Aluevaalit on taputeltu. Perussuomalaiset ei menestynyt. Emme saaneet kannattajiamme liikkeelle. Sote ei kiinnostanut edes enemmistöä äänioikeutetuista. Joko he eivät pidä uudistuksesta tai eivät usko voivansa vaikuttaa. Edellisen ymmärrän hyvin. Jälkimmäinen kertoo pettymyksestä politiikkaan, poliitikkoihin ja siihen, että mikään ei kuitenkaan muutu.
Sotepalvelut ja pelastustoimi ovat tärkeitä ja maksavat paljon. Tämä varmasti on kaikille käynyt selväksi. Mutta mitä aluevaltuustoissa sitten oikeasti voidaan tehdä? Alueiden rahoitus on suoraa valtionrahoitusta. Sillä mennään eikä mitään jää, mutta niukkuutta on pakko jakaa. Hankalat päätökset ja palveluiden saatavuuden karsiminen alkavat pian. Valtuusto laatii hyvinvointialuestrategian ja palvelustrategian. Suurimmat päätökset liittyvät siihen, ostetaanko palveluita ulkoa, ehkä toiselta hyvinvointialueelta vai tuotetaanko itse.
Ja siihen se sitten oikeastaan jää.
Ne kaikki kymmenet ja kymmenet lupaukset, huolenaiheet, ”satsausta” ja ”panostamista” vaativat soten ja pelastustoimen osa-alueet ovat uudistuksen jälkeen melko tavalla samassa jamassa. Hallituksen hyvät päätökset takuista ja mitoituksista eivät käytännössä toimi, mikäli raha ei riittävästi seuraa. Vuosien säästäminen ja tehostaminen ja trimmaaminen ovat ajaneet hyvinvointijärjestelmämme monilta osin kelvottomaan tilaan.
Ei suinkaan kokonaan, sillä moni asia toimii. Mutta niitä ongelmia – niitä on lastensuojelussa, vanhustenhoidossa niin kotona kuin laitoksissa, lääkärille pääsyssä, mielenterveyspalveluissa, usean sektorin hoitajapulassa, sosiaalityöntekijäpulassa, lääkärivajeessa, pelastajapulassa. Luettelo jatkuu.
Perussuomalaisten kampanja oli monien mielestä liian negatiivinen. Ymmärrän, tosiasioiden sanominen on karua ja ikävää eikä lainkaan aina politiikassa se voittava kortti. On merkillistä, että tarkimman todellisuuden kuvauksen puoluetta haukutaan populistiseksi. Minun on vaikea nähdä, että alkaisimme unelmahötön tarjoajiksi edes tämän vaalituloksen jälkeen.
Perussuomalaisten kampanja oli monien mielestä epäonnistunut myös siksi, ettemme kertoneet, miten alueilla voidaan soten ongelmat korjata. Syy on siinä, että ongelmia ei voida korjata alueilla eikä aluevaltuustoissa. Joka muuta väittää puhuu vähintäänkin epätotta.
Totta kai jotakin voidaan tehdä. Hoitoprosesseja voidaan tehostaa ja työhyvinvointia parantaa. Sillä saattaa olla vaikutuksensa esimerkiksi hoitajien pysymiseen alalla – eli siihen ”pitovoimaan”. Hyvin tehdyt hankinnat ja uudet innovaatiot saattavat olla oikeasti hyödyllisiä ja säästää myös rahaa.
Mutta totuuden nimissä, ei tässä uudistuksessa ole näihinkään muutoksiin mitään erityisiä työvälineitä. Jos uudistuksia olisi ollut helppo tehdä, ne olisi jo tehty, kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja kuntayhtymissä. Hyvät johtajat saavat toisinaan ihmeitä aikaan, ja toivottavasti mahdollisimman monelle hyvinvointialueelle saadaan johtajia, jotka huolehtivat palveluiden laadusta ja veronmaksajan edusta enemmän kuin omasta byrokratiastaan.
Mikäli sotessa ei puhuta rahasta, ei puhuta mistään. Siksi perussuomalaiset pyrki siirtämään keskustelua soten rahoitukseen. Miten oikeasti korjataan niitä ongelmia, joiden korjaamisen tärkeydestä kaikki puolueet näyttivät olevan samaa mieltä?
Tästä ei päästy puhumaan kuin viimeisinä päivinä ennen varsinaista vaalipäivää. Monet jopa väittivät, että se ei kuulu asiaan. Koska aluevaltuustot eivät päätä niistä.
Edes politiikassa nähdään harvemmin yhtä paljon oleellisimpia kysymyksiä välttelevää keskustelua. Mutta pulinat pois, sillä ääniä tällä linjalla ainakin sai.
Muutaman vuoden päästä nähdään, onko jokin muukin asia parantunut kuin puolueiden oma rahoitus.
Sunnuntain aluevaalien vaalitulos jäi perussuomalaisten osalta selvästi valtakunnallisen kannatuksemme luvuista. Lopullinen tulos 11,1 prosenttia on valitettavasti varsin yhdenmukainen äänestysaktiivisuuden kanssa. Aluevaalien kokonaisäänestysaktiivisuusprosentti jäi 47,5 prosenttiin eli vielä selvästi alemmalle tasolle kuin kesäkuun kuntavaalien ”historiallisen huono” 55,1 prosenttia. Näin heikolla yleisellä kiinnostuksella perussuomalaisten vain välttävä menestys ei ollut yllätys. Innokkaiden ja varmojen äänestäjien puolueet vastaavasti hyötyivät.
Enemmistö äänioikeutetuista ei halunnut äänestää lainkaan. He kokevat uudistuksen turhaksi tai huonoksi. He eivät näe äänestämistä mielekkäänä tai eivät usko voivansa vaikuttaa. Vaalien tarkoitus jäi kaukaiseksi. Osa ei välitä ja osa protestoi. Tämän pitäisi huolettaa kaikkia puolueita, riippumatta siitä, hyötyvätkö vai kärsivätkö ne alhaisesta aktiivisuudesta.
Teknisenä näyttäytyvä hallinnonuudistus ja soteasiat eivät kiinnostaneet perussuomalaisten perinteisiä kannattajia. Vaaleissa hyvin menestyivät sotealan työntekijät, ja keskustelu keskittyi pitkälti alan kysymyksiin. Perussuomalaisten kritiikki siitä, että mikäli ei puhuta isoista asioista eli rahasta, ei puhuta mistään, ei purrut. Kolmesta suurimmasta etenkin sosialidemokraatit ja keskusta keskittyivät luettelemaan parannuskohteita ja huolenaiheita, vailla konkretiaa. Tähän ongelmaan ja yleiseen tyytymättömyyteen hallitusta kohtaan onnistui iskemään oppositiosta vaalivoittaja kokoomus.
Koronaepidemia haittasi selvästi perussuomalaisten vaalityötä. Olemme aina olleet ykköstoripuolue, mutta nyt emme ole voineet tehdä tätä tärkeää vaalityötämme monella alueella vaalien alla lainkaan. Epidemia vaikutti myös toisella tapaa: koronapolitiikka ja rajoitustoimet jakoivat perinteisiä perussuomalaisten kannattajia, ja menetimme kannattajia molempiin suuntiin. Harvassa eivät olleet ne tilanteet, kun meitä syytettiin kahdesta keskenään päinvastaisesta asiasta samaan aikaan. Korona jakaa koko yhteiskuntaa entistä enemmän myös muuten kuin poliittisesti. Mikäli eduskuntavaalitkin jouduttaisiin vielä käymään tällaisissa poikkeusoloissa, tilanne voisi kärjistyä.
Pehmeitä arvoja vai kovaa rahaa?
Perussuomalaiset vastusti tätä uudistusta ja näitä vaaleja alusta alkaen. Uudistus ei mielestämme tule vastaamaan niihin ongelmiin, jotka ennen kaikkea ratkaisua vaativat. Sen varjolla on edistetty montaa muuta asiaa, kuten puoluepoliittisia intressejä ja uutta puoluetukea. Näillä eittämättä on vaikutuksensa myös seuraaviin vaaleihin.
Sote poliittisena teemana kuvastaa pehmeyttä ja välittämistä. Läpi pääsi paljon soteammattilaisia ja selvästi enemmän naisia kuin miehiä. Voittava sanoma oli juuri se, jota itse eniten kritisoin – pelkkien toivekuvien esittämistä ja huolenaiheiden retorista julistamista. Perussuomalaiset ei ole parhaimmillaan tässä viestinnässä. Puhumme taloudesta, maahanmuutosta ja turvallisuudesta. Viestimme siitä, että toissijaisesta on pakko leikata, mikäli haluamme säilyttää ”sen hyvän ja pehmeän”, vaatii edelleen kehittämistä.
Asetelma, jossa puolue yrittää saada peruskannattajansa aktivoitumaan ylipäätänsä vaaleja kohti, aiheessa, joka ei iske, oli äärettömän haastava. Olisiko kannatusta ollut mahdollista saada ”sotettamalla” voimakkaammin vai olisiko se johtanut entistä vähäisempään kiinnostukseen jäänee epäselväksi.
Syytös siitä, että puhuimme asioista, joista ei päätetä aluevaltuustoista, on merkillinen. Niin puhuimmekin, ja näistä asioista juuri pitäisikin puhua. Suorassa valtionrahoituksessa olevat aluevaltuustot, jotka tulevat jakamaan puutetta ja eioota, eivät päätä tosiasiassa juuri mistään. Niiden liikkumavara on hyvin rajallinen. Todenpuhuminen ei antanut näissä vaaleissa menestystä, mutta katteettomien lupausten tai harhaanjohtamisen tiellekään emme aio lähteä.
Loppuiko bensa?
Vallan vahtikoira media toimi näissäkin vaaleissa ennen muuta perussuomalaisten vahtikoirana. Se valitettavasti onnistui tällä kertaa viestintämme ja esiin nostamiemme aiheiden vesittämisessä ja naurunalaistamisessa. Bensan hinta, jota siis käsiteltiin yhdessä mainoksessamme – osana hallituksen ilmastokurjistamista, jolla on nyt ja tulee aina olemaan vaikutuksensa ihmisten elämään ja myös soteen – nostettiin ykkösteemaksemme. Väite oli, että aiomme vaikuttaa aluevaltuustoissa bensan hintaan. Missään ei tietenkään tällaista ollut luvattu, mutta teema lähti liitämään, kuten joskus tapana on. En tainnut olla yhden yhdessä haastattelussa tai keskustelussa, jossa toimittaja ei olisi ivallisesti bensan hintaa esiin nostanut – ja yleensä vielä niin, etten saanut siihen edes vastata.
Polttoaineiden hinta ei ole kaikille tärkeä asia. Kaupunkilaistoimittajan voi olla hyvin vaikea käsittää, että maakunnissa kolmivuorotyötä tekevä hoitaja joutuu laskemaan, kannattaako töissä enää käydä.
Perussuomalaisten mainonta ja iskulauseet ovat aina erityishuomion kohteena. Mikäli keskusta pantaisiin perustelemaan, mikä ihmeen ”se kotimainen” tai demarit selittämään vaivaannuttavaa hyvinvointipornoansa tai kokoomus retoriikkansa persuuntumista, tilanne olisi tasapuolisempi. Tai jos muidenkin puolueiden täysin tuntemattomien edustajien tekemisiä ja sanomisia vahdittaisiin yhtä tarkasti – ja nostettaisiin niistä jopa pääuutisia.
Media voitti vaaleissa
Toisaalta me olemme tottuneet selviytymään tällaisessa ympäristössä, ja kuten illan kiitospuheessani totesin, siksi meistä on tullut niin vahvoja ja sinnikkäitä. Me emme kilpaile vain muita puolueita vastaan. Tällaisina hetkinä asia kiukuttaa enemmän, mutta pian ovat taas kynnet terävinä. Ja aina virheistä on syytä oppia. Muuten ei pärjää.
Näissä vaaleissa vihamielisesti toimiva media, olipa kyse sitten suoran puheoikeuden rajoittamisesta vaalikeskusteluissa tai muusta epätasapuolisesta kohtelusta ja vääristä väitteistä, vahvisti asemiaan. Sisäsyntyisesti perussuomalaista arvomaailmaa ja maailmankatsomusta vastustavat toimittajat tulevat seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana tekemään kaikkensa, jotta ne saisivat perussuomalaiset polvilleen. Sotevaaleja käytetään symbolisesti nostamaan voittajia, mutta tässä tapauksessa erityisesti laskemaan häviäjiä.
Antaa tulla, hermot kestävät. Ainakin minulla ja toivottavasti myös joukkueellani.
Useaan otteeseen viime viikkojen aikana olen muistellut Seinäjoen puoluekokouksen haastatteluja. Miltei jokainen niistä alkoi toimittajan epäuskoisella ja pikkusieluisella loukkaantumisella siitä, miksi Halla-aho käytti merkittävän osan päätöspuheenvuorostaan median haukkumiseen. Minua pyydettiin kertomaan, miksi perussuomalaiset inhoavat mediaa niin paljon. Niin, ajatella! Olisikohan väistyvällä puheenjohtajalla jäänyt jotakin hampaankoloon.
Kuten olen aiemminkin lukuisat kerrat todennut, minun puolestani meitä saa iskeä ihan kuinka paljon tahansa, kunhan muita iskettäisiin saman verran. Päättömän vastustamisen ja mustamaalaamisen sijaan median ja poliittisen journalismin tehtävä on kuitenkin tulkita ja vahtia valtaa, ottaa puolueita ja poliitikkoja kiinni tyhjistä lupauksista, harhaanjohtamisesta ja valheista, vaatia vastauksia kaikkein vaikeimpiin kysymyksiin ja edellyttää avoimuutta. Näin ei Suomessa käynyt ainakaan näissä vaaleissa.
Hulluinta on se, että lehdistö alkoi ylipäätänsä kirjoittaa sotelupausten rahoituksen ongelmista vasta pari päivää ennen varsinaista vaalipäivää. Sama lehdistö myös kannatti puolueille kanavoitavaa uutta tukea, mitä voidaan pitää jo kansainvälisestikin katsoen käsittämättömänä – maailmalla kun lehdistö päinvastoin käräyttelee poliitikkoja ja puolueita oman taloudellisen edun ajamisesta.
Medialle oli aivan ookoo, että keskustelu pyöri vanhustenhuollon ja lastensuojelun tilanteen voivottelun ympärillä, sen sijaan, että se olisi esimerkiksi miettinyt, miten tähän on tultu ja etenkin, miten siitä voisi päästä pois.
Suomalaisissa toimittajissa on vaikka kuinka osaavia, ammattitaitoisia ja älykkäitä henkilöitä, mutta valitettavasti näkyvimmät poliittisen journalismin egoilijat ovat lähinnä noloja ja hoksottimiltaan kovin yksinkertaisia. Mutta valtaa, sitä heillä on, paljon enemmän kuin eilen valituilla aluevaltuutetuilla.
Perussuomalaisille: kiitos
Loppuun toistan vielä kiitokseni omalle puolueelleni ja sen aktiiveille – teitte todella hienon työn. Melkein heti kuntavaalien jälkeen olitte valmiit venymään uudelleen, vaikka tilanne näytti välillä lohduttomalta. Kiitos sydämestäni perussuomalainen kenttä ja kaikki yli 1500 ehdokastamme koko maassa. Kiitos koko puoluetoimisto ja muu puoluejohto. Onnittelut perussuomalaisille valituille!
Mikään ei tule ilmaiseksi eikä helpolla. Me kuitenkin tiedämme, mitä teemme. Olemme Suomen ainoa puolue, jonka tärkeysjärjestys on selvä ja jolle suomalainen tulee ensin, kaikissa vaaleissa ja kaikilla päätöksenteon tasoilla. Meidän sanomamme koskettaa ihmisiä. Me puhumme oleellisista asioista. Me teemme tätä muuttaaksemme maamme suuntaa, pelastaaksemme Suomen ennen kuin on liian myöhäistä, turvataksemme suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden omassa maassaan. Näissä vaaleissa se riitti tähän tulokseen, seuraavissa toivottavasti ykköspuolueen paikkaan asti. Me tiedämme, että puolellamme ovat tyhjien lupausten sijaan tosiasiat, retoriikan sijaan suora puhe, poliittisen omaneduntavoittelun sijaan maan tulevaisuudesta huolen kantaminen.
Ei kannata lannistua, sillä kukaan ei luvannut tämän olevan helppoa – niin sanotaan jopa periaateohjelmassamme.
Kun puhumme maahanmuuton kustannuksista, puhumme erityisesti sote-palveluiden ja tulonsiirtojen suuresta käytöstä ja selvästä yliedustuksesta kaikilla verorahoitteisilla ”hyvinvoinnin” sektoreilla. Vain murto-osa kustannuksista syntyy varsinaisista maahanmuuton kustannuksista, kuten vastaanoton ja kotouttamisen kuluista. Juuri siksi muille kuin perussuomalaisille on niin kovin vaikeaa ymmärtää kokonaisuutta. Kustannukset ”piiloutuvat” valtion budjetin momenteille.
Juuri tänään lauantaina Helsingin Uutisissa (ks. näköislehti) on aiheesta erittäin kuvaava ja huolestuttava juttu – yhdeltä soten tärkeältä sektorilta, lasten sairaanhoidosta.
Jutussa kerrotaan, että Helsingin uuden lastensairaalan päiväkeskuksen potilaista 53 prosenttia on vieraskielisiä. Keskuksessa tutkitaan ja hoidetaan lapsia, joilla on autismikirjon häiriö tai muita neurologisia vaikeuksia.
Ylilääkäri sanoo, ettei tiedä, mistä yliedustus johtuu, mutta että sitä selvitetään.
Tästä samasta aiheesta olen jo yli vuosi sitten saanut ”epävirallisia reittejä” tietoja, kuten aina niin monelta muultakin sektorilta. Meidän poliitikkojen on kuitenkin mahdottoman vaikea tuoda tietoja ja esimerkkejä esille, mikäli lehdistö ei tee työtään ensin.
Jutussa käsitellään vieraskielisten osuutta myös muilla lastensairaalan yksiköissä. Esimerkiksi infektio-osastolla 48 prosenttia, hammasvastaanotolla 33 prosenttia. Aiemmin samassa lehdessä kerrottiin siitä, että kolmasosa omaishoidontuista maksetaan vieraskielisille. Helsingin vammaisten sosiaalityön päällikkö totesi silloin, että osa maahanmuuttajista tulee maahan turvatakseen lapsensa aseman ja oikeudet, jotka eivät lähtömaassa toteudu esimerkiksi lapsen kehitysvammaisuuden takia.
Ei, kyse ei ole siitä, etteikö kaikkia sairaita ja apua tarvitsevia pitäisi Suomessa hoitaa. Tietenkin pitää hoitaa, etenkin lapset.
Suomi ja sen veronmaksajat eivät kuitenkaan voi rahoittaa kaikkien halukkaiden elämää hyvinvointiyhteiskunnassa – jonka HUOM. omatkin palvelut eri soten sektoreilla ovat enemmän tai vähemmän heikentyneet ja julkinen talous rapakunnossa.
Meidän on PAKKO keskustella siitä, kenelle järjestelmämme on tarkoitettu. Kehitysmaista saapuvat maahanmuuttajat ovat selvästi huono-osaisempia vielä vuosikymmenten jälkeen ja seuraavassakin sukupolvessa, ja tämä maksaa hyvin paljon.
Kun perussuomalaiset puhuvat tästä aiheesta, meidät tuomitaan rasisteiksi ja väitetään, että haluamme jättää lapset kuolemaan ja olemme ihmisvihaajia ja mitä ikinä.
Pötyä. Olemme realisteja, ja puhumme asiasta, josta on välttämätöntä puhua. Jos hyvinvointiyhteiskunta halutaan pelastaa, sen piiriin pääsyä on pakko rajoittaa.
Tämä on yksi soten oleellisimpia kysymyksiä, mutta ei siitäkään näissä vaaleissa saa puhua.
Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet vaativat lisää maahanmuuttoa vastauksena sotesektorin ongelmiin. EU:n ulkopuolelta saapuvan maahanmuuton nähdään korjaavan hoitoalan kroonisia ongelmia, kuten hoitajavajetta. Vastaavasti maassa jo olevia ulkomaalaistaustaisia tungetaan urakalla hoitoalalle, oli heillä siihen edellytyksiä tai ei. Esimerkiksi Helsingissä on oppilaitoksia, joissa hoitoalalle opiskelevista ylivoimainen enemmistö on maahanmuuttajia. Tämäkin itsessään karkottaa alalta suomalaisia nuoria.
Vastaavaan tapaan länsinaapuri Ruotsi on käyttänyt etenkin lähihoitaja- ja hoiva-avustajakoulutusta eräänlaisena kotouttamiskanavana. Vuosikausia maassa olleet maahanmuuttajanaiset ovat edelleen kielitaidottomia ja usein tulonsiirtojen takia työhaluttomia, mutta viranomaisille heidän siirtämisensä kaunistamaan tilastoja ”opiskelijoina” on tietenkin mieluista. Maalle haitallinen sosiaaliperäinen maahanmuutto näyttää taas hetken aikaa vähemmän haitalliselta. Ruotsissa on muuten kaikesta huolimatta myös hoitajapula, valtavista maahanmuuttajamassoista huolimatta.
Ruotsissa kielitaidottomuusilmiön ongelmista nykyään sentään puhutaan, kun niitä ei voi enää piilottaa. Suomessa ollaan toistamassa tismalleen samoja virheitä, ja pian ihmetellään, miten päädyttiin samanlaisiin seurauksiin.
On irvokasta, että suomalaiset vanhukset ja muut potilaat eivät ole enää Suomessa 2020-luvulla sen arvoisia, että heitä autettaisiin heidän omalla kielellään, mutta samaan aikaan maahanmuuttajien itsensä saamia tulkkaus- ja muita holhouspalveluita parannetaan. Tälläkin hetkellä ulkomaalaistaustainen on oikeutettu käytännössä ikuiseen ja rajattomaan tulkkauspalveluiden saantiin. Kielellinen tulkkauskaan ei välttämättä riitä, sillä kuten Espoon perussuomalaisia edustava Henna Kajavablogissaan kertoi, myös kulttuuritulkit ovat tulleet veronmaksajan pöytään syömään. Kulttuuritulkin on tarkoitus ratkoa ja ennaltaehkäistä ”kulttuurisia yhteentörmäyksiä” ja ”haasteita” – joita muuten ei maassa edes olisi ilman juuri sitä maahanmuuttoa, joka kulttuuritulkkeja, holhousta ja ikuista kotouttamista vaatii.
Kulttuuritulkin hinta kunnalle on sama kuin kielitulkin – 78 euroa tunnissa plus alv. Eduskunnan käsittelyssä on paraikaa uusi kotouttamispoliittinen selonteko, joka muuten on kaikista tämän kauden selonteoista laajin. Totta kai, nyky-Suomen tärkeimmät asiat ensin.
Maamme suurin epäoikeudenmukaisuus on, että suomalainen, ikänsä veroja maksanut ja lapset kasvattanut ihminen ei saa Suomessa vuonna 2022 tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Omilla vanhuksillamme ei ole pääsyä sellaisten palveluiden ja verorahoitteisen hyvänäpitämisen piiriin kuin maahanmuuttajilla. Vanhusten etuja ja tarpeita puolustamassa ei ole sellaista koneistoa kuin maahanmuuttajilla.
Kumpaa sinä haluat veronmaksajana tukea: Sitä, että maahanmuuttaja, joka muutenkin on yliedustettu sotepalveluiden ja tulonsiirtojen käyttäjänä, saa koko ikänsä tulkkipalveluita? Vai sitä, että vanhukset saavat ihmisarvonsa mukaista hoitoa ja palvelua omalla äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi?
Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa, jolle edellä oleva kysymys ei tuota päänvaivaa. Meille suomalainen tulee ensin, aina.
dust/bones/politics 