Afganistanin tilanne jatkuu eikä se tule ainakaan lähiaikoina ratkeamaan länsimaiden toivomalla tavalla. Suomen tulee EU:n mukana pyrkiä siihen, että turvapaikanhakijavirrat eivät käänny kohti Eurooppaa. Saksa, Ranska ja Itävalta ovat toistaneet meidän esittämää kantaamme siitä, että ainoa kestävä vaihtoehto on tarjota apua maasta poistuville ihmismassoille Afganistanin lähialueilla. Tämä on juuri näin. Muussa tapauksessa meillä on edessämme vuoden 2015 kaltainen tilanne, ja valitettavasti sekä EU että erityisesti Suomi ovat entistä huonommin varautuneita.

Maahanmuuttopolitiikassa on toki vihreän sisäministerin johdolla tehty muutoksia, mutta ne eivät ole normaalin yleiskielisen varautumisen tarkoittamia toimia, vaan päinvastoin sen varmistamista, että Suomi on tärkeimpiä vertailumaitaan houkuttelevampi ja haavoittuvampi turvapaikanhakijakriisin realisoituessa. Näillä toimilla ja tälläkin hetkellä edistetyillä uusilla helpotuksilla tullaan edesauttamaan suomalaisen järjestelmän taloudellisten, sosiaalisten ja turvallisuuteen liittyvien seikkojen murtumista. Muu hallitus antaa vihreän sisäministerin toimia haluamallaan tavalla, esimerkiksi perheenyhdistämiseen, suojelukategorioihin ja kansalaisuuden saamiseen liittyen. En ole nähnyt yhtä ainutta huomautusta pääministeripuolueelta tai keskustalta esimerkiksi siitä, että sisäministerin toimia ei ole edes hallitusohjelmassa. Miksi vihreät saa hillua hallituksessa ja päättää yksin maamme kannalta näin vakavista ja perustavanlaatuisista asioista? Tälläkö tavalla vihreät on valmis joustamaan ilmastotoimista, kunhan se saa vapaasti romuttaa maahanmuuttopolitiikan viimeisenkin uskottavuuden?

Kun Turkki käytti Kreikkaa ja EU:ta vastaan samanlaista ihmisasetta kuin Valko-Venäjä tällä hetkellä, realiteeteista ulalla oleva sisäministeri oli kiinnostunut vain ihmisten pelastamisesta. Jopa hänen oman puolueensa toinen ministeri tunnisti hybridioperaation olemassaolon. Sama nähtiin uudelleen, kun sisäministeriö lähetti Liettuaan rajavartijoita varmistamaan, ettei itsenäinen ja turvallisuuttaan suojaamaan pyrkivä maa Liettua missään nimessä toimi ihmisoikeuksien vastaisesti vaan antaa vieraan vihollisvallan lähettämien miesten saapua vapaasti maahan. Vain kassinkantajat jäivät tällä kertaa Suomelta järjestämättä, mutta uskon tämänkin asian hoituvan, mikäli ja kun massat lähestyvät Suomen rajoja.

Sekä mainitut lähialueillamme tapahtuvat siirtolaisuutta aseenaan hyödyntävät hybridioperaatiot että Afganistanin olosuhteet huomioiden tilanne on Suomen kannalta hyvin huolestuttava. Olen jo hallituskauden alussa todennut, että mikäli turvapaikanhakijavirrat tämän hallituksen aikana käynnistyvät, jälki voi Suomen kannalta olla vielä vuotta 2015 karmeampaa. Koska kuitenkin tiedämme, että ainoa uhka, josta saa vapaasti puhua ja siitä pelkoa tuntea, liittyy ilmastonmuutokseen, en odota yhteiskunnallisen keskustelun käynnistyvän.

Yleinen moraalinen poseeraus Afganistanin ja muun aihepiirin ympärillä on sen sijaan vahvaa. Asioihin realistisesti suhtautuvat leimataan inhimillisesti pahoiksi, samalla kun niin sanotut hyvät kilpailevat keskenään numerotasolla siitä, kuinka monta ihmistä Suomen nyt pitääkään vastaanottaa. Kokonaisuuden kannalta kaikki on tietenkin yhdentekevää, mutta eivät he kokonaisuudesta kiinnostuneita olekaan.

Turvapaikanhakija- ja pakolaisteollisuuden edunsaajat ovat myös voimakkaasti nostaneet profiiliaan, kuten vuonna 2015:kin. Esimerkiksi se verorahoitteinen järjestö, joka ei vieläkään ole kertonut, miksi se vei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen muka kuolleen irakilaismiehen tapauksen, joka oli alusta saakka valetta ja huijausta. Mikään ei saa estää tälläkään kertaa näiden järjestöjen hyvyyden vapaata virtausta, veronmaksajan rahalla totta kai, ja muka kansalaisyhteiskunnan mandaatilla.

Politiikassa kuulee usein sanottavan, että jotkin asiat tai tavoitteet eivät ole vastakkaisia vaan että ne ovat molemmat tärkeitä tai että vastakkainasettelua tulee välttää. Kuitenkaan missään muulla elämänosa-alueella kuin politiikassa asiat eivät tosiasiassa ole yhtä paljon vastakkain. Koko politiikka on erilaisten tavoitteiden, arvojen ja näkemysten kilpailua. Viime kädessä rahoja eli veronmaksajilta kerättyjä veroja hallinnoiva hallitus määrää, mikä tavoite, arvo ja näkemys voittaa. Silloin sitä vastassa ovat häviölle tai oppositioon jääneet kannat.

Afganistanin tilanteen kärjistyttyä rahasta ei ole taas sopinut puhua. Kaikki on huolta, välittämistä, auttamista, kunniavelkaa, velvollisuutta ja nopeaa reagoimista. Eduskunta kutsutaan kesken istuntotauon koolle, poliitikot kilpailevat, kuka on eniten huolestunut, kuka lupaa suurempaa pakolaiskiintiötä ja enemmän veronmaksajan rahoja afganistanilaisten auttamiseen.

Me, jotka tuomme toisenlaisia näkemyksiä keskusteluun ja pyrimme muistuttamaan tosiasioista ja mittakaavasta, tuomitaan kylmiksi, epäempaattisiksi, pahoiksi ja itsekkäiksi.

Miksi meillä ei ole samanlaista kilpailua huolen osoittamisesta ja kiirettä ratkaista omia ongelmiamme? Miksi terveydenhuollon tila, vanhustenhoito, hoitajien tyytymättömyys ja väsyminen, poliisin ja muun sisäisen turvallisuuden hälyttävä tilanne, koulujen ja lastensuojelun ongelmat, köyhyys ja kotimainen kärsimys eivät vedä vertoja, koskaan, tälle?

Miksi tätä yksinkertaista ja täysin loogista kysymystäni tullaan paheksumaan? Miksi kollegani muista puolueista kommentoivat hetken päästä mediassa, että perussuomalaisten vastakkainasettelu on iljettävää?

Siksi, että muut puolueet ovat irtaantuneet monista tosiasioista, Suomesta ja suomalaisuudesta ja myös siksi, että moralismi ja itsekorostus ovat nykypolitiikan tärkeimmät elementit. Sitä suuremmalla syyllä perussuomalaiset huomauttaa ja osoittaa, kun muilla taas lähtee laukalle, kun poliittinen energia suuntautuu hyvesignalointiin ja kun eurot ovat jälleen pikkurahoja.

Me tiedämme kaiken hinnan. Me voimme verrata näitä asioita toisiinsa, ja koska resurssit ovat aina rajalliset, niitä on myös välttämätöntä verrata. Eivätkö kaikki luettelemani kotimaan asiat tarvitsisi lisää rahaa, osa jopa merkittävästi lisää rahaa ja heti?

(Osa puheenvuorosta eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Torniossa 24.8. Koko puheenvuoro täällä.)