Syntymäpäiväni kunniaksi on hyvä julkaista kirjoitussarjani kolmas osa, joka kertoo suoraan itsestäni, persoonastani, taidoistani ja tavoistani.

Olen poliittinen eläin. Olen ollut aina kiinnostunut ideologioista, yhteiskunnista, politiikan metodeista ja julkisesta tilasta – kuten myös useimmista käytännön politiikan sektoreista. Itselleni tärkein poliittinen teema on ehdottomasti maahanmuutto ja sen eri ulottuvuudet, mutta sytyn intohimoisesti myös monesta muusta asiasta. Etsin politiikkaa kaikkialta, ja olen mielestäni varsin hyvä innostamaan, ohjaamaan ja johtamaan myös muita ihmisiä.

Hallitsen informaatiota hyvin, otan asiat haltuun tehokkaasti, argumentoin ja väittelen erittäin mielelläni. Introvertin luonteeni ilmeiseksi vastapainoksi tykkään myös esiintymisestä – puhun mielelläni ihmisille, otan aktiivisen roolin, jos sitä tarvitaan, debatoin, annan haastatteluja, istun paneeleissa. Rakastan kirjoittamista ja hyviä puheita, mutta heittäydyn politiikan hetkiin myös täysin ilman valmistautumista. En yleensä osaa pelätä, koska olen niin täysillä mukana.

Hallitsen politiikan kielessä mielestäni yhtä hyvin asia-argumentoinnin kuin tunteisiin vetoamisen. Edellinen on minulle helppoa, jälkimmäinen politiikalle välttämätöntä.

Minulla on perussuomalaiseksi poikkeuksellisen hyvät mediasuhteet, ja osaan tulkita medialogiikkaa erinomaisesti. Niin paljon kuin me yleensä nauramme tai itkemme ”vallan vahtikoiran” (heko heko) toiminnalle, sitä on vain pakko sietää ja osata käsitellä. Joskus tulee turpiin, mutta sellaista tämä on.

Olen kestävä ja sitkeä. Vaikka otan politiikan vakavasti, nojaan elämässäni myös muuhun. Olen selviytynyt hyvin monesta ja kulkenut elämässäni läpi taistojen, ja se on aiheuttanut ainakin sen, etten jaksa olla neuroottinen, stressata turhista asioista tai vääntää mistään vääntämisen takia. Olen itsepäinen ja temperamenttinen, mutta toisaalta myös helppo ihminen tulla toimeen. Olen kohtelias ja minulla on hyvät käytöstavat, ja odotan samaa myös muilta.

En pidä veemäisistä ihmisistä, juoruajista enkä selkäänpuukottajista. Minun on hankalaa kestää narsisteja, oman äänensä rakastajia tai ihmisiä, jotka eivät kykene minkäänlaiseen itsekritiikkiin. Yritän kehittyä turhan puheen sietäjänä (koska sitä on politiikassa niin paljon), vaihtelevalla menestyksellä – kyllästyn valitettavan helposti, ja sitten päästäni nousee mustaa savua.

Olen itse usein hiljaa ja kuuntelen muita. Puhun, kun on asiaa, enkä kainostele tärkeiden asioiden tai mielipiteideni esilletuomista, mikäli niille on tarvetta.

Oma sisäinen kriitikkoni on välillä liiankin kuuluva ja pisteliäs, ja sen takia tällaisten tekstien kirjoittaminenkin on perin vaivaannuttavaa. Ymmärrän kuitenkin, että tarkoitukseni on markkinoida itseäni ihmisille, jotka eivät minua tunne…

Kestän kritiikkiä, varsinkin tosiasioihin perustuvaa, ja yritän ottaa opikseni virheistäni. Olen ärsyttävän lyhytvihainen, minkä olen politiikassa huomannut joskus olevan vahingollista – unohdan k-päiden puukoniskut joskus liian nopeasti, koska minua itseäni ajavat eteenpäin asiat, eivät sosiaaliset suhteet ja keskinäinen hymistely, miekkailu tai kostonhalu. Olen politiikan(kin) suhteen kyynikko ja realisti, vaikkakin tiettyjen asioiden edessä hyvin herkkä. Oikeudenmukaisuus on ehkä tärkein tunnustamani arvo. Valitettavasti sitä on maailmassa vähän.

Kavahdan sopulimaista lauma-ajattelua, mutta mielestäni hyvä ajatus kelpaa tulla kannatetuksi, vaikka se tulisi ”väärältä” puolelta.

Olen varsin järjestelmällinen ja asioiden suhteen harkitseva. Mietin usein poliitikolle ehkä liiallisesti asioiden kaikkia puolia ja argumentoin tarkasti. Olen huomannut, että toisinaan sillä joutuu vaikeuksiin, kun sanomaa tulkitaan yksioikoisesti tai kuulijan omia intressejä palvellen. Olen halutessani taitava provosoimaan ja haastamaan ja argumentoin poliittisia vastustajia suohon, mutta en tee sitä sen itsensä takia. Politiikassa valitettavasti asiaosaaminen ja logiikka ovat vähemmän arvostettuja kuin fiilikset, mielikuvat ja hokemiin perustuva moralistinen ”hyvyys”.

Edellä olevan perusteella ei liene yllättävää, että työntekijänä nautin enemmän prosesseista kuin lopputuloksista. Olen parhaimmillani kiireessä ja paineen alla, ehkä haastettunakin. Esimerkiksi kun vaalikampanja on ohi, koen jonkinlaisen systeemisen alakulon, vaikka tulos olisi erinomainen. Voittaminen on mukavaa, mutta taistelu on paljon mukavampaa. Häviäminen ei ole mukavaa, mutta välillä välttämätöntä, ihan jo henkisen kasvunkin kannalta.

Syksy 2018: Ketutus on usein vallan hyvä polttoaine poliittiselle työlle.