Vaalipäivänä 14.4.2019

äänestyspäivä

Me emme halua, että lapsemme elävät 30 vuoden päästä kaupungeissa, joissa suomalaiset ovat vähemmistössä. Emme halua uskotella, että on aivan sama, minkälaisia kulttuureja, kieliä ja tapoja maassamme on. Emme halua, että hyvinvointijärjestelmämme joudutaan raastamaan rikki, koska saajien määrä kasvaa liian suureksi suhteessa maksajien määrään. Emme halua, että kouluistamme tulee nuoria, jotka eivät osaa kunnolla lukea, mutta joiden mielestä naisen kuuluu peittää itsensä.

Emme jaksa kuunnella syyllistämistä, että syrjimme emmekä kotouta ja että rasismi sitä ja nimenomaan maahanmuuttajien ihmisoikeudet tätä. Emme jaksa kuunnella, että se on ”yksi asia”, koska se ei ole. Se on monta asiaa. Se on raha pois muualta, se on arvot pois muualta, se on moraalinen huomio pois muualta, se on Suomi ja suomalaisuus ja meidän omaleimaisuutemme ja hyvämme hus, poikki, pinoon, kumarra ja pelkää muita, unohda itsesi.

Toivon sydämeni pohjasta, että tänään moni samoin ajatteleva suomalainen ei enää hymistele eikä usko kaiken ratkeavan kuin itsestään, vaan äänestää muutosta. Ajattelutavan muutosta, arvojen palautusta, tehokasta politiikkaa, sitä ideologista ylivaltaa vastaan, joka syyllistää siitä, että me emme saisi pitää huolta omastamme, emme saisi suojella sitä. Keneltä meidän muka kuuluu ottaa ohjeita? Näiltä ”arvojohtajilta”, jotka puhuvat suvaitsevaisuudesta mutta halveksivat ja osoittelevat omastaan välittäviä?

Emme vaadi tätä tyhmyyttämme tai ilkeyttämme. Emme ole kylmiä tai tunteettomia. Emme kohtele ihmisiä ikävästi. Ei, en vihaa ketään. En vastusta kansainvälisyyttä tai normaalia eri ihmisten ja kulttuureiden välistä kanssakäymistä ja liikettä valtioiden välillä.

Kehitysmaista ja hyvin vieraista kulttuureista kehittyneisiin länsimaihin päin suuntautuva massasiirtolaisuus on merkittävin yhteiskuntiamme muuttava asia. Sinä tiedät sen, ja sinun kuuluu välittää siitä.

Kun maallemme haitallinen maahanmuutto on saatu lopetettua, olemme valmiit suuntaamaan resursseja pakolaisten ja siirtolaisten lähtöalueille. Samalla kaikesta kehitysavusta pitää tehdä ehdollista. Apua haluavan valtion on kyettävä pitämään väestönsä alueellaan ja pyrittävä tarjoamaan kansalaisilleen riittävän elinkelpoiset olosuhteet.

Suomalainen maahanmuuttoteollisuus voi siirtyä paikan päälle auttamaan, mikäli se niin haluaa tehdä. Se kykenisi auttamaan huomattavaa ihmismäärää pelkästään yhteen Suomeen muuttaneeseen maahanmuuttajaan kohdistuvilla kustannuksilla. Miksi se ei tee niin?

Meidän ei tarvitse katsella sivuun, kun näemme kaduilla burkia, kauppakeskuksen käytävillä huiviin puettuja pikkutyttöjä ja uimahallissa eristettyjä naisia. Se ei ole monikulttuurisuutta, se on alistamista, eikä kuulu Suomeen.

Maassa olevien maahanmuuttajien pitää arvostaa yhteiskuntaamme ja arvojamme ja noudattaa lakejamme. Se, että vihervasemmisto ei tiedä, mitä nämä ovat, ei ole meidän ongelmamme. Ehkä sinä tiedät.

Ihminen osaa tutkia Merkuriuksen vesijäätä ja keksiä, että virusvektoreita voi käyttää geeniammuksina kasvainten hoidossa. Maahanmuuton rajoittaminen on huomattavasti helpompaa.

Suomi on itsenäinen valtio. Ja sinä olet vapaa päättämään.

Äänestetään Suomi takaisin.

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”Vaalipäivänä 14.4.2019

  1. Mitä ihmettä Iltasanomat väittää? Eikö ennakkoäänestyksessä ole vaalisalaisuutta???

    Kirkkonummella hylättiin ennakkoääniä ja IS kirjoittaa: Koska ääni jätetään ottamatta huomioon, äänioikeus on teoriassa vielä jäljellä. Ja koska lähetekirjeestä käy ilmi äänestäjän henkilöllisyys ja lomakkeet tarkastetaan heti äänestyspäivän jälkeen, kutakin tapausta voisi selvittää esimerkiksi ottamalla äänestäjään yhteyttä.

  2. Kävin äsken äänestämässä sinua.
    Aikaisemmin olen aina äänestänyt kokoomusta ja viime aikoina myös kirkkonummelaista kokoomuslaista.
    Halla-ahon myötä päätin äänestää perussuomalaisia. Ja sinä olit fiksuin vaihtoehto, ehdottomasti.
    Toivottavasti pääset vielä pitkälle.

  3. Onko Rinne kelvollinen kokoamaan hallitusta? Luulen infarktin ja pakkonukutuksen jättäneen jälkensä hänen aivoihinsa, toki ennestään on tunnettu huonosta perehtymisestä ja harkitsemattomista möläyttelyistä. Missä hänen cv:nsä ja tarkempi tieto oik.kand.tutkinnosta? Aiemmin em. voi olla myös alempi tutkinto. Arvosanat? Kannattaa neuvotteluiden alla etsiä kaikki mahdollinen tieto Rinteestä ja voi yllättyä ja todeta että pääministerinä tämä mies olisi katastrofi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s