Aika kuluu

fire-171229_960_720

Muistelin aamulla, kuinka jo 15 vuotta sitten verkkofoorumilla keräsimme yhteen hajanaisia tietojamme Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden tilanteista, palavista autoista, kouluongelmista, islamin leviämisestä ja muista paikallisista häiriöistä.

Tiesimme täsmälleen, miten tulee käymään. Osasimme pelätä samaa Suomeen. Nauroimme (vai itkimme) suomalaisille päättäjille, jotka ensin väittivät, että Ruotsissa ei ole ongelmia ja sitten – kun kupla ei ollut enää tarpeeksi tiivis – että Ruotsin ongelmat voidaan Suomessa välttää.

15 vuotta sitten. Silloin syntyneet lapset ovat kohta äänestysiässä.

Muutama asia on edennyt.

Vuonna 2018 näyttää siltä, että ruotsalaiset ovat saaneet tarpeekseen ja haluavat äänestää valtaan ruotsidemokraatit, joka on yrittänyt pitää teemoja yllä vuosikausia. Puolue on ollut eristetty, mutta enää se ei ole mahdollista.

Vuonna 2018 suomalainen mediakin kertoo Ruotsin lähiöiden tilanteesta. Tosin se ei liitä mukaan ruotsidemokraattien näkemystä asiasta, vaan moderaattien. Toivottavasti äänestäjät erottavat aidon politiikan feikistä.

15 vuotta sitten jokainen Ruotsin (tai Suomen) maahanmuuttotilanteesta kertova juttu valtamediassa oli hämmästys. Päälehtien kolumnistien huikeat ja karikatyyrimäiset suvaitsevaisuuden evankeliumit kelpaisivat tänään Keijo Kaarisateelle ja Häirintäyhdyshenkilöiden liitolle.

Ja sitten toisaalta – onko mikään muuttunut? Perussuomalaisten kanssa ei haluta tehdä yhteistyötä. Maahanmuutto on muka ”yksi teema” eikä siitä saa olla liian kiinnostunut, puhumattakaan huolestunut. Mikäli turvapaikanhakemista onkin jossakin vaiheessa kiristetty, on volyymi valunut muihin kanaviin – maahanmuuttajien tulo Suomeen ei vähene, vaan nousee joko rajusti tai tasaisesti.

Kaikenlaista maahanmuuton kiristämistä vastustavat tahot saavat yhä enemmän näkyvyyttä, ja heidän laitontakin toimintaansa legitimoidaan. Maahan haluavien ympärille syntyneet edunvalvontakoneistot ja taloudellista voittoa haistavat joukot edistävät asiaansa kaikilla mahdollisilla tasoilla.

Päättäjät keskittyvät muotoilemaan omaa poliiittista viiteryhmäänsä tai kulloistakin kuulijakuntaa miellyttäviä vastauksia. Kansalaisille suoranaisesti valehdellaan, että mitään ei voida tehdä: Tämä nyt vain menee näin, yrittäkää sopeutua! Globaali maailma, muuttoliikkeet, ilmastonmuutos, dippa dappa, huoltosuhde, työvoimapula, lähimmäisenrakkaus, et kai ole rasisti!

Vaikka tuntuu tietysti kivalta (hyvin usein) huomata olleensa oikeassa, ei se kuitenkaan ole asian ydin. Mikään ei olisi kauheampaa kuin se, että 15 vuoden päästä taas toteaisi, että oikeastaan mikään ei ole mennyt parempaan suuntaan, mutta että tiesinhän minä sen.

Mohammed-pilakuvat ja Trump-sika

1.

Jokunen kommentaattori on verrannut perjantaina ilmestyneen Nyt-liitteen Trumpia ja sikaa identtisiksi kaksosiksi osoittamaa kuvaparia Mohammed-pilakuviin. Muutama lyhyt huomio aiheesta.

Mohammedia, joka on maailmanuskonnon, islamin, profeetta, ja elossa olevaa Yhdysvaltain presidenttiä on vaikea verrata keskenään. Kuten useimmat ymmärtävät, Mohammedista tehtyyn pilakuvaan rinnastuisivat ennemminkin kristinuskon Jeesus ja Jumala, jotka onkin pilakuvattu, herjattu, tapettu, raiskattu ym. lukuisia kertoja niin esittävässä taiteessa kuin sen ulkopuolellakin.

Uskonto kestää sen, ja jos ei kestä, sillä ei ole nähdäkseni sijaa lähelläkään liberaaleja demokratioita.

Vastaavasti Trumpin sikapilakuvaan rinnastuisi Barack Obaman esittäminen apinana tai Hillary Clintonin esittäminen vaikkapa sammakkona. Tällaistakin on tietysti tehty monet kerrat – vaan ei nyt huomionkohteena olevassa Helsingin Sanomissa.

Uskaltaisiko Helsingin Sanomat tehdä mitään sellaista? Ei tietenkään. Vähemmästäkin ihmisiä joutuu nykyajan median giljotiiniin, menettää työnsä, kunniansa, asiantuntemuksensa, ylipäätänsä oikeutuksensa puhua.

Kyse on yhtälailla presidentti Trumpin ihonväristä verrattuna Obamaan kuin myös edellisen politiikasta verrattuna Clintonin politiikkaan.

Liikkumatila sanan-, kuvan- ja muun ilmaisun vapauden suhteen on koko ajan pienempi. Yhä useammat ryhmät ja positiot ovat vaarassa ”loukkaantua”. Oikeanlainen puhetapa, itsesensuuri, moralistinen hymistely ja valtava ulkokultaisuus leimaavat yhä enemmän politiikkaa, mediaa ja yhteiskunnallista keskustelua.

On varmasti monia, jotka haluavat puolustaa nimenomaan presidentti Trumpin kunniaa. Itse en näe asiaa lainkaan niin, vaan olen kiinnostunut nimenomaan mediamme tasosta ja yhteiskunnallisen keskustelun rakenteesta.

Se, että HS on ideologinen ja ruoskii säälimättä poliittisia vastustajiaan, ei tietenkään ole uusi asia. Tällaisissa helpoissa, yksinkertaisissa ja somessa kovaa vauhtia leviävissä tapauksissa se tulee vain kaikkein raadollisimmin esille – ja niin läpinäkyvässä muodossa, että siihen tarttuvat myös monet sellaiset ihmiset, joita media-analyysi ei tavallisesti kosketa.

2.

En itsekään ole Trumpin kannattaja, mutta poliittisesti ymmärrän hänen valintansa ja olen monista tavoitteista samaa mieltä. Olen henkilökohtaisesti tyytyväinen, että en joudu äänestämään Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, sillä se olisi hyvin vaikeaa.

Kyse ei ole Trumpin pyhyydestä tai siitä, että meidän tulisi loukkaantua journalistisesta leikinlaskusta. Kyse on räikeistä median vääristymistä, erilaisista metodeista tietynlaisten poliittisten tavoitteiden edessä, epätasaisista arvotuksista, suosimisesta, puolueellisuudesta ja ennakkoasetelmista.

Vain muutama viikko sitten Image-lehti pahoitteli sitä, että oli vitsipalstallaan joidenkin mielestä mennyt yli irvaillessaan muutamalle suomalaiselle – journalismissaan hyvin poliittiselle – toimittajanaiselle.

On siis olemassa henkilöitä, ryhmiä, mielipiteitä, ideologioita ja uskontoja, joille ei saa nauraa.

Osoitettaessa Mohammedin ja Trumpin pilakuvien vertaamisen täydellinen epätäsmällisyys huomiota on annettava myös sille, mitä kuvien julkaisemisen jälkeen tapahtui.

Vuoden 2005 Mohammed-pilakuvien myötä useissa muslimi- ja länsimaissa syntyi levottomuuksia. Teema nousi kansainväliselle tasolle, ja valtioiden korkeimmat päättäjät ottivat asiaan kantaa.

Suomessa pääministeri Matti Vanhanen pyysi itsensä ja Suomen hallituksen puolesta anteeksi. Myös presidentti Tarja Halonen pahoitteli pilakuvien julkaisemista. Kuvat Suomessa julkaissutta Suomen Sisu -järjestöä alettiin tutkia KRP:n toimesta, ja asia eteni syyteharkintaan.

Useissa maissa syntyi laajoja tanskalaisten tuotteiden ostoboikotteja. Tanskan ja Norjan lippuja poltettiin väkivaltaisiksi äityneissä mielenosoituksissa. Tanska joutui sulkemaan lähetystöjään; yksi lähetystö poltettiin.

Mohammed-pilapiirrosten tekijöiden henkeä uhattiin, ja heidän tappamisestaan luvattiin suuria palkkioita. Lehden päätoimitus evakuoitiin. Islamistiset ryhmittymät uhkasivat terrori-iskuilla.

Myöhemmin vuonna 2015 vastaavanlaisia pilakuvia julkaisseen ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen hyökättiin. Islamistit tappoivat 12 ihmistä.

Mohammed-pilakuvien vertaaminen sananvapauden tasolla – tai minkään muunkaan arvon tasolla – Trump-sika-juttuun on niin lapsellista, että haluan uskoa sen olevan vain poliittisten mieltymysten ohjaamaa. Ei kai kukaan voi asiaa näin tosimielellä analysoida?

Toisaalta Hesarille ja ääliöliberaalille kohautusmedialle tällainenkin tietysti sopii, koska se tuo lisää klikkauksia. Suomalainen media on valmis isoihinkin lapsellisuuksiin, jos sillä saadaan somen persuihin vähän liikettä. Mikäpä yhdistäisi oikeamielisiä rakenteita paremmin muuten niin hiljaisessa heinäkuussa kuin kollektiivinen huvitus.

Nöyryyden, sananvastuun, kivapuheen ja hyvien tapojen aika on sitten taas joskus toiste.

 

 

 

 

 

 

 

 

Vappupuhe

vappu3

Arvoisat kirkkonummelaiset vapun viettäjät ja muu väki,

Minun nimeni on Riikka Purra ja toimin kunnanvaltuutettuna, perussuomalaisen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja koko puolueen poliittisena suunnittelijana. Minulla on ilo ja kunnia lausua muutama sana tänä keväisenä vaikkakin hieman surullisen koleana juhlapäivänä, jota työn, työväen ja kuohuvan juoman päivänäkin vietetään.

Oletko sinä kuullut, että Suomea vaivaa työvoimapula? Että talouskasvumme ja itsetuntoamme kohottava nousukausi eivät saa tarpeeksi vauhtia, koska työntekijöistä on niin monella sektorilla pulaa? Entä oletko ihmetellyt, miten pääkaupunkiseudulla voi olla yhtä paljon työttömiä suomalaisia rakennusmiehiä kuin virolaisia työllisiä rakennusmiehiä?

Voi ei, tietysti se perussuomalainen puhuu taas maahanmuuttajista, ja maahanmuuttajat ovat noille kaiken pahan alku ja juuri, saatat ajatella.

Maltahan kuunnella, yritän selittää. Sillä selitystä tämä asia todella vaatii. Puolueet, poliitikot, toimittajat, aamun lehtiemme ekonomistit, ay-liikkeen puhuvat päät – he eivät selitä asiaa. Joskus siksi, että he eivät oikeasti ymmärrä sitä. Yleensä kuitenkin siksi, että selittämättä jättäminen on heidän etunsa tai ideologiansa mukaista.

Suomessa halutaan lisätä niin sanottua työperäistä maahanmuuttoa ja jopa luopua työvoiman saatavuusharkinnasta – kuulemma koska Suomi tarvitsee osaajia ja sitä työvoimaa paikkaamaan ammottavaa työvoimapulaamme.

EU:ssa ainoastaan yhdessä maassa, Ruotsissa, on tehty virhe luopua saatavuusharkinnasta. Useampi puolue, muun muassa sosiaalidemokraatit, on luvannut palauttaa sen, mikäli pääsee hallitukseen piakkoin järjestettävien vaalien jälkeen. Arvon kuulijat toivottavasti tietävät, että Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta ei Suomen kannattaisi ottaa mallia, yhtään millään osa-alueella.

Saatavuusharkinnasta luopuminen – tai ylipäätänsä maahanmuuton kannustaminen – ei toisi Suomeen saksalaisia tai ruotsalaisia osaajia, jotka maksavat veroja enemmän kuin kuluttavat julkisia palveluita, jotka kotoutuvat ja viihtyvät täällä. Se toisi Suomeen kehitysmaista kouluttamattomia ihmisiä, jotka eivät saa oleskelulupaa turvapaikan hakemisen kautta. Nämä ihmiset työllistyttyäänkin jäävät taloudellisilta nettovaikutuksiltaan huomattavasti miinuksen puolelle, kotoutuvat vaikeasti, puhumattakaan jatkuvasti monikulttuuristuvan yhteiskunnan muista ongelmista.

Minä en arvostele maahanmuuttajia, minä arvostelen tolkutonta järjestelmäämme.

Kehitysmaista saapuvat ihmiset työllistyvät huomattavan harvoin eikä tilanne mainittavasti muutu pitkänkään maassaolon jälkeen. Työllistyessään nämä ihmiset alkavat yleensä siivoojiksi, pizzerian työntekijöiksi, bussikuskeiksi – siis matalapalkka-aloille, joissa tarvitaan vähän tai ei lainkaan koulutusta.

Tämä on onnenpotku näille yrityksille. Jatkuva maahanmuutto takaa sen, että työvoimaa on tarjolla ja sen, että palkka onnistutaan pitämään hyvin alhaisena. Niin alhaisena, että sillä ei itse asiassa tule toimeen, varsinkaan pääkaupunkiseudulla. Mikä tarkoittaa sitä, että valtion on joka tapauksessa osallistuttava henkilön tai yleensä koko ison perheen toimeentuloon tulonsiirroilla. Siis veronmaksajien rahalla.

Tämä on oleellista. Kyseessä on meidän veronmaksajien kustantama epäsuora yritystuki. Se auttaa pienipalkkaisia maahanmuuttajia työllistäviä yrityksiä tekemään parempia voittoja ja kuten sanottua – pitämään ne palkat liian alhaisina. Paljon alhaisempina kuin mihin ne asettuisivat ilman valtion – eli meidän veronmaksajien – kompensaatiota.

Etkö usko? Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla jo nyt jopa 40 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä tehdään vieraskielisille. Suomalaisella työntekijällä – päiväkodin hoitajalla, rakennusmiehellä, sairaanhoitajalla, tarjoilijalla – joka jää palkallaan juuri tulonsiirtojen saamisen rajan yläpuolelle, ei ole varaa maksaa asumisesta varsinkaan Helsingissä. Mitä sitten tapahtuu?

Hän ei voi asua Helsingissä, niinpä hän ei asu Helsingissä. Alueelle tulee pulaa työntekijöistä, joilla ei ole varaa asua siellä – ainakaan sellaisella alueella, joka olisi tarpeeksi viihtyisä ja rauhallinen, ja jossa olisi toimivat ja hyvät päiväkodit ja koulut – ja vain maltillisesti maahanmuuttajia.

Samalla vuokra-asuntojen hinnat nousevat, asumistuesta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus, työnteko kannattaa yhä vähemmän. Tuloerot työssäkäyvän ei tulonsiirtoja saavan ja tulonsiirtoja saavan välillä ovat liian pienet. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus kasvaa. Ja poliitikot vain mesoavat, että lapsiakin pitäisi tehdä, kun syntyvyys laahaa.

Tähän tilanteeseenko nuoret parit tekisivät lapsia?

Säästyäksesi maahanmuuton, globalisaation ja äärettömän huonon politiikan seurauksilta sinulla pitää olla hyvä koulutus, varma työpaikka ja riittävästi rahaa. Muuten olet heikoilla.

Nämä ongelmat koskettavat tavalla tai toisella tavallisia suomalaisia ihmisiä, pieni- ja keskituloisia. Mutta kuten alussa sanoin, näitä vaikutusketjuja harvemmin kukaan haluaa avata.

Vaikeneminen palvelee joko poliittista ideologiaa, jonka mukaan maahanmuuton lisääminen vain on hyvä juttu, koska se on hyvä juttu. Tai se palvelee joidenkin työnantajien, yritysten, kaverikapitalistien sidosryhmien tai järjestöjen taloudellista etua ja valtaa.

Ruotsin esimerkki osoittaa, että jos saatavuusharkinta poistetaan, syntyy myös mekanismi, jolla ylipäätänsä kehitysmaista saapuvaa maahanmuuttoa lisätään. Saatavuusharkinnan poisto luo lumetyöpaikkojen markkinat. Muutaman kuukauden pestit etnisissä ravintoloissa laittomasti maassa oleville eli kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille takaavat oleskeluluvan. Tämä vaikuttaa itse asiassa jopa houkuttelevammalta tavalta tulla Suomeen kuin epävarma turvapaikan hakeminen.

Mutta oikeastiko tämä on sitä, mitä korkean teknologian ja osaamisen, robotisaation ja innovaatioiden Suomi haluaa lisää? Halpatyövoimaa palvelumarkkinoille, työvoimaintensiivisyyttä, kouluttamattomuutta, maahanmuuttajia siivoamaan sotkumme, joita – kuulemma – emme itse halua, jaksa tai viitsi siivota. Höpö höpö.

Minä en arvostele maahanmuuttajia, minä arvostelen tolkutonta järjestelmäämme.

Sen luoneet poliitikot edellyttävät, että kansalaiset uskovat kahteen valheeseen – ensinnäkin siihen, että tällainen toiminta on meille ja maallemme hyväksi, toisekseen siihen, että tämä olisi jotenkin moraalista ja voisimme näin ratkaista globaalin maailman ongelmia. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Tällainen maahanmuutto ei hyödytä meitä. Se ei varsinkaan hyödytä meitä taloudellisesti. Väestönsiirtoon perustuva humanitaarinen järjestelmä ei myöskään auta kehitysmaita, ei poista konflikteja eikä lisää tasa-arvoa. Mikäli haluamme auttaa heikosti voivia maita ja ihmisiä, on lukuisia paljon parempia keinoja.

Virolaiset työntekijämme ovat jo alkaneet siirtyä takaisin Viroon. Siellä palkat nousevat eikä maahanmuutto – ainakaan vielä – pidä niitä keinotekoisen alhaalla. Myös virolainen hyvinvointiyhteiskunta kehittyy vahvasti ja esimerkiksi perhe-etuudet ovat paikoin jo parempia kuin Suomessa. Viro ilmeisesti aikoo kasvaa ja kehittyä virolaisena kansakuntana ja itsenäisenä valtiona myös tulevaisuudessa.

Entäpä Suomi?

vappu4.jpg

Niin sanottuun työvoimapulaan voisi vaikuttaa kahdella tavalla. Joko palkkoja nostamalla tai työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmää niin muuttamalla, että kannustimet töihin menemiseen kasvaisivat, myös matalasti palkatuille aloille.  Kumpikaan näistä ei ole ratkaisuna helppo, vallankaan kun monimutkaisten ketjujen ja vaikutusten globaalitalous vaikuttaa myös siihen, mitä maan sisällä voi tai kannattaa tehdä. Huononeva huoltosuhde ja heikko syntyvyys takaavat sen, että kakuntekijöitä on koko ajan vähemmän kakunsyöjiin verrattuna. Tämä on todella suuri ongelma.

Huolimatta ratkaisujen hankaluudesta on selvää, että mikäli poliittista tahtoa olisi, asiat voitaisiin tehdä toisin. Poliittiset päätöksemme voisivat hyödyttää suomalaisia. Me voisimme priorisoida suomalaisia työllisiä, työttömiä, huono-osaisia ja vanhuksia Afrikasta ja arabimaista saapuvien edelle. Ehkä me voisimme jopa maksaa hieman enemmän pizzasta, uudesta topista ja kotisiivouksesta, mikäli me näitä koemme tarvitsevamme.

Kyse ei ole luonnonlaista tai kehityskulusta, jolle emme voi mitään. Kyllä voimme, jos haluamme.

Ja ainakin minä haluan. Asian sanominen ei tee minusta yhtään moraalittomampaa ihmistä. Eikä sinustakaan.

Minä haluan viettää suomalaisen työn juhlaa vielä tulevaisuudessakin.

Kiitos ja oikein mukavaa vappua kaikille!

 

Äiti, taasko sä pometat*!

Olen joku aika sitten avannut itselleni YouTube-kanavan (Riikka Purra), jonne olen toistaiseksi ladannut muutamia lyhyehköjä ja hyvin epävirallisia videoita (linkki myös sivupalkissa). Jahka saan aikani organisoitua hieman paremmin, kanava toivottavasti kehittyy ainakin osin pohdiskelevampaan ja analyyttisempaan suuntaan. Pääteemoina siellä ovat tietysti samat aiheet kuin täälläkin eli maahanmuutto, monikulttuurisuus, yhteiskunta ja politiikka yleensä.

Muuten kirjoitus- ja videojuttujani voi seurata lähinnä erinäisissä perussuomalaiset-puolueen kanavissa. Edelleen haaveilen siitä, että voisin tänne blogiini kirjoitella pidempiä omia juttuja, mutta ajan realiteetit on pakko hyväksyä. Toisaalta roikun nykyään niin paljon Twitterissä kääntämässä sen kurssia poliittisesti paremmaksi, että jos siitä vähän saisin napsaistua aikaa blogiin, niin hyvä olisi.

Aivot surkastuvat Twitterissä ja yleensä tässä katkonaisessa, lyhytsyklisessä, nopeatempoisessa informaation ja performanssien tulvassa, mutta en minä tätä keksinyt. Olen sitä mieltä, että minut oli tarkoitettu elämään maailmassa, jossa luettiin kirjoja, kirjoitettiin kirjeitä ja viestittiin pikkulapuilla.

Aurinkoista viikonloppua!

*) pome, poliittinen sosiaalinen media; pomettaminen, poliittinen somettaminen, poliittisista aiheista somettaminen

 

Suurmoskeijan varjosta

(Julkaistu Suomen Uutisissa 11. joulukuuta)

sdr

Helsingin Hanasaareen suurmoskeijaa ja islamilaista palvelukeskusta suunnittelevan hankkeen tonttiasia on tiistaina 12. joulukuuta Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa, jossa puheenjohtajan nuijaa käyttää vihreä apulaispormestari Anni Sinnemäki. Vaikka suurmoskeijalla ei edelleenkään vihervasemmistoa lukuun ottamatta näytä juuri olevan aitoa kannatusta, on syytä pelätä, että se siitä huolimatta etenee takapakeista välittämättä, vähä vähältä hivuttaen. Kun kriittinen piste on ylitetty, myös sellaisilla ”suvaitsevaisuutta” ja ”ihmisoikeuksia” edistävillä asioilla, joita harva näyttää aktiivisesti kannattavan, on tapana edetä maaliin tai ainakin riittävän pitkälle.

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kokonaisuudessaan ja yksiselitteisesti vastustaa suurmoskeijaa, myös siinä tapauksessa, että hankkeen rahoituksessa ei olisi mitään ongelmaa (ja siinä tietysti on). On tärkeää olla kritiikissä johdonmukainen ja tuoda yhä uudelleen esille ne seikat, joiden vuoksi hanketta on syytä vastustaa.

Olin perjantaiaamuna seuraamassa hankkeen puuhahenkilöiden järjestämää tiedotustilaisuutta, jonka pääsanoma liittyi hankkeen rahoitukseen. Tiedotustilaisuuteen tuli kutsu vasta edellisenä päivänä kello 16:n jälkeen, vaikka otaksun, että Bahrainin valtuuskunnan saapuminen oli tiedossa varmasti jo hyvissä ajoin. Myöhäisen kutsun myötä paikalle ehtikin harvempi taho kuin hankkeen tärkeys antaisi toivoa.

Aikaa tilaisuudelle oli varattu myös liian vähän, ja suurin osa meni hankkeen toimijoiden alustuksiin, jotka yllätyksettömästi pyörivät hyvin yleisellä ja retorisesti mielistelevällä tasolla. Itsekään en päässyt esittämään läheskään kaikkia kysymyksiäni. Tilaisuuden voi kokonaisuudessaan katsoa täältä.

Myös annetut vastaukset ylipäätänsä jäivät hyvin vajaiksi. Paikalla olleet toimittajat kyllä esittivät varsin kriittisiä kysymyksiä koskien rahoitusta eikä osa edes lannistunut ensimmäiseen kiertelevään ja epäselvään vastaukseen, vaan jaksoi esittää uuden kysymyksen. Tästä huolimatta tilaisuuden informaatioanti oli heikko. Seuraava tilaisuus järjestettäneen jo keskiviikkona, kun huominen lautakunnan näkemys asiasta on kuultu.

Islam ja suomalaisuus

Pia Jardi väitti heti puheenvuoronsa aluksi, että islam on myös suomalainen asia, jopa osa suomalaisuutta. Hän muistutti, että muslimeita on Suomessa jo enemmän kuin esimerkiksi ortodokseja. Menemättä sen tarkemmin suomalaisuusväitteen todenmukaisuuteen muistutan, että muutamien satojen henkilöiden kokoinen tataariväestömme ei ole koskaan pitänyt meteliä itsestään. Tataarien suurmoskeija Helsingin sisääntuloväylän varressa kutsumassa rukoukseen kuulostaa miltei absurdilta, muista asiaan kuuluvista erityisoikeuksista puhumattakaan. Poliittisine, kulttuurisine ja uskonnollisine elementteineen islam on vahvaa tuontitavaraa ja liittyy nimenomaan viimeisen muutaman vuosikymmenen aikana kiihtyneeseen maahanmuuttoon. Suurmoskeijahanke on täten osa sitä samaa monikulttuurista vyörytystä, jota todistamme lukuisalla muullakin yhteiskunnan sektorilla, milloin minkäkinlaiseen kaapuun puettuna.

Ryhmien välistä kohtaamista

Jardi väitti, että hanke yhdistää eri islamin koulukuntia – avaapa jopa ”oven yhteisymmärrykseen”. Kun halusin täsmennystä, että onko mukana hankkeessa nyt siis myös shiiamuslimien edustus, kiihtynyt Jardi vastasi, että suurmoskeija on vain sunnien hanke. Jardi jopa väitti, että tämä on ollut tiedossa aina. ”Kaikilla on mahdollisuus tehdä omia hankkeita!” Hän vertasi tilannetta siihen, että eri kristityillä kirkkokunnilla on omat kirkkonsa ja toimintansa.

Perussuomalaiset ei tietenkään kannata sen koommin sunnien, shiiojen kuin muidenkaan suurmoskeijaa, mutta oleellista tämän näkökulman kannalta on se, että eri islamin ryhmittymät suhtautuvat toisiinsa vihamielisesti. Sunnien ja shiiojen kiistat eivät valitettavasti jää vain muslimien lähtöalueille, vaan seuraavat heitä matkalla länsimaihin – kuten tapahtuu useiden muidenkin kulttuuriin, uskontoon ja yhteiskuntajärjestelmään liittyvien tapojen ja mieltymysten kohdalla. Myös Suomessa on raportoitu ongelmista islamin eri ryhmien välillä, jopa vastaanottokeskuksissa, jonne turvapaikanhakijat pakenevat kotimaidensa levottomuutta.

Suurmoskeija ei siis lisää ”arjen dialogia” edes islamin sisällä. Meidän ei missään tapauksessa tulee edistää kyseisen uskonnon kuppikuntaisuutta tämän enempää

Avoin tili muslimimaassa

Rahoitukseen liittyvistä ongelmista on kirjoittanut varsin hyvin useampi mediatalo. Paikan päällä tilaisuutta todistaneena en voi olla hämmästelemättä, millaisella mahtailevuudella joukkio asiaansa esitti. Mikään ei näytä olevan selvillä – tai seikkoja ei ainakaan tuotu julki – vaan Jardi ja muut keskittyivät toistelemaan hyväksyttävyyttä henkiviä sanoja, kuten ”läpinäkyvyys” ja ”suomalaiset periaatteet”. Mitä ihmettä nämä tarkoittavat, kun tosiasia on, että rahanpesusta ja ääriliikekytköksistä tunnetussa maassa on avattu tili, jonne kuka tahansa voi lahjoittaa rahaa? Miten on tarkoitus taata, että rahoittajat eivät vaikuta moskeijan linjaan? Laitetaanko nettipoliisi seuraamaan perjantaisin striimattavaa rukoushetkeä tavoitteena poimia mahdollinen vihapuhe tai muuten epäilyttävä julistus?

Vaikuttaa selvältä, että Suomessa asuvat muslimit eivät ole tottuneet siihen, että heidän väitteitään kyseenalaistetaan mediassa. Mitenkään muuten en voi selittää sitä, että puuharyhmä lennättää paikalle Bahrainista henkilön – joka Wikipedian mukaan on muuten ”a staunch anti-Shia loyalist” – kertomaan, imaamin tulkatessa, kuinka hankkeen on tarkoitus parantaa Suomen ja Bahrainin välejä, ajaa Suomessa asuvien bahrainilaisten (6 henkilöä) etua ja taata, että muslimien asioihin ei liiaksi Suomessa puututa!

Muslimien palveluita mutta moskeija myös suomalaisille

Jardi kertoi, että moskeijan yhteyteen rakennettavasta palvelukeskuksessa on tarkoitus tuottaa muslimien tarvitsemia palveluita. Edes asiaa erikseen kysyttyäni en saanut selvää vastausta siihen, mitä nämä ovat. Uimahalli tarjoaa toki sukupuolet segregoivaa uimapalvelua – tämä kävi selväksi, mutta mitä muuta nämä palvelut sisältävät? Tuleeko rakennukseen ”monikulttuurisia” sosiaalipalveluita, halal-tuotteisin ja naisten peittämiseen tarkoitettuihin vaatekappaleisiin keskittyviä yrityksiä, erilaisia islamin oppien mukaisia koulutuspalveluita, islamilainen päiväkoti, sharian mukaista perheneuvontaa vai mitä?

Entä mistä ihmeestä nämä kustannettaisiin – onko ”avoimen tilin” tarkoitus olla pysyvä rahoituskanava? Kuulostaa kaikkea muuta kuin loppuun asti mietityltä, puhumattakaan avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Ikään kuin merkittävänä myönnytyksenä suomalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle tuotiin myös esille, että suomalaiset ei-muslimit saavat vierailla rakennuksessa. Toki tällekin on useita rajoitteita, etenkin toisen sukupuolen kohdalla – sukupuolten erottelun lisäksi naisten tulisi tietenkin käyttää huivia.

Sukupuolten eriarvoisuus ”suomalaisten periaatteiden mukaan”

Kun kysyin sukupuolten välisestä erottelusta, Jardi vastasi käsittämättömällä tavalla esittäen, että uimahallissa ”miesten edessä alasti seisominen” ei ole tasa-arvoa tai että tasa-arvo ei ole ”pakko”. En tietenkään ollut esittänyt mitään ”pakollisesta tasa-arvosta”, toisaalta uimahalleissamme eivät naiset seiso alasti miesten edessä. Merkittävintä kuitenkin jälleen on se, millaisella huomattavan voimallisella ylpeydellä muslimit puolustavat maahamme sopimattomia käytäntöjään.

Tämä on mahdollista, koska Suomen yhteiskunnallisessa keskustelussa islamin kritisointi on leimattu rasismiksi.

Suurmoskeijan puolustukseksi Jardi esitti myös sen, että jo nyt muslimitytöt ja -naiset ovat segregoitu, ja että uusi uimahalli helpottaisi asiaa. Piikki oli selvästi osoitettu Helsingin kaupungille – ilmeisesti muslimien omien uimahalli- ja muiden vuorojen tarjoaminen on liian pienimuotoista. Logiikka tässä yhteydessä on tietysti yhtä ontuvaa kuin muissakin perusteluissa. Segregaatiota ei aiheuta sen paremmin Helsingin kaupunki kuin suurmoskeijan palvelukeskuksen puutekaan, vaan islamin uskonnollinen, kulttuurinen ja toimintaympäristöstä riippumaton käytännöllinen takapajuisuus, jopa naisviha.

En liene poikkeuksellinen pohjoismaalainen nainen kokiessani vastenmielisyyttä islamin naiskäsitystä kohtaan. Olen korkeintaan poikkeuksellinen siinä, että tuon asian kuuluvammin esille kuin monet.

Minulle on päivänselvää, että suomalaisen yhteiskuntamme ei millään tavalla tulisi edistää tai ylläpitää islamilaista naiskäsitystä. Moskeijaa on mahdotonta tehdä ”suomalaisten periaatteiden mukaisesti”.

”Yhdessä paremman yhteiskunnan ja tulevaisuuden puolesta”

Suurmoskeijahanketta perustellaan väitteillä siitä, että se poistaisi länsimaisen yhteiskunnan ja muslimien välisiä haasteita ja kotouttaisi maahanmuuttajia, tuoden heidät lähemmin osaksi yhteiskuntaa. On vaikea nähdä, mihin tällaiset väitteet perustuvat. Missään päin läntistä maailmaa muslimit eivät ole integroituneita uuteen yhteiskuntaan – eivät maahanmuuttoutopiassaan raadollisesti epäonnistuneissa maissa, kuten Ruotsissa, tai suvaitsevaisuudessaan vähemmän huikentelevaisissa valtioissa, kuten Tanskassa tai Belgiassa. Päinvastoin, eristäytyminen ja erilaiset rinnakkaisyhteisöt ovat todennäköisempiä vaihtoehtoja. Ongelmat koskevat myös, ja joskus jopa eritoten, toisia ja kolmansia sukupolvia.

Samaten olemme tietoisia moskeijoihin liittyvistä merkittävistä turvallisuusongelmista. Muista pohjoismaista, kuten juuri Ruotsista ja Tanskasta, kuuluu hyvin huolestuttavia tietoja moskeijoihin pesiytyneestä ääritoiminnasta ja terrorismiin läheisesti liittyvistä tahoista. Monien Euroopan terrori-iskujen kohdalla jonkinlainen sylttytehdas löytyy paikallisesta moskeijasta ja sen radikaalia oppia julistavasta imaamista.

Lopulta on siis aika yhdentekevää, edustaako moskeija wau-arkkitehtuuria tai sijaitseeko se Helsingin parhailla paikoilla vaiko ei. Kuten Jardikin totesi, eihän kyse ole rakennuksesta. Ei olekaan.

Kyse on islamista.

 

Koska maahanmuuton nyt vain on oltava hyvä juttu!

(kommentti HS:n pääkirjoitukseen 25.11. Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä [maksumuurin takana])

vintage-2977608_960_720

HS:n omat mielikuvat maahanmuutosta vääristyneitä

Helsingin Sanomat esitteli pääkirjoitussivullaan, kuinka vääristäen tilastoja ja tutkimuksia on mahdollista tulkita ja onnistui samaan aikaan asenteellisesti ylenkatsomaan sekä asiantuntijatietoa että kansalaisten mielipiteitä.

Ensinnäkin, maahanmuuttajien kokonaismäärä ei ole palannut ”normaalitilaan”. Se on edelleen huomattavan korkealla, vaikka vuoden 2015 lukuihin on toki matkaa. Mikään ei myöskään puhu sen puolesta, etteikö vastaava suuri ryntäys voisi olla mahdollinen myös tulevaisuudessa. Saamme kiittää lähinnä muiden maiden rajatarkastuksia ja muita Euroopassa tehtyjä kiristyksiä siitä, että virta Suomeen on hiljennyt.

Toisekseen, myönteisen päätöksen saaneiden lukumäärä ei lähimainkaan kerro koko totuutta, vaan huomioida pitäisi myös merkittävästi maahanmuuton volyymiin vaikuttava perheenyhdistäminen, joka Suomessa on itse asiassa kaikkien aikojen suurinta juuri nyt. Lisäksi nettovaikutuksiltaan taloudellemme negatiivisia maahanmuuttajia tulee myös muissa ryhmissä.

Kolmanneksi, kuten kirjoituksessakin sanotaan, tänne tulleet kyllä ”pysyvät, jos haluavat”. Suomi ei edelleenkään kykene riittävästi palauttamaan kielteisen päätöksen saaneita. Toisaalta laittomasti maassa oleskeleville ollaan tarjoamassa jopa samanlaisia palveluita kuin laillisen turvapaikan saaneille. Suurin osa rajojemme sisälle päässeistä rasittaa enemmän tai vähemmän resurssejamme. Samaan aikaan väläytellään pakolaiskiintiön nostoa.

Neljänneksi, maassa oleskelevien maahanmuuttajien (tai islaminuskoisten) kokonaisosuuden tarkasteleminen ei välttämättä ole mielekästä, sillä Suomenkin kokoisessa maassa maahanmuuttajat ovat voimakkaasti keskittyneet pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin. Jos toimittaja kävisi esimerkiksi tutustumassa helsinkiläisiin tai espoolaisiin kouluihin ja päiväkoteihin – lasten ja nuorten ryhmissä maahanmuuttajien osuus on erityisen suuri – hän saattaisi oivaltaa jotakin. Maahanmuuttajia on vähänlaisesti maaseudulla tai erityisen hyväosaisten asuinalueilla kaupungeissa.

Viidenneksi, kirjoitus antoi täysin virheellisen kuvan maahanmuuttajien taloudellisista vaikutuksista. Kaikki tutkimukset tietysti katsovat kutakin asiaa joltakin tietyltä kantilta, mutta asiaan liittyviä tutkimuksia on tehty niin paljon, että niiden tarjoamia tuloksia voi kyllä pitää ”lopullisina totuuksina”. Maahanmuuttajien, erityisesti OECD-maiden ulkopuolisten ja ”humanitaarisiin” ryhmiin kuuluvien, nettovaikutus on huomattavan negatiivinen, työllisyys alhaista ja nojautuminen tulonsiirtoihin vahvaa. Asia ei merkittävästi parane edes vuosikymmenten maassaolon jälkeen. Tämä pätee enemmän tai vähemmän kaikkiin läntisiin kohdemaihin.

Se, että kotouttaminen parantaa tilannetta, ei sen sijaan ole mikään tutkimustulos. Se on toive, joka esitetään kerta toisensa jälkeen politiikassa ja julkisessa keskustelussa. Valitettavasti Suomen tilanne ei juuri näytä poikkeavan muiden maiden tilanteesta – ei ole sellaisia toimenpiteitä, joilla tietyistä maista tulevat maahanmuuttajat saataisiin integroitua niin, että he aidosti työllistyisivät, puhumattakaan ”kantaväestön palkoille”, ja alkaisivat hyödyttää kohdemaan taloutta. Kotouttamiseen vetoaminen on helppo oikotie yrittää olla kohtaamatta ikävää tosiasiaa: sellainen maahanmuutto, joka Suomeen erityisesti kohdistuu, ei hyödytä vaan merkittävästi rasittaa julkista taloutta.

Sen sijaan kirjoituksessa kannatettiin halpatyömarkkinoiden luomista ja palkkajoustoa, jotta maahanmuuttajat saataisiin työllistettyä. Tämä heijastelee joidenkin puolueiden ajamaa saatavuusharkinnan poistoa, jonka tosiasialliset motiivit ovat jossakin muualla kuin maahanmuuttopolitiikan tehostamisessa. Vastaavaan tilanteeseen päästäisiin myös merkittävästi laskemalla suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän tasoa ja kattavuutta.

Olisi suotavaa, että Helsingin Sanomat kykenisi tarkastelemaan yhteiskunnallisia ja poliittisia ilmiöitä hieman kriittisemmin.

Mitä jos valtio olisi meidän

globe-907709_960_720

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pohti MTV Uutisten nettikolumnissaan sitä, miksi poliittisilla toimijoilla on niin suuri vaikeus hyväksyä kansojen separatistisia ja itsemääräämisoikeudellisia pyrkimyksiä.

Vastalauseet ovat usein legalistisia: niissä vedotaan Espanjan perustuslakiin, joka ei salli maan alueiden itsenäistymistä. Kysymys on kuitenkin moraalinen ja poliittinen. Kansojen itsemääräämisoikeus on yksi kansainvälisen politiikan perusperiaatteista. Koska kansat koostuvat ihmisistä, viime kädessä on kyse ihmisten oikeudesta valita itselleen mieleisensä yhteiskuntamuoto ja esivalta. Jos jonkun maan perustuslaki estää tämän oikeuden toteutumisen, kyseinen perustuslaki on väärässä ja sitä pitää muuttaa.

Kansainvälisen politiikan oppialalla ja laajemmin sitä popularisoivassa politiikassa kyse on siitä, että ihanne on muuttunut. Kylmän sodan aikaan ja erityisesti blokkipolitiikan murtuessa ajatus vapaista kansoista oli vahva, usein utooppinen, ja palveli siten vallitsevia olosuhteita kritisoivia toimijoita. Järjestelmää ja sen tasapainoa korostavat voimat olivat näille ihanteille vastakkaisia. Suurvaltapolitiikan tarve hillitä järjestelmää mahdollisesti heikentäviä yllykkeitä sielläkin, missä välittömiä strategisia intressejä ei ollut, oli tärkeää. Järjestelmän koossa pysyminen edellytti häiriöttömyyttä ja sitä, että alempiarvoiset tavoitteet – kuten kansojen itsemääräämisoikeus, ihmisoikeuksista puhumattakaan – alistettiin kokonaisuuden toimivuuden taakse.

Kun 1990-luvun muurin murtumisesta ja Neuvostoliiton hajoamisesta käynnistynyt idealistinen kansainvälispoliittinen toiveikkuus alkoi saada tummempia sävyjä – ja kun samalla vasemmistolaisen ihanteen tuli löytää muita kuin eksplisiittisesti sosialistisia pyrkimyksiä – alkoivat uudenlaiset, itsemääräämisoikeuden korvaavat utopiat saada jalansijaa. Globaali egalitarismi, monikultturismi ja erilaiset ihmisoikeuksia korostavat konstitutionalistiset suunnat nousivat marginaalista vakavasti otettavaan keskiöön muokkaamaan kaikkea kansainvälisestä politiikasta käytävää keskustelua.

Näiden näkemysten tärkein yhteinen ominaisuus on, että ne häivyttävät koko kansallisvaltion ja kuvittelevat tekevänsä siitä de facto tarpeettoman, vaikka tosiasiassa ne kaikki edellyttävät ja toimivat hyvin ainoastaan vahvojen, tasapainoisten ja varakkaiden valtioiden kontekstissa. Ne kaikki enemmän tai vähemmän perustuvat ajatukselle valtiosuvereenisuuden ongelmallisuudesta tai jopa moraalisesta vääryydestä. Samalla suvereniteettiin perinteisesti liittynyttä puuttumattomuuden periaatetta on ravisteltu moneen kertaan, toki tosimaailman kansainvälisessä politiikassa paljon ponnettomammin kuin ideoiden ja teorian tasolla.

Kansojen itsemääräämisoikeutta on hyödynnetty kansainvälisellä tasolla varsin pidättyväisesti. Sen sijaan ”uudet” ihanteet näyttävät voittavan alaa erityisesti alueilla, joilla ei ole suurempia ongelmia kokonaisuuden tasapainon tai ”kovan turvallisuuden” kannalta. Vaikka ne ovat periaatetasolla idealistisia ja moralistisia, ovat niiden tosiasialliset käytännöt, erityisesti eurooppalaisessa kontekstissa, huomattavan vahvoja. Voimistumista auttaa eritoten EU:n kehitys sekä talouden vahva globalisoituminen: valtiolla on yhä vähemmän puolustajia.

Erilaiset itsemääräämisoikeutta korostavat näkemykset eivät toki nekään kadonneet, mutta niitä tulkitaan nyt nimenomaan ”uudessa” ympäristössä. Esimerkiksi monikultturismissa ”erilaisuuksille” annettu oikeus toteuttaa pyrkimyksiään halutaan toteuttaa tietyn valtion velvollisuutena (ja kustannuksella). Vastaavasti itsemääräämisoikeus voidaan nähdä kollektiivisena ihmisoikeutena, jonka takaaminen kuuluu tiety(i)lle valtio(i)lle.

Onpa niinkin, että ”toisten” kansojen, ryhmien, heimojen, uskontojen, kulttuurien ja alueiden ”itsemääräämisoikeuden” aikaan saaminen saattaa olla kokonaan vieraiden toimijoiden velvollisuus (esim. ”R2P”, responsibility to protect), joskin monimutkaisissa tilanteissa syyllisten ja syyttömien osoittaminen saattaa käydä ylitsepääsemättömäksi (esim. Syyria).

Postkolonialistinen, emansipaatiota ja ”meidän” syyllisyyttämme korostava idea vaikuttaa kuitenkin sekä valtion sisäisissä (esim. monikultturismi, erilaisuuden politiikka) että niiden välisissä (esim. ihmisoikeudet, ilmastopolitiikka) toimissa.

Kansallismielisenä ihmisenä pidän kansallisvaltioita hyvänä järjestelynä ja parhaana työkaluna kansojen ja niihin kuuluvien ihmisten etujen puolustamiseksi. Kansallisvaltio ja kansallistunne ovat myös terveen koheesion lähteitä.

Uudessa maailmanjärjestyksessä (läntisen) kansallisvaltion referentti on yhä vähemmän sen oma kansalainen. Kun sekä talous, politiikka että filosofia alkavat nokittaa tarpeeksi, tulee ehkä aika uudelle itsemääräämisen vaatimukselle.

Mitä jos meidän valtiomme olisi meidän. Ja teillä olisi tuo teidän.

 

 

 

 

 

Epätodellinen maahanmuuttopolitiikkamme

Vihreillä menee kovaa, talous kasvaa, tulevaisuus näyttää valoisammalta. Kun samaan aikaan ainoa vaihtoehtopuolue on oppositiossa ja joutuu kamppailemaan saadakseen takaisin sen luottamuksen, jonka menetti kesäkuun tapahtumien johdosta, näyttää ymmärrettävältä, että kauniit ja tosi kauniit tarinat kaikuvat taas julkisuudessa yhä kovemmin. Vaikka Turun iskun myötä myös kokoomuksen ja keskustan puhuvat päät ovat tehneet asiaan kuuluvia ulostuloja vaatien ”kiristyksiä” ja ”viranomaistoimintaa” ja ”vakavaa keskustelua”, haihtuvat ne kuin hiipuvan hallituksen kuiskaukset aina.

orestis panagiotou

Pelastusliivit loppuivat kesken. (Photo by Orestis Panagiotou)

Niinpä olemme jälleen kerran tilanteessa, jossa rajaa laillisen ja laittoman maahanmuuton välillä halutaan madaltaa, jos ei suoranaisesti juridisesti, niin ainakin poliittisesti ja käytännöllisesti. Laittomien osakseen saamaa terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa ollaan laajentamassa. Kiireellinen sosiaalihuolto pitää sisällään jo majoituksen, ruoan ja lääkkeet. Keskustelua käydään myös tilapäisten oleskelulupien palauttamisesta ja myöntämisestä tilanteisiin, joissa palauttaminen ei onnistu tai sitä ei saada täytäntöön.

Ja eihän se onnistu. Eikä sitä saada täytäntöön.

Kuinka monta kertaa olette kuulleet puhuvilta päiltä, että ”palauttamista pitää tehostaa”? Onko teille selvinnyt yhtään konkreettista ja perustuslain sekä EU-lainsäädännön mukaista tapaa tehdä niin?

Je suis idiot

Tämä on siis uutta suomalaista siirtolaispolitiikkaa tilanteessa, jossa perussuomalaiset ei istu hallituksessa.

Maahan jäämisen määrittäjäksi tulee yhä enemmän palauttamisen mahdottomuus (tai vaikeus tai epämukavuus tai julkisesti ikävä imago), ei kansainvälisen suojelun tarve.

Ja rinnalla kulkee oikeanlaisen puheen kontrolli – pitäisi käyttää vuosikymmenen typerintä termiä ”paperittomat”, joka ei millään tasolla vastaa referenttiään eli joko laittomasti maahan saapunutta tai laittomasti siellä oleskelevaa siirtolaista (joka aiemmin saattoi olla ollut turvapaikanhakija tai olla sitä olematta).

Säilöönoton pitäisi olla EU:ssa mahdollista kaikkien niiden kohdalla, jotka ylittävät Schengenin rajan laittomasti. Eli joko ilman matkustusasiakirjoja tai hakematta turvapaikkaa (jatkaakseen eteenpäin ja optimoidakseen haluamansa). Sen lisäksi kielteisen päätöksen saaneet, joiden voidaan olettaa ”häviävän”, olisi voitava ottaa säilöön, siihen saakka kunnes palautus toteutuu.

Kyllä, automaattisesti, ilman erityisiä henkilökohtaisia arvioita henkilöiden vaarallisuudesta. Koska, rehellisyyden nimissä, tämä valtio ei saa sellaisia kiinni edes silloin, kun tieto vaarallisuudesta valmiina tarjoillaan.

Mitä tapahtuu etelässä? Italiaan kohdistuva siirtolaispaine kasvaa edelleen. Tällä hetkellä suurin osa tulijoista tulee maista, kuten Nigeriasta ja Bangladeshista, joista saapuneille ei pitäisi tarvita antaa kansainvälistä suojelua. Myös Espanja alkaa korista Turkin–Kreikan rajan edelleen pysyessä melko vankkana. Ja Afrikka on täynnä, niin kovin täynnä.

Entä jos Italia päästää afrikkalaiset hakijat eteenpäin, kohti pohjoista? Kuten migrin tilastoista voi käydä katsomassa, edes kaikkia nigerialaisia ei saada palautettua.

Osalle tarjotaan turvapaikkaa, osa onnistuu saamaan työpaikan ja siirtyy kategoriasta toiseen (myös koulutuksen parissa on paljon nigerialaisia), osa jää ihmiskauppaepäilyjen myötä maahan (merkittävä osuus prostituoiduista on nigerialaisia), osalla on joku henkilökohtainen palauttamisen estävä ominaisuus tms.

Suomella ei ole Nigerian kanssa palautussopimusta eikä sitä ole myöskään toistaiseksi EU:lla, vaikka neuvotteluja on käyty jo pitkään. Mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?

Entä sitten vaikkapa Marokko? Turun tapauksen herättämä ihmetykseni siitä, kuinka moni marokkolainen saa jäädä Suomeen, palkittiin maahanmuuttoasiantuntijoiden vastauksella näköalattomuudesta, toivolla paremmasta tulevaisuudesta ja hukkuneista papereista.

Ei, tätä en tarkoittanut. Kysyin miksi. Miksi Suomi antaa tämän tapahtua?

Sieppaa

Onko vihreillä tai muilla asiaan empaattisesti asennoituneilla joku ratkaisu? Ovatko kaikki he, jotka onnistuvat pääsemään tänne (EU/FIN) oikeutettuja jäämään, jos heitä ei voi palauttaa?

Ei ole sattumaa, että syyrialaisilla turvapaikanhakijoilla on viime vuosina ollut yleensä matkustusasiakirjat tallessa. Niitä ei ole mitään syytä hukuttaa, koska oikeus jäädä on muutenkin. Kaikilla muilla on motiivi paitsi hävittää paperinsa myös muilla tavoin vaikeuttaa turvapaikkaprosessia. Tähänkin olisi varsin yksinkertaisia ratkaisuja, mutta kenellekään ei liene yllätys, että Suomessa niitä ei haluta käyttää.

Samanlainen logiikka koskee myös viime päivinäkin surullisesti esillä ollutta kategoriaa ”yksintulleet alaikäiset”. Vaatimus palvella ja hoivata alle 18-vuotiaita tietyllä tavalla tulee EU:sta, mutta koko kategorian lähes täydellinen väärinkäyttö mahdollistaisi kyllä kansallisetkin ratkaisut.

”Yksintulleita alaikäisiä” koskevan lainsäädännön oli määrä suojella lapsia. Näinköhän on käynyt? En haluaisi yhtä ainutta aikuista miestä lasteni kouluun, mutta varsinkaan en haluaisi sinne murhaajia. Myös naapurimaassa Ruotsissa voi käydä katsomassa, miten ”yksintulleet alaikäiset” kotiutuvat – vaikka bkt:tahan se kyllä nostaa.

fire-102450_640

Ihan oikeastiko meidän kehittynyt Suomemme ei saa palautettua ihmistä, joka huutaa lentokentällä tai -koneessa liian kovaa? Laittaa marokkolaiset miehet kouluun lasten kanssa? Ihan oikeastiko korkeakoulutetut tädit paapovat aikuisia miehiä erilaisissa kotoutusleikeissä, koska näillä on ihmisoikeus saavuttaa parempi tulevaisuus juuri Suomessa?

Ja yhä suurempi osuus kielteisen saaneista jatkaa kotoperäisten empaatikkojemme avustuksella prosessiaan saada lottovoitto Suomeen tai sitten katoaa kokonaan.

Onko tämä meidän globaali pelastuspolitiikkamme todellista?

En tähän päivään ole tavannut ketään ihmistä, joka kykenisi älyllisesti tämän minulle perustelemaan, mutta kuten tavata sanotaan, näillä mennään.

Ainakin se on tullut selväksi, että järjellä on nykyaikana niin kovin vähän tekemistä yhtään minkään kanssa.

 

Kunnanvaltuustoon

dav

Remonttia ja vaalihommia: lyömätön yhdistelmä

Niin avautui paikka suoraan Kirkkonummen kunnanvaltuustoon. Puolueen suuresta alamäestä huolimatta sain 253 ääntä, toiseksi eniten Kirkkonummen perussuomalaisista. Suuri kiitos kaikille äänestäneille ja tietysti muillekin, jotka eri tavoin pitivät henkeä yllä ja tsemppasivat toisaalla! Suhtaudun jännityksellä ja nöyryydellä uuteen tehtävääni, mutta ennen kaikkea tiedän, että puolueella on nyt tie ylöspäin. Ensin kesäkuun puoluekokoukseen, sitten eduskuntavaaleihin.

Sieppaa

Vihreiden tulos myös Kirkkonummella on jäätävä, 4 paikkaa lisää – ja tasoihin RKP:n kanssa. Puolueen kampanja oli onnistunut ja erittäin näkyvä. Toivotan onnea vaalivoittajille!

Jatkossa mahdollisesti lisään blogiini kotikunnan politiikkaa käsittelevän kategorian, jonka avulla voin viestiä, mitä valtuustossa puuhaan. Ja ei, en aio alkaa jähmeäksi, hitaaksi, tylsäksi, tehottomaksi, blaablaa-automaatiksi myöskään jatkossa.

Vaalibudjettini oli muuten alle 100,-, mikäli jotakuta kiinnostaa. Lisäksi Perusnaiset tuki minua vaalitakilla (68,-), jota en tosin käyttänyt, koska se oli liian ohut kylmään vaalikevääseen. Ei siis rahalla, vaan substanssilla!

Kiitos luottamuksesta!

Oletko tarpeeksi maahanmuuttokriittinen? Mutta miksi olet noin oikeistolainen? Häh, oletko kasvissyöjä?

dock-1365387_960_720

Klusteriajattelun mukaan ihminen on aika ennalta arvattava – ajatukset ja mielipiteet asioista kulkevat samalla linjastolla. Kun olet tiettyä mieltä yhdestä asiasta, on varsin helppo tietää, mitä mieltä olet jostakin toisesta.

Olen yleensä aika huonosti sopinut tähän malliin, vaikka väitänkin, että kokonaismaailmankatsomukseni on varsin koherentti.

Olen äänestänyt aina metodilla ”pienin paha” enkä pidä sitä huonona tapana vieläkään. Miksi yhdenkään puolueen, ehdokkaista puhumattakaan, pitäisi edustaa äänestäjän mieltä yksi yhteen? Pelottava ajatuskin. Onnistunee ainoastaan silloin, kun on itse ehdolla!

Sen jälkeen kun ilmoitin, mihin puolueeseen olen mennyt duuniin ja etenkin kuntavaaliehdokkuuden jälkeen, olen saanut vastata lukuisiin ihmettelyihin – toisessa päässä kysymys siitä, miten voin olla PS:ssä, vaikka ”sitä” ja ”tätä”, toisessa taas ajatus siitä, että olen PS:äänkin jotenkin ”väärä” tai liikaa ”jotakin” ja liian vähän ”jotakin toista”.

Hölynpölyä.

Ensinnäkin, kuten olen täälläkin aikaa sitten kirjoitellut, PS on kaikkein monimuotoisin puolue. Siellä voi olla ”vasemmistolainen” tai ”oikeistolainen”, ”liberaali” tai ”konservatiivi”. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla. Ylipäätänsä monet perinteiset poliittiset käsitteet ja ulottuvuudet ovat kyseisen vaihtoehtopuolueen myötä saaneet uusia merkityksiä – siitä kertoo esimerkiksi taipumus puhua ”kakuntekijöistä” ja ”kakunjakajista”. Eri asia tietysti on, miten tämä kaikki välittyy ulospäin.

sunset-382203_960_720

On äärettömän lapsellista ajatella, että tiettyyn puolueeseen voi kuulua vain ihminen, joka vastaa median tai muun toimijan siitä rakentamaa imagoa.

Totta, en vastaa imagoa siitä, mitä on olla ”persu”. Huomautan kyllä, että se imagokin on aika usein pielessä.

Mutta otsikon kysymyksiin.

Olenko tarpeeksi maahanmuuttokriittinen? Olin sitä jo silloin, kun mitään termiä ei oltu keksittykään. Olen ollut kriittinen kaikkia ideologioita kohtaan vuosikymmeniä. Järjestelmällinen länsimaisten yhteiskuntien transformaatio tai verorahojen valuttaminen maailmanongelmiin tiettyjä kansallisia ja taloudellisia intressejä tukemaan ovat aina olleet vastalauselistallani kärjessä, maahanmuutto edellä vahvasti koko 2000-luvun.

Muun muassa koska olen hyvinvointivaltion lapsi ja länsimainen vapaa nainen, vastustan tämän meidän hyvän pois antamista.

Maahanmuuttokriittisyyteni ei tarkoita, ettenkö pyrkisi itse omissa toimissani olemaan hyvä ja aulis, mikä yleensä kriittisille ihmisille onkin päivänselvää. Täysin sokeasti uskoville tällaisen sanominen on turhaa, koska he eivät ymmärrä, mitä eroa on vaatia valtiolta tai yksilöltä.

Ei-työperäinen maahanmuutto ei ole minulle ”yksi teema”. Se on oleellinen jätti-ilmiö, joka leikkaa yhteiskunnan useimmat sektorit ja vaikuttaa kaikkeen. Sen rinnalla toimii useita muita ideoita, jotka yhdessä viettävät yhteiskuntaamme ja valtiotamme ongelmalliseen suuntaan. Minä en vastusta kansainvälisyyttä tai ulkomaisia ihmisiä, päinvastoin. Vastustan kehittyneen valtiomme muuttumista muun muassa eriarvoiseksi, segregoiduksi, rasistiseksi, alaluokkaiseksi, sovinistiseksi, relativistiseksi. En pelkää sanoa, että en todellakaan pidä kaikkia kulttuureja samanarvoisina.

lake-scenery-1365288_960_720

Miksi olen niin oikeistolainen? Olenko muka? Kannatan aikuisten holhouksen vähentämistä, pienempää ja tehokkaampaa julkista sektoria, sosiaalipolitiikan muuttamista kannustavammaksi ja ihmisen subjektia tukevaksi, ihmisen vastuunkantoa itsestään ja läheisistään, suurempia sanktioita ja rangaistuksia, kireää maahanmuuttopolitiikkaa. Ymmärrän, että kakkua ei voi jakaa, jos sitä ei ensin leivota. Olen eniten huolestunut huoltosuhteesta.

Hesarin poliittisessa kartassa sijoitun selvästi oikeistolaiseen (ja konservatiiviseen) nurkkaan. Pidän sitä kuitenkin osoituksena ennemminkin siitä, että muut ovat niin kovin vasemmistolaisia (ja ääliöliberaaleja). Karsastan kaikkein eniten poliittisia näkemyksiä, joissa rahaa ja identiteettiä vaaditaan kovaan ääneen ilman, että ymmärretään, mitä se edellyttää ja vaatii. En myöskään hyväksy, että joku sanelee minulle, miten minun pitäisi elämääni elää.

Toisaalta arvostan valtiota. Uskon, että vahvan valtion kautta voidaan taata hyvinvointia. Tämä on myös globaali näkemykseni – ainoastaan rakentamalla tiiviitä ja vahvoja valtioita voidaan rakentaa sellaista rauhaa ja hyvinvointia, jota ongelmalliset alueet tarvitsevat. Paras keinomme vaikuttaa asiaan on talouden kautta, ei maahanmuuton, ei kehitysavun, ei diplomatian. Myös ihmisten oma vastuu on jälleen oleellista.

Olen hyväosainen, mutta en ole aina ollut. Olen toisaalta selviytynyt monista asioista, joista moni ei olisi selviytynyt. Ymmärrän kyllä, että en voi käyttää henkilökohtaisia sabluunoitani muihin ihmisiin – enkä käytäkään. Olen kuitenkin yleisesti sitä mieltä, että hyväosaisilta (esimerkiksi varakkailta, älykkäiltä, taitavilta, hyvistä oloista ponnistavilta) saa ja pitää vaatia enemmän kuin muilta, muutakin kuin veroja. Vaikka olen omapäinen ja vahva yksilö, kannatan vahvoja yhteisöjä, jaettuja arvoja, usein ”konservatiivisia” ideoita ja karsastan atomistista yksilön kaiken edelle asettavaa ajattelua. Liberalismini näkyy kuitenkin siinä, että sallin yksilöille paljon, mikäli se ei vaikuta negatiivisesti muihin. Ajattelen kuitenkin aina kaikista asioista syvemmälle ja korkeammalle – mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta?

squirrel-1962790_960_720

Kaiken tuon lisäksi olen hyvin herkkä pahuuden ja välinpitämättömyyden edessä. Puolustan henkilökohtaisessa elämässäni aina heikompia, kannan huolta eläimistä ja ympäristöstä, kiivastun vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

blueberry-1533364_960_720

Ja totta, en syö ”persuruokaa” vaan ”pupunruokaa”. Guilty as charged. En silti kannata pakollista kasvisruokapäivää sen enempää kuin riistaruokapäivää, vaan suosin kaikkien lisäresurssien laittamista itse opetustoimintaan. Lasten hyvän, riittävän ja terveellisen ruoan tarjoaminen on vanhempien vastuulla, koulussa sammutetaan edullisesti vain suurin nälkä. Se, että koulussa olisi enemmän kasviksia tarjolla, ei tietenkään olisi huono asia. Asia on poliittisella agendallani sijalle 8745.

finland-908940_960_720