Kokoomusministerien yllättäen tiukentunut maahanmuuttopuhe on yleisesti kornia – ja näin neljä kuukautta ennen vaaleja silkkaa vedätystä.
Sisäministeri sanoo tänään Iltalehdessä, että turvapaikkajärjestelmän pitää ”jatkossa” olla sellainen, että ”se tuottaa tänne vain ihmisiä, jotka täyttävät oleskeluluvan kriteerit” ja että kielteisen päätöksen saaneiden ”pitää pystyä poistumaan maasta”.
Mitä ihmettä!
Ministeri Mykkänen on ollut avainroolissa juuri siinä, että kielteisen päätöksen saaneetkin saavat jäädä maahan ja että mitään vaikuttavaa eroa ei ole sillä, mitä sattuu Migri-lotosta saamaan.
Joitakin kuukausia sitten hän mietiskeli jopa sellaista, että ”tarvitaanko me turvapaikkajärjestelmää ollenkaan. Voisko meillä olla niin, että Eurooppaan voi muuttaa vapaasti”, mutta onneksi päätyi toteamaan, että tämä ei ole mahdollista.
Muutama viikko sitten ministeri Mykkänen kertoi, että kielteisen saaneille pitää antaa työlupa, jotta he voivat vaivatta jäädä maahan. Hän jopa järjesti Irakista delegaation tuomaan näille ”paperittomille” rassukoille passeja, jotta työluvan saaminen olisi helpompaa.
Eikä ministeri ainakaan silloin nähnyt tässä toiminnassa mitään moitittavaa, päinvastoin:
”Minusta [tämän hankkeen vastustus] on erikoista, jos samaan aikaan olemme kuitenkin varsin laajalla rintamalla toivomassa työperäistä maahanmuuttoa Suomeen.”
Elokuussa ministeri Mykkänen koki suureksi tavoitteekseen sen, että jakoa laillisesti ja laittomasti maassa olevien välille EI tule, vaan että kaikki on yhtä suurta inhimillistä kumbayaa:
”Miten kohtaamme heidät inhimillisesti ihmisinä ja samalla varmistamme, että Suomessa ei tapahdu jakoa laillisesti ja laittomasti maassa oleviin.”
Tänään hän nimenomaan vaatii, että kielteisen päätöksen saaneet (eli laittomasti maassa oleskelevat) saadaan pois maasta, ja haluaa, että nämä eivät kuormittaisi turvapaikkaprosessia.
Entä kuulostaako tämä keväällä sanottu tiukalta maahanmuuttopolitiikalta?
”Monikulttuurisuuden mahdollistamisessa on kyse tienhaarasta, jossa Suomesta tulee joko houkutteleva, avoin ja helposti lähestyttävä, tai käpertyvä ja luotaan työntävä.”
Kukaan ei liene unohtanut sitäkään, että kautensa aluksi sisäministeri Mykkänen halusi maahan 10 000 uutta kiintiöpakolaista vuodessa – ilman ainuttakaan konkreettista tai täytäntöönpantua toimenpidettä, jolla turvapaikkainstituution väärinkäyttö maahantulokanavana saadaan loppumaan.
Mikäli ministerin mukaan järjestelmä ei saa toimia niin, että vain maahan astelemalla ja ilmoittautumalla saa jäädä tänne, miksi hän sitten haluaa nimenomaan lisätä maamme houkutustekijöitä?
On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan.
On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”.
On epäterve houkutustekijä, että laittomasti maassa oleskelevat saavat yhä enemmän palveluita.
Voisin jatkaa luetteloa pitkään, sillä yksikään hallituksen tai kokoomuksen ajama toimenpide ei varsinaisesti hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Päinvastoin. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi kuin mikään muu.
On tietysti hyvä, mikäli kokoomuksen arvopohja on alkanut joustaa, ja ministerit näkevät perussuomalaisissa vaatimuksissa tolkkua.
Ero on vain siinä, että perussuomalaiset ei huutele linjauksia huvikseen, vaan vaatii, että ne pitää jopa ihan oikeasti toteuttaa.
Yksikään maahanmuuton ongelma ei poistu sillä, että koventaa puhettaan aina, kun maahanmuuton ongelmat – kuten alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikosepidemia – kaatuvat päälle.
Tere Riikka.
Olen tuossa tykönäni pohtinut, että kenen syy on se, että persussuomalaisia hyvljeksitään. Ja tullut sellaiseen päätelmään, että syyllinen on hillotolppamies, eli Timo Soini. Kas perussuomalaisethan ovat Soinin luomus, eli syy on vain ja ainoastaan hänen. Me nykyiset yritetään sitten rimpuilla siitä taakasta irti. Kuten Jussi sanoi puheenjohtajatentissä, että on se kummaa kun maahanmuutto on lillukanvarsia muiden puolueiden mielestä, mutta siitä ne meuhkaa kaiken eniten.
Ei mulla muuta:)
Luin juuri syitä miksi siirryin Kokoomuksen leiristä Perussuomalaisiin.
Tervetuloa ex-viherkokoomuslaisten joukkoon 🙂
Minä siirryin jo 10 vuotta sitten. Ja juuri haittamaahanmuuttokysymysten vuoksi.
Olen nähnyt monikulttuurisuus-nimisen harhaopin kehityskulun 90-luvulta alkaen itävantaalaisessa lähiössä ja kehitys on ollut yksinomaisen kielteinen.
Se, että ministeri toivoisi asioiden olevan toisin tai kertoo hallintoalamaisille lapsiraiskausepidemian olevan hyvän sijasta huonoa asia, on näemmä täysin riittävää toimintaa, uutta ymmärrystä luovaa oivallusta ja yhteisten asioiden asianmukaista hoitamista luottamuksen arvoisesti. Tästä pitäisi kaiketi olla kiitollinen ja onnellinen.
Kaksoiskansalaisena Mykkäsen käsitys passista on inflatorinen.
Mykkänen menee yli ymmärryksen. Mies on Suomen sisäministeri, jonka suurin huolenaihe tulisi olla suomalaisten turvallisuus. Lapsikin näkee, että suurin uhka sille on tolkuton humanitaarinen maahanmuutto. Turun tapaus ei aiheuttanut minkäänlaista ryhdistäytymistä. Syynä Mykkäsen maahanmuuttokiimaan on todennäköisesti se, että Mykkäsen tähtäin on EU:ssa. Maahanmuuttohan on EU-byrokraattien mieleen, ja sitä edistämällä Mykkänen kerää pisteitä korkeapalkkaista EU-virkaa varten. Arvonsa menettäneen Kokoomuksen järkensä menettänyt puheenjohtaja Orpo avustaa parhaansa mukaan.
Juuri näin. Joskus mietityttää, kuinkahan monta EU:n investointipankin varatoimitusjohtajan vakanssia siellä mahtaakaan olla? Vastuu ja stressi ovat varmasti aivan yliluonnollisen kovia niissä hommissa…;) Ihan pätevyydellä poimittuja, ei palkintona suinkaan. No, ennen mentiin Suomen Pankkiin kasvamaan korkoa, nyt tuonne.
Orpo toivoisi, että tulevissa vaalikeskusteluissa saisi puhua vain yli kolme vuotta vanhoista asioista. Se lienee sitä sananvastuuta.
Tulevat vaalit on aika jolloin perussuomalaiset joutuu vielä kantamaan Soinin pirun taakkaa hartioillaan. Siitä neljävuotta eteenpäin alkaa Suomen aika, perussuomalaisten aika. Toivon kuitenkin jo nyt suomalaisten heräävän päiväunilta ja käyttävän äänensä perussuomalaisille, vaikka juuri se täydellinen ehdokas ei listalla olisikaan. Isokuva vaatii ääntäsi. Mieti, ajattele lapsiasi ja kuuntele sydämen ääntä
Jukka Käkönen
Jäsen Valkeakoskelta
(Selvennys): ”Inflatorisella” tarkoitin sitä, että kahden maan passin identiteetillä toimivan yhden maan sisäministerin käsitys passin merkityksestä saattaa johtaa – mm. globaalisen tasa-arvoideologian kautta – äärimyötämieliseen suhtautumiseen (”inflaatioon”) kaksoiskansalaisuuteen yleensä.
Turvat tukkoon ja rajat auki, kokonaan, kaikille! Ja muistakaa, ettei käydä repivää keskustelua ennen vaaleja, missään nimessä. Hssst! Hys! Olkaa tyytyväisiä osaanne, puurtakaa, maksakaa veronne tästä kaikesta mukisematta ja kuolkaa saappaat jalassa tai mädäntyen laitoksessa ilman hoivaa. Siinäpä sitä näköalaa…
”Citoyen Mykkänen! Olette aivan oikeassa. Me emme todellakaan ole mikään tuomioistuin. Me halusimme ainoastaan varmuuden siitä, että te olette juuri se mies, jonka oletimme teidän olevankin.
Meillä on nyt tämä varmuus.