Maksa, älä kysele – EU-politiikan epädemokraattisuudesta

Heinäkuu on vaihtumassa elokuuksi. Poliitikot ovat kesälomillaan, ja EU-huippukokouksen päätös elpymisrahastosta alkaa esiintyä lehtien sivuilla yhä vähemmän. Tulipahan tehtyä taas, ja katsotaan sitten syksyllä? Kuka nyt jaksaisi repivää keskustelua kesken kesäkauden, varsinkin kun perussuomalaiset puhuvat niin rumasti.

Photo by Nick Bondarev on Pexels.com

Neuvottelutulos on henkilöity suosittuun pääministeriin, ikään kuin hänen kaudellaan Suomen liikkumatila ja valta EU:ssa mahdollistaisi jotakin tavallisesta poikkeavaa. Näin ei tietenkään ole. Pääministerin tehtävä, virkamiehistön ja avustajajoukon tukemana, on neuvotella yötä myöten ja venyä, riippumatta sukupuolesta ja iästä. Kokonaisuutta tai jäsenyytemme suurta kuvaa se ei muuta, yhdenkään pääministerin kaudella. Periaatteellinen muutos velasta unionin rahoittajana ja yhteisvastuut ohjaavat meitä sellaiseen suuntaan, jossa Suomi ei voi olla voittaja. Tähän tosiasiaan nähden täysin toissijaista on Suomen neuvottelustrategia tai edes varsinaiset saannot (siis se, minkä osuuden maksuista saamme takaisin).

EU(ro)-järjestelmä ei tarjoa voittoja Suomelle

Teknistä saantokeskustelua on mahdollista käyttää häivyttämään sitä tosiseikkaa, että unionin rooli on täysin muuttunut – ja sitä, että pääministerihenkilö ei suinkaan juuri pelastanut Suomen tulevaisuutta vaan jatkoi sen heikentämistä. Uskoa toimittajien asiantuntemukseen ovat nakertaneet erityisesti ne uutisotsikot, joissa kirkuvin kirjaimin kerrotaan Suomen saaneen jotakin. Totuus tietenkin on, että niin kauan kuin me olemme nettomaksaja – eli niin kauan kuin me olemme unionin jäsen – me maksamme, emme saa. Me kierrätämme omaa rahaamme unionin kautta. Asia voi muuttua toiseksi ainoastaan tilanteessa, jossa taloutemme on romahtanut banaanivaltion tasolle.

EU on nyt periaatteellisesti hyväksynyt velanoton rahoitusmekanismiksi. Samalla keskeiset toimintaa ohjaavat säännökset on haudattu, joko virallisesti tai laajentamalla tulkintaa. Vakaus- ja kasvusopimus, ”no-bailout”-sääntö (avustamiskielto), EKP:n rahoituskielto ja artikla 310 (tulot ja menot tasapainossa), mikään ei ole de facto voimassa. Uusien välineiden suhdetta Suomen perustuslakiin ei myöskään ole selvitetty. Konflikti Suuren Valiokunnan ja Perustuslakivaliokunnan välillä kytee eikä sitä ole ratkaistu – muuta kuin passittamalla kansanedustajat viettämään kesää. Oppositio katsokoon hallituksen tiedotustilaisuuksia verkkoyhteydellä ja purkoon kynsiään.

Suomen perustuslaki puolustaa kansallista budjettisuvereniteettia eli sitä, että Suomi päättää itse, mihin veronmaksajilta kerätyt rahat käytetään. Uusi rahasto rikkoo tätä periaatetta, ja Suomi saatetaan tilanteeseen, jossa se ei ole enää perinteisessä mielessä täysivaltainen. En haluaisi uskoa, että Suomen perustuslaki on yhtä joustava kuin EU:n omat säännöt – hyvin useinhan muunlaisissa asioissa kuulemme, että perustuslakimme on ehdoton.

Pelastuspaketti ei pelasta

Huippukokouksen maata ravistelevat päätöksetkään eivät kuitenkaan riitä. Vaikuttaa selvältä, että toimenpiteet eivät jää kertaluontoisiksi. Covid-hätätilasta tuli oiva mahdollisuus toteuttaa sitä politiikkaa, jota EU:ssa muutama suuri jäsenmaa kädet syyhyten on vuosikaudet halunnut toteuttaa. Edes 750 miljardin paketti ei korjaa niitä ongelmia, joita sen haluttaisiin tai väitetään korjaavan. Se vain rauhoittaa vähän, niin markkinoita kuin niitäkin, jotka pelkäävät etenkin Italian EU-kriittisen rintaman vahvistumista. Elvytysrahasto on tukipaketti, jolla pidetään euroa pystyssä.

Kaikki keskeiset ongelmat jäävät: Etelä-Euroopan rakenteelliset ja hallinnon ongelmat, kilpailukykyongelmat EU-maiden välillä ja suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, velkaantuminen, budjettialijäämät, epäsuhtaisuus, tehottomuus ja varojen väärinkäyttö esimerkiksi koheesiopolitiikassa. Riippumatta siitä, mitä puolueita on Italian hallituksessa ja mihin suuntaan populismi on kääntynyt, maa ei tule tekemään päätöksiä, jotka tulisivat auttamaan sitä. Valtava harmaa talous, veronkannon ongelmat, mafia ja muu korruptio rehottavat, ja maalla on suuri intressi hakea unionilta helpotusta – ja kiristää sitä, kuten Italian pääministerin lausunnoista huippukokouksessa saattoi nähdä.

On vastenmielistä, että Suomi, joka on isoissa veloissa omankin elvyttämisensä ja talouden ongelmiensa kanssa, joutuu rahoittamaan vuoron perään kutakin huonosti asiansa hoitanutta maata. Vielä vastenmielisempää kuitenkin on se, että asiasta päättävät väittävät sen olevan Suomen edun mukaista. Miksi ne tekevät niin?

EU(ro) on krooninen kustannus

Suomi liittyi unioniin kansanäänestyksen ohjaamana 25 vuotta sitten ja euroon vuonna 2002. Euro syntyi tiedostettuine valuvikoineen, joiden kanssa nyt vain eletään – jotkut hyötyvät ja toiset kärsivät. Yhteinen rahapolitiikka, velkaantuminen, hidas kasvu, kotimaiset korkeat kustannukset ovat suistaneet meidät tielle, jossa koronastakin taloutemme toipuu jopa euro-alueen hitaimmin. Pitkällä tähtäimellä annamme pois hyvinvointivaltion, sanoo entinen Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtaja, Suomen Pankin neuvonantaja, valtiotieteiden tohtori Peter Nyberg, joka kannattaa Suomen eroamista eurosta, jota hän pitää ”talouden pakkopaitana”.

Viimeisen reilun kymmenen vuoden muutokset EU:n toiminnassa ovat niin merkittäviä ja laajakantoisia, että on täysin oikeutettua sanoa, että EU on nykyään eri asia kuin vuonna 1995. Kaikki nuo muutokset on tehty ilman asioiden altistamista kansalaiskeskustelulle, demokraattisista päätöksistä puhumattakaan.

Photo by eberhard grossgasteiger on Pexels.com
EU-politiikka on epädemokraattista

Se, että päätöksiä tekee kulloinenkin hallitus tai pääministeri, ei takaa aitoa demokraattisuutta ja kansan valintaa useammastakaan syystä. Ensinnäkään EU ei ole riittävän merkittävä – tai ollenkaan merkittävä – teema eduskuntavaaleissa. EU-myönteisille puolueille tämä on tietenkin etu. Toinen, edelliseen liittyvä seikka on se, että meillä ei ole juuri sen paremmin mediaa kuin muutakaan kansalaiskeskustelua tai edes kriittisen arvioinnin kulttuuria, joka tarkastelisi EU:ta useammasta näkökulmasta. Mikäli EU:sta puhuttaessa abstraktit, jopa mystiset ”hyödyt” aina otetaan annettuna eikä konkreettisia kustannuksia ja muita negatiivisia seurauksia lasketa ja yksilöidä, tulos on juuri tämä. EU:sta kriittisesti puhuvat leimataan ”populisteiksi”, ikään kuin vaatimus asian monipuolisemmasta tarkastelusta olisi itsessään poliittisesti löyhää ja vähemmän nokkelia äänestäjiä kosiskelevaa. Näin ei tietenkään ole.

Suomalaisen EU-kriittisen puolueen se asettaa myös vaikeaan asemaan. Yhdelläkään puolueella ei ole resursseja ja mahdollisuuksia itse yksin muuttaa asetelmaa. Tilanne, jossa se samaan aikaan joutuu rakentavasti sekä kyseenalaistamaan konsensusajattelun, tuottamaan ja analysoimaan kyseenalaistamista tukevan datan että levittämään sitä, on hyvin haasteellinen. Ei ole mikään yllätys, että voitolla on edelleen hyvin lempeä EU-näkemys, lähinnä retorinen – jotain sellaista, jota vastassa ovat vain Venäjä ja Putin, pitkät passijonot ja perussuomalaisten tympeä impivaaralaisuus.

Populistileimakirves ja jäsenyyden luonnollisuus

Suomalaisten EU-myönteisyys on ollut huipputasolla ja jopa noussut eurokriisin ja Kreikka-pakettien jälkeen. Tämä on hyvin hämmentävää, mutta täysin selitettävissä edellä kuvaamillani seikoilla. Aivan viime aikoina muutamat medioiden tilaamat mielipidetiedustelut ovat alkaneet näyttää vahvistuvaa kriittisyyttä EU:n uusia toimintatapoja, kuten velaksi toimimista ja ”elpymisvälinettä” kohtaan. Tässä ollaan kuitenkin vasta aivan alussa.

Tervehdinkin suurella ilolla valtamediassa, tutkijakentässä ja (etenkineläköityneiden joukossa) virkamiestasolla nyt syntynyttä kriittisempää tarkasteluotetta. Samalla on syytä ymmärtää, että kriittisesti suhtautuvien asema on aina vaikea – vaatii paitsi vankkaa selkänojaa myös itseluottamusta esittää Euroopan Unionin autuutta haastavia näkemyksiä. Vähimmillään voi saada mainitun populistin leiman (jopa persuleiman), pahimmillaan asiasta seuraa urakehityksen tyssääminen, kuten muutama asiantuntija on kuvannut. Tämä on ikävää, mutta ei millään tavalla yllättävää. EU tarjoaa sekä poliitikoille että monille muille erilaisia hyödyllisiä asemia, suoranaisia urapolkuja, usein erinomaisella palkalla ja mukavilla verkostoilla.

Kolmas seikka, joka selittää EU-keskustelun heikkoutta Suomessa, liittyy tietysti aiheen yleiseen tylsyyteen. EU ei kosketa tavallisia ihmisiä, juuri muuten kuin usein perustelemattomana ”hyvänä juttuna” tai toisinaan ”välttämättömänä pahana”. Brysselistä kantautuvat asiat ovat vaikeaselkoisia ja kaukaisia. Jäsenyyttä pidetään luonnollisena, jopa luonnontieteellisenä – se vain on, kuten tuuli ja sade, ei sille mitään voi.

Tällainenkin asetelma hyödyttää erityisesti EU-mielisiä puolueita ja tahoja. Niin kauan kuin esimerkiksi kustannuksista veronmaksajalle tai itsemääräämisoikeuden puutteesta vaikkapa maahanmuuttopolitiikassa ei selvästi puhuta, ”hyödyt” jäävät automaattisesti voitolle. Yhteinen velka ja muut liittovaltiopolitiikan mekanismit toisaalta aivan oikeastikin tekevät EU:sta koko ajan ”luonnollisemman” – mahdollinen ero on koko ajan yhä kauempana, yhä vaikeampaa ja lähinnä yksittäisten ”populistien” hullunkurisen mielikuvituksen varassa.

Miksi eduskunta ei kokoonnu keskustelemaan?

Perussuomalaiset vaati viime viikolla, että eduskunnan pitäisi palata istuntotauolta keskustelemaan elpymisrahastosta. Tähän ei suostuttu. Muutamissa arvioissa vaatimuksemme leimattiin poliittiseksi teatteriksi. Tällainen kuvaa näiden tahojen äärimmäistä ylenkatsetta demokratiaa ja kansan informoimista kohtaan. Tapahtunutta on mahdotonta ylikorostaa – EU:ssa on juuri tehty erittäin merkittävä päätös koskien velan ottamista, velkavastuita, massiivisia tulonsiirtoja, joiden vain väitetään liittyvän koronan hoitoon, ja tulevaa omaa verotusoikeutta, mutta edes eduskuntaa ei saada koolle. Koko kevään yritimme saada tulevaa pakettia esille ja teimme vastalauseita ja eriäviä mielipiteitä, mutta toimittajat eivät juuri korvaansa lotkauttaneet.

Eduskunta on vähäisemmistäkin asioista palannut istuntotauolta saliin Eurooppa-neuvoston huippukokouksen jälkeen. Vuonna 2012 eduskunta kokoontui heinäkuussa käsittelemään tiedonantoa koskien Espanjan rahoitusjärjestelmän vakautusohjelmaa ja siihen liittyvää valtiontakausta. Tällöin pääkirjoituksissa kirjoitettiin esimerkiksi näin:

Espanjan pankeille osoitetun tuen kaltaisissa suurissa ratkaisuissa ja Suomen roolissa euroalueen kriisinhoidossa ovat täydellinen avoimuus ja laaja raportointi vähintä, mihin Suomen poliittisen johdon on syytä suostua. Eduskunnan kutsuminen töihin kesken poikkeuksellisen pitkän loman on sekin perusteltua. Jos herää pienikin epäily huippukokouksen neuvottelijoiden valtuuksien rajojen ylityksistä ja Suomen linjausten muutoksista, on kaikkien etu selvittää asia perinpohjin ja pikimmiten. ” (Ilkka-Pohjalainen 3.7.2012)

Tällä kertaa vain muutama median edustaja jaksoi puolustaa eduskunnan oikeutta käsitellä – myös istuntotauollaan – kansakunnan kannalta merkittäviä asioita ja päätöksiä. Sen sijaan monia on jälleen enemmän kiinnostanut se, millaisia rumia sanoja perussuomalaiset ovat käyttäneet. Vakiintuneena periaatteena voidaankin pitää sitä, että mitä suurempia asioita yhteiskuntamme kannalta on tekeillä tai tehty, sitä enemmän media ja poliittiset vastustajamme keskittyvät siihen, mitä perussuomalaiset ovat sanoneet. (Kannatan tietenkin kansanedustajien korrektia kieltä ja käytöstapoja – mutta vielä enemmän kannatan sitä, että media vahtii isompia asioita.)

Aitoa kansalaiskeskustelua ja demokraattista käsittelyä ei synny, ennen kuin kaikki edellä nostamani seikat korjaantuvat. Ennen sitä on todellakin täysin tuuleen huutelua edes puhua kansanäänestyksistä, ja sekös monia ilahduttaa.

Paljonko tämä kaikki maksaa?

Suomen EU-politiikka on siis hyvin kaukana demokraattisesta. Kuten sanoin A-studiossa, ongelmiin jouduttaisiin kansan kanssa heti, kun pääministerin pitäisi perustella edes oman puolueensa kannattajille, miksi ei tule eläkeläisille satasta eikä hoitajamitoitusta, mutta tulee valtava lisälasku italialaisten holtittomuuden ja Keski-Euroopan pankkien vuoksi. Marin vastasi närkästyneenä, että kyllä lupaukset pidetään. Niinpä, mutta oleellista olisi tietää, millä rahalla näin aiotaan tehdä.

Kuinka paljon veromme nousevat? Kuinka paljon enemmän suomalaista työssäkäyvää voidaan enää verottaa, varsinkin kun yhä pienempi osa tuosta määrästä tuntuu menevän häntä ja hänen läheisiään hyödyttäviin, edes välttämättömiin kohteisiin, kuten hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluihin?

Kannattaisiko meidän keskustella siitä, miten meidän tulee suhtautua kasvavaan liittovaltioon? Pitäisikö meidän puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Suomi ei ole ajautunut vaan se on ajettu tähän tilanteeseen

Tosiasia on, että suomalaiset eivät ole sitoutuneita tällaiseen Euroopan Unioniin, velka- ja tulonsiirtounioniin, finanssiliittoon, joka täysin omalakisesti etenee kohti liittovaltiota.

EU:hun sinisilmäisesti suhtautuvat haluavat usein muistuttaa, että paluuta menneisyyteen ei ole. Ei tietenkään ole, ja kuka sinne edes haluaisi? Ainakin omassa katsannossani kyse on nimenomaan Suomen tulevaisuudesta.

Me elämme todellakin vuotta 2020. Kykenemme sijaitsemaan poliittisesti, kulttuurisesti ja emotionaalisesti Länsi-Euroopassa, ilman että peesaamme muutaman jäsenvaltion suurvaltaprojektia, joka on naamioitu ainoaksi vaihtoehdoksemme. Ikään kuin me ilman sitä sijoittuisimme geopoliittisesti aivan väärin. Kansallinen itsetuntomme on jo riittävän hyvä ajattelemaan itse.

9 kommenttia artikkeliin ”Maksa, älä kysele – EU-politiikan epädemokraattisuudesta

  1. Elvytyskeskustelu luo jälleen kerran sen virheellisen käsityksen, että Suomella, joka kuulemma vaikuttaa kaikilla pöydillä kaiken aikaa, on merkittävä, ellei peräti ratkaiseva osa unionissa.

    Ainoa teoreettinen mahdollisuus häipyi elvytyksen mukana. Suomen olemassaolo olisi huomattu vain , jos Suomi (Marin) olisi hylännyt paketin.
    Zut! Macaroonikin olisi joutunut pyytämään avustajiaan hankkimaan Suomi (Finlande)-nimisen maan perustiedot ja kartan, mikäli sellainen olisi EU:n arkistosta hankittavissa.

    Onkohan Suomessa tahoa/yksilöä, joka olisi pyytänyt viimeisenä puheenvuoron, ja todennut, että muuten hyvä ehdotus, mutta me emme sitä hyväksy. Olemme toki valmiit jatkossa keskustelemaan elvytyskapineen kestävästä kehityksestä.

  2. Paluuviite: Maksa, älä kysele – EU-politiikan epädemokraattisuudesta — dust/bones/politics | Mon site officiel / My official website

  3. EU:ta mainostettiin ennen kansanäänestystä elintarvikkeiden halpenemisella, alkoholin saatavuuden ja hintojen eurooppalaistumisella, Suomalaisen teollisuuden edulla ja työllisyydellä. Mikään näistä ei ole toteutunut, pikemminkin päinvastoin. Itse henkilökohtaisesti en missään olosuhteissa olisi liittynyt velka- ja tulonsiirtounioniin, vaan olisin taistellut turuilla ja toreilla sitä vastaan. Koko EU:n kehitys perustuu valheisiin, kuinka kauan mädälle suolle rakennettu rakennus pysyy pystyssä?

  4. Purra osaa kyllä arvostella, mutta hänellä ja Perussuomalailla ei ole vaihtoehtoa EU:lle. Brexit tappiot osoittavat mikä se vaihtoehto on eli hirveät tappiot vaikka yritetään EU:hun kuulumatta saada jäsenmaksuja maksamatta samoja etuja tai ainakin parempia kuin EU:n kuulumattomat maat. Purra näkee rahan kierrätyksen ja velan vahingollisena, mutta ei samalla ymmärrä mitä hyötyjä kierrätys tuo. Hän näkee vain jäsenmaksujen ja tukien erotuksen. Velanotto ei lopu siihen että Suomi ei kuulu EU:n jos Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa on koronan kaltainen kriisi. Eristäytymällä ilman kansallisia rikkauksia kuten öljyä ja vielä vahvempaa taloutta mitä meillä on olisimme entistä pahemmassa pulassa. Kun kriisi on kansainvälinen niin sitä pitää myös hoitaa kansainvälisesti ja siinä meidän lähinaapurit, Eurooppa ja sen tärkeimmät kauppakumppanit ja yhteinen menestys ovat avaiasemassa. Muu Eurooppa on kokenut Suomea kovemman korona-aallon, talouden laskun ja siksi me emme voi tässä tilanteessa muuttua nettosaajaksi. Me pyrimme pitämään koronan terveydelliset ja taloudelliset tappiot jatkossakin mahdollisimman pieninä.

    • Raimo Korhonen, brexit tietenkin näyttää Suomen näkökulmasta hirveältä tappiolta, mutta se johtuu puhtaasti meidän valtamediamme politisoituneisuudesta. EU myös tietenkin pyrkii vaikeuttamaan Britannian tilannetta mahdollisuuksiensa mukaan, kuinkas muutenkaan??? Kansainvälisiä (ei EU-mainstream-) uutisia seuratessa Britannian tilanne ei kuitenkaan ole niin huono, vaikka brexitistä on vasta niin vähän aikaa ja kaikki EU:n siihen lataamat rasitteet tietenkin maksimissaan. Myös optimismi sen suhteen on voimissaan, mikä on tärkeintä nyt!
      Raimo, korona on tässä ”projektissa” vain keppihevonen, Olennaisinta oli saattaa EU:lle velanotto- ja verotusoikeus, sillä ongelma noilla mailla oli jo ennen koronaa pitkään. Sitäpaitsi näin velkaisen valtion kuin Suomi, ei kenenkään järkeään käyttävän mielestä olisi tullut ryhtyä muiden velkaisten sisar hento valkoiseksi, kun nuo muutkin kuraputkessa olevat olisivat sitä lainaa saaneet – niin, siis oikeaan tarkoitukseen. Etkö Raimo yhtään itse ihmettele pääministerimme vastentahtoisuutta, jos kerran hän on niin oikeassa???
      Nimestäsi päätellen lienet sitä ikäluokkaa että muistanet 70-luvun öljykriisinkin. Silloinkin maamme pärjäsi, nimittäin sillä, että saatiin riittävästi öljyä toimintoihin jotta saatiin pidettyä jalostuskapasiteettia pystyssä ja pyörät pyörimässä. Minäkin hain autotalleihin varastoitua dieseliä firman autoon, jotta toiminta saatoi jatkua. Ja nyt öljyä saa maailmanmarkkinoilta ajoittain jopa ilmaiseksi tai negatiivisella hinnalla. EU ei ole siinä ansioitunut mitenkään emmekä me EU:sta hyötyneet, päinvastoin, Siitä ei ole ollut kuin haittaa: Itse toipumiseen tarvitsemamme rahat menevät EU:n vedätysvaltioille. Ja se, että Italia on kokenut kovemman korona-aallon, on pitkälle sen itse välinpitämättömyydellään aiheuttama, käytettyään kiinalaisia halpatyöntekijöitä voittojensa maksimointiin vielä epidemian jo jyllätessäkin. Käyttäköön nyt niitä ylitsevuotavia voittojaan kansansa hyväksi! Ja jotten kuulostaisi julmalta, huomautan, että Italian kotitaloudet ovat keskimäärin huomattavasti varakkaampia kuin Suomen, joten ei muuta kuin verottamaan niitä eikä suomalaisia, Hopi hopi !

  5. Hyvä kirjoitus.
    Olen monesti miettinyt mikä meidän EU-suhtessa on oikein vialla. Jostain syystä kaikkia EUsta tulevia aloitteita pitää kannattaa varauksetta tai on jotenkin viallinen, EU-vastainen nyt vähintään.
    Jos sama tuotaisiin kuntatasolle niin kenelle tulisi mieleen väittää luottamushenkilön olevan vaikkapa Helsinki-vastainen jos nyt ei ihan jokaista virkamiesten tekemää ehdotusta kannattaisikaan? Ei varmaan monellekaan. EU-tasolla on toisin, jos komissiosta tulee valmisteltu esitys niin sen vastustaminen tai muutosten esittäminen on jotenkin aivan ennen kuulumatonta.

  6. Ajankohtaisohjelmassa sanottiin, että 30 % EU:n tukipaketista menee koronan jälkihoitoon ja 70 % taloutensa huonosti hoitaneille maille. Vaikka Suomi on selvinnyt hyvin tähän asti, niin korona ei ole vielä ohi. Laivatilauksiin, rakentamiseen yms. koronan vaikutukset iskevät viiveellä. Suomi toipuu hitaimmin Euroopassa.

    Talouselämässä nro 25 sanotaan, että Italian hallitus suunnittelee veronkevennyksiä ja eläkeiän alennuksia. Espanjan vasemmistohallitus päätti toukokuun lopussa ottaa käyttöön perustulon vähävaraisille talouksille.

    Europolin edustaja sanoi televisiossa, että osa EU-rahasta menee mafian käyttöön. Myös veronkierto on ongelma. Italiassa veronkiertoon on mennyt viime vuosina yli 109 miljardia euroa. Tämä olisi ensimmäinen asia, joka pitäisi Italiassa saada kuntoon. Pohjoiset maat voisivat auttaa ja myydä palveluosaamista. Suomen verohallinto on digitalisoinut palvelujaan ja velvoittanut esimerkiksi rakennustyömaita ottamaan henkilö/veronumerot kaikille työntekijöille. Samaa suunnitellaan ravintola-alalle.

    En tiedä, miten eduskunta pystyy enää vaikuttamaan tähän tukipakettiin. Mielestäni paketin olisi pitänyt olla huomattavasti pienempi ja se olisi pitänyt jakaa kahdessa osassa (osa I ja osa II). Etelä-Euroopan mailta vaaditaan rakenteellisia uudistuksia. Suomessakin on rakenteellisia uudistuksia tekemättä esimerkiksi sote- ja kuntauudistus yms.

    EU-tukipaketista tuli sellainen tunne, että Ranska ym. maat halusivat ’kaikki mulle ja heti’. Tämä on muiden hyväksikäyttöä. Suomen pitäisi ottaa jämäkästi kantaa. Vaikka hyöty Suomelle saattaa tulla Saksan elpymisen kautta, niin minun mielestäni kaiken pitää olla laskettavissa tai mitattavissa. EU:n pitää toimia yhteisissä asioissa Yhdysvaltojen ja Kiinan valtapolitiikan puristuksissa. Kiina automatisoi ja robotisoi teollisuuttaan. Pian EU on Kiinan tytäryhtiötalous. Teollisuustuotannon tehostaminen ja järkevöittäminen, yhteiset ulkorajat, puolustus, tutkimus, ilmastonmuutos ovat asioita, joita kannattaa yhdessä miettiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s