Hyvinvointivaltio, äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus

Pohjoismaat tottuivat roikkumaan erilaisten hyvää elämää mittaavien indeksien ja tutkimusten kärjessä. Olipa kyseessä sukupuolten tasa-arvo, ihmisoikeudet, luottamus valtioon tai koulumenestys, pohjoisen hyvinvointivaltiot olivat kärjessä. Sittemmin osa saavutuksista on heikentynyt, ja yhä ”kompleksisemman” maailman paineessa hyvinvointivaltio on alkanut purkautua eri kulmistaan. Edelleen me kuitenkin kuulumme priimusvaltioiden ryhmään – tiedämme sen itse ja sen tietävät myös monet muut ihmiset, jotka haluaisivat päästä osallisiksi sen onnesta ja autuudesta.

Useissa tutkimuksissa on arveltu etnisen, uskonnollisen ja kulttuurisen homogeenisyyden olevan merkittävä tekijä paitsi praktisen hyvinvointivaltion myös yhteisön korkean sisäisen ja eliittiin ja valtioon kohdistuvan luottamuksen takana. Vaikka asia vaikuttaa useimpien ihmisten mielestä lähes intuitiivisen selvältä, akateeminen tutkimus on pääasiassa lähestynyt asiaa nurinkurin: tutkimalla mitä etninen ja muunlainen moninaisuus saa aikaan yhteisöjen ja valtioiden tasolla. Vaikka yksittäisissä tutkimuksissa saadaankin keskenään ristiriitaisia tuloksia, alkaa vaaka kallistua sille puolen, että  liian suuren erilaisuuden tuottaminen samaan yhteisöön heikentää mm. luottamusta valtioon ja toisiin kansalaisiin sekä vähentää sitä ”liimaa”, joka valtiota ja yhteisöä pitää kasassa.

Korkeaan verotukseen, suuriin tulonsiirtoihin ja laajaan julkisten hyödykkeiden tuottamiseen nojaavan valtion tapauksessa tuon ”liiman” puuttuminen näkyy ennen pitkää muun muassa veronmaksuhalukkuuden rapautumisena, luottamuksen ”yksilöllistymisenä”, sosiaaliturvan väärinkäyttämisenä ja erilaisina eriytymisen ja eriyttämisen mekanismeina.

Koska suurin osa ”liiman” ja luottamuksen tutkimuksesta kohdistuu valtioihin, joissa ei vuosikymmeniin (tai -satoihin) ole ollut pohjoismaihin rinnastettavaa homogeenisyyttä (eikä hyvinvointivaltiota), johtopäätöksenä on usein ”vahinko on jo tapahtunut”. Toisaalta pohjoismaiden kiinnostus (tai uskallus) ymmärtää omaa ekseptionalismiaan tai sen perusteita on ollut heikkoa, myös tutkimuksellisesti – erityislaatuisuutta on käytetty lähinnä eräänlaisen narsistisen brändin muokkaajana, etenkin Ruotsissa. Priimusvaltioiden halu profiloitua korkealle kaikissa hyvän ideologioissa – kuten monikultturismissa – ei sovi yhteen rajattuun valtioon sidotun valtiollisen hyvän kanssa. Kipuilu tämän tosiasian kanssa saa ajasta ja paikasta riippuen erilaisia ilmentymiä, mutta itse seikka ei muutu mihinkään.

On mahdollista, että asiaan herätään myös Suomessa vasta, kun ”vahinko on jo tapahtunut” samassa laajuudessa kuin muissa maissa. Toisaalta tämäkin ajatus saattaa olla liian optimistinen, sillä – kuten blogissakin on usein tuotu ilmi – ”muuttuva toimintaympäristö” hyödyttää niin monia toimijoita niin monien erilaisen mekanismien kautta, että on täysin mahdollista, että kansa ja demokratia sivuutetaan tässä kehityskulussa. Toisaalta hyvinvointivaltionarsismiin kuuluu pohjaton usko omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin: ehkäpä me voisimmekin onnistua siinä, missä kukaan muu ei ole koskaan onnistunut.

Ilmainen kouluruoka, ilmainen terveydenhuolto, ilmainen koulutus, äitiyspakkaus – tässä muutama huikea suomalaisen ekseptionalismin lippulaiva. Ne ovat merkittäviä ensinnäkin siksi, että ne ovat niin harvinaisia. Hyödykkeiden ja palveluiden edessä keikkuva adjektiivi ”ilmainen” on ollut korostettuna, vaikka jokaisen luulisi ymmärtävän, mitä se tarkoittaa. Näin ei kuitenkaan ole, ei aina edes lainsäätäjiemme, jotka päättävät rahakirstun käyttötavoista, kohdalla.

Äitiyspakkaus on iso laatikko täynnä vaatteita ja vauvanhoitoon tarvittavia välineitä. Sisältö ei ole mitään ihmeellistä: perusvaatetta ja tavaraa, joita voi ostaa toki myös kaupasta. Ihmeellistä sen sijaan on se, että valtio tarjoaa tämän sosiaaliturvaetuutena kaikille odottaville äideille (tai vaihtoehtoisesti 140 euroa verottomasti).

Vastaava ”ihmeellisyys” toteutuu esimerkiksi ilmaisen koulun ja koulutuksen kohdalla. Joskus peruskoulumme onnistui tasaamaan varsin merkittävästi väestön erilaisista lähtökohdista johtuvaa eriarvoisuutta ja teki tämän korkeiden oppimistulosten ohessa. Nyt moni seikka on muuttunut eikä se sitä enää tee. Toisaalta ilmainen korkeakoulutus oli hyvin rajattua eikä avointa kaikille halukkaille – ja sen funktio oli jotakin muuta kuin toimia Suomi-brändinä (HS 7.3. Lukukausimaksut voivat tahrata Suomen brändiä).

Laki äitiysavustuksesta säädettiin jo vuonna 1937, mutta vuoteen 1949 asti se oli tarkoitettu vain vähäosaisille – tosin ryhmään laskettiin heti kaksi kolmasosaa synnyttävistä. Nykyään äitiyspakkauksen arvo on jo yli 300 euroa. Toisaalta suomalaislasten ensisänkynä toimiva pahvilaatikko on osa kulttuuria ja yhteistä historiaa, ja sikäli rahalla mittaamaton.

Äitiysavustuksesta säätämisen motiivina oli saada suomalaisten syntyvyys nousuun – ja kuten tiedämme, näin myös tapahtui. Nykyaikana olemme oppineet ymmärtämään, että suomalaisten hedelmällisyys laskee jälleen kuin lehmänhäntä eikä sille voida tehdä mitään. Lienee syytä panna merkille, että joskus suomalaisten syntyvyyttä haluttiin poliittisilla päätöksillä vilkastuttaa.

Viime vuosina eri maiden mediat ovat useaan kertaan innostuneet suomalaisesta mallista: ilmaiseksi noin paljon kaikkea! Tämä on aiheuttanut sen, että myös suomalaiset ovat nostaneet katsettaan esimerkiksi äitiyspakkauksen ympärillä: heureka, äitiysavustus on jotakin suurta! Asiaa ovat toki pitäneet pinnalla myös esimerkiksi lukuisat äitibloggaajat sekä erilaiset vauva-asiaan liittyvät tahot, ylipäätänsä siis raskauden ja vauva-ajan mediallistuminen.

Tänä vuonna uuden äitiyspakkauksen lanseeraaminen noteerattiin Helsingin Sanomien ja Ylen etusivuilla. Jo monetta vuotta peräkkäin pääkirjoituksissa ja mielipiteissä kysellään, miksi äitiyspakkauksesta (ja koulutuksesta) ei tehtäisi huippuvientituotetta, uutta nokiaa, Suomi-brändin keulakuvaa, maailman parhaan valtion sitä taikka tätä. Vanhaan maailmaan ilmiselvästi juuttunut Kela vain toteaa, että pakettia ei voida myydä, koska se ei ole kaupallinen tuote. Innovaattorit ja brändääjät narisevat huonosta itsetunnosta ja muistuttavat, kuinka sauna ja joulupukkikin on varastettu Ruotsiin.

Mutta tietenkään äitiyspakkaus ei ole kaupallinen tuote. Se on sosiaaliturvaetuus, kaikkia odottavia äitejä koskeva subjektiivinen etuus. Vaikka sauna ja joulupukki saadaan vaivatta kantamaan sekä kulttuurista, inhimillistä että taloudellista arvoa, ei tämä tarkoita, että äitiyspakkaus pystyisi samaan. Tai ilmainen koulutus.

Toisaalta kauppa, joka jakaa ilmaiseksi ämpäreitä, saa ihmisiä, jotka haluavat ämpäreitä. Yliopisto, joka antaa ilmaista opetusta kaikille halukkaille, saa ihmisiä, jotka haluavat ilmaista opetusta.  Ihmisillä kun on yleensä ajasta ja paikasta riippumatta halu saada asioita ilmaiseksi. Mitään brändiä tällaisen varaan tuskin kannattaa rakentaa – vaikka ”Suomessa kaikki on ilmaista”-brändi toteutuu kyllä jo surullisenkuuluisasti monissa naiiveissa poliittisissa tunnepyrskähdyksissä.

Se, että Suomessa on olemassa tällaisia järjestelyjä, on hienoa. Sekin on ehkä hienoa, että saamme arvollemme kuuluvaa suitsutusta asiasta. Mutta mitä se on saanut meidät ymmärtämään? Että valtiossamme on poikkeuksellisia verotukseen ja tulonsiirtoihin perustuvia etuuksia ja oikeuksia, joista monet muut maailman ihmiset voivat vain haaveilla? Tämä epäilemättä olisi oleellisin asia ymmärtää, viimeistään nyt.

Mutta ei. Nykyinen uusmoraalinen eetos uskoo, että järjestelmä voidaan laajentaa koskemaan kaikkia maailman ihmisiä – ainakin heitä, jotka onnistuvat rajoillemme pääsemään ja mahtumaan oikeanlaiseen apua tarvitsevan ihmisen muottiin. Hyvä ei kulu jakamalla, he ajattelevat, eivätkä tarkoita rakkautta.

Nykyinen uusliberaali eetos aiheen ympärillä sen sijaan keskittyy muihin seikkoihin. Se väittää ja olettaa esimerkiksi, että itse tuote – kuten se vaatetta ja tavaraa täynnä oleva laatikko – olisi jotakin erinomaista ja suurta. Että sitä täytyisi alkaa myydä ulkomaille. Ja että tämä olisi hyväksi taloudellemme – ja sille maagiselle Suomi-brändille.

Mutta eikö kyseessä ole kaksi täysin eri asiaa? Mikäli joku yritys kokee, että voisi olla kannattavaa pakata laatikkoon yhdenmukaisia vaatteita ja tavaroita ja myydä niitä kannattavasti muualle, se ehkä olisi jo tehty. Kyllä erilaisia vauvan ”start packeja” myydäänkin kaikkialla maailmassa – ei tuotteiden sullominen samaan laatikkoon mikään innovaatio voi olla.

Toisaalta se, voidaanko peruskoulu myydä ulkomaille ja miten, riippuu muista asioista kuin innovatiivisista myyjistä ja konsepteista. Idea ”suomalaisesta peruskoulusta” toimii ainoastaan valtionlaajuisena, rajattuna, universaalina hyödykkeenä, tietynlaisessa yhteisössä. Se, että opetusmetodeita ja pulpetteja onnistutaan myymään ja siirtämään, ei ole ”suomalaisen peruskoulun” myymistä. Hyvinvointivaltio istuu erittäin nihkeästi kaupalliseen toimintaan, innokkaiden talousmiesten ja -naisten toiveista riippumatta.

Vielä nihkeämmin se istuu kuitenkin ideaan avoimesta maailmasta ja oikeuksiemme inklusiivisuudesta.

Sosiaaliturvaetuudesta tai universaalista oikeudesta ei tule vientituotetta. Toisaalta liian avoimessa maailmassamme siitä saattaa tulla tuojatuote eli vetovoimatekijä. Mutta kuten on laita kaikkien etujen, oikeuksien ja hyvyyksien kanssa, jossakin täytyy olla raja, kuinka monelle ja kuinka laajasti niitä annetaan. Vanhassa maailmassa tuo raja oli yksiselitteinen. Enää se ei ole. Mutta olemassa se on, aina.

Joskus se tulee vastaan ikään kuin salakavalasti. Sitten etuutta, oikeutta tai hyvyyttä ei tarjota enää kenellekään. Hyvinvointijärjestelmä kaatuu joka tapauksessa, tässä prosessissa, lopulta.

Jos ei muuta, olisi meidän vähitellen ymmärrettävä pohjoismaisten ja suomalaisten poikkeuksellisuuksien perusteet;  sitä, miten ja missä olosuhteissa ne ovat mahdollisia ja sitä, mitä niiden tuottaminen ja ylläpito vaativat. Kahtalaisen maineen – yhtäältä itseään suuremman, toisaalta pienemmän – saaneet äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus ovat vain kaksi tuon suuren kokonaisuuden osaa.

Toisaalta me voisimme ymmärtää, että kyllä, politiikalla ja poliittisilla päätöksillä, vastuuntuntoisilla päättäjillä ja ”yhteisten asioiden hoitamisella” on jotakin merkitystä. Sitä niillä voisi olla myös ”uudessa, avoimessa ja kompleksisessa” maailmassa – me voisimme päättää ja tehdä toisin. Jos vain haluaisimme.

 

3 kommenttia artikkeliin ”Hyvinvointivaltio, äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus

  1. Hieno kirjoitus taas!

    Homogeenisyydestä puheen ollen.

    Mielestäni maahanmuuttokeskustelusta puuttuu täysin eräs mielestäni tärkeä näkökulma. Nimittäin evolutiivinen näkökulma. Tällä en tietenkään tarkoita pseudotieteellistä näkökulmaa, jossa ihminen olisi evoluution kautta jakautunut eri ”rotuhin” ja blaa blaa blaa jne. Vaan sitä, että lähimmät geneettiset sukulaisemme ovat simpanssit ja bonobot. Lähes 98-99% DNA:stamme on identtistä.

    Vastoin suosittua harhaluuloa, että simpanssit olisivat rauhanomaisia, Jane Goodall osoitti 70-luvulla, että simpanssit ovat erittäin hierarkisia, territoriaalisia ja väkivaltaisia. Esimerkiksi ”Gomben simpanssi sodassa” ennestään yhtenäinen simpanssiyhteisö jakautui eteläiseen ja pohjoiseen ryhmään, joista myöhemmin pohjoinen ryhmä tuhosi eteläisen ryhmän totaalisesti. Yksi ihmisapinaryhmä tuhoaa toisen ihmisapinaryhmän ja vie banaanipuun. Olen kuullut tämän joskus ennenkin historiassamme.

    Tällä en tietenkään väitä, että nykyihminen = simpanssi, vaan sitä että meillä on samankaltaiset geneettiset lähtökohdat, samankaltaisia käyttäytymismalleja ja samankaltainen ”evolutiivinen taakka”. Taipumus aggressioon, laumaan kuulumattomiin suhtaudutaan useammin pelolla ja väkivallalla kuin uteliaisuudella ja hyväksynnällä, hierarkia nousee usein lähes spontaanisti yhteisöissä, territorion rajoja valvotaan intensiivisesti, altruitistisuus ja empatia varataan lähes yksinomaan heimon jäsenille ei ulkopuolisille, jopa ”psykopaattisia käyttäytymismalleja” on pystytty havaitsemaan myös simpansseilla jne. Halusimme sitä myöntää tai emme, olemme enemmän kuin samankaltaisia näiden sukulaistemme kanssa. Nykyihminen ei ole mikään yksinäinen evoluution ”kruunun jalokivi”.
    Me emme ole erikoinen eläinlaji.

    Varsinkin silloin kun kilpailemme resursseista tämä ”evolutiivinen taakka” alkaa nousta esiin ihmisissä. Voi varmasti kuvitella, mitä siitä seuraisi jos esim. kolme villisimpanssiheimoa suljetaan samaan häkkiin, jossa on vain yksi ruokapaikka. Nykyihmisellä tämä kaikki on tietenkin hienovaraisempaa kuin simpansseilla, mutta tätä ”evolutiivista taakkaa” ei nykyaikaisilla ”monikulttuurisuuden menetelmillä” ainakaan kevennetä. Taroitan näillä ”monikulttuurisuuden menetelmillä” keinoja saavuttaa esim. isojen ja huomattavasti toisistaan poikkeavien populaatioiden sulauttamista toisiinsa todella nopeasti.

    Nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassa resurssit eivät ole tietenkään niin suoraviivaisia, ”heimoja” ei luoda pelkästään ulkonäön ja hajun perusteella, sosiaaliset hierarkiat eivät yleensä perustu pelkästään raakaan voimaan ja tietenkin hyvinvointiyhteiskunnassa erilaisia resursseja on tarjolla enemmän vähemmällä kilpailulla. Kuitenkin evolutiivisesta perspektiivistä katsoen nykyihminen on silmänräpäys sitten astunut ulos viidakosta, ja ne ikivanhat käyttäytymismallit ovat aivan nurkan takana. Taas päästään ihmettelemään kun ”mikään ei ole muuttunut asenteissa” ja yhteisö jakautuu eri ”heimoihin”.

    En usko, että olen ensimmäinen joka on yrittänyt löytää samankaltaisuuksia simpanssiyhteisöjen ja nykyihmisyhteisöjen välillä, ja en todellakaan osaa arvioida humanististen tieteiden näkökulmasta kuinka arvokasta tiedettä asian tutkiminen monikulttuurisuuden ja maahanmuuton kannalta olisi. Sen perusteella, mitä olen tässä blogissa lukenut, arvaan kuitenkin että valtavirtaa tämä tutkimus ei ainakaan olisi.

    Väitän, että kun on kyse suurista populaatioista, esim. valtiot, ei ole hirveän mielekästä yrittää räätälöidä näitä ”monikulttuurisuuden menetelmiä” tietyn poliittisen tai filosofisen ideologian mukaan, sillä niitä mahtuu jo 5 miljoonaan ihmiseen aika paljon erilaisia, vaan ehkäpä sen mukaan minkälainen eläinlaji ihmisapina ylipäätänsä on. Jos hyppäisimme alas kuvitellulta ”sivistyksen jalustalta”, jonne olemme itse itsemme asettaneet, voisimme objektiivisemmin arvioida omaa asemaamme ja sitä kuinka perusteltua ja toteutettavissa (kenenkään kannalta!) monikulttuurinen yhteiskunta on nykyisillä metodeilla.

    Jos emme vain suostu reflektoimaan oman lajimme käytöstä osana laajempaa evolutiivista kontekstia ja arvioimaan kysymyksiä kuten ”Kuinka paljon ja minkälaista epähomogeenisyyttä pystyy ylipäätänsä esiintymään ihmisapinayhteisöissä ilman laajamittaista konfliktia” tai ”Minkälaisia luonnollisia mekanismeja ihmisapinayhteisöt suosivat kahden ryhmän sulautumisessa”, en itse ainakaan näe hirveän suuria mahdollisuuksia saavuttaa tätä monikulttuurisuuteen perustuvaa ideaalia.

    Entäpäs ne toiset lähimmät sukulaisemme bonobot, jotka eivät juuri koskaan käyttäydy aggressiivisesti lauman sisällä tai sen ulkopuolisia kohtaan? Uskon, että jos ”evolutiivinen taakkamme” olisi enemmän samankaltainen bonobojen kanssa kuin simpanssien maailma olisi hyvin erilainen paikka.

  2. Olisiko se niin, että hyvää osaa kaivata, vasta kun sen on menettänyt? Siis nyt esimerkiksi näitä hyvinvointivaltion etuja. Kuinkahan kauan vanhempainvapaa tulee olemaan nykyisenlainen?

    Tykkään poliittisesta analyysistasi, koska se on niin terävää mutta samaan aikaan kriittistä kaikkia suuntauksia kohtaan. Esimerkiksi tässä oikeistolaiset ja vasemmistolaiset näkökulmat saavat molemmat köniin. Usein olet kritisoinut sekä liian ”hyviä” ihmisiä että heitä, jotka näkevät elämän tarkoituksen vain itsessään. Ihailtavaa tasapuolisuutta. Noinhan intellektuellin ihmisen pitäisi parhaimmillaan toimia.

  3. Erittäin hyvä ja kuvaava termi tuo hyvinvointivaltionarsismi. Hyvinvointivaltiot todellakin sairastavat narsismin kaltaista suhdetta itseensä ympäristöönsä. Ne omivat itselleen määrittely- ,agendanmäärittely-, tulkinta-, normienasettamis- ja maalitolppiensiirtelyvallan ja pelaavat muutenkin reaalitodellisuuden unohtavaa minäminäpeliä.

    Ihmiskunnan historia on täynnä suuria ja pitkiä trendejä. Maanviljelyksen yleistyminen, pronssikausi, rautakausi, teollistuminen, kommunismi, sosialidemokratian ja kansallissosialismin leviäminen, informaatioyhteiskuntaan siirtyminen…. Suurin nyt menossa oleva muutos on kansalaisyhteiskuntien suuntaan siirtyminen. Se tapahtuu Kiinassa, Venäjällä, arabimaissa, länsimaissa, pohjoismaissa, latinalaisessa Amerikassa… Jossain siihen liittyy suurta vastustusta ja väkivaltaa, toisalla taas rauhoittumista ja sivistyksen nousua. Oleellisinta on se, että kyseessä on yksi noista suurista ja pitkistä trendeistä. Sen jälkeen maailma on oleellisesti erilainen kuin ennen sitä.

    Hyvinvointivaltio on loppusuoralla. Sen tilalle tulee kansalaisyhteiskunta. Palveluiden, edunvalvonnan, normien muodostamisen jne. suhteen valtion monopoli muuttuu kansalaisyhteiskunnan, valtion, yksilöiden ja näiden lähiyhteisöjen… muodostamaksi ”markkinaksi” jossa vaikuttamisosaaminen ja verkostoituminen on kova sana.

    Tuossa muutoksessa myös turvallisuus, sen tuottaminen ja turvallisuuden tunne siirtyvät askel askeleelta subsidiariteettiperiaatteen suuntaan. Ensin näin tapahtuu niiden tahojen osalta, joilla on vähäinen lojaliteetti valtion ja kansan suuntaan – rikolliset, syrjäytyneet, maahanmuuttajat, integroitumishaluttomiin kulttuureihin kuuluvat – ja näiden luoman paineen pakottamina myös muut tahot siirtyvät samaan suuntaan. Ja tätä kehitystä ei estä Päivi Nerg tai Petteri Orpo. Se tulee samalla voimalla kuin teollistuminen, valistus, kirjapainotaito, radio…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s