Puolueesta, arvoista, taloudesta

Kysymykset ovat perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtajaehdokkaille esittämiä. Kaikki vastaukseni täällä.

1. Mikä motivoi sinua hakemaan puolueen puheenjohtajaksi?

Olen toiminut kaksi vuotta puolueen 1. varapuheenjohtajana, ja onnistunut mielestäni tehtävässä hyvin. Puheenjohtaja Halla-ahon ilmoitettua luopumisestaan ja lukuisten pyyntöjen seurauksena päätin lähteä mukaan puheenjohtajakisaan. Olen politiikassa siksi, että haluan muuttaa asioita – eikä tästä periaatteesta ole syytä antaa periksi tähänkään profiilitehtävään haettaessa. Perussuomalaiset on vaihtoehto kaikille muille puolueille.

Omaa olemassaoloani politiikassa ja perussuomalaisissa ei määrittele se, että hirveällä draivilla tavoittelisin itselleni koko ajan korkeampia tehtäviä, vaan se, että voisin tehdä asioita hyväksi tälle maalle ja perussuomalaisia kansallismielisiä tavoitteita kannattaville. Politiikka on monenlaisia asioita, enkä itse kaihda myöskään johtamista – mutta itseni tyrkyttäjäksi minusta ei ole. Olen kunnianhimoinen ja ehkä myös kilpailullinen, mutta pelkkä pyrkiminen ei ole koskaan kiinnostanut. Kun lopulta vuosien vetkuttelun jälkeen lähdin politiikkaan, päätin olla tosissani ja tehdä parhaani.

Perussuomalaiset ei ole yhtä kuin puheenjohtajansa. Perussuomalaiset on suuri ja edelleen kasvava kansanliike, jonka luottamuksesta me puoluejohdossa ja kansanedustajina toimimme. Mikäli jäsenistö niin suo, olen valmis puolueen puheenjohtajaksi johtamaan tätä liikettä parhaan kykyni, osaamiseni ja sitoutumiseni mukaan.


2. Mitä arvoja perussuomalaisuus mielestäsi edustaa?

Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue. Ymmärrämme, että meillä on vain yksi Suomi ja tuo Suomi on juuri meille suomalaisille paras ja ensiarvoinen paikka. Ymmärrämme myös, että tuo hyvä ei ole tullut automaattisesti – siitä on jouduttu taistelemaan, vuodattamaan verta, on tehty paljon töitä, kaaduttu ja noustu. Tätä meidän esi-isiemme ja -äitiemme saavuttamaa meidän pitää suojella – itsemme, lapsiemme, lastemme lapsien, Suomen hyväksi.

Perussuomalainen kansallismielisyys nojaa moniin perinteisiin eettisiin ja kristillisiin arvoihin, joita voidaan löytää länsimaisen sivilisaation takaa laajemminkin. Nämä eivät tarkoita sitä, mitä vastustajamme usein väittävät – silmät kiinni sulkevaa kapeakatseisuutta, tympeää impivaaraa, alati muuttuvan maailman itsepäistä vastustamista. Perussuomalaiset toimii nykypäivässä, mutta kieltäytyy hyväksymästä sitä, että kaikki hyvä, perinteinen, meitä suojannut ja turvaa tuonut – olipa kyseessä sitten mikä tahansa vanha instituutio – pitäisi kyseenalaistaa ja korvata jollakin muulla. Suomalaisessa kulttuurissa on tietysti ongelmansa, mutta kun katsomme laajalle, ymmärrämme sen olevan ainakin meille paras mahdollinen. Jos ei miellytä, täältä voi tietenkin aina lähteä.

Käytännöllisemmällä tasolla perussuomalaisuus edustaa ajatusta siitä, että valtion tehtävä on suojata kansalaisiaan ja huolehtia heidän perustavanlaatuisesta hyvinvoinnistaan. Valtion tai sen alayksiköiden ei tule holhota eikä rajoittaa ihmisiä liiaksi. Ihmisellä tulee olla vastuu omasta elämästään eikä sitä voi sälyttää minnekään muualle. Heikoimmista ja niistä, jotka eivät itse voi kantaa itsestään vastuuta, tulee huolehtia, mutta on myös realistisesti ymmärrettävä, että kaikkea maailmaa ei voida pelastaa. Suomen valtion tehtävä on huolehtia suomalaisista, suomalaisten päätöksentekijöiden tehtävänä on ajaa suomalaisten asiaa. Vain kovalla työntekemisellä on mahdollisuus saavuttaa jaettavaa hyvinvointia.

Kansallismieliseen ajatteluun kuuluu olennaisesti arvo itsemääräämisoikeudesta. Suomen demokraattinen järjestelmä toimii, kun suomalaiset saavat päättää omista asioistaan. Me emme halua olla muiden määräiltävänä. Itsenäinen Suomi on meille korkea arvo. Eikä se ole vain retoriikkaa, kuten useille muille puolueille. Me tarkoitamme sitä.

Kansallismielinen ihminen huolehtii myös ympäristöstään ja suomalaisesta luonnosta, puhtaasta ilmasta, vedestä ja maasta. Hän arvostaa elinympäristöään ja muiden ihmisten elinympäristöä.

3. Mitä mieltä olette puolueen kehityksestä?

Olen ollut neljän ja puolen vuoden ajan kehittämässä puoluetta, viimeiset kaksi vuotta puheenjohtajistossa, sitä ennen sen lähellä toimien. En hakisi puheenjohtajaksi, jos en pitäisi kehitystämme hyvänä.

Emme ole likimainkaan valmis puolue emmekä sellaiseksi koskaan tule. Sekä organisaatiota että sisältöä tulee kehittää. (Tarkemmin, ks. seuraava vastaus.)


4. Miten kehittäisitte perussuomalaisia?

Olen pyrkinyt lisäämään perussuomalaisen politiikan asiakeskeisyyttä mutta aina niin, että emme muutu teknisiä seikkoja, abstraktia puuta heinää tai politiikan yleisjargonia suoltavaksi laimeaksi puolueeksi. Perussuomalaisuuden ydin ja sanoma on selvästi muista puolueista erottuva, ei vain asiakysymysten vaan myös maailmankuvan osalta. Tämä on pohja, jonka päällä seisomme. Se pohja ei saa muuttua sen mukaan, onko paikkamme gallupissa ylhäällä vai alhaalla, eduskunnassa oppositiossa vai hallituksessa.

Puolueen jäsenistössä, aktiivisissa toimijoissa ja erityisesti kannattajissa on oikeistolaisia, vasemmistolaisia, keskustalaisia, konservatiiveja, liberaaleja, kaupunkilaisia, maalaisia, asiantuntijoita, duunareita, erilaisia sosiaaliluokkia ja näkökulmia. Vaikka tämä joskus aiheuttaa haasteita, näen sen ehdottomasti suurena voimavarana. Moninaisuutta ei ole syytä rajoittaa, sillä me teemme uudenlaista politiikkaa. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että oppositiossa tällaiset asiat ovat helpompia. Myös puolueen johtaminen on hallituksessa huomattavasti vaikeampaa. Ongelmia ei pidä manata, mutta tosiasiat on tunnustettava.

Asiakeskeisyyden lisäämisen ja politiikan määrittelyn lisäksi olen pitänyt tärkeänä, että perussuomalaiset parantaa imagoaan. Vaikka me tiedämme, kuinka ihania ja mukavia olemme, kaikki muut eivät tiedä. Minustakin on typerää, että niin moni ihminen äänestää mielikuvaa eikä asiaa, mutta koska niin nyt vain on, on asiaan ollut pakko keskittyä. Tämä on erityisen tärkeää naisäänestäjien kohdalla.

Jokainen meistä edustaa perussuomalaisia, olipa paikka sitten kunnanvaltuusto, lehden mielipidepalsta, lähikauppa, eduskunta tai A-studio. Vastustajiemme epäystävälliseen tapaan rakentaa omaa kuvaansa perussuomalaisista emme usein voi vaikuttaa, mutta omaan toimintaamme voimme. Kiukuttelemmeko ja arvostelemme toisiamme ja tappelemme keskenämme vaiko teemme jotakin hyödyllistä, otamme asioista ja vaikutusmahdollisuuksista selvää ja tuemme toisiamme? Ja erityisesti – teemme johdonmukaista asiapolitiikkaa kaikkialla Suomessa.

Imagon parantaminen ei tarkoita sitä, että meidän pitää muuttua korrekteiksi, laimeiksi, tylsiksi tai erityisyyttämme hillitseviksi. Olemme heterogeeninen ryhmä, ja teemme erottuvaa politiikkaa, jolla on selvä tavoite. Pelkkä öyhöttäminen ja normien rikkominen eivät kuitenkaan ole itsessään hyviä tavoitteita. Pelkkä viestintä ilman kovaa työtä yleisön silmien ulottumattomissa ei johda mihinkään, edes internetaikakaudella, kun kilpailu sydämistä on kovaa ja politiikka yhä henkilövetoisempaa.

Täytyy olla taitoa olla kova, ajatella omilla aivoillaan ja pitää kiinni periaatteistaan, mutta silti toimia politiikkamme kokonaisedun mukaan. Poliittiset vastustajamme kyllä vastustavat politiikkaamme – meidän ei tarvitse erikseen huolehtia siitä, että he vastustavat meitä myös ihmisinä.

Läheskään kaikki politiikassa toimivat eivät ymmärrä, että puolueen etu menee sen yksittäisten toimijoiden edun edelle. Näin se kuitenkin on ja niin sen tulee olla. Terveessä yhteisössä asioista on kuitenkin aina oltava mahdollisuus keskustella eikä meidän ole syytä pelätä erimielisyyttä. Parasta kuitenkin olisi, että suuremmat tappelut hoidetaan puolueen omien seinien sisällä – eikä antaen niistä sytykettä kilpailijoillemme.

Vaikka kuulostaakin kliseeltä, politiikka on joukkuelaji. Yksikään meistä ei olisi täällä mitään ilman perussuomalaiset-puoluetta. Narsistiset, oman kuplansa suosionosoituksista liikevoimansa saavat ja muiden yli kävelevät eivät meillä yleensä kauan juhli.  

Ymmärrän erittäin hyvin, että asioihin vaikuttaminen ei aina tai edes yleensä etene suoraviivaisesti. Kovaäänisin huuto ei useinkaan ole strategisesti järkevintä, vaikka tavoite olisi oikea. Politiikassa pitäisi jaksaa olla kärsivällinen ja katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Näin olen itse koko ajan toiminut ja aion toimia jatkossakin.

5. Miten edistäisit nuorten (PS-Nuorison jäsenten) vaikutusmahdollisuuksia puolueessa?

Perussuomalaisissa nuorten asema ja ääni ovat mielestäni hyvin edustettuja. Paitsi että puolueena me vetoamme nuoriin ja nuorisokannatuksemme on varsin korkealla, näkyy heitä paljon puolueen toiminnassa. Nuorisojärjestö on tuottanut näkyviä ja taitavia poliitikkoja, joita etenkin nyt kesäkuun kuntavaaleissa saatiin hyvin läpi maan eri valtuustoihin ja muille luottamuspaikoille. Mielestäni tällainen vaikutusmahdollisuuksien saaminen on kaikkein arvokkainta, kiintiöiden tai keinotekoisten ”nuoren ääni”-positioiden sijaan. Nuorisojärjestö on edustettuna puoluehallituksessa, mikä avaa tien virallisemmalle kanavalle ja ylipäätänsä sille, että nuorisojärjestön asiat tulevat selvästi johdon tietoon.

Nuorisosta tulee väistämättä entisiä nuoria, jotka viimeistään silloin tulevat toimimaan puolueen kaikilla tasoilla. Perussuomalaiset ei ole broilerikasvattamo, mutta ehdottomasti kannatan omien nuorten avittamista eteenpäin ja tämän lähteen huomioimista myös erilaisissa rekryissä. Näin olen myös henkilökohtaisesti tehnyt.

6. Miten lisäisitte nuorten kiinnostusta politiikasta ja äänestämisestä?

Perussuomalainen sanoma vetoaa nuoriin, monestakin syystä. Yksi on varmasti se, että puhumme ymmärrettävästi, oikeista asioista, ilman turhaa politiikan peruslässytystä ja jargonia. Tärkeintä on sanoittaa asioita, joita nuoret (ja kaikki muutkin) tunnistavat, ja kuunnella, mitä heillä on sanottavanaan.  

Parhaiten nuorten kiinnostusta politiikkaan lisäävät politiikasta kiinnostuneet toiset nuoret. Siksi nuorisojärjestön asema ja toiminta ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ihan ummikko nuorten elämästä en tosin täti-iästäni huolimatta itsekään ole, koska sellaisia asuu kotonani. Äitiperspektiivi ei tosin ole ehkä se kaikkein osuvin, kun puhutaan politiikasta.

(Vastaukset kysymyksiin 7-9 täällä.)


10. Pitäisikö asevelvollisuus laajentaa koskemaan myös naisiakin?

Tämä on vaikea kysymys. Yhtäältä olen konservatiivinen siinä, että näen maan sotilaallisen puolustamisen erityisesti miesten tehtävänä. Tiedän, että kaikista miehistäkään ei ole siihen, mutta keskimäärin miehen etenkin fyysiset ominaisuudet ylittävät tässä mielessä naisen ominaisuudet. Naisilla on tietenkin tehtävänsä myös maanpuolustuksessa, ja olen ylpeä kaikista armeijan suorittavista naisista. Olen huomannut, että perussuomalaisissa on paljon armeijan käyneitä naisia.

Toisaalta ymmärrän, että pakollinen asevelvollisuus on miehille rasite, jota naisilla ei ole lainkaan. Tämä rikkoo tietenkin tasa-arvoa.

Kantani ei ole ehdoton, mutta nähdäkseni parasta olisi, että molemmille sukupuolille olisi yhteiset velvoittavat kutsunnat. Mikäli nainen ei halua mennä armeijaan, hän voisi suorittaa muunlaisia palveluksia isänmaan hyväksi. En usko, että olisi kenenkään etu, että kaikki naiset velvoitettaisiin harjoittelemaan aseen käyttöä ja vihollisen tappamista. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta sittenpä olen.

11. Tulisiko vakaviin rikoksiin syyllistyneet kaksoiskansalaiset karkottaa maasta, vaikka he olisivat syntyneet ja eläneet Suomessa?

Ensinnäkään kansalaisuuksia ei tulisi jaella kuin ilmaisia ämpäreitä, kuten nyt tapahtuu. Suomen kansalaisuus pitää ansaita integroitumalla yhteiskuntaan, ja tämä vie tietenkin pitkään. Kaikki maahanmuuttopoliittiset toimet ovat vaikeampia (tai oikeastaan lähes mahdottomia) sen jälkeen, kun henkilö on saanut kansalaisuuden. Vastaavasti suojeluasema ei koskaan saisi tarkoittaa automaattista maahan jäämistä ja kansalaisuutta. (Maahanmuuttopoliittiset linjani voi lukea esimerkiksi blogistani.)

Johtamani hallintovaliokunta käsitteli vasta kansalaisaloitteen seksuaalirikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien karkottamisesta. Saimme Halla-ahon ja Peltokankaan kanssa mietinnöstäkin varsin kriittisen (ks. esim. ”Eduskunnan hallintovaliokunta: Törkeitä rikoksia tehneet ulkomaalaiset saatava nopeasti pois maasta”), mutta teimme vielä oman vastalauseen, jossa toimme perussuomalaiset kannat esille. Tällä hetkellä ankarimmat toimet eivät ole juridisesti mahdollisia, mutta toimme esille monia lähestymistapoja, joilla asiaa voisi auttaa. (Tärkein tietenkin olisi se, että tällaista maahanmuuttoa ei lainkaan päästettäisi Suomeen.)

Kansalaisaloitteen käsittely teki selväksi sen, että keinoja rikollisten tehokkaammaksi karkottamiseksi on, mutta toisaalta myös sen, että hallituspuolueet eivät halua niitä keinoja käyttää.

Lisää aiheesta tässä uutisessa.


12. Millä konkreettisilla keinoilla parantaisit Suomen taloutta ja kilpailukykyä?

Työllisyyden parantaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tarkoita nykyhallituksen toteuttamia veronmaksajan rahalla tehtäviä työllistämistoimia (vaikka nekin voivat sosiaalipoliittisina toimina olla joskus kannatettavia), vaan ennen kaikkea yksityiselle sektorille syntyviä työpaikkoja. Mikään yksittäinen työllisyystoimi, sen paremmin pehmeä kuin kova, ei mene sen edelle, että yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää yritys-, vero-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Suomessa on työttömiä työnhakijoita ja työvoimahallinnon palveluiden piirissä noin puoli miljoonaa ihmistä. Sen lisäksi työikäisistä ennenaikaisesti eläköityneitä on noin 200 000. Heissä on paljon mielenterveyspotilaita ja nuoria, alle 35-vuotiaita. Tähän joukkoon liu’utaan koko ajan vajaa- tai osatyökykyisten joukosta. Sitkeästi työttömiksi arvioitujen määrä on 162 000 henkilöä. Heidän työllistymistodennäköisyytensä on alle 20 prosenttia ja heikoimmillaan alle 10 prosenttia eli olematon.

Näiden lisäksi työssä – eli työllisten joukossa eli työllisyysastetta nostamassa – on noin 178 000 ihmistä, jotka ovat alityöllistettyjä eli vastentahtoisesti osa-aikatyöllisiä. He haluaisivat tehdä enemmän tunteja, mutta niitä ei ole tarjolla. He todennäköisesti eivät tule toimeen palkallaan vaan tarvitsevat sosiaaliturvaa palkanpuutetta korvaamaan. Sama koskee kokoaikaisia matalapalkkasektoreiden työntekijöitä, etenkin kalliin asumisen alueilla.

Kun katsotaan työmarkkinoille saapuvia eli koulutuksessa olevia nuoria, havaitaan vielä, edellä luettelemieni ryhmien lisäksi, että ammatillisissa oppilaitoksissa on suuri joukko nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja heidän on vaikea päästä edes työharjoitteluun.

Näistä ryhmistä syntyy valtava reservi. Osan työllisyysmahdollisuudet ovat toki olemattomat, mutta osan eivät. Kaikkien työllistämisen pehmeiden keinojen pitäisi keskittyä näiden ihmisten, etenkin nuorten, työmarkkinoille saamiseen, mutta samaan aikaan on ymmärrettävä työllistämisen kustannukset. Mikäli oikeaa työllistymistä ei synny, kuinka paljon tukitoimet saavat maksaa?

Samalla olisi huolehdittava ennaltaehkäisytoimena myös siitä, että lisää heikon työmarkkina-aseman omaavia henkilöitä ei maahan tulisi eli siis on tehtävä rajoittavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tiukka eli valikoiva maahanmuuttopolitiikka on kaikkien virallisten lukujen valossa merkittävä työllisyystoimi, jolla on siten selvä vaikutuksensa julkisen talouden tilaan.

Työllisyyteen ja sitä myötä talouteen vaikutetaan myös koulutuspolitiikalla. Valtiolla pitäisi olla koulutuksen keskeisimpänä maksumiehenä suurempi ja ohjaavampi rooli koulutuksen suuntaamisessa alojen ja alueiden suhteen, koska valtio vastaa myös koulutustuotoksen seurauksista. Sikäli kun eri alojen työvoimapulat ovat laadullisia eli johtuvat osaajien puutteesta tai osaamisvajeista, heitä on koulutettava lisää. Sikäli kun työvoimapula johtuu huonosta palkasta ja työoloista suhteessa sosiaaliturvaan, on tähän puututtava.

Suomi tarvitsee oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä. Tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen.

Yleistä talouden dynamiikkaa lisätään verotusta alentamalla. Erityisesti palkansaajan verotuksen alentaminen vaikuttaa positiivisesti. Paitsi että se lisää ostovoimaa ja sitä myötä kulutusta, parantaa se myös työn kannustimia etenkin matalammilla palkka-asteilla. Valitettavasti vihervasemmistohallitus toimii täysin toiseen suuntaan.

Työn kannattamattomuus matalilla palkkatasoilla, suhteessa sosiaaliturvaan, etenkin kalliin asumisen alueilla, on päivänselvä ongelma, joka heikentää työllisyyttä ja lisää työvoiman saatavuuteen liittyviä ongelmia (joita sitten halutaan korjata tuomalla maahan ulkomaalaisia). Tästäkin aiheesta löytyy blogistani useita kirjoituksia.

Edelleen edellä mainittujen asioiden lisäksi Suomen kilpailukyvyn parantamisessa nostan esille ilmastopolitiikan vaikutukset. Kuljetuskustannusten nousu vaikeuttaa useiden yritysten toimintamahdollisuuksia. Toinen ongelma on teollisuuden hiilivuoto. Globaali ilmasto ei toivu, mutta Suomi kärsii. Vientiyrityksemme ovat talouden ja lisäarvon veturi eikä Suomi voi nousta ilman niitä.

Koulutuspolitiikan lisäksi tutkimus- ja innovaatioinvestointien tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä tuottaa ennen muuta uudenlaista kilpailukykyä. Kannatan myös yritysverojärjestelmän uudistamista perussuomalaisten esittämällä tavalla (ks. esim. vaihtoehtobudjetti 2021) investoimista ja kasvamista tukevaan suuntaan.

Suomalaisessa järjestelmässä on useita rakenteellisia jähmeyksiä, jotka heikentävät kasvun mahdollisuuksia. Krooniset menokohteet ja niiden aiheuttama taakka pahentavat tilannetta. Vaikka eurooppalainen talous nyt vetää ennätyskovaa, Suomi ei pääse nosteeseen toivotusti mukaan. Lyhyen nousun jälkeen kohtaamme jälleen ne aivan samat ongelmat. Nousu ei korjaa taloutemme ongelmia, mutta sen valossa vasemmistohallitus voi taas hetken aikaa paistatella.


13. Puolueen nettisivujen mukaan perussuomalaiset ovat mm. kristillissosiaalinen puolue. Miten kristillinen arvopohja näkyisi politiikassanne?

Kuten kysymyksen kaksi vastauksessa totesin, perussuomalainen kansallismielisyys nojaa moniin perinteisiin eettisiin ja kristillisiin arvoihin, joita voidaan löytää länsimaisen sivilisaation takaa laajemminkin. Näistä on syytä pitää voimakkaasti kiinni, etenkin nykyisellä sekopäisellä aikakaudella, kun esimerkiksi islamin uskoa tarjoillaan meille tasa-arvoisena rauhanuskontona, sukupuolen voi vaihtaa fiiliksen mukaan, miehellä on kuukautiset ja monta puolisoakin on ihan kiva juttu.

Itse erosin evankelisluterilaisesta kirkosta muutama vuosi sitten sen käsittämättömien poliittisten kantojen takia. Minulla on oma lapsena kehittynyt henkilökohtainen uskoni, joka on esimerkiksi auttanut traagisissa elämänkokemuksissa.

Kristillissosiaalisuus liittyy mielestäni monin perinteisiin kysymyksiin, esimerkiksi avioliittoon, sekä siihen, miten kohtelemme läheisiämme, miten näemme työn merkityksen, miten arvostamme nöyryyttä, luottamusta, altruismia ja niin edelleen.


14. Pitäisikö koko Suomi pitää asuttuna? Jos kyllä, miten?

Koko Suomi on pidettävä asumiskelpoisena. Ketään ei tietenkään voi pakottaa asumaan missään. Kaupungistuminen on tosiasia, mutta myös toiseen suuntaan on uskallettava ohjata. Toivon, että etätyöskentelyn vakiintuminen helpottaa myös erilaisia asumisvalintoja ja vaikkapa vapaa-ajan asunnon paikkakunnalla pysyvämmän asumisen.

Asumiskelpoisuus edellyttää työpaikkoja ja riittäviä palveluita. Mikään valtion virastojen siirtely ei tällaista asiaa edistä, vaan työpaikkojen on oltava yrityksissä, siis yksityisellä sektorilla. Yritysten toimintaedellytysten tulee olla kunnossa, niin verotuksen, regulaatioiden kuin vaikkapa ilmastopolitiikan suhteen. Jokainen ”ilmastokunnianhimon” lisäys nostaa esimerkiksi kuljetuskustannuksia ja vaikeuttaa monien sektorien yritysten toimintaa. Pelkkä clean ja green techin työpaikkojen syntyminen ei pelasta kokonaistilannetta, vaikka näin usein väitetäänkin.

Kuntiin on mahdollistettava erilaisia lakisääteisten tehtävien kokonaisuuksia. Jokaisessa kunnassa ei tarvitse olla samoja palveluita. Kuntien tehtäviä pitää karsia ylhäältä eli valtakunnalliselta tasolta päin. Olen aiheesta puhunut julkisuudessa ja eduskunnassa paljon. Tällaisella palvelurakennevaatimustasolla Suomessa ei ole mahdollista sen paremmin asuminen missä tahansa kuin mikään muukaan. Pää tulee vetävän käteen, kun rahat ovat loppu.

15. Miten ratkaisisitte Suomen huoltosuhteeseen liittyvät ongelmat?

Huoltosuhteeseen ja sen korjaamiseen liittyvä keskustelu on suomalaisten yhteiskunnan yksi vääristyneimpiä, ja olen käyttänyt huomattavasti aikaa ja energiaa sen virheiden korjaamiseen niin eduskunnassa kuin sen ulkopuolellakin.

Ikääntyminen ja syntyvyyden lasku ovat tosiasioita, joista emme mihinkään pääse. Tosin näidenkin yhteydessä keskustelusta usein unohtuu oleellisia seikkoja. Ensinnäkin ikääntymiseen liittyen epäedullisen huoltosuhteen ongelma on seuraavien 10–15 vuoden aikana itse itsensä korjaava, sillä ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa enää yli 75-vuotiaiden keskuudessa. Me emme siis suinkaan ikuisesti ole ”ikääntymisloukussa”, kuten toisinaan voisi kuvitella, kun vaikkapa kuuntelee vaatimuksia valtavien ulkomailta haalittavien lähihoitajien tarpeesta.

Toisekseen syntyvyyskehitykseen on myös mahdollista vaikuttaa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että lisääntymisikäisten, etenkin naisten, lastentekohaluja heikentää luottamuksen puute omaan tulevaisuuteen, erityisesti työelämään liittyen. Pariskuntien toteutunut lapsiluku jää kauaksi lapsilukutoiveesta. Mikäli (suomalaisten) lapsilukutoive toteutuisi, meillä ei olisi syntyvyysongelmaa. Huolehtimalla paremmin työpaikoista ja julkisesta taloudesta sekä panostamalla lapsiperheiden käyttämiin palveluihin ja etuuksiin on mahdollista vaikuttaa syntyvyyteen. Naapurimaa Viro on näyttänyt hyvää esimerkkiä. Virossa ei myöskään toistaiseksi ole maahanmuutto-ongelmaa.

Huoltosuhteen parantamiseen liittyvä kaikkein suurin keskustelun vääristymä on väittää, että jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, on väistämätöntä saada lisää maahanmuuttoa. Tämä väite toistuu puolueesta ja organisaatiosta toiseen, perussuomalaiset pois lukien. (Tarkemmin aiheesta ks. blogini, josta tältäkin vuodelta löytyy useita perusteellisia kirjoituksia asiasta.)

Valitettavasti merkittävä osa Suomeen saapuvasta maahanmuutosta parantaa vain väestöllistä huoltosuhdetta mutta ei taloudellista huoltosuhdetta. Halpamarkkinoille saapuva maahanmuutto ei korjaa kestävyysvajetta, päinvastoin. Se tulee veronmaksajalle kalliiksi. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, meidän nimenomaan ei pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää hyvin heikoksi ja ansiot alhaisiksi.

Demografisia ja kestävyysvajetta kuvaavia lukuja voidaan esittää monenlaisia. Yksi pysäyttävimmistä on 43 prosenttia. Se kertoo sen osuuden ihmisistä, jotka ylipäätänsä käyvät töissä. 57 prosenttia maassa asuvista siis on joko lapsia, vanhuksia tai muuten työmarkkinoiden ulkopuolella. Tämän osuuden korjaaminen on kaikkein tärkeintä.

Taloudellisen huoltosuhteen parantaminen syntyy työllisyyden nostosta, työpaikkojen lisääntymisestä, työiän pidentämisestä, suomalaisten syntyvyyden parantamisesta ja se edellyttää julkisen talouden rönsyjen leikkaamista, menojen priorisointia ja kireää ja voimakkaasti valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Toimenpiteitä olen käsitellyt blogissani (riikkapurra.net) useissa kirjoituksissa.

Kansallismielinen ja isänmaallinen perussuomalaiset – Seinäjoen puoluekokous 2021

Teksti puolueen sivun ehdokasesittelystä.
Video julkaistaan myöhemmin.

Ks. myös ehdolle asettumisestani kertova tiedotustilaisuus.

Olen politiikassa siksi, että haluan muuttaa asioita – tästä periaatteesta ei ole syytä antaa periksi tähänkään profiilitehtävään haettaessa. Perussuomalaiset on vaihtoehto kaikille muille puolueille, ja näin tulee ollakin. Haluan, että voimme tehdä asioita hyväksi tälle maalle ja perussuomalaisia kansallismielisiä tavoitteita kannattaville.

Perussuomalaiset ei ole yhtä kuin puheenjohtajansa. Perussuomalaiset on suuri ja kasvava kansanliike, jonka luottamuksesta me puoluejohdossa ja kansanedustajina toimimme. Mikäli jäsenistö niin suo, olen valmis puheenjohtajaksi johtamaan tätä liikettä parhaan kykyni, osaamiseni ja sitoutumiseni mukaan. Itselleni tärkeintä on, että puolue saa sellaisen osaavan ja nöyrän puheenjohtajan, joka ymmärtää, että puolueen etu menee sen yksittäisten toimijoiden edun edelle.

Vaikka kuulostaakin kliseeltä, politiikka on joukkuelaji. Yksikään meistä ei olisi täällä mitään ilman perussuomalaiset-puoluetta.

Asioihin vaikuttaminen ei aina tai edes yleensä etene suoraviivaisesti. Kovaäänisin huuto ei useinkaan ole strategisesti järkevintä, vaikka tavoite olisi oikea. Politiikassa pitää jaksaa olla kärsivällinen ja katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Näin olen itse koko ajan toiminut. Ehkä siksi karsastan häpeilemätöntä populismia, joka pyrkii vain äänten ja suosion kalasteluun. Se on yhtä huono vaihtoehto tavoitteiden saavuttamisen kannalta kuin valita tehtäviin poliittisesti taitamattomia henkilöitä.

En ole koskaan kaihtanut johtamista, mutta itseni tyrkyttäjäksi minusta ei ole. Olen kunnianhimoinen, mutta pelkkä pyrkiminen ei kiinnosta. Kun lopulta vuosien vetkuttelun jälkeen lähdin politiikkaan, päätin olla tosissani ja tehdä parhaani. Olen suoriutunut tehtävistäni mielestäni hyvin.

Minulle perussuomalaiset on ennen muuta kansallismielinen ja isänmaallinen puolue. Meillä on vain yksi Suomi, juuri meille suomalaisille paras ja ensiarvoinen paikka. Tuo hyvä ei ole tullut automaattisesti – siitä on jouduttu taistelemaan, vuodattamaan verta, on tehty paljon töitä, kaaduttu ja noustu. Tätä meidän esi-isiemme ja -äitiemme saavuttamaa meidän pitää suojella – itsemme, lapsiemme, lastemme lapsien, Suomen hyväksi.

Olen työssäni pyrkinyt lisäämään perussuomalaisen politiikan asiakeskeisyyttä ja asiallisuutta mutta aina niin, että emme muutu teknisiä seikkoja, abstraktia puuta heinää tai politiikan yleisjargonia suoltavaksi laimeaksi puolueeksi. Perussuomalaisuuden ydin ja sanoma on selvästi muista puolueista erottuva, ei vain asiakysymysten vaan myös maailmankuvan osalta. Tämä on pohja, jonka päällä seisomme. Se pohja ei saa muuttua sen mukaan, onko paikkamme gallupissa ylhäällä vai alhaalla, eduskunnassa oppositiossa vai hallituksessa.

Pelkillä hyvillä poliittisilla mielipiteillä ei pitkälle pötkitä. Puheenjohtajan pitää osata edistää tavoitteita johdonmukaisesti ja strategisesti, oppia virheistä ja suurten paineidenkin keskellä muistaa, että täällä toimitaan vain ja ainoastaan jäsenistön ja äänestäjien luottamuksesta.

Pakkoruotsi, Nato ja rokotetodistukset

(Kysymykset ja vastaukset ovat osa PS-Nuorison puoluekokouksessa ehdolla oleville lähettämästä kysymyspatteristosta. Julkaisen omat vastaukseni näistä kolmesta kysymyksestä etukäteen. Liikkeellä on paljon sekä tahallista että varmasti tahatontakin väärää tietoa koskien ajatuksiani.)

7. Miten puuttuisit ns. pakkoruotsiin?

Olen ennen politiikkaan ja puolueeseen tuloa ollut pakkoruotsin säilyttämisen kannalla. Uskoin, että säilyttämällä kielivaatimukset esimerkiksi tietyissä työtehtävissä, kykenemme jarruttamaan monikultturismia eli ongelmallista massasiirtolaisuutta ja etenkin tämän mukana tulevien vieraiden kielten kuten arabian ja somalin uimista suomalaisen yhteiskunnan instituutioihin. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, sillä myös kielivaatimuksista, kuten kaikista muistakin vaatimuksista, joustetaan näiden kunniakansalaisten kohdalla. Ruotsin kielen vaatimukset kiusaavat lähinnä suomalaisia. Peli on siis näiltä osin hävitty, eikä ruotsin kielen pakolliselle lukemiselle ole perusteita tästäkään suunnasta katsoen.  

Lisäksi olen ollut koulutuspoliittisissa ja pedagogisissa näkemyksissäni aina sitä mieltä, että koulun valinnaisuutta ei saa lisätä. Tämä on valitettavasti suunta, johon koko ajan mennään. Samalla oppimistulokset laskevat, eriytyminen kiihtyy ja pahoinvointi kasvaa.

Päinvastoin haluankin nostaa vaatimustasoa ja lisätä sekä matemaattisten aineiden että kielten opiskelua. En kuitenkaan kannata pakkoruotsia myöskään tältä osin, vaan kielen (englannin lisäksi) saisi valita itse. Monet valitsevat joka tapauksessa ruotsin.

Toisin sanoen, en kannata pakkoruotsia, ja koko reliikki pitäisi poistaa koulusta. En ole koskaan pakkoruotsia politiikassa muutenkaan edistänyt, vaan kirjoitus, jota aina välillä halutaan revitellä, on kirjoitettu ennen politiikkaan mukaantuloa. Se oli sen aikainen näkemykseni eikä minulle ole vaikeaa myöntää, että erehdyin. En myöskään ymmärtänyt, miten tärkeä asia tämä on niin monille.

Poliittisessa toiminnassani olen useita kertoja nostanut esille ruotsin kieleen liittyviä ongelmia, kuten erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toteutuvaa suoranaista sortoa suomenkielisiä kohtaan (esimerkiksi Pietarsaari). Olen vastustanut ruotsin palauttamista kirjoitettavaksi ylioppilasaineeksi ja muutenkin pitänyt aihetta esillä.

Valitettavasti pakkoruotsin vastustajien joukossa on myös henkilöitä, joiden myrkky on vielä paljon paksumpaa, ja tuota olen taas saanut viime päivinä maistaa. Erittäin syvä viha ja kauna kaikkea Ruotsiin ja ruotsin kieleen liittyvää, kuten kaksikielisiä ihmisiä kohtaan, jopa halu hävittää kaikki Ruotsiin ja ruotsiin liittyvä Suomesta, ovat nostaneet päätään. Kaikkea tällaista tietenkin vastustan.

Perussuomalaisten tulee jatkaa pakkoruotsin poistamisen edistämistä. Samalla on välttämätöntä ajaa etenkin peruskoulun alasajon pysäyttämistä ja koulun arvon palauttamista, muun muassa huolehtimalla opetettavien aineiden laaja-alaisuudesta ja vaatimustasosta.

Lisäkommentti: Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että se, että politiikassa voi tarkistaa kantojaan paremmaksi, on hyvä asia. Eikä senkään käsittäminen olisi pahitteeksi, että perussuomalaisissa ei kaikkien tarvitse olla kaikista asioista samaa mieltä. Selvisimmehän me juuri neljä vuotta puheenjohtajan ”väärän” Nato-kannankin kanssa, vai mitä?

8. Mitä mieltä olet koronapassista?

En kannata mallia, jossa rokotteen ottaneilla on erityisoikeuksia rokottamattomiin nähden. Rokotemyönteisyys voidaan taata ainoastaan vapaaehtoisuuden kautta. Pakkorokottaminen tai käytännön pakon sanelema pakkorokottaminen eivät kuulu Suomeen. Sellainen ainoastaan lietsoisi vastakkainasettelua, jo nyt kuumina käyvinä salaliittoteoreetikkoja ja yhteiskunnan polarisaatiota. Rokotemyönteisyys on Suomessa korkealla tasolla, ja tämä voidaan säilyttää ainoastaan pidättäytymällä pakkokeinoista. Kaikkien halukkaiden tulee saada rokote nopeasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sairaalahoidossa ja vaikeiden ja pitkittyneiden oireiden saajissa rokottamattomat ovat huomattavasti yliedustettuna.

Toivoisin, kuten olen koko koronan ajan toivonut, että ihmisiä informoitaisiin myös siitä, mitä he itse voivat tehdä terveytensä eteen. Vaikka virusta vastaan ei voi yksittäisillä toimilla taistella ja seuraukset ovat monesti arpapeliä, voivat useimmat meistä tehdä toimia vahvistaakseen omaa terveyttään ja immuniteettiaan. Normaali paino ja tarvittaessa laihduttaminen, terveellinen ruokavalio ja liikkuminen ovat avainasioita hyvän elämän saavuttamisessa eikä niiden merkitystä myöskään ilmeisesti jäädäkseen tulleen koronaviruksen kohdalla pitäisi ohittaa.

Sairaudet iskevät joskus salakavalasti, mutta lähes kaikilla on myös vaikutusmahdollisuutensa omaan terveyteensä. Jos ihmisellä on itse aiheutettu metabolinen oireyhtymä, hän tupakoi eikä välitä siitä, mitä panee suuhunsa, pari rokotetta ei tässä kokonaisuudessa paljon paina.

Kansanterveyden edistämisen pitäisi olla paljon korkeammalla terveyspolitiikassamme. Se olisi paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevää.

9. Kannatatko Nato-jäsenyyttä?

En kannata. Jos Suomi olisi liittynyt Natoon, se olisi pitänyt tehdä 90-luvun alussa. Enää sellaista optiota ei ole eikä sitä pidä tavoitellakaan.

Itsenäinen uskottava kansallinen puolustus on kaiken perusta. Puolustuspoliittista yhteistyötä tulee jatkaa, mutta se on vain tätä palveleva lisä.

Yleisesti ottaen on todettava, että suomalainen puolustuspoliittinen keskustelu on toisinaan surkuhupaisaa. Nato ei ole mikään kauppa, johon voi kävellä sisään ja todeta haluavansa ostaa jäsenyyden, jonka sitten tuosta noin vaan saa. Toisaalta yksikään puolue ei sellaista edistäisi, niin kauan kun kansalaiset sitä niin vahvasti vastustavat.

Nato-kysymys kuuluu tietyllä tapaa politiikan knoppikysymyksiin. Toivoisin, että poliittinen kiinnostus ja keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta olisi populaarilla tasollakin hieman syvällisempää.

Purra vastaa Saarikolle: Emme vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huviksemme

TIEDOTE 14.7.2021

Hallitus haluaa enemmän kuin kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton vuosikymmenen loppuun mennessä. Valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmoitti Ylellä (13.7.) haluavansa Suomeen ”reilusti lisää ulkomaisia työntekijöitä” ja ”asennemuutoksen”. Kaikilta ministereiltä ja useilta hallituspuolueiden edustajilta kuullaan jatkuvasti samanlaisia lausuntoja. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kritisoi näitä tavoitteita.

Perussuomalaisten kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että perussuomalaiset ei vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huvikseen, vaan siksi, että se aiheuttaa kustannuksia veronmaksajalle ja on julkisen talouden kestävyyden kannalta negatiivista.

– Vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin korkeamman elintason maahan saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Näiden henkilöiden saamat palkat ja maksamat verot jäävät huomattavasti jälkeen kantaväestöstä. Nettotulonsiirrot ovat negatiiviset kantaväestöön nähden eli muuttajat saavat paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia, Purra sanoo.

– Tämä ei ole ulkomaalaisvastaista propagandaa vaan tilastollinen tosiasia. Tosiasioita ovat myös palkkakehityksen hidastuminen, työehtojen väärinkäytökset ja laaja hyväksikäyttö sekä tietenkin se, että Suomessa on jo valmiiksi valtava joukko kouluttamattomia työttömiä tai alityöllistettyjä, Purra jatkaa.

Työ ei kannata

Purra muistuttaa myös, että useiden matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyys myös laskee muutamien vuosien maassaolon jälkeen samanikäisen kantaväestön työllisyyden alle.

– Esimerkiksi ministeri Saarikon hehkuttamista maatalouden töistä onnistutaan hyvin helposti irtisanoutumaan ja siirtymään pois työmarkkinoilta, vaikkapa kielikoulutukseen, ja silti voidaan jäädä maahan. Koska itse saan tästäkin ilmiöstä paljon työnantajilta tietoa, minun on vaikea uskoa, että se ei olisi myös ministerin tiedossa, Purra sanoo.

– Matalapalkka-aloille saapuvat työperäiset maahanmuuttajat eivät siis läheskään aina pysy töissä ja vaikka pysyisivätkin, he käyttävät sosiaaliturvaa ja palveluita keskimäärin selvästi enemmän kuin maksavat veroja. Tällaisen työvoiman haaliminen epätyypillisiin ja matalan tuottavuuden työsuhteisiin ei anna millään lailla pysyväisluonteisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen, Purra sanoo.

Ministeri Saarikko ei ymmärrä palkanmuodostusta

Saarikko väittää Ylen jutussa, että Suomessa ei moni ala toimisi lainkaan ilman muualta tulevaa työvoimaa.

– Miten niin ei toimisi? Kyse on ennen muuta siitä, että kyseisellä palkkatasolla käteen jäävien ansioiden osalta se ei toimisi. Eivät suomalaiset ole yhtäkkiä lopettaneet olemasta sopivia tai halukkaita työskentelemään joukkoliikenteessä, vanhustenhoidossa, ravintola-alalla, siivoojina tai edes maataloudessa, jos se oli taloudellisesti kannattavaa suhteessa siihen, että saman rahan saa muullakin tavoin, Purra sanoo.

– Tuotannontekijämarkkinoiden perusrakenteessa työvoiman hinta eli palkkataso joustaa ylöspäin, mikäli työvoiman kysyntä kasvaa ja työvoimasta on pulaa. Rajan yli saapuva halpojen työntekijöiden virta rikkoo tämän mallin. Mutta joku lopulta maksaa erotuksen, ja se joku on veronmaksaja, Purra opastaa.

– Matalapalkkamaahanmuuton hehkuttaminen on yksi tämän päivän suurimpia bluffeja. En voi ymmärtää, että tästäkään asiasta ei voida puhua rehellisesti. Ongelma ei varmasti ole helppo ratkaistava, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa, Purra sanoo ja muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa suunnitellaan matalapalkkamaahanmuuton rajoituksia.

Purran mukaan jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että Suomeen halutaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita.

– Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Ongelmat ovat rakenteellisia

Purran mukaan suomalaisen sosiaaliturvan taso ja muut hyvinvointiyhteiskunnan edut varmistavat sen, että ihmisellä ei pidemmän päälle ole kannusteita työskennellä matalien palkkojen aloilla.

– Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen.

– Sen jälkeen kun matalalla palkalla Suomeen työskentelemään tullut ihminen on vakiinnuttanut oleskelunsa maassa, eli saanut oleskeluluvan tai jopa kansalaisuuden, hän huomaa nopeasti samat heikot työnteon kannustimet kuin suomalainenkin, eli matalan käteen jäävän palkan eteen ei kannata käydä töissä.

– Ei tämän ymmärtäminen vaadi kummoista maahanmuuttopolitiikan ymmärtämistä. Taloustieteen perusopit riittävät, Purra sanoo.

– Asian ääneen sanominen ei ole kenenkään syyllistämistä, Purra lisää.  

– Monet työperäisen maahanmuuton kannattajat usein huomauttavat, että onhan Suomestakin menty Ruotsiin töihin ja Euroopasta on menty Yhdysvaltoihin. Tämä on totta, mutta silloin ulkomaille mentiin tekemään työtä, integroiduttiin maahan, opeteltiin kieli ja tehtiin jopa kantaväestöä enemmän töitä, jotta päästiin elämässä eteenpäin. Ei ollut sosiaalivaltion verkkoja, joiden varaan jäädä.

Sosiaaliturva kansalaisuusperustaiseksi ja muita ratkaisuja

Purran mukaan kouluttamattoman työvoiman saapuminen voisi olla kestävää ainoastaan tilanteessa, jossa työlupaan ei liittyisi oikeutta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin.

– Mikäli sosiaaliturvajärjestelmämme olisi kansalaisuusperustainen, tällaisia ongelmia ei olisi. Silloin työperäinen maahanmuutto ihan oikeasti olisi työperustaista, ja työnantajan olisi maksettava palkka, jolla täällä myös tulee toimeen. Moni muukin maahanmuuttoon liittyvä ongelma helpottaisi, Purra sanoo.

– En valitettavasti kuitenkaan usko, että hallituksella on intoa lähteä kehittämään kansalaisuusperustaista sosiaaliturvaa ja siihen rinnalle kansalaisuuden myöntämisen kiristämistä. Päinvastoin esimerkiksi vihreät esitti vasta maahanmuuttajien tekemän työn ja sosiaaliturvan entistä läheisempää yhteyttä. Tämä tietää vain huonoa, siis lisää maksettavaa veronmaksajalle.

Perussuomalaiset on esittänyt 3000 euron palkkarajaa maahan EU:n ulkopuolelta saapuvalle työperäiselle siirtolaisuudelle. Kausityöntekijöitä raja ei koskisi.

Purran mukaan Suomi tarvitsee matalapalkkamaahanmuuton sijaan oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä.

– Lisäksi tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen. Kansallisen koulutuspolitiikan vastuulla on huolehtia, että oikeilla aloilla ja mahdollisimman hyvin myös oikeilla alueilla on riittävä määrä osaavaa työvoimaa, Purra sanoo.

– Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.

Lyhyesti kuntavaaleista – ja kiitos!

Tämän postauksen julkaiseminen venyi näin myöhään, koska kuvittelin tekeväni vähän laajemman analyysin vaaleista – sekä puolueen että Kirkkonummen osalta. Nyt tiistai-iltana klo 21, kun vieläkin ovat päivän hommat kesken, on todettava, että en ehdi kirjoittaa sellaista ainakaan säällisessä ajassa vaalien jälkeen – eli viimeistään tänään.

Perussuomalaisilla meni erinomaisesti lähes jokaisessa kunnassa, mutta kuten olemme nähneet, media ja vastustajamme itkevät (so. nauravat), että tussahti. Kyseessä lienee jokin uusi strategia, jonka tavoitteena on saada suurin voittaja näyttämään epäonnistujalta. Se tosiasia, että jäimme gallupeista, on valitettavasti toistunut kaikissa kuntavaaleissa eikä tullut yllätyksenä.

Tällä kertaa äänestysprosentti jäi entistä alhaisemmaksi, kivuten vain hädin tuskin yli 55 prosentin. Olen jo valmiiksi erittäin huolestunut seuraavaksi koittavien aluevaalien (so. maakuntavaalien) äänestysaktiivisuudesta. Jos edes yksikään puolue ei kykene uskottavasti perustelemaan tällaisen himmelin merkitystä, miten asia – tai aluevaltuustojen merkitys – saataisiin myytyä äänestäjille, kun kuntavaalejakaan ei tämän paremmin saada.

Mitä enemmän vaaleja on, sitä enemmän puolueorganisaatiot muuttuvat vaalikoneiksi. Mitä enemmän ne muuttuvat vaalikoneiksi, sitä hankalampaa on tehdä varsinaista pidemmän tähtäimen politiikkaa ja esittää johdonmukaisia vaihtoehtoja. Ja tästä edelleen seuraa se, että kansalaiset uskovat yhä vähemmän poliitikkojen ja demokraattisen prosessin mahdollisuuksiin muuttaa asioita – ja äänestävät yhä vähemmän.

Kuka haluaa antaa soteasiansa aluevaltuuston päätettäväksi? Sellaisen aluevaltuuston, jossa istuu lähinnä pelkkiä kansanedustajia alueiden isoista kunnista? Sellaisen, jonka mandaatti nojaa 20 prosentin äänestysaktiivisuuteen?

Ennen hallituksen runnoman soteuudistuksen ja seuraavien vaalien enempää manaamista totean kuitenkin sunnuntain kuntavaalituloksista vielä sen, että myös Kirkkonummella perussuomalaiset teki suuren nousun. Kolmen hengen valtuustoryhmämme kasvoi seitsemään valtuutettuun.

Itse yli viisinkertaistin äänimääräni edellisistä kuntavaaleista, ja olen tietenkin sekä häkeltynyt että kiitollinen. Lämmin kiitos kaikille tukijoilleni ja äänestäjilleni!

Kiitos perussuomalaiset, ollaan ylpeitä ja iloisia hienosta tuloksesta! Onnea uusille valtuutetuille ympäri maan!

Kiitos! (14.6.)



Kirkkonummi ja tilanne ennen vaaleja [kuntavaalit 2021]

Kirkkonummi on 40 000 asukkaan Länsi-Uudenmaan kunta, joka rajoittuu muun muassa Espooseen. Olemme perinteisesti hyvinvoiva, mutta nyttemmin karmeissa veloissa. Lainakannan on edelleen arvioitu jopa kaksinkertaistuvan nykyisestä vuoden 2023 loppuun mennessä.

Vastaavasti verotulot eivät ole kehittyneet niin suotuisasti kuin olisi odottanut. Taakkaa ovat lisänneet valtavat ja osin reilusti yli budjetoidun menneet investoinnit. Vaikka väkiluku kasvaa ja elinvoimaakin piisaa, ei kunta todellakaan ole vaillla ongelmia. Muun muassa täysin kaistapäistä pienten asuntojen rakentamisen vimmaa ja sen vaikutuksia käsittelin blogissani muutama viikko sitten.

Yle kuntatutka 2021

Viime vaaleissa perussuomalaiset sai valtuustoon neljä edustajaa (valtuuston koko 51 paikkaa), joista yksi loikkasi myöhemmin ensin sinisiin ja sitten vielä eteenpäin. Valtuustoryhmämme on siis ollut hyvin pieni, ja se on tietenkin näkynyt myös toiminnassa. Kauden puolivälissä saimme viimein jäsenen kunnanhallitukseen, mikä huomattavasti paransi vaikutusmahdollisuuksiamme.

Itse olen valtuuston jäsen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja. Luovuin lautakunta- ja ylikunnallisista paikoista tultuani valituksi kansanedustajaksi ja puoluejohtoon. Vaikka päätös oli ajankäytön kannalta välttämätön, vaikutti se valitettavasti myös niin, että en enää ollut läheskään yhtä hyvin perillä Kirkkonummen asioista.

Kirkkonummen valtapuolueet ovat perinteisesti kokoomus ja rkp. Viime vaalien suurin oli kokoomus, vaikka ryhmä kahdella paikalla pienenikin. Suurimpaan vaalivoittoon ja rkp:n kanssa jaetulle kakkospaikalle pääsi vihreät, mutta puolueen iloa ei kestänyt kauan, sillä ryhmä hajosi kahtia. Toinen puoli jäi vihreäksi, toinen aloitti nimellä Pro Kirkkonummi. Tämä uusi lista on sittemmin kerännyt useampia edustajia ja ehdokkaita myös muista ryhmistä. Pohja on kuitenkin vahvan vihreä.

Neljä viikkoa ennen vaaleja tilanne on jännittävä. Mitä tahansa voi tapahtua. Toivon ja odotan, että saamme huomattavasti viime vaaleja paremman tuloksen. Myös monet muut puolueet ovat onnistuneet listojen täyttämisessä.

Yle kuntatutka 2021.

Kokoomuksesta on lähdössä suuri määrä konkareita, ja tilalle on tullut uusia kasvoja. Jotkut sanovat, että kokoomus menettää paikkojaan, mutta saa nyt nähdä.

Kirkkonummen rkp on hyvin monimuotoinen puolue ja sisältää konservatiiveja ja ultraliberaaleja oikealta vasemmalle. Valtuuston puheenjohtajana toimii rkp:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz. Vaikea sanoa, miten rkp:n kannatus kehittyy. Adlercreutz on ollut kunnan ylivoimainen ääniharava.

Perussuomalaiset on kunta-asioissa tehnyt eniten käytännön yhteistyötä kokoomuksen kanssa, mutta yleisesti ottaen koko valtuustosalista löytyy tilannekohtaisesti samanmielisyyttä ja yhteistyötä yli rajojen. Varsinaisia riitoja on vähänlaisesti tai ne ovat ryhmien sisäisiä. Jos esimerkiksi vertaa Helsingin – tai edes Espoon – valtuustoihin, ei meillä ole mitään sellaista. Onneksi.

Tasan neljä viikkoa varsinaiseen vaalipäivään. Tsemppiä, Kirkkonummen perussuomalaiset!

”Työperäinen maahanmuutto” – Keisarilla ei ole vaatteita

Työperäisen maahanmuuton lisääminen on toimenpide, jonka perään huutelevat niin hallitus kuin oppositio perussuomalaisia lukuun ottamatta, oikeiston ja vasemmiston etujärjestöt ja useat muut yhteiskunnan tahot. Työperäisen maahanmuuton lisääminen ei aiheuttanut ongelmia päättyneessä kehysriihessä, sillä kaikki puolueet ajavat sitä, koko ajan yhä voimakkaammin. Se oli ensimmäinen asia, jonka riihestä tiedettiin olevan tulossa.

Työperäiseen maahanmuuttoon – kuten maahanmuuttoon yleensä – liittyy edelleen paljon harhauskomuksia, jotka leviävät tehokkaasti median toistaessa papukaijana sen lisäämisen välttämättömyyttä. Hyvin harvoin mennään asiassa riittävän syvälle, ja niinpä poliittinen keskustelu etenee hokemien tasolla.

Vielä joitakin vuosia sitten oli tavallista, että maahanmuuton kannattajat puhuivat vain maahanmuutosta, tarkoittaessaan kaikkea turvapaikanhakijoista siivoojien kautta finlaysoneihin ja karl fazereihin. Perussuomalaisten ohjeistaessa on vähitellen päästy siihen, että ainakin työperäinen osataan erottaa humanitaarisesta ja sosiaalisesta maahanmuutosta.

Myöskään työperäistä maahanmuuttoa ei pitäisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena, koska se sisältää kaikenlaista marjanpoimijoista eli kausityöntekijöistä matalapalkka-aloille suuntautuvan kouluttamattoman maahanmuuton kautta korkeasti koulutettuihin kansainvälisiin osaajiin. Viimeksi mainittuja tulee huomattavan vähän verrattuna ensin mainittuihin. Näiden eri kategorioiden vaikutukset julkiseen talouteen ovat tietenkin toisistaan eroavat.  Useimmat keskusteluun osallistuvat kyllä tietävät tämän, mutta eivät välitä. Tämä yksinkertainen tosiasia ei lainkaan tunnu haittaavan niitä, jotka vain vaativat kurkku suorana työperäisen maahanmuuton lisäämisestä. Mielikuvaa rakennetaan kanadalaisesta insinööristä ja aasialaisesta työrobotista, todellisuus on afrikkalainen siivooja ja aasialainen postinkantaja. Tai kuusi kuukautta Suomessa työskentelevä telakkatyöntekijä. Tai suomalaiset rakentamisen osaajat kortistoon ajava ukrainalainen.

Kuva

Halpatyövoimaa, ei osaajia

Suomeen ei tule oikeita kansainvälisiä huippuosaajia EU-maiden ulkopuolelta. Suomeen tulee väkeä matalapalkka-aloille. Viime vuosi, koronavuosi, oli kaikkien aikojen ennätys työlupien myöntämisessä EU:n ulkopuolelta saatavuusharkinnan piirissä oleville aloille saapuville. Tänä vuonna kasvua tulee edelleen paljon. Ylivoimaisesti eniten lupia annetaan siivoojille, ravintolatyöntekijöille, hitsaajille ja puutarha- ja vastaaville työntekijöille. Nimenomaan tätä kategoriaa halutaankin lisätä, vaikka kaikki eivät sano sitä ääneen.

Erityisasiantuntijoiden ryhmässäkään ei paljon niitä amerikkalaisia huippuosaajia näy, vaan suuri enemmistö on intialaisia koodareita, joiden palkka nostetaan usein eri tavalla kikkailemalla vaadittavaan 3000 euroon, jonka nähdään olevan erityisasiantuntijan raja. Intialaiskoodarien maahantuontiin ja työskentelyyn liittyy aivan vastaavia ongelmia kuin maahanmuuttovaltaisiin matalapalkka-aloihinkin, joista saamme jatkuvasti lukea lehdistä. Alipalkkausta, työehtojen rikkomuksia ja niin edelleen. Keskipalkka on selvästi alhaisempi kuin suomalaisilla alan työntekijöillä.

Sipilän hallitus aloitti Talent Boost -toimenpideohjelman, jolla piti houkutella kansainvälisiä osaajia. Houkuttelu oli heikkoa. Nykyinen hallitus volyymiä lisätäkseen on hylännyt toiveen osaajista ja laajentanut ohjelman koskemaan laajamittaisesti työvoiman maahanmuuttoa yleensä.

Suomessa puhutaan jopa asiantuntijatasolla osaajista, kun tarkoitetaan kouluttamatonta matalapalkka-alojen työvoimaa, huippuosaajista, kun tarkoitetaan vaikkapa yhä kovempiin työoloihin ja heikkoon palkkaan mukisematta suostuvia ulkomaalaisia hoitajia. Työvoimapula, osaajapula, pula kuin pula, kaikki vaativat näitä maagisia osaajia.

Mistä sitten on oikeasti kyse?

Tuskin mikään taho vastustaa korkeasti koulutettuja siirtolaisia. Mille tahansa maalle tällaiset kansainväliset osaajat kelpaavat. EU yrittää kilpailla heistä esimerkiksi Aasiaa ja Yhdysvaltoja vastaan eikä pärjää kovin hyvin. Suomen kaltainen maa jää nuolemaan näppejään, koska palkkatasomme ei ole yleisesti ottaen kilpailukykyinen mutta toisaalta verotuksemme on korkea. Meillä on etumme, kuten luonto ja suhteellinen turvallisuus, mutta toistaiseksi nämä tekijät eivät ole saaneet huippuosaajien virtaa kohdistumaan Suomeen. En usko tilanteen muuttuvan.

Sen sijaan muunlaisia virtoja ei tarvitse erityisesti houkutella. Kouluttamaton tai vähän koulutettu siirtolaisuus, riippumatta siitä, ovatko henkilöt turvapaikanhakijoita vai työperäisiä, haluaa korkeamman elintason maihin kaikkialla maailmassa. Tässäkään ei ole mitään ihmeellistä. Tomaatit poimii Espanjassa laiton siirtolainen Afrikasta, Yhdysvaltojen pelloilla työskentelee meksikolainen, ukrainalainen haluaa Eurooppaan, nigerialainen Suomeen opiskelemaan.

Sen sijaan suomalaisen sosiaaliturvan taso ja muut hyvinvointiyhteiskunnan edut varmistavat sen, että kenellä tahansa, joka onnistuu vakiinnuttamaan oleskelunsa täällä, ei pidemmän päälle keskimäärin ole kannustimia työskennellä matalien palkkojen aloilla. Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista ja kannustimista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen.

Halpamaahanmuutto tulee kalliiksi

Matalapalkka-aloille saapuvien henkilöiden työllisyysaste laskee, hieman lähtömaasta riippuen, muutamien vuosien maassaolon jälkeen kantaväestön työllisyyden alle. Matalapalkka-aloille saapuvat työperäiset maahanmuuttajat eivät siis pysy töissä.

Toisaalta kuten olemme myös tilastojen ja rekisterien avulla osoittaneet, vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Nettotulonsiirrot laskevat pian erittäin negatiivisiksi kantaväestön nähden. Muuttajat saavat siis paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia.

Kouluttamattoman työvoiman haaliminen kehittyvistä maista epätyypillisiin ja matalan tuottavuuden työsuhteisiin ei anna millään lailla pysyväisluonteisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen. Sosiaalisen maahanmuuton ohella tällainen työperäinen maahanmuutto lisää huono-osaisuutta ja pienituloisuutta ja eriarvoisuutta. Hallitus väittää vähentävänsä eriarvoisuutta, mutta niin kauan kuin maahanmuuttopolitiikka on tällaista, se lisää sitä. Vieraskielisyys näyttäytyy yhä oleellisempana tekijänä huono-osaisuuden ja eriarvoisuuden arvioissa, olipa kontekstina sitten koulu, asuinalue, sairastavuus tai sosiaaliset ongelmat.

Hallituksen traagiset virheet

Hallitus ilmoitti puoliväliriihestään, että sen tavoitteena on kasvattaa työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa huomattavasti. Hallitus haluaa vähintään kaksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton nykytasosta vuoteen 2030 niin, että 50 000 työperäisen maahanmuuttajan kokonaislisäys toteutuu. Sen jälkeen tavoitteena on saavuttaa edelleen 10 000 maahanmuuttajan vuosittainen lisäys. Lukemat ovat valtavia, mutta eivät yllättäviä. Ne toistavat kaiun lailla niitä vaatimuksia, joita ympäriinsä maassamme kuulee.

Hallitus väittää, että työperäinen maahanmuutto kasvattaa työllisyyttä ja että tämä on kestävin keino vahvistaa julkista taloutta. Samaan aikaan hallitus on löytänyt työllisyysvaikutuksia jopa kotouttamisen lisäämiselle, vaikka tällekään VM ei anna minkäänlaista vaikutusta.

Hallituksen väitteet työperäisen maahanmuuton hyödyistä julkiselle taloudelle eivät pidä paikkaansa. Sen esittämillä keinoilla ei tulla lisäämään oikeasti julkista taloutta hyödyttävää työperäistä maahanmuuttoa, mutta kylläkin sitä heikentävää matalapalkka- ja muuta sosiaalista maahanmuuttoa. Suomessa ei ole koskaan ollut eikä edelleenkään näköpiirissä näy sellaista valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa, joka olisi vähimmäisedellytys sille, että maahanmuutosta olisi saatavissa minkäänlaisia kokonaistaloudellisia hyötyjä. Saattaa olla, että jotkut tahot oikeasti kuvittelevat, että nyt ollaan tekemässä joitakin muutoksia, joilla painopiste siirtyy koulutettuihin osaajiin, mutta yksikään hallituksen esittämä toimenpide ei viittaa tähän. Ainoa, mikä merkittävästi edelleen tulee nousemaan, on matalapalkkamaahanmuutto.

Saatavuusharkinta romutetaan viimeisiltäkin osiltaan

SDP on luvannut, että saatavuusharkintaa eli ainoaa estettä EU-alueen ulkopuolelta saapuvan vapaan siirtolaisuuden tiellä ei tämän hallituskauden aikana pureta. Nyt tämä lupaus näkyy pyörretyn, sillä saatavuusharkintaan – siihen vähään, mitä siitä on enää jäljellä – on tulossa romautus. Esimerkiksi saatavuusharkinnan ”alueellinen sujuvoittaminen” tarkoittaa sitä, että liberaaleimmat linjaukset eri aloilta otetaan käyttöön koko maassa eli esimerkiksi, että Uudenmaan päätökset ravintolatyöntekijöistä levitetään kaikkiin maakuntiin.

Tämä päätös tekee täysin naurunalaiseksi pääministerin vappupuheessaan tekemät lupaukset työmarkkinoista. Mikäli demarit olisi kiinnostuneita duunareista ja suomalaisten työmarkkinoiden balanssista, puolue ei tekisi tällaista takinkääntöä. Huomion keskittäminen siihen, mitä tapahtuu vientialoilla, joissa työntekijän neuvotteluasema on aina ollut huomattava, jättää tyystin varjoonsa sen keikauksen, jossa yhä kiihtyvämmällä tahdilla yksi matalapalkka-ala toisensa jälkeen siirretään maahanmuuttajavaltaiseksi.

Aina kun puhutaan saatavuusharkinnasta, kyse on EU:n ulkopuolelta saapuvasta kouluttamattomasta matalapalkkamaahanmuutosta, ei mistään muusta. Saatavuusharkinta ei koske osaajia, ei asiantuntijoita, ei EU:n väestöä, ei kausityöntekijöitä. Kun hallitus väittää, että ”työllisyyden edistämisen ministeriryhmä linjaa saatavuusharkinnasta”, voi olla sataprosenttisen varma, mistä puhutaan ja mitä ollaan tekemässä. Ja tämä on nyt siis tapahtumassa sosiaalidemokraattijohtoisen hallituksen aikakaudella.

Myös perheenyhdistäminen helpottuu entisestään

Käytännössä tapahtuvan saatavuusharkinnan purkamisen ohella hyvin ongelmallinen on riihessä tehty kirjaus siitä, että hallitus tarkastelee mahdollisuuksia entisestään laskea toimeentuloedellytyksiä eri maahanmuuttajaryhmillä.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jo ennestään hyvin alhaalla olleita perheenyhdistämisten tulorajavaatimuksia lasketaan. Suomi on jo nyt tässä omassa sarjassaan, ja tilanne tulee heikkenemään. Maahanmuuton, niin sosiaalisen kuin työperäisen, vaikutus julkiselle taloudelle tulee koko ajan olemaan negatiivisempi.

Korkeaa teknologiaa ja kouluttamatonta väestöä

Matalapalkka-alojen kasvun ongelmat kohdistuvat koko yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin, koska kustannukset lankeavat kaikille. Jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että haluamme Suomeen korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita. Samoin se on ristiriidassa rakennemuutoksen kanssa, sillä Suomesta, kuten muistakin länsimaista, on kadonnut satojatuhansia alhaisen osaamisen työpaikkoja ja katoaa koko ajan lisää.

Niinpä tosiasia maahanmuuton ja julkisen talouden kestävyyden kanssa on toinen kuin esitetty. Mikäli haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet, tarvitsemme taloutta vahvistavia toimia eikä meidän pidä tuottaa maahan ihmisiä, joiden työllisyys jää tai päätyy heikoksi ja osaaminen ja ansiot alhaisiksi. Maahanmuuttajista ainoastaan ne, joiden tuottavan työn panoksesta jää jotakin viivan alle, olisivat siis tältä kantilta katsoen tervetulleita. Lisäksi meidän pitäisi käydä arvokeskustelua siitä, mitä ne suomalaiset, jotka eivät halua tai kykene opiskelemaan pitkälle, tulevat tekemään tulevaisuudessa. Maahanmuuttajavaltaisten alojen heikko palkkakehitys ja imago entisestään vaikeuttavat kantaväestön halua hakeutua niille.

Vastaavia ongelmia koko ajan paisuvassa opiskelijamaahanmuutossa

Työperäisen maahanmuuton lisäämisen ohella hallitus vaatii nyt myös huomattavasti lisää opiskelijamaahanmuuttoa. Uusien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä pyritään kolminkertaistamaan vuoteen 2030 mennessä. Tässä on vastaavat ongelmansa. Ensinnäkään oppilaitostemme ns. kansainvälistyminen ei ole yksi kokonaisuus. Erityisesti ammattikorkeakouluissa opiskelee paljon afrikkalaisia. Eniten Suomeen tullaan opiskelemaan tutkintoon Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta ja Nepalista. Suomalaisiin ammattikorkeakouluihin haetaan eniten Nepalista, Bangladeshista ja Nigeriasta, yliopistoihin Nigeriasta, Pakistanista, Intiasta ja Ghanasta. Ulkomaalaisten osuus kaikista korkeakouluopiskelijoista on Suomessa jopa suurempaa kuin OECD-maissa keskimäärin. Kaikenlaisten tutkintojen suorittaneiden halutaan saada jäävän Suomeen.

Itselleni ei ole käynyt selväksi, miksi veronmaksajan pitää kustantaa ulkomaalaisten tutkintoja ja mitä hyötyä siitä meille on, varsinkaan siinä tapauksessa, että tuloksena ei ole sellaista osaamista, joka tulisi Suomea hyödyttämään. Liian usein opiskelu on vain keino hoitaa maahanpääsy, koska turvapaikkaan tai muuhun kategoriaan ei ole pääsyä. Mikäli omissa ikäluokissamme ei ole riittävästi opiskelijoita ylläpitämään kaikkia oppilaitoksia ja kaikkia aloja, niitä pitää vähentää, eikä täyttää kehittyvistä maista saapuvilla halukkailla. On sulaa hulluutta, että oppilaitokset saavat pumpata veronmaksajan rahaa siksi, että on kansallisesti päätetty kouluttaa yhä enemmän ulkomaalaisia suomalaisten määrän vähentyessä.

Koulutuspolitiikkaan vaaditaan perustava muutos

Koulutuspolitiikan merkityksestä puhutaan aivan liian vähän. On valtiovallan vastuulla, että maassa suoritetaan sellaista koulutuspolitiikkaa, että oikeilla aloilla ja mieluiten oikeissa paikoissa on oikea määrä valmistuneita, tutkinnon suorittaneita ja osaavia ihmisiä. Nyt näin ei ole. Paitsi että ammatillista koulutustamme piinaavat monet kroonistuneet ongelmat, on myös kokonaisuudessa ongelmia. Oppilaitoskentällä on eräänlainen villi länsi, jossa yksiköt kouluttavat sinne, mistä niille itselleen on saatavissa hyötyä ja resursseja. Tässä ei ole mitään järkeä.

Valtiolla pitäisi olla koulutuksen keskeisimpänä maksumiehenä suurempi ja ohjaavampi rooli koulutuksen suuntaamisessa alojen ja alueiden suhteen, koska valtio vastaa myös koulutustuotoksen seurauksista. Sikäli kun eri alojen työvoimapulat ovat laadullisia eli johtuvat osaajien puutteesta tai osaamisvajeista, heitä on koulutettava lisää. Sikäli kun työvoimapula johtuu huonosta palkasta ja työoloista suhteessa sosiaaliturvaan, on tähän puututtava.

Matalapalkkamaahanmuuton tai opiskelijoiden avuksi huutamisen sijaan vaaditaan tietoa Suomen elinkeinorakenteen suunnasta, työvoiman saatavuushaasteista ja sen edellyttämistä järkevistä toimenpiteistä. Elinkeinoalojen pitää kyetä konkreettisesti tekemään selvitystä ongelmakohdista, osaamisen ja työvoiman puutteista ja lopettaa yleinen työvoimapulan huutaminen ja maahanmuuton tarjoaminen siihen jonkinlaisena avainratkaisuna. Vastaavasti median pitäisi sivistyä perehtymällä oleellisiin lukuihin, prosesseihin ja tilastoihin ja lopettaa poliittisten ja taloudellisten intressiryhmien papukaijana toimiminen.

Suomalaisnuori, joka suunnittelee, mille alalle kouluttautuu, hyötyisi tiedosta, mikä on kannattavaa, mistä on saatavilla mahdollisimman vakaa työura, osaamista vastaavalla palkalla. Tähän liittyy myös aluepolitiikka. Liian monella suomalaisellakaan ei ole minkäänlaista positiivista näkymää työuralle, ja tällä on erityisen negatiivinen vaikutus myös syntyvyyteen.

Ylipäätänsä lähtökohtana tulisi olla ihmisten ohjaaminen tuottaviin ja työllisyyttä kasvattaviin töihin, joilla on myös kansantaloudellista merkitystä.

Työvoimapulan monenlaiset kasvot

Työ- ja elinkeinoministeriö kokoaa säännöllisesti arvioita ammattien kysynnän ja tarjonnan suhteista. Tällä hetkellä työvoimapula-ammateiksi määritellään yhteensä 37 ammattia. Niistä suurin osa on julkisen sektorin ammatteja, joiden kohdalla ongelma on usein työoloissa ja palkkauksessa. Samaan aikaan kun hoitoalalle toisesta päästä halutaan lisää väkeä mahdollisimman kaukaisista maista, toisesta päästä työvoimaa karkaa alalta pois. Tämä on kansantaloudellisesti järjetöntä. Nyt samanlaisia ilmiöitä alkaa muodostua esimerkiksi varhaiskasvatukseen. Meillä ihan todella suunnitellaan päiväkodin työntekijöiden kuskaamista Suomen ulkopuolelta, koska paukkuja alan työolojen ja palkkauksen kehittämiseen ei ole.

Suomalaiset eivät ole lopettaneet olemasta kiinnostuneita varhaiskasvatuksesta tai lastentarhanopettamisesta tai vanhustenhoidosta. He tekisivät sitä, mikäli alan vetovoima olisi ennallaan. Mikäli työ ei olisi palkkaan nähden niin vaativaa, mikäli palkalla voisi pääkaupunkiseudullakin elää, mikäli siihen ei suhtauduttaisi bulkkina, jota tekemään voidaan kärrätä ulkomailta se, joka sitä suostuu tekemään.

Vastaavasti työvoimapula-aloiksi esitetään myös esimerkiksi siivoojat ja hitsaajat. Ei ole väärin ihmetellä, kuinka tolkuttoman paljon meille tarvitaan siivoojia, kun heitä koko ajan saapuu yhä enemmän ja silti heitä myös tarvitaan koko ajan enemmän. Vastaus piilee siinä, että työperäisenä matalapalkka-aloille saapuvien työllisyys laskee muutamassa vuodessa maahantulon jälkeen. Siivoojia tarvitaan kehitysmaista koko ajan lisää, koska entiset siivoajat lopettavat siivoamasta.

Ja miksi? Koska siivoaminen ei kerta kaikkiaan ole järkevää, kun saman rahan ja enemmän voi saada tekemättä mitään.

Työperäinen maahanmuutto – Keisarilla ei ole vaatteita

Työperäisestä maahanmuutosta keskustellaan päivittäin jossakin – suhteessa huoltosuhteeseen, kestävyysvajeeseen, työvoimapulaan, sosiaaliturvaan, maahanmuuttopolitiikkaan, innovaatioihin, osaamiseen, työhalukkuuteen, työttömyysturvaan ja niin edelleen. Pääasiassa keskustelu on vääristävää – joko silkasta sumutuksen halusta, kuten silloin kun elinkeinoelämä pyrkii peittelemään haluaan saada maahan halvempaa ja helpompaa työntekijämassaa, tai tietämättömyydestä, kun joku onneton vasemmistopoliitikko silmät kirkkaana kertoo saatavuusharkinnan olevan esteenä kansainvälisille innovaatioille, jotka nostavat Suomen takaisin huipulle.

Tämäkö ei sitten ole rasismia?

Yhteiskunnallisessa keskustelussamme on tavallista löytää rasismia milloin mistäkin. Jostakin syystä sitä ei koskaan löydetä siitä täysin vastuuttomasta hyväosaisten poliitikkojen ja eturyhmätahojen halusta houkutella Suomeen yhä enemmän ihmisiä kehitysmaista alaluokkaistumaan tai siitä, miten etnisesti jakautuneita työmarkkinamme alkavat olla. Sama ilmiö korostuu asuntopolitiikassa, alueilla, kouluissa, sosiaalipolitiikassa ja niin edelleen. Vaikutukset koko yhteiskuntaan ovat huomattavat.

Ja tämä on vain uutta polttoainetta vasemmistolaiselle holhouspolitiikalle. Tästä löytyy syy uusille veronkorotuksille ja uusille eriarvoisuuden vähentämisohjelmille. Siitä löytyy syy syrjäytymistä ehkäiseville monikulttuurisuuskoordinaattoreille ja niille kaikille oppilaitoksille, konsulteille ja firmoille, jotka haluavat kotouttaa ja valmentaa.

Suunnanmuutos Suomen ja suomalaisten hyväksi

Suomi tarvitsee oman kansallisen työvoiman mahdollisimman kattavaa työllisyyttä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien reservien käyttöönottoa ja erityisesti kasvualojen asiantuntijatason ja yrityksiin syntyvän tuottavan työn lisäystä. Tarvitsemme ammatilliseen koulutukseen arvonnousun ja koulutuspolitiikan tarkoituksen ja motiivin uudelleensuuntaamisen.

Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.

On surullista, että on yhden puolueen toiminnan ja tutkimustyön varassa, että ilmiön ongelmista ja kokonaisuudesta on edes minkäänlaista tietoa. Kuitenkaan meidän ei tarvitse mennä enää kuin Ruotsiin asti, ja siellä jopa oikeistosta käsin nähdään matalapalkkamaahanmuuton aiheuttamat valtavat ongelmat niin julkiselle taloudelle kuin yhteiskunnalle muutenkin. Toivon, että myös Suomessa vaaleanpunaiset monikulttuurisuuslasit otetaan pois silmiltä ja katsotaan tätä todellisuutta rehellisesti ja kaunistelematta.

Hallituksen tavoittelema vuotuisen nettomaahanmuuton valtava kasvattaminen ei pienennä kestävyysvajetta vaan suurentaa sitä. Se ei ratkaise ainuttakaan rakenteellista ongelmaa suomalaisen työllisyyspolitiikan ja kestävyysvajeen taustalla vaan pahentaa niitä.

Onko jo toivotonta? Työllisyys, työttömyys ja kestävyysvaje

Demografisia ja kestävyysvajetta kuvaavia lukuja voidaan esittää monenlaisia. Yksi pysäyttävimmistä on 43 prosenttia. Se kertoo sen osuuden ihmisistä, jotka ylipäätänsä käyvät töissä. 57 prosenttia maassa asuvista siis on joko lapsia, vanhuksia tai muuten työmarkkinoiden ulkopuolella.

Läheskään koko ongelmaa ei selitä ikääntyminen ja ikäluokkien pieneneminen. Kaiken lisäksi tuo epäedullisen huoltosuhteen ongelma on seuraavien 10–15 vuoden aikana itse itsensä korjaava, sillä ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa enää yli 75-vuotiaiden keskuudessa.

Toisaalta yleisin keskustelussa käytetty muuttuja eli työllisyysaste ei ole kovin hyvä kuvaaja, sillä se on aivan liian positiivinen, mikäli meitä kiinnostaa työllisyyden kokonaiskuva ja julkisen talouden tasapaino. Työllisyysaste nimittäin kuvaa nuppilukua niistä ihmisistä, jotka tarkasteluajalla ovat edes piipahtaneet työssä, vaikka muutaman tunnin. Työllisyysaste ei kuvaa hyvinvointia, ei työn määrää eikä kokonaistuotosta. Sen arvoon ja toiveisiin kuitenkin politiikassa jatkuvasti viitataan.

Työllisyysasteen nousu toimii politiikassa toiveiden tynnyrinä ja sen juuttunut luonne kannustaa kriisipuheeseen.

Tosiasiassa paljon työllisyysasteen lukemia oleellisempaa olisi tarkastella valtion tulojen ja menojen kokonaisuutta, sitä, millaisia töitä ihmisillä on ja mihin uudet työpaikat syntyvät, kuinka usein ihmiset käyvät töissä, ketkä ovat uusia työllistyjiä ja tulevatko työlliset palkallaan toimeen vai tarvitsevatko sosiaaliturvaa.

Työllisyysaste on myös siitä ongelmallinen, että sitä on varsin helppo keinotekoisesti nostaa, rahalla, kuten Marinin hallitus on pyrkinyt ja pyrkii tekemään. Mikäli erilaisiin tukitoimiin pumpataan yhä enemmän verorahaa, työllisyysaste nousee, ainakin siksi aikaa, kun työttömät pysyvät tuettuina. Muiden pohjoismaiden korkeampaa työllisyysastetta selittää nimenomaan suurempi julkinen työllistäminen ja palkkatuki, Suomea korkeamman osa-aikatyön osuuden ohella.

Toisaalta työllisyysaste kehittyy positiivisesti myös ilman rahan pumppaamista, nimittäin silloin, kun pitkäaikaistyöttömiä eläköityy tai kun työllisten kokonaismäärä laskee eli kun väestö vanhenee. Juuri näin Suomessa on tapahtunut.

Kolmas työllisyysastetta turhan positiivisesti nostanut seikka liittyy osa-aikatyöhön. Työllisten lukumäärä on kasvanut kymmenen vuoden aikana lähes 50-prosenttisesti osa-aikatyön takia. Tehdyt työtunnit eli kokonaistuotoksen määrä ovat lisääntynet paljon hitaammin. Tehtyjen työtuntien määrä per työllinen on laskenut. Osa-aikatyö saattaa toki liittyä myös monien kaipaamiin joustoihin. Silloin sen tulisi kuitenkin olla vapaaehtoista. Valitettavasti näin ei usein olen – ja siitä lisää kohta.  

Vaikka Suomen työllisyysaste on siis pohjoismaiden matalin ja työttömyys korkeinta, on Suomen tilanne tosiasiassa vielä huolestuttavampi kuin eksakti työllisyysaste antaisi ymmärtää.

Työllisyysasteen noston tarve on kuitenkin kaikkien yhdessä jakama tavoite. Näin kuuluu ollakin, mutta tähänkin kaivattaisiin hieman realismia. Nyt kun valtiovarainministeriö on avoimesti kritisoinut kehysriihen työllisyyspäätöksiä, monet ovat ymmärtäneet, että kaikki työllisyys ei ole yhtä hyvää työllisyyttä. Sosiaalipoliittiset toimet ovat usein perusteltuja, varsinkin inhimillisistä syistä, mutta ne eivät ole sitä automaattisesti – eikä niiden voi väittää olevan varsinaisia työllisyystoimia eikä varsinkaan parantavan julkista taloutta tai kestävyysvajetta. Tässä siis Marinin vasemmistohallitus menee selvästi vikaan. Rahaa se osaa jakaa – ja myös huolehtia siitä, että autettavien määrä ei ainakaan vähene – mutta muut toimet ovat vaikeampia.

Hallitus julistaa siis päätösperustaisista paikoistaan, mutta ei paljon uskottavammin mene aina sen ulkopuolellakaan. Esimerkiksi kokoomus kertoo päivittäin tavoitteestaan saavuttaa 80 prosentin työllisyysaste. Onko kunnianhimo hyvästä? Ehkä, mutta vielä parempi olisi ymmärtää esteet tuon tavoitteen tiellä.

Työllisyyden tavoitetasot ovat tänä päivänä korkeampia kuin toteutunut työllisyys oli edes 1980-luvun suhdannehuipussa. Tuolloin muutaman vuoden ajan oli tilanne, joka muistutti täystyöllisyyttä. Työttömyys oli vain noin 4 prosenttia ja työllisyysaste korkeimmillaan, 75 prosenttia. Tuolloin kuitenkin maamme oli hyvin erilainen kuin nyt. Yhtäältä tarjolla oli edelleen paljon matalan kynnyksen ja alemman keskiluokan työpaikkoja sekä esimerkiksi teollisuutta. Toisaalta maassa ei ollut työllisyydeltään sitkeästi kantaväestöä alhaisempaa ulkomaalais- ja maahanmuuttajataustaista väestöä.

Suomessa on työttömiä työnhakijoita ja työvoimahallinnon palveluiden piirissä tällä hetkellä noin puoli miljoonaa. Sen lisäksi työikäisistä ennenaikaisesti eläköityneitä on noin 200 000. Heissä on paljon mielenterveyspotilaita ja nuoria, alle 35-vuotiaita. Sitkeästi työttömiksi arvioitujen määrä on 162 000 henkilöä. Heidän työllistymistodennäköisyytensä on alle 20 prosenttia ja heikoimmillaan alle 10 prosenttia eli olematon.

Näiden lisäksi työssä – eli työllisten joukossa eli työllisyysastetta nostamassa – on noin 178 000 ihmistä, jotka ovat alityöllistettyjä eli vastentahtoisesti osa-aikatyöllisiä. He haluaisivat tehdä enemmän tunteja, mutta niitä ei ole tarjolla. He todennäköisesti eivät tule toimeen palkallaan vaan tarvitsevat sosiaaliturvaa palkanpuutetta korvaamaan. Sama koskee kokoaikaisia matalapalkkasektoreiden työntekijöitä, etenkin kalliin asumisen alueilla.

Kun katsotaan työmarkkinoille saapuvia eli koulutuksessa olevia nuoria, havaitaan vielä, edellä luettelemieni ryhmien lisäksi, että ammatillisissa oppilaitoksissa on suuri joukko nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja heidän on vaikea päästä edes työharjoitteluun.

Kaikissa mainitsemissani ryhmissä vieraskieliset ovat merkittävästi yliedustettuja heidän väestöosuuteensa nähden. Kantaväestön ja kaikkien vieraskielisten työllisyysasteissa on noin kymmenen prosenttiyksikön ero, mutta tällainen tarkastelu jättää huomiotta sen, että vieraskielisten ryhmän sisällä on hyvin erilaisia ryhmiä, kuten olen usein kuvannut.

Joka tapauksessa, edellä luettelemistani ryhmistä syntyy valtava reservi. Osan työllisyysmahdollisuudet ovat toki olemattomat, mutta osan eivät. Kaikkien työllistämisen pehmeiden keinojen pitäisi keskittyä näiden ihmisten, etenkin nuorten, työmarkkinoille saamiseen, mutta samaan aikaan on ymmärrettävä työllistämisen kustannukset. Mikäli oikeaa työllistymistä ei synny, kuinka paljon tukitoimet saavat maksaa? Hallitus pohtii mitättömän vähän tällaisia seikkoja.

Tukitoimia parempi ja kestävämpi vaihtoehto on tietysti oikeiden työpaikkojen syntyminen, mieluiten yksityiselle sektorille. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää yritys-, vero-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Samalla olisi huolehdittava ennaltaehkäisytoimena myös siitä, että lisää heikon työmarkkina-aseman omaavia henkilöitä ei maahan tulisi – eli siis on tehtävä rajoittavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tiukka ja valikoiva maahanmuuttopolitiikka on kaikkien virallisten lukujen valossa merkittävä työllisyystoimi, jolla on siten selvä vaikutuksensa julkisen talouden tilaan.

Mitä tapahtuu, kun radan varren tuppukylään rakennetaan useita satoja yksiöitä? [kuntavaalit 2021]

Kirkkonummella ei kovin usein tarvitse käsitellä valtuustossa maahanmuuttoasioita. Onneksi. Yleensä kun maahanmuuttoasioita nimittäin käsitellään, kyse ei ole sellaisesta muuttoliikkeestä, jota erityisesti kannattaisi edistää tai toivoa.

Maanantain valtuustossa käsiteltiin kuitenkin uutta kotouttamisohjelmaa.

Kirkkonummen varsin järkevän maahanmuuttolinjan pohjalta kotouttamisohjelmakaan ei valtuustoon saapuessaan ollut kauhean huono, ei ainakaan niin huono kuin monet muut kotouttamisohjelmat. Kunnanhallituksessa ohjelmasta poistettiin sekä uusi vakanssi että maahanmuuttoneuvosto – eli ne oleellisimmat ohjelman kustannusvaikutukset. Kotouttamishääräilyn paisuttamista ei lainkaan tarvita – ei mielestäni lainkaan, mutta ehdottomasti ei taloustilanteessa, jossa sektori toisensa jälkeen joutuu sopeuttamaan.

Valitettavasti valtuuston kaikille ryhmille nämä fiksut korjaukset eivät enää niin vain käyneetkään. Jatkoa seurannee.

Kotouttamishääräilystä tarkemmin esimerkiksi tässä, tässä, tässä, tässä ja tässä kirjoituksessa.

Ohjelmassa hyvää on työllisyyden korostaminen. Työllisyys on oikeasti ainoa kunnollinen ja todennettavissa oleva tekijä, bruttotulojen kehittymisen ohella, jolla voidaan tarkastella ja mitata kotoutumisen onnistumista. Kotoutumisen onnistumista ei voida mitata kotouttamiseen pantavan rahan määrällä, ei vakanssien määrällä, ei järjestöjen järjestämien kerhojen lukumäärän perusteella.

Kotouttamisohjelmassa huonoa, tietyn näissä aina vallalla olevan epärealistisen ja maailmoja syleilevän kielen ohella, on se, että siinä hyvin vääristävästi sekoitetaan erilaisia siirtolaiskategorioita. Se, miten Kirkkonummi houkuttelee kansainvälisiä osaajia – ja veronmaksajia yleensä, kuten strategia ohjaa – on aivan eri asia kuin se, miten ja miksi Kirkkonummi (tai mikä tahansa kunta) vetää puoleensa sosiaalista maahanmuuttoa. Nämä kategoriat eroavat toisistaan kaikilta osin eikä niiden sekoittaminen väittäen, että kaikkia pitää kotouttaa, ole todenmukaista.

Kirkkonummen, kuten monien muidenkin kehyskuntien tilanne sosiaalisen maahanmuuton kohteena oli pitkään varsin hyvä. Kesti sitä kuulla tai ei, moni keskiluokkainen perhe on muuttanut Kirkkonummelle karkuun Helsingin, Espoon ja Vantaan tietynlaisia ongelmia. Kuten esimerkiksi Timo Aron kattavista selvityksistä voi nähdä, tilanne on viime vuosina alkanut merkittävästi muuttua.

Toistaiseksi Kirkkonummi vetää puoleensa myös keskiluokkaista muuttoa ja veronmaksajia, mutta tilanne on muuttunut nopeasti. Erityisesti tietyt alueet korostuvat sosiaalisen maahanmuuton kohteina, kun taas toisaalla maahanmuutto koostuu oikeista kansainvälisistä osaajista. Pelkkiä suhteellisia osuuksia ei kannata tuijottaa. Ensin mainituista alueista Masala on ylivoimainen ykkönen. Vain kilometrin päässä Masalasta, Sundsbergissa (jossa itse asun), tilanne on jälkimmäisen kaltainen. 

Mitä Masalassa on tapahtunut? Ovatko kunnan maahanmuuttolinjaukset muuttuneet vai miksi moinen radikaali muutos? Ei, eivät ole muuttuneet. Ei ole käynyt valtuuston tai lautakuntien pöydällä päätöksiä siitä, lisätäänkö Kirkkonummella merkittävästi sosiaalisen maahanmuuton eli pääosin kehittyvistä maista saapuvan, ei lainkaan tai heikosti koulutetun siirtolaisuuden, määrää.

Mikä sitten on muuttunut? Rakentaminen. Masalaan on rakennettu ja koko ajan rakennetaan valtavasti uusia kerrostaloja – kivenheiton päähän asemasta ja raiteesta, kuten MAL-sopimus linjaa.

Kirkkonummi on keskimäärin turvallinen kunta. Se on yksi selvä vetovoimatekijä, hyvien koulujen ja päiväkotien, lapsiperheystävällisten asuinalueiden, luonnon ynnä muun ohella. Kirkkonummen kunta kysyi vuonna 2019 tärkeimpiä syitä Kirkkonummella asumiseen ja Kirkkonummelle muuttamiseen. Kolme teemaa nousi ylitse muiden: turvallisuus, hyvät liikenneyhteydet sekä lähellä oleva rikas ja monipuolinen luonto.

Valitettavasti tilanne on heikentynyt viime vuosina. Juuri ne syyt, joiden vuoksi kuntaan muutetaan, ovat alkaneet menettää merkitystään. Kirkkonummella on vakava nuorten huumeongelma, väkivaltaisuutta ja häiriöiden lisääntymistä. Erityistä huolta kannan suuren kasvojenkohotuksen läpikäyneestä Masalasta, jossa itsekin asuin lähes kymmenen vuotta. 

Ihmiset kertovat – ja näkee sen toki ihan raitilla kävellessäkin – että kehittyvistä maista saapuneita siirtolaisia on majoitettu niin uusiin taloihin kuin kaupungin vuokrataloihin. Huumekauppaa käydään asemalla avoimesti, häiriöitä on paljon, varkaudet lisääntyvät.

Masala on kokenut valtavan muutoksen viime vuosina. Paljon hyvää, kuten siistiytyneitä nurkkia, levennettyjä jalkakäytäviä, liikenneympyrä ja penkkejä, mutta myös huonoa, täysin yliampuvaa, sosiaalisen asuntotuotannon rakentamista.

Ensimmäinen noussut kerrostalo on korkealaatuinen omistustalo. Se on edelleenkin tyylikkäin ja erottuu myös arkkitehtuurisesti. Sen ympärille on tullut suuri määrä muita kerrostaloja, joista iso osa on sosiaalista asuntotuotantoa. Myös muut institutionaaliset asuntosijoittajat ovat apajilla.

Jotta asia konkretisoituisi, kerron, millaisia taloja alueelle edelleen rakennetaan, tänä vuonna, näiden jo rakennettujen lisäksi. Keskelle kylää pellolle, jossa on jo useampi uusi kerrostalo, uusi kauppa ja muutama uusi omakotitalokin, on nousemassa hienolta näyttävä puinen Kirkkonummen Vuokra-asuntojen talo. Sen viereen nousee vielä suurempi, tällä kertaa Asuntoyhtymän talo.

Tähän yhteen Asuntoyhtymän Manhattan-nimiseen kompleksiin on tulossa 135 yksiötä. Satakolmekymmentäviisi. Näiden lisäksi 30 pientä kaksiota. Tällaisia valintoja ei näe edes Espoon tai Helsingin lähiöissä. Masalaan on vain muutamassa vuodessa rakennettu satoja uusia yksiöitä. Alueelle, joka on perinteisesti lapsiperheiden suosimaa. Masalasta on 25 kilometriä Helsinkiin.

Ei tämä ole tietenkään pelkästään maahanmuuttokysymys. Kuitenkin tilanteessa, jossa sekä Kirkkonummen että koko maan väkiluku kasvaa maahanmuuton takia, se on erittäin oleellinen. Seikka liittyy merkittävästi myös siihen ajatukseen, kuinka paljon Kirkkonummi voi ottaa radan varteen rakennettavaa yksiötaloa säilyttääkseen ominaisuutensa kuntana, jonka houkuttelevuus nimenomaan perustuu siihen, että se ei ole kuin nuo vieressä olevan kaupungit. Kunta on perinteisesti ollut ilmeeltään pientalovaltainen, ja linjausten mukaan se haluaa sitä edelleenkin olla. Käytäntö ei vain näytä seuraavan perässä.

Tammikuussa julkaistun Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyn mukaan asuinalueen turvallisuus ja häiriöttömyys on ylivoimaisesti tärkein tekijä asuinalueen valinnassa. Tuloksesta voi päätellä, että suomalaisilla on tietoa tai käsitys siitä, millaisia ja missä turvattomat ja häiriölliset asuinalueet ovat – vaikka myös tässä on aihe, josta yleensä ei sovi julkisesti puhua. Tiedot leviävät ihmiseltä ihmiselle tai netin foorumeilla. Erityisesti pääkaupunkiseudulla on monesti ensiarvoisen tärkeää, missä asuu – eikä vähiten koulujen takia.

Masalan huikentelevaisessa sosiaalisessa rakentamisessa ei ole huomioitu moniakaan asioita. On havaittu, että verotulot eivät nouse, vaikka väkiluku kasvaa. Eivät tietenkään nouse. Palveluita, sekä niitä normaaleja että erityispalveluita, tarvitaan enemmän, kulut kasvavat. Edes koulut eivät kykene seuraamaan väkiluvun perässä, vaikka uusien asukkaiden joukossa lapsiperheiden osuus ei olekaan Masalassa merkittävä. Kaiken lisäksi Masalan kouluja ovat vuosien ajan kurittaneet myös sisäilmaongelmat.

Kun kunnat Helsingin seudullakin kilpailevat ihmisistä, pelkkä väkiluvun tuijottaminen ei riitä. Kirkkonummen ei pidä lähteä vetämään sosiaalista maahanmuuttoa puoleensa, vaan pysyä jatkossakin pientalovaltaisena, lapsiperheiden suosimana kohteena. MAL-sopimusten rakennusvaateiden päättömyys täytyy uskaltaa todeta ääneen. Jos rakentamisen puolella tehdään kohtalokkaita virheitä, niitä ei voida muualla paikata.

Tosiasia ei poistu sillä, että siitä ei suostu puhumaan tai alkaa paheksua meitä, jotka puhumme. Viralliset tilastot ja rekisteriaineistot kyllä kertovat yksiselitteisen selvästi, mistä suunnasta verorahoja kuntaan ja valtiolle tulee.

Maahanmuutto PIIP Suomi PIIP – Poliittinen sensuuri Suomessa vuonna 2021

Olen vuosien varrella useaan kertaan kuvannut Suomeen ja länsimaihin suuntautuvan haitallisen maahanmuuton – eli pääasiassa kehitysmaista saapuvan ”sosiaalisen maahanmuuton” – konkreettisia seurauksia. Käsittelen säännöllisesti esimerkiksi tämän taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia, rikollisuuteen ja turvallisuuteen liittyviä ja väestöpoliittisia seurauksia. Jaan uutisten lisäksi paljon tutkimus- ja tilastotietoa.

Maahanmuuton kielteisistä seurauksista raportoiminen närästää edelleen monia. Erityisesti sanoista kiihottuva ja tosiasioita pakeneva vasemmistovihreäfalangi herkistyy, kun kuvaan massasiirtolaisuuden aiheuttamia muutoksia Suomen, Ruotsin tai Euroopan väestöpohjaan. Vaikka jakamani tiedot ja tilastot ovat aina virallisten asiantuntijatahojen laatimia, joko niihin ei haluta uskoa tai vaihtoehtoisesti niiden yksiselitteisesti esittämä tulevaisuudenkuva tai sen merkitys halutaan mitätöidä. Huuto on kovaa, mutta sisäisesti epäjohdonmukaista ja ristiriitaista.

Suomessa toteutettavalla maahanmuuttopolitiikalla on seurauksia, joista monet ovat negatiivisia. Tällainen maahanmuutto ei kansainvälisistä sopimuksista huolimatta ole luonnonvoima, vaan siihen voidaan vaikuttaa politiikalla. Mikäli Suomi haluaisi edistää ainoastaan sellaista maahanmuuttoa, joka olisi joko hyödyllistä tai ei ainakaan haitallista, se olisi mahdollista. Näin ei kuitenkaan tehdä.

Muutokset väestöpohjassamme maahanmuuton seurauksena ovat kiistattomat. Niin Suomen kuin useiden muidenkin länsimaiden väestönkasvu perustuu vahvasti maahanmuuttoon, jota eri tahot myös peräänkuuluttavat koko ajan lisää, milloin milläkin perusteella. Koska saapuvien henkilöiden syntyvyys on selvästi korkeampaa kuin kantaväestön, muutos on kiihtyvä myös nettomaahanmuuton tasosta riippumatta.

Helsinki sunnuntaina 28.3.2021.

Tilastollisesti todennettava tosiasia

Kuten olen lukuisia kertoja aiemminkin tuonut esille, en viittaa tilastojen ja empiiristen tosiasioiden jakamisella mihinkään ”salaliittoteoriaan”, ”juutalaisteoriaan” tai ”äärioikeistoteoriaan”. En ole edelleenkään perehtynyt sellaisiin, kuten en perehdy myöskään QAnon-, tunnelisota-, kristalliterapia- tai muihin vastaaviin ”teorioihin”. (Äärivasemmistolaisiin rotu- ja sukupuoliteorioihin minun on ollut valitettavasti yliopistossa pakko perehtyä.)

Kun olen alkanut väestömuutoksista vuosia sitten puhua, en ole ollut edes tietoinen, että äärioikeisto on rakentanut niistä ”teorioita”. Tämän ovat tuoneet tietooni somen vasemmistosoturit ja valtamedian toimittajat. Mutta sekään ei ole saanut minua tutustumaan niihin. Viimeksi Imagen toimittaja kysyi minulta, mitä ajattelen niistä. En osannut vastata, koska en tunne niitä – ja niinpä kerroin sen sijaan, miksi itse puhun väestöpolitiikasta ja miksi siitä nähdäkseni pitää puhua. (Kuitenkin kyseistä Imagen juttua on käytetty muualla perustelemaan sitä, että ”Purra puhuu väestönvaihdoksesta”. Kuvasin kiistattomasti todennettavaa tosiasiaa, en mitään teoriaa tai ”teoriaa”. Toin eron haastattelussa selvästi esille.)

Edustan parlamentaarista puoluetta, perussuomalaisia, joka parlamentaarisin ja laillisin toimin edistää poliittisia tavoitteitaan. Minulla ei ole mitään tekemistä äärioikeiston kanssa ja vastustan väkivaltaa sen kaikissa muodoissaan.

Äärioikeisto ja turvallisuusuhka

Närkästys maahanmuuton seurauksista puhumista kohtaan kiihtyi, kun Suojelupoliisi ilmoitti tällä viikolla, että ”väestönvaihtoteoria” linkittyy äärioikeistolaiseen turvallisuusuhkaan. Sekä sosiaalinen media että useampi valtamedian julkaisu alkoivat välittömästi Supon ulostulon jälkeen täyttyä väitteistä, joiden mukaan tämä yhdistää perussuomalaiset – ja etenkin puolueen johdon – turvallisuusuhkiin ja jopa terrorismiin. Supon päällikön Antti Pelttarin asiaa korjaava tviitti ei enää pelastanut tilannetta, kun todellisuuspakoisimmat ja tosiasioita karttelevat henkilöt politiikassa ja mediassa olivat jo ehtineet rakentaa tulokulmansa. Sen mukaan käsitteitä ”väestönmuutos” ja ”väestönvaihdos” käyttävät perussuomalaiset ovat Supon mukaan äärioikeistoa ja siten turvallisuusuhka.

En käsittele tässä yhteydessä enempää sitä, miten uskomattoman epärehelliseksi ja sairaaksi perussuomalaisiin kohdistunut poliittinen ajojahti on muuttunut. En myöskään käsittele journalismin laaduttomuutta. Totean ainoastaan, että jonkin sanan tai sanojen kieltäminen poliittisesta puheesta siksi, että jotkut ääriliikkeet sellaisia käyttävät ja sellaisten ympärille ”teorioitaan” rakentavat, ei voi olla kestävää.

Ajojahti sanoja kohtaan tai niiden käyttämisen faktinen sanktiointi eivät poista itse tosiasiaa. Asia on totta. Mikäli se ei ole jonkun mielestä poliittisesti relevanttia, se on hänen mielipiteensä. Vaikka minulta kiellettäisiin kyseisten termien käyttö, en lopeta aiheesta puhumista, koska aihe on oleellinen ja merkittävä, niin yhteiskunnallisesti kuin poliittisesti.

Osaan nokkelana ihmisenä tarvittaessa keksiä toisen sanan kuvaamaan tätä tosiasiaa. Miten olisi ”maahanmuuton aiheuttamat muutokset väestöpohjassa” tai ”vieraskielisten osuuden muutokset Suomessa”?

Tai luovemmin vaikkapa ”keijo” – yleisnimenä kaikelle tragikoomiselle sananvapauden rajoittamiselle?

Mikäli poliittisesta puheesta halutaan poistaa sanojen käyttö sillä perusteella, että äärioikeistolaiset tai äärivasemmistolaiset tai islamistit tai ääri-joku käyttää niitä, meidän pitäisi karsia aika monta muutakin termiä. Ehkä tämä tosiaan onkin se, mihin tietyt tahot yhteiskunnassamme pyrkivät – ainakin silloin, kun kyse on heille epämiellyttävistä asioista eli tässä tapauksessa tietynlaisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista.

Itse en kuitenkaan näe sanojen kieltämistä minään muuna kuin sananvapauden rajoittamisena, mielivaltana ja poliittisten oikeuksien tuhoamisena eikä se kuulu Suomen kaltaiseen demokraattiseen maahan.

Mikäli ja kun maan suuret poliittiset tahot haluavat nimenomaan edistää maahanmuuttoa, tulee heidän kyllä sietää myös se, että perussuomalaiset kuvaavat sen seurauksia ja näin informoivat kansalaisia. Moni suomalainen ei ymmärrä, edelleenkään, miten peruuttamattomista asioista on kyse.

Videoni vuodelta 2018 poistettiin

Sanoista kiihottuva ja tosiasioita pakeneva vasemmistovihreäfalangi sai somessa lähes silmieni edessä masinoidulla ilmiantokampanjalla tällä viikolla Youtuben poistamaan videoni vuodelta 2018. Videon nimi oli ”Väestönmuutokset ja suomalaisuus”. Käsittelen siinä Hesarin aiheesta kirjoitetun jutun ja tviittini aikaansaamia reaktioita. En puhu äärioikeiston teorioista tai uskomuksista (kuten en milloinkaan muutenkaan) vaan valtakunnan suurimman sanomalehden väestönmuutoksia käsittelevästä jutusta, virallisista tilastoista, arvioista ja skenaarioista. Käyn läpi ajatuksiani suomalaisuudesta, suomalaisuuden piiriin kuulumisesta, kansalaisuuden ja kansallisuuden käytännön eroista, maahanmuuttopolitiikasta ja siihen vaikuttamisesta äänestämällä. Tyyli on poliittisen asiallinen, enemmän akateeminen kuin edes poleeminen.

Julkaisen kyseisen videon litteroinnin tämän kirjoituksen alla. Video on vapaata ja käsikirjoittamatonta jutusteluani eikä siis hiottu kirjoitus sen paremmin kielellisesti kuin sisällöllisestikään.

Löydätkö siitä vihamielistä sisältöä? Pitäisikö video tuon tekstin pohjalta kuvata uudelleen ja käyttää PIIP-sanoja ”vihamieliseksi sisällöksi” todetun tilalla?

Omassa poliittisessa työssäni jatkan maallemme vahingollisen maahanmuuttolinjan seurausten kuvaamista jatkossa entistäkin voimakkaammin.

Väestönmuutokset ja suomalaisuus (video 4.6.2018)

Videon esittelyteksti: Reilun 30 vuoden päästä Suomessa on kaupunkeja, joissa kantasuomalaiset ovat vähemmistössä. Vieraskielisten syntyvyys on huomattavasti korkeampaa kuin suomalaisilla. Useimmille tämä muutos tai sen nopeus ei ole ok. Siksi media, poliitikot tai asiantuntijat eivät liiemmin välitä asiasta puhuakaan. Miksi joillekin ”suomalaisuus” on tärkeää ainoastaan silloin, kun heidän omaa kuulumistaan tuon määreen alle ollaan kyseenalaistamassa.

Moi! Muutama sana väestöarvioista ja suomalaisuudesta ja tällaisesta, joita olen tänään mietiskellyt.

Helsingin Sanomat kertoi muutama päivä sitten väestöarvioista ja nimitti näitä väestönmuutokseksi eli kysymys on siitä, miten suomalaisten, suomen- ja ruotsinkielisten osuus, muuttuu tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana verrattuna vieraskielisten ja maahanmuuttajien osuuteen Suomessa.

Itse tänään Twitterissä tviittasin tviitin, jossa mainitsin tästä, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa on kaupunkeja, joissa suomalaiset ovat vähemmistössä. Sitten arvioin siinä, että suurimmalle osalle suomalaisista tämä asia ei ole ookoo. Ongelma on siinä, että monet eivät ymmärrä asiaa, tai eivät yksinkertaisesti usko, että meidän maassammekin on käynnissä sellainen prosessi, että yhteiskuntamme ja kulttuurimme ja sosiaalinen järjestelmämme muuttuu niin peruuttamattomalla tavalla koko ajan. Lisäksi otaksuin, että juuri tämä, että ihmiset eivät sitä niinkään ymmärrä, on yksi syy sille, että tästä ei myöskään paljon puhuta. Media, poliitikot, asiantuntijat harvemmin mainitsevat näitä lukuja tai prosenttiosuuksia, koska ne ovat aika pelottavia.

Sain kimppuuni tietenkin yleisimmät vasemmistolaiseen, vihreään, ”suvaitsevaiseen” kuplaan kuuluvat kommentoijat, ja panin merkille siitä muutaman asian. Tämä ryhmä jakaantuu siinä, että he eivät ole varmoja, kumpi nyt sitten on oleellisempaa, vastustaa näitä tilastoja, tilastoarviointeja, skenaarioita siitä, mitä milläkin todennäköisyydellä tulee tapahtumaan jollakin aikavälillä, vai sitä, että tämäkään – mikäli nämä tilastot ja muut ovat aivan totta – että siinäkään olisi mitään pahaa. Tässä on pieni ristiriita tietysti. Kuten sanoin, keskimäärin uskon kyllä, että suomalaiset ymmärtävät, että kun näin tapahtuu, se on ongelmallista hyvin monesta näkökulmasta katsoen. Meidän taloutemme ei kestä sitä – sikäli kun ”kotouttaminen” ei onnistu tämän paremmin. Toisaalta se muuttaa peruuttamattomalla tavalla meidän kulttuuriamme ylipäätänsä ja yhteiskuntaa. Suomi ei ole silloin enää Suomi. Suurin osa suomalaisista on realisteja eikä kannata länsimaiden, Euroopan tai Suomen jatkuvaa ja ikään kuin vääjäämättä tapahtuvaa monikulttuuristumista.

Sitten tuolla Twitterissä keskustelu meni siihen, mihin se niin kovin usein menee – mikä onkin syy sille, miksi tällaista keskustelua yleensä nimenomaisesti kannattaa välttää: No onko adoptiolapsi suomalainen, onko se ja se integroitunut, elämässään korkealle päässyt poliitikko, joka on tullut jostakin, onko hän suomalainen, ja niin edelleen. Keskustelu menee kokonaan pois siitä, mihin sen itse aluksi yritti johdattaa.

Toisaalta, ajattelisin, että niin kauan kuin minusta ei tule somalia, vaikka muuttaisin Somalimaahan – eikä edes minun lapsistani… Ajatuskin siitä on aivan naurettava: että minä muuttaisin Somaliaan, opettelisin kielen ja pukeutuisin kaapuun ja alkaisin väittää, että minä olen nyt somalialainen.

Mutta länsimaisuutta, ylipäätänsä liberalismia, suomalaisuutta, pidetään jotenkin fleksibiilimpänä kokonaisuutena, mikä tarkoittaa sitä, että me olemme avoimia kaikille ja kuka tahansa voi tulla ja ottaa meidän kulttuurimme ja alkaa puhua itsestään kyseisen maan ei paitsi kansalaisena vaan myös identiteetiltään sellaisena.

Se, mikä tässä on mielestäni kaikkein huvittavinta, on, että näitä ihmisiä pääasiassa suomalaisuus… Tai että suomalaisuus ei ole heille mikään oleellinen määre. Joko sitä ei ole ollenkaan olemassa ja me puhummekin myytistä, jolloin meidän kansallinen identiteettimme on myytti. Tai mikäli se on olemassa, se on jotenkin muuten ongelmallinen. Tai vielä joissakin tapauksissa, kansakuntia, kansallisuuksia, identiteettejä ei heidän mielestään tulisi lainkaan jaotella näin, koska se on jotenkin irrelevanttia. Ainoastaan siinä tapauksessa, kun joku mahdollisesti kyseenalaistaa heidän oman pääsynsä suomalaisuuden piiriin sisälle, silloin suomalaisuudesta tulee merkittävä.

Kysymys on tietenkin hyvin yleismaailmallinen eli se, että individualismiin kannustava maailmamme suosittelee yksilöille sitä, että he vaativat itselleen oikeuksia: Minulla täytyy olla oikeus saada olla sitä ja tätä, vaatia sitä ja tätä, poimia kirsikoita, juuri sitä, mitä minä haluan. Silloin minut kuuluu laskea tämän identiteetin ja kansallisen piirin sisälle, kun minä sitä itse haluan, mutta ei milloinkaan muulloin.

Henkilökohtaisesti tietysti vastustan tällaista näkemystä. Jos lähestytään sitä teoreettisena tai loogisrationaalisena kokonaisuutena, nähdään, että siinä on hyvin paljon ristiriitaisuuksia. Toisaalta ei tarvitse mennä noin abstraktillekaan tasolle – koska se ei toimi arkielämässäkään.

Poliittisesti tämä suomalaisuuden sisään tai ulkopuolelle kuuluminen, se ei ole läheskään niitä oleellisimpia kysymyksiä. Se on oleellinen kysymys yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti, mutta poliittisesti ei niinkään.

Se on poliittisesti oleellista, mihin minä ensimmäiseksi puutuin: se, että vieraskielisten osuus ylittää kantasuomalaisten tai suomen- ja ruotsinkielisten osuuden sinä ja sinä vuonna siellä ja siellä. Se on oleellista. Siihen me voimme ja meidän pitää vaikuttaa poliittisesti. Tärkein keino on tietysti maahanmuuton huomattava supistaminen.

Mitäköhän vielä tästä aiheesta sanoisin?

Vielä tästä poliittisesta merkityksellisyydestä. Jos mietitään vaikka Helsinkiä. Täällä on alueita, joissa tällä hetkellä maahanmuuttajien ja vieraskielisten osuus on hurjan korkea. Ei vielä niin korkea kuin Ruotsissa tai Keski-Euroopassa, mutta huomattavan korkea. Enkä toisaalta näe, miksi se ei tällä harjoitetulla politiikalla nousisi ihan samalle tasolle kuin muuallakin.

Vieraskielisten syntyvyys… Helsingin seudulla syntyneistä neljännes on vieraskielisiä. Ja sitten kun mennään tietyille asuinalueille, esimerkiksi Itä-Helsinkiin, siellä prosenttiosuudet ovat aivan hurjia, päälle 40 prosenttia.

Tässä tapauksessa minusta tuntuu, että on aivan turha tulla sitten saivartelemaan siitä, että onko tällä tietyllä somalialaistaustaisella nyt mahdollisuuksia päästä tituleerattavaksi suomalaiseksi vai ei. Tämä on sivuraiteille menemistä.

Joka tapauksessa käytän itse termiä väestönvaihdos, koska sitä tämä on, niin kauan kuin tätä tehdään aktiivisesti. Toinen asia on se, että ymmärtävätkö esimerkiksi nykyistä politiikkaa kannattavat ihmiset tai ne, jotka äänestävät valtapuolueita, ymmärtävätkö he, mihin tällä maahanmuuttopolitiikalla mennään. Se on toissijaista, mutta niin kauan kuin tämä politiikka on aktiivista ja täällä nimenomaan halutaan edistää maahanmuuttoa, niin kyllä, suomalaista väestöä silloin vaihdetaan toiseen.

Helsingin Sanomat käytti jutussaan termiä väestönmuutos. Sekin on ihan hyvä, mutta itselleni se antaa vähän konnotaatioita jostakin muutoksesta, jolle me emme vain voi mitään – se ikään kuin vain tapahtuu.

Itseasiassa monet poliittiset vastustajamme nimenomaan haluavat tämänkin asian niin esittää – että me yksinkertaisesti emme voi mitään; että me emme voi mitään sille, että suomalaiset vähenevät suhteessa muihin, emme voi mitään terrorismille, emme voi mitään kestävyysvajeelle, emme sille, että meillä menee rahaa kotouttamiseen.

Höpö höpö. Haluan aina muistuttaa, me voimme sille jotakin. Äänestäkää oikeita ihmisiä, oikeita puolueita!

No niin. Yleensä en jaksa nähdä vaivaa provosoituakseni, varsinkaan Twitterissä, näiden tiettyjen ryhmien hyökkäyksille, mutta tässä nyt muutama sana kommentoidakseni tätä asiaa vähän laajemmin.

Ja vielä muistuttaisin, että nämä väestöllisiin asioihin liittyvät teemat ovat hyvin merkittäviä perussuomalaiselle puolueelle, ja me erityisesti tulevissa ohjelmissamme, eritoten tietysti maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa, käsittelemme tätä asiaa hyvin tarkasti.

Minä haluan, että minun Suomeni on Suomi vielä tulevaisuudessakin. Kiitos. Moikka.