Tolkku, kansainväliset sopimukset ja suunnanmuutos

legal-1143114_960_720

pixabay.com

Kansainväliset tai EU-sopimukset eivät itsessään ole mikään autuaaksi tekevä asia. Kyse on aina valtioiden tulkinnasta. Ihmisoikeuksien suhteen ei ole edes rumasti sanottu, että valtiot tulkitsevat sopimuksia ja kansainvälistä lakia kuten tahtovat. Se, että maamme, muiden pohjoismaiden rinnalla, yleensä noudattaa sopimuksia ja tulkitsee niitä suotuisasti (eli noudattaa korkeampia standardeja kuin velvoitetaan), ei tarkoita sitä, että koko maailma toimisi näin. Edes koko EU ei toimi näin. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, suurin osa ”hyvistä” valtioista noudattaisi ihmisoikeuksia myös ilman sopimuksia – suurin osa ”pahoista” valtioista ei noudata niitä edes, vaikka ovat mukana sopimuksissa. Tämä sitten monissa yhteyksissä aiheuttaa vapaamatkustajuutta ja sitä, että toisten taakka vain on kohtuuttomasti suurempi.

Presidentti Niinistö kritisoi paljon julkisuutta saaneessa puheessaan sitä, että ihmisillä tuntuu olevan subjektiivinen oikeus tulla maahan vain sillä perusteella, että he osaavat sanoa asylum raja-alueella. Tottahan se on. Ihmisillä ei pakolaissopimuksen perusteella vain tunnu olevan vaan on subjektiivinen oikeus hakea turvapaikkaa minkä tahansa valtion rajalla. Tähän seikkaan monet lakimoralistit ovatkin tarttuneet. Asia ei kuitenkaan ole läheskään näin yksinkertainen, ja toivon, että presidenttiä olisi informoitu asiasta, jotta hän olisi kyennyt ärtymyksestään huolimatta puolustamaan kantaansa paremmin puheesta ”hämmentyneitä” tai siitä yöunensa menettäneitä vastaan.

Valtiot eivät koskaan suostuisi allekirjoittamaan pakolaissopimusta, joka velvoittaisi heitä ottamaan vastaan kaikki rajoille saapuvat ihmiset. Vaikka Geneven sopimus on allekirjoitettu oloissa, jotka olivat tälle poikkeuksellisen otolliset – toisen maailmansodan jälkeen, juutalaiskysymyksen kolkutellessa länsimaiden kollektiivisia omiatuntoja – edes silloin valtiot eivät olisi suostuneet luovuttamaan niin oleellista osaa suvereniteetistaan. Jos sopimusta neuvoteltaisiin nyt, siitä ei missään nimessä tulisi lähellekään niin vahva. Kyseessä on aikansa tuote, joka soveltuu 2010-luvulle hyvin huonosti, monestakin syystä. Kriitikot tietävät tämän hyvin, mutta siitä huolimatta huutelevat ”sopimuksen parantelun” perään, kuten kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemikin perjantaina aamu-TV:ssä.

Mielestäni on ihmeellistä, että Koskenniemi, jonka akateemisen uran suurin idea on nimenomaan ollut se, että kansainvälistä lakia ohjaa politiikka, unohtaa tämän analysoidessaan tilannetta. Minusta tuntuu, että kansainväliseen lakiin ja ihmisoikeuksiin keskittyneillä tutkijoilla ja asiantuntijoilla ovat menneet puurot ja vellit sekaisin. Todellisuutta eletään edelleen politiikan, vallan ja intressien määrittämässä maailmassa, ei akateemikoiden kaunopuheisessa fraseologiassa. Tosimaailmassa jokaisella oikeuden haltijalla tulee olla vastassaan myös se, joka on tuon oikeuden velvoitettu täyttämään. Kirjoissa ja utooppisissa maailmankuvauksissa näin ei tarvitse olla. Siellä on vain kullattuja oikeuksia oikeuksien perään sekä narinaa siitä, kuinka valtiot tai näiden yhteenliittymät eivät koskaan kykene kohoamaan näiden vaatimusten tasolle. Ad infinitum.

Tämän tosiseikan tunnustaminen ei tietenkään vielä itsessään vie asiaa yhtään eteenpäin. Päinvastoin sen pitäisi vain olla pohja, jonka päälle kaikki muu analyysi ja tavoitteet voidaan muotoilla.

Geneven pakolaissopimus siis todellakin säätää (subjektiivisesta) oikeudesta hakea turvapaikkaa. Se ei kuitenkaan säädä oikeudesta saada eikä velvollisuudesta antaa turvapaikkaa tietyssä valtiossa. Vastaavanlaista sisältöä voidaan löytää kaikista muistakin ihmisoikeuksia koskevista sopimuksista. Pakolaissopimuksen tärkein periaate on non-refoulement, joka tarkoittaa sitä, että ihmistä ei saa palauttaa alueelle, jossa tämä oletetusti voisi joutua vainon tai vainon uhan kohteeksi, sen jälkeen, kun hän on sieltä tullut pois. Ihminen, joka juuri paraikaa kärsii alueella eikä siis ole ylittänyt rajaa, on paljon heikommin kansainvälisen lain suojeluksessa, oikeastaan ei ollenkaan.

Toisekseen kansainväliset pakkosiirtolaisuuteen keskittyvät sopimukset, myös EU-tasolla, kirjaavat taakanjaosta. Kuten viime kuukausina olemme EU:n tasolla nähneet, taakanjako ei onnistu edes näennäisesti samankaltaisten ja vapaaehtoisesti yhteen liittyneiden maiden tasolla. Mikäli se onnistuisi, se olisi todennäköisesti sekä eettisin että tehokkain tapa hoitaa pakolaisongelmaa. Tällöin pakolaisiksi pääsisivät heikoimmassa asemassa, henkilökohtaisen vainon kohteena olevat ihmiset, ja kaikki (”hyvät”) valtiot jakaisivat kustannukset ja muun taakan.

Kyse on kuitenkin jälleen valitettavan kaukaisesta haaveesta. Systemaattista taakanjakoa (sijoitus ja/tai rahallinen korvaus) ei tulla saamaan aikaiseksi, pakolaisiksi ei tule valikoitumaan heikoimmassa asemassa olevia eikä muiden ihmisten liikettä voida padota. Se, että kiintiöitä kasvatettaisiin ja taakanjakoa edistettäisiin samalla, kun laiton, epäsäännöllinen ja hallitsematon maahanmuutto yhä pyörii voimalla, olisi järjetöntä. Näin Suomi kuitenkin näyttää ainakin osin tehneen. Maamme on ensimmäisenä ollut ”kantamassa vastuuta” eurooppalaisessa taakanjaossa. Tätä myös lakimoralistit vaativat: he haluavat, että Geneven sopimusta tai EU-tason lainsäädäntöä muutetaan niin, että taakanjako tulee tehokkaaksi ja velvoittavaksi, mutta että samaan aikaan ”vapaa liikkuvuus” (eli kaikenlaisiin kategorioihin kuuluvien ihmisten turvapaikanhakuoikeus) säilyy.

Sama koskee ns. humanitaarista viisumia. Jos se toimisi, se todennäköisesti olisi moraalisesti paras ja tehokkain keino hoitaa pakolaisuutta. Mutta koska se ei toimi (koska muita liikkumisia ei saada samaan aikaan padottua), sen ehdottaminen nykyjärjestelmän rinnalle on silkkaa hulluutta. Toisaalta taakanjako olisi moraalista ainoastaan silloin, kun jakaisimme todellisia avuntarvitsijoita. Jos jaamme kynnelle kykeneviä, voimakkaimpia, varakkaimpia, jopa röyhkeimpiä – silloin kannattaa sanoa ei.

Ja näin valtiot usein tekevätkin. Taakanjako on taakansiirtoa: meidän ovi säppiin. Toisaalta se aiheuttaa valtioille vahvan kannusteen sekoittaa tavallista maahanmuuttoa ja humanitaarista maahanmuuttoa sekä niihin kohdistettuja toimia. Valtioiden (ja EU:n) kannattaa tehdä niiden rajoille pääsemisestä vaikeaa. Jos tämä ei ole mahdollista (Kreikka), kannattaa vain pitää omat vetotekijät kurissa ja päästää liike läpi.

Geneven sopimus ei suoraan velvoita hakemaan turvapaikkaa ensimmäisestä turvallisesta maasta – eli jälleen yksilön subjektiivinen oikeus on korkea. Mutta se asettaa lukuisia ehtoja ja viittaa epäsuorasti siihen, mille valtioille ”vastuu” lankeaa. Kapeimman tulkinnan mukaan turvapaikkaa tulisi hakea lähimmästä turvallisesta maasta, jonne tulee siirtyä suoraan. Näin ei kuitenkaan yleensä tapahdu – konfliktien keskeltä tulevat (esim. Syyria) siirtyvät yleensä lähialueiden leireiltä kohti Eurooppaa, mutta vielä paljon oleellisempaa on se, että Geneven sopimuksen mukaiselta pakolaisstatukseltaan häilyväiset ryhmät (esim. taloudellisin syin liikkuvat) siirtyvät suoraan monen maan läpi – eli ihmiset liikkuvat ensin kuin tavalliset siirtolaiset, mutta muuttuvat humanitaarisiksi kohdatessaan sen rajan, jolta aikovat turvapaikkaa hakea.

Kansainvälisessä laissa huomioidaan kyllä myös se, onko ihminen vain siirtynyt maiden läpi ja olisiko hän voinut hakea turvapaikkaa (esim. rekan perävaunussa matkustaminen rajojen yli on usein tarkoittanut sitä, että henkilö ei olisi voinut hakea turvapaikkaa matkan aikana) vai onko hän ehkä saanut suojelua toisessa maassa. Jälleen jää valtioiden kontolle tulkita asiaa.

Viimeisimpään kategoriaan menevät esimerkiksi viimeaikaiset Venäjällä vuosia asuneet, ”suojelua” saaneet ihmiset. Viime kuussa Migri teki päätöksen olla käsittelemättä heidän hakemuksiaan.

Paljon vaikeampia tapauksia ovat sitten muut, usean maan läpi tulleet turvapaikanhakijat. Räikein tapaus on tietysti Ruotsin (ja sitä ennen monen muun valtion) kautta tulleet turvapaikanhakijat. Sekä Dublinin että Geneven kirjaimia selvästi rikotaan, mutta Suomi hoitaa osuutensa suotuisammin (sitä ei tietenkään Dublinin sopimuksessakaan kielletä, päinvastoin poikkeama kuuluu suvereenisuuden alle).

Näyttää siis siltä, että mikään ei saa estää hakijoita hakemasta suojelua – Suomesta.

Mikäli Suomen suotuisinta tulkintaa arvioidaan globaalisesti, kaikilla Suomen rajoille pääsevillä ihmisillä, jotka eivät ole hakeneet turvapaikkaa muualla (ainakaan Venäjällä; ns. geopoliittinen, ei poliittismoraalinen seikka), on oikeus saada suojelua Suomen valtiolta.

Geneven sopimus antaa valtioille selvää joustavuutta tulkita turvallisen maan käsitettä. Mutta se ei velvoita toimimaan tietyllä tapaa. Niinpä kaikkein oleellisin seikka ei ole siinä, että me joko noudatamme tai emme noudata Geneven sopimusta, vaan siinä, miten me sitä noudatamme.

Sama asia pätee myös EU:ssa, jossa vain lain kirjaimessa kaikilla mailla on samanlainen turvapaikkamääritelmä ja samanlaiset velvollisuudet. Dublinin kaatuminen de facto oli vain looginen seuraus siitä, että yhdenmukaisuus ei toimi. Lopullisesti ”yhteinen turvapaikkajärjestelmä” kaatui rajavalvonnan, valtioiden omien turvapaikkamääritelmien ja Schengenin järjestelmään nähden aivan liian suurien ihmisvirtojen myötä. Toisaalta koska pelkällä rajavalvonnalla ongelma ei ratkea, Suomen ei pitäisi uskotella itselleen, että muiden valtioiden passientarkastus auttaisi jotenkin meitäkin. Turvapaikanhakijoita ”kiersi” pitkin EU:ta kyllä silloinkin, kun rajatarkastukset vielä olivat pystyssä.

Kansainväliset sopimukset eivät yleensä kaadu kertaryminällä – eivätkä valtiot lähde niistä ovet paukkuen. Kuten EU:n tasolla olemme viime kuukausina nähneet, sopimukset murtuvat vähitellen, niin että valtio toisensa jälkeen lakkaa toimimasta sopimuksen määräämällä tavalla. Yksittäisellä valtiolla, kuten Suomella, olisi lukuisa määrä erilaisia keinoja, joilla se voisi ”kiristää” omaa tulkintaansa sopimuksesta, ilman että sen suoranaisesti voisi sanoa rikkovan sitä. Liikkumavaraa olisi, mutta sitä ei useinkaan ole käytetty. Jo siinä vaiheessa kun ”yhtenäisyyttä” eurooppalaisten järjestelmien välillä rakennettiin, Suomi veti eri suuntaan ja oli aina suotuisampi.

Se, mitä Suomen tulee tehdä, riippuu siitä, mitä haluamme, tosimaailmassa vai haavemaailmassa. Haluammeko ratkaista pakolaisongelman (vaikeaa) vai huolehtia, että ongelma koskettaa valtiotamme mahdollisimman vähän (helpompaa, mutta tietysti ”itsekästä”)?

Haavemaailmassa Suomen tulisi edistää EU- ja muilla valtioidenvälisillä areenoilla tehokasta taakanjakojärjestelmää, lisätä pakolaiskiintiötä, vaikuttaa konfliktien hoitoon lähtöalueilla, lisätä tehokasta kehitysyhteistyötä sekä edistää globaalia taloutta, joka mahdollistaa köyhien ja kehittymättömien maiden nousun. Haavemaailmassa ei tarvitsisi välittää Frontexista, liikennöitsijöille määrätyistä uhkasakoista laittomien siirtolaisten kuljettamisesta tai sormenjäljistä. Solidaarisuus olisi yhteistä tahtoa.

Tietenkään haavemaailman politiikka ei ole loogisesti mahdotonta. Mutta se on hyvin vaikeaa ja erittäin epätodennäköistä. Niin kauan kuin valtioilla ei ole erityisiä intressejä ratkaista pakolaisongelmaa (kuten esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen ja kylmän sodan aikana oli), johdonmukaiset vastaukset ovat epätodennäköisiä. Lisäksi on syytä muistaa, että tässä kyse on vain länsimaiden vastauksista; se, mitä ongelmavaltiot ja -alueet tekevät, on vielä täysin toinen asia.

Sen sijaan tosimaailmassa Suomen tulisi varmistaa, että sen vetotekijät ovat huomattavan vähäiset, mm. taloudellisten etujen suhteen. Sen tulisi laatia täysin yhtenäiset (tai kireämmät) turvallisen maan luettelot muiden pohjoismaiden (ja mahdollisesti EU:n, mikäli kyseinen luomus tosimaailmassa vielä on pystyssä) kanssa. Sen tulisi neuvotella erillinen sopimus Venäjän kanssa. Sen tulisi palauttaa kaikkien rajojensa kautta tulevat hakijat, Ruotsiin, (Norjaan), Viroon ja Venäjälle, koska kaikki nämä maat ovat turvallisia ja kaikista niistä maista turvapaikanhakija voisi hakea turvapaikkaa. Pussinperä-retoriikasta tulisi todellinen realistinen suvereenisuustoimi, ja kaikkien sopimusten mukainen.

Todennäköinen ja mahdollinen politiikka todennäköisesti sijoittuisi jonnekin noiden väliin. Mutta vaarana tässä ”mahdollisessa” politiikassa on juuri se, mitä nyt näemme: täysin reaktiivista politiikkaa, jossa ajaudumme lastuna lainehilla, aina huomioiden vain juuri sen ongelman, jonka kulloinkin kohtaamme. Erilaiset toimijat ja näiden intressit määräävät vuorollaan suunnan; koherenttiutta ei ole. Moralistit tuomitsevat usein status quo -politiikan konservatiiviseksi ja muutokseen kykenemättömäksi, mutta harvoin tulee huomattua, että asia on näin myös toisesta suunnasta katsoen: ilman strategiaa, ”hyvää” tai ”realistista”, mikään ei toimi.

Pakolaiskriisin ollessa tässä vaiheessa tosimaailmasta näyttää tulleen yhä tärkeämpi referentti. Näin yleensä käy, kun kierrokset alkavat kasvaa. Jopa ”humanitaarinen suurvalta” Ruotsi on joutunut nöyrtymään ja ottamaan harkintaan mahdollisuuden, että todellisuudella onkin merkitystä. Olen onnellinen ruotsalaisten puolesta, mutta syystä peloissani siitä, mitä maassa vielä tapahtuukaan. Kulissien alla on ehtinyt tapahtua jo paljon pahaa.

Suomessa ns. realistinen suhtautuminen maahanmuuttopolitiikkaan alkaa myös olla vallitsevaa suunnalla jos toisella, pois lukien tietysti moralistien ja suvaitsevimpien (ei aina sama asia) äärimmäisin laita, joka on ikuinen, ideologiassa tai toisessa. Näin ainakin retorisella tasolla.

Kun yli kuusi vuotta sitten ihmettelin Helsingin Sanomissa humanitaarisen maahanmuuton todellista tai moraalista merkitystä ja peräänkuulutin tosiasiapohjaista suhtautumista ja politiikkaa, en saanut juuri lainkaan julkista tukea, en asiantuntijoilta, tutkijoilta tai poliitikoilta. Sen sijaan sain osakseni suvaitsevaiston suoraa paheksuntaa, ja toisaalla kohtasin tolkullisempien ihmisten hiljaisuuden muurin. Jouduin viikkokausia kohtaamaan erilaisissa yhteyksissä vaivaantunutta hiljaisuutta, supatusta, ”ehkä, mutta silti”-selityksiä. Osa kyseli, miksi teen moista itsemurhaa ja käski olla hiljaa (”vaikka tottahan se on”). Suurin osa näistä ihmisistä on sittemmin yhtäkkiä löytänyt tolkun, monet jopa nyt suorastaan julistavat realismiansa. ”Radikaaleissa”, jopa rasistisissa, ajatuksissa ei enää olekaan mitään radikaalia, ne ovat tolkullisia, järkeviä ja ”realistisia”. Ne sopivat median pääareenoille, pääkirjoituksiin, kunnon ihmisten puheisiin, politiikan keskikaistalle.

Mistä se sitten oikein nyt tuli? Mikään ei kuitenkaan oikeasti ole muuttunut, eivät kansainväliset sopimukset, ei EU-tason eikä Suomen lainsäädäntö, ei moraali, ei maailmassa apua tarvitsevien määrä. Se, mikä tietysti on muuttunut, on liikkuvien ihmisten volyymi. Kuitenkin lähes vastaavia ”pakolaiskriisejä” on ollut lukuisia aiemminkin, puhumattakaan pakkosiirtolaisuutta tuottavista konflikteista. Koko ilmiö on ollut nähtävissä vuosia, vuosikymmeniä. Eikä se sitten tähän jäänyt, päinvastoin.

Yhtäältä muutosta voisi toki lähestyä kiittävään sävyyn – nytkö sitten on järki löytynyt, emme voi pelastaa kaikkia. Olen vain valitettavasti moiseen arvioon hieman liian kyyninen. Osa toimijoista seuraa kansan mielipidettä kuin hai laivaa, osa karttaa sitä yhtä voimakkaasti. Edellisessä kyse silti harvemmin on kansansuvereenisuuden periaatteen noudattamisesta, vaan vain politiikan ja poliittisen mielipiteen normaalista opportunistisesta luonteesta tai yksinkertaisesta sopuli-ilmiöstä, josta tutkijat tai asiantuntijatkaan harvoin ovat vapaita. Kansan mielipiteestä erkaantuvaa puolta taas ohjaa halu löytää korkeampi moraalinen ja intellektuaalinen taso kuin mihin ”kansa” koskaan voisi kyetä. Todellisuuden – sikäli kuin tällainen voidaan erottaa esimerkiksi poliittisesta retoriikasta ja erilaisista maailmaamme kuvaamaan pyrkivistä konstruktioista – vaikutus on silti kummassakin rintamassa vähäinen. Motiivit ovat pääasiassa sisäsyntyisiä.

Realismia tulee toki kiittää – mikäli siitä seuraa jotakin. Ymmärrystä omasta asemastamme niin Euroopassa kuin koko maailmassa. Mahdollisuuksistamme, vaihtoehdoistamme. Politiikan ja moraalin erosta. Harkintaa ja johdonmukaisia politiikkoja.

Mutta on myös mahdollista, että kaikki jää retoriikan tasolle. Tällöin sillä, että joku sanoo jotakin ”realistista”, ei ole mitään merkitystä. Seuraavaksi vain joku sanoo jotain ”ei-realistista”, ja näin nämä kaksi poolia leijuvat yläpuolellamme. Te liittoudutte sinne, me tänne. Ja sitten heitellään lisää ilmapalloja.

Eikä parane mikään, ei valtiomme asema eikä maailman ahdinko.

Mutta tulipa taas sanottua, ja sehän se on niin mahtavaa.

34 kommenttia artikkeliin ”Tolkku, kansainväliset sopimukset ja suunnanmuutos

  1. Suomessa valehdellaan usein mediassa ja politiikassa, että tähänastinen tapa tulkita ja soveltaa kv. sopimuksia on ainoa mahdollisuus jos halutaan olla mukana kyseisissä sopimuksissa ja kunnioittaa niitä. Samaan aikaan samoissa sopimuksissa mukana olevat demokraattiset länsimaat soveltavat ja tulkitsevat täsmälleen samoja tekstejä kymmenillä eri tavoilla maan, ajankohdan ja tilanteen muuttuessa vähänkin.

    Joku siis valehtelee. Joko jokainen muu sopimuksissa mukana oleva maa rikkoo niitä ja me yksin noudatamme (jolloin sopimuksilla ei ole väliä) tai niitä sopimuksia voi todellakin noudattaa ja soveltaa kaikilla niillä eri tavoilla jotka jäävät vaikka Viron ja Ruotsin, Australian ja Ranskan väliin.

    Kun tilanne on se, että perusongelmana on se, että monien väkirikkaiden alueiden väestö kasvaa alueellista kantokykyä nopeammin, niin lienee selvää, että nyt on nähty vasta alkuaavistus siitä mitä tapahtuu kun tunkio osuu tuulimyllyyn. Voidaan miettiä että levitetäänkö kriisit globaaleiksi tyyliin WW1 ja WW2 vai koitetaanko rajata kriisi sinne missä se syntyy. Kauniimpia ratkaisuja ei juuri ole.

    Valittiin kumpi peruslinja tahansa, niin se, miten tulkitsemme tehtyjä sopimuksia ratkaisee, että tuleeko tänne nykytyyliin ne kriisin roistot vai sopimusten tavoitteleman ajatuksen mukaan ne kriisin uhrit.

  2. Erinomainen analyysi. Äkkiseltään en koe analysoida sitä syvällisemmin. Yksi huomio kuitenkin: ihmetyttää, kuinka suuri mielipidevaikutus Suomen kv. oikeuden Max & Moritzilla eli siis Koskenniemi-Scheinin-duolla mahtaakaan olla puolueiden aamupalavereissa ja eduskunnan istuntosalissa. Medianhan tämä duo on jo selättänyt.
    Jos yrittää hahmottaa tämän kaksikon takaraivossa – siis raivossa, siinä osassa, jossa briljantti logiikka kohtaa tunteen palon – alkaa toivoa, että muut lohkot ovat kuitenkin kunnossa.

  3. Loistava kirjoitus!

    Eivät kansainväliset sopimukset siinä mielessä eroa siviilioikeudellisista sopimuksista, etteikö niiden tulkinta olisi mahdollinen.

    Ruotsista: Migri esittää tulijoiden määristä kolme ennustetta, A, B ja C. A:n mukaan tulijoita olisi vuonna 2016 jälleen 140 000, näistä yksintulevia lapsia 27 000, B:n mukaan luvut ovat 100 000 ja 18 000 ja C-vaihtoehdon mukaan 70 000 ja 12 000. Koska Ruotsi on nyt jo täynnä ja uusia vastaanottokeskuksia perustetaan 50:n viikkovauhtia, niin kuinkahan moni näistä tulijoista päätyy Suomeen?

    Yksi euro on n. 9,4 Ruotsin kruunua. Migrin oman laskelman mukaan tulijoiden ”integraatioon” vuosina 2016-2020 tullaan tarvitsemaan rahaa 418 miljardia kruunua, joka vastaa n. 45 miljardia euroa.

    Tuo rahamäärä on yhtä suuri kuin se, jonka Yhdistyneet Kansakunnat on budjetoinut KAIKKIA MAAILMAN 60 MILJOONAA pakolaista varten.

    Minä en ole noita lukuja ottanut päästäni, vaan täältä: http://www.migrationsverket.se/download/18.2d998ff….

  4. Onpa tosiaan ollut mielenkiintoista seurata tätä presidentti Niinistön puheen aiheuttamaa kauhistelumyrskyä. Koska hän uskalsi argumentoida ikävillä tosiasioilla. Ja sitähän nyt ei tietenkään saa tehdä, koska joku Hommafoorumilla voi tästä innostua. Ja joku demonisoitu perussuomalainen on ehkä sanonut jotain tämänsuuntaista aiemmin. Nämähän ovat nyt ne ”asia-argumentit”, joilla puheeseen on vastattu tietyillä tahoilla. Koska väärät ihmiset eivät saa olla oikeassa.

    Nähtävästi kriisimme ei sittenkään vielä ole riittävän syvällä kun joillakin tahoilla on vaan aikaa näihin loputtomiin kielipeleihin. No ehkäpä sitten keväämmällä todellisuuden paine alkaa taas testaamaan kv. sopimustemme oikeaoppisia tulkintoja ja moraalimme korkeatasoisuutta.

    Mielenkiinnosta kävin vähän tsekkaamassa vasemmistoliiton ja vihreiden somekeskusteluja. Ylllättävän monet sielläkin keskustelevista olivat sitä mieltä, että presidentin puhe oli realistisuudessaan aivan paikallaan ja ihmeteltiin, että miten irrallaan poliitikot, esim. Li Andersson, ovat reaalimaailmasta.

    Hupaisinta oli kun joku kritisoija sanoi, että presidentti puhui enemmän kansalaisille kuin kansanedustajille. Hirveää, ei niin saa tehdä, kun vaaleihinhan on vielä aikaa. Liikuttavaa tämä korkeamoraalisten ihmisten huoli siitä, että vaalikarja ymmärtää tämän puheen väärin. Luultavasti useimmilla taviksilla ei ollut mitään vaikeuksia ymmärtää puheen sisältöä.

  5. Kiitos kaikille kommentaattoreille!

    Juhani. Näin on. Pohjoismaissa on tavattu olla kärjessä, ja onhan se hienokin asia. Ehkä kuuluu myös suomalaiseen kansanluonteeseen jotenkin liioitella asian kanssa. Realiteetteja ei niin haluta nähdä, ainoastaan pitää kiinni tietystä kunnon valtion imagosta. Tosin, tämäkin on aika historiaton näkemys. Kyllähän Suomen ulkopoliittisella linjalla on pitkä ”realistinen” perinne. Silloin kun oli pakko.

    Lisäksi se, että ”oikeusfundamentalistit” ovat kovasti äänessä, on kehittyneen liberaalin demokratian milteipä välttämätön ominaispiirre. Sillä on ollut historiallisesti merkittävä vaikutus yhteiskuntien kehittymiseen. Kehitys- tai autoritaarisissa maissa näin ei ole. Mutta nyt sitten, kun kaikki ”paatos” tuntuu kohdistuvan ikään kuin ulospäin, asia on mielestäni vähän hämärtynyt. En ole nähnyt keskustelua aiheesta.

    Nostradamus, Max ja Moritz! Kuten tekstissäkin viittaan, Koskenniemen kohdalla tilanne on mielestäni nurinkurinen, sillä akateemisesti hän ON ihan tykki. Hänen kv-lain ja politiikan (ja valtion) yhteyttä koskevat analyysinsa ovat alan rautaisinta kamaa eikä sieltä todellakaan puutu ”realismia” (olen lukenut lähes koko tuotannon). Myös kv-suhteiden puolella hänen voi nähdä usein edustavan ”järjenääntä”. En sitten tiedä, onko poliittinen sitoutuminen niin vahvaa, että samaa ei voi odottaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, ainakaan kaikissa asioissa. Toisaalta tykkäsin kovasti hänen muutamasta HS-kolumnistaankin. Hänet kai hyllytettiin sieltä nopeasti, koska lieni sekä liian vaikea että HS:lle liian epäliberaali.

    Max Jussila, nuo summat ovat aivan kylmäävät. Perehdyn asiaan. Kas kummaa, että missään ei ole asiaa taas tuotu esille, hah. Numerot ovat pelottavia, niitä on niin helppo laiskemmankin ihmisen vertailla.

    Jaana, niin. Koska media on niin liberaali ja klikkikeskeinen, se antaa poskettoman paljon tilaa kaikkein vinksahtaneimmille näkökulmille. On hyvä muistaa, että suurin osa ihmisistä on kuitenkin kai suht järkeviä.

    Kyllä itsekin olen hieman huvittuneena katsonut näitä muutamaa arkkivihreääkin, joista on nyt kuoriutunut ”realisteja”. Routa se porsaan kotiin ajaa, vai miten se meni. Mutta tosiaan, ”kriisi” on vasta alussa.

    • Juu, oikeassa olet laskelmiesi kanssa. Mutta syyhän tälle on tietysti siinä, että UNHCR on alibudjetoitu, ei siinä, että Ruotsi käyttäisi paljon rahaa, hah.

      Luin juuri uutta artikkelia, jossa ”tieteellisesti todistaen” kerrotaan, että maahanmuutto on vain hyväksi taloudelle… Kirjoittajana muistaakseni LSE:n proffa, areenana huippujournaali. Eikä kukaan sano mitään…

      Näin.

      • Laitoin tuon myös US:n parille kommenttiosalle. Ei kovin paljon reaktioita, summat taitavat mennä yli ymmärryksen. Vähän kuin siltä kokoomuksen kansanedustajalta Kreikan vakuuksien suuruus, joista Kalle Isokallio huomautti samassa ohjelmassa: ei reaktiota. Kun sitten vetosin ulkomaalaislain (toistaiseksi sovellusta vaille jääneeseen) 120 §:ään = ”Ulkomaalainen voidaan velvoittaa asettamaan viranomaisen määräämä vakuus valtiolle oleskelu- ja paluukustannuksistaan”, niin yksi ainoa kysyi, että voidaanko sitä soveltaa turvapaikanhakijoihin. En osaa sanoa, kuinka tosissaan….

      • Tuotahan ekonomistit toitottaa. Olen itse suomalaisella mitta-asteikolla varsin oikeistolainen ja talousliberaali, enkä voi ymmärtää miten minun viiteryhmäni ykkösnimet – Suomessa vaikkapa Liberan H.Pursiainen tai J.Vartiainen – kannattavat varauksettomasti maahanmuuttoa. Hommalla nähtävästi ounastellaan että kyseessä joku peiteoperaatio ay-liikkeen kaatamiseksi, mutta en jaksa juuri uskoa salaliittoihin.

        Onhan se nyt tällaiselle kansantaloustieteen lyhyen sivuaineen suorittaneellekin täysin selvää että jos maahan lisätään työvoimaa niin uusien ihmisten tuottavuus pitäisi olla parempaa kuin keskimääräisen väestön että siitä olisi yhteiskunnalle hyötyä.

  6. Eiväthän kansainväliset sopimukset mitään jumalansanaa ole, kyllä ne pitää voida kyseenalaistaa. Muiden maiden kansalaisten ’ihmisoikeudet’ eivät saa olla väline, millä kansallisvaltion kansalaisilta riistetään suvereeni oikeus omaan alueeseensa. Kansainvaellukset eivät ole yksilönoikeuksiin liittyvä asia. Miksi Suomi haluaa globaaleissakin kysymyksissä olla mallioppilas? Eikö päättäjillämme ole suhteellisuudentajua? Astrid Thors puhui tänään aamutelevisiossa rajojen kirouksesta, joiden avulla maahanmuutto yritetään saada niin pieneksi kuin mahdollista. Poliitikkojen tulisi mieluummin tehdä analyyseja kulttuureista ja maahanmuuttajien määrän vaikutuksesta tulevaisuuden kulttuurikonflikteihin kuin pohtia vastaanottokykyä taloudellisessa ja työvoimatarpeen muodossa.

    On tosiaan ollut hauskaa seurata, kuinka poliittisesti korrektit toimittajat asettelevat sanojaan etteivät tulisi yhdistetyksi rasisteina pitämiinsä maahanmuuttokriitikoihin, mutta ovat valmiita tarkistamaan siirtolaiskriisin takia kantojaan. Omassa paikallislehdessäni oli juttua siitä, kuinka tavalliset ihmiset eivät suinkaan haaveile puhtaasta monokulttuurisesta kansakunnasta, muutoksen motiivi ei ole muiden etninen alempiarvoisuus, vaan huoli oman tulevaisuuden, työpaikkojen puolesta. Maahanmuutosta voi siis puhua muuten kuin rasistisesti. Äärioikeisto on asia erikseen. Näin annetaan ymmärtää, että raja meidän hyvien ja noiden pahojen välillä on edelleen olemassa, meidän hyvien huoli on paljon puhtaampaa. Latteuksia ja olkiukkoja.

    • Kiitos kommentista! Ennen muinoin suvereniteetti oli vastuussa jumalalle. Vähän myöhemmin kansalle. Nykyään sitten ”kansainväliselle yhteisölle” tai ”universaaleille ihmisoikeuksille”.

      Legalisteille kv-sopimukset ovat pyhiä, paljon pyhempiä kuin ”kansa” koskaan ehti olla.

  7. Luulen, että pidämme kv.sopimusten ”oikeaoppisesta” tulkinnasta kiinni niin kauan kuin se on mahdollista. Ettei kukaan pääse paheksumaan. Vasta sitten kun tulijamäärät itärajalta kasvavat merkittävästi ja ihmisiä tulee paitsi varsinaisen rajanylityspaikkojen kautta myös koko rajan pituudelta metsiä pitkin, uskallamme ehkä tehdä joitain huonosti suunniteltuja paniikkijarrutuksia.

    Itseäni ärsyttää tämä suomalaisten herranpelkoisuus, jossa poliitikot pelkäävät EU:n paheksuntaa enemmän kuin omien kansalaistensa. Ja tämän itärajalta tulevan liikenteen kannssa olemme varmasti yksin. Eipä taida muita EU-maita kiinnostaa osallistua ”taakanjakoon” Suomen kanssa. Lähinnä ollaan kiinnostuneita siitä, että pidämme tulijat Suomessa, emmekä ole kauttakulkumaa.

    Tämä pakolaistilanne kyllä aika karmivalla tavalla linjaa sitä, miten kansallinen suvereniteetti on mennyt tosi olemattomaksi. Täytyy sanoa, että en tällä hetkellä osaa ajatella mitkä ne EU:hun kuulumisen hyvät puolet olikaan. Tällä hetkellä tuntuu, että joudumme olemaan rähmällään joka ilmasuuntaan.

    Luulen kyllä, että

  8. Ruotsin poliisin 8.2. julkaisema raportti ”uhanlaisista alueista” . 53 kappaletta, mutta raportissa ei mainita sanallakaan maahanmuuttajia! Toivottavasti linkki toimii. Seuraan Ruotsia sen takia, että siellä tämä ”kehitys” on paljon pidemmällä ja näkeepä sitten, mikä Suomea odottaa jos nyt juuri ja heti ei tehdä jotain tämän estämiseksi.

    https://polisen.se/Aktuellt/Rapporter-och-publikationer/Ovriga-rapporter/Publicerat-ovriga-rapporter/Utsatta-omraden/

  9. Kiitoksia selventävästä blogista! Olen kirjoittajan kanssa hieman eri mieltä siitä, etteikö tolkun kansaa olisi ollut jo ennen presidentti Niinistön ulostuloa. Nykyisessä hallituksessa ei olisi edustettuna yhtään maahanmuuttokriittistä puoluetta , ellei osa äänestäjistä olisi jo vuosia halunnut muutosta maamme vetovoimatekijöihin. Se, miten näihin kriittisiin kansalaisiin suhtauduttiin, on varmaan kaikkien tiedossa ja muistissa.

    Pääministerimme ulostulo kauhistutti suurta osaa maahanmuuttokriittisistä silloin, kun hän oli valmis avaamaan kotinsa ovet maahanmuuttajille saatesanoin ”kyllä me pidämme teitä huolta”. Kommentti lähti kutsun lailla leviämään netissä! Vielä viimeisimmässä lausumassaan, pääministeri kertoi tukevansa rahallisesti maahanmuuttajaperhettä, koska turvallisuussyistä omaa kotia ei nyt voidakaan luovuttaa.

    Hallituksessa on myös puolueita, jotka ovat toivoneet muutosta maan työvoimapolitiikkaan. Maassamme on työvoimapula! Tarvitaan lisää auttavia käsiä, koska oma ikärakenteemme on meille rasite. Me rikastumme tällä maahanmuutolla! Näin on tapahtunut jo läntisessä naapurivaltiossamme!???

    Nuorten maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvien ( Li Andersson ym.)ymmärrys tai oikeammin ymmärtämäättömyys on siinä, että mannaa on tippunut taivaalta koko heidän lapsuutensa ja nuoruutensa ajan. He ovat tottuneet ns. helppoon elämään, jossa sosiaalietuuksien turvin voidaan opiskella, jopa useita ammatteja peräjälkeen tai vaihtaa alaa, koska opintotuille ei ollut aikarajoituksia. Nuorille on ollut opiskelija-asuntoja. Vapaarahoitteisia asuntoja on tuettu yhteiskunnan varoin. Valtion tukema ateripalvelu on totuttanut nuoret käyttämään myös valmistuttuaan ravintoloita ja pikaruokapaikkoja. Lapset on saatu, hoidettu ja koulutettu yhteiskunnan kustannuksella. Koulujen opetussuunnitelmat ovat opettaneet kansainvälisyyskasvatusta niin, että vieraista maista peräisin olevat lastenlaulut soivat koulujen käytävillä useammin kuin omat, tutut kotimaiset.

    Nyt vanhuksemme itkevät vanhainkodeissa, kun heidän hiellä ja vaivalla rakentamaa hyvinvointiyhteiskuntaa ajetaan alas. Onneksi monet eivät enää tajua, että siihen ei ole syynä vain edellisten hallitusten holtiton velanotto ja laiminlyönti korjata maamme vetovoimatekijöitä, vaan myös se, että olemme unohtaneet kertoa jälkipolville, että kaikki raha on ansaittava työtä tekemällä!

    • Kiitos kommentista!

      En toki tarkoittanut, etteikö ”tolkullisia” ihmisiä olisi aiemminkin ollut. Tarkoitin lähinnä, että ”eliitin” parissa siitä on vasta nyt alkanut tulla hyväksyttävää. Kansa on aina ja kaikkialla kriittisempää kuin päätöksentekijät, mutta Suomen kohdalla ero oli naurettava.

  10. Jospa me emme osaa enää edes asettaa omaa kansaamme etusijalle. Luin netistä Venäjältä Israeliin muuttaneen journalistin kirjoituksen, missä hän kummasteli länsieurooppalaisten miesten käyttäytymistä Kölnin uudenvuodenillan tapahtumissa. Miksi miehet eivät rientäneet naisten apuun, vaikka nämä pahantekijät olivat vain tavallisia rettelöitsijöitä, eivät terroristeja tai muuta sen tapaisa. Neuvostoliitossa hallinto oli totalitaristinen, silti kansalaiset säilyttivät inhimillisyytensä. Länsi-Euroopan kulttuuritotalitarismi on onnistunut tekemään enemmän kuin mihin Neuvotoliitossa kyettiin. Euroopassa on itsesensuuria, ihmisiltä on viety sekä itsekunnioitus että vastuuntunto auttaa aitoja uhreja. Kölnin illan jälkeen feministit olivat hiljaa tai ilmoittivat, että raiskauksia tapahtuu kaikkialla maailmassa. Viranomaiset tekivät uhreista provokaattoreita ja tekijöistä uhreja. Englannissa tuhannet tytöt ovat joutuneet seksuaalisen väkivallan kohteeksi virkavallan puuttumatta asiaan. Maahanmuuttajamiehille tytöt ovat olleet vain ’valkoista lihaa’. Poliitikkojen vaikeneminen tai asioiden selittely on kiertelevää.

    Miksi pelko on lamaannuttanut länsimaiden poliitikot? Miksi vain Itä-Euroopan poliitikot uskaltavat sanoa totuuden? Itä-Eurooppa oli neuvostovallan alla, ja saatuaan vapauden, ei sitä helpolla luovuta. Heidät on rokotettu universaaleja ideologioita vastaan. Lännessä taas postmodernistinen kulttuuritotalitarismi on poliittisen korrektiuden oppeineen onnistunut tekemään sen, mitä edes kommunistinen propagandakoneisto ei Venäjällä onnistunut tekemään. Se on onnistunut kukistamaan itsekunnioituksen, itsesuojeluvaiston, luonnolliset reaktiot, kun lapset ja naiset ovat vaarassa, kyvyn tuntea myötätuntoa ja suojelunhalua uhria kohtaan. Abstrakti ideologia on tuhonnut mielen ja aistit. Ihmisen luonnolliset sisäiset koodit ovat vioittuneet. Eurooppalaisille naisille ja lapsille ei ole suojelejaa, kun valtiovaltakin asettuu rikollisten tekijöiden (vähemmistöt, pakolaiset koetaan uhreina) puolelle ja asiantuntijat saivartelevat tyyliin, väärä lukumääräinen suhde poikien ja vähemmistöön jäävien tyttöjen välillä aiheuttaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Lähi-idässä ja Afrikassa tytöillä ja naisilla on perheet ja klaanit puolellaan, Länsi-Euroopassa ei ketään. (Alexander Maistrovoy, Op-Ed: Postmodern cultural totalitarianism has changed the very nature of man, Arutz Sheva 21.1.2016).

  11. Mieleeni juolahti arkinen kysymys: Mitenköhän sukupuolisuhteiden asiantuntijat (joihin me kaikki itse asiassa itse oikeutetusti kuulumme) neuvoisivat kymmeniä tuhansia ”nuorukaisia” hoitamaan sukupuoliset tarpeensa vuodesta toiseen maassa, jonka väestön naispuolinen osa ei laajemmalti koe olevansa ns. puutteessa?

    Itsetyydytys vai saalistelu?

    Lähetin kysymyksen myös Eija-Liisa Korholan ”Norjan malli”-otsikoituun Iltalehden blogiin.

  12. En itsekään yhtään ihmettele, että entiset itäblokin maat eivät ole halukkaita luovuttamaan kansallista päätäntävaltaa näin tärkeässä asiassa EU:lle, vasta parikymmentä vuotta entisen ikeen alta vapauduttuaan. He eivät myöskään ole tämän virallisen kulttuurirelativismin läpäisemiä niin kuin ihmiset lännessä. Siksi ne ovat uskaltaneet puolustaa eurooppalaisia arvoja ja tämä koetaan lännessä epämukavana, vanhanaikaisena ”impivaaralaisuutena”.

    Tuntuu tosiaan siltä, että tässä kulttuurirelativismin pyörityksessä ovat kadonneet normaalit inhimilliset toimintatavat. Voin kuvitella, että Kölnissäkin tyttöystävänsä ahdistelua sivusta katsonut poika/mies on saattanut tuntea estoja puuttua tilanteeseen, koska ahdistelija on ollut toiseen etniseen ryhmään kuuluva ja todennäköisesti turvapaikanhakija. Eli siis virallisen ideologian mukaan ”uhri”, jonka tekemisiin puuttuminen olisi sitä ”rasismia”. Näin hyvin meidät on kasvatettu.

    Samaa voi kokea myös opettaja, joka arkailee puuttua maahanmuuttajaoppilaan häiriökäyttäytymiseen rasisimisyytteiden pelossa.Tällainen tilanne ymmärtääkseni on aika yleinen Ruotsissa.

    Itse kuitenkin tiedän sen verran lähi-idän kulttuurista, että siellä länsimaisen ihmisen naiiville hyväuskoisuudelle naureskellaan. Meitä voidaan jopa pitää hieman tyhminä sinisilmäisyydessämme. Voi olla, että ahdistelijamiehet ovat saaneet välittömien reaktioiden vaimeudesta sellaisen käsityksen, että ei kai tämä nyt niin paheksuttavaa olekaan.

    • Enkä yhtään ihmettele. Siis että naureskellaan. Eihän tällainen ”kulttuuri” voi pysyä koossa kovin kauan enää. (paitsi rahalla toki)

  13. Olisiko tämä teksti jälleen tarpeen levittää laajemmalle esim vieraskynä ym muodossa? Näiden ajatusten laajempi levikki olisi mielestäni melkein velvollisuus.
    Niinistölle soisin että lähettäisit kopion.
    Missään muualla ei ole näin selkeätä ja monipuolista keskustelua aikamme suurimmasta kriisistä jota myös blogin kommentaattorit hyvin täydentävät.

  14. Todella hieno kirjoitus, joka olisi syytä levittää laajemmalti. Somekeskusteluja ja uutisointia seuranneena olen huomannut realistisen asennoitumisen lisääntyneen verrattuna viime syksyyn, mutta monella on vielä haavemaailma voitolla. On käsittämätöntä, että keskustelu jumittui maahanmuuton puolesta/vastaan poteroihin yli puoleksi vuodeksi ilman pragmaattista pohdintaa ja toimenpiteitä. Olen aina äänestänyt vasemmistoa, mutta tällä hetkellä en todellakaan tiedä mikä on se puolue, jolle voin ääneni jatkossa antaa, sillä olen erittäin pettynyt vasemmiston kyvyttömyyteen keskustella tästä asiasta.

  15. Nainen: Minä myös olen aiemmin äänestänyt vasemmistoa ja vihreitä, mutta aivan samoin kuin sinä, olen ollut ihmeissäni näiden puolueiden kyvyttömyydestä käydän faktapohjaista keskustelua aiheesta.

    Tärkeintä on nähtävästi päässä lyömään polittisia vastustajia ja kauhistelemaaan heidän vääriä kannanottojaan. Itse asiasta keskustelemisen voikin näin ohittaa.

    Minä itse otin presidentti Niinistön puheen tulevaisuuteen tähyävänä. Mitä sitten teemme kun itärajalta alkaa seuraava vyöry nykyisen tiputtelun sijaan? Tämä on ihan realistinen skenaario, vaikka Orpo ei ehkä sitä halua todeksi uskoa ennen kuin se oikeasti tapahtuu.

    • Jussi Niinistö on puhunut miljoonista mahdollisista itärajan ylittäjistä. Toivotaan silti, että Orpo olisi oikeassa!

  16. Kansalaiskeskustelussa – jota ei oikeasti ole – ei ole laajemmalti haluttu nähdä, että maahanmuutto on loputon virta, ei vuoden 2015 yllättävä yksittäinen tapahtuma.

    Siksi voi olettaa, että vastaanottajapopulaation hyväksyntä ja myötämielisyys ohenee ajan myötä.

    Jos huonosti käy, v. 2032 Katajanokan uudistetussa vankilassa kurkunleikkaustaan odottelevat hyvät ihmiset ymmärtävät, että mestaukseen on hyvä syy, ja että he ovat tehneet jotain väärin, koska imaamikin on asettunut tukemaan Korkeimman oikeuden päätöstä.

    • ”Siksi voi olettaa, että vastaanottajapopulaation hyväksyntä ja myötämielisyys ohenee ajan myötä.”

      Olisiko se ”katurasismi” sitten juuri tätä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s