Perussuomalaiset muodostaa virallisen kantansa Nato-jäsenyydestä niin ripeästi kuin tilanne vaatii, hyvin todennäköisesti jo huhtikuun aikana. Eduskuntaryhmä on avainroolissa, koska valtioneuvoston turvallisuuspolitiikan ajankohtaisselontekoon vastataan eduskunnassa. Puoluehallitukselta on haettu mandaatti prosessille. Kevään aikana kokoontuvat puoluehallituksen säännöllisten kokousten lisäksi myös puoluevaltuusto ja puolueneuvosto.
Turvallisuuspolitiikassa tieto ei ole symmetristä. Valtiojohto, erityisesti presidentti, pääministeri ja ulkoministeri, ovat kaikkein parhaiten informoituja. Koska järjestys on tämä, meidän on kyettävä luottamaan valtiojohtoomme. He pitävät myös oppositiopuolueita kartalla. Eduskuntaprosessissa kansanedustajat tulevat tietoisiksi parhaasta mahdollisesta asiantuntija- ja tilannekuvatiedosta. Yhteinen tavoitteemme on huolehtia Suomen turvallisuudesta parhaalla mahdollisella tavalla. Näissä asioissa on Suomessa pitkä yhtenäisyyden perinne.
Olen varsin hyvin tietoinen siitä, mitä perussuomalaisissa ajatellaan Nato-jäsenyydestä. Eduskuntaryhmän perussuomalaisten näkemyksiä on kuultu useasti. Muun jäsenistön kantoja kuulostellaan tavalla tai toisella päivittäin, ja he ovat hyvin halukkaita kertomaan niistä. Asioista keskustellaan virallisissa ja epävirallisissa tapaamisissa kentän kanssa.
Puolue toteutti tovi sitten myös jäsenkyselyn turvallisuuspolitiikasta ja Nato-kysymyksestä. Siihen vastattiin innokkaasti, ja vastaajien määrä oli selvästi suurempi kuin aiemmissa jäsenkyselyissä.
Jäsenkyselyn tulokset olivat hyvin linjassa esimerkiksi Ylen viimeisimmän Nato-kyselyn tulosten kanssa. Oman kyselymme perusteella yli 63 prosenttia vastanneista perussuomalaisten jäsenistä kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista. Kielteisesti siihen suhtautuu alle neljännes vastanneista. Yli puolet vastanneista kokee, että päätös on kyettävä tekemään ilman kansanäänestystä.
Isänmaan tärkeimpiä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja ei tehdä gallupien ja kyselyiden perusteella, mutta totta kai puolueen jäsenistön antama selkänoja on tärkeä. Perussuomalaisen jäsenistön selvä enemmistö näkee, että parhaiten Suomen turvallisuutta ja itsenäisyyttä tukee oman vahvan ja entisestään vahvistettavan puolustuskyvyn perustan lisäksi jäsenyys puolustusliitto Natossa.
Perussuomalaiset on turvallisuuspuolue. Meidän tärkeysjärjestyksemme ei ole tarvinnut muuttuneiden tilanteidenkaan johdosta vaihtua, koska se on aina ollut oikea. Suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaaminen – ne ovat aina etusijalla, muuttuipa maailma ympärillämme mihin tahansa asentoon.
Näillä puheilla toivon omiltani asiallista keskustelua ja erilaisten näkemysten sietämistä. Poteroista toiseen tapahtuva ampuminen ei johda mihinkään rakentavaan. Täysiä varmuuksia ei ole kenelläkään – on vain arvioita, todennäköisyyksiä ja skenaarioita sekä oppia historiasta.
Ukrainan sotatila ja Venäjän ajautuminen taloudelliseen nurkkaan ja hylkiöasemaan ovat lisänneet riskiä Venäjän suorittamiin itärajan operaatioihin.
Venäjän turvautuminen kolmannen maan kansalaisten hyödyntämiseen siirtolaisia rajan yli ohjaavassa hybridioperaatioissa on yhä todennäköisempää. Vaikka tästä ”välineellistämisestä” puhutaan sekä kansallisesti että EU:ssa, tosiasia on edelleen se, että Suomen viranomaisilla on nykyisen lainsäädännön puitteissa vain vähän mahdollisuuksia toimia tällaista vihamielistä operaatiota vastaan.
Perussuomalaisten johdolla aiheesta jätettiin välikysymys viime marraskuussa. Hallituksen vastauksessa ei esitetty mitään riittävän voimakasta toimenpidettä, jolla uhkaan kyettäisiin sen toteuduttua vastaamaan. Nyt riskit ovat merkittävästi kasvaneet.
Kyseessä on selvä kansallinen haavoittuvuus.
Rajavartiolaitos varautuu, ja valmiutta on nostettu. Yksittäisiä rajanylityspaikkoja voidaan tarvittaessa sulkea. Nykyisellä lainsäädännöllä välineellistämisessä käytettävien siirtolaisten turvapaikkahakemukset on kuitenkin aina vastaanotettava.
Viranomaisten toimivaltuuksissa on mahdollista lähinnä säännöstellä joukkoa ja pyrkiä turvaamaan hallittava järjestys.
Vihamielisessä tarkoituksessa Suomeen kohdistettuja joukkoja ei nykyisellä lainsäädännöllä kuitenkaan voida estää saapumasta maahamme.
Samaan päätyi sisäministeriön vasta julkaisema selvitys siirtolaisia hyödyntävästä hybridivaikuttamisesta. Myös EU-tasolla tilanne on ristiriitainen.
Yhtäältä unioni ei voi moittia yksittäisiä jäsenmaita, jotka ovat suojanneet ulkorajoja nimenomaan tällaisissa tilanteissa, viimeksi Valko-Venäjän käynnistämänä. Toisaalta samaan aikaan se ei tarjoa näille juridista selkänojaa vaan tyytyy esityksissään toistelemaan fraaseja.
Luottaako unioni, että jokainen itseään kunnioittava ulkorajajäsenmaa kuitenkin uhan toteuduttua ymmärtää realiteetit ja tekee kaikkensa rajojen suojaamiseksi? Luotatko sinä, että Suomessa kyettäisiin tekemään näin?
Tosiasia on, että Suomen rajaviranomaiset tarvitsevat lainsäädännön tuekseen. Eivät he voi ilman sitä toimia kansallisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen ja Suomen edun mukaisesti.
Nyt on aivan viimeiset hetket, että hallitus laatii esityksen mekanismista, jolla tarpeen vaatiessa mahdollistetaan rajan suojaaminen kokonaisuudessaan ja turvapaikkahakemusten vastaanotto keskeytetään väliaikaisesti täysin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Suomalaisten Nato-kannat ovat muutamassa päivässä kokeneet mullistuksen, kertoo Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely. Sen mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista, 28 prosenttia vastustaa ja 19 prosenttia on kannastaan epävarmoja.
Vaikka muutokset edellisiin kyselyihin nähden ovat suuria, ei niissä varsinaisesti ole mitään yllättävää. Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä aikaisin torstaiaamuna romahtivat monien suomalaisten turvallisuususkomukset. Hyvät Venäjä-suhteet, kahdenvälinen luottamus, diplomatia, taitava tasapainoilu – edellisen päivän turvallisuuden takaajat, periaatteet, jotka osasimme niin hyvin, yksi kerrallaan muuttuivat tyhjiksi kirjaimiksi, kuin vanhentuneen maailman hokemiksi, kun Venäjä moukaroi Ukrainaa monesta ilmansuunnasta.
Moni suomalainen miettii, voisiko Suomelle tapahtua samalla tavalla kuin Ukrainalle. Voisiko Suomi todella joutua hyökkäyksen kohteeksi, vaikka sitä ei ole tapahtunut niin pitkään aikaan? Kyllä voisi, on hiljainen vastaus. Tällä hetkellä Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, mutta ei tämä takaa mitään ensi viikosta, ensi vuodesta puhumattakaan. Valtiojohdon tehtävä on rauhoitella, asiantuntijoiden kertoa, miltä oikeasti näyttää.
Onko Putinilla intressejä Suomessa, joita hän haluaisi edistää? Kyllä on. Kukaan ei osaa varmaksi ennustaa, mitä Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa käy eikä varsinkaan sitä, mitä Putin sen jälkeen aikoo. Suomi on ainoa Natoon kuulumaton Venäjän rajanaapuri, joka ei ole viime vuosina saanut rautaa alueelleen.
Suomalaiset luottavat maan ulkopoliittiseen johtoon, etenkin tasavallan presidenttiin, jonka kansansuosio on huomattavan suurta. Kansalaisten Nato-kantojen muutokset kuitenkin kertovat siitä, että yhä suurempi osa suomalaisista uskoo, että ilman sotilasliittoon kuulumista Suomi ei ainakaan ole turvassa.
Suomen linja, kuten useimpien puolueidenkin, perussuomalaiset mukaan lukien, on ollut Nato-optio. Se tarkoittaa juuri sitä, että mikäli olosuhteet ovat sellaiset, ja kansalaiset ja päätöksentekijät niin haluavat, Suomi voi hakea Naton jäsenyyttä. Olosuhteiden muutosta tuskin kukaan kieltää. Kansalaisista enemmistö toivoo jäsenyyttä, ja mitä ilmeisimmin lukemat edelleen nousevat. Puolueet ja eduskuntaryhmät keskustelevat. Kaikki on liikkeessä.
Jäsenyys ei olisi kumppanuuden ja yhteensopivuuden laajennus, vaan perustavanlaatuinen muutos koko turvallisuuspolitiikkaamme.
Sosiaalisen median keskusteluissa Nato-jäsenyyden perään voimakkaimmin huutavat vahvistavat kantaansa usein korostamalla lujuuttaan ja realismiaan: kova kovaa vasten, rautaa rajalle, hakemus nyt! Kunpa se olisi niin yksinkertaista. Nato-hakemus, tai edes jäsenyys, ei kuitenkaan olisi lopullinen ratkaisu Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin ongelmiin ja epävarmuuksiin. Ne, jotka esittävät pelkän päätöksen hakea jäsenyyttä jonkinlaisena ratkaisuna, ovat joko idealisteja tai tietämättömiä.
Vaikka useimmat puolueet ja presidentti ovat vuosia korostaneet tarvetta kansanäänestykselle, kansalaiset näyttävät kääntyneen poispäin populismista ja kohti raadollisia tosiasioita. Ylen kyselyn mukaan useampi vastustaa (48 %) kuin kannattaa (41 %) kansanäänestyksen järjestämistä. Nato-kansanäänestyksen järjestäminen missä tahansa olosuhteissa mutta etenkin kriisiaikana olisi erittäin riskialtista.
Maantieteelle emme voi mitään. Geopoliittinen todellisuus on maalannut meidät jälleen kerran nurkkaan, jossa ei välttämättä ole erinomaisia vaihtoehtoja. Silloin pitää valita se, joka näyttää käytettävissä olevan tiedon ja tilannearvioiden perusteella olevan vähiten huono. Epävarmuutta sekään ei poista.
Joudumme muistelemaan tai opettelemaan, miten sen kanssa voi elää. Pahitteeksi ei olisi korostaa kansallisen yhtenäisyyden merkitystä. Olemme kaikki siinä samassa veneessä.
Perussuomalaiset esitti viime syksynä, että hallituksen ajamaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa pitää maltillistaa niin, että hiilineutraalisuustavoite siirretään vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite. Liian kovasta kunnianhimosta seuraa ongelmia ja ylimääräisiä kustannuksia eivätkä tavoitteena olevat imagovoitot näitä kompensoi. Pienen maan, jossa etäisyydet ovat pitkiä, ilmasto kylmä ja julkinen talous rapakunnossa, pitäisi tehdä asiat vakaalla harkinnalla eikä lähteä keulimaan kansainvälisten lisäpisteiden toivossa. Varsinkaan kun itse ongelmaan eli ilmastonmuutokseen Suomen muita suuremmalla ”kunnianhimolla” ei ole vaikutusta.
Sähkön ja liikennepolttoaineiden hinta on ylittänyt aikoja sitten monien ihmisten kipurajan. Yhä useampi pitkiä etäisyyksiä töihin ajava joutuu miettimään, kannattaako työnteko. Hiilineutraalisuustavoitteen maltillistamisesta on saatavissa säästöjä, joita voidaan käyttää esimerkiksi veronalennuksiin, joilla kansalaisten selviämistä koko ajan kallistuvien elinkustannusten kanssa voidaan helpottaa.
Suomelle kertyi vuonna 2021 päästöoikeuksien huutokaupoista yhteensä noin 409 miljoonaa euroa tuloja. Päästöoikeuksien voimakkaasti nousseen hinnan vuoksi huutokauppatulot lähes kaksinkertaistuivat verrattuna edelliseen vuoteen, jolloin huutokauppatulot olivat 220 miljoonaa euroa. Todennäköisesti päästökauppatulot ovat tänä vuonna vielä selvästi enemmän, vaikka turpeen osuus vähenee.
Näitä rahoja komissio haluaa rahoittamaan ilmastososiaalirahastoa. EU haluaa kerätä lisätuloja nappaamalla joka vuosi 12 miljardia euroa jäsenmaiden päästökauppatuloista. Suomen hallitus on sanonut suhtautuvansa ilmastorahastoon ”hyvin kriittisesti”, mutta kuinka pitkälle tällä päästään?
Suomen ei pidä antaa päästökauppatulojaan EU:lle, mutta ei myöskään käyttää niitä mihinkään muuhun kuin ilmastopolitiikasta kärsivien ihmisten ja alojen tukemiseen. Suomen päästökauppatuloja on ohjattava Suomen ja suomalaisten hyväksi.
Suomen hallitus peesaa komissiota päästökaupan kovempaan kiristämiseen vetämällä oikeuksia pois markkinoilta. Päästöoikeuksien määrä vähenee 2,2 prosenttia vuodessa vuodesta 2021 alkaen. Tämä osaltaan lisää nousupainetta päästöoikeuden hintaan – ja niinhän sen on tarkoituskin. Päästöoikeuksien lisääminen tai edes ennallaan pitäminen vaikuttaisi sähkön ja polttoaineiden hintaan alentavasti, ilman että EU:n tyylin mukaisesti pohjoisen maat pääsevät taas maksumiehiksi tukipakettien ja rahastojen kautta.
Jostakin suunnasta ongelmaa on alettava helpottaa. Hallitus ei voi jatkaa ihmisten ostovoiman tuhoamista sekä ilmastokurjistamisella että kansalaisiamme ja maamme suhteellista kilpailukykyä romuttavalla EU-politiikalla.
Ruotsi aloitti kotitalouksien liikaa kallistuneiden sähkölaskujen tukemisen 585 miljoonalla eurolla. Myös Norja ja moni muu Euroopan maa maksaa kansalaisilleen energiatukea liikaa kallistuneiden sähkölaskujen takia. Valtiovarainministeri Annika Saarikko muistutti kyselytunnilla, että Suomessa voi hakea toimeentulotukea. Elinkeinoministeri komppasi, ettei hallitus ole suunnittelemassa sen paremmin suomalaisten sähkö- kuin bensalaskujenkaan tukemista.
Kyllä kannattaisi.
(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 31.1.)
Aluevaalit on taputeltu. Perussuomalaiset ei menestynyt. Emme saaneet kannattajiamme liikkeelle. Sote ei kiinnostanut edes enemmistöä äänioikeutetuista. Joko he eivät pidä uudistuksesta tai eivät usko voivansa vaikuttaa. Edellisen ymmärrän hyvin. Jälkimmäinen kertoo pettymyksestä politiikkaan, poliitikkoihin ja siihen, että mikään ei kuitenkaan muutu.
Sotepalvelut ja pelastustoimi ovat tärkeitä ja maksavat paljon. Tämä varmasti on kaikille käynyt selväksi. Mutta mitä aluevaltuustoissa sitten oikeasti voidaan tehdä? Alueiden rahoitus on suoraa valtionrahoitusta. Sillä mennään eikä mitään jää, mutta niukkuutta on pakko jakaa. Hankalat päätökset ja palveluiden saatavuuden karsiminen alkavat pian. Valtuusto laatii hyvinvointialuestrategian ja palvelustrategian. Suurimmat päätökset liittyvät siihen, ostetaanko palveluita ulkoa, ehkä toiselta hyvinvointialueelta vai tuotetaanko itse.
Ja siihen se sitten oikeastaan jää.
Ne kaikki kymmenet ja kymmenet lupaukset, huolenaiheet, ”satsausta” ja ”panostamista” vaativat soten ja pelastustoimen osa-alueet ovat uudistuksen jälkeen melko tavalla samassa jamassa. Hallituksen hyvät päätökset takuista ja mitoituksista eivät käytännössä toimi, mikäli raha ei riittävästi seuraa. Vuosien säästäminen ja tehostaminen ja trimmaaminen ovat ajaneet hyvinvointijärjestelmämme monilta osin kelvottomaan tilaan.
Ei suinkaan kokonaan, sillä moni asia toimii. Mutta niitä ongelmia – niitä on lastensuojelussa, vanhustenhoidossa niin kotona kuin laitoksissa, lääkärille pääsyssä, mielenterveyspalveluissa, usean sektorin hoitajapulassa, sosiaalityöntekijäpulassa, lääkärivajeessa, pelastajapulassa. Luettelo jatkuu.
Perussuomalaisten kampanja oli monien mielestä liian negatiivinen. Ymmärrän, tosiasioiden sanominen on karua ja ikävää eikä lainkaan aina politiikassa se voittava kortti. On merkillistä, että tarkimman todellisuuden kuvauksen puoluetta haukutaan populistiseksi. Minun on vaikea nähdä, että alkaisimme unelmahötön tarjoajiksi edes tämän vaalituloksen jälkeen.
Perussuomalaisten kampanja oli monien mielestä epäonnistunut myös siksi, ettemme kertoneet, miten alueilla voidaan soten ongelmat korjata. Syy on siinä, että ongelmia ei voida korjata alueilla eikä aluevaltuustoissa. Joka muuta väittää puhuu vähintäänkin epätotta.
Totta kai jotakin voidaan tehdä. Hoitoprosesseja voidaan tehostaa ja työhyvinvointia parantaa. Sillä saattaa olla vaikutuksensa esimerkiksi hoitajien pysymiseen alalla – eli siihen ”pitovoimaan”. Hyvin tehdyt hankinnat ja uudet innovaatiot saattavat olla oikeasti hyödyllisiä ja säästää myös rahaa.
Mutta totuuden nimissä, ei tässä uudistuksessa ole näihinkään muutoksiin mitään erityisiä työvälineitä. Jos uudistuksia olisi ollut helppo tehdä, ne olisi jo tehty, kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja kuntayhtymissä. Hyvät johtajat saavat toisinaan ihmeitä aikaan, ja toivottavasti mahdollisimman monelle hyvinvointialueelle saadaan johtajia, jotka huolehtivat palveluiden laadusta ja veronmaksajan edusta enemmän kuin omasta byrokratiastaan.
Mikäli sotessa ei puhuta rahasta, ei puhuta mistään. Siksi perussuomalaiset pyrki siirtämään keskustelua soten rahoitukseen. Miten oikeasti korjataan niitä ongelmia, joiden korjaamisen tärkeydestä kaikki puolueet näyttivät olevan samaa mieltä?
Tästä ei päästy puhumaan kuin viimeisinä päivinä ennen varsinaista vaalipäivää. Monet jopa väittivät, että se ei kuulu asiaan. Koska aluevaltuustot eivät päätä niistä.
Edes politiikassa nähdään harvemmin yhtä paljon oleellisimpia kysymyksiä välttelevää keskustelua. Mutta pulinat pois, sillä ääniä tällä linjalla ainakin sai.
Muutaman vuoden päästä nähdään, onko jokin muukin asia parantunut kuin puolueiden oma rahoitus.
Sunnuntain aluevaalien vaalitulos jäi perussuomalaisten osalta selvästi valtakunnallisen kannatuksemme luvuista. Lopullinen tulos 11,1 prosenttia on valitettavasti varsin yhdenmukainen äänestysaktiivisuuden kanssa. Aluevaalien kokonaisäänestysaktiivisuusprosentti jäi 47,5 prosenttiin eli vielä selvästi alemmalle tasolle kuin kesäkuun kuntavaalien ”historiallisen huono” 55,1 prosenttia. Näin heikolla yleisellä kiinnostuksella perussuomalaisten vain välttävä menestys ei ollut yllätys. Innokkaiden ja varmojen äänestäjien puolueet vastaavasti hyötyivät.
Enemmistö äänioikeutetuista ei halunnut äänestää lainkaan. He kokevat uudistuksen turhaksi tai huonoksi. He eivät näe äänestämistä mielekkäänä tai eivät usko voivansa vaikuttaa. Vaalien tarkoitus jäi kaukaiseksi. Osa ei välitä ja osa protestoi. Tämän pitäisi huolettaa kaikkia puolueita, riippumatta siitä, hyötyvätkö vai kärsivätkö ne alhaisesta aktiivisuudesta.
Teknisenä näyttäytyvä hallinnonuudistus ja soteasiat eivät kiinnostaneet perussuomalaisten perinteisiä kannattajia. Vaaleissa hyvin menestyivät sotealan työntekijät, ja keskustelu keskittyi pitkälti alan kysymyksiin. Perussuomalaisten kritiikki siitä, että mikäli ei puhuta isoista asioista eli rahasta, ei puhuta mistään, ei purrut. Kolmesta suurimmasta etenkin sosialidemokraatit ja keskusta keskittyivät luettelemaan parannuskohteita ja huolenaiheita, vailla konkretiaa. Tähän ongelmaan ja yleiseen tyytymättömyyteen hallitusta kohtaan onnistui iskemään oppositiosta vaalivoittaja kokoomus.
Koronaepidemia haittasi selvästi perussuomalaisten vaalityötä. Olemme aina olleet ykköstoripuolue, mutta nyt emme ole voineet tehdä tätä tärkeää vaalityötämme monella alueella vaalien alla lainkaan. Epidemia vaikutti myös toisella tapaa: koronapolitiikka ja rajoitustoimet jakoivat perinteisiä perussuomalaisten kannattajia, ja menetimme kannattajia molempiin suuntiin. Harvassa eivät olleet ne tilanteet, kun meitä syytettiin kahdesta keskenään päinvastaisesta asiasta samaan aikaan. Korona jakaa koko yhteiskuntaa entistä enemmän myös muuten kuin poliittisesti. Mikäli eduskuntavaalitkin jouduttaisiin vielä käymään tällaisissa poikkeusoloissa, tilanne voisi kärjistyä.
Pehmeitä arvoja vai kovaa rahaa?
Perussuomalaiset vastusti tätä uudistusta ja näitä vaaleja alusta alkaen. Uudistus ei mielestämme tule vastaamaan niihin ongelmiin, jotka ennen kaikkea ratkaisua vaativat. Sen varjolla on edistetty montaa muuta asiaa, kuten puoluepoliittisia intressejä ja uutta puoluetukea. Näillä eittämättä on vaikutuksensa myös seuraaviin vaaleihin.
Sote poliittisena teemana kuvastaa pehmeyttä ja välittämistä. Läpi pääsi paljon soteammattilaisia ja selvästi enemmän naisia kuin miehiä. Voittava sanoma oli juuri se, jota itse eniten kritisoin – pelkkien toivekuvien esittämistä ja huolenaiheiden retorista julistamista. Perussuomalaiset ei ole parhaimmillaan tässä viestinnässä. Puhumme taloudesta, maahanmuutosta ja turvallisuudesta. Viestimme siitä, että toissijaisesta on pakko leikata, mikäli haluamme säilyttää ”sen hyvän ja pehmeän”, vaatii edelleen kehittämistä.
Asetelma, jossa puolue yrittää saada peruskannattajansa aktivoitumaan ylipäätänsä vaaleja kohti, aiheessa, joka ei iske, oli äärettömän haastava. Olisiko kannatusta ollut mahdollista saada ”sotettamalla” voimakkaammin vai olisiko se johtanut entistä vähäisempään kiinnostukseen jäänee epäselväksi.
Syytös siitä, että puhuimme asioista, joista ei päätetä aluevaltuustoista, on merkillinen. Niin puhuimmekin, ja näistä asioista juuri pitäisikin puhua. Suorassa valtionrahoituksessa olevat aluevaltuustot, jotka tulevat jakamaan puutetta ja eioota, eivät päätä tosiasiassa juuri mistään. Niiden liikkumavara on hyvin rajallinen. Todenpuhuminen ei antanut näissä vaaleissa menestystä, mutta katteettomien lupausten tai harhaanjohtamisen tiellekään emme aio lähteä.
Loppuiko bensa?
Vallan vahtikoira media toimi näissäkin vaaleissa ennen muuta perussuomalaisten vahtikoirana. Se valitettavasti onnistui tällä kertaa viestintämme ja esiin nostamiemme aiheiden vesittämisessä ja naurunalaistamisessa. Bensan hinta, jota siis käsiteltiin yhdessä mainoksessamme – osana hallituksen ilmastokurjistamista, jolla on nyt ja tulee aina olemaan vaikutuksensa ihmisten elämään ja myös soteen – nostettiin ykkösteemaksemme. Väite oli, että aiomme vaikuttaa aluevaltuustoissa bensan hintaan. Missään ei tietenkään tällaista ollut luvattu, mutta teema lähti liitämään, kuten joskus tapana on. En tainnut olla yhden yhdessä haastattelussa tai keskustelussa, jossa toimittaja ei olisi ivallisesti bensan hintaa esiin nostanut – ja yleensä vielä niin, etten saanut siihen edes vastata.
Polttoaineiden hinta ei ole kaikille tärkeä asia. Kaupunkilaistoimittajan voi olla hyvin vaikea käsittää, että maakunnissa kolmivuorotyötä tekevä hoitaja joutuu laskemaan, kannattaako töissä enää käydä.
Perussuomalaisten mainonta ja iskulauseet ovat aina erityishuomion kohteena. Mikäli keskusta pantaisiin perustelemaan, mikä ihmeen ”se kotimainen” tai demarit selittämään vaivaannuttavaa hyvinvointipornoansa tai kokoomus retoriikkansa persuuntumista, tilanne olisi tasapuolisempi. Tai jos muidenkin puolueiden täysin tuntemattomien edustajien tekemisiä ja sanomisia vahdittaisiin yhtä tarkasti – ja nostettaisiin niistä jopa pääuutisia.
Media voitti vaaleissa
Toisaalta me olemme tottuneet selviytymään tällaisessa ympäristössä, ja kuten illan kiitospuheessani totesin, siksi meistä on tullut niin vahvoja ja sinnikkäitä. Me emme kilpaile vain muita puolueita vastaan. Tällaisina hetkinä asia kiukuttaa enemmän, mutta pian ovat taas kynnet terävinä. Ja aina virheistä on syytä oppia. Muuten ei pärjää.
Näissä vaaleissa vihamielisesti toimiva media, olipa kyse sitten suoran puheoikeuden rajoittamisesta vaalikeskusteluissa tai muusta epätasapuolisesta kohtelusta ja vääristä väitteistä, vahvisti asemiaan. Sisäsyntyisesti perussuomalaista arvomaailmaa ja maailmankatsomusta vastustavat toimittajat tulevat seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana tekemään kaikkensa, jotta ne saisivat perussuomalaiset polvilleen. Sotevaaleja käytetään symbolisesti nostamaan voittajia, mutta tässä tapauksessa erityisesti laskemaan häviäjiä.
Antaa tulla, hermot kestävät. Ainakin minulla ja toivottavasti myös joukkueellani.
Useaan otteeseen viime viikkojen aikana olen muistellut Seinäjoen puoluekokouksen haastatteluja. Miltei jokainen niistä alkoi toimittajan epäuskoisella ja pikkusieluisella loukkaantumisella siitä, miksi Halla-aho käytti merkittävän osan päätöspuheenvuorostaan median haukkumiseen. Minua pyydettiin kertomaan, miksi perussuomalaiset inhoavat mediaa niin paljon. Niin, ajatella! Olisikohan väistyvällä puheenjohtajalla jäänyt jotakin hampaankoloon.
Kuten olen aiemminkin lukuisat kerrat todennut, minun puolestani meitä saa iskeä ihan kuinka paljon tahansa, kunhan muita iskettäisiin saman verran. Päättömän vastustamisen ja mustamaalaamisen sijaan median ja poliittisen journalismin tehtävä on kuitenkin tulkita ja vahtia valtaa, ottaa puolueita ja poliitikkoja kiinni tyhjistä lupauksista, harhaanjohtamisesta ja valheista, vaatia vastauksia kaikkein vaikeimpiin kysymyksiin ja edellyttää avoimuutta. Näin ei Suomessa käynyt ainakaan näissä vaaleissa.
Hulluinta on se, että lehdistö alkoi ylipäätänsä kirjoittaa sotelupausten rahoituksen ongelmista vasta pari päivää ennen varsinaista vaalipäivää. Sama lehdistö myös kannatti puolueille kanavoitavaa uutta tukea, mitä voidaan pitää jo kansainvälisestikin katsoen käsittämättömänä – maailmalla kun lehdistö päinvastoin käräyttelee poliitikkoja ja puolueita oman taloudellisen edun ajamisesta.
Medialle oli aivan ookoo, että keskustelu pyöri vanhustenhuollon ja lastensuojelun tilanteen voivottelun ympärillä, sen sijaan, että se olisi esimerkiksi miettinyt, miten tähän on tultu ja etenkin, miten siitä voisi päästä pois.
Suomalaisissa toimittajissa on vaikka kuinka osaavia, ammattitaitoisia ja älykkäitä henkilöitä, mutta valitettavasti näkyvimmät poliittisen journalismin egoilijat ovat lähinnä noloja ja hoksottimiltaan kovin yksinkertaisia. Mutta valtaa, sitä heillä on, paljon enemmän kuin eilen valituilla aluevaltuutetuilla.
Perussuomalaisille: kiitos
Loppuun toistan vielä kiitokseni omalle puolueelleni ja sen aktiiveille – teitte todella hienon työn. Melkein heti kuntavaalien jälkeen olitte valmiit venymään uudelleen, vaikka tilanne näytti välillä lohduttomalta. Kiitos sydämestäni perussuomalainen kenttä ja kaikki yli 1500 ehdokastamme koko maassa. Kiitos koko puoluetoimisto ja muu puoluejohto. Onnittelut perussuomalaisille valituille!
Mikään ei tule ilmaiseksi eikä helpolla. Me kuitenkin tiedämme, mitä teemme. Olemme Suomen ainoa puolue, jonka tärkeysjärjestys on selvä ja jolle suomalainen tulee ensin, kaikissa vaaleissa ja kaikilla päätöksenteon tasoilla. Meidän sanomamme koskettaa ihmisiä. Me puhumme oleellisista asioista. Me teemme tätä muuttaaksemme maamme suuntaa, pelastaaksemme Suomen ennen kuin on liian myöhäistä, turvataksemme suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden omassa maassaan. Näissä vaaleissa se riitti tähän tulokseen, seuraavissa toivottavasti ykköspuolueen paikkaan asti. Me tiedämme, että puolellamme ovat tyhjien lupausten sijaan tosiasiat, retoriikan sijaan suora puhe, poliittisen omaneduntavoittelun sijaan maan tulevaisuudesta huolen kantaminen.
Ei kannata lannistua, sillä kukaan ei luvannut tämän olevan helppoa – niin sanotaan jopa periaateohjelmassamme.
Kun puhumme maahanmuuton kustannuksista, puhumme erityisesti sote-palveluiden ja tulonsiirtojen suuresta käytöstä ja selvästä yliedustuksesta kaikilla verorahoitteisilla ”hyvinvoinnin” sektoreilla. Vain murto-osa kustannuksista syntyy varsinaisista maahanmuuton kustannuksista, kuten vastaanoton ja kotouttamisen kuluista. Juuri siksi muille kuin perussuomalaisille on niin kovin vaikeaa ymmärtää kokonaisuutta. Kustannukset ”piiloutuvat” valtion budjetin momenteille.
Juuri tänään lauantaina Helsingin Uutisissa (ks. näköislehti) on aiheesta erittäin kuvaava ja huolestuttava juttu – yhdeltä soten tärkeältä sektorilta, lasten sairaanhoidosta.
Jutussa kerrotaan, että Helsingin uuden lastensairaalan päiväkeskuksen potilaista 53 prosenttia on vieraskielisiä. Keskuksessa tutkitaan ja hoidetaan lapsia, joilla on autismikirjon häiriö tai muita neurologisia vaikeuksia.
Ylilääkäri sanoo, ettei tiedä, mistä yliedustus johtuu, mutta että sitä selvitetään.
Tästä samasta aiheesta olen jo yli vuosi sitten saanut ”epävirallisia reittejä” tietoja, kuten aina niin monelta muultakin sektorilta. Meidän poliitikkojen on kuitenkin mahdottoman vaikea tuoda tietoja ja esimerkkejä esille, mikäli lehdistö ei tee työtään ensin.
Jutussa käsitellään vieraskielisten osuutta myös muilla lastensairaalan yksiköissä. Esimerkiksi infektio-osastolla 48 prosenttia, hammasvastaanotolla 33 prosenttia. Aiemmin samassa lehdessä kerrottiin siitä, että kolmasosa omaishoidontuista maksetaan vieraskielisille. Helsingin vammaisten sosiaalityön päällikkö totesi silloin, että osa maahanmuuttajista tulee maahan turvatakseen lapsensa aseman ja oikeudet, jotka eivät lähtömaassa toteudu esimerkiksi lapsen kehitysvammaisuuden takia.
Ei, kyse ei ole siitä, etteikö kaikkia sairaita ja apua tarvitsevia pitäisi Suomessa hoitaa. Tietenkin pitää hoitaa, etenkin lapset.
Suomi ja sen veronmaksajat eivät kuitenkaan voi rahoittaa kaikkien halukkaiden elämää hyvinvointiyhteiskunnassa – jonka HUOM. omatkin palvelut eri soten sektoreilla ovat enemmän tai vähemmän heikentyneet ja julkinen talous rapakunnossa.
Meidän on PAKKO keskustella siitä, kenelle järjestelmämme on tarkoitettu. Kehitysmaista saapuvat maahanmuuttajat ovat selvästi huono-osaisempia vielä vuosikymmenten jälkeen ja seuraavassakin sukupolvessa, ja tämä maksaa hyvin paljon.
Kun perussuomalaiset puhuvat tästä aiheesta, meidät tuomitaan rasisteiksi ja väitetään, että haluamme jättää lapset kuolemaan ja olemme ihmisvihaajia ja mitä ikinä.
Pötyä. Olemme realisteja, ja puhumme asiasta, josta on välttämätöntä puhua. Jos hyvinvointiyhteiskunta halutaan pelastaa, sen piiriin pääsyä on pakko rajoittaa.
Tämä on yksi soten oleellisimpia kysymyksiä, mutta ei siitäkään näissä vaaleissa saa puhua.
Vaalikeskusteluissa on tullut selväksi, että hallituspuolueilla ei ole miljardilupauksilleen minkäänlaista taloudellista selkänojaa. Hallitus ei ole kohdentanut rahoitusta riittävästi edes hyvinvointialueiden käynnistymiseen, ja monilla alueilla on jo nyt kriisitunnelma.
Kyse on paljon puhutusta palkkaharmonisaatiosta, mutta myös erityisesti muista käynnistämis- ja muutoskustannuksista, kuten ICT- ja tietojärjestelmätoiminnoista, jotka ovat elintärkeitä koko aluesoten onnistumisen kannalta. Kunnat ylittävä integraatio ja koko alueuudistuksen idea edellyttävät toimivia yhteisiä järjestelmiä. Ilman niitä kaikki jää laahaamaan eikä mahdollisuuksia hyviin uusiin toimintoihin ole. Kyse ei siis ole ”vain tietotekniikasta” vaan koko uudistuksen välttämättömistä osasista.
Erityistä huolta on kantautunut Länsi-Uudeltamaalta, Vantaa-Keravalta ja esimerkiksi Pirkanmaalta. Ne ovat saaneet vain pienen osan hakemistaan ICT:n kehitysrahoista. Esimerkiksi Länsi-Uusimaa haki 84,7 miljoonaa euroa, mutta sai vain 12,6 miljoonaa. Huomionarvoista on, että edes tuolla koko haetulla summalla ei rakennettaisi yhtä ainoaa potilastietojärjestelmää, vaan koko raha menisi yksistään hallinnon ICT-kuluihin.
Hallitus, ja eritoten keskusta, joka runnoo omaa malliaan läpi, ei ole huolehtinut ihmisten elintärkeiden palveluiden turvaamisen taustalla olevien toimintojen rahoittamisesta. Kun lupauksia kansalaisille tehdään, niiden toteutuksesta pitäisi huolehtia.
Ei ihme, että Kuntaliiton sotemuutosjohtajan mielestä pitäisi painokkaasti harkita koko uudistuksen lykkäämistä. Myös pääministerin omalta hyvinvointialueelta Pirkanmaalta on kerrottu valmistelevan johdon suulla, että rahojen puute johtaa siihen, että tavoitteisiin ei päästä. On hyvin mahdollista, että Suomen suurin hyvinvointialue Pirkanmaa ei käynnisty 1.1.2023, vaan sote jatkuu kuntakohtaisena.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko vastasi Ilta-Sanomien keskustelussamme keskiviikkona kysymyksiini, että hallitus on tuomassa lisäbudjetin, jolla rahoitus varmistetaan ja alueet saadaan käyntiin. Eilen Ylellä yritin saada häntä vastaamaan, minkä kokoinen lisäbudjetti on tulossa. Pelkästään neljä suurinta hyvinvointialuetta tarvitsevat ICT:hen 140 miljoonaa lisää rahaa. Miten rahoitus aiotaan kattaa? Ja miksi ihmeessä rahoitus annetaan vasta sitten, kun alueiden hätähuudot kaikuvat juuri ennen vaalipäivää? Rahojen tarve on kuitenkin ollut tiedossa useita kuukausia.
Valtion ja muun julkishallinnon ICT- ja tietojärjestelmähankkeet ovat kuin mustia aukkoja eikä mitään strategiaa valtio-ostajalla tunnu olevan. Kustannukset ovat karanneet käsistä monella sektorilla poliisista sotepuolelle. Sitä suuremmalla syyllä tämä hallintouudistus olisi pitänyt tehdä toteuttamiskelpoisen ja ensin hoidettavan tietojärjestelmäsuunnittelun päälle. Järjestys tällä hetkellä on täysin pielessä – ensin hallintohimmeli ja sitten vasta aletaan miettiä, miten toiminta saataisiin konkreettisesti käyntiin. Erot alueiden välillä repeävät.
Asterit ja apotit nielevät valtavia summia veronmaksajan rahaa. Pahimmassa tapauksessa ne eivät toimi ja vievät kohtuuttomasti soten tekijöiden työaikaa. Ulkomaiset firmat keräävät rahat, joita voitaisiin käyttää suomalaisiin järjestelmiin ja niiden kehittämiseen. Strategisesti tärkeiden tietojärjestelmien kehittäminen olisi tärkeää pitää mahdollisimman lähellä itse toimintaa, niin että käyttäjien näkemykset huomioitaisiin työn kaikissa vaiheissa. Esimerkki tällaisesta on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä kehitetty Esko-potilastietojärjestelmä, joka saa paljon kehuja käyttäjiltään. He ovat nimenomaan voineet vaikuttaa sen kehittämiseen ja muokkaamiseen.
14.1.2022 Helsinki, Tuumaustunti, kuvassa Riikka Purra. kuva Matti Matikainen
Torstai-illan Ylen suuressa vaalikeskustelussa päästiin viimein puhumaan edes vähän taloudesta eli sotepalveluiden rahoittamisesta. Tentin juontaja Annika Damström aloitti vahvasti ja vaati alussa puheenjohtajia kertomaan rahoituksesta – mistä otetaan rahat.
Kuten moni on pannut somessa merkille, tähän ei kyennyt kuin perussuomalaiset. Kaikki muut tehostivat, panostivat, satsasivat ja lisäsivät. Mikäli nämä toimenpiteet olisivat mahdollisia ja niillä jotakin oikeasti säästyisi, me emme olisi tällaisessa kurjimuksessa jakamassa niukkuutta.
Perussuomalaiset esitti yksiselitteisesti, että sote tarvitsee rahaa, ja että tuota rahaa voidaan ilman velanottoa kehysten sisällä saada ainoastaan leikkaamalla toissijaisesta. Perussuomalaisten tärkeysjärjestys eli suomalainen ensin on tässä ohjaava periaate. Kasvun tukeminen ja työllisyyden nostaminen ovat ehdottoman tärkeitä, mutta ilman menojen välillä tapahtuvaa muutosta sote tulee entisestään vain heikkenemään. On välttämätöntä leikata jostakin. Se, mistä me leikkaisimme, on selvää. Olen viime viikkojen aikana hyvin harvoin päässyt puhumaan maahanmuutosta, kehitysavusta tai liian ”kunnianhimoisista” ilmastotoimista. Ne kuulemma eivät kuulu aluevaaleihin. Mitä ihmettä! On välttämätöntä puhua allokaatiosta – siitä, mihin rahaa pannaan – jos puhumme sotesta.
Eilisessä tentissä nostin esille kehitysavun, johon menee lähes 1,3 miljardia joka vuosi. Alijäämästä, siis velaksi. Yhdellä miljardilla taas olisi mahdollista saada 20 000 soteammattilaista vuodeksi!
Toissapäivän tentissä sain lyhyesti mainittua ilmastopolitiikasta tehtävistä säästöistä, joita käsittelin tuumaustunnilla tarkemmin viikko sitten. Mikäli valtavasti kasvaneita päästökauppatuloja kanavoitaisiin suomalaiseen soteen, esimerkiksi italialaisten energiaköyhyyden ratkaisun sijaan, saisimme soten ja pelastustoimen rahoitusvajeeseen helpotusta.
Maahanmuuton valtaviin kustannuksiin en edes ole päässyt. Taloudellisesti haitallista maahanmuuttoa (kehitysmaista) merkittävästi rajoittamalla säästäisimme valtavasti veronmaksajan euroja. Ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuja soten palveluiden ja tulonsiirtojen saajina.
Valitettavasti tentin kuluessa toimittajan ote tästä soten tärkeimmästä kysymyksestä eli rahasta kirposi. Pian puheenjohtajat olivat jokailtaisessa moodissaan, jossa he vain luettelevat erilaisia kohteita ja vaadittavia parannuksia, jotka kaikki maksavat. Toimittaja ei enää vaatinut kertomaan, mistä rahat otetaan.
Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin, muutamien muiden ohella, on korostanut ilta toisensa jälkeen omalääkärijärjestelmää. Kyllä, se olisi monelta kantilta katsoen hyvä uudistus. Mutta kyseessä on malli, ja malli itsessään ei hoida eikä paranna. Suomessa nimenomaan on ollut käytössä omalääkärijärjestelmä, juuri tuolla nimellä, mutta siltä vedettiin enemmän tai vähemmän pohja pois liiallisella säästämisellä ja tehostamisella. Mikäli omalääkärillä on valtava määrä potilaita, ei kyseessä ole enää hyvä malli. Omalääkärimalli ei siis ratkaisisi yhtään mitään – vaan soteen eli vaikkapa tähän malliin osoitettava rahoitus.
Sama koskee ennaltaehkäisyä. Totta kai varsinkin jokainen kuntapoliitikko tietää, että monissa ongelmissa ennaltaehkäisy tulee lopulta edullisemmaksi. Mutta kun juuri siitä on leikattu, on tehostettu ja säästetty, vaikeutettu ennaltaehkäisyä. Suunta on kaikilla sektoreilla päinvastoin kohti kalliimpia palveluita, erikoissairaanhoitoa, sitä, että ihmisistä ei saada koppia riittävän ajoissa. Miten ihmeessä ennaltaehkäisyyn tämän uudistuksen myötä olisi enemmän rahaa? Ei hallintouudistus tee tätä temppua.
Miljardiluokan satsauksia vaaditaan myös mielenterveyspalveluihin, lastensuojeluun, vanhustenhoitoon, hoitoon pääsyyn ja perusterveydenhuollon saatavuuteen. Mistä rahat?
Alueilla voidaan tehdä parannuksia ja korjaamisia, mutta nämä ovat aivan mitättömiä, jos samaan aikaan ei lisätä resursseja. Puheenjohtajien vaatimuksille ei siis ole taloudellista selkänojaa. Lupaukset ovat tyhjiä.
Uudistus ei itsessään korjaa mitään – varsinkaan kun edes sen käynnistys- ja muutoskustannuksiin ei ole varattu riittävästi rahaa. Se, voidaanko alueilla tehdä hyviä muutoksia esimerkiksi hoitoprosesseihin ja käytäntöihin, ei riipu hallintouudistuksesta, vaan siitä, että tekemässä olisi oikeita ihmisiä, siis hyviä johtajia, innokkaita uudistajia – niitä, joiden suurin motivaattori ei ole oman byrokratian kasvattaminen vaan tehokkaat palvelut ja veronmaksajan etu. Julkishallintoa ja terveydenhuoltoa voidaan tehostaa. Ongelma on siinä, että tämä uudistus ei anna siihen itsessään mitään välineitä. Kaikki jää taas alueilla toimivien varaan, poliittisten luottamushenkilöiden, virkakunnan, lääkärien.
Edellä kuvaamani ongelma koskee yhtä lailla vasemmistoa ja oikeistoa. Vaalien ylivoimainen ennakkosuosikki kokoomus on näistä asioista ihan yhtä hiljaa kuin punavihreät. Jopa enemmän hiljaa.
Nimittäin kaikki tietävät, että vasemmalla halutaan nostaa veroja. Eilisessä paneelissakin nämä puolueet sen auliisti myönsivät. Suomalaisen työssäkäyvän punaista huutava kokonaisveroaste pitäisi näiden puolueiden mielestä olla vielä korkeampi. Rahaa julkiseen talouteen, valtio päättämään, pois ihmisen oma vastuu. Sossuvaltiossa on ihmisen hyvä olla, ne ajattelevat.
Mutta kokoomus – mitä se aikoo, jotta sen esittämät veronalennukset JA palveluiden parannukset saadaan kuitattua? Tästä ei ole kuultu mitään. Puheenjohtaja Orpo esittää aivan samanlaisia parannuksia soteen kuin muutkin, terapiatakuusta pelastustoimen resursseihin. Mutta kokoomus ei kerro mitään siitä, mistä rahat otetaan. Perussuomalaisten esitykset eivät kokoomukselle kelpaa. Tämä on tullut monta kertaa selväksi, sillä niin maailmanparantamiseen kuin ilmastokurjistamiseenkin on vain rahaa kokoomuksen mielestä löydyttävä. Kuitenkaan sen esittämät työllisyystoimet (etuusleikkaukset, halpamaahanmuutto ym.), kannustaminen tai pelkkä kasvu eivät riitä – tai eivät lopulta edes vaikuttaisi oikeaan suuntaan. Ei niistä tule sellaisia summia, että niillä voitaisiin kattaa veronalennukset ja palveluiden parantamiset. Varsinkin kun kasvumme tulee taas pian olemaan äärimmäisen nihkeää.
Koko aluevaalien ja tämän uudistuksen suurin ongelma kilpistyy edellä kuvattuun rahasta puhumisen sivuuttamiseen. On demokratian irvikuva, että äänestäjiä jälleen kerran niin kovasti höynäytetään.
Miten voi olla taas niin, että populistipuolueeksi haukuttu on ainoa, joka puhuu tästä oleellisesta asiasta ja tarjoaa ratkaisuja?
Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet vaativat lisää maahanmuuttoa vastauksena sotesektorin ongelmiin. EU:n ulkopuolelta saapuvan maahanmuuton nähdään korjaavan hoitoalan kroonisia ongelmia, kuten hoitajavajetta. Vastaavasti maassa jo olevia ulkomaalaistaustaisia tungetaan urakalla hoitoalalle, oli heillä siihen edellytyksiä tai ei. Esimerkiksi Helsingissä on oppilaitoksia, joissa hoitoalalle opiskelevista ylivoimainen enemmistö on maahanmuuttajia. Tämäkin itsessään karkottaa alalta suomalaisia nuoria.
Vastaavaan tapaan länsinaapuri Ruotsi on käyttänyt etenkin lähihoitaja- ja hoiva-avustajakoulutusta eräänlaisena kotouttamiskanavana. Vuosikausia maassa olleet maahanmuuttajanaiset ovat edelleen kielitaidottomia ja usein tulonsiirtojen takia työhaluttomia, mutta viranomaisille heidän siirtämisensä kaunistamaan tilastoja ”opiskelijoina” on tietenkin mieluista. Maalle haitallinen sosiaaliperäinen maahanmuutto näyttää taas hetken aikaa vähemmän haitalliselta. Ruotsissa on muuten kaikesta huolimatta myös hoitajapula, valtavista maahanmuuttajamassoista huolimatta.
Ruotsissa kielitaidottomuusilmiön ongelmista nykyään sentään puhutaan, kun niitä ei voi enää piilottaa. Suomessa ollaan toistamassa tismalleen samoja virheitä, ja pian ihmetellään, miten päädyttiin samanlaisiin seurauksiin.
On irvokasta, että suomalaiset vanhukset ja muut potilaat eivät ole enää Suomessa 2020-luvulla sen arvoisia, että heitä autettaisiin heidän omalla kielellään, mutta samaan aikaan maahanmuuttajien itsensä saamia tulkkaus- ja muita holhouspalveluita parannetaan. Tälläkin hetkellä ulkomaalaistaustainen on oikeutettu käytännössä ikuiseen ja rajattomaan tulkkauspalveluiden saantiin. Kielellinen tulkkauskaan ei välttämättä riitä, sillä kuten Espoon perussuomalaisia edustava Henna Kajavablogissaan kertoi, myös kulttuuritulkit ovat tulleet veronmaksajan pöytään syömään. Kulttuuritulkin on tarkoitus ratkoa ja ennaltaehkäistä ”kulttuurisia yhteentörmäyksiä” ja ”haasteita” – joita muuten ei maassa edes olisi ilman juuri sitä maahanmuuttoa, joka kulttuuritulkkeja, holhousta ja ikuista kotouttamista vaatii.
Kulttuuritulkin hinta kunnalle on sama kuin kielitulkin – 78 euroa tunnissa plus alv. Eduskunnan käsittelyssä on paraikaa uusi kotouttamispoliittinen selonteko, joka muuten on kaikista tämän kauden selonteoista laajin. Totta kai, nyky-Suomen tärkeimmät asiat ensin.
Maamme suurin epäoikeudenmukaisuus on, että suomalainen, ikänsä veroja maksanut ja lapset kasvattanut ihminen ei saa Suomessa vuonna 2022 tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Omilla vanhuksillamme ei ole pääsyä sellaisten palveluiden ja verorahoitteisen hyvänäpitämisen piiriin kuin maahanmuuttajilla. Vanhusten etuja ja tarpeita puolustamassa ei ole sellaista koneistoa kuin maahanmuuttajilla.
Kumpaa sinä haluat veronmaksajana tukea: Sitä, että maahanmuuttaja, joka muutenkin on yliedustettu sotepalveluiden ja tulonsiirtojen käyttäjänä, saa koko ikänsä tulkkipalveluita? Vai sitä, että vanhukset saavat ihmisarvonsa mukaista hoitoa ja palvelua omalla äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi?
Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa, jolle edellä oleva kysymys ei tuota päänvaivaa. Meille suomalainen tulee ensin, aina.
dust/bones/politics 