Vaalikiima ja väsymätön veronmaksaja

dav

Ajatuksia ajasta, jota vaalikiimaksi kutsutaan:

Tänään jälleen yhdessä paneelissa panin merkille, kuinka vihervasemmiston – ja aika usein muidenkin puolueiden – mielikuvissa toimeentulevalla kansalaisella ei ole mitään muuta roolia kuin olla väsymätön kustantaja.

Ei ole sellaista hyvää, johon ei voisi vaatia lisää veronmaksajan rahaa, erityisesti ennen vaaleja. Valtion pitää hoitaa kaikki, koko maailman paha ja kurjuus, joka porteillemme saapuu – ja osa siitäkin, joka ei saavu.

Kaikki kansalliset ongelmat nähdään olevan korjattavissa lisärahalla, selvityksillä, uusilla valvontavakansseilla ja projekteilla. Kaikkeen on oikeus, ainakin hänellä, hänellä ja hänellä. Sinulla on velvollisuus maksaa ja pitää suusi kiinni. Älä kyseenalaista!

Kun joku sosiaalivaltion diskurssiin alistumaton (minä) sitten kysyy, että mistä aiotte saada rahat, vastaus on – kuten se tänäänkin oli – ”kyllä meillä on varaa!”.

Eihän ole. Meillä on koko ajan vähemmän maksajia, enemmän saajia. Oikeudet lisääntyvät, velvollisuudet harvenevat.

Olen vieraillut monissa koulupaneeleissa, yläkouluissa ja lukioissa. Pyrin aina jossakin puheenvuorossani selittämään lapsille ja nuorille, mistä niin sanotut valtion rahat tulevat.

Kauhukseni olen nyt ymmärtänyt, että edes aikuiset eivät tiedä asiaa. Edes kansanedustajaehdokkaat tai kansanedustajat eivät tiedä sitä.

Vai eivätkö he vain välitä?

Vihreiden puheenjohtaja Haavisto väitti tänään, että vihreät ei ole vasemmistopuolue. Kyllä on, pahimmasta päästä. Ei kyse ole siitä, onko mukana joku liberaali, joka haluaa viinit kauppaan tai joku porvari, joka asuu 8000 euron neliöltä maksavassa asunnossa.

Kyse on siitä, että kaikkeen pitää panna veronmaksajan rahaa. Ei vain tulonsiirtoihin ja palveluihin, vaan myös arvoihin. Vihreiden edistämiä arvoja pitää levittää ja julistaa veronmaksajan rahalla.

Ihan samaa tekevät demarit ja vasemmisto. Ihan samaa tekevät jopa keskusta ja kokoomus, ainakin ennen vaaleja.

Minä olen hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja. Juuri siksi olen tarkka rahankäyttäjä. Tällaisella leväperäisellä taloudella koko järjestelmämme törmää seinään.

Sanonnan mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Melko vastaavasti pienituloisella tai huono-osaisella suomalaisella ei pitäisi olla varaa äänestää vasemmistopuolueita.

Järjestelmämme ei kestä näiden puolueiden utopioita, sosiaalivaltiota ja sosialismia (koska sitä se on), mistä seuraa nimenomaan se, että järjestelmän kaatumisen myötä heikompiosaisten asema huononee. Hyväosaisethan selviävät aina.

On välttämätöntä priorisoida. Meillä on varaa hyvinvointiyhteiskuntaan, kunhan se huolehtii perusasioista ja niistä ihmisistä, jotka eivät itse voi huolehtia itsestään. Meidän PITÄÄ huolehtia vanhuksistamme, vammaisista, sairaista, lapsista, joiden asiat ovat huonosti.

Hyvinvointiyhteiskunta ei voi olla avoin kaikille. Ennemmin tai myöhemmin kaikkien on ymmärrettävä, että avoimet rajat ja hyvinvointiyhteiskunta eivät voi toteutua samaan aikaan. Minä tiedän, kumman minä valitsen.

Paneelissa puhuttiin aamulla yksinhuoltajista, työttömistä ja köyhyydestä. Muutama oleellinen asia tähän liittyen.

Koska erityisesti pääkaupunkiseudulla asuminen on niin kallista, se palkka, jolla kahden lapsen yksinhuoltajan kannattaa keskimäärin mennä töihin sosiaaliturvan (päivärahat, asumistuki, toimeentulotuki) sijaan, on hyvin korkea, jopa 3500,-

Kannattaako ratkaisuksi siis todella lisätä sosiaaliturvan määrää vai olisiko oleellisempaa keskittyä työmarkkinoihin, työn vastaanottamisen kannustavuuteen, verotukseen, ostovoimaan ja siihen asumisen hintaan?

Toimeentulotuen saajista Espoossa yli 40 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Työllisyysaste on hyvin alhainen. Vastaavasti esimerkiksi somaliperheistä jo puolet on yksinhuoltajaperheitä. Selitykseksi on esitetty muun muassa lain ulkopuolella tapahtuvaa moniavioisuutta.

Kannattaako ratkaisuksi siis todella lisätä sosiaaliturvan määrää ja kattavuutta vai olisiko oleellisempaa keskittyä maahanmuuttopolitiikkaan?

7 kommenttia artikkeliin ”Vaalikiima ja väsymätön veronmaksaja

  1. Nykyisin, kun vallitsee ns. ”globaali vastuu” kansallisvaltion veronmaksajan piikki on auki koko maailmalle. Järjestelmäpuolueiden johtajat ajattelevat ”globaalisti” ja ratkaiset ”globaaleja ongelmia.”.

    Globalismin tärkein heikkous on kuitenkin täydellinen riippuvuus kansallisvaltioiden veronmaksajasta. Kun äänestäjät ymmärtävät täjmän vedätyksen, he lakkaavat äänestämästä järjestelmäpuolueita.

    • ”Globalismin tärkein heikkous on kuitenkin täydellinen riippuvuus kansallisvaltioiden veronmaksajasta.”

      Koko asia on oikeastaan juuri tuossa.

  2. Mie olen sen ymmärtänyt aioja sitten, että avaa vain kukkarosi, kyllä ottajia riittää. Jotensakin tuntuu nyt tuo vaalikiima sun muu tulevan jo korvistakin ulos, kas kun kaikenlaiset toimittajiksi itseään kutsuvat kirjoittavat mitä kirjoittavat ajattelematta mitään. Vähän kuin entisaikaan markkinoilla levottomia puhhuvasta hevosenmyyjästä sanottiin; puhuu ku ei olis alaleukaa ollenkaan. Valitsin PS naisehdokkaan, jo ennen kuin oli virallisesri ehdolle nimetty. Viisas nainen viisaiden miesten joukossa:)

  3. Toivotan oikein paljon henkilökohtaista ja kollektiivista menestystä vaaleihin. Kaikki vaalikirjoituksesi ovat olleet hyviä. Etenkin ympäristökysymysten valumista pelkkien moraaliposeeraajien asiaksi pitäisi enemmänkin vastustaa.

    Purraa ei kuulemma voi äänestää kuin Uudellamaalla, mutta olemme kavereiden kesken täällä synkässä pohjoisessa löytäneet asiaan jossain määrin korvaavia ratkaisuja.

    Mainitsen muuten, että sukulaiseni, joilla ei ole mitään erityisiä sympatioita sinnepäin, ovat sanoneet puheenjohtajanne petranneen julkisia esiintymisiään selvästi. Kyllä te siellä Yrjönkadulla(?) olette jotain oikein tehneet.

    • Tietysti mitä tahansa valuuttaa voidaan kuvata tuolla merkinnällä.

      ”Kun ei synny epäselvyyttä siitä, mistä rahayksiköstä on kysymys, voidaan rahasumma esittää myös pelkästään numeroin:

      Espresso 2,–
      Cappuccino 3,20” (Kielikello)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s