”Paperiton” ja ”tutkija” yhteen soppii

marching-306698_960_720

Helsingin Uutisten jutun mukaan Helsingissä mielenosoitustaan pitävät kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ovat esittäneet valtuustolle vaatimuslistan, jossa kirjataan esimerkiksi vaatimuksesta saada majoitus, riittävä toimeentulo käteisellä, terveydenhuolto, terapiaa ja kunnon henkilökortti. Irvileukainen voisi todeta, että listasta puuttuu enää oikeastaan autoetu. Tosin majoitusvaatimus lienee rajattu hyvien liikenneyhteyksien päähän, mahdollisimman lähelle keskustaa.

En usko, että kyseiset ihmiset itse näitä listojaan ilkeävät keksiä, vaan taustajoukoissa on runsaasti erilaisia vasemmistolaisia aktivistiryhmittymiä. Yliopistoporukat ovat olleet vahvasti edustettuna useissa vetoomuksissa – viimeksi eilen minua pyydettiin osallistumaan erääseen, jonka sanamuodot vastasivat tätä ”turvapaikanhakijoiden vetoomusta”. Muutama viikko sitten mediassakin julkaistiin pitkä lista yliopistoporukoiden nimiä, jotka vaativat muutosta Suomen epäinhimilliseen maahanmuuttopolitiikkaan. Yhtenä iltana aloin käydä listaa läpi, ihan vain selvittääkseni, kuinka monen duuni ja/tai tutkimuskohde ihan eksplisiittisesti liittyy joko maahanmuuttoon tai ylipäätänsä veronmaksajien rahan jakamiseen. En jaksanut kovin pitkälle, mutta ehkä tämä kertoo, mikä näissä vetoomuksissa on ongelmana.

Suomen epäinhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa vastustivat siis muun muassa (koko lista täällä):

·         sosiologi, sukupuolentutkimus, kulttuurintutkimus, diskurssit, narratiivit

·         humanisti, naistutkija

·         sosiologi

·         kasvatustieteilijä

·         sosiologi, identiteetti, globaalisuus, media, kulttuuri

·         maahanmuuttajatutkija

·         sosiologi, kulttuurintutkimus

·         sosiaalipolitiikka, hyvinvointitutkimus, moninaisuus

·         sosiologi

·         sosiaalitieteilijä, maahanmuuttajatutkija

·         sosiologi

·         mediatutkija

·         maahanmuuttajatutkija, kulttuuri

·         maahanmuuttajatutkija

·         mediatutkija, globalismi

·         nuorisotutkija

·         sosiaalitieteilijä, sukupuolentutkimus, kriittinen teoria

·         maahanmuuttajatutkija, identiteetti

·         maahanmuuttajatutkija, sosiologi

·         maahanmuuttajatutkija

·         sosiologi

·         sosiaalitieteilijä, kulttuuri, performatiivisuus

·         sosiaalitieteilijä, maahanmuuttajatutkija

·         sosiologi, maahanmuuttajatutkija

·         sosiologi

·         mediatutkija, maahanmuuttajatutkija

·         sosiaalipsykologi

·         naistutkija

·         yhteiskuntatieteilijä, monikulttuurisuus, vähemmistöt, kriittinen teoria

·         maahanmuuttajatutkija

·         vähemmistötutkija, maahanmuuttajatutkija

·         maahanmuuttajatutkija

·         maahanmuuttajatutkija

·         maahanmuuttajatutkija

·         monikulttuurisuustutkija

·         historioitsija, rasismi, rotu, liikkuvuus, kulttuuri

·         humanisti, feminismi, queer

·         sosiologi, eriarvoisuus

·         humanisti, kulttuurienvälisyys

·         valtiotieteilijä, sukupuolentutkimus, kehitysmaatutkimus

·         sosiaalitieteilijä, aktivismi, vähemmistöt

·         yhteiskuntatieteilijä, naistutkimus, sosiaalipolitiikka

·         sosiaalityön tutkija

·         yhteiskuntatieteilijä, feminismi, queer, islam

·         kansantaloustieteilijä, köyhyys, eriarvoisuus

·         kasvatustieteilijä, perhetutkija, sosiaalityön tutkija

·         maahanmuuttajatutkija

·         sosiaalipolitiikan tutkija, hyvinvointitutkimus, sosiaaliturvan tutkija

·         mediatutkija

·         sukupuolentutkija

·         sosiologi

·         maahanmuuttajatutkija, sosiaalityön tutkija

·         mediatutkija

·         maahanmuuttajatutkija, rasismi

·         maahanmuuttajatutkija, paperittomuus, biopolitiikka

·         mediatutkija, vähemmistötutkija

·         kielitieteilijä

·         maahanmuuttajatutkija

Kuten olen useissa kirjoituksissa tuonut esille, vasemmisto (laajasti ymmärrettynä) haluaa, että turvapaikan saaneen ja sitä ilman jääneen välillä ei olisi mitään eroa. Että ”paperiton” ei eroaisi paperillisesta. Että mantereita kiertävä panglobaali seikkailija ei eroaisi poliittista vainoa pakenevasta ihmisestä.

Tämä on täysin kestämätöntä. Se, että viranomaiset eivät kykene laittamaan päätöksiä toimeen, on täysin kestämätöntä. Se, että tämä leiri tuottaa yhä absurdimpia vaatimuksia, joita kukaan ei edes vastusta, on kestämätöntä. Suomalaisesta oikeusvaltiosta murennetaan pohjaa. Suomalaisten päätöksentekijöiden ja viranomaisten ratkaisuilta viedään pohja.

Se, että vasemmistolla (yhtä laajasti ymmärrettynä) ei ole enää muunlaisia heppoja kuin ”paperittomat” ja seksuaali-identiteetiltään erilaiset, on heidän asiansa, mutta eihän nyt koko maan tarvitse sentään olla samaa mieltä?

10 kommenttia artikkeliin ””Paperiton” ja ”tutkija” yhteen soppii

  1. Harmi etten voi äänestää Kirkkonummella. 😦
    Joutunen tyytymään Tsadilaiseen ehdokkaaseen.

  2. Käytännössä on paljastunut että varsin suuri osa näistä ”turvapaikkaa” hakevista usein ”alaikäisistä” paperittomista on poliittista islamismia edustavia joko ideologisia tai opportunistisia onnensotureita.

    Rintamalinjojen siirtyessä vankiloiden hallinta siirtyy myös. Koska ei ole varoja eikä hallintoa hoitamaan vankilaa, niin vangit voidaan joko tappaa – esim. näännyttämällä – tai vapauttaa. Poliittiset vangit voivat palata sukujensa turviin. Kriminaalivangeilla ei ole paikkaa minne mennä eikä uusi vallankäyttäjä välttämättä hyväksy sille alueelle jäämistä. Niinpä ratkaisuna on lähteä Suomeen, Ruotsiin, Saksaan tai muualle missä hunaja virtaa ja tyttölapsia ei vartioida kalashnikovin kanssa.

    Käytännössä näiden kahden ryhmän jäsenten tänne pääsemistä ja tänne jäämistä ajavat tahot pyrkivät (tietoisesti tai tietämättään, sillä ei ole väliä) tuottamaan tästä maasta juuri niin turvattoman kuin mitä noiden kahden ryhmän jäsenet voivat saada aikaan.

    Noin moraalisessa ja sosiaalisessa mielessä tätä ei pidä unohtaa ikinä. Tämän epävakauden, turvattomuuden ja levottomuuden tuottajat täytyy pitää sekä sosiaalisessa että moraalisessa vastuussa toimintansa seurauksista elämänsä loppuun asti.

  3. ”Se, että vasemmistolla (yhtä laajasti ymmärrettynä) ei ole enää muunlaisia heppoja kuin ”paperittomat” ja seksuaali-identiteetiltään erilaiset, on heidän asiansa, mutta eihän nyt koko maan tarvitse sentään olla samaa mieltä?”

    Tähän on ikävä kyllä tultu. Mikael Jalving kirjoitti blogin, missä hän syytti vasemmistosiipeä kolmesta petoksesta. Ensiksi he pettivät työväenluokan, sitten he pettivät hyvinvointivaltion ja lopulta koko kansallisvaltion. Työläiset ovat edelleen luottaneet vasemmistoon, vaikka jo 1970-luvulta asti se on sallinut muista maista tulevan taloudellisen siirtolaisuuden, vaikka ovat itse joutuneet esikaupungeissa ja työpaikoillaan maahanmuuton haittojen kärsijöiksi.

    Vasemmisto esiintyi hyvinvointivaltion asianajajana, mutta on sallinut ja tukenut kymmenientuhansien turvapaikanhakijoiden tulon vaatimaan itselleen ylläpitoa edellyttämättä edes assimiloitumista kulttuuriin.

    Kansallisvaltio uhrattiin, kun kommunismi kaatui ja universaali hyvyysaate pääsi valtaan, ja uusvasemmisto omaksui sen tulevaisuuden utopiakseen, ja arvioivat uudelleen kaikki kansalliset arvot . Kapitalistinen Amerikka otettiin maahanmuuton esikuvaksi. Brittien Tony Blairissa henkilöityy kaikki nämä kolme petosta.

    Vasemmiston päivittäiseen sanavarastoon kuuluu rasismi. Enhedslistenin ’älykkö’ kirjoitti, voidaan hyvin puhua vasemmiston isänmaanrakkaudesta ilman rasismia. Näyttää siltä, että suuri joukko eurooppalaista vasemmistoa on menettänyt otteensa nykyajan todellisuudesta. Kun juostaan ympäriinsä, ja jahdataan ’rasisteja’, pyyhältää poliittinen todellisuus ohi. Kolmen vuosikymmenen petokset selittävät, miksi vasemmisto pyörii ’antirasismissa’. Heiltä puuttuu ymmärrys isänmaanrakkaudesta.

  4. Olisi näköjään karsittavaa vielä paljon yliopistojen rahoituksessa. Tai ainakin ne rahat pitää korvamerkitä ns. hyödyllidiin tutkimus- ja opetushankkeisiin. Tai vaan karsia rankalla kädellä rahoitusta ja samalla kiristää laatuvaatimuksia ja sanoa, että tehkääpä näillä rahoilla mitä teette, mutta nämä ehdot pitää täyttyä. Ja maksut vasta jälkikäteen, sitten kun on todettu, että ehdot täyttyvät.

  5. Tämä turhanpäiväinen tutkijaporukka vain vahvistaa näiden yleistä käsitystä siit, että automaattinen asyyli Suomessa olisi jonkin sortin ihmisoikeus. Ja sitähän se ei ole; sitä on oikeus hakea, mutta ei automaattisesti saada.

  6. Laskujeni mukaan akateemisten paperinhaltijoiden myötämielisyys paperittomaksi ajautuneita kohtaan jakautui sillä tavalla ikävästi, että julkilausuman suuri enemmistö oli toisenlaista sukupuolta kuin toinen.

  7. Ensin annat ymmärtää, että harvan allekirjoittajan tutkimus liittyy maahanmuuttoon tai yhteiskunnan rahanjakoon. Sitten itse listaat aika monta maahanmuuttajatutkijaa ja kaksi sosiaalipolitiikan tutkijaa. Sosiaalipolitiikka tutkimusalana noin niin kuin ylipäätään keskittyy aika pitkälti nimenomaan yhteiskunnan rahanjaon tutkimiseen.

    • Nyt kyllä ymmärsit jotakin kovin väärin. Nimenomaan lähes kaikkien tutkimuskohde liittyy maahanmuuttoon ja/tai julkisen rahan jakamiseen – ja niinhän juuri sanoin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s