Tapahtui eräässä tieteellisen konferenssin työryhmässä jokunen vuosi sitten. Tutkija kertoi kansainväliselle kuulijayleisölleen uudesta tutkimuksestaan, joka käsitteli – näin ulkoapäin arvioiden – maahanmuuton vastustajia ja naisvihaa. Diskursiivinen tutkimus perustui neljän suomalaisen naisvihaajan/sovinistin ja maahanmuuttokriitikon/fasistin/rasistin netissä tai kirjoissa julkaistuihin teksteihin. Nämä kyseiset herrat olivat Jussi Halla-aho, Timo Vihavainen, Henry Laasanen ja Timo Hännikäinen. Puuttumatta tässä nyt lainkaan tällaisten tutkimusten metodologisiin ongelmiin totean vain, että akatemian pirut istuivat hajareisin Raamatun päällä – tekstit oli todella luettu, johtopäätökset tehty.
Diskurssit vain tanssahtelivat, kun elämänvastainen rosvojoukkio riisuttiin aseista akateemisella poststrukturalistisella jargonilla ja ylemmyydentuntoisella tuohtumuksella. Tilaisuus ja sen tunnelma olivat absurdeja, akatemian politiikka päivänvalossa ilman päivänvaloa.
Suopeamielisessä keskustelussa heräteltiin ihmetystä siitä, miten suomalaiset ovat näin hulluja. Jopa professoreina on tuollaisia hirviöihmisiä, poliitikkoina, akateemisia ihmisiä vieläpä, huokauksia, epäuskoa, eletäänkö 2000-lukua, haluavatko ne siis raiskata meidät! ”Kyllä, kyllä, näin todella on. Niin siellä blogissa/kirjassa sanotaan!” ”Meidän on vastustettava tätä yhteiskunnassamme nousevaa fasismia/rasismia/naisvihaa/jne.!” Höyry on nouseva osallistujien korvien takaa ehkäpä vieläkin. Samanlaista värinää olin aistivinani muutaman kuukauden takaisen sukupuolineutraalin avioliittolain hekuman ollessa kuumimmillaan – eräskin professori (Tapio Puolimatka) kun tuomittiin moneen kertaan epäonnistuneeksi myös tieteen edustajana, koska hän sattui vastustamaan lakimuutosta. Myös yliopisto pahoitteli, mitä en onneksi ole nähnyt Vihavaisen kohdalla tapahtuneen.
En ole tähän päivään mennessä kyennyt selvittämään itselleni, miten näihin asioihin kannattaisi suhtautua. Ns. akateeminen responssi – aukkojen ja ongelmien osoittaminen ja kritisointi, evidenssin ja avoimuuden vaatiminen – ei toimi, koska se unohtaa helposti inhimillisiä uria viiltävän politiikan ja emootion tällaisen tieteen taustalla. Akateeminen responssi on myös liian vaativa: kenellä on aikaa ja energiaa perehtyä toisten tutkimuksiin niin syvällisesti, vain kritiikki mielessään? Toisaalta myöskään pelkkä poliittinen responssi ei toimi, ensinnäkään siksi, että siihen vastataan akateemisuudella: tämä on minun tutkijan arvovallallani aikaansaatu tutkimustulos, vie politiikkasi mennessäsi. Toisaalta poliittinen responssi on myös aivan liian kapea: enhän vastusta vain tiettyä politiikkaa, vaan sitä käsitystä, että vain tietty politiikka on politiikkaa, muiden ollessa tiedettä, tietoa tai todellisuutta. Oikeamielinen, väärämielinen – salamyhkäisesti mutta selvärajaisesti määritettynä.
Historia antaa lukuisia esimerkkejä siitä, miten yhteiskuntien painopiste saattaa liikkua merkittävästi puolelta toiselle. Todelliset sananvapauden ja suvaitsevaisuuden kannattajat punnitaan näissä muutoksissa. Jos joskus kirjailijoiden tai tutkijoiden tai poliitikkojen fasismi ja naisviha ovat todellisia ongelmia Suomessa, lupaan vastustaa niitä.
Olen lukenut kaikkien edellä mainittujen hirviöherrojen tuotantoa, osin tai kokonaan, tunnen heistä joitakin muutakin kautta. En ole lainkaan kaikesta samanmielinen, joistain kohdin olen jopa radikaalisti erimielinen. Joskus olen jopa saattanut emotionaalisesti äyksähtää heitä lukiessani! Kaikki he silti koskettavat jollain tavoin jotakin, oli se sitten älyllistä, koomista tai poliittista tarvettani. Ehkä siksi, että he eivät ole valtavirtaa. Raikasta!
Kannatan tietysti heidän sananvapauttaan. Kuten kannatan myös heidän vastustajiensa sananvapautta – maahanmuuton syleilijöiden, äärifeministien, liberalismin kannattajien, anarkistien. Erityisenä yhteiskunnallisena prinsiippinä haluan kannattaa toisinajattelijoiden sananvapautta. Jos yhteiskunnallinen ideologia on kovin jähmeää ja kulttuuria ja politiikkaa ohjaavaa, tulee erityinen arvo antaa sen kyseenalaistamiselle. Ymmärrän tämän ideaalin haurauden, mutta periaatteen tasolla pidän siitä kiinni. Lukisin niin kovin mielelläni esimerkiksi suomalaisia vasemmistointellektuelleja, jotka tarjoaisivat vaihtoehdon nykymenolle mutta realistisesti. Harvassa ovat.
Timo Hännikäisen pian ilmestyvä kirja käsittelee maskuliinisuutta, miehen kunniaa ja liberaalin yhteiskunnan irvikuvia. Je suis feminist -todellisuudessa se on tottavie toisinajattelemista, mutta hyvä niin. Vasemmisto- ja anarkistipiireissä – ja vähän maltillisemmissakin sopulilaumoissa – hanke on kyseenalaistettu herran ”fasistisuuden” vuoksi, ja tähtäimeen on otettu myös Hännikäisen kirjoja julkaiseva kustantamo, Savukeidas. Itse olen jo menettänyt käsitykseni siitä, mitä se fasismi edes on (HS: Natsille pitää nauraa) ja naisvihaakin löydän paljon enemmän muista yhteiskunnan segmenteistä ja virtauksista, joten näihin en osaa ottaa kantaa. Mutta vaikka kirja minunkin mielestäni täyttäisi nämä syytöskohdat, en silti mistään hinnasta suostuisi sen sensurointiin.
Ehkä luenkin sen, vaikkapa sitten vain provosoidakseni itselleni innovaatioita. Tai esteettisistä syistä: herran suomen kieli on niin taidokasta, että fennofiilillä tulee kyynel.
Hetkinen, vai olikos tuo juuri sitä fasismia…
Timo Hännikäisen vetoomus Kirjallisuus, kustannustoiminta ja ilmaisunvapaus
dust/bones/politics 
Erinomaista tekstiä.
Olen usein pohdiskellut, mitä vihapuhe on? Voit vapaasti väittää, että suomalaiset ovat juoppoja, juntteja, vaimonhakkaajia, imbesillejä, eikä sitä juurikaan pidetä vihapuheena. Jos kera todisteiden sanot/kirjoitat, että tietyssä kulttuurissa harjoitetaan tyttöjen sukupuolielinten silpomisia, naisten alistamista, kunniaväkivaltaa, syyllistyt vihapuheeseen, olet sekä rasisti, että fasisti ja ennen kaikkea natsisika. Välillä minusta tuntuu, ettei monellakaan ole selvää kuvaa siitä, mitä fasismi, natsismi tai rasismi ovat. Tuntuu, etteivät ihmiset edes halua ottaa selville mitä ne ovat, koska totuus saattaisi viedä heiltä mahdollisuuden kivittää niitä, joista he eivät pidä.
Kiitos kommentista. Vihapuheen ainoa tarkasteltavissa oleva ”analyyttinen” elementti liittyy nähdäkseni lainsäädäntöön: on mahdollista tarkastella, vertailla, arvioida jne. eri maiden vihapuhelainsäädäntöjä, niiden kattavuutta, rangaistusperusteita ym. Toki lakikin nojaa täsmällisesti katsoen politiikkaan. Ehkä olen taas (oikeus-)optimisti, mutta luulen, että tämä hulluus ei voi kauan kestää – tulee täysin kestämättömäksi lukea lakia ”oikein”, ts. niin että se määrittää vihapuheeksi vain tietynlaista ihmisryhmää, uskontoa tai kohdetta loukkaavan puheen.
Hyvä hyvä! Näitä lisää. Tänä maailmanaikana näin älykkäät ja tasapainoiset kannanotot ovat erityisen arvokkaita, kun ne esittää akateeminen nainen.
Kiitos. Missään mielessä itseni kannalta järkeväähän tämä ei ole, mutta hei, käytän sananvapauttani!
Nautinnollinen tekstinpätkä. Mielestäni on surullista, että tiedeyhteisön/-kin keskuudessa johtopäätöksiä tehdään subjektiiviselta pohjalta, tyyliin, ”minä tiedän paremmin, joten muiden on turha tulla mitään muuta esittämään”. Tämä myöskin pistää miettimään, kuinka kehittyneitä oikeasti olemmekaan ihmisinä, koska jos omaan tietyn katsontakannan tai mielipiteen ja joku varsin ärsyttävänä pitämäni henkilö saapuu ja murskaa oikeana pitämäni katsontakannan vahvalla argumentillaan, saatan kuitenkin itselleni kehittämäni tekosyyn varjolla päätyä säilyttämään katsontakantani sellaisenaan, koska argumentin tekijä ei edusta vaikkapa vaan oikeamielisenä pitämääni ”Suvaitsevaiset Anarkistit Näyteikkunoita Vastaan” -liikehdintää.
Kiitos kommentista. Niin, todellisuus on kyllä niin monimutkainen paikka, että kyllä sieltä aina jonkinlaista evidenssiä löytää ihan mille tahansa väitteelle, jos pelkkä jännittävien teorioiden muotoilu alkaa kyllästyttää. Joskus riittäisi pelkkä prioriteettien muotoilu: otaksutaan nyt, että tutkimasi asia A todella on tärkeä, mutta olisiko siitä huolimatta mahdollista, että B, C, D, E…Ö ovat vielä huomattavasti paljon tärkeämpiä? Hirveää näpertelyä taivaita syleilevien teorioiden avulla.
Kiitos kirjoituksesta. Inspiroiduin, ja tässä on tulos https://www.youtube.com/watch?v=gYyziuUk4fM
Hah, perjantai on hyvä aloittaa tällä! Aika moneen tuosta filminpätkästä kyllä on.
Niin. Samanmielisyyden paatos on hurjaa liberaaliston keskuudessa nyt. Ilmassa on sellaista ”me otetaan nyt kaikki” -henkeä ja siihen ei hegemonian vastainen toisinajattelijuus sovi tai sen haamu pitää varata näille vasemmiston omille satusedille (kuten esim. Aki Kaurismäki, joka ”tekee taas vahvan ja inhimillisen elokuvan pienen ihmisen osasta”).
Hännikäisen argumentointi onkin sitten eri juttu – se on väärää tietoisuutta. Sellainen patologisoidaan meillä joksikin tarkoitukseen sopivaksi fobiaksi ja nopeasti. Kokeilkaapa vaikka sitä somessa. Pelkkä kulttuuripessimismi riittää (paitsi jos se on linkolalaista, mikä on aina hvyäksyttävää). Tai lieväkin ripaus konservativisuutta. Kuulut silloin jollekin eheyttämisleirille ehdottomasti.
Itse olen ihan pelkkä klassinen humanisti, mutta olen itseään kriittisinä (hah) pitäville tuttaville suositellut Sarastuksen ja Scriptan lukemista. Osa on tullut kuin tunnelista, tietopimennosta, kun oma kriittisyys on perustunut vain ja ainostaan Hesarin ja YLE:n valikoivaan tiedonvälitykseen vai mitä indoktrinaatiota se nyt sitten oikeastaan onkaan.
Ranskassahan naiset, siis jopa jotkut akateemiset naiset (jos tämä oli sovinismia niin sorry) uskaltavat ajatella myös laajemminkin, pelkäämättä rasistin tai fasistin leimaa, koska tietävät ettei ajattelu tee kenestäkään sellaista. Rasismi on vain ja ainoastaan rotuun perustuvaa syrjimistä tekojen tasolla. Epäusko kaiken kattavaan ja kaiken perustelevaan tasa-arvoon ei ole rasismia. Se on pessimismiä. Ei myöskään maahanmuuton rajoittamisessa tai islamin osin vaarallisen poliittisuuden esiintuomisessa ole mitään rasistista eikä fasistista, se on vain ajattelua joka parhaassa tapauksessa vaikuttaa yhteiskuntasuunnitteluun= poliittiseen päätöksen tekoon ja parempaan yhteiskuntaan. Tuo oli jo optimismia, mikä muhun oikein meni?
No, joka tapauksessa, Hännikäinen taitaa olla meidän oma Solzenitsyn. Eräänlaisessa vankileirien saaristossa ainakin mielipide-ilmaston osalta me elämmekin. Kaikki tuki miehelle, Timolle, joka ei niele!
t. jope
Kiitos kommentista. Samaa mieltä olen. Muistaakseni olemme Melenderin blogissa tästä ennenkin keskustelleet.
En ole päässyt itseni kanssa lopputulemaan, mikä oikeasti on syy tällaiselle ihmisten sieluttomalle sopulielämälle ja pinnalliselle moralismille. Yhtäältä yhteiskuntamme ja kulttuurimme tietysti kannustavat siihen. Toisaalta sillä täytyy olla jotakin tekemistä ihmisen persoonan kanssa. Olisiko kenties joku konformistinen ”en kuule, en näe”-geeni olemassa! Miksi ihmiset ovat niin pelokkaita, mikseivät he uskalla kyseenalaistaa? Vai eivätkö he vaan jaksa – on niin paljon kaikkea muutakin, joten miksi vaivautua?
Ja tottavie se menee käsi kädessä yhteiskunnan ”feminiinistymisen” kanssa. En sano, että se on nimenomaisesti naisten piirre, vaan että se on feminiini piirre ja että kehittynyt liberaali yhteiskunta on varsin feminiini. (Monissa tapauksissa naiset, äiteinä, jopa saattaavat nähdä oleelliset asiat paljon selvemmin kuin miehet, jotka voivat enemmän leijua abstraktimmassa julkisfäärissä.) Keskustellaan ja projektoidaan, mutta tiukasti määritellyn raamin sisällä. Ollaan kiltisti, mukamas, mutta silti vihataan suonet pullistuneina.
Tämä tietysti kärjistys, mutta kuitenkin.
Itselläni on kysymys myös itsekunniotuksesta.
Usein mietin kuinka mielelläni olisin ( ! ) ja kuinka helppoa olisi olla esimerkiksi lajityyppinen punavihreä valtavirta-liberaali. Olen ollutkin.
Siinä osassa olisi edelleen selvät sävelet, saisi tuohtua hännikäisille ja muille väärässä rekisterissä oleville ja liimata heihin fasisti- ja rasisti ja konservatiivi -tarroja ja peukuttaa laajan samanmielisen joukon kanssa ”suvaitsemattomuutta” vastaan kollektiivisen sateenvarjon turvassa.
Mutta piru vie, ei!
Silmät, korvat, kokemukset, faktat, itseäni viisaammat ja tarkemmat, aidosti kriittiset ajattelijat (taidat Riikka kuulua joukkoon) tuovat harmillisesti esiin informaatiota, joka pakottaa näkemään maailman toisin: hyvä ja paha -asetelma hämmentyy ensin ja sitten putoaa vanhoilta uskomuksilta lattia kokonaan. Lopputuloksena olet sitten se, mikä et haluaisi olla, mutta joka kuitenkin korreloi havaitsemasi todellisuuden kanssa. Ja jos aikoo säilyttää itsekunnioituksen, täytyy elää sen kanssa.
Esimerkki. Yksi kirjailijaikoneistani on Jose Saramago.
Rakastan kirjoja Kertomus sokeudesta, Kertomusta näkevistä ja Luola.
Miten hemmetin mielelläni olisinkin kommari, ateisti ja konservatiivit helvettiin tuomitseva jose-jope, mutta kun en saa olla sitä, en enää. Aistit eivätkä aivot anna myöten. Olisi paljon sexympää (?) olla vasemmalla ” äärioikeiston nousua” (hah) vastaan, mutta ihanteeni (vasemmistolainen humanismi) ja maailma sellaisena kuin se todellisesti on eivät vaan millään kohtaa ja on pakko uskaltaa olla ajatuksineen marginaalissa ja antaa valtavirran mesota voitonpäiväänsä.
Yhdessä asiassa kuitenkin marginaalissa olevien olisi ryhdistäydyttävä. Olisi noustava kunnolla sitä vastaan, kuinka meidät/teidät halutaan hiljentää rasisti- ja fasisti-kategorioilla. Ne kuuluvat vain niille jotka ovat sitä julistuksellisesti ja tekojen tasolla. Eivät tavallisille kansalaisille jotka lukevat muutakin kuin Hesaria. Ihmiset ovat siksi hiljaa (se mistä puhuit) että eivät osaa käsitellä itseään uudessa valossa tai eivät ainakaan halua tulla nähdyksi siinä. Ei vaikka se olisi älyn vapautta. Mieluummin kahleet ja ryhmätunne kuin kalvava pelko saada noita vääräperusteisia leimoja ja tulla niiden kautta häväistyksi.
Kuten edellisessä sanoin, pelkkä kulttuuripessimismi, epäusko tasa-arvo-ajattelun fundamentaalisuuksiin ja klassinen arvokonservativismi riittää. Ja sinut heitään natsien sekaan!! Ääriliberalismi on niin voitonkiimassa meillä nyt, että se on tappanut oman ajattelunsa ja yrittää tappaa samalla myös kaikkien muiden.
OIemme kamalan huolissamme Venäjän sananvapaudesta, kun oman sananvapauden kanssa on niin ja näin. Tai sanoahan saa, mutta vapauden seurauksista vastataan sitten itse. Sen vuoksi, itsekin, kirjoitan raukkamaisesti nimimerkillä (työskentelen nimittäin alalla, jossa ei harjoiteta mm. kulttuurikritiikkiä muulla tasolla kuin turvalauseilla, jotka valtamedia on meille opettanut). Nuo R- ja F-leimojen viskelijät tulisikin haastaa oikeuteen. Jos solvaus kansanryhmää vastaan on rikos niin kyllä kai em. solvaus on myös varsinkin, jos se ei perustu muuhun kuin leimaajan omiin fobioihin ja hallinnan ja muiden kontrolloimisen haluun. Tässä tilanteessa elämme nyt pelon ilmapiirissä, kansalaisen ajattelulle on annettu ahtaat raamit ja raamien ulkopuolinen maasto on miinoitettu niin, ettei sinne uskalla muut kuin Hännikäinen…?
Kiitänkin tässä lopussa sinua Riikka, olet Orwellin hyvällä asialla. Teitä kielipelien paljastajia tarvittaisiin kuitenkin paljon enemmän.
jope
Kiitos jope!
Itsekunnioitus nimenomaan. Ymmärrän hyvin tuon ”punavihreän liberalismin” helppouden – se olisi todella niin yksinkertaista! Monesti on tullut siipan kanssa aiheesta puhuttua siitäkin perspektiivistä, mitä tuo ”oikein uskominen” tekisi esim. uralle. Se, että on (julkisesti) tätä mieltä, auttamatta sulkee ovia siellä ja täällä, osin suoraan, enemmän epäsuoraan. Mutta niin, se itsekunnioitus. Ja integriteetti. En pystyisi elämään itseni kanssa keisarina ilman vaatteita. Toisaalta jos ei ole enää kamalasti hävittävää, miksei eläisi riemullisesti ja avoimesti.
Olen pitänyt kiinni ajatuksesta, että nuoruuteen kuuluu lähes elimellisesti tietynlainen laajoja sfäärejä halaileva idealistinen moralismi ja että niin sen kuuluu ollakin; kuuluu ihmisen eettiseen kasvuun niin sanotusti. Se alkaa latenssi-ikäisestä lapsesta, joka on ehkä maailman oikeudenmukaisin hahmo ja kehittyy teini-iän myrskyjen kautta parikymppisen hyvin fiksaantuneeksi maailmankuvaksi. Mutta miksi yhä enemmän on vahvassa aikuisiässäkin olevia ihmisiä, jotka edelleenkään eivät osaa priorisoida tai irrottaa narsistisesta moraalisen kiiltävän hamuamisesta, eivät näe kuin sen, mitä propaganda heille kertoo – ja esittävät vastuullisena toimintana mitä suurinta vastuuttomuutta! Kun informaatiotakin on nykyään niin eri tavalla saatavilla kuin esimerkiksi taistolaisnuoruudessa, ei varsinaista tietämättömyyttäkään voi osoittaa. Jotakin kuolemattomuuden illuusiota siinä täytyy olla – mitä turvatumpaa elämä on, sitä vanhemmaksi saa elää vailla kuolemanpelkoa, ja liberalismihan elää kuolemattomuudesta. Nuoruudesta, kaikesta uudesta, elämän kaikkivoipaisuudesta.
Kiitos Jope avautumisestasi. Kuvaamasi tuntemukset ovat minullekin tuttuja.
On kuin eläisimme Fahrenheit 451:n kaltaisessa dystopiassa. Nyt tarvitaan keinoja, joilla saataisiin konformistiset palomiesjoukkiot ymmärtämään, että heidän alkuperäinen tehtävänsä oli sammuttaa tulipaloja, ei suinkaan lietsoa niitä.
60-luvun lopulla joukko viinaanmeneviä opiskelijoita ja antifasisteja pohti onko ”oikean” asian puolesta toimittaessa väkivalta tavaroita kohtaan sallittua. Vandalismi hyväksyttiin. Muutaman tavaratalon tuhoamisen jälkeen päästiin jo tappamaan ihmisiäkin, ja Punainen armeijakunta oli syntynyt.
Muistaakseni Timo Vihavainen mainitsi äskettäin jossakin blogimerkinnässä muistavansa taistolaisuuden nousun 70-luvulla, ja näkevänsä nykymenossa samoja piirteitä.
Toivoa sopii, että jatkossa verbaaliset provokaatiot johtaisivat poteroiden syventämisen ja väkivallan kierteen sijasta rohkeisiin esiintuloihin ja värikkäisiin ja antoisiin ajatustenvaihtoihin. Jotta tämänkaltainen rauhanomainen kehityskulku saataisiin aikaan, on puskista ampuminen ja yli-innokas leimakirveiden heiluttelu saatava loppumaan niin suvaitsevaiston kuin arvokonservatiivienkin joukoissa.
Kiitos kommentista! Itse en ole lainkaan niin huolissani näistä nykypäivän ”taistolaisista”, koska heidän poliittinen volinansa kyllä jää talouden jalkoihin. Sen sijaan tämä ns. valtavirta, taloutta ja ”oikeanlaista” politiikkaa iloisesti sekoittava ”pragmatistinen” eliitti, on suurempi ongelma. Kun keskiluokka pikkuhiljaa imetään kuiviin, ei jäljelle jää paljonkaan tasapainoa.
Kiitoksia kovasti hyvästä kirjoituksesta! OIkeastaan ymmärrän hyvin, minkä takia kyseisten herrojen (lisäisin vielä ehdottomasti Jukka Hankamäen) teoksia ja ajatuksia pyritään mustamaalaamaan; ne nimittäin edustavat äärimmäisen suurta uhkaa ’prorgressiiviselle’ ’modernille’ sekä kovin kestämättömälle yhteiskuntamallille. Brittiläinen vlogisti Pat Condell analysoi hyvin progression luonnetta ja siihen liittyvää hullunkurisuutta. Mielestäni eritoten Hännikäinen tarjoaa hyvän vaihtoehdon tällaiselle elämäntavalle.
En puutu tässä Laasasen teksteihin, mutta yleisesti ottaen Hännikäisen ja aateveljensä, Jack Donovanin katsaus maskuliinisuuteen pitää sisällään myös sellaisen, kenties jollain tapaa alitajuisella tasolla piilevän voiman, nimittäin maskuliinisuuden kontrolloimattomuuden ylhäältä käsin. Se minua kiehtoo vahvassa identitaarisessa sukupolvessa ja etenkin maskuliinisuudessa, sitä on vaikea hajoittaa ja hallita.
Vielä lyhyesti pohtisin, mikä merkitys etnomasokismilla ja egolla on tässä koko juonessa. ”Yksi haluu Shangri-Lan, toinen Babyloniaan, mut kumpikaan, ei Impiwaaraan”…
Kiitos kommentista.
Kyllä, kyseisten miesten valikointi kritiikin kohteeksi on ymmärrettävää. Hankamäestä sanoisin, että hän lienee jopa feministeille liian vaikeaselkoinen ja pitkiä kirjoja kirjoittava, joten ehkäpä siksi saa vähemmän kuraa muutenkaan.
En ole lukenut Hännikäisen uutta kirjaa, mutta aateveljiensä juttuihin olen toki tutustunut. Minä kannatan kyseisten teesien näkyvyyttä ihan yksinkertaisesti siksi, että ne ovat tasapainottava tekijä femmareille ja vallitsevalle diskurssille. Luin juuri aika hyvän Hännikäis-kritiikinkin eli pidän silmät auki moneen suuntaan. Aleksis Salusjärvi: Miesten vuoro 2
”Lukisin niin kovin mielelläni esimerkiksi suomalaisia vasemmistointellektuelleja, jotka tarjoaisivat vaihtoehdon nykymenolle mutta realistisesti. Harvassa ovat.”
Jaa, Hännikäisellä ja kumppaneillako näitä realistisia vaihtoehtoja sitten on? Nyt kyllä naurattaa.