Sähkön hinta on saatava alas

Talvi kylmenee, ja kaikki puhuvat sähkön hinnasta. Kylmimmät kuukaudet ovat todennäköisesti vasta edessä, mutta monien sähkölaskut ovat jo täysin kohtuuttomia. Ensi vuonna avuksi tulevat sähkötuki ja sähkövähennys jättävät ulkopuolelleen suuren joukon ihmisiä, jotka eivät saa mitään apua. Arvonlisäveron alennus koskee kaikkia, mutta ei juuri laske hintaa.

Sähkön hinta on yksinkertaisesti saatava alas. Mikään tukipaketti, varsinkaan näin heikon julkisen talouden maassa, ei asiaa yksinään korjaa.

Jotkut väittävät edelleen, että markkinoita ei saa sörkkiä. Tilanne pitäisi vain hyväksyä. Näin ei ole. Sähköpörssijärjestelmä nimenomaan ei toimi markkinatalouden ehdoilla. Sähkökauppamallia on muutettava, samoin päästökauppajärjestelmää – jota olemme esittäneet väliaikaisesti kokonaan tauolle.

Kaksi vuotta sitten ydin-, vesi- ja tuulivoimalla tehdyn sähkön tuotantokustannus sähkön tekijälle oli muutama sentti. Loppukäyttäjä osti sähköä katteen ja verojen jälkeen esimerkiksi kuudella sentillä. Näin tuotetun sähkön todellinen tuotantokustannus on edelleen muutama sentti, mutta nyt sitä myydään jopa 50 sentillä. Hinta on kymmenkertaistunut, vaikka tuotantokustannus ei ole käytännössä muuttunut. Samaan aikaan osa sähkön tuottajista tekee satumaisia voittoja. Jos tämä ei ole epäkohta, mikä sitten on?

Sähkön hinta määräytyy kalleimman energiamuodon mukaan. Sähkömarkkinoilla osto- ja myyntitarjoukset eivät kohtaa markkinaehtoisesti, vaan kaikki myyjät saavat tietyssä hetkessä saman hinnan. Suomessa riippuu voimakkaasti sääolosuhteista, mikä tuo hinta on. Jos tuulee paljon, on ylituotantoa ja sähkö voi olla käytännössä ilmaista. Liian halpa sähkö työntää markkinoilta pois muita tuotantomuotoja, jotka eivät kykene kilpailemaan niin alhaisilla hinnoilla. Mutta juuri näitä tuotantomuotoja tarvitaan, kun ei tuule tai paista. Kun ei tuule, sähkön hinta nousee kovaksi, ja mitä enemmän alituotantoa ja pulaa, sitä kovemmaksi. Energiapalettimme ei ole toimiva nojatessaan niin vahvasti tuulivoimaan – ja Olkiluodon uusi reaktorikin takkuaa.

Sähkön hintaan vaikuttaa sähkömarkkinoiden ongelmallinen rakenne. Nykymalli on luotu vihreän siirtymän nimissä tukemaan uusia energiamuotoja, mutta käytännössä tämän seuraus on, että sähköyhtiöt nettoavat yhä suurempia voittoja ja kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi.

Mitä enemmän sähköstä on pulaa, sitä enemmän mukaan tulee hyvin kallista sähköä, ja se tekee osalle tuottajista valtavat katteet. Tämän takia sähkö on oikeasti niin kallista.

Suomalainen sähkö on jo yli 80-prosenttisesti päästötöntä. Tämä ei kuitenkaan näy kuluttajan maksamassa hinnassa. Kun sähkön markkinahinta ei ole määräytynyt todellisten tuotantokustannusten mukaan, kuluttaja ei pääse hyötymään päästöttömästä sähköntuotannosta. Ei ole tarkoituksenmukaista tai mitenkään kohtuullista, että kalleimman, likaisen sähkön rajakustannus määrää koko hinnan.

Kotimainen ja pohjoismainen puhdas sähkö on myytävä kuluttajille kohtuuhinnalla. Sähkön hinnoittelu ei ole luonnon laki, vaan sitä voidaan muuttaa.

Suomen sähkömarkkinalaki edellyttää kohtuuhintaisen sähkön tarjoamista kuluttajille. Ei kai kyseessä todella kuollut kirjain?

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 12.12.)