri onkin väistämätöntä eli jonkinlainen luonnonvoima.
dust/bones/politics 