Maahanmuuttajat, terrorismi ja keskustelun logiikka

Dominoiva diskurssi ohjaa maahanmuuttokeskustelua – ja montaa muuta yhteiskunnallista teemaa – usealla tapaa. Kaikille tuttua on se, että oleellisin ohjaus tapahtuu keskustelun keskustelussa. Mitä pinnallisempaa yhteiskuntakulttuuri ja ns. julkinen keskustelu, sitä pontevammin tietyt piirit haluavat huolehtia siitä, miten keskustellaan, sen sijaan, että keskustelu tapahtuisi itse ilmiön ehdoin. Väärämielisten osoittelu, julkinen rangaistusten jakaminen, hiljentäminen, huomiotta jättäminen, henkilökohtaisuuksien arvosteleminen ja niin edelleen ovat tässä toimivia metodeja.

Sentimentaalisuus ja yleinen tunteisiin vetoaminen korvaavat rationaalisuuden puutetta. Looginen asioiden käsittely, objektiivisuuteen pyrkiminen, erilaisten näkökulmien punninta, toista mieltä olevien arvostaminen ja järkiperäinen arviointi eivät useinkaan kuulu dominoivassa diskurssissa. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö fiksuja ja järkeviä ihmisiä olisi olemassa, kaikilla rintamilla. Se tarkoittaa vain sitä, että kakofoninen julkidiskurssi rakentuu muualla ja muiden ihmisten toimesta.

Kulttuurimme ei myöskään ole aikoihin arvostanut älykkäitä, analyyttisiä, pohdiskelevia ja hienotunteisia ihmisiä, vaan ennemminkin kovaäänisiä, tunteisiin vetoavia moralisteja, joiden argumentointi perustuu yksinomaan tiettyjen avainkäsitteiden ja hokemien julkituontiin ennalta määrätyllä vetoavalla tavalla. Historian ymmärtäminen ja sieltä oppiminen on vaihtunut yhteiskuntakokeiluihin ja innovaatioihin, joiden käypyyttä voi arvioida vain suhteessa niiden keksijöiden huikeisiin toiveisiin. Moraali on politisoitunut ja politiikka moralisoitunut. Yhteiskunta ja muun muassa media kannustavat tähän.

Liberalismin väärässä olemisen mahdottomuus näkyy keskustelun kulussa. Julkidiskurssi ei koskaan tunnusta vastakkaisia tosiasioita, vaan se vain ikään kuin lipuu niiden yli (sitten kun sen on pakko), seuraavaan sille itselleen mieluisaan ”tosiasiaan”. Kyseessä on siis jälleen ”kynnys”, josta olen kirjoittanut useasti. Kynnyksen ylittämisen jälkeen kaikki jatkuu kuten ennenkin. Uusi tosiasia on hyväksytty ja pian jo legitiimi eikä selitystä sille, miksi uusi tosiasia korvasi vanhan, tarvitse antaa. Myönnytyksiä ei tapahdu, kaikki on kuten ennenkin. Keskustelu on siirtynyt uuteen uomaan, mutta linjat pysyvät täysin ennallaan.

Ihminen, joka ilman suurempia tunnekuohuja osaa arvioida maahanmuuton vaikutuksia eri maissa ja ymmärtää sen aiheuttamat haasteet niin yksilö-, kulttuuri- kuin yhteiskuntatasoillakin ja joka on informoinut itseään esimerkiksi islamin, kolonialismin, maailmanpolitiikan, sotien ja globaalin talouden ilmiöistä ja vaikutuksista, ei rakenna näkemyksiään tällä tavalla sykäyksittäin ja epämiellyttävien seikkojen yli lipuen. Kun hän saa lisää informaatiota, hän tarkastaa näkemyksiään. Jos hän saa tarpeeksi vastakkaista informaatiota, hän on valmis muuttamaan analyysiaan. Hän osaa erottaa toisistaan kokonaisuudet ja yksityiskohdat. Hän ymmärtää kontingenssin ja epävarmuuden, mutta ei takerru niihin. Järkevä ihminen siis rakentaa näkemyksiään, tietojaan ja maailmankatsomuksiaan reflektoiden. Kukaan ei kykene tähän täydellisesti eikä kukaan ole ennakkoluuloista tai muista väliin tulevista tekijöistä täysin vapaa, mutta oleellista onkin pyrkimys ja halu sitä kohti.

Edellä kuvatun kaltaiselle ihmiselle ei ole minkäänlainen yllätys tai ihmetyksen aihe, että humanitaarisen maahanmuuton kanavia hyväksi käyttäen yhteiskuntiimme saapuu myös terroristeja. Itse asiassa päinvastainen ilmiö olisi yllättävää ja ihmettelyn arvoista.

Sama koskee maahanmuuton muita ongelmia. Tällaiselle ihmiselle ei ole mitenkään yllättävää, että täsmälleen samat ongelmat ilmenevät eri maissa. Konteksti ja ajankohta antavat oman leimansa, mutta asia pohjalla ei muutu. Rationaalinen ihminen ei hämmästy sitä, että kaukaisista kulttuureista tulevien maahanmuuttajien integrointi on vaikeaa, syntyy segregaatiota ja ongelmia. Päinvastoin: jos tapahtuisi vastakkaista, se olisi hämmästyttävää.

Miksi? Koska rationaalinen ihminen osaa tehdä tulkintoja tosimaailmasta käsin. Hän ymmärtää ihmisyyden ja yhteiskunnat historian, todennäköisyyksien ja todellisuuden, ei moralismin tai toiveiden kautta. Rationaalisellakin ihmisellä voi olla toiveita ja idealismia – toivottavasti onkin, ilman niitä olisimme kovin nihilistisiä ja vailla edistystä – mutta hän osaa erottaa ne todellisuudesta ja siitä, mikä on todennäköistä ja mikä epätodennäköistä.

Niinpä rationaalinen ihminen hämmästyy, jos kaukaisista kulttuureista olevat ihmiset yhtäkkiä tulevatkin keskenään toimeen täysin rauhanomaisesti, kaikki sujuu eikä ongelmia synny. Hänelle on ihme, jos pääasiassa omaa etuaan ajavat inhimilliset ihmiset yhtäkkiä muuttuvatkin oikeasti solidaarisiksi ja keskittyvät itsensä ja läheistensä sijaan täysin vieraisiin ihmisiin. Hänellä on tähän syynsä: niin ei ole koskaan ennenkään tapahtunut, joten miksi nyt tapahtuisi.

Eikö tarvittaisi fundamentaaleja muutoksia paitsi ihmisyyden luonteessa ja biologiassa myös siinä, miten ihmisjoukot elävät elämäänsä, jotta tällaiset kokeilut voisivat onnistua? Ehkä se ei ole täysin mahdotonta, mutta todennäköistä se ei ole.

Mutta julkidiskurssi ei toimi varovaisen rationaalisuuden varassa. Päinvastoin. Sille ihme on se, jos kaikki ei menekään vaivatta. Ja – kuten edellä kuvasin – sitten kun kaikki ei (tietenkään) menekään vaivatta, siirrytään vain vähäeleisesti seuraavaan, vielä koossa pidettävään ”tosiasiaan”.

Kenelle se siis edes oli uutinen, että Pariisin terroristi oli saapunut turvapaikanhakijana Eurooppaan? Moralisteille.

Rationaalinen ihminen sen sijaan ymmärtää, että terroristeja (tai pakolaisia) pitäisi pitää tyhminä, jos he eivät tavoitteissaan hyödyntäisi näin yksinkertaista ja helppoa mahdollisuutta. Oli yksinomaan ajankysymys, milloin tällainen tapahtuisi.

Moralisteille se ei ollut mahdollista, niin kauan kuin se ei ollut mahdollista. Tämän jälkeen se vain – no, oli mahdollista. Realisteille se oli todennäköistä ja siten mahdollista koko ajan. Ei toivottavaa, mutta todennäköistä ja siksi täysin mahdollista. Mahdollisuus aktualisoitui tapauksessa. Sen toistuminen on – yllätys yllätys – edelleen hyvin todennäköistä.

Koska oikeamieliset (=dominoiva diskurssi) olivat kuitenkin tähän asti onnistuneet tykönään pitämään vallalla uskomusta, että terrorismilla ja turvapaikanhakijatulvalla ei ole mitään tekemistä keskenään, tällainen päinvastainen seikka piti jotenkin integroida mukaan. Se oli niin merkittävä, että sitä ei mitenkään voinut enää jättää huomiotta. Julkidiskurssin on pakko myöntyä siihen tosiasiaan, että näin todellakin on tapahtunut.

Mutta mistä sitten nyt puhumme? Puhummeko siitä, että totta kai näin on tapahtunut? Emme tietenkään.

Keskitymme vain tähän yksittäiseen todeksi tunnustettuun seikkaan. Emme siihen, että tämä oli todennäköistä emmekä varsinkaan siihen, että tämä tulee jatkossakin olemaan todennäköistä ja että asialle pitäisi tehdä jotakin.

Sen sijaan puheenvuoroissa on käsitelty sitä, oliko passi aito ja miksi ei ollut, mihin turvapaikanhakija on ensin mennyt, minne sitten ja erityisesti sitä, miksi tätä yksittäistapausta ei saatu kiinni. Huomio keskittyy kaikkeen muuhun kuin niihin seikkoihin, joiden pitäisi olla oleellisia. Keskustelua leimaa naurettava hiusten halkominen, johon kaikkien on osallistuttava – ikään kuin väittelyn ydin tosiaan olisi siinä, onko passin väärentänyt turkkilainen vai kiinalainen tai onko Kreikka tehnyt enemmän väärin kuin Ranska. Merkityksellinen asian käsittely jää jälleen kerran epäolennaisuuksien varjoon.

Dominoiva diskurssi syöttää omat uskomuksensa ja periaatteensa muille ja kaikkien keskustelijoiden on toimittava näiden varassa – vaikka ne olisivat alkujaankin virheellisiä. Toinen esimerkki kuvastaa ilmiötä edelleen.

Palatkaamme jälleen siihen rationaalisen ihmisen prototyyppiin. Historiaa ja todellisuutta ymmärtävänä hän ei kuvittele, että länsimainen yhteiskunta kykenee integroimaan kaikki maahanmuuttajat, tai edes suurta osaa. Hän ei alkujaankaan ole uskonut siihen kauniiseen mutta epäuskottavaan satuun, että diverssit yhteisöt kukoistavat – hän yksinkertaisesti tietää asioita liikaa jaksaakseen uskoa tällaiseen. Hänelle ei ole minkäänlainen yllätys, että toisen ja kolmannenkin polven maahanmuuttajilla on ”maahanmuuttajien ongelmia”. Hän ei myöskään pidä toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajia ”suomalaisina” tai ”ranskalaisina”, muuta kuin korkeintaan nimellisesti. Hän ymmärtää, että monilla ihmisillä kulttuuri, etnisyys, uskonto ja jopa ”rotu” ovat paljon merkittävämpiä asioita kuin länsimainen liberalismi haluaa uskoa. Toki hän ehkä toivoo, että asiat voisivat olla helpompia, mutta tämä toive ei ole se, joka hänen analyysejaan ohjaa.

Lisäksi hän ymmärtää, mikä on yleistämisen tarkoitus. Kyse ei ole siitä, etteikö osa maahanmuuttajista voisi olla integroituneita ja täysin ongelmattomia.

Miten rationaalisen henkilön siis pitäisi suhtautua siihen, kun oikeamielinen moralisti hyökkää uudella argumentillaan: terroristit olivat pääasiassa ranskalaisia! Tietenkin hän tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että terroristi oli syntynyt Ranskassa.

Mutta eihän hän nyt mikään ”ranskalainen” ollut.

Rationaalinen ihminen ei siis alkujaankaan ole ollut moralistin kanssa sitä mieltä, että ongelma on vain tänne juuri muuttaneissa. Se ei myöskään ole vain ”pakolaisissa” tai vain ”somaleissa” tai ”muslimeissa” tai ”köyhissä”. Ongelma on paljon laajempi, monimutkaisempi ja vaikeampi.

Rationaalisen ihmisen kyky tehdä tarkoituksenmukaisia yleistyksiä ei tarkoita, että kaikki pakolaiset olisivat tämän mielestä potentiaalisia terroristeja. Pariisin terrori-iskuissa – kuten useissa sitä ennen ja valitettavasti useissa myös sen jälkeen – kuitenkin tapahtui näin. Ainakin yksi terroristi saapui humanitaarisen maahanmuuton väyliä pitkin. Todennäköisesti kaikki muutkin – tai kaikkien muiden vanhemmat tai isovanhemmat – ovat aikoinaan tulleet vastaavia väyliä pitkin.

Rationaaliselle ihmiselle toisen polven maahanmuuttajien ongelmat eivät ole yllättäviä. Moralistille ne tarjoavat kuitenkin jo uuden väylän: syyttää omaa yhteiskuntaamme, joka ei kykene integroimaan heitä. Rationaalinen ihminen ei kuitenkaan ole koskaan kuvitellutkaan, että tämä olisi mahdollista. Hänen skeptisyytensä ohjaa häntä alusta loppuun saakka. Mutta tätä hän ei voi tuoda esille.

Kuten ei koskaan sitäkään, että ehkä tämä koko kokeilu ei toimi alkuunkaan. Ehkä mahdotonta ei saa mahdolliseksi inkrementaalisilla korjaustoimenpiteillä. Että ehkä asiat vain eivät toimi niin?

Ja tässä on se suuri salaisuus. Tabu. Koska yhteiseen tavoitteeseen vain on uskottava.

Esimerkeissämme ”uusi” keskustelu on siis siirtynyt juuri sinne, minne moralisti sen halusi siirtää: terroristi oli sattumalta turvapaikanhakija tai sitten kokonaan ranskalainen, homegrown, yksi meistä. Ongelmat ovat joko yksittäisiä tai johtuvat meistä, omasta yhteiskunnastamme. (Ja sen rationaalisista vihapuhujista.) Kaiken muun väittäminen on mautonta, vääristelevää, ammattitaidotonta, negatiivista, rasistista, kiellettyä. Jos asiasta puhutaan, siitä puhutaan oikeamielisten ehdoilla.

Ja näin teimme taas pikkuruisen kuperkeikan – mutta uusikin positio on täysin edeltävällä tavalla rajattu. Keskustelemme oikeamielisten ehdoin, heidän määrittelemistään lähtökohdista käsin.

Ja mikään ei todellakaan muutu.

58 kommenttia artikkeliin ”Maahanmuuttajat, terrorismi ja keskustelun logiikka

  1. Nyt kahdeksan Saksaan matkalla olluttta marokkolaista on otettu kiinni Istanbulissa ISIS-kytkennöistä epäiltyinä. Mukana oli karttoja niistä reiteistä, joita Eurooppaan saapuvat (en tiedä millä nimellä kutsun heitä!) käyttävät. Rationaalinen ihminen ymmärtänee välittömästi, että tarkoituksena oli soluttautua tuhon ihmistulvaan ja tulla ”pakolaisena” johonkin Euroopan maahan.

  2. Erikoista tässä asetelmassa on se, että moralistit ovat yleensä yhteiskunnan yläkerrosta, koulutettuja, hyvissä asemissa, heillä on käytettävissään kaikki välineet mielipiteensä ilmaisemiseksi ja levittämiseksi. Ja/tai he ovat ideologisesti sidottuja vihervasemmistolasuuteen ja sen julistamiin teeseihin. Heitä yhdistää varmuus oikeassaolemisesta. He eivät halua kuunnella ’vihapuhetta’, he eivät halua olla ’rasistien’ kanssa tekemisissä. He haluavat elää harhoissaan. Heidän kanssaan on vaikea synnyttää dialogia. Realistit osaavat tehdä johtopäätöksiä näkemästään ja kokemastaan, heillä on sen verran todellisuudentajua ja historiatuntemusta, etteivät usko utopioihin, eivätkä asioihin, jotka kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta. Erikoista tässä on sekin, että näitä realisteja demonisoidaan, heitä leimataan milloin äärioikeistolaisiksi, milloin natseiksi. Julkisen keskustelun monopoli on moraalimielipiteellä. Media, jonka johtotähtenä pitäisi olla totuus, vainoaa toisinajattelijoita, ylistää monikulttuurisuutta, ja nostaa jatkuvasti maahanmuuttajista yksittäisiä onnistuneita tapauksia todistamaan koko maahanmuuton hyödyllisyyttä. Maahanmuuttajien turvallisuudesta ollaan enemmän huolissaan kuin omien kansalaisten. Viranomaisten toiminta perustuu sentimentalismiin, vaikka sen tulisi ensisijaisesti lähteä siitä, että kokonaisuutta hallittaisiin järkevällä tavalla kansalaisten suojelun turvaamiseksi.

    • Halfdan, minustakin on hyvin omituista, että yhteiskunnan eliitti on ihme haihattelijoita, joiden reaktiot, päätökset, kannanotot jne. perustuvat unelmiin ennemmin kuin tarkasti punnittuihin faktoihin.

      Elämme omituisia aikoja.

    • Tällainen näkökulma: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1305654544698

      Yhteenvetona: väkivalta voitti. Ainakin minut.

      En jaksa enää kommentoida asia-argumenteilla saati kertoa tunteitani. Tämä keskustelu ei enää koske minua, koska olen peloissani ja tutkin mieluummin näitä asioita kammioni rauhasta kuin jatkuvassa huolessa lasteni turvallisuudesta.

      Koska olen itse täällä ”varmasti oikealla puolella” ja siten ollut jatkuvasti raiskausfantasioiden kohteena + lapseni uhataan tappaa noin neljännesvuosittain, ymmärtänette, että kommentoin tänään anonyyminä.

      Mitä tulee mainittuun ”julkisen keskustelun monopoliin” – hämmentynyttä naurua.

  3. Minusta tuo islamin puhtaaksipeseminen on myös kätkeyttyä pelkoa ja maagista ajattelua. Kun kieltäydymme tunnistamasta pahaa, se ei voi toteutua. On vaan liian kauheaa myöntää että kyllä, keskuudessamme on nyt yhä enemmän ihmisiä, joiden tavoite on räjäyttää meidät taivaan tuuliin. Ja nämä ihmiset tulivat niiden viattomien mukana. Tietenkin, koska sellainen maailma on.

    En ymmärrä sitäkään miksi Pohjoismaatkin, joilla ei ole siirtomaamenneisyyttä, kieriskelevät tässä kummallisessa länsimaisessa syyllisyydentunteessa, että kaikki paha on vain meidän vika. Miksi se on niin itsestäänselvää, että pakolaisia tuottavien kriisimaiden kansalaisilla ei ole itsellään mitään vastuuta siitä millainen heidän maansa on. Heille ainoa sallittu rooli on uhrin.

    • Maagista ajattelua – kyllä! Ja siihen liittyvää mustavalkoista puhtausajattelua, jonka mukaan ihminen on joko Hyvä tai Paha. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat Hyviä, terroristit Pahoja. Näinollen terroristi ei voi olla pakolainen. Siksi tämä passista kohkaaminen on niin tärkeää: on olennaista osoittaa, ettei terroristi ollut OIKEASTI pakolainen.

      Syyllisyydentunteesta: Scott Alexander esitti kerran (http://slatestarcodex.com/2015/04/19/blame-theory/), että suuri osa ihmisistä toimii epämääräisen sääntöetiikan perusteella. Sen mukaan ihmisten tulee tuntea huonoa oloa vain niistä asioista, joista hän on itse vastuussa. Ja koska Syyrian sota ja siitä johtuva pakolaisuus ovat kamalia, kokevat useimmat huonoa oloa niiden ajattelusta. Ergo, ihmisten epäsrlvä moraalitaju pakottaa heidät uskomaan, että Syyrian sota on jotenkin heidän vikansa.

  4. Jos jaksaisin, tekisin (mahdollisimman) objektiivisen sisältöanalyysin eniten seuratun mediamme tuotannosta. Ihan vaan sanafrekvenssien laskemisella saisi jo kohtalaisen vankkaa evidenssiä. Saati sitten totuusväittämien analyysilla.

    Vaikka tutkijalla ei teoriassa oleteta olevan (vaikka yleensä käytännössä on) ennakkokäsityksiä tutkimuksiensa tuloksista, tunnustan uskovani olettamuksiini siinä määrin, että en jaksa ajatella raskassoutuista prosessia osoittaakseni, että mediamme on varsin vaatimattomalla tasolla, mitä toimituskunnassa silloin tällöin esiintyvän omaehtoisen ajattelun tulosten julkaisuvalmiuteen tulee.

    Eli poliittinen korrektius säätää. Tämän ideologian vaikutusvaltaisia kannattajia ovat mm. Kone Oy, Bonnierin ja Erkon suvut. Ynnä ne tavanomaiset politiikan puolen epäillyt. Jos haluaisin olla ilkeä, kuten haluan, julistaisin MV-lehden hieman hesaria luotettavammaksi, mikä nyt ei ole kovin paljon.

  5. Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta. Omasta puolestani totean, että ajattelen asiaa usein puhtaasti inhimillisestä näkökulmasta. Noissa kertomissasi tyypeissä on varmasti paljon sellaisiakin, jotka tajuavat toiminnansa vahingollisuuden, mutta kun tiettyä epistolaa on julistanut viimeiset viisitoista vuotta, niin kynnys tunnustaa olleensa väärässä on huomattavan korkea. Kasvojen menettämisen pelko on äärimmäisen tuhoava voima.

  6. Kiitos paljon taas kaikille kommentoineille!

    Max Jussila, surullista. Juttu oli Hesarissa tänään niin pientä pränttiä, että melkein tarvitsi suurennuslasia sen löytämiseen… Toisaalta kun Yle kertoi, että USA varoitti Pariisin iskijöistä jo aikaa sitten, tuntui oudolta: pitäisikö olla tyytyväinen, että edes joku osaa tiedustelun ja saa asioita selville vai vielä enemmän huolissaan siitä, että tuo joku ei ole Euroopan maa…

    Halfdan, niin. Ja sitten on niitä ihmisiä suuri määrä (ainakin itse tunnen näitä), jotka kyllä ehkä tietävät ja ymmärtävät (ja henk.koht. toimivat tämän tiedon ja ymmärryksen mukaan), mutta jotka eivät jostain syystä voi, halua tai uskalla tuoda näkemyksiään julki. Taputtavat selkään ja hiljentyvät. Kuten olen ennenkin tuonut esille, tällaiseen – omalla nimellä tapahtuvaan julkituontiin – täytyy kai olla vähän idiootti… joku ruuvi puuttuu selvästi (ding dong). Koska eihän tämä nyt missään nimessä taida minunkaan intressieni mukaista olla.

    Jaana, tuota meidänkin syyllisyyden kehittymistä olen yrittänyt vuosien varrella selvittää lukemalla paljon. Saksa ja Ruotsi ovat ehkä mielenkiintoisimmat maat tässä yhteydessä, jokseenkin eri syistä. Luulen kuitenkin, että kyse on enemmän kulttuurista ja psykologiasta kuin historian todellisuuksista. Suomella olisi verrattomat mahdollisuudet toimia myös uhrina, ei syyllisenä, mikäli taaksepäin katsottaisiin rehellisesti.

    Andekn, juuri noin. Myös kasvatuksella ja koulutuksella on iso roolinsa. Kuulun itse juuri siihen ryhmään, joka on saanut äidinmaidossa huonon omantunnon kaikesta mahdollisesta maailman ongelmasta ja joka ei paljon vanhempanakaan uskaltanut toivoa mitään muuta kuin ”ettei koskaan syttyisi sotaa”. ”Hyvät” ihmiset ovat erittäin oivallisia kasvualustoja tälle. Kun katsoo, missäpäin maailmaa on eniten altruismia, voi tehdä lisää (väärämielisiä) tulkintoja asiasta…

    Nostradamus, tiedän tunteen, uuvuttavaa. Ei jaksa, ihan turhaa. Olet varmaankin laittanut merkille, kuinka heppoisasta ”datasta” oikeanlaisia tulkintoja SAA tehdä, mutta kuinka paljon evidenssiä tarvitaan siihen, että saa tehdä ”vääränlaisia” tulkintoja yhtään mistään. Voin paljastaa, että akatemiassa ongelma on massiivinen… Journalismin tila taasen, siitä en kykene sanomaan yhtään mitään; huokaisen vain. Tunnen sisäpiirejä ja olen menettänyt toivoni.

    Yrjöperskeles, kyllä, tuolla edellä asiaa vähän sivusinkin. Kiinnipitäminen on yleistä ja inhimillistäkin. Tosin itselläni taitaa tässäkin asiassa puuttua joku ruuvi, sillä mielestäni se, että muuttaa näkemyksiään todellisuuden niin vaatiessa, on kunnioitettavaa ja yksinomaan hyvä asia. Olen itsekin tehnyt sitä miljoona kertaa – kutsun sitä kasvamiseksi ja viisastumiseksi. Olisi kamalaa olla 60-vuotiaana samaa mieltä kuin oli 20-vuotiaana! Toisaalta näkemykseni on toki idealistinen, koska se jättää huomiotta muut vaikutteet, kuten sen, että väärästä epistolasta kiinni pitäminen saattaa olla täysin oman edun mukaista. Mitä tosiasioista tai yhteiskunnasta tai yleisestä hyvästä!

    • Tiedustelupiireissä Ranskaa pidetään alan ykkösenä, huomattavasti Yhdysvaltoja edellä. Varoittelijoita oli muitakin. Mutta miten Schengen-alueen sisällä näitä pystytään estämään ilman rajatarkastuksia? Nythän tämä Abdulhamid oli liikkunut sujuvasti maasta toiseen ja jopa kerran pysäytetty Belgian ja Ranskan rajalla. Kymmeniä tuhansia (jossain oli luku ”ainakin 50 000”) väärennettyjä Syyrian passeja on liikkeellä. Englantilainen toimittaja osti sellaisen kahdessa tunnissa Istanbulissa ja hinta oli £ 2000. Hondurasissa jäi kuusi henkilöä kiinni väärennettyjen syyrialaisten passien kanssa. Hondurasissa! Ja Suomessa selitetään asiantuntijoiden ja valtiojohdon toimesta että ei ole olemassa mitään soluttautumista, se on satua, IS-taistelijoilla on varaa tulla virallistakin tietä Eurooppaan vaikkapa turisteina. Niinpä niin.

      Asun Shanghaissa ja kiinalaiset pitävät eurooppalaisia mielipuolina. Nyt presidentti Hollanden lausumien jälkeen Ranskaa kohtaan on osoitettu kasvavaa kunnioitusta.

      Haloset, tuomiojat ja muut jaksoivat valehdella kansalaisille myös EU:n turvatakeiden todellisen luonteen ja Suomen mahdollisuuden nauttia niiden eduista. Tämä asia, ja moni muukin asia olisi tullut esille jo kauan sitten, jos Suomessa olisi aitoja journalisteja, jotka edes tuntisivat asioita, niiden taustoja ja viitsisivät hieman tutkia niitä sen sijaan että ajaisivat väkisin yhtä asiaa verovaroista maksetun lehdistötuen avulla.

      • Täysin samaa mieltä. Mitään muuta ei seuraa kuin lisää ruumiita ja tuhoa. Ihan hippusen vielä jaksan uskoa siihen, että joku asia voisi nyt muuttua (kovassa ytimessä, ei diskursseissa), kun Eurooppa on hiukan hätkähtänyt ja turvapaikanhakijatkin vetävät väärien puolueiden kannatuksia nousuun, mutta totuuden nimissä uskoni ei ole suuren suuri.

  7. Hyvä nimetön (19.11.2015 10:31), kiitos osallistumisestasi.

    Olen todella pahoillani, että koet oman ja lastesi turvallisuuden vaarantuneen. Et ole viestissäsi liian selkokielinen, mutta otaksun, että rasistiääliöt kadulla ja netissä uhkaavat teitä, koska lapsesi ovat ilmeisesti ei-valkoisia?

    Olen blogissa aiemminkin kirjoittanut, kuinka paljon sappeni kiehuu, jos aikuiset (yleensä humalaiset) ihmiset solvaavat lapsia (tai aikuisiakin) kaduilla tai muualla. Tämä on ymmärtääkseni päivänselvää, ja jokainen normaalisti tunteva ihminen kokee niin. Kenenkään ei tarvitsisi sietää mitään tuollaista, kaikista vähiten lasten. Maailmamme ei kuitenkaan ole täydellinen, kuten tiedät. Monet ihmiset kärsivät epäoikeudenmukaisista syistä. Netti on oma maailmansa, ja siellä on sontaa joka lähtöön.

    Mutta mitä tekemistä tällä on minun blogini, tarjoamieni tekstien ja fiksujen kommentaattorien kanssa? Miksi haluat osoittaa kiukkuasi täällä? Luuletko, etten tiedä, että maailmassa on myös idiootteja? Onko kokemallanne rasismilla jotakin tekemistä tässä blogissa esitettyjen asioiden kanssa?

    Entä sitten tuo rasismitutkijoiden juttuun linkittäminen, mitä haluat sanoa? Oletko itse siis rasismin tutkija (tunnen useita henkilökohtaisesti) vai viittaatko yleiseen vihamieliseen suhtautumiseen?

    Olen käsitellyt aihetta blogissa useita kertoja. En tietenkään – järkevänä ihmisenä – ymmärrä, että joillakin on tarve lähettää tutkijoille nimetöntä vihapostia, mutta ymmärrän hyvin helposti, miksi näin tapahtuu. Jos sinä tunnet suomalaista maahanmuuton, rasismin, yhteiskuntapolitiikan ym. tutkimusta (ja sitä julkidiskurssia!) paremmin, sinäkin ehkä ymmärrät. Eikö se ole aika yksipuolista? Syyllistävää? Tietyistä teemoista hiljenevää? Sen lisäksi, että iso osa siitä syntyy aivan muuta kautta kuin tieteellisin metodein.

    Media toimii toki oman logiikkansa mukaan, riepottelee vuoroin mitäkin, mutta en kyllä Suomen mediaa missään tapauksessa voisi ainakaan rasistiseksi väittää!

    Tutkijoiden kokemaa vihapuhetta on tutkittu aika vasta (muistaakseni Tieteentekijöiden selvitys). Ehkä Hesarin juttuun linkittäminen ei ole paras keino ajaa asiaansa… Menemättä asioihin sen syvemmälle totean, että saatan itsekin tietää jotakin vihapuheen, uhkausten ja väkivallan kohteena olemisesta.

    ”Tämä keskustelu ei enää koske minua…”

    Siis mikä keskustelu? Tämä keskustelu täällä blogissa – maahanmuutosta, terrorismista, politiikasta, ideologioista, intresseistä – vai tuo itse esille ottamasi rasismikeskustelu? Oletko osallistunut ensin mainittuun keskusteluun jossakin?

    ”Mitä tulee mainittuun ”julkisen keskustelun monopoliin” – hämmentynyttä naurua.”

    Mitä tarkoitat? Tai anna kun arvaan. Naurat hämmentyneenä, koska sinun maailmassasi julkidiskurssi onkin rasistinen ja kaikkea muuta kuin sitä, mitä täällä kuvataan? Melkeinpä vastakkainen?

    Julkidiskurssi tarkoittaa kuitenkin jotakin muuta kuin sitä, mikä saattaa kuulua juoppojen ja narkkien vieressä metrossa tai jonka saat eteesi selatessasi älykkyysosamäärältään ja elämänhallintakyvyiltään alentuneiden ihmisten netissä olevia tuotoksia. Tarkoitukseni ei ole vähätellä tällaisten uhriksi joutumisen tuskaa, mutta sen yleisyys, näkyvyys tai rakenteisuus ei siltikään ole yhtä merkittävää kokonaisuuden kannalta. Blogissani käsitellään politiikkaa, pääasiassa valtiotasolla, valtamediaa, valtadiskurssia kansalaistoimijoiden parissa, tutkimusta ja tiedettä – joskus myös rasismia. Päähuomio on asioissa, jotka eivät ole yksilökeskeisiä.

    Koska tiedän jo etukäteen, että et aio keskustella itse aiheesta tällaisia heittoja enempää, en jaksa vääntää lisää rautalankaa. Asiat silti kannattaisi osata erottaa toisistaan – siinäkin tapauksessa, että kokee jotain henkilökohtaista.

  8. Lähes käsittämättömän hyvä blogi. Teksti toisensa jälkeen laadukasta kamaa ja harkittuja näkökulmia. Melkein en uskoisi siihen ellet kirjoittaisi sitä nimelläsi. Kykysi todennäköisesti menisivät hukkaan politiikassa, mutta siltikin toivon, että lähtisit sinne. Edes kansakunnan edun vuoksi.

    • Kiitos kehuista, Olli-K! Noinkohan olisi minusta kansakunnan etua ajamaan. Eikö koko termi ole jo kielletty nationalistisena…?

  9. Riippumatta siitä, kumpi osapuoli ”suvakit” vai ”rasistit” on kritiikissään enemmän tai vähemmän oikeassa, maahanmuutto lisää joka tapauksessa jännitteitä kohdemaassa.

    Tämä näkökohta on mielestäni jäänyt turhan vähäiselle huomiolle.

    • Juuri niin! Asioista voi keskustella asioina, ottaa tosiasiat tosiasioina ja tehdä päätelmiä niiltä pohjin. Ei täydellisesti, mutta mahdollisimman hyvin. Ainakin siihen tulisi pyrkiä. Mutta kyllä siihen tarvittaisiin päättäjiä, joita kiinnostaa muukin kuin oma uudelleen valinta ja valitsijakunnan rapsuttelu. Onko tämä politiikassa (enää) mahdollista?

  10. Nostradamus Jr. ”Eli poliittinen korrektius säätää. Tämän ideologian vaikutusvaltaisia kannattajia ovat mm. Kone Oy, Bonnierin ja Erkon suvut.” En malta olla kommentoimatta, koska luin vast’ikään John Simonin kirjan Koneen ruhtinaasta Pekka Herlinistä. Pekka Herlin oli isänmaan mies, hänen innoittajansa oli Niccolò Machiavelli: Milloin on kysymyksessä isänmaan pelastus, ei tule tehdä eroa oikean ja väärän välillä, vaan on epäröimättä seurattava ratkaisua, joka pelastaa maan elämän ja säilyttää sen vapauden (Valtiollisia mietelmiä). Pekka Herlin piti naisia fiksuina, mutta pelkäsi, että naisten tunne-elämä olisi yhteiskunnalle häiriöksi, mikäli naiset ovat näkyvämmin toimivia työelämässä. Koneen säätiö on hänen naispuolisten perillistensä valtakuntaa. Tutkimushankkeita Jakautuuko Suomi ym. suvaitsevaisuuteen viittaavaa. Haluaisin kysyä kaikilta näiltä monikulttuurisuutta tukevilta ja tutkivilta, mitä tapahtuu sitten kun länsimaalaiset ovat yhteiskunnissaan jääneet vähemmistöiksi, ja lännen vapausarvot, mm. sukupuolten tasa-arvo, on vain yhteiskunnan pienen osan kulttuuria. Monikulturismissahan hyväksytään kaikkien kulttuurien samanarvoisuus, islamin kulttuurin naisten alempi arvo osana kulttuuria kuuluu pakettiin, joten muslimien määrän lisääntyessä sukupuolten tasa-arvo ei olekaan enää normi, vaan vain entisen valtakulttuurin jäänne. Kuvittelevatko nämä multikultin tukijat, että muslimit osoittavat sitten suvaitsevaisuutta vähemmistön arvoja kohtaan samalla tavalla kun he vaativat nyt suvaitsevaisuutta nykyisiä vähemmistöarvoja kohtaan. Eivätkö nämä kielen tutkijat näe, että sanat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, viattomuus… merkitsevät ihan eri asioita muista kulttuureista tuleville kuin meille. Imaami sanoi televisiossa Pariisin iskujen jälkeen, että Koraani kieltää viattomien tappamisen, mutta jätti kertomatta, että Koraani ei pidä vääräuskoisia viattomina.

    • ”Kuvittelevatko nämä multikultin tukijat, että muslimit osoittavat sitten suvaitsevaisuutta vähemmistön arvoja kohtaan samalla tavalla kun he vaativat nyt suvaitsevaisuutta nykyisiä vähemmistöarvoja kohtaan.”

      Kyllä, sitä he juuri kuvittelevat. Liberaali ihanne oletetaan niin suureksi ja voimakkaaksi, että sen houkutus kyllä vetää kaikki puoleensa. Ja aika monethan se tosiaan vetääkin, ainakin osittain. Vaan ei kaikkia…

      Mutta joillekin esim. ”tasa-arvo” on vain abstrakti leijaileva idea, joka asettuu sievästi kaikkien niiden päälle, jotka siitä sattuvat kuulemaan.

      • Nyt kun luin koko jutun, täytyy todeta, että ei tuo kyllä ”tuon toisen näkökulman” mielestä varmasti ollut tasapuolinen. Alusta asti vaikutti selvältä, kumpi rintama voittaa faktoilla.

        Jos minun pitäisi – esim. väittelykilpailussa – edustaa ”suvaitsevaista” kantaa, rakentaisin argumenttini paljon vahvemmin moraalifilosofisesti (mutta silti rationaalisesti).

        Itse asiassa tuollainen harjoitelma voisikin olla mukava joskus tehdä. Henkilökohtainen opponenttini on aina niin läsnä, että voisi sen tuollaiseenkin toimintaan valjastaa…

      • Ymmärtääkseni kirjoittajan henkilökohtaiset mielipiteet edustivat ennemminkin ”tuota toista näkökulmaa” – vaikkakin ilmeisesti dialogin kirjoittaminen ja siihen liittyvä tutkimustyö saivat hänet jonkin verran tarkistamaan kantojaan.

        Ja jos sinulla on mitään intoa kirjoittaa vastaavanlaista dialogia, niin kannustan sellaiseen täysin palkein – enkä varmaan ole ainoa.

      • Tämä on muuten jännittävä ilmiö. Olen törmännyt siihen useasti – etenkin yliopistomaailmassa keskivertoa enemmän funtsivien ihmisten kohdalla. Default-positio on kaikilla ihmisillä ”idealistinen”, esimerkiksi siksi, että he eivät ole juuri asiaa ajatelleet. He eivät ole selvittäneet _tässä asiassa_ itselleen faktoja eivätkä ole käyttäneet logiikan oppia tai tieteellistä maailmankatsomusta vaan ”sydämen” puhdasta intuitiota. Monesti siksi, että asia ei koske heitä.

        Kun sitten heidät joskus valjastaa keskusteluun (tai he itse provosoituvat tunnustelemaan uskomuksiaan, ehkä todellisuudessa ilmenevien muutosten vuoksi), alkaa tapahtua muutosta. Idealistista default-positiota ei ole enää mahdollista ylläpitää, se alkaa välttämättä murtua. Sitten onkin kiinni enää ihmisen luonteesta ja itsetunnosta, myöntyykö hän omalle järjelleen vaiko ei…

        Tuosta dialogista. Olenkohan sittenkin liian poliittinen hahmo tarjoamaan toiselle puolelle ihan ilmaiseksi niin paljon loistavia argumentteja. Koittaisivat joskus keksiä itse jotakin relevanttia ja pitävää, hah! Mutta joka tapauksessa: laitetaan hautumaan.

  11. Hei. Mielestäni kirjoitus on ajatuksia herättävä. Kommentissani haluan ensisijaisesti kritisoida kirjoituksen sisältöä.

    Keskeisin kirjoituksessa esiintyvä ajatuksenne vaikuttaisi olevan luonnehdinta julkisen keskustelun olemuksesta, sekä hahmotelma hypoteettisesta ajattelevan ihmisen stereotyypistä. Näiden kahden pääkohdan sekaan vaikuttaisi olevan upotettuna ihmisten asenteisiin vaikuttamaan pyrkiviä väitteitä.

    Luonnehdintanne keskiössä vaikuttaisi olevan ajatus, että julkinen keskustelu pyrkii keskustelemaan pikemminkin keskustelutavoista ja retoriikasta, kuin substanssista. Kirjoituksessa ilmiöön liitetään negatiivisia piirteitä. Luomanne ajattelija-stereotyyppi ilmeisesti havainnollistaa ’oikeamielisempää’ henkilöä, jonka keskustelu ja ajattelu on ’oikeanlaisempaa’ kuin julkinen keskustelu.

    Mielestäni teidän retoriikkaa ja vuorovaikutusta kriittiseen sävyyn koetteleva kirjoitus onkin kovin ironinen, toistaessaan sisällössään käytännössä juurikin kritisoimansa vuorovaikutustavan sisällön.

    Kirjoituksessa esille nostettuja väitteitä ei perustella asiasisältöisesti vaan keskusteluun liitettyjen luonnehdintojen kautta. Mitä sellainen ja sellainen henkilö ajattelee, mistä hän yllättyy. Yms.

    Keskustelija on keskustelun lähde, ajattelija ajatuksen lähde. Siksi on minusta ymmärrettävää pyrkiä luonnehtimaan ajattelijoita ja keskustelijoita, mikäli haluaa ymmärtää miksi keskustelu on sellaista kuin se on, tai miksi ihmiset ajattelevat kuten ajattelevat. Kun havaitaan useiden ihmisten välillä esiintyviä argumentointitapoja, silloin ei keskitytä tarkkaan ottaen yhden henkilön ominaisuuksista kumpuavaan vuorovaikutustyyliin, vaan pikemminkin vuorovaikutustyyliin, joka on jaettu useiden ja erilaisten ihmisten välillä. Vaikka tällaisenkin ilmiön aiheet löytyvät yksilöistä, on merkityksellistä, etteivät yksittäisen ihmisen ominaisuudet ratkaise diskurssin sisällön muodostumista.

    Mielestäni ylläolevissa kappaleissa on jo riittävästi tuotu esille kirjoituksen sisällön ironisuutta.

    Mielestäni perusteltuja asiaväitteitä kirjoituksessa ei ollut lainkaan, ainoastaan sellaisia asiaväitteitä, jotka kirjoittaja odottaa lukijoidensa hyväksyvän ilman argumentteja. Argumenttien puuttuessa jäljelle jäisi lähinnä retoristen sanavalintojen analysointi, eli sen eritteleminen miten kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoidensa asenteisiin ja mielipiteisiin sisältöön liittyvien muotoseikkojen avulla.

    • Kysehän oli nykyajan julkisen (ja akateemisemman) keskustelukulttuurin kritiikistä. Kansainvälisestä näkökulmasta asiaa tarkastellen Suomessa ollaan yhä oppilaita mutta kehittyviä sellaisia niin sanotun oikeaoppisen anglo-liberaalin lähestymistavan omaksumisessa. Tätä kansainvälistä kytköstä tapahtuu ja sitä soisi tuovan enemmänkin esille.

      Englanninkielisten Salonin ja The Guardianin tapaisten laatulehtien sokea piste on hahmottunut jo pidemmän aikaa monikulttuurisuuden apologetiikan ja islamofilian siunaamisen ympärille. Helsingin yliopistossakin on islamofobiaan ja (post)moderniin äärioikeistoon erikoistuneita tutkijoita, jotka saavat medioissa laatuaikaa selittääkseen oman tutkimusheimonsa kantoja hämmentävän vähällä toimittajien kritiikillä – katson tämän ilmentävän nykyisen keskustelun alennustilaa sekä mediassa että yliopistomaailmassa. Meillä ei tunnu paljoa olevan maajidnawazeja, irshadmanjeja, dougmurrayta tai samharriseja, sellaisia älykkötrolleja, jotka pitäisivät edes illuusiota keskustelun tasapuolisuudesta yllä.

      Purran kanssa on helppoa olla samaa mieltä, että (oman tulkintani mukaan) toiseus-etnisyyksien ympärille on rakennettu suojakilpiä, joiden käyttö olisi muualla naiivia, mutta tässä kontekstissa sallituksi nähtyä ja suotavaakin. Se on ihan määritelmällisesti epä-älyllistä ja jopa raivostuttavaa, koska panokset ovat korkealla.

      • Kiitos, juuri niin. Luulen, että ihmisillä ei ole juurikaan käsitystä siitä, millaista se touhu tiettyjen tieteenalojen sisällä todellisuudessa on. Mielestäni se on vielä paljon huolestuttavampaa kuin pinnallisessa (ja usein epä-älyllisessä) kritiikissä (”Kaikki yhteiskuntatiede on p…stä!) annetaan ymmärtää. Suunta akateemisen maailman teeseistä ”maallisen” keskustelun rakentumiseen on päivänselvä. Kun jopa samat ihmiset tekevät politiikkaa (tai ”politiikkaa”) ja tutkimusta (tai ”tutkimusta”) samanlaisilla metodeilla…

        Suomessa on niin vähän kriitikoita, millään osa-alueella. Jotkut ovat tästä sitten kaiketi päätelleet, että kaikki ovat samaa mieltä. Olen asiasta surullinen joka päivä. Miksi tämä on niin kehittymätöntä!

        Jää nähtäväksi, mitä toiseus-suojakilville tapahtuu yliopistorahoituksen kriisin myötä. Ainakin ÅA haki juuri useaa ”minority studies” professoria…

        Jos vähennetäänkin, vähennetään kaikkea tolkullistakin samalla. Suhde säilyy samana…

    • Kiitos kommentista, Henri Karjalainen. Minulle ei ihan avautunut kaikki huomiosi, mutta yritän vastata tässä parhaani mukaan.

      Kirjoituksessa kuvataan, miten julkidiskurssi on rakentunut. Tämä syntyy mm. vallanpitäjien, yhteiskunnan ylemmän tason, median ym. yhteisessä toiminnassa. Tämän lisäksi keskustelua käydään tietysti muuallakin, useammassa ääripäässä ja moderaatisti. Eri rintamilla on erilaisia intressejä, ja erityisesti julkidiskurssi syntyy vahvan sisäisen sääntelyn tuloksena. Rationaalisia argumentaatiota voidaan löytää tietysti kaikkialta, kuten kuvaan, mutta koska ”oikeamielisyyteen” liittyy vahva moralistinen ote, jää rationaalisuus jo lähtökohtaisesti tämän alle. Moraaliakin tietysti voi perustella johdonmukaisesti, mutta näin harvemmin julkisessa keskustelussa tapahtuu. Argumentaatio tapahtuu erilaisten leimallisten käsitteiden avulla, kuten virkkeessä ”Meidän pitää kantaa vastuuta.” Virke – hyvin yleinen julkidiskurssissa – ei kuitenkaan varsinaisesti tarkoita mitään. Tai se voi tarkoittaa mitä vain, kuten politiikassa näemme. Virke on yksinkertaisesti symbolisella tasolla niin voimakas, että sen sisältöä ei konkreettisella tasolla tarvitse (tai edes voi) avata. Kuka nyt vastuun kantamista vastustaisi?

      Mutta mikä on ”vastuu”? Entä ”me”? Keitä ovat ”ei-me”? Miksi ”pitää”? Miten vastuu operationalisoidaan? Miten moraalinen vastuu eroaa muusta vastuusta? Politiikasta?

      Poliittinen filosofia vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta on hyvin tuttua ja kiinnostavaa, mutta ei varsinaisesti yleisen bloggauksen kohteeksi sopivaa.

      Maahanmuuttoon liittyvä julkinen keskustelu on hyvin tarkka puhumisen tavasta, ei niinkään substanssista. On tärkeää ottaa kantaa, yleensä ”moraalisen rekisterin” sisällä. Ilmiö on osin ymmärrettävä, mutta kyllä, mielestäni negatiivinen. Kannatan asiapohjaista politiikkaa ja ongemanratkaisua, en ihmisiin sidottuja hyvä/huono-kategorioita.

      Tietysti käsitys hyvästä ja pahasta aina määrittää politiikkaa, kyse ei ole siitä.

      ”Oikeamielinen” viittaa teksteissäni ”moraalisesti itseään parempana pitävään”, ei mihinkään muuhun. Käytit itse sitä eri tavalla.

      Teksti on monin paikoin ironinen. Kun naiiveilta kannanotoilta riisuu moraalisen itsesäteilyn, jäljelle sää usein tyhjää. Poliitikot itsesäteilevät, koska se kuuluu politiikkaan. Kun muut itsesäteilevät, kyse on jostain muusta. Esimerkiksi jos ”tiede” kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen moraalisen patsastelun, olemme auttamatta hakoteillä.

      On täysin selvää, kummanlaista tapaa käsitellä maailmaa pidän parempana. Blogissani on runsaasti maahanmuuton substanssiin keskittyviä tekstejä – tässä sen sijaan nimenomaan käsiteltiin keskustelun logiikkaa. Sitä miten fakta ja tunne elävät eri maailmoissa, ja jälkimmäinen voittaa ylivoimaisesti sentimentaalisessa politiikassa.

      Jos ajattelet, että ironisoin ihmisten moraalia, olet väärässä. Ironisoin julkista tapaa moralisoida. Sitä, miten hyvin rajattu näkemys kuvitellaan universaaliksi ja kaikkia koskevaksi. Sitä, miten abstrakti ihanne kuvitellaan voitavan ottaa politiikan (jopa tutkimuksen) ohjenuoraksi ilman todellisuuden huomioimista. Sitä, miten tosimaailma on ”väärä” ollessaan kykenemätön heijastamaan huikeita ”moraalisia” vaateita (so. ideologisia).

      Vuorovaikutustyylin ja keskustelijoiden olemuksen käsittely voi olla hyvin hedelmällistä, mutta ei ollut tämän keskustelun aiheena enempää kuin nyt on esitetty. Jos olisin esimerkiksi käsitellyt vasemmiston ja oikeiston välistä keskustelua politiikassa, olisin voinut ottaa tällaisen lähtökohdan. Ainakin vielä muutama vuosi sitten tällaisia graduja tehtiin oikein urakalla. En kuitenkaan itse ole kovin kiinnostunut esim. puolueiden retoriikasta sellaisenaan.

      Lisäksi lähestyn asiaa yhteiskunnasta (ja rakenteista) katsoen. Minua kiinnostaa ennen muuta se, jos (ja miksi) yhteiskunnassa on kannatettavaa puhua ja esiintyä tietyllä tapaa (mitä hyötyä siitä on), verrattuna johonkin toiseen tapaan. Toki tiedän tutkimuskirjallisuudesta, että ”poliittiseen” luonteeseen ja järkeilytapaan voidaan hakea selitystä vaikkapa geenitasolta, mutta olen itse kiinnostuneempi ihmisen ulkoisista mekanismeista. Esimerkiksi siitä, miten yhteiskunnallinen asema, koulutus tai tulotaso vaikuttavat.

      Minulta jäi kommenttisi punainen lanka näkemättä, joten tämän kattavammin en voi vastata.

  12. Halfdan: Kone Oy:n mainitseminen perustuu yhtiön voimakkaaseen tukeen Uusi Suomi-nettilehdelle, jonka linja on, no, se tavallinen. Kone Oy jakaa myös rahallista tukea monille tahoille, ja se jakauma on, no, se tavallinen.

  13. Kiitos Riikka erinomaisesta blogista!

    Koska mainitsit ylempänä tuntevasi useampia maahanmuuttotutkijoita, niin kiinnostaisi tietää, oletko huomannut heidän piirissään viime aikaisten tapahtumien johdosta minkäänlaista ilmapiirin tai asenteen muutosta? En siis viittaa mahdollisiin häirikköihin vaan itse asiaan. Toisaalta ymmärrän, jos et halua tällä hirveästi spekuloida, mutta toisaalta suuresti kiinnostaisi tietää miten ihmiset, jotka aiemmin puhuivat vain rikkauksista ja voimavaroista ajattelevat nyt, kun Ruotsikin on nostanut kädet pystyyn ja nuo voimavara-puheet eivät mene enää missään läpi.

    (Toisaalta en välttämättä olisi täysin odottomatonta, jos tuntisit enemmän realistisemman lähtökohdan omaavia tutkijoita, kuin yo. kaltaisia stereotypioita.)

    • Kiitos kommentistasi! Mitenkähän asian nyt muotoilisi… Minulla ei viime ajoilta ole suoraa ensikäden kokemusta, mutta en usko tutkijoiden ”asenteiden” riippuvan tapahtumista.

      Noin yleisesti voisin sanoa, että yhteiskuntatiede ei myöskään toimi niin. Empiirisessä tieteessäkin muutokset näkyvät pitkällä viiveellä, mutta teoria- ja metodologiavetoisessa eivät välttämättä lainkaan (tai ei ainakaan niin kuin tässä tarkoitat). Maahanmuutto on monimutkainen ilmiö, joka koskettaa monia tieteenaloja ja niiden sisäisiä paradigmoja. Tutkija, joka keskittyy esim. rasismiin ja tekee etnografista tutkimusta, on tietenkin erilaisessa suhteessa käsillä oleviin muutoksiin kuin esim. taloustieteilijä, joka on kiinnostunut ilmiön euromääräisistä numeroista.

      Yleisluontoisesti totean vielä, että mitä subjektiivisempi metodologia, sitä vähemmän mikään tosimaailman ilmiö tai muutos siinä vaikuttaa tutkimukseen. Vaikutteet tulevat muualta.

  14. Akateemista, poliittista ja journalistista ketkuilua:

    Jos ei voi kasvojaan ja arvovaltaansa menettämättä keskustella aiheesta asiallisesti, niin jäljelle jäävät nämä perusvaihtoehdot:

    1. Keskustelijoista keskusteleminen.
    2. Keskustelemisesta keskusteleminen.
    3. Epäasiallinen keskusteleminen, jossa syytetään asiallista vastapuolta epäasiallisuudesta. (”Ville Ranta -metodi”.)
    4. ”Analyyttinen keskustelu” eli tartutaan detaljiin, juututaan käsittelemään sitä, jos menetelmä ei toimi, niin tartutaan detaljin detaljiin, juututaan käsittelemään sitä ja jatketaan detaljindetaljindetaljindetaljindetaljiin asti jossa vaiheessa syytetään vastapuolta siitä, että tämä käsittelee täysin epäoleellisia asioita eikä osaa hahmottaa kokonaiskuvaa ollenkaan. (Erään tässä nimemättä jäävän ”tutkijan” lempimetodi.)
    5. Moraalisäteily. Väitetään, että moraaliset seikat muodostavat sellaisen määräävän lähtökohdan, ettei dataa, matematiikkaa, muuta tietoa tms. voi huomioida.
    6. Äläwäbä. Estetään hankalia asioita esille tuovia tahoja tuomasta mitään esille tauottomalla päällemölyämisellä. (”Palestiinalaismetodi”)
    7. Moraalinen kompromettoiminen. Pakkosyötetään julkisuuteen sellaista näkemystä, että hankalia faktoja käsittelevät ovat ihmishirviöitä, joille ei saa antaa sanan- tai vaikutusvaltaa sen takia että nämä ovat epäihmisiä. (Ruotsidemokraattien ja Halla-ahon marginalisointiin käytetty menetelmä.)
    8. Juridinen kompromettoiminen. Syytetään vaikka sotarikoksesta vaikkei olisi sotaa, rikosta eikä aihetta. (”Demlamenetelmä”)

    jne. jne. jne.

    Onneksi netti muistaa kaikki nämä ja monet muutkin kakanviskomiset ja myös -viskojat.

    • Kiitos Juhani, tämä oli hyvä (ja hauska) tiivistys. Tuo analyyttinen menetelmä on ollut taas kovassa käytössä mediassa. Tänään olen lukenut ainakin Höblästä, Hesarista ja Yleltä hiusten halkomista erilaisista (jonninjoutavista) faktayksityiskohdista. Tai vaikka siitä, millä nimellä ISIStä pitäisi kutsua. Ja millä ei. Ja miksi ei. Mutta toisaalta.

      Daa? Kutsuttakoon vaikka nimellä Leipuri Hiiva. Onko sillä väliä?

      Ja Brysselissä odotetaan sotaa.

  15. ”Dominoiva diskurssi syöttää omat uskomuksensa ja periaatteensa muille ja kaikkien keskustelijoiden on toimittava näiden varassa – vaikka ne olisivat alkujaankin virheellisiä. ”

    Ilmeisesti tästä johtuu se riipaisevan surullinen ja ontto tunne rinnassa, kun katsoo esimerkiksi A-studion ”keskusteluja” nykyisestä maahanmuuttajatulvasta ja -tilanteesta. Tunnelma on kuin teatterissa, jossa ns. näennäisen objektiivisen toimittajan tarkoitus on ohjailla näennäisen objektiivisia ja analyyttisia kommentoijia.

    Eilisessä A-studiossa pyöriteltiin jo tuhannetta kertaa samoja kliseitä ja multikulti-uskontunnustuksia hieman eri muodoissa. Vihreä veronkiertäjä Hautala esiintyi humanistisen huolekkaana Pariisin massamurhasta ja totesi, että ”sopeutuksen ongelmat” ovat osasyynä iskuun. Se tosiasia, että osa murhaajista oli kait toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia ei häirinnyt moraalista paatosta yhtään. Politiikassa ei kait yleensä tosiasioiden anneta häiritä hyvää propagandaa.

    Kanervan Ilkka, poliittinen taituri, joka tietää politiikan pelisäännöt ja osaa poliittisen korrektiuden katkismuksen ulkoa, vaati kansalaisten turvallisuuden parantamista ja täytti puheenvuoronsa huolessa olen-kliseillä.

    Tietenkin kaiken yllä oli huoli islamofobian noususta Euroopassa ja pelko , että äärioikeistolaiset puolueet lietsovat sitä Pariisin taphtumien jälkeen.

    Haavikko sanoi aikoinaan oleellisen, joka sopii islamofobiaan kun nyrkki silmään. Islamin liittyvän pelon ja inhon lietsominen on mahdotonta, koska he eli muslimit tekevät sen itse.

    • Näinpä juuri, Arska Havu. En ole vuosiin jaksanut katsoa moisia teattereita, kun ei tv:täkään ole – mitäpä niillä itseään kiusaamaan.

  16. Islamofobiasta kirjoitti Thomas Nydahl Snaphanenissa (20.11.) Robert Redekerin vanhan artikkelin pohjalta. Islamofobia-sana on alkuaan iranilaisen pappisvallan käyttämänä osoitettu iranilaista feminismiä vastaan, koska haluttiin alistaa heidät käyttämään huivia. Myöhemmin sanaa käytettiin Salman Rushdieta vastaan vihan nostattamiseksi. Lännessä islamofobiaa alettiin käyttää niitä vastaan, jotka esim. eivät hyväksyneet musliminaisten erillisiä uintivuoroja uimahalleissa tai vastustivat huivin käyttöä kouluissa ja muissa julkisissa laitoksissa. Islamofoobikkoja olivat siis ne, jotka eivät hyväksyneet sukupuoliseparaatiota. Islamofobia-sana on selvästi taistelutermi, siksi onkin naiivia, että antirasismin ja liberaalin yhteiskunnan kannattajat ottivat sen myöhemmin käyttöön vastustajiaan kuvatessaan. Toisin sanoen kävi niin kuin islamistit olivat toivoneetkin ja alettiin nähdä islamofobia ja antisemitismi samanarvoisina ja laitettiin yhtäläisyysmerkit islamofobian ja rasismin välille.

    Islamofobia-termillä haluttiin myös sulkea ovet sekulaarilta ja nykyaikaiselta uskontokritiikiltä. Ruotsissa tässä on onnistuttu erittäin hyvin. Jokainen, joka on kirjoittanut kovaa kritiikkiä islamista, on saanut otsaansa islamofobin leiman, mistä on hyvin vaikea päästä eroon, koska yleinen mielipide ottaa kaikki islamofobia- ja rasismisyytökset niin vakavasti.

    Redeker sanoo, että islamofobia-sana on islamisteille hyvin tärkeä, se on ansa, millä tasavallan (tässä tapauksessa Ranska, hän siis kirjoitti alkuperäisen tekstin ranskaksi) sekulaarit instituutiot saadaan pidättäytymään uskontokritiikistä ja uskonyhteisö (islamilainen) voi jatkaa naisten alistamista ja totalitarista miesvaltaa. Tällä tempulla saadaan suvaitsemattomuuden ja fundamentalismin suojelu näyttämään vapauden ja suvaitsevaisuuden puolustamiselta. (Islamofobin – tillbaka till frågan om ordets ursprung och bakgrund).

    • Mielenkiintoinen kommentti islamofobiasta. Ko sana kuuluu kiinteästi monikulttuuriseen uuskieleen, jonka avulla hallitaan tiedotusvälineitä, ohjataan poliitikot poliittisesti korrektille tielle ja demonisoidaan ihmisiä, jotka näkevät monikulttuurin vähemmän tavoittelemisen arvoisena asiana.
      Pari kolme vuotta sitten laittomasti maahantulleita ihmisiä kuvattiin oikealla ja totuuden mukaisella sanalla. Rajan ylittivät silloin ”laittomat maahanmuuttajat”. Nyt termi on täysin pannassa ja sen käyttäjä saa valonnopeudella otsaan rasistin leiman. Punavihreä Isoveli valvoo.

      • Nimetön, kyllä, ”uuden uljaan kielen” vaatimukset hyväksytään yhä kiihtyvällä tahdilla. Huomaan tämän median lisäksi esim. akateemisessa kielessä. Käsitefetisismiä – uusia välttämättömiä termejä, kiertoilmaisuja, parannuksia. Ja mikäli et alistu, joudut käyttämään reippaasti voimavaroja sen selittämiseen, miksi et. Helpointa onkin alistua.

    • Halfdan, todella kiinnostavaa tietoa! En ole ollut lainkaan tietoinen tuosta islamofobia-termin alkuperästä. Tähän lienee pakko perehtyä lisää!

      Houellebecqin uudessa kirjassa tuodaan hyvin esille se, miten naisten alistaminen on islamisaatiossa kaiken ytimessä. Siellä muuten herra Rediger ymmärtää asian ensimmäisten joukossa! En tiedä, kutsuisiko hahmoa ennemmin opportunistiksi vai penaalin terävimmäksi kynäksi.

      Naisten alistamiseen liittyvät asiat eivät todenteolla tule (maahanmuuttokeskeisen) yhteiskuntakritiikin kohteeksi ennen kuin siihen osallistuvat naiset. Toistaiseksi näin ei juuri ole. Maa on täynnä feministejä, mutta kenelläkään ei ole mitään sanottavaa tästä asiasta.

      Muuten, tuolla toisaalla kun itkin suomalaisten kriitikkojen puutetta, niin miten näkisit asian Tanskassa: onko siellä avoimempi keskustelukulttuuri ja enemmän esim. keskieurooppalainen kritiikin ilmapiiri? Tällaisen kuvan ainakin olen itse saanut.

      • Tanskan keskustelukulttuurista. Tanskalaiset ovat suorasukaisempia, ja varsinkin Muhammed-pilakuvien jälkeen ovat puhuneet puhumasta päästyäänkin sananvapaudesta. Julkinen keskustelu jakaantuu toisella lailla kuin Suomessa; Suomessa virallinen totuus on maahanmuuttomyönteinen, Tanskassa jakaantunut. Tanskan lehdistö ei puhu yhdellä äänellä, vaan Jyllands Posten, Berlingske Tidende, Information, Politiken suhtautuvat monikulttuurisuuteen, islamiin ja maahanmuuttoon vaihtelevasti. Tanskan Kansanpuolueen nousu vallan ytimeen on nuivistanut myös Sosiaalidemokraattien maahanmuuttokäsityksiä. TV2:ta pidetään kaikkein poliittisesti korrektimpana. Yleisesti ottaen on paljon hyväksytympää olla islam-vastainen ja kritisoida maahanmuuttoa kuin Suomessa ja varsinkin Ruotsissa, missä tanskalaisten keskustelukulttuuria pidetään liian avoimena, mutta kadehditaan kriittisissä piireissä. Rasisti-syytöksiä ei julkisuudessa juuri näe, koska poliitikot ovat vetäneet perusteettomia syytöksiä oikeuteen ja voittaneet juttunsa, eikä rasismistakaan kovin paljon näe puhuttavan, mikä on vaikuttanut keskustelun tason nousuun ja suurempaan asiakeskeisyyteen. Tanskalaisen kulttuurin puolestapuhujia huolettaa maahanmuutto, tanskalaiset ovat ylpeitä pienen maansa saavutuksista, ja pelkäävät erityisesti islamin vaikutusvaltaa, mutta niin suuresti sananvapautta puolustavia, etteivät ole kieltäneet edes Hizb ut Tahrir -liikettä, mikä monissa maissa on kielletty. Toisaalta salafisteja arvostelevat myös vasemmiston poliitikot. Suomessahan islam saa vasemmistolta melko lailla hyväksyntää olipa suuntaus mikä tahansa. Tanskalaiset ovat rohkeita tekemään aloitteita kansainvälisillä areenoilla, he ovat paljon EU-kriittisempiä kuin suomalaiset, ja pitävät puoliaan, eivät esimerkiksi osallistu pakolaisten taakanjakoon.

      • Halfdan, kiitos tästä, kuulostaa terveelliseltä ilmapiiriltä. Tuollaisen kuvan olen itsekin saanut. Suomella on vielä vähän tekemistä…

  17. Koska yleinen keskustelu aiheen ympärillä on harvoin faktakeskeistä, on mielenkiintoista havaita, millä tavalla erilaisia tunnetiloja nähdään ja suvaitaan eri tahoilla.

    Valtaväestön ei tule antaa pelolle tilaa, pelätä ei saa. Valtaväestön pitää tehdä kaikkensa, jottei se ruoki (netti)vihaa, joka voisi lisätä islamofobiaa. Viha ja pelko ovat kiellettyjä tunteita. Valtaväestön tulee olla aina ja kaikkialla suvaitsevaista ja ymmärtäväistä, vain suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita. Kaikkialla rehottavaa rasismia pitää paheksua ja hävetä kollektiivisesti.

    Tulijat ovat syystäkin peloissaan rasismin eri muotojen takia, tämä on täysin luonnollista. Tulijoiden juutalaisviha on vaiettu kuoliaaksi ja jos he ovat muutenkin vihaisia, syy on tietenkin rasistien. Suvaitsevaisuudesta puhutaan joka ikinen päivä, mutta tulijat katoavat keskustelusta viikoksi, kun käydään Pride-marssilla. Tulijoista kerrotaan sydäntäriipaisevia kertomuksia, he voivat olla ylpeitä kulttuuristaan.

    Rakkaus on ainakin vielä toistaiseksi melko harvoin esillä näissä keskusteluissa, aiemmin toki selitys oli, että moni tulija saapuu Suomeen ”rakkauden tähden”, mutta tämä ajatus on viime aikoina häipynyt otsikoista, sen tilalle on tullut hieman miedompia tarinoita lapsista, perheistä ja ihmisten haaveista paremmasta elämästä ja tulevaisuudesta.

    Näen tilanteen melko kaksijakoisena enkä oikein usko, että siihen tulee muutosta lähitulevaisuudessa nykyisen ilmapiirin vallitessa. Perinteistä mediaa äärimmäisen harvoin seuraavana nämä asiat osuvat silmään lähes aina valtamedian tuotoksia lukiessa, mutta voisin kuvitella monien säännöllisesti perinteisiä viestimiä seuraavien olevan jo täysin turtuneita ja sokeutuneita tälläisiin jaotteluihin (jaotteluista nämä eri ryhmillä sallitut ja varatut tunteet ovat toki vain yksi esimerkki).

      • Nimetön, laitoin tuon linkin tuohon uutiseen, koska siinä mielestäni näkyi äärimmillään se, miten tietyt tunteet kielletään toisaalla ja toisaalla ei. Samalla hetkellä ylen etusivulla kerrottiin siitä, kuinka ”EI SAA VIHATA!” ja ”EI SAA PELÄTÄ!” suhteessa islamistiterroristeihin ja sitten toisaalta, kuinka inhimillistä ja hyväksyttävää näin onkin tuntea silloin, kun tekijä ei nauti vähemmistösuojelusta. Karmeaa!

        Miten ihmisiltä voidaan kieltää tunteet? Miten läheisiään menettäneiltä ihmisiltä voidaan kieltää viha, katkeruus ja epätoivo? Kun nyt katselen noita kuvia Brysselistä, mitä muuta voi tuntea kuin kauhua ja pelkoa? Tätäkö me oikeasti haluamme?

  18. Näinhän tuo asia on. Kun päitä katkotaan suorassa lähetyksessä, ihmisiä käristetään hengiltä ja kun terrori-isku tappaa täysin viattomia ihmisiä satamäärin keskellä suurkaupungin arkista perjantai-iltaa niin siitä huolimatta ei saisi pelätä. Voi aikoja.

    HS tänään jatkoi propagandaa. Kari Huhta otsikoi kolumnissaan, että Terrorismin pelko on todellinen (!) uhka. Artikkelissa suoranaisesti vähätellään terroristien tekoa ja samalla loukataan niitä yli sataa uhria ja heidän läheisiään : ”Terrorismi ja pakolaiskriisi eivät ole Euroopalle todellisia uhkia. (!) mutta niiden herättämä pelko on.”

    Kyllä on aika paksua tekstiä, totean minä. Ja vielä kertaus; islamiin ja muslimiin liittyvää pelkoa ja epäluuloa ei kenenkään tarvitse lietsoa. He tekevät sen täysin itse.0

    • Nimetön, kiitos kommentista. Sama kolumni täälläkin päässä aiheutti vähän kakomista eilisaamuna.

      Kun tuota lehteä katsoo, ei sitä taida kovin moni enää ottaa järin vakavasti. Mielipidesivu on ihan farssi, Vieraskyniin ei saada enää mitään tolkkua eikä kukaan taida jaksaa osallistua minkäänlaiseen debattiin. Kolumnit kertovat joko siitä, miksi reppureissaaminen kyllästyttää tai ovat tällaisia kansalaisia oikeaan toimintaan ja käytökseen ohjaavia paimentolaistiedonantoja. Jäljellä olevat duunaritoimittajat on vedetty niin ahtaalle yt:iden tuloksena, että perusuutistoiminnan kanssakin alkaa olla vähän niin ja näin. Säälittävää.

  19. En jaksa lakata ihmettelemästä sitä suurta ideaalia joka suvakkeja ajaa eteenpäin. Mikä se edes on? Mitä he ajavat takaa? Mikä on se ihanne jota he tällä kaikella tavoittelevat?
    En jaksa ymmärtää miten he voivat kiepauttaa keskustelua tuosta noin vain, kuin kalaparvi aivan muille urille kuin mitä on jokaisen silmien edessä nähtävänä.
    Aiemmin oli naivia ja vihaa lietsovaa puhua mahdollisesta terrorismin rantautumisesta eurooppaan. Nyt asia on käännetty siten että ”ettekö te näe että pakolaiset ovat jo ’meitä’ ja ovat lähteneet karkuun juuri näitä samoja terroristeja”. Selvä. Mutta aloitimmeko me keskustelun siitä miten jyvät poimitaan akanoista? Emme. Nyt jauhetaan vain ”pakolaiset ovat syyttömiä”. Ei haluta tunnustaa että terrorismin rantautuminen on pakolaisaallon yksi haitta. Ei terrorismi tapahdu nyt sattumalta Euroopassa. Terrorismia toteuttavat samat kansalaisuudet jotka tänne nyt massamuuttavat.
    Oudointa on että samaan aikaan muualla pohditaan schengen sopimuksen purkamista tai ainakin mielekkyyttä. Voidaan siis jopa päätyä sulkemaan rajat ilman että ollaan käyty minkäänlaista järkevää keskustelua maahanmuutosta sitä ennen. Miten tämä on täyden sananvapauden aikana mahdollista? Mikä siinä on ettei asiasta kyetä keskustelemaan?? En ymmärrä.
    Mitä nykyfeministeihin tulee, ovat he mielestäni täysin kuutamolla. He tuntuvat keskittyvän kahteen asiaan, alistettujen naisten asemien hyssyttämiseen (prostituoidut ja hunnutetut) sekä kaikkien biologisten erojen kiistämiseen (sukupuoli ja rotu ovat kulttuuria eivät biologiaa). Minusta tämä ei ole feminismiä vaan kieroutunutta sosialismia.
    Olen huolissani naisten asemasta ja tasa-arvosta (vanhukset, heikot ym). Näitä arvoja tunnutaan nyt tuhoavan monelta suunnalta.

    • ”Voidaan siis jopa päätyä sulkemaan rajat ilman että ollaan käyty minkäänlaista järkevää keskustelua maahanmuutosta sitä ennen.”

      Niin, eikö ole hullua! Ruotsin tilanne on karmea. Siellä nuo ilmeisesti luikahtavat kuin koira veräjästä, vaikka kaikki on mennyt tiettyjen tahojen jo aikaa sitten ymmärtämää reittiä pitkin. Hyss hyss aina jossain, sitäkö on politiikka. Vai sitäkö on ylimielisten ja arroganttien liberalistien politiikka…

  20. Mitä tulee Brigitte Gabrielin linkkiin, en innostu.
    Hän ei vastaa kysyjän kysymykseen vaikka asia sinänsä olisi oikea ja hyvin perusteltu.
    Juuri tällaisia huutavia, yhden asian ’miehiä’ en toivo Suomeen. Tyypillinen jenkkimesooja.
    Alla olevasta linkistä näkee ehkä paremmin Gabrielin kykenemättömyyden rakentavaan keskusteluun.

    • No juu, Jenkeissä molemmat laidat mesoavat suomalaiseen makuun aivan liikaa. Konservatiivinäkökulmat ovat niihin tottumattomalle usein vain niin, niin… raikkaita!

  21. Poliittinen korrektius, jonka ansiosta keskustelu liberaalille vaikeista asista jää pinta- ja/tai metatasolle, on syvällä kulttuurissa. Se vaikuttaa jopa meissä, jotka ainakin omasta mielestämme olemme karistaneet sen harteiltamme. Sen takia siitä on vaikea päästä eroon lyhyessä ajassa, ennen kuin todellisuus potkii tosissaan päähän.

    Poliittisesta korrektiudesta luopuminen tapahtuu yksilötasolla, kun liberaalin politiikan koko tuhovoima käy ilmeiseksi. Liberaali politiikka on kivaa harjoittajalleen niin kauan, kun ongelmat voidaan selittää opin mukaisesti ”rasismista” johtuviksi. Joskus liberaali saattaa herätä ja huomata olallaan vilkuilevan epäilyksen pirun ja siirtyä voiman pimeälle puolelle tai nielaista Matrix-termillä ”punaisen pillerin”.

    Liberaalin politiikan suurin heikkous on se, että tulokset ovat huonoja, usein katastrofaalisia. Loputtomiin liberaalin politiikan huonoja tuloksia ei voi selittää.

    Jopa siinä vaiheessa, kun ongelmat ja niiden aiheuttaja alkavat olla ilmiselviä, opin uskollisimmat puolustajat turvautuvat sanojen kieltämiseen ja vastapuolen retoriikan tuomitsemiseen. Sanat ovat kaikissa totalitarismiin taipuvaisissa opeissa vaarallisia.

    • Kiitos kommentista, Vasarahammer. Minä taasen pelkään, että poliittinen korrektius voisi julkisena menetelmänä olla voimissaan vielä senkin jälkeen, kun (teoreettisesti) jokainen yksilö siitä luopuisi. Niin monet yhteiskuntamme merkittävät rakenteet noudattavat PC:n oppeja jo niin puhtaasti, että mitä jos rakenne (ja sen sisältämä ja välittämä valta) vain jatkaa sitä? Eihän kenenkään tarvitse edes uskoa hölynpölyyn, kunhan kaikki näyttävät uskovansa.

      Luin äsken jostain opetushallitusjutusta niin pahimman luokan PC:ää, että ehkä olen vielä hieman tolaltani ja siksi taipuvainen näin negatiivisiin mietteisiin…

  22. ” Niin monet yhteiskuntamme merkittävät rakenteet noudattavat PC:n oppeja jo niin puhtaasti, että mitä jos rakenne (ja sen sisältämä ja välittämä valta) vain jatkaa sitä?”

    Näinkin voi käydä. Itäisen Keski-Euroopan kommunistimaiden viimeisinä elinvuosina järjestelmään ei kai uskonut juuri kukaan. Järjestelmä kuitenkin kesti pystyssä, koska Neuvostoliitto hengitti niskaan. Järjestelmät romahtivat, kun Neuvostoliitto lakkasi tarjoamasta veljesapua.

    Jos unohdetaan salaliittoteoriat, länsimainen poliittinen korrektius on sisäsyntyistä ja seurausta länsimaisen marxilaisuuden muuntautumisesta. Sillä ei ole ulkoista tukijaa vaan se elää ja voi hyvin lähinnä kansainvälisissä järjestöissä, yliopistoissa ja mediassa. Sieltä sen vaikutus leviää syöpäkasvaimen tavoin muuhun yhteiskuntaan lähinnä virkakoneiston, koulujärjestelmän ja median myötävaikutuksella.

    Poliittinen korrektius on tavallaan ottanut kristinuskon tyhjäksi jättämän paikan eli se on nyky-yhteiskunnassa lähin uskontoa vastaava järjestelmä. Siksi sen tuhoaminen on paljon vaikeampaa kuin kommunismin, joka oli Itä-Euroopassa ulkoa pakolla tuotu järjestelmä.

  23. Nyt uutisoidaan lisääntyvistä turvapaikkahakemusten perumisista. Suvaitsevaisto on hipihiljaa. Mites se menikään niiden kovassa hengenhädässä olevien nuorten ns. ipad miesten kanssa? Entä olivatko näiden motiiveja epäilleet oikeassa vai väärässä?
    No, lähes kaikkien palaajien omaisethan ovat sairastuneet, joten ehkä siellä tosiaan on joku vakava epidemia….

    • Niin, politiikka on hetkellistä. Ei enää ole oleellista puuttua tuollaisiin asioihin, nyt ollaan jo seuraavassa jutussa. Elä hetkessä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s