Kaikki odottavat talouskasvua. Suhdanteet tulevat ja menevät, mutta se, mikä on huolestuttavampaa, liittyy Suomen pitkän ajan ongelmiin. Vuodesta 2008 lähtien bruttokansantuote on kasvanut keskimäärin vain noin 0,5 prosenttia vuodessa. Tämä ei ole suhdannekuoppa, vaan syvä rakenteellinen haaste, joka piileskelee pintailmiöiden alla. Siihen liittyvät ainakin jäykät työmarkkinat, tehoton koulutusjärjestelmä, joka ei tuota oikeille aloille ja oikeille alueille oikeanlaista osaamista (mutta sen sijaan kyllä lisää kehitysmaamaahanmuuttoa), motivaation ja oma-aloitteisuuden lannistava korkea verotus ja uuvuttava byrokratia, yleinen varovaisuuskulttuuri, rohkeudesta rankaiseminen ja heikko riskinottohalu, sekä pääomien puute.
Päivänpolitiikassa syyllisiä tavataan aina hakea hallituksesta. Nykyinen hallitus on uudistanut työmarkkinoita, vähentänyt byrokratiaa ja sääntelyä, keventänyt verotusta ja tehnyt muita reformeja, jotka olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten. Olemme tehneet merkittävästi erilaisia kasvutoimia. Niiden hedelmät eivät näy vielä, mutta ne tulevat kyllä näkymään. Kun samaan aikaan on jatkettava sysisurkeassa jamassa olevan julkisen talouden korjaamista sopeuttamalla – koska menot vain ovat paisuneet aikaa sitten tuloista ohi – politiikan haastavuus on korkealla. Samaan aikaan tarvitaan jarrua ja kaasua, lisää kaasua ja lisää jarrua.
Suomen kokonaishaasteet ovat niin syvälle juurtuneita ja osin kulttuuriseen ilmastoomme ja asenteisiimme kuuluvia, että tilanteen korjaaminen lainsäädäntötyöllä ei tule yksin riittämään. Joka kerran, kun puhumme asenteista ja siitä, että niissä olisi vähän tarkistettavaa, joku loukkaantuu. Lehtiä lukemalla tuntuu kuin koko kansakuntaa enemmän tai vähemmän vaivaisi masennus. Mikä pahinta, pelastusta vuosi vuoden jälkeen tunnutaan odottavan vain valtion suunnasta. En usko, että se sitä voi tarjota. Paitsi että sillä ei ole rahaa, ei sillä pitäisi niin paljon valtaakaan olla. Talouskasvua tehdään (tai ollaan tekemättä) yksityisellä sektorilla. Julkisen sektorin koon pitäisi mennä aivan toiseen suuntaan. Suomi tarvitsee lisää yksityistä ja lisää yksilöä, ei valtiota. Valtio tarjoaa edellytyksiä, tuuppii korkeintaan oikeaan suuntaan ja antaa mahdollisuuksia. Meillä menisi uskoakseni paljon paremmin, jos valtio (ja EU) olisi lonkeroineen pysynyt takavuosinakin poissa häiritsemästä.
Suomen varovaisuuskulttuuri ei ole sattumaa, se on osin opittua käyttäytymistä. Tietenkin historiamme on erilainen kuin Ruotsilla. Tietenkin varovaisuudesta on ollut myös paljon hyötyä. Mutta rajansa kaikella. Ja onko sitä pakko vielä vahvistaa pyytelemällä anteeksi ja pelkäämällä maailman eniten sitä, että joku sanoo meistä jotakin kielteistä? Mitä sitten! Kyllä maailmaan erilaisia mielipiteitä mahtuu, jopa vääriä mielipiteitä. Hyssyttely ja vahtiminen sen sijaan tekevät vain lisää säikkyjä ihmisiä.
Yrittäjä ei uskalla laajentaa, koska epäonnistuminen leimataan. Toinen pitää rahat tilillä, koska turvallinen on parempi kuin riski. Työntekijä ei vaihda alaa tai paikkakuntaa, koska mitä jos menee pieleen. Maksamme asuntolainaa tiukasti ja syömme maksalaatikkoa, koska mikäänhän ei ole mahtavampaa kuin elää vanhuutensa velattomassa asunnossa, kun on ensin koko työuran kituuttanut. Virkamies katsoo omaa kapeaa laariansa ja varmistelee, vaikka ymmärrys riittäisi kertomaan, mikä on suurempi ongelma. Poliitikko ei uskalla sanoa ongelman nimeä, koska äänestäjä suuttuu. Sitten taas pyydellään anteeksi kuin päiväkodissa nassikoiden nahistelun jälkeen.
Korkea verotus rankaisee onnistumisesta, byrokratia tappaa aloitteellisuutta, ja sosiaaliturva hoitaa loput – ei kannusta mihinkään, ei varsinkaan nousemaan. Kotona oleskellen saa jopa enemmän kuin työssä raataen. Tietenkin sosiaaliturvassa on ongelmansa, mutta kyllä massiivisempi ongelma on siinä, että tässä maassa ahkeruus tai rohkeus ei hyödytä, työnteko ei palkitse ja todella harva ainakaan pääsee rikastumaan. Saavutetut edut ovat niitä, joita veronmaksaja kustantaa erilaisten rälssien edustajille.
Tuloksena on krooninen kansallinen masennus, kaiken uuden vastustaminen ja haluttomuus ottaa riskejä. Mutta se kasvukin vaatisi juuri sitä, nälkäisyyttä, rohkeutta, sisua, riskinottoa. Valtio voi purkaa esteitä, mutta se ei voi pakottaa ihmisiä rohkeiksi. Se muutos täytyy tulla sisältäpäin – tai Suomi jatkaa hidasta alamäkeä. Peili on nostettava kansakunnan eteen.
Historia kertoo, että Suomi on selvinnyt paljon pahemmastakin. Sodan jälkeen rauniot, sotakorvaukset ja köyhyys – silti nousimme. 1990-luvun lamassa BKT romahti lähes 15 prosenttia, työttömyys räjähti, mutta yksityinen sektori lähti vetämään: vienti kasvoi, yritykset uudistuivat, taas noustiin. Maa on aina noussut työtä tekemällä.
Kyllä se kasvu nytkin käynnistyy. Ennusteet tälle vuodelle näyttävät sen. Työttömyys alkaa vähentyä ja työpaikkoja syntyy. Mutta ilman isompia asenteellisia muutoksia – ja sisua muuallakin kuin isänmaallisissa muisteluissa tai osana kulttuuriviennin myyttien rakennusta – se jää sitten taas siihen. Sen sijaan että odotamme pelastajaa, voisimme alkaa itse. Isänmaan palveluksessa ratkaisee tahto, ei paikka. Ei maailma tästä helpommaksi muutu.
Suomi ei ole tuomittu hidastamaan, hidastumaan tai hiipumaan. Monet asiat ovat edelleen meidän omissa käsissämme. Kädet pois taskusta ja toimimaan vaan.
(Kolumni on ilmestynyt Perussuomalainen-lehdessä 1/2026.)
dust/bones/politics 
Kerropas miksi tatuoitte uuden sotilaslain joka avaa poliisivaltioksi muuttumisen ja alistaa kansalaiset alleen, sillä tuo laki ryssii täysin Suomen perustuslakia vastaan joka kirjaimellaan. Eli onko se hyvä että virkavalta voi kuunnella ja lukea ihmisten viestit puhelimesta ja tietokoneesta ilman että ihminen edes tietää sitä. Minä en ikinä kehu yhtäkään puoluetta enkä edustajaa sillä yksikään ei oikesti aja Suomen kansan asioita, joko tietoisesti tai tyhmyyttään.
minä kyllä maksan mielelläni veroja jotta saadaan hyvinvointia kaikille. Olen itsekin saanut aikoinani valtion tukea ja mielelläni maksan takaisin.
Ei todellakaan tarvitse pelätä, että verojen maksu tässä maassa lakkaisi!
Joo, kädet pois taskuista, varsinkin toisten taskuista! Ja saakeliko meissä rikeeraa (kiitti Aleksis K) kun ensimmäiseksi lääkkeeksi useimmiten tarjotaan verojen nostoa. Eikö niitä menoja, siis esimerkiksi kaikenkarvaisia yritys- ym tukia, voida nyt mitenkään rajata tai kontrolloida – vaikka olisivatkin jotain tanan saavutettuja etuja? Itku ja hammmasten kiristyshän siitä seuraa – mutta antaa seurata vaan.
Sangen osuvasti kirjoitettu, juuri noin on asianlaita.
Vaan sittenpä päästäänkin siihen – tai paremminkin niihin – suuriin kysymyksiin, joihin tarjolla ei taida olla kuin vääriä vastauksia. Joitakin esimerkkejä mainitakseni:
Karkeasti ottaen puolet kansakunnasta on näitä oman ilmoituksensa mukaan iloisia veronmaksajia väriskaalan punaisessa laidassa. Minkäänlainen järkipuhe ei tähän porukkaan tehoa, mistä sitten seuraa, että äänestämällä on kovin vaikea vaikuttaa. Puolet kansakunnasta on puolet kansakunnasta, olemme itse kansakuntana tiemme valinneet. Seuraavaksi saammekin nauttia dempsuvetoisesta hallituksesta, josta jo valmiiksi tiedämme, että Riikan kuvaamille ongelmille ei tapahdu yhtään mitään.
Punavihreän laidan ajattelu on haitallista paitsi kannustavan verojärjestelmän luomiseksi, myös ylipäätään kaikenlaisen sääntelyn purkamiseksi. Kaikilla säännöillä tuppaa ainakin näennäisesti olemaan hyvä tarkoitus, minkä vuoksi byrokratiakoneiston ja päättäjien on helppoa perustella uusia sääntöjä, mutta jokseenkin mahdotonta purkaa vanhoja. Ja säännöthän aikaansaavat byrokratiakoneistolle paljon verorahoitteisia työpaikkoja, mistä syystä on selvää, että ei sääntelyn purkamista ainakaan virkamiesaloitteisesti tapahdu. Toisaalta taasen virkamiesrälssi ei pure kättä, joka sitä ruokkii – eli punavihreää poliittista laitaa.
Haitallinen ajattelu tunkeutuu sääntöjen muodossa tänne meille myös EU:sta, missä sille on vielä vaikeampaa tehdä mitään järkevää, koska sopalla on aivan liian monta kokkia. Lisäksi myös siellä on monta prikaatia kovapalkkaisia virkamiehiä, joiden tehtävänä on laatia lisää sääntöjä. Sääntöjä perustellaan vaikutusarvioselvityksillä, jotka ovat toisinaan suorastaan humoristisia.
Oma osuutensa sopassa on myös medialla, jonka toiminta on kauniisti ilmaistuna hieman biasoitunutta.
Riikan kuvaus ongelmista on siis erinomaisen osuva, mutta pelkään, että käytettävissä oleva keinovalikoima ongelmien ratkaisemiseksi on perin suppea. Oikeassa Riikka on myös siinä, että kansalaisten omasta ajattelusta muutos lähtee liikkeelle – jos lähtee. Siihen tarvittaisiin kuitenkin ajattelua ja ainakin neutraalisuuteen pyrkivää tiedonvälitystä. Ajattelua ei aivopestyssä punavihreässä laidassa harjoiteta, eikä neutraalisuuteen pyrkivää tiedonvälitystä näy oikein missään.
Hyvät neuvot olisivat kalliita.
Bone
Tsemppiä
Kaikki olette tehneet mitä EK on vaatinut ja talous putoaa kuin kivi. Konkursseja tulee kuin 90-luvun lamassa ja köyhyyskäyrät näyttävät koilliseen, paitsi pienellä joukolla varakkaampaa väkeä. Olisiko nyt aika menna Eteläranta kymppiin sanomaan että teidän kirjoittama hallitusohjelma ei toimi niin kuin sanottu on ja uusia parempia ohjeita tarvitaan. Ja jätetään ne dynaamiset vaikutukset sanomatta. Niitä odotellessa tulee kuolemakin aikaisemmin.