VAALIT 2015: hajanaisia huomioita

Vaalituloksessa jännitän ennen muuta sitä, minkä verran kokoomus (ja tietysti demarit) saa turpiin ja toisaalta mikä on perussuomalaisten saalis. Keskustalle ei kai voi mitään. Vaikkakaan en ymmärrä miksi. Miksi Sipilästä on tullut ilmiö? Oli kammottavaa katsoa vaalikeskustelua, jossa muut poijaat nuoleskelivat kepujohtajaa. Muista johtajista täytyy sanoa se, että Stubb on edelleen omaa luokkaansa, esiintymisensä ja henkilönsä puolesta, mutta tällä kertaa suomalaiset haluavat jotain syvempää kriisijohtajaa. Meidän konkreettinen Juha, oikea mies! Jos kokoomus olisi hallituksessa, eihän tällaiseen aikaan voisi Stubbia enää ulkoministeriksi edes laittaa. Mitä sille tehtäisiin, opetusministeriksi? Mutta eipä tuo taida olla.

Tiitinen totesi eilisessä Hesarissa, että istuva hallituksemme on ”lapsukaisten hallitus”. Osuvasti sanottu.

Kun Sipilän pääministeriydestä on suurin hohto kadonnut, maa kääntyy yhä presidenttikeskeisemmäksi. Saulista tulee yhä vankempi perusta, viisas oraakkeli. Intuitiivisesti minulla ei ole mitään asiaa vastaan, vaikka tottakai parlamentarismia tuleekin kannattaa. Myös vaikeina aikoina.

Vaalikentillä oli jotenkin vaisua. Tai ei ainakaan niin riehakasta kuin joskus. Muutamia hyviä keskusteluja kyllä tuli käytyä ehdokkaiden ja tiimiläisten kanssa. Eilisellä kaupunkitourneella kuopuksen rattaisiin kiinnitettiin persupallo ja rkp-pallo, ja kun jälkimmäinenkin karkasi ilmoihin eikä vihreitäkään palloja enää ollut tarjolla, kuljimme yksinomaan perussinisissä. Pelkästään se tuntui provosoivan ihmisiä dissonansseihin: onks noi oikeesti vai onks toi niinku sarkasmii.

Kerran kunnallisvaalien aikaan lapset saivat jokaisen puolueen pallon, joista sitten mittailimme ylhäällä pysymisen aikoja. Yksikään ei ole koskaan päässyt lähellekään Akateemisen kirjakaupan palloa, joka pysyi lastenhuoneen katossa yli kaksi kuukautta! Maassa tämäkin oli jo tänä aamuna:

PS

Eilen tarttui mukaan myös tulppaaneita, laastareita, puhdistusliinoja, kahvia, teetä, keksejä, karkkia. Ruokaakin moni puolue näkyi tarjoavan. Ja piraatit viskiä!

Ennusteeni on tässä: kesk 22.3, ps 17.0, kok 16.9, sdp 14.9, vihr 8.7, vas 8.5, rkp 4.5, kd 3.3

Viikonlopun maahanmuuttomöläyksen tarjoaa aamun Hesariin mielipiteen sorvannut ympäristönsuojelun  professori Pekka Kauppi, joka haluaa opiskeluperäisen maahanmuuton sujuvaksi. Onneksi professori ei ole sentään valmis avaamaan ovia kaikille halukkaille, mutta muuta ihmeellistä hänen aatoksistaan kyllä löytää:

Työ­pe­räi­sen ja hu­ma­ni­taa­ri­sen maa­han­muu­ton rin­nal­le tar­vi­taan kol­mas reit­ti, opis­ke­lu­poh­jai­nen maa­han­muut­to. (–) Val­mis­tu­neis­ta mais­te­reis­ta saam­me no­peas­ti pä­te­vää täy­den­nys­tä työ­mark­ki­noil­le kor­jaa­maan vi­nou­tu­nut­ta huol­to­suh­det­ta.

Nyt haluaisin ainoastaan tietää, millä akateemisella alalla on sellainen a) työvoimapula ja/tai b) pula opiskelijoista, että tällainen toimi tarvitaan. Ei ainakaan Kaupin omalla alalla. Eikä juuri millään muullakaan, päinvastoin. Akateeminen ala toisensa perään alkaa kärsiä ennemminkin työttömyydestä ja monin paikoin, esim. luonnontieteellisellä, se on jo merkittävää. Maistereilla ei huoltosuhdetta korjata eikä varsinkaan maahanmuuttajamaistereilla. Lääkäreistä saattaa olla pulaa – riippuen katsantokannasta – mutta tämä on profession itsensä edun mukaista. Sama lehti muuten kertoi myös, että jo lähes joka toinen uusi eläinlääkäri on koulutettu Suomen ulkopuolella, moni Virossa.

Kuten olen ennenkin kirjoittanut, koulutusekspansiossa on kyse tiettyjen tahojen intresseistä ja bisneksestä. Mutta miten hullu on valtio, joka suostuu rahoittamaan yhä sekopäisempiä hankkeita! Amkeista ei tässä yhteydessä edes voi puhua; ne alkavat kai olla jo menetettyä maata. Opiskelupohjainen maahanmuutto näkyisi toimivan.

2 kommenttia artikkeliin ”VAALIT 2015: hajanaisia huomioita

  1. Ikuisen positiivisuuden osaksi imagoaan ottanut Stubb ei tajunnut olla tarpeeksi vakavana silloin, kun suuri osa kansasta kokee ajat ja taloudellisen tilanteen hyvin negatiivisina. Senaattori se vain pyöräilee ja ottaa selfieitä, vaikka Rooma on tulessa. Esiintymiseltään ja edustavuudeltaan Stubb on tosiaan aivan ylivoimainen puoluejohtajien joukossa, mutta minun silmääni hän on usein raivostuttavan falski. Ei kai kukaan oikeasti luule, että Stubb on juuri niin innoissaan Putouksesta kuin mitä hän esittää olevansa?

    Koulutushuomioistasi olen täysin samaa mieltä. Olen tavannut ajatella kaikkia maakuntien kiinalaisfarmeja, ammattikorkeiksikin niitä kai kutsutaan, taas yhdenlaisena tapana kupata kaupunkien rahaa pelloille. En tosin tiedä, mikä ne lopulta mahdollistaa, maakuntien kavaluus ja tyhmänylpeys (”pitäähän meillä oma korkeakoulu olla…”) vai koko kansan naiivi usko koulutuksen ikuisesta autuaaksitekevyydestä. Viimeksi kun periferia-amkkien leikkaamisesta oli jotain puhetta, niin kauhea poruhan siitä nousi, mutta yllättäen melkeinpä eniten kauhisteltiin kyseisten koulujen opettajien mahdollista työttömäksi joutumista!

    Markus Kajo kirjoitti joskus novellin tutuhameita valmistavasta koneesta, jota ei yksittäisen työntekijän virheen takia saada enää sammutettua, vaan tutukoneeseen täytyy sen rikkoutumisen estämisen vuoksi alkaa syöttämään kolmosluokan raaka-ainetta kuten lumppukangasta. Tutukoneen käynnissä pitäminen muuttuu omaksi tarkoituksekseen, ja lumpusta täysin turhaan tehdyt rumat tutut aiheuttavat kaikissa prosessin osallisissa lähinnä pahaa mieltä. En tiedä miksi mainitsen tämän, tulipa vain jotenkin mieleen.

    Minua tapaa välillä hieman ärsyttää humanistis-yhteiskunnallisen koulutuksen saaneiden ihmisten perusteeton leuhkuus mitä tulee maahanmuuttoasiaan, mutta etenkin työperäiseen. Tyypit tietävät satavarmasti, että kieliammateissa toimivina heidän ei koskaan tarvtise kilpailla ulkomaista työvoimaa vastaan sen enempää työ- kuin lopputuotemarkkinoillakaan. Kaikki tietävät, että Suomessa 3-5 vuotta asuneella yhteiskuntatieteilijällä ei ole mitään saumaa kilpailussa kotoperäistä vastaan, paitsi ehkä joissakin tutkijanpesteissä. Helppohan näistä lähtökohdista on suhtautua myötämielisesti maahanmuuttoon, toisin kuin vaikka suomalaisen raksamiehen, teurastajan tai televisiotehtaan työntekijän. Sitä melkein huomaa toivovansa, että joku keksisi akateemisesti houkuttelevan teorian, jonka mukaan kaikki riippuu lopulta taloudesta, ja kulttuuri on vain sen jonkinlainen ylärakenne (voisi olla Überbau saksaksi). Tätä ajattelua sitten seurattaisiin sen loogiseen loppuun saakka.

    Oikein hyvin veikkasit puolueiden järjestyksen.

    • Kiitos kommentista. Noinhan se Stubelolle taisi käydä. Ja mitä nyt olen virkamiehiltä kuullut, ei ne ministerin pestitkään ehkä aina ihan putkeen menneet…

      Saa nähdä, miten yliopistojen ja amkien yhdistämistouhulle käy. Sehän nyt kaiketi olisi viimeinen niitti tähän arkkuun. Jos käyt vaikka jossakin amkin sivulla, et erota sitä juuri isosta firmasta. Mutta mikä määrä henkilökuntaa! Vieläköhän niissä voi lukea savenvalantaa ja monikulttuurista johtamista.

      En tiedä sitten, alkaako yhteiskuntatieteilijöiden mamupuntti tutista, kun työttömyys kasvaa. Nyt jo ministeriöiden ym. rekrykanavat on niin kiinni ja vanhaa porukkaa heitetään ulos, kunnista ehkä puhumattakaan. Kyllähän se puntti nyt JOSKUS alkaa tutista, alkaahan.

      Mutta oli kyllä jännät vaalit. Onneksi kepu ei sentään veikkaamiini prosentteihin yltänyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s