Ministeri Mykkänen ja maahanmuuttopolitiikka Oulun jälkeen

silhouettes-616913_640

Kokoomusministerien yllättäen tiukentunut maahanmuuttopuhe on yleisesti kornia – ja näin neljä kuukautta ennen vaaleja silkkaa vedätystä.

Sisäministeri sanoo tänään Iltalehdessä, että turvapaikkajärjestelmän pitää ”jatkossa” olla sellainen, että ”se tuottaa tänne vain ihmisiä, jotka täyttävät oleskeluluvan kriteerit” ja että kielteisen päätöksen saaneiden ”pitää pystyä poistumaan maasta”.

Mitä ihmettä!

Ministeri Mykkänen on ollut avainroolissa juuri siinä, että kielteisen päätöksen saaneetkin saavat jäädä maahan ja että mitään vaikuttavaa eroa ei ole sillä, mitä sattuu Migri-lotosta saamaan.

Joitakin kuukausia sitten hän mietiskeli jopa sellaista, että ”tarvitaanko me turvapaikkajärjestelmää ollenkaan. Voisko meillä olla niin, että Eurooppaan voi muuttaa vapaasti”, mutta onneksi päätyi toteamaan, että tämä ei ole mahdollista.

Muutama viikko sitten ministeri Mykkänen kertoi, että kielteisen saaneille pitää antaa työlupa, jotta he voivat vaivatta jäädä maahan. Hän jopa järjesti Irakista delegaation tuomaan näille ”paperittomille” rassukoille passeja, jotta työluvan saaminen olisi helpompaa.

Eikä ministeri ainakaan silloin nähnyt tässä toiminnassa mitään moitittavaa, päinvastoin:

”Minusta [tämän hankkeen vastustus] on erikoista, jos samaan aikaan olemme kuitenkin varsin laajalla rintamalla toivomassa työperäistä maahanmuuttoa Suomeen.”

Elokuussa ministeri Mykkänen koki suureksi tavoitteekseen sen, että jakoa laillisesti ja laittomasti maassa olevien välille EI tule, vaan että kaikki on yhtä suurta inhimillistä kumbayaa:

”Miten kohtaamme heidät inhimillisesti ihmisinä ja samalla varmistamme, että Suomessa ei tapahdu jakoa laillisesti ja laittomasti maassa oleviin.”

Tänään hän nimenomaan vaatii, että kielteisen päätöksen saaneet (eli laittomasti maassa oleskelevat) saadaan pois maasta, ja haluaa, että nämä eivät kuormittaisi turvapaikkaprosessia.

Entä kuulostaako tämä keväällä sanottu tiukalta maahanmuuttopolitiikalta?

”Monikulttuurisuuden mahdollistamisessa on kyse tienhaarasta, jossa Suomesta tulee joko houkutteleva, avoin ja helposti lähestyttävä, tai käpertyvä ja luotaan työntävä.”

Kukaan ei liene unohtanut sitäkään, että kautensa aluksi sisäministeri Mykkänen halusi maahan 10 000 uutta kiintiöpakolaista vuodessa – ilman ainuttakaan konkreettista tai täytäntöönpantua toimenpidettä, jolla turvapaikkainstituution väärinkäyttö maahantulokanavana saadaan loppumaan.

Mikäli ministerin mukaan järjestelmä ei saa toimia niin, että vain maahan astelemalla ja ilmoittautumalla saa jäädä tänne, miksi hän sitten haluaa nimenomaan lisätä maamme houkutustekijöitä?

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan.

On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”.

On epäterve houkutustekijä, että laittomasti maassa oleskelevat saavat yhä enemmän palveluita.

Voisin jatkaa luetteloa pitkään, sillä yksikään hallituksen tai kokoomuksen ajama toimenpide ei varsinaisesti hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Päinvastoin. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi kuin mikään muu.

hare-2040912_1280

On tietysti hyvä, mikäli kokoomuksen arvopohja on alkanut joustaa, ja ministerit näkevät perussuomalaisissa vaatimuksissa tolkkua.

Ero on vain siinä, että perussuomalaiset ei huutele linjauksia huvikseen, vaan vaatii, että ne pitää jopa ihan oikeasti toteuttaa.

Yksikään maahanmuuton ongelma ei poistu sillä, että koventaa puhettaan aina, kun maahanmuuton ongelmat – kuten alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikosepidemia – kaatuvat päälle.

Linnan juhlien aikaan

Antti Rinne totesi eilisen videomme (alla) julkaisun jälkeen, että perussuomalaisilla on käynnissä lokakampanja ja että arvomme ovat todella erilaiset.
 
Jälkimmäisestä asiasta on helppo olla samaa mieltä. Arvojemme erilaisuus ei ole ehkä koskaan tullut enemmän selväksi kuin nyt. On vaikeaa ymmärtää, miten paljon tässä maassa on päättäjiä, joita ei kiinnosta oman maan kaikkein tärkeimmät asiat.
 
Lokakampanja tämä ei sen sijaan ole. Itselläni ei ole mitään tarvetta loata ketään. Enkä ”ratsasta raiskauksilla”. Olen puhunut aiheesta ainakin 20 vuotta. Perussuomalaiset pitävät maahanmuuton moninaisia ongelmia esillä koko ajan.
 
Politiikan puhuville päille saattaa tulla yllätyksenä, että jotkut ihmiset ihan aidosti ovat huolestuneita asioista ja haluavat ihan oikeasti muuttaa asioita – eivätkä huvikseen suunnittele lokakampanjoita tai hyväksikäytä tragedioita saavuttaakseen kivoja asemia, joista naureskella kansalaisille ja demokratialle.
 
Poliittisesti toisaalla, kuten kokoomuksessa, on kokeiltu toisenlaista strategiaa. Kun ministerien happi alkaa olla lopussa, keksitään viime tingassa joku äkkinäinen pakokeino: Karkotetaan kovat rikolliset! Ei anneta kansalaisuutta!
 
Säälittävää. Valtapuolueet eivät ole valmiita tekemään yhtään mitään ehkäistäkseen maahanmuuton ongelmia. Hätäkeksintönne jonkinlaisista toimenpiteistä ovat täysin epäuskottavia, järkyttymisenne aiheuttavat kansalaisissa raivoa, oikeaa vihaa.
 
Te puhutte hienoin käsittein, rakastatte omaa ihmisoikeusjargonianne. Kun osallistutte performansseihinne, Suomessa kärsitään, suomalaiset kärsivät.
 
Te olette irtisanoutuneet meidän arvopohjastamme ja samalla ajaneet itsenne nurkkaan. Edustatte Lähi-Itää ja Afrikkaa ja kaikkea muuta kuin suomalaisia. Se on win-LOSE, vaikka kuinka muuta yritätte esittää.
 
Eli – te teette tämän ihan itse. Lokaatte itsenne, sanomanne ja ideologianne. Ratsastatte tyhjillä käsitteillä.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikesta huolimatta!
(PS. Tämä video ja monet viime päivien sosiaalisen median kirjoituksemme ovat vakavan sensuurin kohteina.)
 
 
 

YK:n uusi maahanmuuttosopimus (GCM) ja Suomi

Suomen osalta GCM:n (Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration) ujuttaminen maahanmuuttopolitiikan osaksi alkoi 19. syyskuuta 2016, kun Helsingistä kohti New Yorkia lähti korkean tason delegaatio. YK:n 71. yleiskokous järjestettiin 20-24.9.2016.

Suomen valtuuskuntaa johti tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Mukana olivat ministerit Timo Soini, Kai Mykkänen ja Pirkko Mattila.

4

Soini ja Mattila kuuluivat tuolloin perussuomalaisiin. Perussuomalaisten eduskuntaryhmää ei informoitu kokousten maahanmuuttoasioista tai käyntiin saatetusta GCM-prosessista, kuten ei usein muistakaan ministeriryhmän tekemisistä.

New Yorkissa pidettiin kaksi pakolaisiin ja maahanmuuttoon keskittyvää kokousta, joista toista isännöi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja toista Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Molempiin kokouksiin osallistuivat Timo Soini ja Kai Mykkänen.

Monet pakolaistutkijat ja kansalaisjärjestötoimijat odottivat New Yorkin kokoontumiselta jopa Geneven sopimuksen tasoista uutta ”suvaitsevampaa” asiakirjaa, josta tulisi valtioita velvoittava – siis koko turvapaikka- ja pakolaisinstituution muovaamista uudelleen, heijastelemaan ”uutta todellisuutta”, jossa pakolaiskriisi, Euroopan turvapaikkakriisi ja esimerkiksi Syyrian konflikti olivat merkittävässä roolissa.

Barack Obaman isännöimästä kokouksesta, johon osallistui 17 kehittynyttä maata ja joukko vähemmän kehittyneitä, saatiin neuvottelutulokseksi 4,5 miljardia dollaria lisää rahaa pakolaisten auttamiseen ja lasten kouluttamiseen. Osallistujamaat lupasivat tarjota uudelleensijoituspaikan 360 000 pakolaiselle.

6

Ban Ki-moon ehdotti omassa kokouksessaan – siis GCM:ää alustavasti valmistelevassa valtioiden kokoontumisessa – että YK:n jäsenmaat ottaisivat vuosittain vastaan kymmenen prosenttia maailman kaikista liikkeellä ja leireillä olevista pakolaisista. Tähän ei suostuttu.

Kokouksesta toimitettiin julistus, jossa kirjataan vuonna 2018 pidettävästä (Marrakechin) kokouksesta. Julistuksen muu teksti on hyvin tyypillistä YK-kieltä: kaunista puhetta, ihmisoikeuksia, kunnioittamista, tarpeita, tarkastelua, keskittymistä, sitoutumista, mahdollisuuksia, lupaamista, pakolaisia, siirtolaisia, muukalaisvihaa, hyvin vähän konkretiaa.

Mobility, horizons, rights, needs, dignity, global sitä ja global tätä.

Tällaiset tekstit on helppo sivuuttaa, koska niissä ei oikeasti sanota mitään. YK – ja nykyään pitkälti myös EU – tuottaa vastaavaa tekstiä ja jargonia sivukaupalla joka päivä. Niitä lukevat lähinnä virkamiehet ja opinnäytteitä tekevät opiskelijat.

Juuri tähän GCM:n puolustajatkin ovat vedonneet: asiakirjassa ei oikeasti sanota tai velvoiteta mitään.

Väitteeseen kiteytyy aika paljon koko globaalin byrokratian mielettömyyttä – miksi ihmeessä näitä abstrakteja käsitekokoelmia sitten hirveällä rahalla ja energialla väännetään, jos niillä ei ole mitään vaikutusta?

En kuitenkaan niele velvoittamattomuuden väitettä tämän kompaktin kohdalla.

The Global Compact carries a strong human dimension to it, inherent to the
migration experience itself.

Lisää ideologista vipuvoimaa maahanmuuton edistämiseksi

Koko maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta edistävä ideologia, monikultturismi, globalismi ja nykyään myös liberalismi perustuvat pitkälti nimenomaan julistuksellisuuteen ja epäselvään kieleen. Abstraktit ja pinnalliset käsitteet ja muotoilut muuttuvat voimakkaiksi jatkuvan toiston avulla.

Toistoa suorittavat oikeamieliset poliitikot, kansalaisjärjestöt, poikkikansalliset ja hallitustenväliset elimet, liberaali media, valtava oikeustoimijoiden, kuten pakolaislakimiesten ja ihmisoikeusaktivistien, joukko sekä yhä enemmän myös kaupalliset toimijat, jotka käyttävät ”eettisyyttä” brändäykseen eli siis mainontakeinona.

The Global Compact builds upon its recognition that migration is a multidimensional reality of major relevance for the sustainable development of countries of origin, transit and destination, which requires coherent and comprehensive responses.

Tällä käsitteiden aikaansaamalla dynamiikalla ja erilaisilla arkitoimintaan siirtyneillä käytännöillä on lopulta huomattavan suuri rooli maahanmuuttopolitiikan muotoutumisessa, etenkin juuri Suomen kaltaisissa maissa. Kuten olen aiemminkin selittänyt, Suomen ei olisi tarvinnut lainsäädäntönsä tai kansainvälisten sopimustensa puitteissa noudattaa läheskään niin liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa kuin se on yli 20 vuotta jo noudattanut. Maahanmuuttopolitiikkamme on – syistä, joiden avaaminen ei mahdu tähän kirjoitukseen – huomattavasti liberaalimpaa, kaikilla osa-alueillaan, kuin mihin pelkkä erilainen lainsäädännöllinen ja oikeudellinen tulkinta antaisivat mahdollisuuksia.

Mitä laajemmalle levinnyttä ja voimakkaampaa maahanmuuttoteollisuus ja byrokratia ovat, sitä enemmän vipuvoimaa liberaali ”suvaitsevaisuus” saa suhteessa rajoittavaan politiikkaan. Tämä on nähty muutaman viime vuoden aikana Suomessa monta kertaa. Pelkkä tarpeeksi kovaa huutava kansalaisjärjestö- ja mediakenttä saa polvilleen niin maahanmuuttoviraston kuin sisäministeriönkin. Ehkä jopa tuomioistuimet?

5

Globaalin liikkumisen periaate: irti maahanmuuton eri kategorioista

Oleellisin kansallinen ja kansainvälinen muutos maahanmuuttopolitiikan käsitteellisellä ja käytännöllisellä tasolla on viime vuosina ollut se, että turvapaikan ja kansainvälisen suojelun hakeminen linkitetään jollain tavalla sellaiseen pääasiassa kehitysmaista lähtevään siirtolaisuuteen tai ihmisten liikkumiseen, jota ei aja suojeluntarve.

Kyse ei valitettavasti ole siitä, että vihdoin ymmärrettäisiin, miten paljon esimerkiksi Eurooppaan suuntautuneissa ”mixed migration”-virroissa on muita kuin aidosti suojaa tarvitsevia tai kuinka merkittäviä tekijöitä kohdemaan sosiaaliturva, hyvinvointijärjestelmä ja liberaali maahanmuuttopolitiikka ovat ihmisvirtojen suuntaamisessa ja salakuljettajien ansaintalogiikassa. Myöskään kyse ei ole siitä, että vihdoin ymmärrettäisiin, miten toimimaton järjestelmä koko turvapaikkainstituutio on.

Ei, kyse on päinvastoin siitä, että niille alemman kehitysasteen maista saapuville ihmisille, jotka eivät saa kansainvälistä suojelua – mutta jotka usein silti hakevat sitä – vaaditaan nyt samoja oikeuksia kuin suojeluaseman saaneille. Vielä rautalangasta vääntäen: Kaikki rajojemme yli saapuvat halutaan nähdä ”yhtä tärkeinä”, riippumatta siitä, mitä turvapaikkaselvityksestä ilmenee. Kielteisellä turvapaikkapäätöksellä ei tässä ajatuksessa ole mitään merkitystä. Se ei saa siis toimia maahanmuuttoa rajaavana elementtiä.

Promote multi-lingual, gender-responsive and evidence-based information campaigns and organize awareness-raising events.

Tosiasia on, että kielteinen turvapaikkapäätös on jo nyt menettänyt merkityksensä. Kielteisen päätöksen saaneita ei haluta palauttaa, kielteisen päätöksen saaneille halutaan antaa työlupa, kielteisen päätöksen saaneita kutsutaan ”paperittomiksi”, joille taas täytyy saada lukuisia oikeuksia ja palveluita. Usein kaikkia rajan yli saapuvia turvapaikkaa hakevia ihmisiä kutsutaan ”pakolaisiksi” ja käsitellään julkisessa keskustelussa samalla tavalla. Näitä kaikkia tapauksia yhdistää se, että niissä vedotaan ihmisoikeuksiin. Paikoin maahan jäämistä voidaan perustella myös esimerkiksi vaivattomuudella, työllisyysnäkökulmilla tai vain vaihtoehdottomuudella. Mikään näistä ei kestä kriittistä tarkastelua, mutta sillä ei ole merkitystä maahanmuuttodiskurssissa, jota ohjaavat aivan muut seikat kuin tosiasiat.

GCM:n korostama tarve saada aikaan nimenomaan säännöllistä (”regular”) maahanmuuttoa epäsäännöllisen (”irregular”) sijaan edustaa juuri tätä. Selkokielelle muunnettuna se tarkoittaa, että kehitysmaiden ihmisillä täytyy olla ”laillisia reittejä” tulla maahan, jotta heidän ei tarvitsisi tulla rajalle hakemaan turvapaikkaa. Turvapaikanhakua pidetään yleisesti vaarallisena ja kalliina, sen nähdään tukevan salakuljettajia ja muuta rikollista toimintaa sekä aiheuttavan epävakautta. Näiden maasta toiseen kulkevien ihmisten, jotka eivät pakene hengenhädässä, pitäisi – tämän politiikan mukaan – päästä maahan muuta reittiä.

Raja yhtäältä laillisen ja laittoman ja toisaalta humanitaarisen ja ei-humanitaarisen maahanmuuttajan välillä on koko ajan häilyvämpi, ja tämä nimenomaan on sekä maahanmuuttoon ideologisesti että taloudellisesti suhtautuvien intressien mukaista. Juuri tähän väliin iskee GCM-sopimus.

Develop and improve national policies and programmes relating to international labour mobility.

Vastaavasti ”työperäisen” maahanmuuton kategoria eroaa yhä vähemmän muista ryhmistä – silläkin tarkoitetaan samaa asiaa, kehitysmaista saapuvaa ihmismassaa, tässä tapauksessa halpatyömarkkinoille töihin tulevia kouluttamattomia tai vähän koulutettuja ihmisiä. GCM-sopimuskin korostaa omaa tarkoitustaan juuri sillä, että länsimaat tarvitsevat työvoimaa. Viime viikkojen vyörytys myös Suomessa aiheen tiimoilta on ollut suurta. Kategorioiden sekoittaminen on vain osin tahatonta ja ymmärtämättömyyteen liittyvää.

On toki olemassa toisenkinlaista siirtolaisuutta. Mutta korkeakoulutetuille, akateemisille osaajille, joista maapallon osaamiskeskittymät kilpailevat, ei kirjoiteta YK-sopimuksia tai pidetä julistuksellisia puheita – työperäisyys tässä yhteydessä tarkoittaa siis aina maahanmuuttoa, joka saapuu alemman kehityksen tai tulotason maista.

Sopimus tekee maahanmuuton rajoittamisesta yhä vaikeampaa

GCM-sopimus tulee ehdottomasti vaikuttamaan kansalliseen ja EU-tason maahanmuuttopolitiikkaan, erityisesti Suomessa, jossa ei ole olemassa juuri minkäänlaisia vahvoja rajoituksia ajavia puskureita, yhtä oppositiopuoluetta lukuun ottamatta. GCM uppoaa kuin kuuma veitsi voihin sellaisiin maihin, joille on erityisen tärkeää näyttäytyä kansainvälisillä areenoilla sovinnollisesti, tottelevaisesti ja ”kunnianhimoisesti”.

Toisaalta on täysin perusteltua uskoa, että sopimus vaikuttaisi juridisesti myös common law -oikeusjärjestelmään nojaavissa maissa (Yhdysvallat ja Australia eivät allekirjoitakaan sopimusta). On myös täysin selvää, että sopimus ei ainakaan heikennä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suvereniteettivastaista tulkintatapaa. Päinvastoin se mitä ilmeisimmin tulee vahvistamaan sitä ja koko normatiivista ihmisoikeuskompleksia. Tällä lienee ennen pitkää selvä vaikutuksensa myös Suomeen.

rbt

Tapasin toissaviikolla New Yorkissa GCM-sopimuksen valmisteleviin virkamiehiin kuuluvan Jonathan Prentice’in (Chief of Office of The Office of the Special Representative for International Migration). Totesin hänelle, että GCM on voimakas ”pehmeä instrumentti”, joka ehdottomasti tulee muuttamaan tulevaa maahanmuuttopolitiikan lainsäädäntöä ja käytäntöä etenkin normeja kirjaimellisesti seuraavissa maissa. Hän oli kanssani eri mieltä ja totesi saman asian kuin monet häntä ennen: sopimus ei ole sitova eikä velvoittava.

Juridisella sitovuudella ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa juuri mitään merkitystä. Kaikki tietävät, että mitään juridisesti velvoittavaa sopimusta ei turvapaikkamaahanmuuton suhteen saataisi enää aikaiseksi. Geneven sopimukseen ei uskalleta kajota, koska mitään läheskään yhtä sitovaa ja voimakasta ei kyettäisi saamaan aikaiseksi. Pakolaissopimus on aikansa lapsi. Täysin vanhentunut, mutta minun mielestäni toki eri syistä kuin YK:n.

Eivät monet muutkaan ihmisoikeustyökalut ole juridisesti velvoittavia – siitä huolimatta ne vaikuttavat politiikkaan ja päätöksiin, ja niihin on mahdollista vedota.

Miksi sopimuksen arkkitehditkään eivät uskalla seistä sen takana? Pelkäävätkö ne populismia?

We commit to promote an open and evidence-based public discourse on migration and migrants in partnership with all parts of society, that generates a more realistic, humane and constructive perception in this regard.
rbt

Jonathan Prentice ja suomalaisen delegaation jäseniä marraskuussa 2018.

Demokraattinen yhteiskunta ja maahanmuuttokritiikin hiljentäminen

Yhdenkään järkevän maan ei pitäisi allekirjoittaa GCM-sopimusta eikä mitään muutakaan kansainvälistä tai globaalia instrumenttia, joka koskettaa kansallista maahanmuuttopolitiikkaa. On suunnattoman surullista, että tällainen asia näyttää menevän Suomessa läpi seremoniallisesti, ilman että asiasta on edes keskusteltu parlamentaarisella tasolla. Ennen perussuomalaisia (tai oikeastaan Jussi Halla-ahoa) suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa tehtiin juuri näin ja ainoastaan näin, kansainvälisissä kabineteissa ja suomalaisten virkamiesten huoneissa.

Hyväksyvätkö kansalaiset tämän vielä vuonna 2018?

Itse olen niin kyyninen, etten edes usko, että Suomen neuvottelijat ovat ymmärtäneet, mistä on kysymys. Kunhan taas ollaan ”hyvän asian puolella” ja tuetaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Julkisuudessa esillä olleet virkamiehet ovat esittäneet asian niin kuin kyseessä olisi sopimus, joka vastaa yksiselitteiseen ja lähinnä tekniseen ongelmaan yksiselitteisillä tavoilla, hyödyttäen kaikkia osapuolia. Näin ei tietenkään ole. Maahanmuuttoon niin kansallisella kuin globaalilla tasolla liittyy valtavia poliittisia ja taloudellisia intressejä ja ristiriitoja, voittajia ja häviäjiä, eikä ongelmaa voi ratkaista teknisesti.

Toisaalta sopimusta on lähestytty ainoastaan juridisen luennan kautta. Tämä on aivan liian yksipuolista ja häivyttää suuren osan sopimuksen vaikutusalasta ja politiikan mekanismeista.

Stopping allocation of public funding or material support to media outlets that systematically promote intolerance, xenophobia, racism and other forms of discrimination towards migrants, in full respect for the freedom of the media.

Myöskään Suomen medialla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä ottaa asiasta selvää tai ylipäätänsä käsitellä näin monimutkaisia asioita. Valtamediassa ei tulla näkemään keskustelua asiasta, toisin kuin monissa muissa maissa. Demokratian välttämätön edellytys, avoin ja kriittinen media, on Suomessa yhä hatarampi.

YK:ssa sopimusta koskeviin kysymyksiini vastattiin myös kertomalla, että asia ei lopulta koske lainkaan ”meitä” (rikkaita länsimaita) vaan nimenomaan valtioita, joilla on ”eniten ongelmia ja jotka kantavat suurimman taakan”.

Sikäli väite on tietysti totta, että globaalit massaliikkeet kulkevat pääasiassa yhteen suuntaan, pois kehittyvistä ja alemman tulotason maista eli Lähi-Idästä, Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikasta – kohti kehittyneitä, korkean tulotason ja hyvinvoinnin maita. Niinpä nämä sopimukset todella käsittelevät aivan muita kuin vaikkapa suomalaisia ulkomaille muuttavia ihmisiä.

smartcapture

For the effective implementation of the Global Compact, we require concerted efforts at global, regional, national and local levels, including a coherent United Nations system.

Haluavatko kehitysmaiden ihmiset sitten tulla tänne? Aivan varmasti ja tietysti.

Marrakechin kokouksen jälkeen meidän velvollisuuttamme hyväksyä tuon halun konkreettiset seuraukset on taas hieman vaikeampi kyseenalaistaa.

 

Vastikkeeton toimeentulo jokaiselle?

arm-wrestling-567950_960_720
Meillä on valtava riski, että ensi hallituskaudella – kun talous hyvin todennäköisesti sakkaa pahemman kerran – hallituksessa on puolue tai jopa puolueita, joiden mielestä KAIKILLE pitää mahdollistaa VASTIKKEETON toimeentulo, koska se on JOKAISEN PERUSOIKEUS.
 
Tässä ei ole kyse vain maahanmuutosta – toki se on oleellista – vaan siitä, että vasemmistopuolueilla keulii ja kovaa ihan yleisesti.
 
Eri puolueiden tekemillä sosiaaliturvahäkkyröillä ei ole oikeasti mitään merkitystä – ne ovat täysin toissijaisia siihen tosiasiaan nähden, mitä niiden takana on:
 
Mistä raha tulee? Kenelle sitä halutaan antaa ja minkä verran? Ketä kannustaen ja ketä kepittäen? Mitä tehdään, kun maksajat koko ajan vähenevät ja saajia tulee kuin liukuhihnalta?
 
Järjestelmän ylläpitäminen edellyttää sitä, että työllisyysaste saadaan korkeammaksi. Jaettavaa ei yksinkertaisesti tule mistään muualta.
 
Mutta työllisyysastetta ei pidä nostaa hinnalla millä hyvänsä – esimerkiksi sellaisten työpaikkojen lisääminen, joista saatavalla palkalla ei voi tulla toimeen ilman merkittäviä tulonsiirtoja, ei ole kannatettavaa. Toisaalta nimenomaan työllistämistarkoitukseen tehtyjen työpaikkojen luominen verorahalla on yhtä huono vaihtoehto, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että tätä kautta pitkäaikaistyöttömän tai kuntoutujan on mahdollista päästä kestävälle työuralle ja parempaan elämään.
 
Selvää on, että sosiaaliturvauudistuksen kanssa olemme todella helisemässä. Kuten olen monta kertaa sanonut: jos soteuudistus näyttää vaikealta, sotu-uudistuksen hankaluudelle ei tässä todellisuudessa riitä edes sanoja.
 
Ajatus siitä, että toimeentulo – minkäänlainen mutta vastikkeettomasta puhumattakaan – olisi kenen tahansa maahamme saapuneen perusoikeus, on täysin kestämätön ajatus, mutta valitettavasti aivan linjassa muiden puolueiden maahanmuuttoon ja oman maan kepittämiseen liittyvien vaatimusten kanssa.
Vasemmistolainen jakotautisuus on vaarallista aina, mutta erityisen vaarallista se on maailmassa, jossa valtioiden rajat ovat näin auki kuin ne Suomen kohdalla nyt ovat.

Maahanmuutto ja julkinen talous – Quo vadis, suomalainen media?

euro-163475_960_720

Perussuomalaisten ajatuspajalta Suomen Perustalta julkaistiin viikko sitten tutkija Samuli Salmisen selvitys Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous, jota esiteltiin Tuumaustunnilla. Selvityksestä on lähetetty tiedotteita kaikkiin medioihin. Lisäksi itse tutkimus on toimitettu paperiversiona useisiin kohteisiin. Sähköisenä sitä voi lukea verkossa.

Tuumaustunnilla aiheesta olivat keskustelemassa myös puheenjohtaja Halla-aho, minä sekä tilaisuuden avaajana Matti Putkonen. Omassa puheenvuorossani tarkastelin raportin aihetta suhteessa maahanmuuttoon yleensä sekä talous- ja sosiaalipolitiikkaamme.

Raportissa kumotaan yksi toisensa jälkeen poliitikkojen ja monien ministerien, asiantuntijoiden ja etujärjestöjen väitteet saatavuusharkinnasta ja työperäisestä maahanmuutosta. Raportissa hyvin selvästi tuodaan esille, mitä saatavuusharkinnalla oikeasti säädellään, mitä sen purkamisesta seuraisi Suomessa ja mitä siitä on seurannut Ruotsissa.

Ruotsi on ainoana EU-maana luopunut saatavuusharkinnasta. Maahan tulleista vain 12 % sijoittuu kuitenkin aloille, joilla on työvoimapulaa. Sen sijaan esimerkiksi yli 70 % niistä tiettynä aikana saapuneista, jotka jäivät maahan, haki turvapaikkaa.

Työperäisen maahanmuuton suhde turvapaikkamaahanmuuttoon on selvä myös Suomessa, ja hallituksen viimeaikaiset päätökset entisestään ja tietoisesti vahvistavat tätä suhdetta. On yhä epäolennaisempaa, saapuuko tietyistä maista tuleva henkilö maahan turvapaikanhakijana vai töihin – lopputulos on enemmän tai vähemmän sama.

Saatavuusharkinnan käsittelyn lisäksi raportti koostuu tutkimusosasta, joka tuo esille tilastoaineistojen valossa tuloksia, joita ei kukaan ole aiemmin esittänyt. Tutkimus vertautuu siis Suomen Perustan aiemmin julkaisemaan jättimäiseen maahanmuuton kustannuksia selvittävään tutkimukseen, jota monin paikoin käytetään aihepiirin pioneerina ja siis täysin validina, ei poliittisena, tutkimuksena. Tämän jatko-osa, elinkaaren yli laskettuja maahanmuuton kustannuksia esittelevä työ, julkaistaan vielä tänä vuonna.

Sanomattakin on selvää, että tällaisia tutkimuksia pitäisi tuottaa yliopistoissa – ei puolueiden ja ajatuspajojen resursseilla.

Halpatyövoimaraportin tutkimusosiosta käy selville esimerkiksi se, että EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien nettovaikutus julkiseen talouteen heikkenee maassaolovuosien myötä. Tänne töihin tulevien työllisyysaste laskee kantaväestön työllisyysasteen alle muutaman vuoden maassaolon jälkeen. Nyt emme siis puhu turvapaikanhakijoista tai pakolaisista vaan työperäisistä maahanmuuttajista. Niistä, joita Suomeen halutaan lisää muun muassa purkamalla saatavuusharkinta lopuiltakin, vielä voimassa olevilta osiltaan.

Kuulostaako järkevältä?

Omaa puoluemediaamme lukuun ottamatta yksikään media ei ole kertonut raportistamme. Ei sanaakaan.

Perussuomalaiset ei yleensäkään ole median suosikki, mutta näin karuna hiljaisuus ei ole koskaan kaikunut. Miksi asiasta ei kerrota?

Onko asia vähäpätöinen? Onko selvityksessä jotakin vikaa, siis metodologisesti? Tuskin. Ja jos onkin, miksei media etsi sille opponoijaa ja haasta meitä keskusteluun?

Korostan edelleen, että huomattava osa poliitikoista – myös ministereistä – ja tietyistä etujärjestöistä, aktivisteista ja epävirallisemmista keskustelijoista vetoaa aiheeseen tavalla, joka on ristiriidassa selvityksen tulosten kanssa. Tai jopa täysin päin honkia. Media ei kyseenalaista näitä väitteitä. On mahdollista, että se ei osaa. Nyt olisi 100 sivua suht helposti omaksuttavaa materiaalia, jolla suoriutua tästä – medialle kuuluvasta – tehtävästä. Olkaa hyvä!

Työperäisestä maahanmuutosta keskustellaan päivittäin jossakin – suhteessa huoltosuhteeseen, kestävyysvajeeseen, työvoimapulaan, sosiaaliturvaan, maahanmuuttopolitiikkaan, innovaatioihin, osaamiseen, työhalukkuuteen, työttömyysturvaan ja niin edelleen. Se on ehdottomasti esillä tulevissa vaaleissa ja yksi paneelien ja keskustelujen vakioaihe.

Hyvä suomalainen media, miksi te olette hiljaa?

 

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä enemmän heikennyksiä

Miksi puhun maahanmuutosta niin paljon? Siksi, että se vaikuttaa yhteiskunnassamme lähes kaikkeen. Mikäli tarkastelemme vain suoria vaikutuksia, jää meiltä havaitsematta iso osa oleellisia asioita.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa sitä, millaisia epäsuoria vaikutuksia maahanmuutolla on – ja tällä kertaa erityisesti niin sanotulla ”työperäisellä” maahanmuutolla – ja miten se liittyy sekä humanitaariseen maahanmuuttoon ja maahanmuuttopolitiikkaan yleisesti että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen ja talous- ja sosiaalipolitiikkaamme.

2

Miksi keskustelu on vääristynyttä?

Ongelmat aihetta käsittelevässä julkisessa keskustelussa ovat räikeitä – tärkeimpänä esimerkkinä se, että meillä puhutaan osaajista, veronmaksajista ja huoltosuhteen korjaajista, vaikka oikeasti saamme halpatyövoimaa palvelualoille, sosiaaliturvan varassa eläviä perheitä ja yhä vääntyneemmän taloudellisen huoltosuhteen, muiden maahanmuuton ongelmien lisäksi. Ja tämä pääasiassa siksi, että Suomeen saavutaan maista, joista ei tule koulutettuja osaajia.

Osa keskustelijoista ei varmastikaan ymmärrä asiaa – kyseessä on varsin monimutkainen kokonaisuus – mutta osa epäilemättä johtaa tarkoituksella harhaan.

Meitä on vuosikaudet aivopesty siitä, että Suomi nimenomaan tarvitsee maahanmuuttajia tekemään töitä, koska meillä on joko työvoimapula, meitä on liian vähän tai irvokkaimmillaan, koska suomalaisia ei kiinnosta työnteko, ja niin edelleen. Media ei useinkaan välitä kyseenalaistaa poliitikkojen väitteitä tai vaatia asiantuntijoita perustelemaan näkemyksiään selkein tutkimustuloksin.

Niinpä menemme mielikuvien varassa.

Suomelle haitallinen maahanmuutto

Suomelle haitalliseen maahanmuuttoon on syytä suhtautua kriittisesti, riippumatta siitä, millä statuksella ihmiset tänne saapuvat. On maamme kannalta sangen yhdentekevää, saapuuko afganistanilainen tai nigerialainen kouluttamaton henkilö maahan työperustaisesti vai turvapaikanhakijana.

Eri ryhmien kohdalla on joitakin eroja, esimerkiksi sen suhteen, millaisiin kotouttamispalveluihin pääsee tai on velvoitettu, mutta käytännössä lopputulos on surullisen samankaltainen. Maahanmuuttaja kuormittaa sosiaalijärjestelmää ja palveluita – mikäli työllistyy, työllistyy vahvasti tuetusti tai halpamarkkinoille tai maahanmuuttokoneiston sisään.

Maahanmuuttajien koulutustaso on matala, myös seuraavilla sukupolvilla, tulot eivät kehity, he ovat kantaväestöön nähden huomattavan pienituloisia ja tukiriippuvaisia, maasta toiseen. Suomeen saapuva maahanmuutto lisää siis huono-osaisuutta.

Globaali siirtolaisuus kehitysmaista länsimaihin

Erityinen ongelma on myös siinä, että nämä eri kanavat, humanitaarinen ja työperäinen, kiihdyttävät toisiaan. Ne tekevät sitä ihan luonnostaan, koska kyse on globaalista siirtolaisuudesta, jossa kehittyvistä maista siirrytään paremman elintason ja konfliktien takia länsimaihin. Toisaalta Suomessa harjoitettava maahanmuuttopolitiikka pahentaa oleellisesti tilannetta ja nimenomaan toimii vetotekijänä sellaiselle maahanmuutolle, joka on Suomelle haitallista.

Olemme viime aikoina kuulleet, että hallitus aikoo tarjota töihin tuleville heti sosiaaliturvan, vaikka ansiotulot olisivat alle 700 euroa kuussa. Toisaalta ministeri Mykkänen on kehunut ideaansa, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saisivatkin jäädä maahan työperusteella.

Maahanhan suurin osa kielteisen päätöksen saaneista joka tapauksessa jää – koska heidän annetaan jäädä –  mutta tämä työvippaskonsti on jotakin uutta.

Kansainvälinen turvapaikkainstituutio ei kuitenkaan ole tarkoitettu massasiirtolaisuuden elintasokanavaksi eikä tuottamaan meille halpoja työntekijöitä.

Sosiaaliturva kompensoi alhaista palkkaa

Kukaan ei elä, etenkään pääkaupunkiseudulla, 700 euron tuloilla. Vaaditaan siis sosiaaliturvaa, tulonsiirtoja, palveluita, koko jatkuvasti paisuvaa maahanmuuttokoneistoa. Esimerkiksi Espoossa jopa 43 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä tehdään maahanmuuttajataustaisille. Kun suoritetaan perheenyhdistäminen, vaadittujen tulonsiirtojen ja palvelujen ja muiden ongelmien määrä moninkertaistuu.

Valtio maksaa verorahoista surkean palkan kompensaation, koska kaikilla on Suomessa oikeus säälliseen tulotasoon. Kyseessä on ensinnäkin selvä tiettyyn osaan elinkeinoelämää kohdistettava tukimuoto, yritystuki, joka mahdollistaa alhaiset palkat ja estää niiden normaalin kehittymisen. Toisekseen – vähän riippuen alla vaikuttavasta ideologiasta – kyse on näennäisestä maailmanparantamisesta, jonka senkin lasku lankeaa suomalaiselle veronmaksajalle.

Oikeisto ja vasemmisto – tai oikeastaan elinkeinoelämän edustajat, markkinauskovaiset ja maailmanparantajat –  pelaavat samaan suuntaan, eri syistä. Kehitysmaista ja mieluusti suomalaiselle kulttuurille mahdollisimman kaukaisista paikoista kotoisin olevia ihmisiä on saatava maahan.

Virolaisten määrä esimerkiksi rakennuksilla on laskussa, koska tarjolle on tullut jotakin halvempaa. Aina tulee jotakin halvempaa.

On siis täysin loogista, että vasemmistoliiton edustaja on mukana allekirjoittamassa samaa saatavuusharkinnan poistavaa lakialoitetta kuin markkinoihin sokeasti uskova oikeistoliberaali.

1

Häviäjänä suomalainen työntekijä ja yhteiskunta

Matalapalkka-alojen kasvun ja monikulttuuristumisen ongelmat eivät kohdistu ainoastaan suomalaisiin duunareihin, vaan koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin. Toki suurimman taakan kantaa, kuten maahanmuuton tapauksessa aina, pieni- ja alempi keskituloinen tavallinen suomalainen, jonka taloudellinen liikkumavara ei mahdollista edes maahanmuuton muilta haitoilta suojautumista.

Maahanmuutto jouduttaa tuotannon palveluvaltaistumista ja tuotannon työvoimavaltaistumista. Tämä on täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä, innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Se, että meillä on yhä halvempaa kotisiivousta, pizzaa, hiustenleikkuuta, pian kengänkiillottajia ja muita ison maailman ammatteja on myös ristiriidassa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan liitettyjen monien arvojen kanssa. Me pääsimme jo kerran kotiapulaisista ja piioista – tuommeko ne takaisin? Me pääsimme luokkayhteiskunnasta – haluammeko sen takaisin, vielä vahvasti etnisenä versiona? Pitääkö meidän tuoda WC-vahdit takaisin, kuten Keski-Euroopassa, jotta saamme luku- ja kirjoitustaidottomille työpaikkoja?

Entä eikö rasismista huolta kantavia vaivaa, että suurin osa siivoojista on tummaihoisia?

Kenen asialla maahanmuuton kannattajat ovat?

Kehitysmaista tuotavan maahanmuuton kannattajat haluavat Suomeen kahdet, jopa useammat erilliset työmarkkinat, etnisen, työvoimaintensiivisen ja halvan palveluyhteiskunnan, luokkayhteiskunnan ja yhä pienemmän veronmaksajien porukan maksamaan viulut.

Tämä on täysin käsittämätöntä tilanteessa, jossa jokainen poliitikko ja keskustelija on sitä mieltä, että eriarvoistuminen ja yhteiskunnallinen polarisaatio ovat merkittäviä ongelmia, joihin pitää puuttua. Miksi sitä sitten tahallisesti kiihdytetään ja tuottamalla tuotetaan? Olisiko niin, että kaikki poliitikot tai keskustelijat eivät sittenkään ihan oikeasti ole huolestuneita eriarvoistumisesta tai polarisaatiosta?

Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla kyseisille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua juuri Suomeen. Sosiaaliturva ja avoin yhteiskunta toimivat vetotekijöinä.

Järjestelmä kaatuu sulaan mahdottomuuteensa

Mitä enemmän maahanmuuttoa, sitä mahdottomammaksi käy ylläpitää hyvää sosiaaliturvaa, hyviä työehtoja ja hyvää palkkakehitystä. Maksajat eivät riitä, saajia on yhä enemmän.

Mitä tekee oikeisto – vaatii tietysti sosiaaliturvaan ja palveluihin leikkauksia, työehtoihin heikennyksiä, maahanmuuttajille entistä alempia palkkoja heikon tuottavuuden vuoksi.

Ja juuri näitä kaikkia meidän maassamme tällä hetkellä todistetaan.

Samalla kun kotouttamisrahaa pannaan maahanmuuttajalähiöihin, ikänsä veroja maksaneen suomalaisen palvelut heikkenevät. Samalla kun maahanmuuttajan lapset pitää saada varhaiskasvatukseen, jotta tapahtuu kotoutumista eli integroitumista eli halpatyömarkkinoille työllistymistä, myös suomalaisen perheen mahdollisuuksia hoitaa lastaan kotona heikennetään. Jotta pitkäaikaistyötön maahanmuuttaja saadaan tukityöllistettyä, myös suomalaista rakennustyömiestä, joka on työtön siksi, että maahanmuuttajat saivat hänen työnsä, pitää kepittää ja aktivoida.

Useampi poliitikko, talousasiantuntija, jopa nobelisti ja viime päivinä myös koulutettujen etujärjestö Akava ovat vaatineet maahanmuuttajille alempaa palkkaa. Logiikka on täysin oikea. Tuottavuus on huono, palkan pitää joustaa alaspäin.

Mutta sosiaaliturva, jolla palkkaa kompensoidaan, veronmaksajan rahalla, ei maahanmuuttajien kohdalla jousta alaspäin. Vastaan tulevat perustuslaki ja yhdenvertaisuus ja moralistien huuto.

Sen sijaan koko sosiaaliturvajärjestelmäämme ollaan juuri uudistamassa. Julkituotu tavoite on saada se vastaamaan paremmin työn murrosta ja sitä, että sosiaaliturva ja työ voidaan helpommin yhdistää. Kyseessä on juuri se prosessi, jota olen edellä kuvannut.

Toisin sanoen, suomalaiselle veronmaksajalle maahanmuutto maksaa koko ajan yhä enemmän, niin suorien kuin epäsuorien kustannusten kautta.

Tämä on osa sitä noidankehää, jossa Suomi on. Hyvinvointiyhteiskunta ja säädellyt työmarkkinat eivät voi toteutua avoimen maahanmuuton maailmassa, täysin riippumatta siitä, puhummeko turvapaikanhakijoista vai kehittyvistä maista saapuvasta työperustaisesta maahanmuutosta vai ehkä opiskelijoista, jotka käyvät pokkaamassa ilmaisen koulutuksen ja samalla sosiaaliturvan ja perheenyhdistämisen etuudet.

Alkanutta prosessia on vaikea keskeyttää, vaikka sille olisi enemmänkin poliittista tahtoa. Suomen kehittyneet työmarkkinat ja hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu vuosikymmenien kuluessa. Järjestelmän murtumiseen ei mene läheskään niin kauan.

Maahanmuutto ei toki yksin aiheuta sitä, mutta yhdistettynä moneen muuhun haasteeseen ja kehityssuuntaan, prosessi on päivänselvä. Ja se käy meille monin tavoin hyvin kalliiksi.

(Kirjoitus perustuu puheenvuorooni Suomen Perustan tutkimuksen Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous julkaisutilaisuudessa 26.10.2018. Tilaisuuden tallenne täällä; Suomen Uutisten juttuja täällä, täällä ja täällä.)

 

 

 

Kotouttamisen miljoonat eivät auta kotoutumaan

(26.9. Vantaan Sanomiin lähetetty julkaisematta jäänyt mielipidekirjoitukseni.)

euro-163475_960_720

Vantaa aikoo panna 6 miljoonaa euroa lähiöihin ja maahanmuuttajien kotouttamiseen taistellakseen hyvinvointieroja vastaan (VS 23.9. Vantaa haluaa 6 miljoonan euron tukipaketin lähiöille, joissa syrjäytyminen kasvaa ja rassaa). Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen uskoo, että lisämiljoonat lisäävät maahanmuuttajien työllisyyttä ja integroitumista.

Valtion ja kaupunkien budjeteista valuu vuodesta toiseen valtavia summia kotouttamiseen. Tähän mennessä ei ole kuitenkaan saatu näyttöä siitä, että tällä olisi ollut positiivista vaikutusta esimerkiksi työllistymiseen. Toiminta kippaa veronmaksajien rahaa monikulttuurisuutta ihannoiville järjestöille ja erilaisille konsulteille.

Kyse on maahanmuuttajateollisuudesta, joka ei tuota hyötyä, mutta maksaa paljon.

Lapselliset hankkeet ja yhä suurempi hienotunteisuus maahanmuuttajien omaa taustaa kohtaan eivät muuksi muuta sitä tosiseikkaa, että tietyt ryhmät eivät integroidu missään länsimaassa.

Näillä ongelma-alueilla asuvien työllisyys on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen hyvin alhaista. Silloinkin kun henkilöllä on työpaikka, on palkka niin alhainen, että sitä täytyy kompensoida laajoin tulonsiirroin, puhumattakaan maahanmuuton muista kustannuksista yhteiskunnalle.

Ongelmia syntyy kouluihin, kaduille, sosiaali- ja terveyspalveluihin ja itse asiassa lähes kaikille yhteiskunnan sektoreille.

Monissa ryhmissä toisen sukupolven työllisyys on jopa alhaisempaa kuin ensimmäisen. Vastaavasti sosiaaliset ongelmat ja syrjäytymisriski ovat kasvaneet, ja tukiriippuvuus on ylisukupolvista.

Kaiken tämän lisäksi pitää ymmärtää kotouttamiseen käytetyn rahan vaihtoehtoiskustannus. Raha todellakin on pois jostakin muualta.

Eikö Vantaallakin olisi aika monta muuta kohdetta, joita resursoida ylimääräisellä kuudella miljoonalla eurolla?

Maahanmuuton ongelmiin auttaa ainoastaan maahanmuuton radikaali rajoittaminen.

 

Riikka Purra, poliittinen suunnittelija, perussuomalaiset

 

Hesarista ja turvapaikkapolitiikasta

smartcapture

Ennen kuin astuin perussuomalaisten palvelukseen, sain lähes kaikki Hesariin lähettämäni kirjoitukseni julkaistua. Siis siitä huolimatta, että ne käsittelivät maahanmuuttoa ja muita aiheita yleensä hyvin kriittisesti. Tiedän, että monet muut eivät pärjää tässä yhtä hyvin.

Sittemmin on kuitenkin ollut hiljaista – en muista, onko yhtäkään mielipidesivulle lähetettyä kirjoitustani sen koommin julkaistu, ei puolueen edustajana eikä missään muussakaan roolissa.

Taas tällä viikolla kuitenkin yritin. Tiistain mielipidesivulla oli turvapaikkapolitiikkaa käsittelevä kirjoitus, josta vastasivat feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, tutkija Tiina Sotkasiira ja virkamies-aktivisti Mirka Seppälä. Kirjoitus antoi hyvin yksipuolisen kuvan turvapaikkapolitiikasta ja siitä, miten suomalaiset siihen suhtautuvat.

Koska alkuperäisen kirjoituksen kirjoittaja on poliitikko ja puolueen puheenjohtaja, voisi pitää kohtuullisena, että vastakommentti sallittaisiin toiselta poliitikolta, toisen puolueen edustajalta. Hesari ei kuitenkaan toimi näin.

Mielipide-sivu on erityisesti viime vuosien aikana vajonnut varsin alas. Suurin osa teksteistä on täysin yhdentekeviä, yleensä enemmän ”teknisiä” kirjoituksia, joissa ei oikeasti ole mitään mielipidettä tai jos on, sen yhteiskunnallinen merkitys jää epäselväksi. Varsinkaan mielipidesivuilla ei sallita kunnon väittelyä erilaisten näkökulmien välillä.

Jos luette eurooppalaisia laatulehtiä, tiedätte, että mielipidesivu – pääkirjoitussivun ohella – kertoo lehdestä paljon. Parhaimmat mediat julkaisevat kriittisiä kirjoituksia, jotka ottavat riittävän poleemisesti kantaa asioihin. Sitä, että joku vastaa mielipiteeseen ja haastaa sen, pidetään terveessä demokraattisessa kansalaiskeskustelussa etuna, ei ikävänä asiana. Tällä tavalla lehti tarjoaa alustan käydä keskustelua ja lukijoille mahdollisuuden nähdä myös lehden mahdollisen oman linjan kyseenalaistavia näkökulmia.

Ei Hesarissa, eikä sitä myötä muutenkaan Suomessa. Hesari on maamme ainoa päivälehti, jossa tuollainen voisi olla mahdollista. Vaikka kyseessä on linjaltaan vahvasti liberaali, poliittisesti yleensä hallitusta tukeva sanomalehti, mikään ei estä sitä, että se edes mielipidesivullaan sallisi hieman vapaampaa keskustelua. Eikö lehti tällöin nimenomaan voisi paljon uskottavammin seistä liberaalien ihanteidensa, kuten sanan- ja mielipiteenvapauden sekä demokratian, takana?

Mielipidesivulla ei ole julkaistu ainoatakaan vasta-argumenttia Aron ym. kirjoitukseen. Perjantaina siellä kyllä julkaistiin uusi (Kreikassa sijaitsevien) turvapaikanhakijoiden asemaan parannusta vaativa kirjoitus. Siinä sanotaan esimerkiksi näin: ”Ylipäätään nykyinen rajat kiinni -politiikka ja turva meille -puhe on vastenmielistä. Siinä ei armoa anneta edes kaikkein suurimmassa hädässä oleville.” ja ”Suomalainen kansanedustaja: tee siellä eduskunnassa jotain, mikä on vallassasi!” Kirjoittaja kertoo olevansa ”Suomen kansalainen, eurooppalainen” Tampereelta.

Myös tämä on Hesarille ominaista. Vain tietyiltä henkilöiltä edellytetään poliittisten tai ideologisten kytkösten esiintuontia – silloinkin, kun niillä ei ole merkitystä mielipiteen kannalta. Sen sijaan esimerkiksi ”oikeaa” politiikkaa edustavat tutkijat voivat pitää tutkijan tittelinsä, toisinaan jopa, vaikka kuuluisivat puolueeseen tai olisivat luottamustoimessa. Samoin kansalaisjärjestöjen aktivisteilta voidaan tarvittaessa häivyttää tämä yhteys, jolloin he ovat vain ”kansalaisia”. Tämä on yksiselitteisen vääristävää. Mielestäni poliittiset yhteydet pitäisi esittää kaikilta. Mikäli ”köyhyystutkija” tai ”nuorisotutkija” on myös puolueen varapuheenjohtaja, hän ei voi esiintyä vain köyhyystutkijana tai nuorisotutkijana. Mikäli henkilö on tietyn teeman aktivisti ja edustaa selvästi muuta tahoa kuin vain itseään, hän ei voi kirjoittaa mielipidettä kyseisestä aiheesta vain ”huolestuneena haagalaisena”.

Edellinen ei tarkoita, etteikö mitä tahansa poliittista mieltä oleva tutkija (tai journalisti) voisi tehdä ansiokasta tutkimusta (journalismia). Valitettavasti näin ei kuitenkaan usein ole, vaan politiikka riuhtoo itsensä kaikkialle – ja tämä valitettavasti näkyy niin yhteiskunnallisen tutkimuksen kuin suomalaisen journalisminkin tasossa.

Tiedän, että harvat kriittiset keskustelijat jaksavat enää lähettää Hesariin mielipiteitään. Sivu on entistä yksipuolisempi ja tylsempi. Itse asiassa sama vaivaa Vieraskynää. Joskus paikka tarjosi tutkijoille myös mahdollisuuden sanoa jotakin valtavirrasta poikkeavaa. Ei enää. Tekstit ovat joko lähtökohdiltaan yksipuolisen poliittisia tai sitten ”teknisiä” eli käsittelevät asiaa, johon ei varsinaisesti liity konfliktia tai erimielisyyttä. Hyvin harvoin Vieraskynissä on enää mitään akateemisesti kiinnostavaa.

Julkaisen alla Hesariin tiistaina lähettämäni lyhyen kommentin Aron ja kumppanien kirjoitukseen. Mitä luulette, miksi sitä ei voitu julkaista lehdessä?

financial-equalization-1015294_1280

Turvapaikkainstituutio ei ole tarkoitettu massamaahanmuuton kanavaksi

Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, tutkija Tiina Sotkasiira ja virkamies-aktivisti Mirka Seppälä osoittivat sinänsä oikein (HS 25.9. Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys) kokoomuksen maahanmuuttopoliittisten näkemysten vaihtelevuuden. Sen sijaan laajemman turvapaikkakysymyksen suhteen heidän argumenttinsa ei ole kestävä.

Turvapaikkainstituutio luotiin suojelemaan yksilöä sortohallituksilta ja totalitaarisilta valtioilta. Nykypäivän turvapaikkainstituutio, jonka avulla siirtolaisia siirtyy massoittain lähinnä kehitysmaista tiettyihin länsimaihin, toimii tässä tarkoituksessa heikosti. Kyse on sinällään inhimillisestä paremman elämän etsimisestä, jota ajaa kehitysmaiden heikko elintaso, mutta pakolaisuuteen tätä ei pidä sekoittaa.

Esimerkiksi Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista enemmistö ei ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun, kuten kirjoittajat varmasti tietävät.

Kun ihminen on päässyt maahan, häntä on kuitenkin hyvin vaikea palauttaa siinäkään tapauksessa, että hän ei ole oikeutettu turvapaikkaan.

Erilaisten kyselyiden perusteella eurooppalaiset ja suomalaiset ovat valmiita auttamaan sotaa ja vainoa pakenevia ihmisiä. Sen sijaan vuoden 2015 kaltaista tilannetta, jossa maahamme saapui yli 30 000 ihmistä Euroopan mantereen halki, usean turvallisen maan läpi, kannattaa hyvin harva kirjoittajien oman viiteryhmän ulkopuolella.

Itse turvapaikkainstituutio, jota käytetään jatkuvasti väärin – esimerkiksi tekemällä loputtomasti uusia hakemuksia – ei myöskään voi toimia vakavasti otettavan politiikan perustana.

 

Riikka Purra

poliittinen suunnittelija

perussuomalaiset

 

 

 

 

 

Fasisteja siellä, fasisteja täällä

capitalism-152815_1280

”Viime vuosina on nähty tieteen ja tutkimustiedon vähättelyä. On kuultu maalailuja siitä, miten oikeassa kansa on – ja parempi kuin muualla. On kannustettu oman kansan, omien sankareiden ihailuun. Kaikki osaavat jo syyttää poliittisia vastustajiaan uuskielellä hämäämisestä. Oudot ilmaisut, kuten ”enemmistön oikeudet” tai ”elintasopakolaiset” tavanomaistuvat. Naisvihastakin on ollut merkkejä.”

”Edessä näyttävät olevan varsinaiset äänestäjän markkinat: tarjolla on monenmoista ajattelumallia, myös autoritarismia ja kansallismielisyyttä.”

***

Lähetin Suomen Kuvalehden Kirjeet-palstalle lyhyen, 1000 merkin kommentin 17.8. lehdessä julkaistuun dosentti Hanna Ojasen fasismia käsittelevään näkökulmaan, joka etenkin somessa sai paljon huomiota. Kommenttia ei kuitenkaan julkaistu, joten tässäpä tämä. [Muokkaus: kommentti julkaistiin Suomen Kuvalehden seuraavassa numerossa 7.9.]

***

Dosentti Hanna Ojanen etsi suomalaisesta yhteiskunnasta fasismin merkkejä (SK 17.8.). Lukijalle kävi selväksi, että Ojanen tarkoitti fasismilla EU-, globalisaatio- ja maahanmuuttokriittisyyttä sekä kansallismielisyyttä. Tällainen luenta on ongelmallista historiallisesti ja poliittisesti, niin akateemisessa kuin arkipäivän merkityksessäkin.

Vaikka tutkija ei ymmärtäisi, että turvapaikkainstituution väärinkäyttö tai globaalin siirtolaisuuden aiheuttamat ongelmat ovat todellisia, ilmiöstä puhumisesta ei tule fasismia. Myöskään liberalistisen ja vasemmistolaisen tutkimuksen yksipuolisuuden arvosteleminen ei ole fasismia.

Yksilöstä ei tule fasistia, vaikka hän suhtautuisi omaan yhteisöönsä, kansaansa tai maahansa eri tavalla kuin muihin. Itse asiassa tämä on lajillemme luontevaa, ja usein kaikenlaisen hyödyllisen toiminnan, kehityksen ja mielenterveyden edellytys.

Fasismia henkiväksi uskomassaan nukkekaupassakin Ojanen oli ehkä lähempänä toista, paljon laajemmalle levinnyttä ismiä, nimittäin kapitalismia.

Ei kannata alinomaa huutaa ”susi tulee!”, jos on yksinkertaisesti vain eri mieltä.

Aika kuluu

fire-171229_960_720

Muistelin aamulla, kuinka jo 15 vuotta sitten verkkofoorumilla keräsimme yhteen hajanaisia tietojamme Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden tilanteista, palavista autoista, kouluongelmista, islamin leviämisestä ja muista paikallisista häiriöistä.

Tiesimme täsmälleen, miten tulee käymään. Osasimme pelätä samaa Suomeen. Nauroimme (vai itkimme) suomalaisille päättäjille, jotka ensin väittivät, että Ruotsissa ei ole ongelmia ja sitten – kun kupla ei ollut enää tarpeeksi tiivis – että Ruotsin ongelmat voidaan Suomessa välttää.

15 vuotta sitten. Silloin syntyneet lapset ovat kohta äänestysiässä.

Muutama asia on edennyt.

Vuonna 2018 näyttää siltä, että ruotsalaiset ovat saaneet tarpeekseen ja haluavat äänestää valtaan ruotsidemokraatit, joka on yrittänyt pitää teemoja yllä vuosikausia. Puolue on ollut eristetty, mutta enää se ei ole mahdollista.

Vuonna 2018 suomalainen mediakin kertoo Ruotsin lähiöiden tilanteesta. Tosin se ei liitä mukaan ruotsidemokraattien näkemystä asiasta, vaan moderaattien. Toivottavasti äänestäjät erottavat aidon politiikan feikistä.

15 vuotta sitten jokainen Ruotsin (tai Suomen) maahanmuuttotilanteesta kertova juttu valtamediassa oli hämmästys. Päälehtien kolumnistien huikeat ja karikatyyrimäiset suvaitsevaisuuden evankeliumit kelpaisivat tänään Keijo Kaarisateelle ja Häirintäyhdyshenkilöiden liitolle.

Ja sitten toisaalta – onko mikään muuttunut? Perussuomalaisten kanssa ei haluta tehdä yhteistyötä. Maahanmuutto on muka ”yksi teema” eikä siitä saa olla liian kiinnostunut, puhumattakaan huolestunut. Mikäli turvapaikanhakemista onkin jossakin vaiheessa kiristetty, on volyymi valunut muihin kanaviin – maahanmuuttajien tulo Suomeen ei vähene, vaan nousee joko rajusti tai tasaisesti.

Kaikenlaista maahanmuuton kiristämistä vastustavat tahot saavat yhä enemmän näkyvyyttä, ja heidän laitontakin toimintaansa legitimoidaan. Maahan haluavien ympärille syntyneet edunvalvontakoneistot ja taloudellista voittoa haistavat joukot edistävät asiaansa kaikilla mahdollisilla tasoilla.

Päättäjät keskittyvät muotoilemaan omaa poliiittista viiteryhmäänsä tai kulloistakin kuulijakuntaa miellyttäviä vastauksia. Kansalaisille suoranaisesti valehdellaan, että mitään ei voida tehdä: Tämä nyt vain menee näin, yrittäkää sopeutua! Globaali maailma, muuttoliikkeet, ilmastonmuutos, dippa dappa, huoltosuhde, työvoimapula, lähimmäisenrakkaus, et kai ole rasisti!

Vaikka tuntuu tietysti kivalta (hyvin usein) huomata olleensa oikeassa, ei se kuitenkaan ole asian ydin. Mikään ei olisi kauheampaa kuin se, että 15 vuoden päästä taas toteaisi, että oikeastaan mikään ei ole mennyt parempaan suuntaan, mutta että tiesinhän minä sen.