Ja taas uusi ”paperittomien” ryhmä, kertoo Hesari tänään.
Diakonissalaitoksen johtaja Marja Pentikäinen paljastaa, että nämä uudet ”paperittomat” ovat ihmisiä, joiden oleskelulupaa ei ole jatkettu. Siis jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen.
Mitä?
”Vuonna 2016 Suomi tiukensi maahanmuuttopolitiikkaansa siten, että humanitaarinen suojelu ei enää ollut yksi perustelu myöntää oleskelulupa. Uusi paperittomien ryhmä on siis niitä ihmisiä, jotka aiemmin ovat saaneet tällä perusteella määräaikaisen luvan asettua maahan, mutta lupaa ei ole sitten enää uusittu.”
Muutama pointti.
1. Tällainen ”paperiton” ei ole paperiton. Hänellä on yksiselitteinen paperi, jossa kerrotaan, että hänellä ei ole oikeutta jäädä maahan.
2. ”Paperiton” on laittomasti maassa. Hänellä ei ole oikeutta olla maassa. Hänen pitää poistua maasta.
3. Se, että lakia muutetaan, ei TEE kenestäkään ”paperitonta” tai mitään muutakaan.
4. Turvapaikkapolitiikan nimenomaan PITÄÄ toimia niin, että uutta oleskelulupaa haettaessa tutkitaan, onko oikeus jäädä Suomeen muuttunut. Puolueeni maahanmuuttolinja ottaa tähän vahvasti kantaa. Turvapaikkainstituutio EI OLE siirtolaisuuden kanava. Näillä somaleilla ei ole eikä saa olla mitään muuta perustetta jäädä Suomeen.
”Tällä on yksi erikoinen seuraus. Ryhmään kuuluvat ovat kaikki jonkin kunnan asukkaita Suomessa. He ovat siis jo virallisesti esimerkiksi helsinkiläisiä, eli heillä on oikeus esimerkiksi samaan sosiaaliturvaan, päivähoitoon tai koulutukseen kuin kaikilla muillakin helsinkiläisillä.”
Tässä ei ole mitään erikoista. Suomen lainsäädäntö on sellainen. Maahanmuuttopolitiikassa ei pidä jaella mitään säälilupia sillä perusteella, että ”ihminen on helsinkiläinen”.
5. Maahanmuuttajalla on laillisesti maassa ollessaan oikeus sosiaaliturvaan (tosin tämäkin pitäisi muuttaa). Tästä ei seuraa, että hänellä laittomasti maassa ollessaan pitäisi olla oikeus jäädä maahan, koska hänellä on laillisesti maassa ollessaan ollut oikeus sosiaaliturvaan.
6. Yhdenkään median ei pitäisi näin sokeasti uskoa sitä, mitä pakolaisteollisuuden edustajat ja intressiryhmät keksivät höpöttää.
”Tyypillistä myös on, että keskuksen kävijät ovat eniten kiinnostuneita siitä, miten he voisivat päästä tekemään työtä. Se on siis sallittua silloin kun ihminen hakee oleskelulupaa, muttei tilanteessa, jossa lupa on evätty.”
7. Ottaen huomioon maassa laillisestikin olevien maahanmuuttajien puutteelliset työhalut ja -kyvyt, puhumattakaan matalapalkka-alojen muista ongelmista, en usko hetkeäkään edellä olevan lainauksen totuudenmukaisuuteen.
”Merkittävä osa paperittomista on vuonna 2015 Suomeen saapuneita ihmisiä, jotka eivät ole saaneet Suomesta turvapaikkaa, siis erityisesti irakilaisia nuoria miehiä.”
8. He EIVÄT ole paperittomia. He ovat tahallisesti hukanneet henkilöpaperinsa maahan tullessaan vaikeuttaakseen asiansa käsittelyä ja pitkittääkseen maassa oleskelua. Koska he ovat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa ja kuitenkin edelleen ovat maassa, he ovat laittomasti maassa.
9. Laittomasti maassa olevat pitää ottaa säilöön, josta pääsee vain yhteen suuntaan, pois maasta. Luulen, että kyky ja halu palata Irakiin tai jonnekin muualle löytyisi hyvin pian. On kohtuutonta, että meitä kiristetään tällaisilla asioilla. Mikäli ihmisellä ei ole oikeutta turvapaikkaan, hänellä ei ole oikeutta.
”Paperittomat eivät ole mikään yksinäinen ryhmä, heitä on vauvasta vaariin. He ovat keskenään hyvin erilaisissa tilanteissa, osa on jo esimerkiksi kotoutuneita Suomeen. Mutta kaikkien tilanne on epäinhimillinen”.
10. Me tarvitsemme järkevää ja tehokasta maahanmuuttopolitiikkaa emmekä näitä nyyhkytarinoita. Kukaan ei enää usko teitä. Meillä on paljon tehokkaampia ja parempia keinoja auttaa, mikäli niin kansa haluaa tehdä.
Turvapaikkainstituution väärinkäyttö, maahanmuuton jäätävä hinta veronmaksajan kukkarolle ja tiettyjen maahantulijoiden aiheuttamat muut ongelmat ovat nyt osoittaneet sen, että tämä touhu on lopetettava.
***
PS. Hesarissa oli tänään onnistunutkin juttu. Kirjoitin siitä Facebookissa. Lue täältä.
***
Klikkaa sivupalkista ”laiton maahanmuutto”, mikäli haluat lukea muita ”paperittomista” kertovia kirjoituksiani.
Muutama video aiheesta:
minne muualle euroopassa voi vaan tallustella ja vaatia samaa kuin maassa asuneet ja veroja maksaneet kansalaiset? onko suomesta tullut koko maailman sosiaalitoimisto?
Kiitos Riikka…. sait ääneni!
Kiitos paljon!
Nämä ”paperittomat” voisivat kokeilla samaa vaikkapa Thaimaassa. Häkki heilahtaisi ja ulos pääsee vaan rahalla ja passiin tulee merkintä persona ingrata. Eli ihan turha mennä koskaan takaisin.
Hölmölässä annetaan näille turhapaikkaturisteille täysi ylöspito ja siihen päälle vielä diskorahat.
Pelkääkö meidän päättäjät näitä vai mistä on kysymys? Jos ei makseta niin ne alkaa riehumaan vai mikä tässä on?
Maksetaanko me suojelurahaa noille eläteille?
Riikka saa muuten äänen mun vaimolta, olen tehnyt tiukkaa vaalityötä kotona, heh.
Eikö se vasta jossain ollut jtuuta, että näille eprseilijöille pitää antaa lisää rahaa, muuten ne perseilee vielä enemmän. Ite aattelin mennä tulevilla markkonoilla kyselemään näistä paperittomista demukka ja kokkariehdokkailta, että saanko minäkin ilmaiset hoidot pahoinvointikuntayhtymältä aivan kuin ns. paperittomat eli laittomat, eli jos minä käyn tiputtamassa paperit Päijänteeseen niin minäkin olen samanlainen paperiton, eli veteen hukkuneet paperit. Tai taa kyllä jäädä unelmaksi, kas kun minulla on se laillinen oikeus asua ja olla tässä maassa. Jos vaikka sanoisi asyl siihen lisäksi. Saapa nähdä ja kuulla mikä on vastaus.
Jos laittomasti maassa olevien lasten kohtalo surettaa, pitää ne lapset ottaa huostaan ja sijoittaa. Voisiko tämä olla pelote, mikä johtaisi ainakin perheellisillä kiireeseen paluuseen OMAAN maahan, jossa on olemassa ne paperit ja laillinen oikeus oleskella?
Sopimus Venäjän kanssa, laittomille siirtolaisille vaikka työleiri, jossa rakentaisivat uusia kaupunkeja asuttavakseen? Siellä sitä maata riittää asuttavaksi, mutta sama kuin kaikkialla, on tehtävä rehellistä työtä elääkseen. Sitä paitsi on turha asuttaa ruuhka-alueille yhtään lisää ihmisiä, kuin on pakko eli omat kansalaiset. Siperiassakin elää ja työskentelee ihmisiä ihan vapaaehtoisesti ja aina siellä missä ahkeruus ja rehellisyys, yhteisöllisyys ja muista välittäminen korostuu, yhteiskunta voi hyvin. Nämä laittomasti maassa olevat rikkovat tätä yhteisöllisyyttä.
Kerjääminen pitää kieltää kaikkialla maassa. Jos pääset eduskuntaan, toivon sinun ajavan tätä. Rikollisuus rehottaa näiden vapaasti touhuavien ympärillä ja sitä on koko maassa. Olen jopa yhdessä maaseutukeskuksessa törmännyt pakettiautolliseen romanialaiskerjäläisiä, jotka röyhkeästi kerjäsivät jopa bensa-asemalla ihmisilä rahaa, pakettiauton ollessa mutkan takana. Seurattiin niitä ja nähtiin tämä härski peli.
Se on tosiaan merkillistä tämä orwellilainen uuskieli. Nämä henkilöt ovat Suomessa, Suomen lakien vastaisesti ja kieltäytyvät poistumasta. Oikeastaan heitä pitäisi nimittää ammatti- ja taparikollisiksi. Siksi että kyseiset henkilöt jatkavat rikollista elämäntapaansa. Tämä oli siis hieman sarkastinen kommentti uuskielisyyttä kohtaan. Pahoittelen
Korjausta on mahdollista saada vain muutoksilla. Periaatehan on, että sairaus poistuu kun sen syy poistetaan. Toivottavasti Riikka Purra pitää periaatteensa myös 14.4.2019 jälkeen. Silloin meillä vaalipäivänä kopissa ajattelevilla on toivoa valtakunnan politiikan järkeistämisen alkamisesta.