Toisenlaisia todellisuuksia

30.4.2022 Eduskunta, Puoluevaltuusto, kuvassa Riikka Purra. kuva Matti Matikainen

Ville ja Riina asuvat Vantaalla. Heillä on kaksi lasta, joista toinen tarvitsee erityistä tukea. Ville ajaa bussia ja joskus viikonloppuisin taksia. Taksin ajaminen on vähentynyt, sillä ei markkinoilla tahdo enää suomalainen pärjätä. Perheen tulot ylittävät juuri sen rajan, jonka alla he saisivat varsinaista tukea elämiseensä. Mutta kaikki menee, mikä tulee. Riinan mielestä Ville on aina töissä. Arki on taistelua, ei vähiten siksi, että erityislapsi ei saa niitä palveluita, joihin hän olisi oikeutettu.

Ei vain ole tarjolla, ei pääse, jonot ovat liian pitkät, koettakaa selvitä. Riina on hoitaja, mutta hän suunnittelee lopettavansa ja lähtevänsä opiskelemaan. Työ on liian raskasta palkkaan nähden, ja hänen pitää olla oman erityislapsensa kanssa, vaatia palveluita, kyseenalaistaa päätökset. Kaikkialla puhutaan työvoimapulasta, mutta palkassa se ei näy.

Lasten päiväkoti on täynnä maahanmuuttajia, hoitajat vaihtuvat koko ajan, tunnelma on yleensä rauhaton. Riina on varma, että lapsen tilanne on heikentynyt päiväkodissa. Villen ja Riinan vuokrataloyhtiössä he ovat kai ainoat, jotka maksavat itse vuokransa. Hinta on kova, mutta viihtyvyys laskee koko ajan. Naapurit elävät erilaista vuorokausirytmiä, öisin on vaikea nukkua. Oikeasti he elävät myös erilaista kulttuuria, vaikka ympäristö on sama. Tähän pitää vain tottua, kuten sanottiin, kun Ville soitti Vantaan vuokra-asuntoihin valittaakseen, että porraskäytävässä pidetään juhlia. TV:ssä ministeri kertoo, että kaikkien pitää laskea elintasoaan. Riina äänestää, mutta Ville ei enää jaksa. Ei mikään kuitenkaan muutu. Naapurin rauhattomat lapset käyvät terapiassa, ja sosiaalityöntekijä hakee heidät joka viikko uimahalliin.

Toinen perhe asuu Kiteellä. Mikon työmatka on päivässä 45 kilometriä suuntaansa, Anne selviää onneksi puolella siitä, mutta valitettavasti eri kellonaikaan. Vielä kotona oleva 17-vuotias ajaa myös ammattiopintoihin omalla autollaan, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Nuorimman hakee koulubussi. Perheen bensalasku kasvaa koko ajan, ja on oikeastaan jo mahdoton. Anne miettii vakavissaan, kannattaako töissä enää käydä. Käteen jää 120 euroa enemmän kuin jos jäisi kotiin. Ei vain tahdo luonto antaa periksi sellaiselle.

TV:ssä ministeri kertoo kävelyn ja pyöräilyn edistämisestä ja sähköautoilusta. Mikko klikkaa Nettiautoon ja hakee: sähköauto, farmari, vetokoukku. Hän saa viisi hakutulosta. Niistä halvin on VW Golf vuosimallia 2016, hinta on 20 890 euroa. Loput ovat hintaluokkaa 44 000 euroa – 55 000 euroa. Ei tule kauppoja. Yksi auto maksaa moninkertaisesti sen, mitä Mikon ja Annen perheen kaikki autot yhteensä, ostettaessa.

TV:ssä ministeri kertoo, että sähköautoilu on todellisuutta. Mikon mielestä hän on täysin vieraantunut elämästä.

Anne miettii, kannattaako tässä maassa yrittää, tehdä töitä tai edes asua. Mutta mieluummin sentään täällä kuin pääkaupunkiseudulla. Vantaalle muuttanut sisko kertoo puhelimessa, millaista siellä on.

Villelle, Riinalle, Mikolle ja Annelle hallitus kertoo, että heidän pitää olla valmiita laskemaan elintasoaan. Heille kerrotaan, että suurin ongelmamme on ilmaston lämpeneminen. Että Suomi on oikeusvaltio, joka huolehtii heikoimmistaan ja takaa kaikkien ihmisoikeudet. Heille kerrotaan, että vaikka suomalaisten osuus Vantaalla vähenee ja tilalle tulee maahanmuuttajia, se on vain nykyaikaa. Asian suurempi ihmettely kannattaa tehdä hiljaa yksinään, ettei tulisi pelanneeksi enempää populistien hyväksi. Niiden, joiden mielestä Suomi on edelleen vuonna 2022 suomalaisten maa.

(Osa puoluevaltuuston puheenvuorosta 30.4.)

3 kommenttia artikkeliin ”Toisenlaisia todellisuuksia

  1. Tämä on todellisuus nykyään. Pistää niin vihaksi tämä suomalaisten saamattomuus ja välinpitämättömyys oman maansa ja kansansa hyväksi. Nykyään äänestetään yhä enemmän trendien,ulkonäön ja muiden täysin epäolennaisten seikkojen takia. Tai jätetään jopa kokonaan äänestämättä..Ovatko suomalaiset todellakin nykyään näin heikkoa ja yksinkertaista kanssa jota viedään kuin sokeaa pässiä narussa. Kyllä huolettaa tulevaisuus tämän kansan,ja kovasti.

  2. Kirjoituksesi on niin totta surullista sellaista.
    HS:n kaupunki sivulla 6.5.22 on kuva Espoon jostain lähiöstä, missä ei näy ainuttakaan suomalaisen näköistä ihmistä.
    Se vahvistaa kirjoitustasi.
    Voimia vaalityöhön pitää meitä suomalaisia esillä ja meidän oikeuksia omassa kotimaassamme.

  3. Yksityinen kommentti
    RUFIJOHTOA ON PÄÄSTETTY EHDOKKAIKSI
    Miksi Rufi on tukenut Huhtasaarta?

    OSA PS-läisistä roikkuu Bäckmanin twiittilistalla ja Bäckman retwiittaa niitä eteenpäin (lakimies Laura Korpinen …)

    VAALITAPPIO JOS ETTE RYHDISTÄYDY

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008779634.html

    SKIPPARI-SMIRNOV ilmoittaa puheenjohtajaksi miehen, jota HS ei ole tavoittanut useista yrityksistä huolimatta. Yhdistysrekisterin tiedoissa Heorhi Mirashnichenka on merkitty varapuheenjohtajaksi.

    Viime vuonna mies oli kuntavaaliehdokkaana perussuomalaisten listoilla. Vaatimattomalla seitsemän äänen saaliilla paikka valtuustossa jäi saamatta.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005542896.html

    Väyrynen sai kampanjaansa tukea venäläis-suomalaiselta Rufi ry:ltä – ”Väyrynen oli Venäjän kannalta unelmaehdokas” Rufi ry:n puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin mukaan

    Huhtasaaren kriittiset kommentit Venäjän Ukraina-politiikasta käänsivät venäjänkielisten kannatuksen Väyryselle.

    Twiittejä
    DoZentti Johan Bäckman OffiZial
    Kokoomuksen manipuloimat gallupit korvaavat demokratian.
    Twiitin lainaus
    Laura Korpinen @KorpinenLaura
    · 8. huhtik. Kun kansan mielipide Natosta saadaan pääteltyä parin gallupin perusteella, miten vaalit jatkossa, tarvitaanko, vai annetaan ylen ja hesarin hoitaa uudet päättäjät gallupeilla? #Nato  2.09 ip. · 8. huhtik. 2022·Twitter Web App

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s