hallitus

Mitä rajoilla tapahtuu, miksi ja mitä hallitus tekee?  

/ Riikka / 114 kommenttia
Kuva poimittu somesta; alkuperäinen lähde tuntematon.

Suomi on yksiselitteisen Venäjän organisoiman hybridioperaation kohteena. Sekä Venäjällä laillisesti oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia että maahan helpoilla viisumeilla houkuteltavia uusia tulijoita samoista kehitysmaista kannustetaan ja kuljetetaan meidän rajallemme hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Henkilöt eivät ole sen paremmin aitoja kuin spontaanejakaan turvapaikanhakijoita. Heillä ei ole mitään hätää eivätkä he pakene – vaan kuten vuosikymmeniä sitten perusperiaatteiltaan vanhentunut turvapaikkajärjestelmä mahdollistaa, he haluavat siirtyä korkeamman elintason maihin eli EU-alueelle. Vaikka he eivät ole oikeita suojelun tarvitsijoita, he maahan päästyään pääsevät suomalaisen epäkunnossa olevan systeemin sisään, jossa voi vuodesta toiseen hakea uudelleen turvapaikkaa, vaikka suojelulle ei olisi minkäänlaisia perusteita ja hakemukseen olisi tullut useita kielteisiä päätöksiä. Samalla voi nauttia veronmaksajan kustantamista eduista ja palveluista sydämen kyllyydestä.

Turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö ja Venäjä

Kyse on turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä – kuten niin usein ennenkin – mutta koska laittomien maahantulijoiden varsinaisena kannustajana ja työntäjänä on Venäjä, vihollismaa, kyseessä on hybriditoimi, joka uhkaa Suomen kansallista turvallisuutta. Kuten tiedämme, vähintään sisäistä turvallisuutta uhkaa myös kaikilta muilta rajoilta Eurooppaan ja Suomeen päästettävä laiton maahanmuutto, mutta kun kyseessä on Venäjä ja välineellistetty maahantulo, tilanne on vielä kriittisempi. Kyseessä on siis Suomen kansallisen turvallisuuden vastainen toimi, minkä on tarkoitettava voimakkaampia toimia kuin pelkkää maahanmuuttopolitiikan korjaamista.

Loputon ihmisvyöry Eurooppaan

Toisin sanoen Venäjä hyödyntää epäkunnossa olevaa turvapaikkajärjestelmää omaksi hyväkseen ja meidän tappioksemme. Vastaavia toimia on viime vuosina nähty esimerkiksi Baltiassa, Puolassa ja Kreikassa. Etelä-Eurooppaan tällä hetkellä valtavalla volyymilla saapuva laiton maahanmuutto – esimerkiksi Italiaan 150 000 tulijaa mereltä tai Balkanilta vain tänä vuonna – on sekin joidenkin arvioiden mukaan Venäjän tavalla tai toisella välineellistämää.

Toisaalta pelkästään Afrikan, Lähi-idän ja Aasian maiden ihmisten tyytymättömyys ja elintasoerot yhdistettynä turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön helppouteen – eli länsimaiden perustavanlaatuiseen kyvyttömyyteen suojella itseään – pystyy varmistamaan, että Eurooppa kaatuu ihmisvyöryn alle ennemmin tai myöhemmin, mikäli radikaaleja muutoksia ei kyetä tekemään.

Rajapykälät hallintovaliokunnasta kesällä 2022

Vuonna 2022 eduskunnassa saatiin otollisissa olosuhteissa – kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, Suomi hakenut Natoon, ja parlamentaarisesti ymmärrettiin laajasti, että olemme kaikenlaisen ilkeyden todennäköinen kohde – muutettua rajavartiolakia niin, että ensimmäistä kertaa koskaan lainsäädäntöömme kirjattiin mahdollisuus sulkea koko raja ja keskittää turvapaikanhaku muualle eli siis sisämaahan, kuten lentokentälle. Tätä mahdollisuutta ei ollut alkuperäisessä hallituksen esityksessä, toisin kuin silloiset hallituspuolueet edelleen innokkaasti väittävät. Nämä muutokset – kuten eräitä rajalla tehtäviä estämiseen, voimankäyttöön ym. liittyviä muita muutoksia – lisättiin vasta hallintovaliokunnassa, jota puheenjohtajana johdin. Prosessi oli vaikea ja sitä oli pohjustettu pidempään. Perussuomalaiset oli myös koplannut valmiuslain ja rajavartiolain muutokset yhteen tavalla, jossa edellistä ei voitaisi viedä maaliin ilman jälkimmäisen muuttamista riittävän tehokkaaksi.

Teimme hallintovaliokunnassa erittäin hyvää yhteistyötä silloisen toisen oppositiopuolueen kokoomuksen kanssa ja onnistuimme saamaan vaatimuksemme läpi. Kuten sanoin, tilanne oli otollinen. Muuten moinen ei olisi onnistunut. Valiokunnan muut perussuomalaiset jäsenet olivat nykyinen sisäministeri Mari Rantanen ja nykyinen hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas. Kokoomuksen korvaamattomin puurtaja oli Heikki Vestman, joka nykyään hyvin ottein johtaa perustuslakivaliokuntaa.

Ensimmäisenä tiukalle linjalle silloisista hallituspuolueista siirtyi sosialidemokraatit. Valiokunnan demarijäsenistä Eveliina Heinäluoma suhtautui näihin asioihin selvästi puoluettaan pragmaattisemmin, mikä helpotti prosessia. Demarien jälkeen myös keskusta saatiin mukaan. Seuraavat tulijat viimeisen pitkän kellon ympäri kestäneen päätöskokouksen aikana olivat vasemmiston ja RKP:n yksittäiset edustajat. Vasemmiston ”vanhan liiton” edustaja Matti Semi ei valitettavasti ole enää eduskunnassa. RKP:n ahvenanmaalaisvahvistus Mats Löfström taas toimii aina pragmaattisesti. Viimeisenä valiokunnassa enemmistön kannalle suostui vihreät. Suurin osa ajasta kului siihen, että vihreät edustajat eivät kyenneet hyväksymään muutoksia, mutta eivät myöskään istumaan kokouksessa. Niinpä valiokunta piti keskeyttää yhtenään heidän sisäisten kokoustensa vuoksi. Myös vihreä eduskuntaryhmä kokousti. Lopulta kuitenkin vihreätkin kykenivät hyväksymään muutokset. Samalla silloisten hallituspuolueiden vaatimuksesta mietintöön oli pakko lisätä vielä enemmän erinäisiä kirjauksia ”erityisen haavoittuvassa asemassa olevista” ja ihmisoikeuksista. Varsinaiset rajapykälät eivät kuitenkaan näiltä osin liiaksi vesittyneet, mikä oli tärkeintä. Muutenkin noudatin valiokunnan useiden yksimielisesti saatujen poikkeuksellisen kriittisten mietintöjen osalta periaatetta ”antaa niille vähän ihmisoikeus sitä ja tätä -kirjauksia, kunhan itse asia on samalla kunnossa”.

Monet jopa kyseiseen prosessiin ja päätöskokoukseen osallistuneet henkilöt ovat viime aikoina aktiivisesti unohtaneet yllä kuvatun ja pyrkineet korostamaan omaa rooliaan tai esittämään jopa, että hallituksen esitys oli ratkaiseva. Se ei pidä paikkaansa. Hallituksen esitys oli puutteellinen, ja sitä muutettiin hallintovaliokunnassa.

Päätöskokousta seurasi vielä toinen performanssi, jonka tietyt ryhmät ovat myös sittemmin unohtaneet. Hallintovaliokunta päätti mietinnöstä yksimielisesti, mutta kun tulimme pykälien kanssa suureen saliin, vasemmiston, vihreiden ja RKP:n ryhmät hajosivat. Niiden kaikki edustajat eivät voineetkaan hyväksyä mietintöä. Näistä puolueista yritettiin loppuun saakka saada laki peruutettua. Kyseiset edustajat yrittivät äänestää sitä takaisin perustuslakivaliokuntaan – juurikin siksi, että hallituksen esitystä muutettiin hallintovaliokunnassa. Onneksi he hävisivät, ja yhtenä kauniina kesäpäivänä eduskunta äänesti mietinnön ja uusien rajapykälien puolesta.

Raja kiinni! Ja miksei se jo ole?

Hallitus on edennyt uusien rajapykälien pohjalta ja sulkenut raja-asemia ja keskittänyt turvapaikanhakua. Koko rajan sulkeminen ja turvapaikanhaun keskittäminen sisämaahan, minkä siis lainsäädäntö yksiselitteisesti mahdollistaa, ei kuitenkaan mennyt laillisuusvalvojalta läpi. Apulaisoikeuskansleri luki tilannetta turvapaikanhakukysymyksenä ja määritteli, että itärajalla pitää olla tosiasiallinen ja aito mahdollisuus hakea turvapaikkaa. Siis siitä huolimatta, että kyseiset ihmiset eivät ole aitoja turvapaikanhakijoita. Tulkinta perustuu edellä kuvaamaani turvapaikkajärjestelmän laillistettuun väärinkäyttöön, jonka suhteessa nykyaikaan vanhentuneet kansainväliset sopimukset ja ääliöliberaali ja toisenlaiseen maailmaan tehty kansallinen lainsäädäntö mahdollistavat.

Koko rajan sulkemisen sijaan hallitus laillisuusvalvojan arviota noudattaen sulki kaikki muut raja-asemat ja keskitti turvapaikanhaun pohjoiselle ylitysasemalle eli Raja-Jooseppiin.

Jokainen näkee otsallaankin, että kukaan spontaani turvapaikanhakija ei itsestään eksy Raja-Joosepinkaan metsiin, vaan että kyse on yksinomaan tavalla tai toisella avustetusta laittomasta maahantulosta.

Tämäkään toimi ei yllätyksettömästi lopettanut ilmiötä, vaan yhä edelleen Suomi vastaanottaa turvapaikkahakemuksia pohjoisimmalla ylityspaikalla. Venäjä ei lopeta, mikä oli ainakin itselleni kirkkaasti tiedossa alusta asti.

Suomen surkeaa tilannetta ääliöliberaalien laintulkintojen ja vihamielisen Venäjän puristuksessa herran vuonna 2023 alleviivaavat erityisesti kuvat, joissa ”hätää kärsiviä turvapaikanhakijoita” eli nuoria miehiä saapuu rajoille lasten kolmipyöräisiin nojaten ja rajavartijat seisovat sivusta katsoen. Vihollisen toimi, aivan vapaasti ja tervetuloa. Ja heti toisella puolella rajaa on vastassa SPR tarjoamassa miehille nuudelia ja kuumaa mehua ja sellainen lääkäri- ja hoitaja-armeija, jota ei maan sotekriisissä missään muussa paikassa aikoja odottava suomalainen saakaan todistaa. Ja sitten kohti vastaanottokeskusta ja mukavia tuokioita suomalaisen järjestelmän piirissä. Vaikka ukrainalaiset tilapäisen suojelun saajat edestä poistaen.

Kyllä Putinia naurattaa.

Suomalaisia oikeutetusti kuvottaa ja hirvittää.

Mitä seuraavaksi?

Meidän on ensin saatava koko itäraja kiinni. Suomella on lainsäädäntö siihen, juuri tämänkaltaisia tapahtumia varten. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja. Mikään kikkailu rajalla ei auta. Uskon, että laillisuusvalvonta tulee ymmärtämään tilanteen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta ja mahdollistamaan koko rajan sulkemisen. Mutta mikäli ei, poliittinen päätös on joka tapauksessa tehtävä.

Eikä koko rajan sulkeminenkaan valitettavasti tilannetta välttämättä lopeta. Koska Venäjä ei lopeta. Miksi se lopettaisi?

Hallitusohjelman maahanmuuttopolitiikan paradigman muutoksen mahdollistamat uudistukset ovat valmistelussa ja etenevät aikataulun mukaan. Niilläkin on valtava kiire. Kaikki liittyy kaikkeen. Olemme vuosia, jopa vuosikymmeniä, myöhässä. Vain viime kaudella lainsäädäntöä löysennettiin edelleen useilta osin.

Sen lisäksi koko järjestelmämme toistaa edelleen vanhaa ideaa, jonka mukaan turvapaikanhakemisen oikeus on kaikkein pyhin ja tärkein. Edelleen näyttää selvästi siltä, että järjestelmä haluaa huolehtia ensisijaisesti vastaanoton sujuvuudesta ja korostaa tähän liittyviä seikkoja, vaikka kaiken huomion pitäisi mennä saapumisen estämiseen ja rajan suojaamiseen. Historian ensimmäisellä perussuomalaisella sisäministerillä on valtava urakka tehtävänään, mutta hän suoriutuu siitä. Koko ajan, askel kerrallaan, päivä ja yksi taistelu kerrallaan. Se ei ole nopeaa, mikä selvästi rassaa kansalaisia, ja ymmärrän sen. Mutta tämän nopeammin ja paremmin asiaa ei voi hoitaa. Hallitus ei makaa laakereillaan. Sisäministeri hakee koko ajan ratkaisuja. Ja pian niitä taas tulee.

Voin vakuuttaa, että tämä on ensimmäinen hallitus koskaan – ja ensimmäinen ministeri koskaan – joka siinä voi onnistua. Tässä maassa asiat eivät mene niin, että ministeri marssii rajalle ja sanoo, että nyt kiinni se ja estäkää kaikki liike, ja sitten se on niin.

Rajan sulkeminenkaan ei riitä

Rajatoimien lisäksi meidän on kyettävä edistämään muutosta, joka mahdollistaa käytännössä sen, että turvapaikkajärjestelmä ei voi koskaan mennä kansallisen turvallisuuden edelle. Hakemusten vastaanottaminen pitää voida kokonaan keskeyttää. Mikäli kansainvälisiä sopimuksia ei kyetä muuttamaan, niiden tulkinnan on merkittävästi muututtava.

Mikään muu ei ole mahdollista. Olemme perverssillä tavalla hyväksikäytetyn järjestelmän vankeja. Se ei ole liikkuvien ihmisten vika; se on tämän sallivien maiden vika. Pelkästään jo globaali demografia ja miljardit tyytymättömät ihmiset Euroopan ulkopuolella takaavat, että mikäli emme kykene muutokseen, meille käy kalpaten.

Monet maat toimivat jo toisin. Ne nostavat kansallisen turvallisuuden ja suvereniteetin ylemmäksi kuin oikeuden tulla ja hakea turvapaikkaa. Toisaalta niiden maahanmuuttopolitiikka voi olla niin tiukkaa, että myöskään vetotekijöitä ei ole. Harva Virosta hakisi turvapaikkaa, kun vieressä siintää Suomi. Kuten sanottua, kaikki liittyy kaikkeen.

Samalla EU on ottanut tavaksi toimia kahtalaisesti – virallisesti sanotaan yhtä, epävirallisesti katsotaan jäsenmaiden välttämättömiä toimia itsensä suojaamiseksi sormien välistä. Suomi vain ei osaa eikä uskalla perinteisesti hyödyntää tätäkään.

Otollinen tilanne

Kun vuonna 2015 olimme samankaltaisessa tilanteessa, lähes kaikki puolueet huusivat tervetuloa. Media huusi tervetuloa. Etujärjestöt huusivat tervetuloa. Pääkirjoitukset ihan vakavasti kertoivat osaajista ja kestävyysvajeen korjaajista. Nyt kukaan ei tee niin. Enkä usko, että tekisi, vaikka liike tulisi lännestä. Tulijat ovat joka tapauksessa samoista maista, samanlaisilla profiileilla.

Presidentti hoiti itärajan tilanteen vuonna 2015. Nyt se ei ole mahdollista, koska yhteyttä Ukrainaa moukaroivaan johtajaan ei ole eikä pidäkään olla.

Lähestyvät presidentinvaalit ovat aiheuttaneet monissa puolueissa ja poliitikoissa vaatimusten koventumista. Koska nössölässy presidenttiehdokas ei saa ääniä kansalta etenkään tällaisessa tilanteessa, jopa vihreä ehdokas vaatii koko rajaa kiinni. Se voi monista tuntua valtavalta opportunismilta, ja sitä se tietenkin onkin, mutta mikäli pidämme katseen pallossa – eli siinä, että haluamme suojella tätä maata – tätäkin opportunismin värittämää hetkeä on hyödynnettävä.

Parlamentaarisesti kovia toimia tukevat lähes kaikki puolueet. Se on erinomaista. Jopa media ryöpyttää hallitusta, joka ei kuulemma saa mitään aikaiseksi. Toinen median tulokulma asiaan on puhdas trollaus ja asioiden vääristely, mutta siinähän ei ole mitään uutta. Tällä kertaa panokset ovat vain vähän liian kovat, koska kyseessä tosiaankin on kansallinen turvallisuus. Vihollisvaltio lukee suomalaista mediaa, ja taas Putin nauraa.

Poliittisesti tilanne on joka tapauksessa otollisempi muutoksille kuin koskaan ennen. Vanhat sosialistit, demlalaiset, kansalaisjärjestöt ja vastaavat eivät tietenkään ole muuttaneet kantaansa ja kertovatkin, että hallituksen toiminta rikkoo kaikkia mahdollisia kansainvälisiä sopimuksia ja eettisiä normistoja, mutta nämä pois lukien mielipideilmasto on varsin hyvä. Parlamentaarinen tuki tai kansan raivo eivät ole koskaan olleet näin voimakkaita sen puolesta, että Suomi tekee kaikkensa ilmiön estääkseen. Tuntuu kuin kaikista olisi tullut persuja. Tätä ei kannata väheksyä. Emme me Natossakaan olisi ilman kansan mielipiteen muuttumista.

Mikäli ja kun akuutti tilanne saadaan tasapainotettua, otollisuus voi lakata nopeasti ja silmät muuttuvat taas sinisiksi ja tarpeet abstrakteiksi. Siksikin on kiire. Täytyy myös ymmärtää, että Venäjä voi käyttää kaikkia mahdollisia häikäilemättömiä keinoja vaikuttaakseen kansalaismielipiteeseen.

Kansalaisilta toivoisin kuitenkin hieman malttia. Nämä asiat eivät etene sormia napsauttamalla. Todellisuus politiikassa tai juridiikassa tai liian monimutkaiseksi kiertyneessä järjestelmässämme ei ole niin yksinkertaista kuin sosiaalisessa mediassa.

Jos tämä sisäministeri ja tämä hallitus eivät siihen nyt pysty, ei pysty kukaan.

Puolustuspuheenvuoro

/ Riikka / 253 kommenttia

Viime viikot on keskusteltu 15 vuotta sitten kirjoittamistani Jussi Halla-ahon Scripta-blogin kommenttiosion viesteistä. Viestejä on kokonaisuudesta ja keskustelusta irrotettuina ruodittu lehdissä ja somessa, ja niistä on löydetty asioita, joita niissä ei ole ollut silloin eikä ole nyt. Ne on otettu irrotettuina ”vaarallisten” tai ”kiellettyjen” sanojen kokoelmina määrittämään minua ihmisenä ja toimijana, poliitikkona ja ministerinä. Ne on otettu sellaisinaan määrittämään perussuomalaista puoluetta ja jopa suomalaisen yhteiskunnan ongelmia.

Tiedän hyvin, että ne ihmiset, jotka asian ymmärtävät, ymmärtävät sen ilman tätä puolustuspuheenvuoroanikin. Toisaalta ne, jotka eivät ymmärrä, eivät ymmärrä tämän kirjoituksen jälkeenkään. Minun on kuitenkin kirjoitettava tämä teksti itseni ja läheisteni sekä myös perussuomalaisten takia. Olen viime viikkojen aikana saanut valtavasti tukea ja kannustusta, ja olen siitä hyvin kiitollinen. En ole jaksanut tehdä tätä kirjoitusta aiemmin. Tällaisen jyrän alle jääminen laittaa kovankin vähän puuskuttamaan.

Kiitän teitä kaikkia tukijoita. Median perusteella voisi kuvitella, että teitä ei ole. Mutta minä ja muut persut tiedämme, miten hirveän paljon teitä on. Onneksi myös muiden puolueiden kannattajissa.

Yksityisen henkilön kommentit

Olen viestit kirjoittaessani 15 vuotta sitten ollut yksityinen henkilö, ilman julkisia tehtäviä. Olen kirjoittanut kommentit nimimerkillä. Kuten olen aiemmin todennut, olen osallistunut 2000-luvun alusta verkkokeskusteluihin laajalla aiheiden kirjolla. Scriptan vieraskirja keskittyi lähinnä yhteen, maahanmuuttoon. 

Viestien kirjoittamisesta kului yli 8 vuotta siihen, että edes päätin lähteä mukaan politiikkaan. Politiikassa olen toiminut työntekijänä perussuomalaisten puoluetoimistolla, kunnanvaltuutettuna, kansanedustajana, valiokunnan puheenjohtajana, puolueen varapuheenjohtajana, aluevaltuutettuna, puolueen puheenjohtajana ja nyt reilun kuukauden valtioneuvoston jäsenenä valtiovarainministerinä. Toimintaani tai suoriutumiseeni näissä tehtävissä ei ole kohdistunut minkäänlaista moitittavaa normaalin poliittisen erimielisyyden ja suunpieksennän lisäksi. Päinvastoin, olen saanut paljon kiitosta puoluerajat ylittäen ja virkamiehistä sidosryhmiin.

Olen tänä kesänä pahoitellut 15 vuotta sitten yksityishenkilönä nimimerkillä kirjoittamiani kommentteja, käyttämääni kieltä, sanavalintoja ja tyyliä. Moni kommentti on yliampuva, typerä, moukkamainen. Puran yksityiselle ihmiselle sallittua turhautumista ympärilläni omakohtaisesti havaitsemiini ongelmiin. Vastaavaa kieltä ja tyyliä löytää somesta – tai vaikkapa kansanedustajan saamasta kansalaispostista – helposti. Piti sisällöstä tai ei, tällaisia asioita varsinkin meille perussuomalaisille monet kansalaiset jatkuvasti kertovat. Joskus olin itse sellainen kansalainen.

Ihmiset, jotka eivät voi käsittää, että joku kokee ja kirjoittaa sellaisia asioita, eivät todennäköisesti ymmärrä myöskään, miten perussuomalaisia voi kannattaa yli 600 000 kansalaista.

En käyttäisi enkä ole käyttänyt julkisissa tehtävissäni vastaavaa kieltä, vaikka tietenkin puhun (ja aion edelleen puhua) paljonkin samoista ongelmista.

Olen useissa haastatteluissa vuosien varrella avoimesti kertonut, että olen kirjoittanut kyseisessä vieraskirjassa. Itse en ollut kommenttejani lukenut niiden kirjoittamisen jälkeen. Olen myös kertonut, että epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka on nimenomaan tärkein syy sille, että olen lähtenyt mukaan politiikkaan. Taustaani ei näiltäkään osin liity mitään salattavaa. En kuitenkaan olisi halunnut käsitellä julkisuudessa esimerkiksi henkilökohtaisia seksuaalisen ahdistelun kokemuksiani, kuten en muitakaan oman elämäni tapahtumia.

Toisin kuin mediassa on väitetty, väkivallan ihannointia tai siihen yllyttämistä kommenteissani ei ole. En ole koskaan kannattanut minkäänlaista väkivaltaa tai ääritoimintaa. Olen aina vastustanut sellaista. En ole koskaan kannattanut ihonväriin tai etniseen taustaan perustuvaa syrjintää. En ole koskaan vastustanut seksuaalivähemmistöjä. En ole koskaan kieltänyt jokaisen ihmisarvoa. Rumasti ja kovalla kielellä osaan puhua ja kirjoittaa ja näyttää tunteeni, mutta muuta kyseisistä kommenteista ei kannata etsiä.

Vieraskirjan tyylistä

Uskon edelleen, että normaalilla ymmärryksellä varustettu ihminen, poliittisesta katsantokannasta riippumatta, ymmärtäisi vieraskirjaa hieman laajemmin lukemalla, että käytetyin kirjoittamisen tyyli on voimakas sisäpiirihuumori ja sarkasmi. Huumori on paikoin hyvin mustaa, ja sarkastinen ote leimaa useiden kirjoittajien viestittelyä. Viesteissä leikitellään stereotypioilla, hyvässä ja pahassa. Median aivoituksille nauretaan ja niistä tehdään pilkkaa. Kommentteja pitää lukea osana keskustelua ja osana kyseistä aikaa ja lehdissä käsiteltyjä aiheita.

Esimerkiksi en suinkaan ole ehdottanut kenenkään potkimista, vaan jatkanut mediassa tehtyä överiä analyysia ja käyttänyt sitä vahvasti ironisoiden hyväkseni. Tämä on (oli) kyseiselle genrelle tyypillistä. Asia käy selväksi lukemalla keskustelua yhtään laajemmin kuin yksittäisten kommenttien verran eikä vaadi sen perusteellisempaa tekstianalyysia. Tämän ymmärtäminen ei vaadi kyseisenlaisen huumorin tai lähestymistavan hyväksymistä.

Omat viestini selvästi alleviivaavat vieraskirjan tyyliä. Viljelen erittäin voimakkaasti ironiaa, lähes jokaisessa viestissäni. Irvailen moneen suuntaan. Tuohon aikaan sarkasmi oli vielä kanssakäymisessä sallittua eikä aiheuttanut siinä määrin tahattomia tai tahallisia väärinymmärryksiä kuin nykyään. Kenenkään ei tarvitse hyväksyen ymmärtää vieraskirjaan kirjoittamisen ajanvietettä tai siellä käsiteltäviä asioita tai käytettyä kieltä, mutta kommenteistani nyt väitettyjen väkivaltafantasioiden, väkivaltaa ihannoivien tai sitä lietsovien, fundamentaalin pahuuden tms. löytäminen on yksinomaan järjetöntä eikä perustu lainkaan tosiasioihin.

Mitä journalismille on tapahtunut?

Pelkästään twitteriä seuraamalla voi havaita, että nykyään sarkasmi on hyvin vaarallinen tekstimuoto, ainakin jos kirjoittaa herkistä aiheista. Niinpä sitä ei mielellään enää kukaan käytäkään. Poliitikoille se taitaa olla täysin kiellettyä, ainakin oikeistoa edustaville. Myös huumori ylipäätänsä käy koko ajan kapeammaksi, jotta kukaan ei loukkaantuisi. Elämme merkillistä aikaa, mutta se ei ole laajemmin tämän kirjoituksen aihe.   

Huomionarvoista on, että journalistit, kielen kanssa töitä tekevät, hekään eivät kykene enää tulkitsemaan kieltä ja sen käyttöä. Uutiskieli ei leikittele kielellä eikä ironisoi, mutta ennen vanhaan toimittajat kuitenkin osasivat tulkita sellaistakin tekstiä.

Jopa medialle kaivuutyön tehnyt vasemmistokollektiivi ”Tapio Kuusitapio” tunnisti vieraskirjakirjakommenttieni sisäpiirihuumorin, toimittajat eivät.

Mitä tällaisesta kyvyttömyydestä sitten seuraa?

Trigger-sanat, konteksti ja pahuus

Jälki on hyvin rumaa, kun tällaista tekstiä aletaan arvioida kuin se olisi täysin tosissaan kirjoitettu ja kirjaimelliseksi tarkoitettu. Huomattavasti vielä tätäkin rumemmaksi jälki muuttuu, kun kommentit irrotetaan kontekstistaan ja kun suuhuni laitetaan muiden sanomaa. Kirjoittamakseni väitetään jopa täysin päinvastaisia asioita kuin mitä olen viestinyt. Kaikki tämä on tapahtunut viime päivinä, reilun kahden viikon aikana.

Kuten ilmianto- ja cancel-aikana yleensä muutenkin, kommenttieni riepottelussa huomio on keskittynyt erityisiin ”trigger-sanoihin”. Paheksujia politiikan vastalaidalla tai mediassa ei kiinnosta itse tekstin sanoma tai se, mitä on tarkoitettu ja haluttu viestiä, vaan se, millaisia yksittäisiä sanoja on käytetty. Rumat, väärät ja loukkaavat sanat ovat pahinta, ja ne jo itsessään saastuttavat mitä tahansa.

Seksuaalinen ahdistelu häivytetty, uutisoinnissa karkeita virheitä

Osasta kommenttejani välittyy ne lukemalla esimerkiksi selvä turhautuneisuus ja kiukku kohtaamastani seksuaalisesta (ja muusta) häirinnästä maahanmuuttajamiesten taholta. Median käsittelyssä tämä on joko kokonaan häivytetty pois (eli poistettu koko konteksti) tai sitten sen aiheuttama tunnekuohu on mitätöity. Vaikka nykypäivänä seksuaalinen häirintä koetaan laajasti erittäin suureksi ongelmaksi, ei se minun kokemanani saisi aiheuttaa samanlaisia tuntemuksia kuin se aiheuttaa kenellä tahansa. (Jopa asiasta uutisoineiden toimittajien kohdalla.)

Muuta poliittista suuntausta edustavan naisen kohdalla paljastuneiden viestien perusteella rakennettu uutiskärki olisi hyvinkin voinut olla seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuminen, ei käytetyt rumat sanat. Minun kohdallani koko konteksti poistettiin, ja uutinen oli vain rumat sanat. Tämä on yksinkertaisesti sanoman voimakasta vääristämistä.

Sama ilmiö toistuu usein maahanmuuttoon liittyvien ongelmien kohdalla. Sen sijaan, että mediassa käsiteltäisiin itse ongelmaa ja sen syitä, huomio kiinnittyy siihen, miten asiasta puhutaan.

Mikäli seksuaalinen ahdistelu olisi tuotu selvästi esille, ei median olisi tarvinnut narrata muissakaan kohdissa:

Kun olen kuvannut röyhkeää seksuaalisesti ahdistelevaa miestä ”turkkilaisapinaksi”, osa mediasta on kertonut minun kuvaavan yleensä turkkilaisia ihmisiä apinoiksi – siis poistaen koko häirintätilanteen. Hesari alusta saakka käytti monikossa termiä ”turkkilaisapinat”, vaikka minä puhuin kyseisestä väärin toimivasta henkilöstä, en suinkaan kaikista kyseisen taustan ihmisistä. Tämä levisi kymmeniin muihin medioihin ja kansainväliselle tasolle. Seuraavaksi samainen suomalaismedia kuvasi, että Purran kommentit ovat aiheuttaneet kansainvälisen kohun. Asiaa avitti ulkoministeri pyytämällä turkkilaisilta anteeksi.

Ja siis mitä oli tapahtunut? Suomen valtiovarainministeri oli 15 vuotta aiemmin yksityishenkilönä ja nimimerkillä kutsunut muniaan edessään hierovaa miestä ”turkkilaisapinaksi” foorumilla, jota ei vuosiin ollut ollut edes verkossa alkuperäisellä paikallaan saatavilla.

Ymmärrän tietenkin, että poliitikon käyttämänä tällaiset eläimelliset käsitteet olisivat arveluttavia, mutta millä nimellä yksityinen henkilö, joka tulee seksuaalisesti ahdistelluksi, sitten saisi tunteitaan osoittaa? Muuttuuko termi ongelmaksi vasta, kun sen kirjoittajasta tulee 15 vuotta myöhemmin ministeri?

En kuvaisi tänä päivänä tekijöitä tällaisilla sanoilla, mutta kuten somekannanotoistani näkee, kommentoin edelleen paljon ja suorin sanoin kyseisiä ilmiöitä ja niiden tekijöitä vastaan. Ja huomio, ihan kaikista maista tulevia tekijöitä vastaan. Enkä aio lopettaa. Sen juuri tiedän monia rassaavan.

Eilen – yli kaksi viikkoa Hesarin alkuperäisen kirjoituksen jälkeen – lehti kuin huomaamatta korjasi kyseistä virheellistä kohtaa neljässä eri jutussaan ja myönsi, että ”apinoita” olikin vain yksi, se seksuaalinen ahdistelija. Tästä seurasi se, että myös STT:n (Sanoman omistus 75,42 %) piti korjata omaa väitettään, joka perustui Hesarin väitteeseen. Ja seuraavaksi sitten monen muun lehden. Mutta edelleenkään ei sanottu mitään siitä, MIKSI kutsun tätä henkilöä moisella nimellä. Edelleen koko konteksti puuttuu jutuista.

Entä kuinka monen uskotte lukevan oikaisut? Journalistin ohjeet ovat vain iso vitsi, sillä niitä ei noudateta.

Väärät tiedot kansainväliseen mediaan menivät uutisjuttujen ja yksittäisten toimittajien oman toiminnan kautta. Muuan toimittaja jopa myöntää jutussaan, että oli itse selittänyt tapausta Brysselissä kansainvälisille kollegoilleen. Minulta kukaan ulkomainen media ei kysynyt asiasta mitään.

Toimintatapa kansainvälisten kohujen rakentamisessa muistuttaa aikakaudesta, jolloin Neuvostoliiton ”lehdistön” kautta pelattiin suomalaista sisäpolitiikkaa. On surullista, että edes tätä ei kukaan journalisti halua (tai uskalla) tunnistaa.

Journalismin arvokkaiden toimintatapojen peräänkuuluttaminen median sisältä saattaisi näin tulehtuneessa tilanteessa aiheuttaa välittömän leiman ”persujen ymmärtäjästä” tai jopa ”rasismin hyväksyjästä”. Sellaista riskiä ei yksittäinen toimittaja (tai muukaan toimija) voi ottaa. Niinpä he kaikki toistavat aloitettuja virheitä.

Lainsuojaton median hampaissa

Perussuomalaiset yleisesti ja minä viime viikkoina erityisesti olemme mediassa kuin lainsuojattomia. Meidän kohtelussamme mikään ei ole liian väärin. Kun virheitä osoittaa, kuulee olevansa pikkumainen tai vähättelevänsä ”isoa kuvaa”, jopa ”mitätöivänsä anteeksipyynnön”. Kymmenistä oikaisupyynnöistä vain harva menee läpi. Virheet saatetaan korjata parin viikon päästä tai olla korjaamatta. Oikaisut saatetaan piilottaa jonnekin marginaaliin. Jos puutumme selviin virheisiin tai yleiseen paskanpuhumiseen julkisesti, kuulemme syytöksiä maalittamisesta tai median kyseenalaistamisesta.

Kuten moni kansalainen on huomannut, tällainen toiminta mediassa kyseenalaistaa itse itsensä. Minä tunnen kyllä kaikista lehtitaloista ammattitaitoisia toimittajia, mutta kuten nähdään, apajilla on myös paljon kaikenlaista muuta. Toimittajia, jotka viis välittävät journalistin ohjeista, kunhan yleinen poliittinen tilanne on oikeassa asennossa. Suuria vallankäyttäjiä, joiden tekemisiä ei kuitenkaan saisi arvostella.

Cancel-maailma – avaatko oman historiasi?

Ylipäätänsä maailma, jossa toimitaan tällä tavalla etsien henkilöiden historiasta vääriä sanoja (tai kuvia), joilla cancelöidä heidät vuosia ja vuosikymmeniä myöhemmin, on mielestäni sairas. Kuka ihminen on tässä mielessä synnitön? Kuka haluaisi julkistaa henkilö- ja somehistoriansa yksityisviestejä myöten Hesarille ja muille lehdille riepoteltaviksi? Kannattaa muistaa, että puhumme tässä siis vääristä sanoista, emme rikoksista tai karmeista paljastamatta jääneistä teoista.

Oleellinen kysymys cancel-maailmassakin kuitenkin on, miksi toimittajat irrottavat kommenttejani kokonaisuudesta ja piilottavat kontekstin ja vääristelevät. Miksi he eivät voineet tehdä uutisia kommenttien sisällöistä, kuten ne tosiasiassa oli esitetty? Onko se ammattitaidottomuutta vai tarkoituksellista haitantekoa? Poliittiset vastustajat ja aktivistit tietenkin tekevät niin, mutta miksi journalistitkin?

Epäilen, että siksi, että jos esimerkiksi seksuaalinen ahdistelu olisi tuotu selvemmin esille, rumien sanojen kohahduttava vaikutus olisi hävinnyt. Kyllähän sellaisia käyttävät monet ihmiset, jotka joutuvat vastaavien tapahtumien kohteeksi. Joillekin selittelyt vain sallitaan, toisille ei.

Vielä suurempaa vääristelyä

Näiden vääristelyjen ohella vanhojen kommenttieni riepottelussa on syyllistytty vieläkin poikkeuksellisempiin virheisiin. Iltalehti vääristeli kirjoittamani lähes täydellisesti tunkiessaan suuhuni ne muiden kirjoittajien kommentit, joihin itse vastasin. Näin toimien lehti onnistui saamaan koko juttunsa kärjeksi otsikkoa myöten mielipiteitä, jotka olivat päinvastaisia omiini nähden.

Minun on äärettömän vaikea uskoa, että Iltalehden tähtitoimittajat eivät osaisi lukea vieraskirjan viestiketjuja oikein ja ymmärtäisi, mitä tarkoittavat lainausmerkit, kursiivit ja sitaatit. Näin toimituksessa kuitenkin tehtiin. Prosessissa rikottiin jälleen useita journalistin ohjeita. Juttu, jonka otsikkokin oli virheellinen, oli yli vuorokauden saatavilla. Oikaisut tehtiin ripotellen eivätkä ne koskaan saavuttaneet sen paremmin verkossa kuin printissä edes pientä osaa siitä yleisöstä, jonka alkuperäiset väitteet saivat. Edelleen virheitä on korjaamatta. Useampi lainoppinut on todennut minulle, että tässäkin käsittelyssä syyllistyttiin mitä ilmeisimmin kunnianloukkaukseen.

”Eksoottiset lapset”

Esimerkkejä lehden täysin käsittämättömästä sumutuksesta voi nostaa useita. Ensimmäisenä ”eksoottiset lapset”, joka löytyi valtavan laajalle levinneen jutun otsikostakin. Jutun mukaan vastustin ja puhuin loukkaavasti kansainvälisestä adoptiosta, siis lehden rakentaman narratiivin mukaan ”vääränvärisistä adoptiolapsista”. Tosiasiassa kritisoin voimakkaasti ja irvaillen toista henkilöä, joka arvosteli kansainvälistä adoptiota ja ”eksoottisia lapsia”. Lukemalla viestit normaalilla ymmärryksellä varustettu ihminen näkee tämän. Toimittajalle se vain ei sopinut. Koska kun syyllinen ja rikos on keksitty, muu kyllä saadaan hoidettua tätä tavoitetta toteuttamaan. Vaikka sitten muuttamalla sanoma päinvastaiseksi.

En ole koskaan vastustanut minkäänlaista adoptiota. Olen melko läheisestikin aiheeseen tutustunut sattuneista syistä. En myöskään ole koskaan vastustanut kenenkään ihonväriä tai ”vääränvärisiä ihmisiä”. Iltalehti kirjoittaa paskaa ja hädin tuskin jaksaa korjata asian. Osa mediasta on vajonnut niin alas, että pohja on rikottu.

Homot

Sama koskee jutussa vaikkapa homoja. Viesti, jossa ylipäätänsä mainitsen homon, kuvaa tapahtumaa, jossa ”tärisen” kuunnellessani sosialisti Leif Salménia Sanomatalossa. En suinkaan tärise homon takia vaan kyseisen keskustelun. En ole koskaan ”tärissyt” sen enempää tai vähempää homojen kuin heteroidenkaan seksuaalisen suuntautumisen takia. En edes arvostele Pridea, vaikka niinkin jutussa edelleen väitetään.

Perussuomalaisen johdon pakkomielteinen homoista vauhkoaminen loppui sekin kesäkuussa 2017.

Sen sijaan kyllä olen lukuisat kerrat puolustanut niin netissä kuin ulkonakin ihmisiä (ja eläimiä) monenlaiselta huonolta kohtelulta. (Vieraskirjassakin muuten kuvataan esimerkkinä yhtä kertaa teinivuosina, kun soitan suutani skinheadeille ja vastustan heidän näkemyksiään. Miksi tästä ei tehty uutista?)

Mitä oikeasti olen ja edustan? Mitä perussuomalaiset edustaa?

Olen aina vastustanut kaikenlaista totalitarismia. Vaikka minusta usein mediassa maalataan kuvaa tunteettomana hirviönä, olen kaikkea muuta. Olen hyvin herkkä ja puolustan oikeudenmukaisuutta. Politiikan ja median sikailu on raskasta siedettävää. Etenkin niiden ihmisten kohdalla, joiden uskoi pystyvän parempaan.

Olen lukenut kasapäin kirjoja natsismista, fasismista ja kommunismista – kavahdan kaikkea väkivaltaa, vapauden ja vapauksien rajoittamista, mielivaltaa, sensuuria, syrjintää, sellaista raukkamaisuutta, pelkuruutta, sopulimaisuutta, jotka sallivat pahuuden tapahtua. Joukossa tiivistyvää typeryyttä. Kyvyttömyyttä ajatella omilla aivoillaan ja pelkoa puolustaa sitä, mitä pitää puolustaa. Olen vieraillut kymmenissä totalitarismin historiasta kertovissa museoissa, keskitysleirilläkin. Minusta ei yhdestäkään solun sadasosasta saa tehtyä natsia tai fasistia. Tämä on totta, ja kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät sen.

Olen koko poliittisen urani keskittynyt perustelemaan tarkasti omat kannanottoni ja linjani. Olen tehnyt samaa puolueen palveluksessa ja sen johdossa. Perussuomalaisten jokainen poliittinen kanta ja tavoite kestää kaiken päivänvalon, perustuu johdonmukaiseen argumentaatioon ja demokraattisiin prosesseihin. Puolueeni ei ole rasistinen. Sen tavoitteet maahanmuuton – tai minkään muunkaan – suhteen eivät ole rasistisia. Emme puhu salaliittoteorioista, vaan todellisen maahanmuuton aiheuttamista todellisista ongelmista tässä todellisessa yhteiskunnassamme. Tämä blogi on täynnä kirjoituksia aiheesta. Niissä ei ole mitään epäilyttävää. Puolustan niitä loppuun saakka. Puolustan länsimaisia arvoja, puolustan vapautta, puolustan tasa-arvoa. Puolustan yksilön oikeuksien rinnalla velvollisuuksia. Vastustan veronmaksajan rahojen jatkuvasti kiihtyvää käyttöä kaikenlaisten toissijaisuuksien kustantamiseen. Kavahdan yksilöiden holhoamista.

Sitä minä teen ja edustan. Ja siksikin perussuomalaiset on nyt hallituksessa.

Kaiken lisäksi vastustajamme voisivat vähitellen ymmärtää, että meitä kannattaa iso joukko maahanmuuttajia. Kaikenvärisiä, eri uskontokunnista. Monet Suomessa asuvat maahanmuuttajat näkevät ihan samat ongelmat kuin mekin. Ja haluavat muutosta.

Mitä ”rasismikohu” oikeasti tavoittelee?

Olen viime viikkojen jäljiltä entistä kyllästyneempi joidenkin rajattomaan sokeuteen aitojen, todellisten, vääränlaisella politiikalla itse aiheutettujen maahanmuuton ongelmien suhteen. Niitä on kaikkialla ympärillämme, vaikka ei niinkään mediassa. Koko ajan yhä enemmän. Niitä on Keski-Euroopassa, mutta ei niitäkään täällä raportoida. Mitä enemmän todellisia ongelmia on, sitä kovempaa jotkut huutavat ”ei saa!” tai ”rasismia!” tai ”persut on tyhmiä!”. Mutta eivät ongelmat mene tuolla hämäämisellä pois.

Minä olen kirjoittanut typeriä somekommentteja, mutta ei se poista poliittisen linjamme merkitystä. Eikä se vähennä rohkeuttamme seistä sen takana.

Arvasin kyllä alun perinkin, että tämäkin kohu tulee johtamaan perussuomalaisten maahanmuuttolinjan kyseenalaistamiseen. Samalla kun meille annetaan ohjeita siitä, mitä saamme sanoa ja arvostella ja tehdä, linja mitätöidään. (Eikä edes vain maahanmuuttoon liittyen vaan vähitellen muuhunkin. Kepillä on koeteltu jäätä vaikkapa ”ilmastodenialisti ministerinä”-argumenttien myötä.)

Viime päivinä jo moneen kertaan on kuuliaista kansaa mediassa valistettu, että ei pidä vastustaa vain rasismia, vaan pitää vastustaa myös perussuomalaisten maahanmuuttolinjaa – ja siis hallitusohjelmaa. ”Ihmisoikeuksia tukeva maahanmuuttopolitiikka” ei tämän näkemyksen mukaan voi olla kiristävää vaan yhtä löysää kuin tähänkin saakka. Tutun hokeman mukaan rasismia pitää vastustaa ja maahanmuuttopolitiikkaa saa arvostella – kunhan tätä jälkimmäistä ei oikeasti. Tai kunhan sille ei ainakaan halua tehdä mitään.

Vasemmistolta ja medialtako meidän pitäisi kysyä, millaista politiikkaa me saamme ajaa? Tiedämme hyvin, että vastustajillemme pelkästään jo hallitusohjelman maahanmuuttokirjaukset ovat ”rasismia”. Emme me tietenkään tuollaiseen lähde.

Perussuomalaiset on hallituksessa

Mutta kyllä, perussuomalaiset on nyt hallituksessa, historiansa parhaan vaalituloksen myötä. Hallitusohjelmasta löytyy merkittävä maahanmuuttopolitiikan paradigman muutos, ja me haluamme sen toteuttaa. Ei mitään radikaalia, mutta siirtyminen pohjoismaiselle linjalle.

Ohjelmasta löytyy myös paljon muuta hyvää, jolla tämän maan suuntaa korjataan. Se aiheuttaa poliittisissa vastustajissa suunnattomasti kiukkua ja vihaa. Se aiheuttaa samanmoisia tuntemuksia myös osassa mediaa. Näyttää siltä, että oikeanlaista politiikkaa voidaan monien mielestä tehdä vain jakamalla lisää rahaa erilaisiin ”hyviin” kohteisiin. Kaikki muut, leikkauksista löysän politiikan kiristämiseen ja yksilöiden velvollisuuksien korostamiseen, puhumattakaan maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä, ovat väärin. Verorahoitteisen Yleisradion uutisoinnin perusteella hallitusohjelmasta ei ole löytynyt vielä yhtä ainutta hyvää asiaa. Huonoa sen sijaan joka päivä useita esimerkkejä.

Kun vasemmistoaate on marssinut läpi instituutioiden, oikeistohallituksella on edessään kivinen tie. Onneksi äänestäjillä on demokratiassa viimeinen sana.

15 vuotta vanhat somekommentit ovat 15 vuotta vanhoja somekommentteja

Tosiasia on, että yksityinen henkilö Purran viidentoista vuoden takaiset somekommentit eivät määritä sen paremmin poliitikko-Purraa kuin varsinkaan ministeri-Purraa. Ne eivät määritä perussuomalaista puoluetta. Suomalaisen yhteiskunnan edelleen vaietuista ongelmista niiden käsittely valitettavasti kertoo.

Tätä hallitusta ei kannata yrittää kaataa 15 vuotta vanhojen somekommenttien takia. Voin taata, että oppositiolle löytyy vastustettavaa ihan varsinaisissa esityksissäkin.

Kuten olen useasti toivonut, omaa toimintaani poliitikkona, puheenjohtajana ja ministerinä on syytä arvioida näissä tehtävissä toimimisen kautta. Tekosyyn kyvyttömyydelle voi toki etsiä vaikka 20 vuoden takaa, mutta kovin perusteltua ja johdonmukaista se ei ole. Ei näin tehdä muidenkaan kohdalla. Hallituksessa on istunut vuosien varrella vaikka kuinka monta rikoksistakin tuomittua henkilöä (myös viime kaudella). Eiköhän yhden huonot sanavalinnat 15 vuoden takaa voida hyväksyä.

Hallitus on sitoutunut yhdenvertaisuuteen

Samoin tämän hallituksen toimintaa kannattaa arvioida sitten, kun se on saanut asioita aikaan. Sittenkään opposition puolueet eivät siitä pidä. Eikä niiden missään nimessä tarvitse.

Hallitus on täysin sitoutunut demokratiaan, yhdenvertaisuuteen, ihmisoikeuksiin ja syrjimättömyyteen. Tämä on myös jokaiselle perussuomalaiselle täysin selvä asia. Kunnioitamme koalition muita osapuolia hallituskumppaneina, ja toivomme saavamme osaksemme vastaavaa kunnioitusta, poliittisista näkemyseroistamme huolimatta.

Toivon todella paljon, että viime viikkojen kohuista päästäisiin jo eteenpäin. Minä ja muut perussuomalaiset haluamme päästä käärimään hihat ja toteuttamaan hyvää hallitusohjelmaa. Haluamme kantaa vastuuta Suomen turvallisuuden, talouden ja tulevaisuuden hyvinvoinnin puolesta kolmen muun hallituspuolueen kanssa.

PS. Tämä kirjoitus ei sisällä kenenkään tai minkään maalittamista, ei minkäänlaista rasismia tai syrjintää tai vihapuhetta. Kirjoitus sisältää tosiasioihin perustuvaa journalistista kritiikkiä. Kirjoituksessa puolustaudun vääriltä syytöksiltä. Siihen minulla on oikeus sekä yksilönä että julkisessa roolissani.

Sähkön hinta on saatava alas

/ Riikka / 17 kommenttia

Talvi kylmenee, ja kaikki puhuvat sähkön hinnasta. Kylmimmät kuukaudet ovat todennäköisesti vasta edessä, mutta monien sähkölaskut ovat jo täysin kohtuuttomia. Ensi vuonna avuksi tulevat sähkötuki ja sähkövähennys jättävät ulkopuolelleen suuren joukon ihmisiä, jotka eivät saa mitään apua. Arvonlisäveron alennus koskee kaikkia, mutta ei juuri laske hintaa.

Sähkön hinta on yksinkertaisesti saatava alas. Mikään tukipaketti, varsinkaan näin heikon julkisen talouden maassa, ei asiaa yksinään korjaa.

Jotkut väittävät edelleen, että markkinoita ei saa sörkkiä. Tilanne pitäisi vain hyväksyä. Näin ei ole. Sähköpörssijärjestelmä nimenomaan ei toimi markkinatalouden ehdoilla. Sähkökauppamallia on muutettava, samoin päästökauppajärjestelmää – jota olemme esittäneet väliaikaisesti kokonaan tauolle.

Kaksi vuotta sitten ydin-, vesi- ja tuulivoimalla tehdyn sähkön tuotantokustannus sähkön tekijälle oli muutama sentti. Loppukäyttäjä osti sähköä katteen ja verojen jälkeen esimerkiksi kuudella sentillä. Näin tuotetun sähkön todellinen tuotantokustannus on edelleen muutama sentti, mutta nyt sitä myydään jopa 50 sentillä. Hinta on kymmenkertaistunut, vaikka tuotantokustannus ei ole käytännössä muuttunut. Samaan aikaan osa sähkön tuottajista tekee satumaisia voittoja. Jos tämä ei ole epäkohta, mikä sitten on?

Sähkön hinta määräytyy kalleimman energiamuodon mukaan. Sähkömarkkinoilla osto- ja myyntitarjoukset eivät kohtaa markkinaehtoisesti, vaan kaikki myyjät saavat tietyssä hetkessä saman hinnan. Suomessa riippuu voimakkaasti sääolosuhteista, mikä tuo hinta on. Jos tuulee paljon, on ylituotantoa ja sähkö voi olla käytännössä ilmaista. Liian halpa sähkö työntää markkinoilta pois muita tuotantomuotoja, jotka eivät kykene kilpailemaan niin alhaisilla hinnoilla. Mutta juuri näitä tuotantomuotoja tarvitaan, kun ei tuule tai paista. Kun ei tuule, sähkön hinta nousee kovaksi, ja mitä enemmän alituotantoa ja pulaa, sitä kovemmaksi. Energiapalettimme ei ole toimiva nojatessaan niin vahvasti tuulivoimaan – ja Olkiluodon uusi reaktorikin takkuaa.

Sähkön hintaan vaikuttaa sähkömarkkinoiden ongelmallinen rakenne. Nykymalli on luotu vihreän siirtymän nimissä tukemaan uusia energiamuotoja, mutta käytännössä tämän seuraus on, että sähköyhtiöt nettoavat yhä suurempia voittoja ja kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi.

Mitä enemmän sähköstä on pulaa, sitä enemmän mukaan tulee hyvin kallista sähköä, ja se tekee osalle tuottajista valtavat katteet. Tämän takia sähkö on oikeasti niin kallista.

Suomalainen sähkö on jo yli 80-prosenttisesti päästötöntä. Tämä ei kuitenkaan näy kuluttajan maksamassa hinnassa. Kun sähkön markkinahinta ei ole määräytynyt todellisten tuotantokustannusten mukaan, kuluttaja ei pääse hyötymään päästöttömästä sähköntuotannosta. Ei ole tarkoituksenmukaista tai mitenkään kohtuullista, että kalleimman, likaisen sähkön rajakustannus määrää koko hinnan.

Kotimainen ja pohjoismainen puhdas sähkö on myytävä kuluttajille kohtuuhinnalla. Sähkön hinnoittelu ei ole luonnon laki, vaan sitä voidaan muuttaa.

Suomen sähkömarkkinalaki edellyttää kohtuuhintaisen sähkön tarjoamista kuluttajille. Ei kai kyseessä todella kuollut kirjain?

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 12.12.)

Sähkönhinta ja energiakriisi – perussuomalaisten esityksiä vuoden ajalta

/ Riikka / Jätä kommentti
Kuva: Matti Matikainen. Perussuomalaisen eduskuntaryhmän kesäkokous Lappeenrannassa

Perussuomalaiset on aina edellä. Varoitin syyskuussa 2021 nousevasta energiakriisistä. Kuvasin tuumaustunnilla fossiilisten polttoaineiden tilannetta, sähkönhintaa ja sen tulevaisuutta Suomessa ja Euroopassa, päästökaupan aiheuttamia kustannuksia ja vaadittavia toimia.

Olemme vaatineet sekä kansallisia että EU:n toimenpiteitä siis viime syksystä asti. Tämä tosiasia jää herkästi huomaamatta sekä muilta puolueilta – jotka nyt toistavat vaatimuksiamme ominaan – että medialta, jonka huomiointikyky ei ilmeisesti ulotu edellisviikkoa pidemmälle.

Kokosin alle puheenjohtajana tekemiäni perussuomalaisten virallisia esityksiä liittyen sähkönhintaan ja energiakriisiin. Eduskuntaryhmästä ja tietenkin yksittäisiltä edustajilta on tullut vielä paljon lisää.

—

Syyskuu 2021 – Perussuomalaiset varoittaa lähestyvästä energiakriisistä. Vaatimuksia ilmastopolitiikan maltillistamisesta ja kustannusten alentamisesta. Verotuksen alentamisen vaatimus.

Lokakuu 2021 – Suomen hiilineutraalisuustavoite siirrettävä vuoteen 2050 kustannusten kasvun ja kilpailukyvyn heikentymisen vuoksi.

Lukuisia eri vaatimuksia liian ”kunnianhimoisia” ilmastotoimia vastaan niin kansallisella kuin EU-tasolla koko syksyn ajan ja siitä eteenpäin.

Lokakuu 2021 – Päästöoikeuksia lisättävä markkinoille markkinavakausvarannosta sähkön ja polttoaineiden hinnan alentamiseksi.

Lokakuu 2021 – Kotitalouksien sähkön ja lämmityspolttoaineiden verotusta kevennettävä kohti EU:n minimiä.

Lokakuu 2021 – Päästökauppatuloja ohjattava ilmastotoimista kärsivien kansalaisten auttamiseen kompensoimalla kasvaneita kustannuksia.

Marraskuu 2021 – Sähkön ja polttoaineiden verotusta laskettava 25 prosenttia.

Helmikuu 2022 – Päästökauppaan ja ilmastotoimiin kohdistuvien vaatimusten uudistaminen.

Kansalaisten kallistuneita sähkölaskuja kompensoitava.

Perussuomalaisten välikysymys energianhinnasta.

Maaliskuu 2022 – Venäläisestä energiasta irrottauduttava, ilmastokunnianhimossa jarrutettava, huoltovarmuus- ja omavaraisuusnäkökulmat kaiken keskiöön.

Vaatimus kohtuuhintaisen sähkön takaamisesta.

Vaatimus ydinvoiman lisäämisestä.

Maaliskuu 2022 – Vaatimus jäljellä olevien kivihiilivoimaloiden säästämisestä.

Maaliskuu 2022 – Vaatimus turvetuotannon palauttamisesta.

Huhtikuu 2022 – Päästökauppatulojen ohjaamisesta kotitalouksille ja teollisuudelle. Sähköistämistuki liian alhainen.

Toukokuu 2022 – Energian verotusta alennettava. ALV ja valmisteverot. Useita ilmastopolitiikkaan liittyviä vaatimuksia ja entisten uudistamisia.

Vaatimus sinivalkoisen siirtymän energia- ja ilmastopolitiikasta.

Heinäkuu 2022 – Useita energia- ja ilmastopoliittisia vaatimuksia ja niiden uudistamisia.

Uniper/Fortum-vaatimuksia.

Elokuu 2022 – Veronalennusvaatimusten uudistaminen.

Tuotantoa lisättävä, tehoreservi käyttöön, ei alasajoja.

Päästökauppa keskeytettävä väliaikaisesti kokonaan.

Turve takaisin ja uusiutuvaksi. Lakimuutokset ja kannustimet.

Sähkökauppamalli uudistettava niin, että sähköenergian ja päästöoikeuksien markkinat erotetaan toisistaan. Maksettava tuotantokustannusten mukaan.

Kattohintoja sähkölaskuun.

Hallituksen neuvoteltava energiateollisuuden kanssa sähkön vääristyneen hinnoittelun korjaamiseksi. Hinnat saatava alas. Neuvoteltava pohjoismaiden ja Baltian hallitusten kanssa siirtoyhteyksistä ja hintojen määräytymisestä.

Turve takaisin (kolumni)

/ Riikka / 7 kommenttia
Pohjanmaa, turpeen lastausta turvenevalta. Kuva Matti Matikainen

Suomen hallitus sosialidemokraattien ja keskustan johdolla on koko valtakautensa ajan tehnyt toinen toistaan merkillisempiä toimenpiteitä vihreän siirtymän nimikkeen alla. Ensi töikseen se kertoi haluavansa Suomen olevan hiilineutraali reilusti aiemmin kuin muut EU-maat. Sitten erilaisia toimenpiteitä ja lainsäädäntöä on tullut kuin liukuhihnalta, niin omaa kansallista kuin Brysselin suunnalta toista.

Tällä hetkellä Suomi on vakavassa tilanteessa. Ideologinen ilmastopolitiikka ja ”kunnianhimo” ovat kääntyneet maamme pärjäämistä ja hyvinvointia vastaan, vaikka muut puolueet eivät vielä asiaa kehtaakaan myöntää. Mikäli emme tee nopeita ratkaisuja sekä kotimaisen energian että maatalouden ja ruuantuotannon turvaamiseksi, edessämme voi olla humanitaarinen kriisi omassa maassamme.

Yksi suuri virhe on turpeesta luopuminen. Vaikka hallitus väittää, ettei siitä ole luovuttu, ei käytännössä sen edellytysten romuttaminen ole mitään muuta. Turpeen merkitys maamme omavaraisuudelle ja huoltovarmuudelle on erittäin tärkeä. Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma, helposti varastoitava energiamuoto, jota kannattaa polttaa puun kanssa.

Hallituksen asenteesta kertoo jotakin se, että nyt kun tilanne alkaa olla hälyttävä, se on kutsunut turvetuottajia ja muita toimijoita apuun. Heiltä odotetaan vielä viimeisiä palveluksia, jotta pääsemme vaikeimman yli. Mikä taloudellinen toiminta voi nojata tällaiseen lyhytnäköisyyteen? Suomi maksoi tuottajille, että koneet romutetaan. Turvetta olisi tarvittu ennen Venäjän hyökkäystäkin – ja tullaan tarvitsemaan pitkälle tulevaisuuteen.

Suomi makaa turveaarteen päällä. Turpeessa Suomella on lähes yhtä paljon omaisuutta kuin Norjalla öljyssä. Ensin mainittu on arvalla määritetty uusiutumattomaksi. Vuonna 2002 eduskunnan suuri valiokunta äänesti turpeen kohtalosta, ja kun äänet menivät tasan, siirryttiin arpaan. Näin eduskunnan päätöksellä turpeesta tuli uusiutumaton luonnonvara.

Oikeasti turve uusiutuu koko ajan. Mikäli sitä käytetään vain vuosittaisen kasvun verran, pysyy tilanne tältäkin kannalta katsoen tasapainossa. Turvetta kannattaa nimenomaan polttaa puun kanssa.

Tornionjoen länsipuolella puun kanssa poltettava turve on uusiutuvaksi katsottavaa sähkön tuotannossa. Suomessa kyseessä on tarkoituksella valtavan kalliiksi ja ”vääränlaiseksi” määritetty energiamuoto. Yhteismarkkinoilla on kestämätöntä ja epäoikeudenmukaista, että turvetta kohdellaan eri maissa eri tavoin.  

Turvetta tarvitaan kipeästi myös kasvu- ja kuivikeraaka-aineena. Esimerkiksi eläimille ei ole löydettävissä vastaavasti toimivaa korvaavaa vaihtoehtoa. Turve toimii myös ravinnerikkaana maanparanteena ja biodieselin osana.

Meidän on syytä ymmärtää omat rikkautemme ja hyväksyä oman energiavarmuutemme tae.

Se on tässä kriittisessä tilanteessa suurta valtioviisautta. Turve on oleellinen osa perussuomalaisten peräänkuuluttamaa sinivalkoisen siirtymän energiapolitiikkaa.

Viimeistään nyt turpeen olisi syytä kiinnostaa joka ikistä suomalaista. Energia ja ruoka, paljon tärkeämpää ei lopulta ole.

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 24.8.22)

Siirtolaismassalta suojautuminen vaatii välittömiä lainsäädäntömuutoksia

/ Riikka / 8 kommenttia

Ukrainan sotatila ja Venäjän ajautuminen taloudelliseen nurkkaan ja hylkiöasemaan ovat lisänneet riskiä Venäjän suorittamiin itärajan operaatioihin.

Venäjän turvautuminen kolmannen maan kansalaisten hyödyntämiseen siirtolaisia rajan yli ohjaavassa hybridioperaatioissa on yhä todennäköisempää. Vaikka tästä ”välineellistämisestä” puhutaan sekä kansallisesti että EU:ssa, tosiasia on edelleen se, että Suomen viranomaisilla on nykyisen lainsäädännön puitteissa vain vähän mahdollisuuksia toimia tällaista vihamielistä operaatiota vastaan.

Perussuomalaisten johdolla aiheesta jätettiin välikysymys viime marraskuussa. Hallituksen vastauksessa ei esitetty mitään riittävän voimakasta toimenpidettä, jolla uhkaan kyettäisiin sen toteuduttua vastaamaan. Nyt riskit ovat merkittävästi kasvaneet.

Kyseessä on selvä kansallinen haavoittuvuus.

Rajavartiolaitos varautuu, ja valmiutta on nostettu. Yksittäisiä rajanylityspaikkoja voidaan tarvittaessa sulkea. Nykyisellä lainsäädännöllä välineellistämisessä käytettävien siirtolaisten turvapaikkahakemukset on kuitenkin aina vastaanotettava.

Viranomaisten toimivaltuuksissa on mahdollista lähinnä säännöstellä joukkoa ja pyrkiä turvaamaan hallittava järjestys.

Vihamielisessä tarkoituksessa Suomeen kohdistettuja joukkoja ei nykyisellä lainsäädännöllä kuitenkaan voida estää saapumasta maahamme.

Samaan päätyi sisäministeriön vasta julkaisema selvitys siirtolaisia hyödyntävästä hybridivaikuttamisesta. Myös EU-tasolla tilanne on ristiriitainen.

Yhtäältä unioni ei voi moittia yksittäisiä jäsenmaita, jotka ovat suojanneet ulkorajoja nimenomaan tällaisissa tilanteissa, viimeksi Valko-Venäjän käynnistämänä. Toisaalta samaan aikaan se ei tarjoa näille juridista selkänojaa vaan tyytyy esityksissään toistelemaan fraaseja.

Luottaako unioni, että jokainen itseään kunnioittava ulkorajajäsenmaa kuitenkin uhan toteuduttua ymmärtää realiteetit ja tekee kaikkensa rajojen suojaamiseksi? Luotatko sinä, että Suomessa kyettäisiin tekemään näin?

Tosiasia on, että Suomen rajaviranomaiset tarvitsevat lainsäädännön tuekseen. Eivät he voi ilman sitä toimia kansallisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen ja Suomen edun mukaisesti.

Nyt on aivan viimeiset hetket, että hallitus laatii esityksen mekanismista, jolla tarpeen vaatiessa mahdollistetaan rajan suojaaminen kokonaisuudessaan ja turvapaikkahakemusten vastaanotto keskeytetään väliaikaisesti täysin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Yli kipurajan

/ Riikka / 3 kommenttia

Perussuomalaiset esitti viime syksynä, että hallituksen ajamaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa pitää maltillistaa niin, että hiilineutraalisuustavoite siirretään vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite. Liian kovasta kunnianhimosta seuraa ongelmia ja ylimääräisiä kustannuksia eivätkä tavoitteena olevat imagovoitot näitä kompensoi. Pienen maan, jossa etäisyydet ovat pitkiä, ilmasto kylmä ja julkinen talous rapakunnossa, pitäisi tehdä asiat vakaalla harkinnalla eikä lähteä keulimaan kansainvälisten lisäpisteiden toivossa. Varsinkaan kun itse ongelmaan eli ilmastonmuutokseen Suomen muita suuremmalla ”kunnianhimolla” ei ole vaikutusta.

Photo by cottonbro on Pexels.com

Sähkön ja liikennepolttoaineiden hinta on ylittänyt aikoja sitten monien ihmisten kipurajan. Yhä useampi pitkiä etäisyyksiä töihin ajava joutuu miettimään, kannattaako työnteko. Hiilineutraalisuustavoitteen maltillistamisesta on saatavissa säästöjä, joita voidaan käyttää esimerkiksi veronalennuksiin, joilla kansalaisten selviämistä koko ajan kallistuvien elinkustannusten kanssa voidaan helpottaa.

Suomelle kertyi vuonna 2021 päästöoikeuksien huutokaupoista yhteensä noin 409 miljoonaa euroa tuloja. Päästöoikeuksien voimakkaasti nousseen hinnan vuoksi huutokauppatulot lähes kaksinkertaistuivat verrattuna edelliseen vuoteen, jolloin huutokauppatulot olivat 220 miljoonaa euroa. Todennäköisesti päästökauppatulot ovat tänä vuonna vielä selvästi enemmän, vaikka turpeen osuus vähenee. 

Näitä rahoja komissio haluaa rahoittamaan ilmastososiaalirahastoa. EU haluaa kerätä lisätuloja nappaamalla joka vuosi 12 miljardia euroa jäsenmaiden päästökauppatuloista. Suomen hallitus on sanonut suhtautuvansa ilmastorahastoon ”hyvin kriittisesti”, mutta kuinka pitkälle tällä päästään?

Suomen ei pidä antaa päästökauppatulojaan EU:lle, mutta ei myöskään käyttää niitä mihinkään muuhun kuin ilmastopolitiikasta kärsivien ihmisten ja alojen tukemiseen. Suomen päästökauppatuloja on ohjattava Suomen ja suomalaisten hyväksi.

Suomen hallitus peesaa komissiota päästökaupan kovempaan kiristämiseen vetämällä oikeuksia pois markkinoilta. Päästöoikeuksien määrä vähenee 2,2 prosenttia vuodessa vuodesta 2021 alkaen. Tämä osaltaan lisää nousupainetta päästöoikeuden hintaan – ja niinhän sen on tarkoituskin. Päästöoikeuksien lisääminen tai edes ennallaan pitäminen vaikuttaisi sähkön ja polttoaineiden hintaan alentavasti, ilman että EU:n tyylin mukaisesti pohjoisen maat pääsevät taas maksumiehiksi tukipakettien ja rahastojen kautta.

Jostakin suunnasta ongelmaa on alettava helpottaa. Hallitus ei voi jatkaa ihmisten ostovoiman tuhoamista sekä ilmastokurjistamisella että kansalaisiamme ja maamme suhteellista kilpailukykyä romuttavalla EU-politiikalla.

Ruotsi aloitti kotitalouksien liikaa kallistuneiden sähkölaskujen tukemisen 585 miljoonalla eurolla. Myös Norja ja moni muu Euroopan maa maksaa kansalaisilleen energiatukea liikaa kallistuneiden sähkölaskujen takia. Valtiovarainministeri Annika Saarikko muistutti kyselytunnilla, että Suomessa voi hakea toimeentulotukea. Elinkeinoministeri komppasi, ettei hallitus ole suunnittelemassa sen paremmin suomalaisten sähkö- kuin bensalaskujenkaan tukemista.

Kyllä kannattaisi.

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 31.1.)

Hätätila Helsingissä

/ Riikka / 6 kommenttia

Ei ehtinyt muste kuivua maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi hyvinvointiyhteiskunnaksi täysillä tähtäävän hallituksen budjettikirjasta, kun kansalaisjärjestö Elokapina jälleen ilmoitti aikovansa asettua tukkimaan Helsingin pääväylää, tällä kertaa kymmeneksi päiväksi.

Vaikka hallitus oli vasta esitellyt Säätytalolla omaa ilmastoperformanssiaan ja julkaissut lisää maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan toimia, Elokapina ei ollut tyytyväinen. Poliisejakin uhkaileva ja kouluissa alaikäisiä värväävä järjestö haluaa, että Suomi julistaa ilmastohätätilan ja kantaa enemmän vastuuta. Sisäisen turvallisuuden ja poliisiasioiden vihreä ministeri Maria Ohisalo ei kolmestikaan kysyttäessä kyennyt kieltämään selkeästi laitonta toimintaa.  

Hallitus on vihreiden vanki. Vihreät on Elokapinan vanki. Eikä puolet oppositiostakaan kykene kuin nyökyttelemään.

Ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja kaikki puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta kirjasivat maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan tavoitteet tätä hallituskautta ohjaamaan.

Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka nostaa autoilun ja asumisen hintaa, ruoan hintaa, muun liikkumisen hintaa, yrittämisen hintaa, teollisuuden hintaa. Se syyllistää valinnoista ja ahdistaa tulevaisuudesta. Se kutsuu metsiämme hiilinieluiksi ja haaveilee kävelystä ja pyöräilystä valtion ensisijaisina liikkumismuotoina. Se antaa ohjaus- ja päätösvaltaa tahoille, joilla ei ole demokraattista mandaattia.

Vähemmän yllättäen Elokapinakin haluaa ”päivittää demokratiaa” eli antaa valtaa neuvostoille, joiden populistisesti arvellaan tuottavan ilmaston kannalta paremman ”kansan tahdon” kuin mihin edustuksellisen demokratian vaalit ja jähmeä parlamentaarinen järjestelmä kykenevät.

Hallituksen mukaan elinkeinoelämäkin on kunnianhimoisen ilmastopolitiikan takana. Totta kai se on, jos tarjolla on tuki- ja elvytysrahaa, kannusterahaa, vihreää kehitysrahaa, tutkimusrahaa, ilmastoinnovointirahaa – ja näiden kustannukset kantaa veronmaksaja. Siltikin tosiasiassa toimet osuvat moniin yrityksiin ja kansalaisiin kipeästi eikä kaikilla suinkaan riitä kukkarossa tai taseessa riittävästi ”kunnianhimoa”. 

Suomen taakse jäävät Ruotsi, Saksa, koko EU – ja kun kerran maailman ykköseksi tähdätään, koko muu maailma. Mutta siitä viis: Elokapina aikoo siltikin maata kadulla, hyödyntää niukkoja poliisin resursseja omiin viestinnällisiin tarpeisiinsa ja vaatia ilmastohätätilan julistamista. Ja hallitus vastaa vain seisovansa historian oikealla puolella.

EU:n ilmastopaketin myötä yhä todennäköisempi uhkakuva on, että suomalainen maksaa ensin oman hallituksensa kunnianhimot ja sitten vähän muidenkin. Esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa kaivataan jo maksajaa yhä suuremmille ilmastolaskuille. Ketään ei varmasti yllätä, että Suomenkin grand old -ilmastopiireistä löytyy entisiä skdl:n jäseniä ja niitä, joille sosialismi on kaunista, mutta se ei vielä ole onnistunut.

Ilmastoministeri ja sisäministeri ovat haukan katseillaan löytäneet seuraavan kunnianhimon uhrin, suomalaisen maatalouden ja ruoantuotannon. Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tulee tarkoittamaan myös yhä kalliimpaa kotimaista ruokaa. Vähemmän sen tuottajia. Heikentyvää omavaraisuutta, rapistuvaa huoltovarmuutta. Tai ehkä sitten lopulta ei kotimaista ruokaa lainkaan, sillä niinhän Suomen maatalouden päästöistä elokapinalogiikalla ainakin päästään.

Elokapinalle sallittakoon elokapinalogiikka ja maassa makaaminen. Hallitukselle sen sijaan toivoisi viisautta, kokonaisuuden hahmottamista ja suhteellisuudentajua.

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 4.10.2021.)

Ilmastokunnianhimo, EU ja Saksan vaalit

/ Riikka / 1 kommentti

Saksassa käydään viikonloppuna tärkeät vaalit. EU:n ja Euroopan ykkösvaltion johtohenkilön politiikka heijastuu koko maanosaan. EU:n voimakkaassa muutoksessa oleva tilanne ottaa Saksan vaaleista lisää vauhtia, perussuomalaisten näkökulmasta väärään suuntaan.

Armin Laschet on epäsuosittu CDU:n ehdokas. SPD:n Olaf Scholz, vahva ennakkosuosikki, on vielä Laschetiakin enemmän integraatiomyönteisellä linjalla. Nykyisellä Saksan valtiovarainministeri Scholzilla oli keskeinen roolinsa siinä, että maan hallitus ylipäätänsä hyväksyi viime vuonna yhteisvastuullisen koronapaketin. Yhteinen velanotto ja erityisesti sen suhde EU:n ilmastopakettiin ovat ydinkysymyksiä Saksan vaaleissa. Vaikka Scholz on lausunut, että koronapaketin kaltaisista velka- ja lahjapaketeista ei tule pysyvä mekanismi, ovat riskit suuret. Erityisesti mikäli vihreät pääsee hallitukseen, ei tämä kanta tule pitämään.

Unohda jo korona, nyt tulee ilmasto! Nimenomaan ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on se teema, jonka siivellä seuraava yhteisvastuullinen, tulonsiirtoihin ja velkaan perustuva paketti meille syötetään. EU:n liittovaltiokehitys ottaa ilmastopaketin myötä aimoharppauksia.

Myös Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta kohdistuu Saksaan kova paine. Kireät ilmastotoimet ovat lisänneet ja entisestään lisäävät EU-kansalaisten sähkö- ja kaasulaskun hintaa. Macron haluaa Brysselistä ratkaisun kiusalliseen keltaliiviongelmaan ennen omia tärkeitä vaalejaan. Suomessa kukaan muu kuin perussuomalaiset ei kanna huolta ilmastotoimien hintalapusta veronmaksajalle.

Mutta eipä Suomessa kukaan muu kuin perussuomalaiset kanna huolta EU:n liittovaltiokehityksestäkään – itsemääräämisoikeutemme rapautumisesta ja kasvavista kustannuksista.

Yhteisvastuita, verotusoikeutta, tulonsiirtoja ja unionin sosiaalipolitiikkaa – eli ilmastoköyhyyden korjaamista ylikansallisesti – ei tulla tekemään perussopimuksia muuttamalla. Näitä edistetään erityisjärjestelyin. Korona oli yksi, ilmasto on toinen.

Suomalaisten tehtävä on maksaa, ensin oman hallituksensa vielä EU:ta, Ruotsia ja Saksaa kunnianhimoisemman ilmastopolitiikan laskut, sitten köyhempien EU-maiden kansalaisten ilmastolaskuja. Omien kansalaistemme bensalaskuja tai lämmityskustannuksia tuskin tullaan EU:n tasolta kompensoimaan, mutta toisinpäin siis onnistuu. Sitä tarkoittaa EU:n sosiaalinen ilmastorahasto. Sinulle yhä kovempaa verotaakkaa ja suurempia laskuja arjen perusasioihin liittyen.

Myöskään metsiemme kohtalo ei ole vielä selvä. Bryssel haluaa hyötyä hiilinieluistamme ja määritellä puolestamme, mitä tarkoittaa lahopuu ja mikä on sopivan kokoinen avohakkuu. Pääministeripuolueen varassa lepää paljon. Toivottavasti Sanna Marin haluaa Euroopassa puolustaa metsiämme, suomalaista työtä ja teollisuutta, hyvinvointimme perustaa, eikä uhraa niitä ”historian oikealla puolella” olemiseen.

Kouluissa ja yliopistoissa jalansijaa saava Elokapina on jälleen asettunut makoilemaan Helsingin kaduille missionaan pelastaa maailma ilmastonmuutokselta yksi naurettavuus ja häiriö kerrallaan. Valitettavasti identiteettipoliittiset lapsellisuudet saavat vahvistusta myös Suomen hallituksesta.

Mikäli vihreät ja vasemmisto pääsevät myös Saksassa hallitukseen, Euroopan tulevaisuus näyttää entistä huolestuttavammalta.  

—

Alla muun muassa ilmastopolitiikkaa ja hallituksen budjettiriihtä käsitellyt puheenvuoroni 20. syyskuuta.

Purra vastaa Saarikolle: Emme vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huviksemme

/ Riikka / 10 kommenttia

TIEDOTE 14.7.2021

Hallitus haluaa enemmän kuin kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton vuosikymmenen loppuun mennessä. Valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmoitti Ylellä (13.7.) haluavansa Suomeen ”reilusti lisää ulkomaisia työntekijöitä” ja ”asennemuutoksen”. Kaikilta ministereiltä ja useilta hallituspuolueiden edustajilta kuullaan jatkuvasti samanlaisia lausuntoja. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kritisoi näitä tavoitteita.

Perussuomalaisten kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että perussuomalaiset ei vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huvikseen, vaan siksi, että se aiheuttaa kustannuksia veronmaksajalle ja on julkisen talouden kestävyyden kannalta negatiivista.

– Vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin korkeamman elintason maahan saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Näiden henkilöiden saamat palkat ja maksamat verot jäävät huomattavasti jälkeen kantaväestöstä. Nettotulonsiirrot ovat negatiiviset kantaväestöön nähden eli muuttajat saavat paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia, Purra sanoo.

– Tämä ei ole ulkomaalaisvastaista propagandaa vaan tilastollinen tosiasia. Tosiasioita ovat myös palkkakehityksen hidastuminen, työehtojen väärinkäytökset ja laaja hyväksikäyttö sekä tietenkin se, että Suomessa on jo valmiiksi valtava joukko kouluttamattomia työttömiä tai alityöllistettyjä, Purra jatkaa.

Työ ei kannata

Purra muistuttaa myös, että useiden matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyys myös laskee muutamien vuosien maassaolon jälkeen samanikäisen kantaväestön työllisyyden alle.

– Esimerkiksi ministeri Saarikon hehkuttamista maatalouden töistä onnistutaan hyvin helposti irtisanoutumaan ja siirtymään pois työmarkkinoilta, vaikkapa kielikoulutukseen, ja silti voidaan jäädä maahan. Koska itse saan tästäkin ilmiöstä paljon työnantajilta tietoa, minun on vaikea uskoa, että se ei olisi myös ministerin tiedossa, Purra sanoo.

– Matalapalkka-aloille saapuvat työperäiset maahanmuuttajat eivät siis läheskään aina pysy töissä ja vaikka pysyisivätkin, he käyttävät sosiaaliturvaa ja palveluita keskimäärin selvästi enemmän kuin maksavat veroja. Tällaisen työvoiman haaliminen epätyypillisiin ja matalan tuottavuuden työsuhteisiin ei anna millään lailla pysyväisluonteisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen, Purra sanoo.

Ministeri Saarikko ei ymmärrä palkanmuodostusta

Saarikko väittää Ylen jutussa, että Suomessa ei moni ala toimisi lainkaan ilman muualta tulevaa työvoimaa.

– Miten niin ei toimisi? Kyse on ennen muuta siitä, että kyseisellä palkkatasolla käteen jäävien ansioiden osalta se ei toimisi. Eivät suomalaiset ole yhtäkkiä lopettaneet olemasta sopivia tai halukkaita työskentelemään joukkoliikenteessä, vanhustenhoidossa, ravintola-alalla, siivoojina tai edes maataloudessa, jos se oli taloudellisesti kannattavaa suhteessa siihen, että saman rahan saa muullakin tavoin, Purra sanoo.

– Tuotannontekijämarkkinoiden perusrakenteessa työvoiman hinta eli palkkataso joustaa ylöspäin, mikäli työvoiman kysyntä kasvaa ja työvoimasta on pulaa. Rajan yli saapuva halpojen työntekijöiden virta rikkoo tämän mallin. Mutta joku lopulta maksaa erotuksen, ja se joku on veronmaksaja, Purra opastaa.

– Matalapalkkamaahanmuuton hehkuttaminen on yksi tämän päivän suurimpia bluffeja. En voi ymmärtää, että tästäkään asiasta ei voida puhua rehellisesti. Ongelma ei varmasti ole helppo ratkaistava, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa, Purra sanoo ja muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa suunnitellaan matalapalkkamaahanmuuton rajoituksia.

Purran mukaan jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että Suomeen halutaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita.

– Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Ongelmat ovat rakenteellisia

Purran mukaan suomalaisen sosiaaliturvan taso ja muut hyvinvointiyhteiskunnan edut varmistavat sen, että ihmisellä ei pidemmän päälle ole kannusteita työskennellä matalien palkkojen aloilla.

– Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen.

– Sen jälkeen kun matalalla palkalla Suomeen työskentelemään tullut ihminen on vakiinnuttanut oleskelunsa maassa, eli saanut oleskeluluvan tai jopa kansalaisuuden, hän huomaa nopeasti samat heikot työnteon kannustimet kuin suomalainenkin, eli matalan käteen jäävän palkan eteen ei kannata käydä töissä.

– Ei tämän ymmärtäminen vaadi kummoista maahanmuuttopolitiikan ymmärtämistä. Taloustieteen perusopit riittävät, Purra sanoo.

– Asian ääneen sanominen ei ole kenenkään syyllistämistä, Purra lisää.  

– Monet työperäisen maahanmuuton kannattajat usein huomauttavat, että onhan Suomestakin menty Ruotsiin töihin ja Euroopasta on menty Yhdysvaltoihin. Tämä on totta, mutta silloin ulkomaille mentiin tekemään työtä, integroiduttiin maahan, opeteltiin kieli ja tehtiin jopa kantaväestöä enemmän töitä, jotta päästiin elämässä eteenpäin. Ei ollut sosiaalivaltion verkkoja, joiden varaan jäädä.

Sosiaaliturva kansalaisuusperustaiseksi ja muita ratkaisuja

Purran mukaan kouluttamattoman työvoiman saapuminen voisi olla kestävää ainoastaan tilanteessa, jossa työlupaan ei liittyisi oikeutta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin.

– Mikäli sosiaaliturvajärjestelmämme olisi kansalaisuusperustainen, tällaisia ongelmia ei olisi. Silloin työperäinen maahanmuutto ihan oikeasti olisi työperustaista, ja työnantajan olisi maksettava palkka, jolla täällä myös tulee toimeen. Moni muukin maahanmuuttoon liittyvä ongelma helpottaisi, Purra sanoo.

– En valitettavasti kuitenkaan usko, että hallituksella on intoa lähteä kehittämään kansalaisuusperustaista sosiaaliturvaa ja siihen rinnalle kansalaisuuden myöntämisen kiristämistä. Päinvastoin esimerkiksi vihreät esitti vasta maahanmuuttajien tekemän työn ja sosiaaliturvan entistä läheisempää yhteyttä. Tämä tietää vain huonoa, siis lisää maksettavaa veronmaksajalle.

Perussuomalaiset on esittänyt 3000 euron palkkarajaa maahan EU:n ulkopuolelta saapuvalle työperäiselle siirtolaisuudelle. Kausityöntekijöitä raja ei koskisi.

Purran mukaan Suomi tarvitsee matalapalkkamaahanmuuton sijaan oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä.

– Lisäksi tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen. Kansallisen koulutuspolitiikan vastuulla on huolehtia, että oikeilla aloilla ja mahdollisimman hyvin myös oikeilla alueilla on riittävä määrä osaavaa työvoimaa, Purra sanoo.

– Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.