Olin ehkä 10-vuotias, kun kirjoitin yhden ensimmäisistä mielipidekirjoituksistani. Lähetin sen Katso-lehteen, ja se käsitteli Matti Nykästä. Olin loukkaantunut ja vihainen Levyraadissa esitetystä Nykäsen alkoholismille irvailevasta kappaleesta ja etenkin levyraatilaisten kommenteista. Mielestäni ohjelma oli kohtuuton ja julma – miksi se sai riepotella urheilijaa, maailman parasta mäkihyppääjää. Erityisesti koin surua Matin vanhempien vuoksi. Mietin, miltä heistä tuntuu, kun joutuivat kuuntelemaan pojastaan tehtyä pilkkalaulua.
Tunteeni ja kirjoitukseni olivat varmasti lapsellisia, mutta ne olivat aitoja.
Tänään, Matti Nykäsen kuolinpäivänä, olen kokenut monenlaisia tunteita. Yksi tunne on ollut myös tuo sama, joka minut sai kirjoittamaan Katso-lehteen 1980-luvulla.
Kun pääsin äsken kotiin, söin ruisleivän, avasin koneen. Ja nyt on taas aika:
”Kuolema ei tee kyllä yhdestäkään naistenhakkaajasta mun sankaria, ei sitten millään”, sanoi julkiseen keskusteluun monilla foorumeilla osallistuva anarkisti-feministi-aktivisti-sosialisti.
Jokainen löytää halutessaan tuon sanojan – minun ei ole sitä tässä tarpeen kertoa. Eikä viestini kohdistu varsinaisesti häneen, vaan koko hänen edustamaansa segmenttiin.
**
Oletko sinä ikinä tehnyt mitään väärää? Oletko ollut ilkeä, paha? Minä tiedän monia ihmisiä, joille sinä olet ollut ilkeä. Miksi sinä korotat itsesi muiden yläpuolelle? Mikä sinut saa ajattelemaan, että sinun edustamasi on niin ylhäistä?
Naistenhakkaaja, niin varmasti. Sen lisäksi päihdeongelmainen, neurologisella häiriöllä diagnosoitu, monien hyväksikäyttämä, median rääkkäämä extreme-urheilija, joka pääsi ja joutui huipulle hyvin aikaisin. Ja tippui sieltä – siirtyi juorulehtien värikkäille sivuille. Sai sääliä, myötätuntoa, naureskelua. Juoppo mikä juoppo.
En puolusta väkivaltaa, kehenkään kohdistunutta väkivaltaa. Se on aina väärin. Mutta sinä olet sokea.
Sinä mässäilet ihmisten heikkouksilla – kaipaat usein ymmärrystä väärintehneille, heikoille, traumatisoituneille, langenneille. Esiinnyt humaanina, puhut oikeuksista, vaadit oikeutta. Sinä haluat järjestelmää auttamaan ja tukemaan kaikkia ihmisiä, joille sinun mielestäsi kuuluu oikeus. Jotka ansaitsevat sinun armosi.
Miksi kaikki eivät ansaitse? Miksi Matti Nykänen ei ansaitse sitä edes kuolinpäivänään? Eikö sinua, tyttörukka, kukaan ole koskaan opettanut olemaan edes joskus hiljaa? Suomalaisittain pitämään turpaa kiinni?
Ei ole sinun sankarisi. Ei varmasti ole. Nyt olet sen kertonut meille kaikille.
Sinun sankarisi on huivipäinen, joka huutaa intersektionaalisuudesta, rauhanuskonnosta ja feminismistä, ja joka vihaa lökäpöksyisiä maalaistolloja, jotka eivät osaa puhua teidän kieltänne. Joka sanoo, että kaikki ovat suomalaisia, jos haluavat. Paitsi että suomalaisissa ei ole mitään ihmeellistä, ei mitään erityistä, ei mitään hienoa.
Sinun sankarisi on ylipainostaan taidetta ja politiikkaa tekevä narsisti, joka vaatii, että pitää olla positiivinen kehoaan kohtaan. Nimittäin sitä läskiä kehoa. Ei varmaankaan vuosikaudet kehoaan rääkännyttä mäkihyppääjän kehoa kohtaan. Sinun sankarillesi urheilu on silkkaa typeryyttä – mutta onhan se mahdollisuus niille, jotka eivät yliopistoon pääse.
Sinun sankarisi on liian nopeasti keski-ikäistyvä metoo-aktivisti, joka vihaa sydämensä kyllyydestä kaikkia miehiä, joille ei enää kelpaa. Nainen, joka uskottelee maailmalle, että juopuneen miehen käsi luisevan perseensä päällä baarissa tuntuu yhtä pahalta kuin raiskaus.
Sinun sankarisi on kasvonsa peittävä ja kovaa huutava mies, joka heittelee kiviä ja särkee toisen omaa. Sinä ja sinun sankarisi saatte mielestänne määritellä, mikä on kenenkin omaa ja miten kauan. ”Ei kukaan ansaitse”, te sanotte.
Sinun sankarisi on liian kovaa ja liian paljon puhuva nainen, käsillään huitova, päälle huutava, aggressiivinen. Sellainen, joka ei ole koskaan hiljaa, koska hiljaisuus tarkoittaisi, että patriarkaatti alistaa. Sellainen nainen, joka uskoo, että koko maailma on tehty palvelemaan häntä.
Sinun sankarisi on perussuomalaisia verkossa kiusaava aktivisti, joka sylkee kadulla päin. Sellainen, joka päivästä ja viikosta toiseen vakoilee kanssaan eri mieltä olevien naisten sanomisia ja odottaa mahdollisuutta iskeä. Sinun sankarisi on poliittisesti ”oikeamielinen” – aina yhtä valmis solvaamaan ja häpäisemään kuin sinäkin. Vaikka kuolleita.
Erityisesti sinun sankareitasi ovat ne, jotka halveksivat Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta. Ne, joiden mielestä meillä ei ole mitään, ei ole koskaan ollut mitään, meitä ei yhdistä mikään, meitä ei muista erota mikään. Sinun sankareitasi ovat ne, jotka vaativat maksajille lisää maksettavaa, miehille lisää hävettävää.
Sinun sankareitasi ovat ne, jotka nauravat Finlandian herkistämille silmille. Ne, jotka eivät ole koskaan ”ymmärtäneet yhtään jääkiekkoa”. Ne, joiden mielestä Suomen lippu on hyvä korkeintaan liehuessaan teidän monikulttuuristen ja vegaanisten pihajuhlienne salossa – sielläkin vain siksi, että ”kansallinen kuvasto täytyy saada pois rasisteilta”. ’
Sinun sankareitasi ovat ne, joiden mielestä ei kannata lukea historiaa, koska siellä on maskuliinisia valtarakenteita eikä tarpeeksi naissubjekteja. Ne miehet, jotka tekevät paljon ylevämpiä asioita kuin kilpaurheilevat tai käyvät armeijan.
Olen pahoillani puolestasi.
Sinä et kestä, että meillä on Matti Nykänen. Lentävä legenda, jonka hyppyjä ovat katsoneet miljoonat suomalaiset. Hurranneet, huutaneet, itkeneet, skoolanneet. SUOMI, SUOMI, SUOMI! ”Suomi voittaa, hyvä Matti!”
Sinä vihaat legendoja.
Sinusta miehen pitää pukeutua mekkoon ja tuntea tunteita, mutta sinusta Nykäsen Matille mies ei saa itkeä. Ei voitosta eikä kuolemasta. Ei ole mitään legendoja, pelkkiä juoppoja naistenhakkaajia.
Sinä et kestä, että meillä on yhteinen kokemus. Olemme katsoneet tv:tä yhdessä, koko perhe, ystävät, jännittäneet, pitäneet peukkuja, pidättäneet hengitystämme.
Olemme nähneet maailman parhaan mäkihyppääjän hyppäävän järjettömän kauas, kuin ikuisesti. Se on järjettömän hienon näköistä.
Tiedätkö, se on melkein hullua! Kuuluuko ihmisen sillä tavalla lentää ilmassa? Ei siellä ihan jokainen lennäkään. Sinäkään et lentäisi.
Me olemme hypyn jälkeen nähneet keskimmäisellä pallilla vaaleatukkaisen pojan, paljon ikäistään nuoremman näköisen, saamassa kaulaansa kultaa. Olemme nähneet Suomen lipun korkeimmalla, laulaneet Maamme-laulun, olleet niin saatanan ylpeitä. Hyvä Suomi, hyvä Nykäsen Matti!
Meillä ei ole melkein edes sanoja sen kuvaamiseen. Se on niin hienoa. Se on tuntunut sydämessä asti.
Ja sitä ei meistä saa pois. Et sinä ilkeine tviitteinesi, halveksuvine sanoinesi. Eivät sinun sankarisi meitä vähättelevine väitteineen, ei edes se kuuluisa maailmanmuutos, johon sinä oman moraalisi perustat.
Sitä sinä et kestä.
Perkele, hyvin kirjotit.
Sellainenhan se Matti oli, hakkasi kaikki vastaan tulleet naiset.
Niin se teki Mervi Tapolalle.
Niin se teki Sari Paanalalle…eiku hetkinen?
Eihän se Matti Saria hakannut, vaan päinvastoin otti avioliitossa hänen sukunimensä?
No –Susanna Ruotsalaista Matti se sen kun hakkasi…mutta kun eihän…?
Pia Talonpoika onkin sitten hakattu kaikkia edeltäviä huolellisemmin.
Paitsi ettei ole.
Voisiko siis olla mahdollista, että tietynlaiset ihmiset, kuten vaikkapa Mervi Tapola, ovat omiaan provosoimaan väkivaltaa sellaisisa ihmisissä, jotka eivät muutoin olisi väkivaltaan taipuvaisia?
Matti löi Merviä.
Matti EI lyönyt Saria.
Matti EI lyönyt Susannaa.
Matti EI lyönyt Piaa.
Voisiko olla mitenkään mahdolista, että Mervissä olisi ollut jotain haastavaa, provosoivaa…?
Jos ei, miksi sitten Matti ei lyönyt Saria lapsineen, Susannaa eikä Piaa?
Eli nyt siis tehdään Matista suomalaista kansallissankaria argumentein, että ei hän kaikkia naisiaan pahoinpidellyt, varmaan lisäarvona, ei Matti myöskään kaikkia vastaantulleita puukottanut. Vai että se on naisen vika jos mies hakkaa, jep jep ilmeisesti yli 30 vuotta kun valkopestään Matti Nykäsen historiasta pois, jotain muutakin menee pesuveden mukana, ei lapsi mutta ihmisoikeudet.
Toistan:
Matti ei lyönyt järjstelmällisesti kaikkia vastaantulevia naisia.
Niinpä niissä naisissa, joita hän löi, oli jotain sellasita, mitä ei ollut niissä naisissa, eli useimissa, joita hän ei lyönyt.
”Naista ei saa lyödä” on herrasmiehen käytöskoodi hienoa naista, ladya kohtaan.
Se ei siis koske naista, joka kaivaa verta nenästään.
Joten kyllä, jos nainen ärsyttää miestä tahallaan kunnes saa tämän lyömään itseään voidakseen uhriutua äännekkäästi, on ne nimenomaan naisen vika. Aivan samoin kuin on miehen vika, jos menee aukomaan päätään itseään isommalle ja äksymmälle.
Niissä tapauksissa mies kantaa myös vastuun turpaansaannistaan. Ainakin useimmat.
Naisille se tuntuu olevan jostain syystä vaikeampaa.
Suvi Auvinen esittelee vaalien alla Suomen kansalle sitä, että mistä punainen ja vihreä maailmankuva koostuvat niin että ihmiset tajuavat olla äänestämättä sellaisia puolueita, joiden äänestäminen lisäisi vasemmistohallituksen vaaraa?
Harvoin kommentoin, nyt kommentoin. Kiitos tästä. Ulla Appelsinkin twiittasi tälle typerälle naiselle Twitterissä, nekin sanat lohduttivat. On ihanaa olla suomalainen, aito suomalainen, samaistua muihin lökäpöksyihin, tuntea kuuluvansa tähän kansanosaan, joka osaa arvostaa Matin kaltaisia (riistämättä heitä) sydämeen ylpeyden suomalaisuudesta tuovia, olla kotona omassa maassa. Sen verran ikää jo on, että mäkihyppyä katsottiin jo ennen Mattia, ylipäänsä urheilua ja aina kun pienestä Suomesta joku menestyi, Suomen lippu heilui ja me kannustettiin peukalot kipeiksi telkun ääressä. Yhteenkuuluvuus, omat. Minä, suomalainen. Ei perkele luovuteta tätä maata suosiolla muille!!
Jos nyt en kovin väärin muista, niin kyllä siellä koetttiin Matistakin useinkinMervin toimesta tehdä mustaa makkaraa. Vaan niitähän ei lasketa, ne menee samaan piikkiin kuin sen typerän poliisin repliikki: Otaks sä naiselta pataan? Nainen ei tainnut päästä/joutua häkkiin vaan mies olisi ilman muuta.
Hyvä asiapiotinen kirjoitus taas Riikalta, niin kuin aina.
Huru-ukko
”Eikö sinua, tyttörukka, kukaan ole koskaan opettanut olemaan edes joskus hiljaa?
Suomalaisittain pitämään turpaa kiinni?”
Onhan sitä kai yritetty mutta ’erityiset fysiologiset ominaisuudet(tm)’ eivät mahdollista kyseistä toimintoa.
Anteeksi.
En voinut vastustaa. 😀
Mikä idiootti tuo nainen on? Toivottavasi hänellä ei ole lapsia, eikä tule. Ymmärrätte varmaan miksi.
Oli muuten Iltasanomissa juttu, jossa kerrottiin Matin olleen naimisissa viiden eri ihmisen kanssa. Ei siis naisen, vaan ihmisen ja kun kurkkasin toimittajaa, sellainen pikkutyttönenhän sen jutun toimitteli. Aikovatko bannata sanat nainen ja mies laajemminkin? Voi luoja tätä idiotismia ja vielä lehtiin palkataan tuollaisia.
Jokin Twitter on pelkkä kupla. Tulkaa pois sieltä. Se saa huomion kiinnittymään täysin toisarvoisiin asioihin. Jopa Matti Nykäsen kuolemasta pitää tehdä jokin kamppailu, jonka jatkona on jokin rimpsu haukkumia joistakin ylipainoisista ja keski-ikäisistä, mistä riidasta nyt lieneekään kyse.
Riikka, kiitos!
Hyvä kirjoitus!
Rauha hänen sielulleen! Matti teki paljon Suomen ja suomalaisten kunnian puolesta, ehkä joidenkin mielestä liikaa! Kiitos ja kunnia Matille!
Matti pääsi nuorena huipulle. Hän ei ennättänyt hankkia itselleen ammattia, johon olisi voinut kunniallisesti palata, kun voittoisat vuodet oli pakko jättää taakse. Jos toimittajat eivät olisi käyttäneet Mattia aikakausilehtien myynninedistämiseen, Matti olisi voinut elää toisenlaisen yksityiselämän.
Urheilijoille, ihan kaikille urheilijoille, pitäisi muistuttaa, että urheilusta tulee harvoille työ, jolla voi elättää perheensä. Kaikille kilpaurheilijoille pitäisi jossakin välissä pystyä järjestämään ammattikoulutus ja tukihenkilöitä auttamaan silloin, kun palkintokorokkeet ja Maamme- laulut ovat taakse jäänyttä elämää!
Matti oli koulussa erityisoppilas! Hänellä ei todennäköisesti ollut oppimisvaikeuksia, mutta hänellä oli todettu ADHD.
Keskustelimme blogistin kanssa muutamia kuukauisia sitten pakkoruotsista. Olin silloin sitä mieltä, että kaikki koululaiset eivät tarvitse ruotsia! Kokemuksesta tiedän, että liian teoriapainotteinen ja runsaasti kieliä sisältävä koulu tuottaa juuri noille Matin tapaisille oppilaille turhautumisen tunteen. Heidän tulee saada toteuttaa itseään muualla kuin pakkoruotsin tunneilla.
Englanti sen sijaan on meille kaikille tarpeellinen nykyisessä yhteiskunnassa. Sitä (ADHD) pojatkin opiskelevat mielellään. koska kokevat, että englanti on hyödyllinen kieli. Nykyisen opetusministerin toiveissa on saada kaikki suomenkieliset koululaiset opiskelemaan kansalliskielten (suomi/ruotsi) lisäksi kahta vierasta kieltä, mikä tarkoitaa kaikille kolmea vierasta kieltä. Täysin kohtuuton vaatimus!!!
Jokaisen poliitikon pitäisi ymmärtää, että joillekin oppilaille mäkihyppy tai moponkorjaus on hauskempaa ja jopa hyödyllisempää kuin tankata koulussa päähänsä kieltä, jolla ei ole käytännössä muuta merkitystä kuin säilyttää pienen kielivähemmistön erityisoikeudet tässä suomalaisessa yhteiskunnassa. Pakko- ja virkamiesruotsin vaatimus syrjäyttää nykyisin ammattikoulun ja jopa matemattiisesti suuntautuneita ammattikorkeakoulun ja yliopistotason opiskelijoita!
Hyvä kirjoitus.
”Oletko sinä ikinä tehnyt mitään väärää? Oletko ollut ilkeä, paha? Minä tiedän monia ihmisiä, joille sinä olet ollut ilkeä. Miksi sinä korotat itsesi muiden yläpuolelle? Mikä sinut saa ajattelemaan, että sinun edustamasi on niin ylhäistä?” < moraalirelativismia, ihanaa :3
https://fi.wikipedia.org/wiki/Moraalinen_relativismi
tietenkin käyttää tuota työkalua vain valkoiseen mattiin, ei muihin esim. neggeihin :3
Paluuviite: Matti Nykänen, kansallinen veijarihahmo - AntroBlogi
Kovaa, mutta aiheesta, tekstiä. En itsekkään käsitä etteikö vihervassarit osaa laskea hintaa mikä koituu haitta maahanmuutosta? .. Kyllä osaavat, mutta kyse onkin uusien äänestäjien tuottamisesta maahamme. Hinnan maksavat rahoillaan, verellään ja raiskauksien uhrina me suomalaiset.
Kiitos tunteellisesta vuodatuksestasi. En ole urheilufani, mutta Matille on oma paikkansa oikean suomalaisen naisen sydämessä. Tekstiäsi ei pysty kyynelehtimättä lukemaan.