VAALIT 2015: jälkilöylyjä

21.4. graafi

sdp Kuinka kauan demarit enää on olemassa? Hahmottelin yllä olevaan kuvioon puolueen kannattajien erilaisia pakoreittejä.

Demareista vasemmistoliittoon lähdetään hakemaan syvempää vasemmistolaista aatetta. Valtionhoitajapuolue menetti värinsä jo kauan sitten, ja osa kannattajista siirtyi vasemmistoliiton apajille. Uudempi ryhmä on ne nuorekkaiksi kaupunkilaisiksi itsensä tuntevat ihmiset, joihin vetoaa uudistunut vasemmistoliitto, joka kantaa huolta ympäristöstä, kaupunkibileistä, maahanmuuttajista ja ihmisoikeuksista. Vasemmistoliitto on lähempänä (nuorta) ihmistä kuin demarit.

Demareista perussuomalaisiin lähdetään monesta syystä. Osa hakee pragmaattisempaa linjaa ja uskoo saavansa tekoja sanojen sijaan – tämä koskee ennen muuta vahvaa duunarisiipeä, joka on kyllästynyt myös demareiden korrektiuteen, jossa kiilto tulee ennen substanssia. Toisaalta perussuomalaisiin siirtyy suuri joukko hyvinvointiyhteiskuntaan pettyneitä ihmisiä: osan angsti kohdistuu eliittiin, osan sosiaaliavustuksilla lorvivaan porukkaan. Suuri osa nykyisin perussuomalaisia äänestävistä on siirtynyt demareista myös yleisemmän yhteiskunnallisen kritiikin ohjaamina: he vastustavat demarien ajamaa maahanmuuttopolitiikkaa ja muita hyvän ideologioita.

Kokoomukseen demareista ovat siirtyneet he, joiden sosiaalinen nousu on vaikuttanut selvästi siihen, miten he ymmärtävät etunsa ja intressinsä. Demareista voi ”selviytyä” kasvamalla pois sen viiteryhmästä. Vaaleissa nähtiin yksi kovan luokan siirtymä, kun Vartiainen loikkasi onnistuneesti. Viime vuosina huomattava osa demareiden kansanedustajista on ollut leikki-kokkareita, mikä on toisaalta vedonnut joihinkin, toisaalta vahvistanut siirtymiä muihin puolueisiin. Kokoomukseen on siirtynyt myös useita hyvinvointiyhteiskuntaan pettyneitä luovuttajia – kun ei tästä mitään näytä tulevan, pidetään sitten huoli edes oman viiteryhmän asioista.

Demareista vihreisiin on tapahtunut myös liikettä. Heille ympäristö ja liberaalius ovat erittäin tärkeitä eikä yhtäältä äijämäistynyt, toisaalta tätimäistynyt sdp enää vastaa heidän (imagollisia ja ideologisia) tarpeitaan. Osa vihreisiin siirtyneistä saattaa toisinaan äänestää myös vasemmistoliittoa.

perussuomalaiset Väitin jo aiemmin, että perussuomalaiset on monimuotoisin puolue ja olen samaa mieltä edelleen. Puolueesta löytyy sekä hyvin vasemmistolaisia että hyvin oikeistolaisia ihmisiä, kaupunkilaisia ja maalaisia, hyvin konservatiivisia ja verraten liberaaleja, hyvin akateemisia ja intellektuelleja sekä käytännön duunareita. On ihmeellistä, että media ja somen vastustajat haluavat keskittyä vain vääristelemään perussuomalaisten ”äärikonservatiivisuutta” tai ”äijämäisyyttä”, vaikka puolueessa on paljon muutakin. Kritiikki on tätä luokkaa: nyt mennään peruutuspeilistä taaksepäin Impivaaraan supisuomalaisten (heteromiesten) kanssa savusaunaan! Nykyisellä avoimen informaation kaudellakaan tieto ei selvästi välity umpijäisten ideologisten kantojen yli: jos sinulla on käsitys, olkoon se totta, vaikka ei olisikaan. Jos olisin perussuomalaisten kategorinen vastustaja, olisin kyllä hyvin huolissani siitä, mihin näin laaja-alainen puolue vielä pystyy…

Sen sijaan arviot siitä, että nyt on tehty joku merkittävä askel kohti konservatiivisuutta, eivät toistaiseksi tunnu uskottavilta. Sipilän takana on lauma broilereita, joille konservatismi tarkoittaa samaa kuin ”olin ministeri jo sata vuotta sitten”. Joka tapauksessa oppositioon jäävien liberaalien kaakatus tulee olemaan hirmuista. Ihmisoikeudet, inhimillisyys, vastuu, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo!

vihreät Aavistelin kyllä voittoa, mutta en uskonut näin suureen. Pikemminkin luulin, että vasemmistoliitto olisi tehnyt tällaisen tuloksen. Vihreiden fiilis oli hyvä ja itsetunto pukee toki tätäkin puoluetta.

Maahanmuuttajaedustajista sananen. Olen sangen pettynyt, että Nasima ei päässyt eduskuntaan jo edellisellä kerralla. Silloin hän nimittäin oli huomattavasti maltillisempi kuin nyt. Viisi vuotta sitten hän oli järkevä nuori nainen, joka usein tarkasteli jopa maahanmuuttajuuteen liittyviä ongelmallisuuksia (esim. kunniaväkivaltaa). Sittemmin hänestä on tullut demarirynkky, joka osaa ulkoa kaikki taikasanat, mutta ei sitten paljon muuta.

Vihreiden edustaja Ozania olen päässyt kuulemaan muutamia kertoja eikä hän varmasti huonoin vihreä ole. Hän kuuluu muutenkin maahanmuuttajien merkittävään eliittiin: hän on akateeminen ja puhuu mahtavaa suomea huolimatta siitä, että on muuttanut tänne ymmärtääkseni vasta teini-iässä. Minulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan, että tällainen mies pääsee kansanedustajaksi. Vihreät toki yrittää hyödyntää ”mamunsa” ihan kuiviin, kun vihdoin sellaisen mäelle asti sai. Toivottavasti Ozanissa on miestä siirtymään mamu-kehyksensä ulkopuolelle ja ryhtymään toimeen vaikka… öh… ympäristön puolesta!

vasemmistoliitto Voi Paavoa. Miten nyt näin kävi taas? Pitääkö turkulaisen Lin ottaa ohjat jo piankin? Jos vihreiden vasen siipi ja vasemmistoliitto sitten yhdistyisivät, syntyisi uusi puolue. Älkää pidättäkö hengitystänne: sen nimi olisi tietysti Vihervasemmisto!

kokoomus Lapsukaisia rangaistiin tehdyistä virheistä ja ennen muuta ylimielisyydestä, eritoten laivan hylkäämisestä. Maakuntien porvarit äänestivät kepua (ja perussuomalaisia), kaupungeissa siirtymää saattoi mennä myös vihreisiin. Odotettu tulos. Mutta kun olen nainen ja vielä kamalan herkkä, niin kyllähän Alex-polo hiukan jo säälitti, siellä lavalla, ei ollut fantsua enää… Kyseessä on kuitenkin suurta poliittista silmää kantava mies, joten uskon, että hän osaa vielä kääntää laivan – aivan kuten oppi puhumaan hitaampaa pääministeriksi tultuaan.

keskusta Tästä puolueesta en osaa sanoa koskaan yhtään mitään. Johtuisiko se siitä, että elän ”kuplassa”, sillä en tunne ketään keskustan äänestäjää? Tunnen kyllä maakuntien ihmisiä, mutta he lähes poikkeuksetta nimenomaan eivät äänestä keskustaa. Ei mutta hei, tunnen minä yhden professorin, joka äänestää keskustaa. Kerran pikkujouluissa nuorena räävin asiasta päätänikin ja meinasin lentää jatkoilta ulos. Sellaisia ne ovat, tynnyrikepulaiset, eivät näe ulos, tänne tosimaailmaan!

Sitten kohti hallitusneuvotteluita. En uskalla veikata, mutta kai ne liberaalit (vihr+vas+sdp) sentään pysyvät siellä oppositiossa. Ruotsalaiset saavat edustaa siis yksinään hyvän sielua (ja huolehtia, että pakkoruotsi pysyy, ta er i häcken!).

6 kommenttia artikkeliin ”VAALIT 2015: jälkilöylyjä

  1. Minuakin ihmetyttää kovasti miten asenteellisesti mediassa analysoidaan Perussuomalaisten menestystä. Hesarin pääkirjoituksessakin todettiin, että ”Tulos kertoo, että perussuomalaiset ovat kanava muullekin tyytymättömyydelle kuin vain EU- ja maahanmuuttokritiikille. Suomessa on paljon niitä, jotka eivät ole syrjäytyneitä, mutta kokevat silti ulkopuolisuutta.” Aika yksisilmäistä ajatella, että Perussuomalaisten äänestäjät olisivat kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai vähintään kokisivat itsensä jotenkin ulkopuolisiksi (ulkopuoliseksi mistä?). Perussuomalaisten kannattajia on yritetty leimata milloin miksikin, mutta todellisuudessa Perussuomalaisten kannattajakunta on nykyään luultavasti kaikkein monimuotoisin.

    Omasta mielestäni Perussuomalaisten suurin vahvuus on, että puolueella ei ole (selvää) ideologiaa, eikä tiettyä viiteryhmää (muuta kuin suomalaiset), joiden etua he ajavat. Tästä seuraa, että Perussuomalaisissa terveen järjen käyttö on sallittua ja jopa suotavaa. Muiden puolueiden edustajat tuntuvat aina tarpeen tullen hylkäävän järjenkäytön, jos tosiasiat näyttävät olevan heidän edustamaansa ideologiaa tai viiteryhmää vastaan.

    • Kiitos kommentista. Ulkopuoliseksi tai syrjäytyneeksi epäily on osa (kulttuurimarxistista) vallankäyttöä. Ei ole mahdollista, että ihminen ei olisi oikeaa mieltä – niinpä hän on jonkinlaisessa väärässä tietoisuudessa kannattaessaan vääriä asioita – eli tässä tapauksessa siksi, että hän on ”ulkopuolinen” tai ”syrjäytynyt”. Miten tällainen ulkopuolinen sitten saadaan sisäpuoliseksi eli äänestämään vakiintuneita puolueita? Toivottavasti ei mitenkään. Onhan jo selvästi näkyvissä se vaikutus, minkä perussuomalaiset ovat aiheuttaneet muissa puolueissa. Tervemenoa kilpailemaan ”syrjäytyneiden” ja ”ulkopuolisten” äänistä siis.

  2. Aloitetaan nyt ensiksi kiittämällä blogista, kun kuitenkin taas kiität kommentista.

    Hesarissa oli juttu vasemmiston demografiaongelmasta, vanhat äänestäjät kuolevat pois nopeammin kuin uusia saadaan lisää. Tämä on tietysti vanha uutinen, mutta mielestäni mielenkiintoista on tarkastella vihreiden vaalivoittoa ja tulevaisuutta muutenkin samasta näkökulmasta.

    Vihreäthän tosiaan palasivat nyt vuoden 2007 asemiinsa, jolloin he myös saivat 15 edustajaa. Nyt vihreät voittivat yhden edustajan kummastakin uudesta isoista itäisestä vaalipiireistä, joissa vaalimatematiikka muuttui pieniä puolueita kohtaan reilummaksi. Pirkanmaalta he saivat ensimmäistä kertaa kaksi edustajaa. Sen sijaan vihreät ovat pysyneet paikallaan vahvimmalla alueellaan Helsingissä, eivätkä ole palauttaneet vuoden 2007 asemiaan Varsinais-Suomessa (kaksi edustajaa) ja Uudellamaalla (neljä edustajaa).

    Jos vanha vasemmisto kärsii luonnollisesta poistumasta, kenen siitä pitäisi hyötyä? Yleensä on sanottu, että sosiaaliliberaaleina tai edistysmielisinä porvareina vihreät olisivat kaupungeissa perineet SDP:n paikan noin alle 35-vuotiaiden keskuudessa, ja keskeinen jako ei ole enää ”demari vai kokkari” vaan ”vihreä vai kokkari”. Se tarkoittaisi myös, että demografian pitäisi olla vihreiden puolella ainakin vahvimmilla kannatusalueillaan. Tämä ei kuitenkaan tunnu enää realisoituvan.

    Paluuta vanhaan kollektiiviseen konservatiivisuuteen ei ole, arvoliberalismin pohjalta löytyvä individualismi on saavuttanut täyden voiton, mutta muut arvoliberalismiin liitetyt asiat eivät. Yritykset tarkastella tulevaisuuden konservatismia ja liberalismia vanhan rajan mukaan eivät enää tavoita mitään olennaista. Konservatiivisinkaan osa nuorista ei ainakaan kaupungeissa enää käytä aikaansa homoista keuhkoamiseen, vaan sen kanta on karkeimmillaankin vain ”homot on ihan ok, kunhan eivät tule mulle ehdottelemaan”. Poikkeuksena tähän ovat lähinnä vain herätysliikeläiset.

    Se missä arvoliberalismi ei ole voittanut, vaan tulee tulevaisuudessakin ehkä kokemaan erittäin tiukkaa vastarintaa uusien konservatiivien taholta, on se jatkuva ja pakollinen solidaarisuuden vaatimus, joka näyttää kohdistuvan täysin sattumanvaraisen oloisesti milloin minnekin. Gallupeissa persut saavat alle 35-vuotiailta erittäin vankan kannatuksen, ja kun nuori oikeisto tuntuu olevan kylmäävän libertaristista, voi poliittinen perusasetelma olla menossa kokonaan uusiksi. ”Oman kansan asiat ensin” -tyylinen populismi on aivan selvästi lyönyt läpi merkittävässä osassa ihmisiä. Persuissa piilevät muutosvoimat ovat valtavia, jos he saavat asemansa vakiinnutettua, ja jos Soinille löytyy uskottava seuraaja. Kumpikin tosin on erittäin suuri ”jos”, mutta ensin mainitussa otettiin kyllä tosi iso askel näissä vaaleissa.

    Yksi politiikan tekemisen tapa sekin, miten vähän tästä aika yksinkertaisesta asiasta koskaan puhutaan mitään julkisuudessa.

    • Kiitos kommentista. Olen liian hyväkäytöksinen luopumaan tästä!

      Kyllä, olen itsekin ollut koko ajan sitä mieltä, että jos vain tämä performanssi (media, äänekkäät, stadi jne.) saataisiin tasapuolisemmaksi ja huokoisemmaksi, alta paljastuisi se verraten laiha luuranko, jossa syvät arvoliberaalit enää roikkuvat. Siitäkin huolimatta, että on aloja (esim. pehmeät tieteet), joissa se on lähes sataprosenttista. Toki kun mukaan otetaan talous – se, kuinka ilo, onni, rajattomuus, ”solidaarisuus”, menestys myy – luuranko saa hieman lihaa, mutta arvojen kanssa on joka tapauksessa niukkaa. Siksi konservatiivien (laajasti ymmärrettynä) pitäisi keskittyä paljon vähemmän liberaalien diskurssien alas ampumiseen ja enemmän omaan projektiinsa. Toisaalta koska Habermas ei ollut oikeassa, ei ole mitään ”keskustelua”, jossa voisimme päästä yhteisymmärrykseen.

  3. Demareissa on kyllä potentiaalia, joka jää vajaataitoisen, 90-luvulla elävän johdon kyvyttömyyden jalkoihin. Forssan julistus ei pääsanomaltaan ole juurikaan vanhentunut, eikä pakolaiskeskukset, AY-edut ja suuri virkamieskoneisto ole välttämättömyyksiä toimivalle sosiaalidemokratialle. SDP:n kilpailijoiden sanoma onkin pitkälti se, ettei kukaan vastusta sosiaalidemokratiaa, mutta he lupaavat tehdä sen SDP:tä paremmin. SDP:n vahvuusalueet (AY-eliitti, virkamieskunta, tasa-arvopolitiikka…) voi perustellusti esittää leimallisina heikkouksina, jotka ovat hyvinvoinnin esteinä. SDP:n hyvinvointivaltion rakentamiseen käyttämät työkalut muuttuivatkin puolueen toimintaa sanelevaksi eturyhmiksi.

    SDP:n pitäisi mielestäni panostaa valtavasti uuden tavoiteohjelman tekoon. Tavoitteena pitäisi olla paremmin voiva ja tasa-arvoisempi Suomi, eikä eturyhmäpolitiikka. SDP kuvittelee ammattiyhdistysliikkeen aseman tukevan puoluetta, kun todellisuus on päinvastainen. Vahva AY-liike on ennen kaikkea SDP:n riippakivi, joka estää sitä puuttumasta ajankohtaisempiin ongelmiin kuten pätkätyöläisyyteen, kannustinloukkuihin ja työterveysjärjestelmän ulkopuoliseen terveydenhoitoon. Pelkkä puoluetuki on halpa hinta puolueen rampauttamisesta.

    Jos itse tekisin SDP:n, se pöllisi surutta muiden puolueiden ideat, mutta tekisi ne paremmin. Maahanmuuttokysymys pilkottaisiin osiin, jossa vaihto-opiskelijat, rakkaus- ja perhesyistä muuttavat, työn perässä muuttavat, pakolaiset ja turvapaikanhakijat kohdeltaisiin erikseen eikä yhtenä ksenofobisena taikasanahelvettinä. Pareton periaatteen mukaan pelkkiin irakilaisiin, somalialaisiin ja syyrialaisiin maahantulijoihin ja perheisiin keskittymällä voitaisiin ratkoa 95% persujen ongelmista heittämättä lasta pesuveden mukana. Ympäristönsuojelussa keskityttäisiin tutkitusti toimiviin keinoihin (ts. ydinvoimaa hiilivetyjen polttamisen sijaan), tasa-arvoa rakennettaisiin elinkeinoelämän alojen välisen liikkuvuuden ja koulutuksen avulla ja porvaristo palautetaan ruotuun lapsiperheitä suosimalla. Nuoren korkeakoulutetun libertardin minimivaltiofantasiointi hiljenee nopeasti kun eteen lyödään amerikkalaisen päiväkodin tai peruskoulun hintalappu.

    Keskustalaisuudesta sen verran, että nykyiseltään muilta puolueilta puuttuu kaikki yritys ymmärtää maaseudun ja taajamien arkea ja ongelmia. Kaupunkipuolueiden asenne on välinpitämätön, ylimielinen ja omalle etuoikeudelle sokea. Esimerkiksi valtiohallinnon keskittäminen pääkaupunkiin on satoja vuosia vanha poliittinen päätös, jonka eduista helsinkiläiset edelleen nauttivat tätä suuremmin tiedostamatta. Maidon litrahinnan tai paperitehtaan sulkeutumisen tuottamat talousvaikeudet eivät ratkea kaupunkiin muuttamalla, eikä se tottavie ole haja-asutusasukkaan intresseissä äänestää puoluetta, joka esittää vaikkapa päivittäisen postinjakelun lopettamista. Vain yksi puolue edes vaivautuu esittämään maaseudulla elävien oloja parantavia aloitteita. Heillä on sama äänivalta ja oikeus etsiä omaa onneaan kuin kaupunkilaisillakin. Näitä toiveita ja oikeuksia on kunnioitettava, jos muut puolueet haluavat ansaita haja-asutusalueiden ääniä.

    • Kiitos kommentista. Nimenomaan, tuollaiselle puolueelle olisi tilausta. Mutta kultainen kysymys: miksi he – tai kukaan – eivät tee niin?

      Maaseudun asioista olet varmasti oikeassa, ja ymmärrän hyvin näkökulman. Sen sijaan itse asiaan – mitä pitäisi tehdä – en osaa sanoa mitään, sillä en tunne aihetta tarpeeksi hyvin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s