Integrointia, kotouttamista ja strategioita

kuva

Uuden talousjärjestelmän periaatteet (Lapin Kansa, syksy 2015)

”Kotouttaminen” (tai kotoutuminen) on jälleen yksi termi, joka kuin huomaamatta on imeytynyt vallitsevaan poliittiseen kieleen, vaikka se on normatiivisesti ja ideologisesti yhtä latautunut kuin esimerkiksi suvaitsevaisuus, monikultturismi tai moninaisuus. Henkilökohtaisesti suosin termiä integrointi kuvaamaan sitä, miten maahanmuuttajat tulevat (tai ovat tulematta) osaksi yhteiskuntaa, olipa kyse kulttuurisesta, sosiaalisesta, poliittisesta tai taloudellisesta osallistumisesta. Kotouttaminen on myös terminä hyvin yksisuuntainen – se kuvaa sitä, miten vastaanottava maa kotouttaa. Integrointi tai sopeutuminen ovat termeinä huomattavasti tasapuolisempia ja antavat vastuuta muuttaville ihmisille itselleen. Seuraavassa arkistojen kätköistä teksti kotouttamisesta, vuodelta 2015.

Vielä ”pakolaiskriisin” ollessa käynnissä kohtaamme seuraavaksi ”kotouttamiskriisin”. Kotoutuminen ei toki ole ollut ongelmatonta aiemminkaan (ks. Kotouttamisen bisnes), mutta jatkossa tilanne pahenee entisestään. Jo yksinomaan volyymi – kotouttamista tarvitsevien ihmisten kasvava määrä – on sellainen, että terveelläkin valtiontaloudella olisi nikoteltavaa. Puhumattakaan todellisesta tilanteestamme, joka on kaikkea muuta kuin taloudellisesti terve. Poliittisilla päättäjillä ja virkamiehillä ei tunnu olevan käsitystä tilanteesta eikä varsinkaan sen vaatimista toimista.

Suomalaisessa maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikassa kyse on yksinomaan reaktiivisista toimista, jotka kohdistuvat kulloinkin ilmentyneeseen ongelmaan tai ”haasteeseen”. Selvitysryhmä perustetaan, kun vettä tulee jo katon läpi. Poliitikot pyrkivät selviytymään yhdestä haastattelusta kerrallaan eikä mediasta ole heitä kovistelemaan. Hankkeiden taloutta (so. kustannuksia) avataan pienin askelin, miljoona kerrallaan, seuraava budjetti kerrallaan, mutta kokonaisnäkemystä kukaan ei uskalla sanoa ääneen, sillä se saattaisi vaikuttaa haitallisesti henkilön uudelleen valintaan ja urakehitykseen. Suomen toiminta maahanmuuton suhteen on poukkoilevaa hätätilojen paikkaamista jopa verrattuna useimpiin muihin Euroopan valtioihin. Pitkän tähtäimen näkökulma otetaan käyttöön ainoastaan silloin, kun on yksiselitteistä, että nykyhetkestä ei voida löytää edes hyvällä mielikuvituksella mitään positiivista. Looginen ihminen kuitenkin ymmärtää, että jos asiat menevät vaikkapa 20 vuotta koko ajan huonompaan suuntaan, ne eivät yhtäkkiä 21. vuodesta alkaen ala olla hyvin.

Toisaalta, miten voisimme vaatia kokonaisnäkemyksiä tai realistisia arvioita poliitikoilta, joiden ensisijainen tehtävä liittyy imagoon ja puheeseen, kun sellaisia ei ole edes asiantuntijoilla. Ihmiskunta on olevinaan älykäs, mutta ainakaan Suomessa sen kognitiivinen parhaimmisto ei edes kykene laskemaan yhteenlaskuja. Joku nieli todesta sen hubbabubban, että globaali maailma on niin kompleksinen ja epävarma, että sitä ei voida lainkaan ymmärtää. Yhteenlaskuja!

Suomi tarvitsisi strategian, todellisen maahanmuutto- ja kotouttamisohjelman. Ei sellaista kuin ”valtion maahanmuuttostrategia”, joka ”painottaa työllisyyskysymyksiä ja syrjimättömyyttä” ja haluaa, että ”Suomeen muuttavat ja asettuvat ihmiset on otettava mukaan rakentamaan maan tulevaisuutta” tai sellaista kuin ”valtion kotouttamisohjelma”, joka haluaa tukea ”maahanmuuttajien osallisuutta” ja luonnollisesti – ”edistää maahanmuuttajien työllisyyttä”.

Suomi tarvitsee oikean ja realistisen ohjelman, jossa aluksi nöyrästi myönnettäisiin, että nykyinen homma ei toimi. Ehkä me emme ole epäonnistuneet sen pahemmin kuin muutkaan, mutta että homma ei toimi. Humanitääristen maahanmuuttajien kotoutus ei toimi, he eivät työllisty eikä liberaali monikulttuurinen hyväilypolitiikkamme auta heitä integroitumaan. Tarvitsemme täysin toisenlaista politiikkaa. Ja koska rahaa ei ole, täytyy se saada yksinkertaisesti riittämään paremmin.

Strategiassa pitäisi myös pohtia tehdä selväksi, mikä on valtion ja yhteiskunnan rooli, mikä yksilöiden. Samaten siinä pitäisi selvästi määritellä valtion tehtävät ja se, missä määrin yksityinen ja kolmas sektori ottavat osaa vastaanotto- ja kotouttamistoimintaan. Tällä hetkellä yritysten toiminta on kuin villi länsi eikä kukaan tunnu tietävän, kuka on vastuussa, mitä vaaditaan, mitkä ovat standardit. Olen kommentoinut asiaa mm. eilen Iltalehdessä ja toissa viikolla Ylessä, vanhempi juttu Helsingin Uutisissa.

Oleellisinta olisi ottaa kotouttamisen määritelmävastuu pois humanisteilta ja palauttaa se valtiokeskeisen ja realistisen ajattelun piiriin. Kuuluu yksilön omaan vastuuseen opetella tiettyjä asioita uudesta yhteiskunnasta ja auttaa itse itseään. Valtion kannalta oleellisinta on työllistyminen sekä lakien ja sääntöjen noudattaminen. Samanaikaisesti olisi merkityksellistä ymmärtää, että kehitysmaista suuntautuvan siirtolaisuuden vaikutus yhteiskunnallemme ei tule koskaan yltämään sellaiseen hyötyyn kuin esimerkiksi korkeakoulutettujen länsimaalaisten työperusteinen muutto. Päinvastoin, tämän siirtolaisuuden mukanaan tuomat ongelmat on syytä tunnustaa. Näiden asioiden ääneen sanominen ei tee kenestäkään paholaista, ja tahot, jotka tällaista yrittävät esittää, tulisi ymmärtää kontekstissaan: he elävät ideologiasta, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.

Koska hyvinvointiyhteiskunta ei tule kestämään käynnissä olevaa prosessia, kuten olen useaan kertaan argumentoinut, valtion holhouspolitiikka vähenee kuin itsestään. Yhdistettynä maahanmuuttoon ja useisiin kulttuuriltaan hyvin etäisiin ryhmittymiin seuraus ei välttämättä ole kuitenkaan hyvä, vaikka holhoamisen vähentäminen sitä muuten olisikin. Noidankehä on valmis: Kotouttamisen hoitamatta jättäminen tuo lisää ongelmia. Koska töitä ei ole tarjolla, kotouttamista tehdään yhä enemmän ”muilla tavoin”, siis näennäisesti aktivoimalla maahanmuuttajia erilaisiin taloudellisesti ja inhimillisesti hyödyttömiin askareisiin. Koska nämäkin vaativat koko ajan yhä enemmän varoja (joita perustellaan sillä, että kotouttamatta jättäminen aiheuttaa lisää ongelmia), pitää resursseja siirtää muista yhteiskunnan sosiaalitoiminnoista maahanmuuton puolelle. Näin ollen maahanmuuton ja kotouttamisen sektorin mylly pyörii yhä kiihtyvällä tahdilla, mutta sen tuotos on heikko. Kyse ei ole vain taloudesta, vaan sosiaalisista ja inhimillisistä seikoista, niin maahanmuuttajien kuin muidenkin suhteen. Ja kuten professori Matti Virén eilen huomautti, asia ei suinkaan parannu ajan myötä, kuten usein otaksutaan – se pahenee.

kotokoutus

Opi nyt suomen kieltä kotokoutusasiantuntijoiden kanssa!

 

Kotouttamisesta on tullut ryyppy, jolla vastentahtoisesti suuhun tungettu maahanmuutto-vaahtokarkki saadaan kurkusta alas. Kotouttamisen resurssien lisääminen on välttämätöntä, kun tilanne kerran on tämä. Ikävä tosiseikka vain on se, että tilanne tulee tästä lähin aina olemaan tämä, jos sen perussyihin ei puututa. Toinen ikävä tosiasia on, että niin kauan kuin kotouttaminen ei ole konkreettista, tavoitteellista ja yksinkertaisesti mitattavissa, mikään ei muutu. Siirtolaispolitiikan pitäisi olla sellaista, että yksikään taho ei näin suoraan pääsisi hyötymään maahanmuuton ja kotouttamisen lisäämisestä. Valtion ja suomalaisen yhteiskunnan tulisi olla huomion keskipisteessä – ei irakilaisten miesten, kotoutumisen tutkijoiden, konsulttifirmojen, S2-firmojen, kansalaisjärjestöjen, rasismitutkijoiden, maabrändääjien…

Kiiluvasilmäiset rajojen avaamista vaativat aktivistitkin kertovat vain siitä, että valtiomme on vielä hyvä ja kunnossa – heillä on varaa. Pidettäköön tätä lakmustestiä heidän ainoana roolinaan ja jätettäköön tulevaisuuden kannalta merkityksellinen päätöksenteko siihen nimitetyille tahoille.

Ks. myös:

Kotouttaminen ja palkkojen alentaminen

Kotouttamisen bisnes


Riikka Purra, ehdolla Kirkkonummella, nro 101.

Ylen vaaligalleria

HS:n vaalikone

3 kommenttia artikkeliin ”Integrointia, kotouttamista ja strategioita

  1. Hmm, tarviikin ihan ajan kanssa alkaa lukemaan kirjoitukssesi. Hiukan raskasta mutta hyvin kiinnostavaa.

    • Hyvä kirjoitus! Hieno esiintyminen myös nyt tiistai-aamun aamu-tv:ssa. Vihreiden ja keskustan edustajat puhuivat pintapuolista, ennalta-arvattavaa maahanmuuttoliturgiaa. Purra puolestaan toi selväsanaisesti ja asiantuntevasti esille faktoja, joita jostain syystä maahanmuuttajia hyysäävät ja puoltavat tahot eivät sisäistä tai kieltäytyvät tunnustamasta.

  2. Koko kotouttamispotaska menee takuuvarmasti persiilleen yhdestä ainoasta syystä: Suomen tollot lähetvät siitä olettamuksesta, että nämä humanitäärit HALUAVAT automaattisesti integroitua. Mutta kun tulijoiden motiivi on useimmilla suomalainen sosiaalitturva ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, (jotka taas valuvat kuin Manulle illallinen, vaikka et tikkua ristioin laittaisi) niin ei yksinkertaisesti ole minkään valtakunnan tarvetta integroitua. Miksi tehdä mitään, kun ilmainen elämä annetaan muutenkin.
    Ison ongelman muodostaa nykyinen Kotouttamislaki (olisiko ollut vuodelta 2012). Laissa nimittäin poistettiin määräaika verovaroin maksetun tulkin käytölle, joka sitä ennen oli ollut 5 vuotta maahan tulosta. Näin ollen ei siis ole mitään pakkoa opetella edes kieltä, kun persaukinen valtio juoksuttaa tulkkia tarvittaessa vaikka hautaan asti.
    Performanssi Rautatientorilla osoittaa myös erinomaisesti sen, mitä nämä ovat tulleet täältä hakemaan:
    ”Turvapaikanhakijat peräänkuuluttavat ennen kaikkea turvallista asumista. He vaativat ympärivuorokautista suojaa asunnottomalle helsinkiläiselle riippumatta tämän statuksesta. Tällä hetkellä Helsinki tarjoaa hätämajoitusta yöaikaan. 
    – Yöaikaan tarjottava hätämajoitus ei ole riittävää varsinkaan lapsiperheille sekä psyykkisesti tai fyysisesti sairaille ihmisille. Perheillä ja sairailla ihmisillä on lisäksi erityisen suuri tarve rauhaan ja yksityisyyteen, vetoomuksessa todetaan.
    He toivovat myös, että turvapaikanhakijoita ei häädettäisi vastaanottokeskuksista kesken turvapaikkahakemukseen liittyvän valitusprosessin. 
    Turvapaikanhakijat vaativat myös riittävää toimeentuloa ja terveydenhuoltoa. 
    Vetoomuksen mukaan viimesijaisen toimeentulon suuruuden ei pidä riippua statuksesta, vaan toimeentulotuenhakijan todellisista tarpeista ja elämäntilanteesta.
    Kiireellistä toimeentulotukea tulisi myöntää samansuuruisena paperittomille.
    – Paras tapa myöntää toimeentulotuki on (käteinen) raha maksusitoumusten sijaan, vetoomuksessa todetaan ja jatketaan, että maksusitoumukset vaikeuttavat arjen järjestämistä.
    Turvapaikanhakijoiden mukaan Helsingin tulisi myös tarjota kaikille yhtäläinen pääsy terveydenhuollon piiriin.
    Turvapaikanhakijat toivoisivat myös saavansa väliaikaiset henkilökortit, sillä arkisten asioiden hoitaminen on muuten mahdotonta.
    –Vastaanottopalvelujen ulkopuolelle jäävät ihmiset jäävät VOK-kortin vanhentuessa ilman mitään voimassa olevaa henkilödokumenttia. Tämä vaikeuttaa ja kallistaa kohtuuttomasti perustarpeiden toteutumiseen liittyvää asiointia, kaupungin tarjoamien palvelujen (esimerkiksi kirjastot) käyttöä sekä liikkumista, vetoomuksessa todetaan.
    Irakilaisten ja afganistanilaisten mukaan tulevaisuuden epävarmuus aiheuttaa myös valtavan psykologisen stressin. Sen takia kaupungin tulisi tarjota psykososiaalista tukea myös paperittomille.”
    HU 15.3.
    MTVUutisten eräällä videolla nämä shoppailijat uhosivat, että eivät lopeta leiriytymistä, ennen kuin KAIKKIIN heidän vaatimuksiinsa suostutaan.
    Ei kuulosta kovinkaan integraatiohalukkaalta porukalta, päinvastoin: nämä vaatimuksethan ovat ihan kirjaimellisesti ilmainen elämä.
    ”Emme ole tulleet tänne rahan perässä”. ”Haluamme rakentaa Suomea”
    Ja kattia kanssa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s