Maahanmuutto PIIP Suomi PIIP – Poliittinen sensuuri Suomessa vuonna 2021

Olen vuosien varrella useaan kertaan kuvannut Suomeen ja länsimaihin suuntautuvan haitallisen maahanmuuton – eli pääasiassa kehitysmaista saapuvan ”sosiaalisen maahanmuuton” – konkreettisia seurauksia. Käsittelen säännöllisesti esimerkiksi tämän taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia, rikollisuuteen ja turvallisuuteen liittyviä ja väestöpoliittisia seurauksia. Jaan uutisten lisäksi paljon tutkimus- ja tilastotietoa.

Maahanmuuton kielteisistä seurauksista raportoiminen närästää edelleen monia. Erityisesti sanoista kiihottuva ja tosiasioita pakeneva vasemmistovihreäfalangi herkistyy, kun kuvaan massasiirtolaisuuden aiheuttamia muutoksia Suomen, Ruotsin tai Euroopan väestöpohjaan. Vaikka jakamani tiedot ja tilastot ovat aina virallisten asiantuntijatahojen laatimia, joko niihin ei haluta uskoa tai vaihtoehtoisesti niiden yksiselitteisesti esittämä tulevaisuudenkuva tai sen merkitys halutaan mitätöidä. Huuto on kovaa, mutta sisäisesti epäjohdonmukaista ja ristiriitaista.

Suomessa toteutettavalla maahanmuuttopolitiikalla on seurauksia, joista monet ovat negatiivisia. Tällainen maahanmuutto ei kansainvälisistä sopimuksista huolimatta ole luonnonvoima, vaan siihen voidaan vaikuttaa politiikalla. Mikäli Suomi haluaisi edistää ainoastaan sellaista maahanmuuttoa, joka olisi joko hyödyllistä tai ei ainakaan haitallista, se olisi mahdollista. Näin ei kuitenkaan tehdä.

Muutokset väestöpohjassamme maahanmuuton seurauksena ovat kiistattomat. Niin Suomen kuin useiden muidenkin länsimaiden väestönkasvu perustuu vahvasti maahanmuuttoon, jota eri tahot myös peräänkuuluttavat koko ajan lisää, milloin milläkin perusteella. Koska saapuvien henkilöiden syntyvyys on selvästi korkeampaa kuin kantaväestön, muutos on kiihtyvä myös nettomaahanmuuton tasosta riippumatta.

Helsinki sunnuntaina 28.3.2021.

Tilastollisesti todennettava tosiasia

Kuten olen lukuisia kertoja aiemminkin tuonut esille, en viittaa tilastojen ja empiiristen tosiasioiden jakamisella mihinkään ”salaliittoteoriaan”, ”juutalaisteoriaan” tai ”äärioikeistoteoriaan”. En ole edelleenkään perehtynyt sellaisiin, kuten en perehdy myöskään QAnon-, tunnelisota-, kristalliterapia- tai muihin vastaaviin ”teorioihin”. (Äärivasemmistolaisiin rotu- ja sukupuoliteorioihin minun on ollut valitettavasti yliopistossa pakko perehtyä.)

Kun olen alkanut väestömuutoksista vuosia sitten puhua, en ole ollut edes tietoinen, että äärioikeisto on rakentanut niistä ”teorioita”. Tämän ovat tuoneet tietooni somen vasemmistosoturit ja valtamedian toimittajat. Mutta sekään ei ole saanut minua tutustumaan niihin. Viimeksi Imagen toimittaja kysyi minulta, mitä ajattelen niistä. En osannut vastata, koska en tunne niitä – ja niinpä kerroin sen sijaan, miksi itse puhun väestöpolitiikasta ja miksi siitä nähdäkseni pitää puhua. (Kuitenkin kyseistä Imagen juttua on käytetty muualla perustelemaan sitä, että ”Purra puhuu väestönvaihdoksesta”. Kuvasin kiistattomasti todennettavaa tosiasiaa, en mitään teoriaa tai ”teoriaa”. Toin eron haastattelussa selvästi esille.)

Edustan parlamentaarista puoluetta, perussuomalaisia, joka parlamentaarisin ja laillisin toimin edistää poliittisia tavoitteitaan. Minulla ei ole mitään tekemistä äärioikeiston kanssa ja vastustan väkivaltaa sen kaikissa muodoissaan.

Äärioikeisto ja turvallisuusuhka

Närkästys maahanmuuton seurauksista puhumista kohtaan kiihtyi, kun Suojelupoliisi ilmoitti tällä viikolla, että ”väestönvaihtoteoria” linkittyy äärioikeistolaiseen turvallisuusuhkaan. Sekä sosiaalinen media että useampi valtamedian julkaisu alkoivat välittömästi Supon ulostulon jälkeen täyttyä väitteistä, joiden mukaan tämä yhdistää perussuomalaiset – ja etenkin puolueen johdon – turvallisuusuhkiin ja jopa terrorismiin. Supon päällikön Antti Pelttarin asiaa korjaava tviitti ei enää pelastanut tilannetta, kun todellisuuspakoisimmat ja tosiasioita karttelevat henkilöt politiikassa ja mediassa olivat jo ehtineet rakentaa tulokulmansa. Sen mukaan käsitteitä ”väestönmuutos” ja ”väestönvaihdos” käyttävät perussuomalaiset ovat Supon mukaan äärioikeistoa ja siten turvallisuusuhka.

En käsittele tässä yhteydessä enempää sitä, miten uskomattoman epärehelliseksi ja sairaaksi perussuomalaisiin kohdistunut poliittinen ajojahti on muuttunut. En myöskään käsittele journalismin laaduttomuutta. Totean ainoastaan, että jonkin sanan tai sanojen kieltäminen poliittisesta puheesta siksi, että jotkut ääriliikkeet sellaisia käyttävät ja sellaisten ympärille ”teorioitaan” rakentavat, ei voi olla kestävää.

Ajojahti sanoja kohtaan tai niiden käyttämisen faktinen sanktiointi eivät poista itse tosiasiaa. Asia on totta. Mikäli se ei ole jonkun mielestä poliittisesti relevanttia, se on hänen mielipiteensä. Vaikka minulta kiellettäisiin kyseisten termien käyttö, en lopeta aiheesta puhumista, koska aihe on oleellinen ja merkittävä, niin yhteiskunnallisesti kuin poliittisesti.

Osaan nokkelana ihmisenä tarvittaessa keksiä toisen sanan kuvaamaan tätä tosiasiaa. Miten olisi ”maahanmuuton aiheuttamat muutokset väestöpohjassa” tai ”vieraskielisten osuuden muutokset Suomessa”?

Tai luovemmin vaikkapa ”keijo” – yleisnimenä kaikelle tragikoomiselle sananvapauden rajoittamiselle?

Mikäli poliittisesta puheesta halutaan poistaa sanojen käyttö sillä perusteella, että äärioikeistolaiset tai äärivasemmistolaiset tai islamistit tai ääri-joku käyttää niitä, meidän pitäisi karsia aika monta muutakin termiä. Ehkä tämä tosiaan onkin se, mihin tietyt tahot yhteiskunnassamme pyrkivät – ainakin silloin, kun kyse on heille epämiellyttävistä asioista eli tässä tapauksessa tietynlaisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista.

Itse en kuitenkaan näe sanojen kieltämistä minään muuna kuin sananvapauden rajoittamisena, mielivaltana ja poliittisten oikeuksien tuhoamisena eikä se kuulu Suomen kaltaiseen demokraattiseen maahan.

Mikäli ja kun maan suuret poliittiset tahot haluavat nimenomaan edistää maahanmuuttoa, tulee heidän kyllä sietää myös se, että perussuomalaiset kuvaavat sen seurauksia ja näin informoivat kansalaisia. Moni suomalainen ei ymmärrä, edelleenkään, miten peruuttamattomista asioista on kyse.

Videoni vuodelta 2018 poistettiin

Sanoista kiihottuva ja tosiasioita pakeneva vasemmistovihreäfalangi sai somessa lähes silmieni edessä masinoidulla ilmiantokampanjalla tällä viikolla Youtuben poistamaan videoni vuodelta 2018. Videon nimi oli ”Väestönmuutokset ja suomalaisuus”. Käsittelen siinä Hesarin aiheesta kirjoitetun jutun ja tviittini aikaansaamia reaktioita. En puhu äärioikeiston teorioista tai uskomuksista (kuten en milloinkaan muutenkaan) vaan valtakunnan suurimman sanomalehden väestönmuutoksia käsittelevästä jutusta, virallisista tilastoista, arvioista ja skenaarioista. Käyn läpi ajatuksiani suomalaisuudesta, suomalaisuuden piiriin kuulumisesta, kansalaisuuden ja kansallisuuden käytännön eroista, maahanmuuttopolitiikasta ja siihen vaikuttamisesta äänestämällä. Tyyli on poliittisen asiallinen, enemmän akateeminen kuin edes poleeminen.

Julkaisen kyseisen videon litteroinnin tämän kirjoituksen alla. Video on vapaata ja käsikirjoittamatonta jutusteluani eikä siis hiottu kirjoitus sen paremmin kielellisesti kuin sisällöllisestikään.

Löydätkö siitä vihamielistä sisältöä? Pitäisikö video tuon tekstin pohjalta kuvata uudelleen ja käyttää PIIP-sanoja ”vihamieliseksi sisällöksi” todetun tilalla?

Omassa poliittisessa työssäni jatkan maallemme vahingollisen maahanmuuttolinjan seurausten kuvaamista jatkossa entistäkin voimakkaammin.

Väestönmuutokset ja suomalaisuus (video 4.6.2018)

Videon esittelyteksti: Reilun 30 vuoden päästä Suomessa on kaupunkeja, joissa kantasuomalaiset ovat vähemmistössä. Vieraskielisten syntyvyys on huomattavasti korkeampaa kuin suomalaisilla. Useimmille tämä muutos tai sen nopeus ei ole ok. Siksi media, poliitikot tai asiantuntijat eivät liiemmin välitä asiasta puhuakaan. Miksi joillekin ”suomalaisuus” on tärkeää ainoastaan silloin, kun heidän omaa kuulumistaan tuon määreen alle ollaan kyseenalaistamassa.

Moi! Muutama sana väestöarvioista ja suomalaisuudesta ja tällaisesta, joita olen tänään mietiskellyt.

Helsingin Sanomat kertoi muutama päivä sitten väestöarvioista ja nimitti näitä väestönmuutokseksi eli kysymys on siitä, miten suomalaisten, suomen- ja ruotsinkielisten osuus, muuttuu tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana verrattuna vieraskielisten ja maahanmuuttajien osuuteen Suomessa.

Itse tänään Twitterissä tviittasin tviitin, jossa mainitsin tästä, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa on kaupunkeja, joissa suomalaiset ovat vähemmistössä. Sitten arvioin siinä, että suurimmalle osalle suomalaisista tämä asia ei ole ookoo. Ongelma on siinä, että monet eivät ymmärrä asiaa, tai eivät yksinkertaisesti usko, että meidän maassammekin on käynnissä sellainen prosessi, että yhteiskuntamme ja kulttuurimme ja sosiaalinen järjestelmämme muuttuu niin peruuttamattomalla tavalla koko ajan. Lisäksi otaksuin, että juuri tämä, että ihmiset eivät sitä niinkään ymmärrä, on yksi syy sille, että tästä ei myöskään paljon puhuta. Media, poliitikot, asiantuntijat harvemmin mainitsevat näitä lukuja tai prosenttiosuuksia, koska ne ovat aika pelottavia.

Sain kimppuuni tietenkin yleisimmät vasemmistolaiseen, vihreään, ”suvaitsevaiseen” kuplaan kuuluvat kommentoijat, ja panin merkille siitä muutaman asian. Tämä ryhmä jakaantuu siinä, että he eivät ole varmoja, kumpi nyt sitten on oleellisempaa, vastustaa näitä tilastoja, tilastoarviointeja, skenaarioita siitä, mitä milläkin todennäköisyydellä tulee tapahtumaan jollakin aikavälillä, vai sitä, että tämäkään – mikäli nämä tilastot ja muut ovat aivan totta – että siinäkään olisi mitään pahaa. Tässä on pieni ristiriita tietysti. Kuten sanoin, keskimäärin uskon kyllä, että suomalaiset ymmärtävät, että kun näin tapahtuu, se on ongelmallista hyvin monesta näkökulmasta katsoen. Meidän taloutemme ei kestä sitä – sikäli kun ”kotouttaminen” ei onnistu tämän paremmin. Toisaalta se muuttaa peruuttamattomalla tavalla meidän kulttuuriamme ylipäätänsä ja yhteiskuntaa. Suomi ei ole silloin enää Suomi. Suurin osa suomalaisista on realisteja eikä kannata länsimaiden, Euroopan tai Suomen jatkuvaa ja ikään kuin vääjäämättä tapahtuvaa monikulttuuristumista.

Sitten tuolla Twitterissä keskustelu meni siihen, mihin se niin kovin usein menee – mikä onkin syy sille, miksi tällaista keskustelua yleensä nimenomaisesti kannattaa välttää: No onko adoptiolapsi suomalainen, onko se ja se integroitunut, elämässään korkealle päässyt poliitikko, joka on tullut jostakin, onko hän suomalainen, ja niin edelleen. Keskustelu menee kokonaan pois siitä, mihin sen itse aluksi yritti johdattaa.

Toisaalta, ajattelisin, että niin kauan kuin minusta ei tule somalia, vaikka muuttaisin Somalimaahan – eikä edes minun lapsistani… Ajatuskin siitä on aivan naurettava: että minä muuttaisin Somaliaan, opettelisin kielen ja pukeutuisin kaapuun ja alkaisin väittää, että minä olen nyt somalialainen.

Mutta länsimaisuutta, ylipäätänsä liberalismia, suomalaisuutta, pidetään jotenkin fleksibiilimpänä kokonaisuutena, mikä tarkoittaa sitä, että me olemme avoimia kaikille ja kuka tahansa voi tulla ja ottaa meidän kulttuurimme ja alkaa puhua itsestään kyseisen maan ei paitsi kansalaisena vaan myös identiteetiltään sellaisena.

Se, mikä tässä on mielestäni kaikkein huvittavinta, on, että näitä ihmisiä pääasiassa suomalaisuus… Tai että suomalaisuus ei ole heille mikään oleellinen määre. Joko sitä ei ole ollenkaan olemassa ja me puhummekin myytistä, jolloin meidän kansallinen identiteettimme on myytti. Tai mikäli se on olemassa, se on jotenkin muuten ongelmallinen. Tai vielä joissakin tapauksissa, kansakuntia, kansallisuuksia, identiteettejä ei heidän mielestään tulisi lainkaan jaotella näin, koska se on jotenkin irrelevanttia. Ainoastaan siinä tapauksessa, kun joku mahdollisesti kyseenalaistaa heidän oman pääsynsä suomalaisuuden piiriin sisälle, silloin suomalaisuudesta tulee merkittävä.

Kysymys on tietenkin hyvin yleismaailmallinen eli se, että individualismiin kannustava maailmamme suosittelee yksilöille sitä, että he vaativat itselleen oikeuksia: Minulla täytyy olla oikeus saada olla sitä ja tätä, vaatia sitä ja tätä, poimia kirsikoita, juuri sitä, mitä minä haluan. Silloin minut kuuluu laskea tämän identiteetin ja kansallisen piirin sisälle, kun minä sitä itse haluan, mutta ei milloinkaan muulloin.

Henkilökohtaisesti tietysti vastustan tällaista näkemystä. Jos lähestytään sitä teoreettisena tai loogisrationaalisena kokonaisuutena, nähdään, että siinä on hyvin paljon ristiriitaisuuksia. Toisaalta ei tarvitse mennä noin abstraktillekaan tasolle – koska se ei toimi arkielämässäkään.

Poliittisesti tämä suomalaisuuden sisään tai ulkopuolelle kuuluminen, se ei ole läheskään niitä oleellisimpia kysymyksiä. Se on oleellinen kysymys yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti, mutta poliittisesti ei niinkään.

Se on poliittisesti oleellista, mihin minä ensimmäiseksi puutuin: se, että vieraskielisten osuus ylittää kantasuomalaisten tai suomen- ja ruotsinkielisten osuuden sinä ja sinä vuonna siellä ja siellä. Se on oleellista. Siihen me voimme ja meidän pitää vaikuttaa poliittisesti. Tärkein keino on tietysti maahanmuuton huomattava supistaminen.

Mitäköhän vielä tästä aiheesta sanoisin?

Vielä tästä poliittisesta merkityksellisyydestä. Jos mietitään vaikka Helsinkiä. Täällä on alueita, joissa tällä hetkellä maahanmuuttajien ja vieraskielisten osuus on hurjan korkea. Ei vielä niin korkea kuin Ruotsissa tai Keski-Euroopassa, mutta huomattavan korkea. Enkä toisaalta näe, miksi se ei tällä harjoitetulla politiikalla nousisi ihan samalle tasolle kuin muuallakin.

Vieraskielisten syntyvyys… Helsingin seudulla syntyneistä neljännes on vieraskielisiä. Ja sitten kun mennään tietyille asuinalueille, esimerkiksi Itä-Helsinkiin, siellä prosenttiosuudet ovat aivan hurjia, päälle 40 prosenttia.

Tässä tapauksessa minusta tuntuu, että on aivan turha tulla sitten saivartelemaan siitä, että onko tällä tietyllä somalialaistaustaisella nyt mahdollisuuksia päästä tituleerattavaksi suomalaiseksi vai ei. Tämä on sivuraiteille menemistä.

Joka tapauksessa käytän itse termiä väestönvaihdos, koska sitä tämä on, niin kauan kuin tätä tehdään aktiivisesti. Toinen asia on se, että ymmärtävätkö esimerkiksi nykyistä politiikkaa kannattavat ihmiset tai ne, jotka äänestävät valtapuolueita, ymmärtävätkö he, mihin tällä maahanmuuttopolitiikalla mennään. Se on toissijaista, mutta niin kauan kuin tämä politiikka on aktiivista ja täällä nimenomaan halutaan edistää maahanmuuttoa, niin kyllä, suomalaista väestöä silloin vaihdetaan toiseen.

Helsingin Sanomat käytti jutussaan termiä väestönmuutos. Sekin on ihan hyvä, mutta itselleni se antaa vähän konnotaatioita jostakin muutoksesta, jolle me emme vain voi mitään – se ikään kuin vain tapahtuu.

Itseasiassa monet poliittiset vastustajamme nimenomaan haluavat tämänkin asian niin esittää – että me yksinkertaisesti emme voi mitään; että me emme voi mitään sille, että suomalaiset vähenevät suhteessa muihin, emme voi mitään terrorismille, emme voi mitään kestävyysvajeelle, emme sille, että meillä menee rahaa kotouttamiseen.

Höpö höpö. Haluan aina muistuttaa, me voimme sille jotakin. Äänestäkää oikeita ihmisiä, oikeita puolueita!

No niin. Yleensä en jaksa nähdä vaivaa provosoituakseni, varsinkaan Twitterissä, näiden tiettyjen ryhmien hyökkäyksille, mutta tässä nyt muutama sana kommentoidakseni tätä asiaa vähän laajemmin.

Ja vielä muistuttaisin, että nämä väestöllisiin asioihin liittyvät teemat ovat hyvin merkittäviä perussuomalaiselle puolueelle, ja me erityisesti tulevissa ohjelmissamme, eritoten tietysti maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa, käsittelemme tätä asiaa hyvin tarkasti.

Minä haluan, että minun Suomeni on Suomi vielä tulevaisuudessakin. Kiitos. Moikka.

9 kommenttia artikkeliin ”Maahanmuutto PIIP Suomi PIIP – Poliittinen sensuuri Suomessa vuonna 2021

  1. Kiitos Riikka, että jaksat kohtuuttoman kovasta paineesta huolimatta. Olet upea ihminen ja tämä, kuten muutkin kirjoituksesi, oli erittäin hyvä ja asiallinen!

  2. Meneillään olevaa, jokaisen normaalijärkisen havaitsemaa väestönmuutoskehitystä pidetään ”salaliittoteoriana”. Outoa kyllä, usein tuollaista väittävät ihmiset itse uskovat pahansuovan ”Patriarkaatti”-nimisen salaseuran olemassaoloon. Tuo pimeä veljeskunta vetelee lankoja kulissien kätköissä ja säätää ”naisen euroksi kahdeksankymmentä senttiä”, rakentelee pörssiyritysten hallituksiin ”lasikattoja”, sponsoroi ”raiskauskulttuuria” ja muutoinkin pönkittää ”sukupuolittuneita rakenteita” yhteiskunnassa…

    Mika Keränen

  3. Kiitos Riikka että jaksat taistella tätä suuntausta vastaan ja tämä mitä YouTube nyt teki eli poisti tuon videon ampuu heitä itseään jalkaan!
    Taistellaan yhdessä tätä kehitystä vastaan, ei tämä hallitus ikuisesti vallassa ole.

  4. Aivan viimeisen päälle artikuloitu teksti ja täysin asiaa. Tätä viestiä, tavalla tai toisella on vietävä eteenpäin ja lujaa.

  5. Kiitos hyvästä ja asiallisesta työstä”omalle” kansanedustajalle. Joskus olen myös surullinen kun ajattelen minkälaisen maan jätämme lapsillemme. No, historia tulee näitä asioita joskus punnitsemaan. Sikäli voit olla pystypäin.
    Toinen asia on tuo armoton perussuomalaisuus jahti ja asioiden vääristely. Ollaan ihan tavan porukkaa. Onneksi tavallisilla hoksottimilla varustettu huomaa kyllä tuon mobbauksen. Ja ne jotka eivät, niihin ei tehoa mikään argumentointi.
    Asiasta 3 n. Miten on mahdollista, että oikeusministeri ei ymmärrä valiokunta työskentelyn tarkoitusta. Juuri paasasi, että perussuomalaiset eivät vastustaneet vaalien siirtoa perustuslakivaliokunnassa. Eikö tästä juuri ollut isot jutut tapaus Haaviston yhteydessä. Siis, että pev ei ole poliittinen elin ja pyrkii lausumaan yksimielisesti.

  6. Hyvä kirjoitus jälleen. Pidin paljon myös ”joulu eduskunnassa” kirjoituksesta muutama kuukausi sitten, juuri sen kaltaista ”poliittista suurisieluisuutta” toivoisi poliitikoilta useamminkin.
    Itse en ole näihin väestönmuutos/väestönvaihdos -kysymyksiin juuri perehtynyt, kallistun varmaan perussuomalaisten suuntaan, mutta yritän pitää periaatteena kuunnella ja vertailla kaikkien puolien argumentteja. Kestämättömällä pohjalla olevan poliittisen kannan tunnistaa usein siitä, että täytyy yrittää estää vastustajia tuomasta omia kantojaan ja niiden perusteluja julkisuuteen.

  7. Selkeä ja arvokas kirjoitus. Pelttari ehkä huomasi, että toivomus ”väestönmuutos”-termin totaalisesta kieltämisestä yhteiskunnan tässä vaiheessa kannattaa siirtää tuonnemmaksi. Jo ajatuksen vilauttaminen riitti palkitsemaan tehtäväänsä nimittäneet taustat.

  8. YouTube on riskipaikka julkaista oikein mitään ns. virallisesta totuudesta poikkeavaa sisältöä. Sensuuri siellä – kuin muissakin BigTechin palveluissa – on ollut viime vuodet kovaa.

    Kannattaisi katsoa joku muu palvelu videoillensa – edes YouTuben rinnalle.

Vastaa käyttäjälle Reijo H Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s