Muutos ja tulokkaat – ideologian monet kasvot

450px-Heracleum_mantegazzianum_(Meise)_JPG1a.jpg

Jättiputki, Heracleum mantegazzianum (kuva: Wikipedia)

Muutoksen ja liikkeen käsitteet ja metaforat esiintyvät lähes kaikilla elämän sektoreilla. Niihin ei voi olla törmäämättä talouden, politiikan, yhteiskunnan tai kulttuurin alueilla. Ne kuuluvat olennaisesti nykyaikaiseen liberalistiseen (tai eksaktimmin postliberalistiseen) sanastoon. Ne ovat managerialistisen ja uusliberalistisen opin keskiössä. Toisaalta niitä hyödynnetään myös vasemmalla ja kriittisessä ajattelussa.

Monikultturismi (tai nykyään erilaiset diversiteetti-suuntaukset) hyödyntävät käsitteitä paljon, ja useimmat ihmiset sivuuttavat ne kiinnittämättä niihin mitään huomiota. Niistä on tullut valtavirtaa, uutta todellisuutta, doxaa, intuitiivista.

Muutos on hyväksi, poistu mukavuusalueeltasi, kohtaa haasteet, ole älykäs oppija, haasta itsesi, katso asiaa toisin. (Mutta älä. ole. kriittinen. tätä. puhetapaa. kohtaan.)

Erilaisuuden, luonnollisen ja kannustettavan liikkeen ja muutoksen sekä monimuotoisuuden rinnalle on tullut myös resilienssin käsite, joka kuvaa sitä, miten muutoksia ja kompleksisuutta tulee sietää ja kestää ja siitä oppia. Luonnollista dynaamisuutta ei tule kavahtaa eikä yrittää padota, se tulee hyväksyä, sitä tulee kannustaa ja juhlistaa. Lopulta se voi tehdä asiat paremmiksi kuin ne ovat koskaan olleet. Ja vaikka ei tekisikään, mitä sitten.

Ateistinen ja rationaalinen yksilö ei tarvitse paratiisia edessäpäin eikä historiaa takanapäin – nyt on nyt ja vain muutos on totta.

Yhteiskunnan lähes kauttaaltaan läpäisevänä ideologiana erilaisuutta ja muutosta korostava teesi sisältää itsessään sen kritisoimisen mahdottomuuden. Miksi vastustaisit jotain niin oikeaa ja kannattaisit jotain niin väärää?

Ajattelumallin yhtenä leimallisimpana piirteenä on se, että se kykenee kääntämään kaikki negatiiviset seikat positiivisiksi tai vähintäänkin neutraaleiksi. Muutos tulee automaattisesti tarkoittamaan kehitystä – kunhan kehitys määritellään tietyllä tavalla. Liberalismin fundamentaali usko ihmisen rationaalisuuteen ja kehitykseen ja maailman progressioon on tässä ajattelumallissa viety äärimmilleen. Silloinkin kun muutos on jossakin kontekstissa arvioiden ”huono” tai ”paha”, on se kuitenkin tosiasiassa hyvä. Meidän tulee vain muuttaa tulkintakehystämme.

Tulkintakehyksen muuttamiseen liittyy myös ajatus optimismista ja eteenpäin katsomisesta. Tässä me suomalaiset olemme perinteisesti huonoja. Retoriikkaan ja diskursseihin nojaavassa yhteiskunnassamme näyttää välillä jopa siltä, että maailmamme suurimmat ongelmat ovat konstruktioita – asioita, jotka me luomme katsomalla niitä väärin. Tämän tästä poliitikot ja virkamiehet ja valtavirtakonsultit meille muistuttavat, että meidän pitäisi suhtautua avoimemmin ja positiivisemmin erilaisiin ”haasteisiin”, joita me ja yhteisömme nykyajan globaalissa ja komplisoituneessa maailmassa jatkuvasti tunnumme kohtaavan.

Ajattelumalli on siirtynyt ihmiskeskeisistä rakenteista myös niiden ulkopuolelle, käsitykseemme luonnosta, ympäristöstä ja niiden prosesseista. Yhtäältä sinne se tuntuu paremmin sopivankin. Toisaalta on vaikea nähdä, mikä prosessissa on ihmisen aikaansaamaa ja mikä ei. Tai onko sillä edes väliä.

Tiedetoimittaja Fred Pearce kirjoittaa uudessa kirjassaan The New Wild: Why Invasive Species Will Be Nature’s Salvation, että vieraslajit itse asiassa pelastavat luonnon. Meillä ei ole syytä pelätä biodiversiteetin puolesta, sillä muutos on väistämätön. Eroaako tämä jotenkin siitä käsityksestä, jonka mukaan takaperoisen ja sulkeutuneen yhteisömme välttämätön aukeaminen on tie sen pelastukseen?

Kun itse 2000-luvun taitteessa opiskelin ympäristötieteitä, olimme vielä ns. Rion imussa. Tällä viittaan siihen 1992 Rion ympäristökokouksen myötä syntyneeseen hypeen, joka oli syntynyt Neuvostoliiton hajoamisen ja muurin murtumisen myötä. Fukuyama ja muut liberalismin suuremmoisuutta korostavat ajattelijat rummuttivat liberaalin demokratian ja kapitalistisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan valtiopolitiikan voittokulkua. Rajojen oli määrä madaltua, monenvälisten instituutioiden kasvaa ja vahvistua, demokratian levitä – ja siinä samalla ehkä ympäristöongelmien ratketa tai ainakin helpottua. Kannoimme huolta biodiversiteetista, aavikoitumisesta ja tietysti ilmastonmuutoksesta.

Sana muutos tarkoitti vielä yleensä jotakin negatiivista (vrt. ilmastomahdollisuus tai ilmastohaaste).

Liberalismi osoittautui kuitenkin pöyhkeäksi luullessaan tietävänsä, mitä muut haluavat. Se objektoi ja teki tämän kaiken lisäksi länsikeskeisesti, Yhdysvaltojen tai Euroopan hegemoniaa korostaen. Se lähestyi ongelmia liian tiukasti ja yritti hallinnoida niitä.

Nyky-ymmärryksen mukaan tämä ei onnistu. Asiat ovat nyt liian monimutkaisia, monitahoisia ja vaativat entistä monialaisempia toimia, monitasohallintaa. Jäykkä ja kontrolloiva liberalismi antoi tietä subjekteja ja niiden autonomiaa korostavalle post-ajattelulle, joka vie herakleitosmaisen virta-metaforan äärimmilleen. Muutos on väistämätön, vastavirtaan ei voi uida, opettele kellumaan, ota esteet haasteina ja nauti.

Liberalismi tai ”me” emme kyenneet ratkaisemaan asioita. Sen sijaan, että asia olisi myönnetty, muutimme perspektiiviä.

Vieraslajejakaan vastaan ei kannata taistella – ainakaan enää kauan. Taistelu on kallista ja turhaa. Arvostettu tiedetoimittaja Pearce laskee kirjassaan, että pelkästään Britannia – joka ei nähtävästi vielä täysin ymmärrä muutoksen autuutta – käyttää yhden vieraslajin torjuntaan vuodessa niin paljon varoja, että sillä voisi tarjota kaikille kansalaisille kaljat. Pearcen mukaan kaljojen tarjoaminen olisi järkevämpää politiikkaa.

Pearce kyseenalaistaa myös sen, että maailmassa olisi koskematonta luontoa. Tällä hän viittaa siihen, että ei ole olemassa mitään ajanhetkeä t, jolloin asia, paikka tai tila olisi ”luonnollinen” staattisena, paikallaan pysyvänä. Sen sijaan luonnollista on muutos. Yhteisöjen ja valtioiden arbitraaria luonnetta korostavat näkemykset asettuvat jälleen samalle näyttämölle: ei ole mitään ”suomalaisuutta”, on vain alati muuttuva ihmisten joukkio, yhteisö, jolle me annamme merkityksiä, vaihtelevia.

Rajanveto ei perustu mihinkään konkreettiseen, olemme aina erilaisia mutta kuitenkin samanarvoisia. Koska olemme samanarvoisia, mikään ”oleva” ei voi olla parempaa kuin ”tuleva”.

Aivan samaan tapaan tiedämme muutoksen vastustamisen yhteiskunnassa olevan nostalgiaa vanhaan aikaan, jota ei oikeasti edes ollut olemassa. Tai jos olikin, se ei voinut olla hyvää. Yhteisöjen (luonnottoman) homogeenisyyden murtuminen on yhtäältä väistämätöntä, toisaalta tavoiteltavaa ja vauhditettavaa.

Mukaan asettuu myös normatiivinen kannanotto resilienssistä: jos ”joku” on niin heikko, että se ”tähän” kaatuu, saa mennäkin. Ajatus sekoittaa yhteen yritysten elinvoimaisuutta ja luovaa tuhoa korostavia suuntauksia, darwinismia sekä kriittistä teoriaa. Olipa kyse kotimaisista pikkuruisista etanoista tai hiljaisista ja juroista ihmisistä, jotakin suurempaa ja laadukkaampaa – tai ainakin elinvoimaisempaa – on tarjolla. Elinvoimaisuus on kaiken A ja O. Kuka tai mikä lisääntyy, kuka tai mikä taantuu, kuka voittaa?

Loogisesti ajatellen vasemmiston pitäisi kavahtaa muutosideologiaa. Sitä se ei kuitenkaan tee, muuta kuin silloin kun se koskettaa lomarahoja tai sosiaaliavustuksia.

Ideologiaa voi havainnoida kylmänviileästi tai siitä voi ottaa itselleen mielipahaa. Lopputuloksen kannalta sillä ei varsinaisesti ole merkitystä. Riittää, että ihmiset elävät ikään kuin uskoisivat siihen, ja ”kehitys” kehittyy.

Toisaalta jotain perää täytyy tässä itsevihaa narsismiin sekoittavassa epäloogisessa ajatusrakennelmassa olla. Jos länsimainen ihminen ja yksilö ihan todella ajattelee näin, eiköhän se sitten siedä mennäkin?

Yksikään vakaa, normitettu yhteisö ei tule selviytymään tällaisten ideoiden vallitessa, se on selvää.

Ikävän asiasta tekee vain se, että muutos on epäsymmetrinen. Ideologiaa julistavat tahot ovat viimeisenä pystyssä. Resilienttejä ovat.

Quod erat demonstrandum.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

7 kommenttia artikkeliin ”Muutos ja tulokkaat – ideologian monet kasvot

  1. Pikkuhiljaa niin hyvä tulee, vai miten se vanha sanonta meni. Netissä riittää seurattavaa niin paljon että ei haittaa jos blogistit kirjoittaisivat hieman harvemminkin.
    Muutos-sanasta on tullut mielikuviltaan negatiivinen sana, pitäisikö se kieltää ikäviä tunteita herättävänä ilmaisuna ?
    Olen tuuminut että pitäisi kerätä lista sanoista joiden sisältö on muuttunut poliittisessa sanankäytössä jokseenkin päinvastaiseksi mitä ne ovat alunperin merkinneet. Sitten olisi hauska kommentoida netissä käyttäen näitä ilmaisujen niiden nykymuodon päinvastaisessa merkityksessä.
    Tulee pikaisesti mieleeni ainakin ’Edistyksellisyys’, mutta näitä on paljon muitakin mutta jostakin syystä mieleni on hieman tyhjä enkä saa nyt mieleeni muita.

  2. Kiitos. Jälleen.
    Tätä muutoksen neuroottista ihailemista on tullut ihmeteltyä. Resilienssi oli kovaa huutoa joitain vuosia sitten jenkkikeskusteluissa. Nyt näemmä täälläkin. Vieraslajeja, tuonti-ideologioita…

    Mitä vlogeihin tulee olen samaa mieltä että kirjoitettu muoto on paras. Olisiko sinun mahdollista vain litteroida käymänne perheen aamiaiskeskustelut?

  3. Kirjoituksiasi on mukava lukea. Kokeile ihmeessä vaikka podcasteja. Tekemällä oppii ja kokeilemalla selviää tuntuuko se ilmaisumuoto omalta. Olen kuunnellut tekemiäsi haastatteluja ja minusta äänessäsi ei ole mitään ihmeellisiä puutteita, jotka estäisivät kehittymästä hyväksi puhujaksi.

    Muutoksessa on myös oleellista sen nopeus. Mitä nopeammin suuria muutoksia tehdään sitä isompaa vahinkoa saattaa syntyä. Yhteiskunnan tasolla suuret ja nopeat muutokset ovat harvoin järkeviä. Yritysmaailmassa voidaan ottaa suuriakin riskejä, jos mahdolliset tappiot tiedetään rajallisiksi.

    Podcast suosituksia:
    -The Economist Radio(Päivänpolttavia uutisia ja analyysejä. Heillä on tosin varsin korporatistinen eli ”avoimet ovet”- suhtautuminen maahanmuuttoon.)
    -EconTalk(keskusteluja yhteiskunnallisista aiheista kansantaloustieteen näkökulmasta)
    -London School of Economics: Public lecture and events tai vastaavat muilta yliopistoilta tarjoavat myös sekalaista kuunneltavaa.

    Viihteellisempiä mutta hyvin tuotettuja: This American Life ja Radiolab

  4. Kiitokset kommenteista!

    Jari S, totta, olen itsekin joskus pohtinut samaa. Vanhaa poliittista kirjallisuutta lukiessa viimeistään huomaa, että käsitteillä todella on evoluutionsa. Nykyinen yhteiskunnallinen ajattelu on kaapannut aika monta oleellista käsitettä ja ladannut ne omilla arvoillaan ja tavoitteillaan. Erityisen hauskaa nimenomaan olisi, jos klassisen liberalismin käsitteitä alkaisi sovitella nykyliberaalien suuhun. Ahh, saattaisi tulla syytös fasismista, rasismista jos monesta muustakin ”epäherkkyydestä”

    Asiaan vähän liittyy vasta Washington Postissa ollut Robert Kaganin hyökkäys Donald Trumpia vastaan (”näin fasismi saapuu Amerikkaan”). Kaganhan on näin tiivistäen sotahullu neokonsse (monien libe-kommentaarien mukaan jopa fasisti), jolle ei kelvannut edes Bush, koska hän oli liian kesy. Nyt sitten kun tarjolla on Trump, hän hyökkää tätäkin vastaan. Mutta mitä tekevät liberaalit? Ylistävät Kagania!

    S, niin, resilienssi ei ole vielä Suomessa niin kovaa valuuttaa. Kaikki tulee tänne vähän myöhässä. Ajatus on kyllä tuttu, toisin käsittein vain.

    Hah, eivät ne keskustelumme sentään niin hyviä ole!

    Heksi, kiitos! Juu, olen ihan sinut ääneni kanssa, oikeasti – ja tykkään puhumisesta, kirjoittamisen ohella. Podcastien teko varmasti tuntuu helpommalta kuin oikeasti onkaan. Ehkä taustalla on se, että itse haluaisin kuunnella jotakin suomalaista yhteiskuntaa käsittelevää kriittistä keskustelua. Ilman ylenmääräistä sarkasmia tai vihan kylventää, ihan vain mahdollisimman analyyttisesti ja tasapuolisesti.

    Kiitos vinkeistä! LSE:n juttuja olenkin joskus paljon kuunnellut ja katsellut. Economistin radiota toisinaan myös, mutta se on ehkä enemmän uutistyyppistä.

  5. Tuohon ”ideologiaa julistavat ovat viimeisenä pystyssä” -kohtaan:

    Hyvinvointiyhteiskunta on katoamassa. Sen tilalle on tulossa kansalaisyhteiskunta. Hyvin monet asiat muuttuvat yhteiskunnan ylläpitämästä ja toteuttamasta yritysten, järjestöjen ja läheisverkostojen suurelta, suurimmalta osin tai jopa kokonaan toteuttamiksi. Turvallisuus ja koskemattomuus kuuluu tähän joukkoon.

    Turvallisuutta ja koskemattomuutta ei jatkossa enää takaa laki, poliisi ja oikeuslaitos vaan oma kyky ylläpitää realistista tilannekuvaa, paeta tai puolustautua, välttää vaaraa, valita asuin-, elin- ja toimintaympäristönsä, verkostoitua turvallisuutta tuottavalla tavalla…

    Turvallisuuden tuottaminen noudattaa tulevaisuudessa subsidiariteettiperiaatetta.

    Osa ideologian julistajista omaa tässä pelissä paljon resursseja. Heillä on taloudelliset ja sosiaaliset mahdollisuudet valita oma elin- ja toimintaympäristönsä. Osa on väliinputoajia. Kaikkia kuitenkin yhdistää se, että kovaa turvallisuutta tuottamaan kykenevät tahot kokevat noin keskimäärin epäluottamusta, halveksuntaa, jopa vihaa, välinpitämättömyyttä ja inhoa sitä ajatusta kohtaan, että nämä ideologian julistajat kuuluisivat heidän tuottamansa kovan turvallisuuden piiriin.

    Ideologian julistajat koetaan oman pesän likaajiksi, pettureiksi, huijareiksi, roistoiksi, läpeensä epäluotettaviksi… Kovan turvallisuuden tuottajat ovat aina henkilökohtaisesti ja henkilökohtaisella tasolla itse uhkan ja suojelemansa tahon välissä, ottamassa vaaran vastaan sen suojelemansa tahon puolesta. Ideologian julistajien ja vaaran väliin ei kukaan halua asettautua kilveksi oman turvallisuutensa, terveytensä ja tulevaisuutensa vaarantaen.

    Eurooppa on luisumassa kohti Libanonin tai Jugoslavian sisällissodan kaltaista tilannetta. Jos kansainvaellukset jatkuvat, niin kehitys on väistämätön. Jos ne loppuvat, niin kehitys saattaa silti olla jo nykyisellä väestöjakaumalla väistämättä edessä.

    Sisällissodissa kovin kohtala on niillä, jotka ovat toimineet omiaan vastaan. He eivät kelpaa kummallekaan puolelle. Heillä ei ole turvaa tai hyvinvointia missään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s