Ennen kuin astuin perussuomalaisten palvelukseen, sain lähes kaikki Hesariin lähettämäni kirjoitukseni julkaistua. Siis siitä huolimatta, että ne käsittelivät maahanmuuttoa ja muita aiheita yleensä hyvin kriittisesti. Tiedän, että monet muut eivät pärjää tässä yhtä hyvin.

Sittemmin on kuitenkin ollut hiljaista – en muista, onko yhtäkään mielipidesivulle lähetettyä kirjoitustani sen koommin julkaistu, ei puolueen edustajana eikä missään muussakaan roolissa.

Taas tällä viikolla kuitenkin yritin. Tiistain mielipidesivulla oli turvapaikkapolitiikkaa käsittelevä kirjoitus, josta vastasivat feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, tutkija Tiina Sotkasiira ja virkamies-aktivisti Mirka Seppälä. Kirjoitus antoi hyvin yksipuolisen kuvan turvapaikkapolitiikasta ja siitä, miten suomalaiset siihen suhtautuvat.

Koska alkuperäisen kirjoituksen kirjoittaja on poliitikko ja puolueen puheenjohtaja, voisi pitää kohtuullisena, että vastakommentti sallittaisiin toiselta poliitikolta, toisen puolueen edustajalta. Hesari ei kuitenkaan toimi näin.

Mielipide-sivu on erityisesti viime vuosien aikana vajonnut varsin alas. Suurin osa teksteistä on täysin yhdentekeviä, yleensä enemmän ”teknisiä” kirjoituksia, joissa ei oikeasti ole mitään mielipidettä tai jos on, sen yhteiskunnallinen merkitys jää epäselväksi. Varsinkaan mielipidesivuilla ei sallita kunnon väittelyä erilaisten näkökulmien välillä.

Jos luette eurooppalaisia laatulehtiä, tiedätte, että mielipidesivu – pääkirjoitussivun ohella – kertoo lehdestä paljon. Parhaimmat mediat julkaisevat kriittisiä kirjoituksia, jotka ottavat riittävän poleemisesti kantaa asioihin. Sitä, että joku vastaa mielipiteeseen ja haastaa sen, pidetään terveessä demokraattisessa kansalaiskeskustelussa etuna, ei ikävänä asiana. Tällä tavalla lehti tarjoaa alustan käydä keskustelua ja lukijoille mahdollisuuden nähdä myös lehden mahdollisen oman linjan kyseenalaistavia näkökulmia.

Ei Hesarissa, eikä sitä myötä muutenkaan Suomessa. Hesari on maamme ainoa päivälehti, jossa tuollainen voisi olla mahdollista. Vaikka kyseessä on linjaltaan vahvasti liberaali, poliittisesti yleensä hallitusta tukeva sanomalehti, mikään ei estä sitä, että se edes mielipidesivullaan sallisi hieman vapaampaa keskustelua. Eikö lehti tällöin nimenomaan voisi paljon uskottavammin seistä liberaalien ihanteidensa, kuten sanan- ja mielipiteenvapauden sekä demokratian, takana?

Mielipidesivulla ei ole julkaistu ainoatakaan vasta-argumenttia Aron ym. kirjoitukseen. Perjantaina siellä kyllä julkaistiin uusi (Kreikassa sijaitsevien) turvapaikanhakijoiden asemaan parannusta vaativa kirjoitus. Siinä sanotaan esimerkiksi näin: ”Ylipäätään nykyinen rajat kiinni -politiikka ja turva meille -puhe on vastenmielistä. Siinä ei armoa anneta edes kaikkein suurimmassa hädässä oleville.” ja ”Suomalainen kansanedustaja: tee siellä eduskunnassa jotain, mikä on vallassasi!” Kirjoittaja kertoo olevansa ”Suomen kansalainen, eurooppalainen” Tampereelta.

Myös tämä on Hesarille ominaista. Vain tietyiltä henkilöiltä edellytetään poliittisten tai ideologisten kytkösten esiintuontia – silloinkin, kun niillä ei ole merkitystä mielipiteen kannalta. Sen sijaan esimerkiksi ”oikeaa” politiikkaa edustavat tutkijat voivat pitää tutkijan tittelinsä, toisinaan jopa, vaikka kuuluisivat puolueeseen tai olisivat luottamustoimessa. Samoin kansalaisjärjestöjen aktivisteilta voidaan tarvittaessa häivyttää tämä yhteys, jolloin he ovat vain ”kansalaisia”. Tämä on yksiselitteisen vääristävää. Mielestäni poliittiset yhteydet pitäisi esittää kaikilta. Mikäli ”köyhyystutkija” tai ”nuorisotutkija” on myös puolueen varapuheenjohtaja, hän ei voi esiintyä vain köyhyystutkijana tai nuorisotutkijana. Mikäli henkilö on tietyn teeman aktivisti ja edustaa selvästi muuta tahoa kuin vain itseään, hän ei voi kirjoittaa mielipidettä kyseisestä aiheesta vain ”huolestuneena haagalaisena”.

Edellinen ei tarkoita, etteikö mitä tahansa poliittista mieltä oleva tutkija (tai journalisti) voisi tehdä ansiokasta tutkimusta (journalismia). Valitettavasti näin ei kuitenkaan usein ole, vaan politiikka riuhtoo itsensä kaikkialle – ja tämä valitettavasti näkyy niin yhteiskunnallisen tutkimuksen kuin suomalaisen journalisminkin tasossa.

Tiedän, että harvat kriittiset keskustelijat jaksavat enää lähettää Hesariin mielipiteitään. Sivu on entistä yksipuolisempi ja tylsempi. Itse asiassa sama vaivaa Vieraskynää. Joskus paikka tarjosi tutkijoille myös mahdollisuuden sanoa jotakin valtavirrasta poikkeavaa. Ei enää. Tekstit ovat joko lähtökohdiltaan yksipuolisen poliittisia tai sitten ”teknisiä” eli käsittelevät asiaa, johon ei varsinaisesti liity konfliktia tai erimielisyyttä. Hyvin harvoin Vieraskynissä on enää mitään akateemisesti kiinnostavaa.

Julkaisen alla Hesariin tiistaina lähettämäni lyhyen kommentin Aron ja kumppanien kirjoitukseen. Mitä luulette, miksi sitä ei voitu julkaista lehdessä?

Turvapaikkainstituutio ei ole tarkoitettu massamaahanmuuton kanavaksi

Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, tutkija Tiina Sotkasiira ja virkamies-aktivisti Mirka Seppälä osoittivat sinänsä oikein (HS 25.9. Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys) kokoomuksen maahanmuuttopoliittisten näkemysten vaihtelevuuden. Sen sijaan laajemman turvapaikkakysymyksen suhteen heidän argumenttinsa ei ole kestävä.

Turvapaikkainstituutio luotiin suojelemaan yksilöä sortohallituksilta ja totalitaarisilta valtioilta. Nykypäivän turvapaikkainstituutio, jonka avulla siirtolaisia siirtyy massoittain lähinnä kehitysmaista tiettyihin länsimaihin, toimii tässä tarkoituksessa heikosti. Kyse on sinällään inhimillisestä paremman elämän etsimisestä, jota ajaa kehitysmaiden heikko elintaso, mutta pakolaisuuteen tätä ei pidä sekoittaa.

Esimerkiksi Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista enemmistö ei ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun, kuten kirjoittajat varmasti tietävät.

Kun ihminen on päässyt maahan, häntä on kuitenkin hyvin vaikea palauttaa siinäkään tapauksessa, että hän ei ole oikeutettu turvapaikkaan.

Erilaisten kyselyiden perusteella eurooppalaiset ja suomalaiset ovat valmiita auttamaan sotaa ja vainoa pakenevia ihmisiä. Sen sijaan vuoden 2015 kaltaista tilannetta, jossa maahamme saapui yli 30 000 ihmistä Euroopan mantereen halki, usean turvallisen maan läpi, kannattaa hyvin harva kirjoittajien oman viiteryhmän ulkopuolella.

Itse turvapaikkainstituutio, jota käytetään jatkuvasti väärin – esimerkiksi tekemällä loputtomasti uusia hakemuksia – ei myöskään voi toimia vakavasti otettavan politiikan perustana.

 

Riikka Purra

poliittinen suunnittelija

perussuomalaiset