Ilmoitin toukokuun lopussa, että haen perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi tulevassa puoluekokouksessa Tampereella. Tässä kolmiosaisessa kirjoitussarjassa kerron tarkemmin itsestäni, osaamisestani ja siitä, miten näen puolueemme tulevaisuuden.

Olen toiminut vuodesta 2016 puolueen poliittisena suunnittelijana. Titteli sinällään ei varsinaisesti kerro mitään. Toimenkuvani on ollut hyvin laaja, kuten melko pienessä puolueorganisaatiossa on syytäkin. Minua ei edeltänyt kukaan, vaan sain puoluesihteerin ja muun johdon luottamuksessa rakentaa myös itse omaa tehtävääni. Aloitin työni, kun perussuomalaisten kannatus oli gallupissa kahdeksan prosentin kieppeillä, kenttä ihmeissään, monet pitkäaikaiset kannattajat raivoissaan, ohjelmatyö vakiintumatonta ja linjaukset enemmän tai vähemmän sloganien varassa. Eduskuntaryhmä, ministeriryhmä ja puolue olivat henkisesti, ja osin fyysisestikin, kaukana toisistaan.

Jyväskylän paviljonki, puoluekokous, kesäkuu 2017.

Kesäkuun 13. päivä vuonna 2017 täytin sekä neljäkymmentä vuotta että todistin eduskuntaryhmän kokouksessa, kun puoluejohtajan valintaan tyytymättömät edustajat ja ministerit yhden kiljukaulan johdolla marssivat yksitellen tuomaan eroilmoituksensa puheenjohtajan pöydälle. Olo oli kuin äärimmäisen surkeaa ja tragikoomista mutta emotionaalisesti raskasta draamasarjaa seuratessa. Tajusin kuitenkin ikuistaa hetken muutamiin valokuviin.

Koin suuren henkilökohtaisen pettymyksen sekä politiikkaan että ihmisiin, mutta koska näkemykseni ei koskaan kovin ruusuinen ollut ollutkaan, toipuminen oli nopeaa. Hyvin pian kävi selväksi, että uusi johto oli paitsi sitoutunut myös kyvykäs tekemään muutoksia ja merkityksellistä politiikkaa. Tuossa työssä on ollut erinomaista saada olla läheisesti mukana.

En oikein osaa kehua itseäni enkä liioin voi todistaa lehtileikkeistä, kuinka olen tehnyt sitä ja tätä suurta. Tehtäväni on ollut toimia ensisijaisesti kulisseissa. Panokseni puolueen strategioihin, ohjelmatyöhön, linjoihin, viestintään ja pr-työhön, imagon parantamiseen, vaalikampanjoihin, toimijoiden osaamisen kartuttamiseen, eduskuntaryhmän ja puolueen yhteistyön lisäämiseen ja kentän ja puolueen koordinaation kasvattamiseen on kuitenkin ollut merkittävä.

Juuri tästä syystä uskon, että olisin perussuomalaiselle puolueelle hyödyksi myös ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Mitään muunlaista funktiota en toiminnalleni näe. Olen kunnianhimoinen poliittisen sanoman edistämisen, rakenteiden ja isojen linjojen muuttamisen ja aikaansaamisen vuoksi, en itseni tyrkyttämisen.

Paitsi puoluetyössä olen nähnyt paljon vaivaa myös kenttätyössä. Olen useamman kerran kiertänyt maamme, erilaisissa toimissa – piirien kevät- ja syyskokouksissa, kouluttamassa ehdokkaita, kuuntelemassa huolia, vaalikampanjoissa, puheenjohtajiston kanssa, teltoilta toiselle. Tunnen organisaatiomme, sen valtavat vahvuudet, mutta myös heikkoudet. Harvoin kieltäydyn, kun kutsu jonnekin käy. Haluan oppia tuntemaan ihmisiä ja toimintatapoja piireissä ja yhdistyksissä vielä paljon paremmin. En lopeta kiertämistä, valittiinpa minut tähän tehtävään tai ei.

Olen kokenut, että nämä kaksi hyvin erilaista painopistettä – strateginen ja substanssiin liittyvä työ ja kenttätoiminta – ovat antaneet arvokkaan näkökulman koko puolueeseen. Luonteeltani olen ehdottomasti enemmän introvertti ja teoreettinen kuin sosiaalinen kuulumisten vaihtaja, mutta tässä työssä kaikki toiminnan muodot ovat kehittäneet toisiaan. Kiertäessä koen vahvoja ilon tunteita, kun näen, miten hienoa työtä paikalliset aktiivit tekevät. Tietysti politiikka on myös rumaa, eikä organisaatiomme lainkaan ongelmaton, mutta kuten vaalituloksesta voi nähdä, aika paljon asioita me teemme oikein.

Perussuomalaiset ei ole mitään ilman kenttää ja koko ajan kasvavaa jäsenistöään. Kaikki lähtee sieltä, politiikan suunta, demokratian toteutuminen ja toimintamme idea. Se, mitä esimerkiksi mandaatin saaneet tekevät Arkadianmäellä, on ainakin periaatteellisesti alisteista sille, mitä puolue – eli sekä jäsenistö että jäsenistön äänestämä johto ja puolue-elinten toimijat – ohjaavat.

Haluan omalta osaltani huolehtia siitä, että ikinä tilanne ei puolueessa enää ole sellainen kuin se oli aloittaessani puoluetoimistolla vuonna 2016. Vaikka olen nyt kansanedustaja, muistan, mistä ponnistan.

(Osa 2: Kansallismielinen asia ja imago & Osa 3: Riikka julkaistaan myöhemmin.)