Kansanedustaja on kuulemma kansakunnan kusitolppa. Joskus sähköpostia ja somekanavia tavatessa voisi kuvata tätä olemista myös paskatunkioksi. Ilkeitä kansalaisia tai mediaa ei tietenkään voi yksin syyttää. Kansanedustajat ja poliitikot yleisemminkin ovat toistensa kurkuissa kiinni. Jotkut enemmän, toiset vähemmän. Joskus tuntuu, että joidenkin poliitikkojen koko agenda perustuu muiden haukkumiselle, tahalliselle väärinymmärtämiselle tai päänaukomiselle.

Mutta toisin on nyt. Joulun ja kaikenlaisen lämpimän höpötyksen ja kulkutautivuoden päätöksen lähestyessä ajattelin itse – en vain olla haukkumatta vaan – jopa pikkuisen kehua kollegoitani.

Nostan kaikista ryhmistä esille ihmisiä, joista jollakin tavalla pidän, täysin riippumatta poliittisista erimielisyyksistämme (jotka voivat siis olla hyvinkin suuria). Kaikki ilkeys ja sarkasmi ovat poissa, en kehu haukkuakseni, en imartele saavuttaakseni tai muuta kieroa.

Liian vakavasti tätä ei kannata ottaa. Eikä varsinkaan valittaa vääristä valinnoista (esim. ”Ylläri, että paska-Purra tykkää kusi-X:stä!”). 

Käyn läpi kaikki puolueryhmät, paitsi omani. Pidemmittä puheitta, suurimmasta pienimpään.

Sosialidemokraatit.

Pääministeripuolueessa on monta hyvää poliitikkoa ja mukavaa henkilöä. Oikeastaan koko hallintovaliokunnan demariporukka on osaavaa, asiallista ja mukavaa, ja erityisesti nostan heistä esille Eveliina Heinäluoman ja Heidi Viljasen. Heidän kanssaan on helppo olla samaa mieltä monissa asiakysymyksissäkin. Mainitsen vielä eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin. Asiallisia, uskottavia ja hyviä puheenvuoroja, sopivasti huumoria ja pilkettä.

Kokoomus.

Opposition kakkospuolueen kanssa tulee tietysti oltua eniten tekemisissä. Hallintovaliokunnan kokoomusryhmän ulkopuolelta nimeltä mainitsen (normaaliolojen) täysistuntosalin vierustoverini Sinuhe Wallinheimon. En tiedä, miten kukaan voisi olla hänestä pitämättä. Poliittisesti kehua voi erityisesti Heikki Vestmania, joka on muutenkin mukava ja sympaattinen. Jos pitäisi valita vain yksi, jonka kanssa mennä viinilasilliselle puhumaan ja väittelemään yhteiskunnasta ja taloudesta, olisi hän varmasti Juhana Vartiainen.

Keskusta.

Keskustan ryhmää tunnen aika vähän, ja henkilöt ovat jääneet varsin etäisiksi. Ensimmäiseksi nostan esille kuitenkin Katri Kulmunin, joka on mukava ja symppis ja, mikä itselleni tärkeää, ei lainkaan tyrkky tai keinotekoinen. Värikkäistä käänteistä huolimatta uskon hänen vielä nousevan tärkeisiin asemiin puolueessaan. Mielestäni ministeri Matti Vanhanen on mainitsemisen arvoinen. Kokenut ja mikä puuduttavissa istunnoissa usein piristävää, varsin suora puheenvuoroissaan. Eikä kiukuttele. Myös puhemies Anu Vehviläinen on oiva henkilö sen perusteella, mitä salissa ja puhemiesneuvostossa olen pannut merkille. Hannu Hoskonen on vielä pakko nostaa erikseen esille rohkeutensa ja tinkimättömyytensä takia.

Vihreät.

Vihreät ovat varmaankin poliittisesti perussuomalaisista kaikkein kauimpana. Itse pidän kuitenkin kaikissa puolueissa eniten niistä, jotka harjoittavat vähiten identiteettipolitiikkaa ja performansseja. En ole ainakaan huomannut, että hallintovaliokunnan jäsen Hanna Holopainen tekisi sellaista. Toisena nimenä nostan esille Atte Harjanteen, joka on rationaalinen ja asiantunteva omalla erityisalallaan. Toivottavasti naisvoittoinen puolue ymmärtää hänen arvonsa.

Vasemmistoliitto.

Vasemmistoliitosta ensimmäiseksi pitää mainita hallintovaliokunnan konkari Matti Semi. Hän edustaa (näin ulkopuolisen analysoimana) ”vanhan liiton vasemmistolaisuutta”. Ryhmän hauskin on toinen konkari Merja Kyllönen, johon en juuri eduskunnassa törmää, mutta muualla, esimerkiksi presidentinvaalien aikaan ja reissuissa, olemme olleet tekemisissä. Monia muitakin mukavia ihmisiä tähän ryhmään mahtuu, vaikka salissa istumme vastakkaisilla puolilla.  

RKP.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä on niin pieni, että siitä voin sanoa, että sen kaikki edustajat ovat täysistuntosalin ja sosiaalisen median ulkopuolella mukavia. Anders Adlercreutz vetää hyvin oman kuntani Kirkkonummen valtuustoa ja pitää hampaidenkiristelyn taitavasti piilossa. Mats Löfström saa kunniamaininnan ainoana ahvenanmaalaisena ja hallintovaliokunnan jäsenenä. Mielestäni oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on myös varsin onnistunut pestissään.

Kristillisdemokraatit.

Tässäkin ryhmässä kaikki ovat mukavia ja sen lisäksi hyviä poliitikkoja. Sari Essayahin puheet ovat erinomaisia niin salissa kuin studioissa. Päivi Räsänen on rohkea ja kokenut poliitikko, joka ei lannistu.

Liike Nyt.

Hjalliksen ryhmästä ei voi nostaa esille kuin Hjallis Harkimon. Eikä minulla hänestä valittamista olekaan. Hän pitää erilaisia puheita, mikä ei voi olla huono juttu tilanteessa, jossa useimmat pitävät samanlaisia puheita.

Eduskunta on erittäin mukava työyhteisö. Itse en ole kuppiloissa sosialisoivaa sorttia, erityisesti koska minulla ei tunnu olevan siihen koskaan aikaa. Lähes aina kuppilassa hoidan työasioita samaan aikaan, joko sähköisesti, papereita lukemalla tai käymällä puolue- ym. asioita läpi jonkun kanssa. Tänä ihmeellisenä vuonna, kun kaikki on ollut niin riisuttua, aikaa spontaanimpiin kohtaamisiin on ollut entistä vähemmän eikä talon ulkopuolisia tapahtumia nimeksikään. Ehkä taas joskus.

Toivotan rauhallista joulunaikaa kaikille!